Suurin myrsky aiheen ympärillä on jo laantunut samalla kun stadionien lehterit ovat jälleen täyttyneet kannattajista koronapandemiaa edeltäneeseen tapaan. Suurseurojen irtiotto jätti kuitenkin jälkeensä jännitteitä, jotka kytevät edelleen eurooppalaisen huippujalkapallon taustalla. Hiljattain ne nosti jälleen julkisuudessa esiin eurooppalaisten seurajoukkueiden yhdistyksen (ECA) nykyinen puheenjohtaja, Paris Saint-Germainin seurajohtaja Nasser Al-Khelaifi.

Hän kertoi huhtikuun alussa käyneensä aiheesta tiukkoja keskusteluja Real Madridin puheenjohtaja Florentino Perezin kanssa seurojen välisen Mestarien liiga -ottelun yhteydessä. Samaisessa The Athleticin haastattelussa Al-Khelaifi linjasi selkeäsanaisesti, ettei Superliigalla ole tulevaisuudessa jalansijaa.

Laaja joukko eurooppalaisia jalkapallon ystäviä aina kannattajista valtiojohtajiin asettui Superliigan vastustuksena puolustamaan lajin läpinäkyvää kilpailullisuutta sekä sen ympärille muodostunutta kannattajakulttuuria. Painokkaasti uutta kilpailua vastaan puhunut PSG:n johtaja Al-Khelaifi ei monien silmissä ole kaikkein uskottavin keulakuva ajamaan näitä arvoja. Siitä huolimatta hänen lausuntonsa antavat aihetta tarkastella sitä, kuinka vuoden takainen ilmoitus Euroopan Superliigan perustamisesta nosti jalkapallon näkyvästi osaksi eurooppalaisten päätöksentekijöiden käymiä keskusteluja.

Jalkapallo otti paikkansa maanosan poliitikassa

Tiedot suurseurojen aikomuksista perustaa uusi kilpailu vuotivat julkisuuteen loppuvuodesta 2020. Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa sekä sen alaiset maanosien jalkapalloliitot esittivät lähes välittömästi yhteisen, hanketta vastustaneen julkilausuman. Jo tuolloin osa merkittävistä eurooppalaisista päätöksentekijöistä, kuten Euroopan komission varapuheenjohtaja Margaritis Schinas, asettui julkisesti sen taakse.

Suurseurojen virallinen ilmoitus Euroopan Superliigan perustamisesta seurasi huhtikuussa. Se sai kannattajat ympäri Eurooppaa raivon partaalle ja nosti myös poliitikkojen vastustuksen täysin eri mittaluokkaan. Superliigaa vastustavaan rintamaan liittyi koko joukko eurooppalaisia huippupoliitikkoja aina Boris Johnsonista Emmanuel Macroniin.

Samassa yhteydessä yhä useammat Euroopan Unionin päätöksentekijät esittivät Superliigaa vastustavia näkemyksiä. Konkreettisia tekoja aiheen tiimoilta seurasi jo pian, kun Euroopan parlamentin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan tilaama selvitys unionin urheilupolitiikasta ja sen tulevaisuudesta julkaistiin kesäkuussa 2021.

Euroopan Superliigan nostattaman kohun vaikutus heijastui selkeästi selvityksen sisältöön. Siinä esitettiin esimerkiksi huolta ruohonjuuritason urheilun tilasta voittoa tavoittelevien toimijoiden asettuessa yhä tiiviimmin osaksi maanosan urheilua. Selvityksessä myös peräänkuulutettiin EU-jäsenmailta yhä kokonaisvaltaisempaa urheilua koskevaa politiikkaa.

Samat teemat olivat jälleen esillä, kun EU-parlamentti äänesti marraskuussa 2021 kannastaan Euroopan Superliigaan. Äänestyksen taustalla oli Puolan entisen maajoukkuepelaajan, nykyisen mepin Tomasz Frankowskin laatima mietintö, jossa Superliigan tapaisten irtiottojen todettiin vaarantavan eurooppalaisen urheilun solidaarisuuden ja avoimuuden periaatteita. Parlamentin kanta oli selkeä ja reilu enemmistö sen jäsenistä äänesti mietinnössä esitettyjen näkemysten puolesta.

