Mukana vertailussa on Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan kaksi ylintä sarjatasoa sekä Islannin pääsarja. Taulukon koonnissa on merkittävästi avustanut Twitter-käyttäjä Finsvenskan.

Pohjoismaisten seurojen markkina-arvot

Koottu 26.2.2020, listalla yhteensä 126 seuraa

M€=miljoonaa euroa

The post Pohjoismaiden futissarjat Transfermarkt-vertailussa appeared first on Byyri.

Torstaina 15. heinäkuuta vuonna 1993 Islannin pääsarjassa pelaava saaren joukkue ÍBV saa vieraita “mantereelta”, kun vieraaksi saapuu Vikingur Reykjavik, Islannin yllätysmestari vuodelta 1991.

Vikingurin kausi on sujunut todella surkeasti. Sillä on kasassa vain yksi piste, mikä on todella suuri pettymys, varsinkin kun puhutaan parin vuoden takaisesta mestarijoukkueesta. Jo edellinen kausi meni heikosti, mutta nyt käynnissä on todellinen katastrofi, eikä ottelu ÍBV:ta vastaan näytä muuttavan suuntaa. Kotijoukkue menee ensimmäisellä jaksolla 3–1-johtoon, jota Vikingur lähtee ajamaan takaa idyllisellä Hásteinsvöllurilla.

Einar Örn

Vierasjoukkueen vaihtopenkillä istuu 19-vuotias hyökkääjä Einar Örn Birgisson, joka odottaa malttamattomana pääsarjadebyyttiään. Einar on yksi islantilaisen koripallolegenda Brigir Örn Birgissonin neljästä lapsesta. Vuonna 1973 syntynyt ja Reykjavikin Fossvogurissa kasvanut Einar vietti nuoruutensa Islannissa suosittujen pallopelien parissa, sillä jalkapallon lisäksi lajivalikoimaan kuuluivat käsipallo ja koripallo.

Seuravalinta osui luonnollisesti Vikingur Reykjavikiin, joka sai 1970-luvulla Fossvogurin kaupunginosasta tilaa pelikentälleen ja asettui pitämään kotiaan tähän uuteen Reykjavikin kaupunginosaan.

Takaisin otteluun. Vieraat tekevät kavennusmaalin toisen jakson alkuun, ja näyttää jälleen siltä, että Vikingurilla olisi mahdollisuus napata ainakin piste mukaan kotimatkalle. Joukkueen valmentajana toiminut entinen Bundesliiga-hyökkääjä Lárus Guðmundsson satsaa kaiken hyökkäykseen, jolloin vaihtopenkkiä kuluttanut Einar saa tulikasteensa Islannin pääsarjassa. Hásteinsvöllurilla nuorelle ja nälkäiselle kärjelle tekee tilaa joukkueen kapteeni Atli Gudjón Helgason, mutta ÍBV pitää pintansa ja pisteet jäävät Vestmannaan.

Atli Gudjón

Vuonna 1967 Reykjavikin itäosissa, Sæviðarsundin kaupunginosassa syntyy perheen neljänneksi lapseksi poika, joka ristitään Atli Gudjón Helgasoniksi. Perheen isä on töissä pankissa, kun taas äiti keskittyy kodin- ja lastenhoitoon. Asuinalue sijaitsee kaupungin laidalla, sinne muuttaa paljon muita lapsiperheitä ja sekä kotona että pihalla on jatkuvasti vilinää. Hieman vanhempana valtaosa lapsista siirtyy pihapeleistä urheiluharrastuksen paikallisiin seuroihin Throtturiiin, jonka urheilupaikat sijaitsevat vain kivenheiton päästä Atlin kotoa.

Vuonna 1980 Atlin perhettä kohtaa kuitenkin tragedia, kun hänen 25-vuotias isoveljensä menehtyy ajaessaan autonsa satama-altaaseen. 

Perhe ei osaa käsitellä menetystä ja surua kunnolla, vaan sulkeutuu kuoreensa. Atlille isoveljen menetys on kova paikka, olihan jalkapalloilullisesti lahjakas veli kaikinpuolin täydellinen esikuva 13-vuotiaalle pojalle. Esikuvan menettäminen jättää herkkään teiniin syvät arvet, ja kun vielä muutamaa vuotta myöhemmin Atli menettää isänsä, voidaan sanoa yhteen perheeseen osuvan surua aivan liikaa.

Koulunsa Atli kuitenkin suorittaa hienosti, ja menestystä tulee myös jalkapallon parissa. Hän pääsee maajoukkueympryöihin mukaan ennen 1980-luvun puoliväliä ja edustaa Islantia alle 17-vuotiaiden ja 19-vuotiaiden maajoukkueissa. Throtturin edustusjoukkueeseen hän pääsee 1985 ja saa heti pääsarjakasteensa. Nuori keskikenttäpelaaja esittelee itsensä islantilaiselle futisyleisölle tyylillä, sillä hän tekee debyytissään voittomaalin Keflavikia vastaan. Koko kaudella osumia tulee yhteensä kolme, mutta kauden päätteeksi Throttur kuitenkin putoaa ja Atlin ura jatkuu pari vuotta kasvattiseurassa toisella sarjatasolla.

Vuonna 1988 pääsarjaan nouseva Vikingur Reykjavik hankkii taistelevan keskikenttäpelaajan riveihinsä. Tämä osoittautuu hyväksi siirroksi Atlille. Hän nousee joukkueen avainpelaajaksi, ja elämä hymyilee muillakin osa-alueille. Atlille syntyy lapsi vuonna 1989, ja lakimiesopinnot ovat hyvässä vauhdissa yliopistossa.

Vikingur Reykjavik oli voittanut Islannin mestaruuden kahdesti 1980-luvun alussa, mutta pudonnut useamman kauden ajaksi toiselle sarjatasolle. Vuonna 1991 Atlin toimiessa joukkueen kapteenina tapahtuu iso yllätys. Vikingur päätyy Framin kanssa sarjan kärjessä tasapisteisiin ja vielä samalla maalierolla. Koska Vikingur on tehnyt kaudella seitsemän maalia enemmän, matkaa mestaruuspytty Vikingsvöllurille sen voittaessa viimeisellä kierroksella Víðirin vieraspelissä 3–1.

