Kesällä 2018 istuin divariottelun katsomossa Kaakkois-Suomessa, kun korviini osui keskustelu vierasjoukkueen vaihtopenkiltä. Valmentaja vinkkasi joukkueen jo ikämiessarjoihin lukeutuneelle huoltajalle, että vaihtopelaajien vähäisen määrän takia seuraavaksi olisi hänen vuoronsa astua mukaan peliin. Huoltaja kuittasi nopeasti tuovansa riquelmemaista vaarallisuutta erikoistilanteisiin, mutta ei tästä johtuen valitettavasti ehtisi enää puolustamaan.

Huoltajan humoristinen heitto viittasi luonnollisesti muun muassa Boca Juniorsista, Villarrealista ja Argentiinan maajoukkueesta tuttuun pallotaituriin. Köyhissä oloissa San Fernandossa, Buenos Airesin laidalla varttuneen Riquelmen ovet jalkapallossa avautuivat toden teolla, kun Argentinos Juniors värväsi taitavan nuorukaisen riveihinsä. Pääkaupungin suurseurat Boca Juniors sekä River Plate olivat molemmat hänen kintereillään, ja lopulta siirto sinikeltaiseen Bocaan toteutui vuonna 1995.

Riquelme hurmasi tuoreeltaan Bocan kannattajat pelitaidoillaan, joten vertailut toiseen seuralegendaan, Diego Maradonaan alkoivat kannattajien keskuudessa. Myöhemmin hän kantoikin vuosia El Diegon tutuksi tekemää kymppipaitaa yllään. Riquelmea kutsuttiin uransa aikana yhdeksi viimeisistä ”aidoista” kymppipaikan pelaajista, El Último 10.

Menestyksekkäiden Bocassa vietettyjen kausien aikana palkintokaappiin kertyi muun muassa kaksi Argentiinan mestaruutta, Aperturaa, kausina 1998 ja 2000. Lisäksi Riquelme johti seuransa kahteen Etelä-Amerikan seurajoukkueiden mestaruusturnauksen, Copa Libertadoresin, voittoon kausilla 2000 ja 2001. Paine nuoren tähden siirtymiselle Eurooppaan kasvoi jatkuvasti, kun hänen perässä spekuloitiin olevan useammankin vanhan mantereen suurimmista seuroista. Lopulta kesällä 2002 odotettu siirto toteutui, kun FC Barcelona sai Riquelmen nimen sopimuspaperiin.

Euroopan valloitusta yllättävässä osoitteessa

Siirtoa Eurooppaan edelsi dramaattinen tilanne Argentiinassa. Riquelmen veli Christian kidnapattiin hieman ennen siirtoa ja hän joutui maksamaan rikollisille lunnaat jotta tämä saatiin ehjänä takaisin. Riquelme halusi tapauksen jälkeen mahdollisimman pikaisesti kauas myrskyn silmästä ja tarttui Barcan tarjoamaan sopimukseen. 

Siirto Barcelonaan itsessään oli kirjoitettu tähtiin, mutta aika katalonialaisseurassa oli kaikkea muuta kuin menestys. Riquelmen pelillinen taso oli riittävä, mutta samalla joukkue pursusi tähtipelaajia ja peliaika oli kortilla. Toiselle kaudelle Barcelona lainasi vastuuta kaivanneen hankintansa Villarrealiin, josta muodostui lopulta merkittävä kappale hänen urallaan.

Riquelme nousi sarjan parhaimpien pelaajien joukkoon heti avauskaudellaan Keltaisen Sukellusveneen riveissä. Vyölle karttui 33 liigaottelua, joissa syntyi kahdeksan maalia.

Toisella lainakaudellaan vauhti vain yltyi ja 35 ottelussa syntyi 16 maalia. Maalejakin olennaisempaa oli tapa, jolla argentiinalainen dominoi kenttätapahtumia. Ensiluokkaisen tekniikkansa avulla hän rytmitti joukkueensa hyökkäyspeliä ja auttoi joukkueen sen kautta aikojen parhaaseen sarjasijoitukseen, kolmanneksi. Sarjasijoitus tiesi paikkaa Mestarien liigaan seuraavalle kaudelle. Kauden 2004-05 päätteeksi Villarreal lunasti Riquelmen pysyvästi Barcelonasta.

Mestarien liigassa keltapaidat olivat kauden sensaatiojoukkue yltäen aina välieriin asti. Matka tyssäsi tuolloin, kun Riquelme missasi rangaistuspotkun Arsenalia vastaan pelatun kaksiosaisen otteluparin viimeisellä minuutilla.

The Guardianin toimittaja Sid Lowe kuvaili myöhemmin, että argentiinalaistaituri ei koskaan toipunut tuosta epäonnistumisesta. Pelaaja itse kommentoi tapausta omaan suorasukaiseen tyyliinsä.

– En tappanut ketään. Epäonnistuin ainoastaan rangaistuspotkussa.

Kuinka monesti maajoukkueessa voi lopettaa?

Riquelme debytoi maajoukkueessa harjoitusottelussa Englantia vastaan marraskuussa 1997. Vaikka kutsua seuraavan kesän MM-turnaukseen ei tullutkaan, kertyi hänelle myöhemmin varsin kunniakas maajoukkueura. Debyytti tapahtui vuoden 1999 Copa Americassa, jossa myös vastuuta kertyi mukavasti. Turnaus päättyi Argentiinan osalta kuitenkin puolivälierissä tappioon Brasilialle.

