Tehdään aluksi yksi asia selväksi: Perparim Hetemaj, tuttavallisemmin ”Perpa”, on yksi kaikkien aikojen suomalaisjalkapalloilijoista. Sellainen pelaaja ja henkilö, jonka tarina suorastaan huutaa tulla kerrotuksi. Odotukset ja lähtökohdat kirjan lukemiselle olivat näin verrattain korkealla ja yksi asia pyöri mielessä – toivottavasti Meri ja Remmel ovat menneet pintaa syvemmälle, eivätkä ole tyytyneet luettelemaan pelkästään kausitilastoja.

Kirja etenee lähes kronologisessa järjestyksessä lapsuuden ensimmäisistä pallotatseista uran ehtoopuolelle välillä piipahtaen tarkemmin tietyissä päivämäärissä ja uran tärkeissä hetkissä sekä henkilöissä. Jo ensimmäisistä kappaleista käy ilmi teoksen ominaispiirre, joka ansaitsee isot kehut. Perpan tarinan lisäksi Meri & Remmel korostavat tutkittua tietoa ja nostavat esiin tärkeitä teemoja liittyen niin lapsuusvaiheen jalkapalloon kuin myös pelikentän ulkopuolella tapahtuvaan ihmisenä sekä urheilijana kasvamiseen.

Harjoituksissa ja peleissä he pääsivät purkamaan murheitaan ja levottomuuttaan. Valmentajat eivät olleet pelkästään valmentajia vaan myös kasvattajia.

Tutkittu tieto rytmittää hyvin kirjaa, joka on myös täynnä elämänmakuisia tarinoita. Tasapaino asiapitoisuuden ja draaman sekä viihteen välillä on hyvä. Ei tarvitse olla jalkapalloromantikko saadakseen Perpan tarinasta jotain irti.

Perparim Hetemaj lähti Ateenaan AEK:n riveihin kesällä 2006. Paluu Suomeen, HJK:hon, tapahtui lähes 16 vuotta myöhemmin. Perpa pelasi siis leijonanosan ammattilaisvuosistaan ulkomailla ja muokkasi itsestään, tai omaksui, vakavan loukkaantumisen jälkeen eliittipelaajan keskikentän kovana vääntäjänä. Nämä ammattilaisvuodet maajoukkuetta unohtamatta ylä- ja alamäkineen on dokumentoitu ansiokkaasti teokseen. Kaiken pohjalla on kysymys siitä, mitä ja keitä kaikkia tämän saavuttaminen on vaatinut – ja millainen selviytyjä Perpan on pitänytkään olla, ettei ole antanut periksi kovista takaiskuista huolimatta.

Perparim Hetemaj – Selviytyjä on enemmän kuin pelkkä urheilukirja. Se on kertomus periksiantamattomuudesta ja siitä, millainen vaikutus omilla valinnoilla urapolkuun ja elämään voi olla. Se on kirja, jonka toivoisin jokaisen nuoren (jalkapalloilijan) lukevan.

The post Kirja-arvio: Perparim Hetemaj – Selviytyjä on viiden tähden kasvutarina appeared first on Byyri.

Helleauer on poikkeuksellinen kotimainen romaani. Suomessa korkeakirjallisuuteen harvoin yhdistetään jalkapalloa. Olli-Pekka Jauhiaisen kansi antaa jo osviittaa mitä on tulossa. Nyt ollaan jännän äärellä.

KASVUTARINA

Helleauer on jaettu kolmeen isompaan lukuun, eikä kappaleita ole väliotsikkojen kera kymmeniä. Se voi haastaa osaa lukijoista, kun asiaan pitää paneutua ja keskittyä, mutta voin taata että se myös palkitsee. Teoksen juonta sen enempää paljastamatta se kuvaa elämää ja kuolemaa, rakkautta ja kaihoa sekä jalkapalloa kortteliliigasta katsomoihin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pitkälle aikajanalle ja ajan myötä niin hahmot, paikallinen jalkapalloseura kuin myös ympäröivä maailma muuttuu. Miten Lemmikkien ja Keisarien välisessä ottelussa käy? Entä miten kaupungin ylpeys, Lumous, pärjää? Tämä on mielestäni myös kirjan vahvuus. Kansien väliin rakennettu maailma tempaisee mukaansa ja äärimmäisellä pieteetillä tapahtuva asioiden kuvailu herättää kokonaisuuden henkiin.

Okei, ehkä asioiden kuvailu menee välillä hieman yli, mutta asia ei ärsytä vaan pikemminkin saa hymyn huulille. Taidetta, voisi joku sanoa.

Juoksin maalille ja silitin tolppaa. Paksun lakkakerroksen alta tunsin sen epäsymmetristen harmaiden viirujen peittämät säikeet ja kuulin mielessäni niiden kertovan, miten joskus kauan aikaa sitten syysmyrskyssä sormieni alla yhtä hengittävä pyökki oli taipunut ja seurannut, kuinka koko muu metsä sen ympärillä pudotti lehtensä, mutta tuuleen taipuneena tuo sinnikäs puu piti kiinni purppuroista, suipoista lehdistään, joiden suonet levisivät geometrisesti kohti lehden kärkeä ja taivasta, kunnes viimein ote höltyi ja yksi kerrallaan lehdet nousivat pyörimään huutavaan tuuleen ja katselivat sieltä Helleaueria allaan, kaupungin vääristyneitä valoja kosteassa ilmassa ja siihen sulautuvia katseita, talven alla haikeita.

Pidin Helleauerista kovasti. Ymmärrän myös, ettei se missään nimessä maistu jokaiselle jalkapalloihmiselle. Se on kenties kaukana siitä, mitä on tottunut lukemaan, jos lautasella on ollut urheilu- tai futisaiheisia teoksia. Kirja ei ole missään nimessä pelkkää jalkapalloa. Se on myös kertomus aikojen muuttumisesta ja miten ennen, jos ei nyt kaikki niin tietyt asiat, olivat paremmin. Havaittavissa on kenties kaikuja myös meidän aikaamme ja maailmaamme.

Helleauer on vaikuttava teos. Erilainen ja valtavirrasta poikkeava. Kaunis kuvaus elämästä – ja jalkapallosta.

The post Rakkausromaani jalkapalloromantikoille – Helleauer on kauneinta kotimaista futiskirjallisuutta appeared first on Byyri.

Kuusi kirjajärkälettä

Kaiken tiedotusvälineissä ja ottelutapahtumissa näkyvän lisäksi yksi osa juhlavuotta on jäänyt pienemmän piirin ihailtavaksi. Olin itse kuullut kaupunkilegendaksi olettamiani juttuja jostain herrasmiehestä, joka olisi viettänyt jo pidemmän tovin aikaa kirjaston mikrofilmiarkistojen kimpussa haalimassa kasaan aineistoa kuopiolaiseen jalkapalloon ja erityisesti KuPSiin liittyen.

Kun Veikkausliigakauden avausottelun aattona kävin kerrankin ajoissa Kuopiossa ollessani katsomassa valmistavaa harjoitusta, minut kutsuttiin puoliksi väkisin katsomaan Kuopion Keskuskentän jalkapallostadionin Aalis-kabinettiin ”jotain”. Luvattiin, että tykkään varmasti ja ilmeisesti minut tunnetaan riittävän hyvin.

Ajantaju hukkui liki täysin, kun pääsin selailemaan mittatilaustyönä tehdyn kabinetin/pulpetin sisuksiin sijoitettuja painotuotteita. Kuusi valtavan kokoista kirjajärkälettä. Kyseessä on KuPS-aktiivin ja historian ystävän Seppo Koistisen urakka, jossa hän on koostanut Savo-lehden ja Savon Sanomien artikkeleja kuopiolaiseen jalkapalloon ja Kuopion Palloseuraan liittyen hieman kirjaston arkistoja helpommin lähestyttävään muotoon.

Materiaalin laajuus hengästyttää. Koostamiseen vaaditun työn määrä on hyvin lähellä mennä inhimillisen käsityskyvyn ulkopuolelle.

Sisällysluettelosta sivumääriä ynnäillessä huomaa pystyvänsä ainoastaan hienovaraiseen pään puistelemiseen. Osa I – 1008 sivua…osa II – 990 sivua…1153…934…1074…727… Näissä kuudessa kirjassa on yhteensä käsittämättömät 5886 sivua.

Artikkelit ovat vuodesta 1906 alkaen ja viimeinen koostettu vuosi on 1974. Lisäksi paketissa on KuPSin ottelutilastoja, kuvia vuosilta 1980–2000, Palloseuran mitalit ja joukkueet, taulukko tehdyistä hattutempuista, lista ulkomaalaispelaajista sekä omana kuriositeettinaan myös kooste KuPSin nimellä pelatuista jääkiekkovuosista vuosikymmeniä takaperin.

Onnistuin yhyttämään Koistisen kerran tarpeeksi ajoissa ennen KuPSin ottelun alkua kesken sinänsä mielenkiintoisen tarinoinnin Manchester Unitedin ottelutapahtumahenkilöstön klubista Old Traffordilla. Vaikka tarina kerhotiloista, jossa vapaavuorossa oleva staffi voi seurata ottelua erilaisten viihteellisten elementtien kera olisi varmasti ollutkin erittäin kiehtovaa myös pidempänä versiona, minua kiinnosti kuitenkin enemmän, että miten ihmeessä tällainen kirjaurakka käytännössä lähti rakentumaan. Mikä sai miehen istumaan kirjastoon arkistojen ääreen, miten tämä homma käytännössä eteni, miten pitkään homma on kestänyt ja miksi 1923 perustetun seuran historian perkaaminen on alkanut vuodesta 1906. Jokainen Sepon tietävä osaa arvata mitä seuraavaksi tapahtui – tarinaa riitti.

KuPS & jääkiekko

”Ei sentään Kekkonen ollut presidenttinä, kun aloitin, vaan 2009 muistaakseni aloin koostaa historiaa. Tämä mistä hurahin, niin torilla oltiin aamukahvilla kolmen Niiralan kulman pojan kanssa. Samoja ikiä, ehkä vähän itseäni nuorempia. Monosen Jussin muistan nimeltä, muita en. Jussi alkoi siinä sitten pähkiä, että muistatko Sepe kun KuPSi pelasi 1954 jääkiekkoa Mestaruussarjassa, että pelasko Juuso ja Kusti siinä joukkueessa. Kun ei varmaksi muistanut, niin eipä auttanut kuin lähteä kirjastosta lukemaan vanhoja lehtiä.”

Selailu oli sen verran mielekästä hommaa, että seuraavaksi tuli mieleen selvittää milloin Kuopiossa oikeasti alettiin pelata kiekkoa ensimmäisen kerran. ”Siitäpä perse edellä puuhun ja kelaamaan takaperin aina vuoteen 1947 saakka”. Sieltä löytyi hyvin tutunoloista olosuhdepuuhastelua kaupungin toimesta, kun maajoukkueen harjoitusleirille ei saatu kaukaloa aikaiseksi. Tuohon maailman aikaan Kuopio oli eteläisimpiä paikkoja Suomessa, jossa luonnonjäällä olisi pystynyt treenaamaan.

St. Moritzin olympiakisoihin valmistautunut jääkiekkomaajoukkue joutui lopulta tyytymään harjoittelussaan Mustinlammen jäähän. Lopulta vahinko ei ollut kovinkaan suuri, kun pian sodan jälkeen Saksan rinnalla taistelleen Suomen hankaluudet saada vaihdettua markkoja läntiseksi valuutaksi osoittautuivat liian suuriksi. Isoa joukkuetta ei saatu kisoihin asti ja Suomen jääkiekkoilun olympiadebyytti joutui odottamaan vielä neljä vuotta Oslon kisoihin asti.

KuPSin jääkiekkotoiminta lakkasi 1956 kun kulupuoli alkoi mennä sen verran arvokkaaksi ja erimielisyydet jalkapallo- ja jääkiekkoporukoiden välillä kasvoivat riittävän suuriksi.

Kun tästä jääkiekkopuinnista päästiin vihdoin jalkapallon puolelle, Koistinen alkoi perustella syitään aloittaa juttujen kerääminen jo vuodesta 1906 alkaen.

Kuopion Reippaasta eteenpäin

1923 perustettu Kuopion Palloseura oli periaatteessa nimenmuutos, Kuopion Reipas perustettiin jo 1906. Reipas oli erittäin riitainen urheiluseura ja nurin meneminen oli useampaan otteeseen erittäin lähellä. Todellinen syy Palloseuran perustamiseen oli tarve päästä eroon Reippaan valkoisesta painolastista. Yleinen pohdinta siitä oliko Reipas urheiluseura vai peitenimi Armas Herman Saastamoisen rahoittamalle taisteluyksikölle, jolla oli 150-päinen aseellinen taisteluyksikkö sisällissodassa vuonna 1918, aiheutti myöhemmin vaikeuksia saada muuta porukkaa seuratoimintaan mukaan.

Kaikki koostettu materiaali on etsitty mikrofilmeiltä ja kaikki teksti kirjoitettu käsipelillä itse otettujen kuvien perusteella, koska skannaamalla kaikki kuvat olivat täysin mustia.

”Rautiaisen Puavo sitä hämmästeli – Sepe, saatana – valokuvausta harrastava ihminen, elä niitten kopioitten kanssa tappele – ota kuvat niistä, saatana! Sinä sen sanoit. Otin kuvat ja siitä tietokonneelle ja siitä kirjottelin, nyt ollaan menossa vuodessa 1974, ihan kaikki tuolta vuodelta ei kutososaan vielä ehtinyt.”

Tässä kohtaa pääsi tarinaa kuunnellessa pieni, lähes äänetön huokaus. 14 vuotta takana ja sadan vuoden historiasta kansien välissä on noin puolet, eli ensimmäiset 50 vuotta. Yhtäläisyyksiä miesten joukkueen päävalmentaja Jani Honkavaaraankin löytyi. Pysäköintivirhemaksuja kertyi kirjaston lähistöllä alkuvaiheessa vähintään riittävästi. Ainakin sen verran, että jo pidemmän aikaa Koistinen on pysäköinyt autonsa torin alle ja reippailee muutaman sata metriä Kirjastokatua alaspäin omaan kammioonsa.

Kulttuuriteko

Kun kyselin kaiken tämän koostetun tiedon perään erilaisten tilastoniilojen näkökulmasta, lievä epätietoisuus tuli esiin. Kirjoissa on materiaalia yhteensä melkein 6000 sivua ja sähköisenä versiona tuolta olisi melko vaivatonta kaivaa ottelutilastoja ym. materiaalia, jota tuskin on missään julkisessa lähteessä saatavilla. Tekijänoikeuspuolta ei ole mietitty ollenkaan, eli näitä ei ole myyty julkisesti missään.

Katettu katsomo tuli vuonna 2004, eli 65 vuotta myöhemmin. Eikä tuo ulos kahtomalla vieläkään hirveen valamiilta näytä.

