Juuri ennen vuodenvaihdetta seurajohto päätti kuitenkin reagoida, ja palkkasi väliaikaiseksi päävalmentajakseen nigerialaisen Emmanuel Ndubuisi Egbon. Vaikka käänne parempaan olikin odotettavissa, tuskin kovin moni edes Tiranan seurajohdossa uskoi, että vain muutamaan kuukautta myöhemmin afrikkalainen tulisi tekemään tempun, johon ei ole pystynyt yksikään toinen ihminen maailmassa.

Egbo joutui aloittamaan valmentajapestinsä vaikeimmasta mahdollisesta paikasta, sillä ensimmäinen ottelu valmentajavaihdoksen jälkeen oli derby KF Partizania vastaan. Kyseessä on maan suurin ottelu, Albanian oma El Clásico, jota Tirana ei ollut voittanut kuuteen vuoteen. Tirana voitti ottelun 2–1 toisen jakson lisäajalla tulleella maalilla.

Tuo ottelu toimi käännekohtana Tiranan kaudelle. Joukkue voitti myös kolme seuraavaa otteluaan, ja seuraa vuosina 2001–2004 pelaajana edustanut Egbo palkittiin vakituisella päävalmentajapestillä.

Kuusi kuukautta myöhemmin nigerialainen johdatti Tiranan sen 25. Albanian mestaruuteen ja paikkaan Mestarien liigassa. Samalla Egbosta tuli sekä ensimmäinen Euroopan sarjoissa mestaruuden voittanut että ensimmäinen Mestarien liigassa valmentanut afrikkalainen päävalmentaja.

Egbon matka Albanian liigan pelaajasta historian uudelleenkirjoittajaksi ei suinkaan ollut suorin mahdollinen. Vuonna 2012 pelaajauransa lopettanut entinen maalivahti aloitti valmennusuransa Bylish Ballshista, jossa hän yleni maalivahtivalmentajasta päävalmentajaksi. Pesti kuitenkin päättyi Byllisin putoamiseen Albanian toiseksi ylimmälle sarjatasolle. Vuonna 2014 Uefan Pro-tutkinnon vastikään suorittanut Egbo siirtyi Tiranan maalivahtivalmentajaksi ja loppu, kuten sanotaan, on historiaa.

Nigerialaisen tarina on oiva osoitus sinnikkyydestä ja intohimosta jalkapalloa kohtaan. Se on myös merkki siitä, että mistä tahansa päin maailmaa tulevat ihmiset pystyvät venymään kentän laidalla upeisiin suorituksiin. Ja silti samaan ei ole pystynyt yksikään toinen afrikkalainen – syistä, jotka eivät täysin kestä päivänvaloa.

Ensimmäinen afrikkalainen pelaaja esiintyi Euroopan jalkapallokentillä tiettävästi jo vuonna 1884. Sen jälkeen Euroopan liigoista on tullut globaaleja sarjoja, joissa pelaavat maailman parhaat pelaajat syntyperästä huolimatta. Afrikkalaiset eivät ole poikkeus. Valioliigassa afrikkalaisia pelaajia on noin 50 ja Euroopan top 5 -sarjoissa muutama sata.

Silti afrikkalaiset valmentajat loistavat poissaolollaan. Euroopan viidessä suurimmassa sarjassa ei ole yhtään afrikkalaista päävalmentajaa, kuten ei ole enää missään muussakaan eurooppalaisessa pääsarjassa.

Vielä viime kaudella tilanne oli sentään hieman parempi, mutta Egbon, belgialaista Standard Liegeä valmentaneen Mbaya Leyen ja Portugalissa Maritimoa luotsanneen Lito Vidigalin saatua potkut yhdestäkään pääsarjasta Euroopassa ei löydy afrikkalaista päävalmentajaa. Espanjan toisella sarjatasolla CD Leganea valmentava tunisialainen Mehdi Nafti ja Ligue 2:ssa valmentaja Omar Daf saattavat olla ainoat afrikkalaiset päävalmentajat koko mantereella.

Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etteikö afrikkalaisia päävalmentajia, hyviä sellaisia, olisi tarjolla. Aliou Cissé on esimerkiksi tehnyt hienoa työtä Senegalin päävalmentaja jo vuosia, ja on tuore Afrikan mestari. Algerialainen Djamel Belmadi oli puolestaan jo vuonna 2019 ehdolla Fifan vuoden valmentajaksi.

Lisäksi useat entiset pelaajat, esimerkiksi Kolo Touré ja Michael Essien, ovat hypänneet suoraan peliuransa jälkeen valmentajan saappaisiin. He eivät olisi yhtään sen kokemattomampia valintoja päävalmentajaksi kuin vaikkapa Frank Lampard tai Steven Gerrard olivat ensimmäiset mahdollisuutensa saadessaan.

Potentiaalisia afrikkalaisia päävalmentajia löytyy myös eurooppalaisen jalkapallopyramidin alemmilta portailta, kuten Daf, Nafti ja Southamptonin alle 23-vuotiaiden joukkuetta pitkään luotsannut Radhi Jaidi osoittavat.

Oma lukunsa ovat sitten vielä he, jotka olisivat jo pelkästään ansioillaan ansainneet tilaisuuden näyttää kyntensä jossain eurooppalaisessa huippusarjassa. Parhaana esimerkkinä toimii eteläafrikkalainen Pitso Mosimane, joka on luultavasti maailman paras afrikkalainen valmentaja tällä hetkellä.

Mosimane nimitettiin nykyiseen pestiinsä egyptiläisen Al-Ahlyn päävalmentajaksi elokuussa 2020. Kolme kuukautta myöhemmin hän johdatti seuran Afrikan Mestarien liigan voittoon kaatamalla finaalissa toisen egyptiläisen suurseuran Zamalekin. Vuotta myöhemmin hän teki sen uudestaan eteläafrikkalaista Kaizer Chiefsiä vastaan. Näiden välissä hän luotsasi Al-Ahlyn seurojen MM-kisojen kolmanneksi, voittamalla pronssiottelussa brasilialaisen Palmeirasin, ja Egyptin liigan voittoon.

Kyseiset saavutukset ovat vain viimeisimmät Mosimanen pitkällä meriittilistalla. Ansaitsemaansa tunnustusta hän ei silti ole voitoistaan saanut. Vuonna 2021 Mosimane sivuutettiin täysin Fifan parhaan miespäävalmentajan ehdokaslistalta.

Eteläafrikkalainen on itse sanonut, ettei pärjäisi ”turhan huonosti” esimerkiksi Manchester Cityn tai Barcelonan peräsimessä. Hän on kuitenkin realisti, ja tietää, ettei tule koskaan saamaan sitä mahdollisuutta. Euroopassa kun ei juuri ole tummaihoisia, saatikka afrikkalaisia tummaihoisia, päävalmentajia.

Eurooppalaisilla seuroilla on toki halki vuosien ollut muitakin syitä olla palkkaamatta afrikkalaisia valmentajia. Ensimmäinen näistä liittyy siihen, ettei koko Afrikasta löydy vieläkään kunnollista koulutusohjelmaa valmentajaksi pyrkiville. Päävalmentajuus Euroopassa vaatii tutkinnon, eikä afrikkalaisia tutkintoja – sikäli kun niitä edes on – hyväksytä Uefan toimesta.

Afrikan Jalkapalloliitto CAF itse asiassa perusti Uefan Pro -lisenssiä vastaavan koulutusohjelman vasta muutama vuosi sitten. Tämäkin pyrkimys on kuitenkin hoidettu puolivillaisesti ja sinnepäin, mikä heikentää afrikkalaisten päävalmentajien työllistymismahdollisuuksia. Mosimane oli yksi ensimmäisistä valmentajista, jotka aloittivat uudessa koulutusohjelmassa. Ohjelman suunniteltu pituus oli kuusi kuukautta, mutta kolme vuotta myöhemmin sitä ei ole vieläkään onnistuttu saattamaan päätökseen.

Byrokratian heikkous on kuitenkin vain yksi syy. Vaikka afrikkalaisilla valmentajilla olisi kaikki edellytykset valmentaa Euroopassa, harvalla heistä on sopivia verkostoja saavuttaa hyviä työpaikkoja. Jalkapallossa rekrytointi tapahtuu ennen kaikkea agenttien kautta. Ei ole sattumaa, että manner on täynnä portugalilaisia valmentajia, kun monet maanosan parhaista agenteista ovat portugalilaisia. Afrikkalaisilta puuttuvat, isolta osin, samanlaiset verkostot ja urakehityksen vauhdittajat.

Tämä ei toisaalta selitä eroa esimerkiksi afrikkalaisten ex-pelaajien ja eurooppalaisten vastinpariensa valmennusurien kehityksessä. Lisäksi muodollisten tutkintojen tai uraa vauhdittavien agenttien puute ovat lähinnä hidasteita, eivät aitoja esteitä afrikkalaisvalmentajien invaasiolle. Suurin syy afrikkalaisten päävalmentajien vähyyteen löytyy eurooppalaisen jalkapalloyhteisön vanhanaikaisista asenteista ja omanapaisuudesta.