Riquelmen maajoukkueuran kohokohdiksi nousevat vuoden 2006 MM-turnaus sekä vuoden 2008 kesäolympialaiset. Saksassa pelatussa MM-lopputurnauksessa hän kuului joukkueensa avauskokoonpanoon jokaisessa ottelussa. Alkusarjan 6–0-murskajaisissa Serbia ja Montenegroa vastaan hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Turnauksessa La Albicelesten matka katkesi tappioon rangaistuspotkuilla isäntämaa Saksalle.

Pekingissä 2008 Riquelme oli yksi päävalmentaja Sergio Batistan kolmesta miehistöön valitsemasta yli-ikäisestä pelaajasta. Argentiina eteni turnauksessa vakuuttavasti kohti finaalia ja Riquelme sinetöi pilkulta välierän 3–0-voiton Hollannista. Finaalissa joukkue kaatoi Nigerian maalein 1–0 ja juhli toista perättäistä olympiakultaa.

Riquelme lopetti maajoukkueuransa ensimmäistä kertaa jo vuoden 2006 MM-kisojen jälkimainingeissa. Maajoukkueen heikkojen esitysten suurimmaksi syntipukiksi mediassa nostetun Villarreal-tähden äidin terveys järkkyi negatiivisen julkisuuden seurauksena ja pelaaja ilmoitti lopettavansa uransa Argentiinan paidassa. Hän kuitenkin pyörsi päätöksensä seuraavan syksynä ja liittyi joukkueen matkaan seuraavien MM-kisojen karsintoihin.

Keväällä 2009 hän riitaantui silloisen maajoukkueluotsin, toisen Boca Juniorsin legendan Maradonan kanssa ja vetäytyi kansainvälisiltä kentiltä lopullisesti.

Paluu tuttuun ja turvalliseen

Riquelmen tähti Espanjassa kääntyi laskuun sensaatiokauden jälkeen.

Kauden 2006-07 alkupuoliskolla otteluita kertyi vaihtelevasti ja lopulta talven siirtoikkunassa Villarreal lainasi pelaajansa tuttuun ympäristöön, Boca Juniorsiin. Lainapesti muuttui myöhemmin pysyväksi ja hän vietti uransa loppuvuodet tutussa seurassa aina kauden 2013-14 loppuun. Pelaajauransa viimeisenä etappina ympyrä sulkeutui Argentinos Juniorsin riveissä, ennen kuin Riquelme ripusti virallisesti nappulansa tammikuussa 2015.

Ulkopuolisen silmin hänen ansiokas peliuransa jäi ilman viimeistä sinettiä, joka olisi nostanut hänet kaikkien aikojen suurimpien pelaajien joukkoon. Riquelmea on kuvailtu laiskaksi harjoittelijaksi ja samoja piirteitä oli havaittavissa myös pelikentällä läpi hänen uransa. Timanttisen pallollisen taituruutensa vastapainoksi hänen palloton pelinsä oli hyvin keskinkertaista. Kyvyttömyys jättää sataprosenttisesti kaikkensa kentälle aiheutti hänen uransa aikana yhteydenottoja niin kanssapelaajien kuin valmentajienkin kanssa.

Kotiympyröissään Buenos Airesissa hän oli pidetty pelaaja koko uransa ajan ja sementoi asemansa yhtenä Boca Juniorsin suurista. Hän kantoi sinikeltaista 10-paitaa toistakymmentä vuotta, selässään teksti Román. Tätä nykyä hän toimii Bocan varapresidenttinä. Tulisieluinen Riquelme on jatkanut omien mielipiteidensä aktiivista esittämistä myös uransa jälkeen.

Kun veriviholliset River Plate ja Boca Juniors kohtasivat syksyllä 2018 Copa Libertadoresin loppuottelussa, toisen osan alla Bocan bussin kimppuun hyökättiin. Seuranneiden väkivaltaisuuksien vuoksi toinen osaottelu siirrettiin lopulta pelattavaksi neutraalille kentälle, Madridiin Espanjaan. Riquelme kutsui tätä tapahtumaketjua ”vitsiksi” sekä ”maailman kalleimmaksi ystävyysotteluksi”. Oman tiensä kulkija ei koskaan muutu ja hyvä niin.

The post Ei vain yksi ”uusi Maradona” – Juan Riquelme oli sukupolvensa parhaita pelaajia appeared first on Byyri.

Kahdeksan liigamestaruutta voittanut seura tunnetaan kuitenkin – maan kolmanneksi täysimmän palkintokaapin lisäksi – siitä, että ylpeä baskiseura on aikojen saatossa vastustanut niin maan keskushallintoa kuin Barcelonaakin melko ärhäköin ottein.

Tässä jutussa onkin käsitelty muutamia mielenkiintoisimpia yksittäisiä tapauksia Athleticin historian varrelta.

1980-luvun kilpajuoksu Barcelonan kanssa

Kaikki alkoi, kun kaudella 1982–1983 Barcelonan mestaruusjahti katkesi Athletic Bilbaon legendaarisen – yhtenä Espanjan kaikkien aikojen puolustajista pidetyn – Antoni Goikoetxean hajotettua Barcelonan keskikenttäpelaajan Bernd Schusterin polven.

Seuraavalla kaudella seurojen välinen eripura räjähti kuitenkin ilmiliekkeihin, kun joukkueet astelivat Camp Noun nurmelle alkusyksystä 1983. Bernd Schuster palautti kokemansa vääryyden läpi pelin kestäneillä kovilla otteilla, ja näistä turhautunut Goikoetxea maksoi takaisin joukkueen toiselle supertähdelle – katkaisten Diego Maradonan nilkan takaapäin tulleella tappotaklauksella.

18 ottelun pelikiellon saanut Goikoetxea on tämän jälkeen paremmin tunnettu lempinimellään Bilbaon teurastaja.

