Mo Salah todellakin tuli, näki ja voitti. Yksilötasolla oikeastaan kaiken mahdollisen, vaikka joukkueen pokaalit jäivätkin vielä nostamatta kohti taivasta. Kukaan, ja toistan, kukaan, ei voi rehellisesti sanoa osanneensa odottaa, millainen kausi egyptiläisellä on edessään Liverpoolin julkaistessa siirron heinäkuun ensimmäinen päivä.

AS Romasta tiedettiin saapuvan tuulennopean laiturin, joka edellisen Valioliiga-visiittinsä jälkeen oli pelaajana mennyt huomattavasti eteenpäin ja kehittynyt merkittävästi monipuolisemmaksi pelaajaksi.

Salahista odotettiin laitaviilettäjää, joka nopeutensa turvin luo tukun maalipaikkoja itselleen ja joukkueelleen, mutta puutteellisen viimeistelykyvyn vuoksi tuhlaa paikkoja enemmän kuin lottovoittaja dollareita, päätyen kuitenkin jonnekin lähellä kahtakymmentä täysosumaa.

Ja paikkojahan punanuttuinen kikkarapää toki ehtikin tuhlata täysosumien lisäksi. Kukaan ei vain voinut aavistaakaan, että mies rakentaa itselleen paikkoja niin julmetun määrän, että niitä on varaa tuhlata ja silti rikkoa maaliennätyksiä.

Egyptiläisen kaudesta kertoo kaiken olennaisen se, että mikäli mies pystyy jatkamaan samaa tahtia myös syyskauden 2019, on hänet otettava keskusteluun Ballon d’Or -voittajasta, täysin tasavertaisena kandidaattina Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon kanssa.

Nimi lehteen

Egyptiläisen kuninkaan, kuten punaisten fanit Salahia tituleeraavat, luvut kuluneelta kaudelta ovat todella kovaa valuuttaa.

Valioliigassa 32 maalia 36 otteluun ja Mestarien liigassa 10 maalia 13 otteluun. Miehen vahvempaakin mieltä järkyttävien maalimäärien lisäksi syöttösarake karttui 16 syötön verran kaikissa kilpailuissa. Kaiken kukkuraksi Liverpool-laiturin maalimäärä oikeutti koko Euroopan toiseksi kovimman maalintekijän titteliin Lionel Messin jälkeen, ja miehen 32 liigamaalia ovat uusi Valioliigan ennätys.

Hyvästi sellaiset pikkutekijät kuin Cristiano Ronaldo, Alan Shearer ja Luis Suarez, uusi hallitsija on saapunut valtakuntaan.

Valioliigan vuoden pelaajan -pystin kotiin pokannut maantiekiitäjä asetti lisäksi ennätyksen joukkueiden määrässä, joita vastaan yksi pelaaja on kauden aikana osunut. Samaten miehen 22 ottelua, joissa verkko heilui, on liigan uusi ennätys. Unohtamatta tietenkään kolmea valintaa Englannin korkeimman sarjatason kuukauden pelaajaksi – ennätys sekin. Näiden lisäksi palkintokaappiin kertyi luonnollisesti kasa Liverpoolin sisäisiä ennätyksiä.

Joten voisi jopa todeta, että aina iloinen Afrikan vuoden pelaaja jätti nimensä lehtien otsikoihin ja historiankirjoihin lähtemättömästi.

We’ve got Salah…

Kaiken sen jälkeen, mitä Salah sai kauden aikana aikaan ja kuinka integraalinen tekijä hän oli the Redsin menestykselle sekä Englannin että Euroopan kentillä, ei olekaan ihme, että fanit ovat yltyneet jumaloimaan egyptiläistä kuningasta lauluin ympäri maailmaa.

Kaikkein eniten katsomoissa kuultu ja myös helposti vähän niukkasanaisemmankin fanin suuhun taipuva ”Mo Salah, the Egyptian King” on raikunut kenties eniten katsomon lehtereiltä kuluneen kauden aikana. Sen sijaan ”Mohamed Salah, a Gift from Allah” on rytmiltään jopa ahdistavan koukuttava, ja aiheuttaa käpälissä tahatonta yhteen hakkaamisen vimmaa ja intoa tanssia pyöreän pöydän ympärillä.

Omaksi ehdottomaksi suosikiksi on kuitenkin tunnustettava se laulu, joka aloitti tämän kaiken. We’ve got Salah räjäytti niin sosiaalisen median pankin kuin myös monien punaisten fanien nauruhermot.