Ed Aarons, Made in Africa: The History of African Players in English Football -kirjan kirjoittaja, on todennut, että koska eurooppalaisten seurojen johtoportaat koostuvat pääosin eurooppalaisista, myös valmentajavalinnat ovat pääosin eurooppalaisia. Jalkapallossa, kuten muillakin aloilla, johdon homogeenisuus läikkyy myös organisaation alemmille oksille.

Myös Mosimane uskoo, että diskriminointi on suurin syy afrikkalaisten päävalmentajien vähäiselle määrälleen Euroopassa – oli se tahallista tai ei.

”Uskon, että eteläafrikkalainen lääkäri olisi myös lääkäri Euroopassa. Uskon, että Afrikassa onnistunut arkkitehti olisi arkkitehti myös Euroopassa. Joten en ymmärrä, miksi jalkapallovalmentamisessa asioita ajatellaan eri tavalla”, eteläafrikkalainen on sanonut.

Myös Egbo on saanut huomata, että asenteet afrikkalaisia valmentajia kohtaan ovat muita kielteisemmät. Hän on muun muassa joutunut kuuntelemaan rasistista huutelua alkuperästään ja kovaa arvostelua koulutuksestaan, vaikka onkin käynyt saman Uefan koulutusohjelman kuin maailman arvostetuimmat eurooppalaiset valmentajat.

”Sarjassa on paikallisia valmentajia, mutta he (media ja fanit) eivät hyökkää heitä vastaan samalla tavalla kuin ulkomaalaisia kohtaan. Sarjassa on myös yksi italialainen valmentaja, mutta häntä kohtaan ei hyökätä yhtä pahasti kuin minua kohtaan, koska hän on Euroopasta. Minä kärsin enemmän, koska olen tummaihoinen, ja se ei ole hyväksyttävää”, Egbo on kertonut.

Euroopassa ajatellaan, korostetun kärjistetysti, että jalkapallo on meidän lajimme. Eurooppalaiset seurajohtajat näkevät itsensä edelleen, globaalissa maailmassa, jalkapalloyhteisön kuninkaina, joiden metsästysmaille ulkopuolisilla ei ole asiaa. Päävalmentajiksi ei joko haluta tai edes osata ajatella muita kuin vanhan mantereen edustajia.

”Dwight Yorke sanoi minulle, että ’unohda Eurooppa, et tule koskaan pääsemään sinne. Jos me tummaihoiset pelaajat, jotka olemme tehneet useita maaleja Mestarien liigassa ja luoneet niin paljon uutta historiaa Manchester Unitedin kaltaisissa seuroissa, jotka olemme suorittaneet valmentajan tutkintomme Euroopassa, emme koskaan saa mahdollisuuksia, niin et saa sinäkään”, Mosimante kertoi keskustelustaan Manchester Unitedin legendan kanssa.

Myös eräs toisessa manchesterilaisseurassa Valioliigan voittoa juhlinut pelaaja on nostanut saman ongelman esiin. Raheem Sterling tokaisi taannoin, ettei ole vielä nähnyt yhdenkään hänen omaa etnisyyttään edustavista lapsuutensa sankareista nousevan päävalmentajaksi, edes Mestaruussarjaan.

Valitettavasti on vaikea nähdä, että tilanne tulisi muuttumaan pian. Eurooppalainen jalkapallo modernisoituu ja muuttuu avoimemmaksi koko ajan, mutta suurelta osin kyseessä on edelleen hyvin homogeenisen ryhmän pyörittämä ja tietyiltä ihmisryhmiltä suljettu kerho.

Lähteet: ESPN, Mail & Guardian, Boxscore news, African Arguments, Goal, New York Times

Hyvää pääsiäistä

Sen pituinen se. Jos satut tietämään muita afrikkalaisia päävalmentajia Euroopan alasarjoissa, kuulen niistä mielelläni. Yhteyttä voit ottaa joko sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi pääset tästä. Suosittelen lämpimästi. Jopa näin pääsiäisenä.

Muilta osin pääsiäisenä kannattaa levätä, rentoutua ja nauttia jalkapallosta.

Hyvää viikonloppua.

The post Sallisen sivukatsomo: Etninen lasikatto appeared first on Byyri.

Usein joukkueen yllättävä menestyminen, tai vastavuoroisesti yllättävä menestymättömyys, laitetaan juuri valmentajan syyksi. Leicesterin Valioliigan mestaruus henkilöityi ennen kaikkea Claudio Ranieriin, kun taas Manchester Unitedin korpivaellus sai syntipukkinsa Ole Gunnar Solskjæristä.

Toisaalta syy tälle on ilmeinen. Päävalmentajan ajatellaan usein olevan suurin yksittäinen palanen joukkueen menestyksen tai menestymättömyyden takana. Pitäähän hän käsissään koko joukkueen lankoja. Ralf Rangnickin ManU on esimerkiksi huomattavasti Solskjærin vastaavaa parempi, ja kerää otteluistaan keskimäärin 0,6 pistettä enemmän.

Joskus pelkän valmentajan istuttaminen syyllisen penkkiin on kuitenkin liian hätäinen johtopäätös, sillä jalkapallojoukkueen menestymiseen vaikuttaa moni muukin asia.

Marraskuussa valmentajaa vaihtanut Norwich keräsi Daniel Farken aikana 11 pelistään vain viisi pistettä. Valmentajan vaihdon jälkeen 15 pelistä on tullut 12 pistettä. Joukkueen pisteodottama ei ole kuitenkaan noussut, sillä Farken aikana se oli 0,67 ja Dean Smithin aikana 0,68 ottelua kohden. Joukkueen pelaaminen ei ole kehittynyt, vaan parantuneet tulokset selittyvät muilla seikoilla. Norwich on, valmentajasta riippumatta, yksinkertaisesti materiaaliltaan riittämätön joukkue Valioliigaan.

Aston Villan tilanne on päinvastainen. Ennen Steven Gerrardin tuloa seuran peräsimeen Villa oli Valioliigan 16. sijalla ja keräsi pisteodottamaa keskimäärin 0,95 pisteen verran. Gerrardin valmennuksessa joukkue on noussut sarjan 10. sijalle ja sen pisteodottama on 1,27 ottelua kohden.

Gerrardin vaikutusta joukkueensa pelaamiseen olisi kuitenkin mahdoton päätellä tämän edellisen seuran, Rangersin, tulosten perusteella. Rangersin voittoprosentti Skotlannin pääsarjassa oli sekä Gerrardin kanssa että tämän lähdettyä tasan 69 %. Glasgowlaisseuran tekeminen on kauttaaltaan niin laadukasta, ettei valmentajan vaihto juuri hetkauta.

Vaikuttaako päävalmentaja yksin seuran tuloksiin siis loputa niin paljoa kuin haluamme uskoa? Joukkue kun on aina osiensa summa, ja valmentajan vaikutusvalta on lopulta rajoittuvainen siihen, kuinka hyviä pelaajia hänellä on käytössään ja miten nämä pelaajat pystyvät valmentajan ajatuksia toteuttamaan.

Lisäksi valmentajien suoriutuminen on riippuvaista esimerkiksi seuran sen hetkisestä taloustilanteesta tai urheilutoimenjohtajan onnistumisesta.

Vielä 2000-luvun alussa Valioliigassakin oli managereita, jotka hoitivat yksin lähes kaiken jalkapallojohtamiseen liittyvän. Nykyään jalkapallojohtamisen kenttä on niin pirstaloitunut, ja tehtävää niin paljon, ettei vastaava olisi enää mahdollista. Päävalmentajien toimialue on tarkemmin rajattua, minkä vuoksi vaikutusmahdollisuudetkin ovat pienemmät.

Päävalmentajan vaikutuksesta jalkapallojoukkueen menestykseen on itse asiassa tehty yllättävän paljon tutkimusta. Suosittu kirja Soccernomics esittää, että valmentajan osuus joukkueen suoriutumisesta on 8 prosenttia; The Numbers Game puolestaan arvioi vaikutuksen noin kaksi kertaa suuremmaksi.

Kumpikaan kirja ei kuitenkaan edes yritä väittää, että päävalmentaja vaikuttaisi esimerkiksi puoleen joukkueen menestyksestä – tai edes viidesosaan. Ensi alkuun 8 prosenttia kuulostaa itse asiassa todella vähältä. Kunnes asiaa pysähtyy tarkastelemaan lähemmin, ja ymmärtää, kuinka paljon se pienten marginaalien jalkapallomaailmassa lopulta onkaan.