Maradonaton Barcelona, Real Madrid ja Athletic Bilbao kävivät yhden historian tiukimmista kolmen joukkueen mestaruustaistoista, joka lopulta päättyi bilbaolaisten juhliin. Ero katalaaneihin oli vain piste ja madridilaisten kanssa seura oli tasapisteissä, mutta se kruunattiin mestariksi keskinäisten ottelujen turvin.

Liigaa eniten ravisuttanut tapaus nähtiin kuitenkin vasta Copa del Reyn finaalissa, kun Athletic varmisti ensimmäisen tuplansa lähes 30 vuoteen kaatamalla Barcelonan 1–0. Ottelun lopussa pelin aikana useasti kaltoin kohdellulta Maradonalta meni kuuppa totaalisen nurin, ja hän vastasi Athleticin pelaajien provosointiin tavalla, joka synnytti täysimittaisin joukkotappelun. Argentiinalainen ei enää koskaan pelannut La Ligassa otteluakaan.

Vihasta ystävyydeksi

Vielä vuoden 1986 cupin välierissä joukkueiden kohtaaminen tulistui, kun riehaantunut yleisö ryntäsi Bilbaossa kentälle, pakottaen seuran maksamaan suuria sanktioita. 1990-luvulle tultaessa seurojen välinen viha kuitenkin laantui – osittain joukkueiden merkittävästä tasoerosta johtuen – ja 2000-luvun aikana seuroista on tullut käytännössä ystävällismieliset, molempien asettuessa Espanjan hallitusta vastaan vastaavalla agendalla, Barcelonan ajaessa Katalonian itsenäistymistä ja Bilbaon tehdessä samaa Baskimaalle.

Athletic onkin useasti esiintynyt julkisuudessa Baskimaan itsenäisyyden puolesta puhujana. Muun muassa kenraali Francon kuoleman jälkeen ensimmäinen Baskimaan lipun, Ikurriñan, julkinen esiintyminen nähtiin alueen paikallisottelussa Real Sociedadia vastaan 1976.

Baskimaan pääkaupungissa myös monet itsenäisyysliikkeen äärilaidan kannattajat ovat valjastaneet punavalkoiset itsenäisyysaatteiden viestimiskanavakseen.

Esimerkiksi järjestö nimeltä Herri Norte Taldea on virallisesti noin 200-henkinen Athleticin faniklubi, joka on kuitenkin ollut myös osallisena monessa väkivaltaisessa yhteenotossa ”äärioikeistolaisten” fanien kanssa. Myös seuran nykyinen presidentti on julkisesti maininnut haluavansa jonain päivänä nähdä Baskimaan oman joukkueen mukana virallisissa kilpailuissa.

Punavalkoiset… Vai sinivalkoiset?

Athletic Bilbao aloitti taipaleensa sinivalkoisissa peliasuissa. Tämä kuitenkin muuttui, kun vuonna 1909 Englannissa opiskelemassa ollut Juan Elorduy sai toimeksiannokseen ostaa ja tuoda seuralle Espanjaan 25 pelipaitaa. Mies ei kuitenkaan millään löytänyt väreihin sopivia peliasuja, ja niinpä hän matkasi Southamptonin satamaan tyhjin käsin ja murtuneena miehenä.

Matkalla hän kuitenkin sattumalta huomasi Southamptonin pelipaitoja, joiden hän heti tajusi sopivan Bilbaon kaupungin virallisiin väreihin. Nuori mies oli värimaailmaan niin tyytyväinen, että hän osti heti kasan paitoja, vei ne mukanaan Bilbaoon, ja sai myös johtoportaan niin tyytyväiseksi, että Athletic on siitä asti pelannut punaisessa ja valkoisessa.

Athletic Club pysyi kaksiväriselle paidalleen niin uskollisena, että se oli Euroopan viimeisiä seuroja, joiden paitaa ei sponsorin mainos korostanut. Tämä muuttui vasta 2011, kun rintamus sai ensimmäisen paitasponsorinsa logon. Itse asiassa vuodet 2001–2009 seura jopa itse valmisti paitansa, jolloin niissä ei esiintynyt edes ulkopuolisen paitavalmistajan logoa.

The post Lisää Athletic Bilbaosta: Vastakkainasettelu Barcelonan kanssa, Baskimaan itsenäisyys ja pelipaitahässäkkä appeared first on Byyri.

Seuran kotistadion, Ipurua, on todella sympaattinen kokonaisuus. 7 000 hengen stadion on Euroopan top-5-liigojen pienin, eivätkä Eibarin ottelut ole silti yleensä loppuunmyytyjä.

Joukkueella on silti kuitenkin varsin uskollinen ja suuri kannattajaporukka, Eskozia la Brava, jonka vapaamuotoinen suomennus on urhea Skotlanti. Tarinan mukaan kannattajaporukka nimettiin, kun eibarilaisryhmä katsoi Skotlannin rugbyottelua. Skotlanti hävisi ottelun selkein lukemin, mutta katsomossa kannustettiin omia ylpeästi loppuun asti. Tätä urheutta seuran kannattajat totesivat tarvittavan sekä pelikentillä että katsomoissa.

Terceran perinneseura

Eibar perustettiin vuonna 1940, mutta seuran toiminta oli säännöllisen epäsäännöllistä, kunnes kaudelle 1943-1944 seura ”täysipäiväistyi”. Tuona kautena tapahtui toinen seuran historiaa muovannut tapahtuma. Baskiseura ei eräänä pelipäivänä löytänyt joukkueelleen pelipaitoja, joten pelaajat joutuivat tyytymään paikallisen jalkapalloliiton tarjoamiin peliasuihin. Ne oli lahjoittanut Barcelona, ja kaksi ”blaugranaa” ovat olleet lämpimissä väleissä tästä hetkestä lähtien. Tarkemmin sanottuna Eibarin värit ovat sininen ja karmiininpunainen, ja seurasta käytetään nimitystä azulgranas.

