The post Kuvakooste: Suomi-Hollanti appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Suomi – Tanska appeared first on Byyri.

The post Kuvakooste: Suomi – Skotlanti appeared first on Byyri.

Toukokuun viimeisenä päivänä vuonna 1927 jää Helsingin Rautatieasemalla pois junasta Fifan puheenjohtaja Jules Rimet. Puheenjohtajan perässä seuraa Henri Delaunay, Ranskan jalkapalloliiton puheenjohtaja. Vuosia myöhemmin heidän mukaansa nimettäisiin MM- ja EM-kisojen voittopokaalit, mutta tuohon aikaan vielä olympialaiset olivat jalkapallon tärkeimmät arvokilpailut. Ja nimenomaan arvokilpailuista päättäminen toi miehet Helsinkiin, sillä kesäkuussa järjestettiin Säätytalolla 16. Fifan kongressi.

Fifassa oli tuskastuttu olympialaisten amatöörisääntöihin ja jopa olympialaisista vetäytymistä oli väläytetty. Närää aiheuttivat KOK:n linjaukset siitä, että kukaan ammatikseen urheillut ei voinut saada enää amatööristatustaan takaisin eikä pelaaja voinut saada kompensaatiota menetetystä työajasta. Niinpä helmikuussa 1927 Zürichissä oli kokoontunut Fifan komitea pohtimaan omien MM-kisojen perustamista, ja tuon komitean raportti kuultaisiin Helsingissä.

Mutta miksi Suomi oli saanut järjestettäväkseen näin tärkeän kongressin? Suomi ei missään nimessä ollut suuri vaikuttaja maailmalla jalkapallossa. Vastaus on yksinkertainen: Palloliiton 39-vuotias puheenjohtaja Erik von Frenckell.

Kun Fifa oli kokoontunut ensimmäistä kertaa maailmansodan jälkeen kongressiin vuonna 1923, oli von Frenckell jo lobannut neljä vuotta myöhemmin järjestettävää kongressia Suomeen, juhlittaisiinhan tuolloin Palloliiton 20-vuotistaivalta. Von Frenckell oli supliikki, kielitaitoinen mies, joka osasi vaikuttaa ihmisiin. Hän oli toiminut Palloliiton puheenjohtajana vuodesta 1918, ja onnistunut järjestämään maaottelut Saksaa vastaan vuonna 1921 Pallokentällä ja vuonna 1923 Dresdenissä.

Urheilumuseon erikoistutkija Vesa Tikander arvioi, että von Frenckellillä oli paljon henkilökohtaistakin kunnianhimoa sekä kotimaan kentillä että kansainvälisesti. Tikander jatkaa:

”Kongressin isännöiminen nostaisi hänen asemaansa Fifan kabineteissa ja edistäisi myös hänen poliittisia ja taloudellisia intressejään Suomessa. Se toki edisti myös Suomen jalkapallon näkyvyyttä sekä maailmalla että kotimaassa, jossa palloilut joutuivat elämään yleisurheilun varjossa.”

Kongressi käynnistyy

Kongressi alkoi Säätytalolla 3. kesäkuuta. Tasavallan presidentti Relander oli tapahtuman suojelija, mutta valtiovallan edustajana tilaisuudessa oli paikalla opetusministeri Julius Ailio, joka toivotti vieraat tervetulleeksi avajaispuheessaan. Yhteensä 51 jalkapalloliittojen edustajaa 21 eri maasta osallistui kongressiin.

Maailmanmestaruuskisojen käsittelyyn päästiin kokouksen kolmantena päivänä 5. kesäkuuta. Tuolloin Zürichissä kokoontuneen komitean edustaja Hugo Meisl, joka tunnetaan myös maailmanmaineeseen 20- ja 30-luvun vaihteessa nousseen Itävallan maajoukkueen ”Wunderteamin” päävalmentajana, esitti komitean puoltavan näkemyksen kisojen järjestämisestä vuonna 1930. Hollanti ja Norja ehdottivat, että päätös siirrettäisiin ensi vuoteen sillä Zürichin komitean tuloksiin eivät kaikki olleet ehtineet tutustua.

Seurasi kiivas keskustelu, jonka aikana jotkut Keski-Euroopan maat ilmoittivat, että he ainakin halusivat saada luvan järjestää kansainvälisen turnauksen. Lopulta hyväksyttiin Ranskan kompromissiehdotus, jossa päätös MM-kisoista lykättiin ensi vuoden kokoukseen Amsterdamiin ja Keski-Euroopan maille myönnettiin lupa järjestää kansainvälisiä kilpailuja rajoitetussa määrin. Keski-Euroopan maat pistivät heti toimeen, kun heidän mestaruusturnauksensa alkoi syyskuussa. Sitä pelattiin aina vuoteen 1960, jolloin EM-kisat korvasivat sen.

Helsingissä Fifan varapuheenjohtajien määrä kasvatettiin neljästä seitsemään, ja äänestyksessä juuri von Frenckell sai tuon seitsemännen paikan. Hän sai 11 ääntä, kun Tanskan edustaja jäi nuolemaan näppejään 10:llä äänellä. Ja kesä 1927 tuotti von Frenckellille lisää poliittisia saavutuksia, sillä heinäkuussa hänet valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaan RKP:n riveistä.

Päätös tehdään Amsterdamissa

Kun Fifa kokoontui Amsterdamissa toukokuussa 1928 lähti Suomesta kaksi edustajaa: von Frenckell varapuheenjohtajan roolissa ja Palloliiton edustajana pankkiiri Henning Relander. Palloliiton pöytäkirjoissa ei näy mitään kannanottoa MM-kisojen perustamisen suhteen.

Kuukautta ennen Amsterdamin kokousta Palloliitossa käsiteltiin kuitenkin amatöörikysymystä: ”Monipuolisessa ja valaisevassa alustuksessaan tuli von Frenckell siihen lopputulokseen, ettei amatöörikysymys Suomessa ole vielä niin tärkeä, että siitä voitaisiin tehdä ennakkopäätöksiä.” Kokous päätti jäädä asian suhteen odottavalle kannalle ja seurata sen luonnollista kehitystä.

Kun sitten Amsterdamin kokouksen päätös tehtiin 28.5. 1928 äänesti Suomi MM-kisojen perustamista vastaan. Muita vastaan äänestäjiä olivat Ruotsi, Tanska, Norja ja Viro. Koska kaikki muut maat äänestivät MM-kilpailujen perustamisen puolesta, päätettiin kisat järjestää äänin 23 – 5. Miksi siis Suomi äänesti Fifan enemmistöä vastaan, vaikka juuri oltiin päästy jalkapalloliiton päättäviin elimiin?

Tikander selittää asian amatöörikysymyksen tärkeydellä pohjolassa:

”Pohjoismaat olivat pitkään, 1960-luvulle saakka, amatöörijalkapallon sinnikkäimpiä puolestapuhujia. Tanskassa ja Ruotsissa kysymys oli pitkälti ideologinen: ammattilaisiksi ulkomailla katsottiin ”menetetyiksi”, maajoukkueeseen kelpaamattomaksi.”

Voidaan siis katsoa, että vaikka ammattilaisuus tuli kuvaan mukaan Suomessa vasta kun Aulis Rytkönen siirtyi Toulouseen vuonna 1952 eikä sitä ennen asia ollut ajankohtainen, ideologisesti Suomi pysyi äänestyksessä muiden Pohjoismaiden kannassa, eikä von Frenckellin Fifa-suhteilla ollut siihen vaikutusta.

Amsterdamissa Englannin jalkapalloliitto ilmoitti eroavansa Fifasta, koska se ei sulattanut sitä, että amatööripelaajille maksettaisiin korvausta menetetystä työajasta. Tätä jalkapallon brexitiä kumoamaan Fifa perusti kahden miehen komitean, jonka toinen jäsen oli Erik von Frenckell. Englantilaisten Fifa-panna kesti kuitenkin 18 vuotta, eivätkä he pelanneet MM-kisoissa kuin vasta vuonna 1950.

Uruguaysta kisaisäntä

Vuoden 1929 Fifan kongressissa Barcelonassa MM-isännyydestä kamppailivat Unkari, Hollanti, Ruotsi, Italia ja Uruguay. Valituksi tuli Uruguay, joka viettäisi vuonna 1930 satavuotiasta itsenäisyyden taivaltaan.

Suomalaisia jalkapalloromantikkoja on aina mietityttänyt, mitä jos olisi osallistuttu niihin ensimmäisiin kisoihin, koska niihin ei tarvinnut karsia. Todellisuudessa siihen ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia.

Turunmaa-lehdessä kirjoitettiin tuoreeltaan 22.5.1929: ”Päätös tehnee sen, että ainakaan pohjoiseurooppalaiset eivät voine osallistua kilpailuun suurten kustannusten ja pitkäaikaisen matkan takia.”

Palloliiton hallitus käsitteli kuitenkin MM-kisoja kokouksessaan 30.10.1929, jonka pöytäkirjassa mainitaan: ”Maailmanmestaruuskilpailuihin jalkapalloilussa, jotka järjestetään Montevideossa v.1930, ei päätetty ottaa osaa.” Samassa kokouksessa todettiin myös: ”Hallitus päätti liitolle tilattavaksi Fifan julkaisemaa World Football-lehteä”. Jälleen jalkapalloromantikko ajattelee, että eikö nuo päätökset olisi voineet mennä toisin päin ja lehtitilauskustannukset säästää MM-matkaa varten.

Lopulta MM-turnaus meinasi mennä ohi koko Euroopalta, eikä kaksi kuukautta ennen kisoja mikään maanosan joukkueista ollut mukaan ilmoittautunut. Lopulta neljä maata: Ranska, Romania, Jugoslavia ja Belgia osallistuivat. Paikalle pääsyn vaativuudesta kertoo se, että Ranskan joukkueella meni laivamatkaan Uruguayhin kolme viikkoa.

Mutta mitä jos Ruotsi olisi saanut nuo kisat, olisiko Suomea silloin nähty mukana? ”Suomi olisi melko varmasti lähtenyt mukaan, sikäli kun kisoihin olisi päästy ilman karsintoja”, arvioi Vesa Tikander.

Ja koska kisat myönnettiin vain vuotta ennen, on mahdollista, että mitään karsintoja ei olisi ehditty järjestää, vaikka eurooppalaisia joukkueita olisi ollut mukana enemmänkin. Jalkapalloromantikolle jää siis yksi hatara mutta realistinen kuvaelma Ruotsissa pelattavista MM-kisoista, joissa Suomi pelaa ainakin yhden ottelun ennen kotimatkaa.

Helsingissä jälleen

Suomi isännöi Fifan kongressia seuraavan kerran Helsingin olympialaisten yhteydessä vuonna 1952. Olympialaisia oli Helsinkiin hankkimassa tietenkin Erik von Frenckell, joka toimi kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtajana. Helsingin kisojen aikaan von Frenckell oli ollut Palloliiton peräsimessä jo 34 vuotta, ja tuo vuosi olikin hänen viimeisensä tuossa tehtävässä.

60- ja 70-luvuilla von Frenckell yritti vielä saada talviolympialaisia Suomeen siinä kuitenkaan onnistumatta. Hänen aikakautensa jälkeen Suomessa ei kuitenkaan ole nähty liioin olympialaisia eikä Fifan kongressia.

Lähteet:

The Official History of the FIFA World Cup, Carlton Books, 2017

Rakas jalkapallo, toim. Yrjö Lautela ja Göran Wallén, Kustannusyhtiö Teos, 2007

Helsingin Sanomat 4. ja 7.6.1927, ja 31.5.1928

Turunmaa 22.5.1929, Palloliiton pöytäkirjoja

The post Jalkapallon MM-kisoja väsättiin Suomessa, mutta Suomi päätyi äänestämään niitä vastaan – ”Pohjoismaat olivat pitkään amatöörijalkapallon sinnikkäimpiä puolestapuhujia” appeared first on Byyri.

Harmittavasti nämä vierailut ovat jääneet todella vähiin viime vuosina. Viimeisin vierailija on Notts County, joka kesällä 2013 kohtasi PS Kemin, Tervarit ja JJK:n, ja pari vuotta aiemmin Leyton Orient kävi kiertämässä Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Tässä jutussa aikaan ennen 80-lukua.

English Wanderers 1911

Ensimmäistä brittijengin vierailua saadaan hieman kaivella pidemmältä historiasta. Vuonna 1911 Suomeen saapui English Wanderersin joukkue. Kyseessä oli Englannin amatöörimaajoukkueen pelaajista kasattu ryhmä, joka kiersi Eurooppaa vuosina 1911-13 pelaten lukuisia harjoitusotteluita, muun muassa Unkarissa ja Italiassa.

Kesällä 1911 joukkueen matkasuunnitelma sisälsi ensin otteluita Ruotsissa, sitten Venäjällä ja viimeiseksi Tanskassa. Koska joukkue matkusti Venäjälle Suomen kautta, lähestyi Wanderersin kapteeni Chapman jo keväällä Palloliittoa kirjeellä, jossa hän esitti ehdot, joilla Wanderers pysähtyy Suomeen pelaamaan. Palloliitto piti kuitenkin englantilaisten 2500 markan ottelupalkkiota liian suurena, ja kieltäytyi kunniasta.

Palloliitto sai kuitenkin elokuussa Ruotsista sähkösanoman, jossa Chapman ehdotti, että Wanderers voi pelata ottelun 750 markan ottelupalkkiolla. Palloliitto ei suostunut suoraa rahaa englantilaisille maksamaan, vaan ehdotti palkkioksi 50% ottelutuotoista. Liitosta ilmoitettiin myös, että ottelun kesto on vain 60 minuuttia. Britit esittivät vielä vastatarjouksen ottelutuotoista (75%), johon Palloliitossa tyydyttiin, ja näin ottelupäiväksi sovittiin torstai 31.8.

Wanderersin aikataulu oli todella tiukka, sillä joukkueen Prinsessa Margaretha-laiva saapui Helsingin satamaan torstaina klo 18.00 ja vain 30 minuuttia myöhemmin alkoi ottelu Eläintarhan kentällä. Satamaan oli varattu auto, joka kuljetti pelaajat otteluun. Yleisölle rautatieasemalta lähti juna klo 18.15, ja ottelua tulikin katsomaan peräti 2000 maksanutta katsojaa. Ruotsissa muun muassa parhaista IFK-pelaajista kootun joukkueen 5–1 voittanut brittiyhdistelmä kiinnosti tämän nuoren lajin suomalaiskatsojia.

Eltsu oli tuolloin Helsingin ainoa urheilukenttä ja hiekkapäällysteinen, jollaiseen brittipelaajat eivät olleet tottuneet. Heidän mukaansa kenttä oli todella kova, miltei asfalttia, jonka päälle oli ripoteltu pieniä kiviä. HIFK:n ja HJK:n pelaajista koottu kotijoukkue ei kuitenkaan kentästä juuri mitään hyötyä saanut, sillä pelaajat eivät olleet koskeneet palloon miltei kolmeen kuukauteen. 

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen, joskin vieraiden parempi pallonkäsittelytaito sekä pelikäsitys nousivat esiin selkeästi. Hienosti puolustaneet suomalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet enää toisella jaksolla estämään Wanderersin maalintekoa, ja väsyneet pelaajat antautuivat toisen jakson keskivaiheilla. Vieraat olisivat lopussa voineet tehdä useampia maaleja, mutta suomalaiset uhrautuivat puolustuspelissään hienosti.

Wanderers jatkoi matkaansa Venäjälle Prinsessa Margarethalla vielä samana iltana kello 22 aikoihin, jossa se pelasi kolme ottelua voittaen kaikki maalierolla 32–0. Täytyy yhtyä ottelusta Urheilulehteen raportoineen, ja ottelussa pelanneen Kaarlo Soinion sanoihin “kaikesta huolimatta, vaikkemme katsokaan yksinään maalilukua, oli tulos loistava suomalaisille”.

31.8.1911                   

Helsinki XI – English Wanders         0–1       Eläintarha      2,000

Helsinki XI: Holmström (HIFK) – Holopainen (HJK), Löfgren (HIFK) – Soinio (HJK), Lindbäck (HIFK), Lietola (HJK) – Idefelt (HIFK), Öhman (HIFK), Wiberg (HIFK), Toivonen (HJK), Niska (HIFK).

Wanderers: Owen, Hoare, Chapman, Berry, Raine, Olley, Tyson, Healy, Martin, Bradsley, Brebner.

Rotherham United 1961

Seuraavaa englantilaisjoukkueen vierailua saatiin odottaa peräti 50 vuotta. Toukokuussa 1961 Suomeen matkusti Englannin II-divisioonan Rotherham United, joka pelasi täällä kaksi ottelua. Ensimmäiseksi brittijoukkue matkusti Lahteen, jossa se kohtasi Radiomäen kentällä paikallisen Lahden Reippaan.

Rotherhamin matka Englannista ei ollut mikään nopein, sillä joukkue oli ensin lauantaina matkustanut laivalla Lontoosta Kööpenhaminaan. Tämä pätkä oli ollut hieman myrskyisä, ja koska osa pelaajista oli ensimmäistä kertaa laivalla, oli myös merisairautta ollut liikkeellä melkoisesti.

Maanantaina Kööpenhaminaan saapunut joukkue hyppäsi junaan, joka vei illaksi Tukholmaan. Siellä mentiin uudestaan laivaan, joka oli Turussa seuraavana aamuna aikaisin. Tämän jälkeen reissu jatkui bussilla Helsingin kautta Lahteen, jossa joukkue oli pari tuntia ennen ottelun alkua.

Monen päivän reissaaminen ei kuitenkaan näkynyt kentällä. Rotherham pelasi ymmärrettävästi väsyneenä, mutta otti silti selkeän 4–1-voiton.

Pitkä sentteri Ken Houghton iski ensimmäisellä jaksolla pari maalia, mutta Rotherham olisi voinut osua useammankin kerran. Houghton sai hattutemppunsa täyteen toisen jakson 51.minuutilla, ja vasta tämän jälkeen Reipas pääsi hieman peliin kiinni. Tunnin kohdalla kotijoukkue teki ottelun ainoan maalinsa, kun Martti Hyvärinen osui Kaarlo Sutisen syötöstä. Maali herätti vierailijat pelaamaan, sillä tämän jälkeen Reippaalla oli vaikeuksia päästä edes vastustajan kenttäpuoliskolle. Don Weston viimeisteli voiton Rotherhamille, ja ottelun viimeinen puolituntinen oli enemmän ja vähemmän selviytymistä pahasti väsähtäneelle Reippaalle.

16.5.1961

Reipas – Rotherham              1–4       Radiomäki      3,000

0-1 Ken Houghton (12), 0-2 Houghton (38), 0-3 Houghton (51), 1-3 Martti Hyvärinen (59), 1-4 Don Weston (62)

Kaksi päivää myöhemmin Rotherham pelasi kiertueensa toisen ottelun Helsingissä. Olympiastadionilla vastaan asettui helsinkiläinen Allianssi, joka oli siis useamman joukkueen pelaajista kasattu ryhmä, ja pelasi lukuisia ystävyysotteluita ulkomaalaisia joukkueita vastaan.

Matkaväsymyksestä toipunut Rotherham ei antanut stadissa Allianssille mitään mahdollisuuksia.

Kotijoukkueen syöttöpeli oli valtaosan ottelusta luokatonta, eikä se saanut kuriin pallottomina aktiivisesti liikkuneita englantilaisia. Erityisesti kotijoukkueen sentterinä aloittaneen Rolf Rosqvistin pelikuntoa ja peluuttamista ihmeteltiin, eihän kaveri ollut aloittanut vielä kertaakaan ottelua edes joukkueensa HIFK:n riveissä. Puolustuksessa Reijo Jalava ja Matti Haahti olivat läpi ottelun suurissa vaikeuksissa nopeiden Brian Sawyerin ja Keith Bambridgen kanssa.

Rotherham ei pelannut tyypillistä englantilaisjoukkueen peliä, vaan se malttoi pitää pallon maassa ja pelasi itsensä pois ahtaistakin paikoista. Myös pelikäsitys ja joukkueen pelaajien sulava sekä oikea-aikainen syöttötyöskentely keräsi kehuja. Joukkueen hyökkäysosastosta esiin nousi Ken Houghton, joka isokokoisena pelaajan oli myös todella taitava pallon kanssa. Lisäksi keskikentällä pelannut Kenneth Waterhouse keräsi kehut, sillä mies poimi miltei kaikki irtopallot haltuunsa, ja näin Rotherham sai pidettyä paineen Allianssin alueella.

Vieraiden syömähammas oli jälleen sentteri Houghton, joka teki ensimmäisellä jaksolla kaksi maalia. Tunnin kohdalla Rotherham johti jo 4–0, jonka jälkeen britit nostivat jalan kaasulta. Allianssi sai tilaisuutensa maalintekoon, mutta Raimo Kivistön veto meni ohi hyvästä paikasta. Lopussa vierailla oli mahdollisuus vielä kaunistella lukemia rankkarista, mutta puolustaja Peter Perry veti pallon pisteeltä ohi maalin.

18.5.1961

Allianssi – Rotherham                      0–4       Olympiastadion 5,004

0-1 Ken Houghton (36), 0-2 Houghton (44), 0-3 Brian Sawyer (50), 0-4 Don Weston (62)

Allianssi: Andreas Westerholm – Reijo Jalava, Matti Haahti – Helles Kontkanen, Lauri Lehtinen, Stig Holmqvist – Carl-Magnus Ekman (Raimo Kauppinen), Unto Nevalainen, Rolf Rosqvist, Aulis Rytkönen, Raimo Kivistö.

Rotherham: Roy Ironside – Peter Perry, Lawrence Morgan – Kenneth Waterhouse, Peter Madden, Robert Lamberg – Keith Bambridge, Alan Kirkman, Ken Houghton, Don Weston, Brian Sawyer.

Rotherham pelasi siis tuolloin II-divisioonassa ja oli edellisellä kaudella sijoittunut sarjan keskikastiin. Joukkueen koko tuolla kaudella (1960/61) oli yhteensä 22 pelaajaa, joista 18 oli ammattilaisia ja neljä amatööripelaajaa.

Suomessa joukkue oli 15 pelaajan ja kolmen taustahenkilön voimin. Seuran varapresidentti, 72-vuotias James Ferguson sanoi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa joukkueen olevan yksi sarjan nuorimpia, ja tämän takia he ovat joutuneet vahvistamaan sitä muutamalla kokeneella pelaajalla. Näitä ovat muun muassa Manchester Cityssa vielä kaksi vuotta aiemmin pelannut Alan Kirkman sekä Birminghamista hankittu Don Weston.

