Vaikka Valioliiga-kauden päätöksestä on kulunut jo lähes kolme kuukautta, takasivat sekä Copa America, Afrikan mestaruusturnaus että naisten MM-kisat sen, että tänäkin kesänä huipputason
jalkapallosta saatiin nauttia aina heinäkuun jälkipuoliskolle. Uusi kansainvälinen kausi on myös jo alkanut, kun ensimmäiset seurat ovat jo aloittaneet karsintaurakkansa eurokentillä.

Myös Liverpoolin tuleva kausi häämöttää jo lähellä, sillä 4. elokuuta pelattavan Community Shieldin jälkeen hallitsevat Euroopan mestarit liikuttavat palloa keskiympyrästä ensimmäistä kertaa
Valioliigassa ensi perjantaina 9. elokuuta, Teemu Pukin Norwichin isäntänä. Onkin siis oiva tilaisuus tarkastella Anfieldin isäntien viime kautta, tulevaa kautta sekä kuluvaa kesää.

Täydellinen kausi

Kausi 2018/2019 ei olisi Liverpoolilta juuri mennä paremmin. Tämä siitäkin huolimatta, että jo liian  kauanhimoittu Valioliigan hopeinen palkintokannu jäi harmittavasti vain yhden pisteen päähän
historian suuripisteisimpään kakkossijaan päätyneen kauden jälkeen. Kaudesta on silti otettavana mukaan ensi kaudelle vain ja ainoastaan positiivisia asioita.

Maaliahneena joukkueena Jürgen Kloppin aikana tunnettu Liverpool onnistui edellisen kesän aikana hiomaan tasapainoa pelaamiseensa. Uutta veräjänvartijaa oli seuraan kaivattu kuin sateita, Saharassa ja brassivahti Alisson täyttikin tuon roolin paremmin kuin kukaan uskalsi etukäteen
toivoa. Yhdessä maailman parhaan topparin – Virgil van Dijkin – kanssa he komensivat lopulta jopa koko liigan parasta puolustusta Liverpoolin päästässä koko kaudella vain 22 maalia. The Redsin nappikauden taustalla olikin täyttä kevlaria ollut puolustus, eikä liigan pelottavin hyökkäys, kuten moni ennen kautta uumoili.

Ottaen huomioon, että näiden kahden johtohahmon ohjastamana merseysideläiset laukkasivat Valioliigan historian kolmanneksi suurimpaan pistepottiin (häviten vain tämän ja viime kauden
Manchester Citylle), ei kautta voi pitää kuin täysosumana, käänteli ja väänteli sitä miten päin tahansa.

UCL-mestaruus oli helpotus Kloppille

Lähes täydellisyyttä hipovaa Valioliiga-sesonkia säesti kuin Georg Friedrich konsanaan isokorvaisen
europytyn nosteleminen kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Takellellen alkanut ja jopa yllättävänkin heikkojen esitysten sävyttämä lohkovaihe saavutti kliimaksinsa, kun Pool viimeisellä
kierroksella varmisti pudotuspelivaiheeseen etenemisen, kiitos jälleen kerran maalivahtinsa Alissonin. Tämän jälkeen seurasi dominointia vieraskentällä Münchenissä sekä totaalinen ylikävely
Portoa vastaan. Todellisen huippunsa seuran matka finaaliin saavutti kuitenkin ikimuistoisessa Anfieldin illassa Barcelonaa vastaan ottelussa, jonka on oltava yksi kaikkien aikojen nousuja
Mestarien liigan historiassa.

Finaali Tottenhamia vastaan ratkesi harmillisesti kyseenalaiseen pilkkuun, mutta se ei lainkaan vähennä Liverpoolin täydellisen puolustamisen merkitystä, saatika seuran koko kauden kestänyttä
matkaa finaaliin. Eikä se myöskään ole pois kannattajilta, jotka ovat odottaneet uutta pokaalia monen monta pitkää vuotta. The Reds ansaitsi isokorvaisen pokaalinsa, ja voi suurella ylpeydellä  tuntea olevansa Euroopan paras seura ainakin pitkälle ensi kevääseen asti.

Mestarien liigan pytty oli myös helpotus Jürgen Kloppille, joka seuraan tullessaan lupasi palauttaa pokaalit Anfieldille. Vaikka Kloppin prosessi ei enää paremmin voisi sujuakaan, ja kausi kaudelta pelaamisessa on nähty selviä parannuksia, on jalkapallon maailma silti armoton – sekä fanit että
omistajat vaativat voittoja. Uskon, että ensimmäinen mestaruus antoi myös uskoa seuraa ympäröiville ihmisille Kloppin prosessiin, Kloppille itselleen helpotuksen henkäyksen monen hävityn finaalin jälkeen ja lisäsi seuran kiinnostavuutta entisestään pelaajien keskuudessa.

Joko jo ensi kaudella?

Mutta mitä sitten tällaisen kauden jälkeen? Luonnollisestihan ainoa parannus tuloksellisesti olisi sekä Mestarien liigan että Valioliigan voittaminen. Mutta tämän vaatiminen olisi toki sama kuin vaatisi Usain Boltia alittamaan oman 100 metrin maailmanennätyksensä uudestaan jokaisessa kilpailussa.

Vaikka nyt onkin Liverpoolin seurajohdolla sekä kannattajilla oikea aika vaatia pokaaleja, on molemmissa leireissä osattava myös katsoa tulosten taakse, seuran kokonaisvaltaisen kehittämisen suuntaan. The Redsin tärkein tavoite on nyt palata kestomenestyjäksi sekä Englannissa että Euroopassa ja samalla lunastaa jälleen paikkansa keskustelussa maailman parhaasta jalkapalloseurasta.

Tämä vaatii – pokaalien voittamisen lisäksi – sitä, että Liverpool pelaa
viikosta toiseen sillä tasolla, jota maailman parhaalta seuralta voi odottaa, ja pystyy myös huonompana päivänä kaatamaan lähes minkä tahansa joukkueen. Se edellyttää tasaisen varmaa
suorittamista läpi kauden – ja kaudesta toiseen. Lisäksi tarvitaan äärimmäisen laadukasta työtä myös kentän ulkopuolella.

Kaikki edellytykset tähän on. Kloppilla on hyvien tulosten myötä työrauha seuran peräsimessä, peli on selvästi saksalaisen aikana kehittynyt kausi kaudelta ja seura on siirtomarkkinoilla onnistunut
kenties parhaiten koko jalkapallomaailmassa viimeisten vuosien aikana. Kehitys kuitenkin loppuu
tyytyväisyyteen, eivätkä Poolin suurimmat kilpailijat lepää laakereillaan; niinpä ei siis
Liverpoolkaan voi talviunisen otson tapaan uinua onnensa ohi. Töitä on tehtävä aamusta iltaan ja päivästä toiseen, jotta kilpakumppaneihin kiritty etumatka myös säilytetään.

Odottavista asetelmista uuteen kauteen

Liverpoolin kesä on ollut uutispuolella melko hiljainen. Mainittavimpia urotekoja ovat olleet Ballon d’Or -ehdokkaan Sadio Manen selviytyminen Afrikan mestaruuskisojen finaaliin, Alissonin ja Roberto Firminon kruunaaminen Copa American voittajiksi, Benjamin Buttonin lailla ikääntyvän
James Milnerin nousu (jälleen kerran) joukkueen sisäisten kuntotestien voittajaksi ja nuoren  RhianBrewsterin hienot otteet harjoituskaudella. Niin ikään siirtorintamalla on ollut hiljaista, seuran keskittyessä lähinnä kaventamaan rinkiään päästämällä muutaman rotaatiopelaajan lähtemään ja tuomalla sisään tulevaisuutta nuorten Sepp van der Bergin ja Harvey Elliottin
muodossa.