Erikoisen ottelusta tekee se, että Islannin jalkapalloliitto lennättää mestaruuspyttyä kentältä toiselle sen mukaan, miten ottelut etenevät. Pelaajat siis tietävät, ettei mestaruus ole omissa käsissä, mikäli helikopteria ei näy. Lopulta kopteri laskeutuu Garðuriin, Reykjanesin niemimaalle.

Atli Helgason (vas) juhlii Vikingur Reykjavikin mestaruutta 1991. (kuva: @vikingurfc)

Mestaruus nostaa myös Atlin osakkeita jalkapallopiireissä ja mies saa kutsun syksyllä 1991 Islannin A-maajoukkueeseen. Hän pelaa harjoitusottelussa Kyprosta vastaan, kuten myös talvella 1992 Maltaa vastaan. Atlin viimeinen maaottelu on harjoitusottelu Yhdistyneitä Arabiemiraatteja vastaan – Islanti voittaa 1–0 Atlin vastatessa maalista.

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=D4lfvVOoFTs[/embedyt]

(Atli Helgasonin vaparimaali Breidablikia vastaan)

Einar Örn

Vuonna 1993 Vikingurin loppukausi sujuu hieman paremmin kuin kevät, mutta vuosi päättyy silti putoamiseen selkeällä erolla ÍBV:hen. Nuori hyökkääjälupaus Einar jatkaa pelaajauraansa Reykjavikin suurseuroihin kuuluvassa Valurissa. Talvella samaan osoitteeseen siirtyy myös Vikingurin kapteeni Atli, joka on 26-vuotiaana pelimies parhaassa iässä ja vielä vähän aiemmin ollut mukana A-maajoukkueessa.

Kesäkuussa 1994 Einar onnistuu ensimmäistä kertaa maalinteossa pääsarjassa, vaikka Valur ottaakin kunnon selkäsaunan Thor Akureyrin vieraana häviten 1–5. Einar tulee jälleen kerran vaihdosta kentälle, ja tälläkin kertaa hänelle tekee tilaa Atli. Maali jää Einarin ainoaksi tuolla kaudella, eikä peliminuuttejakaan tule kuin neljässä ottelussa.

Einar ottaa askeleen taaksepäin ja siirtyy pelaamaan toiselle sarjatasolle kolmeksi vuodeksi: ensin tuttuun Vikinguriin ja sitten kahdeksi vuodeksi Throtturin riveihin. Kaudella 1997 Einar tekee 10 maalia, mikä tuo mahdollisuuden kokeilla siipiä ulkomailla. Vuosi 1998 menee Norjassa Lynin paidassa toisella sarjatasolla.

Paluu Islantiin on edessä kaudelle 1999, ja Einar tekee kolmen vuoden sopimuksen KR:n kanssa. Taaskaan peliminuutteja ei tule ruhtinaallisesti, mutta mies sentään tekee kaksi maalia entistä seuraansa Vikinguria vastaan 4–1-voitossa. KR:n kausi sujuu muuten todella hienosti ja päättyy mestaruusjuhliin.

Einar ja Atla Ervaldsson vuonna 1999. (kuva: timarit.is)

Einarilla on sopimusta kaksi vuotta jäljellä, ja kauteen 2000 valmistautuminen sujuu mallikkaasti. Kauden kynnyksellä Einar kuitenkin ajautuu sanaharkkaan valmentajansa Pétur Péturssonin kanssa, ja vain kaksi viikkoa tästä KR antaa Einarille potkut kirjeitse. Hyökkääjä lähtee penäämään palkkatuloja sopimuskauden loppuun, mutta koska KR ei ole valmis vaatimuksiin, asiaa puidaan oikeudessa, jossa Einarin asianajajana toimii vanha joukkuetoveri Atli.

Atli Gudjón

Pelatessaan Vikingurissa ja Valurissa Einar on ystävystynyt Atlin kanssa. Vikingurin ex-kippari on valmistunut asianajajaksi vuonna 1993 ja aloittanut työskentelyn Atli Gíslasonin asianajotoimistossa, joka lukeutuu Vikingur Reykjavikin isoihin tukijoihin. Alle 30-vuotiaalla Atlilla menee kuitenkin kovaa Reykjavikin yöelämässä, ja mies ajautuu huumausaineiden pariin. Jo pelkkä juhliminen huomataan Atlin työpaikalla, mutta miehen toimintaan puututaan kunnolla vasta, kun Atli alkaa sekoittamaan firman rahoja omiin aineisiin. Tämä johtaa potkuihin vuonna 1996.

Atli hakeutuu hoitoihin huumeiden käytön takia, muttei kuitenkaan kykene pysymään erossa aineista täysin. Mies saa silti elämänsä sen verran järjestykseen, että työpaikkoja löytyy 1990-luvun lopulla oman alan parista.

Huumesekoilusta huolimatta Atli pelaa vielä pääsarjafutista vuonna 1997 Valurin riveissä. Tämän kauden jälkeen pelihommat saavat jäädä, mutta myöhemmin mies toimii juniorivalmentajana HK Kópavogurin organisaatiossa.

Katoaminen

Samoihin aikoihin kun taistelu KR:n kanssa sopimusasioista on kiivaimmillaan, vaatealalla työskentelevä Einar saa valtuudet aloittaa Gap, Old Republic ja Banana Republic -vaatemerkkien myynnin Islannissa. Moni Islannissa on havitellut näiden tuotemerkkien myyntiä, mutta kovasti asian eteen töitä tehnyt Einar palkitaan uurastuksestaan ja yksinoikeus myyntiin myönnetään hänelle. Sivuhuomiona mainittakoon, että Einar on aiemmin työskennellyt mallina ja sijoittunut ensimmäiseksi perintöprinssiksi vuonna 1996 Helsingissä pidetyissä Mr. Scandinavia -kisoissa. 

Einar teki uraa myös mallina. (kuva: timarit.is.)

Einar etsii liikekumppania, jonka kanssa kanssa saisi avattua myymälän Reykjavikiin. Kaukaa ei tarvitse etsiä, sillä Gaps Collection -liike saadaan pystyyn vanhan pelikaverin Atlin kanssa. Einar omistaa firmasta 80% ja Atli 20%.

