17-vuotiaana uransa jo kertaalleen lopettanut Sakari Tukiainen pelaa kymmenen vuotta myöhemmin elämänsä jalkapalloa. Ennen kaikkea Atlantis FC:n 40 maalin ennätyskaudestaan muistettava kärkimies pelasi itsensä kuluneella kaudella Tanskan NordicBet Ligan eli toisen sarjatason kuumimpien hyökkääjänimien joukkoon.

Tukiaisen edustaman Thisted FC:n kausi päättyi viime lauantaina 1–1-tasapeliin Næstved BK:n vieraana. Se, että sarjajumboksi jäänyt Thisted hakee ensi kaudella vauhtia kolmannelta sarjatasolta, oli varmistunut jo viikkoa aiemmin. Joukkue voitti kevätkaudella vain kaksi ja hävisi peräti kymmenen ottelua.

– Kevät oli nihkeä koko joukkueellemme. Seurassa oltiin jo kauden aikana tehty suunnitelmia tippumisemme varalle, eikä säilymiseen juuri panostettu. Meininki oli muutenkin aika amatöörimäistä verrattuna muihin ykkösdivarijengeihin, Tukiainen toteaa.

Aiemmin FC Floran sekä RoPS:n paidoissa pelannut Tukiainen kertoo, että Thistedin resurssit olivat kaikin puolin varsin vaatimattomat. 40 000 asukkaan kunnasta ponnistava seura ei olisi pystynyt jatkamaan NordicBet Ligassa heikon taloustilanteensa takia, vaikka sarjapaikka olisikin säilytetty.

Joukkueen kaudesta tuli pannukakku, mutta kausi oli Tukiaiselle henkilökohtaisesti menestyksekäs. Hyökkääjä iski komeat 13 osumaa, joilla irtosi maalipörssin neljäs sija. Thisted teki sarjassa vähiten maaleja (35), ja joukkueen toiseksi parhaan maalintekijän saldoksi jäi neljä rysää.

– Olisi kausi voinut omaltakin osaltani paremmin mennä, mutta olen olosuhteet huomioiden tyytyväinen maalimäärääni. Tavoitteeni olivat ennen kautta maalipörssin kärkipäässä, ja olisin toki halunnut voittaa maalipörssin. Toivottavasti edustan ensi kaudella joukkuetta, jossa minulle pelataan enemmän palloa.

Tulevaisuus auki

Tukiainen oli jo talvella lähellä siirtyä uusiin maisemiin, mutta mies jäi kuin jäikin Thistediin. Seurapomo Karl Kristian Guldhammer lausui tanskalaismedialle, että kiinnostusta oli sekä Tanskasta että muista Pohjoismaista. Tukiainen myöntää huhut ja kertoo, että silloinen siirto kariutui vasta viime metreillä.

Tulevan kauden seura ei ole vielä tiedossa, mutta Tukiainen tapaa lähiaikoina erään tanskalaisseuran edustajan, minkä jälkeen hyökkääjä palaa Suomeen lomailemaan. Himoharjoittelijana tunnettu Tukiainen on jatkanut omatoimista treenaamista Tanskassa, ja hän aikoo viettää suuren osan lomastaan jalkapallokentillä.

– Minulle ei ole väliä, pelaanko jatkossa Tanskassa tai jossain muussa maassa. Toivon vain löytäväni seuran, jossa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen – hyvän joukkueen, jolla on hyvät olosuhteet. Mietimme agenttimme kanssa parasta vaihtoehtoa, Tukiainen kertoo.

– Seuraava tavoitteeni on päästä pelaamaan pääsarjafutista. Haluan ottaa urallani selkeän askeleen eteenpäin.

The post Sakari Tukiainen etsii uusia haasteita huippukautensa jälkeen – paljastaa seuraavan tavoitteensa appeared first on Byyri.

Maassa, jossa jäsenet omistavat seurat niin sanotulla 51%-säännöllä, Alex Ryssholm ja AFC Eskilstuna ovat poikkeus. Ihan kuin Saksassa, missä jäsenomistussääntö kulkee nimellä 50+1, löytyy kuitenkin henkilöitä, jotka haluavat taivuttaa sääntöjä omien etujen haalimiseksi. Vaikka AFC onkin teoriassa samalla tavalla jäsenomistettu kuten Malmö, Djurgården tai Örgryte, kulisseissa meno ei ole samanlaista.

Neuvostoliitto

Alex Ryssholm, mies AFC Eskilstunan takana, saapui Neuvostoliitosta Ruotsiin vuonna 1989 vain pari vuotta ennen Neuvostoliiton hajoamista.

Alex Ryssholm syntyi 23. huhtikuuta 1958 Rostov-na-Donussa, Etelä-Venäjällä. Ryssholm-nimen hän otti itsellensä muutettuaan Ruotsiin, ja miehen alkuperäinen sukunimi on jäänyt hämärän peittoon. Suurimman osan lapsuudestaan Alex vietti lastenkodissa, ja vain välillä äiti toi poikansa kotiin pariksi päiväksi.

Alexin isä paiski töitä puna-armeijan riveissä, ja ei ollut Alexin tai lapsensa äidin kanssa kotona juuri koskaan. Teini-ikäisenä perhe muutti silloiseen Leningradiin, eli Pietariin. Koulussa Alex kiinnostui arkkitehtuurista, kunnes palvelusaika koitti ja 18-vuotiaana edessä oli siirtyminen armeijaan. Ensimmäiset puolitoista vuotta Alex oli sijoitettuna Karakumin aavikolla sijaitsevaan tukikohtaan, joka on osa nykypäiväistä Turkmenistania.

Leningradiin hän palasi 1978, juuri ajoissa ennen Neuvostoliiton hyökkäystä Afghanistaniin joulukuussa 1979. Moni entinen sotilasveli lähti sotimaan mujahidin-sissejä vastaan, ja moni heistä ei ikinä palannut.