Seura näyttääkin olevan tällä hetkellä todella seesteisessä tilassa ja luottavan nykyiseen
kokoonpanoonsa, eikä nimekkäitä lähtijöitä tai tulijoita enää tämän kesän aikana todennäköisesti. nähdä Jopa huhupuolella on ollut viime ajat hiljaista, mikä kertonee siitä, että Klopp on tyytyväinen pelaajiin, joita hänellä on käytössään. Jos uusia naamoja Melwoodin harjoituskeskuksessa vielä kesän aikana nähdään, lienee tulija monipuolinen hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy antamaan lepoaikaa kenelle tahansa nimekkäästä kärkikolmikosta. Tämän
puolen ratkaisut riippuvat paljon siitä, kuinka paljon saksalaisluotsi uskaltaa laskea nuorten Divock Origin ja Brewsterin varaan sekä jäävätkö lainalta palanneet, mainiosti viime kaudella esiintyneet Ryan Kent ja Harry Wilson seuraan ensi kaudeksi.

Kaiken kaikkiaan Anfieldillä lähdetään siis uuteen kauteen erittäinkin rauhallisista tunnelmista. On toki vaarana, että tämä on mukavoittanut pelaajia hieman liikaa, mikä tietäisi ongelmia alkukaudella, mutta yhtä lailla on mahdollista, että se kertoo vain siitä, että joukkue on hitsaantunut vain entistä enemmän yhteen ja on valmis nostamaan tasoaan entisestään.

Yksi asia on kuitenkin varma: Vaikka seuran tavoite on pitkän aikavälin rakentamisessa, on se nyt tilassa, jossa siltä on pystyttävä vaatimaan pokaaleja vuodesta toiseen. Mestarien liigan voitto
osoitti, että tämä nippu pelaajia voi voittaa mitä tahansa, ja varmasti myös lisäsi pelaajien itseluottamusta voittamisen suhteen. Pitkän kauden aikana voi kuitenkin tapahtua mitä hyvänsä, ja kuten edellinen Valioliigan kausi osoitti, voi sesonki olla nappisuoritus, vaikkei ultimaattista
palkintoa tulisikaan. Jo tässä vaiheessa kesää tiedämme kuitenkin varmaksi sen, mikä on yhden kauden tähtäimellä Liverpoolin päätavoite.

Ja se on Valioliigan mestaruuspokaalin tuominen Anfieldille.

The post Mersey-joen rannalta: Allez Allez Allez – ja mitä seuraavaksi? appeared first on Byyri.

Katse sarjataulukkoon sen paljastaa: Liverpool on jouluun tultaessa Valioliigan kärjessä.

Täydellinen syyskausi

Sarjajohto tässä kohtaa kautta povaa punaisille hyvää kohti toukokuuta mentäessä. Yhdentoista viimeisimmän kauden aikana kahdeksan kertaa mestaruuden on vienyt se joukkue, joka on johtanut liigaa jouluna. Nämä kolme poikkeusta ovat tulleet Arsenalin (07/08) sekä, yllätys yllätys, Liverpoolin (08/09, 13/14) toimesta.

Tarkoitus ei kuitenkaan ole paiskia vihtahousuja seinille. On vain ja ainoastaan hyvää lupaava ja onnellisuuden kyyneliä aiheuttava asia, että merseysideläiset ovat liigan piikkipaikalla, kun ihmisten ajatukset täyttävät Michael Bublén jouluklassikot kuin kinkku kiertoilmauunin. Liverpoolin fanien olisi nyt syytä juhlia ja pyöriä onnesta hämmästyneinä punaisissa lakanoissaan, sillä tätä herkkua ei olla tällä vuosituhannella saatu nauttia turhan usein. Sarjan paalupaikka ja jatkopaikka Mestarien liigan vaikeimmasta lohkosta – syyskausi ei yksinkertaisesti olisi voinut sujua paremmin.

Oma mielenkiintoni kohdistuu kuitenkin pistesarakkeen sijasta toiseen numeropylvääseen liigataulukossa. The Reds on nimittäin päästänyt vähiten maaleja kaikista liigan joukkueista.

Tarvitseeko muistuttaa, mikä koettiin punaisten suurimmaksi ongelmaksi viime kaudella, kun Euroopan viihdyttävin hyökkäys aiheutti murrosikäisessä sopraanossa kateutta herättäviä kauhun kiljahduksia vastustajissa kautta maan?

Ei sillä, että tarvitsisitte muistutusta, mutta samaan aikaan viime kaudella Liverpool oli päästänyt yhdessä Arsenalin kanssa eniten maaleja top-6-joukkueista.

Saumakohdat umpeen

Viime kauden suurin murheenkryyni onkin nyt parsittu kasaan, ja se on tehty tavalla, jota ainakaan itse en pelaajilta tai manageri Jürgen Kloppilta osannut odottaa. Legendaarista Martin Tyleria lainatakseni, ”defending is an art”, ja tämän kauden Liverpool on todella osoittanut hallitsevansa tämän taiteenlajin. Joukkue on lisäksi Melwoodin syövereissä oppinut puolustamaan pallolla huomattavasti aikaisempaa paremmin. Pelin rakentamiseen on aiempaa selvemmin tullut myös hidas vaihtoehto. Pelaajat uskaltavat nyt kierrättää palloa myös rauhassa, ja heillä on selviä ratkaisumalleja myös näiden hitaiden hyökkäysten päättämiseen. Juuri näiden puuttuminen oli usein ongelmana viime kaudella, kun vastustaja luovutti suosiolla pallonhallinnan punaisille.

Paitsi lisää vaihtoehtoja hyökkäykseen, tuo pallovarmuus myös rauhallisuutta omaan tekemiseen ja vähentää hätäratkaisuja ja yksi vastaan yhtä -juoksukilpailuja omassa puolustuspäässä. Joukkueen puolustaminen onkin näyttänyt huomattavasti rauhallisemmalta sekä kontrolloidummalta viime kauteen verrattuna. Pallovarmuus on itse asiassa tässä asiassa avainsana – Liverpoolin pallonhallintaprosentti on itse asiassa tullut viime kaudesta pari pykälää alaspäin, mutta nyt pallon kanssa kentällä esiintyy paljon itsevarmempi Pool, jolla oikeasti on pallon kanssa muitakin valmiiksi hiottuja ratkaisumalleja kuin vauhdikas eteneminen.

Toki tämä näkyy myös tehtyjen maalien määrässä. Liverpoolin peleissä on tehty tällä kaudella keskimäärin 2,18 maalia ottelua kohden, kun vastaava lukema viime kaudella oli 3,2. Enää joka ottelussa ei meuhkatakaan päästä päähän kuin rouvashenkilö hulluilla päivillä, vaan peliä pidetään huomattavasti paremmin omassa kontrollissa. 2-0-voitosta saa saman verran pisteitä kuin 4-2-hurjastelustakin.

Mutta eipä voi kukaan silti väittää, että punaisten otteluista olisi viihdettä puuttunut. Koko tähänastisen liigakauden viihdyttävin kamppailu pelattiin Poolin vieraillessa Emiratesilla, ja kenties koko syyskauden suurin jännitysnäytelmä saatiin PSG:n saapuessa häviämään Anfieldille.

Tämä taktinen muutos on osittain varmasti tietoista, vähemmän kuluttavampaan ja turvallisempaan pelityyliin siirtymistä, osittain taas pakon sanelemaa. Viime kauden päätteeksi toimestaan sivuun jäänyt, Kloppin pitkäaikainen aisapari, Zeljko Buvac on tunnetusti mies, joka vastasi pitkälti taktisista asioista ja on Heavy Metal Footballin takana. Buvacin tilanteesta ei tässä vaiheessa ole enempää tietoa, joten voimme vain toivoa, että kaikki on kunnossa ja mies nähdään taas Anfieldin kentän laidalla, kun aika on oikea.