Halukkaille on kuitenkin painokulut maksamalla pistetty omat versiot, ja yhteistyön kautta rahat menevät sellaisenaan junioreiden tukisäätiölle. Omasta mielestäni olisi erittäin hyödyllistä selvitellä mahdollisuutta saada tämä materiaali mahdollisimman laajasti käyttöön ja hoitaa taloudellinen puoli jollain yhteisörahoituskuviolla. Tässä olisi sankarinviittaa jaossa, jos eri piireissä tunnetuksi tullut Joku ottaisi hieman roolia.

Tallennettu materiaali koostuu otteluraporteista ja kupsilaisista kirjoitetuista jutuista. Myös KuPSin pelaajien maaotteluedustukset ovat päässeet kansien väliin ja jossain määrin yllättävästi tilastot täsmäävät virallisten tilastojen kanssa.

Lisäksi Koistinen on koostanut kaikki Kuopion Kaupungin töpeksimiset olosuhdeasioissa. Näistä saisi halutessaan kuulemma toisen kuusiosaisen kirjasarjan. Railakkaaseen tyylinsä mies kertoo loistavan esimerkin: ”Jompikumpi lehdistä kirjoitti vuonna 1939 näin – ’Keskuskenttä otettiin keskeneräisenä käyttöön’. Oli valokuva puupenkeistä ja kuvatekstinä ’’nämä puuistuimet palvelevat katsojia vain sen aikaa että saamme katetun katsomon’’. Katettu katsomo tuli vuonna 2004, eli 65 vuotta myöhemmin. Eikä tuo ulos kahtomalla vieläkään hirveen valamiilta näytä.”

Koistista huvittaa suuresti yksi kirjojen selaamiseen liittyvä yksityiskohta. Kirjahyllyssä on nippu valkoisia hansikkaita. Paljain käsin ei näitä teoksia lueskele kukaan. ”Mullekkiin pistättivät hanskat kätteen, kun omia kirjoja selailin. Et kattele niitä kirjoja, nyt pistät hanskat kätteen! Veät syvälle ne nytten!”

Tässä kohtaa yhdessä muun ympärille kerääntyneen talkooporukan kanssa nauraessamme huomaan, että kello on jo sen verran, että ottelu on piakkoin alkamassa ja itse kukin lähtee tekemään omia juttujaan. Mutta ehdin kysyä vielä yhden asian.

Montako tuntia tähän projektiin on tässä vaiheessa kulunut, oletko ikinä laskenut. ”En oo laskenu – enkä ala laskea, sen ajan voi käyttää hyödyllisemminkin.”

The post Kulttuurityötä Kuopiossa – KuPS:n historiaa on painettu kansien väliin lähes 6000 sivun verran appeared first on Byyri.

Celtic ja Rangers, Liverpool ja Manchester United, AS Roma ja Lazio, Barcelona ja Real Madrid. Elämää suurempia ottelupareja vai yhä viihteellistyvän huippufutiksen päämääriä tehokkaasti ajavia vastakkainasetteluja? Tietokirjailija, FT Mika Rissasen kirjoittama teos Kadut, kentät ja katsomot. Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo ei anna kysymykseen yksiselitteisiä vastauksia, vaan osoittaa syitä sille, miksi jalkapallolla on aina historiasta nykypäivään saakka ollut kykyä ulottaa vaikutuksensa joko-tai-kysymysten tuolle puolen. 

Derbyjen matkassa halki Euroopan 

Kuten yllä mainituista ottelupareista voi päätellä, Rissanen ei ole valinnut tarkastelukohteitaan kaikkein puritaanisimman derby-käsityksen valossa, vaan tilaa saavat myös eri maiden kontekstissa merkittävät kansallisen tason hegemoniakamppailut. Kirja syventyy yhteentoista ikoniseen ottelupariin eri puolilta Eurooppaa ja avaa niiden kautta jalkapallon mukanaan kantamia historiallisia, yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja jossain tapauksissa myös uskonnollisia merkityksiä. 

Kirja lähtee liikkeelle hieman tunnustellen ja tarttuu Old Firmiin, Liverpoolin ja Manchester Unitedin väliseen North-West Derbyyn sekä El Clásicoon, joiden historiallis-yhteiskunnalliset taustat lienevät varsin tuttuja myös monille vähemmän fanaattisille jalkapallon seuraajille. Kriittisessä lukijassa kirjan alku herättää välittömästi kysymyksiä, siitä ovatko kirjailija ja kustantaja halunneet pelata turhankin varman päälle. Miksi juuri derbyt ovat kiinnostava näkökulma, vaikka toinen puoli totuutta on se, että jalkapallo ja kannattajuus elävät ja hengittävät myös vuoden kaikkina muina päivinä? 

Varmistelevan alun jälkeen kirja saa kuitenkin vauhtia ja yllätyksellisyyttä. Rissanen ottaa käsittelyyn niin Ajaxin ja Feyenoordin ilmentämän kiiltokuvapoikien ja satamatyöläisten välisen kilvoittelun, Pohjois-Saksan Politisches Derbyn, kuin myös porvarillista kahvilafutista edustavan Austrian ja Wienin esikaupunkeja edustavan Rapidin paikallisväännön. 

Näiden välissä Rissasen katse viipyy hetken ikuisen kaupungin yhtä ikuisessa kamppailussa AS Roman ja Lazion välillä, ennen siirtymistään Balkanin kautta maanosien rajalle Istanbuliin. Etenkin kirjan loppuosan otteluparit yhdistettynä alueiden levottomaan lähimenneisyyteen onnistuvat vakuuttamaan lukijan siitä, etteivät pelin ja katsomoiden yhteiskunnalliset ulottuvuudet ole vielä 2000-luvullakaan lyhistyneet salonkikelpoisen viihdetuotteen jalkoihin läheskään kaikkialla Euroopassa. 

Lopulta teos nappaa nimiinsä varmaotteisen voiton sen toisella puoliskolla. Kirjan soljuessa eteenpäin pääsevät kiinnostavalla tavalla esiin niin jalkapallon historia, lajin menneisyydessä eri puolilla maanosaa vallinneet valtakeskittymät kuin myös lajikulttuurin merkitys osana kaupungistuvaa Eurooppaa. Sisällöllisestä runsaudestaan huolimatta Rissasen teksti on alusta loppuun saakka sujuvaa ja kirjan edetessä myös derby-näkökulman merkitys terävöityy. Lopulta se muodostuu erinomaiseksi rajaukseksi, kun tavoitteena on kunnianhimoinen yritys ymmärtää ja selittää jalkapalloa pelikentillä sekä niiden ulkopuolella. 

Kirjan yhtenäisyyden takana on Rissasen vankka ammattitaito tietokirjailijana. Se huokuu ennen kaikkea tavassa, jolla hän liikkuu haparoimatta eri maiden poliittis-yhteiskunnallisissa maisemissa pitäen kuitenkin katseen tiukasti pallossa. Teos on erinomaisesti kirjoitettu, mikä luo tukevan pohjan sen ehdottomiin ansioihin lukeutuvalle monipuolisuudelle. Kiinnostavien, hyvin erilaisten otteluparien valinnan ohella tämä heijastuu myös siihen, ettei Rissanen pelkää käsitellä positiivisen yhteisöllisyyden rinnalla myöskään jalkapallokatsomoiden tunnettuja lieveilmiöitä.

Huliganismin ja väkivallan tapaisten vaikeiden teemojen kohdalla kirjoittaja pitää lujasti kiinni analyyttisestä otteestaan ja jättää tulkinnoillaan tilaa myös lukijan omille ajatuksille. Puhtaimmillaan tämä ilmenee esimerkiksi siinä, kuinka Rissanen punnitsee suurten otteluparien ja kaupallistumisen suhdetta tai pohtii St. Paulin ja Hansa Rostockin kantamien poliittisten leimojen totuudenmukaisuutta. 

Tärkeä yleisteos suomenkieliseen futiskirjallisuuteen 

Kadut, kentät ja katsomot. Jalkapalloderbyjen kiihko ja lumo on erittäin toimiva perusteos omalla aihealueellaan. Samalla se vyöryttää lukijan eteen hiotussa muodossa valtavan määrän anekdootteja sekä ymmärrystä siitä, miksi jalkapallo on aikojen saatossa noussut ei ainoastaan urheilullisesti, vaan myös yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti elintärkeään asemaan eri puolilla Eurooppaa. 

Tältä osin se onkin erinomainen lisä suomenkielisen jalkapalloa käsittelevän tietokirjallisuuden kentälle. Lisää painoarvoa teokselle antaa myös sen käyttämä monipuolinen lähdeaineisto, jonka johdattamana lukija voi halutessaan uppoutua akateemisen jalkapallotutkimuksen syövereihin.

Monista kiinnostavista yksityiskohdista huolimatta teoksen on vaikea nähdä tarjoavan maata mullistavaa sisältöä jalkapallokirjallisuutta jo entuudestaan tunteville lukijoille. Kolikon kääntöpuolena se toimii kuitenkin erinomaisena johdatuksena ja yleiskatsauksena jalkapalloon osana eurooppalaista yhteiskuntaa, mikä on nykyajassa erittäin ajankohtainen ja tarpeellinen näkökulma.

Muiden muassa Qatarin MM-kisat ja Valioliigan taloudellinen ylivoima ovat ilmiöitä, jotka pakottavat jalkapallon seuraajia kohtaamaan sen tosiasian, että taloudellinen ja poliittinen valta ovat kietoutuneet tiiviisti ja läpinäkyvästi osaksi rakasta lajia. 

Lisääntynyt keskustelu jalkapallon yhteiskunnallisesta osasta on jo tässä kohtaa monipuolistanut suuren yleisön ymmärrystä lajista, mitä varmasti pidettiin silmällä, kun Rissasen kirja julkaistiin viime vuonna. Hän ruotii tekstissään asiantuntevasti ilmiön pohjavireitä, ja kirjan voikin toivoa päätyvän mahdollisimman monen tulevaisuuden jalkapallokirjoittajan käsiin. Moninaisine teemoineen kirja on omiaan ruokkimaan innostusta jalkapallon yhä syvempään tutkimiseen, myös lajin suurten keskusten ja seurajoukkueiden ulkopuolelta.

Tämänkaltainen kiinnostus sekä sen nostattama kysyntä ovatkin loppukädessä avaimia siihen, että kirjakaupoissa tarjolla oleva jalkapallokirjallisuus on tulevaisuudessa yhä kirjavampaa ja esimerkiksi aihevalinnoiltaan rohkeampaa.

The post Kirja-arvostelu: Kadut, kentät ja katsomot vie derby-matkalle halki Euroopan appeared first on Byyri.

Jalkapallo-ottelut eivät olisi samanlaisia ilman kannattajia. Suomen Maajoukkueen Kannattajat ry täytti kesäkuussa 2022 kunnioitettavat 20 vuotta, mutta miten SMJK:sta kasvoi merkittävä voimavara maajoukkueillemme ja varteenotettava kannattajaryhmä maaotteluissa ympäri Euroopan?

Kulttuurityötä

Liskin kirjoittama teos on perusteellinen läpikäynti SMJK:n ensimmäisistä vuosikymmenistä. Matkaan lähdetään perustamisesta ja vuosia mennään eteenpäin Suomen otteluiden värittäessä tarinoita. Karsinta- ja matkaraportteja tasapainottavat muut aiheet, kuten tärkeiden henkilöiden ja ilmiöiden esittely. Lähteitä on käytetty runsaasti ja haastatteluja tehty yli kolmekymmentä kirjaa varten.

Historiikeilla tai historiakirjoilla on nähdäkseni yksi tavoite ja siinä joko onnistutaan tai ei. SMJK:n ja Pohjoiskaarteen vaiheet on tässä teoksessa kuvattu tarpeeksi laajasti ja sivujakin on reilu kolmesataa. Kaikki oleellinen ja ehkä jotain vähemmän oleellistakin on tallennettu nyt yksien kansien väliin ja se, jos mikä on tärkeää futiskulttuurityötä.

Kirjan lopussa on pieni kuvakooste ja mielellään olisin katsellut enemmänkin kuvia, mutta hyvä että edes jotain on mukana. Tekstimuodossa olevat tarinat ovat tietysti tärkeämpiä tämänkaltaisessa teoksessa ja avaavat kyllä hyvin kannattajatoiminnan iloja ja haasteita.

Maajoukkueen kannattamisessa on tiettyjä eroja seurajoukkuekannattamiseen ja varsinkin Suomessa maajoukkueet ovatkin vetäneet kansakunnan huomion. Pohjoiskaarteeseen, ja vierasreissuille, kerääntyy vuosi toisensa jälkeen suuri joukko eri elämäntilanteissa olevia henkilöitä. Otteluita on vähemmän kuin seurajoukkueilla, jolloin ehkä useampi saa raivattua kalentereihin tilaa tai yksinkertaisesti arvottaa nämä tapahtumat korkeammalle.

Tämän, eräänlaisen toistuvan vuosittaisen ”rituaalin” kertomisessa Pohjoiskaarre – 20 vuotta unelmia ja katsomohommia onnistuu. Jo pitkään on jännitetty arvonnoissa ketä vastaan pelataan ja mitkä päivät almanakasta pyhitetään maaotteluille, tuttavien näkemiselle ja tietysti kannattamiselle.

Pohjoiskaarre – 20 vuotta unelmia ja katsomohommia kertoo kannattajaryhmän tarinan ja kasvun alle kymmenen hengen poppoosta tuhatpäiseksi joukoksi, joka on maajoukkueiden kannattajaskenessä Euroopan huipputasoa.

The post Kirjaesittely: Pohjoiskaarre – 20 vuotta unelmia ja katsomohommia kertoo Euroopan mittapuullakin merkittävän kannattajayhdistyksen tarinan appeared first on Byyri.

Jalkapallon ja rahan suhde on ristiriitainen. Toisaalta laji tarvitsee sitä kasvaakseen, mutta miten kasvavia rahavirtoja käytetään ja kuka niitä käyttää? Kadotammeko samalla jotain alkukantaista, jalkapalloromantikkoja kiehtovaa lajista ja sen ympäriltä, kun menemme kohti viihdemäistä, mahdollisimman paljon otteluita tarjoavaa viihdekoneistoa?

Muun muassa näitä asioita ja kaikkea muuta lokaa rahakasojen alta kaivaa ja kertoo Hannu Aaltonen ja Tapio Keskitalo ansiokkaassa teoksessa Jalkapallon musta kirja.

Ei pelkkää peliä

Kirja lähtee liikkeelle Englannista ja ajassa matkaan yli sata vuotta taaksepäin. On hyvä ymmärtää, mistä asetelmista on tultu nykypäivään, jossa Qatarin MM-kisoja voidaan pitää eräänlaisena antikliimaksina ja häpeäpilkkuna koko lajille. Miten tähän tultiin ja miten tämmöisen annetaan mennä läpi?

Englannista liikutaan muualle Eurooppaan, mutta myös kokonaan muihin maanosiin ja kulttuureihin. Laji on sama ja säännöt ovat samat, mutta myös rötöstely ja rikollinen toiminta on samankaltaista maasta riippumatta.

