The post Kuvakooste: Ison maailman meininkiä Tammelassa, kun Ilves isännöi HJK:ta appeared first on Byyri.

Ilves-KuPS | Kansallinen Liiga

Ilves emännöi Kansallisen Liigan lauantain kierroksen kärkikamppailussa Kuopion Palloseuraa. Ottelu oli Mieli pelissä -kampanjaottelu, jossa kerättiin varoja mielenterveystyölle. Tasainen kamppailun ensimmäiset kaksi osumaa ei riittänyt Ilvekselle voittoon, sillä KuPS nousi kahden maalin takaa voittoon lukemin 2–3. Ottelua seurasi 1 218 katsojaa. Ottelun loppuhetkillä kotijoukkueen Lotta Lähteenmäki loukkantui ikävän näköisesti, eikä hän pystynyt jatkamaan ottelua. Päätösvihellyksen jälkeen kotijoukkue jakoi nimikirjoituksia ja yhteiskuvia otteluun kutsutuille junioripelaajille.

Ilves/2-SexyPöxyt | Kakkonen

Ilveksen kakkosjoukkue isännöi sunnuntain Kakkosen B-lohkon kierroksella SexyPöxyjä. Ilves johti ottelua reilun tunnin, mutta ottelu päättyi lopulta vieraiden voittoon lukemin 3–4. Vieraat joutuivat vaihtamaan maalivahtia toiselle puoliajalle loukkaantumisen vuoksi. Vierailta sankariksi nousivat Sebastian Nuorela ja Kevin Larsson kahdella maalillaan. Isäntien Oskari Paavola vietti ottelussa myös kahden maalin iltapuhdetta.

Ilves/2-P-Iirot | Kakkonen

Ilveksen kakkosjoukkue isännöi Kakkosen B-lohkon kierroksella Pallo-Iiroja. Läpi ottelun vahvasti pelannut kotijoukkue yllätti lohkon kärkijoukoissa olevan raumalaisjoukkueen napaten kauden toisella kotivoitollaan pisteet lukemin 4–1. Ottelua seurasi 173 katsojaa.

The post Matsikuvia Tammelan toukokuulta appeared first on Byyri.

Ilves isännöi Veikkausliigan lauantain kierroskella AC Oulua. Ilves käänsi toisella puoliajalla vahvemmin hallitsevampana Oulusta saapuneiden vieraskannattajien harmiksi ottelun voitokseen Santeri Haaralan kahdella rangaistuspotkumaalilla. Uuden Tammelan ensimmäistä kotivoittoa isännät juhlivat lukemin 3–2 ja ottelun jälkeen Ilveksen pelaajat jakoivat innokkaille kannattajille yhteiskuvia sekä nimikirjoituksia.

The post Kuvakooste: Ilveksen edustukset voitokkaina viikonloppuna appeared first on Byyri.

Kenttämestarit on Veikkauksen uusi viikottainen videopodcast, joka keskittyy Veikkausliigaan. Ohjelmassa pureudutaan Veikkausliigan ilmiöihin sekä ajankohtaisuuksiin pelaajien, valmentajien ja muiden jalkapallon merkkihenkilöiden kautta. Itse ohjelma löytyy Veikkauksen YouTube-kanavassa, ja normaalissa pelirytmissä ohjelma julkaistaan aina alkuviikosta. Ohjelman tuotannosta vastaa kannattajamedia Byyri.

The post Kenttämestarit jakso 5: Kuka on Hakan Ryan Mahuta? appeared first on Byyri.

Kenttämestarit on Veikkauksen uusi viikottainen videopodcast, joka keskittyy Veikkausliigaan. Ohjelmassa pureudutaan Veikkausliigan ilmiöihin sekä ajankohtaisuuksiin pelaajien, valmentajien ja muiden jalkapallon merkkihenkilöiden kautta. Itse ohjelma löytyy Veikkauksen YouTube-kanavassa, ja normaalissa pelirytmissä ohjelma julkaistaan aina alkuviikosta. Ohjelman tuotannosta vastaa kannattajamedia Byyri.

The post SJK:n Rasmus Karjalainen ”Parhaat vuodet vasta edessä!” appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – FC Lahti / Veikkausliiga appeared first on Byyri.

Jollen jalanjäljissä

FC Hakaa edellisvuodet edustanut Laine siirtyi Rizesporiin syyskuun puolivälissä. Ilves-kasvatti löi läpi Valkeakoskella, ja siirto uusiin maisemiin alkoi tuntumaan ajankohtaiselta Veikkausliiga-kauden 2023 alla.

– Tavoitteeni oli se, että siirryn ulkomaille viimeistään kauden jälkeen, mutta mieluiten jo kesällä, jotta Haka saisi minusta siirtosumman. Olin lähellä siirtoa Puolaan kesän siirtoikkunassa, mutta loukkaannuin vieraspelissämme Ilvestä vastaan. Minulle tuli ilmarinta, ja siirto kariutui, Laine muistelee.

Ilmarinta tarkoittaa ilmaa keuhkopussin sisässä – ilma keuhkopussissa painaa keuhkoa kasaan aiheuttaen hengenahdistusta ja kipua. Vamma piti Laineen sivussa kolmisen viikkoa, ja siirto ulkomaille oli jäädä haaveeksi. Lopulta Rizespor osoitti kiinnostuksensa Lainetta kohtaan, ja tämä otti haasteen vastaan.

– Kesän loukkaantuminen opetti minulle, että jalkapallossa voi sattua mitä vain. Kun sain uuden mahdollisuuden lähteä ulkomaille, ajattelin, että mennään vaan. Altin Zeqiri oli siirtynyt FC Lahdesta Rizesporiin vain muutamaa viikkoa aiemmin, joten soittelin hänelle vielä ennen lopullista päätöstäni, Laine avaa.

– Altin kehui seuraa, ja sain positiivisen kuvan Rizesporin toiminnasta. Oli helpottavaa, ettei tarvinnut hypätä täysin tuntemattomaan. Tiesin, että Turkin pääsarja on kovatasoinen sarja – näin tämän hienona tilaisuutena kehittyä jalkapalloilijana.

Rizen kaupungista Mustanmeren rannalta ponnistava seura on suomalaisille tuttu lähinnä Joel Pohjanpalon kautta. Huuhkajien hyökkääjä lainattiin Rizesporiin kaudeksi 2021–2022, ja Pohjanpalo viimeisteli joukkueelle komeat 16 osumaa. Rizespor putosi sarjaporrasta alemmas lainamiehen maaleista huolimatta, mutta nousi pääsarjaan heti seuraavan kauden päätteeksi.

”Jonjo Shelvey from Wish”

Rizesporin paluu pääsarjaan on sujunut varsin mukavasti, sillä joukkue taistelee 16 ottelun jälkeen europaikoista. Laine on saanut vastuuta neljässä sarjapelissä ja yhdessä Turkin cupin ottelussa. Kotidebyytti tapahtui heti syyskuussa, ja viikkoa myöhemmin suomalainen pääsi Şükrü Saracoğlu Stadiumin hornankattilaan. Yli 40 000 katsojan edessä pelannut Fenerbahce oli tyly isäntä ja vei kamppailun lukemin 5–0, mutta Laineelle kokemus oli ikimuistoinen.

– Totuin Tehtiksellä huipputunnelmaan, mutta olihan Fenerbahcen stadion eri maailma. Kun lensimme kotiin matsin jälkeen, mietin itsekseni, missä juuri olin. Tuli sellainen fiilis, että kylläpä on kannattanut painaa duunia. Intohimoiset kannattajat motivoivat minua todella paljon, olivat he puolellamme tai ei, Laine toteaa.

– En ole saanut ihan sellaista roolia, mitä olisin toivonut. Olen kuitenkin kärsivällinen, sillä minulla on kolmen vuoden sopimus, ja hyvin aikaa tehdä läpimurtoni. Aion pelata jalkapalloa vielä monta vuotta ja uskon, että kaikki päivittäinen työ vie minua eteenpäin. Olen parhaassa peli-iässä todennäköisesti vasta 5–6 vuoden päästä, Laine jatkaa.

– Syksyn ja talven aikana on tullut selväksi, että jalkapallo on täällä hyvin erilaista kuin Suomessa. Peli ei ole niin taktista kuin Veikkausliigassa, mutta vauhtia on paljon enemmän. Pelityyli ei ehkä sovi minulle täysin, mutta näen sen positiivisena asiana, että pääsen kehittämään heikkouksiani. On ollut opettavaista päästä pelaamaan erilaista jalkapalloa.

Laine on löytänyt viime aikoina muutamia selviä kehityskohteita.

– En ole koskaan ollut erityisen juoksuvoimainen pelaaja. Meillä on tosi innokas fyysinen valmentaja, joka pitää huolen siitä, että kaikki juoksevat treeneissä. Olen huomannut, että nopeuskestävyyteni on mennyt selvästi eteenpäin. Kehitettävää on myös siinä, kuinka reagoin esimerkiksi tilanteenvaihtojen kakkospalloihin – kun täällä välillä pelataan kaaosfutista, kaksinkamppailujen voittaminen korostuu.

Rizesporin keskikentällä on melko kova kilpailutilanne. Joukkueen tunnetuin nimi, Jonjo Shelvey, pelaa juuri Laineen tontilla – muun muassa Liverpoolista ja Newcastlesta tuttu konkari saa suomalaiselta tunnustusta.