Dominanssia tulevaisuudessa

Viime kaudella Liverpool oli siis iloinen maaliruisku, joka pelasi Euroopan viihdyttävintä futista. Tällä kaudella sama seura on osoittanut omaavansa koko Euroopan pitävimmän puolustuksen (the Reds on päästänyt vähiten maaleja kaikista Euroopan top-5-sarjojen joukkueista). Tulivoimaa on jouduttu hieman uhraamaan, mutta se hyväksyttäköön, kun työn laatu on näin häikäisevää. Yksi ajatus nousee silti ylitse muiden:

Kun viime vuonna Klopp teki kompromissin puolustuksen kanssa, ja opetti joukkueensa pelaamaan iloista, vauhdikasta ja tappavan tehokasta hyökkäyspelaamista, on tänä vuonna hyökkääminen joutunut leikkurin alle, kun fokus on selvästi ollut puolustuspelaamisen parantamisessa. Niin pallottomana kuin pallollisenakin. Joten mitä seuraakaan, kun ensi kaudella saamme nähdä Liverpoolin, joka ei enää joudu tekemään kompromissia kummankaan osa-alueen suhteen?

Tämän sanottuani tyydyn siis vain toteamaan, että Kloppon prosessi on paremmassa kuin hyvässä vauhdissa. Pelaajat ovat selvästi sisäistäneet managerin ajatukset, hankinnat ovat löytäneet paikkansa joukkueesta ihanteellisesti ja Klopp itse on ymmärtänyt Valioliigan vaatimukset ja osannut mukautua niiden edessä. Voimmekin siis olla hyvin optimistisia siitä, että viime kauden Mestarien liigan finaalipaikka ja tämän hetkinen sarjajohto ovat vain esimakua siitä, mitä jatkossa seuraa. Odotan vähintäänkin totaalista Euroopan dominointia.

Siispä, punaisen rakkaat Liverpool-kannattajat, ja muut lukijat, nauttikaa joulusta ja valioliigan piikkipaikasta. Nyt voi hyvällä omalla tunnolla tunkea kinkkua naamariin ja kaataa päälle pari jouluolutta, sillä tänäkin vuonna tärkeimmät lahjat ja suurimmat ilonaiheet meille tarjoavat yksitoista punanuttuista miestä.

The post Mersey-joen rannalta: Rakettien paisketta ja kinkun sulattelua appeared first on Byyri.

Sulaa vahaa

Kuvitelkaapa seuraava tilanne: Liverpool pelaa näyttävää ja vauhdikasta jalkapalloa. Energisen alun ansiosta se onnistuu ottamaan ottelussa nopeasti tai suhteellisen nopeasti kahden maalin johdon. Samalla, räjähtävällä pelityylillään joukkue jatkaa ottelun dominointia läpi toisen puoliajan, eikä vastustajalla tunnu olevan mitään virkaa kentällä. Ottelun voittajasta ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä.

Kuitenkin viimeisen parinkympin aikana paljon juosseiden pelaajien jalka alkaa kuitenkin selvästi painaa, ja ote alkaa siirtyä vastustajalle, joka janoaa maalia kuin Saharan läpi vaeltanut dromedaari vettä. Lopulta he iskevät kavennusosuman, jonka johdosta punanuttuinen joukkue kusee paniikissa housuihinsa kuin persu pride-kulkueessa, ja ote siirtyy täydellisesti tappioasemassa olevalle joukkueelle. Vääjäämätön tasoitusmaali syntyy vielä ennen päätösvihellystä, ja fanit saavat jälleen päivitellä tuttua sulamista.

Kuulostaako tutulta?

Jopa intiaanien hautausmaa Stephen Kingin romaanissa on viime vuodet ollut yllätyksellisempi juonenkäänne kuin tämänkaltaiset johtoaseman menettämiset Liverpoolin peleissä. Siitä päivästä lähtien, kun Jürgen Klopp astui punaisten valtaistuimelle, joukkue olikin ennen viime kevään ryhtiliikettä ja Virgil van Dijkin saapumista menettänyt enemmän pisteitä johtoasemasta kuin yksikään toinen seura Euroopassa.

Uusi selkäranka

Siksi tämän alkukauden positiivisin yllätys onkin ollut se, että tämä housuunpaskojien valtakunta on lopulta valahtanut kasaksi raunioita, ja tilalle on noussut uusi ja uljas Liverpool.

Lähes täsmälleen yllä kuvatun kaltainen tarinan kulku koettiin myös alkukauden otteluissa Leicesteriä ja Tottenhamia vastaan – sillä mestaruuspokaalin kokoisella erotuksella, että punaiset kestivät loppuun asti, ja kavennusmaali jäi vastustajan ainoaksi lohduksi. Vielä merkittävämpi osoitus uudistuneesta itseluottamuksesta annettiin Mestareiden liigan ensimmäisellä kierroksella PSG:tä vastaan, kun pariisilaiset päästettiin ottelun lopussa tasoihin, mutta joukkue jaksoi silti uskoa itseensä ja onnistui taikomaan voittomaalin aivan ottelun loppuhetkillä. Tilanne, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisi mennyt juuri päinvastoin vielä viime kaudella.

Vastaavaa itseluottamusta henkivät myös pelaajien otteet Stamford Bridgellä toissa viikolla. Usko ei tuntunut horjuvan missään vaiheessa, ja todellisia huippupaikkoja rakennettiin tuhlattavaksi asti ennen Daniel Sturridgen aivan käsittämätöntä tasoitusosumaa.

Pelaajarinki sekä valmennusporras ovatkin luoneet Melwoodin harjoituskeskuksen syövereissä täysin uudenlaisen kulttuurin seuran ympärille – kulttuurin, jossa itseensä uskotaan eikä ensimmäisestä vastoinkäymisestä iske päälle täysimittainen paniikki.

Osoitus asennemaailman muutoksesta oli myös tyylipuhdas ja dominanssia peilaava 3-0-voitto Southamptonista Valioliigassa. Lopputuloksessa ei ole toki mitään erikoista, jos ei huomioida sitä, että se saavutettiin Mestarieen liigan ottelua seuraavalla kierroksella. Näistä peleistä kun Liverpool ei saalistanut voiton voittoa viime kaudella.

Samalla tavalla onnistumiseksi voidaan lukea Manchester Cityn täydellinen hyydyttäminen viime sunnuntaina viime viikkoina kovalle kuormitukselle joutuneen joukkueen toimesta. Tällä kertaa ei nähty iloista ylikävelyä tai totaalista katastrofia kuten viime kaudella, vaan tilalla oli kypsää ja realistista pelaamista.

Muutos pelaajien asenteissa onkin vain osa laajempaa muutosrintamaa, jonka Klopp on ajanut läpi Mersey-joen rannalla. Saksalaisen vaatima pelityyli on omiaan kuluttamaan pelaajat loppuun niin fyysisesti kuin henkisesti – tällä kaudella tuota pelityyliä on muokattu selvästi pelaajia säästävämpään ja palloa hallitsevampaan suuntaan. Tämän myötä jokaisen pelaajan kone ei ehkä viimeisen kaksikymppisen aikana piiputakaan enää kuin vaarin perintölada jäisessä ylämäessä. Samasta syystä johtuen pelaajat ovat varmasti olleet fyysisen kärsimyksen ylärajoilla viikkoina, joihin on osunut sekä Mestareiden liigan että Valioliigan ottelut. Tällä kaudella Poolin rinki on niin paljon laajempi, että Klopp pystyy huomattavasti enemmän kierrättämään pelaajiaan, joka mahdollistaa useammat tuoreet jalat jokaiseen peliin. Yksi väsynyt Napoli-ottelu on isossa kuvassa vain työtapaturma.

