Pohjoismaiden kautta Skotlantiin

Ruotsissa lähivuosilta tulee mieleen muutama tapaus. Trelleborg sijoittui kaudella 2010 Allsvenskanissa viidenneksi ja oli vahvasti taistelemassa eurocup-paikoista. Neljä vuotta myöhemmin, joukkue säilytti sarjapaikkansa Söderettanissa (3. sarjataso) niukasti maalieron turvin.

Ruotsissa myös Öster ja Brommapojkarna ovat putoamiskierteessä, pudoten jo kaksi vuotta peräkkäin. Näiden seurojen lisäksi vuonna 2015 Allsvenskanista pudonnut Åtvidabergs FF on pahassa syöksykierteessä ja majailee tällä hetkellä Söderettanin hännillä. Näillä näkymin seura myös putoaa kauden päätteeksi 4. sarjatasolle II-divisioonaan.

Pohjoismaissa nämä romahdukset yleensä pysähtyvät, koska jossain vaiheessa tulee vastaan sarjataso, jossa tämä huonosti pelannut joukkue saa rivinsä kasaan.

Leikitellään hetki ajatuksella, jossa vuonna 2008 Veikkausliigan hännille kahdeksalla pisteellä jäänyt KooTeePee ei olisikaan pudonnut, vaan jatkanut seuraavana vuonna samassa sarjassa vailla toivoa paremmasta. Aivan, kyseisessä skenaariossa ei olisi ollut mitään järkeä.

Toista se on Skotlannissa, jossa tällainen on vielä täysin mahdollista.

Skotlannin liigaa pelataan neljällä (Valioliiga, Mestaruussarja ,Ykkösliiga, Kakkosliiga) sarjatasolla, eikä alimmasta divisioonasta ollut aiemmin mahdollista pudota. Kaudeksi 2014/15 sarjoihin tehtiin muutos, jossa Skotlannin Kakkosliigan huonoin seura joutuu karsimaan sarjapaikastaan. Vastustaja tälle joukkueelle tulee seuraavan sarjatason liigoista (Highland & Lowland), joiden voittajat pelaavat keskenään karsinnan kumpi pääsee havittelemaan himoittua sarjapaikkaa.

East Stirlingshire

Manchester Unitedin managerina toimineen Sir Alex Fergusonin menestysvuosina nousi aina tasaisesti esiin se fakta, että Ferguson oli aloittanut manageriuransa East Stirlingshiressa. Manageriura Firs Parkilla ei kestänyt kuin 112 päivää vuonna 1974, mutta se on iso osa sekä Fergusonin että East Stirlingin historiaa. 32-vuotias Ferguson kerkesi toimimaan seuran valmentajana kesäkuusta lokakuuhun, sai osa-aikaisesta työstään £40 viikossa, eikä joukkueella ollut edes maalivahtia riveissään.

Kun paljon isompi seura, St.Mirren, houkutteli Fergusonin managerikseen, oli East Stirling sarjataulukossa sitä ylempänä. Ferguson tosin nosti St.Mirrenin pikavauhtia kohti pääsarjaa, jatkoi sitten omaa tietään Aberdeenin kautta Manchesteriin ja tämän jälkeen tarina onkin todella tuttu.

Mutta mitä kuuluu Sir Alexin valmennusuran ensimmäiselle seuralle, East Stirlingshirelle, joka nimettiin brittmedian toimesta 2000-luvulla Skotlannin huonoimmaksi?

Falkirkin kaupungista tuleva East Stirlingshire kuuluu vääjäämättä skotlantilaisen liigafutiksen pieniin. Kaupunki sijaitsee 40 km päässä sekä Glasgowsta että Edinburghista, ja sen sisältäkin löytyy vielä paikallisvastustajia, sillä kaupungin herruus kuuluu Falkirkille, mutta myös Stenhousemuir on sekoittamassa pakkaa. East Stirlingshire on vääjäämättä ollut kaupunkinsa kolmosseura.

East Stirling pelasi 1932/33 ja 1963/64 pääsarjassa, jääden molemmilla kerroilla viimeseksi. Viimeinen nousu sarjatasoa ylemmäs tapahtui vuonna 1980. Katsojamäärät pyörivät sadoissa, ja joukkue on pelannut alimmassa divisioonassa 1982-83 lähtien.

