”Gino voi painua helvettiin”

Udinese on yli miljoonan asukkaan Friuli-Venezia Giulian ainoa pääsarjajoukkue. Serie A:ssa yhtäjaksoisesti kaudesta 1995–1996 pelannut I Bianconeri debytoi vuosikymmen myöhemmin Mestarien liigassa ja pelasi seuraavina vuosina kolmesti UEFA Cupin ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.

Viime vuosikymmenen paras kausi oli kolmossijaan päättynyt 2011–2012, ja vielä seuraavalla kaudella Udinese sijoittui viidenneksi jättäen taakseen muun muassa AS Roman, SS Lazion sekä Interin. Tämän jälkeen kurssi on kääntynyt jyrkästi – seuran paras sijoitus on sittemmin ollut viime kauden 12. sija, ja putoaminenkin on ollut vain pisteen päässä. Tällä kaudella putoamispeikko on jälleen uhkana.

Mattian ja hänen ystävänsä Claudion syyttävä sormi osoittaa Udinesen omistajaperhettä. Liikemies Giampaolo Pozzo osti Udinesen vuonna 1986, ja seura on vakiinnuttanut pääsarjapaikkansa miehen omistuksessa. Päätös ostaa Championshipin Watford FC kesällä 2012 ei kuitenkaan ollut udinelaisten mieleen.

Pozzo on viime vuosien aikana investoinut Watfordiin miljoonia, ja perheen omistamien seurojen välillä on ollut runsaasti pelaajaliikennettä. Mukana kuviossa oli kauteen 2015–2016 asti myös espanjalainen Granada CF, jonka Pozzo lopulta myi kiinalaiselle liikemiehelle.

Isä siirsi Watfordin pääomistajuuden sittemmin pojalleen Ginolle, jota arvostetaan englantilaisseurassa suuresti. Udinesen kannattajat ovat sen jälkeen tavanneet laulaa ”Chi non salta Gino Pozzo è”, mikä tarkoittaa, että mikäli et hypi, olet Gino Pozzo.

– Useat tähtipelaajamme ovat siirtyneet Watfordiin. Meistä tuli yhtäkkiä reservijoukkue. Minun puolestani Gino voi painua helvettiin. Hänen sukunsa on paikallisia, joten meidän hylkäämisemme tuntuu uskomattomalta, Claudio tuhahtaa.

Vuodesta 2012 jäi käteen jotain hyvääkin, sillä Udinesen kotistadionia Stadio Friulia alettiin tällöin pistämään uuteen uskoon. Nyt se on huippumoderni stadion, joka avattiin kunnostuksen jälkeen vuonna 2016. Sponsorinimeä Dacia Arena kantavan stadionin kapasiteetti on 25 000 ja täyttöaste hyvä – Udinen kaupungin asukasluku on vain 100 000, joten vajaan 22 000 katsojan yleisökeskiarvo on vaikuttava.

– Uusi stadion on ainoita hyviä asioita viime vuosilta. Ja se, että seuralla on kaikesta huolimatta paikallisten tuki, Mattia sanoo.

Timantit vaihtavat nopeasti maisemaa

Udinese on ollut erityisen etevä löytämään kykyjä Etelä-Amerikasta – se on muun muassa Cristián Zapatan, Pablo Armeron, Mauricio Islan, Charles Aránguizin, Allanin, Juan Cuadradon, Luis Murielin sekä Alexis Sánchezin ensimmäinen seura Euroopassa. Ilmiö ei ole uusi, sillä brassilegenda Zico pelasi uransa ainoat Euroopan vuodet, 1983–1985, juuri Udinesessa.

Myös nykyjoukkueen suurin tähti, Rodrigo De Paul, on Etelä-Amerikasta, mutta hän ehti väläytellä taitojaan jo Valenciassa ennen siirtoaan Italiaan. Viime aikoina kymppipaidan nimi on yhdistetty moneen italialaiseen suurseuraan. Tämä on ollut valitettavan tuttua Udinesen kannattajille, sillä muualta löydetyt lahjakkuudet ovat lähes poikkeuksetta vaihtaneet nopeasti maisemaa.

