Magdeburg voitti UEFA:n Cup-voittajien cupin vuonna 1974 ja Carl Zeiss Jena & Lokomotive Leipzig olivat samaisessa kilpailussa kakkossijalla 80-luvulla. 1980-luvulla myös DDR-Oberligaa dominoinut Berliner FC Dynamo oli vakiovieras erinäisten eurooppalaisten cup-kilpailujen jatkopeleissä ja Dynamo Dresden eteni vuonna 1989 upeasti UEFA Cupin välieriin.

Kylmän sodan jälkeen Saksa jaettiin neljään osaan liittoutuneiden kesken. Jo pian länsimaat yhdistivät omat alueensa BRD:ksi ja Neuvostoliiton hallintoalueesta tuli puolestaan DDR.

Syvällä Itä-Saksan puolella sijainneeseen Berliiniin tehtiin samanlainen jako. Aluksi Berliinissä sai kulkea valloitusvyöhykkeiden välillä vapaasti, mutta tämä muodosti DDR:lle ongelman: länsisaksalainen elämäntaso oli itäsaksalaista todella paljon korkeampi, ja useat päättivät jäädä Länsi-Berliiniin.

Erinäisten kriisien jälkeen DDR päätti, Neuvostoliiton kanssa yhteistyössä, pystyttää muurin Neuvostoliiton hallinnoiman alueen rajalle. Muuri ilmestyi seisomaan sinnikkäästi vuonna 1961, kun rajalle asetettiin piikkilanka-aita, ja useat itäsaksalaiset joutuivat murhatuksi yrittäessään laitonta rajanylitystä. Berliinin muuria pidettiin ja pidetään Euroopassa tyypillisesti kylmän sodan symbolina.

Muuri murtui, ihmiset iloitsivat

Kaikki kuitenkin muuttui 9. marraskuuta 1989.

Eurooppa eli vahvassa murroksessa, ja itäblokin maissa järjestettiin ensimmäistä kertaa kylmän sodan aikana vapaat vaalit. Vaikka Itä-Saksaa johdettiin vielä hyvin autoritäärisesti, epähuomiossa annettiin ohjeistus, että rajanylittäjiä ei enää ammuttaisi. Tämä käsky aloitti massiivisen joukkopaon idästä länteen, ja yhteistuumin saksalaiset alkoivat purkaa muuria – molemmilta puolilta.

Berliinin muurin murtuminen symbolisoi kylmän sodan loppumista. Kun itäsaksalaiset saivat, epävirallisesti tosin, ylittää muurin ilman sanktioita, heitä odotti iloinen joukko länsiberliiniläisiä, jotka tervehtivät itäberliiniläisiä iloisesti halaten.

Virallisesti Saksat yhdistyivät 3. lokakuuta 1990.

Itä-Saksan huippujoukkueet jäivät jalkoihin

Miten tämä vaikutti saksalaiseen jalkapalloon? Ensimmäinen, välitön, vaikutus oli luonnollisesti kahden liigajärjestelmän yhdistäminen. Jo tässä näkyi Länsi-Saksan väheksyntä itäsaksalaista jalkapalloa kohtaan: kylmän sodan aikana Bundesligassa oli 16 joukkuetta, jotka kaikki saivat pitää paikkansa yhdistyneessä sarjassa.

Itä-Saksasta ainoastaan kaksi seuraa saivat kunnian osallistua yhdistyneen Saksan pääsarjaan. Nämä kaksi seuraa olivat Dynamo Dresden ja FC Hansa Rostock.

Itä-Saksan jalkapalloa 1980-luvulla suorastaan dominoinut Berliner FC Dynamo ”tuomittiin” aloittamaan 3. korkeimmalta sarjatasolta. Tämä johtui varmasti seuran statuksesta Itä-Saksan tiedustelupoliisin, Stasin, tukemana seurana. Paetakseen tätä mainetta seura nimesi itsensä uudelleen FC Berliniksi, joskin seura vaihtoi nimensä takaisin alkuperäiseksi vuonna 1999.

DDR-Oberligan 14 Saksan yhdistymisen aikaisesta joukkueesta yksikään ei pelaa tällä hetkellä Bundesligassa.

Elintasoerot Itä-Saksan ja länsimaiden välillä aiheuttivat myös massiivisen pelaajapaon. Steffen Freund, joka pelasi myöhemmin urallaan 21 maaottelua Saksan paidassa, kertoi saaneensa upeaa kohtelua siirryttyän Schalkeen 1991: hänen mukaansa seura tarjosi hänelle kattohuoneiston, josta nuori itäsaksalainen oli ihmeissään. Yksi parhaimmista pelaajista, joka ei saanut kutsua Die Mannschaftiin, Uwe Rösler, loi puolestaan mittavan uran Manchester Cityssä.

Millä mielin kohti tulevaa?

Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. Paljon kritisoitu RB Leipzig on vakiinnuttanut paikkansa Bundesligan kärkijoukkueena, ja Itä-Berliinin ylpeys Union Berlin nousi täksi kaudeksi pääsarjaan ensimmäistä kertaa historiansa aikana.

Itä-Saksa on tuottanut myös saksalaisen jalkapallon huippupelaajia. Jo mainitut Freund ja Rösler saivat seuraajakseen kenties 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen parhaan saksalaisjalkapalloilijan, Görlitzissä syntyneen Michael Ballackin, jonka saavutukset eivät kaipaa esittelyjä. Vuoden 2014 MM-voittajajoukkueessa pelasi vain yksi itäsaksalaislähtöinen pelaaja, mutta hän oli nähdäkseni koko joukkueen paras pelaaja, nykyään Real Madridia edustava Toni Kroos.

Miltä itäsaksalaisen jalkapallon tulevaisuus näyttää?

Tilanne on edelleen heikko, sillä 2. Bundesligassa pelaa vain kaksi itäsaksalaisseuraa. 3. Ligassa sentään joukkueita on useampia.

Näin historiafriikkinä itse toivoisin, että Itä-Saksan jalkapallo saataisiin uudelleen nousuun. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että ensi kaudella Bundesligassa pelaa maksimissaan kaksi joukkuetta entiseltä DDR:n alueelta.

The post Dynamo Dresden, Hansa Rostock, BFC Dynamo… – historiaa ja jalkapalloa Itä-Saksassa appeared first on Byyri.

Kun joulukuussa aloin tehdä 25-osaista Kohti MM-kisoja -sarjaa, minulla oli pari keskeistä motiivia tarinoiden kirjoittamiseen. Ensinnäkin halusin päästä nostattamaan omaa kisakiimaani, ja kerran viikossa ilmestyvä juttusarja avaisi siihen oivan portin. Toisekseen rakastan jalkapalloa, mutta vielä enemmän ihmisiä ja tarinoita sen ympärillä. Halusin tietää lajin suurimman turnauksen tarinoista ja sen sankareista lisää. Toivoin myös salaa törmääväni itselleni ennalta tuntemattomaan helmeen.

Kirjoitin paperille mielestäni kertomisen arvoisia aiheita kisahistoriasta. Lista oli nopeasti yli 30 aiheen mittainen. Aloin kuitenkin käymään MM-kisoja läpi turnaus ja peli kerrallaan. Jos jotain oleellista on jäänyt sittenkin huomaamatta? Kun pääsin vuoteen 1974, löysin toivomani helmen.

22. kesäkuuta 1974 Itä-Saksa voitti Länsi-Saksan Hampurissa! Haukoin henkeäni. Aivan ensimmäinen ajatus oli, että miten lajisivistyksessäni voi olla näin suuri aukko? Miten oli mahdollista, etten ollut kuullut tästä aikaisemmin? Samalla janosin lisää tietoa ja päätin, että tämä kohtaaminen päätyy 25 tarinan joukkoon. Seuraavaksi kerron, mitä tiedonjanossani löysin.

Itä-Saksan lajihistoria lyhyesti

Läntisen ja itäisen Saksan keskinäistä historiaa ei liene tarvetta sen kummemmin kaivaa. Länsi-Saksan jalkapallohistoriasta on puhuttu ja kirjoitettu lukuisia kertoja, kun Itä-Saksan lajihistoria on puolestaan vähemmän tunnettu.

Itä-Saksa pelasi omana valtionaan yhteensä 293 virallista maaottelua. Näistä ensimmäinen nähtiin vuonna 1952 Puolaa vastaan Varsovassa. 12. syyskuuta vuonna 1990 pelattu ottelu Belgiaa vastaan Brysselissä jäi puolestaan maan viimeiseksi.

Näiden vuosien aikana maa selviytyi MM-kisoihin tasan kerran. Se tapahtui vuonna 1974, juuri silloin, kun kisaisäntänä toimi naapurimaa Länsi-Saksa. Lohkoarvonnassa Itä- ja Länsi-Saksa arvottiin kohahduttavasti samaan lohkoon. Kohtaaminen olisi ensimmäinen maiden välillä aikuisten tasolla. Maat olivat kohdanneet aikaisemmin olympiakarsintojen sekä olympialaisten yhteydessä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun ne kohtasivat nurmella ykkösmiehistöillään.

Kisahistorian poliittisin ottelu

Kisoja myös edelsi poliittisuutta tihkunut draamanäytös. Neuvostoliitto oli selviytynyt jatkokarsintaan ja oli yhden otteluparivoiton päässä kisapaikasta Länsi-Saksan MM-kisoihin. Edessä oli enää yksi vastus: Chile.