– Jonjon (laina)sopimus julkaistiin samoihin aikoihin kuin omani, joten olemme molemmat uusia pelaajia. Hän on tosi mukava tyyppi, jolla on huikeita tarinoita futiksesta. Asuin harjoituskeskuksellamme ennen kuin löysin kämppäni, ja vietimme silloin paljon aikaa yhdessä, Laina sanoo.

– Koen, että olen tällä hetkellä ”Jonjo Shelvey from Wish” – minulta ei löydy vielä samanlaista laatua. Koen, että pystyin tekemään Hakassa samoja asioita kuin hän tekee Rizesporissa. Kaikesta huomaa, että hän on pelannut pykälää kovemmissa ympyröissä.

Ankaran tapahtumat järkyttivät

Kaaos alkoi aivan puskista. Laineen mukaan Ankaragücün ja Rizesporin pelaajat ja taustat kävivät kättelemässä tuomareita normaaliin tapaan, kunnes Koca saapui paikalle. Laine on keskustellut tapahtumista joukkuetovereidensa kanssa, eikä kukaan ollut aiemmin kokenut vastaavaa.

– Se oli todella surullinen juttu sarjan mainetta ajatellen. Tällaiset asiat laittavat turkkilaisen futiksen todella huonoon valoon. Täällä panostetaan pelaajien, valmentajien ja tuomareiden turvallisuuteen erittäin paljon, mutta kukaan ei varmasti osannut odottaa, että seurapresidentti sekoilee tuolla tavalla. En osaa sanoa, pystyisikö kukaan kotijoukkueen järjestyksenvalvoja estämään pomoaan, Laine pohtii.

– Tilanne oli koko joukkueemme mielestä absurdi, ja kaikki olivat shokissa pukukopissa. Välillä läikkyy yli, mutta ei tällä tavalla. Täällä on varmasti syystäkin kovat turvatoimet – kannattajamassat ovat niin valtavia, että sinne mahtuu aina yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia. Voin kuitenkin sanoa vilpittömästi, että kannattajakulttuuri on näkynyt minulle pitkälti vain positiivisessa valossa. On harmi, että yksi seurapresidentti sai aikaan näin paljon negatiivista julkisuutta.

Laine on saavuttanut unelmansa jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla, ja mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, mies ei ole hetkeen palaamassa kotimaan kentille. Nykyinen sopimus pitää Laineen Rizesporissa vielä kahden ja puolen kauden ajan – jalkapallossa kaikki on kuitenkin mahdollista, kuten mies on huomannut.

– Olen aiemminkin sanonut sen, että haluan tehdä elämässäni kahta asiaa – pelata jalkapalloa sekä nähdä maailmaa. Jos ne pystyy yhdistämään, kyseessä on unelmatilanne. Olen varma siitä, että haluan pelata myös muissa maissa. Briteissä olisi joskus hienoa pelata, mutta minulla on monia haaveita monesta muustakin maasta.

Unelma Huuhkajista

Laine kuuluu 2001 syntyneiden ikäluokkaan, josta Viljami Sinisalo, Anssi Suhonen ja Oliver Antman ovat ehtineet tehdä A-maajoukkuedebyyttinsä. Sinisalo ja Suhonen olivat alusta asti poikamaajoukkueiden kantavia voimia, mutta Antman sekä Laine nousivat Minihuuhkajiin vasta myöhemmällä iällä. Laine debytoi Suomi-paidassa viimein U18-vaiheessa.

– Olin juniori-iässä lupaava pelaaja ja uskoin itseeni, mutta olin pitkään pienikokoinen. Esimerkiksi U15-vaiheessa muut pelaajat olivat selvästi fyysisempiä, ja jäin vähän tutkan ulkopuolelle. Kun sain kasvupyrähdyksen, peli alkoi kulkemaan paremmin. Sain lopulta näyttöpaikan maajoukkueessa, mikä oli valtava kunnia. Maajoukkue on aina ollut minulle se tärkein näyttämö, Laine kertoo.

– On ollut tosi siistiä nähdä tuttuja jätkiä Huuhkajissa. Toivon aina Suomen menestystä, mutta se tuntuu vielä paremmalta, kun nuoret pelaajat nousevat isoon rooliin. Oliverin läpimurto A-maajoukkueeseen antoi varmasti uskoa monelle nuorelle pelaajalle. Hän tuli Huuhkajiin rytinällä, ja sitä oli hienoa seurata.

Mikäli Laine ponnistaa tulevaisuudessa Rizesporin runkopelaajaksi ja tahkoaa isoja minuutteja kovassa sarjassa, noussee hänenkin nimensä A-maajoukkuespekulaatioihin. 

– Maajoukkuepaikka olisi minulle unelmien täyttymys. Se ei käy mielessäni päivittäin, mutta se on yksi pitkän tähtäimen tavoitteistani. Tällä hetkellä pyrin keskittymään arkeeni sekä siihen, että teen asiat paremmin ja paremmin. Jokapäiväinen tekeminen on se, mihin voin vaikuttaa.

The post Tehtikseltä Turkkiin – Janne-Pekka Laine viihtyy futishullussa maassa appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – AC Oulu ja jäähyväiset Ratinalle appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – KuPS | Veikkausliiga appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – FC Haka | Veikkausliiga appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – VPS | Veikkausliiga appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves-SJK | Veikkausliiga appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – FC Honka / Veikkausliiga appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – FC Lahti / Veikkausliga appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – HJK | Veikkausliiga appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Tampere United – FC Inter / Suomen Cup appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – AC Oulu / Veikkausliiga appeared first on Byyri.

Nuorena kovien odotusten saattelemana Italiaan lähtenyt pelaaja löysi tiensä Serie B:n lisäksi Sveitsin, Norjan ja Tanskan pääsarjoihin sekä Englannin Mestaruussarjaan. Loukkaantumiset pysäyttivät maajoukkueeseen nousseen pelaajan nousukiidon ja melkein lopettivat uran jo alle kolmekymppisenä. Niistä Mattila kuitenkin selvisi sillä samalla henkisellä kovuudella, joka oli vienyt hänet ulkomaille, ja palasi pääsarjatason pelaajaksi Suomessa.

Nyt tankki on kuitenkin tyhjä. Jalkapallolle on annettu kaikki, minkä sille vain voi antaa.

”Viimeinen vuosi on ollut todella rankka. On ollut ammattimielessä todella rankkaa, mikä on vienyt hirveästi energiaa. Lisäksi sekin vie energiaa, että kotona on monta lasta ja perhe-elämä on hektistä. Kaiken päälle se, että kroppa alkoi olla aivan äärimmilleen vedetyssä tilassa. Näiden kombinaatio oli hyvä syy lopettamiseen.”

Viimeiseksi jäänyt kausi oli lopulta yksi Sakari Mattilan uran vaikeimmista. HIFK voitti 27 ottelustaan vain yhden ja jäi Veikkausliigan jumboksi lopulta 12 pisteen erolla FC Lahteen.

”On tosi vaikea laittaa sormi siihen kohtaan, missä meni vikaan. Toki kyllähän me nähtiin se tammikuussa, kun kauteen lähdettiin, että koko seura on aivan sekaisin. Se lässähdys, mikä seurasi seurahistorian parasta sijoitusta 50 vuoteen, oli shokki. Jo silloin ensimmäinen pieni peikko kiipesi selkään. Ja mitä lähemmäksi tultiin kauden alkua, sitä enemmän niitä dramaattisia tilanteita tuli.”

Mattila myöntää, että putoaminen Veikkausliigasta vaikutti lopettamispäätökseen, mutta ei yksinään ollut käänteentekevä syy. Kropasta oli vain yksinkertaisesti puristettu irti se, mitä puristettavissa oli. Steariini loppui kynttilästä kesken.

Myös henkiset voimavarat alkoivat kiireisen perhe-elämän keskellä olla lopussa. Mattilalle kokemus oli erityisen raskas, sillä hän kokee, että on nimenomaan henkiseltä kantiltaan ollut poikkeuksellinen pelaaja. Sillä kantilla ja uskolla hän löi läpi HJK:ssa, lähti 19-vuotiaana maailmalle ja rakensi kansainvälisesti kovan uran.

”Kyllä mä aika nuori olin silloin Udineseen lähtiessä”, Mattila nauraa. ”Sitä ei tajunnut silloin, vaan ajatteli, että omistaa maailman ja nyt valloitetaan Mestarien liiga ja koko maailma. Ja hyvä niin, koska ei sinne voi lähteä pyytelemään anteeksi. Pitää mennä kaasu pohjassa. Se on ehkä ollut mun talentti. Olen pystynyt olemaan henkisesti kova ja menemään kohti omia unelmia.”

Mattila uskoo, että saman totesivat myös Udinesen valmentajat ja seurajohto.  

”Uskon, että hekin näkivät, millainen mun henkinen lahjakkuus on, ja että pystyn aina kaivamaan itsestäni maksimin irti. Se on ollut vahvuuteni maailmalla.”

Uran lopussa samanlaista etulyöntiasemaa Mattila ei henkiseltä puolelta kuitenkaan enää saanut. Kenties uralla koetut loukkaantumiset olivat alkaneet vaikuttaa, kenties isäksi tuleminen oli laittanut arvot uuteen perspektiiviin. Joka tapauksessa psyykkinen latautuminen alkoi olla selvästi vaikeampaa kuin uran alussa.