Muutoksen tuulet pyörivätkin Merseysidellä railakkaammin kuin nuoriso mummotunnelissa, ja ne luovat uutta Liverpoolia niin kentällä, kulisseissa kuin pelaajien pääkopissa. Jos seura onnistuu loppuun asti uuden selkärangan ja kulttuurin kasvattamisessa Anfieldilla, poistaa se toki joukkueesta yhden piirteen, joka on ollut punaisille niin ominainen kuluneina vuosina. Ja juuri tämän ominaisuuden poistuminen saattaa tietää täydennystä Anfieldin pokaalikaappiin lähitulevaisuudessa.

The post Mersey-joen rannalta: Taakse jää, housuunpaskojien valtakunta appeared first on Byyri.

Tämän tekstin aiheena on kuitenkin yllä mainituista kolmesta kesän ihanuudesta ensimmäinen, eritoten Mersey-joen rannan punaisen joukkueen siirtohassuttelut.

Rahaa paloi

Vaikka kesällä ei saunaa hikeä tuottamaan tarvittukaan, on Liverpoolissa hikoiltu myös työnteon vuoksi. Seuran siirroista vastaavat henkilöt ovat nimittäin painaneet pitkää päivää ja valvoneet öitä saadakseen puristettua kaikkein maukkaimman mehun siirtomarkkinoiden hedelmäpuusta. Kirkkaanpunainen lepakkopuhelin on pirissyt kuumana pitkin kesää, kun tarjouksia on ammuttu muiden seurojen suuntaan kuin kääpiöitä sirkustykillä, samalla kun seuran omat ilmatorjuntatykit ovat olleet viritettyinä joukkueen omista pelaajista haaveilevia, Mersey-joen yläpuolella kierteleviä tarjoushaukkoja varten.

Kaiken tämän tohinan keskellä myös rahaa paloi kuin luonnontuotetta reggae-klubilla. Liverpoolin harmittavan pientä siirtokassaa harmitelleet ja rahaseuroille ilkkuneet fanit haluavat kenties laittaa silmänsä kiinni ja korvansa tukkoon seuraavan lauseen ajaksi: Pool kulutti kesän siirtomarkkinoilla eniten rahaa englantilaisista joukkueista, ja on täten kuluttanut yhteensä 965 miljoonaa puntaa siirtoihin tämän vuosikymmenen aikana.

Tämä lähes miljardin punnan hyppy kolikkomereen on ollut omiaan aiheuttamaan niin suuren molskahduksen, että suuremman lätäkön on jälkeensä jättänyt vain muutama seura. Sitten vuoden 2010 enemmän puntia ovat markkinoille syytäneet vain Manchester City, Chelsea, Barcelona, PSG, Manchester United sekä Juventus. Muun muassa kolme peräkkäistä Mestareiden liigan voittoa nimiinsä napannut Real Madrid jäi kulutuksessa selvästi markkinoiden suurimpien kuluttajien taakse.

Toisaalta, juuri Liverpoolin kovimmat kilpailijat Englannin kentillä voisivat myös osallistua ”Suurin kuluttaja” –tosi-tv-formaatin tämän vuosikymmenen painokseen, sillä kuudentoista tämän vuosikymmenen aikana eniten rahaa polttaneen seuran joukossa on peräti seitsemän Valioliiga-jengiä.

Money well spent

Toki Pool on siirroillaan vahvistanut järkevästi juuri niitä osa-alueita, jotka paikkaamista ja kiinni ompelua kaipasivatkin. Koilis-Englannissa masennuslääkkeiden myynnin ennätyslukemiin nostanut maalivahtipeli laitettiin kerralla kuntoon, kun AS Romassa aivan maagisia otteita esittäneestä Alissonista tehtiin hetkeksi aikaa maailman kallein maalivahti. Sen lisäksi, että viime kaudella yhtenä Euroopan parhaista torjujista kunnostautunut brassi on tuonut punaisten alakertaan jämäkkyyttä ja aivan uuden ulottuvuuden jalalla pelaamiseen, on mukava nähdä, että hän myös kunnioittaa seuran viimeaikaisia maalivahtiperinteitä.

Sen lisäksi manageri Jürgen Klopp on huomannut pelaajamateriaalissa samat puutteet ja kolot (ei Tourè, huom.) kuin kannattajatkin, ja niinpä viime kaudella todella ohuena esiintyneitä keskikenttää ja laitakaistoja on myös vahvistettu onnistunein täsmäkaappauksin. Saksalaisluotsin aikana Liverpoolissa onkin opittu panostamaan määrän sijasta laatuun.

Kun Emre Canin myötä joukkueesta poistui selkeä keskikentän pohjapelaaja, hankittiin tonttia hoitamaan aikaisemmin lähes kaikkien suurseurojen kiikarissa ollut Fabinho. Kyseinen siirto tuleekin todelliseen tarpeeseen, sillä roolia varsin kelvollisesti viime kaudet hoitanut punaisten kapteeni, Jordan Henderson, on auttamatta verkkaisempi ja pallollisempi vaihtoehto, eikä tarjoa puolustuslinjalle riittävää tukea huippujoukkueita vastaan. Sen lisäksi Klopp on vielä yllättäen alkukaudesta näyttänyt, että hänen pelijärjestelmänsä ansiosta Liverpoolin maali pysyy myös ilman ketään yllä mainittua koskemattomana kuin nunna luostarin kesäleirillä. 

Kenties eniten innoissaan The Redsin kannattajien tulisi kuitenkin olla keskikentän uudeksi moottoriksi hankitusta Naby Keitasta. Kuumaverinen kipittäjä on tehojensa lisäksi ihastuttanut Saksassa sekä repivillä kuljetuksillaan että syöttövalikoimallaan, ja hän tuokin juuri sitä kaivattua luovuutta ja ratkaisukykyä Poolin pelinrakentamiseen, jota sieltä erään brassitaiturin poistuttua on puuttunut. Guinealainen pelasi Bundesliigassa kaksi nappikautta, ja on alkaneella kaudella koko Valioliigan mielenkiintoisimpia pelaajia.

Kun mies vielä vasta 23-vuotiaana todennäköisesti vain jatkaa kehitystään, on punaisilla hyvin mahdollisesti käsissään seuraava brittikenttien todellinen läpimurtopelaaja. Ainoa kysymys onkin, kuinka helposti kuumentuvan Keitan keskittymiskyky kestää astetta fyysisemmässä Valioliigassa.

Kun vielä hyökkäyspäähän leveyttä tuomaan hankittiin jo Englannin korkeimmalla tasolla tasonsa todistanut Xherdan Shaqiri, joka onnistui hurmaamaan Liverpool-fanit jo ensimmäistä kertaa avaukseen noustessaan seksiä tihkuvalla vapaapotkulla, on kilpailu pelipaikoista Melwoodin harjoituskeskuksessa kovempaa kuin kertaakaan kuluneella vuosikymmenellä. Ja se jos mikä on lisää entisestään kiinnostusta Anfieldin isäntien ympärille.

The post Mersey-joen rannalta: Seksikäs siirtokesä appeared first on Byyri.

Liverpool on kaikkineen ollut Euroopan kauneimman kilpailun finaalissa seitsemän kertaa. Kaikki muut englantilaiset seurat ovat pystyneet samaan yhteensä yhdeksän kertaa, ja näistäkin suuri ja mahtava Nottingham Forest on saavuttanut kaksi.

