17.7.2020

18.7.2020

19.7.2020

Budjetti

• Meno-paluuliput yöjunaan kahdelle: 256€ (halvimmillaan yhden makuupaikka kustantaa 49€/suunta)
• Kahden hengen huone hotellista sis. aamupalan: 115€ (varaa majoitus ajoissa, jos aiot yöpyä kirkonkylällä, vaihtoehdot harvassa)
• Ruoat ja juomat: 50-100€
• Bensat siirtymisiin: noin 50€

Kahdelta futisviikonloppu Kolarissa kustansi noin 450-520€. Futismatkalle hieman eksoottisempi kohde on siis täysin saavutettavissa jopa pelkällä julkisella liikenteellä (hotellilta keskuskentälle on kolmen kilometrin matka) ja matsiin sekä lähiseutuun voi tutustua kävellenkin. Auto kuitenkin helpottaa asioita ja sitä voi suositella lämpimästi. Samalla pystyy tutustumaan laajemmin Länsi-Lappiin.

The post Tien päällä: Yöjunalla Kolariin katsomaan alasarjafutista – mitä matka kustansi? appeared first on Byyri.

Kolarissa, tuhannen kilometrin päässä pääkaupungista, pelaa Suomen toiseksi pohjoisin miesten edustusjoukkue. Matkustin yöjunalla sen perimmäiselle asemalle tutustuakseni seuran toimintaan.

50 vuotta Kontio-jalkapalloa

Kolarin Kontio on perustettu vuonna 1932 yleisseurana, jonka lajeihin kuuluivat muun muassa yleisurheilu, polkupyöräily ja porokilpailut. 70-luvulta lähtien Kontion ainoa urheilulaji on ollut jalkapallo.

– Harrastepesistä olemme toisinaan pelanneet keskuskentällä, kun halukkaita pelaajia on löytynyt, kertoo suurimman osan matkasta autoa ajanut Tony Tolonen, Kolarin Kontion ex-pelaaja, ex-joukkueenjohtaja, valmentaja, toiminnanjohtaja, ex-somevastaava ja tilastoija.

Tolonen on syntyperäinen kolarilainen, joka ei koskaan ole asunut Rovaniemen alapuolella. Yhdeksänvuotiaana poikana hän muistaa vetäneensä nappulakengät jalkaan ensimmäisen kerran ja katselleensa Sieppijärven kentän laidalla kylien välisiä pelejä.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Tolonen oli suihkuttamassa shampanjaa, kun Kontio nousi Kolmoseen voitettuaan Keminmaan Pallon. Oma peliura päättyi akillesjänteen katkeamiseen vuonna 2011, minkä jälkeen hän on ollut aktivoimassa seuran toimintaa tehden Kontion alueen tärkeimmäksi liikuttajaksi.

– Kontiossa pelaa noin 200 junioria, mikä tarkoittaa yhtä kolmasosaa kaikista kunnan kouluikäisistä lapsista, Tolonen tiivistää.

Kolarin kirkonkylän urheiluseurat ovat Kontio ja jääkiekkoseura KoTU. Vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet Luoteis-Lapin metsissä, ja Ylläksen tuntureilla, ovat laajat ja liikuntapainotteiset. Alueella toimii mm. suunnistusseura Ylläksen Rasti.

Lapin sota on jättänyt jälkensä kylälle: vuosina 1944–45 saksalaiset polttivat muutamaa torppaa ja vanhaa puukirkkoa lukuunottamatta kaikki rakennukset Kolarista. Vuonna 1969 Kontio osallistui ensimmäistä kertaa piirisarjoihin, 1972 tuli nousu 4-divisioonaan.

Tolosen merkitystä Kontion elämänkaareen ja nousuun ei voi vähätellä. Kymmenen vuotta sitten hänen peliuransa päättyessä Kontiolla ei ollut lainkaan junioreita.

Nyt Kontio on Vuoden lappilainen urheiluseura, ja Tolonen on työstään ansainnut sekä Palloliiton pohjoisen piirin Vuoden seuratoimijan palkinnon että Palloliiton hopeisen ansiomerkin.

Kolarin edustusjoukkueen lähes kaikki pelaajat ovat syntyperäisiä kolarilaisia. Kontion edustusjoukkue on pelannut kahta vuotta lukuunottamatta miesten sarjoissa 49 vuotta peräkkäin. Onpa kerran myös yhdistetty voimat Pasmajärven kylän kanssa joukkueella PaPa/Kontio.

Kyläseuroista keskitettyyn jalkapallotoimintaan

Suomen jalkapallon historiassa tunnusomaisia ovat olleet kyläseurat, joiden perään moni “vanhan liiton mies” vielä haikailee. Sodankylässä vieraillessani Keke Vattulainen muisteli aikoja, jolloin jokaisessa kylässä oli oma jengi, jotka pelasivat vastakkain kuumiksi yltyneissä vihreän veran voimainkoitoksissa.

Myös Kolarissa kylien välisillä peleillä on pitkät perinteet. Siikajoen hiekkakentällä Tony Tolonenkin sai ensimmäisen maistiaisen miesten peleistä.

– Kuumia paikallispelejä. Katsomassa oli satoja kyläläisiä, tunnelma oli todella hyvä ja otteet jälkipelejä myöten sen mukaisia, muistelee Tolonen 25 vuoden takaisia Pasmajärven ja pääkylän välisiä kohtaamisia.

Aiemmin Kolarissa oli kolme jalkapalloseuraa: Kontio, Pasmajärven Pallo ja Sieppijärven Pallo. Vaikka joukkueiden välisissä kohtaamisissa kentän laidat ovat pullottaneet katsojista, realiteetit pyörittää useaa seuraa pienessä kunnassa ovat iskeneet. SiPalla pelitoimintaa ei ole ollut kahteenkymmeneen vuoteen, eikä PaPakaan ole sitten kolarilaisten yhteisjoukkueen ollut seurakartalla.

– Vuosi oli joko 2013 tai 14, kun Nuottavaaran kentän laidalle sytytettiin sääskien takia nuotio keskiviivan tuntumaan, josta savu levisi kentälle, Tolonen jatkaa muisteloa auton ratissa.

Kylien välisellä vihanpidolla on pitkät perinteet, mikä viivästytti yhteistyötä vuoteen 2015 asti, jolloin pelaajakadon vuoksi koottiin PaPa/Kontio. Tätä ennen Pohjois-Suomen sarjoja pelattiin omilla joukkueilla tai – PaPan tapauksessa – ei ollenkaan. Kolarin Kontio palasi omana joukkueenaan kaudelle 2018.

– Kolarilla oli aiemmin hieman erikoisempi puheenjohtaja. Muistan kun meillä oli peli PaPaa vastaan, ja hän soitti parhaimpiin pelaajiin kuuluvalle Mikael Kylmämaalle, joka oli silloin Helsingissä. Mikael lensi Rovaniemelle, josta hänet haettiin Kolariin pelaamaan, Tolonen kertoo hymynkare suullaan.

Kylien väliset sotakirveet on yhteisjoukkueen myötä haudattu. Jalkapalloa pelataan Kolarissa nykyään pelkästään Kontio-nimen alla. Kansalliselle kärkitasolle Kolarista ovat nousseet Tarmo Koivuranta (TP-47, ex-Haka, AC Oulu), Marko Harju (TPS, FC Oulu) ja Mikko Laitinen (RoPS).

