Mitkä syyt siis todella ajoivat lopulta Puelin potkuihin? Ja miksi jalkapalloseurat vaihtavat manageria niin herkästi?

Pelitavan muutos Puelin kohtalona

Leicesterin tapauksessa fanit olivat jo pitkään vaatineet managerin erottamista. Syynä olivat toki myös heikot tulokset, mutta ennen kaikkea tylsästä pelitapa. Ranskalainen yritti muovata vastaiskupelaamiseen tottuneesta kettulaumasta pallonhallintajoukkueen, mutta heikoin tuloksin.

Halutun ja toteutetun pelitavan välinen ero toki johti ajoittain hitaan ja haluttoman näköiseen pelaamiseen, mutta Englannista kantautuneiden huhujen mukaan osa pelaajista jopa tarkoituksellisesti vastusti uutta pelitapaa. Onko vika tällöin managerissa vai pelaajissa?

Vasta vuonna 2014 takaisin Valioliigaan noussut seura teki jalkapallohistorian suurimman yllätyksen voittamalla rahan tahraaman liigan mestaruuden keväällä 2016, vähintäänkin mielenkiintoisen kauden päätteeksi. Seuran nousu mestariksi saattaa olla koko historian hienoin jalkapallotarina, mutta se valitettavasti sekoitti niin seurajohdon kuin fanienkin todellisuudentajun. Todelliselta tasoltaan Leicester nykyresursseillaan kuuluu niihin Valioliiga-joukkueisiin, joiden materiaali toki kestää kansainvälisessä vertailussa, mutta joiden ihannetulos täydellisen kauden päätteeksi on silti seitsemäs sija.

Ja juuri tämän sijan tuntumassa seura koko tämänkin kauden keikkui, vaikka olikin ehtinyt Puelin erottamisen aikaan valahtaa jo sijalle 12 pienen tappioputken vauhdittamana. Etenkin neljä putkeen hävittyä kotipeliä olivat East Midlandsissa kova pala purtavaksi.

Pelillisiä edellytyksiä ranskalaisen pois potkimiselle siis oli, mutta on muistettava, että nykyistä tuloskuntoa edelsi kasa hienoja tuloksia yksittäisistä otteluista; helmenä tietysti kotivoitto Manchester Citystä tapaninpäivänä. Pelkästään tulosten piikkiin ei siis näitä potkuja voi laittaa.

Ylioptimismi on lajitauti

Claude Puel on epäonnekseen antanut kasvot jalkapallomaailman epärealistisille odotuksille.

Ennen Leicesteriä Nizzasta saapunut manageri potkitiin pois Southamptonista tylsän pelitavan vuoksi sen jälkeen, kun hän oli luotsannut eteläenglantilaiset kahdeksanneksi Valioliigassa. Joukkueen edelle jäivät vain kuusi suurta ja Everton – käsi ylös, kenen mielestä Southamptonin olisi missään oloissa pitänyt pystyä parempaan suoritukseen?

Puelin jälkeen Southampton on pelannut Valioliigaa reilut puolitoista kautta; koko sen ajan seura on taistellut putoamista vastaan, välttäen viime kaudella putoamisen vain täpärästi.

Yhä useammin managerit kantavatkin vastuun seurajohdon ja fanien ylioptimistisista odotuksista, joissa yhdistyvät mahtavat tulokset sekä seksiä tihkuva pelityyli. Monelle managerille onkin näytetty ovea sen takia, etteivät he ole saaneet joukkuettaan ylisuorittamaan – ei vain pelaamaan tasollaan, vaan ylisuorittamaan.

Jokaisella sarjatasolla on seuroja, joiden odotukset ovat yhtä irtaantuneeita reaalimaailmasta kuin Donald Trump. Tämä johtaa siihen, että seurat panikoivat, ja päätyvät hakemaan pikavoittoja pitkäjänteisen suunnittelun kustannuksella.