Lähes myötähäpeällisestä kulustaan huolimatta tämä kappale herättää sellaista puhdasta nuoruuden intoa, jota voin kuvitella puolen vuoden kuuman ja sateettoman paahteen jälkeen villisti vedessä kirmaavan elefanttitaaperon tuntevan, kun se kaiken kuumuuden, lyhytjalkaisuuden ja omien eläimellisten kasvukipujensa jälkeen lopulta ymmärtää, että tätä hengittämisen ja syömisen apuvälineeksi tarkoitettua pitkää ja letkumaista nokkaa voikin hyödyntää myös snorkkelina, tuntien itsensä kaikkien seitsemän meren suurruhtinaaksi pienessä lätäkössään.

Osaatte varmasti samaistua.

Viimeksi mainittu kappale yltyy mainitsemaan myös Liverpoolin muita kullanarvoisia vihreän veran viilettäjiä, ottaen myös kantaa tammikuussa lopulta toteutuneeseen Phillippe Coutinhon myyntiin. Coutinhon myynnin, ja näiden muiden pelaajien hankintojen myötä, pääsemmekin fanien väsäämistä ylistyslauluista Poolin siirtopolitiikkaan kiinni sellaisella aasinsillalla, että aasikin hukkui matkalla ja sillan tilalle rakennettiin pato.

Mohamed Salah on hintaansa ja nykyjalkapallon inflatoituneisiin markkinoihin nähden jalkapallohistorian paras ostos.

Tämä kuvaa täydellisesti täyskäännöksen tehnyttä siirtopolitiikka Merseysidella. Kun vielä Brendan Rodgersin Poolin ostoksille oli helppo nauraa, eikä iso osa hankituista pelaajista sopinut millään Rodgersin palettiin, on Jürgen Kloppin aikana tämä osasto kokenut kaikkein suurimman muodonmuutoksen.

Tällä hetkellä Pool ostaa määrän sijasta ensisijaisesti laatua, ja ennen kaikkea Kloppon palapeliin sopivia yksilöitä.

Viime kesän hankintoihin kuuluvat Salahin lisäksi Dominic Solanke, Alex Oxlade-Chamberlain, Andrew Robertson sekä Naby Keita. Näistä Solanke on ainoa, joka ei ole vielä lunastanut asemaansa Anfieldillä, mutta on laajalti kehuttu yhdeksi Englannin lupaavimmista hyökkääjistä. Oxlade-Chamberlain oli puolestaan Arsenalissa sivuraiteille ajautunut entinen lupaus, joka ei löytänyt oikeaa pelipaikkaa tai roolia.

Kloppin asetettua miehen keskikentälle hän pelasi uransa ylivoimaisesti parhaan kauden, ja olisi pelannut itsensä suoraan Englannin maajoukkueen avaukseen ilman loukkaantumista ennen kesän MM-kisoja.

Robertson puolestaan saapui täysin tuntemattomana kykynä jälkeenpäin naurettavaan kahdeksan miljoonan punnan korvausta vastaan, ja kehittyi vajaassa kaudessa tuntemattomasta lupauksesta Mestarien liigan finaalipaikan lunastaneen joukkueen tärkeäksi avauskokoonpanon pelaajaksi.

Ensi kesänä saapuva Keita taas on omalta osaltaan hypännyt otsikoihin jälleen yhden nappikauden jälkeen Bundesligassa, ja hänen perässään olikin myös moni muu Euroopan huippusarjoista.

Lisäksi Klopp näytti Virgil van Dijkin kohdalla, ettei Liverpool enää osta vain ostamisen ilosta ja hätäillen.

Kun saksalaismanageri ei kesällä saanut haluamaansa pelaajaa, ei hätäiltyä ja helposti pieleen menevää varasuunnitelmaa lähdetty rakentamaan, vaan mies ennemmin odotti puoli vuotta saadakseen haluamansa pelaajan, jonka hän tiesi täydellisesti istuvan omaan pelitapaansa. Kauden jälkeen on helppo sanoa, että ratkaisu ei ollut mitään muuta kuin täydellisen oikea.

Kun Kloppon hankkimien pelaajien listaan lisätään vielä Sadio Manen, Giorgio Wijnaldumin ja Loris Kariuksen kaltaiset nimet, voi siirtojen sanoa osuneen tarkemmin kohteeseensa kuin Wilhelm Tellin nuolen.