Tercera Division muodostui eibarilaisille todella tutuksi vuosien varrella. Seura vietti käytännössä 1950-luvulta 1970-luvulle Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, käväisten välillä Segundassa.

1970-luvun lopulla alkoi vaikuttaa siltä, että tämä pienestä ja karusta kotoisin oleva pikkuseura oli löytänyt oman sarjaportaansa – 4. sarjaportaaksi muuttuneen Terceran. Mikään seurassa ei viitannut, että se muodostaisi yhden espanjalaisen jalkapallon sympaattisimmista tuhkimotarinoista.

Pikku hiljaa seuran tulokset vakiintuivat: vuonna 1989 Eibar nousi jo Segundaan. Tästä hetkestä eteenpäin Eibar, paria putoamista lukuun ottamatta, vietti aikansa Segundassa, kunnes vuonna 2014 ihme tapahtui: Eibar voitti Segundan, ja nousi sensaatiomaisesti La Ligaan.

Jose saapuu seuraan

Seurahistorian ensimmäinen kausi oli kaikkea muuta kuin ikimuistoisen ihana, ja seura onnistui säilymään lopulta vasta kun sarjan 13:nneksi sijoittunut Elche tiputettiin Segundaan taloudellisista syistä. Eibarin heikko kausi oli lopulta suuri siunaus, sillä seuraavalle kaudelle lähdettiin uuden valmentajan, José Luis Mendilibarin, johdolla.

Jose toikin miltei välittömästi upeita tuloksia, ja debyyttikaudellaan hän luotsasi joukkueen 14. sijalle. Seuraavalla kaudella sijoitus oli jo 10., minkä jälkeen joukkue yllätti kaikki uudelleen sijoittumalla upeasti yhdeksänneksi.

Nämä tulokset toivat paitsi rahaa seuran kassaan, myös uskoa Eibarin mahdollisuuksiin säilyä liigassa. Tämä näkyi esimerkiksi Ipuruan stadionremontissa: aiemmin seurajohto ei ollut uskaltanut remontoida stadionia, sillä he uskoivat Eibarin tippuvan pian sarjaporrasta alaspäin.

2018-2019-kausi oli Mendilibarin heikoin, mutta Eibar sijoittui kuitenkin kunnioittavasti sijalle 12. Kuluvalla kaudella, kirjoitushetkellä, Eibar on 15., mutta on kohdannut sarjan suurista joukkueista kaikki.

Fanien omistama seura

Eibar on siitä harvinainen pikkuseura, että sen talous on aina ollut loistavasti hoidettu. Velkaa seuralla ei ole ollut käytännössä koskaan.

Tämä ei kuitenkaan ole johtanut vauhtisokeuteen, vaan joukkueen rakennus on hoidettu aina kollektiivi edellä. Eibar olisi luultavasti voinut houkutella yksilöinä nykyistä parempia pelaajia, joista tunnetuimmat lienevät yhden kauden ihme Borja Baston ja Real Madridissakin pyörähtänyt Pedro Leon, mutta tälle ei ole ollut mitään syytä: Josen pelitavassa yksilöt eivät pääsisi loistamaan, vaan kollektiivinen pelitapa on tärkein.

Seura oli omalla tavallaan edelläkävijä, sillä vuonna 2014 Eibar julisti seuran tarjoavan osakkeitaan avoimeen myyntiin. Tämä Defiende al Eibar osoittautui suureksi menestykseksi, ja heinäkuussa osakkeet olivat jo myytyjä. Kampanja sai todella suurta tukea espanjalaispelaajilta, ja muun muassa Xabi Alonso osoitti tukensa osakemyynnille.

Tuhkimotarina

Vaikka Eibar ei todennäköisesti tule koskaan voittamaan mitään suurta, on joukkue ansainnut paikkansa sympaattisuudellaan. Paikalliset suhtautuvat seuraan intohimoisesti,ja suurella rakkaudella. Seuraa voisi kuvata tietyllä tavalla Espanjan Leicester Cityksi tai oikeastaan kuvaavammin Sassuoloksi. Budjetin ja resurssien ylärajoissa pelaamalla on mahdollista luoda omanlaistaan menestystarinaa.

Eibar ei välttämättä ole suurseura, mutta historia kaikkinensa osoittaa, että suuri seura on kyseessä.

LaLiga: Eibar – Alaves 24. marraskuuta klo 17.00 C More

The post Espanjalaisfutiksen outolintu SD Eibar ei ole suurseura vaan suuri seura appeared first on Byyri.

Granada Club de Fútbol perustettiin vuonna 1931 Julio Lopez Fernandezin toimesta, ja vain kymmenen vuotta joukkueen perustamisen jälkeen Granada CF oli tehnyt lähes mahdottoman ja saavuttanut Espanjan korkeimman sarjatason, La Ligan. Joukkue vakiinnuttikin pian itsensä perinteisenä hissijoukkueena palloillen La Ligan ja Segunda Divisiónin välillä tiuhaa tahtia.

1980-luvun vaihteessa asiat alkoivat kuitenkin suistua punavalkoisten käsistä – tai tässä tapauksessa jaloista – kun jo niin tutuksi tullut nousuhissi joutui vapaapudotukseen ja vuonna 2001 romahti pelättyyn Tercera Divisióniin, Espanjan neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle.

