Stadionhankkeen nokkamiehenä ja stadionyhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Tomi Kaismo, joka on myös AC Oulun hallituksen jäsen ja seuran suurin omistaja yrityksensä OTC-sijoitus Oy:n kautta. Oulussa syntynyt Kaismo on aina seurannut jalkapalloa.

– Olen sitä ikäluokkaa, että televisiosta katsottiin aina Valioliigaa lauantaisin. Tuohon aikaan ei muuta jalkapalloa televisiosta näkynyt.

AC Oulua mies on seurannut jo kauan, mutta päätös seuran omistajaksi lähtemisestä tuli yllättäen. Kaksi vuotta sitten Kaismo törmäsi toimitusjohtaja Juho “Äffä” Meriläiseen ja lopun voidaan sanoa olevan historiaa. Seura järjesti elokuussa 2018 ylimääräisen yhtiökokouksen, jossa Kaismo osti noin 26% osakkuuden 150 000 eurolla.

– Viime kaudella satsasimme joukkueeseen, mutta kaudesta tuli tappiollinen heikon urheilullisen menestyksen vuoksi. OTC:n omistusosuutta nostettiin noin 40%:iin ja näin saatiin edellisen kauden tappiot kuitattua. Tähän kauteen päästiin puhtaalta pöydältä. Toki korona-aika on rasittanut meitäkin todella paljon, mutta Äffä kuin koko seurayhteisö on tehnyt sinnikkäästi töitä, Kaismo kiittelee.

Valmentajan valinta osui nappiin

AC Oulun hallitus on henkilömäärältään suuri, mutta Kaismo näkee tämän vahvuutena, sillä jokaisella hallituksen jäsenellä on oma tarkka roolinsa. Vahvaa osaamista löytyy myös jalkapallon ulkopuolelta mm. talous- ja lakipuolelta. Oulussa on ollut vuosien saatossa jalkapalloseurojen taustoilla paljon politikointia. Kaismokin toimii Pohjois-Pohjanmaan Kokoomuksen puheenjohtajana, mutta hän näkee politikoinnin olevan ohitse seuratoiminnassa.

– Tässä viedään aidosti koko kaupungin jalkapalloa eteenpäin. Teen politiikkaa siellä missä sitä pitääkin, en jalkapallon parissa. Oli seurassa sitten valtaa tai ei, tässä tehdään yhteistä juttua. Itse tykkään seurata jalkapalloa, mutta en kuvittele tietäväni jalkapallokentällä tapahtuvista asioista kaikkea. Urheilutoimenjohtaja ja päävalmentaja tekee seuran urheilulliset päätökset, hallituksen antamien raamien puitteissa.

Viime kauden huonon menestyksen vuoksi tilanne seurassa oli haastava urheilullisesta näkökulmasta. Seura teki valinnan, johon moni ei uskonut. Moni ei ollut edes kuullut Jyrki Aholan nimeä, eikä osannut pitää häntä varteenotettavana vaihtoehtona. Päävalmentajan palkkaamisen lisäksi kiitosta on saanut oululaistunut pelaajisto.

– Tehtiin todella hyvä valinta, sillä Jyrki on nuorten pelaajien kehittäjä. Viime kauden jälkeen odotukset olivat pienet, joten ei alkukaudesta ollut “nyt noustaan” -fiilistä. Hienoa olla tässä tilanteessa, missä nyt ollaan.

AC Oulu on tällä hetkellä myös rakentamassa uutta jalkapallohallia Oulun Heinäpäähän yhteistyössä OLS:n kanssa. Lisäksi seurat rakentavat yhdessä Oulunsalon Pallon kanssa yhteistä pelaajaputkea. Ouluun on muodostunut tänä vuonna myös toinen pelaajaputki, jonka takana ovat Hercules, Tervarit, HauPa, Ajax Sarkkiranta sekä Limingan Pallokarhut.

– Kilpailevat pelaajaputket eivät ole mielestäni ongelma. Hienoa, että jalkapallotoiminta alueella kehittyy. Vuosien saatossa Oulussa on ilmeisesti ollut paljon riitelyä asian tiimoilta, mutta nyt näyttää siltä, että sellaista ei ole.

Kaismo näkee paljon samaa 2020-luvun AC Oulussa kuin 2000-luvun alun Kärpissä.

– Kärpät hakivat silloin nousua nuorella joukkueella, jossa onnistuivat. Nykyään koko organisaatio on Kärpissä aivan huikea, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin. Sieltä myös meidän täytyy ottaa oikealla tavalla mallia.

Tavoitteena Suomen toimivin jalkapallostadion

AC Oulu julkaisi lokakuun alussa OTC-stadion Oy:n suunnitelman noin 5000 henkeä vetävästä jalkapalloareenasta, jonka sijoituspaikka olisi Oulun Heinäpää. Alueella olisi tulevaisuudessa jalkapallostadion, kaksi jalkapallohallia sekä lämmitettävä ulkotekonurmi. Stadionyhtiöllä on tarkoitus saada hankkeelle suunnitteluvaraus lähiaikoina. Tämän jälkeen alkaa kaavamuutosprosessi, joka kestää vuoden, mikäli kaavasta ei valiteta. Stadionyhtiön tavoitteena on saada hanke valmiiksi kaudelle 2023.

”Jos julkinen raha saadaan kasaan, voin luvata, että myös yksityinen raha hoituu.”

Stadioniin on tulossa lisäksi neljä erikokoista toimistotilaa ulkopuolisille vuokralaisille, joiden avulla on pyrkimys saada stadionista tasaista vuokratuloa. Lisäksi stadionilla on tarkoitus järjestää konsertteja, joihin saataisiin nostettua kapasiteetti 8000-9000 henkilöön. Stadioniin on varattu aikaa vuosi kaavamuutokseen, jonka aikana lyödään lukkoon lopulliset suunnitelmat. Rakennusvaihe kestää noin vuoden.