Kirjan esipuheessa käytetään esimerkkinä Saksan jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaa (1936-64) Josef ”Sepp” Herbergeriä. Hän piti muistivihkoa ja uppoutui lajiin samalla, kun ympäröivässä maailmassa tapahtui hirveyksiä. Viimeistään herran vuonna 2022 pitää ymmärtää, ettei jalkapallo tai muukaan urheilu ole pelkkää peliä, joka ei kytkeydy millään tavalla sitä ympäröivään maailmaan. Sen varjoissa tapahtuu jatkuvasti törkyä, jota pitäisi pyrkiä kitkemään pois.

Aaltonen ja Keskitalo kuljettavat lukijaa sopivan kokoisin askelin eteenpäin, sillä kirja ei ole ajoittain kevyintä luettavaa tai kuunneltavaa. Numeroita ja faktoja pitää prosessoida, eikä kaikkea lukemaansa meinaa uskoa ensi-istumalta.

Laput pois silmiltä

Kovemmalle futisnörtille teoksessa on aika paljon tuttua tarinaa ja esimerkiksi uutisilta Superliigasta ja Qatarista on ollut vaikea välttyä viime vuosien aikana.

Kirja olisikin tärkeä saada sellaiselle kohderyhmälle lukuun tai kuunteluun, joka kuluttaa lähinnä futista viihdetuotteena. Omaa seuraa ei välttämättä ole tai laji ei liikuta sohvaa pidemmälle. Se on tietysti toinen kysymys, kiinnostaako tai välittääkö heistä moni, mutta mitä enemmän lajiin liittyvistä ikävistä asioista kerrotaan, sen parempi.

Vaikka kirjassa maalaillaan vähän tympeään sävyyn kokemusta suomalaisesta futiskatsomosta, niin pakko sanoa, ettei Suomi-futis ole monelta osin samalla tavalla pilalla kuin sen maailmaa nähnyt isoveli. Kotimaisestakin futiksesta löytyy valitettavat tapahtumasarjat, jotka kirjassa avataan, mutta samalla pieni toivo, että tämän maan sisällä asioita voitaisiin valvoa paremmin. Mittakaava on niin paljon pienempi kuin muissa maissa, mutta kuten todettua, se ei kaikessa ole huono asia.

Noin 300-sivuinen kirja on riittävän kattava luomaan uskottavan todistuksen aiheelleen. Tarinat eivät ole yksittäisiä sattumia, vaan vihreällä veralla pelataan harmaan sävyistä peliä jatkuvasti. Kepulikonsteilla tavoitellaan omaa etua ja taloudellisia voittoja, ja jos jokin asia ei suoraan riko lakia, niin monia niistä voi pitää silti vääränä.

Jalkapallon musta kirja on kattava teos, joka tarjoaa erilaisen lähestymistavan lajiin. Tarinoita on riittävästi ja ne ovat paria lukuunottamatta teoksen teemaan sopivia ja sitä tukevia. Kirja pistää pohtimaan ja miettimään:

Kuka lopulta omistaa jalkapallon?

The post Kirja-arvostelu: Jalkapallon musta kirja avaa ansiokkaasti kuningaslajin ja rahan ristiriitaisen suhteen appeared first on Byyri.

EM-kisat päättyivät dramaattisten vaiheiden jälkeen (se oli pilkku!) Englannin juhliin viime sunnuntaina. Helmarit jäi alkulohkoon, mutta suomalaisten otteita on aina hienoa seurata arvokisoissa. Kisojen myötä olin bongaavinani useamman kirjan koskien naisten jalkapalloa tai Helmareita. Esittelytekstien perusteella ainakin osa teoksista sisälsi samoja asioita, joten pientä ylitarjontaakin saattoi olla. Tiesin Ruohosen matkustelleen kirjaa varten ympäri Eurooppaa ja ainakin minulle se oli oikea myyntipuhe. Tämän eteen on nähty vaivaa!

Kuusi lukua täyttä asiaa

Kirjan matka alkaa Englannista ja etenee Ranskan, Italian sekä Espanjan kautta takaisin pohjolaan. Eräänlainen reissuraportti keventää mukavasti asiasisältöä. Ruohonen on tehnyt kotiläksyjään ja haastatteluista (Helmareita ja muita tuttuja nimiä Suomi-futiksen saralta) jää hyvä kuva, eivätkä ne ole pelkkää sanahelinää. Monin paikoin silmiä avaavaa tämmöiselle pitkälti miesten pelejä seuraavalle henkilölle.

Jokainen pääluku on jaettu pienempiin otsikoihin, mikä sujuvoittaa lukemista. Osassa mennään pintaa syvemmälle ja osassa raapaistaan vain vähän kuorta. Monesta aiheesta kun saisi varmasti kokonaisen kirjan kirjoitettua. Omaksi suosikiksi nousee heti kirjan toinen iso luku, jossa pyöritään Englannissa. Kenties EM-kisoillakin on osuutta asiaan ja aihe tuntuu enemmän kuin ajankohtaiselta.

Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, miten yleisömäärät kasvavat WSL:ssä, koska pakkohan niiden on kasvaa. Onhan? Nykyisin sarja on muuten BWSL, kun Valioliigastakin tuttu Barclays toimii nimisponsorina.

Paljon ikävää, paljon tukahdetettua

Raflaavasta otsikosta huolimatta lukukokemus ei ollut missään nimessä inhottava. Naisten kohtelussa jalkapallon saralla, ja ihan muutenkin, on vain ollut niin paljon asioita, jotka eivät nykyään kestäisi päivänvaloa. Paljon on myös jätetty kertomatta tai sitten asioita täytyy tuoda esiin anonyymisti. Ei tässä tekstissä tai kirjassa ole tarkoitus sääliä ketään, vaan kyse on yksinkertaisesti ikävienkin asioiden perkaamisesta.

Haastattelut ovat kirjassa pääosin hyviä. Olisin mielelläni lukenut osalta haastatelluista enemmänkin ajatuksia ja kokemuksia. Toisaalta liian isoksi kasvava sivumäärä voisi pelottaa osan lukijoista pois ja sitä löytäisi itsensäkin vajoamassa toisiin ajatuksiin. Vajaa neljäsataa sivua tuntui sopivalta.

Naisten laji -kirjaa voi lämpimästi suositella ensinnäkin jokaiselle futisihmiselle, mutta etenkin miehille! Moni asia on luultavasti tavalla tai toisella tuttuja naisfutareille tai heidän kanssaan tekemisissä oleville. Meille muille kuitenkin tässä on loistava mahdollisuus ottaa Naisten laji edes jotenkin haltuun.

Paluuta entiseen ei enää ole ja hyvä niin. Töitä riittää monella saralla ja isoja askelia on otettu oikeaan suuntaan. Eteenpäin on menty.

Tilaa omasi: https://kustantamo.sets.fi/kirja/naisten-laji-2/

The post Kirjaesittely: Naisten laji appeared first on Byyri.

Ennustan jalkapalloseurojen historiikkien olevan tulevaisuudessa yhä katoavampi luonnonvara. Siksi jokaista sellaista täytyy tervehtiä kiitoksella ja kunnioituksella. Jos seuran tarinaa ei tallenneta johonkin muotoon, niin siitä tarinasta katoaa sivuja pois ikiajoiksi.

Siispä tervehdin suurella ilolla piskuisen, mutta alueelleen erittäin tärkeän, porilaisen Musan Salaman 60-vuotisteosta ja kysyn kirjoittajalta, mistä kaikki sai alkunsa ja miltä nyt tuntuu?

– Päädyin tekemään kirjaa sattuman kautta. Musan Salaman puheenjohtaja, Mikko-Tapio Mattila, soitteli tammikuussa 2020 ja kyseli kiinnostusta tehdä seuralle 60-vuotisjuhlaliite. Mattila oli saanut suosituksen Pekalle soittamisesta seuran nuorisopäälliköltä, Mikko Heikkilältä, joka sattuu olemaan entinen luokkakaverini. Näin kolmen vuonna ’79 syntyneen länsiporilaisen tiet yhdistyivät 25 vuoden jälkeen erikoisissa, mutta mukavan yllättävissä merkeissä Pekka Ruissalo taustoittaa.

Liite oli jo oikeastaan valmis, kun korona iski. Se alkoi tuntua tarpeettomalta ja asia pyöri Ruissalon mielessä aina unissa asti.

– Viime kesänä apurahoja oli kerätty ja pistin Mikolle viestiä, että eiköhän tehdä kirja.

Unelma omasta kentästä ja seurasta

Musan Salama syntyi 10.4.1960 työläiskaupunginosan poikien halusta päästä pelaamaan yhdessä. Kaupungissa oli jo muitakin seuroja, mutta oma seura ja oma kenttä olivat houkuttelevampi vaihtoehto mm. sijainnin ja talousasioiden kannalta.

Jalkapallo oli isossa roolissa uudessa seurassa, mutta jääkiekkoakin musalaiset pelasivat 70-luvulle saakka. Mimmifutis tuli 70-luvun alussa mukaan ja Musan Salamalla on siitäkin pitkät perinteet. Nykyään lajikirjossa on myös futsal, jossa MuSan naiset voittivat vastikään toisena kautena peräkkäin Suomen mestaruuden.

Kirjassa edetään tarinoiden avulla kronologisessa järjestyksessä kohti nykyhetkeä. Haastateltavia on paljon ja vuosien saatossa tapahtuneet asiat käydään pieteetillä läpi. Mielenkiintoisimmiksi nousevat vaikeat ajat ja hyvin henkilökohtaisetkin tarinat unohtamatta legendaarisia otteluita.

Rehellisyys maan perii

Kun viime aikoina on lukenut suomalaisseurojen talousvaikeuksista, niin ei voi olla ajattelematta musalaista tai porilaista mielenmaisemaa. Jotain jääräpäistä, mutta samalla päättävää siinä täytyy olla.

MuSa ei ole pelannut Ykköstä korkeammalla elintaipaleensa aikana, mutta taloudellisia haasteita silläkin on silti välillä ollut. Jotenkin kaikesta seura on kuitenkin pudonnut jaloilleen ja teoksen lopussa pohditaankin MuSan edustukselle parhaan paikan olevan Kakkosen tasolla ja omalla kentällä, Musan Wembleyllä.

Eriäviä mielipiteitä myös löytyy ja tavoitetta nousta taas Ykköseen perustellaan mm. pelaajapolun mielekkyydellä ja yleisesti laadukkaammalla toiminnalla seurassa. Vakiintui tekeminen mille tasolle tahansa, niin Musan kentän arvoa ei seuran kohdalla voi sivuuttaa. Se on näin neutraalille ja ulkopuoliselle seuraajalle jopa ykkösasia, joka ensimmäisenä tuele mieleen kun kuulee sanan MuSa. Harmi ettei siellä ole edellytyksiä pelata Ykköstä.

Rehellisyys onkin historiakirjan kantavia teemoja. Sympaattisen kaupunginosaseuran maineen MuSa on ainakin omissa papereissani saanut, vaikka kentällä onkin vuosien varrella pelattu kovaa.

Kirjan luettuani koen saaneeni pikakurssin Musan Salaman ytimeen. Haasteita on ollut, mutta niistä on aina selvitty. Rehellisyys on tärkeää ja omaa toimintaa pitää pystyä arvioimaan kriittisesti.

Ruissalo auttaa sanoittamaan asiaa vielä omasta näkemästään ja kokemastaan.

– Hienointa seurassa on se, että ne ihmiset jotka olivat kentällä aktiivia kun itse yritin pentuna pelata, ovat edelleen seuratoiminnan ydinryhmää. Nyt he ovat jo vanhoja harmaita panttereita. Se on yhteisöllisyyttä ja musalaisuutta hienoimmillaan, Ruissalo päättää.

Tilaa omasi: https://kauppa.musansalama.fi/pd/etusivu/202/kirja-me-ollaan-musa-nyt-aina

The post Kirjaesittely: Me ollaan MuSa appeared first on Byyri.

Helsingin IFK:sta on julkaistu vuosien saatossa lukuisia historiikkeja, mutta HIFK:n jalkapallotoimintaan keskittyviä teoksia ei ole ollut. Yli 500-sivuinen Punainen Stadi käsittelee kronologisessa järjestyksessä seuran historian kausi kerrallaan.

Kirjan tekstit on kirjoittanut HIFK:n entinen tiedottaja Henri Tötterman ja HIFK:n entinen pelaaja, Harri Laine, on hoitanut tilastopuolen. Kolmas tärkeä lenkki oli taittaja Make Palmroos. Tämän lisäksi useat muut henkilöt ovat auttaneet kirjan teossa tavalla tai toisella, ja kaikki kiitokset sekä kritiikki onkin osoitettava tekijöille eikä HIFK Fotboll Ab:lle. Tekijät ovat kuitenkin työskennelleet hyvässä yhteisymmärryksessä seuran kanssa.

Kirjan ensimmäiset kappaleet ja lähes puolet koko teoksesta käsittelevät yksityiskohtaisesti HIFK:n esityksiä kausi kaudelta. Kausikatsaukset ovat hyvin tiivistettyjä eivätkä mene pelkäksi numeroiden pyörittelyksi. Tiivistystä on pitänytkin käyttää, sillä puhutaan yli sadan vuoden ajanjaksosta, joka on naputeltu nyt ensimmäisen kerran samojen kansien väliin.

Runsas kuvamateriaali elävöittää teosta ja miellyttää lukijaa. Hienoa että kuviin on panostettu!

Kausikatsausten jälkeen edessä ovat ns. erikoiskappaleet. Ensimmäisessä näistä esitellään 25 ”punaista profiilia” eli merkittävää henkilöä HIFK:n historiasta eri aikakausilta. Oman tarkemman esittelyn saavat mm. Åke Lindman, Pekka Hämäläinen, Jani Honkavaara ja Jukka Halme.

Henkilöiden jälkeen käydään merkittävien otteluiden kimppuun, joita esitellään tarkemmin 12 kappaletta aina vuoden 1908 lähtölaukauksesta (HIFK – Unitas) vuoden 2014 Jazz-otteluun, jossa HIFK varmisti paluun pääsarjaan 40 vuoden taaperruksen jälkeen.

Henkilöiden ja tärkeiden matsien jälkeen omat kappaleet on pyhitetty myös europeleille, Suomen cupille, naisten jalkapallolle ja tietenkin HIFK:n intohimoisille kannattajille. Lopussa on vielä tilastoja tarkemmin ja englanninkielinen tiivistelmä tärkeimmistä asioista.

