Nuori espoolaishyökkääjä Jami Puustinen oli vuonna 2003 suomalaisen jalkapallon suurimpia tulevaisuuden toivoja. Vajaan vuosikymmenen myöhemmin uransa lopettanut Puustinen muistaa yhä kotikisat sekä niihin valmistautumisen elävästi.

– Kyllä se oli aivan mahtava jengi. Olen aina sanonut, että sain kunnian pelata todella hienojen pelaajien kanssa sekä 1986- että 1987-ikäluokkien maajoukkueissa. Vintiöissä oli paljon tuttuja pitkältä ajalta ja joukkue oli hitsautunut tiiviisti yhteen, Puustinen muistelee.

Puustisen mukaan lempinimi kuvasi ryhmää erinomaisesti. Vaikka kaikilla oli vakava suhtautuminen jalkapalloon, ilmapiiri oli rento. Pelaajat tekivät toisilleen jekkuja maajoukkueleireillä, joilla riitti luppoaikaa.

– Kyllä heidän kanssaan sattui ja tapahtui. Esimerkiksi jotkut, nimiä mainitsematta, laittoivat pyyhkeitä kuivumaan lamppujen päälle hotellissa ja saivat aikaan tulipalon, Puustinen kertoo naurahtaen.

Puustinen oli mainiossa maalivireessä kisojen alla: hän oli osunut Vintiöiden viimeisessä yhdeksässä ottelussa 11 kertaa. Myös oman ikäluokan maajoukkueessa tuli onnistumisia, joista hän jakaa kiitosta pelitovereilleen.

– 1987 syntyneiden matseissa Joona Toivio avasi peliä Tuomo Turusen kanssa, Roman Eremenko sekä Tim Sparv olivat keskikentällä ja vierelläni jyräsi Timo Furuholm. He petasivat minulle sellaisia paikkoja, ettei niistä voinut väkisinkään laittaa ohi. Pelaaminen oli todella hauskaa, ja lähdin kisoihin hyvällä itseluottamuksella ja fiiliksellä.

”Ainutkertaisimmat kokemukset elämässäni”

Kisoissa Puustinen pääsi tositoimiin toisen jakson ajaksi Meksiko- ja Kolumbia-tappioissa. Finnair Stadiumilla oli kummassakin mittelössä yli 10 000 katsojaa, mikä tuntui lähinnä Kakkosen otteluita pelanneelle teinille uskomattomalta.

– Muistoista tulee vieläkin kylmät väreet. Oli aivan älytön fiilis ja tunnekuohu, kun kotiyleisö mylvi takanamme. Vaikka minua pidetään supliikkimiehenä, sitä tunnetta on mahdotonta pukea sanoiksi. Uran jälkeen sellaisia fiiliksiä on ollut todella vaikeaa saada. Nuo pelit ovat olleet minulle kenties ainutkertaisimmat kokemukset elämässäni.

Alkulohkopelien jälkeen Vintiöt kävivät katsomassa Brasilian ja Espanjan välisen finaalin. Puustiselle ei jäänyt kovin paljoa  muistikuvia pelistä tai pelaajista, sillä palaaminen futiskansan keskuuteen murskatappion jälkeen jännitti nuorukaista.

– Omista vastustajistakaan minulle ei jäänyt ketään mieleen. Keskittymiseni oli täysin pelissä samalla kun ihmettelin sormi suussa, että olen futaamassa täydellä Finskillä. Hyvä, kun edes tunnistin omat pelaajamme!

Jalkapallon seuraaminen ei kiinnostanut vuosiin

Kotikisojen jälkeen Puustinen siirtyi FC Espoosta Manchester Unitedin organisaatioon. Kaksi ja puoli vuotta Englannissa eivät aukaisseet portteja Sir Alex Fergusonin luotsaamaan edustusjoukkueeseen, mutta lähtö lapsuuden suosikkiseuraan ei kaduta miestä.

