Vuonna 2014 julkaistu ja vuotta myöhemmin suomenkielisen painoksensa saanut Luis Suárezin elämästä kertova kirja etenee kohtauksesta toiseen hänen ja vaimonsa Sofian tarinan kautta. Vilkkaan jalkapalloilevan pahan pojan ja lähikylän hyvän tytön mielenkiintoinen retki kulkee uruguaylaislähiöistä monen mutkan kautta Barcelonan metropoliin.

Kirja alkaa pelikieltoa kärsivän Suárezin tuntemuksista: Brasilian MM-kisoissa Giorgio Chielliniä purrut Suárez sai tempauksestaan neljän kuukauden pannan pelikentille.

Lähes parinkymmenen sivun alustus antaa hyvän kuvan siitä, miten kirja käsittelee Suárezin uraa. Asioita perustellaan hyvin seikkaperäisesti ja avoimesti Luis Suárezin omin sanoin. Kaikki me tunnemme kohu-uutiset ja faktat, mutta on hyvin mielenkiintoista päästä kurkistamaan huippu-urheilijan pään sisään tilanteiden keskiöön. Kirjan aikana käydään läpi kaikki muutkin kohut tarkasti, ja erittäin hyvin kirjoitettu teksti avaa kyllä selkeästi syitä tapahtuneisiin.

Luis Suárez on pelaaja, joka jakaa mielipiteitä. Mielipiteet muodostuvat osittain sen kautta, pelaako Suárez kannattamassasi joukkueessa vai pelaako hän sitä vastaan. Itselleni hän on suosikki, joka on edustanut samaa taitavaa tyyliä ja samoja joukkueita kuin suurin sankarini Jari Litmanen. Tähänastisen elämäni hienoin kokemus oli päästä Camp Noulle katsomaan Mestarien liigan ottelua Barcelona vs. Arsenal.

El Pistoleron tuossa ottelussa tekemä volley-maali tulee elämään ikuisesti muistojeni syövereissä.

”Haluan jonain päivänä pelata Barcelonassa”, Suarez kommentoi haaveitaan urugualais-tv:lle pikkupoikana, tarinansa alussa. Päätöksensä kirja puolestaan saa siirrossa Liverpoolista Barçaan. Sitä ennen ehtii kuitenkin tapahtua monenlaista. Kesken suurimman teinirakkauden Suárezin tuleva vaimo joutuu muuttamaan perheineen Espanjaan.

Tuo polttava rakkaus antaa Suárezille syyn tavoitella uraa Euroopassa. Kirja on pullollaan oikein ajoitettuja sattumuksia – tai sitten kohtaloa. Se on yksi onnistunut tarina, mutta se kertoo myös hyvin siitä, miten pienestä kaikki on kiinni. Miljoonille muille pelaajille tähdet eivät ole yhtä suotuisia.

”Saapuessamme ensimmäistä kertaa Hollantiin kumpikaan meistä ei osannut laittaa ruokaa. Ronald McDonald oli paras ystävämme, ja hankin sähkögrillin pihvien paistamista varten. Koko talo täyttyi savusta. Siihen aikaan pihvit olivat meistä mahtavia, mutta nyt kun ajattelen tuota aikaa…Madre mia! Kuinka saatoimme syödä sellaista.”

Vajaa 300-sivuinen kertomus on koukuttava teos, jota voin suositella kaikille hyvistä tarinoista pitäville. Jalkapallo on keskiössä, mutta myös jokapäiväiset asiat saavat ihailtavasti jalansijaa. Se auttaa ymmärtämään paitsi Luis Suárezia, mutta myös muita Etelä-Amerikasta Eurooppaan saapuvia pelaajia, jotka joutuvat sopeutumaan täysin uuteen kulttuuriin.

Kirja sisältää yksityiskohtaista kerrontaa hienojen maalien, kohujen, ja turnausten takaa. Esimerkiksi vuoden 2010 Etelä-Afrikan MM-turnauksen aikana Suárezin vaimo oli viimeisillään raskaana ja joutunut matkustamaan Barcelonaan. Tästä turnauksesta muistetaan myös Suárezin Ghanaa vastaan tekemä ”paholaisen käsi” -torjunta, jota käsiteltiin myös Byyrin Kohti MM-kisoja -juttusarjassa. Tilanne kesti vain hetken, mutta kirjassa tähän syvennytään antoisasti kymmenen sivun verran.