Euroopan Superliigan asiaa ajavat toimihenkilöt lähettivät ennen äänestystä EU-lainsäätäjille kirjeen, jossa he totesivat uuden kilpailun kunnioittavan jäsenmaiden nykyisiä sarjajärjestelmiä. Samassa yhteydessä he kritisoivat Uefaa. Superliigan edustajien mukaan Uefan monopoliasema eurooppalaista jalkapalloa koskevassa päätöksenteossa on ristiriidassa EU:n kilpailulainsäädännön kanssa. Superliigan ja Uefan välinen kiista jatkuu kulisseissa ja se on parhaillaan EU-tuomioistuimen käsissä.

Noin viikko parlamentin äänestyksen jälkeen myös Eurooppa-neuvosto hyväksyi urheilun eurooppalaista mallia koskevan päätöslauselman. Huolimatta jalkapallon ja urheilun taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta merkityksestä Euroopassa, päätöslauselma oli yksi ensimmäisistä niitä koko maanosan tasolla koskeneista merkittävistä linjanvedoista. Vaikka EU:n urheilua koskeva päätösvalta on pääasiassa epäsuoraa, on selvää, että sen toimielinten viimeisen vuoden aikana tekemät näkyvät kannanotot vaikuttavat siihen, millaisen merkityksen urheilu saa lähitulevaisuuden politiikassa.

Kannattajien ja pelaajien asema uudistusten keskellä

Päätöksentekijöiden kasvaneessa kiinnostuksessa jalkapalloa ja urheilua kohtaan on mitä suurimmassa määrin kyse myös koronapandemian vaikutuksista. EU:n eri toimielinten näkemykset viimeisen vuoden aikana ovat säännönmukaisesti korostaneet urheilun sosiaalista ja yhteiskunnallista merkitystä. Pandemian myötä tyhjentyneet katsomot sekä harrastamisen hankaloituminen paljastivat niiden tärkeyden.

Tähän liittyen Frankowskin laatimaan mietintöön sisältyy jäsenmaille suunnattu kehotus huomioida kannattajien asema sekä ottaa heidät tiiviimmin osaksi urheilua koskevaa päätöksentekoa. Osaltaan huutoon on käytännön tasolla ehtinyt vastata vuonna 2008 perustettu Football Supporters Europe -kannattajayhdistys, joka on ottanut aktiivisesti osaa jalkapallon ympärillä EU:ssa käytyyn keskusteluun. Esimerkiksi ennen parlamentin marraskuista äänestystä yhdistys lähetti mepeille suunnatun avoimen kirjeen, jossa se peräsi politiikkojen vastuuta eurooppalaisen jalkapallon ja kannattajakulttuurin suojelemisessa.

Euroopan komissio rekisteröi helmikuussa 2022 saman kannattajayhdistyksen tekemän EU-kansalaisaloitteen. Win It On the Pitch -nimellä kulkevan aloitteen tavoite on saada EU:n toimielimet laatimaan jalkapalloa ja urheilua pidemmällä aikavälillä määrittelevä toimintasuunnitelma. Aloitteen laatijat toivovat, että nykyinen eurooppalainen toimintamalli, jonka ytimessä ovat pelillinen menestys sekä mahdollisuus nousuun ja laskuun sarjatasojen välillä, voitaisiin turvata sen avulla. Samalla sillä halutaan ehkäistä rajattuja kilpailullisia ja taloudellisia etuja ajavien tahojen puuttumista nykyiseen toimintamalliin.

Kansalaisaloitteen järjestäjät ovat hiljattain aloittaneet allekirjoitusten keräämisen. Jotta aloite etenisi EU:n toimielinten käsittelyyn, sen täytyy vuoden sisällä saada tuekseen miljoona allekirjoitusta vähintään 7 eri jäsenmaassa. Lisäksi allekirjoitusten määrän pitää kussakin jäsenmaassa täyttää sille erikseen asetettu vähimmäismäärä.

Samaan aikaan on hyvä muistaa myös se, että monilla Superliigaa vastustavilla tahoilla, kuten Uefalla, on myös omat intressinsä, joita se ajaa. Euroopan Superliiga -kohun käydessä kuumimmillaan viime keväänä Uefa ilmoitti Mestarien liigan uudistuksesta, joka astuu voimaan kaudella 2024–2025. Uudistuksen mukana nykyinen lohkovaihe poistuu ja osallistuvien joukkueiden määrä kasvaa 36:een. Uudistuksen myötä sekä ottelumäärät että rahavirrat kasvavat.