”Se henkinen puolikin vie aika paljon energiaa. Ja jos siinä antaa muille yhtään tasoitusta, on pelaajan paljon huonompi. Se on yksi syy lopettamisen taustalla.”

Udineseen lähdettyään nuori lupaus joutui nopeasti toteamaan, ettei paikka yhdessä Euroopan kovatasoisimmista sarjoista ollut kovasta uhosta huolimatta noin vain otettavissa.

”Ensimmäinen lainapesti oli aika shokki. Lähdin tammikuussa HJK:sta Udineseen. Kun olin ollut siellä käymässä, sanottiin, että olisin ykkösjoukkueen pelaaja. Loppupeleissä treenasinkin primaverassa, eli reserveissä. Kun tuli kevät, ja olin päässyt pelaamaan paljon primaverassa, kysyin, että mikä on tilanne. Seura sanoi, että lähde lainalle.”

Samalla Mattila tajusi huippujalkapallon raadollisen puolen. Itse sopimus ei vielä merkinnyt mitään muuta kuin mahdollisuutta näyttää kykynsä. Peliaikaa nimi paperissa ei toisi.

”Tajusin, ettei tämä neljän ja puolen vuoden pahvi ollutkaan Udineseen, vaan tähän maailmaan.”

Mattila kuitenkin myöntää, ettei hänen tilanteensa ollut vaikeimmasta päästä. Hän oli päässyt seuraan, joka oli tunnettu siitä, että osasi löytää nuorille pelaajille hyviä paikkoja kehittyä. Ensimmäinen lainapesti Serie B:ssä ei vielä tuonut toivottua tulosta, mutta seuraava kausi Sveitsin pääsarjassa toi. Mattila pääsi pelaamaan paljon ja näytti, että pärjää ulkomailla.

”Sveitsissä ensimmäistä kertaa tunsin, että olin samantyyppisessä roolissa kuin HJK:ssa”, Mattila sanoo. ”Sveitsin vuosi oli hieno vuosi. Suosittelen tällaisia sarjoja kuin Sveitsi ja Belgia kaikille nuorille. Niistä puhutaan täällä aika vähän. Jokaisessa pelissä on kymmeniä skoutteja sekä Bundesliigasta, Serie A:sta että Ligue 1:sta. Kaikki isot futismaat ympäröivät Sveitsiä ja sieltä tulee jatkuvasti hyviä pelaajia.”

Mattila neuvoo nuoria pelaajia muutenkin hakeutumaan sellaiseen ympäristöön, jossa pääsee pelaamaan paljon, sen sijaan, että lähtisi väkisin istumaan penkille mahdollisimman suureen seuraan.

”Jos on mahdollisuus, niin ehdottomasti kannattaa lähteä sellaiseen sarjan, jossa pääsee pelaamaan paljon. Jos Sveitsin pääsarjan kaltaisessa liigassa pääsee pelaamaan, niin kyllä sieltä nousee. Se ei ole ikuinen ei isommille sarjoille.”

Mattila huomauttaa, että kykyjenetsintä on nykyään niin pitkälle kehittynyttä, että kykyjenetsijät saavat pelaajista dataa sarjasta kuin sarjasta. Jos ei itse pääse pelaamaan, eikä dataa siksi löydy, jostain muusta sarjasta löytyy kyllä korvaava pelaaja. Pahimmillaan väärä seuravalinta voi muuttua uran kannalta jopa haittatekijäksi.

”Huono siirto voi jarruttaa oman uran maksimointia. Kaikki pitäisi aina ajatella sen kautta, missä pääsee pelaamaan. Kun saa pelata paljon, niin kyllä sen oman maksimitason saavuttaa. Tällä hetkellä skouttaaminen on niin yksityiskohtaista, että pelien määrä on äärimmäisen tärkeää.”

Mattila itse osoitti noudattavansa oppejaan palaamalla syksyllä 2012 HJK:n paitaan. Hän ei halunnut jäädä Sveitsin ykkösdivisioonaan pudonneeseen AC Bellinzonaan, vaan halusi paremman ikkunan näyttää kykynsä. Europeleissä mukana ollut HJK valikoitui hyväksi ponnahduslaudaksi maajoukkueeseen ja takaisin ulkomaille.

Hyvä esimerkki vaiheittaisesta urasuunnittelusta on se, kuinka Mattila onnistui toteuttamaan unelmansa ja hankkimaan itselleen sopimuksen Englannin Mestaruussarjasta. Jo Suomeen palatessaan hän ilmoitti uudelle agentilleen Teemu Turuselle, että haluaa pelata Englannissa, minkä jälkeen kaksikko alkoi rakentaa suunnitelmaa sinne pääsemiseksi.

”Olin päässyt A-maajoukkuerinkiin ja pelannut europelejä, mutta Teemu sanoi suoraan, ettei suoraan Suomesta pääse Englantiin. Sitten tehtiin selkeä suunnitelma. Siihen aikaan Norja oli sellainen paikka, mistä lähti paljon pelaajia Mestaruussarjaan. Päätettiin, että mennään ensin Norjaan, missä pelataan fyysistä peliä ja missä voisin pärjätä vahvuuksillani.”

Mattila siityi Norjan pääsarjaan Aalesunds FK:n riveihin, missä hän onnistui pelaamaan kenties elämänsä parasta jalkapalloa. Puolentoista Norjan kauden jälkeen Mattila allekirjoitti sopimuksen Fulhamiin.

”Ei ole pakko mennä suoraan Suomesta Englantiin. Pitää olla realistinen.” HJK:n kasvatti muistuttaa. Mattila on sitä mieltä, että muut pohjoismaalaiset pääsarjat ovat suomalaiselle pelaajalle helppoja paikkoja ensiaskeleiden ottamiseen ulkomailla. Kulttuuri on pääosin tuttu, mutta pelit kovatasoisempia, fanit intohimoisempia ja seurat suurempia.

Pääsyssä Veikkausliigasta Norjan kautta Fulhamiin piilee myös toinen tärkeä opetus.

”Hyvä esimerkki siitä, että kannattaa pitää huolta, että ympärillä olevat ihmiset ovat kunnollisia. Ne osaavat tehdä sitä tärkeää taustatyötä.”

Mattila kokee, että loppupeleissä kaikki on kiinni pelaajan omasta luonteesta ja tahdosta, mutta se ei tarkoita, ettei omia todennäköisyyksiään voisi parantaa myös muilla tavoin.

”Ulkomaille lähtöön voi valmistautua, jos saa hyviä ihmisiä ympärille. Sellaisia, jotka osaavat auttaa, kuten hyviä mentoreita tai valmentajia. Se on tärkeää, että löydetään nuorelle pelaajalle sellainen ihminen, joka osaa kertoa, mitä se vaatii, että huipulle pääsee. Ja mitä vaatii, että siellä pärjää.”

Mattilalle itselleen pääsy Englantiin oli se askel, joka viimeistään toi sisäisen rauhan. Fulhamissa hän koki, että on saavuttanut maksimitasonsa pelaajana. Mattilan kohdalla se taso riitti Mestaruussarjaan, vaikkakaan ei avauksen pelaajaksi asti.

Kaiken lisäksi matka Englantiin oli jalkapallokulttuurillisesti rikastuttava.

”Jos kaikki menee hyvin, parempaa ei ole kuin pelata jalkapalloa Lontoossa ja isossa seurassa”, Mattila toteaa.

Jalkapallokulttuuri toistuu Mattilan puheessa muutenkin usein. Vaikka jokaisen jalkapalloilijan tavoite on ulosmitata oma maksiminsa kentällä, uran päättyessä näyttävät päällimmäisenä mielessä olevan ne kokemukset, joista sai nauttia kentän ulkopuolella.

Fulhamista Mattila siirtyi Tanskan pääsarjaan, missä pelit päättyivät pahaan polvivammaan. Paikka kuntouttaa itseään ja saada pelituntumaa löytyi Norjan kolmanneksi korkeimmalta sarjatasolta, mikä oli vain hetkeä aiemmin Mestaruussarjassa pelanneelle pelaajalle melkoinen pudotus. Silti muistot ovat pääosin lämpimiä.

”Fredrikstad on ihan huippuseura, vaikka olikin Norjan kakkosdivarissa. Kaupungilla ei voi kävellä ilman, että ihmiset ei tietäisi, että olet pelaaja. Se on aivan huikea futiskaupunki.”

Myös maajoukkueympyröistä mieleen palaa ennemmin yleinen ilmapiiri kuin yksittäiset ottelut.

”Kaikki reissut ovat jääneet mieleen reissuina enemmän kuin peleinä. On ollut hienoa hengittää sitä maailmaa”, Mattila kertoo. ”Makein juttu on ollut se, että pääsi pelaamaan sellaisten pelaajien kanssa, joiden kanssa on pelannut jo junnuna. Kylmiä väreitä tuli, kun pääsi Olympiastadionille ja katsoi, että vieressä on kaveri, jonka kanssa on vetänyt Klubissa tai junnumaajoukkueissa.”

Pelit maajoukkueessa päättyivät lopulta loukkaantumisiin. Kun Tanskassa vammautunut polvi oli saatu kuntoon, hajosi toinen polvi. Vammat pitivät Mattilan poissa pelikentiltä lähes yhtäjaksoisesti kaksi ja puoli vuotta. Hetken aikaa koko uran jatko oli vaakalaudalla.