Europelien taikaa

Anfieldin legendaarisista euroilloista on puhuttu ja tarinoitu pitkään, jo legendaaristen Bill Shanklyn ja Bob Paisleyn ajoista alkaen. ”European Nights” tarjoaa Anfieldillä jotain niin suurta, kaunista ja historiallista, ettei yksikään seura maailmassa pysty siihen vastaamaan. Tunnelma Merseysidellä on näinä iltoina niin taianomainen, että paikalle päästessään jopa Merlin pyörisi pöksyissään kuin maaseudun isäntä ostoskeskuksessa.

Paikalla ollessaan voi jopa tuntea olevansa osa seuran mahtavaa historiaa ja kokea menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden painavuuden harteilla. Me, jotka emme ole Anfieldin eurotaikaa kokeneet, voimme vain tyytyä tutustumaan osallisten kokemuksiin ja tuntemaan väristykset selkärangassamme.

Kaikkein kiihkeimmänkin fanin on kuitenkin myönnettävä, että suuret ja mahtavat euroillat ovat kiertäneet seuraa kaukaa viime kausina, aina Rafael Benitezin ajoista lähtien. Paitsi Liverpoolille ja sen faneille, on tämä ollut erittäin suuri menetys koko Euroopan jalkapalloyhteisölle. Liverpoolia on kaivattu Euroopassa, ja sen seurakulttuuri, historia ja poikkeuksellinen tunnelma kuuluvat ehdottomasti eurofutiksen kärkikahinoihin.

Nyt Mersey-joen rannalle on kuitenkin saapunut mies Saksasta, joka on muuttanut tämän kaiken. Tämä hymyilevä, Opelilla ajava velikulta antoi meille esimakua Anfieldin kuuluisasta eurotunnelmasta jo toissa kaudella, kun hän luotsasi miehistönsä Eurooppa-liigan finaaliin. Etenkin toinen osaottelu Borussia Dortmundia vastaan Anfieldillä oli osoitus sähköisestä tunnelmasta, jolla valaisisi koko Luoteis-Englannin, sekä siitä taianomaisuudesta, joka Anfieldin illassa voi tapahtua.

Maineensa veroinen joukkue

Viimeistään tällä kaudella Jürgen Klopp ja Liverpool, tehokolmikkonsa etunenässä, ovat todellakin herättäneet Merseysiden yleisön eurohorroksestaan. Poolin pelaaminen on ollut silmiä hivelevää, ja se on marssinut vastoin kaikkia ennakko-odotuksia aina finaaliin asti.

Ja mikä hienointa, se on tehnyt sen tyylillä. Liverpool on järjestäen murskannut niin pienet kuin suuretkin vastukset kotinurmellaan, osoittaen, millainen linnake Anfield on vierailijoille. Poikkeuksena sallittakoon toinen osaottelu Portoa vastaan, jolloin totaalinen murskaus oli hoidettu jo ensimmäisessä osaottelussa Portugalissa.

Liverpoolin tämän kauden kotiotteluiden maaliero Mestarien liigassa on 20-4, ja kyllä, arvasitte oikein. Joukkue ei ole hävinnyt kertaakaan kotinurmellaan.

Ja Merseysiden yleisö on enemmän kuin antanut oman panoksensa seuran myyttiseen taipaleeseen kohti finaalia. Väki Anfieldin lehtereillä on jälleen tuonut maagisen eurotunnelman osaksi Euroopan suurinta kilpailua, ja se kuuluisa eurotaika on jälleen fanien ja pelaajien yhteistyönä saapunut elämäämme – pitkän odotuksen jälkeen. Tunnelma Poolin kotipyhätöllä tämän kauden aikana on aiheuttanut tahatonta kohoamista housuissa ja enemmän kylmiä väristyksiä kuin jääpala kesken…Niin, no.

Historiasta kulttuuria nykyhetkeen

Kyllä, meille on naurettu viime vuosina. Meidän historiassa kiinni roikkumisellemme on ilkuttu.

On kuitenkin tärkeää ymmärtää yksi asia. Historia ja kulttuuri, joka Liverpoolilla on, ei synny itsestään. Ja ennen kaikkea, se ei katoa. Sellaista seurakulttuuria ei voi ostaa rahalla, eikä sitä voi saavuttaa edes hetkellisellä kotimaan kenttien dominoinnilla. Se vaatii vuosikymmenten menestymisen, jolla luodaan seuran arvoja ja identiteettiä.

Vaikka vastaan tulisi laihoja vuosia, me tiedämme, että me tulemme nousemaan aina takaisin. Se on osa Liverpoolin DNA:ta. Ja nyt Klopp on saanut juurrutettua tämän saman uskon ja olemuksen myös pelaajistoomme.

Liverpool on uniikki seura, jonka historia hakee vertaistaan. Jalkapallo on kotoisin Englannista, ja me olemme ylivoimaisesti menestynein englantilaisseura Euroopan kentillä. Me olemme suurseura, ja me kuulumme Euroopan huipulle. Fanit tietävät sen. Nyt pelaajatkin tietävät sen.

Ja kävi Kiovan finaalissa kuinka vain, nyt myös muu maailma muistaa sen. Kuten Sadio Mane haastattelussaan totesi: We’re Liverpool.

The post Mersey-joen rannalta: We’re Liverpool appeared first on Byyri.

Koska haluan kuitenkin pitää katseen seuran suunnassa laajemmin, osoittaa toinen silmäni jo samalla horisonttiin, kun toinen vielä kuolaavalla ilmeellä vahtaa tämän kevään ratkaisupelejä.

Liverpool pelaa kaikkien, jopa seuran omien fanien, yllätykseksi Euroopan suurimman ja kauneimman kilpailun välierissä. Syy tähän on kuitenkin hyvin yksinkertainen: kyseessä on aivan täysin eri joukkue, kuin viime kaudella tai edes viime syksynä.

Olen itsekin parjannut Poolia sen perisynnistä, asiasta, josta joukkue on tullut tunnetuksi viime vuosina, niin Brendan Rodgersin kuin Jürgen Kloppin alaisuudessakin – nimittäin epätasaisuudesta. Sekä Rodgersin että Kloppin aikakausilla punaiset ovat olleet joukkue, joka saattaa hyvänä päivänä yllättää kenet tahansa. Vastapainona on kuitenkin ollut suorastaan säälittäviä otteita ennalta heikompia joukkueita vastaan, ja suorastaan kammottavia, kyynelkanavat avaavia koomailuja ja sulamisia otteluiden ratkaisuhetkillä. Toisin sanoen joukkue on ollut henkisesti äärettömän epävakaa.

Viimeisen puolen vuoden aikana saksalainen manageri on löytänyt tähän lääkkeen.

Henkisen kasvun paikka

Sallikaamme ottaa käsittelyyn Mestarien liigan puolivälierän toinen osaottelu Etihadilla. Ensimmäisessä ottelussa luodut asetelmat olivat selvääkin selvemmät: Liverpool etenee välieriin, jos se ei päästä Cityä hurmokseen tai varsinkaan päästä aikaista maalia.

Manchesterin isännät maalasivat ottelun toisella minuutilla Virgil van Dijkin karmaisevasta, henkilökohtaisesta virheestä.

Mitä tekee tämä punainen housuunpaskojien luvattu valtakunta? Ei hätkähdä sitten pätkääkään, vaan jatkaa omaa peliään ja kaiken lisäksi tulee toiselle puoliajalle vielä toisen selkärangan mitan kasvaneena. Kaiken kukkuraksi itse herra van Dijk suorastaan sisuuntuu tästä ja pelaa loistavan, virheettömän ottelun. Tälläistä henkistä yliotetta ja kypsyyttä en rakkailta punanutuiltani olisi vielä syksyllä osannut odottaa.

