Mietiskelin keväällä mahdollisia jalkapalloreissuja kesää varten. Mieleeni juolahti ajatus eksoottisesta Tromssasta ja sen suomalaisjoukkueesta, jota valmentaa Simo Valakari. Kentän puolella olisi mahdollisuus nähdä Onni Valakari, Robert Taylor ja Juha Pirinen. Pohjoisessa asumisesta löytyy sijainnin puolesta löytyy kuin löytyykin positiivisia puolia.

Katselin Google Mapsista, että Oulusta Tromssaan on vain noin 750 kilometrin matka. Lento Oulusta Tromssaan ei tule enää kysymykseen, kun reitti suljettiin toukokuussa 2018. Näin kulkuneuvoksi valikoitui auto.

Oman kesälomani aikatauluihin sattui sopimaan elokuun 4. pelattu Eliteserienin ottelu Tromsø – Mjøndalen. Valakarin luotsaama Tromsø oli tuolloin sarjataulukossa sijalla 13 ja vastustaja Mjøndalen pari pykälää ylempänä. Panoksia tuosta ottelusta ei siis puuttunut, kun vielä ajatellaan, miten Tromsølle lopulta sarjassa kävi.

Emme olleet ainoat suomalaiset

Itse matkan kohti Tromssaan aloitimme kaverin kanssa pari päivää ennen ottelua ja ajoimme menomatkalla Ruotsin läpi Haaparannan ja Kiirunan kautta. Matkaa tätä kautta kertyy noin 100 kilometriä enemmän kuin suorimmalla reitillä Kilpisjärven kautta.

Ruotsin läpi ajettaessa näimme myös jylhät rautamalmin louhinnan muokkaamat näkymät Kiirunassa sekä kuvankauniit maisemat lähempänä Norjan rajaa. Lisäksi Norjan puolella sai mahdollisuuden nähdä upeita näkymiä Narvikissa hieman Tromssasta etelään.

Ottelupäivänä matkasimme majoituksesta näppärästi paikallisbussilla Jäämerenkirkon ohi ja Tromsøbruan sillan yli Tromssan keskustaan. Keskustasta Alfheim Stadionille on kävellen matkaa reilu kilometri, ajallisesti noin 15 minuuttia. Kävellessämme kohti stadionia huomasimme myös muutaman muun suomalaisen, jotka olivat tulossa katsomaan Simo Valakarin johtaman Tromsøn ottelua.

Stadionilla oli noin tunti ennen ottelua jo etäisesti aistittavissa urheilujuhlan tuntua. Stadionin käytävällä tuli vastaan muun muassa lehtileike Simo Valakarista.

Turvatarkastuksen jälkeen aukeni pääsy stadionin sisään. Omille paikoillemme päästyämme huomasimme, että ottelueväät täytyy lähteä hakemaan järjestyksenvalvojien toiselta puolelta, eli koko stadionalue ei ollut eristettyä aluetta, kuten Suomessa yleensä on tapana.

Pettymykseksemme huomasimme, että stadionilta ei ole mahdollista saada olutta, joten jouduimme tyytymään hot dogiin ja alkoholittomaan virvoitusjuomaan. Fasiliteetit ja oheismyynti vastasivat mielestäni perustason Ykkösen tai Veikkausliigan ottelutapahtumaa.

”Simo, Simo!”

Stadionilta avautuneet upeat maisemat ja Eliteserienin tunnuskappale, jonka tahdissa pelaajat marssivat kentälle, tekivät kyllä vaikutuksen heti ottelun alussa. Itse kentällä nähtiin heti ensimmäisellä puoliajalla uskomattoman hieno maali, ja vielä suomalaispelaajan toimesta. Onni Valakari iski volleysta pohjoisnorjalaiset 1–0-johtoon kauniilla eurogoalilla. Ensimmäisen puoliajan aikana kuultiin myös komeat “Simo, Simo!” -kannatushuudot kotijoukkueen kannattajilta.

Tromsøn silloinen tuore hankinta Fitim Azemi iski kotijoukkueen toisen puoliajan alussa jo 2–0-johtoon, mutta sitten tapahtui sulaminen. Vierasjoukkue Mjøndalen iski kaksi maalia vartin sisään, eikä kotijoukkue Tromsø enää tästä toipunut.

Jälkikäteen ajateltuna voitto tästä ottelusta olisi voinut pitää Simo Valakarin ja Tromsøn liigassa. Joukkue nimittäin tippui sarjasta maalierolla tilanteessa jossa neljä joukkuetta oli samassa pistemäärässä.