Pieniä puroja ja suuria kaivoksia

Suurimman loven lappilaisen jalkapallojoukkueen lompakkoon lyövät matkakustannukset, jotka kattavat kaksi kolmasosaa edustusjoukkueen kausibudjetista. Tukijoiden määrästä ei työ jää Kolarissa kuitenkaan kiinni.

– Paikalliset ovat aina olleet myötämielisiä jalkapallon suhteen, Tolonen hehkuttaa ja kertoo paikallisten tukijoiden määrän olevan noin 50.

Esimerkiksi Suomen tunnetuimman kyläkaupan eli Jounin kaupan Sampo Kaulanen järjesti vuonna 2017 Hullunpolkasu-nimisen pyöräilytempauksen, jonka tuotoilla hän tuki Kolarin Kontion toimintaa.

Talkoiden mahdollisuuksia Kolarissa on runsaasti ja yhteistyötä tehdään muiden seurojen kanssa sen verran, kuin pystytään. Etenkin junioreille talkoot ovat tärkeitä ja niitä on tarjolla ympäri vuoden.

– Jengi saattaa tienata kausibudjetin verran pudottamalla talvella lumia talojen katoilta, arvioi Kontion edustusjoukkueessa jo ikonin asemaan noussut Petteri Pellikka, toisen polven kontiolainen. Myös isä Lauri Pellikka on yksi kaikkien aikojen Kontio-pelaajista.

Lauri Pellikka, Kontio-legenda, tunnetaan myös ensimmäisenä ammattilaispelaajana, jolle maksettiin Kolarissa pelaamisesta, kun häntä ei 16-vuotiaana poikana haluttu päästää viereiseen kylään pelaamaan.

Kolarin Kontion suurin tukija on kaivosyhtiö Hannukainen, jonka asema Kolarissa on kiistelty. Vaikka kaivos tuottaa työpaikkoja ja tuloja alueelle, Kuusamon tapaan yksityishenkilöt ja matkailuala ovat huolissaan sen vaikutuksista ympäristöön.

Kaivokset eivät ole uusi kiistakapula Kolarissa. Kaivosala oli kunnan tärkein elinkeino 1980-luvulle saakka, kunnes kaivokset suljettiin. Vaikutukset olivat dramaattiset: Kolarin väkimäärä lähes puolittui, ja matkailuala nousi tärkeimmäksi elinkeinoksi.

Väärään suuntaan kääntyvä ikäpyramidi on saatu Kolarissa kuitenkin oikaistua.

– Kun aloitin työt Äkäslompolossa, koulussa oli 36 oppilasta. Nyt oppilaita on 80, kertoo Tolonen, joka on päivätyöltään luokanopettaja.

Yhteistyötä rajan molemmin puolin

Lapin lakeuksilla yhteistyö on elinehto. Kukaan ei selviä yksin tukeutumatta naapuriinsa jossain vaiheessa. Rovaniemi on Lapissa toiminnan a ja o, joka ojentaa yhteistyöseuroilleen auttavan käden ja jossa kehitys huipentuu ottaakseen seuraavan askeleen.

RoPS järjestää valmentajakoulutusta myös kolarilaisille, ja Santa Clausissa pelaa toistakymmentä Kontion junioria piirinsarjoissa.

– Tytöillä on Santa Clausin kanssa yj-jengi, johon kutsutaan pelaamaan tarpeen mukaan, kertoo Tolonen, jonka tytär pelaa samassa joukkueessa.

Paras osoitus pohjoislappilaisen kollektiivin työstä on Kolarin, Kittilän, Sodankylän ja Pajalan kuntien perustama yhteinen junioriturnaus Revontuli-cup, joka pelattiin viime vuonna suurimpana koskaan: turnaukseen osallistui satoja nuoria jalkapalloilijoita, kun alkuperäisten järjestäjien lisäksi myös RoPS, Ivalon Palloseura ja Pellon Ponsi olivat mukana monien muiden vierailevien seurojen lisäksi.

Muoniossa Kontio on käynnistänyt Pohjoinen-harjoitusryhmät, jotka pelaavat ottelunsa kolarilaisten joukkuetoveriensa kanssa, koska muoniolaisia junioreita ei ole tarpeeksi.

Kolarissa ei ollut lainkaan miesten edustusjoukkuetta vuosina 2018-19. Silloin pelaajat etsivät haasteita rajan takaa, jotta kotiseudulta ei tarvitsisi lähteä kauaksi pelaamaan.

Pellikan ja Petri Ritatörmän kauden 2020 piti mennä Pajalassa Ohtana/Aapua FF:n riveissä, jossa he viime kaudella pelasivat Ruotsin viidenneksi korkeimmalla sarjatasolla 3. divisioonassa kulkien rajan yli Kolarista treeneihin ja peleihin.

– Taso vastaa täällä suunnilleen Kolmosta. Saimme kilometrikorvauksia ja yhdet nappikset seuralta kauden aikana, kertoo Petteri Pellikka järjestelyistä. 36-vuotias “Pärre” on urallaan pelannut TP-47:ssä Ykköstä ja Kakkosta, ja on joukkueen meritoituneimpia pelaajia.

Koronavirus sekoitti Ruotsissa monen muun asian ohella jalkapallokauden täydellisesti.

– Ensin tulimme Kontioon takaisin alkukaudeksi, kun kausi saatiin Suomessa nopeasti käyntiin. Meidän oli tarkoitus palata heinä-elokuun vaihteessa Ruotsiin, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei siellä pelata tänä vuonna ollenkaan, Ritatörmä arvioi.

Ritatörmä on harvinainen 20–30-vuotias pelaaja Kontion edustusjoukkueessa, jonka pelaajisto asettuu tämän ikähaarukan ulkopuolelle, mikä on tavanomaista, kun kunnalla ei ole tarjota korkeampaa koulutusmahdollisuutta.

Lahjakkaalle pelaajalle on tarjolla eri polkuja kehittymiseen: Torniossa ja Kemissä pelataan liiton alempia sarjoja, Rovaniemellä on UEFA:n tukema jalkapalloakatemia.

Kolariin perustettiin Euroopan pakolaiskriisin aikana vastaanottokeskus, jonka asukkaat olivat intohimoisia pelaajia. Keskuksen pelaajista koottiin sunnien ja shiiojen omat puulaakijoukkueet. Pelejä järjestettiin sekä keskenään että Kontiota vastaan.

– Vokin sisäisiin otteluihin oli pakko ottaa Vokin johtaja tuomariksi, koska tunteet kuumenivat niissä tappeluksi asti, Tolonen muistelee naurahtaen.

Vastaanottokeskus suljettiin 2016, eikä turvapaikanhakijoita jäänyt Kolariin.

Pohjois-Suomen Vitosen ottelu Oulun Jalkapalloklubia vastaan pelattiin 18.7. Auto pysähtyi Nuottavaaran kentälle Pasmajärven kylässä, 60 kilometrin päässä kirkonkylältä. Kyläyhdistyksen pystyttämä kioski palveli paikalle saapunutta satapäistä yleisöä.