”Tiesin, millainen vuori se on kiivettäväksi, että pääsen edes Norjan kakkosdivariin, vaikka olin ennen sitä ollut Tanskan pääsarjan pelaaja. Siinä kohtaa ajattelin, että tämä oli tässä. En pääse enää sille tasolle, mille haluan.”

Polvea kuntouttaessa palo kentälle alkoi kuitenkin taas roihuta. Mattila oli jo varautunut yrittämään paluuta Norjan kakkosdivisioonassa, kunnes HIFK tarjosi sopimusta. Paluu Veikkausliigaan tapahtui ikään kuin vahingossa. Kun perheeseen oli vielä tullut lisäystä, vaikutti paluu Suomeen hyvältä ajatukselta.

Lopullisen sinetin paluulle antoi kuitenkin jalkapallokulttuuri.

”En ollut koskaan nähnyt livenä sitä, mitä Stadin Kingit on, ja mua kiinnosti tosi paljon se niiden juttu”, Mattila sanoo.

HJK:n kasvatille paluu liigakentille HIFK:n paidassa ei silti ollut helppo päätös.

”Kyllä mä sen kanssa kamppailin aika kauan. Olin käynyt HJK:ssa testillä jo ennen kuin siirryin Fredrikstadiin, näyttämässä, että polvi on kunnossa. Mutta Mika Lehkosuo ei halunnut mua joukkueeseen. Sitten, kun HIFK teki tarjouksen, mietin, että kuuluuko mun olla lojaali jollekin, joka ei ollut lojaali mulle.”

”Siinä kohtaa tajusin, että tämä on bisnestä, ja tällä sopimuksella pääsen kotiin.”

Mattila ymmärtää, että jalkapallokulttuuri on myös sitä, ettei kaikkien fanien ole helppo hyväksyä kaupungin toiselle puolelle vaihtanutta pelaajaa omakseen.

”Ei varmaan ollut kaikille faneillekaan helppoa. Olin kuitenkin identifioitunut HJK:n mieheksi. Mutta sitten tuli yksi peli, jossa se apina ehkä saatiin pois selästä. Tein SJK:ta vastaan kaksi maalia ja koin, että se yhdisti mua ja faneja. Sen jälkeen on ollut tosi hyvä olla.”

Sitä hyvää kesti lopulta kolme kautta. Viime sunnuntaina Mattila pelasi ammattilaisuransa viimeisen ottelun ja jätti tunteikkaat jäähyväiset pelikentille – vaikka myöntääkin, että suurin ulospuhallus tuli jo viikkoa aiemmin uran viimeisessä kotipelissä.

Takana on ikimuistoinen ja suomalaisittain merkittävä ura, joka on sisältänyt sekä paljon huippuja että vastoinkäymisiä. Nyt kroppa ja mieli ilmoittivat, että on aika katsoa eteenpäin.

”En mihinkään vaihtaisi futisuraani. Mutta kaikki aikansa. Se, että lopettaa, ei ole maailmanloppu, mitä moni pelaaja ajattelee. Sen jälkeen alkaa jotain uutta”, kiinteistöalalla uutta uraa luova kolmen lapsen isä pohtii.

Mattila ehti kokea urallaan monta uutta alkua. Loppujen lopuksi tämäkin on kuitenkin vain yksi niiden jatkoksi.

Nuoria pelaajia Mattila haluaa muistuttaa siitä, että jalkapalloilijan ura on lyhyt, ja siitä kannattaa ottaa irti kaikki mahdollinen. Hän itse kokee menneensä niin pitkälle kuin kyvyt antoivat myöden, ja pystyy siksi jättämään pelikentät hymyssä suin.

”Kun nyt katson taaksepäin, niin kyllä oma ura kiteytyy sellaiseen kovapäisyyteen ja tunnelinäköön. Jos vain uskot johonkin ja keskityt siihen ja teet sen eteen hommia, niin vaikka et pääse Chelseaan, voit tipahtaa Sveitsin pääsarjaan. Oli ura millainen tahansa, niin se menee tosi nopeasti, ja se kannattaa maksimoida. Sitä monesti pääsee sellaiseen tilanteeseen, missä on omalla mukavuusalueellaan. Sieltä kannattaa lähteä nopeasti pois ja tavoitella jotain uutta. Ura menee tosi nopeasti ja se kannattaa maksimoida. Jos sen maksimoi, niin silloin löytää sisäisen rauhan sen suhteen.”

The post Tunnelinäöllä sisäiseen rauhaan – haastattelussa uransa päättänyt Sakari Mattila appeared first on Byyri.

The post Ikuinen Ykkönen: Jakso 83: Reaktiot TPS – Jaro -peliin ja liigakarsinnan ennakkoa appeared first on Byyri.

The post Ikuinen Ykkönen: Jakso 82: Ennakkoa TPS – Jaro -peliin: ”Jarolla ei ole Turussa varaa passiivisuuteen” appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – FC Lahti / Haastajasarja appeared first on Byyri.

Viidestä seurasta kaksi, TPV ja sittemmin FC Lahdeksi fuusioitunut FC Kuusysi, ovat kuitenkin jatkaneet toimintaansa Ykkösessä vielä Veikkausliigasta putoamisen jälkeen. FC Jazz, Myllykosken Pallo ja Tampere United sen sijaan ajautuivat konkurssiin veikkausliigaseuroina, mikä horjutti jokaisen seuran olemassaoloa.

Jazzin kohdalla konkurssin taustalta paljastui lopulta myös laittomia talousjärjestelyjä, ja myös TamUssa luisuttiin Palloliiton sääntöjen vastaiseen taloudenpitoon. Kummankin seuran kohdalla pääasiallinen syy oli vanha tuttu: omien varojensa yli eläminen.

Vuonna 2005 konkurssiin ajautuneen Jazzin talousvaikeudet pohjautuivat jo 1990-luvun hulluihin vuosiin. TamUn kohtaloksi taas koitui vuosien 2006 ja 2007 Suomen mestaruuksien aiheuttama mopon keuliminen. Ajankohta osoittautui pahimmaksi mahdolliseksi, ja seura ajautui pahoihin talousvaikeuksiin, joista selviytymiseksi turvauduttiin epätoivoisiin keinoihin.

”Nähdäkseni mestaruuksien jälkeen lähti vähän mopo käsistä, ja luovuttiin hyvistä taloudenhoidon perusteista”, kertoo TamUn nykyinen puheenjohtaja Antti Niemistö. ”Se ei ehkä yksistään olisi riittänyt, mutta sitten tuli maailmanlaajuinen finanssikriisistä lähtenyt lama.”

Konkurssi seurasi vuonna 2011, kun Palloliitto oli sulkenut TamUn kaikista sarjoista ja tulopuoli tyrehtyi. Myöhemmin myös konkurssin myötä nurin menneen Tampere United Oy:n entistä johtoa tuomittiin talousrikoksista.

Myllykoskella taivas taas tummui oikeastaan vain huonon tuurin myötä. Pienen paikkakunnan suurin työllistäjä ja MyPan suurin yksittäinen tukija, Myllykosken paperitehdas, lakkautettiin vuonna 2011, eikä seuran varainhankinta onnistunut paikkaamaan syntynyttä aukkoa. Konkurssiin MyPa ajautui vuoden 2015 alussa.

”Olihan se todella raskas isku. Myllykoskella on reilut 4000 asukasta, ja alla oli vielä raskaampi isku, eli tehtaan kaatuminen. Täällä vietettiin silloin henkisesti todella vaikeita aikoja”, MyPan puheenjohtaja Risto Oksanen sanoo.

Yksikään seurayhteisö ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan. Toiminta jatkui jollain tasolla välittömästi, ja edustusjoukkueen tasollakin hyvin pian konkurssin jälkeen. Katseet kohdistettiin ongelmien sijasta tulevaisuuteen.

TamUn soihtua kantoi erillinen, kannattajien perustama Tampere United Kannattajat ry, joka ilmoittautui kaudeksi 2012 Kutoseen. Neljä vuotta myöhemmin TamU-K sulautui emoseuraan ja TamU teki virallisen paluun. Porissa ja Myllykoskella junioritoiminta jatkui normaalisti koko ajan. FC Jazzin edustusjoukkue teki paluun Palloliiton sarjoihin 2016 ja MyPan 2017.

”Kun tehdas kaatui, MyPa jatkoi vielä jonkin aikaa. Mutta jo silloin oli päivänselvää, ettei resurssit tule riittämään. Täällä ei ole mesenaattia, joten suunta oli selvä. Sen jälkeen junioritoiminta jatkui välittömästi, ja siitä pidettiin huolta. Sen päälle alettiin pikkuhiljaa rakentaa”, Oksanen kertoo.

Realiteettien ymmärtämisen päälle löytyi vielä aimo annos sisukkuutta. Sen sijaan, että konkurssi olisi koettu kuoliniskuksi, se otettiin vastaan haasteena.

”Se oli monella tapaa haastavaa. Tosi paljon silloin otettiin energiaa tietynlaisesta katkeruudesta ja siitä, että halutaan näyttää, ettei meitä voi pyyhkiä kartalta. Se saatiin kanavoitua positiivisella tavalla”, Niemistö sanoo.