– Tavoitteena on tehdä Suomen toimivin jalkapallostadion, joka on AC Oulun oma koti, mutta myös samalla kotipesä koko oululaiselle jalkapallolle. Pyrkimyksenä on, että stadionilla tulisi pelaamaan myös muut alueen miesten ja naisten edustusjoukkueet sekä osa junioreista, Kaismo avaa suunnitelmia.

Vaikka AC Oulun nousisikin ensi kaudeksi Veikkausliigaan, silti monesta oululaisesta tuntuu utopistiselta, että Oulussa olisi uusi jalkapallostadion 2-3 vuoden kuluttua. Stadionin kustannusarvio on 13 miljoonaa euroa, josta 10 miljoonaa on yksityistä rahaa ja kolme miljoonaa julkista rahaa. Julkisen rahan osuus on tarkoitus saada valtiolta, Oulun kaupungilta sekä Palloliitolta. Kaismo pitää stadionhanketta erittäin realistisena.

– Jos julkinen raha saadaan kasaan, voin luvata, että myös yksityinen raha hoituu.

Mikä sitten saa keski-ikäisen miehen sijoittamaan suomalaiseen jalkapalloon?

– On hienoa olla katsomossa ja tuntea se joukkuetta kohtaan oleva fiilis, kun kaupungin oma joukkue pärjää. Pelin viimeiset 10 minuuttia ovat minulle todella vaikeita, enkä oikein meinaa pysyä penkillä. Kyllä suomalaiseen jalkapalloon suhtautuu niin paljon intohimoisemmin, verrattuna siihen, että katsoo Valioliigaa televisiosta.

Kaismo haluaa kiittää pelaajien lisäksi erityisesti yhtä sidosryhmää, AC Oulun kannattajia. Kaismon mielestä kannattajat ovat olleet liigatasoa jo kauan.

– Kyllä joukkueen lisäksi liiganousun ansaitsisivat kannattajat ja koko Oulun kaupunki. Kannattajat ovat käsittämättömän suuri voimavara joukkueelle. Myös seuran taustalla toimivat vapaaehtoiset eivät voi saada liikaa kiitosta heidän työstään. Vaikka nousua tänä kautena ei tulisi, maailma ei siihen kaadu.

– Näen jalkapalloon liittyvät asiat enemmän maratonina enkä satasen suorana, Kaismo päättää.

The post AC Oulu marssii kohti Veikkausliigaa ja uutta stadionia – haastattelussa Oulun stadionhankkeen nokkamies Tomi Kaismo appeared first on Byyri.

Olo on kuin pikkupojalla omenavarkaissa, kun kiipeän vankkojen muurien yli. Olin ihastellut Bežigrad Stadiumia parin kuukauden ajan kävellessäni ja pyöräillessäni päivittäin sen ohi. Toisinaan vartijat kävivät katsomassa, ettei paikalla olisi tunkeilijoita, mutta kun toisena pääsiäispäivänä lähimailla ei näkynyt ristin sielua, oli aika tutustua stadioniin tarkemmin.

Kun näen stadionin koko komeudessaan, tuntuu uskomattomalta, että täällä pelattiin vajaat 17 vuotta sitten EM-jatkokarsintaa. Nyt stadion on päässyt aivan lohduttomaan kuntoon.

Tähtien näyttämö vielä 2000-luvulla

Maankuulun arkkitehti Jože Plečnikin kädenjälki näkyy kauniisti eri puolilla Ljubljanaa, mutta tänä päivänä kaikki hänen suunnittelemistaan rakennuksista eivät miellytä paikallisten silmiä. Bežigrad Stadium oli toki aikanaan hulppea paikka, mutta loputtomista pulloista ja tölkeistä päätellen se tarjoaa enää elämyksiä vain joillekin alkoholin ystäville.

Vuonna 1935 valmistunut stadion on nähnyt natsilippujen liehuntaa, muun muassa Metallican ja Iron Maidenin kaltaisia bändejä sekä suuria jalkapallo-otteluita. 1990-luvulla peruskunto alkoi olla todella hälyttävä, mutta konsertit ja pelit jatkuivat, eikä Ljubljanan kaupungin omistamaa stadionia koskaan kunnostettu.

Myös Suomi pelasi kerran Bežigrad Stadiumilla. Richard Möller Nielsenin suojatit päätyivät ystävyysottelussa 1–1-tasapeliin, kun Mixu Paatelainen vastasi vieraiden ainokaisesta keväällä 1999.

Bežigrad Stadiumilla pelattiin EM-karsintoja vielä kesän 2004 kisoihin, ja muun muassa Patrick Vieiran, Zinédine Zidanen sekä Thierry Henryn tähdittämä Ranska vieraili stadionilla tuolloin. Lohkokakkoseksi jäänyt Slovenia oli lähellä päästä kisoihin, mutta naapurimaa Kroatia romutti haaveet jatkokarsinnoissa.

Viimeiseksi Slovenian A-maajoukkuepeliksi stadionilla jäi ystävyysottelu Serbia & Montenegroa vastaan kesällä 2004. Maaotteluiden jälkeen stadionilla toki palloiltiin vielä: konkurssiin mennyt NK Olimpija Ljubljana (vuosina 2005–2007 nimellä NK Bežigrad ja 2007–2008 NK Olimpija Bežigrad) pelasi Bežigrad Stadiumilla alasarjoja ennen paluutaan maan futishuipulle.