Allianssi-voitosta Ferguson totesi, ettei Rotherham pelannut täydellä teholla, koska pelissä ei ollut pisteitä jaossa ja pelaajat olivat pikemminkin eräänlaisella lomamatkalla. Varapressa antoi moitteita suomalaisten hyökkääjille ja itseasiassa toivoi, että Allianssi olisi kyennyt shokeeraamaan Rotherhamin:

“Tässä ottelussa olisimme toivoneet, että Allianssi olisi tehnyt ensimmäisen maalin. Poikamme eivät oikein osanneet keskittyä peliin, joten se olisi ollut paras kiihoke heille. Yleisö olisi saanut nähdä todella yritystä. Toivon kuitenkin, että olette tyytyväisiä”.

Rotherhamin keskustuki Peter Madden kommentoi Suomen kiertuetta seuraavalla tavalla:

“On todella miellyttävää pelata Suomessa. Turha jännittäminen on poissa ja saamme hieman levätä. Voimme todella leikkiä pallon kanssa ja teemme parhaamme esittääksemme teille parhaimpia puolia englantilaisesta jalkapallosta.”

Joukkueen manageri Albert Wilson seurasi Olympiastadionilla ennen Allianssin kohtaamista Pallo-Poikien ja Helsingin Palloseuran välistä Suomensarjan-ottelua. Wilson oli sitä mieltä, että Rotherhamin reservijoukkue pärjäisi loistavasti molempia suomalaisryhmiä vastaan.

Rotherhamin seuraava kausi oli varsin hyvä. Joukkue sijoittui 9. sijalle II-divisioonassa ja selvisi puolivälieriin Liigacupissa. Muutamaa hyvää kautta seurasi aina notkahdus, ja kohti 60-luvun loppua Rotherham ajautui vääjäämättä kohti putoamistaisteluita. Lähtö III-divisioonaan tuli kauden 67/68 pääteeksi. The Millers kävi vielä 80-luvulla piipahtamassa kahden kauden verran II-divisioonassa, muutoin se vietti aikansa alemmilla sarjatasoilla. 2000-luvulla Rotherham on ollut tutumpi ilmestys toiseksi korkeimmalla tasolla.

Stoke City 1965

Stoke City oli noussut Englannin I-divisioonaan kaudeksi 1963/64, jolloin se säilytti sarjapaikkansa täpärästi sijoittuen 17. sijalle. Managerina toiminut Tony Waddington teki isoja liikkeitä, jotta hän saisi kurssin muutettua.

Puolustusta vahvistettiin kovalla kädellä ostamalla Calvin Palmer Nottinghamista, George Kinnell Aberdeenista ja maalivahti Lawrie Leslie West Hamista. Nämä hankinnat yhdistettynä liigan ulkopuolisesta Ketteringistä tulleen sentteri John Ritchien maalivireeseen, pelasti Stoken tuolloin putoamiselta.

Kausi 1964/65 sujuikin jo paljon paremmin. Manageri Waddington teki selkeän strategian muutoksen ja hankki kokeneempia laatupelaajia joukkueeseensa.

Burnley-legenda Jimmy McIlroy, Manchester Unitedin Dennis Viollet ja Manchester Cityssa sekä Blackburnissa uransa luonut Peter Dobing kuuluivat näihin. Joukkueessa pelasi myös Stanley Matthews, joka helmikuussa -65 pelasi viimeisen kerran Stoken paidassa Fulhamia vastaan liigaottelussa.

Kausi päättyi hienosti 11. sijalle ja Stoke lähti vielä toukokuussa kiertueelle, jossa se pelasi kolme peliä Neuvostoliitossa, yhden Suomessa ja yhden Ruotsissa.

Jo menomatkalla Neuvostoliittoon Stoke piipahti Helsingissä odottelemassa jatkolentoa. Tällöin seuraa tervehtimässä ollut Allianssin puheenjohtaja Dennis Lindell sai pettymyksekseen todeta, ettei Stanley Matthews ollutkaan mukana. Manageri Waddingtonin mukaan Matthews oli myynyt Blackpoolissa sijainneen hotellinsa, ja oli lähdössä kiertämään maailmaa näytösotteluiden merkeissä valmentajana. Palloliitolle Tony Waddington antoi lahjaksi Matthewsin juhlaottelun käsiohjelman.

Stoke saapui Neuvostoliiton kiertueelta Helsinkiin vajaa pari viikkoa myöhemmin, pelipäivänä 20.5. klo 10.45. Kiertuelahjaksi jokainen vastustaja joukkue sai siniseksi maalatun savipotin, ja jokainen vastustajajoukkueen pelaaja ja taustahenkilö vielä pienoispotin. Tällä eleellä The Potters teki itseään sekä kaupunkinsa posliinituotantoa tutuksi.

Helsingin Allianssin valmentajana toimi HIFK:n maalivahti Andreas Westerholm, joka valitsi ryhmänsä lähinnä HJK:n ja HIFK:n miehistöistä – muista joukkueista mukaan mahtui kaksi Kiffenin pelaajaa. Stoken pelaajistoa pidettiin yleisesti todella laadukkaana, ja Helsingin Sanomat jopa veikkaisi, että edelliskauden 11. sija saattaa muuttua 1. sijaan tulevalla kaudella.

Tätä näkemystä tuki Stoken otteet Olympiastadionin nurmella. Vielä pari vuotta aiemmin liigan ulkopuolella pelannut ja kenkätehtaassa töissä ollut John Ritchie teki peräti viisi maalia, kun Potters otti murskavoiton 9–1. Tehomiehinä häärivät myös laitahyökkääjät Peter Dobins sekä Harry Burrows. Allianssin ainokaisen teki Kai Pahlman rangaistuspotkusta.

20.5.1965

Allianssi – Stoke City            1–9       Olympiastadion         5,724

0-1 John Ritchie, 0-2 Ritchie, 1-2 Kai Pahlman (rp), 1-3 Peter Dobing, 1-4 Dobing, 1-5 Denis Viollet, 1-6 Ritchie, 1-7 Ritchie, 1-8 Ritchie, 1-9 ???

Allianssi: Paavo Heinonen (HJK) – Reijo Jalava (HJK), Aulis Huttunen (HIFK) – Torbjörn Wiik (HIFK), Nils Laine (HJK), Pentti Kokko (HJK) – Kaj Kaartinen (HJK), Kai Pahlman (HJK), Kari Lehtolainen (HJK), Hannu Kankkonen (HJK), Ilkka Haila (HIFK)

Varamiehet: Andreas Westerholm (HIFK), Raimo Kauppinen (HJK), Bror Lundqvist (KIF), Helles Kontkanen (KIF), Carl-Magnus Ekman (HIFK), Raimo Pajo (HJK)

Stoke: Lawrie Leslie – Bill Asprey, Tony Allen – Calvin Palmer, George Kinnell, Eric Sheels – Peter Dobing, Dennis Viollet, John Ritchie, Roy Vernon, Harry Burrows

Varamiehet: Brian Sherrat, Jimmy McIlroy, Maurice Setters, Keith Bebbington, Alan Bloor

Hull City 1971

HJK taisteli SM-sarjan kärkipäässä toukokuussa 1971. Se oli 16.5. hakenut Lahdesta molemmat kaksi pistettä voittamalla kärkipelissä Reippaan 2–1 Pekka Talaslahden ja Markku Peltoniemen maaleilla. Englannissa Hull City oli puolestaan sijoittunut II-divisioonassa peräti 5. sijalle, joka olisi näinä päivinä tiennyt nousuplayoffien pelaamista. 70-luvulla noista peleistä ei kuitenkaan ollut tietoa, joten se sai tyytyä paikkaansa viisi pistettä toisen nousupaikan varmistaneen Sheffield Unitedin takana.

Sijoitus oli kuitenkin seuran mittapuulla kova, sillä viimeksi kaudella 1909/10 se oli sijoittunut paremmin kauden päätteeksi.

Englantilaiset saapuivat Suomeen keskiviikkona 18.5. ilman maalitykkejään Chris Chiltonia ja Ken Wagstaffia. Matkassa olivat kuitenkin edellisellä kaudella 18 maalia iskenyt Ian Butler sekä jo Rotherhamin vierailulta 10 vuoden takaa tuttu Ken Houghton, joka oli osunut 20 kertaa II-divisioonassa. Olympistadionin nurmelle Tiikerit asteli myös ilman Pohjois-Irlannin maajoukkuepelaaja Terry Neillia, joka toimi myös Hullin pelaajamanagerina.

Hullin poissaoloista huolimatta, HJK oli täysin vastaantulija. Englantilaiset menivät vain kolmessa minuutissa 2–0 Paul O’Reilyn ja Stuart Pearsonin maaleilla. Kotijoukkue ei saanut peliään auki missään vaiheessa, ja ennen taukoa O’Reily tekaisi vielä joukkueensa kolmannen maalin.

Toisella jaksolla O’Reily osui vielä kahdesti ennen kuin HJK sai maalitilinsä auki. Klubin kavennuksen iski Ari Ojala Markku Peltoniemen syötöstä. Molemmat joukkueet tekivät vielä yhden maalin. Vaihtomies Stephen Holbrook iski joukkueelleen kerran, kun taas klubin maalista vastasi Jaakko Murtovaara.

19.5.1971

HJK – Hull City                       2–6       Olympiastadion         2,400

0-1 Paul O’Reily, 0-2 Stuart Pearson, 0-3 O’Reily, 0-4 O’Reily, 0-5 O’Reily, 1-5 Ari Ojala, 1-6 Stephen Holbrook, 2-6 Jaakko Murtovaara

Middlesbrough 1976

Englantilaiset olivat vierailleet Suomessa normaalisti jo aiemmin vuodesta, mutta Middlesbrough teki poikkeuksen vuonna 1976, kun sen vierailun ajankohta oli elokuun alussa. Koska kausi alkoi 21.8., oli tämä Suomen vierailu erittäin tärkeä Jack Charltonin manageroiman joukkueen harjoitusohjelmassa. Nämä ottelut olivat ensimmäiset harjoitusottelut, jotka joukkue pelasi.   

Middlesbrough oli noussut Charltonin johdolla takaisin I-divisioonaan kaudeksi 1974/75, yli 20 vuoden poissaolon jälkeen. Joukkueen ensimmäinen kausi päättyi hienoon 7. sijaan, ja Suomen vierailuakin edeltänyt kausi taulukon keskivaiheille. Yhden pytyn Boro sentään nappasi, kun Anglo-Scottish Cupin kaksiosaisessa finaalissa kaatui Fulham 1–0, David Armstrongin vastatessa kotiottelussa voittomaalista.

Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa manageri Charlton toteaa asettaneensa 6. sijan alkavan kauden tavoitteeksi. Kova tavoite siitäkin huolimatta, että Middlesbrough oli pistämässä lihoiksi maalitykkejään Alan Foggonia ja John Hicktonia. Kausien 73-75 maalikunkku Foggon oli jo Suomen vierailun aikana pelailemassa Yhdysvalloissa, ja mies oli vielä kaupattu Manchester Unitediin £30,000 siirtosummalla. Edelliskautena 18 maalia tehnyt Hickton puolestaan oli ilmoittanut lopettelevansa uraansa, luvaten pelata vielä tulevan kauden. Näiden korvaajina Charlton näki nuoren 19-vuotiaan Alan Willeyn, joka oli tehnyt tuhojaan Yhdysvaltojen sarjoissa.

“Mikäli Willey jatkaa samalla tyylillä liigassa, ei tarvinne tuhlata rahoja vieraaseen mieheen. Manageriuran aikana olen ostanut seuraani vain kaksi pelaaja – Liverpoolista hankin Phil Boersman ja Leedsistä Terry Cooperin” – Jack Charlton, 3.8.1976 

Foggon pelasi Manchester Unitedissa kolme ottelua tekemättä maaliakaan. Mies teki 70-luvun jälkipuoliskolla vain kaksi maalia, nekin lainapestinsä aikana Hartlepoolissa kaudella 1977/78. Hickton lainattiin kesken seuraavan kauden Hulliin, jossa pelasi kuusi ottelua ja teki yhden maalin. Vuonna 1978 kaveri pelasi vielä Yhdysvalloissa.

Alan Willey ei puolestaan ikinä lyönyt itseään Borossa läpi. 49 ottelussa Willey teki yhdeksän maalia. Englannissa miestä ei enää tämän jälkeen nähty ja loppu-uran kaveri kolusi jenkkisarjoja Minnesota Kicksin, Montreal Manicin ja Minnesota Strikersin paidassa

Middlesbrough’n ohjelma Suomessa oli todella tiukka. Tiistaina joukkue pelasi Kuopiossa KuPSia vastaan, keskiviikkona edessä oli Helsingissä HJK ja torstaina vielä Lahdessa Reipas. Eli kolmeen päivään kolme ottelua. Helsingin Sanomien mukaan tämä reissu olisi ollut Boron ensi kosketus jalkapalloon kesän tauon jälkeen. Helppo siitä ei tulisi, sillä kaikki kolme vastustajaa olivat SM-sarjassa neljän parhaan joukossa.

KuPS oli hävinnyt Reippaalle sunnuntaina peräti 5–1, mutta englantilaisvieraita vastaan savolaiset saivat hyvän taistelun aikaiseksi.

Ossi Loikkanen vei KuPSin johtoon, kun Middlesbrough’n maalivahti Jim Platt pudotti pallon eteensä. Toisella jaksolla kuopiolaiset vaihtoivat vähemmän pelanneita pelaajia kentälle, jolloin Boron taitotaso pääsi nousemaan esiin. Erityisesti brittipelaajien vahva ilmapeli sekä laadukkaat laidan vaihdot, saivat kuopiolaisyleisön ihastelemaan. Englantilaisvieraat käänsivät tappioaseman väkisin hyväkseen Phil Boersman ja John Graggsin maaleilla.

Helsingissä Middlesbrough’n tempo ei noussut ymmärrettävästi samalle tasolle kuin Kuopiossa, mutta silti se otti pelin alussa johtoaseman.

Joukkue aloitti ottelun lyömällä ison kasan keskityksiä klubin maalin eteen, ja 6. minuutin kohdalla tämä tuotti tulosta. John Hickton oli hereillä, kun HJK-puolustus ei onnistunut keskityksen purussaan. Johtomaalin jälkeen Boro painoi pelin klubin päätyyn, mutta ei onnistunut lisäämään johtoa. HJK:n ensimmäisen jakson paras paikka tuli 39. minuutilla, kun Jarmo Ilolan veto oli jo menossa maaliin, mutta puolustaja onnistui purkamaan pallon pois. Toisella jaksolla klubi onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin, kun Ian Bailey rikkoi Hannu Bäckmania pilkun arvoisesti. Miikka Toivola ei epäonnistunut pisteeltä.

Jack Charlton oli pelin jälkeen todella tyytymätön: “Meidän olisi pitänyt voittaa seitsemällä maalilla, sillä pelaajamme olivat seitsemän kertaa yksin läpi. On häpeä pelata näin. Onneksi emme hävinneet. Lahdessa meillä on varmaan vaikeuksia.

Joukkueen puolustaja Terry Cooper pisti huonon pelin vasta alkaneen harjoitusjakson piikkiin: “Olemme harjoitelleet vastan 10 päivää yhdessä. Kun pidämme loman, silloin ei ajatella jalkapalloa. Muutaman harjoitusottelun jälkeen pelimme paranee”

Lahdessa Reippaalla ei ollut juuri mitään sanomista ja ottelu päättyi Middlesbrough’n selkeään 3–0-voittoon. Molemmat joukkueet olivat hieman raskaalla jalalla liikkeellä, mutta silti englantilaisten taitotaso ja ammattimaisuus näkyivät kenttäpelissä. Reippaan pelaajista ainoastaan Seppo Nordman ja Bristol Cityssa pelannut Pertti Jantunen erottuivat edukseen pallollisena.

Middlesbrough’n muutama seuraava kausi I-divisioonassa sujui varsin keskikertaisesti, sillä viiden seuraavan vuoden aikana se sijoittui sijojen 9. ja 14. väliin. Trendi oli menossa tästä alaspäin, sillä putoaminen tapahtui kaudella 81/82 kauden päätteeksi. Sama meno jatkui II-divisioonassa ja Boro putosi 3. sarjatasolle historiansa toisen kerran 1986. 

Leicester City 1979

Leicester City tuli kauden 1977/78 päätteeksi ryminällä alas I-divisioonasta. Joukkueen managerina tuolloin toimi 50- ja 60-lukujen seuran tähtipelaaja Frank McLintock, mutta valmennuspuolella homma ei miehellä sujunut ihan yhtä hyvin kuin kentällä. Lähinnä kokeneista pelaajista ja entisistä pelikavereista kasattu kettulauma jäi sarjassa viimeiselle sijalle, tehden koko kauden aikana vain 26 maalia.

Putoamisen jälkeen McLintock sai lähteä ja valmennusvastuun otti skotti Jock Wallace, joka oli juuri päättyneellä kaudella johdattanut Glasgow Rangersin triplaan. Wallace oli vahvasti osallisena myös yhdessä Skotlannin Cupin kovimmista yllätyksistä vuonna 1967. Tuolloin hän toimi pikkuseura Berwick Rangersin pelaaja-managerina ja oli maalilla, kun The Borderers pudotti Rangersin cupista 1–0-voitolla.

Tuosta ottelusta kiinnostuneille löytyy muuten laaja Wikipedia-artikkeli sekä kahdeksan minuutin kooste Youtubesta.

Jock Wallace käynnisti Leicesterissä rajun nuorennusleikkauksen heti kesällä 1978. Mies tunnettiin myös rajuna kurinpitäjänä, ja jos ei suostunut esimerkiksi Wallacen kentän ulkopuolisiin pukeutumissääntöihin, sai luvan etsiä itselleen uuden joukkueen. Luiskaan lähtivät muun muassa George Armstrong, Roger Davies, Steve Kember, Steve Sims, David Webb ja Keith Weller. Ainoa enemmän kohua nostanut myynti oli 26-vuotiaan seuran oman kasvatin Steve Whitworthin myynti Sunderlandiin.

Joukkueen keski-ikä oli joissain otteluissa jopa alle 20 vuotta ja se näkyi myös sarjataulukossa. Leicester sijoittui vain kolme pistettä suoran putoajan paikan yläpuolelle ja päästi edelleen sellaiset suurseurat kuten Orient, Cambridge ja Wrexham. Kaikesta huolimatta Wallacen luotto nuoriin pelaajiin oli todella kova:

“Ostan nuoria pelaajia, koska olen rakentamassa seuralle pitkää ja turvattua tulevaisuutta I-divisioonassa. Heillä on taitoa, luonnetta ja kunnianhimoa voittaa Leicesterille ensimmäinen liigamestaruus”.

“Skandinavian kesäkiertue on tärkeä askel näissä pyrkimyksissä, sillä kolmen viikon matkan aikana pelaajat on tarkoitus ”aivopestä” samalle aaltopituudelle ensi kautta varten”.

Leicesterin pelaajat kiertueella:

Mark Wallington, Sean Rafter, Steve Humphries

Everton Carr, Steve Convey, Paul Geddes, Mark Goodwin, Larry May, John O’Neill, Dennis Rofe (c), Gregor Stevens

Pat Byrne, Eddie Kelly, Andy Peake, John Ridley, Bobby Smith, Peter Welsh, Tommy Williams, Ian Wilson

Dave Buchanan, Mike Duffy, Kevin Farmer, Neil Grewcock, Martin Henderson, Billy Hughes, David Kirk, Alan Lee, Gary Lineker, Kevin Reed, Alan Young

Suomessa Leicester kohtasi ensin Hangossa Länsi-Uudenmaan piirinjoukkueen, joka oli kasattu neljästä alueen III-divisioona seurasta. Nämä seurat olivat Hangö IK, BK-46, Ekenäs IF sekä Lohjan Pallo. Suomalaisilla aladivaripelaajilla oli vaikeuksia Leicesterin kanssa jo heti alussa, sillä britit olivat valovuoden edellä pääpalloissa sekä kaksinkamppailuissa. Vieraat menivät pikapuolin 2–0-johtoon, mutta juuri ennen taukoa Tage Lindell pääsi kaventamaan pelin 2–1:een. EIF:n kärkimies oli harvoja, jotka pysyivät jotenkuten englantilaisten vauhdissa.

Toisella jaksolla Leicester lisäsi vauhtia ja meni menojaan murskavoittoon. Varsinkin isokokoinen kärkipari Alan Young ja Martin Henderson aiheutti paljon ongelmia suomalaisille tekemällä yhteensä viisi maalia. Hangossa peliä seuranneet 2197 maksanutta katsojaa sai lopulta nähdä Leicesterin 7–1-voiton.

17.7.1979

Länsi-Uudenmaan piiri – Leicester 1-7       Hanko             2,197

Tage Lindell / Alan Young 4, Martin Henderson, Pat Byrne, Alan Lee

Kaksi päivää myöhemmin Leicester matkusti pääkaupunkiseudulle kohtaamaan I-divisioonan kärkitaistossa vaikuttavan Grankulla IFK:n. Grani oli kaikkien yllätykseksi noussut taistelemaan SM-sarjapaikasta valmentaja Martti Kuuselan johdolla. Mara olikin Hangossa paikan päällä katsomassa Leicesterin otteita:

“Hirvittävän kovia pääpelaajia. Varsinkin hyökkääjä Alan Young ja toppari Larry May antoivat malliesimerkin pääpelistä. Suurin ero meikäläisiin on, että englantilaiset panevat todella voimaa pukkauksen taakse ja ohjaavat palloa, kun taas meikäläiset usein vain panevat päänsä pallon tielle. Taistelutahto on näköjään brittien syntymälahja, kuten liigan tv-pelitkin ovat osoittaneet”

Grani oli edennyt koko alkukauden vahvassa myötätuulessa, mutta viimeisissä otteluissa se oli menettänyt tärkeitä pelaajia riveistään. Keskikentän Östen Brännasin nilkasta olivat menneet nivelsiteet, kun taas kärki Hannu Saarelaisen jalka murtui LappBK:ta vastaan sarjaottelussa.

Leicester heitti puolestaan maalille 18-vuotiaan kolmosveskarinsa Steve Humphriesin, jonka ura oli lopulta varsin vaatimaton. Mies pelasi yhteensä vain 16 liiigaottelua Doncasterin, Cardiffin sekä Wrexhamin maalilla. Grani olikin hätyyttelemässä useasti Humphriesin maalia, mutta Dennis Rofen johtama alakerta pelasi nuoren veskarinsa maineen muutaman kerran ensimmäisellä jaksolla. Hyökkäyspäässä ketturyhmä ei ollut ihan yhtä tehokas kuin Hangossa, mutta se otti silti johdon 25 minuutilla, kun Mark Goodwinin kierteinen veto yllätti kotiveskari Anssi Syrjäsen.