Tälle vuosituhannelle tultaessa seura oli suurissa rahaongelmissa.

Valmentaja Dennis Newallista tuli ensimmäinen valmentaja Skotlannin liigafutiksessa, joka ei saanut palkkaa, ja kaudella 2002/03 East Stirling jäi alimman divisioonan viimeiseksi. Ja jos homma voi mennä vielä enemmän metsään, niin se meni.

Kaudella 2003/04 East Stirling kärsi 24 tappiota peräkkäin, keräsi kauden aikana vain kahdeksan pistettä maalieron ollessa 88 maalia pakkasella.

Tuolla kaudella ja tuon kauden jälkeen joukkueen edesottamuksista uutisoitiin ympäri jalkapalloilevaa maailmaa. Brittitoimittaja Jeff Connor matkusti joukkueen mukana kaudella 2004/05 ja julkaisi kirjan Pointless, joka kertoo kaiken, mitä tuon kauden aikana tapahtui peleissä, pukuhuoneessa ja kabineteissa.

Keväällä 2007 puolestaan norjalainen Henrik Elvested, joka juonsi ohjelmaa Golden Goal, vieraili Firs Parkilla. Tuolloin joukkueessa pelasi norjalainen kakkosdivarista East Stirlingshireen siirtynyt Carl Thywissen, jonka haastattelu nähtiin Norjan tv:ssä. Ohjelman lopussa Elvested toteaa, että on aika perustaa East Stirlingshiren faniyhdistys Norjaan ja näin myös tapahtui.

Muutamassa viikossa Norwayshire keräsi yli 6000 kannattajaa, ja oli Norjan kannatetuin Britteinsaarilta tuleva seura, Arsenalin ja Liverpoolin jälkeen. Joitain aktiiveja Norwayshirella on vieläkin, mutta muuten yhdistyksen toiminta on laantunut pahasti noista ajoista.

Kolmeakymppiä lähennellyt Carl Thywissen päätyi East Stirlingiin opiskellessaan markkinointia Stirlingin yliopistossa vuonna 2004.

Opiskelukaveri Scott Livingstone pyysi Thywissenia testijaksolle ja mies suostui – ensimmäinen harjoitusottelu pelattiin Pollockin vankilassa, siellä tuomioitaan istuneita vankeja vastaan. Norjalainen toppari teki East Stirlingin kanssa sopimuksen, joka takasi £10 viikkoansiot, ja palkka maksettiin perinteiden mukaisessa ruskeassa kirjekuoressa. Neljän vuoden aikana Thywissen pelasi Skotlannissa 115 ottelua tehden viisi maalia, ja valittiinpa mies kannattajien toimesta jopa vuoden pelaajaksi.

East Stirling jäi siis kausilla 2002/03 ja 2003/04 viimeiseksi sarjassa.

Koska alimmasta divisioonasta ei voinut pudota, joutuisi seura äänestykseen, mikäli se jäisi kolmannen kerran putkeen sarjan hännille. Näin myös tapahtui seuraavalla kaudella, mutta äänestyksessä päätettiin, että seura saisi jatkaa täysillä oikeuksilla, mikäli se hoitaisi itsensä jumbosijalta pois viimeistään vuonna 2008. Jumbosijaa ei onnistuttu välttämään äänestyksen jälkeisillä kausilla, mutta kun deadline lähestyi, otteetkin hieman paranivat.

Kauden 2007/08 viimeisessä ottelussa kaatui Montrose 3-1, ja tuolla voitolla East Stirling vältti jumbosijan, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2002.

East Stirlingshiren viiden kauden painajainen:

Ottelu Montrosea vastaan oli myös samalla sen viimeinen 91-vuotiaalla kotikentällään Firs Parkilla, josta seura joutui muuttamaan pois. Iso syy tähän oli jalkapalloliiton painostus, koska kenttä ei täyttänyt kaikkia kriteereitä.

