Bundesliigan pienimpiin seuroihin kuuluva SC Freiburg on viime kausina tehnyt vakuuttavaa jälkeä nurmella. Vuosi toisensa perään pienistä resursseistaan maksimaalista tehoa repivä seura on sijoittunut edellisinä neljänä kautena kymmenen parhaan joukkoon, keväällä 2023 peräti viidenneksi. Kun päävalmentajana toimii henkilö, joka on ollut pestissään joulukuusta 2011 alkaen voidaan hyvällä syyllä puhua jatkuvuudesta. Christian Streichin saama luottamus seurajohdolta on poikkeuksellista ja on kestänyt myös yhden visiitin 2. Bundesliigaan. Tälle pohjalle on rakennettu myös nykyinen menestys, joka on johtanut Freiburgin aina Eurooppa-liigaan asti. 

Kun Streich valitsee joukkueensa avauskokoonpanon, ensimmäisten joukossa siihen merkitään Vincenzo Grifon nimi. Joukkueensa varakapteenina toimiva italialainen pelaa toista jaksoaan Schwartzwaldin kupeessa saavuttuaan seuraan Hoffenheimista kaudelle 2019–20. Grifo edusti Breisgaun brasilialaisinakin tunnettua Freiburgia myös vuodet 2015–17 sekä lainalla kevään 2019 ennen nykyistä pysyvää pestiään.  

Grifo viihtyy erityisesti laitapelaajan roolissa, mutta on nähty ajoittain myös hyökkäävän keskikenttäpelaajan positiossa. Hänen pelaamisessaan yhdistyy molempien roolien tyypillisiä vahvuuksia. Grifo luo peliä taitavasti mutta on myös tehokas ja ennen kaikkea hanakka viimeistelijä. Hän on esiintynyt Freiburgin riveissä kaikissa kilpailuissa yhteensä 258 ottelussa, joissa verkko on heilunut hänen toimestaan 83 kertaa ja päälle on kertynyt 75 maalisyöttöä. Monipuolinen Grifo on siis ennen kaikkea tuonut seuraan tehoja oltuaan suoraan osallisena maalissa 61 prosentissa pelaamistaan otteluista (tilanne 6.3.2024). 

Italialainen vieraalla maalla

Grifo syntyi Saksassa vuonna 1993 italialaisille vanhemmille, jotka asuivat Pforzheimin pikkukaupungissa Stuttgartin lähistöllä. Vaikka pallotaituri on asunut koko elämänsä Saksassa, identifioituu hän vahvasti italialaiseksi ja korostaa olevansa kahden maan kansalainen. Koronakeväänä 2020 hän kertoi Bundesliga.comin haastattelussa, miten voimakkaasti Italiasta kantautuneet uutiset COVID-19:n aiheuttamasta tuhosta vaikuttivat häneen. Grifolla on paljon sukua maassa ja etenkin pandemian alussa tilanne Italiassa oli erittäin vakava. 

Myös jalkapallon puolella veri vetää Grifoa vahvasti Italiaan. Keväällä 2023 Freiburgin kohdattua Eurooppa-liigan pudotuspeleissä Juventuksen hän kertoi Gazzetta dello Sportille olleensa nuorena suuri Milanon Interin kannattaja, joskin aikuisiällä kannatus on muuttunut vähemmän aktiiviseksi. 

Grifo pelasi juniorivuotensa pääosin pienissä pforzheimiläisseuroissa ennen päätymistään viimeiseksi juniorikaudekseen Karlsruhen riveihin. Kesällä 2012 Grifo teki sopimuksen Hoffenheimin kanssa, jonka riveissä nähtiin myös hänen debyyttinsä aikuisten tasolla lokakuussa 2012 kotiottelussa Greuther Fürthia vastaan. Uransa alkupuolella ollut Grifo ei kuitenkaan onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Hoffenheimin kokoonpanossa viettäen seuraavina kausina osan aikaa lainapesteillä Dynamo Dresdenin ja FSV Frankfurtin riveissä. 

Freiburgin ja Grifon tiet kohtasivat ensimmäisen kerran kesällä 2015, jolloin 2. Bundesliigassa pelannut seura sai italialaisesta kriittisen palasen nousuhaaveidensa tueksi. Grifo iski 14 maalia ja tarjoili 15 syöttöä johtaen Freiburgin sarjanousuun takaisin Bundesliigaan. Seuraavan kauden jälkeen tiet erkanivat hetkeksi Grifon siirryttyä Borussia Mönchengladbachin riveihin. Haastavalla kaudella 2017–18 Grifo ei osunut kertaakaan liigapeleissä ja sama tarina toistui seuraavalla kaudella hänen palattuaan kierrokseltaan Hoffenheimiin. Tammikuussa 2019 toteutunut lainasiirto Freiburgiin ja sittemmin pysyvän sopimuksen tekeminen Mustan metsän reunoille oli käänteentekevä muutos hänen urallaan. 

Myöhäisherännäisenä parrasvaloihin

Grifo on itse kuvaillut itseään late bloomeriksi, myöhäisherännäiseksi mitä tulee hänen uraansa huipulla. Hän debytoi Italian maajoukkueessa marraskuussa 2018 ystävyysottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Kaksi vuotta myöhemmin marraskuussa 2020 hän iski ensimmäiset kaksi maaliaan Azzurrille ottelussa Viroa vastaan ja jälleen kaksi vuotta myöhemmin teki saman Albaniaa vastaan pelatussa ystävyysottelussa. Huolimatta tehokkuudestaan maajoukkuepaidassa (9 ottelua, 4 maalia), ei Grifo ole saanut vakituisesti jalkaansa Italian miehistöön panoksellisiin otteluihin. 

Palattuaan pysyvästi Freiburgiin kaudeksi 2019–20 Grifo on ollut pitelemätön. Bundesliigassa verkko on heilunut 44 kertaa kirjoitushetkeen mennessä. Lokakuussa 2022 Grifo osui Werder Bremenin verkkoon nousten samalla Bundesliigan kaikkien aikojen parhaaksi italialaiseksi maalintekijäksi, ohittaen 38 maalia Bayern Münchenille tehneen Luca Tonin. 

Grifo on profiloitunut myös erikoistilanteiden spesialistiksi. Hän on osunut suorista vapaapotkuista Freiburgille seitsemän kertaa Bundesliigassa sekä kertaalleen Eurooppa-liigassa sekä Saksan cupissa. Ensimmäisen Freiburg-kautensa 2015–16 aikana hän osui vaparista peräti kuudesti 2. Bundesliigan puolella. Grifo vastaa myös joukkueensa rangaistuspotkuista – niitä hän on Bundesliigan puolella upottanut verkkoon kaikkiaan 24 kappaletta. 

Freiburgin päävalmentaja Streich kommentoi Bundesliga.comin haastattelussa Grifon merkitystä joukkueelleen valtavaksi paitsi pelillisesti, myös esikuvan asemassa kannattajille. Myös Italian maajoukkueen edellinen luotsi Roberto Mancini kehui Grifon asennetta ja kykyä tehdä maaleja. Grifon kaikki yhdeksän maaottelua tulivat hänen alaisuudessaan, mutta nykyisen maajoukkuevalmentajan Luciano Spallettin aikakaudella kutsua miehistöön ei ole vielä tullut.  

Kulunut kausi Bundesliigassa on kuitenkin jälleen yksi mainio luku Grifon CV:hen ja häntä voidaan pitää varteenotettavana ehdokkaan kesän EM-kisoihin, joihin Gli Azzurri lähtee puolustamaan Euroopan mestaruuttaan. 

The post Der Italiener – Vincenzo Grifosta on kasvanut Freiburgin kulttipelaaja appeared first on Byyri.

Pian 86 vuotta täyttävä Berlusconi asettui jälleen ehdolle viime viikonloppuna, kun Italiassa käytiin parlamenttivaalit. Niiden voittajaksi selvisi Giorgia Melonin johtama Fratelli d’Italia -puolue sekä sen ympärille muodostunut oikeistoliittouma. Vaaliliiton myötä Berlusconi on jälleen hivuttautumassa kiinni vallankahvaan.

Jalkapallon ja Berlusconin julkisuuskuvan tiivis yhteys ei ole hälventynyt vuosien varrella. Nyttemmin sen kanavana toimii Milanin sijasta naapurikaupungin seura Monza, jonka hän on omistanut vuodesta 2018 alkaen.

Berlusconin poliittisten päämäärien kannalta Monzan maaottelutaukoa edeltänyt sensaatiovoitto Juventuksesta olisi tuskin voinut osua parempaan ajankohtaan.

Ottelu oli surkeasti Serie A -kautensa aloittaneen Monzan ensimmäinen päävalmentaja Giovanni Stroppan erottamisen jälkeen. Berlusconi korosti 1–0-voittoon päättyneen ottelun jälkeen sitä, kuinka uusi päävalmentaja Raffaele Palladino oli saanut joukkueen vihdoin toimimaan seurajohdon ohjeiden mukaisesti. Konkaripoliitikko pääsi samalla korostamaan omaa johtamiskykyään ja näkemyksellisyyttään.

– Jos tämä on Berlusconin parannuskeino, sanoisin että se toimii, Berlusconi totesi ottelun jälkeen Telelombardia-kanavalle.

Jalkapalloseuran avulla on mahdollista rakentaa menestyjän auraa myös sen omistajien ympärille. Kiinteistöbisneksellä vaurastunut ja myöhemmin Italian merkittävimmäksi mediamoguliksi kohonnut Berlusconi oivalsi tämän jo varhain.

Monet asiantuntijat ovat nähneet ympäri maanosaa puhuttaneen Italian vaalituloksen keskeiseksi syyksi sen, että maassa vallitsee valtava luottamuspula politiikkaan ja sen tekijöihin. Politiikan ollessa kroonisen kaoottista ja kansalaisille etäistä, jalkapallo on Berlusconin tapaan keskeinen keino ruokkia mielikuvia siitä, että hän kykenee konkreettisiin, tulosta tuoviin tekoihin.

Jalkapalloa on näkyvästi hyödyntänyt myös samaan vaaliliittoon kuulunut Lega-puolueen populistijohtaja Matteo Salvini, joka on vuosien varrella esiintynyt usein julkisuudessa AC Milanin kannattajana. Hän on ottanut kantaa seuraan otteisiin tavoilla, joissa jalkapallon ja politiikan raja on hyvin häilyvä.

Hän yhdisti esimerkiksi vuonna 2015 Sulley Muntarin haluttoman peliesityksen ja työteliäisyyden puutteen osaksi maahanmuuttokysymyksiä.

Gonzalo Higuainin otettua protestoinnista punaisen kortin Juventusta vastaan syksyllä 2018, Salvini alleviivasi omaa sisäministerin asemaansa, samalla kun hän vannoi tekevänsä kaiken kurin, järjestyksen ja hyvien tapojen palauttamiseksi jalkapallokentille.

Huomattavaa on myös se, kuinka Salvinin taktiset näkemykset Milanin pelaamisesta ovat saaneet vuosien saatossa paljon medianäkyvyyttä, vaikka häntä on vaikea pitää varsinaisena asiantuntijana.

Vaikka jalkapallon merkitys näillä näkymin Italian ensimmäiseksi naispääministeriksi kohoavan Melonin politiikassa on ollut vähäisempi, on myös hän saanut oman osansa jalkapallon tuomasta näkyvyydestä. Meloni julistautui 2010-luvun kuluessa AS Roman kannattajaksi, mutta hänen nuoruutensa Lazio-sympatiat ovat ponnahtaneet toisinaan julkisuuteen, viimeisimpänä sunnuntain vaalien ympärillä käydyssä keskustelussa.

Vaikka edelleen vallan ytimessä vaikuttavaa Berlusconia on totuttu pitämään edelläkävijänä jalkapallon ja poliittisen populismin yhteenkietomisessa, löytyy hänelle selkeä esikuva italialaisen jalkapallon historiasta.

Samoja keinoja hyödynsi jo 1930-luvulla ensi kerran AC Napolin (SSC Napoli vuodesta 1964) presidenttinä toiminut laivanvarustaja ja poliitikko Achille Lauro. Hän nousi osin jalkapalloseuran avittamana yhdeksi toisen maailmansodan jälkeisen Etelä-Italian merkittävimmistä päättäjistä. Comandantena tunnetuksi tulleen Lauron toimintaa urheilun ja politiikan häilyvällä rajapinnalla kuvaa kenties kaikkein parhaiten tapaus, joka liittyi Ruotsin ensimmäisiin ammattilaispelaajiin lukeutuneeseen Hans Olof “Hasse” Jeppsoniin.

Jalkapallosta populismin väline

Napolin lähellä syntynyt Achille Lauro seurasi isänsä jalanjäljissä merenkulkualalle ja perusti jo 1920-luvun alulla laivanvarustamo Flotta Lauron. Sen seuraaja MSC on yhä tänä päivänä maailman suurimpia yksityisomisteisia laivanvarustamoja.

Opportunistinen Lauro lyöttäytyi samalla alalla vaikuttaneen Cianon perheen läheisyyteen. Sen pojasta, Galeazzo Cianosta, tuli fasistijohtaja Benito Mussolinin vävy, ja myös Lauron varustamon kasvu oli tiiviisti sidoksissa fasismiin. Hän haali haltuunsa valtavia omaisuuksia Italian kolonialististen pyrkimysten vanavedessä ja varakkuutensa turvin hän astui Napolin presidentiksi vuonna 1936.

Lauro oli seurajohtajana kärsimätön ja päävalmentajan paikka Napolissa kävi tuuliseksi. Liike-elämässä menestystä niittänyt, Napolin historian ensimmäistä Italian mestaruutta kiihkeästi jahdannut Lauro sai kuitenkin kohdata jalkapallokenttien arvaamattoman todellisuuden. Napolin otteet Serie A:ssa olivat heikkoja 1930-luvun jälkipuolella ja Lauro jätti seuran presidentin tehtävät vuonna 1940.

Lauro vangittiin Italian fasismin luhistuttua, mutta hän pääsi nopeasti takaisin jaloilleen. Todelliseen nousukiitoon hänen poliittinen uransa lähti pian toisen maailmansodan jälkeen. Lauro valittiin Napolin pormestariksi kesällä 1952 ja hän pysyi tehtävässä suurimman osan 1950-luvusta. Hän teki myös mittavan uran Italian parlamentissa.

Poliittiseksi ohjenuorakseen Lauro omaksui Napolin köyhää kansaa ja sen suvereniteettia korostaneen oikeistopopulismin. Hänen mukaansa laurismona tunnetun mallin ja sen välittämän viestin läpimenoa edesauttoi se, että ulkomaalaisten sotilaiden läsnäolo Napolissa oli ollut vahvaa läpi 1940-luvun. Lauro myös lietsoi avoimesti Etelä-Italian kaunoja sekä keskushallintoa että Pohjois-Italian suuria vaikuttajia kohtaan.

Jalkapallo oli aiempien vuosikymmenten kuluessa noussut Italiassa kansallislajin asemaan ja maan sisäiset jännitteet näkyivät jalkapallokatsomoissa kenties selkeämmin kuin missään muualla.

Lauro otti tästä hyödyn irti astuttuaan vuonna 1952 uudelleen Napolin presidentiksi. Samalla jalkapallo ujuttautui tärkeäksi osaksi hänen poliittista retoriikkaansa, mistä eräänä esimerkkinä oli hänen saman vuoden vaalikampanjassaan käyttämä iskulause “Un grande Napoli per Una grande Napoli”. Se viittasi läpinäkyvästi sekä kaupunkiin että sen jalkapalloseuraan.

Aivan kuten Berlusconi myöhemmin, Lauro hankki omistukseensa mediaa, esimerkiksi Napolissa edelleen ilmestyvän Roma-sanomalehden. Lehdistön ohella jalkapallo oli tehokas keino puhutella äänestäjiä, ja tässä suhteessa yksi Lauron näkyvimmistä tempauksista oli ruotsalaishyökkääjä Hasse Jeppsonin hankkiminen Napolin riveihin kaudeksi 1952-1953.

Ruotsalainen vaalilupaus

Lauro päätti heti Napolin pormestarin sekä kaupungin jalkapalloseuran presidentin asemaan päästyään toteuttaa erään siihenastisen jalkapallohistorian kohahduttavimmista liikkeistä. Hän halusi tuoda mestaruuden Etelä-Italiaan ja korkean profiilin pelaajahankinnat täyttivät samalla myös hänen napolilaisille äänestäjille antamiaan lupauksia. Lauro pyysi Napolin päävalmentajaa, aiemmin AS Roman scudettoon luotsannutta Eraldo Monzeglioa nimeämään mestaruuteen vaadittavan hankintalistan.

Painavin nimi Monzeglion listalla oli ruotsalaishyökkääjä Jeppson, joka oli kohahduttanut italialaista jalkapalloyleisöä jo vuoden 1950 MM-kisoissa iskemällä kaksi maalia Italian verkkoon. Ruotsin kanssa kisoissa pronssia saavuttanut Jeppson jatkoi pelejään englantilaisessa Charlton Athleticissa. Atalanta hankki hänet Italiaan vuonna 1951 ja ainoalla kaudellaan Bergamossa Jeppson onnistui maalinteossa 22 kertaa.

Lauro hankki Jeppsonin Vesuviuksen juurelle 105 miljoonan liiran siirtosummalla, joka rikkoi siihenastiset ennätykset. Ruotsalaishyökkääjä nostatti huumaa Napolissa ja häntä esiteltiin ylpeänä eri puolilla kaupunkia. Jalkapallohuuman vanavedessä muistettiin myös kehottaa napolilaisia antamaan jatkossakin äänensä Laurolle.

Lauron junailema jättisiirto räjäytti kuvainnollisesti pankin, minkä seurauksena ruotsalainen sai heti Vomeron stadionin lehtereillä lisänimen “Banco ‘e Napule”.

Seurajohto hankki Jeppsonin rinnalle hyökkäykseen Bruno Pesaolan ja Giancarlo Vitalin. Kapteeninnauhaa Napolissa kantoi jo aiemmin seuraan siirtynyt, urallaan AS Roman ja Interin luottopelaajiin lukeutunut Amedeo Amedei. Ruotsalainen oli ensimmäisellä kaudellaan Vitalin kanssa Napolin paras maalintekijä ja joukkue sijoittui lupauksia herättävästi neljänneksi Serie A:ssa.

Jeppson oli Napolin paras maalintekijä myös kahdella seuraavalla kaudella, mutta kirkkain menestys karttoi seuraa. Mestaruus valui kerta toisensa jälkeen Pohjois-Italiaan sekä kaudella 1955–1956 ensimmäisen kerran scudettoon yltäneelle Fiorentinalle.

Sarjan ruotsalaispelaajista kirkkaimmat otsikot varastivat urallaan viisi kertaa Serie A:n maalikuninkuuden vienyt Gunnar Nordahl sekä hänelle AC Milanin hyökkäyksessä tukea antaneet Gunnar Gren ja Nils Liedholm.

Vaikka menestys jäi uupumaan, Jeppson nousi Napoli-kannattajien suosikiksi iskemällä neljän kauden aikana 52 osumaa. Kannattajien mieleen jäi myös hänen tapansa onnistua maalinteossa mahdottomilta vaikuttaneista tilanteista ja toisaalta epäonnistua lähes varmoista maalipaikoista. Tähän viitanneet “Mannaggia Jeppson” -manaukset kaikuivat Napolin otteluissa vielä pitkään senkin jälkeen, kun hyökkääjä jätti seuran vuonna 1956.

Jeppson pelasi vielä yhden kauden Torinossa ennen kuin päätti hienon pelaajauransa. Göteborgin lähistöltä maailmalle ponnistanut Jeppson asettui pysyvästi Italiaan, jossa keskittyi muun muassa tennikseen, joka oli hänelle kenties jalkapalloakin suurempi intohimo. Jeppson menehtyi Roomassa alkuvuodesta 2013, mikä ei jäänyt huomaamatta Napolissa, jonne hän jätti vaikuttavimman jälkensä.

Jeppsonin hankkineen Lauron perintö seuralle osoittautui lopulta kahtiajakoiseksi. Vuodesta 1954 alkaen seuran presidentin asemaa piti virallisesti hallussaan Lauron luottomies Alfonso Cuomo, mutta hän vaikutti vahvasti taustalla aina 1960-luvun alkuvuosiin saakka. Samalla kun Napoli hankki Lauron aikana kovan luokan pelaajia ja siirtyi vuonna 1959 uudelle Stadio San Paololle, ajautui seura myös velkoihin. Vaikeudet välittyivät myös jalkapalloviheriöille ja Napolin otteet ailahtelivat pahasti 1960-luvulla. Coppa Italian voiton sekä Serie A:n toisen sijan kääntöpuolena olivat putoamiset alemmalle sarjatasolle.

Jeppsonin hankinnalla tavoiteltua Italian mestaruutta saatiin Napolissa odottaa aina kauteen 1986–1987, jolloin joukkuetta johdatti silloinen ennätysostos, Diego Maradona.

Lauron tapaus antaakin perspektiiviä siihen, miksi Napolin ensimmäisen scudetto ei merkinnyt ainoastaan urheilullista voittoa. Se heijasteli laajasti italialaista yhteiskuntaa ja sen sisäisiä jännitteitä, mikä ruumiillistui kaikkein vahvimmin juuri Maradonaan. Hänen vaikutuksensa ylitti pelikentän rajat, eikä hän ollut napolilaisille enää vain sanoin kuvaamaton jalkapalloilija, vaan myös poliittinen ja kulttuurinen symboli.

The post Hasse Jeppson Vesuviuksen juurella – jalkapallon ja politiikan italialaisesta yhteiselosta appeared first on Byyri.

Valjuraadin viimeinen EM-kisajakso ääniteltiin automatkalla Turusta Helsinkiin heti Englanti–Tanska-ottelun jälkeen. Liikkuvassa studiossa jutun juurta olivat iskemässä Jaakko ja Nicolas.

Jaksossa paketoitiin välieriä ja luotiin katseita finaaliin. Kumpi on vakuuttanut enemmän Englanti vai Italia? Kumpi kruunataan kisojen voittajaksi?

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: Välierät paketissa, kohti finaalia appeared first on Byyri.

Perinteikäs Juventus eli 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälissä muutoksen aikaa. Torinolaisseura joutui hakemaan Calciopoli-skandaalin jälkeen vauhtia Serie B:n puolelta, mutta vaikeuksista huolimatta seuran tulevaisuus vaikutti edelleen valoisalta. Jälkikäteen katsoen tuo aika kokosi Juve-henkiset entistä paremmin yhteen, stadionhanke liikkui eteenpäin, seuraan jääneistä pelaajista kasvoi legendoja ja kannattajien rivit yhtenäistyivät.

Tuona kaudella 2006–07 kylvettiin monta siementä, joista Torinossa saadaan nauttia vielä tänäkin päivänä. Joukkoon mahtuu myös musikaalinen kylvös. Juventuksen kannattajat Alessandra Torre ja Claudio Guidetti päättivät yhdistää voimansa ja tehdä hankalien aikojen keskellä kappaleen rakastamalleen seuralle.

Claudio Guidetti, joka on pitkänlinjan tunnettu italialainen musiikkituottaja monen menestyvän kansainvälisen artistin takana, toi kappaleeseen soundia, jossa on mukana paljon Eros Ramazzottia, joka on ehkä tunnetuin artisti, jonka kanssa Guidetti on tehnyt pitkään yhteistyötä. Lisäksi Guidettin kädenjälki näkyy mm. Laura Pausinin tuotannossa.

Guidettin kaupallisesti menestyneimpiä kappaleita ovat Piú Bella Cosa ja Un´ Emozione Per Sempre.

Yhdessä Alessandra Torren kanssa Guidetti sai vangittua tarttuvan sävelmän ja koko juveyhteisöä yhdistävän lyriikan yhteen pakettiin. Kappaleen nimeksi tuli Storia Di Un Grande Amore, joka noin vapaasti suomennettuna tarkoittaa tarinaa suuresta rakkaudesta.

Uuden aikakauden symboliksi

Alessandra Torrelta ja Claudio Guidettin kappaleelta puuttui kuitenkin vielä sen esittäjä. Lopulta kunnia valikoitui Modenasta kotoisin olevalle artistille nimeltä Paolo Belli.

Belli oli artistina jo ennalta Italiassa tunnettu ja tullut erityisesti suuren italialaisyleisön tietoisuuteen toimimalla paikallisen Tanssii tähtien kanssa -formaatin livelähetysten laulajana. Belli toi siis Torren ja Guidettin tuotokselle tunnetut kasvot, jotka helpottivat kappaleen vastaanottamista.

Storia Di Un Grande Amore sai välittömästi innostuneen vastaanoton Juventuksen kannattajien keskuudessa ilmestymisensä jälkeen vuonna 2007. Nopeasti siitä tuli järjestyksessään viides Juventuksen virallinen seurahymni. Hymni kuvastaa hyvin sitä aikaa, jota Torinossa tuolloin elettiin, ja sopi hyvin uuden raikkaan alun henkeen.

Tänä päivänä Storia Di Un Grande Amore on yksi Euroopan eniten tunnustusta saaneista seurahymneistä.

Storia Di Un Grande Amore Juventus Stadiumilla marraskuussa 2012:

The post Seurahymnien jäljillä: Storia Di Un Grande Amore (Juventus) appeared first on Byyri.

Ympäri maailmaa Seleçãon perässä on kulkenut myös Paulo Roberto Falcão, joka tuolloin työskenteli kommentaattorina brasilialaiselle TV Globo -kanavalle. Entinen maajoukkuetähti saapuu terminaaliin pitkästä lentomatkasta väsyneenä, eikä varmaankaan ole juuri sillä hetkellä kiinnostunut keskustelemaan omasta peliurastaan. Kun Falcão ojentaa passinsa malesialaiselle rajavirkailijalle, tämä tarkkailee sitä pitkään, ja vilkuilee vähän väliä passin omistajaa. Lopulta hän uskaltautuu kysymään, “Miten ihmeessä Brasilia hävisi sen pelin?”

Falcão tietää sekunnin murto-osassa mitä peliä hän tarkoittaa. Niin vahvasti heinäkuun 5. päivä Barcelonan auringon alla vuonna 1982 on jäänyt elämään.

Orkesteri, joka soittaa sambaa

Espanyolin Estadi de Sarriá toivottaa Italian ja Brasilian maajoukkueet sekä 43 000 katsojaa tervetulleeksi espanjan kesäisellä auringolla. MM-huuma on korvia huumaava ja samba tuntuu soivan kaikkialla, ihan kuin koko Brasilia matkannut Atlantin yli.

Ottelun asetelmat ovat selvät. Voittamalla ottelun kumpi tahansa etenee välierään Puolaa vastaan: jatkosarjaa johtavalle Brasilialle tasapelikin riittää. Joukkueiden lähtökohdat eivät kuitenkaan voisi olla kauempana toisistaan.

Brasilia on kisojen ylivoimaisesti suurin voittajasuosikki. Se on murskannut vastustajansa neljässä ensimmäisessä ottelussa maalierolla 13–2. Sen viiden hengen keskikenttäryhmitys on kuin maailman parhaista pelintekijöistä koottu tähdistöjoukkue. Sieltä löytyy maailman parhaiten palkattu jalkapalloilija Falcão sekä laajalla säteellä operoiva, shampoomainoksien miehet kateellisiksi tekevä Éder. Löytyy Cerezo sekä Zico, kenties maailman taitavin pelaaja sitten Pelén. Kapteeninnauhaa kantaa Sócrates, O Doutor, joka jalkapalloilullisten taitojen lisäksi tunnettiin räiskyvistä poliittisista mielipiteistään, viinanjuonnista ja tupakoinnista sekä siitä, että hän oli nuorena laittanut jalkapallouransa tauolle lukeaksensa itsensä lääkäriksi.

Parhaimmillaan Brasilian keskikentän peli toimii kuin orkesteri, jossa jokainen yksilö tuo kokonaisuuteen henkilökohtaisella taidollaan jotain täysin korvaamatonta, mutta silti kokonaisuus on vielä osiensa summaa suurempi.  

Täydellisenä vastapainona kisat surkeasti aloittanut Italia nojaa tututusti tiiviiseen ja kurinalaiseen puolustuspeliin. Se on saavuttanut kolmesta ensimmäisestä ottelustaan vain kolme tasapeliä, ja on jatkosarjan viimeisessä ottelussa elossa vain Argentiinasta saamansa voiton turvin. Joukkueen tunnetuin pelaaja, Paolo Rossi, ei ole tehnyt maaliakaan ja on ollut totaalinen pettymys palattuaan pelikentille vain hetki ennen turnausta, kärsittyään kaksi vuotta pelikieltoa Italiaa ravisuttaneeseen sopupeliskandaaliin sotkeutumisesta.