Toisella jaksolla Leicester joutui vaihtamaan pois Alan Youngin sekä Greger Stevensin, mutta silti Leicester oli lähellä kasvattaa johtoaan. Goodwinin kova veto osui ylärimaan, pallo putosi 16-vuotiaalle David Buchananille, mutta nuorukaisen pusku ohjautui suoraan toisella jaksolla granin maalilla torjuneen Jan Selinin syliin. Ottelun lopussa Pasi Jaakonsaari oli lähellä tasoittaa pelin, mutta ottelu päättyi englantilaisten yhden maalin voittoon.

Leicesterin manageri Jock Wallace oli selkeästi tyytyväisempi tähän otteluun:

“Pojat pelasivat helkkarin hyvin. Peli oli kokonaisuudessaan vallan mainio”

Kauniaisissa ottelua seurasi peräti 1512 maksanutta katsojaa. Tämä rikkoi siis reippaasti edellisen yleisöennätyksen 547 katsojaa, joka oli syntynyt kesällä 1978 ottelussa KTP:tä vastaan.

19.7.1979

GrIFK – Leicester                   0-1       Kauniainen    1,512

0-1 Mark Goodwin (25)

Leicester paineli seuraavalla kaudella Wallacen opein II-divisioonan mestaruuteen. Nousutaisto oli todellinen trilleri, sillä toiseksi tullut Sunderland jäi pisteen päähän ja kolmannesta nousupaikasta taistelleet Birmingham ja Chelsea vain kahden pisteen päähän. Tässä taistossa Chelsea jäi nuolemaan näppejään huonomman maalieron takia. Pääsarjassa Leicesterin eväät eivät riittäneet, sillä putoaminen koitti heti.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Wikipedia

The post Englantilaisjoukkueet pelireissuilla Suomessa – kesävierailuja jo yli sadan vuoden ajan appeared first on Byyri.

Apinan Hirttäjät

Hartlepool United FC:n yksi lempinimistä on Monkey Hangers. Termi on paikallista folklorea 1800-luvun alkupuolelta. Erään tarinan mukaan ranskalainen laiva haaksirikkoitui kaupungin rannikolle ja ainoa selviytyjä oli apina. Tuolloin elettiin Napoleonin sotien ajanjaksoa eivätkä paikalliset olleet koskaan ennen nähneet apinaa.

Asia eskaloitui ja pian apinaa epäiltiin ranskalaiseksi vakoojaksi ja se päätettiin hirttää. Tapahtumasarjan jälkeen hartlepoolilaisia alettiin kutsua apinan hirttäjiksi ja myöhemmin nimi liitettiin myös kaupungin futisseuraan.

Vuonna 1999 apinayhteys vietiin uudelle tasolle, kun seuran maskotti, H’Angus the Monkey, näki päivänvalon ottelussa Millwallia vastaan.

Cimbom

Tätä Galatasarayn lempinimeä ei voi suomentaa, koska se on täyttä siansaksaa. Nimi syntyi, hatarien lähteiden mukaan, 1920-luvulla, kun Galatasarayn turkkilaispelaaja Sabit Cinol siirtyi pelaamaan sveitsiläiseen FC Servetteen. Servetten hyökkäyksessä pelasi muuan Jim (sukunimi ei ole tiedossa), jota joukkueen fanit kannustivat huutamalla ”Jim Bom Bom.”

Tunnelma ja etenkin Jimille suunnattu kannustus jäivät Sabit Cinolin mieleen ja kun mies palasi Turkkiin, päätti hän luoda Galatasaraylle oman kannustushuudon, josta myös lempinimi otettiin käyttöön.

Joutsenet

Joutsenet-lempinimi on tuttu brittifutiksen seuraajille Swansean myötä, mutta se on ollut myös Kakkosessa pelaavan SalPan lempinimi vuoden 1998 syksystä lähtien. Ennen sitä joukkue tunnettiin ”Punaisina Helminä.” Uudistuksen ja uuden lempinimen taustalla oli halu kunnioittaa SalPan lippua ja vaakunaa sekä salolaisuuden ja suomalaisuuden värejä. Myös Salon vanhasta vaakunasta joutsen oli jo tuttu.

Kanarialinnut

Lintuteema on erittäin suosittu aihe lempinimissä ja Kanarialinnuiksi on Suomessakin kutsuttu ainakin Kuopion Palloseuraa ja Åbo IFK:ta. Näiden joukkueiden kohdalla lempinimen tausta liittynee joukkueiden peliasuihin ja KuPSin kohdalla myös logoon, joten avataan hieman tarkemmin toisten Kanarialintujen, toisin sanoen Norwich Cityn, lempinimen taustaa.

1500-luvulla Norwichiin saapui suuri joukko pakolaisia Belgiasta ja Hollannista. The Strangers -nimellä kutsuttu porukka tykkäsi kasvattaa ja pitää lemmikkeinä kanarianhemppoja, joista on jalostettu kaikki, mukaan lukien Norwichin keltainen, kanarialinnuiksi kutsutut rodut.

1900-luvun alussa Norwich Cityn keltaisiin paitoihin ja logoon sopivaksi lempinimeksi vakiintui The Canaries eli Kanariahempot tai Kanarialinnut. Ennen tätä seuran lempinimi oli ollut Citizens, mikä taas yhdistetään tänä päivänä erityisesti Manchester Cityyn.

Kellopelijuusto

Albacete Balompién lempinimi on Queso Mecánico. Mistä ihmeestä klassikkoelokuvaan ja –kirjaan viittaavaa lempinimi on tullut Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavalle seuralle?

Kaakkois-Espanjassa sijaitseva Albacete kuuluu Kastilia-La Manchan itsehallintoalueeseen. Alueen kuuluisimpiin ruokatuotteisiin kuuluu Euroopan Unionin alkuperäisnimityksellä suojattu Manchego-juusto. Futisjoukkueen lempinimi onkin tullut juuston ja pelityylillään ihastuttaneen Hollannin maajoukkueen mukaan, jota kutsuttiin Anthony Burgessin romaanin mukaisesti La Naranja mecánicaksi (Clockwork Orange).

Kurkut

Jatketaan Espanjassa. Leganés tunnetaan lempinimellä Los Pepineros eli kurkut tai kurkun kasvattajat. Leganésin seudulla on ollut paljon maanviljelyä ja kurkut olivat yksi kysytyimmäistä ja viljellyimmistä vihanneksista. Paikallisia alettiin kutsua pepineroiksi ja myöhemmin nimi päätyi myös kaupungin futisylpeyden lempinimeksi. Maskottia myöten siitä on otettu kaikki ilo irti.

Lentävät Aasit

Suomalaisille viimeistään Perparim Hetemajn myötä tutuksi tulleen italialaisen Chievo Veronan yksi lempinimistä, tai alunperin pilkkanimistä, on I Mussi Volanti. Paikalliskilpailija Hellas Veronan kannattajat olivat kuuleman mukaan 90-luvulla pilkanneet Chievoa ja todenneet aasien lentävän ennen kuin Chievo pelaa Serie A:ssa.

Lopulta Chievo nousi Italian pääsarjaan vuonna 2001 ja oli heti ensimmäisellä kaudellaan sarjan viides! Näpäytyksenä paikallisvastustajalle, päätti Chievo ottaa Lentävät Aasit mukaan seuran lempinimien joukkoon.

Perunakuoriaiset

Suomalaisille toinen, lähimenneisyydestä tutuksi tullut asia, on koloradonkuoriainen eli perunakuoriainen. Tuo viheliäinen hyönteinen on myös yksi saksalaisen Alemannia Aachenin lempinimistä. Muusta listasta poiketen, tähän lempinimeen ei liity sen ihmeellisempää tarinaa, vaan nimi tulee seuran väreistä, mitkä muistuttavat kuoriaisen vastaavia.

Miljonäärit

Tämän lempinimen voi mahdollisesti yhdistää muihinkin seuroihin, mutta tässä tapauksessa yhdistetään se argentiinalaiseen River Plateen. Los Millonarios nimi juontaa juurensa 1930-luvulle. Tuohon aikaan jalkapallosta tuli Argentiinassa ammattilaisurheilua ja River Platesta tuli sen ajan Galácticos, jota sittemmin on käytetty kuvaamaan Real Madridin tiettyjä pelaajahankintoja ja supertähdistä koottuja joukkueita.

River Plate hankki tuolloin maailmanennätyssummilla pelaajia ja rakensi joukkueen, josta muut argentiinalaisseurat saattoivat vain unelmoida.

Mustat Hurmurit

Kirjoittajan ehdottomasti yksi suosikeista, mitä tulee suomalaisten seurojen lempinimiin. Helsingin Kruununhaassa perustettu Kiffen on tunnettu jo 1930-luvulta lähtien mustina hurmureina.

Lempinimi sai alkunsa vuonna 1926, kun Kiffenin jääpallojoukkue matkusti Ruotsiin turnaukseen. Joukkue pukeutui mustiin paitoihin ja prässättyihin housuihin sekä valkoisiin käsineisiin. Pukeutumisen lisäksi Kiffenin pelityyli oli katsojaystävällinen, ja näin oli hurmurit (De svarta charmörerna) syntynyt.

Mustat Kuhnurit

Kuhnuri on urospuolinen mehiläinen, joka jättää naisille pesässä kaikki työt, kun se itse vain lorvii.

FC Lahden lempinimi on siitä poikkeuksellinen, että se on toimittaja-kirjailijan käsialaa. Etelä-Suomen Sanomiin kirjoittava Kalle Veirto käytti Mustia Kuhnureita FC Lahtea käsittelevissä teksteissään 2000-luvun alkupuolella, mutta ei välttämättä niin positiivisessa mielessä, vaan pikemminkin ivallisesti. FC Lahti oli useana kautena aloittanut sarjassa heikosti kuin keväällä kohmeessa oleva kuhnuri, mutta oli parantanut peliään kelien lämmetessä. Alkuperäinen versio lempinimestä oli Hiihtostadionin Mustat Kuhnurit.

Kuhnuri-teemaa on Lahdessa hyödynnetty muun muassa Konsta Hietasen ja Osmo’s Cosmos -yhtyeen esittämän tunnuskappaleen muodossa.

Oikukas Diiva

Eintracht Frankfurtin lempinimistä se tuntemattomampi on Launische Diva. Toisinaan niin kauniisti pelaava ja pelannut Eintracht Frankfurt on onnistunut välttelemään sen suurempaa menestystä. Toisin sanoen Eintracht on voittanut isompiaan, mutta toisaalta hävinnyt ne ottelut, mitkä sen olisi pitänyt voittaa. Tämän tulosten valossa ailahtelevaisen ja oikukkaan ”käytöksen” myötä on diiva-lempinimi pinttynyt seuraan.

Rautakaminat

Rautakaminat-nimi hehkuu pohjoismaisuutta ja Ruotsistahan siihen liitetty seura löytyy. Djurgårdens IF:n yksi lempinimistä on Järnkaminerna ja myös sen kannattajayhdistys tunnetaan samalla nimellä. Lempinimi otettiin käyttöön 1960-luvulla, jolloin joukkueen pelityyliin yhdistettiin kovaa pelaaminen ja sen peliasujen värityksestä tuli mieleen kaminassa palava tuli.

Valkoiset Tiikerit

”On isot valkoiset tiikerit karanneet,
On kadonneet jäljet länsituuleen.
Ja rukous kiirii moskeijaan hiljaiseen kun
Isot valkoiset tiikerit katoaa pimeyteen.”

Näin lauloi Pertti ”Nipa” Neumann vuonna 1985. Sittemmin Valkoiset Tiikerit on ollut porilaisen Musan Salaman sisääntulobiisinä ja riippuen keneltä kysyy, ainakin seuran epävirallinen, jos ei virallinen lempinimi. Ja kyllähän MuSan valkoinen kotipelipaita sopii myös teemaan.

Vuonna 1986 Neumann ja edesmennyt Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm olivat markkinointimielessä liigassa pelanneen Porin Pallo-Tovereiden vaihtopelaajina. PPT:llä oli myös valkoiset asut, jolloin Valkoiset Tiikerit -nimeä ilmeisesti käytettiin lehti-ilmoituksissa PPT:n kohdalla.

Vihreät Jääkärit

Hopsi eli Helsingin Palloseura eli Vihreät Jääkärit. Kristian Lindbohm on avannut kirjassaan ”Vihreät Jääkärit – HPS:n 100 vuoden matka mestarista kasvattajaksi 1917 – 2017” lempinimen syntyä, vaikka aivan täyttä varmuutta asialle ei ole.

Selostaja Martti Jukola käytti toukokuussa 1932 Suomen Urheilulehteen kirjoittamassaan jutussa HPS:n ja HIFK:n ottelusta kotijoukkueesta nimitystä Vihreät Jääkärit, josta se levisi eteenpäin. HPS:n historiikin mukaan nimen on täytynyt olla kuitenkin käytössä jo 1922 ja se on syntynyt melko pian sisällissodan jälkeen HPS:n pelipaitojen sekä jääkäriliikkeen samankaltaisen värityksen johdosta. Myös Helsingin suomalaisen lyseon eli Ressun lukion lipussa oli vihreä väri ja seuran perustajat sekä aktiivit olivat ressulaisia.

The post Kanarialinnut, Lentävät Aasit ja Mustat Kuhnurit – esittelyssä 15 tavallisesta poikkeavaa futisseuran lempinimeä appeared first on Byyri.

”Se on vain jalkapalloa” kuuluu useammasta suusta, kun isä lohduttaa itkevää poikaansa, mies surevaa ystäväänsä tai tyttö maansa myynyttä poikaystäväänsä jälleen yhteen pettymykseen päättyneen karsinnan jälkeen.

”Aurinko nousee huomennakin, olo on vähän parempi ja elämä jatkuu”, lisätään vielä lohdutuksen perään, ikään kuin seuraavalla päivällä olisi mitään merkitystä jälleen yhden arvokisaunelman murskaannuttua.

Vastaamme heille edesmenneen Bill Shanklyn sanoja lainaten; ”Some people believe football is a matter of life and death. I am very disappointed with that attitude. I can assure you it is much, much more important than that.” Mutta kuinka he voisivatkaan ymmärtää? Kuinka kukaan, joka ei ole kasvanut ruoho suonissaan ja nappulat jalkojensa pohjiin liimattuina, voisi ymmärtää?

Huuhkajakannattajat ovat vuosien varrella kokeneet ja nämä tunteet ja nähneet nämä tilanteet monen monituista kertaa. Liian monta kertaa.

Vaan ei enää.

Yhteiskunnallinen murros

Tyttöystäväni lanko, joka oli perheineen meillä vierailemassa Suomen jalkapallohistorian toistaiseksi merkittävimpänä päivänä, tokaisi ottelun päätyttyä ja kuohuvien ilmestyttyä laseihin jokseenkin osuvasti; ”minun nuoruudessani oli selvää, ettei Suomi koskaan voita jääkiekon maailmanmestaruutta, euroviisuja tai pelaa jalkapallon arvokisoissa”. Hänen jälkikasvunsa varttuu kohti aikuisuutta maailmassa, jossa mikään näistä ei enää pidä paikkaansa.

Vaikka futisväelle toukokuiset kultajuhlat tai viisukilpailun voitto eivät juuri mitään merkitsisikään jalkapallon arvokisapaikan rinnalla, ovat ne jollekin muulle todella tärkeitä – ja oikeaan kontekstiin laitettuna viestivät kaikki samaa yhteiskunnallista muutosta.

Suomi valtiona kasvaa ja kehittyy. Niin tekee myös suomalainen kulttuuri, puhuttiin siitä sitten taiteen, viihteen tai urheilun kontekstissa – ovathan nämä kaikki kolme jokseenkin päällekkäisiä ilmiöitä. Siitä yhtenä todisteena me olemme nyt osana sitä eliittimaiden joukkoa, jotka ovat saavuttaneet paikan kuningaslajin arvoturnauksessa, muiden kulttuurillisten saavutusten lisäksi.

Tätä ei kannata vähätellä. Ennen Suomea 33 Euroopan maata oli selvinnyt jalkapallon EM-kisoihin. YK:n virallisen määritelmän mukaan Euroopassa on 44 maata. Määrä toki vähän hämää; UEFAn jäsenmaita – siis kisapaikkaa tavoittelevia maita – on yhteensä 55, johtuen siitä, että YK määrittelee esimerkiksi Yhdistyneen Kuningaskunnan yhdeksi maaksi, Gibraltarin heistä riippuvaksi autonomiseksi alueekseen eikä itsenäiseksi valtioksi ja Turkin Euroopan ulkopuoliseksi maaksi. Yhtä kaikki, kaikkien määritelmien mukaan selvästi yli puolet maista oli selvinnyt mukaan, vähintään kerran.

Suomi on väkilukuun suhteutettuna yksi maailman rikkaimpia maita, kulttuurillisesti ja urheilullisesti merkittävän tuottelias valtio, maailman onnellisin maa sekä kehityksen mallimaa monella alalla. Eikö ollut jo aikakin, että otimme tämänkin askeleen yhdeksi maanosamme eliittivaltioita? Kun seuraavan kerran jaat oluen kansainvälisessä seurassa, ei sinun tarvitse laittaa päätäsi tuopin taakse piiloon tai naurahdella vaivaantuneesti, vaan voit suoristaa selkääsi vielä hieman, madaltaa ääntäsi oktaavilla ja jyrähtää ”me haastamme teidät toden teolla kisoissa”.  

Olkaamme suomalaiset ylpeitä. Olemme yksi maanosamme parhaita maita jälleen yhdellä saralla.

Pitkä ja mutkainen tie

Suomalainen jalkapallo on kokenut monia alamäkiä ja aallonpohjia, ennen kuin tähän pisteeseen on päästy. Emme saaneet kisapaikkaa mustavalkotelevision aikana, kun lajin kilpailullinen asema ei ollut lähelläkään nykyistä, emme Jari Litmasen aikana, syistä joita on turha enää alkaa eritellä. Meidän kansallinen liigamme kävi hetkellisesti tilanteessa, jossa sillä ei ollut ollenkaan televisiointisopimusta. Maailman suurimmista liigoista suomalaisia oli lähes turha hakea.

Potkupallomaa, sanoivat. Maajoukkueella naureskelusta tuli lähes trendi suuren yleisön keskuudessa.

Vaan mitä teki jalkapalloväki? Jatkoi työntekoa. Jatkoi uskomista. SMJK jatkoi vakuuttavaa toimintaansa ja fanikulttuurin rakentamista Suomeen. Perustettiin (Byyrinkin kaltaisia) toimijoita, jotka ovat juurruttaneet jalkapallokulttuuria Suomeen. Suomalaisten pelaajien otteet maailmalla ovat jälleen alkaneet ansaita mediahuomiota. Vuonna 2019 Veikkausliiga veti enemmän katsojia kuin vuosikausiin.

Katsokaa, millainen meno on Huuhkajien pelissä, kun yleisö ryntäsi kentälle juhlimaan kisapaikkaa, miten jättinäytöt ympäri Suomen vetivät faneja ulos marraskuiseen iltaan, kuinka joukkueelle järjestettiin keskellä viikkoa kansanjuhla tai miten lapset hoilaavat maajoukkueen kannatuslauluja, ja tulkaa sitten kertomaan, ettei Suomessa ole jalkapallokulttuuria.

Enää kukaan ei koskaan tule sanomaan, ettei Suomi selviä jalkapallon arvokisoihin. Sitä maailmaa ei yksinkertaisesti enää ole.

Kodeissa, päiväkodeissa tai kouluissa on varmasti pitkin tätä viikkoa laulettu Rivelle tai kerrottu tohkeissaan siitä, kuinka Teemu Pukki teki kaksi maalia huomattavasti useammin, kuin filmille on päätynyt. On vaadittu saada aloittaa jalkapalloharrastus tai päästä katsomaan Suomen peliä. Kentillä ei enää leikitä De Geaa tai Messiä, vaan Hradeckya ja Pukkia.

Kisapaikka on suomalaisen jalkapallohistorian suurin saavutus, mutta se on vain kruunu kaiken muun majesteetillisuuden päälle. Tässä on kyse paljon isommista asioista kuin yhdestä kisapaikasta.

Elämä jatkuu

Ottelun jälkeen mieleen hyökyivät nuo entisen ajan muistelot, nuo haamut menneisyydestä. ”Se on vain jalkapalloa”, ”aurinko nousee huomennakin, olo on vähän parempi ja elämä jatkuu”.

Huomenna on tietysti taas uusi päivä ja elämä jatkuu – elämme toki marraskuuta leveyspiirin 60°N pohjoispuolella, joten aurinko ei välttämättä nouse – mutta olo on parempi. Se on niin perhanasti parempi. Se tulee olemaan parempi vielä monta, monta kuukautta.

Me ollaan arvokisoissa, jumankauta!

Kysynkin vain: Kuinka pitkään suihkulähteessä voi kylpeä, ennen kuin se alkaa olla noloa?

The post Kolumni: Potkupallomaa, haukkuivat – mutta futisväen työ ja usko loivat askeleen Euroopan eliittiin appeared first on Byyri.

”Black Fridayn” eli mustan perjantain, tuon kulutushysterian kulmakiven par excellence, etymologiselle alkuperälle on tarjottu useampaa selitystä. Niistä yhden mukaan nimi juontaa juurensa käytäntöön, jossa myyntitappiot merkittiin kirjanpitoon punaisella ja -voitot mustalla värillä. Mainittu perjantai oli yleensä se päivä, jona vuoden tulos kääntyi plussan puolelle ja ainakin tuotteensa kaupaksi saaneiden mielestä aurinko tuntui kalseasta vuodenajasta huolimatta vähän lämpimämmältä.

Yleisemmin ”mustiin päiviin” ei kuitenkaan ole järin positiivisia tunteita assosioitu. Ainakin Wall Streetin pörssiromahdus 90 vuoden takaa ponnahtanee termistä monen historiaa edes alustavasti tuntevan mieleen, vaikka tuskin kukaan tätä lukevista on joutunut sen suorista seurauksista itse kärsimään.

Siinä suhteessa me Suomen jalkapallomaajoukkueen edesottamuksia edes hieman pidempään seuranneet olemme onneksi ”onnekkaassa” asemassa, että Huuhkajien historiasta noita mustia päiviä ei tarvitse etsimällä etsiä; musertavan pettymyksen ja kasvoja vihmovan sateen tarjoamasta puhdistavasta katarsiksesta on päässyt kyllä nauttimaan uudelleen ja uudelleen jokainen halukas.

Etenkin eräs Olympiastadionin lokakuinen lauantai-ilta lienee palanut erityisen pysyvästi kokeneempaa kaartia edustavien Huuhkaja-fanien verkkokalvoille. Me hieman nuoremmat emme kenties ole aivan samalla tavalla vielä sisäistäneet sitä eksistentiaalista tuskaa, joka tämän joukkueen intohimoiseen kannattamiseen on erottamattomasti kietoutunut, mutta parhaamme olemme mekin vuosien varrella yrittäneet.