– Olin käynyt muissakin seuroissa näytillä, mutta heti kun United tuli kuvioihin, kaikki muut vaihtoehdot sumenivat mielestäni. Ehkä olisi ollut fiksua lähteä pienempään seuraan, mutten ainakaan joudu nyt miettimään, miksen seurannut unelmiani ja sydäntäni.

Puustisen silloisista joukkuetovereista ainakin Cristiano Ronaldo sekä Gerard Piqué pelaavat kesän MM-kisoissa. Puustinen aikoo seurata kisoja, mutta miehellä ei ole omaa suosikkia voittajaksi.

Oman uran päättyminen 25-vuotiaana johti siihen, ettei jalkapallon seuraaminen huvittanut miestä vuosiin. Irrottautuminen lähes kaikesta jalkapalloon liittyvästä oli Puustiselle välttämätöntä, jotta hän sai käsiteltyä asiat itsensä kanssa.

– Yritän nykyään päästä eroon kilpailuasetelmasta ja katsoa futista rennommin. Aiemmin olin kriittinen ja analysoiva katsoja, nyt pyrin lähestymään lajia uudella tavalla, Puustinen toteaa.

– Se täytyy myöntää, että kävin katsomassa FC Hongan pelejä myös silloin, kun mitkään huippusarjat tai arvokisat eivät kiinnostaneet. Seura on edelleen osa minua. Olen äärimmäisen onnellinen, että nousimme liigaan.

Tiputanssi irtoaa yhä

Peliuran jälkeen Puustinen palasi kentille uudessa roolissa, kun hänelle aukesi paikka FC Espoon vuonna 2000 syntyneiden juniorien valmennustiimissä. Hän kuvailee nuorten hyökkääjien kanssa vietettyä aikaa antoisaksi, vaikka pesti jäi lyhyeksi.

– Korkeakouluhaut veivät aikaa, ja kun pääsin opiskelemaan, minun piti luopua koutsaamisesta. Haluan valmentaa vielä tulevaisuudessa, viimeistään silloin, jos mahdollinen jälkikasvuni kiinnostuu futiksesta.

Tänä päivänä siviilityöt sekä kauppatieteiden opinnot Tampereen yliopistossa pitävät Puustisen kiireisenä aamusta iltamyöhään. Hänen on määrä valmistua kandiksi ensi syksyllä, jatkaa maisteriopintoja heti perään ja saada paperit koulusta parin vuoden sisällä.

Tiiviin arjen takia Puustinen ei ole lähtenyt minkään höntsäjoukkueen mukaan, mutta on päässyt esittelemään tavaramerkkituuletustaan viheriöiden ulkopuolella.

– Tiputanssin voi heittää minkä tahansa onnistumisen jälkeen, niin harrastuksissa kuin työelämässäkin, Puustinen naurahtaa.

– Haluan lähteä höntsäämään viimeistään ikämiesiässä. Olisi hienoa kerätä vanhoista pelikavereista joukkue, jonka kanssa taistelisimme tosissaan ikämiesten SM-kullasta. Herkku Vuorisen sanoin: nappikset ovat vielä naulattuna mäntyyn kiinni, mutta kyllä ne jossain vaiheessa revitään irti ja pistetään jalkoihin.

The post 15 vuotta Vintiöistä: Mitä kuuluu nyt, Jami Puustinen? appeared first on Byyri.

Sierra Leonen maajoukkue ei herättänyt MM-kisojen aikana juurikaan keskustelua, mutta oli kisojen jälkeen kaikkien huulilla. Suuri osa Leone Starsin pelaajista ei nimittäin ilmestynyt paluulennolle yli vuosikymmenen kestäneen sisällissodan raatelemaa kotimaatansa kohti, vaan jäi Suomeen turvapaikan ja tulevaisuuden toivossa.

D-lohkon jumboksi jäänyt joukkue oli ollut lähellä kaataa Cesc Fabregasin, David Silvan ja José Manuel Juradon edustaman Espanjan, mutta lisäaikamaali pelasti loppuotteluun asti edenneen La Rojitan.