Viime vuosien Juventus toimikoon tästä esimerkkinä. Vanha Rouva voitti kaudella 2018–2019 Max Allegrin valmentamana Serie A:n 91 pisteellä. Vuotta myöhemmin pistesaldo tippui 83:een, mutta mestaruus tuli silti Maurizio Sarrin johdolla. Seuraavalla kaudella Andrea Pirlo luotsasi Juventuksen vain vaivoin Mestarien liigaan oikeuttavaan neljänteen sijaan 78 pisteellä. Kahdeksan prosenttia on siis nähtävästi ero mestaruuden ja neljännen sijan välillä.

Tämä päättelyketju on kuitenkin turhan yksioikoinen. Vaikka Pirlolla oli käytettävissään lähes sama materiaali kuin Allegrilla, oli joukkueessa kuitenkin tapahtunut muitakin muutoksia, minkä lisäksi kilpailuasetelma Serie A:n sisällä oli muuttunut. Paras esimerkki olisikin seura, joka vaihtaa päävalmentajaa kesken kauden mitään muuta muuttamatta.

Chelsea pelasi viime kaudella Valioliigassa 19 ottelua Frank Lampardin ja 19 ottelua Thomas Tuchelin alaisuudessa. Pelaajahankintoja ei kauden aikana tehty. Lampardin aikana Chelsea oli sarjan kahdeksanneksi paras joukkue, joka voitti otteluistaan 50 % ja keräsi pisteodottamaa 1,82 ottelua kohden. Tuchelin Chelsea oli puolestaan Valioliigan toiseksi paras joukkue, joka voitti otteluistaan 58 % ja keräsi ottelukohtaista pisteodottamaa 2,25 pisteen edestä.

Ovatko marginaalit Valioliigassa todella niin pienet, että kahdeksan prosenttia erottaa sarjan kakkosen ja kahdeksannen toisistaan? Vai voisiko sittenkin olla niin, että valmentajan vaikutusta ei voi yksinkertaisesti pilkkoa yksinkertaiseksi prosenttiluvuksi?

Kauden 2018–2019 Real Madrid oli Julen Lopeteguin alaisuudessa La Ligan yhdeksänneksi paras, Santiago Solarin alaisuudessa toiseksi paras ja Zinédine Zidane alaisuudessa kahdeksanneksi paras joukkue. Kukaan silti tuskin väittää, että Solari olisi näistä kolmesta valmentajana taitavin.

Näin yksinkertaisia johtopäätöksiä ei voi vetää, koska tuloksiin vaikuttavat monet muutkin asiat kuin valmentajan tai pelaajien taso. Zidanen aikana Realilla ei ollut La Ligassa enää pelattavaa, minkä vuoksi se keskittyi täysin Mestarien liigaan. Pisteodottaman perusteella se oli toisaalta silti La Ligan toiseksi paras joukkue, kun taas Solarin aikana sijoitus oli kuudes. Myös Lopeteguin aikana Los Blancos keräsi pisteodottamaa toiseksi eniten koko sarjassa.

Pitkässä juoksussa tulokset siis olisivat Zidanen ja Lopeteguin parantuneet ja Solarin alaisuudessa heikentyneet. Kenties ammattivalmentajan ja sijaisen ero onkin juuri se kahdeksan prosenttia.

Toisaalta sarjataulukko ei valehtele. Se voi kuitenkin otantansa takia antaa väärän käsityksen, ja juuri siksi päävalmentajan vaikutuksen arvioiminen vain tulosten tai raakojen numeroiden perusteella on ylimielistä tai vähintäänkin harhaanjohtavaa.

Ronald Koeman ehti valmentaa tällä kaudella Barcelonassa 10 sarjapeliä. Näistä joukkue voitti neljä, ja hollantilaisen pestin päättyessä sen sijoitus oli yhdeksäs. Xavin alaisuudessa 14 pelistä on irronnut kahdeksan voittoa ja sijoitus kohonnut neljänneksi. Pisteodottaman perusteella Barcelona oli kuitenkin parempi joukkue Koemanin alaisuudessa. Uusi valmennus ei siis näyttäisi olevan osaavampi, vaikka tulokset ovat parempia. Henki Barcelonan leirissä näyttäisi kuitenkin olevan paljon parempi Xavin kuin Koemanin aikakaudella.

Miten, tämä kaikki huomioon ottaen, fanien tulisi pystyä arvioimaan, kuka on oikeasti hyvä valmentajan ja miten suuri on päävalmentajan vaikutus? Vastaus on tylsän ilmiselvä ja yksinkertainen: ajan kanssa.

”30 % valmentamisesta on taktiikkaa, 70 % sosiaalista kyvykkyyttä. Jokainen pelaaja motivoituu eri asioista ja jokaista on kohdeltava sen mukaisesti. Tällä tasolla käytössä olevien pelaajien taso on niin korkea, että he pelaavat hyvin hyvän taktisen rakenteen puitteissa – kunhan psykologiset edellytykset ovat kunnossa”, Julian Nagelsmann sanoi aikanaan Süddeutsche Zeitungille.

Nagelsmannin mukaan loistava valmentaja voi siis olla taktiselta kyvykkyydeltään välttävä, jos hän vain osaa virittää pelaajansa kerta toisensa jälkeen oikeanlaiseen mielentilaan. Zidanen menestyminen Real Madridissa on esimerkki tämän väitteen todenpitävyydestä, kuten on myös José Mourinhon viimeaikaiset epäonnistumiset. Mourinho on kiistämättä taktisesti osaava valmentaja, joka ei yksinkertaisesti osaa käsitellä nykypäivän pelaajia.

Psykologiset edellytykset voivat lisäksi olla kunnossa valmentajasta riippumatta. Usein valmentajan vaihtaminen saa pelaajat antamaan parastaan ja nostamaan tasoaan, joko uusista virikkeistä innostuneina tai asemansa menettämistä peläten. Siksi lyhytaikainen menestys ei kerro valmentajan osaamisesta lopulta juuri mitään.

Hyvä päävalmentajat – ne, jotka aidosti vaikuttavat joukkueensa suoriutumiseen positiivisesti – ovat niitä, jotka pystyvät siihen vuosi ja seura toisensa jälkeen. Jürgen Klopp on osoittanut pystyvänsä siihen, kuten on myös Pep Guardiola. Siksi heitä pidetään yleisesti oman alansa huippuosaajina.

Asioita, jotka vaikuttavat joukkueen menestymiseen, kun on satoja, ellei tuhansia, eivätkä ne kaikki ole riippuvaisia päävalmentajasta. Pirlon aikana Juventuksen pisteodottama oli itse asiassa korkeampi kuin Allegrin tai Sarrin, vaikka tulos olikin huonompi. Teoriassa tämä kertoo siitä, että Pirlon aikana pelaaminen oli rakenteeltaan ehjintä, mutta muut tekijät eivät sillä kaudella olleet Juventuksen puolella.

Valmentaja kun lopulta, jos uskomme Soccernomicsia, vastaa vain kahdeksasta prosentista joukkueensa menestymisestä. Jos loput 92 prosenttia ovat vinksallaan, on hyviä tuloksia turha odottaa.

Mutta sekin on vain keskiarvo. Kenties parhaat päävalmentajat ovat niitä, joille tuo kahdeksan prosenttia ei riitä?

Hyvää viikonloppua

Sen pituinen se tältä erää. Jälleen on aika mainostaa Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi liittymistä, kuten myös kannustaa keskustelemaan aiheesta tai tarjoamaan muita aivoituksia sähköpostin välityksellä (juuso@teravinkyna.com) tai Twitterissä (@TeravinKyna). Tai sitten voitte käyttää viikonloppunne päävalmentajan vaikutuksen dekoodamiseen. Lykkyä tykö.

Hyvää viikonloppua.

The post Sallisen sivukatsomo: onko kahdeksan prosenttia paljon vai vähän? appeared first on Byyri.

Toisen maailmansodan jälkeen Tanskaan muutti mies, joka loi pitkän pelaaja- ja valmentajauran ulkomailla. Eikä tästä Suomessa juuri tiedetä.

Kotkasta Tanskaan

Vuonna 1922 Kotkassa syntyneen Kaarlo ”Kapo” Niilosen isä loikkasi Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa. Hänen äitinsä meni tämän jälkeen naimisiin tanskalaisen miehen kanssa ja Kapo muutti äitinsä mukana Tanskaan. Siellä hän pelasi KFUM:n junioreissa jalkapalloa, mutta palasi takaisin Kotkaan 1930-luvun loppupuolella.

Jalkapalloa Niilonen pelasi Kotkan Työväen Palloilijoissa, joka pelasi tuolloin TUL:n sarjaa. Hän debytoi edustusjoukkueessa kesällä 1939, jolloin kotkalaiset voittivat mestaruuden. Välihyökkääjänä pelannut Niilonen oli lähinnä joukkueen varamies, sillä hänellä oli ikää vasta 17 vuotta. Kauden jälkeen Niilonen lähti Tanskaan, mutta sodan käynnistyttyä hän palasi välittömästi takaisin ja osallistui niin talvi- kuin jatkosotaan.