Nykyään Olimpija, joka johtaa tällä hetkellä keskeytettyä PrvaLigaa, pelaa vuonna 2010 avatulla Stožice Stadiumilla, joka sijaitsee kolmisen kilometrin päässä. Uuden stadionin aikakaudella Olimpija on päässyt juhlimaan kahta liiga- sekä cup-mestaruutta, mutta pääkaupungin hienoimmat jalkapallohetket on eittämättä koettu Bežigradissa.

The post Kuvareportaasi: Hylätty Bezigrad Stadium – toiselle häpeäpilkku, futisromantikolle todellinen helmi appeared first on Byyri.

Hiki on kuitenkin vain hyväksi. Se on tavallaan jopa oma tapani kunnioittaa tämän päivän nähtävyyttä. Ovathan sielläkin ihmiset hikoilleet jo lähes sadan vuoden ajan. Aina historian ensimmäisistä jalkapallon MM-kisoista asti.

Puisto kätkee sisäänsä historiallisen stadionin

Montevideo on äärimmäisen viihtyisä kaupunki. Se on Etelä-Amerikan mittapuulla puhdas ja turvallinen suurkaupunki, jonka eri asuinalueet vaikuttavat terveiltä ja hyväkuntoisilta esimerkiksi Brasilian pääkaupunkiin, São Pauloon, verrattuna. Toisaalta tämä käy järkeen, onhan elämänlaatu Montevideossa arvioitu Latinalaisen Amerikan parhaaksi.

Havahdun ajatuksistani, kun saavun Parque Batllen asuinalueelle. Asuinalue itsessään on melko varakkaan näköinen, mutta minun huomioni varastaa suuri puistoalue, joka täyttää lähes puolet kyseisestä asuinalueesta. Puiston perällä minua odottaa majesteettinen näky.

Estadio Centenario kohoaa viheralueen keskeltä ylväänä ja historiaa huokuvana. Stadionin julkisivu paljastaa, että se on nähnyt lukuisia vuosikymmeniä. Samalla stadion henkii tietynlaista arvokkuutta – onhan se sentään historian ensimmäisten MM-kisojen pelipaikka.

Historian ensimmäisen MM-turnauksen isäntä

Estadio Centenario rakennettiin nimenomaisesti vuoden 1930 MM-kisoja varten. Samalla monumentin valmistuminen palveli symbolisesti myös osana Uruguayn valtion perustuslain kirjoittamisen satavuotisjuhlaa.

Stadionin rakentamista pidetään yhtenä eteläamerikkalaisen jalkapallohistorian merkittävimmistä tapahtumista, sillä se osoitti, että Etelä-Amerikka on kykenevä järjestämään suuren luokan jalkapalloturnauksen ja antoi uudenlaisen sysäyksen lajille koko mantereella. Olkoonkin, että turnauksen 13 osallistujasta jopa yhdeksän tuli Amerikan mantereelta. Matkustaminen Euroopasta Etelä-Amerikkaan ei ollut tuohon aikaan aivan yksiselitteistä, ja vuoden 1930 kisat ovatkin ainoat, jotka FIFA on järjestänyt ilman karsintoja.

Kaikki FIFA:n jäsenmaat saivat kutsun osallistua turnaukseen. Näin ollen myös Suomen Palloliitto sai mahdollisuuden lähettää maajoukkueen MM-kisoihin – se kuitenkin koettiin tuolloin taloudellisesti turhaksi menoeräksi.

Itse asiassa ensimmäisen maailmansodan runtelemasta Euroopasta ei ilmoittautunut kisoihin yhtään maata, ennen kuin kansainvälisen jalkapalloliiton presidentti Jules Rimet käytännössä pakotti neljä jäsenmaata ottamaan kutsun vastaan. Näin turnaukseen saatiin lopulta 13 osallistujamaata.

Historiallinen stadion on esimerkki nykyajalle

Estadio Centenario valmistui historiallisesti yhdeksässä kuukaudessa, käytännössä täysin ulkomailta tulleiden siirtolaisten voimin. Ottaen huomioon sen ajan rakennusteknologian, tämä saavutus on käsittämätön, kun huomioidaan, että kolme viimeisintä kisaisäntää ei ole saanut omia stadionejaan valmiiksi luvatussa aikataulussa.

Esimerkiksi Brasilian vuoden 2014 kisoja varten rakennetuista tai kunnostetuista stadioneista kuusi myöhästyi alkuperäisestä aikataulua, ja vielä vain kuukausia ennen kisojen alkamista pelättiin, etteivät kaikki stadionit ole valmiita turnauksen alkuun mennessä.

Ironisesti ennätysajassa valmistunut stadion ei kuitenkaan saanut kunniaa isännöidä MM-kisojen historian avausottelua, sillä Montevideota piinanneet rankkasateet vesittivät kentän käytön. Niinpä historian ensimmäiset ottelut MM-viheriöillä päädyttiin pelaamaan Atlético Peñarolin Pocitos-stadionilla sekä Nacionalin Parque Centralilla.

Estadio Centenario saatiin kuitenkin vihittyä käyttöön viisi päivää turnauksen alun jälkeen. Avausottelussa 18. heinäkuuta 1930 isäntämaa Uruguay voitti Perun tyylipuhtaasti 1–0. Tästä eteenpäin stadion toimi kisojen päänäyttömänä aina finaaliin asti, jossa Uruguay voitti historian ensimmäisen jalkapallon maailmanmestaruuden kaatamalla Argentiinan 4–2.