Stadion ja ottelutapahtuma olivat samanlainen kokemus kuin mitä Veikkausliigassa pystyvät tarjoamaan ne seurat, joilla on käytössään oikea jalkapallostadion. Alfheim Stadionin kapasiteetti, 7 500 katsojaa, oli vajaakäytöllä, sillä kyseisessä ottelussa oli paikalla 3 101 katsojaa. Kannattajaporukkaa oli noin 50 henkilöä, niin koti- kuin vierasjoukkueellakin.

Ottelun jälkeen kävimme tutustumassa paikalliseen pubiin, jossa nautimme hintavat oluet.

Muutaman päivän lomailun jälkeen matkasimme Kilpisjärven kautta takaisin Ouluun. Norjan jylhät maisemat alkoivat pikkuhiljaa häviämään Suomeen tulon myötä. Kokonaisuutena reissu oli mahtava kokemus niin maisemien kuin jalkapallonkin osalta.

The post Tien päällä: Matka Tromssaan tarjosi kauniita maisemia ja huippujalkapalloa appeared first on Byyri.

Ranheim IL

Työväen luokan alueeksi profiloituneen ja paperitehtaasta tunnetun Ranheimin yleisseura Ranheim IL perustettiin helmikuun 17. päivänä 1901. Seuran lajeiksi valikoituivat käsipallo ja yleisurheilu, josta viimeksi mainitussa suurinta menestystä niitti estejuoksija Ernst Larsen voittaen muun muassa olympiapronssia Melbournessa 1956. Jalkapallojaosto perustettiin vuonna 1919.

Pienen alueen futisseura ei puolestaan menestyksellä juhlinut, vaikka pelasikin vuoteen 1956 asti kahdeksan kertaa korkeimmalla sarjatasolla. Mainittakoon selvennyksenä Ranheimin neljä ensimmäistä pääsarjaseikkailua. Tuolloin liigaan osallistui erilaisten lohkojen myötä peräti 75 seuraa Pohjois-Norjaa lukuun ottamatta. Vasta 1970-luvulla Norjan pääsarja muuttui koko maan kattavaksi kilpailuksi 10-16 seuran välillä, mutta sillä välin Ranheim IL oli jo muuttunut tavalliseksi lähiön alasarjaporukaksi.

Alempien sarjojen kohdalla ei ole Suomessakaan tavatonta, että suurin osa joukkueen pelaajista on paikallisia. Paikallisista koottu joukkue sen sijaan maan pääsarjassa on harvinaisempi ilmiö. Eikä Ranheimkaan ollut mikään kummajainen tai edes kovin kiinnostava ilmiö suuremmalle yleisölle ennen viime vuosia.

Tarkemmin katsottuna ennen vuotta 2006 Ranheim IL:n nimeen ei juuri törmännyt futiskeskusteluissa, eikä se vieläkään ole päivän polttavin puheenaihe edes norjalaistan kahvipöydissä.

Tunnetuimpia Ranheimista nousseita pelaajia lienevät seuran kasvatit Jan Hansen ja Fredrik Winsnes, jotka molemmat siirtyivät nuorella iällä Norjan menestyneimpään seuraan, niin ikään Trondheimista tulevaan Rosenborgiin. Keskikentällä pelanneet Hansen (s. 1955) ja Winsnes (s. 1975) tekivät kumpainenkin komean uran RBK:ssa ja pukivat Norjan maajoukkuepaidan ylleen 19 kertaa.

Vuonna 2006 kaikki muuttui Ranheimissa. Rosenborg BK oli lopulta käänteentekevä taho RIL:n kohdalla, sillä suurseura ilmoitti etsivänsä yhteistyöseuraa Trøndelagin läänistä, jonka merkittävin kaupunki juuri Trondheim on.

Muutoksen tuulet

Ranheim IL:n historiasta ei löydy tarkkaa tietoa paikallisten pelaajien käytöstä tai mitään yksittäistä tapahtumaa, joka olisi laukaissut ideologian. Sen sijaan seuran arvoissa ovat korostuneet aina paikallisuus ja yhteenkuuluvuuden tunne. Kymmenen vuotta sitten Ranheimin noustua 1. divisioonaan, seuralta tuli seuraava ohjeistus pitkään vallinneeseen perinteeseen: 90% edustuksen pelaajistosta tulisi olla Trøndelagista.