Rossi avaa maalihanat

Ennakko-odotuksista huolimatta Rossi kuitenkin avaa maalihanansa heti ottelun alussa. Brasilian tähtisikermä pelaa lepsusti omalla alueellaan, ja Juventuksen hyökkääjä iskee helpon 1–0-osuman.

Brasilia ei kuitenkaan vähästä hätkähdä. Takaiskut eivät haittaa, sillä se luottaa yksinkertaisesti siihen, että tekee aina enemmän maaleja kuin vastustaja.

Sócrates tasoittaakin pelin lähes heti, pelattuaan Zicon kanssa kiimaisuutta hiponeen syöttökombinaation. Tämän jälkeen Italia jopa onnistuu hetkeksi katkaisemaan Brasilian vyörytyksen tiiviillä puolustamisellaan ja hyvällä prässillään. Etenkin Zicoa jahdataan innokkaammin kuin härkiä Pamplonassa, ja mies tuleekin poistumaan tauolle yllään paita, josta enää puolet on jäljellä.

Ennen taukoa Cerezo kuitenkin sortuu Italian paineen alla, ja lahjoittaa pallon Rossille, joka siirtää Italian jälleen johtoon. Tämän jälkeen Italia ei enää jalkapalloa ottelun aikana pelaakaan.

Kauneutta, vaan ei tulosta

Toiselle puoliajalle saapuu itsevarma Brasilia. Italia sen sijaan jatkaa siitä, mihin se ensimmäisen jakson lopussa jäi – päättömät purkupallot, maalivahdille palauttaminen ja olematon presenssi hyökkäysalueella ovat sen tunnusmerkkejä.

Brasilia sen sijaan hakkaa päätänsä sen tiiviiseen puolustusmuuriin. Pariin kertaan kauniita syöttökombinaatioita pelannut Seleção käykin lähellä, kunnes – tarinan mukaan tauolla hillittömästi vollottanut – Cerezo rikkoo Italian pakan ovelalla juoksullaan. Sócrates pelaa pallon Falcãolle ja peli on 2–2. Brasilia on jälleen menossa välierään.

Brasilian löysä oman pään pelaaminen johtaa kuitenkin siihen, että Italia saa koko puoliskon ensimmäisestä kontrolloidusta vastahyökkäyksestään kulmapotkun. Kulma ei vielä tuota tulosta, mutta jälkitilanteesta Rossi pääsee täydentämään hattutemppunsa.

Ottelun loppu seuraa tuttua kaavaa. Italian pelaaminen on olematonta, kun taas Brasilia ei suostu luopumaan periaattestaan. Brassit todella pelaavat näyttävää jalkapalloa, mutta tulos jää vaisuksi. Ottelun lopussa Dino Zoff vielä liimaa pallon lähes maagisesti kulmasta syntyneen tilanteen päätteeksi. Sen lähemmäs ei Seleção enää maalia pääse.

Lindo maravilhoso!

Vuoden 1982 pettymys nostettiin yhdeksi brasilialaisen jalkapallohistorian kivuliaimmista pisteistä yhdessä vuoden 1950 Maracanãzon kanssa. Jälleen kerran mestaruudesta varmoina olleet brasilialaiset tuotiin yhden päivän aikana taivaasta helvettiin. Välillä tuntuu, ettei tälle kansalle ole tarjolla kuin jompikumpi ääripää.

Siitä huolimatta joukkueen vastaanotto oli jotain aivan muuta kuin 32 vuotta aiemmin. Valmentaja Telê Santana sai ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa räiskyvät aplodit. Kansa otti joukkueen juhlien vastaan Rio de Janeiron lentokentällä, ja Zico kommentoi, ettei Brasilia tekisi koskaan kompromissia kauniin pelin ja voittamisen suhteen.

Brasiliassa tätä joukkuetta pidetäänkin jopa suuremmassa arvossa kuin vuoden 1994 mestarijoukkuetta, koska sen ei katsottu enää edustava o jogo bonitoa.

Brasilian vuoden 1982 maajoukkue on jäänyt ihmisten muistiin historian parhaana joukkueena, joka ei koskaan voittanut maailmanmestaruutta. Parhaimmillaan sen peli pyöri kuin maailmanpyörä tivolissa – pelaajat pyörivät kentällä vailla määrättyä paikkaa, mutta kuitenkin synkronoidusti toistensa kanssa. Joukkueen vapaasti virtaava ja kauniita syöttökombinaatioita yhdistellyt pelityyli konkretisoi ihmisten käsityksen kauniista jalkapallosta. Kapteeni Sócrates kuvaili peliä järjestäytyneeksi kaaokseksi.

Viiden ottelunsa aikana tuo joukkue teki 15 maalia. Mutta kyse ei ollut pelkästään maaleista tai edes siitä taiteellisesta tavasta, jolla pallo löysi tiensä maaliin. Kyse oli joukkueen filosofiasta. Pelaajien yhteisestä luovuudesta ja heidän huippuunsa hiotuista vaistoistaan. Kyse oli joukkueen pelityylistä ja erehtymättömästä rakkaudesta lajiin nimeltä jalkapallo. Kyse oli sambasta viheriöllä.

Tämän legendaarisen joukkueen yhteistä matkaa kesti vain yhdet MM-kisat. Mutta sinä aikana se näytti maailmalle, mitä on luova peli, ja loi pohjan pelityylille, jonka Pep Guardiola hioisi tiki-takaksi lähes 30 vuotta myöhemmin. Kaksi mahtavaa viikkoa tuo joukkue esitti lukemattoman sarjan suorituksia, joiden suorittamisen viehkeä helppous pudotti leukoja lattiaan ympäri maailmaa.

Maailma on lumoutunut teistä

Palataanpa vielä Falcãoon. Mitä hän itse miettii, kun kysymys ottelusta jälleen esitetään hänelle? Mies kirjoittaa Why Did We Lose? -esseekokoelmassa seuraavasti: ”Hävisimme ottelun, mutta voitimme paikan historiassa. Totta kai kärsimme tappion tuskasta, mutta olen kiitollinen, että sain olla osa yhtä historian parhaimmista joukkueista ja osa joukkuetta, joka liitetään kauniiseen jalkapalloon.”

Italia voitti tuon ottelun ansaitusti. Se puolusti hyvin ja tiiviisti, eikä päästänyt maailman taitavinta joukkuetta maalipaikoille. Se eteni lopulta aina maailmanmestaruuteen asti, ja Rossi voitti lopulta sekä maalikuninkuuden että turnauksen parhaan pelaajan palkinnon. Brasilia ei sen sijaan suostunut tinkimään pelityylistään ja filosofiastaan edes välieräpaikan varmistaakseen.

Elämänkerrassaan Sócrates sanoo, että tuon tappion jälkeen jopa Brasilian maajoukkue alkoi keskittyä vain tulokseen ja menetti osan identiteetistään.

Ja juuri siksi tuo Brasilian joukkue on jäänyt muistoihin ja osaksi jalkapallotarustoa. Se on viimeinen tuulahdus siitä maailmasta, kun kaikessa ei ollut kyse vain voittamisesta, ja pelin oli oikeasti merkittävä jotain. Otteluun jälkeen Santanan kerrotaan sanoneen joukkueelleen, että älkää välittäkö tappiosta, maailma on lumoutunut teistä.

Sanotaan, että vain voittajat muistetaan, mutta kun häviät niin kauniisti kuin Brasilia hävisi, jopa voittajat jäävät unholaan.

Ottelu on katsottavissa FIFA TV:n Youtube-kanavalta.

The post Legendaariset ottelut: Päivä, jolloin jalkapallo kuoli appeared first on Byyri.

Berliinin olympiastadionin pimenevässä illassa katsojat eivät voi aavistaakaan, kuinka historiallista näytöstä he ovat saapuneet katsomaan, kun pelaajat nousevat tunnelista viheriölle himoittua maailmanmestaruuspokaalia katseillaan hipoen.

Pelaajalistaa katsoessa ei voi kuin haukkoa henkeään sen edessä, millainen kööri sen hetkisiä tai tulevia legendoja yhteen otteluun mahtuu. Uransa viimeistä ottelua pelaava Zinedine Zidane, kokeneet Patrick Vieira, Claude Makélélé ja Liliam Thuram, nuori Franck Ribéry, kärjessä Thierry Henry. Vastapuolen maalissa Gianluigi Buffon, pelaajina Fabio Cannavaro, Andrea Pirlo sekä kokeneet Fransesco Totti ja Alessandro Del Piero. Lista tuntuu loputtomalta.

Tunnelma on jännittynyt, mutta innostunut. Molempien maiden kansallislaulu saa räiskyvän tuen paikalla olevilta faneilta – stadion kuhisee, kun pelaajat kättelevät toisensa ja asettuvat nurmelle. Finaalissa ovat oikeutetusti kaksi turnauksen parasta joukkuetta. Italia, jonka puolustuspää on ollut raudanluja, ja Ranska, joka on vaikean alkulohkon jälkeen esiintynyt äärimmäisen vakuuttavasti, kaataen niin Espanjan, Brasilian kuin Portugalinkin.  

Kun tuomari viheltää pelin alkamisen merkiksi, kukaan ei kuitenkaan osaa arvata, että edessä on yksi 2000-luvun puhutuimmista jalkapallo-otteluista.

Tämä maailma on Pirlon, me vain elämme siinä

Kuten finaalit usein, ottelu alkaa todella varovaisesti, eikä kumpikaan joukkue tunnu saavan pelistä otetta. Vajaan kympin jälkeen kaikki kuitenkin muuttuu. Ranskalle tuomitaan helpon oloinen rangaistuspotku, josta Zidane tekee – katsantokannasta riippuen joko onnekkaan tai taidokkaan – avausmaalin. Les Bleus johtaa 1–0.

Maalin jälkeen ote pelistä alkoi siirtyä selvästi Ranskalle. Gallian kukon pörhistelyä kestää kuitenkin vain kymmenisen minuuttia, kunnes pilkun aiheuttanut Marco Materazzi käy nikkaamassa Andrea Pirlon täydellisen kulman verkon porukoille. Tämän jälkeen hallinta siirtyy täysin Italialle, eikä avausjakson jälkimmäisellä puoliskolla ole enää kuin yksi joukkue.

Italian hallinta henkilöityy jälleen kerran täysin myyttistä ottelua pelaavaan Pirloon, joka on ollut joukkueen paras pelaaja turnauksessa ja valitaan myös finaalin parhaaksi pelaajaksi. Sen lisäksi, että pelin virtaus kulkee täysin 27-vuotiaan lombardialaisen kautta, tämä on jatkuva uhka kulmalipulla.

Ranska ei suostu ottamaan opikseen, ja Pirlon millintarkka pallo tavoittaa jo toistamiseen Materazzin, jonka puskun Liliam Thuram onnistuu kuitenkin pelastamaan maaliviivalta. Hetkeä myöhemmin Pirlon lähettämä kulmapotku tavoittaa Luca Tonin, joka näkee puskunsa kimpoavan ylärimasta vain senttejä Fabien Barthezin vartioiman maalin yli.

On ne change pas une équipe qui gagne

Tauolta kentälle palaa kuitenkin aivan erinäköinen Ranska, ja toisen jakso alku on suvereenia Les Bleusin dominointia. Gallialaisten lento katkeaa kuitenkin epäonnisesti Patrick Vieiran loukkaantumiseen 56. minuutilla. Pakotetun vaihdon jälkeen Italia alkaa päästä peliin mukaan, ja pallo alkaa jälleen löytyä yhä useammin Andrea Pirlon jalasta.

Ironisesti Gli Azzurrin päävalmentaja Marcello Lippi siirtää kuitenkin hallinnan takaisin Ranskalle epäonnistuneella taktisella peliliikkeellä. Lippi ottaa pois todella vaisua ottelua pelanneen Tottin, joka korvataan urallaan nousussa olevalla 23-vuotiaalla Daniele De Rossilla. Vaihdon myötä joukkueen ryhmitys kuitenkin muuttuu, ja Pirlo joutuu siirtymään itselleen oudolle kymppipaikalle, johon pelintekijä ei selvästikään sopeudu.

Tämän myötä ottelun virtaus kulkee yhä enemmän Ranskan kautta, ja varsinaisen peliajan viimeiset 30 minuuttia ovat selvää Ranskan hallintaa. Buffon kuitenkin nollaa Henryn lähentelyt, kun taas toisessa päässä Tonin maaliin jatkama Pirlon keskitys todettiin paitsioksi. Niinpä ottelua jatketaan jatkoajalle. Nämä MM-kisat ovat ensimmäiset, jotka pelataan ilman kultainen maali -sääntöä sen käyttöönottamisen jälkeen, joten edessä on ainakin 30 lisäminuuttia maailman kiihkeintä näytöstä.

Zidanen puskut määrittivät ottelun lopun

Jatkoaika jatkaa siitä, mihin varsinainen peliaika jäi. Vaikkei kumpikaan joukkue varsinaisesti hallitse peliä, siunaantuvat vaarallisemmat tekopaikat Ranskalle. Ensin Cannavaro ehtii juuri ja juuri liukua Florent Maloudan laukauksen tielle. Hetkeä myöhemmin kisojen parhaalle puolustukselle käy järkyttävä merkkausvirhe, ja Zidane pääsee vapaasti nikkaamaan puskun kohti Gli Azzurrin maalia, vain todetakseen Buffonin venyneen mahdollisesti mestaruuden arvoiseen refleksitorjuntaan.

Jatkoajan puolessa välissä Ranskan vaarallisin pelaaja, Thierry Henry, saa poistua kentältä, vain todistaakseen ottelun historiankirjoihin jättänyttä tapahtumaa vaihtopenkiltä.

Zidanen puskusta on kuitenkin vuosien saatossa kirjoitettu kaikki mahdollinen, joten tyydyn kommentoimaan, että tuon tapauksen myötä ottelun voittaja oli ratkennut. Ranskan pelaajat eivät toivu kapteeninsa ulosajosta, kun taas italialaiset saavat tapahtuneesta tarvittavan itseluottamuspiikin. Kun jatkoaika ei tuon shokeeraavan hetken jälkeen tarjoa juuri mitään, on aika asettua nauttimaan pilkkukisasta, toista kertaa MM-finaalien historiassa.

Quando la vita è un sogno

Rangaistuspotkuskaban kolme ensimmäistä laukojaa – Andrea Pirlo, Sylvain Wiltord sekä Marco Materazzi – viimeistelevät kaikki vuorenvarmasti. Ranskan toinen laukoja, vuoden 2000 EM-finaalin ratkaissut David Trezeguet, on kuitenkin tällä kertaa epäonnen soturi ampuessaan oman yrityksensä ylärimaan. 

Kun seuraavat neljä laukojaa eivät uusia epäonnistumisia tuota, saa Italian viides laukoja kunnian olla tilanteessa, jossa maali ratkaisisi maailmanmestaruuden. Laukomaan asettuu vasemman puolustajan tontilta Fabio Grosso, Italian odottamaton sankari.

Vaikka kukaan ei muista, mitä merkittävää mies teki ennen tai jälkeen vuoden 2006 kisojen, vastasi hän kisojen suurimmasta tuhkimotarinasta. Se oli Grosso, joka lisäajalla hankki alivoimalla pelanneelle ja näännyksissä olleelle Italialle ratkaisevan pilkun puolivälierässä Australiaa vastaan. Se oli Grosso, jonka 119. minuutin osuma ratkaisi välierän Saksaa vastaa. Ja se oli Grosso, joka käsittämättömällä itseluottamuksella ampui tuon finaalin ratkaisevan pilkun maalin vasempaan yläkulmaan.

Italia oli voittanut MM-kultaa.

Raikas tuulahdus menneisyydestä

Pelitapahtumien lisäksi mieleenpainuvaa finaalia katsoessa oli joukkueiden pelityyli. 2006 MM-kisat olivat viimeiset arvokisat ennen Espanjan nousua maailmaa dominoivaksi jalkapallomahdiksi ja guardiolalaista murrosta. Oli raikas tuulahdus katsoa ottelua, jossa kumpikaan finaaliin selvinneistä joukkueista ei pyrkinyt kontrolloimaan palloa tai välttelemään pitkiä syöttöjä ja pallonmenetyksiä.

Ottelussa menetettiin pallo useammin kuin kahden keskivertojoukkueen kohtaamisessa nykyään, ja peli aaltoili vauhdikkaasta päästä päähän kummankaan selvästi kontrolloimatta tempoa kuin harvakseltaan.

Lisäksi ottelun draamankaari on jotain käsittämättömän kaunista ja mukaansa tempaavaa. Vaikka finaalin voittaja on tiedossa, on sitä uudelleen katsoessa helppo elää mukana joka käänteessä ja jännittää loppuratkaisua kuin tuona sunnuntai-iltana 14 vuotta sitten.

Ottelu on ilmaiseksi katsottavissa FIFAtv:n YouTube-kanavalla tai suoraan alla olevasta upotteesta. Live-jalkapallon puutteessa suosittelen siis kaikkia korkkaamaan kylmän Peronin ja jännittämään uudelleen yhtä historian ikimuistoisimmista MM-finaaleista.  

Legendaariset ottelut -juttusarjan esittely

Maailman kaiken sulkevaan syliinsä kaapannut pandemia ei ole säästänyt myöskään urheilua vaikutukseltaan. Jalkapallosarjat ympäri maailman ovat joko määrittelemättömän mittaisella tauolla tai keskeyttäneet kautensa kokonaan. Urheilun katsomisen tarve ei ole kuitenkaan poistunut mihinkään – päinvastoin, juuri tällä hetkellä urheilulla olisi kenties suurempi rooli kuin koskaan ihmisten arjen rikastuttajana ja ajatusten ohjaajana johonkin vähemmän vakavaan.

Juttusarja esittelee netistä ilmaiseksi löytyviä, klassisia jalkapallo-otteluita, jotka saattavat tuoda helpotusta tähän poikkeustilaan ja edes hetkeksi paikata live-jalkapallon tarpeen.

The post FIFA TV avasi arkistonsa – Ota katseluvinkit talteen Byyrin juttusarjasta ”Legendaariset ottelut” appeared first on Byyri.

Ykkösen kaikkien aikojen maalintekijän Kalle Multasen unelma jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla toteutui viime elokuussa, kun hän siirtyi KTP:sta italialaiseen Giorgione Calcioon. ”Viialan pommittaja” ehti edustaa uutta seuraansa 20 sarjaottelussa ja maalata viisi kertaa, kunnes koronavirus keskeytti kauden.

Viidennen sarjatason, Eccellenzan, kausi on ollut keskeytettynä helmikuun puolivälistä asti. Giorgione Calcio on 22 ottelun jälkeen sarjan neljännellä sijalla, ja paikka nousukarsinnoissa näytti erittäin todennäköiseltä.

Multanen on harjoitellut itsenäisesti pari kuukautta, mutta on palaamassa Suomeen toukokuun alussa. Italian pääsarja Serie A on vahvistanut pelaavansa kauden loppuun, mikäli hallitus antaa luvan, mutta alasarjojen osalta asiat ovat täysin auki.

– Täällä ei ole mitään tietoa, jatkuuko kausi ja milloin. Seura ei pysty tällä hetkellä maksamaan palkkaa, joten ei ole mitään järkeä jäädä pidemmäksi aikaa, Multanen toteaa puhelimitse.

Jatko ulkomailla kiinnostaa

Kevät ei ole ollut Multaselle toivotunlainen viheriöillä, mutta perhe-elämä hymyilee. Miehen avovaimo Hanna synnytti helmikuussa poikavauvan, jolle KTP ehdotti osuvasti Kotkan ja Italian passeja.

Perhe asuu Trebaseleghessa, Padovan maakunnassa. Koillisessa Italiassa sijaitseva kylä on ollut viime viikot erittäin hiljainen, kun ihmiset lymyilevät kotioloissaan.

– En toki itsekään ole liikkunut paljon, lähinnä kaupassa käynyt. Olen päässyt treenaamaan kotimme lisäksi talomme edessä olevalla parkkipaikalla, jota olen juossut edestakaisin. On ollut onni, että koiramme kanssa pääsee liikkumaan vähän kauemmas.

Vaikka Multanen jättää Italian toistaiseksi taakseen, hän haluaisi jatkaa uraansa saapasmaassa.

– Haluja on etenkin, kun tämä kausi jäi niin kesken. Toinen vuosi joko tässä seurassa tai jossain muualla olisi hienoa, mutta vallitsevan tilanteen takia kaikki on auki, Multanen pohtii.

– Olisin toki kiinnostunut pelaamaan muissakin maissa, mutten näe, että se on kovin realistista. Siirto tännekin vaati aika monta hyvää sattumaa. Eihän sitä toisaalta ikinä tiedä.

Sata maalia täyteen?

Oli tuleva seura mikä tahansa, Multasen pelit jatkuvat joka tapauksessa. Pari viikkoa sitten 31 vuotta täyttänyt hyökkääjä uhkuu pelihaluja, ja miehen seuraavana tavoitteena on löytää seura, jonka kanssa harjoitella.

– En ole ollut yhteydessä mihinkään seuraan, mutta täytyy katsella tilannetta. Olisi hyvä päästä johonkin mukaan – ja on toki mahdollista, että pelaisin Suomessa tällä kaudella.

Kotimaassa kaikkiaan seitsemää seuraa aikuisiällään edustanut Multanen on aiemminkin rikkonut ennätyksiä, ja yksi komea tasaluku on hyvin lähellä. Hän on viimeistellyt Ykkösessä peräti 98 maalia, joista kaikki viime vuosikymmenellä. Hän oli täten sarjan ylivoimainen 2010-luvun maalikuningas, sillä seuraavana listassa on Transfermarktin mukaan 66 osumaa mättänyt Jussi Aalto.  

– Rajapyykin rikkominen toki houkuttelee, mutten aio tehdä seuravalintaani sen perusteella. Jossain vaiheessa tulen kuitenkin sen luultavasti vielä rikkomaan.

The post Nousutaistelu vaihtui parkkipaikkalenkkeilyyn – Kalle Multanen palaa kotiin koronan keskeltä appeared first on Byyri.

”Gino voi painua helvettiin”

Udinese on yli miljoonan asukkaan Friuli-Venezia Giulian ainoa pääsarjajoukkue. Serie A:ssa yhtäjaksoisesti kaudesta 1995–1996 pelannut I Bianconeri debytoi vuosikymmen myöhemmin Mestarien liigassa ja pelasi seuraavina vuosina kolmesti UEFA Cupin ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.

Viime vuosikymmenen paras kausi oli kolmossijaan päättynyt 2011–2012, ja vielä seuraavalla kaudella Udinese sijoittui viidenneksi jättäen taakseen muun muassa AS Roman, SS Lazion sekä Interin. Tämän jälkeen kurssi on kääntynyt jyrkästi – seuran paras sijoitus on sittemmin ollut viime kauden 12. sija, ja putoaminenkin on ollut vain pisteen päässä. Tällä kaudella putoamispeikko on jälleen uhkana.

Mattian ja hänen ystävänsä Claudion syyttävä sormi osoittaa Udinesen omistajaperhettä. Liikemies Giampaolo Pozzo osti Udinesen vuonna 1986, ja seura on vakiinnuttanut pääsarjapaikkansa miehen omistuksessa. Päätös ostaa Championshipin Watford FC kesällä 2012 ei kuitenkaan ollut udinelaisten mieleen.

Pozzo on viime vuosien aikana investoinut Watfordiin miljoonia, ja perheen omistamien seurojen välillä on ollut runsaasti pelaajaliikennettä. Mukana kuviossa oli kauteen 2015–2016 asti myös espanjalainen Granada CF, jonka Pozzo lopulta myi kiinalaiselle liikemiehelle.

Isä siirsi Watfordin pääomistajuuden sittemmin pojalleen Ginolle, jota arvostetaan englantilaisseurassa suuresti. Udinesen kannattajat ovat sen jälkeen tavanneet laulaa ”Chi non salta Gino Pozzo è”, mikä tarkoittaa, että mikäli et hypi, olet Gino Pozzo.

– Useat tähtipelaajamme ovat siirtyneet Watfordiin. Meistä tuli yhtäkkiä reservijoukkue. Minun puolestani Gino voi painua helvettiin. Hänen sukunsa on paikallisia, joten meidän hylkäämisemme tuntuu uskomattomalta, Claudio tuhahtaa.

Vuodesta 2012 jäi käteen jotain hyvääkin, sillä Udinesen kotistadionia Stadio Friulia alettiin tällöin pistämään uuteen uskoon. Nyt se on huippumoderni stadion, joka avattiin kunnostuksen jälkeen vuonna 2016. Sponsorinimeä Dacia Arena kantavan stadionin kapasiteetti on 25 000 ja täyttöaste hyvä – Udinen kaupungin asukasluku on vain 100 000, joten vajaan 22 000 katsojan yleisökeskiarvo on vaikuttava.

– Uusi stadion on ainoita hyviä asioita viime vuosilta. Ja se, että seuralla on kaikesta huolimatta paikallisten tuki, Mattia sanoo.

Timantit vaihtavat nopeasti maisemaa

Udinese on ollut erityisen etevä löytämään kykyjä Etelä-Amerikasta – se on muun muassa Cristián Zapatan, Pablo Armeron, Mauricio Islan, Charles Aránguizin, Allanin, Juan Cuadradon, Luis Murielin sekä Alexis Sánchezin ensimmäinen seura Euroopassa. Ilmiö ei ole uusi, sillä brassilegenda Zico pelasi uransa ainoat Euroopan vuodet, 1983–1985, juuri Udinesessa.

Myös nykyjoukkueen suurin tähti, Rodrigo De Paul, on Etelä-Amerikasta, mutta hän ehti väläytellä taitojaan jo Valenciassa ennen siirtoaan Italiaan. Viime aikoina kymppipaidan nimi on yhdistetty moneen italialaiseen suurseuraan. Tämä on ollut valitettavan tuttua Udinesen kannattajille, sillä muualta löydetyt lahjakkuudet ovat lähes poikkeuksetta vaihtaneet nopeasti maisemaa.

Argentiinan maajoukkuepelaaja oli viime kaudella Udinesen paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan ja johtaa tällä hetkellä joukkueen sisäistä maalipörssiä maalattuaan viidesti. Mattia ja Claudio antavat De Paulille puhtaat paperit, mutta he eivät säästele sanojaan puhuessaan nykyjoukkueesta.

– Miten voisimme pärjätä, kun (Stefano) Okakan kaltainen löntystelijä on avauskokoonpanossamme? Ja miten hän voi olla toiseksi paras maalintekijämme? Meillä on kova ikävä Antonio Di Natalen, Vincenzo Iaquintan sekä Fabio Quagliarellan tapaisia huippupelaajia, Claudio toteaa.

Kuka voisi olla Udinesen seuraava Di Natale? Yhteensä 227 maalia seuralle 12 vuoden aikana viimeistellyt hyökkääjä ripusti nappulakengät naulaan keväällä 2016. Uran viimeisellä kaudella verkko heilui liigassa vain kahdesti, mutta miestä kaivataan yhä.

Viimeistely on ollut joukkueelle haastavaa, ja vain sarjajumbo SPAL on tehnyt Udinesea vähemmän maaleja. Italian maajoukkueessakin esiintynyt Kevin Lasagna mätti debyyttikaudellaan 2017–2018 komeat 12 rysää, mutta ruuti on ollut sittemmin märkää.

Derbyt loistavat poissaolollaan

Jos Udinesen viime vuosien menestys on ollut laihaa, samaa voi sanoa verivihollisesta U.S. Triestina Calciosta. Triestestä ponnistava seura pelaa tällä hetkellä Serie C:ssä, ja edellinen visiitti pääsarjassa tapahtui kaudella 1958–1959. 

Mattian ja Claudion tapaan moni Udinesen kannattaja ei ole nähnyt seuransa pelaavan ensimmäisessäkään paikallisottelussa – edellinen Derby del Nord-est pelattiin kaudella 1991–1992, jolloin seurat kohtasivat Coppa Italiassa.

Taistelut alueen herruudesta ovat olleet myös verisiä. Triestinan parikymppinen kannattaja menehtyi cup-derbyn yhteydessä saamiinsa vammoihin helmikuussa 1984.

– Olen kuullut Triestina-otteluista. Olisihan se hienoa, jos pari kertaa kaudessa olisi kunnon derby. Kuten Milanossa ja Torinossa. Brescialla ja Atalantallakin on tällä kaudella omansa, Mattia pohtii.