Gaps Collectionin kivijalkaliike avataan Reykjavikin kauppakadulle Laugavegurille marraskuun 7. päivänä vuonna 2000. Liikkeen avajaiset ovat tiistai-iltapäivänä, ja Einar on tehnyt valtavasti töitä unelmansa eteen. Hän on iltapäivän kaupalla, kunnes menee illalla pelaamaan Valurin B-joukkueen käsipallo-ottelun. Illan mies kuluttaa kotonaan katsoen Yhdysvaltojen presidentinvaaleja televisiosta.

Keskiviikkoaamuna Einar soittaa kauppaan ja kertoo tapaavansa Atlin, jolla oli ongelmia autonsa kanssa ja joka oli pyytänyt Einarilta apua. Laugavegurin liikkeessä puhelun vastaanottanut myymäläpäällikkö pitää Atlin auto-ongelmia outoina, sillä olihan miehen kulkuväline ollut vastikään huollossa.

Einar on yleensä tiuhaan yhteydessä perheeseensä sekä ystäviinsä soittelemalla päivittäin, välillä useamman kerran. Keskiviikkona 8. marraskuuta Einarista ei kuitenkaan kuulu aamun jälkeen mitään. Hänen äitinsä yrittää soittaa poikaansa lounaalle, mutta puhelimeen ei vastata. Myös avovaimo koittaa tavoitella Einaria yhtä laihoin tuloksin. Kello 13.47 keskiviikkona Einarin puhelin menee kiinni. Läheiset huolestuvat, kun miestä ei löydy mistään, eikä kukaan ole tietoinen hänen liikkeistään. Lopulta illalla Einarin vanhemmat ottavat yhteyttä poliisiin.

Poliisi sulkee hyvin nopeasti pois mahdollisuuden siitä, että Einar olisi matkustanut pois maasta, sillä miestä ei näy Keflavikin lentokentän videokuvissa, eikä lentokentän henkilökunta puhutteluissa muista kuvauksiin sopivaa miestä. Myös itsemurhaa pidetään erittäin epätodennäköisenä, sillä elämäniloinen Einar ei ole osoittanut tällaisesta mitään merkkejä. Tiistai-iltana käsipalloa Einarin kanssa pelanneet joukkuetoverit sanovat miehen olleen täysin oma itsensä, eikä mitään merkkejä synkistä ajatuksista ole ilmennyt. Liikekumppani Atli puolestaan kertoo, että Einar oli soittanut hänelle keskiviikkona klo 11 aamulla ja sanonut, että hän on viiden minuutin päässä Atlin luona.

Syyllinen

Einarin sukulaiset ja ystävät pitävät katoamista todella outona ja käynnistävät omat etsinnät poliisin järjestämien virallisten etsintöjen ohelle. Koska sosiaalista mediaa ei vielä tuolloin ollut, yli 200 ihmisen masinoiminen etsintöihin järjestetään sähköpostitse. Etsintöihin osallistuu myös liikekumppani ja vanha pelikaveri Atli, joka käy Einarin perheen luona juttelemassa ja lohduttamassa läheisiä. Hän myös antaa lehtihaastattelun, jossa esittää huolensa ystävänsä kohtalosta. Atlin käyttäytyminen tietyissä tilanteissa herättää joissain ihmisissä kummastusta, sillä yhtenä päivänä hän jää pois etsinnöistä, koska kyyditsee vaimoaan hammaslääkäriin.

Etsintöjä tehdään Reykjavikin puisto- ja metsäalueilla, joihin lukeutuu myös Öskjuhlíðn alue lähellä Valurin jalkapallojoukkueen kotikenttää. Poliisipartiot sekä vapaaehtoiset etsijät ohittavat useasti keskiviikkoillan aikana alueella sijainneen hotelli Loftleidirin parkkipaikan, mutta kukaan ei havaitse Einarin autoa, harmaata Volkswagen Golfia. Auto kuitenkin löytyy hotellin pihasta torstaiaamuna, ja poliisi löytää nopealla etsinnällä autosta veritippoja. Paikalle kutsutaan poliisikoirat, mutta etsinnät lähialueen metsissä eivät tuota tulosta.

Auton löytäminen vahvistaa kuitenkin poliisien epäilyksiä henkirikoksesta, joten resursseja tapauksen selvittämiseen lisätään merkittävästi. Henkirikoksia tehdään Islannissa todella harvakseltaan, ja välillä on kokonaisia kalenterivuosia, kun maassa ei tehdä yhtään ihmishenkeä vaatinutta rikosta. Koska kateissa on vielä entinen pääsarjatason jalkapalloilija, median huomio oli taattu.

Poliisien lisääntyneiden resurssien ja henkirikosepäilyn johdosta myös Einarin kanssa paljon tekemisissä olleiden ihmisten puuhia tutkitaan paljon tarkemmin. Koska viimeinen tieto Einarin liikkeistä on se, että hän oli menossa tapaamaan Atlia, poliisi keskittää kaiken huomionsa yhdeksän vuoden takaiseen mestarijoukkueen kapteeniin. Tiistaina 14. marraskuuta poliisi suorittaa etsinnät Atlin työpaikalla ja kotona, ja näiden perusteella mies pidätetään tiistai-iltana.

Atli Helgason (kuva: ruv.is)

Kuulusteluissa Atli myöntää hyvin nopeasti tappaneensa Einarin lyömällä tätä vasaralla päähän useamman kerran. Tapahtumapaikaksi hän kertoo Öskjuhlíðn parkkipaikan, mutta poliisi ei löydä parkkipaikalta mitään merkkejä henkirikoksesta, vaikka suorittaakin alueella tarkemmat tutkimukset. Atli myös kertoo, että on kätkenyt ruumiin lähelle Grindavikin kaupunkia, noin 30 kilometriä lounaaseen Reykjavikista.

Poliisi on tehnyt aiemmin etsintöjä pohjautuen silminnäkijähavaintoihin Einarin autosta tuolla seudulla. Etsinnät eivät olleet kuitenkaan tuottaneet tulosta, sillä maasto laajalla alueella on vaikeasti kuljettavaa. Nyt kuitenkin Atlin ohjeilla poliisi löytää Einarin pahoinpidellyn ruumiin.

Atli on kuljettanut Einarin ruumiin Grindavikin lähelle oman autonsa takaluukussa. Vuonna 2001 Atli Gudjon Helgason tuomitaan 16 vuoden tuomioon entisen pelikaverinsa ja liikekumppaninsa murhasta.