Vaikka uudistus jäi Euroopan Superliigaa koskeneen uutisoinnin varjoon, asettivat monet pelaajat ja valmentajat sen tuoreeltaan kyseenalaiseksi. Esimerkiksi Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Ilkay Gündoğan kysyi Uefan ilmoituksen jälkeen, ajatellaanko pelaajia ja kasvavia ottelumääriä lainkaan uudistuksen yhteydessä. Samassa hän kutsui Mestarien liigan uudistusta kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huonoksi.

Läheisessä yhteydessä Uefaan toimivan ECA:n puheenjohtaja Al-Khelaifi kertoi The Athleticin haastattelussa myös näkemyksistään nykyisen Mestarien liigan kehittämisestä. Hän toivoi esimerkiksi sitä, että finaalia vietäisiin entistä enemmän Super Bowlin tapaisen spektaakkelin suuntaan. Samaan aikaan uutisoitiin siitä, että ECA:n jäsenet pääsivät kokouksessaan yhteisymmärrykseen uudistuvaan Mestarien liigaan etenemistä koskevasta mallista. Laajenevaan kilpailuun voisi päästä myös seuran historiallisen menestyksen johdosta, vaikka sen sijoitus kotimaan sarjassa oikeuttaisi nykyisellään vain paikkaan Eurooppa-liigassa.

Vuoden takainen ilmoitus Euroopan Superliigan perustamisesta asetti lajin ympärille muodostuneen ja pitkään eläneen kulttuurin kyseenalaiseksi. Samalla se nosti pintaan monia eurooppalaista huippujalkapalloa ja urheilua laajemminkin koskevia kysymyksiä, joihin on jo alettu puuttua maanosan korkeimpien päätöksentekijöiden taholla. Konkreettiset päätökset tapahtuvat luonnollisesti hitaammin, mutta selvää on se, että isot pyörät pyörivät parhaillaan eurooppalaisen jalkapallon taustalla. Harva osaa kuitenkaan vielä tässä kohtaa sanoa, mikä on niiden lopullinen suunta.

Lähteet:

https://theathletic.com/3225527/2022/04/04/the-super-bowl-should-not-feel-bigger-than-the-champions-league-psgs-nasser-al-khelaifi-on-how-he-wants-to-grow-the-game/

https://www.uefa.com/insideuefa/stakeholders/news/0265-11651e097850-5abe7cea20ba-1000–european-commission-vice-president-says-football-should-not-be-/

https://www.politico.eu/article/european-leaders-scramble-as-football-stands-on-the-brink/

https://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/STUD/2021/652251/IPOL_STU(2021)652251_EN.pdf EU sports policy: Assessment and possible ways forward

https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/A-9-2021-0318_EN.pdf Frankowski-raportti

https://www.politico.eu/article/super-league-uefa-european-parliament-football/

https://www.politico.eu/article/eu-protect-sport-model-football-super-league/

https://www.consilium.europa.eu/fi/press/press-releases/2021/11/30/sport-council-resolution-stresses-key-features-of-values-based-sport-model/

https://www.eureporter.co/politics/european-commission/2022/02/04/european-citizens-initiative-commission-decides-to-register-an-initiative-on-football-and-sport-in-europe/

https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_22_683 Win It On The Pitch -kansalaisaloite

https://theathletic.com/news/champions-league-format-uefa-super-league/5bzbExB2zNen/

https://www.reuters.com/article/uk-soccer-champions-format-idUKKBN2C92QS

https://www.irishtimes.com/sport/soccer/champions-league/champions-league-places-based-on-historical-performance-move-step-closer-1.4839407

The post Vuosi Superliiga-kohusta – missä mennään nyt? appeared first on Byyri.

Manchester Unitedin kannattajat ilmaisivat mielipiteensä Glazerin omistajaperheestä. Arsenalia yritetään ostaa. Mitä tapahtuu Superliigaseurojen omistajakuvioille? Kuinka rajuiksi metsään menneen Superliiga-hankkeen jälkilöylyt yltyvät?

Valioliigaa on jäljellä neljä kierrosta ja muutama rästipeli. Vieläkö sarjassa riittää pelattavaa? Millä joukkueilla on panoksia?

Tervetuloa bandwagoniin!

Kuuntele jakso alta, Spotifysta tai Applen podcasteista.

The post Valjuraati-podcast: jakso 47 – Superliigan jälkilöylyt & Valioliigan loppulaukka appeared first on Byyri.