Esimerkkinä mainittakoon Swansea, joka antoi Gary Monkille potkut sijoituttuaan viidenneksitoista Valioliigassa kaudella 15/16, vuosi sen jälkeen, kun sama mies ohjasi seuran täysin ylivertaiseen suoritukseen kahdeksanneksi. Ylisuorittamisesta muodostui seurajohdolle itseisarvo, ja Monk sai lähteä, kun seuraava kausi vastasi huomattavasti paremmin käytössä olevia resursseja. Seuraavan managerin alaisuudessa seura jo putosikin Valioliigasta.

Vastaavan kohtalon koko Alan Pardew Crystal Palacen peräsimessä vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän oli joukkueensa kanssa edennyt FA Cupin finaaliin. Hetken ajelehtimisen jälkeen seurajohto hankki pitkäaikaiseksi korvaajaksi täysin eri pelitapaa edustaneen Frank de Boerin, jonka tehtävänä oli muuttaa koko se kulttuuri, miten seurassa jalkapalloa ymmärretään – aikaa tähän annettiin 77 päivää ja viisi kilpailullista ottelua.

Joku voi ajatella jalkapalloa muusta kaupallisesta maailmasta erillään olevana saarekkeena, mutta siitä huolimatta yrityskulttuurin täydellinen muuttaminen kahdessa ja puolessa kuukaudessa on hieman, tuota, haastavaa.

Ja löytyy esimerkkejä toki alemmiltakin sarjatasoilta. Mestaruussarjan puolella Ipswich Townin johtoporras ja kannattajakunta alkoi kyllästyä siihen, että manageri Mick McCarthy teki kausi toisensa jälkeen tasaisen hyvää jälkeä; ei koskaan loistavaa, muttei myöskään huonoa. Omistajat kyllästyivät odottamaan sarjanousua ja hakivat pikavoittoa näyttämällä McCarthylle ovea viime kauden päätteeksi. Tämän jälkeen Ipswich on jo ehtinyt erottaa hänen tilalleen tulleen managerin ja makaa tällä hetkellä Mestaruussarjan pohjalla.

Lyhytkatseisuus viehättää mutta ei palkitse

Monessa seurassa suuntaa näyttävätkin nykyään omistajat, fanit tai jopa pelaajat. Sir Alex Fergusonin kaltaiset, oikeasti vallassa olevat managerit alkavat olla jalkapallomaailmassa harvinaisuus, ja seuran käskyttäjiä kohdeellaankin kertakäyttötavaroina. Elämme kiireen maailmassa, jossa paniikkinappula on vastaus stressitasojen nousuun ja pikavoittojen hakeminen hyväksyttävä tapa käsitellä vastoinkäymisiä.

Kärsivällisyys on hyve, on joku joskus tokaissut. Jalkapalloilevassa maailmassa – etenkin Britanniassa – kärsivällisyyden merkitystä ollaan kuitenkin jatkuvasti polkemassa alas. Tällä harvoin on mitään tekemistä pitkäaikaisen menestyksen kanssa.

Jokainen maratonin juossut tietää, että vauhti tappaa, ei matka. Armoton kiihdytys ja hetkellinen johtoasema voivat toki tuntua hyvältä, mutta ne harvoin kantavat palkintopallille kisan loputtua.

The post Kolumni: Ylioptimismi on jalkapallon lajitauti, joka henkilöityy Claude Pueliin appeared first on Byyri.

Joulukuisessa Leicesterissä sataa. Kohisee ja viimoo, kadulla askeleet juoksevat, asfalttiin liimautuneet nahkeat lehdet luistavat astuessa. Ei ole mitenkään yllättävää, että jo Canterburyn tarinoista lähtien englantilainen runous on tehnyt sateen kuvailemisesta oman genrensä. Matka rautatieasemalta stadionille katkeaa lähimpään pubiin, jossa kymmenvuotias poika tilaa tiskiltä pöydässä istuvalle isälleen tuopin ja itselleen appelsiinimehun.