Merseysiden ylpeys on löytänyt otteisiinsa lähes hämmästyttävää tasaisuutta, jonka lisäksi avainpelaajat ovat kasvaneet henkisesti vähintäänkin Jaap Stammin kokoisiksi monstereiksi. Enää ei pelaajien puntti tutise ratkaisuhetkillä eikä suuriin otteluihin tarvitse laittaa ruskeita alushousuja jalkaan. Ylistetty olkoon herr Klopp!

Tai näin kuvittelin vielä noustessani sängystä viime viikon lauantaina.

Teini-Liverpool ja keski-ikä-Pool

Tämän jälkeen on koettu aivan viime hetken sulaminen 2-0-johdosta tasapeliin suurta ja mahtavaa West Bromwich Albionia vastaan sekä täydellinen otteen menetys AS Romaa vastaan viimeisen 15 minuutin aikana Anfieldillä.

Roma-ottelussa oli toki kyse enemmänkin pienestä keskittymisen herpaantumisesta kuin totaalisesta sulamisesta – päättyihän ottelu kuitenkin isäntien 5-2 voittoon. Tulosta enemmän tilanteesta vaarallisen tekee Liverpoolin historia tämän kaltaisissa tilanteissa sekä Roman pelaajien henkinen kovuus – he kun tekivät aiemmin uskomattoman nousun täysin identtisestä asemasta kotona FC Barcelonaa vastaan.

Liverpool tulee olemaan toisessa osaottelussa henkisesti kovemmassa mankelissa kuin kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella. Punaisten faneilla on kolmen maalin johdosta huolimatta todellinen syy jännittää.

Toisaalta Liverpool on osoittanut viime aikoina todella merkittävää kypsyyttä ja kykyä pelata henkisesti ja taktisesti fiksusti. Otteluparissa Cityä vastaan nähtiin lähes täydellinen Liverpool.

Ensimmäinen osaottelu oli tuttua, yltiöpäisesti prässäävää, kaikkia paitsi vastustajaa viihdyttävää ja kaksitahdin hajuista, teinimäistä kiimaa ja vauhtia pursuavaa Poolia. Toisessa osaottelussa teini-Liverpoolin rinnalle sen sijaan kasvoi aikuinen, kylmähermoinen ja kaiken nähnyt keski-ikä-Pool, joka ei vähästä hätkähdä.

Olkoonkin, että Etihadin ensimmäisellä puoliajalla City vei peliä miten tahtoi ja saimme kenties hieman tuomarillista avustusta, nähtiin otteluparissa suorastaan utopinen, kenties tämän kauden Euroopan vaarallisimman hyökkäyksen nollaaminen. Kummankin ottelun jälkimmäisellä puoliskolla nähtiin käsittämättömän kypsä pelin jäädytysoperaatio, joka sai sormet paleltumaan Suomessa asti eikä varmasti olisi onnistunut muutaman kuukauden takaiselta joukkueelta.

Niin kauan kuin Pool pystyy pitämään yllä tätä tervettä, keski-ikäistä rauhallisuutta ja kypsyyttä menettämättä teini-ikäistä intoaan ja vauhtiaan, tulee jälki olemaan tulevilla kausilla tuhoisaa.

Tulevaisuus puntarissa

Tätä henkistä kypsyyttä ja taktista muovautumiskykyä tarvitsee Merseysiden punainen joukkue vielä tämän kauden ratkaisuhetkillä, mutta myös pitkälle tulevaisuuteen. Liverpool on sen kynnyksellä, että kunnia ja maine palaa Anfieldille. Tämä vaatii kuitenkin kaksi asiaa.

Ensinnäkin, ensi kaudella The Kop –katsomon edessä on pelattava Mestarien liigaa. Mikä tahansa muu tulos tuomitsisi tämän kauden todelliseksi katastroofiksi ja tekisi seuran pelaajista suurempia sulajia kuin jäätelöpallo saharalaisissa grillibileissä. Tämän välttäminen vaatii joko neljän joukkoon sijoittumisen Valioliigassa tai Mestarien liigan voiton.

Kumpikin on täysin omissa käsissä.

Toisekseen, henkisen kypsyyden ja pelin kehittymisen on näyttävä myös ensi kaudella ja siitä eteenpäin. Tähän äärimmäisen merkittävä, lähes korvaamaton askel olisi lujittaa pelaajien ja seuran identiteettiä pelaamalla kauden parasta jalkapalloa sen tärkeimmässä paikassa. Tähän asti tason nostaminen tiukan paikan tullen on joukkueelta onnistunut. Fanien on syytä toivoa samaa, kun panoksia käännetään vielä napsun verran ylöspäin.

Ensi viikolla pelataan sekä ratkaiseva toinen osaottelu Roomassa että Valioliigan kannalta erittäin merkityksellinen Chelsea-ottelu Lontoossa. Näiden otteluiden lopputulema voi jäädä pelaajien takaraivoon todelliseksi peikoksi tai suureksi henkiseksi voimavaraksi pitkälle tulevaan. Liverpoolilla on yksi ainoa tavoite – olla jälleen vakavasti otettava eurooppalainen suurseura. Tämän toteutuminen ja seuran tulevaisuus voi jopa ylikorostetusti kulminoitua yhteen ainoaan viikkoon.

Ollako vai eikö olla?

The post Mersey-joen rannalta: Hamletin kokoinen arvoitus appeared first on Byyri.

Liian paljon aikaa on vierähtänyt edellisestä punaisten otteita käsittelevästä kolumnista. Tähän väliin on mahtunut paljon hyvää, paljon huonoa, ja siirtoikkuna huomioiden, paljon tekemättä jätettyjä asioita. Kuitenkin, ainoastaan yhteen asiaan olemme saaneet varmistuksen – Liverpool FC on tällä hetkellä harvinaisen merkillinen seura.

Askel eteen, toinen taakse

Sama joukkue on tällä kaudella kyennyt pelaamaan sekä Valioliigan parasta, että huonointa jalkapalloa. Tuon yhden joukkueen voi aivan hyvin odottaa murskaavan Real Madridin tai Juventuksen Mestarien liigassa, mutta otteluiden välissä ottavan kuokkaan kolmannen sarjaportaan kyläjengiltä cup-ottelussa. Tämä lopputulema on mahdollinen toki vain silloin, jos sekä Liverpool että tuo kyläjengi eivät olisi pudonneet kyseisestä kilpailusta jo kättelyssä.

Punaisten otteet sarjakärkeä Manchester Cityä vastaan olivat 75 minuutin ajan totaalisen seksikästä katsottavaa. Andy Robertsonin kiimaisen prässin aikana Anfieldin lehtereillä on vallinnut sellainen kollektiivinen seisokki, että jopa Mario Götzen himo maailmanmestaruuspokaalia kohtaan jää toiseksi. Seuraava ottelu silloin sarjan pohjalla majaillutta Swanseaa vastaan, oli puolestaan niin saamaton ja unettava, että jopa ADHD:stä kärsivä Marsupilami olisi vaipunut koomaan tylsyydestä.

Spursia vastaan Pool esitti sen sijaan kerrankin järkevää ja voittavaa pelaamista reagoimalla vastustajan vahvuuksiin, mutta puolustuksen nukahdukset maksoivat voiton. Jälleen kerran.