Manchester Unitedin kannattajat ilmaisivat mielipiteensä Glazerin omistajaperheestä. Arsenalia yritetään ostaa. Mitä tapahtuu Superliigaseurojen omistajakuvioille? Kuinka rajuiksi metsään menneen Superliiga-hankkeen jälkilöylyt yltyvät?

Valioliigaa on jäljellä neljä kierrosta ja muutama rästipeli. Vieläkö sarjassa riittää pelattavaa? Millä joukkueilla on panoksia?

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati-podcast: jakso 47 – Superliigan jälkilöylyt & Valioliigan loppulaukka appeared first on Byyri.

Kun tieto Mourinhon potkuista levisi maanantaiaamuna julkisuuteen, näytti vielä hyvin mahdolliselta, että Superliiga sittenkin toteutuisi. Juuri portugalilainen on viimeinen valmentaja, joka on onnistunut rikkomaan suurseurojen status quon. Siksi oli satumaisen osuvaa, että miehen uran viimeinen pesti jalkapallon huipulla päättyi samana päivänä, jona jalkapallo, sellaisena kun me sen tunnemme, oli tuomittu kuolemaan.

Jos Euroopan Superliigaa olisi pelattu kaksikymmentä vuotta sitten, ei José Mourinhoa olisi. Portugalilainen ei olisi koskaan vienyt Portoa maailman arvostetuimman seurajoukkuekilpailun voittoon, sillä Portoa ei siihen kilpailuun olisi hyväksytty. Maailmassa, jossa Superliiga hallitsee otsikoita, ei Mourinho olisi koskaan noussut yhdeksi historian suurimmista valmentajista.

Tämä olisi Mourinhon tappio, mutta ennen kaikkea fanien tappio. Juuri Porton Mestarien liigan voiton kaltaiset tarinat ovat niitä, jotka pitävät sen jalkapallon, jota me rakastamme, hengissä. Se, että pienemmillä seuroilla on mahdollisuus – edes teoreettinen – horjuttaa isompiaan tekee jalkapallosta seuraamisen arvoista.

Muistatko, missä olit, kun Ajax eteni ensimmäistä kertaa 22 vuoteen Mestarien liigan välieriin? Entä silloin, kun Leicester, vastoin kaikkia maailman odotuksia ja todennäköisyyksiä, marssi valioliigan voittoon keväällä 2016? Muistatko, millaisia tunteita sinussa heräsi, kun Huuhkajat varmistivat historiansa ensimmäisen arvokisapaikan marraskuussa 2019?

Kuvittele sitten maailma, jossa kaikki tuo olisi mahdotonta.

Juuri tuon mahdollisuuden, sen viimeisen lahjomattoman kilpailun rippeen, joka jalkapallosta on jäljellä, halusivat Superliigan perustajat viedä meiltä pois. Heidän näkökulmastaan ajatus siitä, että pienemmät seurat tai maajoukkueet voisivat haastaa isompansa, on oksettava. He uskovat, että suurseuroilla on oikeus leikkiä keskenään, koska ne ovat sen taloudellisella kasvulla itselleen mahdollistaneet.

Lopulta Superliiga kuitenkin kaatui omaan mahdottomuuteensa. Jalkapallon ystävät – siis he, jotka lajista aidosti välittävät – yhdistivät voimansa tavalla, jota ei koskaan ennen ole nähty. He, jotka lajin kasvun ovat mahdollistaneet, näyttivät voimansa ja tuhosivat vain ja ainoastaan omaan ahneuteensa keskittyneen suunnitelman.

On jotenkin kuvaavaa, että saksalaisseurat – ne, joiden on kuunneltava päätöksenteossa fanejaan – ilmoittivat ensimmäisinä, etteivät ole Euroopan Superliigassa mukana. Siitä hatunnosto kummankin seuran johdolle, mutta pitää muistaa, ettei asia ole ihan niin puhtaanvalkoinen, miltä se päällepäin näyttää.

Ei ole kysymystäkään, etteikö esimerkiksi Bayern Münchenin johtoporras olisi halunnut Superliigaan liittyä, mutta he tiesivät, etteivät koskaan saisi päätökselleen fanien tukea. Se kertonee kaiken olennaisen siitä, kenen intressejä Superliigan perustamisella ajettiin.