– Varo, mitä toivot. Triestina pelannee tänäkin vuonna noususta Serie B:hen. Jos katastrofi tapahtuu, kohtaamme jo ensi kaudella. Ja onhan Serie B:ssä Pordenonekin, mutta se ei olisi sama asia, Claudio sanoo viitaten niin ikään Stadio Friulilla kotiottelunsa pelaavaan naapuriseuraan.

Muita Serie A:n seuroja ei parinsadan kilometrin säteellä Udinesta ole. Lähimmät kilpakumppanit ovat SPAL sekä Hellas Verona, joiden kotipyhättöihin on noin 2,5 tunnin ajomatka Stadio Friulilta.

Edessä haastava loppukausi

Ilmassa on tietynlaista derbyhenkeä, kun yli tuhatpäinen joukko Hellas Veronan kannattajia saapuu Udineen viettämään aurinkoista kevätpäivää. Vieraiden linja-autot saapuvat virkavallan silmien alla stadionin eteläpäädyn aidatulle alueelle, ja muun muassa supersankareiksi, eläimiksi ja banaaneiksi pukeutuneet nuoret miehet valuvat ulos laulaen.

Hellas pelaa mainiota kautta sarjanousijana, ja joukkueen viimeinen tappio on joulukuun alkupuolelta. Syitä juhlaan siis on, mutta karnevaalitunnelmasta huolimatta veronalaiset keskittyvät omiensa kannattamiseen – viheriöllä on tasaista, mutta Hellas vie katsomossa.

Isäntien Curva Nord kajauttaa useaan otteeseen ilmoille ”Verona, Verona, Vaffanculo” -huudon, mutta kuittailua nähdään molemmin puolin. Parhaat naurut saavat lopulta vieraat – Freed from Desire alkaa raikua stadionilla Udinesen tehtyä maalin, mutta osuma hylätään, ja veronalaiset alkavat hoilata sävelmää pomppien sekä huivejaan heiluttaen.

Viimeistely on jälleen Udinesen akilleen kantapää, mutta toisaalta Hellaskin tuhlailee tekopaikkojaan. Hylätty maali jää ottelun ainoaksi, eikä maaliton tasapeli oikein tyydytä kumpaakaan osapuolta.

Viimeisen putoajan paikalla majaileva Genoa voitti edellispäivän ottelunsa, ja kaulaa viivan alapuolelle on näin neljä pistettä. Otteluita on jäljellä 14, joten kaikki on mahdollista – Eurooppa-liigan karsintaan oikeuttavaankin paikkaan on lopulta vain yhdeksän pisteen matka. Claudio ei ole niin optimistinen, mutta pitkäjänteisyyttä toivovalla Mattialla riittää sekä uskoa että huumoria.

– Vuodenvaihteessa voitimme kolme ottelua putkeen, mutta sitten romahdimme cupissa, ja sitä on seurannut huonot tulokset. Pojat tarvitsevat itseluottamusta… Ja ehkä uuden valmentajan.

The post Koillis-Italian ykkösseura Udinese muuttui sirkukseksi – ”Meistä tuli reservijoukkue” appeared first on Byyri.

Nähdäänkö jo 2-7-2?

Genoaan saapui marraskuussa uusi manageri, Barcelonassa triplan pelaajana voittanut voimakastahtoinen Thiago Motta.

Entinen tähtipelaaja nousi valmentajana ensi kerran otsikoihin leikitellessään ajatuksella vallankumouksellisesta ryhmityksestä 2-7-2 – jossa siis myös maalivahti on luettu mukaan kenttäpelaajaksi keskikentälle pallonhallinnan takaamiseksi. Todennäköisesti tällä hetkellä jossain päin Manchesteria, luksusasunnon olohuoneen nurkassa, valkoisen sohvan takana, kyhjöttää Pep Guardiola raivoissaan siitä, ettei keksinyt tätä ryhmitystä ensin.

Valitettavasti Motta itse on kuitenkin katkaissut siivet huhuilta, joiden mukaan Genoassa tultaisiin näkemään tämä jalkapallomaailmaa järisyttänyt muodostelma.

Motta joutui itse naurunalaiseksi, kun hän toi muodostelmansa julki vuosi takaperin. Ryhmitys ja maalivahdin mukaan ottaminen keskikentän pelintekovaiheeseen toki nostattaa kulmakarvoja Carlo Ancelottin hengessä, mutta täytyy muistaa, ettei Motta luonnollisesti olisi aikonutkaan peluuttaa kahta puolustajaa ja seitsemää keskikenttäpelaajaa halki ottelun. Ryhmitys muovautuisi numeroiden mukaisesti vain silloin, kun hänen joukkueellaan on pallonhallinta, jolloin vaikkapa maalivahti nousisi keskikentän pohjalle tekemään peliä.  

Mottan päätyminen Genoan managerin pallille on itse asiassa ja itsessään melko monivivahteinen tarina. Mies valmensi vielä PSG:n junioreja kesällä, kun Aurelio Andreazzoli palkattiin satamakaupungin ylpeyden uudeksi käskijäksi. Andreazzoli näytti itse asiassa hyvinkin osuvalta managerilta Genoan tasoiseen seuraan, sillä hän peluuttaa kiinnostavaa, modernia jalkapalloa ja on erittäin hyvä nuorten pelaajien kehittäjä – juuri sitä, mitä sarjataulukon huonommalle puoliskolle jumittunut joukkue kaipaa. Genoa lisäksi aloitti kauden erinomaisesti pelaten loistavaa jalkapalloa.

Andreazzoli kohtasi kuitenkin saman haasteen kuin urallaan aiemminkin. Joukkue pelasi erinomaisesti, mutta oli hyvin tehoton, mikä lopulta johti miehen potkuihin. Korvaajakin oli jo käytännössä sovittu kulisseissa, kun paikkaa tarjottiin entiselle Swansea-käskijälle Fransesco Guidolinille. Ennen kuin hän kuitenkaan ehti tarjousta hyväksyä, Genoa-johto yllättäen päätti haastatella vielä muutamaa kandidaattia.

Näin kuvioihin astui Thiago Motta, joka on sattumoisin Genoan entinen pelaaja. Mutta eihän Italiassa ole toki ennenkään vedottu ystävyyssuhteisiin järjen edellä, eihän? Nuorten kanssa hyvää työtä tehnyt ja rohkeita taktisia innovaatioita ajava mies vakuuttui hänelle kaavaillusta roolista ja tarttui haasteeseen.

Mottan debyytissä Genoa venyi historiallisesti takaa-ajoasemasta voittoon Jesse Jorosen Bresciaa vastaan, kun ensimmäistä kertaa Serie A:n historiassa kaikki kolme vaihtopelaajaa onnistuivat maalinteossa – todistaen brasilialais-italialaisen melkoiseksi taktiseksi velhoksi!

Ensimmäisessä ottelussaan Motta myös vilautti muodostelmarulettiaan, osoittaen samalla rohkeutensa valmentajana. Hän aloitti muodostelmalla 3-5-2, jossa yksi toppareista nousi pallollisessa vaiheessa keskikentälle tukemaan pelinrakennusta muodostaen 2-6-2-ryhmityksen. Seuran maalivahti Andre Radu jätettiin sentään vielä rauhaan – vaikka Suomeen asti voi nähdä, kuinka hikikarpalot nousevat hänen otsalleen miehen tietäessä, mitä vielä on edessä.

Motta vaihtoi ryhmitystä 3-4 kertaa ottelun aikana, kokeillen myös 4-2-3-1:ä sekä 4-4-2:a niin timantilla kuin perinteisessä muodossakin. Brescia ei selvästikään tiennyt mitä tehdä tai ketä merkata, jolloin Mottan suojatit pääsivät iskemään tarvittavat maalit. Taktinen vallankumous on alkanut, vivi la rivoluzione!

Valmentajarulettia ja kiihkeää luonteenpaloa

Genoan valmentajapotkut olivat jo kolmannet tämän kauden Serie A:ssa, vaikka elettiin vasta marraskuun alkua. Toisaalta, se ei ole mitään uutta italialaisille, ja näyttääkin siltä, että olemme jo tämän vuoden osalta ehtineet valmentajapotkujen vuodenaikaan.

Niin ikään AC Milanin manageriksi kesällä saapunut Marco Giampaolo sekä hänet Sampdoriassa korvannut Eusebio Di Fransesco olivat saaneet lähteä seuroistaan Genoan valmentajanvaihdokseen mennessä. Tämän jälkeen vielä Udinesen Igor Tudor ja Brescian Eugenio Corini ovat nähneet erorahat tilillään – joskin jälkimmäinen palkattin jo takaisin Brescian peräsimeen, kun hänen tilalleen palkattu Fabio Grosso vapautettiin pestistään 27 päivän jälkeen. Hyvin, hyvin harvinaista äkkipikaisuutta italialaisille.

Viimeisimpänä vielä hienoa työtä viime kaudella Napolissa tehnyt Carlo Ancelottille näytettiin ovea heikon alkukauden jälkeen. Seitsemät valmentajapotkut ennen joulua – ah, niin ehtaa Italiaa.

Mottan toinen ottelu Juventusta vastaan oli muuten lämpöasteiltaan taattua Serie A:ta. Ottelussa näytettiin kolme punaista korttia, joista yhtä vaihtopenkillä olleella Genoan kakkosmaalivahdille. Lisäksi pelin lisäajalla ratkaissutta pilkkua voidaan edelleen videotarkistusten jälkeen pitää jokseenkin kyseenalaisena. Vastaavasti kyseenalaisesti viheltämättä jätetty pilkku sen sijaan nähtiin samalla kierroksella Napolissa, kun rugbytaklaus Fernando Llorentea vastaan jätettiin viheltämättä.

Ja jotta draamankaari ei olisi liian köykäinen, pääsi Atalanta tasoittamaan pelin heti tilannetta seuranneesta vastahyökkäyksestä. Tämän myötä sirkus olikin täysin valmis ja pöytä italialaiseen tyyliin katettu koko suvulle. Napolilaisten yritykset käskyttää tuomaria VAR-ruudulle johtivat useisiin varoituksiin, valmennustiimin jäsenen komentamiseen suihkuun, fanien täyteen sekoamiseen ja lopulta jopa Ancelottin ulosajoon.

Ottelun jälkeen Napolin leiristä nostettiin ylös jopa calciopolin paluuta, minkä lisäksi seuran omistaja ystävällisesti huomautti, että sarjan tuomarit olisivat työttömiä perunankuorijoita, jos omistajat eivät upottaisi lajiin miljoonia faneja viihdyttääkseen – aitoa italialaista sanan säilän heiluttelua.

Toisaalta, Napoli onkin ollut alkukaudesta taas oma itsensä, kun seurassa ei kukaan oikein tiedä mihin ollaan menossa tai kuka asioista päättää. Sodassa ovat olleet keskenään niin fanit ja pelaajat, pelaajat ja omistaja, omistaja ja valmentaja kuin fanit ja omistajakin. Onnekseen seura sai kuitenkin tuotua kylmäpäisyydestään jo pelivuosinaan tunnetuksi tulleen Gennaro Gattuson Ancelottin korvaajaksi.

Vanhoja ja tulevia legendoja

Käydään lopuksi vielä Firenzessä, jossa koko kansan hurmannut ikinuori Franck Ribery on jo ehditty syyskaudella valita kertaalleen kuukauden pelaajaksi. Tuittupäinen ranskalainen on myös ehtinyt jo vilauttaa toista puoltaan, kun Laziota pelatun ottelun jälkeen pilkkutuomiosta suuttunut ranskalainen kävi osoittamassa hieman läheisempää rakkautta avustavalle erotuomarilla ansaiten kolmen pelin pelikiellon.

Vanha kunnon Franck ei kuitenkaan ole joukkueelleen hyödytön vain kentällä ollessaan – seuran managerin Vincenzo Montellan mukaan seuraavassa ottelussa Sassuoloa vastaan katsomossa istunut Ribery oli kesken pelin antanut ohjeet, millä eväillä ja millä vaihdoilla ottelu käännetään voitoksi.

Ottelu päättyi lopulta toisella puoliajalla firenzeläisten 2-1 voittoon. Kenties otsalohkon takana kuplivat jo seuraavan huippuvalmentajan aivot?

Myös muualla Italiassa muiden hylkäämät soturit ovat ottaneet liigan omakseen. Antonio Conte on palannut liigaan ryminällä, ja jouluun tultaessa Inter taistelee aivan tasapäin Juventuksen kanssa mestaruudesta, eikä vähiten sen takia, että Manchester United -hylkiö Romelu Lukaku on tällä hetkellä liigan toiseksi paras maalintekijä. Conten Inter aikoo ihan toden teolla tehdä Serie A:sta jälleen kilpailullisen sarjan Juventuksen dominoiman vuosikymmenen jälkeen.

Toisaalta, myös pääkaupungissa on heitetty vieheet vesille sen johdosta, että kevään lopuksi saataisiin asetella laakeriseppelettä ohimoille. Lazio aikoo ihan tosissaan jahdata Interia ja Juvea mestaruustaistossa ja tehdä kahden kaupasta kolmen kimpan. Paljon Lazion alkukaudesta henkilöityy liigan parhaaseen maalintekijään, Ciro Immobileen, joka on todellakin löytänyt ikuisessa kaupungissa uuden kevään ja on paukuttanut syyskaudella jo käsittämättömät 17 osumaa.

Näyttääkin siltä, että Serie A saattaa pitkästä aikaa tarjota meille äärimmäisen mielenkiintoisen, usean seuran mestaruustaiston. Liigan mielenkiintoa ei toki yhtään vähennä se, että heikot alkukaudet pelanneet Napoli ja AC Milan mielivät varmasti mukaan taistoon Mestarien liigan paikoista, mutta neljäntenä olevaa AS Romaa ajavat takaa myös huikeassa lennossa olevat Cagliari ja Atalanta – toisaalta taulukon toisessa päässä putoamista vastaan taistelevat Genoa ja Jesse Jorosen Brescia tarjoavat myös jännitettävää kotisohville.

Italialle tyypillinen kuumaverisyys, äkkipikaisuus ja taktinen osaaminen vain lisäävät omat mausteensa jo muuten mielenkiintoisen sarjan päälle.

Serie A tekee uutta tulemistaan ja liiga on mielenkiintoisempi kuin pitkään aikaan. Joten, kun kinkut on sulateltu ja raketit paiskittu taivaalle, suosittelen erittäin, erittäin lämpimästi katseen käntämistä kohti Italiaa ja Serie A:ta.

The post Katseet kohti Italiaa! Tulta, tappuraa ja draamankaarta – Serie A:ssa tapahtui syksyllä vaikka mitä appeared first on Byyri.

Pink Bari

Barin historia jalkapallossa on melko kunnioitettavassa iässä, sillä AS Bari perustettiin vuonna 1928. Tästä joukkueesta olisi paljon kerrottavaa, mutta sen sijaan keskitymme Puglian jalkapallon tuoreempaan tulijaan, A.S.D. Pink Sport Timeen, eli tuttavallisemmin Pink Bariin, Barin naisten joukkueeseen.

Pink Bari on huomattavasti AS Baria nuorempi, sillä joukkue perustettiin vasta vuonna 2001. Seuran nousu kohti Serie A:ta huipentui kaudeksi 2014-2015, kun se nousi ensimmäistä kertaa korkeimmalle sarjatasolle. Joukkue oli jo ensimmäisen kauden jälkeen putoamassa takaisen Serie B:hen, mutta säilyi täydennysmenettelyn turvin. Seuraavalla kaudella joukkue ei enää onnistunut sarjapaikkaansa pitämään, mutta visiitti Serie B:n puolelle jäi lyhyeksi, sillä joukkue nousi heti ensi yrittämällä takaisin ja pelaa siellä tälläkin hetkellä.

Suomalaisittain joukkueessa kiinnostavinta on varmasti joukkueen maalilla pelaava Paula Myllyoja, joka siirtyi kesällä Åland Unitedin riveistä Italian aurinkoon. Joukkue sai lisää suomalaisväriä, kun Henna-Riikka Honkanen allekirjoitti sopimuksen marraskuussa ja siirtyi JyPK:n vihreästä paidasta Barin punaiseen.

Ennen ottelua oli mahdollisuus viettää aikaa Pink Barin virallisen kannattajayhdistyksen kanssa ja keskustella jalkapallosta. Paikallisuus on tietysti oleellisin asia, mutta halusin silti kysyä yhden ison kysymyksen: miksi Bari on heille niin tärkeä?

Vastausta ei mietitä pitkään vaan käytännössä heti todetaan, että tärkeintä on tunne, joka tulee suoraan sydämestä. Naisten joukkue ei myöskään Italiassa ole se suurin asia, vaan miesten puoli vie siellä suurimman huomion, mutta silti rakkautta riittää myös Pink Barille. Pink Barin puolella ei ole jaottelua kannattajien ja pelaajien välillä, vaan kaikki ovat yhtä suurta perhettä. 

Suomalaiset pelaajat ovat kiinnittäneet myös paikallisten kannattajien huomion. Varsinkin pidempään Barissa ollut Myllyoja on intohimollaan hurmannut paikalliset niin hyvin, että osa on jopa opetellut suomalaisille tärkeät sanat ”oi Suomi on” ja ”perkele”. Honkasen kohdalla paikalliset eivät vielä osanneet kommentoida pelaamista, sillä Honkanen oli ehtinyt edustaa Pink Baria vain yhdessä ottelussa. Suomalaisten otteet Italiassa ovat kuitenkin olleet niin vakuuttavia, että omien pelien lisäksi katseet ovat kiinnittyneet myös Suomeen.

Naisten Liiga ei ole vielä italialaisia katsojia kerännyt, mutta Helmareiden ja Huuhkajien pelit ovat herättäneet kiinnostusta.

Bari–Empoli

Kauden alku oli Barille melko haastava. Seitsemästä pelistä oli tullut vain kaksi tappiota, mutta tasapelejä oli neljä ja voittoja vain yksi. Kannattajien mielestä kauden tärkein tavoite on se, että Pink Bari säilyttää paikkansa Serie A:ssa. Tavoitetta ei pidetä epärealistisena, vaan usko sarjapaikkaan on vahva. Tuleva ottelu on iso, sillä Pink Bari saa kotikentälleen vieraita Toscanasta, kun Empoli Ladies matkustaa Pugliaan. Empoli on kolme pistettä Baria edellä ja vaikka kausi on vasta alkupäässä, olisi voitto iso askel kohti sarjapaikan säilyttämistä.

Ensiminuuteista lähtien kotijoukkueen kannattajat pitivät hyvää tunnelmaa ja rummut pärisivät koko pelin, sangrian juomiseen käytettäviä taukoja lukuun ottamatta. Ääntä pitävä ryhmä oli noin kymmenen kannattajaa, mutta silti koko katsomo oli hyvin mukana pelissä ja osoitti niin arvostusta omia kohtaan, kuin kritiikkiä tuomaria kohtaan.

Aidatun kentän laidalla oli pieni kyltti, jossa luki ”rispettare il verde”, mikä tarkoittaa vapaasti suomennettuna ”kunnioita kenttää”. Kyltti oli tietysti suunnattu katsomossa olijoille, mutta saman kommentin voisi antaa myös pelaajille ennen peliä. Kenttä sai todennäköisesti kaiken kunnioituksen, sillä vastustajan oli turha sellaista odottaa.

Pelaajat painoivat joka tilanteessa kovaa, eikä kovia kontakteja puuttunut. Italialaisiin verrattuna iso Honkanen sai lähes jokaisessa mahdollisessa tilanteessa osumaa jalkoihinsa, eikä rumiltakaan rikkeiltä vältytty. Liikenteen tavoin myös kentällä säännöt tuntuivat olevan enemmänkin suosituksia, joita noudatettiin omien tarpeiden mukaan.

Heti ottelun alussa kotiyleisö äityi ankaraan protestointiin, kun Barin pelaaja kaadettiin rangaistusalueella, mutta tuomari ei nähnyt tilanteessa rikettä. Vielä suurempaa protestointia tuli kuitenkin ensimmäisen puoliajan lopussa, kun Empolin pelaajan jalka osui suoraan Barin pelaajan päähän. Pelaajat kerääntyivät välittömästi tarkkailemaan tilannetta ja protestoimaan kovaan ääneen kumpaankin suuntaan.

Barin pelaaja jouduttiin poistamaan kentältä paarien avulla, mutta jostain syystä Empolin pelaaja sai jatkaa pelaamista. Jopa turistina oli helppo yhtyä protestointiin, kun ulosajon arvoisesta rikkeestä ei noussut edes keltaista korttia. Yleensä tuomaritoiminta on sellainen asia, josta valittaminen on tyhmää, mutta Barin pelissä tuli väkisinkin sellainen olo, että Barista ei pidetä, vaan joukkue haluttaisiin takaisin Serie B:hen keinolla millä hyvänsä. 

Bari oli ottelussa hallitsevampi osapuoli ja loi lukuisia paikkoja, mutta pallo ei päätynyt maaliin asti. Myllyoja joutui ottelun aikana kahdesti tiukan paikan eteen.

Ensin Empoli sai harhasyötön jälkeen loistavan paikan iskeä pallo maaliin, mutta Myllyoja venytti upeasti alakulmaan suuntautuneen vedon eteen ja pelasti tilanteen kulmaksi. Myös Empolin toinen vaarallinen paikka syntyi Barin omasta virheestä. Empolin pelaaja nappasi pallon ja karkasi läpiajoon, mutta Myllyoja nousi hyvin vastaan ja pakotti laukomaan pallon ohi maalista. Kertaalleen Empoli sai pallon maalikehikoihin, mutta muuten suomalaisveskari selvisi ilman isompia ongelmia.

Pink Bari painoi loppuun asti kovalla paineella, mutta pallo ei lopulta maaliin päätynyt, vaan ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Matsin jälkeen kannattajat jäivät soihtujen kanssa kiittämään omiaan ottelusta.

Haastattelussa Henna-Riikka Honkanen & Paula Myllyoja

Ottelun päätyttyä oli mahdollisuus kuviin ja haastatteluihin, joten sain mahdollisuuden kuulla Myllyojan ja Honkasen kommentteja Pink Barista, Serie A:sta ja Naisten Liigasta. Ennen muuta keskustelua oli tietysti pakko kysyä pelaajien kommentit päivän ottelusta.

Myllyojalle ottelu oli kauden toinen nollapeli, joten se lämmitti mieltä, vaikka Empolia vastaan torjuntoja ei tullut yhtä paljon kuin aikaisemmissa otteluissa. Yleensä torjuntoja tulee parikymmentäkin, mutta tässä ottelussa tuli maksimissaan kymmenen torjuntaa, jos kaikki lasketaan, eli maalivahdille peli oli helpompi. Myllyoja on tyytyväinen joukkueen suoritukseen siinä mielessä, että Bari sai omaa ideologiaa vietyä eteenpäin ja uskalsi pelata peliä pelaamalla eteenpäin, eikä vain roiskittu.

– Tietysti harmittaa, ettei saatu maalia tehtyä, mutta tulokseen voi silti olla tyytyväinen. Pitää vaan viedä hommaa eteenpäin. Ollaan joukkueena onnistuttu odotettua paremmin, mutta silti pelaajissa on vankka usko siihen, että potentiaalia on vielä parempaankin.

Honkasta ottelun lopputulos jäi harmittamaan. Honkasella oli muutama paikka iskeä pallo maaliin, mutta maalit jäivät vielä odottamaan tulevia pelejä. Katsomoon näytti siltä, että Italiassa pelataan kovaa ja koko ajan tulee pientä rikettä ja potkimista jaloille. Hennasta kuitenkin tuntuu, että hänen on jopa helpompi pelata Italiassa fyysisesti, mutta allekirjoittaa katsomosta tehdyn havainnon rikkomisesta.

– Suomessa on opetettu siihen, että täytyy pysyä pystyssä, kun taas nyt tilanne on päinvastainen. Pitäisi oppia siihen, että aina ei ole pakko väkisin pysyä pystyssä.

Mitä Myllyojan ja Honkasen päässä liikkui, kun Serie A -seura osoitti kiinnostusta?

Myllyojan ensimmäinen ajatus oli vähän epäuskoinen. Kausi Suomessa oli vielä kesken ja ensimmäinen ajatus oli, että ”tuskin tämä lopulta onnistuu” mutta silti Myllyoja päätti, että annetaan mahdollisuus ja kaikesta huolimatta lähdetään liikkeelle positiivisella asenteella.

– Mainittiin asiasta tietysti myös Åland Unitedille, mutta sillä hetkellä mentiin vielä ihan rauhassa ja katsottiin, mistä on kyse. Olo oli lähinnä epäuskoinen.

Honkasen kohdalla oli jo pitkin kesää tullut eri seuroista kyselyjä. Aluksi ajatus oli, että Suomessa on kaikki hyvin ja ikääkin on jo, joten miksi sitä enää lähtisi.

– Sain opiskelut päätökseen ja olin urheiluakatemiassa fysioterapeuttina ja nautin työstäni todella paljon. Elämä Suomessa oli kaikin puolin mallillaan.

Hennan kohdalla käännekohdaksi muodostui se, kun JyPK:n päävalmentaja Mikko Manninen lähti kääntämään päätä ja sanomaan, että jos vaan tulee sauma päästä isompiin piireihin, niin ehdottomasti se kannattaa hyödyntää. Fysioterapeutiksi valmistuminen tarkoitti joka tapauksessa sitä, että Honkanen tulisi tekemään töitä jalkapallon parissa.

Keskustelu valmennuksen kanssa tuli loistavaan väliin, sillä jo samana iltana tuli viestiä, että kiinnostaisiko Serie A ja Pink Bari.

– Ajatus oli totta kai erittäin kiinnostava, mutta päätöstä ei voinut sanoa heti, vaan piti myös kotiväen kanssa keskustella muutosta Italiaan. Olisihan edessä melkoinen seikkailu. Kiinnostus italiasta oli todella iso asia itseluottamukselle ja uskolle omaan tekemiseen.

Miten Naisten Liigasta pelaajista kiinnostutaan Italiassa ja päädytään pelaamaan Serie A:han?

Myllyoja toteaa ettei mitään virallisia keskusteluja ole käyty, mutta rivien välistä on pystynyt lukemaan paljon. Maalivahdin mielestä se on tavallaan jopa parasta, että hänet löydettiin ”vahingossa”. Hän ei itse ollut tyrkyllä pelaamaan, vaan herätti mielenkiintoa omilla taidoillaan ja päivittäisellä toiminnallaan.

– Skoutti oli ollut katsomassa Hongan pelejä aikaisempina vuosina ja sitä kautta oli kiinnostus oli herännyt.

Honkasen kohdalla Barin osoittama kiinnostus oli erilainen tilanne, sillä siellä oli jo toinen suomalainen pelaaja, jolta oli mahdollisuus kysyä lisätietoja. Honkanen kiittelee Myllyojan avoimuutta ja sosiaalisuutta, ja toteaa niiden auttaneen sopeutumisessa. Vaikka Honkanen on ollut Italiassa vasta muutamia viikkoja, tuntuu hyökkääjästä siltä, että siellä olisi ollut jo pitkään.

Siirto Serie A:ssa pelaavaan Pink Bariin tarkoitti sitä, että molemmat ovat ammatikseen jalkapalloilijoita. Miten tämä näkyy pelaajien elämässä?

Myllyojalle tilanne ei ole täysin uusi, sillä jo Åland Unitediin siirtyminen tarkoitti sitä, että hän oli ammatiltaan jalkapalloilija. Pelaamisen ohella Paula myös valmensi junioreita, mutta se ei missään nimessä tuntunut työltä.

– Olen koko ikäni haaveillut, että jonain päivänä olisin jalkapalloammattilainen ja nyt se unelma on totta. Kaiken lisäksi sopimus tuli paikkaan, jossa on todella hyvä olla ja pystyn nauttimaan jokaisesta päivästä.

Siirto Bariin on Myllyojan mukaan parasta, mitä hänen urallaan on käynyt. Ammattilaisena oleminen on niin erilaista, että paluu puoliammattilaisuuteen ei kuulosta enää oikealta ja on vaikeaa nähdä, että hän enää siihen lähtisi. Joko mennään täysillä, tai ei mennä ollenkaan.

Honkaselle ammattilaisuus oli uusi asia, joten totuttelemista on ollut todella paljon, muun muassa valmennuksessa käytetyn kielen osalta.

– Ammattilaisuus on toki ollut hieno asia, mutta kun on aina ollut puoliammattilainen, on ehtinyt jo tottua siihen, että elämässä on paljon muutakin kuin jalkapallo. Olen pohtinut ottavani jalkapallon lisäksi joitain kursseja, jotta saisin arkeen vähän vaihtelua.