Tunnin junamatkan päässä Lontoosta sijaitseva Leicester on yli 2000 vuotta vanha kaupunki, yksi Iso-Britannian vanhimmista. 1900-luvun alussa kenkä- ja tekstiiliteollisuudella vaurastunut kaupunki säästyi 1930-luvun lamalta monipuolisen elinkeinorakenteensa ansiosta, ja se oli silloisen Kansainliiton tilastoinnin mukaan vuonna 1936 Euroopan toiseksi rikkain kaupunki.

Kansainvälinen kaupunki

Leicester on jo pitkään ollut kansainvälinen ja monikulttuurinen kaupunki. Mantereen puolella riehuneet poliittiset myrskyt houkuttelivat turvan hakijoita: toisen maailmansodan jälkeen kaupunkiin jääneiden puolalaisten lisäksi myös lahden toiselta puolen alkoi saapua irlantilaisia vakaampien taloudellisten olosuhteiden toivossa. 1960-luvulta lähtien Intian niemimaalta tulleiden määrä alkoi kasvaa.

Historiallisena kuriositeettina voitaneen mainita aasialaisten muuttajien määrän kasvu yllättävällä tavalla 1970-luvulla: Ugandan kauhudiktaattori Idi Amin määräsi vuonna 1972, että koko aasialaisen yhteisön oli poistuttava maasta 90 päivän sisällä. Pian tämän jälkeen Leicesterin kaupunginvaltuusto julkisti kampanjan, jolla Ugandan aasialaisia yritettiin taivutella luopumaan aikeista muuttaa kaupunkiin.

Kampanja ei ollut erityisen menestyksekäs, vaan sen seurauksena suuri joukko potentiaalia maahanmuuttajia tuli yleensä tietoiseksi koko kaupungin olemassaolosta.

Tulijoita on ollut myös muualta: joukko somalitaustaisia Alankomaiden kansalaisia saapui kaupunkiin 1990-luvulla ja Euroopan unionin laajentumisen myötä vuonna 2004 merkittävä joukko itäeurooppalaisia emigroitui kaupunkiin. Tällä hetkellä Leicester onkin Lontoon jälkeen Iso-Britannian etnisesti monimuotoisin kaupunki.

Tämän huomaa myös ruokakulttuurissa, joka tarjoaa perinteisen pubiruuan lisäksi varsin monipuolisen kattauksen Lähi-idän, Kaakkois-Aasian ja Itä-Euroopan herkkuja.

Luokkaerot ovat edelleen Iso-Britanniassa varsin selkeitä. Vaikka joidenkin valioliigajoukkueiden kannattajakuntien sosioekonomisissa asemissa on tapahtunut muutoksia, jalkapalloa kohdellaan edelleen ainakin Leicesterissä työväenluokan lajina. Durhamin yliopiston tutkimuksen mukaan rugbyliigassa menestynyt kaupungin joukkue vetää otteluihinsa keskiluokkaa ja ylempää keskiluokkaa, kun taas jalkapallojoukkueen peleihin tiensä löytää edelleen työväenluokka. King Powerilla tästä ei ole epäselvyyttä: ylivoimaisesti suurin osa kannattajakunnasta on kasuaalisti pukeutuneita valkoisia miehiä, eikä herrasväkeen tai muihin etnisiin ryhmiin törmää juuri ollenkaan.  

Sipsikulhoksikin kutsuttu King Power Stadium rakennettiin vuonna 2002 ja sen yleisökapasiteetti on 32 262 katsojaa. Stadion on lauantain ottelussa muutamaa sataa vaille täynnä. Tunnelma stadionilla ei ole mitenkään hurmoksellinen, vaan enemmänkin leppoisa ja rauhallinen. Kotijoukkueen hulinajengin vahvuus mitataan kymmenissä.

King Power Stadium tunnettiin vuoteen 2011 saakka nimellä Walkers Stadium, sipsinvalmistajan ja seuran silloisen pääsponsorin mukaan. Kaupungissa sijaitsee edelleen maailman suurin perunalastutehdas. Lokakuussa traagisesti helikopterionnettomuudessa menehtyneen seuran pääomistaja Vichai Srivaddhanaprabhan ostettua seuran myös stadioni nimettiin uudelleen lentokenttämyymäläketju King Powerin mukaan.