Seura olisi joutunut laittamaan kymmeniä tuhansia puntia Firs Parkin kunnostukseen, ja kun rahaa ei ollut, oli ainoa vaihtoehto siirtyä pelaamaan pelit toisaalle. Paikallisvastustaja Stenhousemuirin kanssa tehtiin viisivuotinen sopimus kentänjaosta ja näin muutto Ochilview Parkille oli edessä.

Firs Parkin katsomot purettiin vuonna 2012, mutta esimerkiksi vessat olivat pystyssä vielä pari vuotta sitten. Nämä ovat herättäneet närää paikallisissa asukkaissa, sillä kodittomat ja narkomaanit pitävät majaa näissä hylätyissä tiloissa.

2008/09 kaudella East Stirling onnistui kääntämään kurssin. Se sijoittui sarjassa peräti kolmanneksi, mutta hävisi kaksiosaiset nousukarsinnat Cowdenbeathille. Sama kohtalo toistui myös seuraavalla kaudella. Taas Shire oli kolmas, mutta jälleen playoffeissa tuli tappio.

Kiitos tästä kuului uudelle omistajalla Spencer Fearnille, joka otti seuran haltuunsa vuonna 2008.

Entinen Sheffield Unitedin junioripelaaja oli syystä tai toisesta rakastunut seuraan ja ajeli satojen kilometrien matkoja Aston Martinillaan seuraamaan pelejä. Fearnin aikana palkat nousivat ja seura onnistui hankkimaan parempia pelaajia. Valmentajaksi tuli Jim McInally, entinen Skotlannin maajoukkuemies ja Dundee Unitedin pelaajalegenda.

Pelaajistossa nähtiin muun muassa Celticissä, Prestonissa ja Dundeessa pelannut Simon Lynch.

Mutta kun nousua ei tullut, pakkasi Fearn kamansa ja rahahanat menivät kiinni. East Stirling sijoittui toiseksi viimeiselle sijalle vuonna 2011 ja McInally sai kenkää.

Sarjajärjestelmämuutos astui voimaan siis kaudella 2014/15 ja Montrose oli ensimmäinen seura, joka joutui karsimaan liigapaikastaan. Se onnistui kuitenkin voittamaan Highland Leaguen mestarin Brora Rangersin yhteismaalein 3-2. Seuraavalla kaudella East Stirlingshire jäi sarjan hännille ja kohtasi Edinburgh Cityn karsinnassa.

Shire hävisi yhteismaalein 1-2 ja siitä tuli ensimmäinen, ja tähän mennessä ainoa Skotlannin liigasta pudonnut joukkue.

Viimeiset pari vuotta East Stirling on pelannut Lowland Leaguessa, mutta se ei ole onnistunut vielä voittamaan sarjaa, mikä takaisi nousukarsinnat.

Seura kuuluu sarjansa jättiläisiin ja viime kaudella se pelasi 18 tappiotonta ottelua, joka on sen historian pisin putki. Kotikenttäkin vaihtuu tulevalle kaudelle, sillä se siirtyy pelaamaan pelinsä Falkirkin stadionille, joka on vain parin korttelin päässä sen alkuperäisestä kodista Firs Parkista.

Vieraspeli East Stirlingiä vastaan onkin monelle Lowland Leaguen joukkueelle poikkeava pelikokemus, sillä 8000 katsojaa vetävä Falkirk Stadium on todellinen jättiläinen pikkukenttien joukossa.

Cowdenbeath

Tämän hetken suurin putoaja Skotlannin liigassa on Paatelaisten veljesten ex-seura Cowdenbeath, joka ui todella syvissä vesissä. Mixun jäljiltä Blue Brazil oli varsin hyvässä nosteessa ja kauden 2011/12 päätteeksi se nousikin Skotlannin toiselle sarjatasolle.

Mixu kuvassa keskellä alarivissä ja Markus ylärivissä kolmas oikealta

Cowdenbeath taisteli tuulimyllyjä vastaan pari vuotta, kunnes lopulta putoaminen koitti vuonna 2015, jolloin se otti nenään muun muassa Heartsilta 0-10. Tämän jälkeen alamäki on ollut todella synkkä.