Argentiinan maajoukkuepelaaja oli viime kaudella Udinesen paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan ja johtaa tällä hetkellä joukkueen sisäistä maalipörssiä maalattuaan viidesti. Mattia ja Claudio antavat De Paulille puhtaat paperit, mutta he eivät säästele sanojaan puhuessaan nykyjoukkueesta.

– Miten voisimme pärjätä, kun (Stefano) Okakan kaltainen löntystelijä on avauskokoonpanossamme? Ja miten hän voi olla toiseksi paras maalintekijämme? Meillä on kova ikävä Antonio Di Natalen, Vincenzo Iaquintan sekä Fabio Quagliarellan tapaisia huippupelaajia, Claudio toteaa.

Kuka voisi olla Udinesen seuraava Di Natale? Yhteensä 227 maalia seuralle 12 vuoden aikana viimeistellyt hyökkääjä ripusti nappulakengät naulaan keväällä 2016. Uran viimeisellä kaudella verkko heilui liigassa vain kahdesti, mutta miestä kaivataan yhä.

Viimeistely on ollut joukkueelle haastavaa, ja vain sarjajumbo SPAL on tehnyt Udinesea vähemmän maaleja. Italian maajoukkueessakin esiintynyt Kevin Lasagna mätti debyyttikaudellaan 2017–2018 komeat 12 rysää, mutta ruuti on ollut sittemmin märkää.

Derbyt loistavat poissaolollaan

Jos Udinesen viime vuosien menestys on ollut laihaa, samaa voi sanoa verivihollisesta U.S. Triestina Calciosta. Triestestä ponnistava seura pelaa tällä hetkellä Serie C:ssä, ja edellinen visiitti pääsarjassa tapahtui kaudella 1958–1959. 

Mattian ja Claudion tapaan moni Udinesen kannattaja ei ole nähnyt seuransa pelaavan ensimmäisessäkään paikallisottelussa – edellinen Derby del Nord-est pelattiin kaudella 1991–1992, jolloin seurat kohtasivat Coppa Italiassa.

Taistelut alueen herruudesta ovat olleet myös verisiä. Triestinan parikymppinen kannattaja menehtyi cup-derbyn yhteydessä saamiinsa vammoihin helmikuussa 1984.

– Olen kuullut Triestina-otteluista. Olisihan se hienoa, jos pari kertaa kaudessa olisi kunnon derby. Kuten Milanossa ja Torinossa. Brescialla ja Atalantallakin on tällä kaudella omansa, Mattia pohtii.

– Varo, mitä toivot. Triestina pelannee tänäkin vuonna noususta Serie B:hen. Jos katastrofi tapahtuu, kohtaamme jo ensi kaudella. Ja onhan Serie B:ssä Pordenonekin, mutta se ei olisi sama asia, Claudio sanoo viitaten niin ikään Stadio Friulilla kotiottelunsa pelaavaan naapuriseuraan.

Muita Serie A:n seuroja ei parinsadan kilometrin säteellä Udinesta ole. Lähimmät kilpakumppanit ovat SPAL sekä Hellas Verona, joiden kotipyhättöihin on noin 2,5 tunnin ajomatka Stadio Friulilta.

Edessä haastava loppukausi

Ilmassa on tietynlaista derbyhenkeä, kun yli tuhatpäinen joukko Hellas Veronan kannattajia saapuu Udineen viettämään aurinkoista kevätpäivää. Vieraiden linja-autot saapuvat virkavallan silmien alla stadionin eteläpäädyn aidatulle alueelle, ja muun muassa supersankareiksi, eläimiksi ja banaaneiksi pukeutuneet nuoret miehet valuvat ulos laulaen.

Hellas pelaa mainiota kautta sarjanousijana, ja joukkueen viimeinen tappio on joulukuun alkupuolelta. Syitä juhlaan siis on, mutta karnevaalitunnelmasta huolimatta veronalaiset keskittyvät omiensa kannattamiseen – viheriöllä on tasaista, mutta Hellas vie katsomossa.