VAUHTIA ITALIASTA

Suuntaa etsittiin usean vuoden ajan, ja joukkue onnistuikin korpivaelluksensa aikana hinaamaan itsensä takaisin Segunda División B:hen, Espanjan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.

Suurin muutos tapahtui kuitenkin vuonna 2009, kun italialainen liikemies ja Italian pääsarjatasolla palloilevan Udinese Calcion omistaja Giampaolo Pozzo osti joukkueen. Tämä oli paras asia mitä Nazaríesille (lempinimi juontaa juurensa Espanjan viimeiseen muslimidynastiaan, joka hallitsi Granadan emiraattia vuosina 1238–1492) oli tapahtunut pitkään aikaan, sillä tämä mahdollisti yhteistyön Udinesen ja Granadan välillä.

Pelaajat, jotka eivät mahtuneet Udinesen rosteriin, lainattiin Granadaan antamaan joukkueelle tarvittavan lisäboostin nousun tavoittelemista varten.

Seuraavan kahden kauden aikana joukkueen vahvuuteen italialaisjoukkueesta liittyivät muun muassa Odion Ighalo, Guilherme Siqueira, Dani Benitez, Allan Nyom, Fabián Orellana, Alexandre Geijo ja Mikel Rico (ja jos joku nyt miettii, että onpa tuossa paljon Watfordista tuttuja pelaajia, niin se puolestaan johtuu siitä, että vuonna 2012 samainen Pozzo osti lontoolaisjoukkueen ja antoi sen poikansa johdettavaksi). Joukkueen valmentajaksi nimitettiin Fabri González, joka ymmärsi kymmenien vuosien kokemuksella mitä Espanjan alemmilla sarjatasoilla tarvitaan menestymiseen.

Ensimmäinen nousu tapahtui kauden 2009–2010 päätteeksi, kun Granada voitti oman ryhmänsä ja varmisti paikkansa nousukarsintaan, jossa Alcorcón kaatui kahden osaottelun jälkeen numeroin 2-1. Seuraavalla kaudella, Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Granada sijoittui viidenneksi, mikä kuitenkin riitti varmistamaan paikan nousukarsinnoista. Tällä kertaan vastaan asettuivat Celte de Vigo ja Elche, josta ensimmäinen kaatui rangaistuspotkuilla ja toinen vierasmaalisäännöllä. Ratkaisevan maalin teki Udinesesta lainattu Odion Ighalo.

35 vuoden odotus oli päättynyt, Granada CF oli taas La Ligassa.

Granadan stadionina vuodesta 1995 toiminutta 16 200-paikkaista Estadio Nuevo Los Cármenesia laajennettiin saman tien noin 6 000 paikalla. Nykyään Los Cármenes vetää yli 22 000 katsojaa.

Seuraavan viiden kauden ajan joukkue yritti vakiinnuttaa paikkaansa pääsarjatasolla. Sijoitukset olivat yleensä välillä 15–17, mutta Granada onnistui välttämään karsiutumisen aina niukasti.

Tony Adams ja verkkarit

Saavuin itse opiskeluiden perässä Granadaan kaudella 2016–2017, ja silloin Nazaríesien paletti olikin aivan sekaisin. Muistan jossain kohtaa rajallisella espanjan taidollani udelleeni taksikuskilta, että miten paikallinen jalkapallojoukkue oli tällä kaudella pärjännyt. ‘’No bueno’’, taisi tulla vastauksena.

Kun jossain vaiheessa pääsin itse seuraamaan joukkueen otteita Los Cármenesille, oli näky vähintäänkin surkuhupaisa. Joukkueen aloituskokoonpanossa oli usein 11 eri kansalaisuutta ja vaihtopenkin päästä löytyi Arsenal-legenda Tony Adams verkkareissaan.

Tony Adams ja Granada CF olivatkin aikamoinen ‘’match made in hell’’. Adamsin viimeisin valmennuspesti oli vuodelta 2011 Azerbaidzanin liigasta, ja siellä saavutetut tulokset olivat vähemmän kuin mairittelevia. On kuitenkin todettava, että ennen kuin Adams hyväksyi Granada-pestin, oli joukkueen peli täysin vailla punaista lankaa, joten ihannetilanne kyseessä ei todellakaan ollut.

Adams hävisi lopulta seitsemästä pelistään kaikki ja saikin kauden päätteeksi kenkää. Kun tiedustelin asiaa hyvältä ystävältäni Paulo Chichonilta, joka on todellinen La Liga-ekspertti ja juontaa Tanskan suosituinta Real Madrid-podcastia, hän sanoi: ”Tony Adams on legenda ja oli uskomaton Arsenalissa, mutta uskon, että hän oli hieman naiivi ottaessaan vastaan Granada-pestin. Hän oli aikaisemmin työskennellyt neuvonantajan roolissa ja uskon, että se on paljon sopivampi rooli hänelle. Ehkä tulevaisuudessa hän voi kehittyä päävalmentajana, mutta Granada CF olisi kaudella 2016–2017 tarvinnut jonkun todella erityisen valmentajan pelastamaan heidän sotkustaan.”

Joka tapauksessa kahdeksan vuoden tauon jälkeen Granada löysi itsensä taas Segunda Divisiónista.

Jos mietitte, kuinka raskaasti liikemies Pozzo otti Granadan karsiutumisen, niin huoli pois! Pozzo oli nimittäin ennen kautta ehtinyt myymään joukkueen kiinalaisomistukseen ja tehnyt sievoisen voiton (olihan joukkue hänen omistuksen aikana noussut kolmossarjajoukkueesta pääsarjajoukkueeksi). Kuvittelen italialaismiljonäärin nauttimassa punaviiniä Pohjois-Italian viinitarhassaan karsiutumisen varmistumisen hetkellä.