Jules Rimet, jonka mukaan nimettiin historian ensimmäinen MM-pokaali, kutsui stadionia jalkapallon temppeliksi. Paljon nähnyt Estadio Centenario onkin FIFA:n toimesta julistettu jalkapallomaailman ainoaksi historialliseksi monumentiksi.

Vanha, uniikki ja arvokas

Estadio Centenariota ei ole koskaan virallisesti edustanut yksikään muu joukkue kuin Uruguayn maajoukkue. Celeste pelaa edelleenkin kotiottelunsa tällä historiallisella stadionilla, ja on stadionin arvolle sopivasti kotonaan lähes voittamaton. Esimerkiksi Brasilia on onnistunut nappaamaan stadionilta vain kolme voittoa.

Mielenkiintoisesti stadion on kuitenkin vapaasti vuokrattavissa muiden joukkueiden käyttöön, ja esimerkiksi montevideolaiset seurat Nacional ja Atlético Peñarol ovat säännöllisesti vuokranneet stadionia omiin kotiotteluihinsa.

Centenario huokuu kaikessa uruguaylaista jalkapallohistoriaa. Stadionin katsomot ovat nimetty maajoukkueen ennen vuotta 1930 saavuttamien mestaruuksien mukaan. Suurin katsomo on nimeltään Olympic, juhlistaakseen Uruguayn kahta jalkapallon olympiakultaa vuosilta 1924 sekä 1928. Kaksi pienempää katsomoa, Colombes sekä Amsterdam, puolestaan kunnioittavat nimillään niitä paikkakuntia, jotka noiden finaalien näyttämöinä toimivat.

Vanhan ajan hengestä kielivät myös yläkatsomot, jotka ovat betonista muurattuja selkänojattomia istuimia. Ne kiertävät käytännössä stadionia vaaleansinisten penkkirivien yläpuolella, luoden stadionille tiiviin ja historiaa huokuvan yläkatsomon.

Jalkapallofania kiinnostaa myös luonnollisesti tietää, että stadionin uumenista löytyy jalkapallomuseo. Sisäänpääsy museoon kustantaa vain muutaman euron, ja tuolla hinnalla fani pääsee myös vapaasti kiertelemään stadionin katsomoihin.

Itse museo jätti melko valjun maun, vaikka muutama mielenkiintoinen fakta uruguaylaisesta jalkapallosta matkaan tarttuikin. Kaikki tieto on kuitenkin espanjaksi, joten kielitaidoton matkalainen joutuu varautumaan tekstin kääntämiseen tarkemmin maan jalkapallohistoriaan uppoutuakseen. Todellisuudessa museo on kuitenkin enemmän Uruguayn maajoukkueen palkintokabinetti kuin museo, ja esittelee kaikki tärkeät – ja vähemmän tärkeät – mestaruudet, jotka Celeste on vuosien varrella napannut.

Se on kuitenkin futisromantikolle käymisen arvoinen, ja pääsy stadionin sisäpuolelle on todellakin rikastuttava kokemus. Kun painoin pyllyni vaaleansiniseen penkkiin Olympic-katsomossa, saatoin lähes tuntea, kuinka samassa paikassa paikalliset ovat jännittäneet maajoukkueensa puolesta historian ensimmäisessä jalkapallon MM-kisojen finaalissa.

Estadio Centenario on isännöinyt lukuisia muitakin arvoturnauksia potkaistuaan maailman suurimman urheilutapahtuman liikkeelle, mutta näistä viimeisin aikuisten arvoturnaus on 1995 pelattu Copa América. Vanha ja arvokas stadion alkaakin auttamatta olla jo kovin pelkistetty ja ränsistynyt nykyisiin huippumoderneihin jalkapallopyhättöihin verrattuna.

Sillä on kuitenkin jotain, mitä monella modernilla stadionilla ei ole; aitoa ja arvokasta historiaa. Ja sitä se kantaa ylpeänä kuin orava kevään ensimmäistä tammenterhoa. Tämän stadionin sisäpuolelle astuessaan todella tuntee, että jalkapallo merkitsee maailmassa jotakin.

Ja niin on hyvä.

The post Uruguaylaisella jalkapallolla on jotain, mitä keneltäkään muulta ei löydy – raporttia legendaariselta Estadio Centenariolta appeared first on Byyri.

Stadion Za Luzánkami

Brnossa sijaitseva, vuonna 1953 avattu Stadion Za Lužánkami on mahdollisesti ahkerimmille Suomen maajoukkueen perässä matkustaville tuttu. 1960- ja 70-luvulla Tšekin isoimmaksi stadioniksi tituleeratulla Lužánkamilla pelattiin nimittäin vuonna 1995 ystävyysottelu Tšekin ja Suomen välillä. Isännät voittivat Suomen lukemin 4–1 Ari Hjelmin viimeistellessä Suomen ainoan maalin.

FC Zbrojovka Brnon kotina toiminut Lužánkami joutui ahdinkoon seuran siirryttyä uudelle stadionille vuonna 2001. Muutto oli pakollinen, sillä Stadion Za Lužánkami ei täyttänyt kaikkia liiton ja FIFA:n määräyksiä, eikä tarpeellisia korjauksia ikinä voitu tehdä talousvaikeuksien takia.

Kodittomien asuttama stadion sai kuitenkin ansaitsemansa jäähyväisottelun neljä vuotta sitten. Zbrojovka Brnon kapteeni Petr Švancara otti tehtäväkseen ottelun järjestämisen ja joukkorahoituskampanjan avulla tavoite saavutettiin. Näytösottelu keräsi stadionin lehtereille 35 000 ihmistä ja ainakin pienen hetken Stadion Za Luzánkami oli lähes entisessä loistossaan.