Mitään motiivia teolla Atli ei ole ikinä kertonut, eivätkä mitkään tutkimukset ole tätä tuoneet kunnolla esille. Oikeudessa Atli väittää, että he olisivat Einarin kanssa käyttäneet yhdessä amfetamiinia ja kokaiinia, mutta tätä pidetään todella epäuskottavana, sillä Einar ei koskenut alkoholiin eikä polttanut tupakkaa. Atli puolestaan oli kokaiiniriippuvainen tuolloin, ja häntä pidettiin yleisesti äkkipikaisena ihmisenä. Poliisin mukaan syy tapaukselle löytyy raha-asioista, sillä huhuja Atlin hämäräbisneksistä oli ollut liikkeellä. Poliisi epäileekin, että Einar olisi saanut hämärähommista vihiä, mikä olisi suututtanut Atlin kohtalokkain seurauksin.

Murhan jälkeen

Einarin vanhemmat eivät ymmärrettävästi selvinneet ikinä poikansa murhasta. Einar oli perheen mukaan todella sydämellinen lapsi ja todella läheinen vanhempiensa kanssa. Sisarukset sanovat, että tapaus vaikutti sekä äidin että isän terveyteen todella paljon, ja voidaan sanoa, että se myös johti myöhemmin molempien menehtymiseen. Veli Birgir Svan Birgisson totesi haastattelussa vuonna 2016, että “on ihan sama keneltä kysyy, Einar oli todella hyvä ihminen, hänessä ei ollut piiruakaan pahaa.”

Äiti Aldis Einarsdottir ja isä Birgir Örn Birgis (kuva: timarit.is)

Atli vapautui vankilasta vuonna 2010. Hän on ollut paljon lehtien sivuilla tapauksen jälkeen ja toimi vankilassa ollessaan muun muassa vankein yhdistyksen puheenjohtajana. Hän haki lakimiesoikeuksiaan takaisin useampaan kertaan, kunnes ne lopulta hänelle vuonna 2018 myönnettiin suuren kohun saattelemana.

Einarin isä Birgir antoi vuonna 2016 haastattelun, jossa piti käsittämättömänä, että moista asiaa kyettiin edes harkitsemaan. Birgir totesi, että Atli ei ole ikinä osoittanut minkäänlaista katumusta teostaan, eikä voi ymmärtää, kuinka joku voisi antaa Atlin tai hänen työnantajansa jatkossa ajaa lakiasioitaan.

“Joka päivä saan muistutuksen pojastani. Einar oli ammattijalkapalloilija, joten ei tarvitse kuin nähdä jalkapalloa tai ylipäätänsä urheilua, niin hän tulee mieleen”, sanoi isä 16 vuotta tapahtuneen jälkeen, vain hieman ennen kuolemaansa.

Einar Örn Birgisson haudattiin Reykjavikissa 23 marraskuuta vuonna 2000 vain 27-vuotiaana. Aivan liian nuorena. Turhaan. Kaikki oli kesken ja elämä vasta asettumassa paikoilleen. Läheisten suuresta tuskasta kertoo Einarin kuolinilmoituksessa avovaimo Guðlaug Harpan kirjoittaman muistotekstin katkelma.

Rakas, olet kaikkeni enkä ole mitään ilman sinua. Meillä oli tulevaisuus edessämme, mutta nyt minulla ei ole mitään.

Unelmoimme mitä nimiä antaisimme lapsillemme ja kuinka kauniita he olisivat.

Kaipaan sinua. Sanoisit että minun pitäisi pysyä vahvana. Koitan pysyäkin, mutta sinun pitää auttaa minua. Pysy aina kanssani. Lupaa tulla joka ilta antamaan hyvänyönsuukko.

Rakastan sinua. Rakkaani. Odotan, että tapaamme taas.

Einar Örn Birgisson (1973-2000)

Lähteet:

www.ksi.is

www.dv.is

www.mbl.is

www.vg.no

www.timarit.is

www.ruv.is

www.lynhistorie.com

Artikkelikuva – soguvefur.vikingur.is

The post Kun pelikaverista tulee murhamies – kertomus Islantia järkyttäneestä henkirikoksesta appeared first on Byyri.

Lähtökohdat

Joukkue X on pelannut koko turnauksen omiin vahvuuksiinsa nojaavaa, mutta tehokasta jalkapalloa. Joukkueen kauniiksikin kehuttu ja ylistetty pelitapa on lumonnut muutkin kuin joukkueen intohimoisimmat kannattajat ja joukkuetta pidetään lähes varmana mestarisuosikkina.

Kuitenkin turnauksen tärkeimmissä peleissä pallo pomppii ikävästi, maalivahti tekee henkilökohtaisen virheen, tuomarille sattuu karmaiseva arviointivirhe ja lopulta unelmajoukkueen liito katkeaa ilman sitä suurinta ja himoituinta palkintoa.

Turnauksen ykköspaikan vie inhorealistista tulosjalkapalloa pelannut joukkue Y, joka operoi muihin joukkueisiin verrattuna ylivoimaisilla resursseilla.

Kannattajien ja lukemattomien muiden mielestä turnauksen alkuun altavastaajana lähtenyt joukkue X:n olisi pitänyt voittaa mestaruus. Tämän vuoksi monen mielestä voidaan sanoa, että joukkue X oli turnauksen moraalinen voittaja, mutta mitä ihmettä tarkoittaa ”moraalinen voittajuus”?

Moraalinen voittajuus

Ylläoleva tarina ja tilanne on varmasti karmaisevuudessaan tuttu jokaiselle joukkueurheilua intohimoisesti seuraavalle, ja etenkin heille, joilla on henkilökohtainen tunneside kannattamaansa joukkueeseen.

Joskus on vain pakko todeta, että huonompi joukkue voitti, vaikka lause on itsessään irrationaalinen. Eihän joukkue voi olla huonompi, jos se on voittaja? Lisäksi mikään moraaliteoria ei tue sellaista näkökulmaa, jossa jonkun toisen voittaminen olisi oikein ja toisen väärin.

Termillä ”moraalinen voittaja” viitataan moraaliin samanlaisella arkisella kielenkäytöllä, kuin jos ilmaisisimme: ”joukon moraali on laskenut”. (englanniksi morale ja moral vs. morality)

Tämän kaltaisia tapahtumatyyppejä on enemmän, kuin ensisilmäyksellä voisi olettaa.