Sotavuosien saatossa Niilonen kehttyi sen verran taitavaksi pelaajaksi, että 3.10.1943 hänet valittiin ensimmäisenä TUL:n pelaajana Suomen maajoukkueeseen Ruotsia vastaan. Niilonen pelasi maajoukkueessa vielä kaksi ottelua; vuonna 1945 Ruotsia ja 1946 Tanskaa vastaan.

Vuonna 1946 hän pakkasi tavaransa ja muutti pysyvästi Tanskaan, jossa hänen äitinsä edelleen asui. Siellä Niilonen liittyi pääsarjassa olevaan kööpenhaminalaisseura B.93:een. Suomesta Niilosen mukana lähti elämänkumppani Maija, joka oli kotoisin Kokkolasta. Tanskassa vaimon nimi tosin kääntyi muotoon Maja.

Niilosen debyytti Tanskan pääsarjassa nähtiin Aalborgissa AaB:ta vastaan. Kuten kaikissa hienoissa futistarinoissa, teki Niilonen B.93:n ensimmäisen maalin 2-0-vierasvoittoon päättyneessä ottelussa. Samalla hän teki suomalaista jalkapallohistoriaa ollen näin ensimmäinen pelaaja ulkomaisessa pääsarjassa. Yhteensä Niilonen pelasi kahden kauden aikana B.93:n paidassa yhdeksän ottelua, joissa hän teki kolme maalia.

Skovshoved oli 1940-luvun lopulla pieni kalastajakylä reilu 10 kilometriä pohjoiseen Kööpenhaminasta. Tanskan kolmannella sarjatasolla pelannut Skovshoved IF sai houkuteltua Kaarlo Niilosen riveihinsä kesällä 1948.

Skovshoved IF oli ollut pari vuotta aiemmin myrskyn silmässä, kun se oli yrittänyt värvätä kahta Tanskan maajoukkueen pelaajaa, B.93:n Arne Sörenseniä ja Kaj Hansenia, rivehinsä maksamalla näille pimeästi 5000 kruunua. Tapaus tuli julki ja jalkapalloliitto julisti molemmat pelaajat ammattilaisiksi. Tanskassa ammattilaisuus oli kielletty aina vuoteen 1978 saakka, joten Sörensen ja Hansen eivät voineet jatkaa pelaamistaan Tanskassa, vaan siirtyivät pariisilaiseen Stade Françaisiin. Ammattilaisstatuksen saatuaan he eivät voineet jatkaa enää Tanskan maajoukkueessa. Tämä merkitsi loppua heidän urilleen maajoukkueessa.

Skovshoved IF 1948. Kapo ylärivissä toinen oikealta

Skovshoved ei tästä huolimatta muuttanut juurikaan toimintatapojaan, sillä pelaajille tarjottiin hyvät työpaikat, asunnot ja vähän pimeää rahaa. Tätä toimintaa puitiin urheilulehtien sivuilla, mikä oli seuralle ilmaista mainosta, sillä se veti aina vain parempia pelaajia puoleensa. Niilonen oli virallisesti amatööripelaaja, joka teki seuralle kentänhoitajana töitä, mutta hänen päätoimenkuvansa oli jalkapallon pelaaminen.

Myös muita lupaavia pelaajia tuli Skovshovediin Kapon kanssa samanaikaisesti. Rekrytoinneista jotain kertoo se, että Skovshovedin historian aikana sillä on ollut yhdeksän maajoukkuepelaajaa listoillaan ja kaikki nuo pelaajat olivat joukkueessa 1950-luvun alkupuolella.

Mutta ensin piti päästä sarjaportaissa ylöspäin. Kaudeksi 1949/50 joukkue nousi Tanskan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ja Niilonen oli isossa roolissa pelaten lähestulkoon kaikki ottelut ja tehden viisi maalia.

Ensimmäinen sarjakausi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla sujui noususuhdanteisesti SIF:n sijoittuessa kolmanneksi. Niilonen jatkoi joukkueessa isossa roolissa pelaten 17 ottelua eli yhtä vaille kaikki pelit. Samalla pelipaikka oli valunut kenttäryhmityksessä alaspäin kohti puolustusta.

Kauden 1950/51 päätteeksi nousu oli tosiasia, mutta vasta todellisen trillerin jälkeen.

Skovshoved IF 1951, Kaarlo Niilonen ylhäällä kolmas vasemmalta

Ennen viimeistä kierrosta sarjan kärjessä oli Fremad Amager, jonka maaliero oli 16 maalia plussan puolella. Skovshoved oli tasapisteissä, mutta sen maaliero oli vain +9. SIF:n piti siis voittaa oma ottelunsa suurinumeroisesti ja toivoa samaan aikaan Fremad Amagerin tappiota – mieluiten suurin numeroin.

Puoliajalla SIF johti otteluaan B 1913:a vastaan vain 1–0, kun taas Fremad Amager oli 2–1-johdossa Helsingörissa. Toisella jaksolla tapahtui todellinen ihme, sillä Skovshoved mursi padon ja takoi kuusi maalia lisää voittaen ottelunsa 7–0. Samaan aikaan Helsingör oli saanut juonesta kiinni toisella jaksolla ja voittanut ottelunsa 5–3. Nämä tulokset tarkoittivat sitä, että Skovshoved nousi pääsarjaan maalieron turvin.

Skovshovedin meno ei hiljentynyt pääsarjassa. Kauden 1950/51 päätteeksi se sijoittui tulokkaana ansiokkaalle 5. sijalle. Seuraavalla kaudella se taisteli jopa mestaruudesta, mutta jäi hopealle. Tai ehkä ”taisteli” on tässä yhteydessä varsin vahva ilmaus, sillä piste-ero 18 ottelun sarjassa ja kahden pisteen systeemillä voittajaan (KB) oli peräti seitsemän pistettä. Niiloselle kuitenkin hopeaa Tanskan pääsarjassa!

Kausi 1953/54 oli edellisvuoteen verrattuna pienoinen pettymys, sillä SIF sijoittui vasta viidenneksi. Kaarlo Niilonen kuului näiden kolmen vuoden aikana Skovshovdetin runkopelaajiin: sillä hän pelasi 48 pääsarjaottelua ollen pois kokoonpanosta vain kuudessa ottelussa. Yhteensä Niilonen pelasi Skovshovedin paidassa 95 sarjaottelua ja teki kahdeksan maalia.

Niilonen (vas.) Tanskan pääsarjassa vuonna 1952

Kesällä 1954 Niilonen lähti kokeilemaan onneaan ulkomaille yhdessä seuratoverinsa Kurt Nielsenin kanssa. Nielsen siirtyi ranskalaiseen Marseilleen, kun taas Kapo suuntasi Sveitsiin. Niilosen osoitteena oli toisella sarjastasolla pelannut FC Solothurn, jossa hän tulisi toimimaan joukkueen pelaajavalmentajana.

Kaudella 1954–55 Solothurn päätyi Niilosen johdolla 14 joukkueen sarjassa sijalle 11. Pelaajavalmentaja Niilonen pelasi 25 sarjaottelua tehden 7 maalia. Seuraavalla kaudella joukkue paransi hieman sijoitustaan. 33-vuotias Niilonen oli vielä joukkueensa runkomies pelaten 22 ottelua, joissa hän teki kolme maalia.

Tarkempaa tietoa siitä miten Kapo Sveitsiin päätyi, ei ole tullut vastaan. Sveitsiläisseurat olivat vielä tuolloin amatöörijoukkueita, mutta on hyvin mahdollista, että Niilonen on toiminut päätoimisena valmentajana Solothurnissa. Yhteyttä vanhaan seuraansa Niilonen piti tasaisesti ja kävipä Skovshoved Sveitsissä jopa pelaamassa ystävyysottelun Solothurnia vastaan.

Kaarlo vaimonsa Majan kanssa 60-luvun alkupuolella

Tanskaan Niilonen palasi kahden Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen. Vuonna 1958 valmennuspesti löytyi viidennen sarjatason Viborg FF:sta. Molemmat kaudet päättyivät nousujuhliin ja kun Niilonen vuoden 1959 päätteeksi lähti seurasta, se pelasi kolmannella sarjatasolla.

Niilosen suunta vei entistä pohjoisemmaksi, kun II divisioonassa pelannut Aalborg tarjosi miehelle valmennuspestiä kaudella 1960. AaB oli pudonnut Tanskan pääsarjasta vuonna 1947, eli juuri silloin kun Kaarlo Niilonen pelasi maassa ensimmäistä kauttaan.