Isäntien Curva Nord kajauttaa useaan otteeseen ilmoille ”Verona, Verona, Vaffanculo” -huudon, mutta kuittailua nähdään molemmin puolin. Parhaat naurut saavat lopulta vieraat – Freed from Desire alkaa raikua stadionilla Udinesen tehtyä maalin, mutta osuma hylätään, ja veronalaiset alkavat hoilata sävelmää pomppien sekä huivejaan heiluttaen.

Viimeistely on jälleen Udinesen akilleen kantapää, mutta toisaalta Hellaskin tuhlailee tekopaikkojaan. Hylätty maali jää ottelun ainoaksi, eikä maaliton tasapeli oikein tyydytä kumpaakaan osapuolta.

Viimeisen putoajan paikalla majaileva Genoa voitti edellispäivän ottelunsa, ja kaulaa viivan alapuolelle on näin neljä pistettä. Otteluita on jäljellä 14, joten kaikki on mahdollista – Eurooppa-liigan karsintaan oikeuttavaankin paikkaan on lopulta vain yhdeksän pisteen matka. Claudio ei ole niin optimistinen, mutta pitkäjänteisyyttä toivovalla Mattialla riittää sekä uskoa että huumoria.

– Vuodenvaihteessa voitimme kolme ottelua putkeen, mutta sitten romahdimme cupissa, ja sitä on seurannut huonot tulokset. Pojat tarvitsevat itseluottamusta… Ja ehkä uuden valmentajan.

The post Koillis-Italian ykkösseura Udinese muuttui sirkukseksi – ”Meistä tuli reservijoukkue” appeared first on Byyri.

Mikäli kalenterissasi on ympyröity punaisella Huuhkajien seuraava kotiottelu ja kortiltasi kuitattu niin ensi viikonlopun menopaluulento Italiaan kuin majoitus Udinestakin, olet mitä luultavimmin lähtemässä tarkastamaan, josko Teemu Pukki ja kumppanit onnistuisivat jatkamaan Kansojen liigan virettään tämän vuoden puolelle.

Olettaen, että lukijan kiinnostus jalkapalloa kohtaan ulottuu Huuhkajien ulkopuolelle, on Udinen naapurikaupunki Triestellä tarjota maaottelua seuraavana päivänä – toivottavasti voitonkrapulaiselle – maailmanmatkaajalle lisää jalkapalloviihdettä.

Aliarvostettu Pikku-Wien Adrianmeren rannalla

Yllättävän harvan Eurooppaa nähneen reissaajan listalta löytyvä Trieste on jalkapallotarjontakin ohittaen mainio päiväkohde. Slovenian kupeessa sijaitseva, suunnilleen Tampereen kokoinen satamakaupunki on historiallisesti ollut monen eri kulttuurin kohtaamispiste. Erityisen merkittävää roolia se näytteli Itävalta-Unkarin imperiumissa, jossa sen edelle tärkeydessä ulottuivat kenties vain suurimmalle osalle huomattavasti tutummat Wien, Budapest ja Praha.

Toisen maailmansodan jälkeen hetken vapaakaupungin statustakin nauttinut, mutta Italiaan uudelleen 1954 liitetty Trieste viettää tänä vuonna tietyllä tapaa satavuotissyntymäpäiväänsä, sillä pitkästä historiastaan huolimatta se on ollut virallisesti osa Italian valtiota vasta vuodesta 1919. Tämä kaikki näkyy edelleen Triestessä, jossa paikallistunne on jopa väkevämpää kuin vahvasti alueellistuneessa Italiassa keskimäärin – tuhansia ihmisiä kaduille vetävän itsenäisyysliikkeen keulakuva Vito Potenza lausui taannoin muun muassa seuraavaa: ”Skotlannin [itsenäisyysäänestykseen liittyvä] tilanne ei ole vertailukelpoinen. Me emme tavoittele itsenäisyyttä; olemme jo itsenäisiä. Maailman täytyy vain huomata se.

Erityislaatuisesta kaupungista löytyy jalkapallon ohella nähtävää ja tehtävää lähes matkailijalla kuin matkailijalle, oli Huuhkajien koitosta lähtenyt seuraamaan sitten yksin, ystävän tai elämänkumppanin kanssa. Esimerkiksi Lonely Planet on tuskin aivan perusteettomasti nimittänyt Triesteä jopa maailman aliarvostetuimmaksi matkakohteeksi.