– Joukkueessamme oli nuoria kavereita, jotka olivat pelanneet yhdessä vuosia. Muiden joukkueiden pelaajista meillä ei ollut mitään käsitystä. Pelasimme hyvin, ja olisimme voittaneet Espanjan, mikäli tuomari ei olisi ollut niin huono, Obi Metzger sanoo Byyrille naurahtaen.

Metzger ei onnistunut maalinteossa 3–3-tasapelissä, mutta iski kahdesti Etelä-Koreaa vastaan kolme päivää myöhemmin.

– Toinen maaleista on jäänyt kaikkien aikojen suosikikseni. Muutama pelaaja-agentti oli katsomassa ottelua. He olivat olleet aiemmin sinä vuonna yhteydessä isääni nähtyään minun pelaavan nuorten Afrikan mestaruusturnauksessa.

Kun Sierra Leonen kisat päättyivät tasapelin ja kahden tappion jälkeen, yksi agentti tarjosi Metzgerille sopimusta ranskalaiseen Toulouseen. Metzgerin silloisen seurajoukkueen Ports Authorityn johtoporras halusi, että paperityöt tehdään vasta, kun nuorukainen palaa kotiin. Tämä oli osasyynä siihen, ettei Metzger kadonnut hotellista Lahden yöhön 13 joukkuetoverinsa ja yhden toimitsijan tapaan.

Unelmat toteen Suomessa

Metzger lähti Ranskaan lyhyen Sierra Leonen visiitin jälkeen. Ammattilaissopimusta Toulouseen ei lopulta syntynytkään, ja hyökkääjä päätyi pelaamaan Ranskan ja Ruotsin juniorisarjoihin.

Loukkaantumiset pakottivat Metzgerin palaamaan kotiin, josta hän jatkoi pian matkaansa Libanoniin. Racing Beirutissa maksettiin mukavasti, mutta maanmiehet Suomessa saivat miehen suuntaamaan pohjolaan.

Kymmenen sierraleonelaista oli saanut oleskeluluvan, aloittanut koulunkäynnin Kontiolahdella ja jatkanut jalkapalloilua. Joukosta suomalaisille tutuimmaksi tuli myöhemmin HJK:ssa loistanut Medo.

– Päätöstä Suomeen jäämisestä ei ollut suunniteltu aiemmin, he tekivät sen viimeisen pelimme jälkeen. Kotiin ei vain ollut palaamista: elinolot olivat siellä hyvin köyhät. Lisäksi näimme Euroopassa mahdollisuuden edetä jalkapalloilijoina. Silti päätöksen tekeminen jännitti nuoria poikia. Tulimme Suomeen elokuussa, ja silloinkin sää oli meille aika kylmä, Metzger muistelee.

– Siitä huolimatta rakastuimme Suomeen. Lisäksi tapasimme onneksemme ihmisiä, jotka osasivat auttaa meitä. Se helpotti sopeutumista.

Metzger jatkoi uraansa FC Atlantiksessa ja pääsi myöhemmin pelaamaan Veikkausliigaa FC Hakassa kahden kauden ajan. Valkeakoskella hän teki pääsarjatasolla kahdeksan ja Ykkösessä kaksi maalia.

Väliin mahtuivat pestit PP-70:ssa, FC Viikingeissä, libanonilaisessa Nejhem FC:ssa sekä slovakialaisessa MFK Topvar Topoľčanyssa. Ympyrä sulkeutui kaudella 2015, kun Metzger palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen Atlantikseen, jossa pelaa nykyään 30-vuotiaana Kolmosta.

– Olen mielestäni luonut hienon uran Suomessa ja ulkomailla. Parhaat muistoni ovat kausilta 2010–2012 Viikingeistä ja Hakasta. Olin silloin täysin pysäyttämätön.

Freetownin pojat pitävät yhtä

Metzger debytoi Sierra Leonen A-maajoukkueessa vuonna 2008 ja pääsi pelaamaan vanhojen joukkuetovereidensa kanssa uudestaan. A-maaotteluita toisen polven futaajalle kertyi yhteensä kolme.