Vuonna 2015 Srivaddhanaprabha ilmoitti, että stadionia tullaan laajentamaan 42 000 paikkaiseksi. Suunnittelutyöt aloitettiin tämän vuoden huhtikuussa.

Vaisu ottelu

Saavumme stadionille noin puolta tuntia ennen ottelun alkua. Tungosta ei vielä tässäkään vaiheessa ole, vaikka peli on lähes loppuunmyyty. Oikea portti löytyy helposti eikä jonoja ole. Ystävällinen henkilökunta auttaa kärsivällisesti orpoa futismatkaajaa lipun viivakoodin piippauttamisessa koodinlukijaan.

Sisään päästyämme parkkeeraamme matkatoverini kanssa virvoke- ja elintarvikekojun mutkittelevan jonon perälle. Seuran thaimaalaisomistus näkyy myös tarjolla olevien tuotteiden valikoimissa, sillä tuopit täytetään Changilla. Noin vartin jonotuksen jälkeen saamme käsiimme muovikulhosta tarjoiltavat hauskat viinishotit, jotka hörpättyämme siirrymme istumapaikoillemme stadionin yläkulmaukseen, kotifanien viereen.

Itse peli ei tarjoa sen erityisempää jalkapallodraamaa. Tottenhamin valmentaja Mauricio Pochettino päätti säästellä suurimpia tähtiään, Harry Kanea ja Christian Erikseniä, kolmen päivän päästä pelattavaa Barcelona-ottelua varten.

Kanen tilalla piikkinä pelannut Son Heung-min vei vierasjoukkueen 0-1 johtoon aivan ensimmäisen puoliajan lopussa häikäisevällä vasemman jalan kiskaisullaan rangaistusalueen ulkopuolelta. Son järjesteli 58. minuutilla myös Tottenhamin toisen maalin syöttämällä millintarkasti Dele Allille takatolpalle, josta Alli puski pallon maalivahdin käsien ja yläriman kautta maalin kattoon.

Ilman James Vardya ja Harry Maguirea pelannut Leicester ei saanut aikaan vaarallisia tilanteita, ja erityisesti nivusvammasta kärsineen Vardyn poissaolo näkyi selvästi joukkueen pelissä.

Oivaan vireeseen päässyttä Kanea seuraamaan tulleille puolueettomille faneille ilta oli pettymys, sillä MM-kisojen hallitseva maalikuningas tuli kentälle vasta 73. minuutilla. Stadioni alkoi tyhjentyi jo kymmenisen minuuttia ennen pelin loppua verkkaiseen tahtiin, eikä Leicester saanut aikaan sen suurempaa loppukiriä.

Liput

Lipun ostaminen hyvissä ajoin etukäteen edellyttää seuran jäsenyyttä. Jäsenyys maksaa ulkomaan asukille 25 puntaa eli tämän päivän kurssilla vajaa 30 euroa. Liput ovat valioliigatasolla kohtuuhintaisia, halvimmillaan otteluun pääsee 26 punnalla ja kalleimmatkin pääkatsomopaikat lohkeavat 50 puntaan. Jos jäsenyyteen ei ole halua sijoittaa, suosittelen tsekkaamaan Facebookista Leicester City Ticket Exchange -ryhmän ja seuran fanifoorumin, joissa seuran jäsenet kauppaavat lippujaan alkuperäiseen hintaan.

Iso-Britanniassa lippujen trokaaminen on laitonta, mutta esimerkiksi Viagogo toimii ulkomailta käsin ja pystyy näin kiertämään paikallista lainsäädäntöä. En kuitenkaan suosittele käyttämään kyseistä palvelua, sillä lippujen hinnat voivat nousta naurettavan koviksi eikä myyjän rehellisyydestä voi aina mennä takuuseen. Jos lippuja jää ostamatta seuran jäseniltä, ne tulevat yleiseen myyntiin seuran nettisivuille noin viikkoa ennen ottelua. Big Sixin ulkopuolisia joukkueita vastaan yleisestä myynnistä pitäisi saada ostettua liput kohtuullisen suurella todennäköisyydellä vierekkäisille paikoillekin.