Hieman alimittainen ja talven koiravaljakkokisojen jäljiltä kuoppainen nurmikenttä oli alustana, koska vuonna 2017 uusitulle Kolarin keskuskentälle alettiin asentaa uusia juoksuratoja heinäkuun alussa.

– Kyllähän se vähän yllätti, vaikka ajankohdasta on ollut keskustelua, myöntää Tony Tolonen ennen ottelua.

Alun perin kenttäremontti oli suunniteltu juhannuksen aikoihin siten, että kentällä voisi välillä pelata, mutta lopulta remontti aloitettiin yksisuuntaisella ilmoituksella ja virkamiehet jäivät kesälomalle.

– Asiaan tietty vaikuttaa täällä se, milloin urakoitsija pääsee paikalle, Tolonen tähdentää.

Ottelun siirtäminen ei ollut vaihtoehto, koska valottomalla keskuskentällä pelataan viimeiset pelit syyskuun lopussa.

Matsissa Kontio meni salaman lailla heti alussa 2–0-johtoon, mutta OuJK vei lopulta voiton viime hetken eurogoal-henkisellä maalilla 2–3.

Kentällä suihkuja ei ole, mutta isännät lämmittävät vierailleen saunan Sointulan kylätalolla matsien jälkeen. Kotijoukkue kokoontuu puimaan matsia Meän Paikkaan, jossa sauna on myös lämpimänä.

Tappiosta huolimatta Byyri kutsuttiin saunalle keskustelemaan siitä, mikä Kontion merkitys on Kolarille.

– Parasta täällä on yhteisöllisyys! Ja kun kaikki tuntee kaikki. Täällä on mahdollisuuksia ja talkoohenkeä, tiivistää saunan lauteilla tuntonsa “Pärre” Pellikka.

Kontio on onnistunut pitkäjänteisellä työllään tuottamaan sellaista arvoa, jota ei rahalla pysty mittaamaan. Se on kunnan suurin liikuttaja ja erottamaton osa Kolarin identiteettiä. Pitkän historiansa päällä sillä on tukeva jalkapalloyhteisö ja tuoreeltaan kunnioitettavia saavutuksia, jotka ovat mahdollisia vain paikassa, jossa kaikki toimivat yhteisen tavoitteen eteen.

– Vanhemmat ihmiset tykkäävät tulla juttelemaan ja kyselevät, milloin seuraava peli on, Tolonen kuvailee.

Kontion kaikkien aikojen tilastot ovat nähtävillä seuran nettisivuilla. Yleismies Tolonen on jatkanut tilastojen pitämistä, kun viestikapula siirrettiin hänen käteensä.

– Eero Koivumaa aloitti tilastojen keräämisen vanhoista lehtileikkeistä. Hän näki hirveän vaivan selaillessa vuosia Rovaniemen kirjaston vanhoja arkistoja, toteaa Tolonen kunnioittavasti.

Kontion voimalla eteenpäin

– Me ei olla tehty tätä koskaan liian vakavasti. Tärkeintä että ollaan yhtä porukkaa ja pelataan yhdessä, Tolonen tiivistää.

Oli kyse nuotion sytyttämisestä kentän laidalle, autojen ajamisesta Kolarin keskuskentän laidalle etuvalot päällä, jotta pelaajat näkevät pelata, tai Mikael Kylmämaan lennättämisestä Helsingistä Kolariin, jalkapallon merkitystä Kolarissa ei sovi väheksyä.

Auto alkaa lähestyä Kemin rautatieasemaa. Edessä on paluumatka pääkaupunkiin, ja reissu Lapin rajajoella on lopussaan.

On todettava, että vaikka Kontion edustusjoukkueella pelillisiä tavoitteita ei ole muuten, on yhtä lailla tärkeää olla esikuva nuorille ja säilyttää hauskaa pitävä ja tosissaan pelaava joukkue.

Tony Tolonen päättää: “Että junnut pääsisivät kattoo kentän laialle, kun oman kylän pojat pelaa ja aattelee, että joku päivä minäkin oon tuolla”.

The post Kolarin Kontion matka joukkueesta ilman junioritoimintaa Lapin parhaaksi on sankaritarina muille jalkapalloseuroille appeared first on Byyri.

”Metsän näen jämäkän ja vaaran sinertävän”

Näin lauloi Lipsasen Ilkka 35 vuotta sitten. Totta vie Kuusamo on täynnä romantiikkaa. Keskustaajamaltaan pienen ja vaatimattoman kaupungin korkeuserot, kanjonit, kosket, vaarat ja laskettelukeskus tekevät Kuusamosta vierailijalleen karun mutta kauniin.

Matkailua ja talviurheilua

Kuusamo on Koillis-Suomen talousalueen keskus, suurin asukaskeskittymä ja suosituin matkailukohde. Suunnitteilla oleva kaivostoiminta ja matkailuala ovat kiistelleet vuodesta 2018 keskinäisistä oikeuksistaan käyttää Kuusamon maaperää.

Ruka on Kuusamon talvimatkailun ja -urheilun keskus, jossa järjestetään vuosittain sekä hiihdon että mäkihypyn maailmancup-osakilpailut. Rukalla talviurheilulajeja, vaellusta ja mökkeilyä harrastaa yli 100 000 vierailijaa vuosittain.

Mineraaleja ja arvometalleja louhivat yhtiöt ovat olleet jo vuosia toiminnassa Kuusamossa ja aikovat avata samoille Rukan seuduille uusia kaivoksia, mikä on herättänyt närää kaupunkilaisissa, mikä taas on johtanut jopa kaupungin yleiskaavan muutoshakuisuuteen, joka vuorostaan ei ole vielä onnistunut menemään läpi.

Otsikoiden keskittyessä lumella liukumiseen ja hallinto-oikeudellisiin kiistoihin Kuusamon jalkapallotoiminta on saanut ottaa askelmerkkejään kaikessa rauhassa.

On muistettava, että Pallo-Karhut ei ole pystynyt osallistumaan edes joka vuosi Pohjois-Suomen alimmalle sarjatasolle. Kuusamossa ei kuitenkaan ole pulaa urheilullisesta lahjakkuudesta, vaan leijonanosa tunnetuimmista kuusamolaisista on urheilijoita. Myös kuusamolaiselle jalkapallolahjakkuudelle on nyt kysyntää. Tästä lisää myöhemmin.

Varsinaiset ponnahdukset ylöspäin on otettu keskittyen nimenomaan olosuhteisiin.

Kyläseurasta Koillismaan edustusseuraksi

– Kuusamossa on 1970-luvulta saakka pelattu jalkapalloa. Se oli aluksi lähinnä puuhastelua, avaa Ville Karjalainen, PaKan entinen pelaaja, pitkäaikainen joukkueenjohtaja ja seura-aktiivi.

Ennen vuosituhannen vaihdetta (joko 1997 tai -98) Kuusamon keskuskentälle asennettiin hiekkatekonurmi, joka pidensi jalkapallokautta usealla kuukaudella.

Tekonurmi tuli 1980-luvulla Eurooppaan ja on yleistynyt sen käytännöllisyyden vuoksi luonnonnurmeen nähden. Suomessa tekonurmet olivat kalliita, ja eräänlaisella hybridillä vanhojen hiekkakenttien ja tekonurmien välillä oli oma aikansa 2000-luvulle tullessa. Nykyään hiekkatekonurmiin törmää lähinnä pesäpallokentillä.