Bezigrad Stadium

Olimpija Ljubljanan entinen stadion on tämän listauksen kaunein. Maineikkaan sloveeniarkkitehti Jože Plečnikin suunnittelema stadion on Ljubljanan vanhin (1935) ja ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Slovenian maajoukkue pelasi Bezigradilla vuosina 1995–2004, mutta on sittemmin siirtynyt modernille Stožicen stadionille.

Arvovieraita varten suunniteltua, kivipylväin koristeltua, katsomonosaa ei voi olla huomaamatta kuvista. Stadionin rappeutuminen on luonnollisesti herättänyt keskustelua ja sitä on kutsuttu muun muassa Ljubljanan häpeäpilkuksi.

Campo Testaccio

Roomassa sijaitseva Campo Testaccio ei ole listalla kauneutensa vuoksi. Kaikilla hylätyillä ja entisillä stadioneilla on historiaa ja tarinoita kerrottavakseen, mutta harva vetää vertoja Campo Testacciolle. AS Roma pelasi perustamisensa jälkeen kaksi ensimmäistä vuotta Motovelodromo Appiolla, mutta Campo Testacciosta tuli seuran ensimmäinen oma stadion ja koti, jossa se oli lähes voittamaton. Vaikutteita arkkitehtuurin suhteen haettiin Englannista ja erityisesti Goodison Parkista.

Stadion oli Giallorossin kotina 11 vuotta, mutta 20000-paikkainen Campo Testaccio alkoi käydä liian pieneksi ja edessä oli muutto Stadio Nazionalelle.

Campo Testacciolle on kirjoitettu lauluja ja sitä ihannoidaan edelleen, vaikka kentän alue onkin päässyt rapistumaan ja katsomot on kauan aikaa sitten purettu. Vuonna 2000 kenttä kunnostettiin ja se oli alueella pelanneen pienemmän seuran käytössä, mutta pelit loppuivat melko pian, kun alueella käynnistettiin työt parkkihallia varten. Parkkihalli sai kuitenkin liikkeellä niin laajan vastustuksen, että kaupunki luopui sen rakentamisesta.

Campo Testaccion kunnostuksesta ja tulevaisuuden suunnitelmista käydään keskustelua vuosittain ja monet toivovat siellä pelattavan jalkapalloa vielä jonain päivänä.

Feethams

Koillis-Englannin rannikolla sijaitseva Darlington tunnetaan rautatiehistoriastaan, ei niinkään futisjoukkueestaan. Kaksi kautta Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla viettänyt, mutta muuten alempia sarjoja kyntänyt Darlington FC pelasi kotiottelunsa perustamisesta lähtien Feethamsin kentällä aina vuoteen 2003 saakka, eli yhteensä 120 vuoden ajan.

Feethamsia remontoitiin vielä 90-luvun lopussa, mutta vain muutamaa vuotta myöhemmin uusi, uljas ja seuralle aivan liian iso The Darlington Arena valmistui. 25 000 ihmistä vetävä stadion oli selkeästi isoin Englannin konferenssissa, ja lopulta Darlingtonin peleissä ei käynyt keskimäärin kuin pari tuhatta silmäparia. Talousvaikeuksien jälkeen stadion myytiin paikalliselle rugbyseuralle – vain yhdeksän vuoden käytön jälkeen.

Feethams sai lopulta ränsistyä kolmen vuoden ajan, kunnes tuhopolton vauhdittamana stadion päätettiin hävittää lopullisesti. The Northern Echo -julkaisun mukaan Feethamsin perään haikaillaan edelleen, mikä on täysin ymmärrettävää stadionin yli satavuotisen historian vuoksi.

Avanhard Stadium

Pripyatin kaupunki ja sen jalkapallostadion sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Tšernobylin ydinvoimalasta. Kaupungin seura, FC Stroitel Pripyat, oli valmistautumassa cup-kilpailun välierään 26. huhtikuuta 1986, kun helikopteri laskeutui pelaajien ihmetykseksi kentälle. Suojapukuiset miehet tulivat ulos säteilymittarien kanssa ja totesivat, ettei ottelua voida pelata.

Stroitel Pripyatin taru jatkui vielä toisessa kaupungissa onnettomuuden jälkeen, mutta piakkoin se ajettiin alas lopullisesti. Seuran stadionista mielenkiintoisen tekee se, että virallisten avajaisten päiväksi oli valittu toukokuun ensimmäinen vuonna 1986. Avajaisia ei koskaan pidetty ja stadion jäi säteilyn ja luonnon armoille, kun koko kaupunki lopulta evakuoitiin. Stadion on edelleen nähtävissä Pripyatin aavekaupungissa.

Artikkelikuva – De Twaalfde Man

The post Mitä näille stadioneille tapahtui? Esittelyssä viisi aavemaisen kaunista, entistä futispyhättöä appeared first on Byyri.

Reissumies

Turussa syntynyt Martin muutti jo pienenä perheensä kanssa Saksaan, josta hänen isänsä on kotoisin. Lomat vietettiin äidin kotiseudulla Kuopiossa ja sieltä Martiniin tarttui aimo annos savolaisuutta, sekä tapa käydä KuPSin otteluissa vaarinsa kanssa. Ensimmäinen urheilutapahtuma ja -stadion, joka todella jäi pienen pojan mieleen, löytyi kuitenkin maamme pääkaupungista.

– Kaikki alkoi yleisurheilusta. Olin paikan päällä vuoden 1983 MM-kisoissa Helsingin Olympiastadionilla ja tunnelma oli huumaava. Se teki vaikutuksen ja sen tunnelman halusi kokea yhä uudelleen ja uudelleen, Martin kertoo.