Arkkitehtuuristaan tunnettu Trieste ei ole sijainnistaan huolimatta varsinainen rantalomakohde, vaan kävelemisen kannalta kompaktiin kaupunkiin tutustuvan kannattaa keskittyä esimerkiksi kulttuurisiin ja historiallisiin nähtävyyksiin. Triesten tunnetuinta tarjontaa niiden saralla edustavat sen roomalainen teatteri, Pyhän Justuksen katedraali ja etenkin Miramaren linna.

Italian tärkeimpiin kahvintuottajiin kuuluvan Triesten kulttuurinen erikoislaatuisuus ja monimuotoisuus näkyy myös sen ruokaperinteessä; esimerkiksi cappuccinon kyljessä saatetaan sujuvasti nauttia kermavaahtoa wieniläiseen tapaan. Mikäli ruoka- ja juomakulttuuri kuuluvat intohimoihin, kannattaa päiväreissu siis varmasti. Voi olla, että paikallisiin suosikkeihin kuuluva suolattu turska uppoaa sekin pitkäksi venähtäneen lauantain jälkeen paremmin kuin tyypillisemmät italialaiset herkut.

… Mikä ihmeen Triestina?

Niin, entä se jalkapallo? Maaottelutauoilla ylempien sarjatasojen otteluita ei tunnetusti ole tarjolla, joten Serie C:ssä tällä hetkellä palloileva Triesten paikallinen ylpeys Unione Sportiva Triestina Calcio 1918, tai ihan vain Triestina, tarjoaa EM-karsintaottelun jälkeen viikonlopun korkealaatuisimman jalkapalloelämyksen.

Kuten sukkelimmat jo seuran nimestä saattavat huomata, vietti Triestina viime vuonna satavuotispäiviään, vaikka on toki italialaiseen (ja myönnettävästi suomalaiseen, aivan kuin olisi kotona!) tapaan kerennyt historiansa aikana vaipua konkurssin syövereihin jo useampaan otteeseen – viimeksi seitsemän vuotta sitten.

Tuolloin kuudennelta sarjatasolta viimeisimmän taipaleensa aloittamaan joutunut Triestina taisteli tiensä kolmannelle portaalle kaksi vuotta sitten, ja kaupungissa elätellään varmasti toiveita korkeammistakin sfääreistä.

Triestina ei kuulu varsinaisesti italialaisen jalkapallon kestomenestyjiin, mutta kahden kansallisesti korkeimman sarjatason otteluiden seuraaminen on seuran faneille silti ollut historiallisesti aladivisioonapelejä tutumpaa illanvietettä, vaikka viimeisimmästä Serie A -visiitistä onkin jo yli puoli vuosisataa. Kuriositeettina mainittakoon, että tuolloin todetusti vapaakaupunkina operoineen Triesten edustajana Triestina oli, ja on edelleen, ainoa Italian korkeimmalla sarjatasolla pelannut ”ulkomaalaisseura”.

Helsingin olympiastadionin verran yleisöä vetävällä Stadio Nereo Roccolla kotiottelunsa pelaavan Triestinan hohdokkaimmat päivät sijoittuvatkin 1930- ja 1940-luvuille, jolloin seuraa ensin pelaajana ja myöhemmin valmentajana edustanut ja stadionille nimensä antanut Nereo Roccokin Adrianmeren rannalla vaikutti.

A.C Milanin peräsimessä myöhemmin pariakin Euroopan Cupia nostellut Roccokaan ei kuitenkaan onnistunut Triestinaa kakkossijaa korkeammalle johdattamaan, eli Italian mestaruutta ei seuran historiikista löydy.

Kaksi Roccon ohella tunnetuinta Triestinaan liitettyä nimeä lienevät tämän päävalmentajana korvannut Béla Guttman ja seuran paidassa ammattilaisena debytoinut, komeasta pelaajaurastaan huolimatta nykyään lähinnä Paolo Maldinin isänä tunnettu Cesare Maldini. Ensimmäinen heistä valmensi myöhemmin Benfican Roccon tavoin kahteen Euroopan Cupin ykkössijaan, ja jälkimmäinen oli puolestaan juhlimassa saman kilpailun voittoa Roccon valmennettavana.