AaB paransi peliään Niilosen johdolla kausi kaudelta ja vuonna 1962 se voitti II divisioonaan ja nousi ensimmäistä kertaa 15 vuoteen pääsarjaan. Tämä siitäkin huolimatta, että joukkue päästi toiseksi eniten maaleja koko sarjassa, 22 ottelussa 40 maalia. Pääsarjapelit loppuivat ranskalaiseen visiittiin, sillä AaB jäi sarjassa toiseksi viimeiseksi ja putosi takaisin 2.divisioonaan.

AaB vuonna 1964, Niilonen takarivissä toinen vasemmalta

Kaarlo Niilonen toimi seurajoukkueensa Aalborgin ohella myös Tanskan B-maajoukkueen valmentajana vuosina 1961–65. Niilosen ensimmäinen ottelu juuttien peräsimessä päättyi Ruotsin kanssa 3‒3-tasapeliin 18.6.1961. Tuon neljän vuoden aikana Tanska pelasi viidesti Suomea vastaan ja Niilonen onkin ainoa suomalainen, joka on valmentanut kotimaataan vastaan jalkapallossa.

Jotain tanskalaistuneen Kaarlo Niilosen tuntemattomuudesta kertoo se, että vuonna syksyllä 1961 ennen Suomen ja Tanskan B-maaottelua Turussa, Helsingin Sanomien toimittaja ilmeisesti luuli Kapoa tulkiksi ja oli kysellyt tältä että mistä se Tanskan valmentaja löytyy. Tähän Niilonen oli vastannut että ”Miehän se näitä poikia yritän opettaa, joten senkun huastellaan”. Niilosen aikana Tanska voitti Suomen vain kerran, vuonna 1963 Kotkassa pelatun ottelun lukemin 2–1.

AaB:n pelit toisella sarjatasolla jäivät yhden kauden mittaiseksi, sillä joukkue nappasi toisella sijallaan suoran nousun Hvidovren vanavedessä. Mainittakoon että kaudella 1964 Odensen päävalmentajana toimi ensimmäistä kauttaan tuleva Suomen maajoukkueen päävalmentaja Richard Möller Nielsen. Vuonna 1965 AaB:n sarjapaikkakin säilyi helposti 7.sijalla. Sarjan peräpään miehittivät nimihirviöt B1901, B.93, B1913 ja B1909. Tästä linjasta poikkesi B1903 sijoittumalla kolmanneksi.

Joukkueen menestys sarjapeleissä oli Niilosen aikana varsin keskikertaista, mutta kaudella 1966 jysähti Tanskan cupissa. AaB paineli aina finaalin saakka, jossa se voitti KB:n 3–1 jatkoajan jälkeen. Kyseessä oli AaB:n seurahistorian ensimmäinen cupmestaruus.

Cupin mestaruusjuhlat käynnissä Niilosen johdolla vuonna 1966

Tästä linkistä löytyy 11 minuutin kooste vuoden 1966 cupin finaalista AaB-KB.

Tanskan cupin voittaminen toi Aalborgiin myös seurahistorian ensimmäiset europelit. Cup voittajien cupissa arpa toi vastustajaksi Evertonin, jonka riveissä pelasi kaksi saman vuoden maailmanmestaria, Ray Wilson ja Alan Ball. Ensimmäinen osaottelu Aalborgissa päättyi maalittomaan tasapeliin yli 11000 katsojan edessä. Toisessa osaottelussa englantilaiset olivat vahvempia maalein 2–1 ja tuore maailmanmestari Ball teki voittomaalin parikymmentä minuuttia ennen loppua. Katsojia Goodison Parkilla oli 36628.

AaB matkalla vierasotteluun Evertonia vastaan

Vuonna 1967 Niilonen luotsasi AaB:n parhaimpaan sarjasijoitukseen (viides) siihen mennessä. AaB ylsi jälleen Tanskan cupin finaaliin, mutta tällä kertaa Randers Freja oli parempi maalein 1–0. Mainittakoon myös että AaB:n vanhimmat juniorit voittivat ensimmäisen Tanskan mestaruuden AaB:lle ja heidän riveissään pelasi Kaarlon poika Tonny.

Niilonen jäi pois AaB:n valmennuksesta kesällä 1968 ja valmensi muun muassa paikallista jääkiekkoseuraa. AaB:n uutena valmentajana toimi itävaltalainen Rudi Strittrich, joka teki sopimuksen aina vuoteen 1970 asti. Vuonna 1969 itävaltalaiselle tarjottiin Tanskan maajoukkueen päävalmentajan paikkaa, eikä AaB asettunut tässä poikkiteloin. Strittrichin tilalle seura oli jo valinnut unkarilaisen Rudolf Illowskyn, mutta Unkarin jalkapalloliitto ei hyväksynyt tätä sopimusta joten AaB oli ilman valmentajaa.

Hätiin tuli Kaarlo Niilonen. Hän otti joukkueen haltuunsa kesällä 1969 ja johdatti AaB:n pronssille kauden päätteeksi. Niilonen sai jatkaa pestissään vielä vuoden 1970 ensimmäisen puoliskon, ennen kuin hollantilainen Pieter Kraak ottaisi valmennusvastuun heinäkuun alusta alkaen. Viime töikseen Niilonen vei AaB:n jälleen kerran cupin finaaliin ja kruunasi pitkän AaB-uransa toisella cupin voitolla. Tällä kertaa loppuottelussa kaatui Lyngby maalein 2–1. Tämän jälkeen Kapo toimi seuraavat vuodet Aalborgin naisten valmentajana ja junioripuolella.

Vuonna 1976 oli edessä paluu miesten pariin, sillä hän tarttui Frederikshavn fl:n toisella sarjatasolla pelaavan joukkueen päävalmentajapestiin. Frerikshavn oli jo sopinut Cercle Brüggessa pelaavan Christian Andersenin kanssa pelaajavalmentajan pestistä. Hän kirjoitti sopimuksen, mutta saikin sen jälkeen tarjouksen ranskalaisesta Lorientista. Andersen halusi siirtyä kotimaansa sijasta Ranskaan ja vaati sopimuksen purkua. Frederikshavn suostui Andersenin pyyntöön ja joutui aloittamaan päävalmentajan etsimisen uudestaan.

Joukkueen pelaajat Tage Soderbyn johdolla suosittelivat johtokunnalle Kaarlo Niilosta. Suomalaista mentiin tapaamaan Aalborgiin ja pian päästiinkin yhteisymmärrykseen sopimuksesta, joka kattoi vuodet 1976-77.

Frederikshavn 1978

Niilosen ensimmäinen kausi oli menestyksekäs. Frederikshavn voitti II divisioonan ja hävisi vain viidesti 30 ottelun aikana. Seuraavalla kaudella 16 joukkueen pääsarjassa Niilonen onnistui hinaamaan Frederikshavnin kuiville: ensimmäinen putoaja AaB jäi Frederikshavnista kolmen pisteen päähän. Säilymiseen päättynyt kausi johti myös Niilosen sopimuksen jatkoon. Frederikshavnin johtoportaan Aage Madsen totesi että ”Meillä on periaate, että valmentaja on kaksi vuotta, mutta Niilosen tapauksessa hänen sopimustaan jatketaan kolmannella vuodella. Mutta sen jälkeen on muutoksen aika.”

Niilonen vastasi tähän paikallisessa mediassa sanomalla ”Hyväksyn Fredrikshavnin päätöksen, vaikka mielestäni kolme vuotta on liian lyhyt aika yhden joukkueen valmentajana”. Kolmea vuotta pidemmästä pestistä Niilosen ei tosin tarvinnut edes haaveilla, sillä kausi 1978 päättyi putoamiseen ja samalla valmentajan vaihtumiseen.

Seuraaville kausille Niilonen löysi valmennuspestin alemmilta sarjatasoilta. Vuonna 1979 hän oli Hjörring AIK Fremin penkin päässä ja vuonna 1980 seurana oli Aalborg Freja. Tämän jälkeen 58-vuotias Niilonen ei enää miesten joukkueissa valmentanut.

Aalborg Freja 1980

Tuntematon suuruus

Joidenkin lähteiden mukaan Kaarlo Niilonen jatkoi naisten joukkueiden valmentamista vielä 1980-luvulla, mutta mitään varmaa tietoa en tälle löytänyt. On hyvin mahdollista, että koko ikänsä jalkapalloa hengittänyt mies on toiminut jalkapallon parissa niin pitkään kuin mahdollista. Frederikshavniin asumaan asettunut Niilonen kuoli 73-vuotiaana vuonna 1996.

Monet tarinat kertovat Kapon eläneen peleissä todella vahvasti mukana. Kun Frederikshavn varmisti sarjanousun vuonna 1976 Horsensia vastaan, ei Niilosta näkynyt viimeisen vartin aikana vaihtopenkillä. Suomalainen käveli pukukopissa edestakaisin odottaen loppuvihellystä.

