Epäonnellakin oli roolinsa, mutta Minihuuhkajat ei tehnyt Italia- ja Portugali-otteluissa maaliakaan. Suomen suurimmat ongelmat olivat omassa päässä etenkin reagoinnissa pallonmenetystilanteissa. Enimmäkseen tähän vaikutti riskaabeli ratkaisu sijoittaa pelaajia puolustuslinjaan väärille pelipaikoille. Joukkue luotti tiettyjen yksilöiden ratkaisukykyyn ja rakensi joukkueen Juha Maliselle ominaisen nopean hyökkäyspelin ja pallonsiirtelyn ehdoilla.

Osittain Malisen riskipeli kannatti, mutta puutteet näkyivät lopulta tulostaululla, kun hyökkäyspeli ei saanut maaleja aikaan. Omassa päässä vaaratilanteita oli liikaa ja päästettyjen maalien odottamat olivat aika lailla linjassa päästettyjen maalien kanssa.

En aio soimata liikaa Malista, koska hän on ollut vasta puoli vuotta Minihuuhkajien ruorissa. Hän teki rohkeita ratkaisuja, mutta lopussa ei kiitos seisonut. Tappio Norjaa vastaan oli kova isku joukkueelle, vaikka itseluottamus ei vaikuttanut karisevan pelaajista ennen Portugali-ottelua. Oli tärkeää vaihtaa surkeaa työtä tehnyt Kimmo Lipponen, ja Malinen sai aikaan minimituloksen eli pelaajat jälleen uskomaan itseensä ja joukkueeseensa.

Minihuuhkajia ei ole mielestäni syytä kritisoida liikaa, joskaan juhliakaan ei juurikaan voi, vaikka mielipiteitä on tullut laidasta laitaan. Olen varovaisen positiivinen pelillisistä esityksistä, mutta olisin mieluummin itse etsinyt luontaisia vaihtoehtoja pelaamaan omille pelipaikoilleen. Suomen tärkeimmät tai nimekkäimmät pelaajat onnistuivat vaihtelevasti, mutta ainakin itselle ennestään tuntemattomat Rasmus Leislahti ja Jaakko Oksanen löivät itsensä näissä kisoissa läpi.

Pelaaja-arviot: maalivahti & puolustus

Rasmus Leislahti: Yllätti minut täysin olemalla melko virheherkän puolustuksen viimeinen lukko. Monia hyviä torjuntoja. Pelinavaamisessa vielä tekemistä, mutta kaiken kaikkiaan oli rohkea ja esti vastustajan lähentelyt miten vain pystyi.

Miko Virtanen: Suosikkini Suomen puolustuksessa. Pelasi kovaa ja tuli aggressiivisesti vastustajan iholle aina pelaamatta itseään ulos tilanteista. Nousi toisinaan tukemaan oikean laidan hyökkäyksiä, mutta anti ylöspäin oli vajavaista, mikä on yllättävää, koska Virtanen on yleensä keskikenttäpelaaja.

Valtteri Vesiaho: Ikävä kyllä jäi mieleen muutamasta katastrofaalisesta virheestä, joista vastustaja rokotti. Ei muodostanut täydellistä kaksikkoa Ville Tikkasen kanssa, ja etäisyydet olivat sen vuoksi välillä liian pitkiä. Sijoittumisvirheitä, joista syntyi esimerkiksi Italian voittomaali. Syöttövalikoima on huikea, ja Vesiaho osasi avata peliä joko maata pitkin tai korkealla kaaripallolla laidalle. Liika rohkeus kostautui välillä, ja Vesiaho tarvitsee lisää rauhallisuutta ja “varmempia” ratkaisuja.

Ville Tikkanen: Ei käsittääkseni pelaa ainakaan vakituisesti topparina seurajoukkueessa, mikä näkyi lohkopeleissä sijoittumisvirheinä. Välillä onnettomia pelinavauksia, joista oma puolustus joutui vaarallisiin tilanteisiin. Petrasi lohkon edetessä, mutta esimerkiksi Italian voittomaalissa omituinen pelaamisen lopettaminen jäi kirkkaana mieleen.