Ensimmäinen osaottelu Moskovassa oli päättynyt 0-0. Jälkimmäiseen osaotteluun Santiagoon Neuvostoliitto ei kuitenkaan suostunut matkustamaan, koska ottelu oli tarkoitus pelata Estadio Nacional de Chilen stadionilla. Neuvostoliitto oli pyytänyt kansainvälistä lajiliittoa siirtämään ottelun toiselle stadionille, mutta pyyntöön ei suostuttu. Samaisella stadionilla oli vain paria kuukautta aikaisemmin teloitettu Augusto Pinochetin vastustajia. Lopulta otteluun stadionille saapui vain Chilen joukkue, ja pelaajat toimittivat pallon aloituksesta tyhjään maaliin 15 000 katsojan edessä. Chile matkasi Länsi-Saksaan.

Jännitteet olivat siis maailmanpoliittisesti korkealla, kun Hampurin taistelu Itä-Saksan ja Länsi-Saksan välillä lähestyi.

Saksojen vahvat lähdöt

Saksat oli arvottu samaiseen alkulohkoon Chilen ja Australian kanssa. Itä-Saksa oli voittanut historian ensimmäisessä MM-kisaottelussaan Australian 2-0. Hienoa tulosta oli seurannut tasapeli Chilen kanssa. Nämä tulokset toivat Itä-Saksalle tilanteen, jossa jatkopaikka alkulohkosta oli yhä mahdollinen. Se tosin vaati joko hyvää tulosta Länsi-Saksaa vastaan tai sitä, että Chile ei voita omaa päätöspeliään ennalta heikompaa Australiaa vastaan.

Kisaisäntä Länsi-Saksan lähtö kisoihin oli ollut vahva. Avausottelussa Chile oli kaatunut Berliinissä maalein 1-0 ja tätä oli seurannut tyylikäs 0-3-voitto Australiasta Hampurissa. Näin Länsi-Saksa oli varmistanut jatkopaikkansa omasta alkulohkostaan jo ennen lohkon päätösottelua Itä-Saksaa vastaan.

Heikkotasoinen ottelu

Länsi-Saksa lähti otteluun valtaisana suosikkina. Maa oli hallitseva Euroopan mestari, ja joukkueen runko muodostui Bayern Münchenin tuoreesta Euroopan Cupin voittajajoukkueesta. Lisäksi heillä oli kotiyleisön tuki. Hampurin Volksparkstadionilla oli yli 60 000 katsojaa, joista vain 1500 oli DDR:stä.

Itä-Saksasta matkustaneet fanit olivat tarkkaan valittuja. He saapuivat kaikki stadionille samalla junalla ja poistuivat junalla välittömästi ottelun jälkeen. Kaikki oli hyvin valvottua: loikkauksia ei saanut tapahtua.

Itse ottelu ei tasoltaan päätä huimannut. Jännitteet olivat niin korkealla, että se heijastui väkisinkin kenttätapahtumiin. Ottelun ainoa osuma syntyi pelin 77. minuutilla, kun Itä-Saksan Jürgen Sparwasser otti korkean pystysyötön rinnallaan alas Länsi-Saksan rangaistusalueella karistaen samalla puolustajan kintereiltään. Tarkka laukaus maalin kattoon, villi tuuletus ja Itä-Saksa 1-0-voittoon.

Jälkipyykki

Itä-Saksa voitti sensaatiomaisesti alkulohkon. Jälkikäteen on väitetty, että Länsi-Saksa olisi hävinnyt tahallaan ottelun ja varmistanut tällä tavoin itselleen helpomman loppuohjelman turnauksessa. Kun lukee historiankirjoja ja perehtyy ajan kuvaan, tuo spekulaatio vaikuttaa allekirjoittaneesta hyvin kaukaa haetulta.

Länsi-Saksan joukkue piti tappion jälkeen pitkän sisäisen kriisipalaverin. Se loi lopulta pohjan sille, että Länsi-Saksa rynni turnauksessa kotiyleisönsä riemuksi aina maailmanmestaruuteen asti.

Itä-Saksan turnaus ei jatkunut enää yhtä satumaisesti, mutta aivan yhtä lailla he pystyivät tuntemaan itsensä voittajiksi. He olivat joutuneet yhteen kylmän sodan suurimmista urheilullisista taistoista ja tulleet sieltä ulos voittajana.

Länsi-Saksa yritti useaan otteeseen myöhemmin sopia ystävyysottelua maiden välille. Vaikka Itä-Saksassa pelaajat, valmentajat ja fanit uutta kohtaamista toivoivatkin, ei ottelu DDR:n valtiojohdon estelyistä johtuen koskaan toteutunut. Maat arvottiin samaan karsintalohkoon vuoden 1992 EM-kisoihin, mutta ne ehtivät yhdistyä ennen kuin nuo karsinnat alkoivat. Näin Hampurin kohtaaminen jäi maiden välillä niiden historian ainoaksi.

Kuva: Rainer Mittelstädt / Bundesarchiv, Bild

The post Kohti MM-kisoja: Kisahistorian poliittisin ottelu – kylmä sota Hampurissa appeared first on Byyri.