Jo aiemmin 1960-luvulla Aalborgissa toimiessaan, ei ollut tavatonta, että Niilonen kävi otteluiden aikana pukukopissa esimerkiksi suihkussa tai nähtiin kävelemässä AaB:n stadionin ulkopuolella.

Kauden 1962 viimeisessä ottelussa AaB tarvitsi voiton nousun varmistamiseksi Kapon vanhaa seuraa B.93:sta vastaan vieraskentällä. Ottelun loppupuolella tilanne oli 1–1 ja Niilonen oli häipynyt stadionilta kävelemään pitkin Vanløsen katuja.

Aivan viimeisellä minuutilla AaB sai rangaistuspotkun, josta Hans Fogdal teki voittomaalin varmistaen AaB:n nousun pääsarjaan. Niilonen ei tätä kuitenkaan tiennyt ennen kuin törmäsi entiseen valmennettavaansa Preben Larseniin stadionin ulkopuolella, joka kertoi viime minuuttien tapahtumista.

Niilosella oli ilmeisesti todella suuria vaikeuksia kestää otteluiden jännitystä kentän laidalla.

Suomessa Kaarlo Niilonen on tuntematon suuruus. On hämmentävää, miten vähän täällä tiedetään miehen urasta ja saavutuksista. Kapo oli monella tapaa suomalaisen jalkapallon edelläkävijä.

Kesäkuun alussa Kaarlo Niilosen syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Toivottavasti hänet viimeistään tänä vuonna huomioidaan myös Suomessa.

Kaarlo Niilonen (3.6.1922 – 24.2.1996)

Pelaajana (ottelut/maalit):

1939-46 KTP, 1946-48 B.93 (9/3), 1948-1954 Skovshoved IF (95/8), 1954-56 Solothurn (47/10)

Saavutukset:

1952/53 hopeaa

3 Suomen A-maaottelua

Valmentajana:

1954–56 Solothurn (Sveitsi), 1958–60 Viborg FF, 1960–70 Aalborg AB, 1976-78 Frederikshavn fl, 1979 Hjörring AIK Frem, 1980 Aalborg Freja

1961–65 Tanskan B-maajoukkue

Saavutukset:

1969 pronssia, 1966 & 1970 cupin voitto, 1967 cupin finaali, 1962, 1964 & 1976 nousu pääsarjaan

Lähteet (myös kuva):

Rakas Jalkapallo, Helsingin Sanomat, Suomen urheilutietäjät, Juha Kanerva, www.b93.dk, www.skovserhistorie.dk, www.ffifodbold.dk, www.arkiv.dk, www.foot.dk, www.danskfodbold.dk, www.dr.dk

The post Kotkan poikii maailmalla – Kaarlo Niilonen raivasi tietä suomalaispelaajille ja -valmentajille appeared first on Byyri.

RoPS:n soveltava jalkapallo

Soveltava jalkapallo jaetaan Palloliiton mukaan viiteen eri lajiin. Niitä ovat erityisryhmät, sähköpyörätuolijalkapallo, unified-jalkapallo, sokeiden jalkapallo ja CP-jalkapallo. Perusajatuksena on jalkapalloharrastuksen mahdollistaminen jokaiselle.

Rovaniemen Palloseuralla soveltavan jalkapallon ryhmiä on ollut pystyssä muutaman vuoden ajan. Toiminta käynnistyi alun perin syksyllä 2016 kuuden pelaajan voimin ja on ympärivuotista. Kesäisin ryhmät treenaavat Saaren koulun kentällä ja talvisin Syväsenvaaran koululla.

Pelaajia on tänä päivänä mukana parhaimmillaan jopa 45, mutta määrä hieman vaihtelee talvi- ja kesäkausittain. Osa pelaajista käy pelailemassa ainoastaan talvisin ja osa ainoastaan kesäisin. Uudet pelaajat soveltavan ryhmiin ovat enemmän kuin tervetulleita.

– RoPS:n soveltavissa ryhmissä on pelaajia alakouluikäisistä aina aikuispelaajiin. Ryhmien pelaajilla on erityisen tuen tarpeita esimerkiksi oireyhtymästä tai oppimisen haasteista johtuen. Suosio on noussut koko ajan reilun kolmen vuoden aikana, Valtiala sanoo.

Valtiala päätyi soveltavaan jalkapalloon mukaan ammattikorkeakoulun harjoittelun kautta.

– Alun perin tarkoitus oli tehdä RoPS:lle projektia, mikä liittyi tunnetaitojen kehittämiseen jalkapalloharjoittelun avulla. Kuulin samoihin aikoihin tästä soveltavan ryhmästä ja päädyin tekemään harjoittelun tänne ja jatkoin siitä mukaan toimintaan. Pääsin siis toteuttamaan alkuperäisen tunnetaitoihin liittyvän visioni soveltavan ryhmässä.

Apuvalmentajan nimikkeellä soveltavassa mukana oleva Valtiala vertaa rooliaan pilke silmäkulmassa englantilaiskeskikenttäpelaaja Michael Carrickin vastaavaan. Molemmilla on pelaajataustaa ja molemmat ovat apuvalmentajia. Valtiala RoPS:n soveltavassa jalkapallossa ja Carrick Manchester Unitedissa.

– Autan käytännön asioissa ja suunnittelen sekä vedän treenejä. Jarmo Harju toimii joukkueenjohtajana ja Sirpa Oiva vastaavana ohjaajana. Sirpa onkin varmasti tärkein yksittäinen henkilö koko soveltavan toiminnassa ja organisoi kaikkea maan ja taivaan väliltä, Valtiala kertoo

Antti, Jarmo ja Sirpa muodostavat joukkueen johtoryhmän, ja kuuluvat myös ohjaajien ryhmään, jossa on tällä hetkellä kahdeksan jäsentä. Ajoittain ohjaajia on silti haastavaa saada riittävästi treeneihin. Valtiala myöntää, ettei itsekään aina siviilitöiltään ole ehtinyt mukaan ja kiittääkin ja korostaa Jarmon ja Sirpan pyyteetöntä työtä soveltavan eteen.

Tunnetaitoja ja viitseliäisyyttä

Soveltavan futiksen vetäjältä vaaditaan paljon samoja ominaisuuksia kuin juniorifutiksessa mukana olevalta. Valtiala korostaa viitseliäisyyttä eli sitä, että yksinkertaisesti viitsii lähteä tekemään jotakin.

– Halu ja kiinnostus opettaa, oppia uutta ja luoda hyvää ilmapiiriä. Jokainen pelaaja pitäisi pystyä huomioimaan yksilöllisesti niin harjoitteissa kuin palautteen antamisessa. Mielestäni soveltavassa korostuu nimenomaan yksilön kokonaisvaltainen huomioiminen ja esimerkiksi tunnetilojen läpikäynti on erittäin tärkeää.

Vetäjiä ei Valtialan mukaan ole ollut jonoksi asti ja silloin myös toiminta voi kärsiä, jos päteviä tekijöitä puuttuu.

– Lajitaitojen harjoittelu on meilläkin tärkeää, mutta ennen kaikkea ne ilot ja surut otetaan yhdessä vastaan ja käsitellään. Vuorovaikutuksen tärkeyttä, niin pelaajien kuin muiden vetäjien kesken, en voi olla korostamatta. Toimiva vuorovaikutus on perusta, jonka päälle on hyvä rakentaa.

Soveltavan ryhmissä korostuu myös pelaajien liikkuvuus, mikä vetäjien tulee ottaa hyvin huomioon.

– Toisille liikkuminen on haastavampaa, jolloin harjoituksissa pyritään huomioimaan jokaisen tarpeet. Onnistumisen kokemuksia pitää hyvin mietittyjen harjoitteiden kautta pystyä luomaan jokaiselle pelaajalle, Valtiala avaa.

Lopulta kyseessä on yksi ja sama laji kuin muillakin sen harrastajilla ympäri maailman. Pallo on pyöreä ja futista on hauska pelata, ainakin toivottavasti.

– Ja kyllä se siltä vaikuttaisi, että porukalla on hauskaa, koska kevään aikanakin olen nähnyt erittäin motivoituneita ryhmäläisiä, vaikka tilanne on ollut poikkeuksellinen. Rovaniemen keskuskentällä ja muilla kentillä ovat tehneet yksilöharjoitteita rajoitteita noudattaen, ja eivät millään malttaisi odottaa treenien jatkumista.

Lämpimiä muistoja ja kohtaamisia

On aika siirtyä jalkapallon merkitykseen. Sitä on vaikea pukea sanoiksi, mutta Valtiala nostaa kuitenkin soveltavan jalkapallon kautta muutamia esimerkkejä, joiden avulla voi saada langan päästä kiinni.