Teemu Jäntti: Parhaita vastustajia vastaan ei tarjonnut mitään ylimääräistä. Silti luotettava molempiin suuntiin, joskin tarvitsee lisää rohkeutta ylöspäin. Nyt roiskaisi turhan usein pitkän pallon vailla kunnollista osoitetta.

Keskikenttä

Joel Mattsson: Löysi hyviä kombinaatioita keskikentän ja hyökkäyksen kanssa. Keskityspallot pääosin heikkoja. Olisiko Suomen kannattanut hyökätä enemmän vasemmalta boksiin? Vielä kehitysvaiheessa.

Jaakko Oksanen: Oli Abukar Mohamedin rinnalla Suomen paras pelaaja. Liikutti palloa nopeasti, prässäsi aktiivisesti ja voitti kaksinkamppailut. Etsi tehokasta ratkaisua ja pelasi välillä nopealla, välillä seinillä, välillä veti kaukaa. Ominaisuuksien puolesta kuuluu Suomen suurimpiin lupauksiin.

Abukar Mohamed: Joukkueen tähti. Oli rauhallinen, voitti kaksinkamppailut lähes sataprosenttisesti. Osoitti kykenevänsä myös topparina pelaamiseen. Mahtava peliäly.

Timo Stavitski: Pääsi näyttämään erikoisominaisuuksiaan eli lähinnä nopeutta. Moni ei pysy Timon perässä, ja toisaalta Timo tulee tukemaan laitapuolustajan paikkaa tunnollisesti. Saa aina vastustajan kiinni. Pari kertaa harhautteli useampaa pelaajaa samanaikaisesti, sai lähes aina jalan vapaaksi. Rohkea. Lopputulos oli kuitenkin lähes aina huono: paria keskitystä lukuunottamatta tuloksena lähinnä kulmapotkuja. Tarvitsee lisää luovuutta viimeisellä kenttäkolmanneksella. Ominaisuudet ovat kunnossa.

Albion Ademi: Sai runsaasti peliaikaa, mutta tulokset olivat vaatimattomia. Ei vaikuttanut spesialistilta, vaikka antoi erikoistilanteet. Haastot yleensä heikkoja, vaikka tekniikka on mainio. Pari mukiinmenevää vetoa. Liiallisen pallonpimputtelun sijaan kaipaan suoraviivaisuutta ja selkeämpiä ratkaisuja, ajoi itsensä usein umpikujaan. Itsevarma ja uskalias, mutta nöyryys puuttui.

Hyökkäys

Eetu Vertainen: Huippuluokan ominaisuudet kasassa, mutta viimeistely oli surkeaa: vain yksi maali ja sekin rankkarista. Tuli hyvin esiin linjojen väliin, ja kemia Saku Ylätuvan kanssa oli kohdallaan. Paikoista ei ollut puutetta: läpiajoja, puskupaikkoja, vetopaikkoja. Mistään ei kuitenkaan maalia. Toki matseja oli vain kolme, mutta terävyyttä kaivattiin paljon enemmän. Teknisesti, fysiikaltaan ja henkisiltä ominaisuuksiltaan kyseessä kuitenkin poikkeuksellisen kova lahjakkuus. Johtaja. Portugali-pelissä turhautui ja haki palloja laidalta, josta ei päässyt kuitenkaan mihinkään. Ei luovuttanut vaikka vastoinkäymisiä tuli. Uskon että kehittyy Suomen maajoukkueen avainpelaajaksi, kunhan pysyy nöyränä.