”Olihan se aika erikoista”, Niemistö nauraa kysymykselle siitä, millaista oli lähteä rakentamaan TamUn brändillä kuutosdivarin seuraa. ”Huomiota sai aivan suhteettomasti. Vaikka me lähdettiin aivan nollista. Yhdistyksellä ei ollut minkäänlaista varallisuutta ja kulut lähtivät heti laukkaamaan. Palloliiton jäseneksi liittyminen maksoi silloin reilun satasen, eikä seuralla ollut varaa maksaa edes sitä. Sen aikainen puheenjohtaja sitten lainasi sen omistaan.”

Niemistö uskoo, että vahva brändi ja uskollinen yhteisö auttoi toiminnan ensimmäisinä vuosina. Kannattajat olivat esimerkiksi valmiita maksamaan pelaajien pelipasseja omasta pussistaan. Lisäksi fanituotteiden myynti lähti vetämään heti alusta alkaen, mikä on aladivarien seuralle harvinaista. Sillä oli iso vaikutus seuran talouteen.

Ihmisten tuki ja kiinnostus näkyi myös katsojaluvuissa. Heti kauden ensimmäisessä pelissä paikalla oli muitakin kiinnostuneita kuin vain seuran faniryhmän ydinjoukkoa. Kauden huipentaneessa nousukarsintapelissä katsojia olikin sitten jo useita satoja.

Myös Myllykoskella seurayhteisö osoitti voimansa heti alusta alkaen. Kouvolalaisen Purhan paikan Kolmosesta kaudeksi 2017 saanut MyPa on paikallisesti kiinnostava seura, pelasi se millä sarjatasolla tahansa.

”Vaikka pelataan Kolmosta, niin ei se meidän yleisökeskiarvoissa merkittävästi näy. Tänä vuonna meidän keskiarvo oli noin 500 henkeä. Parhaimmillaan yhdessä ottelussa oli lähes tuhat katsojaa”, Oksanen kertoo.

Sekin tietysti auttoi, että urheilullinen puoli lähti heti toimimaan. ”Meillä oli oman kylän pelaajia ja Jukka Karjalainen teki todella ansiokkaan työn nostamalla joukkueen Kolmosesta aina Ykköseen asti. Samalla innostus kasvoi”, Oksanen sanoo. ”Oli hauska nähdä, että ne ihmiset, jotka liiga-aikaan istui tietyllä paikalla katsomossa, istui siellä myös Kolmosen peleissä.”

Myös Tampereella saatiin huomata, että sarjatasosta huolimatta urheilullinen menestys kiinnostaa ihmisiä. Heti ensimmäisellä kaudellaan TamU nousi Vitoseen, ja kolmen vuoden päästä joukkue pelasi jo Kolmosta.

Niemistö myöntää, että aluksi moni tuli naureskellen kyselemään, että mitä te oikein kuvittelette olevanne. Ajan myötä tilanne on kuitenkin muuttunut. ”Osa jopa pahoittelee sitä, että on tullut mukaan vasta myöhemmin. Niitä vanhoja TamUn liigapeleissä käyneitä ihmisiä on tullut mukaan myöhempinä vuosina, ja sehän on vain hieno asia.”

Seurarakkaus on asia, jota on vaikea kadottaa. Se voi ajan myötä voimistua, laantua tai muuttaa muotoaan, mutta on aina olemassa. Seurayhteisöillä olisi ollut täysi oikeus kääntää selkänsä konkurssiin ajautuneille seuroille. Näin ei kuitenkaan käynyt.

”Mypa tiedetään ja tunnetaan. Siinä mielessä arvostusta on. Tälle yhteisölle on edelleen ylpeyden aihe, että MyPa tiedetään jopa ulkomailla”, Oksanen sanoo.

Myös pelaajista näkee, että logo, jolla on voitettu Suomen mestaruuksia ja pelattu europelejä, merkitsee. Sekä Oksanen että Niemistö kokevat, että osa seurojen vetovoimasta pelaajarintamalla johtuu juuri historiasta ja yleisön kiinnostuksesta.

MyPan puheenjohtaja kuitenkin myöntää, että päivittäisessä tekemisessä historiasta ei juuri ole hyötyä. ”Varsinaisessa toiminnassa se ei kuitenkaan näy mitenkään. Rahan kairaaminen kumppanikentästä on meillekin raskasta työtä.”

Pahimmillaan historia voi jopa vaikeuttaa varainkeruuta. Niemistö sanoo, että osa yrityksistä ei periaatteesta lähde tukemaan seuraa, koska hävisivät konkurssissa niin paljon rahaa. FC Jazzin toiminnanjohtaja Tommi Pikkarainen on huomannut saman. ”Tässä välissä on ollut monta huonoa vuotta, ja sitä aikaa on kulunut niin paljon, ettei se nostalgia enää kanna. Se ei esimerkiksi meidän euroissa näy.”

Toisaalta rikas historia pitää sisällään potentiaalia ihan eri tavalla kuin monella muulla kakkos- tai kolmosdivarin seuralla. Niemistö ja Pikkarainen uskovat esimerkiksi molemmat, että vahva brändi voi olla avuksi siinä kohtaa, kun paikka Veikkausliigassa alkaa olla aidosti lähellä ja toimintaan täytyy saada lisäeuroja kumppanikentästä. 

Perinteet näkyvät myös siinä, millaiset olosuhteet ja kannattajapotentiaali seuroilta löytyvät. ”Kyllä se historia näkyy. Meillä on hyvä kannatuspohja ja meidän omat olosuhteet on hyvät. Jos mietitään vaikka junioritasoa ja pelaajakehitystä, niin kyllähän me ollaan kaupungin vahvin seura”, Pikkarainen sanoo.

”Kun meillä on paikallisottelu, niin yhtäkkiä on yli 3000 ihmistä paikalla. Se osoittaa, että sitä potentiaalia on siellä pohjalla.”

Mihin asti se potentiaali sitten kantaa? Etenkin isoilla talousalueilla, Tampereella ja Porissa, uskotaan siihen, että nousu takaisin Suomen suurimpien jalkapalloseurojen joukkoon on mahdollista.

”Jo vuonna 2011 asetettiin tavoitteeksi palata Euroopan kentille. Silloin oltiin todella kaukana siitä, eikä se nytkään kovin lähellä ole. Mutta asetamme tavoitteet sinne, mihin uskomme mahdollisuuksien riittävän”, Niemistö lataa. Nähtävissä olevassa tulevaisuudessa TamUn tavoite on pelata jälleen Veikkausliigassa.

Pikkarainen näkee, että myös Kakkosta pelaavalla Jazzilla on potentiaalia nousta ainakin tasaisesti liiganoususta taistelevaksi Ykkösen seuraksi sekä merkittäväksi kasvattajaseuraksi. Vertailukohteeksi Pikkarainen ottaa täksi kaudeksi Veikkausliigaan palanneen VPS:n sekä Jaron, jotka molemmat tulevat Poria pienemmiltä talousalueilta.

Jazzin toiminnanjohtaja kuitenkin muistuttaa, että urheilullinen kasvu edellyttää myös taloudellista kasvua, mikä taas vaatii sen, että oman talousalueen sidosryhmät saadaan aktivoitua.

”Meidän pitää pystyä tuottamaan samanlaista merkityksellisyyttä, jota FC Jazz tuotti hyvinä aikoinaan”, Pikkarainen toteaa. ”Viime kädessä me ei päätetä, että mennäänkö me sinne, vaan porilaiset katsojat, porilaiset yritykset ja Porin kaupunki.”

Yksi tapa, jolla ihmiset saadaan sitoutumaan, on se, että asiat tehdään fiksusti. Kaikkien kolmen seuran kohdalla vaikuttaa siltä, että kokemuksista on otettu opiksi, eikä urheilullista menestystä lähdetä enää jahtaamaan riskillä. Niemistö esimerkiksi myöntää, että vaikka tavoitteet ovat korkealla, ei TamUlle olisi ollut hyväksi vielä tässä kohtaa nousta Ykköseen. Ensisijaisena tavoitteena on kehittää seuraa kokonaisvaltaisesti.

”Tyhmiä riskejä ei oteta. Jos urheilupuoli jostain syystä epäonnistuu, niin samalla ei saa mennä muukin toiminta retuperälle”, Niemistö sanoo.

MyPan Oksanen on pitkälti samoilla linjoilla. ”Olen aina sanonut, että MyPa on tappioita tavoittelematon seura. Sekä kentällä että taloudessa. Pienimuotoista tämä on, mutta pysymme pinnalla. Pidämme taloudesta sillain huolta, että velkarahalla emme lähde toimintaa pyörittämään.”

Myös Tampereella tunnutaan ymmärtäneen sen seurayhteisön arvo, jonka eteen päivittäistä työtä tehdään. Menestystä tärkeämpää on elinvoimainen seura, joka voi hyvin ja tuo iloa sidosryhmilleen vielä pitkään.  

”Olen sanonut usein, että tehtäväni puheenjohtajana on varmistaa se, että ensi vuonnakin pelataan. Ja se pätee vuodesta toiseen. Meillä on seurana aika traumaattiset kokemukset. Nyt ollaan rakennettu seuraa muutenkin, eikä olla enää edustusjoukkueen varassa, kuten liigavuosina oltiin”, Niemistö kertoo.