Vuotta aiemmin tilanne jalkapallon suhteen Kuopiossa oli täysin poikkeuksellinen. Vuonna 1982 Mestaruussarjassa pelasi kolme joukkuetta Kuopiosta (Elo, Koparit ja KuPS), joten katsottavaa sekä paikallispelejä riitti. Yleisurheilun MM-kisat ja futispelit jättivät vahvan jäljen yläasteikäiseen Martiniin ja sama halu kokea urheilun synnyttämää tunnelmaa elää yhä vahvasti nyt keski-ikäistyneessä miehessä.

– Se on myös eräänlainen stressin lievittäjä. Kun jengi on intohimolla mukana, kaulavaltimot pulleina, niin se tunnelma ja olotila vangitsee mukaansa, vaikka ei mitään sidettä seuraan olisikaan. Se tunne, minkä katsomosta voi saada, on pirun siistiä ja arjen murheet unohtuvat nopeasti.

Vuodet ja työt ovat kuljettaneet Martinia ympäri maailman, eikä kommelluksilta ole aina voinut välttyä.

–  Etelä-Amerikassa on ollut hurjinta. Olin Buenos Airesissa Copa Libertadoresin finaalia katsomassa vuonna 2017. Kukaan ei tuntunut osaavan englantia, mutta sain lopulta lipun mustasta pörssistä 200€:lla. Tämän jälkeen sovin taksikuskin kanssa, Google-kääntäjää käyttäen, että mies odottaisi koko matsin ajan stadionin ulkopuolella. Rähjäisellä esikaupunkialueella laitapuolen kulkijat olivat heti pummaamassa ties mitä ja halusin päästä vain nopeasti stadionille ja omalle paikalleni, Martin muistelee.

Lopulta Martin seurasi finaalin naamatatuoitujen ultrien, mutta myös lukuisten perheiden kanssa sulassa sovussa.

– Kyllä ne vähän katsoivat, kun en laulanut, mutta suurin jännitys kaikkosi. Pelin jälkeen juoksin taksiin ja häivyin nopeasti paikalta.

Egyptissä Afrikan-mestaruuskilpailuissa Martinia kohtasi suomalaisten korviin uskomattomalta kuulostavan näyn.

– Egypti – Uganda -matsi oli yksi elämäni huikeimmista kokemuksista. Kukaan ei ollut humalassa, perheitä oli paljon paikalla ja tunnelma oli huikea jo tunteja ennen peliä. Stadion avattiin kuusi tuntia ennen peliä ja pari tuntia ennen aloituspotkua kaikki paikat olivat täynnä.

Martin asuu perheensä kanssa nykyään Düsseldorfissa ja kausikortit Bundesliigassa pelaavan Fortunan peleihin löytyvät takataskusta. Saksa ja Düsseldorf valikoitui asuinpaikaksi osittain töiden takia, mutta Martin myöntää valintaan vaikuttaneen myös loistavat etäisyydet käydä katsomassa futista Keski-Euroopassa.

– 18-vuotiaana olin katsomassa ensimmäisen kerran Bundesliigaa. Hyppäsin Bremeniin menevään junaan, marssin stadikan lipunmyynnille ja kävin katsomassa Werder Bremenin matsin. Silloin rakastuin Saksan pääsarjaan.

Harrastus tai elämäntapa

Stadionbongaus syntyi 1970- ja 1980-luvun taitteessa eräänlaiseksi toisinajatteluksi eliittijalkapalloa kohtaan. Englannista todennäköisimmin levinnyt vapaa-ajanviettotapa peräänkuulutti vanhoja hyviä aikoja ja pienempien seurojen stadioneilla ja peleissä vierailua. Kunkin vieraillun paikan kulttuurin ja perinteiden aistiminen kuului ja kuuluu myös stadionbongauksen perusideaan.

Stadionbongaukselle ei ole olemassa sääntöjä, mutta yhtenä vaatimuksena voi pitää virallisen jalkapallo-ottelun seuraamista paikan päällä. Esimerkiksi niin kutsuttuun The 92 Clubiin pääsee vasta sitten, kun on seurannut ottelun jokaisella Englannin neljällä korkeimmalla sarjatasolla pelaavan joukkueen kotiluolassa. Näitä joukkueita on siis yhteensä 92 kappaletta.

Bongareilla on myös monesti erilaisia mieltymyksiä. Yksi seuraa kannattamansa seuran kaikki ottelut kotona ja vieraissa, kun taas toinen bongari kerää mahdollisimman monta eri maata listalleen.

Jos stadionbongausta pitäisi verrata johonkin toiseen harrastukseen, niin yksi vaihtoehto voisi olla lintubongaus. Molemmissa etsitään kohde, joka halutaan nähdä, kirjata ylös ja ikuistaa kameralla. Lintubongauksessa jännitystä lisäävä tekijä on epävarmuus siitä, näkeekö juuri haluamansa lajin, kun puolestaan stadionbongarit voivat jännittää ottelun tunnelmaa. Onko se yhtä hienoa, mitä on kuvissa ja videoissa nähnyt ja herättääkö stadion minkäänlaisia futisromanttisia tunteita?

Molemmat ovat pohjimmiltaan keräilyharrastuksia, tai elämäntapoja, jotka voivat tuottaa keräilijälleen todellista euforiaa. Sitä varmasti nuori Martinkin koki Helsingin kisoissa 1983.

Myös Martin ikuistaa jokaisen käymänsä stadionin ja raportoi matkoistaan lukuisten kuvien kera omaan blogiinsa. Pyyntö blogin aloittamisesta tuli kavereilta, mutta pian Martin huomasi kirjoitustyön auttavan ja tuovan lisäarvoa matkoille.