Vaikka historia on pitkä ja kaupungissa vallitsee vankka paikallisylpeys, kannatus ei ole valitettavasti realisoitunut varsinaisesti yleisömeriksi, mikä ei toki italialaisessa jalkapallossa ole nykyään tavatonta. 30 tuhannen katsojapaikan stadion kumisee ottelupäivinä usein tyhjyyttään; esimerkiksi tämän kauden yleisökeskiarvo on pyörinyt neljän tuhannen hujakoilla.

Curva Furlaniin edelleen uskollisesti tiensä löytävien fanien määrä ei ole tyydyttänyt seurajohtoakaan, joka ajautui kansainvälisiä otsikoitakin aiheuttaneen kiusallisen episodin kohteeksi pelatessaan Serie B:ssä ennen viimeisintä konkurssia. Jotteivat televisiokamerat kuvaisi kiusallisen tyhjää katsomonosaa, täytti Triestina sen – kirjaimellisesti – muovisilla faneilla.

Sunnuntaina pelataan nousupaikoista

Mikäli Triesten ja Triestinan idiosynkraattisuus on herättänyt Huuhkajien perässä Italiaan suuntaamassa olevan fanin mielenkiinnon, lienee syytä taustoittaa, mitä sunnuntain Serie C -kamppailussa on panoksena. Triestinan vieraaksi saapuva nimihirviö Sambenedettese pitää majaansa niin ikään Adrianmeren rannalla, mutta Triestestä poiketen sen kotikaupunki San Benedetto del Tronto sijaitsee vertikaalisesti Keski-Italiassa.

Vierailijat ovat tällä hetkellä Serie C:n B-lohkon kymmenennellä sijalla, mutta Italian kolmannen sarjatason monimutkaisesti nousujärjestelmästä johtuen sillä he lunastaisivat itselleen vielä viimeisen nousupudotuspelipaikan. Hajurakoa yhdenteentoista sijaan on viisi pistettä, eli heikon loppukauden osuessa kohdalle on pudotuspelien vielä hyvinkin mahdollista livetä vierasjoukkueen käsistä.

Triestina istuu puolestaan taulukossa tukevasti toisella sijalla, mutta koska jokaisesta kolmesta Serie C:n lohkosta vain voittaja kuittaa itselleen suoran nousun, on triesteläisilläkin vielä rutkasti, mistä pelata kauden viimeisellä seitsemällä kierroksella. Ottelun Triestinaa vähemmän pelannut Pordenone on päässyt livahtamaan jo seitsemän pisteen karkumatkalle, mutta niskaan hengittävään FeralpiSalòon on eroa vain kolme pistettä. Vaikka Triestinan nousukarsintapaikka on jo matemaattisestikin lähes paketissa, lohkon kakkossija oikeuttaisi ohittamaan nousukarsintojen ensimmäisen vaiheen, eli syytä löysäilyyn ei ole.

Pistetilin kartuttamisessa Triestina asettanee paljon lohkon maalipörssiä jaetusti johtavan uruguaylaishyökkääjä Pablo Granochen hartioille, jotka ovat tehneet tilaa parin kauden verran Italian pääsarjassakin.  

Ottelu potkaistaan käyntiin puoli kuudelta Suomen aikaa, eli ainakin maanantain vapaaksi ottaneet matkailijat ehtivät hyvin otteluun toipuessaan joko lauantai-illan pettymyksestä tai pistejuhlista. Udinesta pääsee Triesteen mainitusti autolla noin tunnissa, mutta myös aina luotettava italialainen junaverkosto kuljettaa matkustajan perille suunnilleen samassa ajassa. Lippujen hinnat vaihtelevat noin 15 eurosta 20 euroon, ja niitä voi lunastaa paikan päältä (tai internetistä, jos italia taittuu) puolitoista tuntia ennen aloituspotkua – kesken piletit tuskin tulevat loppumaan.

Artikkelikuva: Severinson / Pixabay

The post Huuhkajien perässä Italiaan? Kurkista Triesteen! appeared first on Byyri.