Syytä optimismiin

Kaikesta tästä huolimatta Klopp on siirtokassansa kanssa lähes plus miinus nolla -tilanteessa ennen kuluvaa kesää – vain noin 20 miljoonaa enemmän kuluttaneena kuin myyneenä.

Siirrot on siis myös taloudellisella rintamalla tehty järkevästi ja harkiten.

Fakta, joka saa luottamaan toiminnan pitkäjänteisyyteen. Jotain, mistä ei Merseysiden punaisten voi sanoa olleen tunnettuja 2000-luvulla. Ei olekaan mitään syytä, miksi siirtojen positiivinen kierre ei jatkuisi myös pitkälle tulevaisuuteen seuraavien kausien ajan. Tähän kannustaa myös se, ettei stuttgartilainen manageri pelkää toimia korjatakseen puutteita kentällä. Kauan kaivatun topparin jälkeen jokainen näki, että Liverpool tarvitsee keskikentälle puolustuslinjaa tukemaan pystyvän pelaajan.

Ja tuskin oli siirtoikkuna edes ehtinyt alkaa, kun seura julkaisi Fabinhon hankinnan AS Monacosta. Setä-Jürgen osaa selvästi ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Liverpool-fanit voivat siis elää täysin luottavaisina siihen, että sekä jo hankittu brasilialainen että muut kesän aikana koukkuun tarttuvat ahvenat sopivat nykymuotoiseen Liverpooliin kuin hiekanjyvät Saharaan. Ne ovat täysin omassa elementissään, muiden kaltaistensa seurassa, viihtyvät hyvin yhdessä mutta ovat silti vierailijalle niin kovin ärsyttäviä.

En tiedä, onko lähes historiallinen, myyttinen siirtokomitea historiaa. En myöskään tiedä, onko Jürgen Kloppilla täysi valta siirtojen suhteen. Mutta se on faktaa, että saksalaisen Anfieldille saapumisen jälkeen siirtopolitiikkaan on tullut järkyttävissä määrin enemmän ryhtiä ja järkeä. Ja se jos joku kääntää suupielet kohti taivasta tulevaa ajatellessa.

Hätäily ja paniikkiostot ovat nyt historiaa ja me voimme lopulta luottaa toimiston puolella tehtyjen peliliikkeiden järkevyyteen. Ja se, toki nykymanagerimme taktisen osaamisen lisäksi, on suurin syy seuran menestykseen menneellä kaudella – sekä tulevaisuudessa.

Nyt on hieno aika olla punainen.

Mersey-joen rannalta -kolumnisarja jää nyt reilun kuukauden mittaiselle kesätauolle jalkapallomaailman keskittyessä maailman suurimpaan ja kauneimpaan urheilutapahtumaan, jalkapallon MM-kisoihin.

Tauon jälkeen palataan haistelemaan kesän kuulumisia, tulevan kauden odotuksia sekä the Redsin pelaajien edesottamuksia MM-viheriöillä. Tässä vaiheessa kirjoittaja haluaa kuitenkin kiittää kaikkia sarja neitsytkaudesta ja toivottaa kaikille hyvää kesää – luojan kiitos sekin kuluu jalkapallon parissa!

Muistakaahan seurata Byyrin kanavia kisoihin liittyen. Kisafiilistä nostatetaan niin Suomesta käsin kuin paikan päältä. Nyt kaikki nauttimaan todellisesta urheilujuhlasta!

The post Mersey-joen rannalta: Egyptin prinssi appeared first on Byyri.

Liverpoolin hyökkäyspelaaminen on saanut uuden sielun. Philippe Coutinho saattaa edelleen olla pelin aivot, mutta tällä hetkellä joukkueen tehokkuus ja vaarallisuus elää ja hengittää laitapelaajien, Manén ja Mohamed Salahin, iskukyvystä. Myös Salahista voisi kirjoittaa kokonaisen ylistysromaanin, niin mahtavassa iskussa on egyptiläinen alkukaudesta ollut. Punaisten iskukyvyn todellinen messias tulee kuitenkin Senegalista, ja katsaus tilastoihin kertoo, että hän on ollut sitä jo heti seuraan saapumisestaan alkaen.

Kauas kadotetut pisteet

Kuka muistaa, miltä näytti Jürgen Kloppin ensimmäinen täysi kausi Liverpoolin ylpeyden peräsimessä? Aina jouluun asti joukkue pelasi totaalisessa hurmiossa, ja lentokeli näytti kiidättävän punaiset jopa mestaruustaistoon asti. Sitten tapahtui jotain peruuttamatonta, jonka seurauksia kukaan Mersey-joen rannalla ei osannut odottaa. Alkoivat Afrikan mestaruuskilpailut, ja Mané lähti Senegalin maajoukkueen matkaan. Liverpoolin syyskauden loistavia otteita seurasi käsittämättömän vaikea ja pimeä jakso, joka kaupungissa voitaisiin hyvin tuntea synkkänä tammikuuna.