Vaikka tekonurmea vastaan esitetään selkeitä ja perusteltuja argumentteja, Kuusamon olosuhteissa se on ainoa vaihtoehto pitää kauden pituus ja pelitahti järkevänä. Uusi tekonurmi asennettiin vuonna 2016.

Tänä vuonna keskuskentällä valmistui remontti, jossa avattiin uusi puinen katsomorakennelma. Kaikki on tehty tuttuun tapaan talkoilla.

– Jalkapallo on ainoa laji kesäisin. Kaupunki suhtautuu positiivisesti jalkapalloon, Karjalainen kertoo.

Kuusamossa järjestetään vuosittain Olutfestarit, joissa panimoiden lisäksi taitojaan esittelevät kotimaiset musiikkiartistit. Järjestämiseen käytetään yli tuhat työtuntia, joilla kuitataan edustusjoukkueen kausibudjetti.

Koillissanomat uutisoi Pallo-Karhujen edesottamuksista aktiivisesti ja kehitys- ja talkooprojekteja on tarjolla riittävästi.

Halliprojekti seuraava askel

Jalkapallo ei vielä Kuusamossa ole ykköslaji eikä jalkapallojaostosta löydy ykkösseuraa, vaan sitä asemaa pitää Pieksämäen tapaan naisten lentopallojoukkue. Lentopallon kanssa ei kuitenkaan ole kilpailua.

Ulkokausi Kuusamossa on uudesta pelialustasta huolimatta lyhyt, eikä ulkona pelaaminen ole enää syksyllä kelien kääntyessä liian kylmiksi mahdollista.

Kuusamo on yksi Suomen kylmimmistä kaupungeista: vuotuinen keskilämpötila on pyöreä nolla ja suhteellinen talven ankaruutta kuvaava indeksi Suomen korkein (Ilmatieteenlaitoksen ilmastokatsaus 2011).

Kylmyyden ohella ongelma jalkapallon kannalta on pimeys; Kuusamon keskuskentällä ei ole valaistusta, ja jo syyskuussa valo on niin vähäistä, että treenejä ei enää pitkälle kuukautta voida pitää.

Lähimmät hallit ovat Kajaanin Pallohalli, Junkohalli ja Ounashalli, joihin on matkaa jokaiseen noin 200 kilometriä. Suunnitteilla on yksityisrahoitteinen puolikkaan kentän kokoinen jalkapallohalli, joka mahdollistaisi ympärivuotisen harjoittelun tekonurmella. Nyt talvitreenejä pidetään vanhaan tapaan liikuntasalissa.

– Hanke on vielä kesken yksityistä rahoitusta etsiessä, Karjalainen toteaa optimistisesti.

Kuusamon urheiluharrastusmahdollisuudet ovat joka tapauksessa ympäri vuoden monipuoliset.

Pitkä yhteistyöverkosto

Kuusamon sijainti Suomen koillisella rajalla kaukana muista kaupungeista asettaa omat haasteensa yhteistyön suhteen. Rajan yli Venäjälle on lyhyempi matka kuin läheisimpiin kuntiin, Posioon ja Taivalkoskelle. Nämäkin ovat Kuusamoon nähden pieniä paikkoja, joissa pelataan puulaakia.

Vuosina 2014-16 PS Kemi valmentajansa Jari Åhmanin johdolla ulotti yhteistyöverkostonsa Pallo-Karhuihin saakka.

Nyt yhteistyöjoukkue on löytynyt parikymmentä kilometriä lähempää. Kajaanin Haka, joka nousi yllättäen Kakkoseen ja pelasi siellä kauden 2019 kunniakkaasti pudoten kaikkien lohkojen vähiten pisteitä keränneenä kolmanneksi viimeisenä joukkueena, tarjoaa Pallo-Karhun pelaajille seuraavan askeleen urallaan.

Hakan edustusjoukkueessa täysiä minuutteja pelaa yksi Pallo-Karhujen juniorityön helmistä, vasta 16-vuotias Jasper Pikkuhookana. Hakan P17-juniorijoukkueessa pelaa muutamia kuusamolaisia junioreita.

Junioriosaamiselle on kysyntää myös Oulussa. OLS:n P17-ikäisten Ykkösen joukkueessa pelaa Eelis Karjalainen. Yhteistyöhön suhtaudutaan eri seurojen välillä myötämielisesti, koska näillä korkeuspiireillä jalkapallotoiminnan pyörittäminen vaatii luovuutta ja yhden köyden vetämistä.

– Kannustamme totta kai nuoria pelaajia menemään isompiin kaupunkeihin ja seuroihin kehittymään, Karjalainen toteaa tunnistaen sen faktan, että Kuusamossa ei välttämättä ole tarpeeksi pelaajia yhden P17-ikäluokan joukkueeseen.

Edustusjoukkueeseen apujoukkoja on tullut Rovaniemeltä ja Oulusta saakka. Tunnetuin vahvistus on kuitenkin 53 Veikkausliiga-ottelun Jere Pyhäranta.

Kun Byyri vieraili Kuusamossa, entinen liigamaalivahti pelasi 27-vuotiaana keskikentän pohjalla Ponkilan Panttereita vastaan täydet minuutit orkesteroiden peliä sarjatasolle kelvollisella tekniikalla. Pelikäsitys on toki tähän sarjaan omalla tasollaan, eivätkä muut pelaajat aina päässeet samalle aaltopituudelle.

Miten viime kaudella vielä JJK:ta edustanut maalivahti päätyi Kuusamoon pelaamaan 5. divisioonaa keskikentälle?

– Jerellä on sukujuuria Kuusamossa ja hän on viettänyt kesiä täällä. Saimme nyt hänet loppukaudeksi kesällä. Hänestä on ollut suuri apu etenkin junnuveskoille, Karjalainen kertoo.

Pyhäranta pelasi kaksi ensimmäistä otteluaan Kuusamossa saman viikonlopun aikana. Pitkien etäisyyksien ja aikataulullisten ongelmien vuoksi Pohjois-Suomessa on tapana pelata viikonloppuna kaksi ottelua kerrallaan.

Pyhäranta piti maalinsa puhtaana Tervarit-junioreita vastaan PaKan voittaessa 7-0. Seuraavassa ottelussa hän jaksoi olla maalissa yhden puoliajan, jonka jälkeen maalivahdista tuli keskikenttäpelaaja. PaKa kaatoi surullisenkuuluisassa kotiottelussa Hercules/Herkku-Papat 25-0. Pyhäranta iski neljä maalia.

Samoja kontrasteja, joita esittelin Sodankylän Pallolla, on havaittavissa Pallo-Karhuilla: kotiotteluihin vastustajan on vaikea saada kokonaista yksitoistikkoa paikalle, ja vierasotteluissa samat haasteet pysyvät matkustajilla.

Et voi tulla rajan taa

Kuusamossa on otolliset mahdollisuudet harrastaa yhteistyötä ja liiketoimintaa Murmanskin alueen venäläisten kanssa. Pallo-Karhuissa pelasi viime kaudella Daniel Pohtila, joka tuli rajan takaa Kantalahden kunnasta.