Muiden Suomeen jääneiden sierraleonelaisten kanssa hän on tiiviisti yhteydessä. Osa pelaa vieläkin jalkapalloa, osa tekee muita töitä.

– Patrick Bantamoi on hyvin läheinen ystäväni ja Medo perheenjäseneni: hän on naimisissa pikkusiskoni kanssa. Hengailemme yhä yhdessä kundien kanssa – aivan kuten lapsuudessamme Freetownissa, Metzger päättää.

The post 15 vuotta Vintiöistä: Sierra Leonen pojat saivat voiton sijaan uuden elämän appeared first on Byyri.

Elokuinen ilta, 2-1-voitto Kiinasta ja yli 8 000 hurraavaa katsojaa Finnair Stadiumilla. Nykyisin Huuhkajien kapteeninnauhaa kantava Tim Sparv ei ollut kokenut mitään vastaavaa. Vöyriläisen Norvalla FF:n 16-vuotias keskikenttäpelaaja ei päässyt lopulta kentälle yhdessäkään ottelussa, mutta sai kokea kotikisojen taian aitiopaikalta.

– Tapahtuma oli erittäin hieno. En ollut todellakaan tottunut loppuunmyytyihin stadioneihin. Näin silloin ensimmäistä kertaa, että jalkapallo todella kiinnostaa Suomessa, Sparv hehkuttaa.

– Solmin Southamptonin kanssa sopimuksen ensimmäisen pelimme jälkeen. He pelkäsivät, että joku toinen joukkue kiinnostuisi minusta, ja halusivat tehdä sopimuksen heti. Lähdimme Finnair Stadiumin ulkopuolelle, ja allekirjoitin paperit erään kiven päällä.

Cesc Fabregas, David Silva, Jarno Parikka…

Pääasiassa vuonna 1986 syntyneistä pelaajista koostunut joukkue koki Kiina-ottelun jälkeen tappiot Meksikolle ja Kolumbialle, ja pudotuspelipaikka jäi lopulta haaveeksi. Sparv oli Tuomo Turusen ja Jami Puustisen tapaan vuotta joukkuetovereitansa nuorempi. Useita samoja nimiä edusti Suomea alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa vuonna 2009.

– Muistaakseni suurin tähtemme oli Tomi Petrescu. Sitten oli Jarno Parikka kärjessä ja nykyinen maajoukkuehuonekaverini Kasper Hämäläinen dominoimassa keskikentällä…Se oli hyvä joukkue, lohkomme oli vain harmittavan kova, Sparv muistelee.

Muutama suomalaispelaajista on myöhemmin luonut kansainvälisen uran ja usea heistä on loistanut Veikkausliigassa. Osa Vintiöistä ei koskaan edennyt ammattilaiskentille, mutta samoin kävi lukemattomille muidenkin maiden lupauksille.

Yksi kisojen hehkutetuimmista pelaajista oli vasta 14-vuotias Freddy Adu, joka johdatti Yhdysvallat puolivälieriin neljällä maalillaan. ”Seuraavaksi Peléksi” nimetyn Adun tie ei kuitenkaan vienyt kisojen jälkeen tähtiin vaan jalkapallokiertolaiseksi.

– Adusta keskusteltiin silloin todella paljon. Hän oli yksi turnauksen parhaista. Muistan myös Cesc Fabregasin sekä David Silvan Espanjan joukkueesta. On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka suuriksi pelaajiksi he ovat sittemmin päässeet.

Kunniatehtävässä kotikisoissa

Sparv sekä Helmareiden Maija Saari nimettiin tammikuussa alle 19-vuotiaiden EM-kisojen lähettiläiksi. Vepsua Veikkausliigassa edustanut Sparv iloitsee siitä, että toinen kisakaupungeista on juuri Vaasa, jonka mies on mieltänyt kodikseen.