Kunnes yhtäkkiä olemme tässä pisteessä. Yhden rutiinisuorituksen päässä siitä, että punakynä voidaan ensimmäistä kertaa viskata edes hetkeksi huoneen nurkkaan ja mustat päivät, mustat vuodet ja mustat vuosikymmenet paketoida jonnekin syvälle alitajunnan syövereihin. On toki myönnettävä, että Huuhkajien suoritukset eivät ole historiallisesti olleet järin rutiininomaisia, mutta nyt jos koskaan tähdet ovat linjassa. Edes vannoutuneimmat pessimistit eivät enää Armenia-voiton ja Bosnian Kreikka-tappion jälkeen ole paasanneet eskatologista sanomaansa järin äänekkäästi.

Onkin vaikea pukea sanoiksi sitä, miten absurdilta tilanne iankaikkisen korpivaelluksen jälkeen tuntuu – tätä Via Dolorosaa vuosikymmen toisensa jälkeen seuraamaan joutuneiden vanhempien kannattajien pään sisällä myllertävää tunnemyrskyä en voi edes kuvitella.

Brittiläinen kulttikirjailija ja intohimoinen Arsenal-fani Nick Hornby julkaisi läpimurtoteoksensa, omaelämäkerrallisen ”Hornankattilan” (alkuperäiskielellä ”Fever Pitch”) kolmisenkymmentä vuotta sitten. Hornbyn ”siviilielämän” tärkeimmät hetket sulautuvat yhteen jalkapallokannatuksellisten merkkipaalujen kanssa niin perustavanlaatuisesti, että Tykkimiesten esitykset kuvataan esimerkiksi katalyyttinä niin masennusjaksoihin vajoamisen kuin niiden selättämisenkin taustalla.

Näin tiivis side oman identiteetin, tunne-elämän ja kannattamisen kohteen välillä saattaa tuntua epäterveeltä, ja sitä se kenties onkin, mutta samaan aikaan se on monelle todellisuutta. Ei kenties yhtä radikaalia todellisuutta kuin Hornbyn tapauksessa, mutta todellisuutta yhtä kaikki.

Vaikka arvokisapaikka ei lopulta poikisi jalkapalloyhteiskunnan räjähdysmäistä kasvua tai kotimaisen jalkapallon nousukiitoa, ei se poista sitä, miten myyttiseen asemaan kyseinen hypoteettinen saavutus on suomifutiksessa noussut ja miten paljon se monelle merkitsisi. Kuten legendaarinen Arrigo Sacchi asian ilmaisi: ”jalkapallo on elämän vähemmän tärkeistä asioista tärkein”.    

Liechtenstein-ottelua edeltänyt hurmoksellinen adventti on tuskin yllättänyt kovin montaa, sillä maajoukkueet ovat pitkään näytelleet pääasiallisen rakastajan osaa poikkeuksellisen suurelle prosentille härmäläisistä urheiluintoilijoista.

Kaikki meistä eivät tietenkään priorisoi Huuhkajia yli seurajoukkueen, mutta monelle maajoukkueen ottelut ovat vuoden jalkapalloilullisia kohokohtia ja siksi tappiotkin poikkeuksellisen kirveleviä, voittojen huumaavuudesta puhumattakaan. Seurajoukkueiden pelimäärien rinnalla jalkapallomaajoukkueiden ottelukalenterit ovat niin tyhjiä, että siksikin keskimääräisen maaottelun emotionaalinen vaikutus on ymmärrettävästi voimakkaampi.

Oli toki hienoa nähdä, miten paljon esimerkiksi Kuopiossa osattiin KuPS:n pitkän tauon jälkeen ottamasta mestaruudesta nauttia. Kansallisella tasolla kollektiivisesti jaetut positiiviset kokemukset ovat vain nykyään niin harvassa, että perjantaihin liittyvässä värinässä on etenkin jalkapalloihmisen silmin, itsestään selvästi, jotain poikkeuksellista.

Syksyn sienisadon tavoin putkahtelevat ilmoitukset skriineistä ja katselubileistä tuntuvat epätodellisilta. Huuhkaja-kappaleita tuntuu olevan ainakin parin soittolistan täytteeksi. Parin vuoden takaisessa aallonpohjassa purjehtiessa kukaan tuskin osasi odottaa, että tämä tilanne olisi edessä näin nopeasti – pikemminkin laskeskeltiin, kuinka monet karsinnat ehditään vielä näkemään, ennen kuin keskimääräinen eliniänodote iskee vasten laskeskelijan kasvoja.

”Missä katsotaan, miten juhlitaan, miten pitkään juhlitaan?”. Tuntuu, että jokainen tuntemani Huuhkaja-fani on esittänyt vähintään nämä kysymykset. Ja vähintään niiden esittämiseen olemme oikeuden tällä odotuksella ansainneet.

Omissa kirjoissani olemme voittaneet jo. Mikäli mahdoton tapahtuisi ja EM-kisat jäisivät näistä lähtökohdista haaveeksi, olisimme vähintäänkin käsikirjoittaneet kaikkien aikojen tragikomedian.

The post Valkoinen perjantai on täällä! appeared first on Byyri.

Käynnissä olevat EM-karsinnat ovat herättäneet poikkeuksellista huumaa Huuhkajien ympärille. Suurella mielenkiinnolla otteluita on katsonut luonnollisesti myös tasavallan presidentti, Palloliiton puheenjohtajana vuosina 2009–2012 toiminut Sauli Niinistö.

– Karsintojen seuraaminen on ollut kerrassaan jännittävää. Suomihan on pelannut hienosti, Niinistö kehuu.

Kuudessa ottelussa yhteensä 12 pistettä kerännyt Suomi on pelannut mainiosti joukkueena, vaikka maalitykki Teemu Pukki on toki saanut nimensä suurimpiin otsikoihin. Pukin lisäksi Niinistö nostaa pelaajistosta esille hieman yllättävän nimen.

Presidentin valokeilaan on päässyt HJK:n omalaatuinen hyökkäävä keskikenttäpelaaja, huippuluokan laukauksella varustettu Petteri Forsell.

– Minulla on koko joukkue täynnä suosikkipelaajia, mutta totta kai sitä seuraa joitakin. Tietysti Pukki herättää huomiota, Niinistö miettii.

– Pelaajaringissä on muutenkin kiinnostavuutta, esimerkiksi Petteri Forsell. Hän on värikäs pelaaja, Niinistö lisää.

Pohjoiskaarteessa on ”tosi jalkapalloelämää”

Lokakuussa 2018 presidentti Niinistö nähtiin kannattajakatsomo Pohjoiskaarteessa Nations Leaguen ottelussa Kreikkaa vastaan. Sama toistui myös EM-karsintaottelussa Italiaa vastaan.

Pohjoiskaarteen otteluihin Ratinan stadionille luoma tunnelma saakin presidentiltä vuolaita kehuja.

– Se on aivan loistavaa. Vuosi sitten pääsin livahtamaan Pohjoiskaarteeseen hetkeksi. Siellä on tosi jalkapalloelämää, Niinistö lausuu.

Salosta kotoisin oleva Niinistö on vuosien varrella nähty Huuhkajien lisäksi esimerkiksi Kakkosessa pelaavan Salon Palloilijoiden otteluissa.

Tänä kesänä presidentti ei ole ehtinyt paikan päälle Salon Urheilupuistoon, mutta kokonaan tutkalta joukkue ei ole hävinnyt.

– Pojat ovat tulleet vähän alaspäin, Niinistö hymähtää.

Myöskään kesällä pelatut naisten MM-kisat eivät jääneet presidentiltä huomiotta. Palloliiton hiljattain tekemä päätös, jonka mukaan Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen pelaajille maksetaan jatkossa samansuuruinen korvaus kuin miehille, on Niinistön mukaan oikea.

– Seurasin [naisten MM-kisoja] aika paljonkin. Naisten jalkapallo otti harppauksen ylöspäin, ihan selvästi. Nyt kun kuuntelee Suomen Palloliiton ratkaisuja, taisipa se harpata samalle tasolle ainakin täällä Suomessa kuin miehilläkin. Se on hienoa.

Perhepiirinsä ainoa kuningaslajin ystävä presidentti Niinistö ei ole. Myös rouva Jenni Haukio seuraa Niinistön mukaan jalkapalloa ”hyvinkin tarkkaan”.

Huuhkajissa harva kieltäytyy kutsusta – ja se on esimerkillistä

Keväällä Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden julkisuudessa puhuttiin paljon siitä, mitä suomalaiset pystyivät oppimaan Leijonilta.

Oppia voi kuitenkin hakea myös nurmikentiltä – presidentin mukaan Huuhkajat on jo antanut hyvää esimerkkiä suomalaisille.

– Nythän jo näkyy selvästi, miten suuri yleisö alkaa enemmän ja enemmän kiinnostua jalkapallosta. Kun yhä useammat katsovat myös televisiota, tuo jalkapalloon liittyvä hienous, eräänlainen gentlemanlike, sekin alkaa purra.

Lisäksi siinä missä jääkiekossa kuuluisimmat NHL-tähdet saattavat usein jättää MM-kisat väliin, Huuhkajissa kutsusta kieltäytyminen on harvinaisempaa.

– Jalkapallossa kulttuuri on selvä. Jos Suomen kutsu käy, jokainen kaveri tuntee varmaan rinnassaan sykähdyksen, että nyt sinne. Se on hienoa esimerkkiä.

Virkakautensa alla ja aikana presidentti Niinistö on pitänyt esillä esimerkiksi nuorten syrjäytymiseen liittyviä teemoja. Jalkapallo onkin Niinistön mukaan hyvä väline myös yhteenkuuluvuuden vahvistamiseen.

– Se on erinomainen työkalu, koska jalkapallon kieli on universaali. Kun tuossa pääkaupunkiseudullakin tulee kierrettyä ja silloin tällöin silmäiltyä vähän kenttiäkin, siellä on paljon maahanmuuttajanuoria, Niinistö kertoo.

Paikalla EM-kisoissa, jos aikataulu mahdollistaa

Käynnissä olevat EM-karsinnat ovat vielä pahasti kesken, ja kisapaikan osalta jäät on yhä pidettävä hatussa.

Mikäli Suomi kuitenkin pelaa ensi kesänä Euroopan-mestaruuskisoissa, Niinistö lupaa olla paikalla, mikäli presidentin aikataulut sen suinkin mahdollistavat.

Kaiken onnistuessa Suomen jalkapallomaajoukkue pelaa siis ensi kesänä ikimuistoisia otteluita presidentin valvovan silmäparin alla – vaan mikä on Niinistön itsensä paras jalkapallomuisto?

– Nyt taitaa olla niin, että se on vasta tulossa, presidentti virnistää.

Artikkelikuva: Arno Hämäläinen

The post Byyrin erikoishaastattelussa Sauli Niinistö: Presidentti ylistää Pohjoiskaarretta ja nostaa esille yllättävän suomalaisnimen: ”Hän on värikäs pelaaja” appeared first on Byyri.

Ennen ottelua nimettiin Tampereen oma poika Toni Kallio gladiaattoreiden joukkoon.

Pelikieltoa kärsinyt maajoukkueen kapteeni Tim Sparv oli vielä lämmittelyissä siviilit päällä kentän laidalla ja haastoi samalla Italian päävalmentajan Roberto Mancinin pukeutumiskilpailuun.

Illan tyylikkäin henkilö oli kuitenkin kuningas itse.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö asetteli kaulahuivin paikalleen ennen siirtymistään Pohjoiskaarteeseen.

Ei sanoja.

Maammelaulu laulettiin Pohjoiskaarteen johdolla.

Päävalmentaja Markku Kanerva yllätti monet lähtemällä viiden puolustajan linjalla otteluun. Topparipari Paulus Arajuuri–Joona Toivio sai keskuspuolustukseen täydennystä Sauli Väisäsestä.

Suomi aloitti ottelun erinomaisesti. Kokoonpanoon palanneelle Lassi Lappalaiselle aukesi oikealta tilaa ottelun kolmannella minuutilla ja Italia sai puolustettua nousun kulmaksi. Kulmapotkusta avausmaalin syntyminen olikin sitten todella lähellä.

Italialaisten kankea alku sai pian jatkoa, kun Emerson loukkasi itsensä kilpajuoksussa Teemu Pukin kanssa. Chelsean puolustaja joutui jättämään pelin kesken jo sen kahdeksannella minuutilla.

Huuhkajat jatkoivat korkealla prässillä ja pelaamalla palloa rohkeasti syvyyteen. Italia oli silminnähden vaikeuksissa.

Azzurri pyrki peliin mukaan vahvalla kaksinkamppailupelaamisella. Tässä Armando Izzo on hetkeä aiemmin tullut rajusti Jere Urosta jaloille.

Peli alkoikin kääntyä Italialle. 27 minuutin kohdalla Lukas Hradecky poimi Stefano Sensin laadukkaan laukauksen, jonka jälkeen Italia otti ohjat pelistä.

Tauolle mentiin kuitenkin torstain tapaan tasatilanteessa 0-0.

Toisen jakson kärkeen AS Roman Lorenzo Pellegrini keräsi illan siihenastiset isoimmat vihellykset heittäytymällä heppoisasti Ratinan nurmen pintaan rangaistusalueella.

Lopulta Italian painostus tuotti tulosta. Ciro Immobile suoritti lähes täydellisen puskun Federico Chiesan keskitykseen ja vei saapasmaan johtoon.

Ja tunteikkaat tuuletukset perään.

Suomi hiipi kuitenkin kuin varkain tasoihin. Teemu Pukki kumoon rangaistusalueella ja mies itse pallon taakse. Pallo keskelle pommin varmuudella, Gianluigi Donnarumman aavistaessa itsestään katsottuna vasemmalle, ja peli tasan.

Ratina on revetä liitoksistaan.

Maali oli Suomelle ensimmäinen Italian verkkoon 42 vuoteen, joten sitä kelpasi tuulettaa oikein porukalla.

Pohjoiskaarre sekosi maalista täydellisesti.

Italia jatkoi kuitenkin päälle painamistaan. 74 minuutin kohdalla Paulus Arajuuri oli pahan pallonmenetyksen jälkeen pakoitettu rikkomaan ja sai katsella ottelun skotlantilaistuomarin Robert Maddenin onjentamaa keltaista. Tilanteesta syntyneen vapaapotkun vaihtomies Federico Bernardeschi laukoi aavituksen vasemmalta ohi.

Ottelun ratkaisu nähtiin hetkeä myöhemmin. Samainen skotti tulkitsi Sauli Väisäsellä käsivirheen boksissa, osoitti pallon pisteelle ja laputti Väisäsen.

Hradecky tarkkana…

…mutta ei auta, sinne menee. Jorginho viimeistelee ammattimiehen tavoin.

Ratina oli jälleen loppuunmyyty. Paikan päällä 16 292 katsojaa.

Peli päättyi 1-2 -numeroihin ja Italia voittoon, mutta kannattajat pitivät loistavaa meteliä loppuun asti sekä ottelun jälkeenkin. Pelaajilta he saivat tästä myös ansaitun kiitoksen.

Pettymys paistoi Huuhkajista.

Pohjoiskaarre jatkoi vielä pitkään. Homma jatkuu lokakuussa todella isoilla peleillä. Tuolloin mennään ensin Sarajevoon, jonka jälkeen Armenia saapuu Turun Kupittaalle.

Kuvat: Arno Hämäläinen

The post Saapasmaalle taivuttiin saappaat jalassa – Suomi-Italia kuvina appeared first on Byyri.

Viime lauantai oli yksi suomalaisen jalkapallon merkittävimmistä päivistä tällä vuosikymmenellä. Kansojen liigasta saadut siivet ovat osoittaneet kantavansa myös keväällä käynnistyneissä EM-karsinnoissa. Armenia-vierasvoittoa seurasi kotivoitto loppuunmyydyllä Ratinan stadionilla, kun Bosnia-Hertsegovinan pelaajat painuivat päät painuksissa pukusuojaan.

Tappio otti niin koville, että Edin Dzeko, Muhamed Besic ja kumppanit poistuivat nurmelta välittömästi päätösvihellyksen jälkeen, osoittamatta mitään kiitosta tuhansille Tampereelle saapuneille kannattajilleen. Ottelun jälkeen päävalmentaja Robert Prosinecki myönsi avoimesti Suomen paremmuuden.

Huuhkajien käskyttäjä Markku Kanerva alkoi puolestaan voiton jälkeen puhua välittömästi tiistain ottelusta Liechtensteinissa. Kanerva tiedosti vallan hyvin sen, että lauantain futiskiimaa tihkuva tulos huuhtoutuu hetkessä viemäriin, jos Alpeilta ei ole tuomisina kolmea pistettä.

Syytä ennakkoon heikomman Liechtensteinin tosissaan ottamiseen on. Kuten Kanerva sanoi, sellaisia asioita kuin helppoja pelejä ei ole, ja Huuhkajien saldo on ruhtinaskunnan jalkapallokääpiötä vastaan vähintäänkin heikko.

9. syyskuuta 2009

Suomi oli ajautunut MM-karsinnassa hankalaan mutta ei mitenkään mahdottomaan tilanteeseen. Tappio kesäkuussa Venäjälle Olympiastadionilla oli mutkistanut matkaa Etelä-Afrikkaan, mutta mahdollisuudet lohkon kakkospaikkaan ja jatkokarsintaan olivat yhä olemassa syksyn viimeisten pelien alkaessa.

Ratkaisevat ottelut alkoivat vierasottelulla Azerbaidzhanissa, josta Hannu Tihisen ja Jonatan Johanssonin maaleilla haettiin 1–2-voitto. Huuhkajat olivat tarttuneet ohueen oljenkorteensa, ja unelma alkoi elää uudelleen. Jäljellä oli enää vierasottelu Liechtensteinia ja kotiottelu Walesia vastaan. Voitot näistä peleistä ja homma olisi yhä omissa käsissä karsinnan päättävässä kamppailussa Hampurissa.

9.9.2009 Stuart Baxterin Suomi rantautui Liechtensteiniin. Ottelu pelattiin Rheinpark Stadionilla – joen varressa, jonka toisella puolella oltiin jo Sveitsissä – ja Itävalta sijaitsi kävelymatkan päässä. Satumaisen kauniissa maisemissa koettiin ilta, jota kukaan paikan päällä ollut suomalainen ei unohda koskaan. Allekirjoittaneella kesti viikkoja, että pystyin ottelun jälkeen ylipäätään katsomaan jalkapalloa.

Erityisesti seuraava aamu on jäänyt hyvin mieleen. Aurinko hemmotteli Vaduzia. Liechtenstein on käytännössä yksi vuorenrinne, jonka korkeuksissa oma majoitukseni sijaitsi. Tarjolla oli täydellisyyttä hipova mannermainen aamiainen upeissa maisemissa. Nautintoni taso oli kuitenkin tasan nolla, koska v-käyräni oli aivan tapissa edellisen illan jäljiltä. Yöllä ei ollut tullut edes uni silmään. Muistan tuossa hetkessä kyseenalaistaneeni koko jalkapallon seuraamisen mielekkyyden.

Olin tuohon aikaan Postilla töissä. Postinjakajan palkallani olin tehnyt arkisia uhrauksia koko kesän, että minulla oli ollut varaa matkustaa kyseiseen otteluun. Ja siinä minä istuin, pystymättä saamaan mitään nautintoa ympärilläni olevasta kauneudesta. Miksi? Se oli kysymys, joka toistui päässäni.

Sopupelillä tasapeliin

Mitä Vaduzissa sitten oikein tapahtui?

Kukaan ei odottanut ottelusta ylikävelyä, sillä Liechtenstein oli piinannut Suomea jo kolme kuukautta aikaisemmin Helsingin Olympiastadionilla. Liechtenstein jopa johti hetken aikaa kyseistä peliä.

Vaduzissa ensimmäinen jakso oli hyvin nihkeä. Mitä pidemmälle pelikello juoksi, sitä enemmän suomalaisten katsomonosassa alkoi pipo kiristää. Pahinta oli se, että Suomi ei tuntunut oikein pääsevän edes paikoille.

Reilun 70 minuutin pelin jälkeen saatiin lahja. Kotijoukkueen puolustaja tönäisi rangaistusalueella todella köykäisesti Jari Litmasta ja bosnialainen erotuomari Novo Panic osoitti palloa pilkulle. Heräsi toivo, kyllähän se sieltä tulee! Litmasen laittaessa pallon pisteeltä verkkoon päällimmäinen tunne oli helpotus.

Valitettavasti myös pelaajat kuvittelivat työn tehdyksi. Vain reilut 10 sekuntia Liechtensteinin aloituspotkusta pallo oli Suomen maalissa. Kun Alexei Eremenko jr. ei päässyt lopun tolppaa lähemmäksi, oli häpeä valmis. Kisapaikka valui läpi sormien sellaisessa paikassa, missä sen menettäminen ei ollut mitenkään hyväksyttävää.

Huuhkajat lähtivät ottelun jälkeen kiittämään Suomesta saapuneita kannattajia, mutta jäivät lopulta varsin etäälle. Katsomosta viskottiin Suomen pelaajia kohti kaikkea mitä käsiin osui. Monilla petti kontrolli pahasti, niin kannattajilla kuin pelaajilla.

Lisää suolaa haavoihin saatiin puolitoista vuotta myöhemmin. Keväällä 2011 Eurooppa vavisutteli ennennäkemätön sopupeliskandaali, jonka yhteydessä ottelun tuomari Novo Panic osoittautui lahjotuksi. Panic oli ottanut 52 000 dollarin lahjuksen, jonka vastineena hän oli luvannut pitää huolta siitä, että ottelun toisella jaksolla tehdään vähintään kaksi maalia. Litmasen rangaistuspotku näyttäytyi tämän jälkeen eri valossa.

Toukokuussa 2011 Panicin lahjoneet Ante Sapina ja Marijo Crvtak tuomittiin bochumilaisessa tuomioistuimessa viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksiin. Kaksikon harteilla oli toki muitakin ottelumanipulaatioita. Novo Panic menetti oikeutensa tuomita pelejä loppuelämäkseen.

Turun sukellus

Liechtenstein on kohdattu tämän jälkeen kerran, kesäkuussa 2017 Turun Veritas stadionilla harjoitusottelussa. Tuo kamppailu päättyi myöskin pettymykseen, sillä voimasuhteet eivät olleet lopulta kahdeksassa vuodessa muuttuneet mihinkään. Ottelun jälkeen tulostaululla seisoivat samaiset 1–1-lukemat.

Huomionarvoista tuloksessa on se, että Markku Kanerva oli jo tuolloin Suomen maajoukkueen päävalmentaja. Kanerva siis täysin tiesi mistä puhui, kun painotti Vaduzin reissun hankaluutta.