Kiinalainen dynastia

Kaudella 2017–2018 Granada aloitti uuden nousuprojektinsa kiinalaisomistuksen alla. Ensimmäinen kausi kakkossarjassa sujui mollivoittoisesti, mutta seuraavalla kaudella alkoi tapahtua. Joukkue nimitti valmentajakseen Diego Martínezin, jolla oli aikaisempaa kokemusta andalusialaisesta jalkapallosta Motril- ja Sevilla-pestien myötä.

Tällä kertaa punavalkoinen joukkue rakennettiin espanjalaisen talentin ympärille. Joko pelaajia haalittiin seuran omista reserveistä tai lainattiin La Liga-joukkueista. Rahaa ei nimeksikään käytetty. Palkkojakin joukkue maksoi vasta viidenneksi eniten koko Segunda Divisiónista. Strategia oli menestys, sillä punavalkoiset onnistuivatkin varmistamaan suoran nousun sijoittuen toiseksi. La Liga kutsui jälleen.

Tällä kaudella Nazarésien tilanne onkin ollut parempi kuin ehkä koskaan ennen. Seuralla on selkeä rakenne ja pelifilosofia. Valmentajana on nousukaudelta tuttu Diego Martínez, ja taloudellisesti seura on erittäin elinvoimainen.

Pelaajia on hankittu hyvin maltillisesti, sillä yhteensä joukkue käytti siirtoihin ainoastaan €7,25 miljoonaa, joka kalpenee vaikkapa FC Barcelonan €255 miljoonan rinnalla. Pienestä budjetistaan huolimatta Granada on aloittanut kautensa todella vahvasti. Tämän artikkelin kirjoittamisen hetkellä seura on liigassa toisena, vain pisteen päässä Real Madridista, ja viidennellä pelikierroksella kaatui juuri se €255 miljoonaa siirtoihin käyttänyt katalonialaisjätti.

Keitä pitää silmällä?

Asiantuntijaystäväni nostaa esille muutaman punavalkoisen pelaajan, jota kannattaa erityisesti tarkkailla kauden mittaan.

”Minä pidän erityisesti Venezuelan jätkistä Yangel Herrerasta ja Darwin Machísista. Herrera on kehittyvä box-to-box keskikenttäpelaaja, joka teki hiljattain uskomattoman hienon maalin, ja Machís on juonikas laituri. Roberto Soldado on seuran suurin satsaus tällä kaudella. Hän on pelaaja, joka pystyy aiheuttamaan vaikeuksia parhaimmillekin puolustuksille.”

Yangel Herrera on 21-vuotias lainapelaaja Manchester Citystä, ja nuorellemiehelle on sadellut ylitsevuotavia kehuja David Villalta ja Patrick Vieiralta. Puolustavan keskikenttäpelaajan uskotaan tulevaisuudessa kehittyvän maailman huipulle. Darwin Machís on puolestaan 26-vuotias lainapelaaja Udinesesta. Hänen tulevaisuus ei ehkä ole niin valoisa kuin Herreralla, mutta hyvällä pallonkäsittelyllään Machís pystyy haastamaan kenet vaan.

Roberto Soldado on 34-vuotias veteraanipelaaja, jolla on kokemusta esimerkiksi Real Madridista, Tottenham Hotspursista, Villarrealista ja Fenerbahçesta. Soldado on tunnettu hyvästä syöttötaidostaan ja onkin alkukauden aikana päässyt väläyttelemään osaamistaan kolmen maaliin johtaneen syötön merkeissä. Soldado on myös erinomainen pallon suojaaja, joka tekee tunnollisesti hommia myös puolustussuuntaan.

Kuka olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että Granada CF tulee palloilemaan Espanjan korkeimmalla sarjatasolla haastaen kaikista suurimmat?

Ei hirveän moni. Granadan nousu on ollut hyvä esimerkki siitä, mitä systemaattisella rakennustyöllä pystytään saavuttamaan. Tercera División on enää pelkkä kaukainen muisto.

‘’Vamos mi Granada, vamos campeón’’.

LaLiga: Real Madrid – Granada 5. lokakuuta klo 17.00 C More

The post Tercera División, Udinese ja kiinalainen raha – Granada CF:n värikäs polku appeared first on Byyri.

Bundesliiga: Union Berlin-Eintracht Frankfurt 27. syyskuuta klo 21.30

Katsomokulttuurin kannalta saadaan perjantai-iltana fantastinen lähtö viikonloppuun, kun Frankfurt matkustaa Berliiniin Unionin vieraaksi. Kummankin joukkueen fanit kuuluvat koko Manner-Euroopan parhaimmistoon, joten tunnelmaa ei Stadion An Der Alten Förstereilta tule puuttumaan.

Kotijoukkue Union Berlin voitti lähes sensaatiomaisesti maaottelutauon alla kotonaan Borussia Dortmundin. Tämän jälkeen arkeen on palattu kahden tappion myötä. Ensin Union sai taipua kotonaan Werder Bremenille ja viime viikonloppuna joukkue hävisi Lukas Hradeckyn Leverkusenille maalein 2-0.