Samalla sarjan perustajat unohtivat sen, kenen lompakkojen varaan koko laji on rakennettu. Miten seurat olisivat koskaan kasvaneet nykyiseen asemaansa ilman paikallisten fanien luomaa seurakulttuuria? Voi olla, että TV-oikeudet ovat korvanneet lipputulot suurseurojen tärkeimpänä tulonlähteenä, mutta vain siksi, että paikalliset fanit ovat mahdollistaneet seurojensa kasvun globaaleiksi kiintotähdiksi.

Kuinka moni suomalainen olisi päätynyt Liverpoolin kannattajaksi ilman You’ll Never Walk Alonea, tarinoita Anfieldien myyttisistä euroilloista ja seuran menestystä 70- ja 80-luvuilla? Kuinka moni etäkannattaja asettuisi viikonlopusta toiseen television ääreen ilman tarinoita yllättävistä mestaruuksista, karvaista pettymyksistä ja kiehuvista, elämää täynnä olevista stadioneista?

Ne ovat syitä, miksi me lajia rakastamme. Jalkapallon ytimeen kuuluu lupaus siitä, että mikä tahansa peli, jossa on panosta, voi olla unohtumaton. Se saa meidät palaamaan vastaanottimien ääreen kerta toisensa jälkeen.

Voi olla, että jalkapallo on kasvanut yli näistä romanttisista ajatuksista, mutta rehellisesti: kuka haluaa katsoa pelejä, joissa ei ole panosta, ja joissa katsomot ovat täynnä turisteja, jotka välittävät enemmän hyvästä selfiestä kuin ottelun tunnelmasta?

He, jotka elävät jalkapalloa sielullaan, tietävät vastauksen. Siksi myös pelaajat liittyivät Superliigan vastarintaan, muodostaen fanien yhteisen rintaman, ohittamattoman seinän, tavalla, joka nostaa kyyneleen jalkapalloromantikon silmäkulmaan, jos sitä pysähtyy liian pitkäksi aikaa ajattelemaan.

Olisi kuitenkin naiivia ajatella, että Superliiga oli vain yksittäinen tempaus; erhe muuten virheettömässä koodissa. Todellisuudessa se oli vain jäävuoren huippu kehityskululle, joka on ollut nähtävissä jo pitkään, ja jota ovat olleet rakentamassa niin Uefa, pelaajat kuin kannattajatkin.

Eurooppalainen jalkapallo on kulkenut kohti vääjäämätöntä jo kauan. Jokainen Mestarien liigan formaatin muutos on vain kasvattanut suurseurojen valta-asemaa ja suurentanut kuilua niiden ja muiden seurojen välillä. Rahaa on virrannut entistä enemmän sinne, missä sitä jo ennestään on ollut.

Näin käy myös tuoreimman Mestarien liigan uudistuksen kohdalla. Joukkuemäärän nostaminen, otteluiden lisääminen ja kahden ”perintöpaikan” luominen ei palvele ketään muuta kuin niitä, joilla hävittävää on eniten. Uefa kyllä pyllistää suurseurojen suuntaan, mutta se tekee sen tavalla, joka sille itselle sopii – ja joka kerryttää myös sen kassavarantoja.

Samalla siirtosummat ja palkat ovat jatkaneet nousuaan kohti stratosfääriä. Erling Håland vaatii seuraavalta seuraltaan yli 600 000 euron viikkopalkkaa. Kaikki kunnia norjalaiselle, mutta milloin yksikään 20-vuotias on ollut tuollaisen summan arvoinen? Agentit ovat paisuttaneet pelaajien palkat pisteeseen, jossa seurat ovat talousvaikeuksissa siksi, etteivät enää selviä palkkakuluistaan.

Florentino Pérez totesi Superliigan kaatumisen jälkimainingeissa, ikään kuin pahoitellen, ettei seuroilla ole yksinkertaisesti enää varaa hankkia Hålandin tai Kylian Mbappén kaltaisia pelaajia ilman Superliigan tuomia tuloja.

Pérezillä oli ulostulossaan häivähdys totuutta, sillä ovathan ne loppukädessä fanit, jotka pakkautuvat täydelle stadionille ihmettelemään uutta hankintaa kuin Korkeasaaren suurinta vetonaulaa.

Mutta liikemiehenä espanjalaisen tulisi toki ymmärtää, että hintojen karkaamisessa saavuttamattomiin on yksinkertaisesta markkinoiden ylikuumenemisesta. Ratkaisu tilanteeseen on siirtosummien ja palkkojen aleneminen, ei markkinoiden keinotekoinen muokkaaminen.