Pikkarainen kuitenkin muistuttaa, etteivät varovaisuus ja menestys sulje toisiaan pois. Veikkausliigassa sekä pelaajana että valmentajana esiintynyt seurajohtaja kokee, että ilman miljonääriomistajan tukea talous- ja urheilupuolen kasvattaminen käsi kädessä on ainoa kestävä tapa menestyä. Tekemisen täytyy muutenkin olla vahvalla pohjalla, ja seuran mahdollisimman omavarainen sekä taloudellisesti että pelaajatuotannon osalta.

”Jos laadukasta juniorityötä jaksaa tehdä kymmenen vuotta, niin se kantaa aina hedelmää”, Pikkarainen sanoo. ”Ei talous- tai urheilupuolta voi vetää riskillä kuiviin. Orgaaninen kasvu tulee kyllä, jos jaksaa tehdä pitkäjänteistä työtä.”

Orgaanisen kasvun kautta myös seuran omat resurssit lisääntyvät. Hengitystä pidätellen menestystä ei kannata odottaa, mutta jos kaikki menee hyvin, voi olla, että lähivuosina Veikkausliigassa nähdään yhä useampi Suomen mestaruuden voittanut seura.

Se ei ole kuitenkaan enää itseisarvo. Jokainen vaikean polun läpikäynyt seura näyttää oppineen matkalla tärkeitä asioita suomalaisesta jalkapallokentästä. Vaikka menestyminen on kilpaurheilussa avainasemassa, luo elinvoimainen jalkapalloseura yhteisölleen merkitystä myös muun kuin vain voittojen kautta.

”Kyllä MyPan merkitys on muualla kuin mitaleissa”, Oksanen toteaa.

The post Sallisen sivukatsomo: Nousu, tuho ja merkityksellisyys – entiset liigamestarit FC Jazz, MyPa ja TamU eivät rakenna riskillä toimintaansa appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – IFK Mariehamn / Haastajasarja appeared first on Byyri.

ILVES – VPS | 18.9.2022

The post Kuvakooste: Ilves – VPS / Haastajasarja, Veikkausliiga appeared first on Byyri.

ILVES – FC HAKA | 27.8.2022

The post Kuvakooste: Ilves – FC Haka / Veikkausliiga appeared first on Byyri.

Merkittävä ajanjakso kokkolalaisessa seurajalkapalloilussa tuli viime syksynä päätökseen, kun KPV:n pääomistajana vuodesta 2013 toiminut Matti Laitinen jättäytyi pois seuran johdosta. Samalla seuran omistuspohja siirtyi KPV Juniorit ry:lle. Laitisen aikana KPV nousi maltillisella johtamisella Kakkosesta Ykkösen kautta aina Veikkausliigaan kaudeksi 2019. Paikallinen bisnesvaikuttaja Laitinen oli jo vetäytymässä seuran taustalta pettymykseen päättyneen kauden 2017 jälkeen, mutta pyörsi tuolloin päätöksensä.

KPV vakiinnutti näiden kahdeksan vuoden aikana asemansa vakaana Ykkösen seurana. Laitisen liittyessä mukaan Palloveikot virui Kakkosessa pahoissa talousvaikeuksissa. Maltillinen nousu oli mahdollista omistajatahon suurten taloudellisten satsausten johdosta. Vaikka seura ei kaudella 2019 pystynyt säilyttämään pääsarjapaikkaansa, jäi se viime syksynä taloudellisesti huomattavasti paremmalle tolalle kuin Laitisen ottaessa sen haltuunsa.

KPV on monen muun seuran tavoin kokenut historiansa varrella sekä kukoistuskausia että syöksykierteitä. Vihreiden toistaiseksi ainoasta Suomen mestaruudesta tuli Laitisen vetäytymisen aikaan kuluneeksi 52 vuotta.

Pallo-Veikkojen Onni

– Te olette kuluneen kesän aikana suorittaneet maamme eri pallokentillä loistavan kamppailujen sarjan ja korjanneet laakerit. Vuosien sitkeä uurastus ja peräänantamaton taistelumieli on näin kantanut kauniin hedelmän, oikein täysosuman, josta kannattaa iloita.

Näin sanaili vuoden KPV:n vuoden 1969 Pallo-Veikko-jäsenjulkaisussa kokkolalainen lääninrovasti ja sota-aikana meritoitunut sotilaspastori Johannes Sillanpää. Kaupungin suomenkielinen seura oli juuri varmistanut historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden, vastoin kauden alla esitettyjä ennakkoarvioita.

Yksikään Mestaruussarjan 12 joukkueen edustajista ei ollut nostanut Perämeren rannalta ponnistavaa KPV:ta mitaliehdokkaaksi. Myös joukkueen oma valmentaja Reino Sarlin suhtautui suojattiensa tulevaisuuden näkymiin maltillisesti tavoitteita asettaessaan.

– Vähintään viides sija, siis sama kuin vuosi sitten.

Sarjasijoitusten ennustaminen vastasi hyvin kuluvaa vuotta 2022, sillä suurimmat ennakkosuosikit olivat vastaajien mielestä tuolloinkin HJK ja KuPS.

Mustana hevosena mestaruuskilpaan laukannut KPV esiintyi kuitenkin koko kauden mittaan tasaisen varmasti ja varmisti mestaruuden toiseksi viimeisellä sarjakierroksella kaatamalla pronssille sijoittuneen HJK:n Helsingissä maalein 1–0. Joukkueiden väliin hopeamitaleille sijoittui juurikin KuPS. Viidenneksi sijoittuneen Mikkelin Palloilijoiden kausi sujui myös hyökkääjä Pentti Toivolan ennen kautta linjaaman ennusteen mukaisesti, ”MP pärjää hienosti”.

Kaksinkertaisena pelatun sarjan jälkeen KPV kokosi komeat 17 voittoa 22 otteluun. Pääosin tasaiseen sarjaan mahtui kaksi heittopussia, kun tahoillaan kuuteen kerättyyn pisteeseen ylsivät KTP sekä jääkiekosta paremmin tunnettu Porin Ässät.

Vihreiden marssia kohti mestaruutta johti hyökkääjä Hannu Lamberg, joka voitti jaetun maalikuninkuuden yhdessä HJK:n Pekka Talaslahden kanssa 18 maalillaan.

Menestyksekäs kausi innoitti seuraa tilaamaan säveltäjä Unto Jutilalta ja sanoittaja Heikki Nopaselta KPV-humpan. Humppa sai ensiesityksensä syyskuun 28. päivänä, eli samana päivänä jolloin seuran mestaruus varmistui.

Menestys ”Vänin” poikien leveillä harteilla

KPV:n menestyksen taustalla juniorifutiksen voimahahmon roolissa hääri Väinö ”Väni” Paavolainen. Suurin osa vuoden 1969 mestarijoukkueen pelaajista oli kokkolalaisen juniorimyllyn tuotoksia. KPV perustettiin aikoinaan vuonna 1930 Kokkolan silloin vähemmistöasemassa olleiden suomenkielisten urheiluseuraksi. Ruotsinkielinen paikallisvastus GBK oli perustettu kuusi vuotta aiemmin. 

Mestaruuskauden aikaan 60-vuotias Väni, entinen KPV-pelaaja itsekin, oli aikanaan perustanut Kokkolaan nappulaliigan, jossa eri kaupunginosajoukkueet ottivat mittaa toisistaan. Hiljalleen kaupungin junioritoiminta kehittyi siihen pisteeseen, että kaudelle 1967 pääsarjaan noussut joukkue saatiin kasattua menestyksekkäästi ”omien poikien” harteille. Mukana joukkueessa oli myös Paavolaisen oma poika Juhani, joka oli nostamassa maalivahtina seuraa Mestaruussarjaan. Mestaruussesongin nuorempi Paavolainen toimi Gunnar Isosaaren varamaalivahtina.

Pallo-Veikon kertoman mukaan Paavolaisten koti tunnettiin jo vuosikymmenen ajalta KPV:n nuorten ”toisena kotina”. Väinön Emma-puolison julkaisu arvelee keittäneen vuosien aikana useat sadat pullakahvit sekä pyykänneen satapäin myös nappulajoukkueiden pelipaitoja. Pitkään odotetun mestaruuden varmistuttua Vänin oli hankala pukea onneaan sanoiksi.

– Tunteet ovat sellaiset, ettei niitä sanoin voi kuvailla. On todella hyvä olla, Paavolainen lausui.

Hän intoutui myös muistelemaan vuosia aiemmin Helsingissä pelattua maaottelun esiottelua KPV-HPS.

Tuolloin mukana reissussa ollut nuori Ilkka Kangas ihasteli KPV:n johtomaalin ilmoittamista stadionin valotaululla kultaisin kirjaimin. Nyt samainen Kangas oli KPV:n edustusjoukkueen tuulennopea laitapelaaja. Mestaruuden ratkaisseen ottelun HJK-KPV jälkeen samaisen valotaulun kultaiset kirjaimet muodostivat sanat ”KPV on voittanut Suomen mestaruuden”.

Paavolainen aikoi jatkaa mestaruudesta huolimatta seuran taustavoimana ja juniorijoukkueiden parissa toimimista. Jaksamisesta se ei ainakaan jäisi kiinni.

– No miksei sitä jaksa, minä luulen, että raittiissa ilmassa oleminen on hyvää lääkettä.