Tilastoja, tilastoja, tilastoja

Historiikin tilastot ansaitsevat erityismaininnan, koska vastaavaa tällä mittakaavalla ei ole Suomessa oikeastaan nähty. Kotimaisen futiksen tilastot ovat noin yleisesti vajavaisia mitä historiaan tulee ja niitä on ripoteltu sinne tänne. Lehtileikkeistä voi löytää palasen ja vanhasta seuralehdestä toisen. Kirjan tilastoista vastannut Laine kommentoi asiaa lyhyesti:

– Suomessa on tilastoitu yleisesti vasta, kun liiga käynnistyi vuonna 1990. Iso osa tiedoista on kerätty ottelukohtaisesti ja jokaisen ottelun tiedot on pyritty tarkistamaan useasta eri lähteestä. Harmillista on se, ettei Palloliitto ole juurikaan säilönyt materiaalia vanhoilta ajoilta.

Ja jos materiaalia ei säilytetä, tilastoja pidetä tai historiaa kerrota, niin se kyllä katoaa hiljalleen.

Kirjan saatavuus

Esittelyn kirjoitushetkellä teoksen suomenkielinen painos on melkein myyty loppuun, mutta ruotsinkielistä on paremmin jäljellä.

Suomi: https://bookcover-kauppa.fi/tuote/punainen-stadi/

Ruotsi: https://bookcover-kauppa.fi/tuote/stadin-ar-rod/

Tekijöiltä suoraan: punainenstadi1897@gmail.com

The post Kirjaesittely: HIFK-historiikki nostaa riman korkealle appeared first on Byyri.

Oi suomi on. eräänlainen selviytymistarina. Keropää 2018, 72 s. Mika Keränen

Oi Suomi on

”Vahingossa varasin kun luulin jalkapallokirjaksi. Ei tullut oikeaan tarpeeseen, joten olen jäävi arviossani”, kuuluu kahden tähden arvio erään nettisivuston kävijältä. Arvostelija on sinänsä täysin oikeassa. Nimestään huolimatta 70-sivuinen kirja ei ole jalkapalloa, vaikka sitäkin on aukeaman verran mukana.

Kirja on kokoelma, vai runoelma, lyhyitä suomalaisille tuttuja lausahduksia, kuten:

– ei meidän aikana ollut karkkia suklaata korkeintaan

– ostin kaksi kappaletta kun oli tarjouksessa

– kaikki ulos

– ainatuleeuusiamatsejaainatuleeuusiamatsejaaina

Vironkieliseen alkuteokseen en ole tutustunut, mutta Keräsen mukaan suomenkielinen versio on ”Suomen oloihin koulittu” eli mikään suora käännös se ei tietenkään ole. Onkohan Virolla edes Unkari-ottelun kaltaista peikkoa futishistoriassaan?

Humoristista teosta ei nauramatta lue läpi, mutta futisiaiheisia kirjoja Keräseltä löytyy muita, joista seuraavaksi hieman lisää.

Tartossa asuu hullu suomalainen, joka kirjoittaa jalkapallosta

Viron Tartossa asuva Mika Keränen on erikoistunut lastenkirjoihin. Jalkapallon ympärillä pyöriviä teoksia ovat mm. Maaliviivalla ja Armando-sarja. Armando-sarjan päähenkilö asuu Vantaalla, käy Mikonkallion koulua ja pelaa MiPSissä eli Mikonkallion Palloseurassa. Pahin paikallisvastustaja on VanU (Vantaan Urheilijat). Armando-kirjojen toinen osa, Armando ja Uunilinnut, on juuri ilmestynyt ja se sopii erinomaisesti ala-asteikäisille.

Aikuisille voin suositella runokirjaa Latvis, joka on pseudonyymisti julkaistu teos. Kannessa lukee Keräsen sijaan Tommi Turunen. Keräsen kiteeläisjuuret näkyvät murteella kirjoitetussa Latviksessa. Teoksista välittyy myös kirjailijan rakkaus jalkapalloa kohtaan.

The post Kirjavinkki: Mika Keräsen oi suomi on ei ole futiskirja, vaan runoelma, jossa on ripaus jalkapalloa appeared first on Byyri.

Kirjan kirjoittaa Porin Liinaharjantiellä kasvanut, nykyisin Tampereella asuva 42-vuotias toimittaja ja YTM Pekka Ruissalo. Myös Ruissalo itse kokeili pikkupoikana, mihin rahkeet kantavat Musan Salaman harjoituksissa.

– Eivät kantaneet pitkälle. Sekin on yksi oppi, mitä urheiluseura voi antaa. Sittemmin liikunnasta on toki tullut osa elämää, ja myös suhde jalkapalloiluun on muuttunut iän myötä.

– Ei ole sattumaa, että suomalainen jalkapalloilu on noussut myös kansainvälisellä tasolla, ja tässä tärkeä merkitys on ollut Musan Salaman kaltaisilla pienillä mutta sitkeillä seuroilla. Tässä vaiheessa, kun seura hakee kilpailullista läpimurtoa lähelle liigatasoa, on syytä kirjoittaa historiateos seurasta ja siinä toimineista ja toimivista ihmisistä, Ruissalo sanoo.

Kirjan tekemiseen on saatu rahoitusta M.J. Saarnilehdon säätiöltä sekä Journalistisen Kulttuurin Edistämiskeskukselta (Jokes). Kirjan kustantaa Musan Salama. Se on tarkoitus julkaista keväällä 2022, jolloin seura täyttää 62 vuotta. Kirja kantaa pääotsikkoa ”Me ollaan MuSa”.

– Musan Salama pitää sisällään paljon tarinoita ja paljon henkilöitä, joista ei ole ehkä tullut huippufutareita, mutta kansainvälisiä osaajia eri elämänalueille. Tällaisia ovat muutamia mainitakseni Valtteri Bottaksen manageri Ville Ahtiainen, Eränkävijät-tuottaja Teemu Hostikka siinä missä uimari Matti Mattssonkin. Myös pitkän NHL-sopimuksen solminut Joel Armia pelasi juniorina Musan Salamassa, ja nuoren Jari Levosen vaiheet jalkapallossa olivat lähes yhtä värikkäitä kuin jääkiekon puolellakin.

Kirjoittaja ja seura toivovat muistoja Musan Salamasta kirjaa varten. Muistot voivat olla kuvia, tarinoita tai molempia. Niitä voi lähettää Ruissalolle sähköpostilla osoitteeseen pekka.ruissalo72@gmail.com tai soittaa 040 519 1996.

The post Musan Salamasta kirjoitetaan historiikki – pääosassa tarinat, ihmiset ja yhteisöllisyys appeared first on Byyri.

Saku-Pekka Sundelinin Brittifutis on mukaansatempaava tarina suomalaisille niin rakkaiden brittikenttien futiksesta, sen historiasta ja siitä, mitä away days tarkoittaa.

Brittifutis koskettaa jokaista suomalaista

Väitän, että jokainen suomalainen, joka ei itse seuraa jotain Englannin jalkapallosarjaa, tuntee tai vähintäänkin tietää henkilön, joka seuraa esimerkiksi Valioliigaa. Ilmiö ei ole poikkeuksellinen vain Suomessa, vaan myös monissa muissa maissa nimenomaan brittifutis on korkeimmalla pallilla.

Tästä lähtökohdasta on varmasti hedelmällistä lähteä kirjoitustyöhön ja se näkyy Sundelinin kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Ilmiö on jo olemassa, mutta kuinka moni oikeastaan tietää brittifutiksen taustoja ja sitä, mitä kaikkea se on kirkkaimpien valojen (Valioliiga) ulkopuolella?

”Yleisradion televisiolähetykset 1970-luvulla oli vasta toinen aalto Suomen brittifutisinnosta. Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen ja alkoi vedonlyönnistä.”

Kirja koostuu napakoista, noin parinkymmenen sivun mittaisista tarinoista. Liikkeelle lähdetään sivuten lajin syntyä, käydään läpi arvokisoja ja hypitään Margaret Thatcherista Aulis Virtaseen ja journalismista huliganismiin.

Hyppiminen kuvailee kirjan kulkua hyvin. Mukana on paljon pohdiskelevaa ja analyyttistäkin tekstiä aiheesta riippuen, mutta kirjasta välittyy myös briteille tyypillinen sarkastinen ja humoristinen suhtautuminen kuningaslajiin. Tämä tasapainoilu asiallisen ja viihteellisemmän tekstin välillä toimi omalla kohdallani erinomaisesti.

Kukkupallosta ja 1-2-7-muodostelmasta siirrytään sujuvasti kansainvälistyneeseen ja modernimpaan brittifutikseen. Läpi käydään myös mm. Valioliigan alkuvaiheita ja naisfutista. Suomi-suhde kulkee mukana läpi teoksen, mutta se ei varasta koko valokeilaa.

Olin itse elänyt eräänlaisessa harhassa, että 1970-luku ja Aulis Virtanen oli ”syypää kaikkeen”, mutta siemen brittifutikselle oli kylvetty Suomeen jo aiemmin, kuten Sundelin kirjoittaa:

”Yleisradion televisiolähetykset 1970-luvulla oli vasta toinen aalto Suomen brittifutisinnosta. Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen ja alkoi vedonlyönnistä.”

Toisaalta pitkälle ulottuvat juuret eivät ehkä yllätä, kun ottaa huomioon, että suomalaisfutareita pelasi Englannissa jo 1920-luvulla.

Tiivis johdatus brittifutikseen

Brittifutis-kirja on ihaltavan monipuolinen. Monipuolisuus toisaalta syö lukujen pituutta, mutta useampi aihe on yksinkertaisesti niin tärkeä, ettei niitä voi jättää käsittelemättä brittifutiksen yhteydessä.

Luvut, kuten ”Miksi ihminen haluaa lyödä toista nyrkillä päähän?” ja ”Miten nännilaskuri liittyy jalkapallojournalismiin?” eivät käsittele kalliolaisen punkbändin uutuussinglejä, vaan tärkeitä palasia brittifutiksen historiassa.

Kaikessa tekemisessä näkyy Sundelinin vahva tausta brittifutikseen (vuodet kirjeenvaihtajana), mutta myös pelaajatausta. Pilke silmäkulmassa voisi todeta kirjoittajan ymmärtävän jotain itse pelistä. Lisäksi uskottavuutta tuovat useat eri brittifutiksen monien koukeroiden asiantuntijat. Ääneen pääsevät niin valmentajat, journalistit, agentit, pelaajat kuin kannattajatkin.

Ilmiöistä kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa, mutta myös tilastojen ja taktiikoiden tuominen kirjaan vaatii harjaantuntta silmää. Tämä ei ole vain löysä kehu kirjan kirjoittajalle, vaan todiste teoksen laadukkuudesta. Ei ole menty sieltä, missä aita on matalin. Taustatyöt on tehty.

Brittifutis-kirja oli lähes täydellinen lukukokemus. Osa kappaleista loppui, kun ne mielestäni vasta pääsivät kunnolla vauhtiin, joten niihin olisi kaivannut hieman enemmän lihaa luiden ympärille. Myös lopussa oleva Englannissa ammattilaiskentillä pelanneiden suomalaispelaajien taulukko vaikuttaa puutteelliselta (miespelaajia on tiettävästi ollut 54) ja heistä olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Jo nyt kirjassa olleet suomalaisten tarinat kun olivat opettavaisia, mutta myös pirun hauskoja.

Suomalaistarinoiden lisäksi erityismaininta täytyy antaa matkaraportille Port Valen kannattajien kanssa, naisten jalkapallolle omistetulle lyhyelle luvulle ja myös lajiin liitettävien ikävämpien asioiden käsittelylle.

Kirjaa on luonnollisesti helppo suositella futisihmisille, mutta myös heille, jotka ihmettelevät miksi juuri brittifutiksesta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö. Brittifutis-kirja ei ole ensyklopedia, vaan monipuolisten tarinoiden yhteennivoutuva kokonaisuus sumujen saarten futisskenestä.

P.S.

Lopuksi on pakko ottaa lyhyesti kantaa kirjassa esitettyyn kotimaisen futiksen ja brittifutiksen suhteeseen tai tarkemmin siihen, onko englantilaisen joukkueen seuraaminen pois Suomi-futikselta? Se mikä Suomi-futiksen suurkuluttajia, kuten itseäni, ärsyttää on aika ajoin toistuva vähättely. Ulkomaisen seuran seuraaminen kulkee monella käsi kädessä kotimaisen seuran kanssa, mutta aina löytyy niitä ihmisiä, jotka keskittyvät toisille lällättelyyn ja potkupallotteluun.

Olen seurannut itse Valioliigaa 20 vuoden ajan ja se ei ole ollut millään tavalla pois kotimaisilta kentiltä. Molemmille on jäänyt aikaa, ja rahaa on tullut laitettua niin kausikortteihin, seuratuotteisiin kuin TV:n kanavapaketteihin. Eli ei, brittifutis tai muukaan ulkomainen futis ei ole mielestäni pois kotimaiselta, kunhan paikallisia seuroja muistetaan tukea ja kannustaa.

The post Kukkupalloa pukinkonttiin – arvostelussa Brittifutis: Englantilaisen jalkapallon tarina appeared first on Byyri.

Huuhkajien pääsy jalkapallon EM-kisoihin vauhditti kotimaisen futiskirjallisuuden määrää. Kaikki tänä vuonna julkaistavat teokset eivät liity Huuhkajiin, mutta kymmenkunta suomalaista futiskirjaa vuoden aikana on paljon. Poikkeuksellisen paljon. Kentänvaltaajat – Rakkautena jalkapallo -kirjassa joukko tunnettuja suomalaisia kirjoittajia pohtii omaa suhdettaan, ja myös meidän muiden suhdetta, jalkapalloon.

Esseet antavat ajateltavaa…

Karo Hämäläisen ja Tommi Melenderin toimittamassa Kentänvaltaajat – Rakkautena jalkapallo on 12 esseetä kuningaslajista. Hämäläisen ja Melenderin lisäksi kirjoittajina ovat Olli Rehn, Sami Kolamo, Veera Luoma-Aho, Tuomas Nevanlinna, Marianne Miettinen, Johanna Venho, Matti Apunen, Tommy Lindgren, Juha Kanerva ja Johanna Nordling.

Tekstien aiheet vaihtelevat niin kannattamisesta valmentamiseen kuin myös jalkapallon yhteisöllisyydestä sen ja uskonnon välisiin yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin. Siinä missä toiset esseet antavat lukijalle kovan prässin ja pistävät ajattelemaan toden teolla, ovat toiset löysiä roiskaisuja yksinäiselle kärkipelaajalle. Toisaalta jokaiselle lukijalle löytyy tällöin jotain mielenkiintoista teoksesta. On kevyempää pohdintaa ja myös hyvin syvällistä.

…Mutta kaikki eivät sytytä

Nautin kirjan lukemisesta ja ahmin sen viikonlopun aikana, vaikka se olikin epätasainen. Olisin kaivannut siihen enemmän Suomi-futista käsittelevää sisältöä, mutta ymmärrän hyvin, että jokainen kirjoittaja kirjoitti juuri omasta suhteestaan jalkapalloon, ja jos tämänkaltaiselta joukolta (ikä, sukupuoli) tekstejä pyytää, niin esimerkiksi brittifutis tulee näkymään niissä ja paljon. Olisiko mukana voinut olla nuorempia kirjoittajia?