Ilman sääntelyä tilanne ei kuitenkaan tule muuttumaan ennen kuin joku suurista ajaa itsensä lopulliseen konkurssiin – jos silloinkaan. Ulkopuolisten multimiljardöörien tulo jalkapallon pelikentälle on synnyttänyt epäterveen pelikentän, kun ne seurat, joilla ei samanlaista omistuspohjaa ole, ovat yrittäneet pysyä perässä. Esimerkiksi Barcelona on maailman rikkain seura, mutta samalla yksi pahiten velkaantuneista.

Ja kun omat tulot eivät ole riittäneet, ovat nämä seurat käyttäneet valta-asemaansa hyväkseen ja kiristäneet Uefalta uusia myönnytyksiä Superliigaa aseenaan käyttäen. Tämä on johtanut talouden lisäksi myös politiikan sairastumiseen jalkapallopiireissä.

Seuroilta – tai edes kansallisilta liitoilta – muutosta on kuitenkaan turha odottaa. Mikä tahansa seurojen kuluttamista rajoittava toimi johtaisi lopulta myös kilpailukyvyn rajoittamiseen ja etumatkan tarjoamiseen muunmaalaisille seuroille. Kansainvälisyys on muihin lajeihin verrattuna jalkapallon suurin rikkaus, mutta myös sen suurin ongelma.

Siksi sen on loppukädessä oltava ylikansallinen Uefa, joka ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Fanit näyttivät jo, että he osaavat katsoa korupuheiden taakse ja yhdistää voimansa muutosten aikaansaamiseksi. Kannattajat tarvitsevat kuitenkin jotain, minkä taakse yhdistyä; jotain konkreettista, mikä edustaa jalkapallon puhtaimpia arvoja, ei vain pienen piirin etua.

Uefalla on valta laittaa tällainen muutos alulle. Liitto on piilotellut hauistaan kauan, mutta kuten se tällä viikolla osoitti, sillä on voimaa näyttää kaapin paikka kapinallisille suurseuroille, kun sitä aidosti tarvitaan. Jalkapallon tulevaisuuden suunnan kääntämiseksi liiton tulisi kuitenkin unohtaa oma ahneutensa.

Siksi lähikuukaudet ja -vuodet ovat kenties eurooppalaisen jalkapallohistorian mielenkiintoisin ajanjakso. Vuosikymmenten tauon jälkeen Uefa näytti, että sillä on vielä mahdollisuus astua voiman valoisalle puolelle. Liitto otti, ainakin hetkeksi, suurseuroilta vallan takaisin itselleen. Avainkysymys kuuluukin: mitä se tekee sillä?

Se, ettei liitto rankaissut suurseuroja millään tavalla, oli jo askel taaksepäin. Ratkaisu oli kuitenkin myös ymmärrettävä, sillä lähes jokainen rankaisu kaatuisi lopulta fanien ja pelaajien, ei seurajohdon, niskaan.

Vielä on kuitenkin toivoa. Toivokaamme, että Uefa myös tarttuu siihen. Sillä jalkapallomaailmaa tarvitsee altavastaajia ja rakkaustarinoita. Se tarvitsee uusia Mourinhoja.

Lähteet: Bloomberg, Goal, Mundo Deportivo, NY Times, Sky Sports

Hyvää viikonloppua

Paras tapa taistella jalkapallon eriarvoistumista vastaan on antaa tukensa oman kylän ja maan joukkueille. Tänään meillä suomalaisilla on siihen parempi mahdollisuus kuin kertaakaan viimeiseen puoleen vuoteen.

Osoitetaan siis kantamme siihen, mikä jalkapallossa on oikeasti tärkeää, antamalla Veikkausliigalle se huomio, minkä kaunis sarja ansaitsee. Emme ehkä pääse vielä katsomoon, mutta katsojaluvut voimme silti nostaa uusiin ennätyksiin.

Sillä paikallinen jalkapallo on kaunista.

Keskustelua Superliigasta, tai mistä tahansa muustakin aiheesta, voit viritellä sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon uutiskirjeen tilaajaksi voit puolestaan liittyä tästä.

Pysykää terveinä.  Hyvää viikonloppua.

The post Sallisen sivukatsomo: Superliigan vai Mourinhojen puolesta? appeared first on Byyri.