Ville Karjalainen on venäläisten kanssa tekemisissä työnsä kautta. Venäjän ja suomen kieltä osaavilla on Kuusamossa etulyöntiasema työmarkkinoilla etenkin sesongin aikana. Yhteistyön hedelmänä yhteys oli saatu jalkapallon merkeissä myös rajan taakse.

– Pallo-Karhuilla oli tapana pelata vuosittain treenipeli Kantalahden paikallista joukkuetta vastaan, Karjalainen selittää.

Yhteistyö FK Kantalahden kanssa sai kuitenkin peruuttamattoman takaiskun vuonna 2013.

– Denis Volodin (mm. MyPa, Rakuunat ja FF Jaro; syntynyt Kantalahdessa) sai sukille yhdessä tilanteessa. Hän suuttui ja löi turpaan. Sain siinä tilanteessa aivotärähdykseen ja jouduin sairaalaan.

Harjoitusottelut venäläisten kanssa päättyivät tähän tapahtumaan. Yhteistyö Venäjän suuntaan on nykyään enemmän jääkiekkojoukkueen heiniä.

Posin kautta tulevaisuuteen

Ville Karjalaisen piti avovaimonsa kanssa tulla kesäksi kotikaupunkiinsa Kuusamoon.

– Tänne on jääty vieläkin. 38-vuotiaana kolmen lapsen isänä täällä on kaikki tarpeelliset palvelut. Luonto ja harrastusmahdollisuukset ovat hyvät. Seuratoiminnan puolella myös lajien välinen yhteistyö toimii, Karjalainen kehuu.

PaKan pelaajisto on hyvällä tolalla: ikärakenne on 16-38, ja parhaassa iässä olevia 25-30-vuotiaita pelaajia on “ihan mukavasti”.

– Paluumuuttajia on tullut. Pelaajia saattaa yllättäen tupsahtaa, Karjalainen hymyilee.

Hyvää yhteishenkeä korostaessa pieni maininta irtoaa PaKan otteluraporttien kirjoittajalle, joihin tutustumista sopii suositella.

– Kapteenimme [Jani Pitkäsen] kirjoituksista on tullut hyvää palautetta. Niissä on sopivasti pilke silmäkulmassa, Karjalainen naureskelee.

Mitkä ovat Pallo-Karhujen tavoitteet tulevaisuudessa?

– Olemme tärkeä nuorten liikuttaja. Seurassa on noin sata harrastajaa, eikä Kuusamossa ole muuta harrastustoimintaa kesäisin, Karjalainen sanoo jämäkästi.

Kun esille nostetaan pelilliset toiveet, Karjalainen mainitsee Kolmosen varovaisesti.

– Siellä tulee budjetin rajat vastaan, seuran sekatyömies päättää.

Oi maamme on!

Etenkin näin talven keskellä voidaan todeta, että Suomessa päästään jalkapallon vuoksi ainakin sään puolesta ääriolosuhteisiin saakka, eivätkä pitkät matkat vastustajien luo helpota toiminnan jatkamista näillä lakeuksilla.

Jalkapallokiertueen suunnatessa vuonna 2019 entistä pohjoisempiin maisemiin on ollut ilahduttavaa huomata, että maailma on täälläkin pyöreä. Kuningaslajin eteen löytyy suurella sydämellä pyyteetöntä työtä tekeviä persoonia, jotka ovat elinehto Suomen eri pitäjien haastavissa olosuhteissa.

Suuri hatunnosto teille, jotka näette valtavan määrän vaivaa saadaksenne pelin käyntiin! Nämä asiat eivät järjestä itseään itsestään. Toivottavasti tämä artikkeli myös muistuttaa lukijoita siitä, ettei jalkapallo pääty talven tuloon.

On aika mennä tauolle, treenata talvi kuntopohjaa ja palata katsomoon taas keväällä.

The post Kuusamon Pallo-Karhut: Yhteistyötä ja yhteenotto venäläisten kanssa, kiistatonta lahjakkuutta ja kylmiä talvia appeared first on Byyri.

Metsän keskeltä kohoaa esiin Sodankylä. Täällä pelaa kivisen tien Pohjois-Suomen piirin huipulle kulkenut Sodankylän Pallo. SoPa on esimerkki pienestä mutta periksiantamattomasta seurasta, joka on noussut Pohjois-Lapin ehdottomaksi keulakuvaksi.

Lyhyet pelaajalistat, pitkät pelimatkat

SoPa on Suomen pohjoisin 3. divisioonan seura ja toiseksi pohjoisin seura, jolla on miesten edustusjoukkue. Kittilän Palloseura pelaa vielä maantieteellisesti korkeammalla Viitosessa.

Vierailimme Sodankylässä AC Oulu Akatemiaa vastaan pelatun kotiottelun yhteydessä. SoPan kantapaikan Piitsi Pubin penkille istahtivat pelin jälkeen pelaaja-valmentaja Jake Suopanki ja seuralegenda Keke Vattulainen. Joukkueenjohtaja Tero Majava vastasi myös ottelun aikana kysymyksiin.

Sodankylä on 8000 asukkaan ja kahden urheilulajin – jalkapallo ja jääkiekko – kunta. Jalkapalloa pelataan kesällä, jääkiekkoa talvella. Vuosirytmi palvelee molempia lajeja, mutta aiheuttaa haasteita kausien nivelvaiheissa eli keväisin ja syksyisin, kun toinen kausi on päättymässä ja toinen alkamassa.

– Elokuu on vaikeaa aikaa, kun lätkäkausi on alkamassa ja eri lajeja ja treenejä on päällekäin, Majava ja Suopanki harmittelevat.

Pienemmillä paikkakunnilla on tavallista, että eri lajien alasarjajoukkueita edustavat samat pelaajat, koska esimerkiksi salibandyn ja jääkiekon, kaudet pelataan eri aikaan jalkapalloon nähden. Kätevästi joukkueet ovat yleensä saman seuran alla.

Jääkiekko on Sodankylän ykköslaji, vaikka jalkapallonkin asema on tukeva. Pienessä kunnassa samat pelaajat pelaavat usein molempia lajeja, ja valintavaiheessa jalkapallo jää usein hopealle. Sodankylässä on kuitenkin nouseva trendi jalkapallotoiminnassa. Tästä lisää myöhemmin.

Valtava kotietu

ACO Akatemia-ottelusta osan yleisöstä verotti osittain samaan aikaan pelattu RoKi–Hokki -jääkiekko-ottelu, joka oli uuden Sodankylän jäähallin ensimmäinen.

Tuulesta ja kylmästä sateesta huolimatta ottelussa oli tunnelmaa noin satapäisen katsomon todistaessa voittoa sarjan kolmannesta Akatemiasta. Sinisen savun läpi kentälle asteli siipirikkoinen mutta suurella sydämellä taisteleva joukkue, joka koostui käytännössä pelkästään alle 20- ja yli 30-vuotiaista pelaajista.

Ottelu oli Akatemian pallonhallintaa, mutta SoPa otti voiton jalkapalloromanttisella tavalla rajaheittokuviosta. Pallo paiskattiin suoraan takatolpalle, josta Italo Henrique puski rysään. Tiiviin puolustuksen ansiosta pallo pysyi suurimman osan ajasta SoPalle vaarallisten alueiden ulkopuolella.