Serie A:n ja Naisten Liigan välillä on paljon eroja, mutta mikä on suurin ero ja voisiko Italian jalkapallo jopa oppia jotain Suomesta?

Myllyojan mielestä Serie A:ssa henkilökohtainen taitotaso ja tekninen suorittaminen on parempaa kuin Naisten Liigassa. Myös Serie A:n tempo ja intensiivisyys on korkeamalla tasolla.

– Naisten Liigassa pelaajat ajattelevat peliä enemmän ja tietävät pelistä enemmän teoriatietoa kuin keskiverto Serie A:n pelaaja. Uskon että suurin syy tähän on se, että ainakin Etelä-Italiassa tyttöjen valmennus on vasta matkalla kohti huippua. 

Honkasen mielestä yksi suuri ero on se, kuinka omistautuneita kaikki ovat jalkapallolle.

– Italiassa kaikki saavat keskittyä vain jalkapalloon. Valmennus, pelaajat ja fanit elävät kaikki jalkapallolle, kun taas Suomessa valmentajat saattavat tehdä valmennuksen ohella jotain muuta työtä, taustoista ja pelaajista puhumattakaan.

Myös Honkanen on sitä mieltä, että tempo on kova, mutta taktinen taso on Suomessa edellä. Jos Italian vauhtiin saisi mukaan Suomen järjen, olisi peli todella kovaa.

Naisten Liigassa kannattaminen on vielä lähinnä yksittäisten kannattajien harteilla, joten miltä italialasten soihdut ja savut tuntuvat?

– Vaikka olin yrittänyt tutkia ja opiskella ja olin katsonut aiempia pelejä, oli ensimmäisessä pelissä silti erikoinen tunne. Vaikka kannattaminen on hienoa, on se silti tavallaan myös vähän kuluttavaa, sillä tulee lisää ajateltavaa pelin aikana. Pitää pystyä huutamaan kaiken katsomosta kuuluvan metelin yli kaikki ohjeet ja vielä italiaksi, Myllyoja kertoo.

– Kaikesta huolimatta se on kuitenkin todella hienoa, kun katsojat chanttaavat koko pelin ja pelaajille kohdistetut laulut ja kannustukset oli suunniteltu jo ennen kauden ensimmäistä peliä.

Myllyoja pelaa itse hyvin voimakkaalla tunteella, mutta on erilaista räjähtää tuulettamaan ja juhlimaan yhdessä kannattajien kanssa, eikä vain yksin. Siitä saa todella paljon energiaa, kun koko katsomo mylvii ja tukee joukkuetta pelin ajan. Myllyoja myöntää olevansa todella iloinen siitä, että kannattaminen on Italiassa korkealla tasolla.

Vaikka italialainen kannattaminen on myös Honkaselle uutta, haluaa hän silti kiittää JyPK:n kannattajaa Felixiä siitä, että on päässyt edes vähän tottumaan siihen että katsomossa on kannattajia. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, että suurimmaksi osin hän ei edes ehdi huomata kannattajia, vaan peliin keskittyminen vie kaiken huomion.

– Kun tapahtuu jotain erikoisempaa ja peli pysähtyy, niin kannattajien paikallaolo kyllä näkyy hyvin. Jos yleisö esimerkiksi protestoi tuomarin toimintaa, niin kyllä kannattajat silloin huomaa, mutta suurin osa huudoista menee täysin ohi pelin tiimellyksessä.

Tällä hetkellä molemmat keskittyvät Pink Barissa pelaamiseen, mutta mikä on seuraava askel?

Kausi on lähtenyt käyntiin hyvin ja kehitystä sekä henkilökohtaisia onnistumisia on tullut 35-vuotiaalle maalivahdille. Myllyoja on saavuttanut joukkueessa hyvän ja vankan aseman, mutta ei silti tyydy tähän hetkeen.

– Olisi mahtavaa, jos seurana kehityttäisiin ja saisi pysyä laadukkaassa valmennuksessa. Ensimmäinen tavoite on tietysti jatkosopimus, mutta toisaalta myös ajatus isommista saappaista houkuttelee, niin maajoukkueessa, kuin seurajoukkueessakin. Nälkä kasvaa syödessä, Myllyoja toteaa.

Honkanen ei halua lähteä ajattelemaan liian pitkälle, vaan etenee askel kerrallaan. Tällä hetkellä tärkein asia on se, että kehittyy pelaajana, mutta jos jostain osoitetaan kiinnostusta, ei Honkanenkaan tyrmää ajatusta suurimmista saappaista.

Ottelun ja pelaajien tapaamisen jälkeen kasvoillani on vieno hymy. Johtuu se sitten matsissa nautitusta sangriasta tai laadukkaasta jalkapallosta, on helppo hymyillä ja huutaa ääneen kaksi sanaa:

Forza Bari!

The post Tien päällä: Tunnelmia Barista ja pari kysymystä Henna Honkaselle ja Paula Myllyojalle appeared first on Byyri.

Benevento Calcio

Etelä-Italiassa, Campanian alueella sijaitseva Beneventon futisylpeys keräsi kyseenalaista mainetta toissa kaudella Serie A:ssa. Velhot, kuten joukkueen lempinimi kuuluu, hävisi neljätoista ensimmäistä otteluaan, mikä on kaikkien aikojen huonoin aloitus top 5 -sarjoissa. Kausi oli 90 vuotta sitten perustetulle seuralle sen ensimmäinen Italian pääsarjassa ja lopulta tuloksena oli viimeinen sija ja putoaminen.

Viime kaudella paluu pääsarjaan jäi kuuden pisteen päähän ja tällä kaudella sitä haetaan todellisen italolegendan, Filippo ”Pippo” Inzaghin johdolla.

– Pippo on erittäin intohimoinen valmentaja, joka viettää paljon aikaa valmentamisen parissa ja on aina tosi hyvin perillä vastustajan joukkueesta. Valmentajana hän on kiva, eikä aseta itseään muiden yläpuolelle, syyskuussa seuraan siirtynyt Hetemaj taustoittaa.

Benevento tunnetaan muualla Italiassa noidistaan, joita tarun mukaan tavattiin kaupungissa jo 1200-luvulla. Benevento Calcion kohdalla noitateema näkyy seuran logossa ja joukkueen lempinimessä. Muutto Beneventoon toi melkoisen muutoksen Veronassa vietettyyn aikaan, mutta seura saa sen sijaan kiitosta jo muutaman kuukauden kokemusten perusteella.

– Verona on yksi Italian kauneimmista paikoista, mutta Benevento ei kaupunkina ole erikoinen. Tiesin kyllä mitä odottaa. Seurana Benevento on erinomaisesti organisoitu ja kaikki toimii. Mikäli jotain tarvitsee, niin seura hoitaa aina kaiken mahdollisimman nopeasti. Seura on organisoituneempi ja täällä on yleisesti hyvä, leppoisa meininki. Pieni parannus siis siinä.

Serie B on satunnaisen seuraajan silmiin vaikuttanut vähämaaliselta sarjalta, joten on pakko heittää perinteinen kysymys sarjatasojen eroista.

– Serie A:ssa kaikki on hieman nopeampaa, fyysisempää sekä virheistä rankaistaan heti. Serie B:ssä viimeistely on lisäksi heikompaa, mutta veikkaan että näin on kaikkien isojen liigojen ja divarien välillä.

Kymmenen pelatun kierroksen jälkeen Benevento Calcio johtaa sarjaa kolmen pisteen turvin ennen Crotonea. Sauli Väisäsen nykyinen ja Hetemajn entinen seura, Chievo, on kolmantena myös kolme pistettä kärjestä jääneenä. Kauden ensimmäinen suomalaiskohtaaminen pelataan tapaninpäivänä kello 16.00 alkaen.

Paluu Suomeen

Hetemaj on jo aiemmin tehnyt aikeensa selviksi Suomeen paluusta ja uransa lopettamisesta täällä, mutta vielä ensi kaudeksi Perpaa on turha odotella Veikkausliiga-viheriöille.

– Tavoitteena on pelata vielä 1,5 vuotta ulkomailla, jonka jälkeen edessä olisi paluu Suomeen. Vaimoni on kuitenkin piakkoin valmistumassa lennonjohtajaksi, joten hänen tuleva työpaikka tulee määrittämään myös minun osoitteeni, HJK:n kasvatti toteaa.

Huuhkajat on tällä hetkellä historiallisen lähellä arvoturnauspaikkaa. Hetemaj ei kommentoi millään tavalla sitä, voisiko paluu maajoukkueeseen olla Suomen kisaunelman toteutuessa mahdollinen.

Hetemaj tällä kaudella

Lähde: FotMob

The post Perparim Hetemaj taistelee Beneventossa noususta Serie A:han – ja paljastaa, milloin aikoo palata Suomeen appeared first on Byyri.

Kalle, miten päädyit Italiaan?

– Seurassa valmentajana vaikuttava Iikka Miettinen otti yhteyttä ja kysyi kiinnostusta siirtyä Italiaan. Olin välittömästi kiinnostunut mahdollisuudesta ja keskustelin KTP:n kanssa asiasta. Seura ymmärsi, että tämä on minulle ”kerran elämässä” -mahdollisuus ja he suostuivat päästämään minut siirtymään. Asiat etenivät nopeasti ja jo pari viikon päästä yhteydenotosta istuin koneessa kohti Italiaa. Seurassa on Miettisen lisäksi myös toinen suomalaisille tuttu valmentaja, Gert Remmel.

Siirto tuli yllättäen, etkä varmasti osannut täysin valmistautua tulevaan. Tuliko kulttuurishokkia siitä, miten asiat toimivat kentällä ja sen ulkopuolella verrattuna Suomeen?

– Yllättävän vähän tuli kulttuurishokkia. Harjoitukset ovat pidempikestoisia kuin mihin Suomessa olen tottunut, mutta se sopii minulle. Harjoituksissa on hyvä rakenne ja sisältö keskittyy pitkälti omien pelillisten teemojen ja taktisten asioiden harjoitteluun. Päävalmentaja Stefano Esposito vetää suurimman osan treeneistä, mutta omat osionsa on myös Gertillä (Remmel), Iikalla (Miettinen) ja fysiikkavalmentaja Silvia Biliatolla.

Giorgione Calcio harjoittelee iltaisin, koska osa pelaajista käy töissä tai koulussa pelaamisen ohella, joten siinä mielessä tilanne on hyvin samanlainen kuin Suomessa.

– Aluksi oman haasteensa pelaamiseen toi lämpötila, johon tottumisessa meni pari viikkoa. Ensimmäisessä ottelussa oli reilu 30 astetta lämmintä, enkä jaksanut juurikaan juosta, mutta totuttelun jälkeen asia ei ole enää häirinnyt. Tietysti nyt kelitkin ovat hieman viilentyneet. Tuomaritoiminta on yksi asia, joka tuntuu Suomessa olevan selkeästi edellä tämän tason kollegoitaan.

Kentän ulkopuolellakaan Multasella ei ole tullut mitään isompia järkytyksiä, siitä huolimatta, että siirto oli hyppy tuntemattomaan.

– Osasin henkisesti varautua siihen, ettei asiat välttämättä toimi ihan samalla tavalla kuin Suomessa. Esimerkiksi suurin osa paperiasioista pitää hoitaa paikan päällä toisin, kun Suomessa kaiken saa hoidettua netin välityksellä. Italialainen mentaliteetti tuntuu olevan, että mikään ei toimi, mutta kaikki hoituu.

Kieli on ollut alkuvaiheessa yksi asia, mikä tuottaa vielä Multaselle hankaluuksia, mutta hyökkääjä ei ole jäänyt asian suhteen toimettomaksi.

– Ymmärrän harjoituskentällä jo suurimman osan ohjeista ja loput hoituvat sitten kääntämällä, joko päävalmentajan tai suomalaisten avustuksella. Käymme nyt tyttöystäväni kanssa kolme kertaa viikossa opiskelemassa italiaa, joten kielitaito kehittyy koko ajan.

Sopeutuminen uuteen seuraan on sujunut myös hyvin, sillä kaikki pelaajat ottivat miehen lämpimästi vastaan.

– Odotin hieman, että paikalliset pelaajat koettelisivat ulkomaalaista, joka tulee viemään jonkun pelipaikan, mutta kaikki jätkät ovat auttaneet ja tukeneet sopeutumisessa.

Olet tehnyt Ykkösessä yhteensä 98 maalia, joten olet kahden maalin päässä maagisesta 100 maalin rajasta. Onko tarkoituksesi jäädä ulkomaille mahdollisimman pitkäksi aikaa vai haluatko vielä tulevaisuudessa palata Suomeen tekemään nuo maagisen rikkomiseen tarvittavat maalit?

– Haluan pelata Italiassa niin pitkään kuin mahdollista. Johdamme tällä hetkellä sarjaa ja meillä on ihan realistiset mahdollisuudet nousta sarjaporrasta ylöspäin. Lisäksi jos onnistun tekemään riittävästi maaleja, niin se varmasti myös herättää kiinnostusta muissa joukkueissa.

Olet nyt ollut Italiassa vajaat kolme kuukautta. Osaatko tämän kuluneen ajanjakson perusteella tehdä vertailua tasosta verrattuna Suomen Ykköseen?

– Tätä asiaa monet ovat minulta kysyneet, enkä osaa ihan suoraan vastata. Taso on varmasti aika lähellä Suomen Ykköstä, mutta peli on hyvin erilaista. Sitä on vaikea selittää tai edes ymmärtää mikä pelistä tekee erilaista ja senkin takia tasovertailu sarjojen välillä on vaikeaa. Olen pystynyt täällä tekemään samanlaisia asioita peleissä, kuten myös Ykkösessä, joten siinä mielessä taso on varmaan melko samanlainen.

Vanhan kliseen mukaan Italiaa pidetään usein erittäin taktisen jalkapallon mallimaana. Minkälaisia taktisia asioita olet oppinut ja onko valmennus keskittynyt paljon taktisiin asioihin Suomeen verrattuna?

– Olen oppinut lyhyen ajan sisällä itsestäni uusia puolia. Suomessa minut tunnetaan enemmän vain hyvästä viimeistelystä boksissa ja taidosta liikkua maalipaikkoihin, kun taas Italiassa minulle on opetettu paljon myös osallistumista pelinrakenteluun.

Multanen kiittelee ja kehuu ohjeita, joita hän on saanut eri tilanteissa toimimiseen. Harjoituksissa asioita ohjataan myös koko ajan.

– Suomessa pelinrakenteluun osallistumista pidettiin heikkoutenani, mutta täällä olen kehittynyt siinä todella paljon, ja siinä auttaa nimenomaan yksityiskohtaiset ohjeet eri tilanteisiin. Lisäksi prässipelaaminen on erilaista. Suomessa keskityin lähinnä ohjailemaan vastustajan pelinrakentelua syöttösuuntia peittämällä, kun taas täällä pitää prässätä täysillä kohti pallollista ja vaikeuttaa sillä tavalla vastustajan pelinrakentelua.

Giorgione Calcion pelaamista Multanen kuvailee seuraavasti.

– Meidän pelaamisemme perustuu todennäköisyyksien hyödyntämiseen; eli pyrimme pitämään vastustajan pois suuren maaliodottaman alueilta ja vastaavasti taas itse pyrimme pääsemään näille alueille.

Kuuleman mukaan Italiassa seuran ympärillä liikkuu huhu, että KTP:lle maksettiin 200 000 euron suuruinen siirtosumma. Pitääkö tämä paikkansa?

– Olen kuullut, että tällainen huhu liikkuu seuran ympärillä, mutta en halua ottaa siihen kantaa, että pitääkö se paikkansa.

Kalle Multanen

Lempinimi: Viialan pommittaja

Syntymäaika ja -paikka: 7.huhtikuuta 1989, Viiala

Pelipaikka: Hyökkääjä

Nykyinen seura: Giorgione Calcio, Serie Eccellenza, Italia. (5.korkein sarjataso)

Seuran kotikaupunki: Castelfranco Veneto

Asuinpaikka: Trebaseleghe

Ottelut (Serie Eccellenza): 7 ottelua. Italian cup: 1 ottelu

Maalit (Serie Eccellenza): 3 maalia. Italian cup: 1 maali

Artikkelikuva: Giorgione Calcio Suomi

The post Viialan pommittaja Italiaa valloittamassa – Kalle Multanen, maksoiko Giorgione sinusta 200 000 euroa? appeared first on Byyri.

Ennen ottelua nimettiin Tampereen oma poika Toni Kallio gladiaattoreiden joukkoon.

Pelikieltoa kärsinyt maajoukkueen kapteeni Tim Sparv oli vielä lämmittelyissä siviilit päällä kentän laidalla ja haastoi samalla Italian päävalmentajan Roberto Mancinin pukeutumiskilpailuun.

Illan tyylikkäin henkilö oli kuitenkin kuningas itse.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö asetteli kaulahuivin paikalleen ennen siirtymistään Pohjoiskaarteeseen.

Ei sanoja.

Maammelaulu laulettiin Pohjoiskaarteen johdolla.

Päävalmentaja Markku Kanerva yllätti monet lähtemällä viiden puolustajan linjalla otteluun. Topparipari Paulus Arajuuri–Joona Toivio sai keskuspuolustukseen täydennystä Sauli Väisäsestä.

Suomi aloitti ottelun erinomaisesti. Kokoonpanoon palanneelle Lassi Lappalaiselle aukesi oikealta tilaa ottelun kolmannella minuutilla ja Italia sai puolustettua nousun kulmaksi. Kulmapotkusta avausmaalin syntyminen olikin sitten todella lähellä.

Italialaisten kankea alku sai pian jatkoa, kun Emerson loukkasi itsensä kilpajuoksussa Teemu Pukin kanssa. Chelsean puolustaja joutui jättämään pelin kesken jo sen kahdeksannella minuutilla.

Huuhkajat jatkoivat korkealla prässillä ja pelaamalla palloa rohkeasti syvyyteen. Italia oli silminnähden vaikeuksissa.

Azzurri pyrki peliin mukaan vahvalla kaksinkamppailupelaamisella. Tässä Armando Izzo on hetkeä aiemmin tullut rajusti Jere Urosta jaloille.

Peli alkoikin kääntyä Italialle. 27 minuutin kohdalla Lukas Hradecky poimi Stefano Sensin laadukkaan laukauksen, jonka jälkeen Italia otti ohjat pelistä.

Tauolle mentiin kuitenkin torstain tapaan tasatilanteessa 0-0.

Toisen jakson kärkeen AS Roman Lorenzo Pellegrini keräsi illan siihenastiset isoimmat vihellykset heittäytymällä heppoisasti Ratinan nurmen pintaan rangaistusalueella.

Lopulta Italian painostus tuotti tulosta. Ciro Immobile suoritti lähes täydellisen puskun Federico Chiesan keskitykseen ja vei saapasmaan johtoon.

Ja tunteikkaat tuuletukset perään.

Suomi hiipi kuitenkin kuin varkain tasoihin. Teemu Pukki kumoon rangaistusalueella ja mies itse pallon taakse. Pallo keskelle pommin varmuudella, Gianluigi Donnarumman aavistaessa itsestään katsottuna vasemmalle, ja peli tasan.

Ratina on revetä liitoksistaan.

Maali oli Suomelle ensimmäinen Italian verkkoon 42 vuoteen, joten sitä kelpasi tuulettaa oikein porukalla.

Pohjoiskaarre sekosi maalista täydellisesti.

Italia jatkoi kuitenkin päälle painamistaan. 74 minuutin kohdalla Paulus Arajuuri oli pahan pallonmenetyksen jälkeen pakoitettu rikkomaan ja sai katsella ottelun skotlantilaistuomarin Robert Maddenin onjentamaa keltaista. Tilanteesta syntyneen vapaapotkun vaihtomies Federico Bernardeschi laukoi aavituksen vasemmalta ohi.

Ottelun ratkaisu nähtiin hetkeä myöhemmin. Samainen skotti tulkitsi Sauli Väisäsellä käsivirheen boksissa, osoitti pallon pisteelle ja laputti Väisäsen.

Hradecky tarkkana…

…mutta ei auta, sinne menee. Jorginho viimeistelee ammattimiehen tavoin.

Ratina oli jälleen loppuunmyyty. Paikan päällä 16 292 katsojaa.

Peli päättyi 1-2 -numeroihin ja Italia voittoon, mutta kannattajat pitivät loistavaa meteliä loppuun asti sekä ottelun jälkeenkin. Pelaajilta he saivat tästä myös ansaitun kiitoksen.

Pettymys paistoi Huuhkajista.

Pohjoiskaarre jatkoi vielä pitkään. Homma jatkuu lokakuussa todella isoilla peleillä. Tuolloin mennään ensin Sarajevoon, jonka jälkeen Armenia saapuu Turun Kupittaalle.

Kuvat: Arno Hämäläinen

The post Saapasmaalle taivuttiin saappaat jalassa – Suomi-Italia kuvina appeared first on Byyri.

Suomi laittoi nelinkertaisen maailmanmestarin Italian ahtaalle. Huuhkajat ja Azzurrin erottivat toisistaan lopulta käsivirheestä tuomittu rangaistuspotku, jonka Jorginho upotti reilut 10. minuuttia ennen päätöstä ohi Lukas Hradeckyn.

Varsinkin ottelun alku oli Italialle hankala. Joukkue selvästi yllättyi Suomen ajoittain varsin aggressiivisestakin prässipelaamisesta ja sen alta pelaaminen tuotti tuskaa. Azzurrin kaiken nähnyt päävalmentaja Roberto Mancini yllättyi kuitenkin tätäkin enemmän Suomen muodostelmasta, jolla se peliin lähti.

”Yllätys tänään oli se, että Suomi pelasi viiden puolustuslinjalla. He olivat kuitenkin pelanneet edelliset ottelunsa niin hyvin 4-4-2 systeemillä, joten oli se kieltämättä yllätys, että he lähtivät muuttamaan sitä. Tätä en osannut odottaa”, Mancini muotoili.

Roberto Mancini myönsi, että Suomi oli heille vaikea vastustaja ja antoi tunnustusta vastustajalle.

”He pelasivat todella hyvin”, kiteytti Mancini.

Italialainen kertoi nauttineensa ottelusta ja sen tunnelmasta.

”Peli itsessään oli fantastinen ja Suomen fanit olivat uskomattomia”, päätti Mancini.

Kolmen pisteen ansiosta Italia tarrasi nyt tukevasti J-lohkon voittoon. Ero toisena olevaan Suomeen kasvoi kuuteen pisteeseen, kun karsintaa on neljä ottelua pelaamatta. Italia kohtaa seuraavissa lokakuun karsintapeleissään Kreikan kotonaan Roomassa ja Liechtensteinin vieraissa.

Artikkelikuva: Arno Hämäläinen

The post Roberto Mancini jakoi tunnustusta Huuhkajille: ”He pelasivat todella hyvin” appeared first on Byyri.

Näistä lähtökohdista katsottuna onkin helppo ymmärtää, kuinka moninaisin tavoin myös jalkapallon kilpailutoiminnan voi järjestää.

Toisekseen on kiinnostavaa nähdä, millaista liiketoimintaa jalkapallon ympärille on eri puolilla maailmaa järjestetty. Maailman huippusarjat osoittavat kuinka jalkapallon ympärille on kehittynyt valtavaa ja rahakasta bisnestä. Jalkapallon varjolla myydään niin virvokkeita kuin vaatteitakin ja suurimmat seurat ovat maailmanlaajuisesti tunnustettuja brändejä. Jalkapallolta ei pääse pakoon missään maailman kolkassa.

Jalkapallo on kuitenkin peli, joka taipuu hyvin erilaisiin muotoihin ja paikkoihin. Tässä on listattuna muutama jalkapallomaailman omituisuus:

Superleague Formula

Superleague Formula on kahden bisnesmiehen, Alex Andreun ja Robin Webbin vuonna 2008 alkanut neronleimaus, jonka tarkoituksena oli yhdistää kaksi penkkiurheilun kiintotähteä: formulat ja jalkapallo. Tarkoituksena ei ollut luoda Rocket Leaguen kaltaista vauhdikasta maalintekopeliä, jota sitäkin on kokeiltu brittien Top Gear -ohjelmassa, vaan ideana oli, että tallien pääsponsoreina  toimivat tunnetut jalkapalloseurat.

Erikoinen formaatti houkutteli kuitenkin ensimmäisenä vuonna 18 tallia, joista voittajaksi selviytyi kiinalainen Beijing Guoan, mutta voittoja kertyi myös tunnetuimmille seuroille, kuten Liverpoolille, A.C. Milanille ja PSV Eindhovenille, muutaman nimetäkseni.

Toisella kaudella kannua pääsi nostamaan Liverpool FC:n espanjalainen kuljettaja Adrián Vallés.

Vuodesta 2010 eteenpäin jalkapalloseurojen kiinnostus autourheilua kohtaan alkoi kuitenkin hiipua ja vuonna 2011 useampi talli edusti seuran sijasta tiettyä kansallisuutta. Viimeisen kauden voittajaksi ajoi Australian tallissa ajanut John Martin ja vähäisen kiinnostuksen vuoksi kausi 2012 peruttiin. Superleague Formula jäi näin neljän kauden mittauseksi kummajaiseksi sekä autourheilun, että jalkapalloilun maailmassa.

Superleague Formula on kuitenkin omalla iljettävällä tavallaan osoitus siitä, kuinka jalkapallojättien brändien markkina-arvoa pyritään käyttämään täysin jalkapalloon liittymättömissä asioissa.

Oli jotenkin järjetöntä kuvitella muulla kuin sumealla markkinalogiikalla, että kannattajat vain siirtyisivät automaattisesti seuraamaan oman seuransa otteita myös autourheilun puolella.

Scilly Island Football League

Piskuisen Scillynsaarten jalkapallosarjaa on helppo seurata. Sarjassa on nimittäin vain kaksi joukkuetta: Garrison Gunners ja Woolpack Wonderers.

Silti nämä kaksi joukkuetta ovat kilpailleet joka vuosi jo vuodesta 1920 lähtien täysimittaisen 17 kierroksen sarjan. Ollakseen uskottava jalkapallosarja, mittelevät joukkueet lisäksi kauden aikana kahdessa cup-kilpailussa, joista toinen on ison maailman tyyliin kaksiosainen.

Lisäksi kauden alussa pelataan perinteinen Charity Shield ja Boxing Dayn kruunaa vanhat vastaan nuoret -ottelu.

Jotta homma ei menisi täysin oman saariryhmän keskinäiseksi vääntämiseksi, pelataan kerran vuodessa ottelu saarille matkustavia lintubongareita vastaan sekä Lyonesse Inter-Island Cup, jossa joukkueista koottu tähdistöjoukkue pelaa mantereen joukkuetta vastaan. Ottelusta jaettava pokaali on riemastuttava:

Kuva – Carlos Moroble

Kun kaiken tämän luettelee, ei voi kuin ihmetellä, että kuinka ihmeessä brittien emämaan lounaiskulman eteläisimmässä kulmassa muutaman tuhannen asukkaan yhteisö voi ylläpitää näin pitkäikäistä ja perinteikästä jalkapallosarjaa?

Yksi syy on saarten syrjäisyys, jonka vuoksi saarille on kehittynyt täysin emämaasta irrallinen yhteisöllisyys.

Joukkueiden pelaajat eivät todellakaan ole ammattilaisia, ja moni joutuu tekemään useampaakin työtä pärjätäkseen elämässään, mutta jalkapallokentällä he ovat osa tiivistä ja yhteisöllistä joukkuetta. Kilpailua ei myöskään oteta liian tosissaan.

Kaksi viikkoa ennen sarjan alkua joukkueiden kapteenit tapaavat pubissa ja valitsevat pelaajat tulevan kauden joukkueeseensa koulupihoilta tutulla tyylillä, eli yksitellen ja vuorotellen.

Vaikka sarja houkuttelee omalaatuisuudellaan paikalle vähän väliä kansainvälistä mediaa, on sarjan pitkäikäisyyden syynä oletettavasti pitkään jatkunut tottumus ja rituaali. Sunnuntai on pelipäivä. Ei pakon vuoksi, vaan jalkapallon tuoman ilon ja yhteisöllisyyden vuoksi.

Suojalkapallo

Lueteltaessa jalkapallon outouksia, ei voi olla mainitsematta Suomessa kehitettyä suofutista, joka on kasvanut pienen piirin humoristisesta rämpimisestä suuren luokan tapahtumaksi. Kilpailu ykkössijoista on muuttunut urheilullisesti vakavampaan suuntaan ja alun perin hiihtäjien suoharjoittelusta innoituksen saanut laji on kehittynyt niin pitkälle, että pelille on olemassa viralliset säännöt ja kilpailut.