Viime sunnuntaina kansainvälinen jalkapalloyhteisö kohahti. Iltapäivällä The Times julkaisi artikkelin, jossa esiteltiin Tottenhamin ja 11 eurooppalaisen suurseuran perustama Superliiga.

Superliiga tulisi kilpailemaan Mestareiden liigan kanssa maanosamme suurimman jalkapallokilpailun paikasta. Kilpailuun oli suunniteltu kahdenkymmenen joukkueen lohkovaihe, jossa pelaisi 15 pysyvää joukkuetta ja viisi joukkuetta karsintojen kautta.

Pysyvät osallistujat olisivat perustajat AC Milan, Arsenal, Atletico Madrid, Barcelona, Chelsea, Inter Milan, Juventus, Liverpool, Manchester City, Manchester United, Real Madrid, Tottenham sekä kutsutut seurat Bayern München, Borussia Dortmund ja PSG.

Rajoitetun osallistujajoukkueiden ryhmän ohella kulmakarvoja nostattava yksityiskohta olivat rahasummat, joita kilpailuun osallistujat nettoaisivat.

Perustajaseurat saisivat niin sanottua solidaarisuusrahaa 3,5 miljardia euroa osallistumisesta ja peräti 10 miljardia sitoutumisesta turnaukseen, mikä ylittäisi olemassa olevista europeleistä saadut palkintorahat.

Yhteisö reagoi

Nopeimman vastalauseen esittivät Valioliiga ja Uefa, jotka tuomitsivat uuden kilpailun ja ilmoittivat “ryhtyvänsä toimiin” sen estämiseksi.

Käytännössä Superliigaan osallistuvia seuroja uhattiin pistemenetyksillä, sakoilla, sarjapaikan menettämisellä ja jopa kielloilla osallistua muihin kilpailuihin, mikä tarkoittaisi kotimaan liigaa, Uefan europelejä ja jopa maaotteluita.

Nopeasti maiden jalkapalloliitot, muut seurat ja sarjat alkoivat julkisesti vastustamaan ehdotettua kilpailua. Myös kannattajilla ja futispersoonilla oli sanansa sanottavana:

Leeds ja Liverpool kohtasivat maanantaina Valioliigassa. Leeds oli pukenut ottelua varten verryttelypaidat, joiden viesti oli selkeä: “Jalkapallo on kannattajien. Ansaitkaa se.”

Viesti oli selkeä: Superliiga ei ollut toivottu, ja osallistuminen olisi sidosryhmien ja kilpailijoiden pettämistä.

Leeds-ottelun jälkeen Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kommentoi hermostuneena Leedsin paitavalintaa kommentoimalla, että joukkueella ei ole mitään tekemistä Superliigaan osallistumisen kanssa. Päätös oli tehty ulkopuolisten tahojen ja seurojen omistajien kesken.

James Milner kommentoi pelin jälkeen: “en pidä [Superliigasta] yhtään ja toivon, että se ei tapahdu”.

Liverpoolin pelaajat ottivat kantaa myöhemmin omilla sometileillään.

Kulminaatiopiste

Tiistaina Florentino Perez – Real Madridin omistaja ja Superliigan perustaja – puolustautui kertomalla perustaneensa kilpailun “pelastaakseen jalkapallon”, koska jalkapallo ei enää kiinnosta nuoria.

Tässä vaiheessa kuvaannollisesti kortit alkoivat olla jo pelattu, ja seurojen oli aika tehdä ratkaisunsa.

Bayern München ilmoitti, ettei se aio osallistua Superliigaan. Sen jälkeen vetäytyi Chelsea Brighton-ottelun yhteydessä leimahtaneiden protestien rohkaisemana.

Keskiviikkoon mennessä suurin osa Superliigan perustajista oli ilmoittanut vetäytyvänsä kilpailusta. Manchester Unitedin puheenjohtaja Ed Woodward ilmoitti eroavansa tehtävästään.

Liverpoolin puheenjohtaja John W. Henry pyysi julkisesti anteeksi faneillta ja huhuja on ollut amerikkalaisomistajien aikomuksista myydä seura.

Superliigan tarina oli käytännössä kahdessa päivässä kerrottu.

Onnellinen loppu?

Vaikka Superliiga oli pystyyn kuollut ajatus, se saattaa nostaa julkiseen keskusteluun ne ongelmat, joita nykysysteemissä on.