Matkustus

Helpoin tapa matkustaa Leicesteriin on lentää ensin Lontooseen ja budjetista riippuen siirtyä joko junalla tai bussilla Leicesteriin. Molemmissa tapauksissa liput kannattaa varata etukäteen joko National Expressin tai Trainlinen nettisivuilta.

Juna St. Pancrasin asemalta kustansi allekirjoittanelle 35 euroa, mutta lippu täytyi varata kuukausi etukäteen. Lippu on mahdollista saada vielä halvemmalla, jopa 15 eurolla, mutta tällöin on oltava hereillä kuukausia aiemmin.

Pikaisemmalla varoitusajalla lipun hinta voi olla mitä tahansa 55 ja 80 euron väliltä. Junia menee useita tunnissa, matka kestää noin tunnin. Rautatieasema sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja sieltä kävelee noin puolessa tunnissa stadionille.

Erityisesti pienemmällä budjetilla matkustavalle sopiva vaihtoehto on ottaa bussi Victorian asemalta. Bussilipun hinta jää usein alle 10 euron, mutta matka-aika venyy lähemmäs kolmea tuntia. St. Margaretin hieman rähjäinen linja-autoasema voi pimeään aikaan olla lievästi kuumottava ympäristö, joten jännitystä vältteleville suosittelen taksin tilaamista asemalta. Taksin saa helposti tilattua etukäteen paikallisen taksipalvelu ADT:n sovelluksella. Taksilla matkustaminen on Leicesterissä varsin edullista, joten esimerkiksi matkasta stadionille selviää alle kymmenen punnan laskulla. Kaupungin keskusta on varsin tiivis, joten helpoin tapa kulkemiseen on käveleminen

Leicesteristä löytyy majoitusta kaikista hintaluokista. Kaupunki ei tarjoa erityisemmin nähtävää, joten päiväreissu Lontoosta voi olla suositeltavin tapa kaupunkiin tutustumiselle.

The post Tien päällä: Valioliigaa katsomassa kaihoisassa Leicesterissä appeared first on Byyri.

Viime vuosina monin tavoin malliseurana toiminut Southampton lähtee jälleen kauteen uuden valmentajan ja kysymysmerkkien saattelemana. Loistavasta akatemiastaan ja hyvistä rekrytoinneistaan tunnettu seura haluaa jatkaa liigan kärkipään haastajana, mutta ennusmerkit ovat epävarmat. Manageri Mauricio Pellegrino teki loistavaa työtä viime kaudella Deportivo Alavésin peräsimessä, mutta Valioliiga on aina oma maailmansa. Toisaalta taas, Southamptonin viime aikaisiin managerirekrytointeihin kuuluvat mm. Ronald Koeman ja Mauricio Pochettino, joten merkit täydellisen nappiosuman suhteen ovat myös olemassa.

Joukkueen selvä vahvuus on keskikenttä, jonka pitäisi luoda varmuutta ja tasaisuutta otteisiin etukäteen heikompia joukkueita vastaan. Nimet kuten Davis, Romeu, Ward-Prowse, Tadic, Redmond, Clasie, Boufal sekä seuran ennätysostos Mario Lemina luovat joukkueen pelinrakentelulle pohjan, jonka varaan on mahdollista rakentaa tukeva pelisysteemi. Muutama loukkaantuminenkaan ei kaada laajalla ringillä operoivaa The Saintsin keskikenttää. Sen sijaan puolustus- ja hyökkäyspäässä on potentiaalisia ongelmakohtia; varsinkin kun Virgil Van Dijkin tulevaisuus Etelä-Englannissa näyttää epätodennäköiseltä. Joukkueesta löytyy kyllä potentiaalisia maalinsylkijöitä mutta varmuudella ei yhtään yli 10 maalin miestä voi nimetä. Puolustuksessa ei Van Dijkin todennäköisen lähdön jälkeen sen sijaan ole maalivahti Fraser Fosterin ja laitapakki Ryan Bertrandin jälkeen yhtään pelaajaa, joka olisi vahvistus liigan kärkipäähän havittelevaan joukkueeseen.