Se että tämä arvostelija ei syttynyt ja pitänyt osaa esseistä kiinnostavina ei tietenkään tarkoita, että ne olisivat huonoja. Toiset esseet saivat lähestulkoon kyyneleet poskille, niin kyllä niissä huomaa kirjoittajan onnistuneen kuvailemaan täydellisesti jalkapallon herättämiä tunteita rakkaudesta suruun. Jotain sellaista, jota kirjan kannen nähtyään siltä osasi odottaa.

Reilu kaksisataasivuinen kokoelma on nopeasti luettu ja siihen on helppo tarttua, joten teosta voi helposti suositella lajista pitämättömillekin. Jokainen lukija varmasti löytää joukosta esseen, joka osuu täydellisti maaliin ja josta saattaa tunnistaa itsensä.

”Suomen jalkapallomaajoukkueen kannattajalle parasta aikaa on ottelua edeltävä kutkuttava odotus, kun kaikki on vielä mahdollista.”

– Tommi Melender

The post Kirja-arvostelu: Kentänvaltaajat – Rakkautena jalkapallo tarjoilee 12 erilaista, mutta myös epätasaista, esseetä jalkapallosta appeared first on Byyri.

LUE JA LATAA OPAS

”Tämä seurakulttuuria käsittelevä opas rakentuu vahvasti esimerkkien varaan. Tarkoituksena on tuoda esille ratkaisuja, valintoja ja toimia, joilla suomalaisissa jalkapalloseuroissa on toteutettu seurakulttuuria. Hyviä käytäntöjä kannattaa rohkeasti hyödyntää – pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen. Opas sopii sekä valmentajille että muille seuratoimijoille.”

The post Kohti vahvempaa seurakulttuuria -opas on julkaistu appeared first on Byyri.

Himmeämpien valojen kentät on erilainen futiskirja kuin mihin Suomessa on totuttu. Se käsittelee vaikeita asioita, jotka pohjautuvat kirjailijan omakohtaisiin kokemuksiin ja joihin lukuisat nuoret voivat samaistua. Eerik Kuuselan debyyttiteos on tarina kolmesta nuoresta jalkapalloilijasta, jotka painivat fyysisten ja henkisten ongelmien äärellä.

Kirjassa seurataan Ilarin, Lassin ja Veetin elämää niin jalkapallon kuin kuhunkin nuoren elämänvaiheeseen liittyvien haasteiden kautta. Veeti käy toista vuottaan yliopistossa, Ilari aloittelee itenäistä elämää ja lukioikäinen Lassi kamppailee mm. yksinäisyyden kanssa. Hyvin tuttuja ja arkisia asioita siis monelle, mutta jotka voivat pahimmillaan uuvuttaa henkilön täysin.

Tärkeä aihe

Kirjassa käsiteltävät teemat ovat erittäin tärkeitä ja niistä tulisi voida ja uskaltaa puhua tänä päivänä. Kynnys puhumiseen varmasti madaltuu tämänkaltaisen kirjojen ja esimerkiksi Katarina Naumasen tuoreen Helsingin Sanomissa olleen haastattelun avulla.

Tärkeitä teemoja käsittelevä kirja on ajoittain kerronnassaan kömpelö ja kolmen henkilön seuraaminen hyppelee liikaa, mutta debyyttikirjailijalle tämä suotakoon. Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla ja Kuuselalla on varmasti annettavaa vielä tällä saralla.

Suosittelen Himmeämpien valojen kenttiä teini-iässä oleville futisjunioreille, mutta myös heidän vanhempansa voisivat oppia siitä asian jos toisenkin. Kuinka kuunnella nuoria ja kuinka kannustaa puhumaan vaikeistakin asioista?

Varttuneemmille lukijoille voin suositella samankaltaisia teemoja käsittelevää Robert Enken elämäkertaa. Tärkeitä kirjoja vakavista asioista.

The post Kirja-arvostelu: Eerik Kuuselan omakohtaisiin kokemuksiin perustuva Himmeämpien valojen kentät kertoo loppuunpalamisesta appeared first on Byyri.

Luin ja arvostelin Ari Virtasen Oi Suomi On! -kirjan reilu kuukausi sitten. Kun sain käsiini Jussi Eskolan ja Pekka Mäntylän tuoreen teoksen, Me mennään kisoihin, en voinut olla vertaamatta näitä kahta kirjaa keskenään. Sillä olihan niiden lähtökohdat miltei identtiset.

Visuaalinen matka EM-karsintojen kautta EM-kisoihin

Me mennään kisoihin -kirja keskittyy EM-karsintarupeaman kertomiseen upeilla kuvilla höystettynä. Kirjasta yli puolet on omistettu nimenomaan karsintapeleille, jotka kerrataan otteluissa vahvasti mukana olleiden henkilöiden, kuten Paulus Arajuuren, Lukas Hradeckýn, Mika Nurmelan ja Tim Sparvin, johdolla. Muissa kappaleissa käsitellään mm. Kansojen liigaa, Liechtenstein-voiton jälkeen järjestettyä kansanjuhlaa sekä huoltajalegenda Gunnar Yliharjua.

Me mennään kisoihin -kirja on todellinen aarre vuosikymmenten päästä. Vaikka kuvia on ihan kiva selata digitaalisenakin, niin kyllä itse sivuja kääntämällä tulee paljon parempi fiilis. Lyhyiden tekstipätkien ohella lukijalla on käsissään pikemminkin valokuva-albumi, mikä ei ole ollenkaan huono asia. Lukeminen ei tuntunut missään nimessä puuduttavalta, vaikka melkein peräkanaa luinkin nämä uudet Huuhkaja-kirjat.

Molemmille tilaa kirjahyllyssä

Molemmille kirjoille on tilaa Huuhkaja-fanin kirjahyllyssä, sillä samasta aiheesta huolimatta teokset ovat erilaisia. Oi Suomi On! on nivottu yhteen parin sadan haastattelun avulla, kun taas Me mennään kisoihin on nivottu yhteen lähes parin sadan kuvan avulla. Haastateltavien joukko Eskolan ja Mäntylän kirjassa on siis suppeampi, mutta toisaalta ideana on varmasti ollutkin, että kertojat pysyvät samoina alusta loppuun.

Kirjaa voisi verrata siihen, että istut saunan lauteille muistelemaan karsintaurakkaa Luken, Nuren, Paukun ja Timin kanssa, vaikka mitään shokkipaljastuksia tai kohujuttuja ei tässä saunaillassa kerrotakaan.

Jos Oi Suomi On! menee hieman pintaa syvemmälle, niin Me mennään kisoihin on kevympi ja helpommin lähestettyvä kirja. Se sopii näin hyvin myös nuoremmalle tai vähän laiskalle lukijalle, koska tekstiä ei ole niin paljon.

”Totta kai matkan varrella pitää käydä joissain asioissa pikkuinen flaksikin, mutta ei tällaista karsintaa hoideta tuurilla.”

– Mika Nurmela

The post Arvostelussa Huuhkajien uroteosta kertova Me mennään kisoihin -tietokirja appeared first on Byyri.

Huuhkajat varmistivat EM-kisoihin pääsyn 15. marraskuuta ottelussa Liechtensteinia vastaan. Päivää ennen peliä julkaistiin rohkea kirjauutinen. HS:n jalkapallotoimittaja Ari Virtanen ilmoitti kirjoittavansa kirjan historiallisesta matkasta kohti arvokisoja. Ennen kuin kisapaikka oli varma.

Tarinoita kentältä, kentän laidalta…

Virtasen kirja on jaettu neljääntoista lukuun, jotka etenevät Mixu Paatelaisen ja Hans Backen katastrofiajoista Markku Kanervan nimittämiseen Huuhkajien päävalmentajaksi, ja siitä hyvin yksityiskohtaisesti ottelu ottelulta aina kisapaikan varmistumiseen. Kansojen liigan ottelut käydään kirjassa nopeammin läpi, mutta EM-karsintojen otteluihin on käytetty aikaa ja niitä pohjustetaan mielenkiintoisin kääntein. Esimerkiksi karsinnat avannutta Italia-ottelua käydään läpi noin seitsemän sivun verran.

Numeroita riittää ja Kanervan sekä muun valmennysryhmän ajatuksia ja valintoja on avattu kiitettävästi. Toista lukijaa otteluiden yksityiskohtaiset kuvaukset ja tilastot saattavat puuduttaa, mutta näen tämän tyylin valitsemisella myös toisenlaisen merkityksen. Kirja ei ole pelkässä kisahuumassa nopeasti kyhätty tekele mikä koristaa kirjahyllyä ja kerää pölykerrosta, vaan siinä etsitään selkeitä syy-seuraussuhteita ja niitä avataan lukuisten haastateltavien avulla.

Haastateltavissa piilee kirjan vahvuus. Kirja puuroutuisi ja kävisi tylsäksi pelkillä ottelutapahtumien kertaamisella, mutta nyt Huuhkajien tarinaa pohjustavat niin pelaajat, valmentajat, taustaryhmän jäsenet videoanalyytikkoa myöten kuin myös kannattajat ja pelaajien lähipiirin ihmiset. Haastateltavia on ollut yli sata ja he muodostavat monipuolisen näkemyksen Huuhkajien viime vuosilta, eikä kirja täten tunnu pitkäveteiseltä.

Ja vähän muualtakin

Oi Suomi on! -kirjan parasta antia itselleni olivat sen tarjoamat taustatarinat. Sattumien kautta Suomeen autoja korjaamaan päätyneen Vladimir Hradeckyn tarina kuulostaa uskomattomalta eikä Tim Sparvin nousu piskuisesta Vöyristä maailmalle ole sekään tavanomainen kertomus. Unohtamatta tietenkään Oi Suomi on! -chäntin syntytarinaa.

Tarinoiden tueksi myös niihin liittyviä ilmiöitä, kuten siirtolaisuutta ja Huuhkajien monimuotoisuutta on avattu teoksessa.

Taustatarinoissa ja Huuhkajien kirjoittamassa karsintatarinassa korostuu sattuma. Välillä liikutaan todennäköisyyksien ja numeroiden parissa, mutta tietyt tapahtumaketjut ovat sopivien sattumien summaa. Tätä ajatusta Virtanen on väläytellyt jo aiemmin, joten se oli luontevasti siirretty kirjaan.

Oi Suomi on! -kirja on pakko lukea ennen EM-kisoja. Huuhkajien matkaan nyt hyppäävät saavat kahdensadan sivun tiivistä paketista kaikki tarvittavat perustiedot nykymaajoukkueesta, mutta myös paljon ekstraa, mikä tekee Suomen pelien seuraamisesta mielenkiintoisempaa. Kannattajille ja lajiniiloille teoksessa on tuttua ja tuntematonta. Se toimii hyvänä kertauksena ja kisakiiman nostattajana.

Taustatarinoita olisin lukenut mieluusti lisää ja muutenkin kirja olisi voinut olla pidempi. Toisaalta se olisi silloin saattanut karkoittaa satunnaiset, ei niin paljon Huuhkajista kiinnostuneet, lukijat pois.

”Kreikan 2–1-maali jää ikuisesti mieleen. Pomppasin pöydän päälle, kaljaa lensi ilmaan, ja siinä kohtaa tiesin, että Suomesta on tulossa jalkapallomaa. Tuuletin ihan saatanasti.”

– Lukas Hradecky

The post Kirja-arvostelu: Oi Suomi On! -kirja on pakko lukea ennen EM-kisoja appeared first on Byyri.

Koko ura käydään läpi

Super-Hessu -kirja on jaettu 16:een kappaleeseen. Kaikki alkaa Pansiosta, josta hypätään nopeasti Suhoselle tärkeimpään kaupunginosaan eli Martinmäkeen. Valtaosa kirjasta liikutaan luonnollisesti Turussa, sillä Suhonen vietti Tepsissä lähes kolmekymmentä vuotta, ensiksi pelaajana ja myöhemmin valmentajana. Omat kappaleet on omistettu myös Helsingin vuodelle, maajoukkueelle ja lukuisille valmennuspesteille.

Suhosen lisäksi ääneen pääsevät Atik Ismail, Timo Jalo, Pauno Kymäläinen, Timo Nummelin, Marko Rajamäki ja Rauli Tammelin. Teos etenee kronologisessa järjestyksessä ja pelitapahtumia kuvaillaan välillä hyvinkin tarkasti. Mukana on myös onneksi keventäviä tarinoita, jotta teksti ei olisi pelkkää kausien yhteenvetoa.

Peliuran jälkeen edessä on valmennuspestit, jotka saavat kiitettävästi tilaa ja osoittavat, miten vaikeaa on hypätä huippupelaajan roolista penkin päähän. Seurat ja johtoportaiden henkilöt saavat kuulla kunniansa, mikä ei ole mitenkään ennenkuulumatonta suomalaisissa futispiireissä.

Kirjan loppuun on myös mahdutettu dramaattinen matka Hongan ja TPS:n liigakarsintapeliin, joka oli vähällä jäädä Suhosen viimeiseksi.

Tärkeä pala kotimaisen futiksen historiaa

Suhosen elämäkerta on hyvin monella tapaa suomalainen kirja. Tällä en tarkoita teoksen päätähteä, vierailijoita taikka kirjailijaa, vaan kirjasta välittyvää suomalaista sielunmaisemaa. Siinä missä monen muun urheilijan elämäkerrat sisältävät kohuja ja uskomattomalta kuulostavia selkkauksia, niin Hesen tarinat ovat harmittomampia ja veijarimaisempia – hyvin suomalaisia siis.

Maalitykin tarina oli tärkeä saada kansien väliin, sillä Suhosen kultaisista vuosista on vierähtänyt jo tovi. Kuka näitä tarinoita on enää kertomassa muutaman kymmenen vuoden päästä, ja kuka ne voisi kertoa paremmin kuin mies itse?

Reilu 200-sivuinen kirja on kepeää, mutta samalla tärkeää luettavaa. Jos peruskoulussa järjestettäisiin suomifutiksen historiaa käsittelevä kurssi, niin jokaisen oppilaan tulisi tutustua maamme pääsarjan kaikkien aikojen kovimpaan maalintekijään.

Teoksessa oltaisiin voitu mennä vielä syvemmälle jalkapallon ulkopuolisiin asioihin, mutta toisaalta ymmärrän päätöksen pitäytyä lähes kokonaan kuningaslajissa.

[pullquote]Puhuttiin, että ollaan ”vain jalkapalloilijoita”. Terryn (Venables) sanojen jälkeen se alkoi oikein ärsyttää. En ole sen jälkeen enää koskaan nähnyt mitään syytä pyydellä anteeksi suomalaisuutta tai saavutuksiani täällä. Jos on kova jätkä jalkapallossa, pelaa maajoukkueessa ja on maalikuningas, niin ei siinä pidä alkaa vähätellä tekemisiään, vaan olla ylpeä.[/pullquote]

The post Kirja-arvostelussa Super-Hessu – Maalikuningas – SM-tason kaikkien aikojen maalintekijä sai ansaitsemansa teoksen appeared first on Byyri.