Taloudellinen epäreiluus, vallan ja rahan keskittyminen, sekä niiden vaikutus kuningaslajiin ovat kiistatta suurimpia haasteita nykyisessä jalkapallossa. Ne on myös peitetty hyvin paljaalta silmältä, eikä tavan jalkapallokannattaja asiaa pohdi, kuin ottelun jälkeisten tuoppien ääressä.

Uefa ja Fifa eivät ole terveesti toimivia jalkapallon toimielimiä, vaikka organisaation puhdistusta on yritetty jo monta vuotta. MM-kisat Qatarissa on hyytävä esimerkki jalkapalloliittojen monitasoisesta korruptiosta, jossa huippujalkapalloa yritetään myydä eniten tarjoavalle.

Tämä oli myös se syy, miksi Superliiga ei voinut menestyä.

Se ei ottanut kantaa Uefan sisällä oleviin oikeisiin ongelmiin, vaan tarjosi entistä huonomman vaihtoehdon. Rajallisemmalla osallistujamäärällä, vähäisemmällä vaihtuvuudella, paisutetuilla rahapalkinnoilla ja yksinkertaisella piittaamattomuudella jalkapallon kohderyhmää eli kannattajia kohtaan se asetti itsensä kaikkia vastaan.

Seuran omistajien ollessa isorikkaita ja pääosin ei-eurooppalaisia liikemiehiä tällaisia ratkaisuja voi odottaa.

Uefa saattaa esiintyä hyväntekijänä ja pelastajana jonkin aikaa, mutta on tuotava esille, että he esittivät ehdotuksen Mestarien liigan laajentamisesta 36 joukkueen kilpailuksi maanantaina kesken Superliiga-kohun.

Työ jalkapallon pelastamiseksi on siis kesken. Työtä vaikeuttava tekijä on raha, joka on ohjannut jalkapallon kehitystä ensimmäisen miljardööriomistajien vallankaappauksesta saakka.

Raha puhuu usein lujimmin, jolloin jää kuulematta kannattajien ääni. Kannattajat eivät halua isompia rahapalkintoja, lyhyempää peliaikaa tai miljoonia aasialaisia faneja. Seurat kuitenkin toimivat rahan voimalla ja niiden omistajille nuo kaikki tarkoittavat ovat enemmän huomiota ja sitä myötä enemmän vaikutusvaltaa ja/tai rahaa.

Eurooppalainen jalkapallo ei kuitenkaan kuulu Qatarille eikä Kiinalle. Se kuuluu kannattajille ja se pitää ansaita.

The post Superliigan nousu ja tuho osoitti jalkapalloyhteisön arvon ja kabineteissa piilevät riskit appeared first on Byyri.

Superliiga on mullistus ja horjuttaa lajin valtarakenteita vaikka se ei toteutuisi. Pohdimme jaksossa, missä muodossa Superliiga voisi toteutua ja ennen kaikkea, mikä lajissa on pielessä, kun olemme ylipäätään päätyneet tähän pisteeseen.

Disclaimerina mainittakoon, että jakso äänitettiin juuri ennen uutisia Valioliigaseurojen vetäytymisestä. Vaikka Superliiga-projekti näyttää luhistuvan, jaksossa on paljon relevanttia asiaa muun muassa lajin valtarakenteista, jättiseuroista ja huippujalkapallon arvomaailmasta.

Tervetuloa bandwagoniin!

Kuuntele jakso alta, Spotifysta tai Applen podcasteista.

The post Valjuraati-podcast: jakso 46 – Superliiga, ahneet omistajat ja lajin valtarakenteet appeared first on Byyri.

Superliiga on mullistus ja horjuttaa lajin valtarakenteita vaikka se ei toteutuisi. Pohdimme jaksossa, missä muodossa Superliiga voisi toteutua ja ennen kaikkea, mikä lajissa on pielessä, kun olemme ylipäätään päätyneet tähän pisteeseen.

Disclaimerina mainittakoon, että jakso äänitettiin juuri ennen uutisia Valioliigaseurojen vetäytymisestä. Vaikka Superliiga-projekti näyttää luhistuvan, jaksossa on paljon relevanttia asiaa muun muassa lajin valtarakenteista, jättiseuroista ja huippujalkapallon arvomaailmasta.

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati-podcast: jakso 46 – Superliiga, ahneet omistajat ja lajin valtarakenteet appeared first on Byyri.