Tapahtumat ja selitykset eivät ole tietenkään objektiivisesti tosia, koska esimerkiksi artikkelin aloittaneessa tarinassa joukkueen Y kannattajalle tilanne näyttäytyy aivan erilaisessa valossa kuin joukkueen X kannattajalle. Joskus kuitenkin tapaa myös hämmästyttävän rehellisiä joukkueensa kannattajia, jotka auliisti myöntävät oman joukkueen olleen huonompi.

Paremmuus urheilussa

Voidaan pitää yleisesti hyväksyttynä väitteenä, että urheilussa parhaan urheilijan pitäisi voittaa. Urheilussa suoritusta ja paremmuutta voidaan kuitenkin mitata vain sillä asteikolla, jolla suorituksen tulos voidaan arvottaa.

Keihäänheitossa esimerkiksi vain heiton pituudella, ja jalkapallossa maalien määrällä ja sarjataulukon pisteillä on väliä.

Jalkapallossa urheilijan, sekä joukkueen paremmuutta mitataan siis periaatteessa vain maalien ja pisteiden määrällä, mutta lajia seuraavien mielestä paremmuus kuulostaa näin mitattuna hieman liian yksinkertaiselta.

Esimerkiksi, jos Usain Bolt kompastuu johtaessaan selvästi sadan metrin finaalia, niin tuskin kukaan väittää hänen olleen tämän lähdön huonoin juoksija, vaikka hän jäisikin viimeiseksi. Asiaa voi tarkastella myös käänteisesti, eli urheilija voi myös voittaa, vaikka hän ei ole lajinsa paras urheilija, mutta muiden epäonnistuessa hän nousee korkeimmalle sijoitukselle.

Tällöin hän on sijoitukseltaan paras urheilija, vaikka ei selvästikään ole lajinsa absoluuttisesti paras urheilija. Näin kävi Australialaiselle luistelijalle Steven Bradburylle Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002, kun hän voitti olympiakultaa muiden luistelijoiden epäonnistuttua.

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=lfQMJtilOGg[/embedyt]

Näin törmäämme vaikeaan yhteismitattomuuden ongelmaan. Aivan samalla tavalla kuin joukkueen sisällä on vaikeaa arvioida, onko varmasti pelaava keskuspuolustaja vai nopea laitahyökkääjä tärkeämpi palanen joukkueelleen, on vaikeaa arvioida, onko virheitä välttävä matalalla puolustuksella pelaava joukkue parempi urheilujoukkue kuin pallonhallinnan kautta peliä kontrolloiva joukkue.

Vain maaleilla ja pisteillä on väliä, mutta jos näillä joukkueilla on täsmälleen saman verran sekä päästettyjä, että tehtyjä maaleja ja sarjataulukon pisteitä, täytyy arvioinnin perustua johonkin muuhun kriteeriin.

Valtaosan urheilua seuraavien mielestä tuo kriteeri on viihdyttävyys, eikä ole väärin sanoa näin: urheilun yksi tehtävä on kuitenkin urheilullisen paremmuuden mittaamisen ohella viihdyttää katsojia ja luoda heille katsojina dramatiikkaa ja suuria tunteita.

En mene varmasti täysin metsään, jos listaan viihdyttävän joukkueen ominaisuuksiksi hyvän joukkuepelaamisen, taitavat yksilöt, nopean suunnanmuutospelin, maalintekotilanteiden luomisen ja omintakeisen pelitavan. Ominaisuudet voivat kuvata yhtä hyvin sekä hyökkäysvoittoista että puolustusvoittoista joukkuetta.

Tarkoituksena ei ole nyt kuitenkaan pureutua tähän jalkapallon estetiikan ongelmaan, vaikka lukijan on hyvä tietää, että jalkapalloa seuraavat arvostavat jalkapalloa katsellessaan ja parasta urheilijaa arvioidessaan myös muitakin seikkoja kuin virallisia, tuloksellisia arvoja.

Oikeudenmukaisuuden tunne ja moraaliset voittajat

Arkijärkemme sanoo, että parhaimman urheilijan pitäisi voittaa, mutta kuten jo aiemmin totesimme, on paremmuudelle muitakin mittareita kuin tulokset. Kun suuren yleisön mielestä paras urheilija ei kuitenkaan jostain syystä voita, saa se meissä aikaan epäoikeudenmukaisuuden tunnetta.

Tällöin hävinnyttä urheilijaa tai joukkuetta voidaan pitää moraalisena voittajana, koska kaikkien kuvitelmissa ja toiveissa oli, että se nimenomaan voittaisi.

Reaktio voi olla yksilön tai ryhmän psykologinen puolustuskeino ikävää tunnekokemusta kohtaan. Voin itsekin myöntää, että olen varmasti joskus, esimerkiksi jälleen yhden viime hetkillä hävityn Suomen matsin jälkeen istunut baarissa tuopin edessä, ja todennut: ”Mutta kyllähän me pelattiin paremmin.”

Tällöin yksilö tai ryhmä suojelee jotain itselleen tärkeää asiaa yrittäen löytää epäonnen keskellä jotain hyvää, johon epätoivoisesti tarrata.

Asiaan vaikuttaa myös se, että vaikka jotkut pystyvät katsomaan jalkapalloa täysin neutraalisti ja objektiivisesti, on meillä kuitenkin taipumusta alitajuisesti asettua toisen joukkueen puolelle. Oman joukkueen kannattajalle tuo taipumus on tietenkin itsestään selvää, mutta urheilua vain urheilun vuoksi katsovakin huomaa yleensä toivovansa toisen joukkueen voittoa enemmän kuin toisen.

Pelin dynamiikka, tarinat, ottelutapahtumat ja näyttävät suoritukset voivat kallistaa vaakaa sellaisen joukkueen puolelle, joka alkaa näyttää yleisön silmissä toivottavammalta voittajalta. Esimerkiksi Daavidin ja Goljatin välisestä taistelusta tuttu altavastaajan yllättävyys on yksi esimerkki narratiivista, joka voi saada puolelleen sympatiaa. Myös huimat takaa-ajot nostattavat katsojissa pintaan tunteen ja toiveen, että draama saavuttaisi täydellisen kaarensa.