Avaintapahtumista ruohonjuuritasolle

Sarjakuvakirja alkaa pohjustuksella teoksen synnystä ja sen tekijöistä. Siinä missä satavuotisteos, Rakas jalkapallo, tarjosi paksun ja raskaamman luku-urakan suomalaisen jalkapallon historiasta, on Kallion ja Otsamon sarjakuvakirja luonnollisesti helpommin lähestettyvä ja kevyt teos viimeisestä kymmenestä vuodesta.

Tekijäkaksikko tunnetaan futisväen piireissä etenkin FC Palloseura -sarjakuvasta, josta on ilmestynyt viisi sarjakuva-albumia, ja jonka on voinut bongata muun muassa Ilta-Sanomien sivuilta ja Palloliiton julkaisuista.

Huuhkajia ja Helmareita -teoksen sivuilla seikkailevat otsikossa mainittujen miesten ja naisten maajoukkueiden lisäksi muun muassa junnufutarit Kokkola Cupissa sekä temppuvideoillaan tutuksi tullut Lassi Hurskainen. Maajoukkueiden lähimenneisyyden avaintapahtumien lisäksi päästään tutustumaan ruohonjuuritason arkeen, aivan kuten esittelytekstissä luvataan.

Otsamon piirrostyyli on eloisa, ja piirtäjä onnistuu välittämään tiukkojen pelitilanteiden luoman kohonneen pulssin ja jännityksen lukijan ylle. Myös Kallion käsikirjoitus on erinomainen. Tarinat etenevät loogisesti ja ruuduissa on puhekuplien lisäksi paljon taustatietoa kustakin tapahtumasta. Jalkapallosta kiinnostuneille valtaosa tapahtumista on vähintään etäisesti tuttuja, mutta tarkan ja tärkeän informaation ansiosta, sarjakuvakirjan uskaltaa tyrkätä myös tuulipukukansan käteen.

Eloisasta tyylistä ja tietopaketista huolimatta Huuhkajia ja Helmareita jättää lukijalle mahdollisuuden tulkita pelaajien ja muiden henkilöiden ilmeitä ja eleitä juuri niin kuin haluaa. Lukija pystyy asettumaan tarinoissa olevien katsojien saappaisiin, vaikka ei juuri itse olisi ollutkaan pelissä paikan päällä. Ja jos on ollut, niin tarinat tuovat mieleen niin mukavia kuin karvaitakin muistoja.

Huuhkajia ja Helmareita on harvinaista herkkua, sillä kotimaiset futissarjakuvat ovat ensinnäkin todella harvassa, ja vaikka niitä on voinut lukea isoista päivälehdistä, niin onhan kyseessä silti melko hipsterimäinen taiteenlajinsa. Suosittelen sarjakuvakirjaa lämpimästi, vaikka yksi tähti viidestä putoaakin pois teoksen lyhyyden vuoksi (56 s.). Mielellään olisin lukenut lisää tarinoita – etenkin alasarjoista!

Huuhkajia ja Helmareita -sarjakuvakirjan löydät Suuren Kurpitsan verkkokaupasta.

Artikkelikuva – @suuri.kurpitsa

The post Kirja-arvostelussa Huuhkajia ja Helmareita – Futisaiheiset sarjakuvakirjat ovat harvinaista herkkua appeared first on Byyri.

Kannet pysyivät pitkään kiinni ehkä sen takia, että en pidä itseäni millään tavalla Manchester Unitedin kannattajana. Kun vihdoin kirjan sain auki, tuli se luetuksi muutamassa päivässä. Old Traffordin, myös Unelmien teatterina tunnetun Manchester Unitedin kotipyhätön tarina nappasi otteen lukijasta ja vei mukanaan.

Satavuotisteos

Kirja on julkaistu vuonna 2010, tuolloin 100 vuotta palvelleen stadionin kunniaksi. 264-sivuiseen kirjaan on upotettu mukaan jonkin verran kuvia tarinaa havainnollistamaan ja lukukokemusta keventämään. Vaikka teos on kohdistettu avaamaan juuri stadionin historiaa ja sen vaiheita, niin kirjoittaja eksyy välillä kertaamaan myös itse seuran, eli Manchester Unitedin tarinaa; välillä ehkä liiaksikin.

Pääpaino jaksaa kuitenkin pysyä itse stadionin tapahtumissa.

Vuonna 1910 avatun Old Trafforin rakennusprosessi on kerrottu ilahduttavan tarkasti ja jokainen stadionlaajennus käsitelty riittävän kattavasti. Varsinkin 1990-luvun alussa tehdyt Hillsborough’n onnettomuuden jälkeiset muutokset pois seisomakatsomoista on kerrattu erittäin seikkaperäisesti.

Lisäksi kirjoittajaa taustoittaa jokaisen laajennuksen kohdalla, kuka on lystin maksanut, tai mistä rahat on kääritty. Viimeisten muutoksien kohdalla myönnetään rehellisesti, etteivät ne olisi olleet mahdollisia ilman kasvaneita TV-tuloja.

Kuten niin kovin usein tämän tyylisissä kirjoissa, sen ensimmäiset kappaleet ovat kuitenkin niitä kaikkein kiinnostavimpia. Mitä pidemmälle tarina kirja etenee, sen tutumpia asiat alkavat olemaan aktiivisesti jalkapalloa seuraavalle lukijalle. Muutamalla viimeisellä luvulla on loppujen lopuksi kovin vähän annettavaa, jos on yhtään kartalla Manchester Unitedin historiasta.

Alku on kuitenkin kiehtovaa kertomusta ajasta, jolloin televisioinnit ja stadionilla pyörivät ulkomaalaiset turistit olivat vielä kaukana tulevaisuudessa. Itse olen suomalaisen jalkapalloilun sekä varsinkin sen alasarjojen suurkuluttaja, ja löysin yllätyksekseni tarinan alkuvuosilta jopa samaistuttavaa tarttumapintaa kotimaiseen futisarkeeni.

Välillä kirja pystyy tiputtamaan lukijansa leuat auki.

En esimerkiksi tiennyt, että ensimmäisen maailmansodan aikaan osa Manchester Unitedin pelaajista jäi kiinni vedonlyöntivilpistä ja sai tämän takia potkut joukkueesta. He joutuivat rintamalle ja osa ei koskaan palannut.

Kesän 1966 MM-kotikisoista löytyy kirjasta paljon mielenkiintoista tarinaa, samoin EM-kisoista 30 vuotta myöhemmin. Kaikki kirjan sisältö ei siis liity suoranaisesti Manchester Unitediin vaan myös muut stadionin sisällä pidetyt tapahtumat otetaan mukavasti huomioon. Tällaisina esimerkkeinä siellä pelatut rugbyfinaalit tai vaikkapa Chris Eubankin ja Nigel Bennin vuonna 1993 Old Traffordilla mitelty ratkaisemattomaan päätynyt nyrkkeilyottelu, joka oli tuolloin lajinsa megatapahtuma maailmassa.

Kenelle?

Vaikka kirja keskittyykin siis yhden rakennuksen uumeniin ja sen tapahtumiin, niin kyseessä on ennen kaikkea Manchester Unitedin historiikki. Siksi se on pakkokamaa kaikille Punaisten paholaisten kannattajille.

Ian Marshallin teos tarjoaa lopulta paljon sisältöä jalkapallosta laajemmin kiinnostuneille. Kirjaa ei ole saatavilla suomenkielisenä, joka voi hankaloittaa monen lukemista. Hyvänä puolena tässä on kuitenkin se, että jokainen sana ja tavu tulee luettua juuri sellaisena kuin Marshall on sen tarkoittanut, kun suomentaja ei ole ollut välissä.

Itselleni kirja tarjosi aikamatkan 1800-luvun lopun teollistuvasta Manchesteristä nykypäivään. Sitä lukiessa oikeasti sisäistää kuinka paljon laji on muuttunut ja maailma kehittynyt suhteellisen lyhyessä ajassa. Varoituksena mainittakoon, että lukukokemus voi käydä kukkaron päälle, koska matkakuumeelta Old Traffordille ei voi välttyä.

The post Viihdepääty: Unelmien teatterin tarina vie mukanaan appeared first on Byyri.

Kaunis peli

Eduardo Galeanon kirja on kunnianosoitus jalkapallon kauneudelle, mutta samalla se on myös osoitus jalkapallon kyvystä kertoa tarinoita, jotka jäävät ikuisesti elämään. Jokainen haluaa olla paikalla silloin kun kentällä tapahtuu jotain sellaista, joka ylittää tavanomaisen arkielämän kokemuksen. Galeanon sanoin ”en ole enempää kuin hyvän jalkapallon kerjäläinen ja kuljen pitkin maailma hattu kourassa ja anon katsomoissa: yksi kaunis tilanne, luojan tähden!”.

Eduardo Galeano oli Uruguayn Montevideossa vuonna 1940 syntynyt ja vuonna 2015 kuollut, ehkä yksi Etelä-Amerikan tunnetuimpia kirjailijoita, joka halusi nuorempana – aivan kuten ikätoverinsakin, tulla kuuluisaksi jalkapalloilijaksi. Vaikka Eduardosta ei jalkapalloilijaa tullutkaan, niin onneksi hän kuitenkin säilytti eteläamerikkalaisen intohimonsa jalkapalloa kohtaan.

Kirjan pääosassa on Etelä-Amerikan jalkapallon historia, mutta MM-kisojen kautta myös muun maailman jalkapallon huippukohdat tulevat käsitellyiksi. Kirja poikkeaa yleisistä jalkapallon historiaa käsittelevistä kirjoista siten, että kirjassa ei mainita lainkaan minkäänlaisia tilastoja tai taktisia analyyseja.

Pääosassa ovat pelaajat, kannattajat ja jalkapallokulttuuri, mutta ennen kaikkea hetket, kun jotain todella kaunista tapahtui.

Galeano johdattaa lukijan läpi jalkapallon historian tarina kerrallaan. Jokainen tarina on pieni palanen jalkapallon katsomisen kokemuksellista historiaa. Severinon maali, Garrinchan kikat, ikuinen viha, kannattajien juhlat jne.

Tarinoista muodostuu kokonaisuudessaan kuvaus etelämerikkalaisen ja miksi ei yleensäkin jalkapallon kauneudesta: lyhyet syötöt, rytmi, ilo ja eleganssi, jota esittävät slummeista nousseet köyhät pojat.

Galeanolle jalkapallo on kaikkea muuta kuin vain sääntökokoelma ja peli. Hänelle jalkapallossa on tärkeintä kokemuksellisuus ja yhteisöllisyys. Kerromme tarinaa kauniista maalista kerta toisensa jälkeen. Jaamme keskenämme tappion pettymyksen, voiton ilon ja sietämättömän jännityksen. Pelaajat ovat arkikokemuksen yläpuolelle nousevia yhteisönsä sankareita, sotureita, joiden harteilla makaa koko yhteisön kunnia.

Tarinat eivät kuitenkaan ole pelkästään sankaritarinoita, vaan mukaan mahtuu esimerkiksi Brasilian maalivahdin Moacyr Barbosan kohtelu vuoden 1950 jalkapallon maailmanmestaruuskisojen jälkeen. Finaalitappio oli ollut koko kansan pysäyttänyt shokki ja kansan raivon sai ikäväkseen kokea kaksi maalia taakseen päästänyt Barbosa.

Jalkapallon konnat

Galeano kunnioittaa tarinoillaan etenkin jalkapallon alkuhämärän pioneereja, jotka pelasivat lähes olemattomalla palkalla puhtaasta rakkaudesta lajiin. Kirjan edetessä loppuaan kohden paljastuu myös Galeanon mielestä koko jalkapalloilevan maailman konnat: FIFA, Havelange, Blatter ja tulosjalkapallo.

Galeano näkee selvän yhteyden palkintorahojen, pelaajien palkkioiden ja jalkapallotaktiikoiden välillä. Pyrkimys voittoon on kääntynyt tappion pelkoon ja jalkapallosta on tullut liian kurinalaista ja jäykkää leikkisyyden, kekseliäisyyden ja ilon kustannuksella. Pelaajille ei Galeanon mielestä suoda enää sellaisia vapauksia kuin ennen ja jalkapallo on menettämässä taiteellista sieluaan insinööritieteille.

Galeanon harmiksi Etelä-Amerikka on vielä häviämässä kyseisen kilpajuoksun Eurooppaa vastaan.

Loppua kohden Galeanon inho jalkapallon kattojärjestöä kohtaan vain kiihtyy ja osiltaan ivaaminen menee turhan sentimentaaliseksi. Nostalgian kaipuu tuntuu estävän Galeanoa näkemästä mitään positiivista nykyjalkapallossa, vaikka hän myöntääkin lukittautuneensa kotiinsa vuoden 2010 MM-kisojen ajaksi.

Siinä hän on kuitenkin oikeassa, että MM-kisojen maalikeskiarvo on ollut jatkuvassa laskussa, eikä vuoden 2010 kisatkaan todennäköisesti sammuttaneet nostalgian kaipuuta uruguaylaisen sydämestä.

Kirjan tarinat vangitsevat lukijansa lukemaan aina vain seuraavan tarinan ja samalla toivomaan, että olisi voinut olla paikalla tapahtumahetkellä. Kirja on myös tämän vuoksi helppolukuinen ja sopii luettavaksi lyhyinä tuokioina. Tarinat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, mutta jokainen tarina on itsessään mielenkiintoinen siivu jalkapallon historiaa.

Uskoisin, että meillä jokaisella on varmasti jonkinlainen käsitys eteläamerikkalaisten lähes uskonnollisesta suhtautumisesta jalkapalloon, niin Galeanon kynästä lähteneet tarinat ovat tuon uskonnon raamattu.

Kirjan alkuperäinen painos julkaistiin vuonna 1995 ja muun muassa Sports Illustrated lehti nosti teoksen parhaimman sadan urheilukirjan joukkoon. Uudistetussa toisessa painoksessa on mukana tekstit vuosien 1998, 2002, 2008 ja 2010 maailmanmestaruuskisoista.

The post Kirja-arvostelu: Eduardo Galeanon klassikkoteos ylittää kaikki odotukset appeared first on Byyri.

Lähtökohdat

Kirja ensimmäisessä virkkeessään toteaa: “…suomalaisen jalkapallon historian laatiminen on ollut juhlavuoden 2007 tärkeimpiä hankkeita. On selvää, että jalkapallomme tarvitsee ja ansaitsee korkeatasoisen juhlakirjan.” Tilausta kirjalle oli siis ollut, mutta Rakas jalkapallo on syntynyt Yrjö Lautelan ja Göran Wallénin omasta aloitteesta Suomen Palloliiton rahoittamana.

Suomella on aina ollut omalaatuinen suhde jalkapalloon verrattuna naapurimaihin. Vaikka Suomi on ollut liittotasolla Euroopan edelläkävijöitä jalkapallotoiminnan organisoinnissa, lajin kehityksessä olemme olleet aina jäljessä naapurimaitamme ja usein puhutaan tietynlaisesta identiteettikriisistä suomalaisen jalkapallon suhteen. Millaista suomalainen jalkapallo on?