– Yritän olla mukana kisoissa niin paljon kuin pystyn. Se on vaikeaa, kun asun ulkomailla, mutta olen sanonut Midtjyllandille, että haluaisin nähdä yhden tai pari peliä. Etenkin Vaasan stadionilla olisi hienoa kannustaa Suomea ja kenties luoda hieman lisäkiinnostusta turnauksen ympärille. Minulla on omat kokemukseni alle 17- ja alle 21-vuotiaiden arvoturnauksista, joten tiedän, mitä pelaajilla on edessä.

Minihuuhkajien valmistautuminen kisoihin on ollut kaikkea muuta kuin ruusuinen. Viimeinen käänne tapahtui maaliskuun alussa, kun Kimmo Lipponen vapautettiin lukuisten tappioiden jälkeen päävalmentajan tehtävistä. Tilalle tuli Pikkuhuuhkajien käskyttäjä Juha Malinen.

– On tullut seurattua joukkueen tuloksia, mutten ole vielä ehtinyt katsoa otteluita. Toivotaan, että valmentajanvaihdos vie heitä parempiin tuloksiin. Joukkueessa on paljon lahjakkaita ulkomailla pelaavia nuoria, Sparv sanoo.

– Olen kuitenkin aina sanonut, että ulkomaille lähteminen on aina kiinni yksilöstä: se mikä sopi minulle, ei sovi kaikille. Se on iso päätös, josta tulee jutella perheen sekä valmentajan kanssa. Nuorisomaajoukkueiden otteluissa käy paljon scoutteja, ja lopputurnaus on hyvä näyttöpaikka pelaajille.

The post 15 vuotta Vintiöistä: Tim Sparvin matka Euroopan kentille lähti töölöläiseltä kiveltä appeared first on Byyri.

Vintiöt olivat taitavia, nopeita sekä juonikkaita. He tekivät asiat omaksi ilokseen. Jos hauskaa ei meinannut muuten olla, Vintiö järjesti sitä. Sellaisia pelaajia alle 17-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jyrki Heliskoski halusi nähdä ja näki kentällä.

Kesän 2003 MM-kisoihin valmistuneiden Vintiöiden harjoitusottelut eivät olleet kovin lupauksia herättäviä. Joukkue aloitti projektin alkuvuodesta 2002 ja pelasi yhteensä 60 harjoitusottelua Suomessa ja ulkomailla – viimeisistä 29 maaottelusta irtosi vain viisi voittoa.

Vastustajat olivat kovatasoisia, sillä Heliskoski halusi pelaajien näkevän, mille tasolle näiden tulee päästä. Kaksi viimeistä harjoitusottelua nostivat hieman odotuksia: ensiksi kaatui Australia ja kenraaliharjoituksessa Etelä-Korea.

Projektin aikaisissa leirityksissä testattiin yhteensä 50 pelaajaa. Lopullisen joukkueen tukipilareita olivat muun muassa joukkueen kapteeni Jermu Gustafsson, Veikkausliigassa debytoinut Eetu Muinonen sekä Leicester Cityn Tomi Petrescu.

Voitosta pettymyksiin

Vintiöt lähtivät kisoihin ilman virallista tulostavoitetta. Heliskoski totesi Apu-lehdelle, että tärkeintä on elämys ja yhdessä tehty työ, Petrescu toivoi joukkueen pääsevän alkulohkosta jatkoon, ja Ümit Menekse sanoi olevansa tyytyväinen, jos joukkueelle jäisi hyvä mieli.

Kisojen avausottelu pelattiin Finnair Stadiumilla yli 8000 katsojan edessä. Vintiöt ei lannistunut Kiinan alkuhetkien johtomaalista, vaan käänsi pelin voitokseen Petrescun ja Jarno Parikan maaleilla. Suomen veräjänvartija Aapo Kiljunen venyi paraatipelastuksiin ja ottelu päättyi lukemiin 2–1.

Kiljunen keräsi kehut myös seuraavassa pelissä, vaikka Meksiko teki kaksi maalia hänen taakseen. Suomella oli omat paikkansa, mutta ylikävelyä ottelusta Helsingin Sanomien haastattelussa odottanut Jose Alamo piti maalinsa puhtaana.