Pidin kirjasta todella paljon. Aihe oli minulle mieluisa, enkä malttanut laskea teosta käsistäni. Välillä urheilijoista kertovat kirjat tuppaavat luettelemaan tilastoja ja tapahtumia vain ulkopuolisen silmin, mutta tässä kirjassa oli onneksi lihaa luiden ympärillä.

Kirjasta erinomaisen tekevät sen henkilökohtainen ote ja viihdyttävä kirjoitustyyli. Monen järkkymätön mielipide Suárezia kohtaan on toki perusteltua, mutta ainakin oma suhtautumiseni Luis Suárezia kohtaan muuttui teoksen luettuani. Kirja on hyvä muistutus siitä, että huippu-urheilijatkin ovat ihmisiä, joihin vaikuttavat ympärillä tapahtuvat asiat.

”Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat uhranneet aikaansa ja energiaansa, jotta saisin tarinani kerrottua. Olen yrittänyt kertoa elämästäni rehellisesti ja tunteella.”

The post Viihdepääty: Luis Suárez – Minun tarinani appeared first on Byyri.

Vuonna 2010 järjestettyjen Etelä-Afrikan MM-kisojen puolivälieräottelun dramaattiset tapahtumat ovat painuneet jalkapallon ystävien verkkokalvoille. Uruguay ja Ghana ottivat yhteen monella tapaa ainutlaatuisessa trillerissä. On aika kerrata, mitä Johannesburgin Soccer City -stadionilla tapahtui 2. heinäkuuta 2010 sekä miten jälkipyykkiä ottelun jälkeen pestiin.

Sauma afrikkalaiseen historiaan

Ghana oli historian kolmas Afrikan maa, joka oli selviytynyt MM-areenalla puolivälieriin asti. Heillä oli mahdollisuus selvitä ensimmäisenä afrikkalaisena joukkueena välieriin. Johannesburgissa takana oli koko mantereen tuki.

Uruguay aloitti ottelun vahvasti, mutta koki reilun puolen tunnin pelin jälkeen kovan takaiskun, kun joukkueen kapteeni Diego Lugano joutui jättämään pelikentän loukkaantumisen takia. Topparin tontille vaihdettiin Andrés Scotti.

Kaikki vaikutti siltä, että tauolle mentäisiin maalittomassa tasatilanteessa, kunnes tuli Sulley Muntarin aika iskeä. Ghanalainen päätti kokeilla kaukolaukausta ensimmäisen puoliajan lisäajan viimeisillä sekunneilla. Muntari sai mielettömän kierteen vetoonsa, joka muutti ilmassa sen verran suuntaa, että uruguaylaismaalivahti Fernando Muslera arvioi pallon lentoradan väärin, ja peliväline painui verkkoon. Ghana meni näin tauolle 0-1-johdossa vuvuzelojen ulvoessa.

Uruguayn uusi vaihde

Tauolla Uruguayn valmentaja Óscar Tabárez reagoi näkemäänsä ja suoritti jo toisen pelaajavaihtonsa. Laituri Álvaro Fernández sai tehdä tilaa Nicolás Lodeirolle, joka toi uuden vaihteen eteläamerikkalaisten laitapelaamiseen.

Kun 10 minuuttia ottelun toista jaksoa oli takana, sai Uruguay vapaapotkun hyvästä paikasta. Pallon taakse asettui muutenkin erinomaisen ottelun pelannut Diego Forlán. Hän laittoi pallon tarkalla ammattimiehen laukauksella Ghanan maaliin tasoittaen pelin.

Paljon urallaan maaleja tehneen uruguaylaisen tuuletus oli poikkeuksellisen tunteellinen samaan aikaan kuin Soccer City hiljeni lähes täydellisesti. Tasatilanteessa 1-1 oltiin myös 90 minuutin pelin jälkeen, ja edessä oli puolen tunnin jatkoaika.

Kisojen puhutuin hetki

Uruguayn ja Ghanan välinen puolivälierä oli kiistämättä Etelä-Afrikan MM-kisojen mieleenpainuvin ottelu. Kaikkein eniten puhuttanut tilanne tapahtui jatkoajan lisäajalla.