Palattuaan Leningradiin, Ryssholm aloitti yliopistossa oikeustieteen opinnot  Jo 21-vuotiaana MVD poimi hänet koulunpenkiltä kersantiksi poliisilaitokselle. Ryssholmista tuli nuorin esimies Leningradin poliisissa, jossa hänen päätehtävänään oli jengirikollisten, eli mafian, tutkinta ja syyttäminen oikeuden edessä.

Neuvostoliiton pahamainen mafia eli jonkinlaista kulta-aikaa 1980-luvulla, kun glasnost ja perestroika vallitsi.

Ryssholmin mukaan 80-luku Neuvostoliitossa oli ”hullua aikaa”. Hän itse, läheiset, kollegat ja ystävät olivat tottuneet elämään jatkuvan uhan ja väkivallan varjossa. Leningradissa jotkut yrittivät muun muassa siepata Ryssholmin neljävuotiaan pojan, Maxin. Vaikka Ryssholm yritti päästä eroon alamaailmasta, ja muutti Kaukasiaan yritysasianajajaksi, hänen vihollisensa seurasivat perässä. Ajoittain Ryssholmin talo pengottiin läpi, ihan vain muistutukseksi, että vaara vaanii lähellä.

Vuoden 1989 lopussa Ryssholm oli saanut tarpeekseen Neuvostoliitosta. Hän ei halunnut enää elää jatkuvassa ahdingossa, eikä nähnyt itseään palvelemassa Neuvostoliiton virkavallassa vallitsevan ideologian aikana. Neuvostoaikana, eikä välttämättä nytkään, päässyt kuin tietylle tasolle hierarkiassa, jos ei omannut samanlaista ideologiaa.

Ryssholmin tytär Olga, ja todennäköisesti myös hänen ensimmäinen vaimo, jäivät rautaesiripun taakse. 18-vuotias Olga löytyi vuonna 2000 kuolleena yöjunasta Pietarin ja Moskovan välillä. Tiettävästi tapaus jäi selvittämättä.

Yhdysvaltojen sijasta Ruotsiin

Ryssholmin alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Yhdysvaltoihin, mutta välilasku Ruotsissa muutti kaiken. Ei ollut kovin yleistä, että neuvostovirkamies muutti ulkomaille, joten laskeuduttuaan Ruotsiin alkoi laaja selvitys miehen aikeista Ruotsin suojelupoliisiin (Säpo) toimesta. Säpo kuitenkin pystyi vahvistamaan monia asioita hänen taustoistaan, toki luonnollisesti ei kaikkea, ja lopuksi Ryssholm saikin oleskeluluvan Ruotsista.

Ruotsissa Ryssholm ryhtyi heti toimeen.

Vaikka mies ei ole esimerkiksi Roman Abramovitšin kaltainen oligarkki, hän kuitenkin käytti tietyllä tapaa samankaltaista tietä menestyäkseen liikemiehenä. Päivänselvää on, että Ryssholm ei pystynyt ostamaan valtion omaisuutta kuten oligarkit, mutta kyllä hän käytti Neuvostoliiton hajoamista hyväkseen. Ensimmäisinä vuosina hajoamisen jälkeen venäläinen auttoi ruotsalaisia yrityksiä, kuten Scaniaa, Spendrupsia ja Volvoa, ja haali markkinaosuuksia uudella itämarkkinalla.

Vuonna 1994 Ryssholm perusti oman yrityksen, Busmarket Swedenin, joka päätoimisesti aloitti käytettyjen bussien ja kuorma-autojen myynnin entisen Neuvostoliiton alueille. Reilun 20 vuoden aikana Busmarket Sweden on menestynyt kohtuullisen hyvin, ja Ryssholm on tätä myöten päässyt toteuttamaan unelmaansa: auttamaan lapsia.

Omien sanojensa mukaan Ryssholm nimittäin eli ajoittain katulapsena pienenä, ja AFC Eskilstuna on hänen tapansa auttaa tämän päivän lapsia. Kun toiset rikkaat ovat kiinnostuneita kultaisista autoista ja räikeästä elämäntavasta, Ryssholm mieluiten sijoittaa rahansa omaan jalkapalloakatemiaansa.

Kiinnostus herää jalkapalloa kohtaan

Ryssholm löysi jalkapallon uuden vaimonsa pojan kautta, joka pelasi paikallisessa junioriseurassa Tukholmassa. Poikapuolen valmentajana toimi 18-vuotias Hamid Kabodvand, joka työskenteli pikaruokaravintolassa ja unelmoi urasta tunnettuna päävalmentajana. Ryssholm näki hänessä kunnianhimoa, joka teki vaikutuksen, ja mitä luultavammin Ryssholm näki myös nuoren itsensä Kabodvandissa. Sen lisäksi Ryssholm oli vaikuttunut siitä, miten paljon iloa jalkapallo toi nuorille lapsille ympäri Tukholmaa.

Ryssholm halusi tarjota lahjakkaille lisää mahdollisuuksia ammattilaisuuden tavoitteluun ja perusti vuonna 2007 Athletic FC Academyn.

Alkuaikoina Athletic FC järjesti harjoituksia pelaajille, jotka halusivat treenata omien jengiensä treenien lisäksi. Hiljalleen yhä enemmän ja enemmän uusia pelaajia liittyi henkilökohtaisiin harjoituksiin, joita veti Kabodvand ja muut valmentajat. Näistä pelaajista muodostui lopulta oma juniorijoukkue.

He, jotka olivat 16 vuotta tai vanhempia, muodostivat edustusjoukkueen, Athletic FC:n, joka alkoi pelata Division 3-sarjaa (5. sarjataso). Mutta pystyäkseen motivoimaan nuoria kykyjä, joukkue viidennellä sarjatasolla ei riittänyt. Sattumalta Ryssholm löysi kolmannella sarjatasolla pelaavan joukkueen, joka kiireisesti tarvitsi taloustilanteeseensa apua. Ryssholm otti ohjat Väsby Unitedista vuonna 2012 ja souti uppoavan laivan taloudellisesti kuiville.