Mutta minkälaisissa tilanteissa alamme puhua moraalisista voittajista? Kukaan tuskin kehtaa edes mainita kyseistä ilmaisua, jos oma joukkue on juuri hävinnyt ottelun selvästi ja suurilukuisesti.

Kun paras joukkue ei voita: Brasilia 1982

Kun kaikkien aikojen parhaita joukkueita aletaan listata, niin usein jalkapalloanalyytikoiden ja jalkapallosta kirjoittavien mieleen tulee ensimmäisten joukossa Brasilian ikoniseksi kohonnut vuoden 1982 maailmanmestaruuskisojen joukkue.

Kuva – soccerfootballwhatever.blogspot

Monien mielestä Tele Santanan valmentama joukkue oli jopa parempi kuin vuoden 1970 mestaruusjoukkue, joka oli aikanaan yksi kovimpia maajoukkueita koskaan. Joukkueessa pelasivat sellaiset maestrot kuin Zico, Socrates, Falcao, Eder, Junior ja Cerezo.

Joukkue pelasi juuri sellaista sambafutista kuin brasilialaisilta osattiin odottaa, mutta heidän tehokkuutensa oli myös omaa luokkaansa.

Joukkue voitti alkulohkonsa maalierolla 10-2.  Jatkolohkon ensimmäisessä ottelussa kaatui Argentiina maalein 3-1 ja lohkon viimeisessä ottelussa heille olisi riittänyt jatkoon pääsyyn tasapeli Italiaa vastaan.

Italia kuitenkin voitti ottelun 3-2 Paolo Rossin viimeistellessä hattutempun ja kaikkien aikojen joukkue tippui kisoista.

Brasilian 1982 joukkue kuitenkin jäi elämään omanlaisena moraalisena voittajana, koska he pelasivat niin upeaa ja näyttävää jalkapalloa, mikä sai elämyksiä janoavan suuren yleisön puolelleen. Tämän vuoksi moni nostaa heidät jalustalle siitä huolimatta, etteivät he lopulta nostaneetkaan mestaruuspokaalia.

Joukkue häviää epäoikeudenmukaisesti: Irlanti ja MM-karsinnat 2009: ”The Hand of Frog”

Ranska ja Irlanti kohtasivat toisensa marraskuussa 2009 panoksena pääsy maailmanmestaruuskisoihin. Voimasuhteet olivat ennen ottelua jo selvät, mutta moni uumoili, että karsinnat vahvasti pelannut Irlanti voisi haastaa ailahtelevasti pelanneen Ranskan.

Ensimmäinen osaottelu Dublinissa päättyi Ranskan 0-1 voittoon ja moni uskoi irlantilaisten olleen jo lyötyjä.

Robbie Keane nakkasi pallon Ranskan maaliin 33 minuutin kohdalla ja peli oli jälleen tasan. Varsinainen peliaika ei tuonut ratkaisua otteluun, joten ottelu venyi jatko-otteluun asti.

Jatko-ottelussa tapahtui sitten jotain pöyristyttävää.

Jatko-ottelun 12 minuutilla Ranskalle tuomittiin vapaapotku keskialueelta, jonka Florent Malouda toimitti kuudentoista alueen perukoille tolpan juureen. Thierry Henry otti pallon haltuunsa ja syötti pallon maalin edustalle, josta William Gallas puski lähietäisyydeltä ranskalaiset 2-1 johtoon.

Irlantilaiset aloittivat välittömästi maalin protestoimisen vedoten käsivirheeseen ja pian seuranneesta hidastuksesta jokainen tv-katsoja näki, Henryn siirtävän palloa tietoisesti kädellään helpottaen syöttämistään. Selvä virhe jäi ottelun tuomaristolta näkemättä ja maali hyväksyttiin.

Irlanti ei pystynyt tästä enää nousemaan ja Ranska eteni vuoden 2010 maailmanmestaruuskisoihin.

Ottelun jälkeisessä haastattelussa Thierry Henry myöntää pelanneensa palloa kädellään ja saaneen siitä hyötyä joukkueelleen, mutta väitti haastattelussa, että kuka tahansa olisi tehnyt tilanteessa samoin.

Jalkapalloa seuraava maailma ja etenkin irlantilaiset kävivät ottelusta kuumana hyvin pitkään. Irlantilaiset saivat osakseen laaja-alaista myötätuntoa, koska monien mielestä heitä oli kohdeltu todella tärkeässä ottelussa äärimmäisen epäoikeudenmukaisesti.

Asiaa puitiin Irlannin parlamenttia myöten ja Irlannin jalkapalloliitto pyysi jopa uusintaottelua, sekä penäsi FIFA:lta mahdollisuutta osallistua maailmanmestaruuskisoihin ylimääräisenä joukkueena.

Arveltavaksi toki jää, olisiko Irlanti pystynyt voittamaan ottelua mahdollisessa rangaistuslaukauskilpailussa, mutta kyseisellä tuloksella heidät muistetaan karmeaa vääryyttä kokeneina ”moraalisina voittajina”.

Monessa irlantilaisessa kodissa varmasti nautittiin täysin rinnoin, kun Ranska kompasteli Etelä-Afrikan kisoissa ja jäi surkealla pelillä jo alkulohkoon.

Menestys vaikka mitään ei odotettu: Islanti EM-kisat 2016

On vielä olemassa yksi moraalisten voittajien kategoria, eli omien- ja muiden odotuksien ylittäminen. Moraalisessa voittamisessa on kyse siitä, että joukkue voittaa jotain abstraktisti merkittävää, vaikka he eivät virallista palkintoa voitakaan.

Ensimmäisessä kategoriassa Brasilian joukkue voitti kauniilla ja näyttävällä pelaamisellaan statuksen legendaarisena jalkapallojoukkueena, mutta tässä kategoriassa esteettisyyden sijalle nostetaan yllätyksellisyys.

Islanti ei varmasti kerännyt kenenkään mielestä tyylipisteitä selviytyessään vuoden 2016 EM-kisoihin. Myöskään Islannin otteet kentällä eivät täyttäneet monenkaan mielestä viihdyttävän jalkapallon kriteereitä ja usein Islannin peliesityksiä kuvailtiin antijalkapalloksi. Tämän vuoksi Islanti jakoi mielipiteitä, mutta yksi asia oli ainakin varmaa: he saavuttivat kisoissa huomattavasti enemmän, kuin kukaan olisi uskonut.