Suomella on tiistaina erinomainen mahdollisuus vankistaa asemaansa J-lohkon kakkospaikalla. Samalla on myös oiva tilaisuus haalentaa yhtä suomalaisen jalkapallon rumimmista tahroista.

Suomi ja Liechtenstein kautta aikain

7.6.2017           Suomi-Liechtenstein                 1-1                       Turku                 Ym. 5 460

Maali: Mehmet Hetemaj

9.9.2009            Liechtenstein-Suomi                 1-1                       Vaduz                Ym. 3 123

Maali: Jari Litmanen

6.6.2009            Suomi-Liechtenstein                2-1                       Helsinki             Ym. 20 319

Maalit: Mikael Forssell ja Jonatan Johansson

The post Liechtenstein-Suomi: Huuhkajat palaavat häpeän areenalle appeared first on Byyri.

Suomen ja Ruotsin ensimmäinen kohtaaminen, ja samalla tuolloin vielä punaisia nuttuja kantaneen Suomen ensimmäinen maaottelu, oli pelattu kahdeksan vuotta aiemmin. Vierailijat eivät kuitenkaan edes isäntien kansainvälisen jalkapallotaipaleen alkutahteja kunnioittaakseen osoittaneet erityistä kohteliaisuutta, vaan Ruotsi löi Helsingissä Eläintarhan kentällä taululle selkeät 2–5-lukemat.

Antoipa Suomi tuon puolitoistatuntisen aikana ottelua seuraamaan saapuneelle tuhatpäiselle kannattajajoukolle hieman esimakua seuraavan sadan vuoden kärsimysnäytelmästäkin, sillä se oli ennen ruotsalaisten vastinetta onnistunut taituroimaan itsensä aikaisessa vaiheessa kahden maalin karkumatkalle. Samaa viimeisen sadan vuoden aikana ikävän tutuksi tullutta kaavaa noudattelivat seuraavatkin maiden väliset mittelöt.

Vaikka Huuhkajat onnistui seuraavan vuoden olympialaisissa sensaatiomaisesti avaamaan voittotilinsä Italialta ja Suomea tuolloin vielä lieassa pitäneeltä Venäjältä otetuilla päänahoilla, oli Suomi siis kärsinyt Ruotsia vastaan pelkkiä tappioita sata vuotta sitten Tukholmaan matkatessaan.

Enemmän kuin urheilua

Itsenäisen Suomen ensimmäinen jalkapallomaaottelu pelattiin aikana, jolloin sisällissodan jättämät haavat eivät eittämättä olleet vielä edes alkaneet arpeutua. Urheilu on ilmiö, joka hakee edelleen vertaistaan siinä mittakaavassa, jolla se yhdistää kansakuntia. Lähes maasta riippumatta ei juuri mikään kulttuurillinen tapahtuma saa aikaan vastaavia kansanjuhlia suurten voittojen osuessa kohdalle.

Jos urheilutapahtumat kykenevät vielä nykypäivän individualistisena aikakautenakin rakentamaan kansallista yhtenäiskulttuuria, on niiden vaikutus eittämättä ollut menneinä päivinä vielä voimakkaampi. Etenkin sadan vuoden takaisen Suomen kaltaiselle nuorelle, vielä identiteettiään rakentamassa olleelle valtiolle yksittäinen voittokin – etenkin Ruotsin tapaisesta isoveljestä otettu – olisi varmasti näytellyt merkittävää roolia kansallisen itsetunnon kohottamisessa.

Saduilla ei aina ole onnellista loppua

Ensimmäinen maailmansodan vähemmän traagisiin vaikutuksiin voitaneen lukea sen haitallinen vaikutus kansainvälisten urheilutapahtumien järjestämisen kannalta – Ruotsiin marssitetut nuoret Huuhkajat eivät olleet pelanneet maaottelun maaottelua viiteen vuoteen.

Rauhattomat ajat olivat keikuttaneet Suomea sen verran rajusti, että Tukholman olympiastadionille asteli ottelupäivänä melkoinen liuta uusia kasvoja. Olympialaisten sankarijoukkueesta mukana oli vain muutama hassu naama, joista jalkapallohistoriallisesti merkittävintä roolia lienee näytellyt yhdeksänkertainen Suomen mestari Eino Soinio, joka on edelleen nuorimpana Suomi-paidassa maalannut peluri.

Suomalaisten jalkapallon ystävien pettymykseksi ei tuostakaan ”liitto-ottelusta” jäänyt käteen kuin karvas pettymys – länsinaapurin tarjoilut olivat itsenäisyyden ajan ensimmäisessä Suomi-Ruotsi-maaottelussa yhtä kitkerää makusteltavaa kuin seitsemän vuotta aiemminkin. Loppulukemat 1-0 olivat sentään tuloksellisesti jonkinasteinen parannus aiemmista yrityksistä.

Voi olla, että kotimaiset mediat olisivat käänteisen tuloksen aikaansaamassa voitonhuumassa pureutuneet tarkemmin ottelun tapahtumiin, pelaajistoon ja yleiseen tunnelmointiin, mutta pettymysputken jatkuminen kuitattiin ainakin Helsingin Sanomissa hyvin pikaisesti:

”Liitto-ottelusta päättyi ensimmäinen aikapuolisko kummankaan joukkueen saamatta maalia suomalaisten ollessa ehdottomasti paremmat”, kertasi Suomen suurin päivälehti sata vuotta sitten.

Huolimatta jalkapalloanalytiikan ja itse kuningaslajin valtavista kehitysloikista tuon ottelun jälkeen, on asiaa myöhemmin tarkastelevan tietyllä tapaa rauhoittavaa huomata, että jotkin asiat pysyvät vuosisadankin jälkeen ennallaan:

”Toisella aikapuoliskolla saivat ruotsalaiset erotuomarin avustuksella rangaistuspotkun, josta johtui, että pallo joutui suomalaisten verkkoon. Aikapuolisko siis päättyi 1–0”, Helsingin Sanomien urheilutoimittaja päättää raporttinsa.

Toki tietynlaista kokemattomuutta ottelusta kirjoittaneen kynäilijän selittelyistä on havaittavissa – joutuivathan vasta muutamaa vuotta takaperin ensimmäisen nurmikenttänsä saaneet suomalaispelurit esimerkiksi potkimaan tutun hiekan sijasta melko vieraalla alustalla.

Revanssihenkeä

Pettymyksen potemiselle ei jäänyt aikaa neljää kuukautta enempää, sillä länsinaapuri saatiin saman vuoden syyskuussa vuorostaan vierailemaan Suomen kamaralle. Töölön Pallokentälle – juurikin se ensimmäinen maahamme jalkapalloa varten levitetty nurmimatto – ottelua oli saapunut seuraamaan yli nelituhatpäinen yleisö.

Kenties kevään oikeusmurhasta sisuuntuneena Suomi ottikin tuossa ottelussa ohjat käsiinsä tavalla, jota ei ainakaan Ruotsia vastaan vielä jalkapallomaajoukkueelta ollut totuttu näkemään.

Nykyään kakkosdivarissa tarpovaa Kiffeniä, tuolloin vielä yksi Suomen johtavia jalkapalloseuroja, edustaneet Holger Thorn ja Ragnar Wickström olivat osumillaan (jälkimmäinen, myös yksi vuoden 1912 olympialaisten veteraaneista, maalasi kahdesti) johdattaneet Suomen turvallisen tuntuiseen kolmen maalin johtoon. Peliä oli jäljellä viisitoista minuuttia.

Kolmetoista minuuttia myöhemmin Ruotsi oli kirinyt eron umpeen, ja jälkikäteistarkastelija lienee yllättynyt ainoastaan siitä, että rakas vihollinen ei onnistunut värkkäämään neljättä.

Menneisyyden haamut

Vaikka Suomi onnistui kukistamaan Ruotsin, vaikkakin varamiehisen, ensimmäisen kerran jo seuraavana vuonna 1920, selittänevät suomalaisen maajoukkuejalkapalloilun ensiaskeleet ainakin jollain tasolla sitä pikkuvelisyndroomaa, joka meillä urheilun saralla vieläkin on Ruotsiin nähden vallalla.

Antti Eerola lainaa ”Punapaidoista Huuhkajiksi” -teoksessaan vuoden 1919 otteluiden jälkeen julkaistua Palloliiton toimintakertomusta, jossa linjaus on selkeä: ”Varmasti ei ole kaukana aika, jolloin ruotsalaiset saavat puhua muustakin kuin heikäläisten etevämmyydestään jalkapalloilussa”.

Ajanjaksojen pituus ja lyhyys on onneksi hyvin subjektiivinen määre, joten toivokaamme Palloliiton tuolloisten herrojen ulottaneen katseensa aina tänne 2000-luvulle saakka. Kenties Rivelution on se vallankumous, joka vihdoin tarjoaa kauan kaivattua balsamia vuosisataisiin haavoihin. Mielellään jo viikon päästä Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.

The post Suomifutiksen virstanpylväästä päivälleen 100 vuotta – itsenäisen Suomen ensimmäinen ottelu loi pohjaa pikkuvelisyndroomalle appeared first on Byyri.

Näistä lähtökohdista katsottuna onkin helppo ymmärtää, kuinka moninaisin tavoin myös jalkapallon kilpailutoiminnan voi järjestää.

Toisekseen on kiinnostavaa nähdä, millaista liiketoimintaa jalkapallon ympärille on eri puolilla maailmaa järjestetty. Maailman huippusarjat osoittavat kuinka jalkapallon ympärille on kehittynyt valtavaa ja rahakasta bisnestä. Jalkapallon varjolla myydään niin virvokkeita kuin vaatteitakin ja suurimmat seurat ovat maailmanlaajuisesti tunnustettuja brändejä. Jalkapallolta ei pääse pakoon missään maailman kolkassa.

Jalkapallo on kuitenkin peli, joka taipuu hyvin erilaisiin muotoihin ja paikkoihin. Tässä on listattuna muutama jalkapallomaailman omituisuus:

Superleague Formula

Superleague Formula on kahden bisnesmiehen, Alex Andreun ja Robin Webbin vuonna 2008 alkanut neronleimaus, jonka tarkoituksena oli yhdistää kaksi penkkiurheilun kiintotähteä: formulat ja jalkapallo. Tarkoituksena ei ollut luoda Rocket Leaguen kaltaista vauhdikasta maalintekopeliä, jota sitäkin on kokeiltu brittien Top Gear -ohjelmassa, vaan ideana oli, että tallien pääsponsoreina  toimivat tunnetut jalkapalloseurat.

Erikoinen formaatti houkutteli kuitenkin ensimmäisenä vuonna 18 tallia, joista voittajaksi selviytyi kiinalainen Beijing Guoan, mutta voittoja kertyi myös tunnetuimmille seuroille, kuten Liverpoolille, A.C. Milanille ja PSV Eindhovenille, muutaman nimetäkseni.

Toisella kaudella kannua pääsi nostamaan Liverpool FC:n espanjalainen kuljettaja Adrián Vallés.

Vuodesta 2010 eteenpäin jalkapalloseurojen kiinnostus autourheilua kohtaan alkoi kuitenkin hiipua ja vuonna 2011 useampi talli edusti seuran sijasta tiettyä kansallisuutta. Viimeisen kauden voittajaksi ajoi Australian tallissa ajanut John Martin ja vähäisen kiinnostuksen vuoksi kausi 2012 peruttiin. Superleague Formula jäi näin neljän kauden mittauseksi kummajaiseksi sekä autourheilun, että jalkapalloilun maailmassa.

Superleague Formula on kuitenkin omalla iljettävällä tavallaan osoitus siitä, kuinka jalkapallojättien brändien markkina-arvoa pyritään käyttämään täysin jalkapalloon liittymättömissä asioissa.

Oli jotenkin järjetöntä kuvitella muulla kuin sumealla markkinalogiikalla, että kannattajat vain siirtyisivät automaattisesti seuraamaan oman seuransa otteita myös autourheilun puolella.

Scilly Island Football League

Piskuisen Scillynsaarten jalkapallosarjaa on helppo seurata. Sarjassa on nimittäin vain kaksi joukkuetta: Garrison Gunners ja Woolpack Wonderers.

Silti nämä kaksi joukkuetta ovat kilpailleet joka vuosi jo vuodesta 1920 lähtien täysimittaisen 17 kierroksen sarjan. Ollakseen uskottava jalkapallosarja, mittelevät joukkueet lisäksi kauden aikana kahdessa cup-kilpailussa, joista toinen on ison maailman tyyliin kaksiosainen.

Lisäksi kauden alussa pelataan perinteinen Charity Shield ja Boxing Dayn kruunaa vanhat vastaan nuoret -ottelu.

Jotta homma ei menisi täysin oman saariryhmän keskinäiseksi vääntämiseksi, pelataan kerran vuodessa ottelu saarille matkustavia lintubongareita vastaan sekä Lyonesse Inter-Island Cup, jossa joukkueista koottu tähdistöjoukkue pelaa mantereen joukkuetta vastaan. Ottelusta jaettava pokaali on riemastuttava:

Kuva – Carlos Moroble

Kun kaiken tämän luettelee, ei voi kuin ihmetellä, että kuinka ihmeessä brittien emämaan lounaiskulman eteläisimmässä kulmassa muutaman tuhannen asukkaan yhteisö voi ylläpitää näin pitkäikäistä ja perinteikästä jalkapallosarjaa?

Yksi syy on saarten syrjäisyys, jonka vuoksi saarille on kehittynyt täysin emämaasta irrallinen yhteisöllisyys.

Joukkueiden pelaajat eivät todellakaan ole ammattilaisia, ja moni joutuu tekemään useampaakin työtä pärjätäkseen elämässään, mutta jalkapallokentällä he ovat osa tiivistä ja yhteisöllistä joukkuetta. Kilpailua ei myöskään oteta liian tosissaan.

Kaksi viikkoa ennen sarjan alkua joukkueiden kapteenit tapaavat pubissa ja valitsevat pelaajat tulevan kauden joukkueeseensa koulupihoilta tutulla tyylillä, eli yksitellen ja vuorotellen.

Vaikka sarja houkuttelee omalaatuisuudellaan paikalle vähän väliä kansainvälistä mediaa, on sarjan pitkäikäisyyden syynä oletettavasti pitkään jatkunut tottumus ja rituaali. Sunnuntai on pelipäivä. Ei pakon vuoksi, vaan jalkapallon tuoman ilon ja yhteisöllisyyden vuoksi.

Suojalkapallo

Lueteltaessa jalkapallon outouksia, ei voi olla mainitsematta Suomessa kehitettyä suofutista, joka on kasvanut pienen piirin humoristisesta rämpimisestä suuren luokan tapahtumaksi. Kilpailu ykkössijoista on muuttunut urheilullisesti vakavampaan suuntaan ja alun perin hiihtäjien suoharjoittelusta innoituksen saanut laji on kehittynyt niin pitkälle, että pelille on olemassa viralliset säännöt ja kilpailut.

Suojalkapallon ensimmäiset kilpailut järjestettiin vuonna 1998 Hyrynsalmella ensin SM-kisoina, mutta hyvin nopeasti kisoja alettiin kutsua MM-kisoiksi. Ensimmäinen ulkomainen voittajakin saatiin jo niin aikaisin kuin 2004, kun venäläinen Penza-Center voitti miesten kilpasarjan.

Hyrynsalmen ”World Championship” ei ole kuitenkaan ollut vuosien mittaan ainoa virallinen kilpailu.

Skotlannissa rekisteröity virallinen Swamp Soccer UK Ltd. järjesti vuodesta 2008 lähtien Britteinsaarilla omaa kilpailua, joka kulkee tittelillä ”World Cup”. Yhdistyksen tarkoituksena oli viedä suojalkapalloa uusiin maihin, kuten Turkkiin ja Kiinaan, mutta ilmeisesti hanke ei ole saanut aivan toivotunlaisesti tuulta alleen ja toiminta on pienentynyt niin, että Suomessa järjestettävää kilpailua voidaan pitää lajin suurimpana tapahtumana.

Kuva – @swampsoccer

Suojalkapalloa (tai suopotkupalloa, kuten kisojen virallisilla sivuilla lajia kutsutaan) voi jollain tapaa pitää onnistuneena hauskanpidon ja kilpailullisuuden yhdistelmänä.

Tarkoituksena ei ollut alun perinkään kehittää liian vakavasti otettavaa urheilulajia, mutta laji on sisäsyntyisesti siirtynyt kilpailullisempaan suuntaan. Huippujoukkueet ovat keksineet taktiikoita, joilla rämeessä rämpimiseen voi saada etua ja voittaminen ei ole silkkaa arpapeliä.

Lisäksi suojalkapallo on vaikeutensa vuoksi hillittömän hauskaa sekoilua ja Hyrynsalmelle suuntaa tänäkin vuonna tuhansia innokkaita pallon perässä kahlaajia nauttimaan yksinkertaisesta, mutta pähkähullusta pelistä, joka samanaikaisesti muistuttaa jalkapallon helppoudesta, mutta myös vaikeudesta.

Hyrynsalmen Suopotkupallon MM-kisat järjestetään 19.-20.7.2019

Calcio Fiorentino

Jos haluaa olla todellinen lajipuritaani ja historian harrastaja kannattaa suunnata kesälomallaan Italiaan. Kesäkuun kolmannella viikolla Firenzessä Piazza Santa Crocella neljä kaupunginosan joukkuetta kisaavat italialaisen jalkapallon brutaalissa esimuodossa Calcio Fiorentinossa.

Pelissä on periaatteessa säännöt ja jopa tuomarit, mutta tarkoituksena on tehdä maaleja kuta kuinkin ”keinolla millä hyvänsä”, joten kyynärpäiltä, iskuilta ja potkuilta ei voi välttyä. Jalkapalloa ja rugbya yhdistävässä lajissa on kummassakin joukkueessa 27 pelaaja ja peli kestää tykinlaukauksesta (kyllä!) lähtien 50 minuuttia.

Lähes joka kesä pelissä tapahtuu vakaviakin loukkaantumisia ja jopa kuoleman tapauksia, mutta silti laji on säilynyt lähes ennallaan renessanssin ajoista lähtien.

Calcio Fiorentinoa voikin ehkä pitää samalla tavalla välimerellisen machokulttuurin ilmentymänä kuin härkätaistelua tai Pamplonan härkäjuoksua. Pelaajat eivät saa pelistä tai voitosta muuta kompensaatiota kuin illallisen, jonka häviäjät tarjoavat voittajille kesäkuun 24. päivä, San Giovannin päivänä pelatun finaalin jälkeen.

The post Jalkapallon outo maailma hämmästyttää – Formuloita, fyysisiä taisteluita ja maailman pienin jalkapallosarja appeared first on Byyri.

Me suomalaisen jalkapalloilun ilosanomaa maailmalle masokistisesti levittäneet kannattajat olemme tottuneet unelmoimaan. Katseemme ovat olleet aina uuden taipaleen ensimmäisessä pelissä, iskun paikassa. Ensimmäisen ysikymppisen jälkeen tarkastelemme jo muiden otteluiden tuloksia – ”ei noillakaan hyvin alkanut”.

Ei aikaakaan, kun havaitsemme laskevamme taulukoiden maalieroja ja toteamme kaiken olevan yhä mahdollista. Seuraavaksi pitää vain voittaa neljä jäljellä olevaa peliä. Kaikki karahtaakin siihen ensimmäiseen peliin neljästä, kun jäämme tasapeliin jossain Liechtensteinissa.

Viimeisissä peleissä pelaamme kunnian lisäksi paremmasta asetelmasta tulevien karsintojen arvontaan. Vuosi sitten sateenkaaren päässä häämötti aarrearkku, jossa oli mukana arvokisojen kisaliput. Todellisuus on saapunut ja sateenkaaren tuolla puolen ei ole enää edes hedelmäkoria, on vain kolmoskori.

Kädet ristissä ja sormet syyhyten seuraamme tulevien kaikkien aikojen karsintojen arvontaa, joka nostaa jälleen toiveemme pilviin. Malttamattomana odotamme ensimmäistä ottelua, jonka jälkeen sama kierros alkaa alusta.

Syksy toisesta todellisuudesta

Tämän syksyn Nations League on ottanut, mutta poikkeuksellisesti myös antanut. Rehellisesti myönnän, että en ollut kovinkaan innostunut uudesta UEFA:n taikomasta formaatista. Kaikki kuitenkin muuttui ensimmäisessä ottelussa syyskuussa Ratinassa. Vieraspeliin ei pitänyt tänä syksynä lähteä, mutta Unkari-kotivoiton huumassa lentoja tilailtiin jo samana iltana taksin takapenkiltä.

Toisesta todellisuudesta ollut maajoukkuesyksy huipentui viime torstaina Ateenan illassa, kun Suomi varmisti 0-1-tappiolla lohkonsa voiton ja takaportti pysyi avoinna tuleviin vuoden 2020 EM-kisoihin.

Nations Leaguen kuudenteen pelipäivään ja vierasotteluun Unkaria vastaan saattoi siis lähteä vapautuneesti.

Matkani Budapestiin käynnistyi neljän aikaan lauantaiaamuna. Taksimatkan, parin tunnin bussissa matkustamisen ja lennon jälkeen päädyin Budapestiin hieman ennen yhtätoista paikallista aikaa. Lentokentältä otetun bussin saavuttua keskustan tuntumaan sain yhdessä seurueeni kanssa Airbnb-kämppämme haltuun puoliltapäivin. Kaupunkiin tutustumiselle oli siis hyvin aikaa.

Kiertelimme kaupungilla, ihailimme Tonavaa ja pyörähdimme esimerkiksi suomalaisten kokoontumispaikassa Champs Sport Pubissa. Erityisen suurta arvostusta annoimme paikalliselle drinkkibaarille, josta sai muutamalla eurolla törkeän ison ja törkeän hyvän mojiton!

Hintataso ei päätä huimannut, josta mainittakoon esimerkkinä lauantai-iltainen ravintolamme Mazel Tov. Tähän selvästi hyvin suosittuun ravintolaan oli pitkä jono, mutta odotus palkittiin. Söin alkuruoan ja pääruokana suussa sulavaa ankkaa. Kyytipoikana meni alas yksi olut ja lasi viiniä. Maksoin tästä kokonaisuudesta hieman päältä 15 euroa.

Ruokailun jälkeen jatkoimme vielä paikalliseen kieleen ja kulttuuriin tutustumista Budapestin illassa.

Kovan luokan kusetusta

Pelipäivämme käynnistyi ryhmiin jakautumisella. Osa eteni asioissa ruoka edellä, osa suuntasi kylpylään ja osalle uusi kieli ja kulttuuri oli tullut liiallisena kerta-annoksena, joka pakotti jäämään kämpille keräämään itseään.