Yli 50 vuotta alempia sarjatasoja tahkonnut puoliammattilaisseura tuskin olisi noussut ylöspäin ilman Rosenborgin tukea. RBK valitsi vuonna 2006 Ranheimin muutaman ehdokkaan joukosta yhteistyöseurakseen ja tavoitteeksi linjattiin Ranheimin nousu 1. divisioonaan. Rosenborg oli etsinyt alemmilta tasoilta yhteistyöseuraa, jonne se saisi omia pelaajia kehittymään miesten peleissä. Valinta kohdistui Ranheimiin mm. kenttäolosuhteiden vuoksi.

Ranheim ei noussut vielä kahtena seuraavana kautena sarjaporrasta ylemmäs, mikä sai Rosenborgin miettimään yhteistyön järkevyyttä. Yhteisymmärrykseen päästiin lopulta sillä ehdolla, että Ranheim hankkisi vankkaa kokemusta omaavan päävalmentajan. Valinta kohdistui ruotsalaisesta GIF Sundsvallista tulleeseen Per Joar Hanseniin, joka nosti Ranheimin heti ensimmäisellä yrittämällä 1. divisioonaan.

Virallinen yhteistyö Ranheimin ja RBK:n välillä päättyi vuonna 2012, mutta Ranheim saa edelleen RBK:lta pelaajia lainalle ja seurojen välit ovat ystävälliset. Rosenborgin voikin nähdä eräänlaisena isoveljenä ja vastakohtana piskuiselle naapurilleen. Rosenborg on se seura, jolla on rahaa ja jota kaikki kaupungissa kannattavat, kun puolestaan Ranheim on pienen yhteisön tukipilari.

Rosenborg-yhteistyön ja ammattilaistasolle nousun myötä Ranheimin jalkapallojaosto irtaantui omaksi toimijakseen ja seurasta on nykyisin käytetty nimeä Ranheim Fotball. Ammattimaisempaan suuntaan menosta huolimatta seura ei ole ryhtynyt törsäilemään. Viime vuonna pelaajien ja taustojen palkkoihin Ranheimilla kului 900 000 euroa, kun Rosenborgin vastaava luku oli noin kymmenen miljoonaa euroa!

Sensaatiomaisesti liigaan

Ranheim kuului 1. divisioonan ylemmän keskikastin joukkueisiin usean vuoden ajan, kunnes vuonna 2017 tärppäsi ja liiganousu oli tosiasia. Ranheim sijoittui kauden päätteeksi neljännelle sijalle, mikä oikeutti paikkaan nousukarsinnoissa.

Ensimmäisellä kierroksella kaatui Sandnes Ulf, jonka maalia vartioi Saku-Pekka Sahlgren, toisella kierroksella Mjøndalen ja nousukarsintojen finaalissa vastaan asettui usealle suomalaispelaajalle tuttu Sogndal. Sekä Ranheim että Sogndal voittivat kotipelinsä 1–0, joten ratkaisua haettiin lopulta rangaistuspotkukilpailusta.

Ranheim vei lopulta rangaistuspotkukisan nimiinsä ja nousi takaisin Norjan pääsarjaan 61 vuoden tauon jälkeen. Näin pääsarjaan saatiin myös toinen joukkue Trondheimista, ensimmäisen kerran sitten vuoden 1995, jolloin Strindheim vielä pelasi Eliteserieniä.

Sarjan pienimmällä budjetilla (noin 1,7 miljoonaa euroa) kauteen lähtenyt Ranheim oli monen papereissa varma ehdokas putoamiskamppailuun. Kausi oli kuitenkin jättiyllätys ja Ranheim sijoittui 16 joukkueen sarjassa peräti seitsemänneksi; ilman yhtään ulkomaalaisvahvistusta ja pääosin Trøndelagilaisvoimin.

Tämän kauden miehistössä katse kiinnittyy yhteen nimeen. Espanjalainen Adrià Mateo Lopez on Ranheimin ainoa ulkomaalaisvahvistus, mutta hänkin on pelannut Norjassa vuodesta 2014 lähtien. Neljä ensimmäistä kautta kului Levangerin riveissä, joka lukeutuu Trøndelagin läänin seuroihin, ja Lopez puhuu kuulemma paikallista murretta, joten keskikenttäpelaajan hankinta ei juuri nostanut hämmästeleviä uutisotsikoita.

Meneillä oleva kausi on käynnistynyt varsin kelvollisesti Ranheimin osalta. Joukkue majailee tasaisessa sarjassa sijalla 11. vain kolmen pisteen päässä kahdeksantana olevasta Rosenborgista, jonka konttaus on ollut yksi norjalaisen futiksen puhutuimmista asioista, käynnissä olevien naisten MM-kisojen lisäksi. Sarjan suomalaisseura Tromsø IL on kahden pisteen päässä Ranheimista.