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=xwNlM5JEz0g[/embedyt]

Vaikka asiaa kuinka kääntelisi, oli Islannin menestys aivan sensaatiomaista. Putoaminen Ranskaa vastaan puolivälierässä tuntui varmasti hetkellisesti pahalta, mutta kokonaisuutena Islanti muistetaan joukkueena, joka pelatessaan omilla vahvuuksillaan kiusasi isompia joukkueita ja sai näin monet neutraalit katsojat puolelleen.

Lopuksi

Kuten jo alussa todettiin, moraalinen voittaminen ei ole moraalinen kategoria, mutta tarkastelemalla käsitettä ja ilmiötä saadaan esille sellaisia hyveitä, joita katsojat sekä lajin harrastajat toivoisivat jalkapallon ilmentävän.

Parhaiden pelaajien ja joukkueiden pitäisi voittaa reilun pelin periaatteiden valossa, ja viihdyttävä jalkapallo arvostetaan huomattavasti korkeammalle kuin ns. tulosjalkapallo. Viihdyttävyys on tietenkin jokaisen katsojan silmässä.

The post Moraaliset voittajat appeared first on Byyri.

Tunteita puolin ja toisin

Islannin miesten jalkapallomaajoukkue pelasi itsensä jalkapallokartalle päästessään vuoden 2016 EM-kilpailuihin ja esiinnyttyään siellä edukseen. Alkujaan puolustusvoittoinen ja taisteleva altavastaaja keräsi sympatiaa jalkapallon ystäviltä ympäri maailmaa kiusatessaan isompiaan. Pienen saaren kisaurakkaa ja kansaa seurattiin tiiviisti, ja Islanti rynnisti sensaatiomaisesti kahdeksan parhaan joukkoon.

Kisojen kenties puhutuin joukkue hankki nopeasti itselleen myös arvostelijoita, joita valtava hehkutus ja Islannin yksipuolinen pelityyli alkoi ärsyttää.

Ensimmäistä kertaa maailmanmestaruuskilpailuihin selviytynyt joukkue jatkaa totutulla tyylillään tänäkin kesänä. Avausottelu Argentiinaa vastaan päättyi komeaan 1–1-tasapeliin. Kotimaassaan joukkue nauttii tietysti valtaisaa suosiota, josta osoituksena toimivat lauantaisen ottelun katsojaluvut: televisionkatselijoista 99,6 prosenttia seurasi maajoukkueen kamppailua.

Muualla on ollut havaittavissa jonkinlaista kyllästymistä loputtomalta tuntuvaan Islannin ihasteluun. Joidenkin silmissä sympaattisuus on karissut pois islantilaisten yltä, ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvan keskustelun perusteella ainakin monet suomalaiset ovat ärtyneet ylenpalttisesta Islanti-ylistyksestä. Alun perin futishipsterien hypettämästä jalkapallokääpiöstä on kasvanut ihailtu ja inhottu outolintu, jonka tarina herättää tuntemuksia laidasta laitaan.

Mistä on Islanti tehty?

Eräs syy vastareaktioihin on Islannin pelaajamateriaalin aliarvioiminen. Monia on alkanut ärsyttää jatkuva pienen kansakunnan ja pelaajien siviiliammattien korostaminen. On totta, että maalivahti Hannes Þór Halldórsson on ohjannut muun muassa musiikkivideoita. On totta, että laitapuolustaja Birkir Már Sævarsson on uransa ehtoopuolella palannut Reykjavikiin ja pelaamisen ohella työskentelee pakkaajana suolatehtaalla.

Pääasiassa maajoukkue kuitenkin koostuu piinkovista jalkapalloammattilaisista, jotka muodostavat vuosien mittaisen yhteisen kokemuksen myötä todella yhtenäisen kollektiivin. Joukkueen tärkeimmät pelaajat ovat suurinpiirtein kolmekymppisiä, ja pelanneet yhdessä poikamaajoukkueista asti. Tämänkaltaisesta pitkäkestoista yhteispeliä on vaikea väheksyä maajoukkuepalloilussa.

Kisajoukkueesta kaksi pelaajaa tulevat Islannin liigasta, mutta muuten kokoonpanosta löytyy miehiä muun muassa Serie A:sta, Valioliigasta, Bundesliigasta, Venäjän ja Hollannin pääsarjoista sekä Englannin mestaruussarjasta. Ei ole siis ihme, että joukkue on valmis haastamaan isojakin maita. Miksi mediassa sitten toitotetaan jatkuvasti pelaajien sivubisneksistä tai pienestä kotikylästä?

Median tehtävä on luoda kiinnostavia tarinoita, joita ihmiset haluavat kuluttaa ja joista he haluavat puhua kahvipöydissä, Twitterissä, tai missä ikinä. Daavid vastaan Goljat -asetelma sekä pienuuden ja sympaattisuuden korostaminen myyvät hyvin, oli niissä liioittelua tai ei. Kun otetaan lähtökohdat huomioon, Islannin menestys on kokonaisuudessaan mieletön saaga.

Jos maa onnistuu vakiinnuttamaan asemansa arvokisakävijänä, uutuudenviehätys ja pelaajien taustojen eksotisointi vähenevät, mutta toistaiseksi Islannissa riittää ammennettavaa.

Antijalkapalloa?

Monia sulavan jalkapallon ystäviä hiertää luonnollisesti Islannin omintakeinen pelityyli, jota harvemmin on totuttu näkemään huipputasolla. Joukkue nojaa aggressiiviseen asennepelaamiseen puolustaen syvällä omassa päädyssä. Jokainen sivurajaheitto omalla hyökkäyskolmanneksella on erikoistilanne, joista Islanti on viime vuosina onnistunut tekemään kosolti maaleja.

Pelaamista on haukuttu jalkapallon vastaiseksi ja tylsäksi.

Toistaiseksi se on kuitenkin ollut tehokasta. Argentiinalla oli vaikeuksia löytää murtautumispaikkoja, kun islantilaiset pyörivät herhiläisinä Lionel Messin ja kumppaneiden kimpussa.