Viimeisenä mainittuun ryhmään kuuluminen kieltämättä houkutteli, mutta kallistuin lopulta kylpylään suuntaavaan seurueeseen. Päätökseen vaikutti matkatoverini lempeä katse samalla, kun hän pyysi kylpyseuraa. Päässäni alkoi soimaan laulu- ja soitinyhtye Bamperoksen pop-hitti rakkauden kesältä 1980.

[pullquote]

Tule kanssani kylpyyn, tahdon samaan ammeeseen.

Vaahto välillämme yhtyy, siihen piirrän sydämen.

Tule kanssani kylpyyn, tule valoon kynttilän.

Liekki hiljaa meille syttyy, antaa itkun lämpimän.

[/pullquote]

Kylpylämatkamme oli kuitenkin kaikkea muuta kuin mutkaton. Siirryimme kohti Szechenyin kylpylää metrolla. Lähtöasemalta ei voinut ostaa matkalippuja automaatista, vaan vain laiturilla olleelta lipunmyyjältä.

Tämä etäisesti majavaa muistuttava mumisija otti meiltä matkalipuista 450 forinttia eli noin puolitoista euroa kappaleelta. Noustessamme pois Szechenyin metroasemalla meitä oli vastassa yllätys. Tarkastajat sanoivat, että lippumme eivät kelvanneet. Yritimme tulla 150 forintin lipuilla. Meille annettiin kaksi vaihtoehtoa: maksaa 8000 forinttia sakkoa nupilta tai selvittää asia. Päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Passimme kerättiin pois ja lähdimme kolmen virkailijan kanssa takaisin lähtöasemallemme. Osoitimme lipunmyyjän, joka oli myynyt meille liput. Kiivaan sananvaihdon ja parin puhelun jälkeen häneltä otettiin silmiemme edessä pois henkilökortti kaulasta ja virkamerkki hihasta. Oikea lippu olisi maksanut 350 forinttia, eli kyseinen herra yritti ottaa meidän neljän hengen porukaltamme euron henkilöltä omaan taskuun. Potkut tulivat siis vain muutaman euron tähden, mikä kertonee paljon paikallisesta tulotasosta.

Hyvin pitkän viivytyksen jälkeen pääsimme vihdoin kylpylään, jossa oli seuraava vilunkipeli päällä. Maksoin omaa pulikoimistani viimeisenä ja kaikilta muilta oli otettu 5400 forinttia. Minun tullessani maksuvuoroon hinta pompsahti 20 000 forinttiin. Selitin kassanaiselle, että hän oli juuri myynyt ensimmäisenä mainittuun hintaan kavereilleni liput ja tämä ei nyt vain mene läpi. Myyjä muka soitti jonnekin, jonka jälkeen hän ”sai luvan” myydä minullekin lipun samaan hintaan.

Kaikesta huolimatta Szechenyin kylpylä oli kaiken ennakko-odotusten arvoinen. Vastoinkäymiset oli jo unohdettu, kun pääsimme lillumaan 38-asteisteen ulkoaltaaseen. Totesinkin ystävälleni, että kiitos, kun sain tulla hänen kanssaan kylpyyn. Otatimme itsestämme myös valokuvan, vaikkakin sen ottohetkellä yhtä matkalaista hieman väsytti.

Kuva – Värivalokuvia Antti Teisala

Kylpylän jälkeen päätimme, ettemme enää kulje metrolla tämän kokemuksen jälkeen, vaan liikkuminen tapahtuu vastedes taksilla. Tämä olikin hyvä ratkaisu siihen asti, kunnes tulimme pelin jälkeen stadionilta pois. Ennen peliä taksimatka oli maksanut majapaikalta peliin reilut 2000 forinttia.

Stadionilta alkaneen taksimatkan aluksi kuski yritti lähes väkisin viedä meitä strippiklubille, joka ei meitä kauheasti kiinnostellut. Kun tämä reissu jäi tekemättä, hän alkoi kertoa avoimen rasistisia mielipiteitään sekä kaupata meille kokaiinia. Pidemmät keskustelut ja kaupat jäivät kuitenkin syntymättä.

Päästyämme perille tämä herrasmies ilmoitti taksimatkan hinnaksi 28 000 forinttia eli yli 90 euroa. Kävimme vaiherikkaan keskustelun, jonka lopputulemana hän sai meiltä 20 000 forinttia sekä kuulla hyvin yksityiskohtaisia arvioita kotimaastaan sekä siitä, millainen tyyppi hän on ihmisenä.

Ehkä he eivät vain osaa laskea?

Pienen kämpillä piipahduksen jälkeen kävimme syömässä ja päätimme pyörähtää vielä nopeasti Instant-nimisessä yökerhossa.

Eräs seurueemme jäsenistä päätti tilata tiskiltä kaikille rommishotit. Mukava ele varsin mukavalta mieheltä. Hintaa oli yhdelle paukulle tuleva 1200 forinttia eli noin neljä euroa. Baarimikko kysyi, että miksi hän tilaa viisi shottia eikä koko pulloa. Se maksaa kuulemma saman verran.

No. Jos kerran näin, niin tilataan sitten. Lopulta massiivinen rommipullo tuli jääastiassa ja hinta oli 27 000 forinttia. Tuossa hetkessä mieliimme hiipi ajatus: ehkä he eivät ole kaikki huijareita? Ehkä he ovat vain todella huonoja matematiikassa?

Viimeisimmät PISA-tutkimukset tukevat tätä ajatusta. Vuodesta 2003 lähtien unkarilaisten laskutaito on lähes romahtanut.

Mikään ei enää muuttanut sitä tosiasiaa, että juhlimme lohkovoittoa paikallisessa yökerhossa hieman odotettua pidempään, kun käsiin oli juuri tullut litran rommileka. Pienissä erissä siirryimme majoituspaikkaamme yön tunteina, mutta viimeisenä paikasta lähtenyttä odotti vielä uusi seikkailu.

Lohkovoiton juhliminen on meille suomalaisille vielä sen verran uutta, että sitä suorittaessa voi tehdä alokasmaisia virheitä. Kyseinen herrasmies oli jättänyt Suomen huivinsa portsarille ja napannut yökerhon edestä bussin sen sijaan että olisi kävellyt 150 metriä kämpille.

Bussi oli vienyt hänet aina kaupungin rajalle asti, jossa hän oli päätynyt paikalliselle huoltoasemalle. Kyseinen huoltoasema oli ollut auki. Häntä oli kohdeltu hyvin ystävällisesti ja hänelle oli tilattu taksi. Kahdeksalta aamulla matkamies päätyi takaisin majapaikkaan, jossa odotti yhden puoliajan verran unta, ennen kuin piti siirtyä muiden kanssa aamulennolle.

Kaiken kaikkiaan siis hyvin vaiherikas ja mielenpainuva matka.

Niin, se peli. Hävittiin 2-0 ja oltiin tosi huonoja.

The post Tulin kanssasi kylpyyn – lohkovoiton juhlintaa Budapestissa appeared first on Byyri.

Ensimmäistä kertaa kisoihin osallistuva Suomi aloitti turnauksensa tiistai-iltana kamppailulla Uutta-Seelantia vastaan. Pikkuhelmarit esitti ottelussa paikoin kypsiä otteita, mutta jokaisissa kisoissa mukana ollut Uusi-Seelanti oli valmistautunut huolellisesti iskemään Suomen heikkouksiin, minkä seurauksena joukkue nappasi Montevideon alkuillassa ansaitun voiton.

Prässi puri Pikkuhelmareihin

Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Suomi hallitsi pallollisesti peliä alusta alkaen Uuden-Seelannin keskittyessä vaanimaan prässäys- ja vastahyökkäysmahdollisuuksia. Uusi-Seelanti saikin aikaan jatkuvasti pidempiä painostusjaksoja matalalta peliä rakentaneen Suomen päätyyn ja pääsi muutamaan otteeseen yrittämään maalintekoa vaarallisista paikoista. Laukaukset kuitenkin karkasivat pääosin ohi maalipuiden Anna Koivusen venyessä kertaalleen huipputorjuntaan.

Lopulta puoliajan edetessä noussut prässitaso tuotti tulosta, kun Kelli Brown laukoi kaukaa liki täydellisen kudin takayläkulmaan 41. minuutilla. Koivunen sai kättänsä väliin, mutta toista haamutorjuntaa ei nähty. Niinpä tauolle siirryttiin Uuden-Seelannin johtaessa 1–0.

Suomi hallitsi palloa 70-prosenttisesti, mutta sen pelinavaaminen alkoi takkuilla huomattavasti ensimmäisen puolituntisen jälkeen, eikä Pikkuhelmareilta nähty avauspuolikkaalla kuin kaksi laukausta Uuden-Seelannin kuutta vastaan.

Loppukiri jäi piippuun

Toisella jaksolla Suomi jatkoi pelinrakenteluaan lyhyillä syötöillä pyrkien löytämään tiloja Uuden-Seelannin tiiviistä puolustuksesta. Uusi-Seelanti laski muodostelmaansa alaspäin ja Suomi pääsi pyörittämään peliään puolen kentän tuntumassa, mutta tarvittava suoraviivaisuus jäi puuttumaan.

Loppukiri jäi valitettavan vaisuksi, ja Uuden-Seelannin maalilla aikuistenkin maajoukkueessa jo esiintynyt Anna Leat piti huolen siitä, ettei suomalaisten keskityspalloista syntynyt vaarallisia tilanteita. Suomen kenties paras paikka toisella puolikkaalla syntyi vajaan tunnin kohdalla, kun Jenni Kantanen pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä, mutta ahtaasta välistä lähtenyt laukaus suuntautui maalin ohi.

Mitkä U17-kisat?

Alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-turnaus pelataan vuorovuosittain. Ensimmäiset kisat järjestettiin Uudessa-Seelannissa vuonna 2008. Tällöin mestaruuden vei Pohjois-Korea, joka on myös nykyinen hallitseva maailmanmestari. Kaksi muutakin mestaruuspystiä on matkannut Aasiaan: Etelä-Korea juhli mestaruutta vuonna 2010, ja Japani vei tittelin neljä vuotta myöhemmin. Ranska katkaisi hetkellisesti aasialaisten mestaruusputken vuonna 2012 kukistamalla Pohjois-Korean finaalissa rangaistuspotkukilpailussa.

Suomi pelaa siis ensimmäistä kertaa alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-turnauksessa.

Kuudentoista joukkueen joukkoon Uruguayhin Pikkuhelmarit selvisi sijoituttuaan kolmanneksi EM-kisoissa tämän vuoden toukokuussa. Viimeisessä ottelussa kaatui Englanti lukemin 2-1.

Liikaa MM-kisavierailuja Suomen maajoukkueilla ei ole. Alkanut turnaus on viides, johon jokin suomalainen maajoukkue on osallistunut. Erityisesti monien muistoissa elää vuoden 2003 alle 17-vuotiaiden poikien kotikisat, joissa Vintiöt jäivät alkulohkoon yhden voiton ja kahden tappion saldollaan. Lisäksi alle 20-vuotiaat miehet ovat osallistuneet kisoihin kertaalleen (2001) ja alle 20-vuotiaat naiset kahdesti (2006 & 2014). Toistaiseksi kaikilla kerroilla Suomi on jäänyt alkulohkoon. Tavoitteekseen tässä lopputurnauksessa joukkue on antanut pääsyn puolivälieriin. Tällä kertaa avausottelusta tuli tappio, mutta mahdollisuudet lohkossa kahden parhaan joukkoon sijoittumiseen ovat vielä täysin realistiset.

Seuraavassa ottelussaan turnauksen A-lohkossa Suomi kohtaa perjantai-iltana Ghanan, ja lohkovaiheen päätösottelussa sunnuntaina vastaan asettuu emäntämaa Uruguay.

Seuraavat ottelut:

16.11. Suomi – Ghana klo 21:00

20.11. Suomi – Uruguay klo 22:00

Artikkelikuva – nzfootballferns

The post Pikkuhelmarit niukkaan tappioon MM-avauksessaan appeared first on Byyri.

Ilta ja yö Tallinnassa tarjosivat unohtumattomia muistoja, mutta minulle Teemu Pukin maalin lisäksi lämpimän syysillan mieleenpainuvin muisto jäi kannattajamarssista.

Marssia varten kokoonnuimme Vapaudenaukiolle hyvissä ajoin, noin kolme tuntia ennen ottelun alkua. Matkaa A. Le Coq Arenalle on Vapaudenaukiolta kolmisen kilometriä, joten aikainen lähtöaika oli perusteltua.

Marssi eteni rauhalliseen tahtiin chanttien ja savujen säestämänä, eikä mukana kulkenut poliisi tuntunut uhkaavalta. Ratsupoliisit loistivat poissaolollaan ja tunnelma ei ollut missään vaiheessa kireä, kuten monesti on Suomessa järjestetyissä marsseissa ollut.

Marssin kohokohdaksi muodostui marssireitin kulkeminen Kassisaban (Kissanhäntä) kaupunginosan läpi.

Letka eteni Wismari-nimistä katua pitkin, jota reunustivat koristeelliset, mutta ränsistyneet satavuotiaat puutalot. Ensimmäinen kontakti alueen asukkaisiin syntyi pienen kulmakaupan luona, josta väsyneet kulkijat saivat hieman tankattavaa ja kauppias tavallista vilkkaamman perjantai-illan. Asuntojen ikkunoihin oli jo tässä vaiheessa kerääntynyt uteliaita katsomaan saapuvaa väkijoukkoa.

Lapset vilkuttivat ikkunoista ja parvekkeilta, ylävitosia heitettiin alakerrosten väen kanssa ja joku fani luopui huivistaan saadessaan vastineeksi vodkapullon. Fiilis oli mitä mainioin.

Video – @hiihtomaisteri

Lopulta yli tunnin kestäneen marssin jälkeen stadionille saapui iloinen ja luottavainen sakki Huuhkajien kannattajia. Viron kannattajapääty toivotti Huuhkajat tervetulleeksi komealla lakanalla, ja vaikka luottamus oli hetken aikaa koetuksella ottelun edetessä, ei usko tällä kertaa loppunut kesken.

Valtaosa suomalaisista käyttäytyi Tallinnassa hyvin, ja reissusta muodostui lopulta lämminhenkinen veljeskansojen kohtaaminen. Näin isoon joukkoon toki mahtui toheloitakin, mutta kaikkein vakavimmilta tapauksilta onneksi vältyttiin, vaikka ambulanssille ja poliisin putkalle tilausta olikin.

Toivon sydämestäni Suomelle jatkossakin otteluita Viroa vastaan, sillä he taitavat vieraidensa huolenpidon ja ovat pelillisesti askeleen isoveljeään jäljessä. En myöskään yllättyisi, jos Suomen kannattajien karaokevedoissa kuultaisiin jatkossa useammin Juice Leskistä.

The post Suomifanit otettiin avosylin vastaan Tallinnassa appeared first on Byyri.

Suomi lähtee otteluun hienoisena ennakkosuosikkina. Nations League -formaatin ajatuksena onkin, että kaikki ottelut olisivat jotakuinkin samantasoisia joukkueita vastaan. FIFA-rankingissa Unkari (51.) on hieman Suomea (62.) korkeammalla, mutta viimeaikaisten otteiden valossa Suomen voisi odottaa olevan hieman Unkaria vahvemmassa asemassa.

Suomi

Suomi lähtee melko hyvistä lähtökohdista otteluun. Pieni kysymysmerkki on Lukas Hradeckyn pelikunto kystaleikkauksen jäljiltä. Hradecky on aloittanut harjoittelun joukkueen mukana, mutta seurasi viime lauantaina vaihtopenkiltä Leverkusenin toista perättäistä tappiota Bundesliigassa.

MLS-liigassa New York City FC:n riveissä pelaava Alexander Ring puolestaan ei matkusta vanhalle mantereelle lievien vaivojen johdosta. Viime lauantaina Ring tosin pelasi täydet minuutit 2-1 tappiossa Columbusta vastaan. Tämän lisäksi loukkaantumisesta kärsivän Glen Kamaran tilalle hälytettiin Hollannin pääsarjaan siirtynyt Thomas Lam.

Muuten Markku Kanerva on päässyt valitsemaan kokoonpanonsa vapaasti Unkari- ja Viro-koitoksiin.

Ihmetystä on herättänyt Puolassa erittäin vahvasti kautensa aloittaneen Petteri Forsellin jättäminen ryhmän ulkopuolelle.  Kanerva täydensi miehistöä vielä viime torstaina, mutta Forsell vaikuttaa olevan melko alhaalla Kanervan papereissa hyökkäyspään pelaajista. Kanervan valinnat osuivat Eero Markkaseen ja Joni Kaukoon. 

Huuhkajat joutuu tottumaan uuteen aikaan, sillä Perparim Hetemaj ja pitkäaikainen kapteeni Niklas Moisander päättivät maajoukkueuransa viime vuonna.  On mielenkiintoista nähdä, onko tulevaisuudessa esimerkiksi Glen Kamarasta Hetemaj’n korvaajaksi keskikentällä.

Unkarin jälkeen Suomi kohtaa Viron kolmea päivää myöhemmin Turussa. Sen jälkeen otteluohjelma jatkuu vastaavilla vierasotteluilla, sekä otteluilla Kreikkaa vastaan.

Unkari

Unkarin kesäkuussa nimitetylle uudelle päävalmentajalle, italialaiselle Marco Rossille, ottelu Suomea vastaan on ensimmäinen Unkarin peräsimessä. Pelaajauransa jälkeen valmennuspuuhiin siirtynyt Rossi nimitettiin Unkarin päävalmentajaksi kesäkuun loppupuolella. Ennen Unkari-pestiä Rossi valmensi Slovakian pääsarjan Dunajská Stredaa.

Kuluva vuosi on ollut vaikea Unkarille: viidestä ystävyysottelusta on kertynyt neljä tappiota ja ainoastaan yksi tasapeli Valko-Venäjää vastaan. Suomi puolestaan voitti viimeisimmässä ystävyysottelussaan Valko-Venäjän kesäkuussa Ratinassa luvuin 2-0. Uuden valmentajan alaisuudessa pelaava Unkari tullee erittäin nälkäisenä Tampereelle, täynnä näyttöhaluja.

Unkari hävisi viimeisimmässä ottelussaan kesäkuun alussa kotonaan Australialle 1-2, jonka jälkeen Rossi astui maajoukkueen puikkoihin.

Unkari pääsee lähtemään otteluun ilman suurempia loukkaantumishuolia – kenties merkittävin poissaolo on keskikentän Balázs Dzsudzsák. Unkarin miehistöstä silmällä kannattaa pitää muun muassa keskikentän Ádam Nagya, laitapelaaja Zóltan Stieberia sekä kookasta hyökkääjää Ádám Szalaita.

Suomi – Unkari lauantaina 8.9. klo 19, Ratinan stadion

Suomi:

Lukas Hradecky (Bayer 04 Leverkusen)

Jesse Joronen (FC København)

Anssi Jaakkola (Reading FC)

Paulus Arajuuri (Brøndby IF)

Albin Granlund (Örebro SK)

Henri Toivomäki (KuPS)

Markus Halsti (Esbjerg FC)

Jukka Raitala (Montreal Impact)

Sauli Väisänen (FC Crotone)

Joona Toivio (BK Häcken)

Rasmus Schüller (Minnesota United)

Tim Sparv (FC Midtjylland)

Thomas Lam (PEC Zwolle)

Jere Uronen (KRC Genk)

Simon Skrabb (IFK Norrköping)

Robert Taylor (Tromsø IL)

Pyry Soiri (Admira Wacker)

Joni Kauko (Esbjerg FC)

Robin Lod (Sporting Gijon)

Jasse Tuominen (FK Bate Borisov)

Rasmus Karjalainen (KuPS)

Teemu Pukki (Norwich City FC)

Eero Markkanen (Dalkurd FF)

Unkari:

Dénes Dibusz (Ferencváros)

Péter Gulácsi (RB Leipzig)

Ádám Kovácsik (Mol Vidi FC)

Tamás Kádár (Dinamo Kiev)

Vinícius Paulo (Mol Vidi FC)

Ádám Lang (CFR Cluj)

Barnabás Bese (Le Havre)

Gergő Lovrencsics (Ferencváros)

Attila Fiola (Mol Vidi FC)

Róbert Litauszki (Ujpest FC)

Krisztián Tamás (Mol Vidi FC)

László Kleinheisler (FK Astana)

Kalmár Zsolt (DAC)

István Kovács (Mol Vidi FC)

Máté Pátkai (Mol Vidi FC)

Ádám Nagy (Bologna FC 1909)

Gergő Nagy (Budapest Honvéd FC)

Ádám Szalai (TSG 1899 Hoffenheim)

Sallai Roland (APOEL Nicosia)

Salloki Dániel (Sporting Kansas City)

Zoltán Stieber (DC United)

Varga Roland (Ferencváros)

Márton Eppel (Kajrat Almati)

The post Otteluennakko: Suomi – Unkari appeared first on Byyri.

Mattia Italiasta

Italialainen Mattia Fontana saattaa kuulostaa etäisesti tutulta, sillä onhan miehestä suomalaisessa mediassa kirjoitettu muutama vuosi sitten. Sekä Faneille.com, että Ilta-Sanomat julkaisivat Fontanasta artikkelin ennen Veronassa pelattua harjoitusottelua Italian ja Suomen välillä.

Italia vei ottelun nimiinsä 2-0 ja Mattia sai epävirallisen tittelin Italian kovimpana suomifutis-fanina.

Koko elämänsä Italiassa elänyt keräilijä on Juventuksen kannattaja, joka kasvoi pelaten koripalloa. Jalkapallokin oli mukana kuvioissa, mutta vain hetken verran.

– Lapsena pelasin futista oikeastaan vain vuoden verran maalivahtina, mutta koripalloa sitäkin enemmän. Jalkapallo on lajina kiehtonut kuitenkin aina, niin katsomosta kuin tv:stä käsin. Pohjois-Italian ja lähimaiden stadionit ovat tulleet tutuiksi, ja edesmenneelle Stadio delle Alpille minulla oli Juventuksen kausikortti usean vuoden ajan.

Juventus-faneilla on edessään erittäin mielenkiintoinen kausi Cristiano Ronaldon siirron myötä. Kesällä Mattia on seurannut Veikkausliigan tuloksia ja erityisesti FC Lahden esityksiä, mutta odottaa ymmärrettävästi toden teolla Juventuksen kautta.

– Olemme voittaneet Italian mestaruuden jo seitsemän kertaa perättäin, joten Mestarien liigan voitto on jälleen kerran suurin unelmamme. Cristianon tulon myötä olemme lähempänä tuon unelman toteutumista.

Mestarien liigasta Mattia saikin 90-luvulla ensimmäiset kosketukset suomifutikseen.