Väsby on lähiö Tukholman pohjoispuolella, ja Väsby United fuusioseura perinteisestä Wäsby IK:sta sekä Nobis AB:n omistaja Alessandro Catenaccin FC Café Operasta. Nobis omistaa pari kuuluisaa tukholmalaisravintolaa, josta seuran nimi juontaa juurensa. Tietovisakilpailujen ystävänä voin kertoa, että entinen UEFA:n puheenjohtaja Lennart Johansson on myös tekemisissä Nobisin kanssa. Ruotsalaiset mestarijoukkueet ovat nostaneet Johanssonin mukaan nimettyä pokaalia jo vuodesta 2001.

Sekä Väsby IK että FC Café Opera pelasivat ennen fuusiota 2005 toiseksi ja kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Uuden seuran edustusjoukkue lähti kaudella 2005 pelaamaan Superettania, mutta eivät ikinä oikeastaan saaneet hommaa toimimaan ja kauden 2006 päätteeksi Väsby United putosi kolmannelle sarjatasolle. Kolme kautta myöhemmin paluu Superettaniin oli edessä, mutta visiitti jäi vain yhden kauden mittaiseksi. Hissijoukkueen leima ei kadonnut fuusiossa.

AFC Unitedin pelaajia parakkiensa ulkopuolella. Kuva: Magnus Hallgren/dn.se

Ensimmäiset kaksi kautta Ryssholmin uudelle seuralle olivat katastrofeja, kun päätavoite oli nousu.

Kaudella 2012, Väsby United päätyi 11. sijalle Division 1 Norrassa, ja 2013 sijoitus oli vain pykälän verran parempi samassa lohkossa. Nimenvaihdon tehnyt AFC United värväsi valmentajaksi Özcan Melkemichelin, joka aikoinaan Syrianskassa teki kovaa jälkeä nostamalla pienen seuran Allsvenskaniin asti, ja voitti myös viime vuonna Ruotsin cupin Djurgårdenin peräsimessä.

Tämä oli jälkikäteen todettuna nappihankinta, sillä AFC voitti oman Division 1 -lohkonsa kolmella pisteellä ennen IK Frejtä, ja Ryssholmin unelma Allsvenskan-joukkueesta oli nyt vain yhden nousun päässä.

Negatiivista julkisuutta

Vaikka kentällä kulki paremmin, kentän ulkopuolella AFC oli tasaisin väliajoin negatiivisessa julkisuudessa.

Jo vuonna 2013 Offside teki jutun AFC:stä, jossa esiin nostettiin pelaajien palkkatilanne. Osa pelaajista tienasi 2 500 kruunua kuussa (noin 250 euroa), ja vaikka asunto kuuluikin kaupan päälle, oli tämä kaukana minimipalkasta. Useimpien pelaajien ’asunnot’ olivat parakkeja alueella jonne Ryssholm halusi rakentaa AFC:lle harjoituskeskuksen, mutta paikalliset viranomaiset eivät myöntäneet Ryssholmin yhdeksän hehtaarin alueella rakennuslupia.

Kesken kauden 2013, seuran urheilutoimenjohtaja ehdotti pelaajille, jotka tienasivat yli 10 000 kruunua kuukaudessa, palkan alennusta tasan 10 000 kruunuun. Ehdotuksesta oli vaikea kieltäytyä, sillä muuten Ryssholm hakisi seuran konkurssiin. Lopulta kyse oli neljästä pelaajasta: Richard Jonson, Haris Laitinen, Alagie Sosseh ja Sebastian Senatore, jotka pelasivat seurassa korkealla palkalla Allsvenskan-meriittiensä turvin.

Tilanne raukesi siihen, kun pelaajat jättivät seuran ja saivat kolmen kuukauden sovinnon, mutta kyllä tällainen menettely vaikutti hyvin itäeurooppalaiselta, eikä ollenkaan ruotsalaiselta tavalta toimia.

Vain lyhyesti tämän jälkeen, vuonna 2014, seura siirtyi Solnaan, Tukholman naapurikuntaan, joka lähinnä tunnetaan AIK:n kotipaikkana. AFC valitsi kotistadionikseen Skytteholmin, joka on kivenheiton päässä siitä, missä Råsunda aikanaan komeili. Sekoilut jatkuivat Solnassakin, kun kaudella 2015 Svenska Spel poisti kaikki AFC:n ottelut pelivalikoimastaan. UEFA ja Ruotsin Palloliitto SvFF olivat laatineet raportin epäilystä ottelumanipulaatiosta.

Kaudella 2016, Ryssholmin unelma toteutui vihdoin. AFC pelasi hyvän kauden, ja toinen sija oikeutti suoraan nousuun Allsvenskaniin.

AFC:n kotikenttä Skytteholm ei kuitenkaan täyttänyt stadionkriteerejä, joten sirkus paketoitiin jälleen kerran ja siirrettiin tällä kertaa 100 kilometriä länteen Eskilstunaan. Seura vaikutti vihdoin olevan jonkinlaisessa harmoniassa, sillä Eskilstunassa oli suhteellisen komea stadion ja kaupungissa oli ollut aiemminkin Allsvenskanissa pelaava jengi, vaikkakin viime kerrasta oli jo yli 60 vuotta aikaa.

Myös sopimus paikallisen Eskilstuna Cityn kanssa tehtiin, jotta AFC pääsisi lähemmäksi paikallisia ihmisiä. Eskilstuna City on sekin pelannut yhden kauden Allsvenskanissa, kaudella 1924/25, joten ehkä huippujalkapalloa janoava kaupunki auttaisi myös AFC:n toiminnan uudelle tasolle?