Blue Brazilin viimeiset neljä kautta:

Cowdenbeath tippui kahdessa vuodessa alimpaan divisioonaan, jossa se on molempina kausina jäänyt viimeseksi. Se on tosin onnistunut voittamaan putoamiskarsinnat, mutta seuran pistesaldon väheneminen viime kaudella viittaa alamäen jatkuvan vielä rankempana.

Paatelaisen lähdettyä seurasta vuonna 2006, on vastuussa ollut kymmenen eri valmentajaa. Tosin näistä peräti neljä kappaletta toimi valmentajana vuoden 2017 aikana.

Huonojen otteiden lisäksi seura on ollut otsikoissa myös Dean Brettin vedonlyöntiskandaalin vuoksi. Brett oli lyönyt vetoa omaa joukkuetta vastaan ja sai tietenkin lähtöpassit seurasta. Skottipuolustaja pelaakin tätä nykyä liigan ulkopuolisessa Bonnyrigg Rose Athleticissa.

Viime talvena otsikoihin nousi mielenterveysongelmista kärsinyt hyökkääjä David Cox, joka radiossa tunnusti yrittäneensä itsemurhaa. Tämän jälkeen Cox sai osakseen karmeita huutoja vastapelureilta sekä katsomosta, joissa miestä kehotettiin ”tällä kertaa tappavan itsensä oikeasti”. Cox jatkaa pelaamistaan Cowdenbeathissa myös tulevalla kaudella.

Ensi kaudella on mielenkiintoista seurata Blue Brazilin menoa Skotlannin Kakkosliigassa. Saako joukkue käännettyä kurssin ja kammettua itsensä jumbosijalta pois vai tuleeko lähtö Skotlannin liigasta alasarjoihin hakemaan vauhtia?

Fort William FC

Omissa papereissani ylivoimaisesti huonoimman seuran titteli menee Highland Leaguen Fort William FC:lle.

Reilun 10 000 asukkaan Fort William sijaitsee Länsi-Skotlannissa, vajaa 200 km pohjoiseen Glasgowsta ja reilu 100 km etelään Invernessistä. Kaupungin ykköslaji on shinty, joka on skotlantilainen maahockeyta muistuttava mailapeli. Oma pelaajatuotanto on minimaalista, eikä seura myöskään onnistu houkuttelemaan isommista kaupungeista pelaajia.

Brittiseuraksi nuori Fort William FC (perustettu 1974) on pelannut Highland Leaguessa vuodesta 1985 lähtien. Koska kyseisen sarjapaikan saa anomalla, ei putoamisesta ole huolta.

Highland League on näiden 33 vuoden aikana pelattu maksimissaan 18 joukkueen sarjana, eikä Fort William ole kertaakaan sijoittunut kymmenen parhaan joukkoon. Itse asiassa 27 kertaa se on kuulunut sarjan kolmeen huonoimpaan joukkueeseen, ja peräti 16 kertaa joukkueen nimi on löytynyt sarjataulukon viimeiseltä sijalta.

Näin tapahtui myös viime kaudella, kun Fort William sai 34 pelissä kasaan vain viisi tasapelipistettä maalierolla 31-184.

Viimeisen 13 vuoden aikana Fort William on kerännyt yhteensä vain 127 pistettä, eli noin 9,7 pistettä kautta kohden.

Fort Williamin viimeiset 10 vuotta:

Oli lähellä, ettei Fort Williamia kohdannut onnenpotku kymmenen vuotta sitten. Seudulla ennen asunut tv-tuottaja Paul MacDonald visioi tosi-tv-ohjelmasta teemalla ”From Worst to First”.

Tarkoituksena oli tuoda Yhdysvalloista lupaavia nuoria pelaajia joukkueeseen, ja nostaa Fort William hitaasti ylöspäin sarjataulukossa. Kovasta hypestä huolimatta idea ei koskaan toteutunut.

Jotain Fort Williamilla kuitenkin on, mitä muilla ei ole. Seuran uniikki kotikenttä Claggan Park, on yksi kuvauksellisimmista koko maassa, sillä sen takana kohoaa 1345 metrin korkeuteen Britteinsaarten korkein vuori, Ben Nevis.