Vahvat perinteet

Ranheim on Athletic Bilbaon tavoin harvinaisuus pääsarjafutiksessa ja on hienoa, että seura pitää perinteistään kiinni, vaikka se ei kilpailuetua tuokaan. Jalkapallo on kuitenkin paljon muutakin kuin menestystä ja pokaaleja, eikä ponnahduslautana ja näytönpaikkoja tarjoavana seurana toimiminen ole missään nimessä huono ratkaisu. Se on itse asiassa hyvin kunnianhimoinen ja arvostettava strategia.

Ranheimin pelatessa maansa kovimmalla tasolla on myös pelaajia naarattava laajemmalta alueelta. Alemmille tasoille löytyy pelimiehiä ihan omasta lähiöstä, mutta liigaa varten pelaajia täytyy etsiä kauempaakin. Lähes kaikilla Ranheimin tämänkin kauden pelaajista on kuitenkin siteitä Trøndelagin lääniin, josta myös Keski-Norjana joskus puhutaan.

Trøndelagin kohdalla on hyvä kertoa hieman alueen koosta. Siinä missä Baskimaassa on reilut kaksi miljoonaa asukasta, Trøndelagin asukasluku on noin 450 000. Entisistä ja viimeisimmistä Suomen lääneistä se vastaisi asukkaiden määrässä parhaiten Oulun lääniä, mutta rekisteröityjä jalkapalloilijoita on Norjassa jopa 200 000 enemmän kuin Suomessa, eli valinnanvaraa löytyy Trøndelagista suhteessa enemmän.

Veikkausliigassa pärjäävän kuvitteellisen seuran saisi varmasti koottua pelkistä suomalaisista pelaajista – mahdollisesti jopa ihan lähialueen pelaajista.

Esimerkiksi tällä kaudella Ykkösen Musan Salama, Myllykosken Pallo ja TPV voisivat saada avauskokoonpanon kasaan ns. omista tai lähialueen pojista, mutta Ykkösessä säilymiseen, saatika liiganousuun, se ei todennäköisesti riittäisi. Kakkosen puolella paikallispelaajien määrä on luonnollisesti vielä korkeampi.

Ranheimin ja Bilbaon malli juontaa juurensa kauan jatkuneisiin perinteisiin, mutta näin tiukat perinteet tuskin ovat tänä päivänä yhtä kovassa huudossa ainakaan liigatasolla. Futisromantikkona joukkueiden menoa on silti ilahduttavaa seurata ja pohtia hieman. Voisiko sama toimia Veikkausliigassa?

4.7. klo. 21:00 Ranheim – Rosenborg BK -paikallispeli, Eurosport Player

Kuvat – @Ranheim.Fotball

The post Harvinaisuus futismaailmassa: Norjalainen Ranheim on kuin Athletic Bilbao ja värvää ainoastaan lähialueen pelaajia appeared first on Byyri.

Sadan vuoden jälkeen Eliteserieniin

Vuonna 1911 Ulf-nimellä (juontaa juurensa muinaisnorjalaisesta sutta tarkoittavasta úlfr-sanasta) perustettu seura ei ole menestyksellä juhlinut historiansa aikana. Rogalandin läänin suurimpiin seuroihin lukeutuva Sandnes nousi ensimmäisen kerran Norjan pääsarjaan, Eliteserieniin, vasta vuonna 2011.

Edellisen kauden päätteeksi seura oli jo putoamassa kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle, mutta Follo FK:n talousvaikeuksien myötä Sandnes Ulf säilytti paikkansa ykkösdivisioonassa ja sijoittui seuraavalla kaudella nousuun oikeuttavalle toiselle sijalle.

Pääsarjavisiitti kesti kolmen kauden ajan, mutta viimeiset neljä on mennyt divarissa. Uuden kauden alku häämöttää kahden kuukauden päässä, ja päätimme kysyä joukkueen suomalaistopparilta, Tapio Heikkilältä, ajatuksia tulevasta.

Ura jatkuu ulkomailla, sarjanousu tavoitteena

Tapio Heikkilä siirtyi Sandnes Ulfiin viime vuonna, pelattuaan ensin pääsarjaa ja ykkösdivaria IK Startin riveissä, Aiemmin HJK:ssa pelannut Sahlgren oli puolestaan siirtynyt seuraan jo kaksi vuotta aiemmin.

Heikkilän tavoitteet ja tulevaisuuden näkymät kuulostavat jo tässä vaiheessa varsin selviltä.