– Ennen internet-aikaa Italian maksukanavilta tuli lähinnä Englannin, Espanjan ja Saksan pääsarjojen lähetyksiä. Mestarien liiga kuului myös tv-ohjelmistoon, ja Jari Litmasen peliesitykset Juventusta vastaan jäivät erityisesti mieleeni.

Suomi-rakkaus roihahti kirjaimellisesti Mattian tavattua suomalaisen vaimonsa.

Suomi

Pohjois-Italiasta kotoisin oleva Fontana innostui toden teolla suomifutiksesta tavattuaan puolisonsa. He käyvät Suomessa loma-aikoina ja Fontana pyrkii reissuillaan katsomaan FC Lahden otteluita ja tapaamaan nykyisiä, sekä entisiä pelaajia pelipaitojen toivossa.

– Heinäkuussa kävin Suomen Jalkapallomuseossa Valkeakoskella. Museossa oli muutamia kiinnostavia esineitä, mutta odotin kyllä useampia pelipaitoja suomalaisilta seurajoukkueilta ja myös Suomen maajoukkueelta.

Yhteen tiettyyn pelipaitaan Fontana museossa kuitenkin ihastui.

– Katseeni kiinnittyi erityisesti Aulis Rytkösen signeeraamaan 60-luvun siniseen paitaan. Sama paitamalli oli nimittäin käytössä Suomen kohdatessa Italian vuonna 1965. Eräs tunnettu italialainen kerääjä omistaa kyseisen mallin kymppipaidan, jonka hän sai entiseltä Italian maajoukkuepelaajalta. Tämä pelaaja oli vaihtanut ottelun jälkeen paitoja Kai Pahlmanin kanssa.

Lomat Suomessa eivät ole pyhitetty pelkästään jalkapallolle, vaan tarjoavat hektiselle Italian arjelle täydellisen vastakohdan.

– Suomessa käydessäni nautin kalastuksesta ja suomalaisesta luonnosta niin kesällä kuin talvellakin. Italiassa kotimme lähikujat ovat täynnä liikennettä ja melua, joten akkujen lataamiseen Suomi on täydellinen paikka! Ihmettelen yhä Suomessa käydessäni kuinka hiljaisia kaupungit ovat iltaisin.

Suomessa vietetyt lomat ovat auttaneet luonnollisesti pelipaitojen keräilyssä, mutta kokoelman ensimmäinen paita löytyi eBay-verkkokaupasta. Paita oli ollut käytössä Suomen ja Italian kohdatessa Messinan Stadio San Filippolla vuonna 2004, joka vahvistaa Fontanan ideologiaa – miehellä on erityinen paikka kokoelmassaan Suomen ja Italian keskinäisissä kamppailuissa käytetyille paidoille.

Kokoelma

Mattialle vuosien saatossa kertynyt kokoelma ei ole täydellinen, mutta siitä saisi aikaan jo nyt komean näyttelyn. Suomen pelipaitoja on kertynyt yli 70 ja lisää on tulossa.

– Haluaisin ehdottomasti saada kokoelmani näytille Suomessa. Minulla on miltei kaikki koti- ja vieraspaidat 60-luvun lopulta tähän päivään saakka kerättynä, joten suuri osa suomalaista jalkapallohistoriaa on hyvässä tallessa.

Muutamia paitoja keräilijä edelleen metsästää, sillä se on yksi keräilyharrastuksen hienoimmista piirteistä. Harvinaisten ja vielä kokoelmasta puuttuvien paitojen löytäminen kannustaa harrastustoiminnan jatkamiseen, ja nostattaa lapsenomaisen jännityksen paidan saapuessa.

– Yksi unelmani on saada Jari Litmasen paita hänen maajoukkueuransa loppuvaiheilta. Erityisesti EM-2008, MM-2010 ja EM-2012 -kisojen karsintavaiheessa käytetty paita on hakusessa. Vielä harvinaisempi toive on Brasilian ja Suomen vuonna 1992 pelatussa ystävyysottelussa käytetty pelipaita – ilmeisesti kenelläkään ei ole sitä tallessa!

Keräilyharrastus on vienyt Mattian myös lähemmäksi suomalaisia jalkapalloilijoita, sillä mies lähestyy rohkeasti pelaajia keräilyurakkansa tiimoilta.

– Kaikki paitani ovat peleissä käytettyjä paitoja ja peleihin tarkoitettuja varapaitoja. Näitä ei saa ostettua kaupoista, ja siksi suora kontakti on ollut netin huutokauppojen lisäksi yksi tapa kartuttaa kokoelmaa. Viime kuukausien aikana olen ollut yhteydessä mm. Jukka Raitalan, Joona Toivion, Kari Arkivuon, Simon Skrabbin ja entisen maajoukkuepelaajan, Raimo Saviomaan, kanssa. Isoin kiitos kuuluu siis pelaajille; ilman heidän apuaan, kokoelmani ei olisi ikinä kasvanut näin kattavaksi!

Mattia Fontanan matkaa peliasujen maailmassa voit seurata:

http://www.finlandmatchworn.com/

https://www.facebook.com/finlandmatchwornshirts

https://www.instagram.com/finlandfootballmuseum/

Kuvat – Mattia Fontanan arkisto

The post Italialaismiehellä on huima kokoelma Suomen pelipaitoja – ‘’Haaveena oma näyttely’’ appeared first on Byyri.

Moni suomalainen suuntaa ulkomaille kokemaan jalkapallokulttuuria, jota ei välttämättä löydä Suomesta. Viime vuosina jalkapallomatkojen määrä varsinkin Ruotsiin ja Allsvenskanin otteluihin on kasvanut. Matkakohteina toimivat usein Tukholman derbyt AIK:n, Djurgårdenin ja Hammarbyn välillä.

Vaikka Ruotsi on Suomelle läheisin naapurimaa monella tapaa, on maiden jalkapallokulttuurissa isojakin eroja. Mutta onko Ruotsi se Pohjoismaiden luvattu futismaa?

Nopea vilkaisu kaukaloihin

Joidenkin suomalaisten jalkapallofanien silmätikkuna on pitkään ollut jääkiekko. Tässä juttusarjassa jääkiekko tulee vastaan niin lajina kuin myös vertailukohtana jalkapalloon. Vaikka futis tuli Suomeen vuosikymmeniä ennen jääkiekkoa, on jääkiekko valtalaji tänä päivänä.

Yrjö Salminen toi jääkiekon Suomeen 1920-luvulla, mutta laji lähti nousuun vasta vuosikymmenten päästä 1950- ja 1960-luvuilla. Ensimmäinen jäähalli rakennettiin Hakametsään 1960-luvulla. Ruotsissa vastaavasti Raoul Le Mat toi jääkiekon maahan 1919, ja ensimmäinen hallityyppinen rakennus vihittiin käyttöön jo 1930-luvulla.

Molemmissa maissa jääkiekko on edelleen suuri laji, ja Ruotsi on kerännyt siinäkin rutkasti menestystä voittamalla muun muassa 11 MM-kultaa ja kaksi olympiakultaa miesten puolella.

Ruotsin sarjat kiinnostavat

Sekä Ruotsissa että Suomessa jalkapallo on kuitenkin harrastetuin kaikista joukkuelajeista. Kiinnostavuuden ja arvostuksen suhteen jalkapallo silti kamppailee Suomessa monen muun lajin kanssa, eikä ole ykkönen.

Vastaavasti Ruotsissa jalkapallo on seuratuin laji, ja sen ympärille on muodostunut kansanliike.

Ruotsista ja ruotsalaisesta jalkapallosta puhuttaessa vanhemmat sukupolvet muistavat ehkä Malmö FF:n dominoinnin, tai IFK Göteborgin seikkailut Euroopassa 1980-luvulla. Toisille mieleen juolahtaa Tomas Brolinin, Thomas Ravellin ja kumppaneiden sensaatiomainen MM-pronssi Yhdysvalloista 1994.

Nuoremmille sukupolville Tukholman derbyt, tifot, soihdut ja Zlatan Ibrahimović ovat kenties tutumpia. Joillekin tuttuja ovat varmasti myös synkemmät ilmiöt, kuten huligaanit firmoineen.

Yhteinen kiinnostuksenkohde kaikille ruotsifutiksen suomalaisseuraajille lienevät kuitenkin suomalaispelaajien edesottamukset Ruotsin sarjoissa, joissa suomalaisia on pelannut 1950-luvulta lähtien.

Ensimmäinen Ruotsissa pelanneista suomalaisista oli Jorma Vaihela (IK Oddevold 1954-1957). Allsvenskanissa ulkomaalaispelaajat olivat kiellettyjä vuoteen 1974 saakka, mutta Pekka Utriainen pelasi kaksoiskansalaisena IFK Holmsundin kanssa Allsvenskanissa 1967. Sen jälkeen suomalaisia on käynyt tasaiseen tahtiin länsinaapurissa, ja tälläkin kaudella Allsvenskanissa suomalaisvärejä edustaa kuusi pelaajaa.

Tällä hetkellä kaksi Huuhkajien mukana olevaa pelaajaa tienaa elantonsa Ruotsin pääsarjassa: Simon Skrabb (IFK Norrköping) ja Albin Granlund (Örebro SK). Heidän lisäksi maajoukkueesta tutut Kari Arkivuo (BK Häcken), Daniel Sjölund (IFK Norrköping), Juho Pirttijoki (GIF Sundsvall) ja Juhani Ojala (BK Häcken) pelaavat Allsvenskanissa.

Maajoukkueet eri planeetoilta

Ruotsin maajoukkue pelasi ensimmäistä kertaa maaottelun 1908 ja Suomen maajoukkue kolme vuotta myöhemmin, alle vuosi ennen Tukholman olympialaisia, joissa Suomi oli mukana. Jopa maiden ensimmäiset ulkomaille siirtyvät pelaajat sijoittuvat melkein samalle vuodelle: Gunnar Nordahl siirtyi AC Milaniin 1949 ja Aulis Rytkönen Tuolouseen 1952.

Tänä päivänä Suomi ja Ruotsi vääntävät eri tasolla sekä seurajoukkue- että maajoukkuetasolla. Ruotsin MM-ryhmästä 14 pelaajaa pelasi viime kaudella Euroopan top-5-sarjoissa (Englanti, Espanja, Italia, Ranska ja Saksa). Huuhkajien kesäkuun maaotteluryhmästä ainoastaan Lukas Hradecky ja Sauli Väisänen pelaavat yhtä kovissa sarjoissa.

Huuhkajat ei ole vielä yltänyt EM- tai MM-lopputurnaukseen, mutta länsinaapurissa odotetaan 12 vuoden tauon jälkeen taas tulevia MM-kisoja vesi kielellä. Ruotsin esiintyminen MM-lopputurnauksessa Venäjällä on 12. kerta sen historiassa. Esimerkiksi suuret jalkapallomaat Alankomaat ja Portugali eivät ole osallistuneet yhtä moniin MM-lopputurnauksiin.

Ensimmäisen kerran Ruotsi esiintyi jalkapallon MM-kisoissa Italiassa vuonna 1934, ja vuosien saatossa palkintokaappiin on kertynyt kaksi pronssia ja yksi hopea. Kirkkain näistä, eli hopea, tuli tasan 60 vuotta sitten kotikisoissa 1958, kun Brasilia oli vahvempi loppuottelussa Råsundalla. Brasilialaiset voittivat loppuottelun 5-2, ja eräs 17-vuotias Santos FC:n lupaus nimeltä Pelé iski kaksi maalia Ruotsin verkkoon.

Mainittakoon, että Pelé pokkasi turnauksen päätteeksi parhaan nuorimman pelaajan palkinnon ja nousi koko maailman tietoisuuteen.

MM-kisat 2018

Ruotsi joutui kovaan karsintalohkoon kisaamaan paikasta Venäjän MM-kisoihin. Samassa lohkossa pelasivat muun muassa Ranska ja Alankomaat, mutta Blågult suoriutui karsintaurakasta mallikkaasti ja pudotti kaikkien yllätykseksi Italian pudotuspelivaiheessa.

Kotikentällä Erik Hamrénin alaisuudessa maajoukkue ei aina ollut kovin pidetty, mutta Janne Anderssonin aikakaudella se on noussut jälleen suosioon.

Andersson aloitti pestinsä viime EM-kisojen jälkeen, ja huonosti sujuneiden kisojen jäljiltä odotukset eivät olleet kovin korkealla. Ruotsin jäätyä alkolohkoon Zlatan Ibrahimovic päätti lopettaa maajoukkueuransa. Zlatan jäi toistaiseksi historiankirjoihin maansa kaikkien aikojen parhaana maalintekijänä, mutta samalla voidaan todeta kollektiivin vihdoin korvanneen maailmantähden.

Ensi torstaina alkavissa MM-kisoissa Saksan, Meksikon ja Etelä-Korean kanssa samassa lohkossa pelaava Ruotsi on myös ilman Zlatania mielenkiintoinen nippu seurattavaksi.

Sankarin viittaa voidaan asetella Emil Forsbergin harteille, mutta ennen kaikkea Ruotsi on pitkästä aikaa joukkue, jota ei häikäise kenenkään supertähden valokeila.

Menestyshullu kansa

Suomessa monesti ihaillaan Ruotsin yleisömääriä derbyissä ja muissa isoissa otteluissa seuratasolla. Maajoukkueen osalta Ruotsissa yleisömäärät olivat MM-karsintojen alussa tapetilla, kun ensimmäiseen karsintapeliin Alankomaita vastaan paikalle raahautui vain reilu 36 000 katsojaa.

Solnassa sijaitsevan Friends Areenan kapasiteetti maajoukkueen pelatessa kun on hieman yli 50 000 katsojaa.

Seuraavaan kotiotteluun Bulgariaa vastaan paikalle löysi tiensä enää 21 777 silmäparia, mutta viimeisissä kolmessa kotikarsintapelissä pelissä tupa oli lähes täysi.

Myös Allsvenskanissa yleisömäärät vaihtelevat isolla haitarilla. Suomessa puhutaan aktiivisesti varsinkin Veikkausliigan ja Huuhkajien yleisömääristä, mutta ei Ruotsissakaan kaikki ole täydellisesti.

Ovatko arvokisoissa esiintyminen ja aikoinaan niissä menestyminen ainoat syyt, miksi Ruotsi on askelia Suomea edellä jalkapallossa? Miksi  ruotsalaisjoukkueet ovat viime vuosina menestyneet eurokentillä?

Lähteet: svenskfotboll.se, fifa.com, hockeysverige.se, aik.se, Riksidrottsförbundet, KIHU

The post Ruotsi – se luvattu futismaa? appeared first on Byyri.

Arabiemiirikunnissa ihmisoikeudet ovat retuperällä. Valtaosa maan väestöstä koostuu pitkälti eteläaasialaisista siirtotyöläisistä, jotka raatavat muun muassa rakennusalalla lähes orjuutta muistuttavissa olosuhteissa vailla kansalaisoikeuksia. Maan loistokkaat nähtävyydet, kuten maailman korkein rakennus Burj Khalifa, eivät ole syntyneet ilman tuskaa ja kiistanalaisia oloja. Lisäksi esimerkiksi sananvapauden puute, naisten heikko asema, seksuaalivähemmistöjen syrjintä ja ihmiskauppa ovat arkipäivää Arabiemiirikunnissa.

Huuhkajat ei luonnollisesti ole ainut maajoukkue, joka on viime talvina viihtynyt Lähi-idän auringon alla. Esimerkiksi Ruotsin miesten maajoukkue on vuodesta 2014 lähtien matkannut tammikuisin Arabian niemimaalle. Harjoitusotteluissa ovatkin usein kohdanneet maat, joiden oma sarjakausi ei ole vielä käynnistynyt tai on talvitauolla. Ympäristö on ymmärrettävästi ollut suotuisa pelaajille ja taustajoukoille muun muassa ilmastonsa takia. Vakavat yhteiskunnalliset ongelmat eivät vieraileville jalkapalloilijoille näy, joten maajoukkueet ovat pystyneet keskittymään olennaiseen. Arabiemiirikuntien vakiintuminen vuosittaiseksi matkakohteeksi ei siis ole yllättävää.

Tulevien treenimatsien pelipaikka Turkki on sen sijaan presidentti Recep Tayyip Erdoğanin aikakaudella kulkenut kohti autoritaarisuutta, kun Erdoğan on toistuvasti hiljentänyt vastustajansa ja häneen kohdistuvat soraäänet. Ihmisoikeuksia on poljettu ja lukuisat toisinajattelijat, toimittajat ja oppositiopoliitikot ovat joutuneet vangituiksi mielipiteidensä takia. Aktiivisesti Syyrian sotaan osallistuva Turkki hyökkäsi vastikään Pohjois-Syyrian kurdialueille. Hyökkäyksessä on tiettävästi kuollut useita kymmeniä siviilejä.

Turkin valikoituminen pelipaikaksi lienee useiden tekijöiden summa. Markku Kanervan halu kohdata hieman heikompia vastustajia, melko lyhyt varoitusaika ja luonnollisesti Huuhkajat harjoitusvastustajakseen haluavien maiden määrä rajaavat vaihtoehdot vähäisiksi.

Joka tapauksessa Palloliiton tuoreella puheenjohtajalla Ari Lahdella on nyt näytönpaikka. Maaliskuun otteluita lienee vaikea siirtää muualle, mutta ensi vuoden tammikuun mahdollisille harjoitusotteluille löytynee toinenkin paikka kuin Arabiemiirikunnat.

On olemassa ihmisiä, jotka haluavat ajatella urheilun ja politiikan toisistaan erillään olevina osa-alueina. Tosiasia kuitenkin on, että urheilulla tehdään politiikkaa siinä missä muillakin keinoilla. Ilmaisemalla halukkuutensa pelata näissä maissa Suomi osoittaa välinpitämättömyyttä ihmisoikeuksia kohtaan ja antaa tukensa sortaville valtiojohdoille.

Linjaus siitä, että harjoitusottelut pelattaisiin jatkossa paremmin eettistä tarkastelua kestävissä maissa olisi pieni muutos, johon Palloliitolla on varaa. Liitto ei tietenkään yksin voi tätä päättää, sillä maajoukkue menee sinne, missä vastustajatkin ovat. Muutokseen vaadittaisiin esimerkiksi pohjoismaisten jalkapalloliittojen yhteinen sopimus siitä, minne päin maailmaa harjoitusleirit suunnataan. Olivat matkakohteen valinnalle perusteina sitten taloudelliset seikat tai hyvät fasiliteetit ja lämmin ilmasto, harjoitusotteluille löytyy varmasti parempiakin paikkoja. Todennäköistä kuitenkin on, että ensi vuonnakin Huuhkajat nähdään leireilemässä Lähi-idässä, mutta toivossa on hyvä elää.

Ari Lahti, keskusteluyhteys auki ja solidaarisuutta peliin!

The post Treenimatseja Turkissa – olisiko aika vaihtaa linjaa? appeared first on Byyri.

Jukka Raitala

Keravalaislähtöisen Jukka Raitalan viime kuukaudet eivät ole olleet pelkkää ruusuilla tanssimista. MLS:n Columbus Crew’ssä vaikuttavan laitapuolustajan minuutit olivat MLS:n runkosarjan loppua kohden vähenemään päin. Pudotuspelien edellisellä kierroksella David Villan, Andrea Pirlon ja suomipoika Alexander Ringin tähdittämää New York City FC:tä vastaan Jugille ei irronnut yhden yhtä peliminuuttia.

Keskiviikkona 22. marraskuuta Raitala palasi kuitenkin avaukseen – ja muistutti välittömästi avuistaan. Kyseessä oli jo MLS:n konferenssifinaali eli välierä Toronto FC:tä vastaan. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin, ja Raitala vastaanotti ylistystä otteistaan niin kannattajilta sosiaalisessa mediassa kuin esimerkiksi amerikkalaiselta Last Word on Soccer -sivustoltakin.

Vaikka lajipuristien mielestä playoffit eivät ikinä kuulu jalkapalloon, MLS:n pudotuspelien on pakko myöntää olevan kiintoisaa katsottavaa. Raitalan ja Columbus Crew’n kamppailu finaalipaikasta jatkuu torstaina 30.11. kello 2.30 Suomen aikaa. Tuolloin vuorossa on toinen osaottelu, johon Toronto saa mukaansa suuret tähtensä, Sebastian Giovincon ja Jozy Altidoren.

Tuttu tehokaksikko

Kasper Hämäläistä ja Teemu Pukkia yhdistää useampikin asia. Yksi on se, että molemmat ovat saaneet paljon rapaa kehnoista otteistaan Huuhkajissa, etenkin Mixu Paatelaisen aikana, ja varmasti osittain syystäkin. Toinen, iloisempi asia, on se, että kumpainenkin kavereista on tällä hetkellä oikein hyvässä tehovireessä.

Edellisviikolla hattutempun paiskonut Pukki teki pystyjuoksusta varsin pukkimaisen maalin Brøndbyn voittaessa sunnuntaina 26. marraskuuta Silkeborgin. Myös Kappe jatkoi tehoputkeaan: jääkiekkotermein ilmaistuna turkulainen teki Puolan liigan ottelussa Korona Kielceä vastaan pisteet 1+1.  Maali syntyi läpiajosta. Hieno homma, kundit, ja lisää vain jatkossakin!

Muita mainintoja

Lauantaissa 25. marraskuuta oli kovine kohtaamisineen potentiaalia Huuhkaja-fanien todelliseen TV-herkkupäivään. Perparim Hetemaj’n Chievo ja Sauli Väisäsen SPAL kohtasivat Italian Serie A:ssa ottelussa, josta veronalaiset veivät lopulta pidemmän kynnen lukemin 2-1. Myös Saksan Bundesligan ottelu Eintracht Frankfurt – Bayer Leverkusen olisi voinut olla superkiinnostava; Lukas Hradecky toki vartioi maaliaan, mutta Leverkusen-valmentaja Heiko Herrlich ei jostakin kummallisesta syystä päästänyt Joel Pohjanpaloa taaskaan irti. Buu!

Viikon aikana nähtiin myös hienoja hetkiä Englannin kentillä. Maalivahti Anssi Jaakkola teki debyyttinsä Englannin Championshipissä tiistaina joukkueensa Readingin kohdatessa Bolton Wanderersin. Taakse upposi kaksi maalia, mutta Readingin valmentaja, legendaarinen Jaap Stam kehui suomalaiskassarin suoritusta – olkoonkin, että Arsenalista tuttu Brad Mannone palasi reissultaan tolppien väliin lauantaiksi. Tiistai-illan onnistuja oli myös Daniel O’Shaughnessy, joka urakoi ysikymppisen vasempana pakkina nollapelissä Cambridge Unitedia vastaan.