Fort William on myös onnistunut hämmästyttävästi kasvattamaan Skotlannin maajoukkueessakin pelanneen hyökkääjä John McGinleyn. Jo 14-vuotiaana seuran edustuksessa debytoinut, ja 92 ottelussa 61 maalia paukuttanut McGinley muistetaan erityisesti 90-luvulla Boltonista, jossa mies teki yli 100 maalia Mixu Paatelaisen joukkuekaverina.

Kohti uusia pettymyksiä

Skotlannin sarjat pyörähtävät käyntiin heinä- ja elokuun vaihteessa, jolloin pääsemme seuraamaan edellä mainittujen joukkueiden menoa. Tulevalla kaudella on myös mielenkiintoista nähdä miten viime kaudella neljällä tasapelipisteellä Mestaruussarjasta pudonnut Brechin City jatkaa elämäänsä Ykkösliigassa.

Brechin oli muuten ensimmäinen skotlantilainen liigaseura 126 vuoteen, joka ei onnistunut voittamaan yhtään sarjapeliä kauden aikana. Edellisen kerran tämä tapahtui kaudella 1891/92 Vale of Levenin toimesta.

Jokainen voi varmasti miettiä, miltä tuntuu kannattaa tällaisessa kurimuksessa olevaa seuraa. Vai onko se loppujen lopuksi niin vaikeaa?

Ehkä ei, jos muistamme Brechinin 89-vuotiaan kannattaja Margaret Noblen viisaat sanat, kauden viimeisen, 1-5 tappioon päättyneen sarjapelin jälkeen.

Artikkelikuva – Rangers.co.uk

The post Skotlannin huonointa joukkuetta etsimässä appeared first on Byyri.

Sir Alex on kaikkien aikojen pitkäaikaisin valmentaja Englannissa, maassa, jossa valmentajan palli heiluu tuulessa hyvin herkästi. Govanista kotoisin oleva skotlantilainen on nykymuotoisen jalkapallon eniten pokaaleja voittanut manageri. Samalla hän on nitä äärimmäisen harvoja valmentajia, jotka ovat pystyneet uusiutumaan ja pysymään mukana pelin nopeasti kehittyvässä evoluutiossa. Miehen perintö on merkittävästi havaittavissa edelleen koko jalkapalloilevassa maailmassa.

Manchester United –legenda Sir Alex on, ja Liverpool-fanina tämä kiertää sieluani korkkiruuvimaiselle mutkalle ja saa minut voimaan fyysisesti pahoin, joten nauttikaa tästä, tulen sanomaan sen vain kerran – jalkapallohistorian merkittävin valmentaja. Nyt, suonette anteeksi, jos otan hetken pitkää puhallusta.

Tunteiden paloa kentällä, vaan ei kirjassa

Kukaan muu manageri ei ole jättänyt niin merkittävää jälkeä moderniin jalkapalloon kuin temperamenttinen skotlantilainen. Temperamenttinsa vuoksi miehen legenda ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin pokaaleihin, vaan myös tarinoihin ja huhuihin pukukopista ja kulissien takaa, lentäviin kenkiin, sekä, totta kai, uskomattomiin johtamistaitoihin. Mies on nähnyt kaiken, voittanut kaiken ja sen lisäksi luonut perinnön, johon yksikään toinen jalkapallovaikuttaja ei ole pystynyt.

Niinpä ajattelin tarttua vuonna 2013 ilmestyneeseen omaelämäkertaan Alex Ferguson (suomeksi Minerva Kustannukselta vuonna 2014), ja kurkistaa kulissien taakse ja tämän neron mielen sopukoihin. Skotin huikeiden saavutusten ja persoonan vuoksi ei ole ihme, että odotukset olivat todella korkealla. Tämän on pakko olla jotain mahtavaa!

Kuinka väärässä olinkaan.