Suojalkapallon ensimmäiset kilpailut järjestettiin vuonna 1998 Hyrynsalmella ensin SM-kisoina, mutta hyvin nopeasti kisoja alettiin kutsua MM-kisoiksi. Ensimmäinen ulkomainen voittajakin saatiin jo niin aikaisin kuin 2004, kun venäläinen Penza-Center voitti miesten kilpasarjan.

Hyrynsalmen ”World Championship” ei ole kuitenkaan ollut vuosien mittaan ainoa virallinen kilpailu.

Skotlannissa rekisteröity virallinen Swamp Soccer UK Ltd. järjesti vuodesta 2008 lähtien Britteinsaarilla omaa kilpailua, joka kulkee tittelillä ”World Cup”. Yhdistyksen tarkoituksena oli viedä suojalkapalloa uusiin maihin, kuten Turkkiin ja Kiinaan, mutta ilmeisesti hanke ei ole saanut aivan toivotunlaisesti tuulta alleen ja toiminta on pienentynyt niin, että Suomessa järjestettävää kilpailua voidaan pitää lajin suurimpana tapahtumana.

Kuva – @swampsoccer

Suojalkapalloa (tai suopotkupalloa, kuten kisojen virallisilla sivuilla lajia kutsutaan) voi jollain tapaa pitää onnistuneena hauskanpidon ja kilpailullisuuden yhdistelmänä.

Tarkoituksena ei ollut alun perinkään kehittää liian vakavasti otettavaa urheilulajia, mutta laji on sisäsyntyisesti siirtynyt kilpailullisempaan suuntaan. Huippujoukkueet ovat keksineet taktiikoita, joilla rämeessä rämpimiseen voi saada etua ja voittaminen ei ole silkkaa arpapeliä.

Lisäksi suojalkapallo on vaikeutensa vuoksi hillittömän hauskaa sekoilua ja Hyrynsalmelle suuntaa tänäkin vuonna tuhansia innokkaita pallon perässä kahlaajia nauttimaan yksinkertaisesta, mutta pähkähullusta pelistä, joka samanaikaisesti muistuttaa jalkapallon helppoudesta, mutta myös vaikeudesta.

Hyrynsalmen Suopotkupallon MM-kisat järjestetään 19.-20.7.2019

Calcio Fiorentino

Jos haluaa olla todellinen lajipuritaani ja historian harrastaja kannattaa suunnata kesälomallaan Italiaan. Kesäkuun kolmannella viikolla Firenzessä Piazza Santa Crocella neljä kaupunginosan joukkuetta kisaavat italialaisen jalkapallon brutaalissa esimuodossa Calcio Fiorentinossa.

Pelissä on periaatteessa säännöt ja jopa tuomarit, mutta tarkoituksena on tehdä maaleja kuta kuinkin ”keinolla millä hyvänsä”, joten kyynärpäiltä, iskuilta ja potkuilta ei voi välttyä. Jalkapalloa ja rugbya yhdistävässä lajissa on kummassakin joukkueessa 27 pelaaja ja peli kestää tykinlaukauksesta (kyllä!) lähtien 50 minuuttia.

Lähes joka kesä pelissä tapahtuu vakaviakin loukkaantumisia ja jopa kuoleman tapauksia, mutta silti laji on säilynyt lähes ennallaan renessanssin ajoista lähtien.

Calcio Fiorentinoa voikin ehkä pitää samalla tavalla välimerellisen machokulttuurin ilmentymänä kuin härkätaistelua tai Pamplonan härkäjuoksua. Pelaajat eivät saa pelistä tai voitosta muuta kompensaatiota kuin illallisen, jonka häviäjät tarjoavat voittajille kesäkuun 24. päivä, San Giovannin päivänä pelatun finaalin jälkeen.

The post Jalkapallon outo maailma hämmästyttää – Formuloita, fyysisiä taisteluita ja maailman pienin jalkapallosarja appeared first on Byyri.

AS Roman akatemiasta Serie A:han

Gianluca Curci syntyi 12.7.1985 Roomassa. Hän aloitti pallon potkimisen neljävuotiaana asuessaan perheensä kanssa Castelli Romanin alueella. Maalille Curci päätyi sattumalta pelatessaan veljensä ja kavereidensa kanssa, kun yksi maalivahti puuttui pihapeleistä. Yksi asia johti toiseen, eikä Eurolimpian akatemiassa torjunut poika jäänyt Keltapunaisilta huomaamatta. Eurolimpia Roma toimi tiiviissä yhteistyössä AS Roman akatemian kanssa, jonne Curci siirtyi yhdeksän vanhana.

Akatemiapolun jälkeen Curci nousi vasta 19-vuotiaana Serie A:ssa pelaavan AS Roman hetkelliseksi ykkösvahdiksi kaudella 2004-2005. Otteluita debyyttikaudella kertyi 11, joista kolmessa Curci piti nollaan maalillaan. Media hehkutti nuorta maalivahtilupausta, hieman samankaltaisesti kuin Gianluigi Donnarummaa tänä päivänä, mutta unohti Curcin nimen ensimmäisten virheiden sattuessa.

Seuraavalla kaudella liigaotteluita kertyi vielä kymmenen, mutta pian Curcin syrjäytti brassimaalivahti Doni, joka vietti AS Romassa lopulta kuusi vuotta.

Peliajan käydessä olemattomaksi teki Curci omat peliliikkeensä. Kesäkuussa 2008 Siena hankki Curcin AS Romasta, mutta kokonaan toscanalaisseura ei maalivahtia itselleen saanut, vaan pääkaupungin seuran kanssa sovittiin pelaajan yhteisomistajuudesta. Curci oli parin vuoden ajan erinomainen Sienan maalin suulla ja edessä oli siirto astetta isompaan seuraan, Sampdoriaan.

Sampdoria hankki Curcista Sienan omistaman osuuden eli AS Roma piti yhä kasvatistaan kiinni, vaikka ote alkoi hiljalleen livetä.

Vuoden, ja 41 Sampdoriassa pelatun ottelun jälkeen AS Roma hankki Curcin seuraan takaisin nimellisellä 1000€ korvauksella, ilmeisesti pidettyään siitä, mitä Gianluca genovalaisseurassa esitti. Tästä huolimatta, seuraavan neljän vuoden aikana otteluita tuli lähinnä lainapestillä Bolognassa, joista viimeisin 11.5.2014.

Kuva – delinquentidelpallone

Curci on myöntänyt jälkeenpäin, että hänen olisi pitänyt lähteä lainalle paljon aikaisemmin, mutta on tästä huolimatta tyytyväinen uraansa synnyinkaupunkinsa seurassa. AS Roman akatemiaa pidetään yhtenä Italian parhaista, mutta Curcin jälkeen oman akatemian kasvatteja ei ole noussut edustusjoukkueen maalille ainuttakaan. Gianluca Curci kulki poikkeuksellisen harvinaisen polun aina AS Roman edustukseen asti, ja maalivahti voi muistella Italian vuosiaan ja kahta cup-pystiä hyvillä mielin kiikkustuolissaan.

Vaikeat vuodet Italian jälkeen

Vaikka Curci oli jo nuorempana joutunut ajoittain kuluttamaan vaihtopenkkiä oikein urakalla, niin peliuran toistaiseksi vaikeimmat vuodet koittivat miehen siirryttyä vapaana agenttina Bundesliigassa pelaavaan Mainziin.

Curci tuli seuraan kakkosmaalivahdiksi, sillä hyvin pari kautta pelannutta Loris Kariusta oli vaikea syrjäyttää. Kenties cupin peleissä olisi voinut tulla mahdollisuuksia, mutta Karius pelasi nekin ja pelasi koko kauden sen verran hyvin, että sai seuraavana kesällä unelmasiirron Liverpooliin. Curcille tämä tarkoitti vihdoin näytönpaikkaa ja mies kertoikin La Gazzetta dello Sportille Saksan seikkailun jälkeen valmentajan luvanneen vastuuta Kariuksen lähdön jälkeen.

Koettelemukset kuitenkin jatkuivat.

Juuri ennen kauden alkua Curcilla ilmeni ongelmia pohkeensa kanssa ja nykyisin Huddersfieldissa pelaava Jonas Lössl nousi avauksen maalivahdiksi, ja piti asemansa koko kauden viimeisiä kierroksia lukuun ottamatta. Tässä vaiheessa Curci oli puolestaan jo käynyt Bristol Roversin testattavana ja purkanut sopimuksensa Mainzin kanssa yhteisymmärryksessä.

Pelihaluja löytyi yhä ja Saksan visiitti kuitattiin huonolla tuurilla, jota se hieman olikin. Pelaamattomuus ja kunnon ylläpitäminen alkoi kuitenkin näkyä, mikä tarkoitti pienemmän seuran etsimistä taikka palkkakuluissa reilusti vastaan tulemista.

Curci oli jo menossa Mainzin jälkeen Serie B:n Pro Vercelliin, mutta ei läpäissyt seuran lääkärintarkastusta. Maalivahdin oli suunnattava katseensa kauas pohjoiseen.

Nappikausi AFC Eskilstunassa lupaa hyvää

Curci siirtyi AFC Eskilstunan riveihin tammikuussa 2018, vuosi Saksasta lähdön jälkeen. Vaisuja yleisömääriä keräävän ja yleisesti melko vihatun seuran odotettiin kyllä säilyttävän sarjapaikkansa Superettanissa, mutta nousua harva uskalsi odottaa. Curci pelasi ensimmäisen sarjaottelunsa AFC:n riveissä 31.3.2018 eli miltei neljä vuotta Bolognassa pelatun ottelun jälkeen!

AFC:n ja Curcin kausi oli lopulta menestys joukkueen sijoittuessa sarjassa kolmanneksi, ja edetessä nousukarsintoihin, jossa vastaan asettui IF Brommapojkarna.

BP voitti ensimmäisen ottelun AFC:n kotikentällä, Tunavallenilla, 0-1 ja harva jaksoi uskoa södermanlantilaisten nousevan enää tästä sillasta.

Sarjakauden aikana 18 nollapeliä ja samalla seuran nollapeliennätyksen tehnyt Gianluca Curci oli lopulta viimeisenä lukkona toisessa osaottelussa, jonka AFC vei nimiinsä lukemin 1-2 ja nousi Allsvenskaniin. Curcin ja AFC:n yhteistyö ei alun perin kaksivuotisesta sopimuksesta huolimatta kuitenkaan jatkunut, ja ensi kaudella mies nähdään Tunavallenilla Hammarbyn värejä kantaen.

Mitä Curcilta sitten voidaan odottaa tulevalla sesongilla? Kysyin asiaa entiseltä Ruotsin maajoukkuevahdilta ja ensi kaudella IK Siriusta Allsvenskanissa edustavalta John Alvbågelta, joka vapaa-ajallaan työstää maalivahtiasioihin keskittyvää Malvaktskanalen-sivustoa.

– Curci on kokonaisvaltainen maalivahti, joka on kaikilla osa-alueilla hyvä. Hän tuntee pelin erinomaisesti ja on äärettömän laadukas tontillaan – mies, kehen voi luottaa. Hän pelasi Superettanissa AFC:n paidassa hyvin, mutta myös koko joukkue oli erinomaisesti organisoitu ja heidän puolustusta oli vaikea puhkoa. Curci saapui Eskilstunaan puolikuntoisena, mutta lähti voittajana, Alvbåge kertoo.

Hammarbyhyn ja Tukholmaan vaihtanut Curci ei vielä taida ruotsin kieltä, mutta AFC:ssä se ei ollut ongelma ja eiköhän kommunikointi länsinaapuriemme kielipäällä onnistu Bajenissakin.

– AFC:n joukkue oli hyvin kansainvälinen, joten kommunikointi tapahtui englanniksi, Alvbåge vahvistaa.

Curcin sopimus kestää kesäkuun loppuun asti ja miehelle alkukausi onkin yhtä näytönpaikkaa ja jatkosopimuksen metsästystä Johan Sellberg-Wilandin ollessa yhä loukkaantuneena.

– Johanilla (Wiland) on ongelmia olkapäidensä kanssa, ja ne ovat vaatineet leikkaushoitoa. Hän ei pelaa kentille ennen kesää, mutta ei sovi unohtaa seuran kolmatta maalivahtia, Davor Blazevicia. Davor on erittäin laadukas veskari, vaikka ei ole lyönytkään läpi vielä kunnolla Allsvenskanissa. Joka tapauksessa Hammarbylla on erittäin laadukas maalivahtiosasto, pelasi maalilla kuka tahansa, Alvbåge summaa.

Vaikka kesällä 34 vuotta täyttävän Curcin ympärille pientä hypeä nousisikin, niin täytyy muistaa missä liemissä italialainen on keitetty.

– Curci on jo tähti, tapahtui mitä tahansa. Hänellä on toista sataa pelattua ottelua Italian kentillä ja hän saa varmasti Hammarbyn kaltaisessa isossa seurassa vielä enemmän huomiota Ruotsissa, Alvbåge päättää.

The post Ikuisesta kaupungista Södermalmiin – onko Gianluca Curcista Allsvenskanin tähtivahdiksi? appeared first on Byyri.

Mikäli kalenterissasi on ympyröity punaisella Huuhkajien seuraava kotiottelu ja kortiltasi kuitattu niin ensi viikonlopun menopaluulento Italiaan kuin majoitus Udinestakin, olet mitä luultavimmin lähtemässä tarkastamaan, josko Teemu Pukki ja kumppanit onnistuisivat jatkamaan Kansojen liigan virettään tämän vuoden puolelle.

Olettaen, että lukijan kiinnostus jalkapalloa kohtaan ulottuu Huuhkajien ulkopuolelle, on Udinen naapurikaupunki Triestellä tarjota maaottelua seuraavana päivänä – toivottavasti voitonkrapulaiselle – maailmanmatkaajalle lisää jalkapalloviihdettä.

Aliarvostettu Pikku-Wien Adrianmeren rannalla

Yllättävän harvan Eurooppaa nähneen reissaajan listalta löytyvä Trieste on jalkapallotarjontakin ohittaen mainio päiväkohde. Slovenian kupeessa sijaitseva, suunnilleen Tampereen kokoinen satamakaupunki on historiallisesti ollut monen eri kulttuurin kohtaamispiste. Erityisen merkittävää roolia se näytteli Itävalta-Unkarin imperiumissa, jossa sen edelle tärkeydessä ulottuivat kenties vain suurimmalle osalle huomattavasti tutummat Wien, Budapest ja Praha.

Toisen maailmansodan jälkeen hetken vapaakaupungin statustakin nauttinut, mutta Italiaan uudelleen 1954 liitetty Trieste viettää tänä vuonna tietyllä tapaa satavuotissyntymäpäiväänsä, sillä pitkästä historiastaan huolimatta se on ollut virallisesti osa Italian valtiota vasta vuodesta 1919. Tämä kaikki näkyy edelleen Triestessä, jossa paikallistunne on jopa väkevämpää kuin vahvasti alueellistuneessa Italiassa keskimäärin – tuhansia ihmisiä kaduille vetävän itsenäisyysliikkeen keulakuva Vito Potenza lausui taannoin muun muassa seuraavaa: ”Skotlannin [itsenäisyysäänestykseen liittyvä] tilanne ei ole vertailukelpoinen. Me emme tavoittele itsenäisyyttä; olemme jo itsenäisiä. Maailman täytyy vain huomata se.

Erityislaatuisesta kaupungista löytyy jalkapallon ohella nähtävää ja tehtävää lähes matkailijalla kuin matkailijalle, oli Huuhkajien koitosta lähtenyt seuraamaan sitten yksin, ystävän tai elämänkumppanin kanssa. Esimerkiksi Lonely Planet on tuskin aivan perusteettomasti nimittänyt Triesteä jopa maailman aliarvostetuimmaksi matkakohteeksi.

Arkkitehtuuristaan tunnettu Trieste ei ole sijainnistaan huolimatta varsinainen rantalomakohde, vaan kävelemisen kannalta kompaktiin kaupunkiin tutustuvan kannattaa keskittyä esimerkiksi kulttuurisiin ja historiallisiin nähtävyyksiin. Triesten tunnetuinta tarjontaa niiden saralla edustavat sen roomalainen teatteri, Pyhän Justuksen katedraali ja etenkin Miramaren linna.

Italian tärkeimpiin kahvintuottajiin kuuluvan Triesten kulttuurinen erikoislaatuisuus ja monimuotoisuus näkyy myös sen ruokaperinteessä; esimerkiksi cappuccinon kyljessä saatetaan sujuvasti nauttia kermavaahtoa wieniläiseen tapaan. Mikäli ruoka- ja juomakulttuuri kuuluvat intohimoihin, kannattaa päiväreissu siis varmasti. Voi olla, että paikallisiin suosikkeihin kuuluva suolattu turska uppoaa sekin pitkäksi venähtäneen lauantain jälkeen paremmin kuin tyypillisemmät italialaiset herkut.

… Mikä ihmeen Triestina?

Niin, entä se jalkapallo? Maaottelutauoilla ylempien sarjatasojen otteluita ei tunnetusti ole tarjolla, joten Serie C:ssä tällä hetkellä palloileva Triesten paikallinen ylpeys Unione Sportiva Triestina Calcio 1918, tai ihan vain Triestina, tarjoaa EM-karsintaottelun jälkeen viikonlopun korkealaatuisimman jalkapalloelämyksen.

Kuten sukkelimmat jo seuran nimestä saattavat huomata, vietti Triestina viime vuonna satavuotispäiviään, vaikka on toki italialaiseen (ja myönnettävästi suomalaiseen, aivan kuin olisi kotona!) tapaan kerennyt historiansa aikana vaipua konkurssin syövereihin jo useampaan otteeseen – viimeksi seitsemän vuotta sitten.

Tuolloin kuudennelta sarjatasolta viimeisimmän taipaleensa aloittamaan joutunut Triestina taisteli tiensä kolmannelle portaalle kaksi vuotta sitten, ja kaupungissa elätellään varmasti toiveita korkeammistakin sfääreistä.

Triestina ei kuulu varsinaisesti italialaisen jalkapallon kestomenestyjiin, mutta kahden kansallisesti korkeimman sarjatason otteluiden seuraaminen on seuran faneille silti ollut historiallisesti aladivisioonapelejä tutumpaa illanvietettä, vaikka viimeisimmästä Serie A -visiitistä onkin jo yli puoli vuosisataa. Kuriositeettina mainittakoon, että tuolloin todetusti vapaakaupunkina operoineen Triesten edustajana Triestina oli, ja on edelleen, ainoa Italian korkeimmalla sarjatasolla pelannut ”ulkomaalaisseura”.

Helsingin olympiastadionin verran yleisöä vetävällä Stadio Nereo Roccolla kotiottelunsa pelaavan Triestinan hohdokkaimmat päivät sijoittuvatkin 1930- ja 1940-luvuille, jolloin seuraa ensin pelaajana ja myöhemmin valmentajana edustanut ja stadionille nimensä antanut Nereo Roccokin Adrianmeren rannalla vaikutti.

A.C Milanin peräsimessä myöhemmin pariakin Euroopan Cupia nostellut Roccokaan ei kuitenkaan onnistunut Triestinaa kakkossijaa korkeammalle johdattamaan, eli Italian mestaruutta ei seuran historiikista löydy.

Kaksi Roccon ohella tunnetuinta Triestinaan liitettyä nimeä lienevät tämän päävalmentajana korvannut Béla Guttman ja seuran paidassa ammattilaisena debytoinut, komeasta pelaajaurastaan huolimatta nykyään lähinnä Paolo Maldinin isänä tunnettu Cesare Maldini. Ensimmäinen heistä valmensi myöhemmin Benfican Roccon tavoin kahteen Euroopan Cupin ykkössijaan, ja jälkimmäinen oli puolestaan juhlimassa saman kilpailun voittoa Roccon valmennettavana.

Vaikka historia on pitkä ja kaupungissa vallitsee vankka paikallisylpeys, kannatus ei ole valitettavasti realisoitunut varsinaisesti yleisömeriksi, mikä ei toki italialaisessa jalkapallossa ole nykyään tavatonta. 30 tuhannen katsojapaikan stadion kumisee ottelupäivinä usein tyhjyyttään; esimerkiksi tämän kauden yleisökeskiarvo on pyörinyt neljän tuhannen hujakoilla.

Curva Furlaniin edelleen uskollisesti tiensä löytävien fanien määrä ei ole tyydyttänyt seurajohtoakaan, joka ajautui kansainvälisiä otsikoitakin aiheuttaneen kiusallisen episodin kohteeksi pelatessaan Serie B:ssä ennen viimeisintä konkurssia. Jotteivat televisiokamerat kuvaisi kiusallisen tyhjää katsomonosaa, täytti Triestina sen – kirjaimellisesti – muovisilla faneilla.

Sunnuntaina pelataan nousupaikoista

Mikäli Triesten ja Triestinan idiosynkraattisuus on herättänyt Huuhkajien perässä Italiaan suuntaamassa olevan fanin mielenkiinnon, lienee syytä taustoittaa, mitä sunnuntain Serie C -kamppailussa on panoksena. Triestinan vieraaksi saapuva nimihirviö Sambenedettese pitää majaansa niin ikään Adrianmeren rannalla, mutta Triestestä poiketen sen kotikaupunki San Benedetto del Tronto sijaitsee vertikaalisesti Keski-Italiassa.

Vierailijat ovat tällä hetkellä Serie C:n B-lohkon kymmenennellä sijalla, mutta Italian kolmannen sarjatason monimutkaisesti nousujärjestelmästä johtuen sillä he lunastaisivat itselleen vielä viimeisen nousupudotuspelipaikan. Hajurakoa yhdenteentoista sijaan on viisi pistettä, eli heikon loppukauden osuessa kohdalle on pudotuspelien vielä hyvinkin mahdollista livetä vierasjoukkueen käsistä.

Triestina istuu puolestaan taulukossa tukevasti toisella sijalla, mutta koska jokaisesta kolmesta Serie C:n lohkosta vain voittaja kuittaa itselleen suoran nousun, on triesteläisilläkin vielä rutkasti, mistä pelata kauden viimeisellä seitsemällä kierroksella. Ottelun Triestinaa vähemmän pelannut Pordenone on päässyt livahtamaan jo seitsemän pisteen karkumatkalle, mutta niskaan hengittävään FeralpiSalòon on eroa vain kolme pistettä. Vaikka Triestinan nousukarsintapaikka on jo matemaattisestikin lähes paketissa, lohkon kakkossija oikeuttaisi ohittamaan nousukarsintojen ensimmäisen vaiheen, eli syytä löysäilyyn ei ole.

Pistetilin kartuttamisessa Triestina asettanee paljon lohkon maalipörssiä jaetusti johtavan uruguaylaishyökkääjä Pablo Granochen hartioille, jotka ovat tehneet tilaa parin kauden verran Italian pääsarjassakin.  

Ottelu potkaistaan käyntiin puoli kuudelta Suomen aikaa, eli ainakin maanantain vapaaksi ottaneet matkailijat ehtivät hyvin otteluun toipuessaan joko lauantai-illan pettymyksestä tai pistejuhlista. Udinesta pääsee Triesteen mainitusti autolla noin tunnissa, mutta myös aina luotettava italialainen junaverkosto kuljettaa matkustajan perille suunnilleen samassa ajassa. Lippujen hinnat vaihtelevat noin 15 eurosta 20 euroon, ja niitä voi lunastaa paikan päältä (tai internetistä, jos italia taittuu) puolitoista tuntia ennen aloituspotkua – kesken piletit tuskin tulevat loppumaan.

Artikkelikuva: Severinson / Pixabay

The post Huuhkajien perässä Italiaan? Kurkista Triesteen! appeared first on Byyri.

Päättäväinen, kova ja erittäin hyvä avaamaan peliä. Näin alle 18-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola kuvailee suojattiaan Benjamin Hiekkasta, joka jättää Suomen kentät vuodenvaihteessa. Hiekkasen siirto takavuosien suurseuraan Parma FC:hen tuli suurelle yleisölle puskista, mutta VIFK-toppari tiesi italialaisten kiinnostuksesta.

–Yllätyin silloin enemmän, kun kuulin, että Parma haluaisi minut testijaksolle. Harjoittelin joukkueen kanssa ensimmäistä kertaa marraskuussa 2017, jolloin vietin viikon heidän kanssaan, ja pelasimme Interiä vastaan, Hiekkanen kertoo.

– Muualtakin oli kiinnostusta, mutta Parma tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Olen nyt vieraillut seurassa kolmesti, ja tiedän, miten hommat toimivat.

Kausi 2018 oli pettymys sekä Hiekkaselle että VIFK:lle. Nuorukainen ehti pelata vain viidessä A-juniorien SM-karsintaottelussa, kunnes hänellä diagnosoitiin leikkaushoitoa vaatinut Haglundin kantapää, eli akillesjänteen kiinnityskohdassa oleva luukasvama.

Loukkaantuminen tuli harmittavaan paikkaan, sillä Hiekkanen oli juuri pelannut vahvan EM-jatkoturnauksen. Hiekkanen luuti topparina täydet minuutit, kun Minihuuhkajat peittosi Slovakian, mutta taipui Sveitsille sekä Portugalille.

VIFK:n miehet sen sijaan putosivat kauden päätteeksi Kolmoseen. Hiekkanen debytoi edustuksessa 16-vuotiaana elokuussa 2017, mutta läpimurto miesten peleissä jäi toistaiseksi saavuttamatta.

– VIFK on varmasti tehnyt hänen kanssaan hyvää työtä. Lars Mosander ja kumppanit ovat oikeasti ajatelleet yksilöiden kehitystä; Hiekkanen ei ole ainoa esimerkki. Aina kun Vaasan poikia tulee maajoukkuetapahtumiin, heidän tietää olevan energisiä ja valmiita, Erkka V. Lehtola kommentoi.

Parma tekee uutta nousua Italian huipulle

Minihuuhkajille jännittävä karsintalohko

Alle 19-vuotiaiden EM-kisat pelataan vuonna 2020 Pohjois-Irlannissa. Suomen karsintalohkoon arvottiin itsenäisyyspäivänä Ranska, Tanska ja Färsaaret.

Vuosi sitten Hiekkasen edustama maajoukkue voitti karsintojen alkulohkonsa. Jatkokarsinnoissa tie nousi pystyyn, mutta esitykset olivat varsin lupauksia herättäviä. Hiekkanen ei ole lahjakkaan ikäluokkansa ensimmäinen ulkomaille lähtijä: maaliskuisen Venäjä-ottelun avauskokoonpanosta peräti kahdeksan suomalaista pelaa tammikuusta lähtien ulkomaalaisseurojen organisaatioissa.

Hiekkasella on pian edessään uudet haasteet saapasmaassa – uusi kulttuuri, uudet joukkuetoverit sekä asuminen omillaan. Tästä huolimatta hänen ajatuksissaan on tilaa myös maajoukkuepeleille.

– Loukkaantumiseni jälkeen haluan palata takaisin maajoukkueeseen, ja pelata siellä niin paljon kuin mahdollista, Hiekkanen tiivistää.

Kuva: Peter Siegfrids.

The post Benjamin Hiekkanen lähtee Vaasasta Italian valloitukseen: ”Muualtakin oli kiinnostusta” appeared first on Byyri.

Mattia Italiasta

Italialainen Mattia Fontana saattaa kuulostaa etäisesti tutulta, sillä onhan miehestä suomalaisessa mediassa kirjoitettu muutama vuosi sitten. Sekä Faneille.com, että Ilta-Sanomat julkaisivat Fontanasta artikkelin ennen Veronassa pelattua harjoitusottelua Italian ja Suomen välillä.

Italia vei ottelun nimiinsä 2-0 ja Mattia sai epävirallisen tittelin Italian kovimpana suomifutis-fanina.

Koko elämänsä Italiassa elänyt keräilijä on Juventuksen kannattaja, joka kasvoi pelaten koripalloa. Jalkapallokin oli mukana kuvioissa, mutta vain hetken verran.

– Lapsena pelasin futista oikeastaan vain vuoden verran maalivahtina, mutta koripalloa sitäkin enemmän. Jalkapallo on lajina kiehtonut kuitenkin aina, niin katsomosta kuin tv:stä käsin. Pohjois-Italian ja lähimaiden stadionit ovat tulleet tutuiksi, ja edesmenneelle Stadio delle Alpille minulla oli Juventuksen kausikortti usean vuoden ajan.