Kun Liverpoolin ailahtelevat esitykset, pääosin loistavat otteet sarjan kärkiporukoita ja vaisut esitykset alempaa kastia vastaan, ovat nyt jatkuneet jo koko Jürgen Kloppin valtakauden, on syystäkin herännyt kysymyksiä saksalaisen kyvystä luoda useampia toimivia pelisysteemejä ja motivoida joukkuetta. Ajankohtaisen talven siirtoikkunan vuoksi vielä suurempi kysymys on, miksi seura ei hankkinut keskikentälle luovaa pelaaja puhkomaan busseja, niin sanottua nyssenrikkojaa, Philippe Countinhon lähdettyä?

On kuitenkin muistettava, että sekä kehujat että kriitikot hiljenevät ja puhkeavat huutoon hyvinkin nopeasti. Titaaninen esitys Manchester Cityä vastaan sai Kloppon näyttämään taas nerolta, kun inflaation jyrsimiltä markkinoilta ei raahattu ylikallista palkkasoturia jakamaan palloja hyökkäyksen kolmelle amigolle. Seuraavalla kierroksella Swanseaa vastaan jäätiin maaleitta, ja kitisijöiden oli helppo nousta pitämään älämölöä hankintojen puutteesta.

Kriittiset ajat edessä

Kaikkien tuntema totuushan on, että luova pelintekijä Liverpoolin keskikentälle ei tekisi hallaa joukkueelle. Toisaalta nykyinen materiaali on osoittanut, että jos se saadaan piiskattua äärimmilleen, riittää senkin taso lähes mihin tahansa. Eikä – kaikella kunnioituksella jo aiemmin mainittua Götzeä kohtaan – Kloppilla ollut Borussia Dortmundissakaan brasialaisen David Copperfieldin veroista pallotaituria jakamassa palloja.

En kiellä, etteikö Pool vahvistuksia tarvitsisi, eikä nykyisellä materiaalilla kannata pidätellä hengitystään pokaalisadetta odotellessa, mutta meillä on kaikki tarvittava, jotta saksalaismanageri joukkoineen voi ottaa jälleen yhden askeleen eteenpäin projektissaan. On hyvä muistaa, että Liverpool-juna on puksuttanut tasaisen varmaa kehitystä Kloppin ajan alusta lähtien.

Kivenkovassa Valioliigassa kannattajilta vain kysytään malttia; pikavoittoja kun ei ole luvassa ilman suklaata rahaksi muuttavaa Willy Wonkaa seuran peräsimessä.

Kritiikkiäkin on kuitenkin annettava, kun sille paikka on. Voin vain ihmetellä, miksei vaikeuksista ole vieläkään otettu opiksi ja samanlaiset ongelmat jatkuvat. Saksalaisen meriiteillä varustetun valmentajan olisi syytä oppia myös muovaamaan pelityyliään vastustajan ja sarjan mukaan. Onneksi tästä on nähty merkkejä parempaan tällä kaudella, vaikka ongelmia kohdataan edelleen.

Merseysidellä ongelmat varmasti tiedostetaan, ja kesällä onkin tulossa hankintoja jo varmistetun Naby Keitan lisäksi. Näiden hankintojen onnistumiseksi, ja Kloppo-sedän projektiin luottamiseksi, on kuitenkin yksi erittäin tärkeä kriteeri, ja se on Mestarien liigan hymnin kaikuminen Anfieldillä myös ensi kaudella. Itseäni ei henkilökohtaisesti kiinnosta, tuleeko se Valioliigan top-4 sijoituksen vai Mestarien liigan voiton myötä, mutta varmaa on, että tasaisuutta otteisiin on sen eteen löydyttävä. Lukijat voivatkin sitten itse päättää, kumpaa reittiä pitävät todennäköisempänä.

The post Mersey-joen rannalta: Quo vadis, Liverpool? appeared first on Byyri.

Tämä oikeastaan tiivistää ja alleviivaa koko tämänhetkisen ongelman: Liverpool pelaa altavastaajapalloa.

Tätä ei nyt pidä ymmärtää väärin: termiä ei ole tarkoitettu haukkumasanaksi. Muuan Jürgen Kloppin Borussia Dortmund loi maineensa vauhtifutiksella ja vastaiskuilla, ja viime vuosien paras seurajoukkue Real Madrid on tehnyt vastaiskuista suoranaista taidetta. Ongelma ei olekaan pelityyli, vaan punaisten kyvyttömyys olla rehellisiä itselleen; Liverpool ei pärjää, kun se joutuu itse kontrolloimaan pelin temmon ja hallitsemaan palloa. Silti ottelusta toiseen tämä ”hallitsijan” viitta otetaan vastaan iloisesti kuin savolainen kalakukon, ikään kuin se olisi pakko vastaanottaa ottelun voittaakseen.

Voittoja ilman palloa

Minulla on sinulle uutisia, Klopp: Tiki-taka on kuollut. Otteluita voittaakseen ei enää ole pakko hallita palloa 80% ajasta. Tätä alleviivasi Mauricio Pocchettino viemällä – Liverpool-puolustuksen koomailusta huolimatta – Kloppia managerien taistossa 100-0 ja syömällä Liverpoolin elävältä sen omalla ydinosaamisella.

Sillä juuri silloin, kun punaiset pääsevät iskemään palloa hallitsevan vastustajan virheisiin, on Liverpool enemmän ydinalueellaan kuin Simo Silmu humppalavalla. Koko joukkueen voimin tapahtuvan prässin ja vastaiskujen organisoimisessa Klopp on aivan maailman eliittiä. Pallonhallintapelaaminen ei sen sijaan, ainakaan vielä, kuulu saksalaisen vahvuuksiin.

Käydäänpä tässä välissä katsomassa viime kautta. Pool pelasi parhaat ottelunsa, kun vastassa oli Valioliigan kärkijoukkueita – toisin sanoen juuri niitä joukkueita, jotka ovat itse tottuneet pitämään palloa. Jokaisessa viime kauden top-6:ta vastaan pelatussa ottelussa punaiset pitivät palloa korkeintaan puolet ottelusta.

Vaikka itse yleensä karsastan tilastojen tuijottelua, on tähän paikkaan hyvä ottaa hieman dataa. Syyskuun loppuun mennessä Liverpool oli kerännyt Jürgen Kloppin aikaisista vierasotteluista 2 pistettä ottelua kohden, kun sillä oli ollut pallo hallussa alle 60% ottelusta. Kun punaiset ovat sen sijaan hallinneet palloa yli 60% ajasta, on tuloksena ollut 1.3 pistettä per ottelu. Ja jos rajaamme pallonhallintaprosentin vielä ylemmäs, on tulos entistä dramaattisempi: Poolin pitäessa palloa enemmän kuin 68% pelikellosta, se on voittanut vain yhden seitsemästä ottelusta stuttgartilaisen managerin alaisuudessa.

Rehellisyys maan perii

Tästä seuraa kysymyspatteri: Eikö Klopp tunnista ongelmaa, onko ylhäältä käsketty pelata ”suurseurajalkapalloa”, vai eikö Klopp vain suostu myöntämään epäonnistumista itselleen ja muuttamaan peluutustaan?

Tietäen vaikutusvallan ja aseman, joka saksalaisella on seurassa, olisi todella outoa, jos pelityyliin olisi puututtu ylhäältä päin. Ongelma taitaa siis olla enemmänkin joukkueen ja managerin sisäinen. Tätä tukevat myös Kloppon lausunnot surullisen Newcastle-ottelun jälkeen. Hän mainitsi, ettei Liverpool voi olla seura, joka tulee Newcastleen iskemään vastahyökkäyksistä. Voinemme olettaa, että Klopp puhui yleisesti otteluista ennalta heikompia joukkueita vastaan.