Lyhyesti: ei yhtään voitettua ottelua ilman senegalilaista kokoonpanossa, pistekeskiarvon tippuminen kyseisellä ajanjaksolla koko kauden keskiarvosta – 2.1 pistettä ottelua kohden – aina 0.5 pisteeseen per ottelu sekä tehtyjen maalien määrän putoaminen tasan maalilla ottelua kohden. Toki peli oli muutenkin sekaisin, loukkaantumiset vaivasivat, elämä oli kurjaa ja olutkin pubissa lämmintä, joten eihän kaikkea voi yhden miehen poissaololla selittää. Joten mitä tapahtui Manén palatessa kokoonpanoon? Voitot kärkiseuroja Tottenhamia ja Arsenalia vastaan.

Millaisia tuloksia tällä kaudella mahtuu otteluihin, joissa aikanaan historian kalleimpana afrikkalaisena pelaajana siirtynyt Mané on ollut poissa? Muun muassa nyhjäykset tasapeliin Manchester Unitedia ja Burnleyä vastaan sekä murskatappio Tottenhamille.

Kuriton, mutta täydellinen

Kaiken kaikkiaan Liverpool on senegalilaisen saapumisen jälkeen voittanut 63% otteluistaan Manén ollessa kokoonpanossa, ja vain 42% tämän poissa ollessa.

Viitaten tämän juttusarjan edelliseen tekstiin, liittyy Liverpoolin pallonhallintaan ja Manén pelaamiseen hyvin mielenkiintoinen fakta: Punaiset pitävät keskimäärin 7% enemmän palloa hallussaan, kun Senegalin ihmemies ei ole kokoonpanossa. Ja kuten edellisellä kerralla kävimme läpi, on Liverpoolin voittoprosentti sitä pienempi, mitä enemmän joukkueen pallonhallinta nousee 50 prosentin päälle. Lisäksi Manén poissa ollessa joukkue lähettää huomattavasti enemmän pitkältä lähteneitä keskityksiä maalille. Voikin hyvin sanoa, että Punaisten kokoonpanosta löytyy haastouhkaa ja etenemismalleja merkittävästi vähemmän Manén ollessa sivussa.

Liverpoolin kannalta olisikin toivottavaa, että Mané esiintyy tulevaisuudessa kokoonpanossa mahdollisimman usein. Uhkana ovat loukkaantumiset, jotka eivät senegalilaisellekaan ole aivan vieraita, sekä mahdollisuus lähteä suurempiin ympyröihin jos, ja nykyisillä esityksillä kun, vielä suuremmat ja rikkaammat seurat tulevat kyselemään miehen perään. Manén tyytyväisyyteen Liverpoolissa en osaa ottaa kantaa, mutta esimerkiksi Red Bull Salzburgissa mies pakotti siirtonsa läpi jättäytymällä uppiniskaisesti pois joukkueen toiminnasta. Tämän lisäksi Mané ei varsinaisesti ole tunnettu kurinalaisuudestaan kentän ulkopuolella – esimerkiksi Southamptonissa mies oli useamman kerran ongelmissa ilmestyessään myöhässä joukkueen harjoituksiin tai palavereihin. Tällaisten tapausten edessä seuran on pakon edessä osoitettava kurinpidollisesti, ettei edes tärkeimmillä pelaajilla ole erivapauksia.

Tarkoitus ei ole kuitenkaan maalata piruja tai edes muitakaan vähemmän kammottavia vihtahousuja seinille, sillä tähän asti Manén ja Liverpoolin liitto toiminut täydellisyyttä hipoen. Lisäksi laidoilla kiimaista peuraakin nopeammin ravaavat afrikkalaiset rasvatut salamat, Mané ja Salah, ovat tuntuneet löytävän loistavasti yhteisen sävelen, ja nykyisessä iskukyvyssään haastavat minkä tahansa laituriduon maailmassa. Antaa siis pimeän talven saapua – Mersey-joen rannalla on siihen vastauksena hurrikaani suoraan ikuisen auringon leveysasteilta.

The post Mersey-joen rannalta: Maanmainio senegalilainen appeared first on Byyri.