Juventus-faneilla on edessään erittäin mielenkiintoinen kausi Cristiano Ronaldon siirron myötä. Kesällä Mattia on seurannut Veikkausliigan tuloksia ja erityisesti FC Lahden esityksiä, mutta odottaa ymmärrettävästi toden teolla Juventuksen kautta.

– Olemme voittaneet Italian mestaruuden jo seitsemän kertaa perättäin, joten Mestarien liigan voitto on jälleen kerran suurin unelmamme. Cristianon tulon myötä olemme lähempänä tuon unelman toteutumista.

Mestarien liigasta Mattia saikin 90-luvulla ensimmäiset kosketukset suomifutikseen.

– Ennen internet-aikaa Italian maksukanavilta tuli lähinnä Englannin, Espanjan ja Saksan pääsarjojen lähetyksiä. Mestarien liiga kuului myös tv-ohjelmistoon, ja Jari Litmasen peliesitykset Juventusta vastaan jäivät erityisesti mieleeni.

Suomi-rakkaus roihahti kirjaimellisesti Mattian tavattua suomalaisen vaimonsa.

Suomi

Pohjois-Italiasta kotoisin oleva Fontana innostui toden teolla suomifutiksesta tavattuaan puolisonsa. He käyvät Suomessa loma-aikoina ja Fontana pyrkii reissuillaan katsomaan FC Lahden otteluita ja tapaamaan nykyisiä, sekä entisiä pelaajia pelipaitojen toivossa.

– Heinäkuussa kävin Suomen Jalkapallomuseossa Valkeakoskella. Museossa oli muutamia kiinnostavia esineitä, mutta odotin kyllä useampia pelipaitoja suomalaisilta seurajoukkueilta ja myös Suomen maajoukkueelta.

Yhteen tiettyyn pelipaitaan Fontana museossa kuitenkin ihastui.

– Katseeni kiinnittyi erityisesti Aulis Rytkösen signeeraamaan 60-luvun siniseen paitaan. Sama paitamalli oli nimittäin käytössä Suomen kohdatessa Italian vuonna 1965. Eräs tunnettu italialainen kerääjä omistaa kyseisen mallin kymppipaidan, jonka hän sai entiseltä Italian maajoukkuepelaajalta. Tämä pelaaja oli vaihtanut ottelun jälkeen paitoja Kai Pahlmanin kanssa.

Lomat Suomessa eivät ole pyhitetty pelkästään jalkapallolle, vaan tarjoavat hektiselle Italian arjelle täydellisen vastakohdan.

– Suomessa käydessäni nautin kalastuksesta ja suomalaisesta luonnosta niin kesällä kuin talvellakin. Italiassa kotimme lähikujat ovat täynnä liikennettä ja melua, joten akkujen lataamiseen Suomi on täydellinen paikka! Ihmettelen yhä Suomessa käydessäni kuinka hiljaisia kaupungit ovat iltaisin.

Suomessa vietetyt lomat ovat auttaneet luonnollisesti pelipaitojen keräilyssä, mutta kokoelman ensimmäinen paita löytyi eBay-verkkokaupasta. Paita oli ollut käytössä Suomen ja Italian kohdatessa Messinan Stadio San Filippolla vuonna 2004, joka vahvistaa Fontanan ideologiaa – miehellä on erityinen paikka kokoelmassaan Suomen ja Italian keskinäisissä kamppailuissa käytetyille paidoille.

Kokoelma

Mattialle vuosien saatossa kertynyt kokoelma ei ole täydellinen, mutta siitä saisi aikaan jo nyt komean näyttelyn. Suomen pelipaitoja on kertynyt yli 70 ja lisää on tulossa.

– Haluaisin ehdottomasti saada kokoelmani näytille Suomessa. Minulla on miltei kaikki koti- ja vieraspaidat 60-luvun lopulta tähän päivään saakka kerättynä, joten suuri osa suomalaista jalkapallohistoriaa on hyvässä tallessa.

Muutamia paitoja keräilijä edelleen metsästää, sillä se on yksi keräilyharrastuksen hienoimmista piirteistä. Harvinaisten ja vielä kokoelmasta puuttuvien paitojen löytäminen kannustaa harrastustoiminnan jatkamiseen, ja nostattaa lapsenomaisen jännityksen paidan saapuessa.

– Yksi unelmani on saada Jari Litmasen paita hänen maajoukkueuransa loppuvaiheilta. Erityisesti EM-2008, MM-2010 ja EM-2012 -kisojen karsintavaiheessa käytetty paita on hakusessa. Vielä harvinaisempi toive on Brasilian ja Suomen vuonna 1992 pelatussa ystävyysottelussa käytetty pelipaita – ilmeisesti kenelläkään ei ole sitä tallessa!

Keräilyharrastus on vienyt Mattian myös lähemmäksi suomalaisia jalkapalloilijoita, sillä mies lähestyy rohkeasti pelaajia keräilyurakkansa tiimoilta.

– Kaikki paitani ovat peleissä käytettyjä paitoja ja peleihin tarkoitettuja varapaitoja. Näitä ei saa ostettua kaupoista, ja siksi suora kontakti on ollut netin huutokauppojen lisäksi yksi tapa kartuttaa kokoelmaa. Viime kuukausien aikana olen ollut yhteydessä mm. Jukka Raitalan, Joona Toivion, Kari Arkivuon, Simon Skrabbin ja entisen maajoukkuepelaajan, Raimo Saviomaan, kanssa. Isoin kiitos kuuluu siis pelaajille; ilman heidän apuaan, kokoelmani ei olisi ikinä kasvanut näin kattavaksi!

Mattia Fontanan matkaa peliasujen maailmassa voit seurata:

http://www.finlandmatchworn.com/

https://www.facebook.com/finlandmatchwornshirts

https://www.instagram.com/finlandfootballmuseum/

Kuvat – Mattia Fontanan arkisto

The post Italialaismiehellä on huima kokoelma Suomen pelipaitoja – ‘’Haaveena oma näyttely’’ appeared first on Byyri.

Tulevana lauantaina Zinedine Zidane johdattaa valmentamansa Real Madridin miehistön tarunhohtoisen Mestarien Liigan loppuotteluun Kiovassa. Real Madridilla ja Zidanella on mahdollista saavuttaa historiaa voittamalla himoittu isokorva jo kolmannen kerran peräkkäin, aikana, jolloin sellaisen ei pitänyt enää olla mahdollista.

Zidanen oma peliura oli värikäs ja menestyksekäs. Hänet palkittiin kolme kertaa vuoden jalkapalloilijana ja mies oli kiistatta yksi aikansa suurimmista futaajista. Hänen pelaajauransa viimeinen hetki oli kuitenkin vähemmän kunniakas. Se oli hetki, jolloin tulisieluinen Zidane näki mustaa ja poistui punaisen kortin jälkeen viheriöltä MM-finaalin jatkoajalla.

Paluu maajoukkuepaitaan

Zidane oli ilmoittanut vuoden 2004 EM-kisojen jälkeen vetäytyvänsä maajoukkueesta ja keskittyvänsä uraansa seurajoukkueessaan Real Madridissa.

Tauko maajoukkueessa jäi kuitenkin vain reilun vuoden mittaiseksi. Muutama Ranskan kokenut pelaaja oli tehnyt saman ratkaisun kuin Zidane Portugalin EM-kisojen jälkeen, ja Ranska oli ajautunut vaikeuksiin MM-karsinnoissa.

Zidane ja nippu muita kultaisen sukupolven pelaajia palasivat maajoukkuepaitaan elokuussa 2005. He nostivat lopulta Ranskan takaisin jaloilleen ja mukaan kesän 2006 MM-kisoihin.

Kisapaikan varmistuttua Zidane ilmoitti, että koko hänen uransa tulisi päättymään kyseiseen turnaukseen.

Johtava pelaaja

Ranska selviytyi alkulohkostaan jatkoon, mikä oli helpotus, koska kesän 2002 MM-kisojen floppaus oli vielä tuoreessa muistissa.

Mitä pidemmälle turnaus eteni, sitä enemmän Zidanen rooli ja merkitys omalle joukkueelleen kasvoi.

Toisen kierroksen ottelussa Ranska kellisti Espanjan 1-3, ja Zidane vastasi viimeisestä naulasta espanjalaisten arkkuun viimeistelemällä ottelun loppuhetkillä Ranskan kolmannen maalin.

Puolivälierässä Ranska kaatoi kisoihin suurimpana suosikkina lähteneen Brasilian. Zidane syötti ottelun ainoan maalin, jonka viimeisteli Thierry Henry.

1-0 oli lopputulos myös välierässä, jossa Ranska voitti Portugalin. Ainokainen syntyi pilkulta, jonka Zidane upotti verkon perukoille.

Viimeinen näytös

Zinedine Zidanen uran viimeinen ottelu oli ei enempää eikä vähempää kuin MM-finaali. Ottelu Italiaa vastaan pelattiin Berliinin Olympiastadionilla 9.7.2006. Ennen ottelua Zidanen viimeinen peli oli yleisesti tiedossa ja keskustelun aiheena maailman medioissa.

Ottelun seitsemännellä minuutilla Zidane laukoi rangaistuspotkun maaliin vieden Ranskan johtoon. Hetkeä myöhemmin Italian Marco Materazzi tasoitti pelin.

Varsinaisella peliajalla ei nähty enempää osumia, ja jatkoajalle mentiin 1-1-lukemissa. Maalit tehneet miehet muistetaan loppuottelusta hyvin, mutta ei maaliensa takia.

Tapaus Marco Materazzi

Jatkoaikaa on pelattu 18 minuuttia. Pallo on keskialueella ja tuomari keskeyttää pelin. Jotain on tapahtunut. Marco Materazzi makaa tuskissaan nurmen pinnassa. Tuomari Horacio Elizondo juoksee hänen luokseen.

Italian huoltojoukot saapuvat paikkaamaan yhä maassa olevaa Materazzia. TV-ohjaaja poimii Zinedine Zidanen kuviin, samoin kuin Italian maalivahdin Gianluigi Buffonin, jolla tuntuu olevan kovasti asiaa tuomarille.

Pian tulee hidastus. Pelitilanteen ulkopuolella Zidane kääntyy ympäri ja puskee voimalla Materazzia rintaan. Italialainen lyyhistyy iskusta nurmen pintaan. Sama kuva näkyy myös stadionilla valotaululta. Kuuluu kohahdus katsomossa, kotisohvilla ja kuppiloissa ympäri maailmaa. Mitä Zidane teki?!

Ohjaaja poimii uudelleen kuviin Zidanen, jonka kasvoilta paistaa nyt pelko. Hän alkaa itsekin ymmärtää mitä on tehnyt, miltä se on näyttänyt ja mitä siitä seuraa.

Tuomari astelee sivurajan tuntumaan kysymään rajamieheltä, mitä on tapahtunut. Parin sanan vaihto riittää. Elizondo ottaa juoksuaskeleet kohti Zidanea ottaen samalla korttia esiin oikeasta takataskustaan. Sen väri on punainen, ja Elizondo osoittaa samalla toisella kädellään kohti pukukoppikäytävää: ULOS!

Ranskalaiset protestoivat voimakkaasti, mutta tuomio ei muutu. Zidane poistuu viimeisen kerran urallaan viheriöltä, ulosajettuna. Ranska pelaa lopun jatkoajan vajaalla. Peli menee rangaistuspotkukilpailuun, jossa Italia on parempi ja voittaa maailmanmestaruuden.

Mitä Materazzi sanoi?

Jälkikäteen on todettu, että kukaan tuomareista ei nähnyt tilannetta sen tapahtumahetkessä. Ottelun neljäs erotuomari sivurajalta näki hidastuksen stadionin valotaululta ja sai viestin eteenpäin tuomarille. Tämä sapetti MM-finaalin hävinneitä ranskalaisia, vaikka kukaan ei koskaan voinut toki väittää itse tuomiota mitenkään vääräksi.

Keskustelu käynnistyi välittömästi. Mitä Materazzi oikein sanoi Zidanelle, niin että hänellä pimeni noin täydellisesti tuollaisessa paikassa?

Erilaisia huuliltalukijoita alkoi ilmestyä, ja pitkämuistisimmat toimittajat kaivoivat esiin Zidanen vastaavan tempun sarjaottelusta kuuden vuoden takaa.

Zidane on itse kertonut, että Materazzi loukkasi häntä todella rajuin sanoin. Hänen sanansa olivat olleet ”hyvin henkilökohtaisia ja koskettivat äitiäni ja siskoani”, hän on sanonut.

Materazzi myönsi ottelun jälkeen loukanneen Zidanea, mutta kiisti viittaukset äitiin.

Zidane pyysi ottelun jälkeen tekoaan anteeksi kaikilta lapsilta, jotka katsoivat ottelua, sekä totesi, ettei hänen teolleen ollut mitään oikeutusta. Marco Materazzilta hän ei ole koskaan pyytänyt anteeksi, koska hänen mielestään ”se tarkoittaisi, että Materazzilla olisi ollut oikeus sanoa kaikki se”.

Zidane sai tempustaan kolmen ottelun pelikiellon ja 7500 Sveitsin frangin sakot. Materazzi sai myös jälkikäteen pelikieltoa kaksi ottelua ja 5000 frangia sakkoja. Peliuransa päättänyt Zidane korvasi pelikieltonsa oma-aloitteisesti kansainväliselle lajiliitolle FIFA:lle yhdyskuntapalveluna.

The post Kohti MM-kisoja: Saksa 2006: Zidanen musta hetki appeared first on Byyri.

1980-luvun ensimmäiset MM-kilpailut käytiin Espanjassa. MM-kisojen historia pitää sisällään vaihtelevia turnausformaatteja, ja myös 36 vuotta takaperin turnauskaavio poikkesi suuresti tämänpäiväisestä tavasta selvittää maailman paras jalkapallomaa.

Kisoihin selvinneet 24 maata sijoitettiin kuuteen neljän joukkueen lohkoon, joista kustakin kaksi parasta jatkoi taivaltaan eteenpäin.

12 jatkoon päässyttä sijoitettiin uudelleen neljään kolmen joukkueen lohkoon. Näiden lohkojen voittajat etenivät välieriin.

Tällaisen jatkovaiheen lohko C osoittautui kivikovaksi. Siinä olivat välieräpaikasta taistelemassa Argentiina, Brasilia ja Italia.

Italia löi ensimmäisessä ottelussa Argentiinan 2-1 ja Brasilia puolestaan kaatoi Argentiinan 3-1. Näin lohkon päätöspelistä Italian ja Brasilian välillä muotoutui ikään kuin puolivälieräottelu. Ainoastaan sillä erotuksella, että Brasilialle riitti tasapeli välieräpaikkaan.

Tämä kutkuttava kamppailu käytiin Barcelonassa 5.7.1982. Siitä muodostui lopulta yksi lajihistorian upeimmista.

Italia lyö alkutahdit

Hieman tunnustelevien ensiminuuttien jälkeen Italia iski nopeasti ja siirtyi ottelussa johtoon ottelun viidennellä peliminuutilla. Vasen laitapuolustaja Antonio Cabrini laittoi upean kierteisen pallon paristakymmenestä metristä takatolpalle, johon Paolo Rossi teki oikea-aikaisen juoksun. Waldir Peres Brasilian maalilla oli voimaton, kun Rossin pusku upposi vasempaan alanurkkaan.

Brasilia ei jäänyt tapahtunutta murehtimaan ja laittoi välittömästi uuden vaihteen pelaamiseensa. Hyvin pian Italian johto-osuman jälkeen hyökkääjä Serginholle avautui avopaikka pienen flipperipallon päätteeksi, mutta mies ampui karkeasti vasemmalta ohi.

Hetkeä myöhemmin Brasilia onnistui. Brasilian suurin tähti Sócrates pääsi komean yhdistelmän päätteeksi lähietäisyydelle ja tuikkasi pallon Dino Zoffin jalkojen juuresta verkkoon. 1-1.

Salama kirkkaalta taivaalta

Brasilialaiset pelasivat tasatilanteesta huolimatta varsin rohkeaa peliä. Se toi myös mukanaan virheitä. Kohtalokas sellainen koettiin, kun ensimmäinen jakso oli juuri ylittänyt puolivälin.

Keskikenttämies Toninho Cerezo antoi huolimattoman poikittaissyötön 40 metrin päässä omasta maalista. Juonikas Paolo Rossi haistoi tämän ja pääsi katkoon. Yhdellä kosketuksella hän pääsi ohi topparista ja oli läpiajossa. Tämän jälkeen täydessä vauhdissa yksi kosketus palloon itselle eteen ja toisella kosketuksella kammottava kanuuna verkon perukoille. Kesken brasilialaisten hallintajakson Rossi oli iskenyt kuin salama kirkkaalta taivaalta vieden Italian uudelleen johtoon.

Brasilia jatkoi tämän jälkeen yhä laadukkaiden maalipaikkojen luomista, mutta Italian puolustus ja Dino Zoff maalipuiden välissä kestivät ja tauolle mentiin Italian 2-1-johdossa.

Brassien paine jatkui

Ottelun toinen jakso ei muuttanut ottelun käsikirjoitusta. Brasilia painoi päälle ja varsinkin Zico sekä Júnior olivat elementissään. Italian tiivis puolustus ja Dino Zoffin huikea maalivahtipeli pitivät Italian maalin johtoasemassa ja kiinni välieräpaikassa.

Italialle avautui laadukkaita vastaiskuja, mutta hekään eivät onnistuneet omissa tonteissaan. Ottelu tuotti valmentajille harmaita hiuksia, mutta yleisölle älyttömän viihdyttävää peliä.

Lopulta brassien painostus palkittiin. Ottelun 68. minuutilla erinomaisen pelin vasemmalla laidalla pelannut Júnior leikkasi jälleen kerran keskelle. Hän sai siirrettyä pallon oikealle Falcãolle. Falcão löysi tarvittavan tilan rangaistusalueen rajan tuntumassa, sai siirrettyä pallon pari askelta vasemmalle ja painettua pallon viimeinkin ohi Dino Zoffin. Tilanne oli jälleen tasan, ja Brasilia tarrasi välieräpaikkaan.

Rossin hattutemppu

Viisi minuuttia Brasilian tasoituksen jälkeen Italia sai otteluun ensimmäisen kulmapotkunsa. Pallo pelattiin taakse ja Marco Tardelli pääsi laukomaan kohti Brasilian maalia. Rossi sai jalkansa väliin ja veto muutti suuntaa. Waldir Peresillä ei ollut maalillaan mitään tehtävissä. Italia meni jälleen johtoon kesken kaiken brasilialaispainostuksen, ja samalla Juventuksen hyökkääjän Paolo Rossin hattutemppu oli valmis. 3-2.

Jos mitenkään mahdollista, niin tämän jälkeen Brasilia hyökkäsi entistä vimmatummin tasoitusta hakien. Samalla myös Italialle avautui mahdollisuuksia tiuhenevassa tahdissa. Lehtereillä ja kotikatsomoissa sai pitää kunnolla penkistä kiinni pysyäkseen mukana.

Italia toimittikin vastaiskusta pallon maaliin, mutta Giancarlo Antognonin osuma hylättiin paitsiona.

Aivan lopussa Brasilia pääsi vielä maaliviivalle asti. Dino Zoff pysäytti vapaapotkusta seuranneen puskun ilmiömäisellä torjunnalla juurikin maaliviivalle. Torjunta hakee vertaistaan koko MM-kisojen historiassa.

Päätösvihellys

Lopulta ottelun israelilainen päätuomari Abraham Klein pääsi italialaiset piinasta ja vihelsi ottelun päättyneeksi käynnistäen samalla italialaisten villit voitonjuhlat.

Dino Zoffin upeista torjunnoista huolimatta ilta oli Paolo Rossin, jonka upea ura muistetaan parhaiten tästä Barcelonan illasta.

Italia marssi lopulta aina maailmanmestaruuteen asti ja Paolo Rossi MM-turnauksen maalikuninkaaksi kuudella osumallaan. Suorituksen arvoa nosti se, että ennen Brasilia-ottelua hän ei ollut tehnyt turnauksessa maaliakaan. Välierässä niitä syntyi kaksi ja finaalissa yksi.

Päät painuksissa pukukoppiin painuneet brasilialaiset saivat ottelun jälkeen suurta kritiikkiä ylihyökkäävästä pelitavastaan, jonka hyvin organisoitu Italia pystyi voittamaan. Kuitenkin pitää muistaa, että tasapeli olisi Brasilialle riittänyt välierään selvästi ennalta heikompaa Puolaa vastaan.

Brasilialaismedia alkoikin pian kutsua ottelua nimellä A tragédia do Sarrià, Sarria-stadionin tragedia.

Kuva: El Gráfico. Paolo Rossi Alarivissä vasemmalla.

The post Kohti MM-kisoja: Paolo Rossin ilta 1982 appeared first on Byyri.

Jalkapallon MM-kisat ja olympialaiset ovat kasvaneet valtaisiksi tapahtumiksi. Ne ovat nykyisellään niin suuria, että vain harvalla valtiolla on tänä päivänä resurssit järjestää mittaluokan tapahtumia.

Monet tahot ovatkin käyttäneet tilannetta hyödykseen, ja kisoja on kalastettu järjestettäväksi sellaisiin maailmankolkkiin, joiden ihmisoikeustilanteet ovat kyseenalaisia. Maailmalta saatu huomio ja positiivisessa valokeilassa näyttäytyminen houkuttelevat monia valtiojohtajia ja propagandakoneistoja.

Välillä tuntuu siltä, että kuvittelemme ilmiön olevan jotenkin uusi. Sitä se ei toki ole. Jo lajihistorian toiset MM-kilpailut olivat yksittäisen valtion oman vallannäytön väline.

Mussolinin kisat

Benito Mussolini oli oikeastaan ensimmäinen valtionpäämies, joka oivalsi hyödyn, jonka urheilu voi tuoda tullessaan. Atleettiset urheilijat symboloivat voimaa maailmalle, ja menestys ruokkii kansallistunnetta – täydellinen yhtälö.

Mussolini teki kaikkensa sen eteen, että maa sai järjestettäväkseen vuoden 1934 jalkapallon MM-kilpailut. Ei varsinaisesti sen takia, että hän halusi nähdä Italian voittavan, vaan siksi, että hän halusi näyttää muulle maailmalle, että Italia pystyy järjestämään kisat. Toki voittaminen muuttui seuravaksi Mussolinin sydämenasiaksi kisaisännyyden saamisen jälkeen.

Kisat ilman alkulohkoja

Vuoden 1934 kisoissa oli mukana 16 maata. Kisat pelattiin suoraan pudotuspeleinä. Kahdeksan otteluparin avausotteluita kutsuttiin ”ensimmäiseksi kierrokseksi”, jonka voittajat etenivät puolivälieriin. Italialaiset voittivat omassa ensimmäisen kierroksen ottelussaan Yhdysvallat maalein 7-1, eikä tulos jättänyt jossiteltavaa kenellekään.

Jälkikäteen on kovasti väitetty Mussolinin lahjoneen tuomareita. Italian seuraavat ottelut kieltämättä tukevat näitä väitteitä.

Puolivälierässä Italia kohtasi Espanjan. Turnauksen tässä vaiheessa tasapeliin päättynyt ottelu ratkaistiin uusintaottelulla ja näin maiden välillä kävikin.

1-1 päättyneen ottelun puhutuimmassa tilanteessa italialaiset teloivat surutta siihen asti loistavan ottelun pelanneen Espanjan maalivahdin Ricardo Zamoran. Zamora loukkaantui tilanteessa sen verran pahasti, ettei hän pystynyt jatkamaan eikä pelaamaan myöskään uusintaottelussa seuraavana päivänä. Loukkaantumista edeltäneessä tilanteessa ottelun belgialainen erotuomari Louis Baert ei nähnyt mitään rikettä.

Italia voitti uusintaottelun legendaarisen Giuseppe Meazzan maalilla 1-0. Voittomaalin yhteydessä tolppien välissä loukkaantunutta Ricardo Zamoraa tuurannutta varamaalivahtia Juan Noguesia rikottiin siten, ettei hän pystynyt torjumaan palloa. Lisäksi tilannetta oli edeltänyt räikeä italialaisten käsivirhe.

Italia jatkoi eteenpäin välieriin ja Espanjan kisat päättyivät. Ottelu jäi myös sveitsiläisen tuomarin René Mercetin viimeiseksi. Kotiin saavuttuaan Sveitsin jalkapalloliitto eväsi häneltä oikeiden tuomaroida kansainvälisiä pelejä sekä hyllytti hänet kaikista tehtävistään kotimaassa.

Uusi epäilyttävä tuomio ja tuhoutunut ystävyys

Välierässä Italia kohtasi Itävallan Milanossa San Siron stadionilla. Päähuomion varasti jälleen ottelun tuomari. Tasaisen kohtaamisen ainoa osuma syntyi ottelun 19. minuutilla.

Itävallan maalivahti Peter Plazer piti palloa käsissään, kun hänet jyrättiin maaliin. Ottelun tällä kertaa ruotsalainen erotuomari Ivan Eklind hyväksyi maalin. Näin Italia marssi Rooman finaaliin Tshekkoslovakiaa vastaan.

Ottelu ja sen tapahtumat tuhosivat myös Italian valmentajan Vittorio Pozzon ja Itävallan käskyttäjän Hugo Meislin keskinäisen ystävyyden. Vuosien ajan yhteyttä pitäneet herrat eivät enää suostuneet puhumaan toisilleen.

Mestarit ja moraaliset mestarit

Jo ennen välierää oli yleisesti huhuttu, että tuomari Ivan Eklind olisi ollut itsensä Mussolinin valitsema. Monilla aiheutti suurta hampaiden kiristelyä, kun samainen ruotsalainen herra nimettiin myös loppuottelun tuomariksi.

Tshekkoslovakia meni ottelussa johtoon Antonin Pucin maalilla, kun vajaat 20 minuuttia oli pelaamatta. Italia tuli kuitenkin tasoihin kymmenen minuuttia myöhemmin ja tasatilanteessa 1-1 mentiin jatkoajalle.

Jatkoajan viidennellä peliminuutilla syntyi maailmanmestaruuden ratkaissut täysosuma. Sen iski Angelo Schiavio, vaikkakin maalia edelsi kärkimies Giuseppe Meazzan käsivirhe. Näin Italia pääsi silti nostamaan pystiä kotiyleisönsä edessä.

Italialaiset olivat maassaan juhlittuja sankareita, mutta vähintään yhtä juhlavan vastaanoton saivat Tshekkoslovakian pelurit Prahassa. Valtaisat ihmismassat olivat vastaanottamassa sankareitaan, jotka olivat hopeat kaulassa, mutta kansalaisten silmissä moraalisia mestareita.

The post Kohti MM-kisoja: Mussolinin näyteikkunassa appeared first on Byyri.

Vuosituhannen ensimmäiset MM-karkelot, Etelä-Korean ja Japanin kisat, ovat yhä ainoa MM-turnaus, jonka isännyys on jaettu kahden eri valtion välillä.

Ennen turnausta odotukset kohdistuivat kisaisännistä Japaniin, joka oli neljä vuotta aikaisemmin Ranskassa jättänyt itsestään maailman jalkapalloyleisölle positiivisen ja pirteän vaikutelman. Japani selviytyikin alkulohkostaan jatkoon, mutta tie pysähtyi toiselle kierrokselle Turkin käsittelyssä.

Etelä-Korealta juuri kukaan ei osannut odottaa mitään. Sen avausottelu oli kisojen viidentenä päivänä Puolaa vastaan, ja Etelä-Korea voitti lukemin 2-0. Ottelu käynnisti hurmion ja ilmiön, jonka seurauksena aika moni eteläkorealainen Guus-niminen nuorimies pääsee pian viettämään jo 16-vuotissynttäreitään.

Lohkovoittoon

Etelä-Korean toinen ottelu oli Yhdysvaltoja vastaan. Jenkit johtivat pitkään 0-1, mutta reilut kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä isäntämaan Ahn Jung-Hwan puski vapaapotkun lähietäisyydeltä ohi Brad Friedelin. Tasapeli takaisi Etelä-Korealle hyvät asetelmat lohkon päätöspeliin Portugalia vastaan.

Korealaiset tulivat otteluun hyvällä jalalla, ja portugalilaisilla oli suuria vaikeuksia pysyä kyydissä mukana. Ottelun käännekohta tapahtui 27. peliminuutilla. Joao Pinto tuli Park Ji-Sungin jaloille keskialueella ja tuomari näytti välittömästi suoraa punaista portugalilaiselle.