Saku Ylätupa: Kaikki ominaisuudet hänelläkin on kunnossa, mutta maalinteko oli turnauksessa todella tuskaista. Parhaimmillaan kymppipaikalla, mutta oli Vertaisen “second strikerina” elementissään. Hyvää linkkipelaamista, sai usein pelattua pallon linjan taakse. Sähäkkä, hyvä prässäämään ja kääntymään. Liikkui älykkäästi ja oli boksissa oikeilla paikoilla.

Niklas Jokelainen: Hyvä asenne, rymistelee täysillä. Löytyi usein pelattavaksi ja pääsi aina hyvin peliin mukaan. Oli ennakkoluuloton ja olisi varmaan lämmetessään ollut pelote ja vaihtoehto avauksen kaksikolle, mutta pelasi valitettavan vähän.

Valmennus

Juha Malinen: Tekisi mieli antaa paljon anteeksi lyhyen valmistautumisajan ja muun muassa Marcus Forssin poissaolon vuoksi, mutta puolustuspäässä Suomi näytti ajoittain todella heikosti organisoidulta. Pallollinen pelaaminen oli hyvää, idea ja suunta olivat selkeitä ja paikkoja tuli tarpeeksi. Olisi voinut koittaa erilaista strategiaa tai miehitystä alakerrassa. Viimeinen harjoitusottelu Turkkia vastaan oli lupaava, mutta maalinteon vaikeus osoittautui valtavaksi ongelmaksi. Epäonnea oli myös, mutta sen taakse ei voi piiloutua.

Jari Litmasen rooli jäi epäselväksi. Hän ei ollut alusta saakka mukana turnauksessa, pelaili välillä lämmittelyissä ja näyttäytyi muutenkin, mutta epäselväksi jäi, mitä hän joukkueessa oikeastaan teki. Epämääräinen mentorin rooli alkaa olla nähty, ja toivottavasti jatkossa hänelle asetetaan vastuuta. Nyt vastuuta ei välttämättä ollut, eikä Palloliitto ole tehnyt missään vaiheessa asioiden laitaa riittävän selväksi.

Litmasen tietotaidon pitäisi olla kotimaisen jalkapallon kehityksessä mukana muutenkin kuin silloin tällöin ilman virallista roolia. Hän menee tällä hetkellä hukkaan eikä tuo mitään lisää.

The post Mitä Minihuuhkajien U19-turnauksesta jäi käteen? Lue pelaaja-arviot appeared first on Byyri.

Huuhkajien tulevaisuuden toivo, 23-vuotias Robert Taylor siirtyi viime heinäkuussa Ruotsin Allsvenskanissa pelaavaan AIK:hon kolmen ja puolen vuoden sopimuksella Rovaniemen Palloseurasta.

Taylor vietti nuoruutensa Jyväskylässä, mutta kävi pariin otteeseen Englannissa pelaamassa sekä Nottingham Forestin että Lincoln Cityn junioreissa yhteensä noin neljän vuoden ajan. Ura ei Englannin kentillä kuitenkaan auennut. Hän rakastaa sikäläistä jalkapallokulttuuria, mutta kokee tulevaisuutensa olevan Keski-Euroopassa. Jälkikäteen Taylor on miettinyt, olivatko kovat vuodet Englannissa hyödyllisiä.

”Se oli upea elämänkoulu, ja tuskin olisin Suomessa kehittynyt niin paljon pelaajana”, Taylor miettii.

”Minulla ei ole tiettyä maata, johon haluaisin, mutta Saksa ja Hollanti olisivat loistavia vaihtoehtoja kehittyä pelaajana. Tällä hetkellä minulla on hyvä olla Ruotsissa, eikä siirto muualle ole ajankohtainen.”

Isän opeissa kohti ammattimaisuutta

Robertin isä Paul Taylor tuli Suomeen jalkapalloammattilaiseksi vuonna 1988. Hän on Nottingham Forestin kasvatti. Suomeen hän saapui aluksi pelaamaan kolmosdivisioonaa Kalliosuon Sisuun Sonkajärvelle. Sittemmin hän palloili myös Veikkausliigan KuPSissa ja Ykkösen JJK:ssa. Kuten moni muukin ulkomaalainen jalkapalloilija, Paul Taylor rakastui ja jäi Suomeen.