Englannin etelärannikolla operoiva seura vierittää suuren haasteen vielä suht kokemattomalle Mauricio Pellegrinolle. Pystyykö argentiinalainen nostamaan pelaajansa korkeammalle tasolle ja saako hän heistä kaiken irti, jotta ylöspäin kiipeäminen sarjataulukossa voisi tapahtua? On mahdollista, että seura ottaa tuloksissaan pienen kyykkäyksen, mutta pitkän aikavälin tulevaisuus seurassa näyttää edelleen valoisalta. Tulevaisuudessa potentiaalia jopa haastamaan kärkijoukkueita löytyy, sillä yhä edelleen Southampton haluaa olla seura, jossa asiat tehdään fiksulla ja pitkäjänteisellä tavalla.

Leicesterissä sen sijaan on aika palata sensaatiomestaruuden huumasta arkeen. Seuralla ei lähtökohtaisesti pitäisi olla mitään vaaraa ajautua putoamistaisteluun, mutta myöskään europaikoista ei kannata turhan tosissaan haaveilla. Joukkueen kannattajien onkin syytä varautua normaalin keskikastin joukkueen elämään.

Mestaruuden tuonutta runkoa on vahvistettu fiksusti ja hyvillä hankinnoilla. Leicesterin pakka on itse asiassa lähemmin tarkasteltuna jopa varsin laadukas, ja mikäli jatkuvien siirtohuhujen kohteina olevat avainpelaajat pysyvät seurassa, on joukkueella runko, jonka varaan on hyvä rakentaa ja joka tuo kilpailuetua monessa ottelussa. Matty James, Wilfred Ndidi ja Danny Drinkwater keskikentälle laadukkaan pohjan, kun puolestaan Jamie Vardy, Shinji Okazaki ja Kelechi Iheanacho tarjoavat nopean ja vaarallisen hyökkäyksen. Materiaalin puolesta Ketut taistelevatkin nyt ja jatkossa turvallisesti keskikastin sijoituksista.

Riskitekijät sen sijaan liittyvätkin penkin taakse ja johtoportaaseen. Mikä tulee olemaan Leicesterin pelityyli ja miten se muokkaantuu kauden edetessä? Vaikka Craig Shakespeare nimelleen osuvasti tarjoilikin varsin runollisen lopun viime kaudelle, on hän silti täydellisen katsomaton kortti päävalmentajana. Kuinka hyvä valmentaja Shakespeare lopulta on, on suuri kysymys tällä hetkellä. Saako hän sinipaidat pelaamaan yhtä tiiviisti joukkueena kuin aikaisemmin, ja löytääkö hän lääkkeet, kun vastustajat alkavat ajan mittaan oppia hänen pelikirjansa? Toinen riski löytyy Shakespearen palkkaajasta. Mitkä ovat nimellä ihastuttavan seuran omistajan, thaimaalaisen Vichai Srivaddhanaprabhan, todelliset odotukset ja näkemykset seuran tasosta ja tulevaisuudesta? Mikäli hän osaa suhtautua seuran tulevaisuuden tavoitteisiin realistisesti, voidaan Leicesetrissä nukkua yöt levollisin mielin. Sen sijaan, mikäli mestaruus on huurruttanut omistajan aivot, saavat kettujen fanit varautua hyvin turbulenttiseen ja pelottavaan tulevaisuuteen.