Reilun tunnin pelin jälkeen Portugalin tuska lisääntyi entisestään, kun laitapuolustaja Beto sai toisen keltaisensa ja Portugali joutui jo kahden miehen vajaalle. Isännät hyödynsivät avautuneen tilaisuutensa, ja ensimmäisellä jaksolla ulosajon arvoisesti rikottu Park Ji-Sung iski 1-0-maalin muutamaa minuuttia myöhemmin. Tämä riitti voittoon niin ottelussa kuin lohkossa. Tuomarille hyvin katkeran portugalilaismiehistön kisaurakka päättyi tähän kamppailuun.

Etelä-Koreassa futiskiima nousi ennennäkemättömäksi. Sadat tuhannet ihmiset kokoontuivat seuraamaan pelejä kaduille pystytetyiltä jättiscreeneiltä, ja maan suurin sankari oli hollantilainen päävalmentaja Guus Hiddink. Guus-nimisiä poikia alkoi syntyä pitkin Etelä-Koreaa kuin sieniä sateella.

Skandaalimainen puolivälieräpaikka

18. kesäkuuta Etelä-Korea kohtasi Daejeonissa toisen kierroksen ottelussa Italian. Christian Vieri vei Italian ottelun alussa 0-1-johtoon. Kohtaaminen muistetaan rumista otteista puolin ja toisin, mutta varsinkin Etelä-Korean fyysiset otteet olivat ajoittain todella tylyjä.

Ihme ja kumma, ulosajoja ei nähty, vaikka pariin otteeseen olisi ollut paljonkin syytä ajaa eteläkorealainen ulos kentältä. Esimerkiksi Gianluca Zambrotta joutui pelinaikana kahdella jalalla tehdyn liukutaklauksen kohteeksi, ja Alessandro del Piero sai puolestaan kyynärpäästä naamaansa.

Kaksi minuuttia ennen ottelun päätöstä Etelä-Korea tasoitti Seol Ki-Hyeonin maalilla ja edessä oli jatkoaika.

Kun jatkoaikaa oli pelattu 13 minuuttia, nähtiin ehkä koko kisojen puhutuin tilanne. Etelä-Korean jo aiemmin ottelussa varoitettu puolustaja Song Chong-Gug lanasi rangaistusalueella Italian Francesco Tottin kumoon. Ottelun ecuadorilainen tuomari Byron Moreno oli päätöksessään järkkymätön. Hän kaivoi taskustaan keltaisen kortin Totille sukeltamisesta, vaikka kontakti tilanteessa oli päivänselvä.

Varoitus oli Totille ottelussa toinen ja italialainen sai katsella punaista. Muutama viikko myöhemmin italialainen WC-pyttyjen valmistaja lanseerasi nerokkaasti tuomarin nimellä kulkevan vessanpytyn, ja yhä tänäkin päivänä tuhannet italialaiset suorittavat päivittäiset sontimisensa omaan Byron Morenoonsa.

Pian tämän jälkeen vajaalla pelannut Italia onnistui luomaan tilanteen, jossa heidän pelaajansa saatiin syötettyä läpiajoon, mutta avustava nosti lippunsa paitsion merkiksi. Hidastus osoitti, että tilanteessa ei ollut paitsiota.

Miesylivoimalla pelannut Etelä-Korea hyödynsi lopulta etunsa Portugali-pelin tapaan ja kolme minuuttia ennen jatkoajan päättymistä Ahn Jung-Hwan niittasi kultaisen maalin vieden Etelä-Korean kahdeksan joukkoon.

Ottelusta saattaa kertoa jotain myös se, että tuomari Byron Moreno joutui samana syksynä kieltoon kotimaansa Ecuadorin liigassa epäilyttävistä virheistä. Vuosia myöhemmin hän joutui vankilaan yritettyään tuoda kuusi kiloa heroiinia Yhdysvaltoihin.

Seuraavaksi kumoon Espanja

Rajut otteet olivat jälleen läsnä, kun Etelä-Korea kohtasi puolivälierässään Espanjan. Varsinkin Joaquin sai useampaan otteeseen tuta eteläkorealaisten kovan kohtelun.

Espanja sai toimitettua pallon verkon perukoille varsinaisella peliajalla, mutta maali hylättiin boksissa tapahtuneen rikkeen seurauksena. Myös jatkoajalla pallo saatiin eteläkorealaisten maaliin, mutta osuma hylättiin, koska pallo oli tuomarin mielestä hetkeä aikaisemmin käynyt päätyrajan väärällä puolella. Hidastus osoitti, että näin ei ollut tapahtunut.

Jatkoajan lopussa oli hyvin samantyyppinen tilanne kuin Italia-pelin jatkoajalla. Espanjan hyökkääjä vapautettiin läpiajoon, mutta lippu nousi paitsion merkiksi. Tilanne ei ollut paitsio.

0-0-tilanteessa mentiin lopulta rangaistuspotkukilpailuun, jossa Etelä-Korea oli vahvempi ja eteni näin sensaatiomaisesti välieriin Saksaa vastaan.

Luu kouraan

Välierässä Etelä-Korean taistelu ei enää riittänyt ja kun avut jäivät tuomaristolta saamatta, eteni Saksa loppuotteluun maalein 1-0. Pronssiottelussa kisaisännät hävisivät vielä Turkille värikkään ottelun jälkeen lukemin 2-3.

Etelä-Korean kisataival ihastutti ja vihastutti ympäri maailmaa. Maan esitykset herättivät tunteita tuolloin ja herättävät yhä.

Skandaalimaisista tapahtumista on tehty koostevideo, joka paljastaa useat virheellisesti hylätyt maalit ja absurdit varoitukset sekä varoittamatta jättämiset.

Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Etelä-Korean venyminen neljän joukkoon on yksi kansainvälisen jalkapallon suurimpia yllätyksiä tällä vuosituhannella.

Kuva: ijs / Wikimedia Commons

The post Kohti MM-kisoja: Etelä-Korean skandaalinkäryinen taival 2002 appeared first on Byyri.

Roberto Boninsegna saa pallon haltuun 20 metriä Länsi-Saksan maalista. Tarkka ja kova laukaus lähtee nopeasti vasempaan alakulmaan. Italia siirtyy 1-0-johtoon välierän kahdeksannella peliminuutilla.

Italian ja Länsi-Saksan välinen ottelu Mexico Cityssä kesällä 1970 käynnistyi niin kuin mikä tahansa jalkapallon MM-kisojen välieräottelu. Boninsegnan vedon painuessa verkkoon kukaan lehtereillä istuneista 102 444 katsojasta ei osannut ennustaa, että he olivat saapuneet todistamaan ottelua, josta alettiin myöhemmin käyttää nimitystä ”Vuosisadan ottelu”.

Toisen jakson draamaa

Toisella jaksolla Länsi-Saksan leirissä herätti suurta parranpärinää tilanne, jossa italialaispuolustaja kaatoi saksalaishyökkääjän aivan rangaistusalueen rajalla. Jokaisen saksalaisen mielestä rike tapahtui alueen sisällä ja jokaisen italialaisen mielestä tilanteessa ei ollut kontaktia juuri ollenkaan ja jos oli, niin se oli tapahtunut alueen ulkopuolella.

Ottelun meksikolainen erotuomari päätyi pitkän torikokouksen jälkeen ratkaisuun, jossa Länsi-Saksa sai vapaapotkun rangaistusalueen rajalta. Tämän erikoistilanteen saksalaiset sössivät ihan itse, ja Italian johto säilyi valotaululla.

Hetkeä myöhemmin Länsi-Saksan kapteeni Uwe Seeler pääsi puskemaan lähietäisyydeltä, mutta Italian maalivahti Enrico Albertosi venyi fantastiseen torjuntaan. Italian 1-0-johto säilyi ja saksalaisilta alkoi valua hiekka tiimalasista.

Aikaa riitti kuitenkin vielä yhden tilanteen luomiseen. Jürgen Grabowski otti nopean rajaheiton haltuunsa vasemmalla laidalla, irtaantui vartijastaan ja Tero Karhua lainatakseni ”nosti luukulle”. Vasen laitapuolustaja Karl-Heinz Schnellinger oli kyseisellä luukulla täysin vartioimattomana. Todella kömpelö kosketus palloon riitti viemään sen verkon perukoille. 1-1, ja edessä oli jatkoaika.

Jatkoaika suoraan hulluudesta

12 vuotta tämän ottelun jälkeen pelattiin Ranskan ja Länsi-Saksan välinen MM-kisojen ottelu, joka on myös kerrattu tässä samaisessa juttusarjassa. Jos sen ottelun jatkoaikaa pystyy kuvaamaan sanoilla mieletön ja upea, niin Mexico Cityn välierän jatkoaika oli puolestaan silkkaa seksiä ja suoraa hulluutta.

94 min

Länsi-Saksalla on kulmapotku, jonka irtopalloon iskee kiinni ensimmäisenä puolustaja Fabrizio Poletti. Hänen ratkaisunsa on hämmentävä: hän lähtee kuljettamaan pomppivaa palloa kohti omaa maalia suojaten sitä omalla vartalollaan. Gerd Müller havaitsee tilaisuutensa ja on kärppänä paikalla tuikkaamassa pelivälineen verkkoon italialaispuolustajan jaloista. Pallo lipuu kiusallisen hitaasti viivan toiselle puolelle, kun Albertosi yrittää epätoivoisesti kurottaa palloon. Poletti toivoo, että voisi kadota maan alle. Länsi-Saksa johtaa 1-2.

98 min

Italialla on vapaapotku 30 metrin päässä Länsi-Saksan maalista. Pallo pelataan yllättäen tsippinä aivan maalin eteen. Peliväline putoaa päin huonosti sijoittunutta Sigfried Heldia, joka ei pysty purkamaan palloa pois maalin edestä. Italialaispuolustaja Tarcisio Burgnichi tykittää lähietäisyydeltä sydämensä kyllyydestä. 2-2.

104 min

Cagliarin hyökkääjä Luigi Riva tekee taikuutta. Hän ottaa pallon vaikeassa asennossa vasemmalla jalallaan alas ja pysäyttää samassa hetkessä kovavauhtisen juoksunsa. Toinen siirto vielä vasemmalla jalalla sivuun ja hölmöltä pujottelukepiltä tilanteessa näyttävä Karl-Heinz Schnellinger valuu tilanteesta ohi. Kolmas vasemman jalan kosketus on millimetrin tarkka laukaus oikeaan alakulmaan. Italia jälleen johtoon. 3-2.

110 min

Länsi-Saksalla on kulmapotku, jonka Jürgen Grabowski antaa lyhyenä vieressä olleelle Reinhard Libudalle. Libuda kohottaa katseensa ja keskittää boksiin. Kukapa muukaan kuin Gerd Müller on jälleen kerran oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja puskee pallon verkkoon. 3-3.

111 min

Italia antaa aloituspotkun Länsi-Saksan tasoituksen jälkeen. Giancarlo De Sisti syöttää pallon Gianni Riveralle. Rivera syöttää takaisin De Sistille, joka käyttää pallon edelleen keskiympyrän tuntumassa joukkueen kapteenilla Giacinto Facchettilla. Facchetti laittaa korkean pystypallon vasempaan laitaan ja yhtäkkiä Roberto Boninsegna onkin laidalta irti. Hän jatkaa juoksunsa syvälle Länsi-Saksan alueelle ja jättää loistosyötön takaviistoon.

Gianni Rivera on tehnyt juoksun oikeaan paikkaan oikealla ajoituksella ja painaa pallon verkkoon ilman, että Länsi-Saksa on ehtinyt koskea kertaakaan palloon tasoitusmaalinsa jälkeen. 4-3.

120 min

Enää saksalaiset eivät nouse. Meksikolaiserotuomari Arturo Maldonado viheltää pelin ja samalla yhden lajihistorian upeimmista otteluista päättyneeksi käynnistäen samalla italialaisten villit juhlat.

Loppuottelussa Italia lopulta hävisi Brasilialle maalein 4-1, kun taas Länsi-Saksa kaatoi pronssiottelussa Uruguayn lukemin 1-0.

The post Kohti MM-kisoja: ”Vuosisadan ottelu” ja kuinka se eteni – Meksiko 1970 appeared first on Byyri.

Kun Italian maajoukkue alkoi toukokuun lopussa 2006 Firenzessä valmistautua pian Saksassa käynnistyviin jalkapallon MM-kisoihin, oli lehdistöä pakkautunut harjoituskeskukseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Heitä eivät kuitenkaan kiinnostaneet ennen kisoja pelattavat harjoitusottelut, valmentaja Marcello Lippin pelitapa, kokoonpanovalinnat tai ylipäätään mikään, mikä liittyi mitenkään pian alkaviin MM-kisoihin.

Mikä ihmeen Calciopoli?

Kaikki huomio keskittyi julkisuuteen hetkeä aikaisemmin vuotaneisiin keskusteluihin, joissa hiljattain Italian pääsarjan Serie A:n voittaneen Juventuksen puheenjohtaja ja Italian jalkapalloliiton työntekijä kävivät läpi, ketä tuomareita asetetaan mihinkin Juventuksen otteluun. Välittömästi tapauksen tultua julkisuuteen Juventus peruutti suuren kansanjuhlan, jossa oli tarkoitus juhlistaa seuran 29. Italian mestaruutta.

Tapaus lähti laajenemaan ja kävi ilmi, että muista seuroista ainakin AC Milan, Lazio ja Reggina olivat jollakin tapaa sekaantuneet vyyhtiin. Hetkeä myöhemmin myös Fiorentina ja AC Arezzo liittyivät tuomioita saaneiden seurojen listaan. Epäilyksenalaisten joukkueiden kirjo oli tätäkin laajempi.

Mittasuhteet kasvoivat päivä päivältä, ja varsinkin maan suurimmasta seurasta Juventuksesta sekä sen urheilutoimenjohtajasta Luciano Moggista leivottiin italialaismediassa itse piru ja pääperkele. Kaiken nähneet ja kuulleet italialaiset olivat tyrmistyneitä. Se on saavutus maassa, jossa vehkeily, sääntöjen kiertäminen ja voiton tavoittelu hinnalla millä hyvänsä ovat vakiintuneita maan tapoja.

Laajuus ja kaiken avoimuus järkytti ihmisiä. Koko maan jalkapallo oli muutamassa päivässä muuttunut kansan silmissä täysin läpimädäksi.

Italiassa valittiin samoihin aikoihin uusi parlamentti sekä presidentti. Nämä vähäpätöiset asiat menivät kansakunnalta täysin ohi, kun lukuisten pelkästään urheiluun – käytännössä jalkapalloon – keskittyvien päivälehtien lisäksi kaikki muutkin maan mediatoimijat keskittyivät Italian urheiluhistorian suurimpaan skandaaliin, joka sittemmin nimettiin calciopoliksi.

Saksaan kaikesta huolimatta

Kun calciopoli kasvoi kasvamistaan, ei Italiasta löytynyt taatusti yhtään jalkapallotoimijaa, jota ei epäilty asiaan sekaantumisesta. Yksi heistä oli Italian maajoukkueen päävalmentaja Marcello Lippi, jonka jokaista sanaa ja elettä tutkailtiin saapasmaan mediassa erityisellä tarkkuudella. Lopulta lehdistö sai kaipaamansa liekkiroihun, kun pääsivät kehittämään draamaa Lippin ja maajoukkueen kapteenin, Juventuksessa pelaavan Fabio Cannavaron välille.

Paine siitä, että Italia jopa jättäytyisi pois kesän MM-kisoista, kasvoi kotimaassa. Mitä lähemmäksi kisat tulivat, sitä enemmän tämä vahvistui Italiassa yleiseksi mielipiteeksi tulevista kisoista. Kaikesta huolimatta azzurri-miehistö matkasi Saksaan edustamaan maataan.

Avausottelussa Italia kaatoi Ghanan 2-0. Niin pitikin.

Italian voitto sai kotimaassa varsin vähäisen huomion. Calciopoli oli samaan aikaan yhä paisunut, ja kaikki keskittyivät siihen. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa valtaosa esitetyistä kysymyksistä ei liittynyt mitenkään juuri pelattuun MM-kisojen otteluun.

Paineet kasvavat

Viisi päivää voitollisen Ghana-pelin jälkeen Italia kohtasi USA:n Kaiserslauternissa. Avausottelussaan Tshekin jyrän alle jääneet jenkit taistelivat ottelusta tasapelin.

Vasta tässä vaiheessa Italiassa oikeastaan havaittiin MM-kisojen olevan käynnissä. Huono tulos synnytti kansallisen raivon. Maan seurajalkapallo on mätä, ja nyt vielä maajoukkue konttaa MM-kisoissa! Tuloksen jälkeen Italian maajoukkue vähensi huomattavasti kommunikointiaan median kanssa.

Lohkon päätöspelissä sisuuntunut Italia voitti Tshekin maalein 0-2 Marco Materazzin ja Filippo Inzaghin osumilla. Näin saapasmaa voitti oman lohkonsa ja eteni kaikesta huolimatta jatkopeleihin. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella se voitti Francesco Tottin lisäajan rangaistuspotkumaalilla 1-0 urhoollisesti taistelleen Australian. Italia eteni puolivälieriin, ja joukkue alkoi hiljalleen saamaan tukea taakseen myös kotimaastaan.

Itsemurhayrityksestä eteenpäin

Päivä riemukkaan Australia-voiton jälkeen Italiasta kantautui murheellinen uutinen.

Maan sisäisen skandaalin masentamana, Juventuksen puolustaja Gianluca Pessotto oli hypännyt Juventuksen toimiston ikkunasta yrittäen itsemurhaa.

Pessotto oli ollut Italian maajoukkueessa mukana kaksissa edellisissä arvokilpailuissa. Kaikki Saksassa mukana olleet pelaajat ja taustahenkilöt tunsivat hänet hyvin. Osa oli Pessotton hyviä ystäviä, heistä kaikkein läheisimpänä seurajoukkuetoveri ja maajoukkueen kapteeni Fabio Cannavaro.

Sairaalaan päätynyt Pessotto jäi henkiin, ja kuin ihmeen kaupalla hänelle ei lopulta jäänyt pysyviä vammoja. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, että tapaus ei voi olla vaikuttamatta Italian joukkueeseen. Maan lehdistö höllensi prässiään maajoukkuetta kohtaan, ja koko jalkapalloileva maailma seurasi suurella mielenkiinnolla, saako italialaismiehistö kerättyä itsensä ainoastaan kolme päivää ikävän uutisen jälkeen edessä olleeseen puolivälierään Ukrainaa vastaan.

Italia pelasi upean pelin. Gianluca Zambrotta maalasi kerran, Luca Toni kahdesti – Ukraina jätettiin tylysti nollille. Italia marssi välierään isäntämaa Saksaa vastaan. Viimeistään tässä hetkessä koko saapasmaa seisoi miestensä takana.

Yhtenäiset mestarit

Välierä Saksaa vastaan eteni maalittomana jatkoajalle ja aivan sen loppuhetkille. Jatkoajan toiseksi viimeisellä peliminuutilla syntynyt laitapuolustaja Fabio Grosson maali on ainakin allekirjoittaneelle ensimmäinen asia, joka tulee mieleen Saksan MM-kisoista 2006.

Kulmapotkussa pallo pelattiin Andrea Pirlolle. Hän oivalsi boksin sisällä vapaana olleen Grosson, joka upotti tarkan laukauksen vasempaan kulmaan.

0-1 ja hyvää yötä kisaisännille. Fabio Grosso tuuletti juosten koko kentän toiseen päähän. Tuossa pienessä hetkessä näkyi valtaisa tunne ja viimeisten viikkojen tuskan helpotus.

Loppuottelussa Italia kohtasi Ranskan. Tuo ottelu muistetaan parhaiten Marco Materazzin ja Zinedine Zidanen keskinäisestä yhteenotosta jatkoajalla. Ottelu oli MM-kisojen historian toinen rangaistuspotkukilpailuun edennyt finaali. Italia oli pilkuilla parempi ja voitti lähtökohdat huomioiden käsittämättömästi maailmanmestaruuden.

On paljon sanottu, mutta Italian miehistö vuonna 2006 on ehkä kaikkein yhtenäisin koskaan maailmanmestaruuden voittanut joukkue. Pelaajat ovat itsekin epäilleet myöhemmin, olisiko heillä ollut mahdollista voittaa turnaus ilman calciopolin aiheuttamaa yhteen hitsautumista.

Italiassa maailmanmestaruus toi suuren juhlan häpeän keskelle. Finaalipäivän jälkeinen La Gazzetta dello Sport on perinteikkään lehden eniten myyty painos tänäkin päivänä. Innokkaimmat olivat maailmanmestaruuden jälkeen valmiita jopa lakaisemaan koko skandaalin maton alle.

Calciopolin rangaistuksista kärsivät useat seurat, eniten Juventus, jolta vietiin kaksi edellistä mestaruutta ja joka tiputettiin sarjaporrasta alemmaksi. Tämä johti monien maailmantähtien lähtöön seurasta ja myös Italiasta. Oikeusprosessit saatiin lopullisesti päätökseen vasta vuonna 2015.

Teksti: Tarmo Lyytikäinen

The post Kohti MM-kisoja: Calciopolin keskeltä mestariksi appeared first on Byyri.

Kaikki vähänkään jalkapallomaailmaa tuntevat tietävät varmasti, kuka on Gianluigi Buffon, mutta kuka on Buffonin mahdollinen manttelinperijä nimeltään Gianluigi Donnarumma?

Isoveli edeltä, pikkuveli perästä, vai kuinka?

Gianluigi Donnarumma syntyi vuonna 1999, vuonna, joka muistetaan niin milleniumia edeltävästä kuumottuneesta ilmapiiristä ja Y2K:n pelosta, Manchester Unitedin triplamestaruudesta kuin myös Salatut Elämät –saippuasarjan alkamisesta. Donnarumman synnyinpaikka Castellammare di Stabia on vajaan seitsemänkymmennentuhannen asukkaan kunta, joka sijaitsee kuuluisan tulivuori Vesuviuksen eteläpuolella. Vesuviuksen kainalossa sijaitsee myös eräs hieman tunnetumpi jalkapallopaikkakunta, Napoli. Gianluigi ”Gigio” Donnarumman ensimmäiset juniorivuodet kuluivat perinteikkään SSC Napolin riveissä, kunnes hän vuonna 2013 siirtyi AC Milanin junioriakatemiaan.

Gigion yhdeksän vuotta vanhempi veli Antonio, jonka pelipaikkana on myös maalivahti, oli jo vuosia aiemmin käynyt läpi samaisen junioripolun. Hän ei kuitenkaan päässyt murtautumaan Paholaisten edustusjoukkueen veräjänvartijaksi, vaan pelasi lähinnä lainoilla Serie B:ssä. Lopulta vuonna 2012 Antonio myytiin Genoaan, johon hän teki kolmen vuoden sopimuksen. Antonio ei kuitenkaan päässyt koskaan Genoan pelaavaan kokoonpanoon yhtä ainoata ottelua lukuun ottamatta. Seuraavat vuodet olivat jälleen kiertolaisen elämää, kunnes vuoden 2017 joulukuussa Antonio palasi Milanoon tehden neljän vuoden sopimuksen ja pääsi debytoimaan voitokkaassa derbyssä Inter Milania vastaan.

Banaanipotku siis seuraavaan: Sillä välin kun isoveli Antonio Donnarumma seikkaili eri seuroissa ympäri saapasmaata sekä yhdessä kreikkalaisseurassa etsimässä itselleen kotia, oli pikkuveli Gianluigi käynyt läpi Milanin junioriputken, noussut AC Milanin edustusjoukkueen pelaavaan kokoonpanoon, ottanut itselleen ykkösmaalivahdin paikan, pelannut ensimmäiset ottelunsa Eurooppa-liigassa, voittanut Italian Supercupin, pelannut eri ikäluokkien nuorisomaajoukkueissa ykkösmaalivahtina rikkoen samalla ennätyksiä sekä päässyt pelaamaan Italian miesten maajoukkueessa nuorimpana maalivahtina kautta aikojen. Mikä mielenkiintoisinta, tämä kaikki tapahtui vain noin viiden vuoden sisällä.

Sopimussoppaa ja pykäliä

Numerolla 99 pelaavan Gigion tehdessä hienoa työtä kentällä on agentti Mino Raiolan puhelin alkanut soida entistä kiivaampaan tahtiin. Huhujen mukaan Donnarummaa houkuteltiin erityisesti viime kesänä Manchesterin eri seuroihin, Real Madridiin, Ranskan suurseura PSG:hen sekä Juventukseen. Gigio teki kuitenkin kaikesta kosiskelusta huolimatta heinäkuussa Punamustien kanssa jatkosopimuksen, joka kestää aina vuoteen 2021 saakka.

Viime aikoina eri mediat ovat nostaneet esille, että Donnarumma olisi ilmoittanut sittemmin haluavansa purkaa allekirjoittamansa sopimuksen, koska hän tuntee, että oli suuren ”painostuksen” ja ”stressin” alaisuudessa kirjoittaessaan nimensä paperiin. Eri italialaismedioissa on kommentoitu, että kyseessä on agentti Raiolan keino pyrkiä purkamaan sopimus: siinä kun ei lähteiden mukaan ole pykälää, joka vapauttaisi Donnarumman sopimuksesta, jos AC Milan ei pääse pelaamaan Mestareiden Liigaa.

Huhujen mukaan Raiola käy jatkuvasti keskusteluita Gigion siirtymisestä eri suurseuroihin, ja ilman edellä mainittua pykälää Milanilla on kaikki valta päättää, kuinka paljon nuoren kassarin mahdollinen tuleva seura joutuisi nuorukaisesta talousvaikeuksissa kompuroivalle italialaisseuralle pulittamaan. Tämä huhumylly sopimuksen ympärillä on tietenkin myös suututtanut Milanin fanit jo moneen kertaan.

Italian seuraava supertähti

Lähes kaksimetriä pitkästä Donnarummasta on jo vuosia puhuttu yhtenä Italian lupaavimmista jalkapalloilijoista ja vakavimmin otettavimmista Gianluigi Buffonin seuraajista Italian maajoukkueen tolppien väliin. Donnarumman pelitapa ja otteet ovat keränneet ylistyssanoja aiempien vuosien kuuluisilta maalivahdeilta kuten Dino Zoffilta ja Giovanni Gallilta. Entinen Milan-maalivahti Dida puolestaan on sanonut Donnarumman yltävän Milanissa vielä suurempiin urotekoihin kuin mitä hän itse aikoinaan seurassa saavutti.

Yhdeksi Donnarumman ehdottomista vahvuuksista on listattu hänen luonteensa. Hän on luontainen johtajapersoona, joka pystyy ohjaaman joukkueensa puolustuspeliä vaivattomasti, riippumatta siitä millaisilla meriiteillä varustettuja kanssapelaajia hänen joukkueessaan ahkeroi.

Vain tulevaisuus tulee näyttämään, kuinka Donnarumman veljesten kilpailussa peliajasta Milanissa käy, mutta nyt voi jo melko varmuudella sanoa, että Gianluigin viimeiseksi seuraksi ”Maailman menestynein joukkue” tuskin jää. Muun muassa Gigion fyysiset ominaisuudet, loistava paineensietokyky, hyvät reaktiot ja oivallinen kyky torjua rangaistuspotkuja antavat hänelle enemmän kuin suotuisat eväät tulla Italian maajoukkueen seuraavaksi Gianluigiksi, erään toisen Gianluigin tilalle.

The post Gianluigi hamuaa Gianluigin paikalle appeared first on Byyri.

Stadio San Paolo, 3. heinäkuuta 1990

MM-kisojen välieräottelun alkuun on aikaa vajaa tunti. Isäntämaa Italia kohtaa pian Argentiinan. Ottelun voittajalle on luvassa paikka Rooman loppuotteluun, joten tunnelma ja jännitys ovat korkealla. Joukkueiden astellessa lämmittelemään koetaan kuitenkin jotain sellaista, mistä voidaan aavistaa, että ottelu tulee päätymään MM-kisojen historiaan.

Kotijoukkue Italia saa luonnollisesti valtaisat suosionosoitukset, mutta niin saa myös Argentiinakin. Napolilaisyleisö hurraa erityisesti sen kapteenille Diego Maradonalle, joka johdattaa joukkueensa omalle kotinurmelleen.

Napoli – Maradonan kaupunki

Vuonna 1984 Napoliin saapunut Maradona on kaupungin suurin sankari, pari askelta Jumalasta ylöspäin. Napolin vuosien aikana hän on kasvanut maailman parhaimmaksi jalkapalloilijaksi. Ennen argentiinalaisen saapumista ei S.S.C. Napoli ollut voittanut historiassaan kuin kaksi kertaa Italian Cupin. Toukokuussa 1990, eli reilua kuukautta aikaisemmin, samaisella stadionilla juhlittiin toistamiseen muutaman vuoden sisään Scudettoa, Italian mestaruutta. Myös cupin voitto keväältä 1987 sekä varsinkin UEFA Cupin voitto 1989 olivat tuoreessa muistissa.