Ghana sai oikealta sivuvapaapotkun, jota asettui antamaan John Paintsil. Vapaapotku löysi etutolpalta Paintsilin maamiehen, joka jatkoi pallon korkeana luukulle. Stephen Appiah pääsi tuikkaamaan jatkopalloon, mutta suoraan maaliviivalle seisseen Luis Suárezin jalkoihin, joista pallo pomppasi korkeana takaisin maalin eteen. Korkeimmalle nousi Dominic Adiyiah saaden suunnattua puskun kohti maalia. Edelleen maalilla seissyt Suárez torjui käsillään, tehden vielä hämäävän puskueleen perään. Ottelun portugalilainen tuomari Olegário Benquerenca oli tilanteessa hereillä, nosti Suárezille punaisen kortin ja osoitti pallon kylmän viileästi pilkulle.

Ghanan kärkimies Asamoah Gyan asettui pallon taakse. Kaikki tiesivät kyseessä olevan ottelun viimeinen pelitilanne. Gyan otti lyhyen vauhdin ja veti voimalla keskelle. Ylärimaan. Tuomari vihelsi välittömästi jatkoajan päättyneeksi. TV-ohjaaja poimi kuviinsa epäuskoisen Gyanin sekä villisti kentän laidalla tuulettavan, ulosajetun Suárezin. Mentiin rangaistuspotkukilpailuun.

Ghanan kova kohtalo

Uruguay aloitti pilkkuleikin. Molemmilta onnistui kaksi ensimmäistä laukojaa, ja myös Uruguayn kolmas vetäjä Andrés Scotti osui. Seuraavana vuorossa olleen Ghanan kapteenin John Mensahin kohtaloksi tuli olla ensimmäinen epäonnistuja. Nollavauhdilla ammuttu laukaus suuntautui suhteellisen keskelle ja oli Fernando Musleralle helppo pallo poimittavaksi.

Mensah käynnisti epäonnistumisten ketjun. Myös seuraava vetäjä, Uruguayn Maxi Pereira epäonnistui, ja hänen jälkeensä myös Ghanan Dominic Adiyiah, jonka puskun Luis Suárez oli hetkeä aikaisemmin maaliviivalta nyrkkeillyt.

Päädyttiin tilanteeseen, jossa Uruguayn Sebastián Abreu pystyisi ratkaisemaan onnistumalla omassa yrityksessään. Kylmähermoinen vasemman jalan tsippi keskelle, ja Uruguay eteni välieriin Hollantia vastaan.

Ghanalaiset ottivat tappion varsin raskaasti. Jatkoajan lopussa rangaistuspotkussa epäonnistunut Asamoah Gyan oli ottelun ratkettua erityisen romuna. Afrikkalaiset olivat yleisesti suuren sympatian kohteena ympäri jalkapalloilevaa maailmaa. Ghanan serbilainen valmentaja Milovan Rajevac totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että joukkue kärsi vääryydestä ja että tulos oli epäoikeutettu. Moni oli samaa mieltä.

Ei niin katuva Suárez

Uruguayn valmentaja Óscar Tabárez puolestaan tyynnytteli mediaa toteamalla, että väittämä uruguaylaisten ja erityisesti Luis Suárezin huijaamisesta oli liioiteltu. Suárez oli saanut oman rangaistuksensa, ja kaikki oli mennyt sääntökirjan mukaan.

Suárezin toiminta Soccer Cityn stadionilla oli mennyt kuitenkin laji-ihmisillä laajasti tunteisiin, ja varsinkin hänen tuulettamistaan kentän laidalla pidettiin varsin epäurheilijamaisena. Uruguaylainen laittoi lisää vettä myllyyn, kun hän avasi sanaisen arkkunsa tilanteen jälkeen. Moni odotti median eteen nöyrää miestä, joka edes hieman katuisi tekoaan.

Leuat tippuivat kuitenkin monella toimittajalla, ja Suárez sai koko Afrikan mantereen vihat niskaansa kommenteillaan: ”Tein turnauksen upeimman pelastuksen. Se oli kuin Diego Maradonan Jumalan käsi vuonna 1986. Jumalan käsi kuuluu nyt minulle.”

Se aito ja alkuperäinen Jumalan käsi onkin sitten aivan toinen tarina. Siitä enemmän ensi viikolla.

Kuva: Jimmy Baikovicius / Flickr

The post Kohti MM-kisoja: Ghanan ja Uruguayn hullu ilta 2010 appeared first on Byyri.