Menestyksen myötä Eurooppaan

KPV:n noste jatkui mestaruuden myötä tulevinakin kausina. Seuraavina vuosina Palloveikot sijoittui tasaisen varmasti mitaleille joka toinen kausi, kun palkintokaappiin kertyi yksi hopea (1973) ja kaksi pronssia (1971, 1975).

Mestaruuskauden bonuksiin kuului paikka Euroopan Cupin ensimmäiselle kierrokselle. Pallo-Veikko hekumoi tulevia eurohaasteita ennakoimalla koko sivun artikkelin voimin, voisiko KPV:n tuleva vastustaja olla suuri ja legendaarinen Real Madrid? Julkaisussa todetaan, että Realin tähti näytti jo olevan sammumaan päin vuosien 1956-60 Euroopan Cupin voittojen jälkeen. Johtopäätöksenä tähtipelaajat Alfredo Di Stefano ja José Santamaria olivat turhan vanhoina saaneet lähteä Miguel Muñozin miehistöstä. Kunnia ja Euroopan Cupin voitto oli palannut Madridiin keväällä 1966.

– Toivokaamme vain, että aina arvoituksellinen arpa heittäisi Realin tänne napapiirille.

Arpa kohtalon ei kuitenkaan osunut Real Madridiin. Vastus oli joka tapauksessa maailman kärkitasoa ja kyyti sen mukaista. Skotlantilainen Celtic lopetti vihreäpaitojen pyristelyt kahden ottelun yhteismaalein 0–14. Myös hopeakausi toi eurohuuman hetkellisesti Kokkolaan. Matka UEFA Cupin avauskierroksella päättyi sekin alkuunsa saksalaisen 1. FC Kölnin kyydissä. Kirkkokaupungin seura vei jatkopaikan yhteistuloksella 2–9.

Kokkolan keskuskentän yleisö sai tappioista huolimatta näinä vuosina nähdä joukkueita Euroopan huipulta vierailulla vanhassa Vaasan läänissä. Vuoden 1975 pronssi on toistaiseksi viimeisin mitali KPV:n kaapissa, seuran tähti oli näiden jälkeen hiipuva. Vuoden 2019 kausi pääsarjassa oli Kokkolassa ensimmäinen sitten vuoden 1990. 

Vakiintunut Ykkösen seura

Nykyisellään KPV on sekä organisaationa että joukkueena vahvaa Ykkösen tasoa. Laitisen vetäytymisen myötä seuran nousu takaisin pääsarjatasolle vaatii maltillista seuran kehittämistä, sillä mesenaattimaista toimijaa ei taustalta tällä hetkellä löydy. Myöskään Ykkösen statusta ei voi pitää itsestäänselvyytenä. YLE:n haastattelussa syksyllä 2021 Laitinen toivoi seuraajiltaan bisnesajattelua seuran johtamisessa.

– Toivon, että vetovastuuseen löytyisi ihmisiä, jotka ajattelevat liike-elämämäisesti. Ykkösdivisioonassa ei pysty pelaamaan siten, että katsotaan mitä tulee. Sillä sieltä tullaan alas kuin kivi, Laitinen totesi tuolloin.

Tätä kirjoitettaessa KPV on tasaisessa Ykkösen sarjataulukossa juuri ylemmän loppusarjan ulkopuolella seitsemäntenä.

Eroa sarjan kolmantena olevaan Gnistaniin on kuitenkin vain neljä pistettä. KPV:n sarjapaikka näyttää tässä kohtaa turvatulta myös tulevalle kaudelle. Keskuskentän katsomoon saapuva yleisö voi loppukauden aikana pohtia, näyttäytyykö Palloveikkojen peli nurmella vuoden 1969 kausijulkaisussa kuvatun kaltaisten sanojen mukaisena vielä reilut 50 vuotta myöhemmin.

Loppuun ote tästä Omaleimainen joukkue-otsikolla kirjoitetusta kuvauksesta, jota nykyään voisi kuvailla seuran arvoiksi.

KPV ei ole kevyt jalkapallojoukkue. Se on omaleimainen, tyypillinen suomalainen. Sen mestaruus, jos se tulee, tulee ansiosta. Se tulee palkintona maaliahneudesta, kovasta kenttäpelistä, monista hyvistä yksilöpanoksista.

KPV pelaa länsisuomalaisesti, se on erilainen joukkue kuin itäsuomalainen joukkue. KPV suututtaa vieraskatsomon joskus tarpeettomasti otteillaan, mutta sittenkin KPV on mestaruuden tavoittelijan arvoinen joukkue.

Lähteet: KPV:n kausijulkaisu Palloveikko (1969), YLE, kpv.fi

Kuvat: KPV:n kausijulkaisu Palloveikko (1969)

The post ”Se on KPV, tiedät sen” – Kokkolan ainoa mestaruus irtosi omien kasvattien voimin appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – FC Honka / Veikkausliiga appeared first on Byyri.

The post Ratinan kauden suurin vieraskannattajien joukko todisti HJK:n voittoa Ilveksestä appeared first on Byyri.

Mettälän ura päättyi lopulta 28-vuotiaana, vain hetki sen jälkeen, kun se oli kunnolla ehtinyt alkaa. Alun perin syyskuussa 2020 tulleen nilkkavamman piti kuitenkin olla vain pieni hidaste matkalla kohti liigatähteyttä.

”Silloin, kun loukkaantuminen tuli, olin toiveikkaana. Lääkärit sanoivat, että pitäisi tulla kuntoon”, Mettälä muistelee vajaan kahden vuoden takaisia tapahtumia. Vamman todellinen vakavuus alkoi hahmottua vasta pitkästi seuraavan kauden puolella. ”Sitten 9–10 kuukauden jälkeen, kun nilkka ei ollutkaan kunnossa, alkoi takaraivossa muodostua ajatus siitä, että tuleeko tästä enää koskaan mitään.”

Hyökkääjä palasi vielä kentille ja pelasi viime kaudella 16 ottelua lainalla TPS:n paidassa. Noissa peleissä syntyi myös 7 maalia. Pelaaminen vaati kuitenkin runsaasti kipulääkkeitä ja teippaamista, ja kauden jälkeen nilkka operoitiin uudestaan. Lopettaminen ei kuitenkaan edes käynyt mielessä ennen kuin kävi selväksi, ettei uudestaan kuntoutettu nilkka sallisi pelaamista.

”Ei lopettamista miettinyt vasta kuin loppuvaiheessa, kun parin viimeisen kuukauden aikana ei voinut kipujen takia nauttia pelaamisesta”, Mettälä kertoo. ”Olin joskus itselleni luvannut, että pelaan niin kauan, kun nautin futiksesta. Kun lopussa ei voinut enää nauttia, oli päätös lopulta aika helppo.”

Lopettamispäätös oli lopulta myös helpotus. Enää loukkaantumisten ja kipujen kanssa ei tarvitse tuskailla päivittäin.

Uran loppuminen ennenaikaisesti on silti henkisesti kova paikka urheilijalle. Mettälän kohdalla pitkät kuntoutusjaksot kuitenkin auttoivat valmistautumaan peliuran jälkeiseen elämään. Kun pelaaminen oli kiellettyä, aikaa ja energiaa muun elämän rakentamiseen riitti aivan eri tavalla. Hyökkääjä perusti loukkaantumisensa aikana verkkokaupan ja alkoi keskittyä enemmän jo pitkään vireillä olleeseen somevaikuttajaprofiilin luomiseen. Vaikka Mettälä ei vielä tuolloin ajatellut lopettamista, oli sivuprojekteista merkittävä apu, kun peliura yllättäen loppuikin.

”Olen onnekas, kun en jäänyt tekemättömäksi. Moni varmasti jää yllättävän lopettamisen myötä tyhjän päälle. Itsellä on ollut paljon hommia yrittäjänä. Se on helpottanut arkea, kun koko ajan on riittänyt kiirettä ja mieluista tekemistä”, KLIFFA-vaatekauppaa pyörittävä ja TikTokissa videoita nimellä @kliffa tekevä ex-pelaaja sanoo. ”Vaikka futis oli kivaa, niin on tämäkin. Shokkia ei ole tullut.”

Mettälä kuitenkin tiedostaa, ettei tilanne ole kaikille yhtä helppo. Suurimmalla osalla ammattiurheilijoista ei ole vastaavaa varasuunnitelmaa, tai ”toista uraa”, johon nojautua, jos ura päättyy yllättäen.

”Uskon, että hyppäys on monelle paljon isompi”, Mettälä pohtii. ”Kun aina on saanut tehdä sitä, mistä tykkää, ja tehnyt omasta harrastuksestaan ammatin, ja sitten yhtäkkiä pitäisi mennä työkkäriin, niin olisi se henkisesti aika raskasta.”

Ulkopuolisena tälle olisi helppo pyöritellä päätään ja todeta, että urheilijoilla on paljon vapaa-aikaa, jonka voi hyödyntää esimerkiksi osa-aikaiseen opiskeluun tai muuhun uran jälkeiseen aikaan valmistavaan toimintaan. Tällainen ajatusmalli kuitenkin väärinymmärtää sen, mistä huippu-urheilussa on kysymys.

Siinä, missä jonkun identiteetti voi olla vaikka isä tai äiti, on jalkapalloilijan identiteetti olla jalkapalloilija. Elämä pyörii vain yhden asian ympärillä, eikä siitä luopuminen ole mielessä realistisena vaihtoehtona ennen kuin on pakko.