Maradonan asema napolilaisten rakastamana ikonisena hahmona tiedettiin olevan kiistaton. Hän oli ristiriitainen hahmo, joka loisti kentällä, mutta jonka siviilielämää värittivät erinäisen käänteet. Monen mielestä juuri hänen epätäydellisyytensä ihmisenä teki hänestä Napolissa niin kovin suositun – maagisten peliesitysten ohessa. Jos jollain oli hänestä kaupungissa jotain pahaa sanottava, oli parempi pitää se omana tietonaan.

Siksi olikin erityisen kuumottavaa, kun Maradona onnistui suututtamaan ottelun alla ison joukon kaupunkilaisia ja italialaisia.

Pari päivää ennen ottelua oli järjestetty perinteinen lehdistötilaisuus, jossa kaikki huomio oli keskittynyt vähemmän yllättäen Diego Maradonaan. Argentiinalainen sai myrskyn aikaiseksi, sillä hän vetosi napolilaisiin, että nämä kannattaisivat välierässä Argentiinaa. Lausuntoa pidettiin yleisesti ottaen ylimielisenä ja röyhkeänä. Koko saapasmaan media antoi kuulua täyslaidallisen Maradonan suuntaan.

Siksi se hetki, jona napolilaiskatsomo osoitti tukea myös Argentiinalle joukkueen saapuessa kentälle, oli kaikessa yksinkertaisuudessaan hämmentävä. Mitä tänään oikein tapahtuu?

Numero 10 kaiken keskiössä

Ottelun aloituspotkun yhteydessä Maradona saa poikkeuksellisen suuren vihellyskonsertin. Lämmittelyn aplodit ovat saaneet monet Italian kannattajat varpailleen: tämä on meidän ilta, ei tuon pienikokoisen argentiinalaisen! Silti stadionilla on pieni joukko, joka toteuttaa sankarinsa toivettaan. Ilmapiiri San Paololla muuttuu hetkessä poikkeuksellisen sähköiseksi koko ottelun ajaksi, ja Diego Maradona on kaiken keskiössä.

Peli alkaa Argentiinan lievällä hallinnalla ja Jorge Burruchagalle siunaantuu paikka viedä vierailijat johtoon, mutta Walter Zenga Italian maalilla saa pidettyä tilanteen maalittomana. Hetken kuluttua tapahtuu toisessa päässä.  Argentiinan maalivahti Sergio Goycochea torjuu flipperipalloilun jälkeen Italian ensimmäisen yrityksen eteensä, mutta on voimaton, kun hyökkäyksen alkuun laittanut Salvatore Schillaci tulee painamaan karan sisään. Italia menee 1-0-johtoon ottelun 17. minuutilla. Näissä numeroissa mennään myös tauolle.

67. minuutin kohdalla tulee tasoitus. Diego Maradona on pallossa 30 metriä Italian maalista. Hän pelaa sen vasemmalle, josta keskitys tavoittaa korkeuksiin ponnistaneen Claudio Caniggian. Hän saa puskettua pallon ohi myöhässä ja tarpeettomasti palloa nyrkkeilemään tulleen Walter Zengan. Ottelun varsinainen peliaika päättyy tilanteessa 1-1; edessä on jatkoaika.

Vajamiehisen Argentiinan selviytymistaisto

Jatkoajan Italia aloittaa vahvasti. Sergio Coycochea Argentiinan maalilla saa vain vaivoin torjuttua oikeasta ylänurkasta Roberto Baggion antaman erinomaisen vapaapotkun. Hetkeä myöhemmin Argentiina joutuu vajamiehiseksi, kun Ricardo Giusti saa katsella punaista korttia.

Tästä eteenpäin ottelu onkin sitten aivan yhtä maalia. Italia vyöryttää hyökkäyksiä lähes taukoamatta, ja varsinkin ottelun toisen jakson loppupuolella sisään otettu Roberto Baggio on erityisen vaarallinen. Argentiinalla on enää yksi tavoite: selviytyä, saada jatkoaika loppuun ilman takaiskua ja päästä rangaistuspotkukilpailuun.

Kun ottelun ranskalaiserotuomari Michel Vautrot puhaltaa pilliinsä jatkoajan päättyneeksi, tuulettaa Maradona provosoivasti, kuin Argentiina olisi voittanut juuri jotain suurta. Hän saa italialaiskatsomon vielä suurempaan raivoon – ja sen pienen osan katsomosta entistä haltioituneemmaksi hänen suuruudestaan.

Coycochea voiton takuumiehenä

Italia aloittaa rangaistuspotkut. Kaikki onnistuvat, kunnes tulee Italian neljäs laukoja: Roberto Donadoni. Erinomaisesti aiemmissa pilkuissa mukana ollut Coycochea aavistaa oikein ja venyttää palloon.

Tulee Argentiinan neljännen laukojan vuoro. Hän on Diego Maradona.

Vihellyskonsertti yltyy San Paolon stadionilla. Maradona sijoittaa pallon rauhallisesti vasemmalle, Walter Zengan aavistaessa toiseen nurkkaan. Yleisöstä kuuluu kummallisen paljon hurraahuutoja.

Argentiina on nyt todella lähellä lippua Rooman finaaliin. Maalistaan haltioitunut Maradona tuulettaa ja juoksee kohti Argentiinan vaihtopenkkiä. Videoilta voi yhä kuulla äänimaailman eron Maradonan maalin ja muiden argentiinalaisonnistumisten kesken.

Tulee Italian viidennen laukojan vuoro, hänen on onnistuttava. Aldo Serena asettuu pallon taakse ja ottaa lyhyen vauhdin. Coycochea haistaa keskelle ja alhaalle tuleva vedon. Argentiina voittaa ja etenee loppuotteluun Länsi-Saksaa vastaan.

Italialaislehdistö hyökkää napolilaisia vastaan

On sanottu, että Italia olisi voittanut välierän, jos se olisi pelattu missä tahansa muualla kuin Napolissa. Uskon väitteen olevan yliampuva. On kuitenkin myönnettävä, että yksittäiset Maradonan ja Argentiinan saamat suosionosoitushetket olivat riittäviä saamaan iltaan sellaisen jännitteen, jota missään muualla Italiassa ei olisi syntynyt.

Oliko jännite sitten riittävä siihen, että italialaisten usko ei riittänyt miesylivoimalla jatkoajalla? Sen saa jokainen päättää itse. Parhaiten tuohon osaavat vastata ne 60 000 onnekasta ihmistä, jotka olivat tuona iltana San Paololla ottelua todistamassa.

Heti ottelun jälkeen italialaislehdistö nosti suuresti esille stadionilla olleen argentiinamyönteisen ilmapiirin. Italia pelasi vuoden 1990 kisoissa hienoa jalkapalloa, ja on myös inhimillisesti ymmärrettävää, että kansa ja erityisesti sen lehdistö tarvitsi sylkykuppia.  Italian maajoukkueen eli Azzurrin eri historiankirjateoksissa on väitetty, että Napolin välierä jätti vuosiksi jäljen myös siihen, miten muualla Italiassa suhtauduttiin napolilaisiin. Heitä pidettiin yleisesti maanpettureina, Maradonan narreina. Olisiko näin tapahtunut, jos asiasta ei olisi kirjoitettu niin paljon ottelun jälkeisinä päivinä?

Jälkikäteen on mahdotonta arvioida, kuinka moni stadionilla olleista oikeasti kannatti Argentiinaa ja kuinka moni halusi vain antaa aplodit omalle pojalleen ja kannattaa muutoin Italiaa. Ottelu on kuitenkin tarjonnut mahdollisuuden tuhansiin tarinoihin siitä, mitä tapahtui heinäkuun kolmantena päivänä vuonna 1990. Ja juuri tarinoiden takia jalkapallo on maailman kaunein asia.

Rangaistuspotkukilpailu YouTubessa

Kuva: El Grafico / Wikimedia

The post Kohti MM-kisoja: Napolin erikoinen ilta appeared first on Byyri.

Se on jäänyt lähestulkoon kaikkien jalkapallon ystävien verkkokalvoille.

Brasilian kapteeni Dunga on hetkeä aikaisemmin upottanut pallon 11 metristä oikeaan nurkkaan. Italian Roberto Baggio tietää, että hänen on onnistuttava – muutoin Brasiliasta tulee vuoden 1994 maailmanmestari. Hän katsoo hieman epäröivästi nopeasti vasemmalle, painaa katseensa palloon, ottaa kuuden askeleen vauhdin ja vetää voimalla keskelle.

Pallo liitää kolme metriä maalin yli. Taffarel Brasilian maalilla tuulettaa.  Koko Brasilian joukkue tuulettaa.

Roberto Baggio jää kädet lanteillaan seisomaan pitkäksi aikaa paikoilleen. Jalkapallon MM-kisojen historian ensimmäinen rangaistuspotkuille edennyt finaali on päättynyt. Jonkun piti epäonnistua, ja epäonnistujan viitta on raskas kannettavaksi.

On epäreilua, että nimi Roberto Baggio assosioidaan monen mielessä lähes välittömästi tuohon hetkeen. Kukaan ei tunnu muistavan, että hänet palkittiin turnauksen toiseksi parhaana pelaajana hopeisella pallolla. Vielä harvempi muistaa, että myös Franco Baresi sekä Daniele Massaro epäonnistuivat samaisessa rangaistuspotkukilpailussa. Yhä leimaantunut Baggio on saanut epäonnistumisestaan varsinkin Italiassa täysin kohtuutonta kritiikkiä.

Vaikeuksien kautta pudotuspeleihin

Azzurrin matka Los Angelesin loppuotteluun oli sen verran värikäs, että allekirjoittanut teki kolme vuotta myöhemmin koulun videoprojektissa uudelleen dramatisoidun lyhytelokuvan Italian taipaleesta vuoden 1994 MM-kisoissa. Kaikkien onneksi tuo VHS-kasetti on kadonnut jonnekin.

Maa arvottiin E-lohkoon yhdessä Irlannin, Meksikon ja Norjan kanssa. Kisat alkoivat ongelmia enteillen sokkitappiolla Irlannille maalein 0-1. Tämä teki heti turnauksen toisesta ottelusta Norjaa vastaan lähestulkoon kohtalon pelin, eikä sekään hyvin alkanut. Maalivahti Gianluca Pagliuca hölmöili parinkymmenen minuutin pelin jälkeen itselleen ulosajon, ja italialaiset joutuivat vajaalle. Dino Baggio kuitenkin onnistui toisella jaksolla puskemaan italialaisille voittoon tarvittavan osuman.

E-lohkossa mentiin äärimmäisen mielenkiintoisessa tilanteessa päätöspeleihin, kun kaikki neljä maata olivat keskenään tasapisteissä. Vielä kummallisemmaksi tilanne meni siinä vaiheessa, kun Irlanti ja Norja pelasivat keskenään maalittoman tasapelin, ja myös Italia ja Meksiko tasasivat pisteet 1-1-tuloksella. Tuon jälkeen kaikilla oli neljä pistettä sekä sama maaliero. Meksiko voitti lohkon, koska sillä oli eniten tehtyjä maaleja. Norjan kohtalo oli puolestaan jäädä lohkon jumboksi ainoastaan yhdellä osumallaan. Irlanti sijoittui lohkossa toiseksi, Italian edelle, koska se oli voittanut maiden keskinäisen kohtaamisen.

USA:n kisat olivat viimeiset 24 maan MM-kilpailut, ja neljä vuotta myöhemmin Ranskassa oli mukana jo 32 joukkuetta. Vuonna 1994 neljä parasta lohkokolmosta pääsivät vielä mukaan pudotuspeleihin, ja Italia oli yksi näistä. Neljä vuotta myöhemmin Italian taru olisi päättynyt lohkovaiheeseen.

Roberto Baggio alkaa loistaa

Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Italia sai vastaansa koko jalkapalloilevan maailman alkulohkossa hurmanneen Nigerian. Nigerialaiset johtivat ottelua 1-0 Emmanuel Amuneken osumalla aivan ottelun loppuhetkille asti. Silloin myöhemmin parjattu Roberto Baggio osoitti suuruutensa. Baggiolle pedattiin rangaistusalueen rajalle paikka, josta hän ei erehtynyt. Tarkka sijoitus vasempaan alanurkkaan vei ottelun jatkoajalle. Sen aikana Italialle tuomittiin rangaistuspotku, jonka Roberto Baggio viimeisteli tyylikkäästi ja Italia eteni puolivälieriin Espanjaa vastaan.

Tuossakin ottelussa ratkaisijaksi nousi, kukas muukaan, Roberto Baggio. Pelin 88. minuutilla, ottelun ollessa tilanteessa 1-1, Baggio pelattiin nokikkain espanjalaismaalivahdin kanssa. Baggio kiersi vastaan tulleen Andoni Zubizarrettan, ajautuen oikealle varsin pieneen kulmaan. Sieltä hän sai vielä toimitettua pallon maaliviivan yli ja vei Azzurrin välieriin. Välierässä Italia kaatoi Bulgarian maalein 1-2 ja molemmista Italian maaleista vastasi jälleen Roberto Baggio. Mitä enemmän kisoja muistelee, sitä kohtuuttomammalta Baggion varsinkin saapasmaassa osakseen saama kohtelu tuntuu.

Uran vaikein hetki

Roberto Baggio on itse kommentoinut finaalin epäonnistumistaan hienon uransa vaikeimmaksi hetkeksi. Hän kuvaili tilannetta hyvin The Guardianin haastattelussa vuonna 2002:

”Epäonnistuin koko urani aikana vain muutamassa rangaistuspotkussa ja kaikki muut epäonnistumiset olivat maalivahtien torjuntoja. En koskaan muulloin ampunut ohi tai yli. Tiesin, että Taffarel tulee syöksymään, joten päätin laukoa keskelle ja ylös. Ratkaisu oli sinällään oikea, hän syöksyi vasemmalle ja ei olisi ylettänyt palloon, jos se olisi mennyt sinne, minne yritin. Valitettavasti pallo lensi jostain syystä kaaressa yli maalin. En edelleenkään tiedä, mikä meni vikaan.

Petin joukkueeni, ja se oli urani vaikein paikka. Tuo missattu pilkku vaivasi minua vuosia jälkikäteen, ja se tulee minulla yhä uniin.”

Aihetta juhlaan surevalle kansalle

Palataan vielä hetkeksi Los Angelesin iltaan ja siihen hetkeen, kun pallo on lentänyt yli maalin.

Brasilialaisten riemu on riehakasta, mutta myös varsin tunteellista. Edellisten MM-kisojen arvet olivat turnaukseen lähdettäessä vielä parantumatta. Heillä oli ollut Italian kisoissa 1990 hyvä ryhmä, mutta tie pysähtyi tuolloin Argentiinaan jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Paikkoja, tontteja ja tolppia brasseilla oli ottelussa mielin määrin, Argentiinalla tasan yksi paikka – Argentiina voitti pelin 0-1.

Vuonna 1994 urheileva Brasilia eli MM-turnauksen aikana vielä syvää suruaikaa. Ayrton Senna oli menehtynyt kisoja edeltävänä vappuna. Mestarijoukkue omistikin voittonsa hyvin pian Sennalle – brasilialaisilla oli taas aihetta riemuun.

Video YouTubessa 

Kuva: l3o_ / Flickr

The post Kohti MM-kisoja: Roberto Baggion epäonnistunut rankkari appeared first on Byyri.

”Ennen kuin lähdet, kannattaa lukea Tim Parksin kirja A Season With Verona. Vaikka kirja kertoo Hellas Veronasta, saat paljon enemmän irti matkastasi.”

Kyseinen ystäväni on tällä vuosikymmenellä asunut kahteen eri otteeseen pätkän Italiassa ja lisäsi, että mainittu kirja oli hänelle aikanaan yksi suurimmista motivaatiotekijöistä Italiaan lähtöön.

Niinpä tartuin kirjaan poikkeuksellisen suurella odotusarvolla.

Valitettavasti en ehtinyt saada koko kirjaa luetuksi ennen omaa matkaani, mutta sain sen kautta reissulleni kyllä huomattavaa lisäarvoa. Ehkä suurin syy aikataulun pettämiselle oli se, että tämä oli koko elämässäni vasta kolmas englanniksi kirjoitettu kirja, jonka sain kahlattua läpi. Rutiini vieraan kielen kirjoihin puuttui vielä joten aikaa meni enemmän kuin osasin odottaa.

Putoamistaistelu vie mukanaan

Viivästyksestä huolimatta teos kannatti lukea. Kirjassa Tim Parks hyppää kaudeksi 2000–2001 Hellas Veronan matkaan. Hän kulkee seuran kiihkeimpien kannattajien kanssa jokaiseen otteluun. Lopputulos on inhorealistisen kaunis kuvaus Veronan kaupungista, kiihkeistä kannattajista Serie A:n putoamistaistelussa, jalkapallosta, ultrista sekä maan kulttuurista ja mentaliteetista.

Se on ennen kaikkea poikkileikkaus Italiaan sekä italialaisiin ja käy tietyllä tapaa jopa matkailukirjasta.

Minulla kesti jonkin aikaa päästä kirjaan sisään, mutta kun pääsin, se vei mennessään.

Kirjailija onnistuu upottamaan seurojen ja kaupunkien historiaa sekä niiden välisiä suhteita intohimoiseen tekstiinsä sen verran upeasti, että nojatuolissani huomaan eläväni mukana, kun lähdetään vaikkapa Bologna-awaylle.  Välillä tuntui siltä kuin itsekin olisin rautatieaseman laiturilla valmiina lähtöön. Joko mennään?

Minulle suurin nautinto tuli kuitenkin ehkä silloin, kun kirjoittaja kuvaili seuran suhteita Italian isoihin joukkueisiin. Pääsin jyvälle siitä, mitä kaikkea milanolaisten, roomalaisten ja Juventuksen kohtaaminen voi heille tarkoittaa. Lisäksi Hellaksen kannattajien tunteiden kuvailu Chievon noususta kaupungin urheilulliseksi ykkösseuraksi oli rehellisyydessään antoisaa.

Yhä ajankohtainen teos

Vaikka kirjan tapahtumista on yli 15 vuotta aikaa, koen, ettei itse teos ole vanhentunut päivääkään. Tämä johtunee ajattoman laadukkaasti kirjoitetun tekstin lisäksi myös siitä, että italialainen jalkapalloinfrastruktuuri, -kulttuuri sekä seurojen väliset asetelmat eivät ole kirjan hetkistä juurikaan muuttuneet, vaikka välissä italialainen jalkapallo on kokenut välillä kovaakin turbulenssia.

Mielestäni kirjalla on todella paljon annettavaa kaikille fanikulttuurista sekä italialaisesta jalkapallosta kiinnostuneille. Kirja vie paljon syvemmälle italialaiseen futikseen kuin yksikään televisiosta katsottu Serie A:n kamppailu. Lukija pääsee paikkoihin, joihin kamerat eivät ylety – ihmisten ja tarinoiden luokse. Sen yksinkertaisuus viehättää.

Vahva lukusuositus.

The post Viihdepääty: A Season With Verona appeared first on Byyri.

Olen käynyt stadionin tuntumassa jo edellisenä päivänä ja todennut pubien määrän sen vieressä lähes olemattomaksi. Pysähdyn siis Bar Palladiossa, paikassa, jonka olen havainnut olevan puolimatkassa stadionille. Asiakaskunnasta päätellen olen ainoa, joka on suuntaamassa tänään otteluun. Vanhempi herrasmies hörppii rauhassa espressoaan ja lukee päivän lehteä. Minä saan birrani viidellä eurolla ja samaan hintaan vielä paninin kylkeen. Koen saavani rahoilleni vastinetta.

Vasta aivan stadionin vieressä vilkkuvista poliisin sinisistä valoista voin päätellä saapuneeni jonkinlaiseen tapahtumaan. Viale Andrea Palladio vie suoraan stadionin eteläpäätyyn, jossa Napolin ultrat ovatkin jo porteilla turvatarkastuksessa. Poliisi on johdattanut heidät rautatieasemalta Via dello Sportia pitkin. Ilmankos olikin niin kovin rauhallista.

Tämä on minun kolmas päiväni Veronassa ja näen vasta nyt ensimmäistä kertaa jotain Chievoon liittyvää. Tähän asti kaikki kaupungilla näkemäni asiat, joilla on jotain tekemistä jalkapallon kanssa, ovat liittyneet Hellasiin. Ero seurojen välillä kannatuksen suhteen on jopa suurempi ja näkyvämpi kuin osasin etukäteen odottaa.

Chievon kannattajat hiljaisempia kuin suomalaiset

Sisäänpääsy on sokkeloinen ja aika huonosti merkitty. Lopulta löydän oikean portin. Vuoden 1990 MM-kisojen logo on yhä haalistuneena stadionin pilareissa. Stadio Marc’Antonio Bentegodi sai uuden ilmeen edellä mainittuihin kisoihin, ja tuon jälkeen stadionille ei ole juurikaan mitään tehtykään. Alatasoa alettiin remontoida viime vuosikymmenellä, mutta tuo työ lopetettiin tyylikkäästi kesken. Nyt sen saisi aloittaa taas alusta.

Löydän lopulta paikalleni reilut kymmenen minuuttia ennen ottelua alkua. Napolin kannattajat ovat kansoittaneet Curva Sudin ylätason koko kaarteen leveydeltä. He ovat sanalla sanoen vaikuttavia. Ääntä lähtee huikealla volyymilla koko ottelun ajan, ja palaa joukon seassa tasaisin väliajoin muutama soihtukin. Curva Nordissa Chievon ultria on joitakin kymmeniä. Kotimaan kannattajaporukat pieksisivät porukan äänenkäytössä mennen tullen.

Kotijoukkueen kapteeni Perparim Hetemaj saa pelaajaesittelyssä kotiyleisöltä kaikkein suurimmat suosionosoitukset. Sunnuntai-iltapäivänä paikalle on saapunut 12 000 katsojaa.

Ottelu päättyy 0-0, eikä tarjoa juuri mitään. Molemmilla joukkueilla on yksi hyvä paikka koko ottelussa. Chievon paikka avautuu noin tunnin kohdalla, kun kaukolaukaus puolen kentän takaa on livahtaa verkkoon. Kotijoukkue puolustaa tiiviisti ja pitää Napolin poissa tonteilta aina loppuhetkille asti. Kun peliä on pelattu 89 minuuttia, vierailija saa ainoan kunnon maalipaikkansa, mutta maalivahti Stefano Sorrentino venyy parhaimpaansa.

Yläpuolellani on muutaman vanhahkon herrasmiehen joukkio, joiden liikkuminen istuimilleen on vaikeaa ja he saavatkin siirtymiseensä kanssakatsojien avustusta. Tylsähköstä ottelusta huolimatta on liikuttavaa huomata, kuinka herraseurue elää jokaisella solullaan jokaisen tilanteen, jokaisen irtopallon, jokaisen kulman, jokaisen viheltämättä jääneen vapaapotkun.

Toiselle juhlat, toiselle pettymys

Ottelun päätyttyä kotijoukkueen kannattajat juhlivat riehakkaasti saavutettua tasapeliä. Joukkue oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan päästäen yhteensä kahdeksan maalia, joten maaliton tasapeli sarjakärkeä vastaan on heille iso ja helpottava tulos.

Vierasjoukkueen kannattajat kiittävät myös omiaan, ja pelaajat kentällä taputtavat takaisin ylälehtereille. Napolilaiset kulkevat kuitenkin päät painuksissa pelaajatunneliin. Kamppailu Scudettosta on tällä kaudella poikkeuksellisen tiukka, ja pelaajat tietävät, että varaa tällaisiin pistemenetyksiin ei olisi.

Runsaasta vieraskannattajien määrästä huolimatta en havaitse missään vaiheessa pienintäkään järjestyshäiriötä. Seuraavan päivän La Gazzetta dello Sportista saan kuitenkin lukea, että osa Napolin ultrista on käynyt tekemässä kostoretken Hellas Veronan kannattajien pubiin. Joukkueet olivat kohdanneet Veronassa elokuussa, ja tästä vierailusta ilmeisesti jäi jonkin verran hampaankoloon – nähtiin tarpeelliseksi käydä hieman tasoittamassa tilejä.

Itse ottelusta samainen lehti toisti samaa mantraa mitä muutkin päivän lehdet: Chievon puolustustaistelu sai ylistystä ja napolivalmentaja Maurizio Sarri puolestaan sapiskaa siitä, että joukkue ei onnistunut luomaan riittävästi paikkoja ottelun voittamiseen, vaikka piti palloa peräti 73% ajasta.

Vinkit Veronaan

Jos mielit jalkapallomatkalle Veronaan katsomaan Chievoa ja Perparim Hetemajta, tässä pieni vinkkilista.

Kuinka perille?

Valitettavasti suoraa lentoa Suomesta Veronaan ei ole. Itse lensin Helsingistä Lufthansalla Müncheniin, josta on Air Dolomitin varsin toimiva jatkoyhteys Veronaan. Lentoni maksoivat hieman yli 300 €.

Majoitus

Aivan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä on useita hotelleja, joista itse majoituin Novo Hotel Rossissa. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Rautatieasemalta on vajaan vartin kävely keskustaan ja lähes samassa ajassa kävelee myös stadionille. Kolmen tähden hotelli aamupaloilla maksoi itselleni ja seuralaiselleni kolmelta yöltä yhteensä 225 €.

Liikkuminen

Järkevästi sijaitsevasta majoituksesta pääsee jalkaisin lähes kaikkiin merkittäviin paikkoihin. Jalkojaan säästävä voi myös ostaa paikallisbussiin 1,30 € maksavan lipun, joka on voimassa puolentoista tunnin ajan. Lentokentän ja rautatieaseman väliä kulkee suora bussiyhteys 20 minuutin välein. Lippu tuohon bussiin maksaa 6 €. Taksimatkaan lentokentältä samaan paikkaan kannattaa varata 30 €.

Stadio Marc’Antonio Bentegodi

Stadion, kuten todettua, sijaitsee vartin kävelymatkan päässä rautatieasemalta. Bussilinjat 90 ja 95 kulkevat aivan stadionin vierestä. Lähellä sijaitsee yksi hyvin pieni baari. Janon sammuttamiseen kannattaa kuitenkin hyödyntää sisäänkäyntien läheisyydessä olevia, ottelupäivinä palvelevia lukuisia pieniä kojuja, joista saa juotavaa ja purtavaa taskurahalla.

Liput

Otteluliput voi ostaa ja tulostaa kätevästi jo kotimaassa ennakkoon. TicketOne toimii Chievon lipunvälittäjänä. Vastustajat on jaoteltu kolmen eri hintakategorian mukaan. Oma lippuni pääkatsomoon maksoi 55 €; Napoli on yksi kalleimman hintakategorian joukkueista. Huomioitavaa on, että liput eivät tule myyntiin sillä aikataululla, mihin me olemme täällä Suomessa tottuneet. Napoli-ottelun lipunmyynti alkoi vasta otteluviikon ensimmäisenä päivänä.

Nähtävyydet

Verona on kaunis kaupunki, jossa on paljon kulttuuriin liittyvää nähtävää. ”Pakko nähdä” -paikkoihin lukeutuu Arena di Verona, vanha amfiteatteri. Sisäänpääsy maksaa 10 €. Jos vierailu sattuu osumaan kuukauden ensimmäiseen viikonloppuun, kannattaa mennä sunnuntaina. Tuolloin hinta on vaivaisen euron.

Ruoka ja hintataso

Italialaisen keittiön antimista nauttiminen onnistuu hyvin. Pizzat, pastat ja esimerkiksi klassinen spagetti carbonara maksaa aivan keskustassa kymmenen euron luokkaa ja ydinkeskustan ulkopuolella hieman vähemmän, joskaan listaa ei siellä englanniksi saa. Yleinen hintataso on hieman Suomea alhaisempi.

Budjetti

Muutaman päivän reissun toteuttamiseksi kannattaa varata noin 500 €, jotta perusjuttujen (lennot, majoitus, ottelulippu) hankkiminen onnistuu. Rahaa saa halutessaan palamaan paikan päällä kunnollakin, mutta budjettimatkailija tulee Veronassa toimeen melko pienelläkin.

Kuvat: Tarmo Lyytikäinen

The post Tien päällä: Chievo-Napoli ja vinkit Veronaan appeared first on Byyri.