Viime kaudella kaksi sijaa Leicesterin takaa löytynyt Crystal Palace lähti kauteen kysymysmerkkien saattelemana. Seura sai uuden managerin, kun Ajax-legenda Frank De Boer tuli käskyttämään lontoolaisia. Selhurst Parkilla nähdäänkin nyt todellinen pelitavan muutos, sillä siinä missä aiemmat managerit ovat vannoneet hyvin suoraviivaisen brittiläisen jalkapallon perään, on De Boer hyvin vahvasti Ajax-koulukunnan miehiä. Hollantilainen voi osoittautua pitkässä juoksussa seuralle todella hyväksi hankinnaksi, mikäli hän saa ajettua joukkueeseen oman tapansa pelata ja toimia.

Kysymysmerkiksi kuitenkin jää, antaako tuittupäinen ja lyhytnäköinen seurajohto hänelle aikaa ajaa itsensä ja tapansa sisälle seuraan. Managerien pestit ovat seurassa viime vuodet olleet lyhyempiä kuin jalkapalloilijan kesäloma, eikä Lontoossa ole oikein ymmärretty jatkuvuuden päälle. Tämän saattaa huomata myös De Boer, sillä entisen topparin pelikirja voi osoittautua hieman pehmeäksi fyysisille brittikentille, ja etenkin alussa on odotettavissa pienimuotoisia sopeutumisongelmia.

Crystal Palacen materiaali on kuitenkin varsin kohtalainen ja siirtomarkkinoilla seura on onnistunut viime vuodet kelvollisesti. Lisää leveyttä joukkueeseen tulisi kuitenkin saada, mikäli Palace haluaa haaveilla keskikastia korkeammista sarjasijoituksista. Mikäli De Boer saa työrauhan ajaa oman systeeminsä sisään seuraan, voidaan Lontoossa rakentaa lopulta jotain pysyvää, joka näkyy positiivisesti myös sarjasijoituksissa sekä tällä että tulevilla kausilla.

Viime kaudella jopa kympin sakkiin kiivennyt West Bromwich Albion lähtee kauteen tutun tylsistä lähtökohdista. Kun Tony Pulis on joukkueen peräsimessä, ei kyseinen seura pääse yllättämään ketään, ei hyvässä eikä pahassa. West Bromwich tulee jälleen kerran varmistamaan sarjapaikkansa ajoissa, mutta sitä pidemmälle ei kaasu riitä ja loppusijoitus on jossain keskikastin tuntumassa. Toisaalta, kaiken järjen mukaan WBA:n budjetilla operoivan seuran pitäisi olla tyytyväinen tähän tulokseen, toisaalta taas fanit tuppaavat odottamaan aina nousua seuraavalle askelmalle.

West Bromwich ei ole ollut järin aktiivinen siirtomarkkinoilla, vaikka pari hyvää täsmävahvistusta on tullutkin (Jay Rodriguez & Oliver Burke). Samaan aikaan kun pienemmätkin joukkueet vain vahvistuvat, niin myös kilpailu kiristyy entisestään. Pulisin miehistö ei enää saa sarjapaikkaansa ilmaiseksi, mutta vaikea on nähdä myöskään Tony Pulisin suojatteja putoamistaistossa. Nykyisellä rahankäytöllä ja resursseilla ei juuri europaikkoja tavoitella muutenkaan ja tämä langettaa WBA:n ylle tylsän ja turvallisen suorittajan varjon.

Valioliigan keskikasti on tällä hetkellä melko tukeva ja turvallinen, mutta toisaalta, siitä löytyy myös joukkueita, jotka voivat lähivuosina nousta jopa ylempään kastiin tai kokea shokkitiputuksen. Keskikasti käsitteenäkin alkaa olla Englannin pääsarjassa vanhentunut, sillä joukkueiden tasoerot ovat niin pieniä, että kärjen jälkeen suuria eroja alaspäin ei pääse syntymään.

Teksti: Juuso Sallinen

Kuva: charnsitr / Shutterstock.com

The post Valioliigaa kärkiloiston takaa osa 2 – Turvallisesti keskikastissa appeared first on Byyri.