Managerilegendan omaelämäkerta on omaelämäkerta sanan syvimmässä merkityksessä. Fergusonin ura valmentajana listataan hetki hetkeltä, kronologisesti, faktoihin ja tilastoihin pohjautuen. Ja kuten listat yleensä, teos on vailla hajua, makua tai väriä. Saman olisin todennäköisesti voinut lukea Wikipediasta. Jalkapalloromantikkoa kiinnostavat tarinat kulissien takana. Fergusonin omat tunteet, pelot ja näkemykset loistavat kuitenkin poissaolollaan, ja saamme hyvin vähän selvyyttä asioihin, jotka meitä kirjaa avatessa askarruttavat.

Kyllä, se legendaarinen kengän potkaisu on selitetty kirjassa, kuten on myös kilpailu ja ystävyys Arsene Wengerin kanssa. Myös tarinoita pelaajiin liittyen avataan hieman, mutta kuitenkin vain sen verran, että lukija jää kaipaamaan ja himoitsemaan lisää tarinoita pukukopin sisältä. Sen sijaan moniin muihin lukijaa kiinnostaviin seikkoihin otetaan hyvin vähän kantaa.

Ylpeys ja ennakkoluulo

Kaiken keskiössä on kuitenkin itsestään hyvin ylpeä skotlantilainen. Kirjan viesti tuntuu olevan: katsokaa, mitä minä olen saavuttanut, minä olen oikeassa. Fergien kiilltävää imagoa mahdollisesti heikentäviin asioihin puututaan äärimmäisen vähän, jos ollenkaan. Kahdeksan-vuotinen yhden miehen sota BBC:tä vastaan summataan yhteen lauseeseen: he olivat väärässä, minä olin oikeassa, ja heidän olisi pitänyt pyytää anteeksi.

David Beckhamin ja Roy Keanen kritisoimiseen on varattu omat lukunsa, koska he eivät kunnioittaneet seuraa tai manageria tarpeeksi. Kaikki miehen alaisuudessa pelanneet hyökkääjät niputetaan samaan kategoriaan – toivottavasti pilke silmäkulmassa kirjoitetulla – lauseella ”tunsin aina olevani parempi kuin yksikään heistä”.

Toisaalta tämän kaltaiset lausahdukset ja näkökulmat tarjoavat, ainakin Sir Alexin historiaa tarkemmin tuntemattomille, uuden tiedon siemeniä. Itse en esimerkiksi ollut tietoinen, että mies todella oli yllättävän kovan luokan maalinsylkijä peliurallaan, tai siitä, että skotti pyöritti pitkään pubia Skotlannissa, kunnes siirtyi täysipäiväiseksi valmentajaksi. Kirja antaa kyllä tiedonmurusia, joita lisää tutkimalla lukija voi löytää mielenkiintoisia faktoja miehen taustoista.

Hieman rivien välistä tulkitsemalla oppii myös näkemään, ketkä pelaajista ovat kuuluneet miehen suosikkeihin ja ketkä eivät. Muun muassa moni ”class of ´92”:n pelaajista saa osakseen aivan riittävästi pään silittelyjä pitkin kirjan sivuja.

”Hiustenkuivaaja”-käsittelystään kuululla skotilla kun tuntuu olevan heihin jopa isällisiä tunteita.

Tämän lisäksi kuitenkaan yli neljännesvuosisadan oman alansa huppuja johtaneen miehen johtamistapoihin, joista lukemista ainakin itse odotin innolla, ei oteta kantaa muuten kuin ilmaisemalla useaan otteeseen, että täydellinen kontrolli on kaikki kaikessa.

Tähtiloistoa jalkapallokentällä, ei kirjahyllyssä

Omalla alallaan kenties historian menestyneimpänä tunnettua miestä on toki vaikea syyttää siitä, että omaelämäkerta alleviivaa hänen menestystään. Tämä jättää kuitenkin lukijalle hieman valjun ja epäinhimillisen olon. Fergusonin kokemuksilla voisi varmasti helposti täyttää kirjaston – tähän kirjaan niistä ei ole kuitenkaan päätynyt kuin murusia.

Kirja on omine faktoineen ja tarinoineen ehdottomasti lukemisen arvoinen kaikille managerilegendan, Manchester Unitedin tai yleensä jalkapallon historiasta kiinnostuneille, mutta elämää muuttavaa lukukokemusta siitä ei kannata odottaa.