AFC:n ensimmäinen Allsvenskan-kausi oli kuitenkin, jos ei häpeällinen, niin ainakin katastrofi. Vasta 15:nnellä kierroksella joukkue otti ensimmäisen voittonsa, ja lukuun ottamatta suuria vierasfanijoukkoja stadion ammotti tyhjyyttään. Vain ottelut kolmea suurta tukholmalaisjoukkuetta vastaan olivat loppuunmyytyjä, mutta silloinkin suurin osa katsojista oli vierasjoukkueen kannattajia.

AFC Eskilstunan nousua Allsvenskaniin juhlittiin viime marraskuussa. Kuva: AFC Eskilstuna

Kaudella 2018 AFC pelasi, katsoen lähivuosina Allsvenskanista tippuneita joukkueita, yllättävän hyvän kauden. Joukkue oli kolmas Helsingborgin ja Falkenbergin jälkeen, ja pääsi karsimaan paikasta pääsarjassa IF Brommapojkarnaa vastaan. AFC hoiteli otteluparin ja teki paluun Allsvenskaniin. Ensi kaudella voimme odottaa näkevämme kypsemmän AFC:n kuin viimeksi, mutta isoin kysymys on, kuinka kauan vanheneva Ryssholm jaksaa seuraa pyörittää?

Lähteet: Offside, Eskilstuna Kuriren, Fotbollskanalen

The post AFC Eskilstunan omistaja hämmentää Ruotsissa – Alex Ryssholm pakeni Neuvostoliitosta ja päätyi fuusioseuran johtoon appeared first on Byyri.

Ensi syksynä 22 vuotta täyttävä Hostikka kipittää verrattain nuoresta iästään huolimatta ammattilaiskentillä nyt jo neljättä kauttaan.

Palataan kuitenkin aikaan ennen Puolaa ja Lahtea. Ensimmäisen kerran Hostikka veti nappulakengät jalkaansa Järvenpään Palloseuran riveissä, mistä matka jatkui teini-ikäisenä JäPS:n yhteistyöseura Pallokerho Keski-Uusimaahan. Toisin kuin moni muu jalkapalloa ammatikseen harjoittava, ei Hostikka vielä juniorisarjoja kolutessaankaan edes leikitellyt ajatuksella ammattilaisurasta.

– Ei se pelaaminen tai harjoittelu ennen FC Lahteen siirtymistä oikeastaan ollut vielä kovin tavoitteellista. Omaehtoinen harjoittelu oli lähinnä sitä, että kesät potkittiin ulkona kavereiden kanssa, eikä ammattilaisuus ollut varsinaisesti käynyt mielessäkään, Hostikka toteaa pienen miettimisen jälkeen.

Yllättäen ammattilaiseksi

Oli kyse sitten huvitellen kertyneiden harjoittelutuntien huomaamattomasta kasautumisesta tai lahjakkuudesta, ensimmäisellä varsinaisella aikuisten sarjoissa pelatulla kaudellaan Hostikka otti valtavia pelillisiä harppauksia eteenpäin. Kesällä 2015 Kakkosessa annetut maalisyötöt ja neljä iskettyä osumaa veivät tien FC Lahden testiin, jonka aikana Hostikan potentiaali kävi viimeistään selväksi.

– Lahdessa pääsin tosi nopeasti sisään joukkueeseen. Uskoin, että peliaikaa olisi varmasti luvassa, mutta kieltämättä pikainen nousu avauskokoonpanoon ja kentällä tulleet onnistumiset menivät yli omien odotusten. Kaikki kävi yllättävän nopeasti.

Ensimmäisellä Veikkausliiga-kaudellaan Hostikka maalasi kakkosdivarin tavoin neljästi, minkä lisäksi tilastoihin kirjautui seitsemän maalisyöttöä. Vaikka vuoden tulokkaan palkinto meni kauden päätteeksi eittämättä ansaitusti Mikael Soisalolle, ei Hostikankaan nimitys olisi ollut vääryys.

Onnistunut debyyttikausi toi mukanaan myös järvenpääläissyntyisen ensimmäisen juniorimaajoukkuekutsun. Huuhkajien matkaan Hostikka pääsi ensimmäistä kertaa Abu Dhabin harjoitusleirille tammikuussa 2018.

Viime vuoden aikana unelma ulkomaista alkoi tuntua realistisemmalta, ja nuorukainen päätti tarttua tilaisuuteen, kun tarjouksia alkoi pari kuukautta sitten kunnolla tipahdella. Tarjottimella oli muitakin vaihtoehtoja, niin Suomessa kuin ulkomaillakin, mutta Pogón Szczecinin osoittama konkreettinen kiinnostus käänsi vaakakupin lopulta Itämeren etelärantaa kohti.

– Rahasta siirrossa ei ollut kyse. Puolassa tuntui olevan kokonaisvaltaisesti paras paketti tarjolla. Huomasin, että seura oli oikeasti kiinnostunut, mikä tietysti miellytti erityisesti. Esimerkiksi valmentajan kanssa juttelin pitkällisesti puhelimessa jo ennen kuin olin edes käynyt paikan päällä Puolassa. Myös pallonhallintaan perustuva pelitapa viehätti ajatuksena ja esimerkiksi sarjakärki Lechiaa vastaan oltiinkin vastikään selvästi hallitsevampi osapuoli.

Hyppy ulkomaille on urheilullisesti vaativa

Vaikka Hostikka on kokenut pärjäävänsä kohonneen tempon ja vaatimustason puristuksessa, myöntää hän avoimesti, että tasoero Puolan ja Suomen välillä on silti suuri – ehkä jopa suurempi kuin hän oli ennakkoon osannut odottaa.

– Pelin ja harjoitusten taso täällä on ollut erittäin positiivinen yllätys, vaikka se tuo tietysti samalla omat haasteensa mukanaan. Tekemisen taso on Suomeen verrattuna kokonaisvaltaisesti todella paljon korkeammalla tasolla. Erot näkyvät nopeasti lueteltuna niin tekniikassa, pallonhallinnassa kuin pelinopeudessakin. Yksilöt ovat yksinkertaisesti niin paljon parempia.