”Vaikka treeneihin menee esimerkiksi se kolme tuntia päivässä, niin koko elämä rakentuu sen ympärille, mitä syö, milloin syö, kuinka paljon pitää juoda vettä tai milloin pitää mennä nukkumaan. Sitä kautta identiteetti muodostuu jalkapallon ympärille ja takaraivossa on aina jalkapallo”, Mettälä pohtii.

Mettälälle itselleen tyhjiö ei ollut niin suuri kuin olisi voinut olla. Loukkaantumisten aikana energiaa oli tullut kanavoitua myös muuhun toimintaan, mitä kautta oma kentän ulkopuolinen identiteetti oli jo ottanut ensimmäisiä askelia.

”Kyllä se tuntui aluksi oudolta”, entinen hyökkääjä myöntää. ”Mutta mulle oli onneksi ehtinyt kertyä toisenlaistakin identiteettiä yrittäjyyden kautta ja kun olin tehnyt videoita someen. Loppuvaiheessa isompi massa tunsikin mut varmasti paremmin TikTokista kuin jalkapallosta.”

Mettälä sanoo, että oli onni, että omaa identiteettiä oli ehtinyt luomaan myös jalkapallon ulkopuolella. Kun ura yllättäen päättyi, aiemmin taka-alalla ollut somevaikuttajan identiteetti pääsi nousemaan vahvemmin esiin. Siihen tarrautuminen tarjosi pehmeämmän laskun, kun uran jälkeistä elämää ei tarvinnut alkaa rakentaa tyhjästä.

Yläneläisen kohdalla siis kahden uran päällekkäinen rakentaminen oli lopulta se pelastus, joka auttoi pääsemään jalkapallon ulkopuolisen elämän syrjään kiinni. Mettälä ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että tämä olisi oikea reitti kaikille.

Suomessa pelaajien palkat ovat sitä luokkaa, ettei niiden varaan voi rakentaa koko loppuelämää. Toisaalta huippu-urheilu on 24/7-työtä, eikä varasuunnitelman rakentaminen jalkapallouran rinnalla ole välttämättä se paras ratkaisu, Mettälä kokee.

”Tämä on kaksipiippuinen juttu. Suomessa olisi hyvä olla plan B, mutta jos tosissaan haluaa olla ammattilainen, niin kyllä se kortti kannattaa katsoa.”

Mettälä itse on huomannut vasta jalkapallouran jälkeen, kuinka paljon rinnakkaisura arkea oikeasti rasitti.

”Ei sitä silloin kokenut, että kumpikaan olisi ollut ongelma, mutta nyt uran jälkeen on huomannut, kuinka paljon enemmän saa aikaan, kun voi keskittyä vain yhteen juttuun.”

Jokaiselle jotakin on ei mitään kellekään -hokema sopii tähänkin yhteyteen. Jos yrittää luoda rautaista ammattitaitoa useammalla kuin yhdellä alalla, ajautuu helposti tilanteeseen, jossa joutuu tekemään epämieluisia kompromisseja.

”Pelatessa oli yleensä yksi vapaapäivä kerrallaan. Nyt pystyy tekemään isompia juttuja, kuten lähtemään vaikka viikoksi reissuun tekemään muita projekteja”, Mettälä kertoo someammattilaisuudesta. Lisäksi peliuran aikana joutui vielä miettimään sellaisia asioita, kuten milloin jonkin videon julkaisee, ettei kukaan luule, että hyväntuulista videota olisi oltu kuvaamassa esimerkiksi ottelun alla tai tappioon päättyneen pelin jälkeen.

Yläneen Kirin kasvatin mielestä urheilun onkin ehdottomasti oltava se ykkösjuttu, jos aikoo luoda uran sen parissa.

”Jos oikeasti haluaa olla ammattilainen, niin en mä alkaisi neuvomaan, että kannattaa rakentaa jokin toinen ura taustalle. Jos haluaa olla ammattilainen, niin sille haluaa myös omistautua. Tuskin Cristiano Ronaldokaan on paljon raksahommia uransa aikana tehnyt”, Mettälä kärjistää nauraen.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei uran jälkeisessä elämässä tarvittavia henkisiä valmiuksia voisi rakentaa jo etukäteen. Mettäläkin kouluttautui tuotantotalouden insinööriksi uran ensimmäisinä vuosina, kun ammattilaisuudesta ei voinut vielä olla varma, vaikkei palkkatöitä ole jalkapallon ulkopuolella tehnytkään. Myös oma asenne vaikuttaa paljon siihen, miten peliuran jälkeisiin mahdollisuuksiin suhtautuu.

Mettälä kokee itse olevansa onnekas, koska ei pudonnut täydelliseen tyhjiöön. Entinen hyökkääjä kuitenkin muistuttaa, että tilanteessa kuin tilanteessa on turha jäädä murehtimaan mennyttä. Vaikka se ei aina helppoa olekaan, kannattaa keskittyä vain siihen, mitä on edessä, ei siihen, mitä on takana.

”Kerran täällä vaan eletään, joten turha on liikaa murehtia tehtyjä päätöksiä”, Mettälä muistuttaa. ”Mitä tahansa voi sattua. Asenne merkitsee paljon. Jos jotain käy, niin täytyy yrittää ajatella positiivisesti ja muistaa, että elämässä on muitakin mahdollisuuksia.”

Tämä on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Psykologiset tutkimukset tukevat ajatusta siitä, että ammattiurheilija saattaa ajautua uran päättymisen jälkeen identiteettikriisiin, joka voi lamauttaa täysin – tai pahimmillaan viedä synkkään merkityksettömyyden tunteiden kierteeseen.

Tällöin apua voi yrittää etsiä myös ulkopuolelta.

”Pelaajayhdistys tarjoaa apua esimerkiksi opiskelupaikan löytämisessä. Sieltä saa apua myös tapaturmaeläkkeen hakemiseen, jos siihen on mahdollisuuksia. Pelaajayhdistykseltä saa paljon tukea ja sitä on helppoa lähestyä. Sitä kautta on saanut hoidettua kaiken, mitä vastaan on tullut.”

Ammattiavusta voi olla hyötyä myös uuden identiteetin rakentamisessa. Kun pelaaja sitoo oman ihmisarvonsa jalkapalloon, saattaa minäkuva romahtaa, jos laji viedään elämästä yllättäen. Tällöin voi käydä niin, ettei muu elämä lähde rullaamaan, vaikka valmiuksia siihen olisikin.

Helmarien EM-kisajoukkueeseen kuuluva Emma Koivisto kertoi aiemmin Ylelle, että jalkapalloilijan identiteetti rakentuu ikään kuin automaattisesti pelkän jalkapallon ympärille, vaikkei se välttämättä ole hyväksi henkiselle hyvinvoinnille. Pahimmillaan voi käydä niin, että vastoinkäymiset jalkapallokentällä saavat uskomaan, ettei millään muullakaan elämän osa-alueella voi onnistua.

”Niin kuin muut tavallaan tuomitsisivat minut ihmisenäkin sen takia, kun on mokannut futiskentällä. Olisi tosi hyvä, jos identiteetin saisi erotettua futiksesta”, Liverpoolin laitapuolustaja sanoo.

Myös Mettälä antaa ymmärtää, että olisi hyvä, jos pelaajat ymmärtäisivät jo uran aikana, ettei oma ihmisarvo ole sidottu vain jalkapalloon. Mettälä itse ehti rakentaa jalkapallon ulkopuolista elämää loukkaantumisten aikana, mutta urheilu-ura saattaa loppua myös aivan yllättäen.

Vaikkei Mettälä varauksetta suosittelekaan tuplauran rakentamista, on hänen mielestään silti hyvä, jos on edes ajatellut sitä, mikä muu elämässä voisi kiinnostaa. Tällöin koko identiteetti ei ole sidottu yhden kortin varaan.

”Ehkä on hyvä pitää takaraivossa joku idea siitä, mitä voisi tehdä, jos kaikki loppuu yllättäen”, Mettälä pohtii.

Loppujen lopuksi urheilu on kuitenkin vain urheilua. Vaikka se olisi kolmekymmentä vuotta elämän tärkein asia, löytyy maailmasta paljon muutakin mielenkiintoista, mihin upottaa itsensä. Kiinnostavaa tekemistä kyllä löytyy, jos vain antaa itselleen mahdollisuuden kiinnostua.

”Ainakin kannattaa asennoitua siihen, että jos jotain käy, niin elämä ei lopu siihen. Aina löytyy jotain kiinnostavaa”, Mettälä päättää.

Hyvää viikonloppua

Tässä kaikki tältä erää. Ihmisarvo ei määrity urheilun tai menestyksen kautta. Urheileminen saa olla rakas harrastus tai 24/7-ammatti, mutta sen ei kuulu olla elämässä pärjäämisen mittari.

Ajatuksia aiheesta voi jakaa sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Vastaan kaikkiin ja jaan parhaimmat ajatukset. Jos rannalla makaaminen ei vie voittoa. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi pääset taas tästä. Suosittelen. Muuta jääköön myyntipuheet tällä kertaa siihen.

Hyvää viikonloppua.

The post Sallisen sivukatsomo: Riisuttu identiteetti – haastattelussa uransa päättänyt Ilari Mettälä appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Ilves – HIFK / Veikkausliiga appeared first on Byyri.