Hradeckyn entinen seura Frankfurt löytyy Bundesliigan sarjataulukon puolivälistä. Oman osansa Eintrachtin alkukauteen on tuonut Eurooppa-liiga, jonka karsinnoista frankfurtilaiset raivasivat tiensä lohkovaiheeseen. Viime viikko olikin Frankfurtille kova mittari. Ensin joukkue hävisi kotonaan Arsenalille maalein 0-3, mutta ylsi tämän jälkeen tasapeliin Dortmundia vastaan. Frankfurtilla on siis hyvä tuntuma todella koviin peleihin, ja tästä on taatusti hyötyä ennalta heikompaa Unionia vastaan.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay

Valioliiga: Crystal Palace-Norwich 28. syyskuuta klo 17.00

Jatkuuko Pukkiparty? Siinä kysymys.

Norwichin ja Teemu Pukin maalitehtailuun tuli riemukkaan City-voiton jälkeen notkahdus viime viikonloppuna Burnleyn vieraana. 2-0-tappio muistutti paljon taannoista peliä West Hamin vieraana, joka päättyi niin ikään samoihin numeroihin.

Norwich on osoittanut jo kovin konkreettisesti, että Carrow Roadilla se voi kellistää kenet tahansa. Daniel Farken miehistön koti- ja vieraspelaamisen ero on kuitenkin tällä hetkellä yksi koko sarjan suurimmista. Norwichin on saatava tuotua vieraskentälle ripaus sitä samaa taikaa mitä sen otteissa on ollut kotiyleisönsä edessä. Muuten kaudesta tulee kovin pitkä. Tunnelmallinen Selhurst Park antaa tähän mitä mainioimman mahdollisuuden.

Media: Viasat Jalkapallo, Viaplay

Venäjän Valioliiga: Lokomotiv Moskova-Zenit 28. syyskuuta klo 19.00

Venäjän Valioliigasta tulee kaksi joukkuetta, jotka pelaavat tarunhohtoisen Mestarien liigan lohkovaiheessa. Ennen kuin Lokomotiv saa vieraita Madridista Atleticon muodossa, ja ennen kuin Zenit isännöi Benficaa, iskevät venäläisjalkapallon jättiläiset yhteen Moskovan lauantai-illassa.

Kotiottelu tule Lokomotiville enemmän kuin tarpeen. Joukkue on näet ollut viime aikoina tienpäällä varsin riittävästi.

Maaottelutauon jälkeen moskovalaiset matkustivat Sochiin, josta tie vei Mestarien liigan avaukseen Leverkuseniin. Tämän jälkeen edessä oli matkan Uraljoen rannalle Orenburgin vieraaksi, jonka jälkeen vielä keskiviikkona oli Venäjän Cupissa vierasottelu Baltikaa vastaan. Yhteenlaskettu etäisyys näillä neljällä vieraspaikkakunnalla Moskovasta oli 6618 kilometriä ja ne reissattiin alle kahteen viikkoon. Tämän lisäksi keskiviikon cup-ottelu venyi rangaistuspotkuille asti, jotka Baltika vei nimiinsä ja Lokomotivin matka cupissa päättyi.

Pietarin Zenit on 10 pelatun kierroksen jälkeen sarjan kärkipaikalla. Venäjän Valioliiga on kuitenkin käynnistynyt kärjen osalta erittäin tasaisesti. Viidentenä olevan Lokomotivin ja Zenitin erottaa ennen lauantaita vain kolme pistettä. Moskovassa pelataan siis isoilla panoksilla.

Media: –

Super Lig: Galatasaray-Fenerbahce 28. syyskuuta klo 20.00

Nostettakoon vielä toinen poiminta perinteisten TV-pelien ulkopuolelta. Istanbulissa on näet sauna kuumana, kun Galatasaray ja Fenerbahce kohtaavat tulikuumassa paikallisottelussa.

Mannertenvälisenä derbynä tunnettu välienselvittely on koko maapallomme kiihkeimmästä päästä, ja väkivalta on ollut siinä valitettavan usein läsnä, eikä kuolonuhreiltakaan ole aina vältytty. Viimeksi toukokuussa 2013 19-vuotias Fenerbahcen kannattaja puukotettiin tappioon turhautuneen Galatasaray-huligaanin toimesta hengiltä.

Ottelussa kohtaavat paitsi Turkin kaksi suurinta ja menestyneintä seuraa, niin se on myös Aasian ja Euroopan yhteen iskeminen. Lisäksi panoksena on toki myös pääkaupungin herruus, joten jännitteitä riittää.

Istanbul on paikka, jossa Eurooppa ja Aasia liittyvät toisiinsa. Fenerbahce edustaa tässä kilvoittelussa Aasiaa ja Galatasaray Eurooppaa. Tällä kertaa kohdataan Euroopan puolella Bosporinsalmea eli Galatasarayn reviirillä.

Kausi on käynnistynyt Galatasarayn osalta takkuisasti. Viiden pelatun sarjakierroksen jälkeen joukkue löytyy vasta sijalta seitsemän kahdeksalla pisteellä. Välimatka toisena majailevaan Fenerbahceen on kuitenkin vain kaksi pistettä, joten lauantain derby on suuri mahdollisuus kotijoukkueelle. Turkin Super Ligia johtaa tällä hetkellä Alanyaspor kolmen pisteen kaulalla.

Media: –

LaLiga: Atletico Madrid-Real Madrid 28. syyskuuta klo 22.00

Lauantai-illan helmenä nähdään Madridin derby, El Derbi Madrileno. LaLiga on käynnistynyt varsin yllätyksellisesti ja koko kärkikuusikko mahtuu muutaman pisteen sisään.

Kotijoukkue Atletico lähtee derbyyn allaan voitto Mallorcasta, mutta ennen sitä joukkueen voitoton putki oli kolmen ottelun mittainen. Real Sociedadille kärsityn tappion jälkeen Diego Simeonen poppoo tasasi pisteet Mestarien liigassa Juventuksen kanssa. Atletico nousi kuitenkin tuossa ottelussa kahden maalin takaa lopussa tasoihin, joten piste tuntui enemmän voitolta Wanda Metropolitanolla. Tätä kuitenkin seurasi karvas maaliton kotitasapeli LaLigassa Celta Vigon kanssa.