Lautela on toimittaja, kirjailija ja kääntäjä, jonka 70-luvulta alkanut urheilutoimittajan ura on aina ollut kallellaan jalkapallon suuntaan. Joulukuussa menehtynyt Göran Wallén oli Lautelan lailla Suomen meritoituneimpia urheilutoimittajia. Heidän mukanaan kirjaa olivat tekemässä toimittajat Juha Kanerva, Kenth Sjöblom, Vesa Tikander, Maria Virolainen ja Sari Tuunainen.

Rakenne

Kirjassa on mukana viihdyttäviä tarinoita ja tietoiskuja matkan varrelta, jotka elävöittävät faktapainotteista tekstiä. Haastatteluja on oikeassa suhteessa, eikä lukeminen käy tylsäksi, vaikka kyse on yli 500-sivuisesta järkäleestä. Kirjan suuren koon vuoksi se ei sovi esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa luettavaksi, mutta tekstiin syventyy parhaiten kotioloissa.

Luvut on jaettu teemoittain ja jokainen kappale etenee kronologisesti. Koska käsitellään satavuotista historiakokonaisuutta, jossa on useita eri näkökulmia (esimerkiksi liitto, maajoukkue, seurat, liiga ja pelaajat), tulevat jotkut seikat esiin useamman kerran, mutta kirja ei tunnu missään tapauksessa junnaavalta kuin ehkä loppupään henkilölistauksessa. Erilaisia listauksia kirjassa riittää.

Esitellyt ilmiöt ja haastateltavat oli tyylikkäästi valittu. Kirjassa mentiin pintaa syvemmälle henkilöön tai ilmiöön keskittyvissä kappaleissa, mikä on elinehto tällaista eeposta tehdessä.

Yksittäisestä Ferdinand Fabran voimisteluharjoitteet -kaskusta pitkään haastatteluun Juha Tammisesta ja hänen roolistaan kansainvälisisten jalkapallosuhteiden luomisessa piti kirja otteessaan ja houkutteli lukemaan kerralla pitkiä pätkiä. Suomen jalkapallohistoriaan on koko sen historian aikana liittynyt varsin uskomattomia tarinoita, joista osa heijastelee tähän päivään.

Tekijät pääosassa, tukijat sivuosassa

Kirja osuu niihin kipukohtiin, jotka kotimaisen jalkapallofanin on helppo tunnistaa. Lukijan on helppo samaistua siihen, miten jalkapallon ensimmäiset vuodet Suomessa koettiin, vaikka yhteiskunta aivan toisenlainen olikin. Itse pystyin tunnistamaan yli sata vuotta vanhat murheet liittotasolla, koska osa niistä on osa tätä päivää.

Hyvä esimerkki on 1900-luvun alusta, jolloin Palloliitolla oli käytössään 300 metriä pitkä kenttää ympäröivä lakana, jota vuokrattiin muun muassa muille lajiliitoille ja seuroille, kun otteluiden kaltaisten urheilutapahtumien järjestäminen alkoi yleistyä.

Jäi epäselväksi, oliko tämän lakanan tarkoitus vain helpottaa mainosten ja sloganeiden esillepanoa, vai yritettiinkö sillä myös estää maksamattomia katsojia katsomasta harvoja pelejä aidan takaa. Niin tai näin, rahastuksella on liitossa ollut pitkät perinteet, ja monessa asiassa vieläkin katsotaan katsomoiden sijaan kirjanpitoa.

Eittämättä joistakin näkökulmista Suomen jalkapallokulttuuri “on vielä ohutta ja nuorta”, kuten Jari Litmanen toteaa. Pelaajan kehityksestä ja pelaajakeskeisestä ajattelusta on puhuttu pitkään, mutta jalkapallon alhainen asema muun muassa jääkiekkoon on estänyt yhtäjaksoisen lahjakkuuksien kehittymisen. Useista lajeista saa kuitenkin tukea jalkapalloon, ja esimerkiksi futiksen ja jääpallon läheinen suhde on ollut alkuajoista erittäin kiinnostava.

Kirjassa tuodaan esille monia tarinoita päättäjistä, pelaajista ja valmentajista, mutta suomalaista fanikulttuuria olisi voitu käsitellä syvemmin, koska nyt se esiintyi lähinnä irrallisina kappaleina ja heittoina. Tuntuu että keskusteluyhteys fanien ja jalkapallopäättäjien kesken on pitkään ollut käytännössä olematonta ja että fanikulttuuri on kehittynyt omana ilmiönään ulkomaisin vaikuttein.

Fanikulttuuri on muusta takapajuisuudesta huolimatta tarjonnut lukuisia hienoja hetkiä sekä kotimaan kentillä että Suomen Maajoukkueen Kannattajien matkassa. SMJK on tärkeä Palloliiton yhteistyökumppani, ja heidän toimintansa vetää vertoja minkä tahansa muun maajoukkueen kannattajiin. Tämä yhteistyö olisi voinut olla kokonaan oma lukunsa.

Suomella on omituinen rooli jalkapallokulttuurin näkökulmasta. Kun jalkapallo vielä Skandinaviassa otti ensimmäisiä askeleitaan, olimme hetkellisesti jopa pohjolan paras. Kuitenkin vatuloinnit, virhearviot, TUL:n ja Palloliiton vastakkainasettelu ja hankala suhde ammattilaisuuteen hidastivat jalkapallon kehitystä montakymmentä vuotta. Huippuyksilöitä on koko historian aikana tullut vain kourallinen, eikä Suomessa ole ollut järjestelmää, joka tukisi tarpeeksi näiden huippujen kehitystä. Suunta on kuitenkin nykyään ylöspäin.

Lättänä lopetus

Suomenkielisen osan loppu lässähtää vähän Palloliiton puheenjohtajien ja sihteerien listauksessa. Sinänsä ihan mielenkiintoinen yhteenveto eri merkkihenkilöistä ja heidän saavutuksistaan liitossa olisi toiminut paremmin, jos se olisi kirjassa yksi keltapohjaisista luvuista, jotka esiintyvät kirjassa syventävinä lisätietolaatikkoina.

Kaiken kaikkiaan kirja oli kuitenkin rikas katsaus suomalaisen jalkapalloperheen kasvuun sen yli satavuotisen historian aikana. Monta hienoa tarinaa kerrottiin hyvin valittujen haastattelujen pohjalta ja kerronta oli varsin sujuvaa huolimatta siitä, kuka vuorollaan oli kynän varressa.

Oma luku-urakkani kesti noin kolme kuukautta, ja suomenkielisen osan viimeinen kappale oli helposti kirjan unohdettavin osa, jonka puursin läpi lähinnä silmäillen. Loppuhuipennus jäi puuttumaan, mutta se ei alenna kirjan arvoa. Rakas jalkapallo on merkkiteos, joka on ansainnut paikkansa suomalaisen jalkapallon kivijalkana.

The post Kirja-arvostelussa Rakas jalkapallo appeared first on Byyri.

Tuo päivä on piirtynyt monen futisihmisen mieleen. Tuolloin Teresa Enke odotti miehesä palaavan kotiin Hannover 96:n harjoituksista. Bundesliigan parhaaksi valittu maalivahti ja Saksan maajoukkueen ykköseksi noussut Robert ei kuitenkaan sinä iltana palannut harjoituksista. Masennus oli vienyt voiton, ja Enke jättäytyi junan alle kotinsa lähellä Eilvesessä.

Ei tavallinen urheilijan elämäkerta

Robert Enken elämäkerta A Life Too Short – The Tragedy of Robert Enke on ilmestynyt vuonna 2010 vain vuosi maalivahdin kuoleman jälkeen. Kirjan on kirjoittanut saksalainen jalkapallotoimittaja Ronald Reng, johon Enke tutustui pelatessaan FC Barcelonassa 2000-luvun alussa. Miehet ystävystyivät ja kirjaprojektista muodostui Enkelle kallisarvoinen tilaisuus puhua sairaudestaan peliuransa jälkeen.

Peliura ei ehtinyt loppua ennen marraskuun tragediaa, mutta Reng oli varma että Robert haluaisi kirjan julkaistuksi sen tärkeyden vuoksi. Kirjaa lukiessaan huomaakin kädessään olevan monella tavalla esimerkillinen teos.

Enken ura käydään synnyinkaupunkinsa joukkueen, Carl Zeiss Jenan, vuosista asti läpi, mutta taustalla oleva masennus on kirjan luvuissa alati läsnä. Se on kuin vahtikoira, joka ei ikinä päästä maalivahtia näköpiiristään pois.

[pullquote]Robertin kuolema muistutti meitä siitä, kuinka vähän ymmärrämme masennuksesta. Saimme muistutuksen, miten vaikea sairaudesta on ylipäätään puhua. Kuten Robert, olimme aina ajatelleet, että oma tai perheen sairaus täytyy pitää piilossa muilta.[/pullquote]

Kirja pohjautuu Rengin ja Enken yhteisille juttutuokiolle, haastatteluille Enken vanhojen kollegoiden ja ystävien kanssa sekä Robertin päiväkirjaan. Reng käy läpi urheilijan ylä- ja alamäkiä sortumatta kuitenkaan sääliin tai syyttelyyn. Asioita vakavan masennuksen taustalla pohditaan ymmärtäväisesti, ja kaikkia vaikeiden asioiden kanssa painiskelevia kannustetaan puhumaan läheisille.

Aikansa huippuvahti

Kirja etenee kronologisessa järjestyksessä Jenasta Bundesliigan Borussia Mönchengladbachin riveihin, ja sieltä viisi vuotta kestäneelle ulkomaanreissulle. Enken uraa leimasi Saksan ajoista lähtien huono tuuri menestyksen suhteen: pitkälti kaikki joukkueet, joissa Enke pelasi, alisuorittivat. Mies oli tästä huolimatta useassa seurassa joukkueensa parhaimpia, mutta menestystä taikka pokaaleita ei ikinä osunut kohdalle.

Benficassa Enken nimi nousi suurseurojen ostoslistalle, vaikka jälleen kerran miehen joukkue oli ison kriisin keskellä. Huolimatta pokaalittomuudesta, Enke oli onnellinen Lissabonissa vaimonsa ja koiriensa kanssa. Rengin mukaan Enkelle oli tärkeä tuntea täyttävänsä tehtävänsä ja kokea joukkueen tarvitsevan häntä.

Portugalin jälkeen edessä oli unelmasiirto FC Barcelonaan, jossa Enke myös sairastui masennukseen ensimmäisen kerran. Saksalaista ei hankittu ykkösvahdiksi, joten pelko epäonnistumisesta debyytin lähestyessä kasvoi ja kasvoi. Ottelu Espanjan cupissa kolmannen sarjatason Noveldaa vastaan meni täysin penkin alle, ja Enke sai kaiken lisäksi haukut omalta joukkuekaveriltaan julkisesti.

Tapahtumasarja on kirjassa nostettu hyvin esiin Rengin toimesta ja pohdittu sen vaikutusta sairauden puhkeamiseen. Vuosia erinomaisesti torjunut maalivahti sysätään epäonnistumisen jälkeen pois pelaavasta kokoonpanosta, ja ilo elämään sekä urheiluun palaa vasta puolentoista vuoden päästä divarissa CD Tenerifen riveissä.

Raskaiden vuosien jälkeen Enke palaa Saksaan, tällä kertaa pukien päällensä Hannover 96:n paidan. Edessä on uran parhaat vuodet, valinta sarjan parhaaksi maalivahdiksi ja kauan odotettu maajoukkuedebyytti. Kaikki näyttää ja onkin pitkän aikaa positiivista, kunnes esikoislapsi menehtyy synnynnäiseen sydänvikaan. Masennus puhkeaa uudestaan.

Robert Enke eli lopulta vuosikausia sairautensa kanssa piilossa, koska häneltä maalivahtina, joukkueen viimeiseltä tukipilarilta, odotettiin vahvaa mielenlujuutta ja kylmiä hermoja. Jatkuva riittämättömyyden tunne ja epäonnistumisen pelko ruokkivat sairautta, eikä Enke enää löytänyt toista poispääsyä tilanteesta. Enken kuoleman jälkeen miehen nimeä kantava säätiö perustettiin auttamaan mielenterveysongelmista kärsiviä pelaajia.

Reng onnistuu kertomaan koskettavan, mutta samalla erittäin tärkeän tarinan yhdestä aikamme huippuvahdeista. Kirja pysäyttää miettimään elämän tärkeitä asioita ja ennen kaikkea se kannustaa olemaan avoin – puhumaan.

The post Kun elämä päättyy liian aikaisin – Kirja-arvostelussa Robert Enken elämäkerta appeared first on Byyri.

Kotimainen jalkapallokausi lähestyy loppuhuipennustaan, ulkomaiset sarjat ovat valtaosin pyörähtäneet vasta käyntiin. Kansojen liiga värittää eurooppalaista futissyksyä. Pelejä ja seurattavaa siis riittää. Silloin tällöin katse on kuitenkin hyvä irrottaa ruudusta ja kääntää se kohti kirjan sivuja. Rakkaan lajin parista ei tarvitse suinkaan lähteä, sillä jalkapalloaiheista kirjallisuutta löytyy runsaasti.

Tällä kertaa Byyri sukelsi taktiikoita ja pelaajatarinoita syvemmälle – lähestulkoon perimmäisten kysymysten äärelle.

Jalkapalloa uusista kulmista

Vuoden 2014 MM-kilpailujen alla julkaistu Sokrateen syöksypusku – Jalkapallon filosofiaa (Docendo) tarjoaa pureksittavaa pidemmäksi aikaa. Jussi Antti Saarisen ja Mikael Melanin toimittamassa teoksessa yhdeksän filosofia lähestyvät lajeista kauneinta filosofiselta kantilta keskittyen sen merkityksiin ja seurauksiin.

Teos koostuu kolmesta osasta ja yhdeksästä luvusta. Ensimmäiset kolme lukua käsittelevät jalkapallon pelaamista yleisellä tasolla. Onko pelaaminen leikkiä? Missä määrin jalkapallossa kamppailevat joukkueet, vai onko laji puhtaasti yksilöiden välistä kilpailua? Toinen osa keskittyy jalkapallon erityisasemaan maailman suosituimpana urheilulajina ja jopa uskonnollisena kokemuksena. Voidaanko pallon potkimista verrata runouteen? Miten pyhyys liittyy jalkapalloon?

Kolmannessa osassa ja kirjan kahdessa viimeisessä luvussa luodataan jalkapalloseuraajien maailmaa. Luvuissa pyöritellään muun muassa ajatuksia siitä, voiko kannattaminen olla rationaalista ja minkälaisia moraalisia ongelmia pelaajat kentällä kohtaavat.