– Teen ennen reissua, ja uutta blogitekstiä, aina joukkueesta ja kaupungista jonkin verran taustatyötä. Tämän jälkeen on huomattavasti mukavampi mennä seuraamaan peliä, aistimaan tunnelmaa ja historiaa, kun tietää jo ennakkoon jotain. Blogini luetuimmat jutut käsittelevät suomalaisia seuroja ja pelaajia, Martin avaa.

Viime vuosina Martinin stadionbongaus on edennyt astetta vakavammalle tasolle. Hauskaa pitää olla, eikä harrastuksesta saa tulla suorittamista, mutta selkeitä tavoitteitakin mieheltä löytyy.

– Kovimmat tekijät ovat käyneet jopa kolmella tuhannella stadionilla ja 174 eri maassa, mutta minä olen vielä pikkutekijä mitä tulee stadioneiden (noin 130) ja maiden (28) määrään. Tämän hetken tavoite on saada kaikkien Bundesliigassa pelaavien joukkueiden stadionit käydyksi. Listaltani uupuu vielä neljä kohdetta: Paderborn, Leipzig, Freiburg ja Eintracht Frankfurt. Saksan ulkopuolelta taasen Algeria, Marokko ja Teheranin paikallispeli kiinnostavat todella paljon.

Ennen nykyistä Saksaan muuttoa Martin asui kahdeksan vuotta Malesiassa. Sitä ajanjaksoa hän yhä harmittelee nimenomaan stadionbongarin kantilta katsottuna.

– Nokialla työskennellessäni sitä tuli vapaa-ajalla vain paikallisten kanssa katsottua Valioliigaa, joka on muuten käsittämättömän suosittua siellä. Stadionbongaus ei kuitenkaan ollut vielä samalla tavalla osa elämää ja kahdeksan Aasian vuoden aikana jäi lukemattomia stadioneita käymättä. Välillä sitä pysähtyy miettimään, että miksi ihmeessä katsoin baareissa eurooppalaista futista ja jätin menemättä paikallisiin matseihin? Olisin saanut listaltani niin monta maata ruksattua, mutta kerkeäähän niitä käydä nyt myöhemminkin, Martin pohtii.

Syksylle stadionbongarilla riittää pelejä tietysti Saksassa, mutta myös Kreikan matka siintää jo mielessä.

– Ateenaan on lennot ja hotelli jo varattu, ja toivottavasti marraskuussa päästään seuraamaan Suomen peliä juhlatunnelmissa!

Vinkkejä stadionbongauksesta kiinnostuneille

Loppuun keräsin muutaman vinkin, joiden avulla aiheeseen voi tutusta syvemmin kotisohvalta käsin. Reissuun lähteminen ja sen suunnittelu helpottuu kummasti, kun on ensiksi lukenut muiden kokemuksista ja osaa sen jälkeen välttää mahdolliset sudenkuopat.

• Kaikille stadioneita ja matseja kiertäville kännykän ehdoton ykkössovellus on Groundhopper App. Ilmaissovellukseen saa kätevästi merkittyä kaikki kentät, joilla on vieraillut ja omaa saldoa voi verrata muiden käyttäjien kesken. Tietokannassa on yli 40 000 stadionia ja 700 futissarjaa, ja sovelluksen maksullinen versio vieläpä näyttää kaikki olinpaikkasi lähellä pelattavat ottelut.
• Kirjallisuuden puolelta lukuun kannattaa ottaa Tim Parksin A Season With Verona, joka on ollut Byyrinkin arvostelussa, sekä laajempaa kuvaa Euroopasta tarjoava Matt Walkerin Europe United. Walker kävi yhden vuoden aikana katsomassa pelin jokaisessa UEFA:n jäsenmaassa, mukaan lukien Suomessa.
• Netissä stadionbongarit ja aiheesta kiinnostuneet löytyvät parhaiten somesta, blogeista ja keskustelufoorumeilta. Tutustumisen arvoisia sivuja Martinin blogin lisäksi ovat muun muassa ruotsalaisen Per-Gunnarin Groundhopper.se , Elias Aaltosen Stadionbongari ja brittiläiset The 100 Football Grounds Club & The Groundhopper.

Muista, että stadionbongausta ei voi tehdä väärin. Kiinnosti sinua sitten ottelu, itse stadion tai kannattajakulttuuri, niin opit ja koet todennäköisesti jotain uutta. Matkailu, tai tässä tapauksessa groundhopping, avartaa aina!

The post Stadionbongauksen anatomia: Düsseldorfissa asuva Martin kertoo mikä harrastuksessa viehättää: ”Kyllä ne vähän katsoivat, kun en laulanut” appeared first on Byyri.

Useampi seura on viime vuosina ilmoittanut aikeistaan rakentaa pääsarjatasolle sopiva stadion. Kuopion Palloseura on ottanut aktiivisen kannan kaupunkiin suunnitellun jalkapallo- ja tapahtumastadionin puolestapuhujana. Kaupungin edustajien näkemykset stadionin tarpeellisuudesta eivät ole yksimielisiä. Toteutuessaan stadion täyttäisi UEFA:n 4. kategorian luokituksen, joka mahdollistaisi paitsi europelien pelaamisen myös maaotteluiden tuomisen Savoon. Rakennustyöt alkaisivat suunnitelman mukaan aikaisintaan syksyllä 2020.

Lahdessa stadionprojekti on seilannut myötä- ja vastatuuleen jo useamman vuoden ajan, eikä Kisapuiston projekti vieläkään ole saavuttanut lopullista muotoaan. Kotiottelunsa joukkue on kuitenkin päässyt alkukaudesta pelaamaan Kispin nurmella.