Vaikka pelillisesti Puolassa ollaan siis Hostikan mukaan kotimaan liigaa edellä aimo harppaus, on joukkueen toiminta aikataulullisesti ja harjoitusten sisällön kannalta tarkasteltuna ollut hyvin samankaltaista kuin FC Lahdessa.

– Treenit ovat tosi samankaltaisia Lahteen verrattuna. Alkulämmöt ovat sitä samaa, mitä Suomessakin joka puolella tehdään, ja pienpelejä ja höynää pelataan ihan samalla tavalla. Talvitauolla treenattiin pari kertaa päivässä, mutta nyt peliviikoilla vain kerran ja maanantaisin on yleensä vapaapäivä. Ohjattuja punttitreenejäkään ei ole oikeastaan ollut.

Santeri Hostikka siirtyi joulukuussa 3,5 vuoden sopimuksella Pogón Szczeciniin. Kuva: Santeri Hostikka.

Päivittäiset asiat hoituvat hyvin

Jalkapalloilullisten seikkojen ulkopuoleltakaan ei Hostikka ole löytänyt valitettavaa, päinvastoin. Arkiset asiat toimivat – ainakin lähes – samalla tasolla kuin Suomessa, ja kuten Lahdessa, on hän Puolassakin päässyt sosiaalisessa mielessä nopeasti sisään joukkueeseen.

– Käydään esimerkiksi aika usein syömässä joukkuekavereiden kesken. Meitä on täällä melko monta ulkomaalaista ja valmentajakin on saksalainen, minkä takia koppikieli on englanti. Muutenkin porukka puhuu täällä englantia yllättävän hyvin, ja se tietysti auttaa joukkueeseen sopeutumisessa. Fifan parissa tulee myös vietettyä aika paljon aikaa, ja olikin mukava huomata, että ainakin oman videopeliminän nopeusominaisuudet oli saatu siirron jälkeen kohdilleen, Hostikka virnistää.

Muun muassa saksalaisesta ja ruotsalaisesta kulttuuripiiristä vaikutteita ammentanut ja molempiin valtakuntiin myös historiansa aikana kuulunut Szczecinin kaupunki on suomalaisessa mittakaavassa kookas, joten tekemistä ja nähtävää riittää kuuleman mukaan myös neljän seinän ulkopuolella.

Hostikka kertoo seuran olleen myös erittäin kiitettävästi apuna käytännön asioiden järjestelyssä.

– Esimerkiksi kämppä hoitui todella kivuttomasti, stadionille omalta keskustassa sijaitsevalta asunnolta on noin muutama kilometri. Myös autokyydit moikkaamassa käyneelle kaverille hoituivat seuran puolesta.

Rooli ja tavoitteet selvenevät ajan kuluessa

Vielä haastattelua tehdessä Hostikka ei ollut sarjapeleissä päässyt haistelemaan ottelutunnelmaa katsomoa edempää. Viime viikonlopun kierroksella mies oli jo penkillä asti, vaikka virallinen debyytti jäikin vielä odottamaan itseään.

Omasta roolista ei vielä pitkällistä dialogia ole valmentajan kanssa käyty, mutta Hostikalla on kuitenkin suhteellisen selkeä kuva siitä, miten tilanne tulee luultavimmin etenemään.

– Todennäköisesti tulen pelaamaan totutusti lähinnä laidalla, mutta joitain minuutteja saattaa olla luvassa myös kymppipaikalla. Tarkemmin ei olla valmentajan kanssa vielä kuitenkaan roolituksesta juteltu. Tämän hetken ja kauden tavoitteena on totutella tasoon ja päästä säännöllisesti vaihdosta sisään. Ensi kaudella sitten luvassa on toivottavasti isompaa vastuuta, kun on päässyt vetämään täyden pre-seasonin joukkueen kanssa.

Vastuuta ja näyttöpaikkoja piti olla luvassa toteutunutta enemmän talvitauon harjoitusotteluissa, mutta suomalaistyypillisesti Hostikalla oli huonoa tuuria.

– Tarkoitus oli olla Moskovan Dynamoa vastaan avauskokoonpanossa, mutta menin loukkaamaan alkulämmittelyissä nivusta. Seuraava peli jäikin sitten kokonaan väliin, mutta Tanskan Odensea vastaan pääsin sentään mukaan viimeiseksi puoleksi tunniksi.

Hostikka on jäänyt maailmalla jalkapalloilevista suomalaisista kenties yllättävän vähälle huomiolle, kun siirtoa peilataan siihen, että Puolan pääsarjasta ei perinteisesti ole A-maajoukkueeseenkaan ollut hirveän pitkä matka. Se on toki osittain ymmärrettävää, koska vastuuta ei vielä ole irronnut.

Mikäli Hostikka kuitenkin kykenee tulevaisuudessa siunaantuvat näytönpaikkansa käyttämään, voi edessä olla vielä suomalaisittain komea ura.

Kuvat: Santeri Hostikka.

The post Santeri Hostikka on ponnistanut Järvenpäästä Puolan pääsarjaan – ”Kaikki kävi yllättävän nopeasti” appeared first on Byyri.

Vuonna 1985 syntynyt Ylivieskan Pallon kasvatti aloitti jalkapallon 10-vuotiaana seuran junioreissa. Pakola nousi edustusjoukkueen mukaan varsin nopeasti, sillä hän aloitti edustusjoukkueen mukana treenaamisen jo 16-vuotiaana. Kaudella 2003, samana vuonna kun Pakola täytti 18, hän teki läpimurron FC YPA:n edustusjoukkueessa ja Kakkosessa.