Joukkueenjohtaja Majava oli lähellä joutua pukemaan nappulakengät jalkaansa pelaajien puuskuttaessa ja täyden 90-minuuttisen lähestyessä. Kentälle hän ei kuitenkaan tällä kertaa joutunut, ja peli päättyi sodankyläläisten 1–0-voittoon.

Vaikeuksistaan huolimatta vajaalla avauskokoonpanolla ei SoPa ole joutunut kertaakaan aloittamaan peliä. Kotipelit ovat näillä leveyspiireillä elinehto menestymiselle, kun lähin vieraskenttä sijaitsee yli sadan kilometrin päässä.

Vastaavasti vierasotteluihin pelaajilta ja kotiväeltä pyydetään joustavuutta vierasmatkojen kestäessä 10-18 tuntia 90 minuutin jalkapallo-ottelua varten. SoPa matkusti vierasotteluihin viime kaudella lähes 4300 kilometriä. Kontrasti koti- ja vierasotteluiden välillä on nähtävissä joukkueen tuloksissa.

Suurimman osan kauden kuluista muodostavat tuomarikulut ja matkat. Tuomareista on täällä päin pulaa, ja yleensä samojen joukkueiden peleissä on samat tuomarit. SoPan seuralegenda Keijo Vattulainen oli Akatemia-ottelussa avustava erotuomari.

Kulttuurikaupunki Sodankylä

Pelaajiston epätasaisuus kuvaa sitä suurinta ongelmaa, joka Sodankylän kaltaisissa kunnissa on taakkana: parhaassa iässä olevia eli 20-30-vuotiaita pelaajia SoPan jalkapallojoukkueessa ei ole, koska opiskelu- ja työntekomahdollisuudet ovat rajallisia.

Tavallisesti pelaajat ovat joko vielä junioreita tai jo koulutuksensa hankkineita paluumuuttajia. Toisinaan joukkueeseen saadaan Sodankylän Jääkäriprikaatin varusmiehiä, mutta nämäkään pelaajat eivät yleensä pitkäksi aikaa jää.

Vaikka kaupungeissa eläville Sodankylästä saa kuvan syrjäkylänä periferian keskellä, sitä se ei ole. Ilmeisin osoitus tästä on vuodesta 1986 järjestetty kansainvälisesti tunnetut elokuvajuhlat, jotka tänä vuonna keräsivät 31 000 hengen ennätysyleisön.

Elokuvajuhlien aikana SoPa pelaa kotiottelun ja myy kausikortteja kävijöille.

– Monet festivaalivieraat ostavat seuraa tukeakseen kausikortin, vaikka he eivät käykään katsomassa otteluita, Majava kertoo.

Pohjois-Lapin ykkönen

Käsittääkseen miten kova suoritus on pelata Kolmosessa on asetettava sarjataso perspektiiviin: toissakaudella Pohjois-Suomen Kolmosessa pelasi vielä RoPS/2, joka juuri taisteli noususta Ykköseen eli toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.

Kauden alla medioissa ja foorumeilla oli jopa vitseihin saakka epäilty SoPan mahdollisuuksia säilyä, mutta pistemenetyksiä onnistuttiin aiheuttamaan lähes jokaiselle lohkon joukkueelle. SoPa osoitti olevansa valmis kohtaamaan isojen kaupunkien kilpakumppaninsa napatessaan täydet pisteet heti ensimmäisestä pelistä Haukiputaan Palloa vastaan.

Tällä kaudella Kolmosta dominoivat ylivoimaisilla resursseilla, barbadosilaisilla, intialaisilla ja Sasa Jovovicilla ryyditetty Kemi City FC ja sympaattinen HauPa. Kemi City voitti sarjan suht odotetusti, vaikka seurassa tapahtui kerrassaan merkillisiä sattumuksia läpi kauden.

SoPa sijoittui niukasti sarjan viimeiseksi, mutta säilytti sarjapaikkansa, koska putoajia ei tällä kaudella tullut. Ensi kaudellakin Sodankylässä pelataan Kolmosta.

Pohjois-Suomessa otettu isoja kehitysaskeleita

Rovaniemi ja Kemi-Tornio ovat kärjistetysti ne Lapin keskukset, joilla on omat “vaikutusalueensa” futiksessa, ja joihin muut Lapin kunnat enemmän tai vähemmän kuuluvat. Sodankylä tekee poikkeuksen ollessaan tarpeeksi kaukana niistä molemmista ja tarjoaa harrastusmahdollisuuden Pohjois-Lapin väelle.

SoPa tekee kuitenkin yhteistyötä Rovaniemen Palloseuran kanssa. Yhteistyö on enimmäkseen tietotaidon vaihtelua, mutta taittaapa kaksi pelaajaakin 130 kilometrin matkaa edestakaisin Sodankylään.

RoPS ja Palloliiton Pohjois-Suomen piiri ovat aktivoituneet hienosti Lapissa ja ulottaneet vaikutuksensa Inariin saakka, jossa järjestetyn tuen avulla perustettiin Suomen pohjoisin jalkapalloseura.

Sodankylässä RoPS järjestää muun muassa valmennuskoulutusta ja tarjoaa lahjakkaille pelaajille selkeän polun kehittyä, kun 3. divisioona käy liian pieneksi. Lisäosaamista tulee sumusaarilta; West Bromwich Albion on järjestänyt RoPSin kautta leirejä, jossa englantilaisjoukkueen akatemiavalmentajat vetävät harjoituksia ja antavat opastusta nuorille pelaajille.

Yksi sopalainen pääsi tätä kautta jatkoleiritykseen saakka, mikä vain kielii siitä, ettei syvinkään Lappi ole lahjakkuuksista vapaata seutua.

Vattulaisen perintö

Kun puhutaan SoPasta, ei voida sivuuttaa yhtä henkilöä. Kaikkien aikojen SoPa-pelaaja ja tunnettu kylänmies on seurahistorian paras maalintekijä ja johtaja, joka orkesteroi kentällä peliä, jotta muut voisivat pelata taitojensa ylärajoilla.

Keijo “Keke” Vattulainen lopetti pelaajauransa kauden 2018 päätteeksi, muttei ole jäänyt pois pelikentiltä. Vattulainen toimii Sodankylässä tuomarina miesten peleissä, muun muassa avustavana nähdyssä SoPa–AC Oulu Akatemia -ottelussa, ja kehittää jalkapallotoimintaa kentän ulkopuolella.

Vattulainen aloitti uransa Lapin Veikoissa ja edusti SoPaa ennen kuin muutti Helsinkiin. Etelässä hän edusti muun muassa Laajasalon Palloseurassa ja EBK:ta, mutta palasi lopulta SoPaan, jonka väreissä hän on ollut jo parikymmentä vuotta.

Tarinoita Kekellä luonnollisesti riittää vuosien varrelta.

– Nousukarsintaottelu Pasmajärven hiekkakentällä 80-luvulla. Vastustaja oli laittanut saunan päälle ennen peliä. Sieltä alkoi levitä savua kentälle niin, että tuomarikin alkoi yskiä, Keke Vattulainen kertoo. Tarinaniskeminen on seuramiesmäisen totuttua.