Toden totta, Islannin pelaamaa jalkapalloa ei voida kuvailla klassisen kauniiksi. Tiukka puolustaminen ja vastaiskujen kyttääminen saattavat vaikuttaa puuduttavalta, varsinkin jos vastustaja joutuu hakkaamaan päätänsä seinään eikä löydä ratkaisuja. Kliseisesti voidaan sanoa, että Islanti pelaa omilla vahvuuksillaan. Pienempiään vastaan pelatessa joukkue on silloin tällöin ollut vaikeuksissa. Kun sen on täytynyt ottaa ottelussa pallollinen vastuu, Islannin pelaaminen ei ole ollut parhaimmillaan.

Vaikka jalkapallo on viihdettä, ei Islannin kaltaisella joukkueella ole vastuuta viihdyttävyyden pyrkimisestä, vaan se haluaa vain ja ainoastaan maksimoida menestymismahdollisuutensa. Tämän joukkue on edellisen valmentajan Lars Lagerbäckin ja nykyisen luotsin Heimir Hallgrímssonin aikakaudella omaksunut hyvin.

Tuntuu siltä, että Islanti saa vielä hyvän aikaa pitää altavastaajan ja yllättäjän asemansa, vaikka pelaajamateriaalinsa puolesta joukkue on varsin kilpailukykyinen monien maiden kanssa. Vähälukuinen kansa ja eksoottinen maantiede – kuten myös fyysinen pelitapa – takaavat sen, että islantilaisia pidetään aina voittajina ja selviytyjinä.

Voitto tai tasapeli on hieno saavutus, tappiokin usein kunniakas saavutus isompaa maata vastaan, oli vastassa sitten kuka tahansa. Milloin joukkueelle saa alkaa esittää isompia vaatimuksia?

Suomalaisilla erityinen syy

Onko kyse suomalaisesta kateudesta? Pienuudellaan brassaileva Islanti on muistutus siitä, että Suomenkin kokoiselta valtiolta voidaan realistisesti odottaa kisapaikkaa.

”Väkiluvultaan Espoon kokoinen Islantikin on kisoissa. Suomalainen jalkapallo on tuomittu kurjuuteen”, on saattanut Huuhkajia henkeen ja vereen kannattava henkilö kuulla sunnuntaiseuraajalta. Valtaosa erilaisista mittasuhteiden ja kokoluokkien vertailuista on mielenkiintoista ja niistä saa tehtyä raflaavia knoppeja, mutta varsinaisen analyysin kannalta ne ovat usein epäolennaisia.

Oli kateudella osuutensa tai ei, taustalla vaikuttaa myös eräs keskeinen ottelu parin vuoden takaa.

Suomalaisissa jalkapallokannattajissa närää Islantia kohtaan herättää luonnollisesti vuoden 2016 lokakuun kuudennen päivän tapahtumat. Suomi johti Reykjavikissa käytyä MM-karsintakamppailua lukemin 1-2 loppuhetkille asti, kunnes Alfreð Finnbogason tasoitti pelin lisäajan alussa ja viitisen minuuttia myöhemmin Ragnar Sigurðsson viimeisteli sääntöjenvastaisesti, mutta hyväksytysti voittomaalin sinetöiden suomalaisten painajaisen.

Voitolla Huuhkajien karsintataipale olisi saanut toisenlaisen käänteen, mutta sen sijaan ottelu jäi historiaan yhtenä katkerimmista suomalaistappioista. Voitto edelliskesänä EM-kisoissa vakuuttaneesta Islannista olisi ollut makea osoitus suomalaisesta jalkapallokyvykkyydestä.

Itsetietoinen kansa

Katsomon puolella ja kaduilla islantilaisfanit vaikuttavat itsevarmoilta, ehkä jopa ylimielisiltä. Islantilaiset ovat pankkikriisinsä jälkeen löytäneet itsestään sen saman kansan, joka vuosituhannen taitteessa kieri varallisuudessa ja matkusteli maailmalla. He haluavat näyttää nauttivansa täysin rinnoin siitä, että heidän kotimaansa paistattelee suurissa parrasvaloissa.

Ja se Hú-huuto. EM-kisojen aikana islantilaisfanien helposti matkittavasta huudosta tuli ilmiö. Nopeasti kävi myös ilmi, ettei kyseinen chant ollut suinkaan islantilaisten keksimä, vaan se oltiin omaksuttu muualta. Yksinkertaisuudessaan ja usein toistettuna huudosta on muodostunut jokseenkin rasittava, vaikkakin se on yhä varsin vaikuttava.

Huutoon on reagoitu muiden maiden kannattajien toimesta. Jo mainitussa Islannin ja Suomen välisessä kohtaamisessa suomalaiskannattajat vastasivat kuuluvasti rikkomalla huutosarjaan kuuluvan hiljaisuuden lainauksella Frederikin Tsingis Khanista. MM-kisojen avausottelussa argentiinalaiset puolestaan huusivat jokaisella kerralla infernaalisesti peittäen islantilaisten huhuilun tehokkaasti.

Tulevaisuus auki

Nähtäväksi jää, jatkuuko Islannin arvokisaputki tulevaisuudessa, kun nykyiset luottopelaajat vanhentuvat. Ainakin juniorituotantoon on satsattu. Infrastruktuuri on kunnossa ja resurssit kohdennetaan oikein. Arvokisapaikat ovat tehneet kansasta jalkapallohullun, joten panostukset nuorten jalkapalloiluun ovat varmasti laajalti hyväksyttyjä.

Ei kuitenkaan kannata mennä asioiden edelle. Islanti kohtaa näissä MM-kisoissa alkulohkossaan vielä Nigerian (22.6.) ja Kroatian (26.6.). Laadukkaassa lohkossa paikka kahden kärjessä on kiven takana, mutta avausottelun tasapeli avaa mahdollisuuksia vaikka mihin. Paikallinen kansa lienee tyytyväinen jo nykyiseen suoritukseen, mutta janoaa tietysti myös jatkopelejä.

Kaksi vuotta sitten Islanti pelasi itsensä Euroopan kartalle, mutta näytettävää riittää vielä. Avausottelu antoi lupaavan osoituksen joukkueen iskukyvystä. Islannilla on edessään vielä ainakin kaksi ottelua aikaa saada uusia ystäviä – ja vihaajia.

Kuva – The18

The post Mikä Islannissa ärsyttää? appeared first on Byyri.