Teksteistä paistaa läpi kirjoittajien rakkaus kuningaslajia kohtaan. Parista asiavirheestä ja väärin käytetystä termistä huolimatta intohimoisesti jalkapalloon suhtautuva lukija voi nauttia kirjallisesta pohdinnasta, jossa nahkakuulan perässä juoksemista ja sen seuraamista tarkastellaan yllättävistä, tuoreista ja tarkkaan harkituista näkökulmista.

Ottelutapahtuman muodostamaa sosiaalista tilaa lähestytään poliittisen filosofian klassikon Hannah Arendtin tilan käsitteen kautta ja jalkapallon suosiota osittain selittäviksi tekijöiksi löydetään ihmisen lajihistoriallisesta kehityksestä tuttuja piirteitä. Esseekattauksen loppupuolella sovelletaan Hegelin dialektiikkaa oman joukkueen ja vastustajan väliseen asetelmaan.

Huolta ja selityksiä

Kirjoittajista tietoisuustutkija Pessi Lyyra mennee pisimmälle tieteellisyyden maailmaan pyrkiessään avaamaan jalkapallon asemaa ylivoimaisena ykköslajina. Hän selittää suosiota muun muassa psykologisilla, biologisilla ja kulttuuriantropologisilla seikoilla, jotka yhdessä ovat auttaneet jalkapalloa lajina lyömään läpi koko maailmassa. Palvottuja huippupelaajia hän vertaa entisaikojen pakanallisten yhteisöjen johtajiin.

Yhteistä useammalle teoksen artikkelille on pohdinta ja huoli siitä, miten alati kaupallistuva huippujalkapallo onnistuu säilyttämään joitakin lajin perimmäiseen olemukseen kuuluvia piirteitä.

Akatemiatutkija Miira Tuominen päättää pitkän analyysinsa jalkapallon kaksijakoisesta runollisuudesta perusteltuun kauhukuvaan peliin olennaisesti kuuluvan odottamattomuuden katoamisesta teollistuneessa viihdebisneksessä. Mitä sopupelit merkitsevät sellaisen lajin luonteelle, jonka viehätykseen peruuttamattomasti liittyvät odottamattomat ja selittämättömät käänteet? Toivoa kirjoittajat näkevät ruohonjuuritasolla, pihapeleissä. Siellä jalkapallo on säilynyt taiteellisena ja yllättävänä.

Kirjan viimeisessä esseessä akatemiatutkijana toimiva Markku Oksanen paneutuu tarkemmin jalkapallon kaupallistumiseen ja tuotteistumiseen käsitellen ilmiötä lajin moraalisena kipupisteenä. Ongelmallisena hän näkee sen, miten tuotteistumisen myötä jalkapallosta on tullut väline pelin ulkopuolisen hyödyn tavoitteluun, jolloin pelin päämäärä on siirtynyt siitä itsestään jonnekin muualle. Samalla kunnioituksen puute lajia kohtaan ja epäurheilijamainen käyttäytyminen ovat alkaneet lisääntyä.

Kenelle?

Sokrateen syöksypusku tarjoaa varsin matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua filosofian maailmaan lukijan todennäköisesti hyvin tunteman aiheen kautta. Paikoin käsittely lähtee lennokkaille sivuraiteille, mutta sopivissa annoksissa artikkelit ovat antoisia. Filosofiaan vihkiytymättömän lukijan voisi suositella aloittavan lukemisen kirjan kolmannesta osasta, joka tarjoaa ehkä kevyimmän lähtölaukauksen tieteelliseen pyörittelyyn.

Osa teksteistä saattaa antaa itse otteluiden tarkkailuun uusia näkökulmia. Joillekin esseekokoelma tarjoaa ajateltavaa jalkapallon luonteesta ja siihen liittyvistä kulttuurisista sekä sosiaalisista ilmiöistä. Se antaa työkaluja lajin pohtimiseen myös taiteellisesta näkövinkkelistä. Teos kuitenkin muistuttaa siitä, että vaikka jalkapalloa voi tutkia ja pohtia äärettömän monista näkökulmista, ei sen tarkoitusta, merkitystä tai syvintä olemusta voi sanoin kuvailemalla ikinä tavoittaa – eikä tarvitsekaan.

Lyyra kiteyttää pitkän artikkelinsa lopuksi hyvin teesin, joka on hyvä pitää mielessä, kun jalkapalloa pyrkii analysoimaan: kaikkea ei kannata yrittää rationalisoida. Jalkapallon ainutlaatuisuus ja taianomaisuus perustuvat siihen, ettei sitä pysty tyhjentävästi selittämään. Kukin pelaaja, valmentaja, katsoja tai lajin rakastaja kokee jalkapallon yksilöllisesti. Se saa ihmisten mielissä loputtomasti merkityksiä ja jokainen voi nauttia siitä omalla tavallaan. Juuri siksi jalkapallo on kuningaslaji.

The post Viihdepääty: Sokrateen syöksypusku – Jalkapallon filosofiaa appeared first on Byyri.

Sir Alex on kaikkien aikojen pitkäaikaisin valmentaja Englannissa, maassa, jossa valmentajan palli heiluu tuulessa hyvin herkästi. Govanista kotoisin oleva skotlantilainen on nykymuotoisen jalkapallon eniten pokaaleja voittanut manageri. Samalla hän on nitä äärimmäisen harvoja valmentajia, jotka ovat pystyneet uusiutumaan ja pysymään mukana pelin nopeasti kehittyvässä evoluutiossa. Miehen perintö on merkittävästi havaittavissa edelleen koko jalkapalloilevassa maailmassa.

Manchester United –legenda Sir Alex on, ja Liverpool-fanina tämä kiertää sieluani korkkiruuvimaiselle mutkalle ja saa minut voimaan fyysisesti pahoin, joten nauttikaa tästä, tulen sanomaan sen vain kerran – jalkapallohistorian merkittävin valmentaja. Nyt, suonette anteeksi, jos otan hetken pitkää puhallusta.

Tunteiden paloa kentällä, vaan ei kirjassa

Kukaan muu manageri ei ole jättänyt niin merkittävää jälkeä moderniin jalkapalloon kuin temperamenttinen skotlantilainen. Temperamenttinsa vuoksi miehen legenda ei kuitenkaan rajoitu pelkkiin pokaaleihin, vaan myös tarinoihin ja huhuihin pukukopista ja kulissien takaa, lentäviin kenkiin, sekä, totta kai, uskomattomiin johtamistaitoihin. Mies on nähnyt kaiken, voittanut kaiken ja sen lisäksi luonut perinnön, johon yksikään toinen jalkapallovaikuttaja ei ole pystynyt.

Niinpä ajattelin tarttua vuonna 2013 ilmestyneeseen omaelämäkertaan Alex Ferguson (suomeksi Minerva Kustannukselta vuonna 2014), ja kurkistaa kulissien taakse ja tämän neron mielen sopukoihin. Skotin huikeiden saavutusten ja persoonan vuoksi ei ole ihme, että odotukset olivat todella korkealla. Tämän on pakko olla jotain mahtavaa!

Kuinka väärässä olinkaan.

Managerilegendan omaelämäkerta on omaelämäkerta sanan syvimmässä merkityksessä. Fergusonin ura valmentajana listataan hetki hetkeltä, kronologisesti, faktoihin ja tilastoihin pohjautuen. Ja kuten listat yleensä, teos on vailla hajua, makua tai väriä. Saman olisin todennäköisesti voinut lukea Wikipediasta. Jalkapalloromantikkoa kiinnostavat tarinat kulissien takana. Fergusonin omat tunteet, pelot ja näkemykset loistavat kuitenkin poissaolollaan, ja saamme hyvin vähän selvyyttä asioihin, jotka meitä kirjaa avatessa askarruttavat.

Kyllä, se legendaarinen kengän potkaisu on selitetty kirjassa, kuten on myös kilpailu ja ystävyys Arsene Wengerin kanssa. Myös tarinoita pelaajiin liittyen avataan hieman, mutta kuitenkin vain sen verran, että lukija jää kaipaamaan ja himoitsemaan lisää tarinoita pukukopin sisältä. Sen sijaan moniin muihin lukijaa kiinnostaviin seikkoihin otetaan hyvin vähän kantaa.

Ylpeys ja ennakkoluulo

Kaiken keskiössä on kuitenkin itsestään hyvin ylpeä skotlantilainen. Kirjan viesti tuntuu olevan: katsokaa, mitä minä olen saavuttanut, minä olen oikeassa. Fergien kiilltävää imagoa mahdollisesti heikentäviin asioihin puututaan äärimmäisen vähän, jos ollenkaan. Kahdeksan-vuotinen yhden miehen sota BBC:tä vastaan summataan yhteen lauseeseen: he olivat väärässä, minä olin oikeassa, ja heidän olisi pitänyt pyytää anteeksi.

David Beckhamin ja Roy Keanen kritisoimiseen on varattu omat lukunsa, koska he eivät kunnioittaneet seuraa tai manageria tarpeeksi. Kaikki miehen alaisuudessa pelanneet hyökkääjät niputetaan samaan kategoriaan – toivottavasti pilke silmäkulmassa kirjoitetulla – lauseella ”tunsin aina olevani parempi kuin yksikään heistä”.

Toisaalta tämän kaltaiset lausahdukset ja näkökulmat tarjoavat, ainakin Sir Alexin historiaa tarkemmin tuntemattomille, uuden tiedon siemeniä. Itse en esimerkiksi ollut tietoinen, että mies todella oli yllättävän kovan luokan maalinsylkijä peliurallaan, tai siitä, että skotti pyöritti pitkään pubia Skotlannissa, kunnes siirtyi täysipäiväiseksi valmentajaksi. Kirja antaa kyllä tiedonmurusia, joita lisää tutkimalla lukija voi löytää mielenkiintoisia faktoja miehen taustoista.

Hieman rivien välistä tulkitsemalla oppii myös näkemään, ketkä pelaajista ovat kuuluneet miehen suosikkeihin ja ketkä eivät. Muun muassa moni ”class of ´92”:n pelaajista saa osakseen aivan riittävästi pään silittelyjä pitkin kirjan sivuja.

”Hiustenkuivaaja”-käsittelystään kuululla skotilla kun tuntuu olevan heihin jopa isällisiä tunteita.

Tämän lisäksi kuitenkaan yli neljännesvuosisadan oman alansa huppuja johtaneen miehen johtamistapoihin, joista lukemista ainakin itse odotin innolla, ei oteta kantaa muuten kuin ilmaisemalla useaan otteeseen, että täydellinen kontrolli on kaikki kaikessa.

Tähtiloistoa jalkapallokentällä, ei kirjahyllyssä

Omalla alallaan kenties historian menestyneimpänä tunnettua miestä on toki vaikea syyttää siitä, että omaelämäkerta alleviivaa hänen menestystään. Tämä jättää kuitenkin lukijalle hieman valjun ja epäinhimillisen olon. Fergusonin kokemuksilla voisi varmasti helposti täyttää kirjaston – tähän kirjaan niistä ei ole kuitenkaan päätynyt kuin murusia.

Kirja on omine faktoineen ja tarinoineen ehdottomasti lukemisen arvoinen kaikille managerilegendan, Manchester Unitedin tai yleensä jalkapallon historiasta kiinnostuneille, mutta elämää muuttavaa lukukokemusta siitä ei kannata odottaa.

The post Viihdepääty: Ei Fergie-timeä Fergien omaelämäkerralle appeared first on Byyri.

”Ennen kuin lähdet, kannattaa lukea Tim Parksin kirja A Season With Verona. Vaikka kirja kertoo Hellas Veronasta, saat paljon enemmän irti matkastasi.”

Kyseinen ystäväni on tällä vuosikymmenellä asunut kahteen eri otteeseen pätkän Italiassa ja lisäsi, että mainittu kirja oli hänelle aikanaan yksi suurimmista motivaatiotekijöistä Italiaan lähtöön.

Niinpä tartuin kirjaan poikkeuksellisen suurella odotusarvolla.

Valitettavasti en ehtinyt saada koko kirjaa luetuksi ennen omaa matkaani, mutta sain sen kautta reissulleni kyllä huomattavaa lisäarvoa. Ehkä suurin syy aikataulun pettämiselle oli se, että tämä oli koko elämässäni vasta kolmas englanniksi kirjoitettu kirja, jonka sain kahlattua läpi. Rutiini vieraan kielen kirjoihin puuttui vielä joten aikaa meni enemmän kuin osasin odottaa.

Putoamistaistelu vie mukanaan

Viivästyksestä huolimatta teos kannatti lukea. Kirjassa Tim Parks hyppää kaudeksi 2000–2001 Hellas Veronan matkaan. Hän kulkee seuran kiihkeimpien kannattajien kanssa jokaiseen otteluun. Lopputulos on inhorealistisen kaunis kuvaus Veronan kaupungista, kiihkeistä kannattajista Serie A:n putoamistaistelussa, jalkapallosta, ultrista sekä maan kulttuurista ja mentaliteetista.

Se on ennen kaikkea poikkileikkaus Italiaan sekä italialaisiin ja käy tietyllä tapaa jopa matkailukirjasta.

Minulla kesti jonkin aikaa päästä kirjaan sisään, mutta kun pääsin, se vei mennessään.

Kirjailija onnistuu upottamaan seurojen ja kaupunkien historiaa sekä niiden välisiä suhteita intohimoiseen tekstiinsä sen verran upeasti, että nojatuolissani huomaan eläväni mukana, kun lähdetään vaikkapa Bologna-awaylle.  Välillä tuntui siltä kuin itsekin olisin rautatieaseman laiturilla valmiina lähtöön. Joko mennään?

Minulle suurin nautinto tuli kuitenkin ehkä silloin, kun kirjoittaja kuvaili seuran suhteita Italian isoihin joukkueisiin. Pääsin jyvälle siitä, mitä kaikkea milanolaisten, roomalaisten ja Juventuksen kohtaaminen voi heille tarkoittaa. Lisäksi Hellaksen kannattajien tunteiden kuvailu Chievon noususta kaupungin urheilulliseksi ykkösseuraksi oli rehellisyydessään antoisaa.

Yhä ajankohtainen teos

Vaikka kirjan tapahtumista on yli 15 vuotta aikaa, koen, ettei itse teos ole vanhentunut päivääkään. Tämä johtunee ajattoman laadukkaasti kirjoitetun tekstin lisäksi myös siitä, että italialainen jalkapalloinfrastruktuuri, -kulttuuri sekä seurojen väliset asetelmat eivät ole kirjan hetkistä juurikaan muuttuneet, vaikka välissä italialainen jalkapallo on kokenut välillä kovaakin turbulenssia.

Mielestäni kirjalla on todella paljon annettavaa kaikille fanikulttuurista sekä italialaisesta jalkapallosta kiinnostuneille. Kirja vie paljon syvemmälle italialaiseen futikseen kuin yksikään televisiosta katsottu Serie A:n kamppailu. Lukija pääsee paikkoihin, joihin kamerat eivät ylety – ihmisten ja tarinoiden luokse. Sen yksinkertaisuus viehättää.

Vahva lukusuositus.

The post Viihdepääty: A Season With Verona appeared first on Byyri.