”Intohimoni futikseen on peritty isältä. Isä sanoo aina, että eniten hän rakastaa jalkapalloa, toiseksi lapsiaan ja kolmanneksi vaimoaan”, Robert Taylor vitsailee.

Isällä on ollut suuri vaikutus siihen, millainen pelaaja poika on.

”Kokonainen kesäkin saattoi mennä isän ja pallon kanssa. Välillä se on ärsyttänyt, mutta niinhän sen kuuluukin olla. Melkein vihaan sanoa tätä, mutta kaikki kunnia kuuluu isälle.”

Kun Robert Taylor seitsemänvuotiaana kertoi isälleen, että ei halua enää pelata jalkapalloa, hän sai korvilleen ja hänet pakotettiin takaisin kentälle. Se on ainoa kerta, kun hän ajatteli lopettavansa lajin.

”Hän on kasvattanut minut rajulla kädellä. Ei auttanut itkeä tai valittaa. Siitä syystä vastoinkäymisistä selviytyminen on helpompaa. Minulla on myös kova halu näyttää ihmisille, jotka eivät usko kykyihini. Koen pelaavani jopa paremmin sen jälkeen, kun saan kritiikkiä.”

Robert Taylor alkoi potkia palloa heti kävelemään opittuaan. ”Isä laittoi pallon eteen, ja sanoi, että potkaise!”, Taylor muistelee.

Intohimona pannukakut

Taylor antaa kiitosta myös JJK:n valmentajalle Juha Pasojalle sekä Ropsissa häntä valmentaneelle Juha Maliselle.

”Pasoja antoi minulle debyyttini miesten peleissä Ykkösessä ja luotti minuun. Oli hieno hetki myös myöhemmin päästä pelaamaan Veikkausliigaa. Se oli yksi iso tavoite urallani, ja odotin sitä kauan”, Taylor kehuu.

Siirtyessään Rovaniemelle Taylor ei kuvitellut marssivansa suoraan avauskokoonpanoon. Kausi sujui kuitenkin yllättävänkin hyvin. Malinen kehitti Taylorin mukaan huimasti hänen puolustuspeliään, mutta antoi myös vapauksia pallon kanssa.

”Hänellä on kova auktoriteetti, vaikka kopissa huumori lentääkin. Kun tehdään töitä, niin tehdään töitä, eikä vastaan sanota. Se sopii minulle.”

Rovaniemi oli Taylorin mukaan ”kiva kaupunki”.

”Kukapa nyt ei viihtyisi, kun kentällä kulkee. Talvella oli välillä raskasta, kun ulkona oli jatkuvasti pimeää ja kylmää. Ounashalli on myös ahdas paikka treenata.”

Robert Taylorin nykyseura AIK on tunnettu intohimoisista ja aktiivisista kannattajistaan. Taylor arvostaa Allsvenskania sekä ruotsalaista jalkapallokulttuuria.

”Tukholmassa on kova kannattajakulttuuri. Ihmiset tunnistavat kadulla ja tulevat moikkaamaan. Tämä on tosi hyvä ympäristö jalkapalloilijalle.”

Vapaa-ajallaan Taylor rentoutuu kavereiden, sarjojen sekä hyvän ruuan avulla.

”Olen sosiaalinen ja tykkään tutustua uusiin ihmisiin, mutta joskus on vain kiva makoilla peiton alla televisiota katsellen. Jos en pelaisi jalkapalloa ammatikseni, olisin varmaan perustanut oman pannukakkukahvilan. Rakastan pannukakkuja!”

Kuvat: Heidi Viitamaa

The post Robert Taylor kasvoi isän rankalla kädellä appeared first on Byyri.