FC YPA oli pelannut Kakkosessa jo kaudella 2001, mutta visiitti oli ranskalainen. Kaudella 2002 nousu Kolmosesta Kakkoseen oli merkittävä, vaikka sitä ei tuolloin vielä moni tiennyt. Seura pelaisi samalla sarjatasolla vielä seuraavat 14 kautta. Tuona aikana seura kasvattaisi muun muassa Ville Saxmanin kaltaisia liigapelaajia.

– Tuostahan on jo vuosia vierähtänyt. Taisin nousta edustukseen aika nopeasti, jos oikein muistan. Treeneissä olin mukana jonkin verran kaudella 2002. Kausi 2003 oli läpimurtokausi, ja sen jälkeen olen pelannut melkein jokaisen pelin, jossa olen ollut mukana, Pakola muistelee.

”Juniorivuosilta tulevat mieleen Moisanderin veljekset”

Urallaan “Paksi” on pelannut lähinnä vasemmalla laidalla keskikentällä tai hyökkääjänä. Hänet tunnetaan etenkin monipuolisuudestaan. Eritysvahvuuksiin kuuluu terävä laukaus, joka lähtee todella hyvin molemmilla jaloilla. Iän myötä herran pelipaikka on vakiintunut laitapuolustajaksi.

– Olen oikeasti oikeajalkainen. Vasen jalka pääsi kehittymään juniorivuosina, kun valmentaja peluutti minua vasemmassa laidassa.

Yli 300 Kakkosen otteluun mahtuu monenlaisia tapahtumia ja vastustajia, mutta muutamat ovat jääneet myös Pakolan mieleen.

– Juniorivuosilta tulevat mieleen Moisanderin [Niklas ja Henrik] veljekset. Paljon hyviä pelaajia on ollut Kakkosessa vastassa. Monet ovat pelanneet liigassa.

– Tapahtumista ikimuistoisimmat ovat olleet YPA:n kanssa pelatut paikalliskamppailut Kokkolan GBK:ta ja KPV:tä vastaan. Ne olivat aina vähän enemmän kuin muut pelit.

Vuosien aikana Pakolaa on kysytty testillä niin Ykköseen kuin Veikkausliigaankin.

– Molemmilta sarjatasoilta on tullut kyselyjä, että olisinko tullut käymään näytillä. Ehkä siinä vaiheessa oli jo vähän mennyt ohi se, että olisi ollut tarpeeksi mielenkiintoa lähteä yrittämään ammattilaiseksi. Itse olisi pitänyt olla paljon aktiivisempi silloin parikymppisenä, että olisi päässyt korkeammalle pelaamaan.

Pakola vauhdissa Kokkolan Palloveikkoja vastaan syksyllä 2012. YPA voitti ottelun 3-1. Kuva: Mika Pajala.

Futsal-pelaaja ja monitoimimies

Pakola tunnetaan Suomessa myös huipputason futsal-pelaajana. Hän on pelannut futsal-liigaa eniten Sievi Futsalissa sekä muutamia kausia Mad Maxissa ja Ilveksessä. Maajoukkueessa on vuosien aikana kertynyt kunnioitettavat 57 ottelua ja kuusi maalia.

– Onhan se ollut välillä aika rankkaakin yhdistää näitä kahta lajia. Hyvin olen itse kyllä jaksanut pelata molempia. Mielenkiinto ja halu on ollut kova, se on auttanut eteenpäin. Tietenkin se on myös iso asia, että on pysynyt suhteellisen terveenä. Nyt en ole hetkeen lähtenyt maajoukkueen mukaan, koska elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Vaikka selvästi suurin osa Kakkosen pelaajista onkin korkeintaan puoliammattilaisia, mahtuu joukkoon aina myös jonkin verran ammattilaispelaajia. Pakola on pelannut muutamia kausia keskittyen vain jalkapalloon.

– Suurimmaksi osaksi olen joko opiskellut tai ollut töissä. Muutamia kausia on ollut, että olen vain pelannut. Jalkapallosta olen myös saanut jonkinlaista korvausta. Ei sillä kuitenkaan ole itseä täysin elättänyt. Ajan saatossa olen ollut yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, linja-autonkuljettaja, kaivinkoneenkuljettaja ja liikenneopettaja. Nykyisin toimin yrittäjänä.

Nousu Ykköseen oli viime kaudella lähellä

Joni Pakola edusti FC YPA:aa Kakkosessa putkeen peräti 14 kautta vuosina 2003–2016. Tammikuussa 2017 kuultiin kuitenkin surullisia uutisia, kun seura julistettiin konkurssiin.

– Kyllähän YPA:ssa oli mukava pelata. Totta kai konkurssiin meno harmitti silloin, mutta olihan siihen omat syynsä.

FC YPA:n konkurssin jälkeen Ylivieskasta tai sen lähialueelta puuttui Kakkosen seura. Lähin seura, GBK, löytyi Kokkolasta 80 kilometrin päästä.

– GBK oli jo aikaisemmin kiinnostunut minusta. Kaudeksi 2017 siirtyminen oli aika luontevaa, koska Ylivieskassa ei enää ollut Kakkosen seuraa. Minulla ei ollut myöskään kiinnostusta pelata alemmalla sarjatasolla.

– Välimatka ei minusta ole liian pitkä. GBK:hon siirtyminen myös piristi omaa pelaamista, siellä on ollut ammattimainen meno.

Viime kaudella GBK oli todella lähellä nousua Ykköseen. Nousukarsinnoissa porilainen Musan Salama oli kuitenkin rangaistuspotkukilpailun päätteeksi parempi. Kakkosen C-lohkon lohkovoitto oli aikaisemmin päätynyt TPV:n eduksi paremmalla maalierolla, joten sarjapaikkaa Ykköseen ei irronnut myöskään kabineteista.

– Tottakai se harmitti, mutta sellaista se urheilu on. Se oli todella pienestä kiinni.

Joukkuekaveri: ”Kun hän puhuu, kaikki kuuntelevat”

FC YPA:ssa ja GBK:ssa Pakolaa on valmentanut viisi eri valmentajaa, muun muassa Jani Sarajärvi, joka työskentelee tällä kaudella HJK:n valmennusryhmässä.