– Ensimmäisenä haluan nostaa RoPS:n edustuksen porukalle hattua. Miesten pelaajat ovat olleet vähintään kerran talvella ja kerran kesässä pelailemassa soveltavan futiksen kanssa, mikä on ollut todella hieno ja merkityksellinen teko. Toinen jo perinteeksi muodostunut tapahtuma on aina yhtä hartaasti odotettu vanhemmat vastaan pelaajat -ottelu.

– Välillä noissa otteluissa on pitänyt turvautua sääntömuutoksiin, joilla ottelun tempoa on saatu laskettua, kun vaaratilanteita on meinannut pelin tiimellyksessä syntyä. Kukapa toisaalta haluaisi vanhemmilleen hävitä, Valtiala naurahtaa.

Peli- ja turnausmatkat ovat myös olleet ikimuistoisia. RoPS:n soveltavan porukka on osallistunut mm. Oulussa järjestettävään Luovi Cupiin ja perinteikkääseen, Suomen toiseksi suurimpaan junnuturnaukseen, Kokkola Cupiin. Rovaniemellä pelitapahtumia on ollut mm. Ounashallissa, Saarenkylän tekonurmella ja Susivoudilla.

– Lämpimistä muistoista yksi tapahtumasarja on vielä pakko mainita. Erään pelaajamme peliesitykset olivat olleet jatkuvasti loistavia, mutta se kruunu eli maalin tekeminen kartteli nuorta. Yhdessä turnauksessa kauan kaivattu maali sitten tuli, reilun kolmen vuoden yrittämisen jälkeen. Vaikka en itse nähnyt tilannetta, niin sen merkityksen pelaajalle ja myös muille pystyi aistimaan.

Kesää on odotettu suomalaisen futisväen keskuudessa toden teolla. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6.2020 alkaen erityisjärjestelyin. Tämä mahdollistaa myös lajin- ja pelinomaisen harjoittelun käynnistämisen. Tarkkana pitää olla ja ohjeistuksia tulee noudattaa, mutta yhdessä tekemisen riemu palaa hiljalleen myös futisviheriöille.

”Olen jutellut keväällä ryhmäläisten kanssa ja heidän puheistaan on käynyt ilmi, miten iso asia treenien jatkuminen on.”

Vaikka pelien ja turnausten jatkumista voi joutua vielä odottelemaan tovin, niin jo pelkkiä treenejä ja tutun porukan näkemistä on Rovaniemellä odotettu kuin kuuta nousevaa.

– Tietysti se on meille ryhmien vetäjillekin tärkeää, mutta pelaajille merkitys on suurempi kuin osaan edes kuvitella. Ei sitä (jalkapallon merkitystä) välttämättä edes käsitä kunnolla ennen kuin sen itse näkee ja kokee, Valtiala päättää.

The post Futiksen paluu näkyy myös rahakenttien ulkopuolella – RoPS:n soveltava jalkapallo merkitsee paljon sekä pelaajille että ohjaajille: ”Ilot ja surut otetaan yhdessä vastaan” appeared first on Byyri.

The post Byyrin Junnuakatemia-podcast: jakso 3 – Yhteistyössä on voimaa appeared first on Byyri.

The post Byyrin Junnuakatemia-podcast: jakso 2 – Jalkapallo on varhaisen … laji appeared first on Byyri.

The post Byyrin Junnuakatemia-podcast: jakso 1 – Junnukoutsi, kuka hän on? appeared first on Byyri.

Fysiikkavalmentajasta apuvalmentajaksi – palkintokaappiin heti iso pokaali

Jani Sarajärvi aloitti vuoden vaihteen jälkeen Independiente del Vallen Filial-nimisen kakkosjoukkueen valmentajana, vastuualueena mm. fysiikkavalmennus. Maaliskuun alussa toimenkuva vaihtui kakkosvalmentajaksi. Viralliselta nimeltään C.D. Independiente Juniors oleva kakkosjoukkue pelaa Ecuadorin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Serie B:ssä. Liigakausi alkoi maaliskuun alussa 0–1-tappiolla, mutta tuolloin joukkueesta puuttui suurin osa alle 20-vuotiaista pelaajista.

Emoseura Independiente del Vallen alle 20-vuotiaiden joukkue osallistui vuoden alussa Etelä-Amerikan alle 20-vuotiaiden seurajoukkueturnaukseen U-20 Copa Libertadoresiin. Joukkue oli kasattu edustus- ja kakkosjoukkueen alle 20-vuotiaista pelaajista. Jani Sarajärvi oli mukana joukkueen taustoissa. Joukkue voitti alkulohkossa kaikki kolme otteluaan. Semifinaalissa kaatui brasilialainen Flamengo voittomaalikilpailun päätteeksi lukemin 4–5. Finaalissa kaatui argentiinalainen River Plate lukemin 2–1.

Joukkue näytti näin muille kaapin paikan turnauksessa ja otti koko Ecuadorin historian ensimmäisen mestaruuden kyseisessä kilpailussa.

Painonnostaja-Pepen kanssa fysiikkavalmennusta

Mutta itse Jani Sarajärveen ja siihen miten Pudasjärven oma poika ja FC Kurenpoikien kasvatti päätyi Ecuadoriin. Koko kuvio sai alkunsa jo vuosia sitten kun Sarajärvi tutustui Jarkko Tuomistoon, joka toimii seurassa maalivahtivalmentajana. Tapaamisesta lähtien he olivat keskustelleet laaja-alaisesti eri aiheista, pääasiassa jalkapallosta. Jarkon toimiessa Independiente del Vallessa auttoi hän Sarajärven kontaktiin seuran kanssa jo vuonna 2018.

Silloin Sarajärvi keskusteli koulutyön ja seuran pelianalyytikkona toimimisen yhdistämisestä, mutta kuvio ei tuolloin toteutunut. Yhteys kuitenkin säilyi ja Sarajärvi oli viime vuonna seuran kanssa kontaktissa mm. tutkimusyhteistyöhön liittyen. Tämä projekti liikahti eteenpäin ja samalla, seuran etsiessä Filial-joukkueeseensa fysiikkavalmennuksen osaavaa jalkapallovalmentajaa, kysyi Tuomisto Sarajärveä tehtävään.

– Olin kiinnostunut, jonka jälkeen asiat etenivät suhteellisen nopeasti seuran johtohenkilöiden kanssa. Nyt toimin kakkosvalmentajana Filialissa ja samalla kehitämme seuran kanssa tutkimusta pääpelitaidon kehittämiseen liittyen, kommentoi Sarajärvi.

Suomessa HJK:ssa, VPS:ssa ja FC YPA:ssa valmentanut Jani Sarajärvi ei kauaa miettinyt tarjousta, sillä hän oli tietoinen seuran laadukkaasta toiminnasta liittyen pelaajakehitykseen ja pelitapaan. Seuran toiminta- ja pelitapa sopivat yhteen Sarajärven ajattelun kanssa. Alussa Sarajärven vastuulla oli kenttävalmennuksen lisäksi joukkueen pelaajien fysiikkavalmennus, josta vastaa myös seuran voimavalmentajana toimiva entinen painonnostaja Pepe.

– Nyt olen entistä enemmän mukana kenttävalmennuksessa kakkosvalmentajan roolissa ja pyrimme rakentamaan seuran kanssa yhteistyössä aiemmin mainittua pääpelitutkimusta, kertoo Sarajärvi roolistaan.

Tunteiden ja palautteen annetaan virrata vapaammin kuin Suomessa

Ecuador, joka on nimetty valtion läpi kulkevan päiväntasaajan mukaan, on erilainen paikka elää kuin Suomi. Banaanien tuotannosta tunnettu maa on vaurastunut viime vuosikymmeninä myös öljyn vuoksi. Sarajärven edustama joukkue Independiente Juniors pelaa ottelunsa seuran akatemian kentällä, samassa, jossa he harjoittelevat päivittäin. Sarajärven alkutaival on ollut hektinen uusien tehtävien, koulutöiden sekä kielen ja kulttuurin oppimisen kanssa. Hän kertoo kuitenkin nopeasti päässeen sisään toimintaan, joka auttaa sopeutumisessa. Kulttuuri on hyvin erilainen Suomeen verrattuna, joten oppimista on Sarajärven mukaan ollut.

– Ihmisten oma tila on pienempi kuin Suomessa ja samalla tunteiden sekä palautteen annetaan virrata vapaammin. Tämä on tehnyt minulle hyvää, tunnen itseni vapautuneeksi erilaisten tunteideni ja käyttäytymistapojeni kanssa. Kykenemme ihmisten kanssa erilaisiin keskustelutapoihin, joihin liittyy ajoittain myös konfliktit. Toisin kuin joidenkin kokemuksieni mukaan Suomessa, täällä isojenkin väittelyiden jälkeen elämä jatkuu sormia napsauttamalla normaalisti.