Suomalaiset eivät voita ulkomailla mestaruuksia liian usein. Vaikka nuorukaisen rooli olikin rajallinen, Byyri onnittelee BATE Borisovin Jasse Tuomista Valko-Venäjän mestaruudesta. Respect, ja ensi kaudella ryminällä avaukseen!

The post Huuhkajat maailmalla: Jugi playoffien pyörteissä appeared first on Byyri.

Mukiinmenevä lopetus

Ottelu noudatteli tänä syksynä päättyneiden MM-karsintojen loppuvaiheen kaavaa, jossa Huuhkajat pystyivät ilman paineita pistemenetyksistä rakentamaan omaa peliään vapautuneesti sekä luomaan liudan tuloksekkaita maalipaikkoja. Loppulukemat 3-0 olikin oikeutettu tulos pelitapahtumiin nähden. Torstain ottelu toimi kuitenkin ennen kaikkea näyttämönä päävalmentaja Markku ”Rive” Kanervan ajamille pelaajauudistuksille, joita tulevaisuuden peleissä tullaan todennäköisesti näkemään.

Ystävyysottelun kirkkaimmat tähdet Pyry Soiri ja Robin Lod esittivät hyviä yksilösuorituksia hyisessä Helsingin illassa. Tällaisia otteita ei maajoukkueen peleissä olla viime vuosina tarpeeksi nähty. Erityisesti ottelun ensimmäinen maali rakentui juuri Soirin tekemän hyökkäyspään palloriiston kautta, joka johti lopulta sijoitukseen ohi Viron maalipuita vahtineen Mihkel Aksalun. Samaten Lod oli virkeällä pelipäällä ja Kreikan liigassa dominoiva keskikenttäpelaaja palkittiin kahdella täysosumalla.

Kaikkia kolmea ottelussa syntynyttä maalia kuvaakin tapa rakentaa peliä, jossa hyökkäykset olivat kontrolloituja ja vastustaja pakotettiin tekemään omasta pelistään vaikeaa.

Laitapelaajien ahkerat nousut hyökkääjien tueksi ottelun ensimmäisellä puoliajalla olivat allekirjoittaneen mielestä ottelun parhainta antia. Suomen hyökkääjät Teemu Pukki ja Joel Pohjanpalo eivät jääneet kauas maalinteosta, mutta tässä ottelussa se jäi kuitenkin saavuttamatta.

Uusia vastuunkantajia

Kanervan ajama pelitapauudistus sisältäen kiinteän 4-4-2 muodostelman mahdollistaa uuden pelaajasukupolven sisäänajamisen joukkueeseen. Debyyttinsä A-maajoukkueeseen tehnyt Glen Kamara sai harjoitella joukkueen yhteispeliä turvallisesti kokeneempien pelaajien ympäröimänä ja tämä mahdollisti mallikkaan 90-minuuttisen. Alun varovaisuus ja pari harhasyöttöä muuttuivat loppua kohden rohkeudeksi pelata enemmän muun joukkueen kanssa yhteen. Odotettavissa onkin lisää peliaikaa Skotlannin Valioliigassa ihastuttaneelle Kamaralle.

Nuorista pelaajista Jasse Tuominen sekä Fredrik Jensen saivat myös peliaikaa ottelun toisella puoliajalla. Molemmat esittivät varmoja otteita sekä hyviä pystyjuoksuja, joista saatiin ajoittain myös rakennettua vaarallisia hyökkäyksiä. Lisää näytönpaikkoja Kanervan alaisuudessa odotettavissa myös heille.

Suomen puolustus selviytyi kelvollisesti Viron vaisusta hyökkäyspelaamisesta. Vaarallisimmat maalintekopaikat muodostuivat omassa puolustuspäässä tehdyistä harhasyötöistä, joista Suomen maalia vartioinut Jesse Joronen kuitenkin selviytyi varmasti.

Sen sijaan joukkueen kapteenin Niklas Moisanderin otteet laitapuolustajan roolissa eivät vakuuttaneet. Tästä on kuitenkin turha syyttää täysin Moisanderia, sillä pelipaikka ei lähtökohtaiselle topparille ole kovin mielekäs.

Maajoukkueen laitapuolustajien poissaolot herättävätkin kysymyksiä tulevasta. Kuinka reagoida ja täyttää Kari Arkivuon ja Jere Urosen kaltaisten pelaajien paikat tulevaisuudessa? Juha Pirisen sisääntulo toisella puoliajalla paikkasi ongelmaa, mutta ensi syksynä alkavia EM-karsintoja ajatellen tilannetta täytyy tarkkailla.

Valoa tunnelin päässä

Viroa vastaan käyty ystävyysottelu jatkoi Huuhkajien tappiottomien otteluiden putkea. Samaten tähän otteluun päättyi vuosi 2017 A-maajoukkueen osalta. Oli suuri ilo nähdä onnistumisia niin joukkue- kuin yksilötasollakin, mutta työtä on edelleen paljon tehtävänä. Tämän vuoden aikana joukkueen pelaajarotaatio on ollut laajaa ja Kamaran myötä kokoonpanossa on käynyt 43 eri pelaajaa. Toiveissa olisikin, että ennen syksyllä 2018 käynnistyviä EM-karsintoja joukkueen sitoutumista ja yhtenäisyyttä saataisiin tehokkaammaksi.

Loukkaantumisilta ei varmastikaan voida täysin välttyä, mutta mahdollinen menestyminen myös ystävyysotteluiden ulkopuolella olisi äärimmäiseen myönteistä koko maajoukkueen uskottavuuden kannalta. Tämän ottelun näyttöjen perusteella katse tulevaan näyttää kuitenkin valoisalta.

Kuva: Jani Karlsson

The post Huuhkajien paluu Helsinkiin – Vuosi päätökseen appeared first on Byyri.

Paulus Arajuuri

Suomen maajoukkueen lempeän jättiläisen, Paulus ’’Paukku’’ Arajuuren nimi nousi taas monen huulille Kroatiaa ja Turkkia vastaan pelattujen karsintapelien jälkeen. Tasapainoinen esitys Rijekassa ja loisteliaan tasoitusmaalin iskeminen kotiyleisön edessä Turussa loivat uskoa maajoukkueen kannattajille sekä varmasti miehelle itselleen seurajoukkuetta ajatellen.

Pieni piristysruiske tuli tarpeeseen, sillä Puolassa 2014–2016 dominoinut topparijärkäle on kohdannut tällä kaudella aivan uuden haasteen. Arajuuri siirtyi tammikuussa Teemu Pukin seurakaveriksi Brøndby IF:n riveihin Tanskan Superliigaan, mutta ensimmäinen vuosi ei ole missään nimessä ollut ruusuilla tanssimista. Siinä missä Pukki mätti kevätkaudella maaleja, Arajuurelle irtosi paikka avauksessa vain kuudesti, eivätkä esitykset olleet kovin mairittelevia. Huuhkajien vakioavaajan puolustukseksi täytyy tosin todeta, että Brøndbyn alakerran pelaaminen oli läpi kevään erittäin epävarmaa.

Heinäkuussa käynnistyneellä uudella sesongilla Arajuuri on jakanut vastuuta islantilaisen Hjortur Hermannssonin ja saksalaisen Benedikt Rockerin kanssa vaihtelevalla menestyksellä. Brøndby on pitänyt nollan kuudessa pelissä kahdestatoista, ja näistä Arajuuri on avannut neljästi. Ilman Huuhkaja-lasejakin voi kuitenkin todeta Pauluksen olevan lähtökohdiltaan tästä kolmikosta kovin tekijä, ja jos Paukku vain saisi siirrettyä maajoukkuevireensä myös Brøndby-paitaan, olisi avauskokoonpanopaikan sementoiminen vain ajan kysymys.

Sunnuntaina 15.10. Brøndby kaatoi odotetusti kotikentällään Silkeborgin. Teemu Pukki pääsi toisella puoliajalla kentälle ja alusti isäntien 4-0-maalin, kun Arajuuri puolestaan istui valitettavasti koko ysikymppisen penkillä. Erinäisistä vastoinkäymisistä – kaksi ulosajoa kahden kuukauden sisään – huolimatta lempeän jätin otteita odottaa silti innolla tulevinakin viikkoina!

Kuva: Roger Gor

Juhani Ojala & Kari Arkivuo

Kun sensaatiomaisia päänahkoja eurokentillä napsinut Östersunds FK on vienyt ruotsalaisen jalkapallon Suomessa nauttiman rajallisen valokeilan, on joiltakin saattanut jäädä huomaamatta, että toinen pienellä budjetilla operoiva ruotsalaisjoukkue BK Häcken on pelannut erittäin mallikasta kautta. Tällä hetkellä neljännellä sijalla majailevan joukkueen menestyksen ytimessä on ollut laadukas puolustus. Sen tukipilarit ovat olleet sinivalkoisia: Ajaxista muistetun Rasmus Lindgrenin vierellä topparina on pelannut alkuvuonna SJK:sta Ruotsiin siirtynyt, Huuhkajissa äskettäin Kroatiaa vastaan ysikymppisen huhkinut Juhani Ojala. Laitapakkina on puolestaan häärinyt jo pitkään göteborgilaisseurassa pelannut Kari Arkivuo.

Juden ja Kallun hyvät otteet jatkuivat myös lauantaina 14.10., kun Häcken otti suvereenin 3-0-voiton putoamiskamppailussa pyristelevästä AFC Eskilstunasta. Nollapeli oli kumpaisellekin jo kauden kymmenes. Knoppina mainittakoon, että ottelussa pelasi myös kolmas suomalaisille tuttu puolustajahahmo – itse Taye Taiwo jäi tällä kertaa Ojalaan ja Arkivuohon verrattuna kakkoseksi!

Muita mainintoja

Voiko Huuhkajiin ponnistaa Saksan Regionalligasta? Tuskinpa, mutta espoolaispuolustaja Henri Aallon nollapeli VfB Oldenburgin paidassa Eutiner SV:tä vastaan ilahdutti Byyrin toimitusta kovasti. Antti Mäkijärvi istui koko ottelun Oldenburgin penkillä. Nollapeliin ylsi yhtä lailla myös pienen loukkaantumisen jälkeen maalinsuulle palannut Walter Viitala, joka pelaa Tanskan divarin Viborg FF:ssä.

Glen Kamara pääsi Huuhkajien mukaan Kroatia- ja Turkki-peleihin, mutta peliminuutteja ei nuorelle miehelle herunut. Seurajoukkueessaan Skotlannin liigan Dundeessa hyvin esiintynyt Kamara tekee kuitenkin itsestään jatkuvasti kannattavampaa valintaa myös maajoukkuetta ajatellen. Celtic oli lauantaina 14.10. parempi lukemin 1-0, mutta Kamara keräsi esityksestään kehuja. Ainoana kauneusvirheenä valmentaja Neil McCann tosin ottelun jälkeen totesi suojattinsa olleen liian kiltti, kun Kamara ei kaatunut tilanteessa, josta Dundee olisi voinut saada rangaistuspotkun.

The post Huuhkajat maailmalla: Paukun paluu karuun arkeen appeared first on Byyri.

Värikkäiden vaiheiden jälkeen karsinnoissa oli päädytty tilanteeseen, jossa Unkari oli ennen viimeistä ottelua enää vain pisteen Suomea edellä. Voitolla Suomi olisi ohittanut Unkarin ja noussut lohkossa jatkokarsintoihin oikeuttavalle toiselle sijalle. Paikka tulevan kesän MM-kisoihin Ranskaan oli siis konkreettisesti omissa käsissä vielä vajaat kahdeksan kuukautta ennen kisojen avauspotkua.

Palatkaamme ajassa kaksikymmentä vuotta taaksepäin.

Olen 14-vuotias. Istun Olympiastadionin pohjoispäädyssä, joka tunnetaan nykyisin Pohjoiskaarteena.

Mixu Paatelainen laukoo, ja pallo menee unkarilaispuolustajan jaloista päätyrajasta yli, kun ottelun lisäaika on jo käynnissä. Tuomari näyttää maalipotkua. Minä ja ihmiset ympärilläni nousevat seisomaan. Käsiä levitellään, tuomarille kiroillaan ja huudetaan pää punaisena opaskoiran tarpeesta. Jari Litmanen protestoi voimakkaasti ja saakin tempustaan keltaisen kortin.

Ihmiset jäävät seisomaan ja alkavat seurata uudelleen peliä. Kentällä on tapahtunut jotain, ja Unkari on saanut vapaapotkun. Vapari menee päätyrajasta yli – voi riemun määrää! Nyt ollaan ihan oikeasti lähellä!

Unkari saa vielä kulmapotkun. Näen toisessa päädyssä kammottavan härdellin. Pallo pomppii maalilla, mutta joku onneksi siivoaa maaliviivalta. Ei. Hän siivoaa sen Teuvo Moilasen takalistoon. Ei. Se ei voi mennä näin.

Pikkukylästä pääkaupunkiin

Kertaan nyt päivän kulun omalta osaltani. Kuten todettua, olin tuolloin teini-iässä oleva miehenalku. Matka Helsinkiin, maan pääkaupunkiin, oli siitä jännittävä, että nyt tehtiin reissu maaotteluun toista kertaa kavereiden kanssa ilman vanhempien seuraa. Ensimmäisen kerran tämä oli tehty elokuussa, kun Suomi kohtasi Norjan, ja kun kaikki oli mennyt hienosti, niin saatiin lupa lähteä matkaan uudemman kerran.

Asuin tuolloin pienessä maalaiskylässä Tottijärvellä, 30 kilometriä Tampereelta länteen, paikassa jossa vietin valtaosan lapsuudestani. Äitini heitti meidän kolmen pojan seurueen Tampereen rautatieasemalle, josta matkamme oli toden teolla alkava.

Lähtiessämme sää oli mitä parhain – täydellinen syysilma. Olimme käyneet aiemmin aamulla pelaamassa kylän kentällä ja ajantajunnan menettäneinä meinasimme myöhästyä junasta. Äiti kävi kuumana, kun joutui ajamaan kovempaa takiamme. Juoksimme aseman parkkipaikalta ja ehdimme lopulta junaan.

Matka meni leppoisasti, todennäköisesti jotain todella tyhmiä juttuja ja varmasti myös itse ottelun asetelmia jauhaen. Minulla oli vielä noissa karsinnoissa suuri henkilökohtainen porkkana. Perheellämme oli tapana tehdä kesäisin automatkoja ympäri Eurooppaa, ja olin saanut ylipuhuttua täysin kaikesta urheilusta piittaamattomat vanhempani, että kesän matkaohjelmaan sisältyisi yksi Suomen peli, jos kisoihin päästäisiin. Muistan mehustelleeni tällä ajatuksella aika paljon.

Hieman ennen pääteasemaa havaitsimme, että pääkaupungissa sataa ja rankasti. Sade ei lannistanut intoamme, mutta pakotti meidät vetämään sadevaatteet niskaamme.

Ottelun alkuun oli pari tuntia aikaa; seuraavaksi edessä oli ehkä matkan jännittävin osuus. Kävelimme suoraan Olympiastadionin nurkille ja sen kallioille. Menimme hieman syrjään ja yksi kavereistani kaivoi repustansa oluttölkit. Hän oli ottanut isänsä varastosta kaikille yhden oluen, ovelasti siten, että hän oli lipastanut yhden tölkin viikossa, jotta hävikki menisi isältä ohitse. Oluet hörpittyämme siirryimme stadionille sateen vain yltyessä. Joukkueiden astellessa nurmelle ilmapiiri oli vähintäänkin sähköinen. Yleinen mieliala tuntui olevan optimistinen ja toiveikas. Ihmiset eivät puhuneet tappiosta tai osanneet pelätä sitä, ottelu tunnuttiin yleisesti koettavan valtavana mahdollisuutena. Mahdollisuutena, johon oli tartuttava.

Huipulta alas

Ollakseni rehellinen, en muista itse ottelun tapahtumista juurikaan. Muutamat hetket ovat oluista huolimatta jääneet mieleen pysyvästi. Erityisen hyvin muistan suomalaisten voimakkaan kannustuksen. Rytmikkäät Suomi-huudot kuuluivat Olympiastadionilla tasaisin väliajoin, mikä oli suhteellisen uutta ja hienoa.

Ensimmäinen selkeä muistikuva itse pelistä on noin tunnin kohdalta. Suomi antoi kulmapotkun läheltä päätyä, jossa istuimme. En muista, kuka voitti pääpallon boksissa, mutta Antti Sumiala jatkoi pallon maaliviivalta taidokkaasti sisään ja vei Suomen 1-0 johtoon. Olympiastadion räjähti sellaiseen huutoon, jota en ole kovin montaa kertaa elämässäni kokenut, vaikka olen Stadikalla kymmeniä kertoja vieraillutkin. Seurasin tuohon aikaan erittäin paljon myös jääkiekkoa, mutta tuossa pienessä hetkessä koin jotain ennenkokematonta.

Toisilleen ventovieraat ihmiset halailivat toisiaan. Väitän aistineeni tuolloin konkreettisesti ensi kertaa sen yhteisöllisyyden ja euforian, minkä vain jalkapallo voi ihmiselle tuoda. Se oli pieni, mutta hyvin tärkeä hetki elämässäni.

Ottelu oli aivan viimeisillä hetkillään ja Richard Möller Nielsen otti Sumialan vaihtoon. Sumiala lähti astelemaan kohti vaihtopenkkiä, epäröi hetken ja antoi tulla. Villi tuuletus pääkatsomon edessä sai koko stadionin liekkeihin. Tämä oli Sumialan ilta, hän antoi sen näkyä, ja stadion antoi sen kuulua. Kuuluipa jostain toiselta pitkältä sivulta myös rytmikkäät Antti-huudotkin.

Pian tämän jälkeen Paatelainen rynni vasemmasta laidasta lähemmäksi maalia. Laukaus unkarilaisen jalkoihin vei kulmalle. Tuomari näytti keltaista Jari Litmaselle protestoinnista. Unkari sai hetkeä myöhemmin vapaapotkun keskialueelta, mikä meni minulta ohitse, olinhan yhä tuohtuneessa mielentilassa edellisestä tilanteesta. Vapaapotku otti kimmokkeen Suomen pelaajasta, ja Unkari sai kulman.

Pallo tuli kulmasta korkeana Paatelaisen päähän, mutta suuntautui taaksepäin. Sami Hyypiä oli mies paikallaan ja putsasi sen. Purku osui kuitenkin Harri Ylösen kasvoihin ja lähti lipumaan siitä kohti Suomen maalia. Jäljellä on tolppamies Sami Mahlio, joka yletti kuin ylettikin palloon ja siivosi sen maaliviivalta. Katko jäi kuitenkin Teuvo Moilasen takapuoleen ja valui siitä riistävän hiljaa maaliin.

Näin minä tuon maalin muistan, vaikka saattoi se mennä toisinkin. Voisinhan toki katsoa tilanteen YouTubesta, mutta en tahdo – kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään.

Olympiastadionille laskeutuneen täydellisen hiljaisuuden rikkoivat kirosanat siellä täällä. Aika oli pysähtynyt. Havaitsin pitäväni käsiäni pääni takana sekä pitkästä aikaa myös sen, että satoi. Oikealla puolella huomasin iäkkään miehen itkevän. Se pysäytti, se riipaisi sisältä.

Sen katoavan hetken ajan muistan miettineeni, kuinka ainutlaatuinen tilaisuus tämä lopulta oli. Olin nuori ihminen, ja meillä oli kasvamassa uusi loistava sukupolvi. Sen johdolla olisimme taatusti kisoissa ennemmin tai myöhemmin, ajattelin silloin. Melko varmasti olisimme kolmen vuoden päästä Belgian ja Hollannin jakamissa EM-kisoissa ja jos ei siellä, niin vuoden 2002 MM-kisoissa sitten ainakin aivan varmasti. Mutta kuinka paljon tuolla miehellä olisi enää vuosia jäljellä? Ehtisikö hän enää nähdä sitä päivää? Kuinka monta olikaan hänen kaltaistaan?

Stadionilta kävelee pois hiljainen joukko. Matka stadikalta kaatosateessa rautatieasemalle voi todella ottaa ikuisuuden. Myös junamatka Tampereelle oli hiljainen. Korviini kantautui, että ravintolavaunussa olisi ollut jokin tappelu. Minua harmitti eniten hukattu mahdollisuus päästä itse seuraavan kesän MM-kisoihin.

Koska arvet paranevat?

Jälkikäteen voidaan sanoa, että tuo päivä muutti suomalaista jalkapalloa. Se loi uskoa siihen, että kovalla työn teolla ja tekemällä asioita oikein kisapaikka voidaan saavuttaa. Se samalla nosti myös maajoukkueen odotusarvoa. Me emme enää tyydy innostumaan karsinta-arvonnoissa siitä, mitä isoja maita saamme kohdata, vaan haluamme myös menestyä. Toisaalta tämä on samalla nostanut myös pelaajien paineita kentällä sekä valmennukseen kohdistuvaa kritiikkiä.

Tuo lokakuinen ilta jätti arvet suomalaisten jalkapalloilijoiden itseluottamukseen sekä katsojien uskoon tiukoilla hetkillä. Uskon, että nämä arvet parantuvat kunnolla vasta, kun kisapaikka arvoturnaukseen on jonain päivänä saavutettu – tai vaihtoehtoisesti silloin, kun 20 vuotta sitten Olympiastadionilla olleet ihmiset ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen.

Minulle tuo ilta syvensi suhdettani lajiin ja erityisesti maajoukkueeseen. Olen kokenut paikan päällä tuon illan jälkeenkin massiivisia pettymyksiä. Olen kävellyt tasapeli taskussa pois Rheinpark Stadionilta Liechtensteinissa ja viimeksi Reykjavikissa hämmästellyt sitä, kuinka voikaan yhä pettyä näin pahasti. Noina todella synkkinä hetkinä mieleni on tavannut palata tuohon lokakuiseen iltaan ja siihen iäkkääseen herraan. Hän ei taatusti ehtinyt nähdä SITÄ päivää. Jokaisen pettymyksen kohdalla mietin päässäni ja aina vaan voimakkaammin, ehdinkö minäkään.

Vielä hetkeksi takaisin sateiseen iltaan. Saavuimme lopulta Tampereen rautatieasemalle, ja äitini oli vastassa. Hän ei osannut ymmärtää, kuinka pettyneitä poikia otti kyytiinsä. Tuolla automatkalla me pojat ensi kertaa vasta puhuimme ja yritimme hiukan analysoida näkemäämme. Tiputimme ensin yhden matkalaisen pois, vielä lähempänä kotia toisen kaverini. Tämän jälkeen olimme äitini kanssa autossa kahden. Tuolloin minä päästin oman itkuni.

Kirjoittaja: Tarmo Lyytikäinen

The post 11. lokakuuta – suomalaisen jalkapallon musta päivä appeared first on Byyri.