Helsingin Sanomat kiinnitti Meksiko-ottelussa huomiota loppuunmyydyn katsomon poikkeuksellisen äänenkäytön ja eläytymisen lisäksi Heliskosken uhkarohkeuteen. Kolmen puolustajan linjalla pelaaminen Meksikoa vastaan kummastutti, vaikka loppulukemat olivatkin maltilliset.

Viimeisestä alkulohkopelistään Kolumbiaa vastaan Vintiöt olisi tarvinnut voiton, jotta joukkue olisi edennyt jatkoon. Pudotuspelit jäivät haaveeksi, kun Kolumbia mätti taululle luvut 1-9. Heliskoski on todennut kisojen jälkeen kirjoittamassaan raportissa, että lopputulos olisi voinut olla vielä pahempi.

”1-10 kävi väistämättä mielessä. Ne olivat jo selvittäneet stadionin henkilökunnalta, että saako tuonne tulostaululle kaksinumeroisia lukuja. Siinä tilanteessa itsellä oli sellainen fiilis, että oli koppa kädessä eikä marjoja missään.

Väsyneinä ja pettyneinä emme pystyneet estämään Kolumbiaa tekemästä maalia lähes joka tilanteestaan. Tauolla ja toisella puoliajalla tehdyt muutokset eivät purreet, vaan joukkue oli kuin ’ilmapallo kaktuspuistossa’. Vintiöille se oli sillä hetkellä maailmanloppu.”

”Me saatiin elää Vintiö-ilmapiirissä”

Agentit olivat kiinnostuneet useista Vintiöiden pelaajista turnauksen aikana. Heliskoski kertoi Futis-Sanomat-lehden haastattelussa, että osa agenteista ei toiminut kovin ammattimaisesti: esimerkiksi Marko Tyyskälle soitettiin, ja häntä pyydettiin antamaan luuri Aapo Kiljuselle.

Ennen kuin pelaajat palasivat seurajoukkueisiinsa ja esimerkiksi Tim Sparv sekä Jami Puustinen suuntasivat Englantiin kohti uusia haasteita, joukkueen oli käsiteltävä Kolumbia-tappio yhdessä. Heliskoski kuvaili tapahtumaa tietynlaiseksi saattohoidoksi

”Keskustelimme ja katselimme videoita ja käsittelimme tapahtunutta aluksi tunteella ja vähitellen analyyttisemmin. Vähitellen syyllisyys muuttui opetukseksi. Kun opetuksen arvo on löytynyt, on toipuminen nopeampaa, ja voidaan säilyttää ikuinen optimismi suomalaiseen jalkapalloon.”

Aluksi tuntui, että loppu huonosti – kaikki huonosti. Oli kuitenkin menestys järjestää nämä MM-kisat Suomessa, vaikka Vintiöt eivät peliesityksillään kyenneet kovin monia suomalaisen jalkapallon ongelmia ratkaisemaan.

Kisojen jälkeen pelaajille kirjoittamassa kirjeessään Heliskoski hehkutti ryhmän ainutlaatuista joukkuehenkeä. Yhdessä kuljettu puolentoista vuoden mittainen matka oli ohi, mutta kukaan joukkueesta ei takuulla unohtaisi sitä. Kaikesta huolimatta suuhun jäi hyvä maku.

”Me saatiin hyvä osa. Me saatiin elää otteluiden, harjoitusten, elämysten ja MM-kisojen Vintiö-ilmapiirissä. En usko, että kukaan meistä kaipaa vaaraa, uhkaa tai pelkoa – se olisi silkkaa pöyhkeyttä. Itse ainakin kaipaan sitä elämää ja ilmapiiriä, joka me saavutettiin.

Kun ajattelin, että nyt on kiitosten aika, niin huomasin, ettei minulle jää muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa se tähän – eikä siinä ole tippaakaan liioittelua: kiitos kaikille kaikesta! On etuoikeus saada olla Vintiö. Pidetään se!”

The post 15 vuotta Vintiöistä: Tunteiden vuoristorataa Finnair Stadiumilla appeared first on Byyri.