– 80-luvulla oli myös Suomen Cupin peli 2. divarissa pelannutta Rovaniemen Reipasta vastaan. Paikalla oli parisataa katsojaa, Vattulainen jatkaa. Haikealla arvostuksella Keke muistelee myös viimeistä otteluaan SoPan paidassa.

Pallosta Kekeä tuskin saadaan irti.

– Autan jätkiä minkä pystyn, Vattulainen päättää. Niin hän teki kentällä ja jakaa nyt tietotaitoaan seuraajilleen.

Vattulaisen lopettaminen oli merkittävä tapahtuma Sodankylässä, ja viimeistä ottelua oli seuraamassa 330 katsojaa, joka on SoPan katsojaennätys.

Hän on ollut niin sanottu primus motor SoPa-jalkapallon nousussa yhdessä Suopankin kanssa. Kaksikolla on jatkuvasti uusia ajatuksia, miten kehittää SoPan toimintaa, ja välillä on saunottu Mika Nurmelan (Pohjois-Suomen piirin kehityspäällikkö) kanssa ajatuksia jatkojalostaen.

Tämä on seuratoimintaa aidoimmillaan. Molemmat haastateltavat ovat henkeen ja vereen SoPan miehiä ja huomanneet oman aktiivisuutensa avaavan ovia. Viitisen vuotta sitten kaksikko alkoi puhua seuran tulevaisuudesta ja haaveistaan, ja nyt niille ollaan saamassa viimein katetta.

– Kyllä mahdollisuuksia on, mutta se vaatii työtä. Uusia toimijoita on tullut nyt paljon, Suopanki hehkuttaa.

Perhe

Kaikki haastateltavat luonnehtivat SoPaa “perheeksi”. Pienessä seurassa vallitsee lojaalius, jota ei pysty etelän suurissa seuroissa tuntemaan.

Kaltaiselleni isohkon kaupungin asukkaalle on kieltämättä erikoinen ajatus elää pienellä paikkakunnalla, jossa periaatteessa kaikki tuntevat toisensa ja pienempikin muutos saattaa keikauttaa tilannetta paljonkin, mutta tiiviin yhteisön hyödyt ovat selkeitä. On helpompi vetää yhtä köyttä.

Sodankylä on noususuhdanteessa, jossa odotuksien vastaisesti SoPa on noussut alueensa huipuksi ja onnistunut pysymään siellä. Kulttuurikaupungissa pelaajamäärät ovat kasvussa ja väestönkasvukin on viime vuosina kääntynyt nousuun.

Kenties jonain päivänä Suomen pohjoisin menestynein on valmis ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin.

Artikkelikuva: Sodankylän Pallo

The post Sodankylän Pallo – kaukana pohjoisessa on seura, joka on ottamassa askelia eteenpäin appeared first on Byyri.

28. helmikuuta 2019 jäi suomalaiseen jalkapallohistoriaan päivänä, jona perustettiin Suomen pohjoisin jalkapalloseura, Ivalon Palloseura.

Ivalo on Pohjois-Lapin hallinnollinen keskus, jonka taajamassa asuu noin 3000 ihmistä. Ivalon taajama kuuluu Inarin kuntaan, joka on pinta-alaltaan Suomen suurin kunta. Ivalon perinteisiin joukkueurheilulajeihin on kuulunut jääkiekko ja lentopallo, joiden parissa viihtyy yli 100 junioria.

Ivalolainen jalkapallo sai alkunsa yleisseura Lapin Susien alajaostona heinäkuussa 2017. Tuleva kesä on siis ivalolaisen jalkapallohistorian kolmas ja uuden seuran ensimmäinen.

– Meillä on aktiivisia pelaajia jo aika paljon, mukaan lukien oma 13-vuotias poikani, joka elää ja hengittää jalkapalloa. Kaikilla seuran perustajajäsenillä on omia lapsia mukana seuran junioreina, kertoo puheenjohtaja Tutta Romakkaniemi.

Seuran perusti kahdeksan aktiivia, joista kuvassa ovat Tero Leppiaho ja Tutta Romakkaniemi (Kuva: Mikko Rahja).

Olosuhteet hyvällä tasolla

Vaikka seura on nuori ja sijaitsee todella pohjoisessa, olosuhteet ovat kunnossa.

– Meillä on kesäisin käytössä noin viisi vuotta vanha tekonurmi, joka sijaitsee Ivalon yleisurheilukentällä. Olemme ottaneet kentän vapun tienoilla käyttöön ja saaneet harjoitella syyskuun loppuun asti ulkona. Näillä leveysasteilla lokakuussa alkaa olla jo turhan kylmät kelit jalkapallolle, kertoo Romakkaniemi.

Viime kesänä Ivalossa harjoitteli komea määrä junioreita, huomioon ottaen senkin, kuinka nuori laji jalkapallo on kyseisellä alueella.

– Meillä oli viime kesänä 5-8-vuotiaita lapsia 40 ja 9-13-vuotiaita noin 30. Vanhemmat 05-06-syntyneet pelasivat Lapin harrastesarjassa. Pelit menivät hyvin, tytöt ja pojat tykkäsivät kovasti. Lisäksi olemme osallistuneet kahtena viime kesänä Lapissa pelattavaan Revontuli Cupiin, kertoo seuran valmentaja, aikoinaan RoPS:n junioreissa pelannut Tero Leppiaho.

Talvisin Ivalossa on treenattu kahdessa pienessä liikuntasalissa futsalia. Talviharjoittelun olosuhteisiin on silti tulossa muutosta lähitulevaisuudessa, sillä Ivaloon ollaan rakentamassa uutta yhteiskoulua, johon on suunnitelmien mukaan tulossa isompi liikuntasali.

Ivalosta osallistuttiin Lapin harrastesarjaan viime kesänä Lapin Susien alaisuudessa.

Talvella Ivalossa pelataan futsalia liikuntasaleissa.

Intressinä saada lapset liikkumaan

Ivalon Palloseuralla on maltilliset tavoitteet, ja kasvua aiotaan hakea hallitusti.

– Nyt aletaan rakentamaan historiaa ja perinteitä jalkapallon ympärille myös Ivaloon. Täällä ei ole ollut käytännössä minkäänlaista jalkapallokulttuuria eikä entisiä jalkapallon pelaajia. Tavoitteena on saada vanhempia kiinnostumaan lajista ja rakentaa verkostoa seuran ympärille, toteaa Leppiaho.

Romakkaniemen mukaan intresseissä on saada liikkumaan ne lapset, joille ei aiemmin ole löytynyt sopivaa urheilulajia.

– Toivottavasti myös joskus tulevaisuudessa seurasta löytyisi aikuisille omat joukkueet. Olisi hienoa saada tarjottua kaikenikäisille mahdollisuus pelata jalkapalloa, Romakkaniemi sanoo.

Palloliitto ja RoPS mukana auttamassa

Palloliiton Pohjois-Suomen piirissä ollaan iloisia uudesta, Suomen pohjoisimmasta jalkapalloseurasta.