Real Madrid osoitti puolestaan luonnetta sunnuntai-iltana keräämällä itsensä Pariisin nöyryytyksen jälkeen ja otti täyden pistepotin Sevillan vieraana. Real onnistui pitämään Sevillan poissa maalintekopaikoilta ja otti voiton Karim Benzeman maalilla. Keskiviikkona puolestaan Osasuna kaatui liigaottelussa lukemin 2-0.

Viime kaudella vastaava ottelun päättyi Realin 1-3 vierasvoittoon, mutta Madridin paikalliset ovat olleet viime vuosina erittäin tasaisia. Peräti neljä kertaa on viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana päädytty pistejakoon.

Ottelun Suomessa välittävän C Moren kanavat ovat tulevana viikonloppuna avoinna, joten tämä herkku on vapaasti kaikkien katsottavissa.

Media: C More Sport 1, C More

The post Euroviikonloppu – Onko jälleen Pukkipartyn aika? Madridissa ja Istanbulissa tulikuumat paikallisottelut appeared first on Byyri.

Diego Simeone, joka kasvoi Buenos Airesissa, Palermon kaupunginosassa, kasvatettiin kovaan työntekoon jo nuorena. Hänen äitinsä oli kampaaja ja isä amatöörijalkapalloilija, josta lopulta tuli myyntimies. Hänen molemmat vanhempansa olivat kovia työntekijöitä. Tämä ominaisuus tarttui pikku Diegoon jo geenien mukana.

”He opettivat minulle arvoja, arvostusta, järjestystä ja muita asioita, jotka ovat auttaneet minua elämässä. Tuohon kuuluu myös kestävyyteni kentällä. He olivat todella jaloja.”  

Diego Simeone kunnioitti aina isäänsä sekä kuunteli hänen neuvojaan, oli sitten kyse elämästä tai jalkapallosta.

Rakkikoirasta taktiikkaneroksi

Peliurallaan Simeone oli niin sanottu ”rakkikoira”, pelaaja, jonka jokainen joukkue tarvitsee. Pelaaja, jota omat rakastavat ja vastustajat vihaavat.

”Hän ei ollut erityisen nopea, hän ei ollut teknisesti erityisen hyvä, mutta hän oli Diego Simeone.”

Näin puhui Simeonen entinen valmentaja Radomir Antic. Hänen kommenttinsa kuvastaa Simeonea parhaiten. Hän oli omanlaisensa ihminen, persoona, pelaaja.

Hänen pelitapansa raastaa, repiä, ärsyttää, provosoida sekä halu voittaa otteluita ovat säilyneet hänen mukanaan aina valmentajaksi asti. Hänen kilpailullisuutensa on tehnyt hänestä sen, mitä hän on tänä päivänä.

Valmennusuransa Simeone aloitti kotimaansa Racing Clubissa, jonka jälkeen hän valmensi Argentiinassa vielä seuraavat neljä vuotta eri seuroissa.

Vuonna 2011 Simeone siirtyi Catanian peräsimeen Italiaan, jonka jälkeen hän siirtyi Espanjaan Atletico Madridin valmentajaksi. Espanjassa Simeonesta muodostui se, mitä hän on tänä päivänä – taktinen nero.

Jalkapallokapinallinen

Simeonen valmentajaura Atletico Madridissa on tarjonnut paljon. Kohuja, menestystä ja jalkapallon taktista taidetta. Häntä voidaankin kutsua monessa suhteessa jalkapallokapinalliseksi. Hän on valmentaja, joka rikkoo nykypäivän yleistä ajatusmaailmaa siitä, kuinka pallonhallinta sekä näyttävä hyökkäysvoittoinen jalkapallo ovat ainoa oikea tapa voittaa pelejä.

Diego Simeone on todistanut, ettei aina tarvitse sopia muottiin. Hänen pelitapansa Atleticossa on puolustusvoittoinen ja yksilöiden sijaan joukkuepeliin keskittyvä. Hänen joukkueensa pelaajat ovat äärimmäisen kurinalaisia sekä taktisesti lahjakkaita. Itsekkäitä pelaajia ei hänen joukkueestaan löydy.

”Pidän kapinallisista, pelaajista, joiden kanssa työskenteleminen on kaikista vaikeinta, koska se on haaste muuttaa heidän ajatusmaailmaansa, jotta he pystyisivät kasvamaan elämässä. Kentällä pelaajat käyttäytyvät täysin samoin kuin elämässä. Itsekäs pelaaja ja antelias pelaaja ovat samanlaisia kentällä ja sen ulkopuolella.”

Tämän kauden Atletico on ollut kuitenkin argentiinalaisen alaisuudessa ollut poikkeuksellinen. Se on luottanut poikkeuksellisesti hyökkäysvoittoisempaan peliin, joka on näkynyt myös uudessa pelaajistossa.

Tärkeiden pelien tullen Simeonen kuitenkin uskotaan palaavan vanhaan pelitapaansa takaisin.

Mihin koira karvoistaan pääsisi? Tämä pätee Simeonen kohdalla.

LaLiga: Atlético Madrid – Real Madrid 28. syyskuuta klo 22.00 C More

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=sFo4qMMnbCE[/embedyt]

The post Atlético Madridin valmentaja Diego Simeone on kapinallinen, joka sotii nykyjalkapallon normeja vastaan appeared first on Byyri.