The post Viihdepääty: Ei Fergie-timeä Fergien omaelämäkerralle appeared first on Byyri.

Viime kausina lähtökohdat joukkueiden keskinäisiin otteluihin ovat kuitenkin olleet erilaiset kuin pitkään aikaan. Siinä missä Liverpool hallitsi kenttiä 1970- ja 1980-luvuilla, oli Sir Alex Fergusonin valmennuskausi 1990- ja 2000-luvuilla Manchester Unitedin dominanssia. Viime vuosina ollaankin ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin nähty tilanne, jossa kumpikaan joukkueista ei ole lähtökohtaisesti mestarisuosikin asemassa.

Tämä taistelupari on toisaalta paljon muutakin kuin kilpailua Englannin ykkösseuran asemasta. Liverpool ja Manchester ovat kaupunkeina kilpailleet keskenään monella alalla jo teollisen vallankumouksen ajoista lähtien.  1700-luvulla Manchester oli huomattavasti kansoitetumpi ja samalla huomattava taloudellinen keskittymä. Seuraavan vuosisadan saapuessa Liverpool oli kuitenkin kasvanut yhdeksi Euroopan merkittävimmistä satamakaupungeista ollen merkittävässä asemassa koko Englannin kasvun ja kaupankäynnin osalta. Merseysideläinen kaupunki syrjäyttikin Manchesterin Pohjois-Englannin tärkeimpänä taloudellisena keskuksena, ja sitä kutsuttiinkin usein nimellä the British Empire’s second city.

1800-luvun lopussa kapunkien vastakkainasettelu kosketti ensimmäistä kertaa myös jalkapalloa. Manchesterin kanaalin rakentamisen vuoksi uudelleen tulehtuneet välit kanavoituivat jalkapallokentille, kunLiverpool ja Newton Heath, Mancheter Unitedin edeltäjä, kohtasivat ensimmäistä kertaa vuonna 1894. Ensimmäinen keskinäinen kamppailu sinetöi Newton Heathin putoamisen alempaan divisioonaan.

Tämän jälken kaupunkien voimasuhteet ovat eläneet, ja niiden merkitys maailmantaloudessa kenties kutistunut. Jalkapallon kautta tapahtuva välien selvittely on sen sijaan ottanut vain suurempaa roolia ratkottaessa Luoteis-Englannin herruutta. Viime kaudet ovat olleet kummallekin joukkueelle haastavia, eikä menestystä ole juuri tullut. Englannin pääsarja on viimeisen 45 vuoden aikana päättynyt vain kuudesti niin, ettei joko Liverpool tai Manchester United ole sijoittanut kahden kärkeen. Näin on tapahtunut kolmesti viimeisen kolmen kauden aikana.

Myös tämän takia North-Westin välienselvittely on korostanut asemaansa viime vuosina – kun pokaaleja ei ole ollut laajasti tarjolla, on rakkaan ja vihatun vastustajan päihittäminen tuonut faneille sitä hegemoniantunnetta, jota he kaipaavat.

Tällä kaudella lähtöasetelmat ovat jälleen erittäin mielenkiintoiset. Ensinnäkin, Valioliigan neljän kärkeen ei pysty niin vain marssimaan. Keskinäisten otteluiden pisteet ovat todella suuressa arvossa, kun molemmat joukkueet kamppailevat pääsystä Mestarien liigaan oikeuttaville paikoille. Tämän lisäksi muutaman välikauden jälkeen molemmillla joukkueilla on vihdoin selvästi tavoitteena lisätä hopeaa palkintokaappiin, ja etenkin manchesterilaiset ovat antaneet todellisen myrskyvaroituksen siitä, että he voivat haastaa muut joukkueet jopa Valioliigan mestaruudesta jo tällä kaudella.

Vaikka joukkueet eivät ratko enää mestaruuksia keskenään, on silti varmaa, että lauantaina sekä Anfieldin nurmella että katsomossa koetaan suurta kiimaa. Siitä pitävät huolen historia sekä scousereiden ja manchesterilaisten ylpeys.

Kuva: Sdo216 / Wikimedia Commons

The post Liverpool ja ManU kohtaavat lauantain klassikossa appeared first on Byyri.