– On tietenkin hienoa, että jalkapallo kiinnostaa ja liikuttaa ihmisiä aivan Suomen pohjoisimmissakin osissa. Erikoisseura keskittyy omaan lajiinsa ja edesauttaa jalkapallon kehittymistä alueella, piirin kilpailusihteeri Malla Rautava toteaa.

– Jalkapallon harrastaminen on todella haasteellista pohjoisessa, johtuen lähinnä sää- ja keliolosuhteista. Lisäksi maantieteellisesti hyvin laajan Pohjois-Suomen piirin sisällä pelimatkat ovat todella pitkiä. Rakkaudesta tähän hienoon lajiin, jokainen tekee silti kaikkensa, jatkaa Rautava.

Suomifutislegenda Mika Nurmela kävi pitämässä jalkapallokoulua Ivalossa kesällä 2017.

Piiri on kerennyt auttamaan myös Ivalon jalkapallotoiminnan aloittamisessa muun muassa valmentajakurssien muodossa.

– Palloliiton puolesta neuvomme uusia seuroja yhdistyksen perustamisessa sekä annamme ohjeet sitä, miten haetaan Suomen Palloliiton jäseneksi. Kun seura on saatu lisättyä jäsenrekisteriimme, koulutamme seuran ihmisiä liiton eri järjestelmien käytössä, jotta he saavat pelaajat kentälle ja pallon pyörimään sääntöjen mukaisesti, päättää Rautava.

280 kilometriä etelämpänä sijaitseva Rovaniemen Palloseura on myös tarjonnut jo auttavan kätensä Ivalon suuntaan.

– RoPS haluaa olla mukana tukemassa ja kehittämässä ivalolaista jalkapallotoimintaa. Tarjoamme koulutustukea paikallisille valmentajille ja pelaajille sekä hyviä toimintamalleja toiminnan pyörittämiseen. Olemme luoneet vajaan vuoden verran seurayhteistyöverkostoa ja Ivalon Palloseuran on tarkoitus olla yksi seuroista, RoPS:n nappulapäällikkö Juho Luukkonen kertoo.

– Jalkapallo on kuitenkin Suomen suosituin harrastus ja senkin vuoksi on tärkeää, että meillä pysytään harrastamaan myös niinkin pohjoisessa kuin Ivalossa, Luukkonen toteaa.

Kuvat: Tero Leppiaho

The post Suomen pohjoisin jalkapalloseura perustettiin helmikuussa Ivaloon – ”Täällä ei ole ollut käytännössä minkäänlaista jalkapallokulttuuria” appeared first on Byyri.

Niin kuin vastikään New York Timesille. Niin, juuri se NY Times soitti joulupukin joukkueelle keskelle kaamosta.

Jouluntaika ja Lapin eksotiikka kiinnostavat tähän aikaan vuodesta, ja jalkapallo kiinnostaa läpi vuoden, ympäri maailmaa. FC Santa Clausissa nämä molemmat yhdistyvät niin kauniseen joulupakettiin, että seuralla on ikään kuin kaksi kautta: jalkapallon sarjakausi ja markkinoinnillinen joulukausi.

FC Santa Clausin paketti on kelvannut niin EA Sportsille, Pumalle kuin kiinalaiselle Bewin Sportsille.

Seurasta löytyy todella paljon tietoa internetistä. Erityisesti kun ottaa huomioon, että kyseessä on alemman sarjatason seura. Seuran markkinointiosaamista kehutaan suomenkielisellä sivustolla ja englanninkieliset monisivuiset artikkelit kertovat joulusta, lapista ja joulupukin omasta seurasta.

Yhteen asiaan en kuitenkaan löydä selkeää vastausta, en englanniksi, enkä suomeksi: missä menee FC Santa Claus juuri nyt?

Tämä on se teema, josta haluan Juha Eteläiseltä kysyä tarkemmin.

Fokus naisfutikseen

– Käytännössä vuosi sitten meidän pitkäaikainen miesten edustusjoukkue siirtyi RoPSin alle ja he nousivatkin Kakkoseen. Siinä vaiheessa urheilullisuus FC Santa Clausissa vaihtui ehkä hieman enemmän harrastetyyppiseen pelaamiseen, Eteläinen toteaa.

Tuloksetkin olivat sen mukaiset, kun FC Santa Clausin miesten edustusjoukkue tippui kauden 2018 päätteeksi miesten Neloseen. Kausi oli Pohjois-Suomen Kolmosessa tulosten valossa murheellinen: kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja peräti 16 tappiota. Niin seuraava sarjataso, kuin myös pitkäaikainen yhteistyökumppani on vielä pimennossa.

– Viisivuotinen sponsorointisopimus Bewin Sports & Culturen kanssa loppui viime jouluun, mutta keskusteluyhteys on kuitenkin olemassa, Eteläinen tarkentaa.

Seura hakee selkeästi askelmerkkejä tulevaisuuteen.

– Ehkä me vähän odotetaan nyt, että tulee se sopiva kontakti tai kumppani joka näkee sen arvon eräänlaisesta sissimarkkinoinnista, mitä me heille tuotetaan, Eteläinen kommentoi ja jatkaa:

– Siinä oikeastaan kiteytyy myös meidän tulevaisuuden odote.

Tällainen kommentti kuuloistaisi, minkä tahansa muun suomalaisseuran suusta pähkähullulta. FC Santa Clausin tapauksessa kommentti kuulostaa ennemminkin loogiselta, sillä ovathan kaikki aiemmin mainitut sponsorisopimukset alkaneet nimenomaan sponsoroijan eivätkä seuran aloitteesta.

Millaisen seuran ja joukkueen mahdollinen uusi, Bewin Sportsin kaltainen suuri yhteistyökumppani sitten nykyisestä FC Santa Clausista saisi?

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että keskitytään tyttö- ja naisfutikseen. Miesten edustusjoukkueen tilanne ensi kauden suhteen on vielä epävarma, eikä päätöstä nelosen sarjapaikasta tarvitse vielä tässä kohtaa tehdäkkään. Selvää kuitenkin on, että niinkään urheilullisin perustein miesten Neloseen ei tulla lähtemään, Eteläinen kertoo.

Maaliskuuhun mennessä on seurajohdon päätettävä, aikooko FC Santa Claus ilmoittaa miesten edustusjoukkueen Neloseen. Sillä ei suuren kuvan kannalta kuitenkaan ole Eteläisen mukaan juurikaan merkitystä. Menestys miesten tai naisten sarjoissa ei ole se, mitä sponsorit haluavat:

– Jokaiselle sponsorillemme on ollut aivan sama vaikka pelaisimme pubiliigaa. Brändiarvo on se miksi sponsorit ovat tulleet mukaan.

Brändiarvo on vahva ja se tiedetään myös joukkueen toimistolla, jossa samoin tiedostetaan, että se viimeinen potentiaali on kuitenkin vielä ulosmittaamatta seuran brändistä. Sen tehdäkseen tarvitsee seura rohkeutta ja resursseja, jotka toivottavasti löytyvät. FC Santa Clausin tarina on liian arvokas jätettäväksi hyödyntämättä koko potentiaalillaan.

Seuran slogania lainatakseni:

”Don’t stop believing”

Kuvat – FC Santa Claus

The post FC Santa Claus – Donʼt stop believing appeared first on Byyri.