– Melkein kaikki valmentajani ovat pelanneet itsekin paljon pelejä, joten heillä näkyi valmentamisessa oma pelikokemus ja ymmärrys pelaajia kohtaan.

Pakola pallossa ottelussa Kerho -07:a vastaan kaudella 2013. Vastustajana Roope Takala. Kuva: Mika Pajala.

Mutta minkälainen pelaaja Joni Pakola itse on? Monivuotinen joukkuekaveri Juho Alasuutari luonnehtii Pakolaa pelaajaksi, joka tuntuu tekevän kentällä aina oikeita ratkaisuja.

– Hän on tosi pallovarma, räjähtävä ja pystyy laukomaan loistavasti molemmilla jaloilla. Sen tyyppinen laitapelaaja, jonka jokainen joukkue ottaisi mielellään omaan rosteriinsa. Hän olisi pystynyt pelaamaan korkeammallakin, mutta “Paksi” on halunnut aina pelata lähiseudun futisjoukkueissa, Alasuutari arvioi.

– Joukkuekaverina hän on hyvä esimerkki kaikille muille pelaajille, aina hyvällä asenteella treeneissä ja peleissä. Kopissa “Pakoperän pendolino” on melko rauhallinen persoona, mutta silloin kun hän puhuu, kaikki kuuntelevat. En usko, että kenelläkään on mitään pahaa sanottavaa hänestä. Herrasmies kentällä ja kentän ulkopuolella.

Uran jatkosta ei vielä varmuutta

Entäpä kuinka paljon Kakkonen on mennyt sarjana eteenpäin vajaassa 20 vuodessa? Pakolalla jos kenellä on vertailupohjaa Kakkosen tasoon eri vuosina.

– Seurat ovat menneet ammattimaisempaan suuntaan ja tätä myötä sarjan taso on noussut huomattavasti 2003 kaudesta. Ollaan taktisesti ja myös teknisesti taitavampia.

Joni Pakolan pelejä on mahdollista nähdä talvellakin, sillä ura jatkuu Sievi FS:n riveissä futsal-liigassa. Mutta entä jalkapalloura kaudella 2019?

– Saa nähdä, miten asiat menevät. Voi olla, että jatkuu, mutta onhan olemassa aina se toinenkin vaihtoehto.

Ura eittämättä päättyy joskus – mutta jalkapallo pysyy.

– Kyllä varmasti jollain muotoa jalkapallo pysyy mukana elämässä. Onko se valmennus vai jokin muu taustahenkilön rooli, jää nähtäväksi, Pakola päättää.

Kuvat: Mika Pajala

The post Joni Pakola on suomifutiksen ennätysmies – yli 330 ottelua Kakkosessa on ottanut ja antanut paljon appeared first on Byyri.

Atletico Madridin ja AS Monacon välinen ottelu oli Alakareelle pitkäaikaisen unelman täyttymys. Mestarien liigan hymnin kuuleminen Gestraniuksen, Jan-Peter Aravirran, Antti Munukan, Dennis Antamon sekä Jukka Honkasen rinnalla oli tunteikas hetki, jonka koko kuusikko muistanee loppuelämänsä ajan.

Peli oli härmäläisittäin harvinaista herkkua – suomalaistiimi nähtiin viimeksi Mestarien liigan lohkovaiheessa 23 vuotta sitten, jolloin päätuomarina toimi Ilkka Koho.

– Uskon, että kutsu tuli pitkäjänteisen työmme seurauksena. Erotuomarit puhuvat black and white -virheistä [suuri merkitys ottelun lopputulokseen, esimerkiksi antamatta jäänyt tai väärin tuomittu punainen kortti tai rangaistuspotku tmv.], joita Mattiaksella ei ole kansainvälisissä peleissä ollut kymmeneen vuoteen. Se on täysin poikkeuksellinen saldo Euroopassa, Alakare toteaa.

– Tiesimme, että olemme olleet erityistarkkailussa. Mattias kutsuttiin syksyllä UEFA:n järjestämään VAR-koulutukseen, ja myös me olimme Jan-Peterin kanssa viimeisessä koulutuksessa Hollannissa. Meille sanottiin, että meissä nähdään tulevaisuuden potentiaalia, joten määräys Mestarien liigan peliin ei tullut täysin yllätyksenä.

Kehuja Mestarien liigan debyytistä

Alakareen mukaan kansainvälisiin otteluihin valmistautumisessa on se hyvä puoli, että tietyt asiat kotimaassa unohtuvat, ja tuomarit pääsevät keskittymään täysillä jalkapalloon. On myös mahdollista jutella ottelusta pitkästi ja tehdä yhteinen fyysinen harjoitus, mikä ei ole aina mahdollista Veikkausliiga-peleissä.

Kotijoukkue Atleticon 2-0-voittoon päättynyt ottelu sujui erotuomaritoiminnan suhteen mainiosti. Alakare kertoo, että sekä virallinen että epävirallinen palaute ottelusta on ollut erinomaista.

– On ollut positiivista huomata, että erotuomaritoiminta on saanut hyvää palautetta debyyttimme kautta. Toivottavasti jotkut jalkapalloihmiset innostuisivat mukaan tuomaroimaan. Mikäli tuomarointi saadaan houkuttelevammaksi, erotuomareita saadaan lisää ja taso noussee sitä myötä.

Vaikka kentällä kirmasi isoja persoonia, Alakare antoi supertähdille puhtaat paperit käytöksen osalta. Alakare muistuttaa, että joillain pelaajilla saattaa olla oletus, että nämä tuomarit tulevat jostain Suomesta. Kunnioitus ei tule välttämättä automaattisesti, mutta se ansaitaan pelin aikana.