Sarajärvi kertoo Ecuadorin olevan kaunis ja monimuotoinen maa ja hänen tapaamansa ihmiset ovat olleet ystävällisiä, vaikka muistissa kannattaa Sarajärven mukaan pitää maan tietyn asteinen rikollisuus. Ecuadorin luonto on erittäin moniulotteinen, kun sieltä löytyy sademetsiä, tulivuoria, rannikkoa ja mm. Galapagossaaret. Myös kulttuurien kirjo on maassa rikkaus, Ecuadorissa on alkuperäiskansoja sekä tietysti paljon espanjalaisvalloittajien jälkeläisiä.

– Maassa on köyhyyttä ja asiat toimivat epäjärjestelmällisemmin kuin Suomessa. Quitossa ja muualla maassa on lukuisia alueita, joihin ei kannata länsimaalaisena mennä. Liikennekulttuuri on aluksi kaoottiselta tuntuva, mutta siihen tottuu. Aistit toimivat herkemmin täällä, pelisilmän täytyy olla herkkänä useammin kuin Suomessa. Tässä on myös hyvät puolensa, tällä tavoin tuntee olevansa enemmän hetkessä, kertoo Sarajärvi Ecuadorin kulttuurista.

Ecuadorin jalkapallokulttuuri on tunteellinen ja syvä

Sarajärven kotiutumista Ecuadoriin on auttanut huomattavasti seuran toinen suomalainen, Jarkko Tuomisto, joka toimii seurassa maalivahtivalmentajana. Sarajärvi ja Tuomisto ovat olleet tekemissä erittäin tiiviisti. Haastattelun hetkellä (maaliskuun alussa) Sarajärvi kertoo asuvansa Tuomiston luona ja on häneen paljon yhteydessä myös töissä, sillä Tuomisto auttaa Filial-joukkuetta ja hänen toimistonsa on lähellä muiden valmentajien tiloja. Sarajärvi kertoo Tuomiston toiminnan tehneen suuren vaikutuksen ja hänelle on osaamisensa ansiosta kasvanut seurassa iso rooli.

Minkälaisia pelaajia sitten Tuomisto ja Sarajärvi kasvattavat Ecuadorissa?

– Jalkapallokulttuuri on eteläamerikkalaiseen tapaan tunteellinen ja syvä. Laji on maassa ylivoimainen ykkönen, ja seuroja sekä peliä kohtaan tunnetaan suuria tunteita. Kulttuurista kertoo esimerkiksi suuri Barrial-liiga, jossa paikalliset lähiöjoukkueet pelaavat joka viikonloppu toisiaan vastaan. Barrial-joukkueilla saattaa olla oma pieni stadion, johon ihmiset kokoontuvat katsomaan perheenjäseniensä pelejä ja kokemaan yhteisöllisyyttä.

Jalkapallo-olosuhteet vaihtelevat paljon

Independiente del Vallen edustus- ja kakkosjoukkueen pelaajat harjoittelevat samassa treenikeskuksessa, joka sijaitsee parin miljoonan asukkaan Quitossa. Tarkemmin ottaen Sangolquín lähiössä, joka on noin 30 kilometrin päässä pääkaupunki Quiton ytimestä.

Sarajärvi kertoo seuralla olevan hyvät harjoitteluolosuhteet. Harjoituskeskuksessa toimii seuran edustusjoukkue ja kaikki juniorijoukkueet. Harjoituskeskuksesta löytyy seuran hallinto sekä seitsemän isoa kenttää, pieni tekonurmi ja maalivahtien harjoittelunurmi. Suurin osa pelaajista asuu keskuksessa, jossa pelaajat ja valmentajat syövät aamiaisen, lounaan ja tarvittaessa päivällisen. Pelaajat käyvät keskuksessa sijaitsevaa koulua. Jos päivä venyy pitkäksi, on myös valmentajilla mahdollisuus yöpyä omissa huoneissaan keskuksessa.

– Ecuadorissa olosuhteet pelata jalkapalloa vaihtelevat paljon. Yleisesti täällä on huonommat olosuhteet kuin Suomessa, mutta muutamalla seuralla on todella nykyaikaiset stadionit ja harjoitteluolosuhteet, jotka kestävät vertailussa eurooppalaistenkin seurojen kanssa. Suurin osa pelaajistamme tulee köyhiltä alueilta, joissa toimitaan vaihtelevissa, mutta Suomeen verrattuna pääasiallisesti heikoissa olosuhteissa.

Joukkueessa nuorten MM-pronssimitalisteja

Sarajärvi toimii seurassa tärkeässä roolissa nuorien pelaajien kehittäjänä. Mielenkiintoista on tietää myös erot suomalaisten ja ecuadorilaisten pelaajien kesken. Sarajärvi kertoo pelaajien tulevan pääsääntöisesti köyhiltä alueilta ja heidän taustoissa on usein rosoisuutta. Pelaajien koulutustaso on heikko ja joissakin tavoissa (esim. aikataulut, paikkojen siistinä pitäminen) on Sarajärven mukaan kehittämistä.

– Valmentajia pelaajat kutsuvat profeksi ja suhteemme on mielestäni osittain enemmän hierarkkinen kuin Suomessa. Samalla olemme kuitenkin läheisessä kanssakäymisessä ja kommunikointi pelaajien kanssa on eläväistä. Mielestäni kanssakäymisen skaala on laajempi kuin Suomessa, pidän siitä kovasti.

Sarajärvi kertoo suurimman osa pelaajista olevan uskonnollisia ja joukkue pitää kentän laidalla pienen rukoushetken ennen pelejä. Raamatusta ei Sarajärven mukaan kuitenkaan opittu kovin paljon altruismiin liittyviä osia, sillä hän kokee pelaajien olevan enemmän itsekkäitä kuin Suomessa.

– Pelaajien kyky tehdä esimerkiksi liikehallintaliikkeitä ei ole niin hyvä kuin suomalaisilla hyvien seurojen pelaajilla, mutta kyky pelata jalkapalloa on ikäisiään suomalaisia parempi. Joukkueessamme on useita nuorten MM-pronssimitalisteja viime vuodelta ja suurin osa pelaajista kuuluu eri ikäisten maajoukkueisiin. Uskoakseni johtuen pelaajien taustoista (paljon vapaata pelaamista erilaisissa olosuhteissa), kykenevät he käsittelemään palloa ja käyttämään esimerkiksi riistotekniikoita tavoilla, joita en ole Suomessa nähnyt. Suomalaiset pelaajat koen enemmän kurinalaisiksi kuin paikalliset täällä.

Tavoitteena kehittää pelaajia ja kielitaitoa

Jani Sarajärveä voidaan pitää tulevaisuudessa oikeana jalkapallotohtorina, sillä miehen opinnot Lissabonin yliopistossa ovat hyvässä vaiheessa. Maaliskuussa julkaistiin Sarajärven ensimmäinen tutkimus, jossa aiheena oli pääpeli huippujalkapallossa ja lähteenä Englannin Valioliigan ottelut kaudella 2017-2018.

– Olen loppuvaiheessa tohtorinopintoihin liittyvien kurssien kanssa. Ensimmäinen tutkimukseni on julkaistu tieteellisessä julkaisussa, toinen ja kolmas ovat valmisteilla. Paljon on vielä tekemistä ja väitöskirjan valmistumiseen mennee (etenkin valmennustöiden ohessa) vielä muutamia vuosia.

Tulevalla jalkapallotohtorilla on vuoden mittainen sopimus Ecuadoriin. Mitä tavoitteita hän asettaa itselleen sopimuskaudelle?

– Hyvin selkeä ykköstavoite on auttaa valmennustiimiä ja joukkuetta toimimaan laadukkaasti sekä sitä kautta seuraa kehittämään ja myymään pelaajia. Toinen tärkeä tavoite liittyy kielitaitooni. Sen tulee kehittyä, jotta pystyn kommunikoimaan espanjaksi ihmisten kanssa. Samalla muut tavoitteeni oppimiseen (koulu, kulttuuri ja valmennus) liittyen pysyvät, Sarajärvi päättää.

The post Jani Sarajärvi valmentaa Ecuadorin eksotiikassa – joukkue voitti Etelä-Amerikan seurajoukkueturnauksen appeared first on Byyri.

The post Siksi valmennan -podcast – Jakso 3: Vieraana Käpylän Pallon juniorivalmentaja JP Savolainen appeared first on Byyri.

Toisessa jaksossa vieraana on oululaisessa Tervareissa valmentava Aki Hiltunen, jonka kanssa keskustelu pyörii vimmatusti Hiltusen valmentajakuvassa, sekä hänen rohkeasti esiintuodussa tavoitteellisuudessaan.

Vastaprässi-blogiin liittyvät risut, ruusut ja kysymykset ja yleiset jargonit voi laittaa osoitteeseen vastaprassi@byyri.com

The post Siksi valmennan -podcast: haastattelussa juniorivalmentaja Aki Hiltunen appeared first on Byyri.