Sinällään totta, koska Liverpoolin kokoisen seuran tulisi pystyä voittamaan otteluita myös pitämällä palloa. Tällä hetkellä se ei kuitenkaan näytä luonnistuvan, joten kenties omaa ajatusmaailmaa olisi syytä rukata hieman uuteen uskoon? Jos saksalaiselle annetaan aikaa, pelaaminen tulee varmasti kehittymään. Aikaa ei kuitenkaan ole luvassa, jos voittoja ei ala tippua merseysideläisten tilille, ja tämänhetkisellä pelaamisella voitot kiertävät Liverpoolin kauempaa kuin kesähelteet Suomen.

On toki mahdollista, että peli loksahtaa kuin salamaniskusta uomiinsa. On myös mahdollista, että Daniel Sturridge palaa maagiseksi, otteluita ratkovaksi, maalintekijäksi. Ihmeen odottamisen sijaan keskittyisin kuitenkin tällä hetkellä siihen omaan ydinosaamiseen. Joten, halusivat Klopp ja punaisten fanit sitä tai ei, nyt olisi aika siirtyä takaisin kloppomaiseen vauhtijalkapalloon. Tämä edellyttää pallonhallinnan sysäämistä vastustajalle. Liverpoolin vastaiskupelaamisen vaarallisuudesta on todisteita myös tältä kaudelta, joten nyt seuran ja sen managerin on vain oltava rehellisiä itselleen.

Suurseura ei ole se, joka pitää palloa 80% ottelusta. Suurseura on se, jolla on eniten pisteitä kauden lopussa. Pallonhallinnalla ei tämän hetkinen Liverpool siinä kategoriassa juhli.

The post Mersey-joen rannalta: Altavastaajapalloa appeared first on Byyri.

Eivät myrskytuulet ole toki Merseysidelläkään täysin tyyntyneet: Punaisten puolustusta riepotellaan milloin minnekin, ja jonkinlainen päänsisäinen hurrikaani näyttää kuljettavan puolustuslinjan miehistöä välillä aivan minne sattuu. Jostain syystä tämä kaikki kuulostaa kovin tutulta Liverpool-fanin korvaan.

Alkukauden paikka paikoin maagisista esityksistä huolimatta kaikkein kärkkäimmät Pool-fanit ovat olleet jo vaatimassa managerin vaihtoa puolustuspään sekoilujen taas alettua. Suurimmat Klopp-kriitikot ovat kaivaneet esille tilastoja, joissa saksalaisen aikakautta on verrattu Merseysidellä jopa klovnin maineeseen ajautuneen Brendan Rodgersin alkuaikaan punaisten peräsimessä. Tilastot eivät valehtele: ensimmäisten 73 pelin jälkeen Rodgers oli kerännyt 1,96 pistettä ottelua kohden voittoprosentilla 56%, Klopp on puolestaan yltänyt 1,81 pisteeseen per ottelu ja voittoprosenttiin 51%.

Nyt jokaisen kriitikon olisi kuitenkin hyvä hieman kasata ajatuksiaan, ja katsoa tulosten taakse.

Ensinnäkin, Rodgers sai toisella kaudellaan mielettömästi vetoapua aivan omissa stratosfääreissään pelanneelta kärkikolmikolta Sterling–Suarez–Sturridge. Kolmikosta kaksi kolmasosaa on jo aikoja sitten poistunut Anfiledin nurmelta, ja Sturridge on vain varjo entisestään. Lisäksi Jürgen Klopp on tehnyt todella paljon työtä myös pelikentän ulkopuolella, ollen vaikuttamassa niin akatemian kehittämiseen kuin toimiston uusiin positioihinkin. Näiden ratkaisujen hedelmistä saadaan nauttia vasta pitkällä aikavälillä.

Olen aikaisemmissa kirjoituksissa tässä juttusarjassa kehunut saksalaismanageria ja seison edelleen sanojeni takana. Koko maailmasta löytyy vain kourallinen managereita, jotka olisivat oikeasti selkeä parannus tämän hetkiseen käskyttäjään verrattuna, eikä yksikään heistä ole realistisesti Liverpoolin saatavilla. Toisekseen, Klopp on kaikessa intohimossaan, työläismentaliteetissaan ja me vastaan muu maailma –ideologiassaan niin punaisten näköinen valmentaja kuin vain mahdollista.

Kaiken kritiikin yläpuolella ei kuitenkaan myöskään Klopp saa olla. Liverpoolin viime kaudelta tutut puolustuspelaamisen ongelmat eivät näytä poistuneen mihinkään. Aggressiivisen pelityylin myötä linja on äärimmäisen haavoittuvainen, ja keskikentän pelaajat ovat liian harvoin tukemassa linjaa. Lisäksi voi hyvin kysyä, miksei Liverpoolin kovasti jahtaamalle Virgil Van Dijkille ollut suunniteltuna varavaihtoehtoa.

On kuitenkin aiheellista pohtia, onko tason heittely ja nitropurkille fanit ajava puolustustyöskentely kiinni vain pelaajien tasosta ja puolustuksen organisoinnista. Viimeaikaisia otteluita koskien on merkillepantavaa, kuinka taso on laskenut otteluiden edetessä. Viime lauantain matsissa Leicesteriä vastaan punaiset olivat selvästi määräävämpi osapuoli koko ensimmäisen jakson, ja vasta toisella jaksolla fanit pakotettiin puremaan kynsiään. Samoin viikolla päättyneessä 0-2-cup-tappiossa, niin ikään Leicesteriä vastaan, Liverpool vei kenttätapahtumia ensimmäisen puolikkaan, mutta ei saanut maalia aikaiseksi, jonka jälkeen ketut tulivat toisella puolikkaalla ohi. Ja kun katsoo kahden viikon takaisen Manchester City –murskatappion numeroiden taakse, vastaava kehityssuunta on jälleen havaittavissa. Liverpool oli hyvin ottelussa mukana aina Sadio Manen punaiseen korttiin asti, jonka jälkeen toisella jaksolla peli repesi.

Kun tähän lisätään se fakta, että Jürgen Kloppin pelityylin tiedetään olevan todella kuluttuva pelaajille, voidaanko tästä vetää syy-seuraussuhteita?

Onko niin, että Anfieldin isänniltä vain yksinkertaisesti loppuu bensa otteluiden aikana? Se selittäisi sen, kuinka keskittymiskyky herpaantuu ja helppoja virheitä sattuu useammin. Jokainen voi itse päätellä, onko tämä hyvä vai huono asia seuran kannalta. Voi kuitenkin hyvin olla, ettei Poolin oman pään junnumaiseen sekoiluun ole niin yksinkertaista vastausta kuin pelaajien taitotaso tai valmentajan osaamattomuus.

Kaiken tämän jälkeen tilanne on kuitenkin enemmän tai vähemmän tuttu. Tulivoimaa seuralla riittää, ja sillä edelleen pystytään paikkaamaan heikkouksia omassa päässä. Esimerkiksi viikonloppuna Leicesteria vastaan Poolin pelaaminen oli jälleen paikoitellen todella hyvää ennen toisen puolikkaan aivan karmivia suorituksia. Lisäksi Philippe Coutinho osoitti, että hän on tullut takaisin pelaamaan, eikä aio jäädä vain sivustakatsojaksi unelmasiirron kariutumisesta huolimatta. Aihiot ovat siis hyviä, mutta edelleen näyttää siltä, ettei joukkue tule otteluita voittamaan, jos se tekee vain yhden maalin. Nyt saammekin toden teolla jännätä sitä, kuinka ilotulitusmaiseen tykitykseen yksi Euroopan mielenkiintoisimmista hyökkäyksistä oikeasti pystyy.

Kirjoittaja: Juuso Sallinen

The post Mersey-joen rannalta: Tuuliviiri nimeltä Liverpool appeared first on Byyri.