– Haluamme pääsarjaan, ja nousu on tietenkin tavoitteena. Seura elää jännittäviä aikoja, sillä tämän vuoden lopulla valmistuu uusi stadion, joka saadaan käyttöön kaudella 2020. Potentiaalia joukkueella on, mutta toisaalta meidän täytyy esiintyä paremmin ja yhtenäisemmin joukkueena ensi kaudella, Heikkilä pohtii.

Heikkilän oma tontti avauksen topparina vaikuttaa olevan sinetöity, sillä EPS-kasvatilta ei jäänyt viime kaudella kuin kolme ottelua välistä – kaksi korttitilin täyttymisen vuoksi ja kerran vaihtopenkillä istuessa. Näissä kolmessa ottelussa Sandnes päästikin peräti kahdeksan maalia.

– Omat tavoitteeni ovat selkeät. Odotan lisää tasaisuutta peliesityksiin ja haluan olla jälleen johtava pelaaja sekä kentällä että kentän ulkopuolella, Heikkilä toteaa.

Paluu Suomeen ja Veikkausliigaan ei ole Huuhkajissakin pelanneelle topparille vielä ajankohtaista, vaikka sopimus on katkolla ensi kauden päätteeksi. Heikkilä aikoo pelata ulkomailla niin kauan kuin on mahdollista ja Norjan esityksillä ottajia on varmasti vielä vuosiksi.

Useita suomalaispelaajia on pelannut Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla viime vuosien aikana, ja monesti yhden pelaajan onnistuminen avittaa myös muita.

– Jonkun täytyy olla aina se ensimmäinen ja tehdä hyvä vaikutus. Nyt meitä on jo kolme suomalaista samassa joukkueessa ja se on tietenkin merkki siitä, että Saku-Pekka on onnistunut täällä alun perin todella hyvin ja avannut ovia muille.

Sarjanousu kuulostaa viime kaudella kymmenenneksi sijoittuneelta Sandnesilta kovalta tavoitteelta, mutta tasoerot etenkin sarjan keskikastissa ovat pienet. OBOS-ligaenissa paikasta nousukarsintoihin tappelevat sijoille 3.-6. sijoittuneet joukkueet, voittajan ja toiseksi sijoittuneen noustessa suoraan. Paikka kuuden sakissa ei jäänyt viime vuonna lopulta kuin pisteen päähän, joten onnistuneet hankinnat talven aikana voivat tehdä ratkaisevan vaikutuksen tiukassa taistossa.

Mainettaan kovempi sarja

Toistaiseksi talven nimekkäin hankinta Sandnesiin on ehdottomasti viimeksi SJK:ssa pelannut Johannes Laaksonen. KTP-kasvatin odotettiin ehkä jo siirtyvän aiemmin urallaan ulkomaille, mutta ei 28-vuotias keskikenttäpelaaja vielä mikään ikäloppu ole, päinvastoin. Siirrot muiden pohjoismaiden alemmille sarjatasoille herättävät monesti keskustelua Suomessa sarjojen ”kovuudesta”, eli siitä, mikä niiden taso on verrattuna Veikkausliigaan.

– Faktapohjalta en lähde sarjoja vertaamaan, koska minulla ei ole siihen tarpeeksi dataa, mutta voin puhua omista kokemuksista. Uskallan väittää, että Norjan ykkösdivisioonassa on aika paljon korkeampi tempo kuin Veikkausliigassa, Heikkilä arvioi.

Puolivaloilla ei voi Laaksonenkaan uudessa osoitteessa pelailla, vaikka kotimaan kamaralla olisikin epäilijöitä. Tätä myös Heikkilä korostaa.

– Ei tämä maineeltaan se hohdokkain sarja ole, mutta täällä on erittäin hyviä joukkueita ja pelaajia, sekä urheilulliset standardit ovat korkeat. Vaikka vertailu on vaikeaa, niin koen Veikkausliigan astetta taktisempana sarjana.

Loppuun Heikkilä antaa vielä vinkin Norjaan suuntaaville pelaajille tai sitä harkitseville.

– Olen viihtynyt itse Norjassa todella hyvin ja nykyisen seuran projekti on sellainen, jossa haluan olla ehdottomasti mukana. Sopeutumista helpottaa erittäin paljon se, että oma fyysinen kunto on jo ennen siirtoa kohdillaan ja täten palautumisen kanssa ei tule ongelmia.

The post Norjan divarin suomalaisseura, Sandnes Ulf, tähtää sarjanousuun: ’’Saku-Pekka on onnistunut täällä hyvin ja avannut ovia muille’’ appeared first on Byyri.