Hongan jo kulttimaineeseen nousseet katsomorakenteet palvelevat edelleen Espoossa ja luovat joukkueen kotipeleihin rosoisen tunnelman, mikä ei kuitenkaan katsojia houkuttele paikalle. Jo kymmenen vuotta sitten ensimmäisiä kertoja esillä ollut Tapiolan stadionhanke näyttää kuitenkin viimein olevan toteutumassa. Uutisen jälkeen on toki ollut jo vuoden päivät taas hiljaisempaa. Kauden avauspeleissä myös kentän kunto on ollut kaukana ihanteellisesta.

Sarjanousija KPV aloitti kautensa evakossa SJK:n kotinurmella, mikä verotti valitettavan paljon otteluiden yleisömäärää. Kokkolan kaupunki esitti aiemmin viime syksynä kunnianhimoisen ideansa uudistaa Keskuspuiston urheilukeskus. Suunnitelman ytimessä oli hybridiareena, joka toimisi myös jalkapallostadionina. Toisen sarjanousijan HIFK:n haaveet omasta stadionista ovat niin ikään olleet esillä. Stadionin paikkaa on väläytelty Suvilahden alueelle.

Stadionien puitteet eivät aina korreloi tunnelman puolesta parhaisiin ottelukokemuksiin. Tampereella Ilveksen kotipelit Tammelassa ovat olleet nykyisen liigataipaleen ajan tapetilla erinomaisen tiiviin tunnelman ja intohimoisten kotikannattajien ansiosta.

Taannoin Ratinassa pelattu Ilveksen ja VPS:n välinen kamppailu jätti takuulla Veikkausliigaa satunnaisesti seuraaville valjun maun. Paitsi että ottelu itsessään ei sattunut tarjoamaan pelillisesti kummoisia, oli tyhjyyttään ammottava Ratina haalistuneine punaisine penkkeineen karua katsottavaa. Stadionilla kun oli runsaasti tyhjää tilaa myös Huuhkajien syksyn otteluissa.

Byyrin Twitter-seuraajat äänestivät Seinäjoen OmaSP Stadionin murskaavasti sarjan komeimmaksi stadioniksi. Jo viime kesän poikien EM-turnaus Seinäjoella ja Vaasassa nostivat upeilla puitteillaan Suomen profiilia kisavieraiden keskuudessa. Toivottavasti mahdollisimman moni stadionprojekti saa jatkossa tuulta siipiensä alle.

The post Veikkausliigasta: 11 stadionia ympäri Suomen – Tampere ja Seinäjoki ihastuttavat, Lahti ja Kuopio rakentavat, HIFK ja KPV haaveilevat appeared first on Byyri.

FC Lahti pelaa kaikki kauden 2018 kotiottelunsa henkisessä kodissaan Kisapuistossa. Viime kausi meni Kispin remontin takia kokonaan evakossa Lahden Hiihtostadionilla, joka hienoista urheiluperinteistään huolimatta ei sovellu kummoisesti jalkapalloon. Katsojat ovat Hiihtiksellä kaukana kentästä ja tunnelma jää usein vaisuksi.

Paluu Kisapuistoon lämmittikin kannattajien mieltä siinä määrin, että avausottelua TPS:aa vastaan saapui seuraamaan kiitettävät 2385 katsojaa.

Stadionhankkeessa mukana jopa Hjallis

Kisapuisto ei kuitenkaan ole kunnossa. Kenttää ympäröivät katsomot ovat toki uusia, mutta lisäpalvelut ovat sanalla sanoen alkeelliset eikä sateen suojaa ole tarjolla. Tällä hetkellä Kisapuistosta ei löydy kunnollisia mediapuitteita, wc-tiloja tai VIP-katsomoita.

Katetut katsomot saadaan mahdollisesti tulevaisuudessa, mikäli Lahden kaupungin yhtiöittämän Spatium Toimitilojen stadionhanke saa suunnitellun rahoituksen. Yhtiön on määrä julkistaa ehdotuksensa stadionin toteutuksesta touko-kesäkuussa. Yksityisen rahan puute on estänyt vuosia jäissä olleen projektin toteuttamisen.

Oman lusikkansa stadionsoppaan on laittanut paikallinen kansanedustaja Ville Skinnari, jonka esitys Launeen kaupunginosaan sijoitetusta stadionista sai kulmakarvat kohoamaan mastokaupungissa. Skinnari tunnetaan kotikaupungissaan vahvana urheilukulttuurin puolestapuhujana. Mukaansa stadionprojektin suunnitteluun hän on saanut muun muassa kansanedustajakollega Harry Harkimon, joten kontakteja ei esityksen taustalta puutu.

Mahtipontinen idea on luonnollisesti herättänyt paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan. Yhtäältä sijaintia Launeella on pidetty liian ahtaana, toisaalta osallisten mielenkiinnon säilyminen on huolettanut.

Pelkät perinteet eivät riitä

Totta on, että pysyäkseen kotimaisessa kilpailussa mukana FC Lahti tarvitsee vertailun kestävän stadionin. SJK ja VPS ovat viime vuosina saaneet omat stadioninsa, ja uusien tukikohtien myötä molempien seurojen toimintaan saatiin reilu annos uskottavuutta.

Perinteitä yhdeltä Suomen tunnetuimmista kentistä kyllä löytyy, pelattiinhan Kispissä aikanaan jopa olympialaisten alkusarjaa. Lahtelaiset kannattajat löytävät jatkossakin Kisapuistoon, mutta pidemmällä tähtäimellä pelkät perinteet eivät riitä.

Kuva: Juhm / Wikimedia Commons

The post Mustat Kuhnurit palasi kotiin appeared first on Byyri.