– Ammattilaiset näkevät nopeasti, että meillä on homma hallussa. Tuossa ottelussa pelaajat käyttäytyivät hyvin herrasmiesmäisesti, eivätkä soittaneet turhaan suuta. Antoine Griezmannin kanssa vaihdettiin muutama hymykin paitsiotulkintojeni jälkeen. Kun ratkaisun tekee, siinä ei ehdi miettimään, keitä on kentällä.

Myös kuumapäänä tunnettu Diego Simeone pysyi rauhallisena. Simeone ja Monaco-luotsi Thierry Henry eivät purnanneet Honkaselle, jota eräs tarkkailija on tituleerannut Euroopan parhaaksi neljänneksi erotuomariksi.

Kokemus oli suomalaistuomareille ikimuistoinen, mutta ehtikö siitä nauttia paineiden ja keskittymisen aikana?

– Avustavana erotuomarina saattaa tulla ajanjaksoja, jolloin pallo pyörii pitkään toisessa päädyssä. Silloin tarkkailee tiettyjä asioita, muttei tarvitse olla ihan niin varpaillaan. Silloin pystyy ehkä hieman aistimaan tunnelmaa. ”Oman kenttäpuoliskon” pelitapahtumien aikana yleisö muuttuu vain kasvottomaksi massaksi, joka pauhaa ympärillä.

Huippusuoritus tulikuumassa ”Kaksipäisten kotkien derbyssä”

Suomalaistuomarit nousivat kansainväliseen huomioon aiemmin syksyllä, kun Gestranius, Alakare sekä Riku Vihreävuori saivat haastavan tehtävän Kreikassa – heidät nimettiin PAOK FC:n sekä AEK Ateenan välisen ottelun tuomareiksi. Kreikan jalkapalloliiton erotuomarijohtaja oli nähnyt tuomarikolmikon kevään leirillä, ja oli ollut tyytyväinen näkemäänsä.

Kreikan pääsarjassa asetettiin tälle kaudelle sääntö, joka määrää kaikkiin kovan riskin otteluihin ulkomaalaiset erotuomarit. Jättiläisten välienselvittely oli erityisen tarkan tutkan alla, sillä PAOK FC:n omistaja Ivan Savvidis marssi kentälle ase vyöllään joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.

– Ulkopuolisten sekaantuminen erotuomaritoimintaan on tuonut haasteita kreikkalaiseen jalkapalloiluun, ja kuulimme huhuja, että joihinkin otteluihin tuotaisiin ulkomaalaisia tuomareita. Pidimme mahdollisena, että meille kävisi kutsu, mutta yllätyimme, kun selvisi, että pääsisimme kenties kuumimpaan mahdolliseen otteluun, Alakare kertoo.

– Olimme toki otettuja kunniasta, mutta tiesimme, että selviäisimme itse pelistä. Kaikki muu sirkus siinä ympärillä pisti miettimään.

Kumpikin joukkue oli suomalaisille entuudestaan tuttu, sillä he olivat tuomaroineet joukkueiden europelejä viime vuosina. Valmistautuminen sujui seurojen edelliset ottelut katsomalla ja joukkueiden pelityylejä analysoimalla.

Valmistautuminen oli kuitenkin hieman poikkeuksellinen – yleensä tuomaritiimi käy pelipäivänä kävelemässä kaupungilla, mutta tällä kertaa he eivät poistuneet hotellialueelta valtavan mediahuomion takia. Hotellilla oli turvallisuusorganisaatio kuntosalilla vireystilaansa ylläpitäneitä tuomareita varten. Varsinainen otteluun valmistava harjoitus tehtiin hotellin pihamaalla.

– Kun matkasimme poliisisaattueessa stadionille, liikenne oli pysäytetty, ja mellakkapoliisit seisoivat joka kadunkulmassa, kuten aina isoissa peleissä. Tämä oli kolmas kertani Toumba Stadiumilla, ja soihtumeri on ollut vastassa joka kerta. Matsi ei ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, mutta asetelma joukkueiden välillä oli.

Tuomarikolmikko suoriutui ottelusta kunnialla ja keräsi kreikkalaismedialta suuret kehut. Vieraskannattajia ei päästetty suuren riskin otteluiden tapaan stadionille, ja Savvidis pysyi katsomossa, joten suuremmilta rähinöiltäkin vältyttiin.

Seuraavat tavoitteet kevään europeleissä

Helmikuussa asianajotoimisto Castrén & Snellmanin palvelukseen siirtynyt Alakare on toiminut alalla 15 vuotta eli lähes koko huippuerotuomariuransa ajan. Kahden kunnianhimoisen uran yhdistäminen vaatii uhrauksia ja tarkkaa aikataulutusta, mutta samalla työt tukevat toisiaan.

– Asianajo on työtä, joka vaatii erotuomaritoiminnan tapaan kovaa henkistä keskittymistä. Tuomarointi on siinä mielessä hyvää vastapainoa, että se pakottaa ajattelemaan muita asioita. Pelissä kaikki muu poistuu mielestä aika tehokkaasti. Sitten kun palaan matsin jälkeen juridiseen ongelmaan, pystyn aloittamaan ikään kuin puhtaammalta pöydältä.

– Olen todella kiitollinen lähipiirilleni ja työnantajilleni siitä, että minulla on ollut mahdollisuus yhdistää kaksi uraani näin pitkään. Työtä tehdään onneksi paljon etäyhteyksien välityksellä, ja työskentely onnistuu lähes missä vain. Eräs kollegani hoiti yhden luentoni sillä aikaa, kun minä juoksin pallon perässä Madridissa. On upeaa, että minulla on kollegoita, jotka pystyvät hoitamaan vaativiakin töitä tarvittaessa.

Ensi helmikuussa Alakare nousee Castrén & Snellmanin osakkaaksi. Samoihin aikoihin alkavat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan jatkopelit, joista suomalaistuomareilla ei ole vielä kokemusta. Alakare arvelee, että tiimi saatetaan nähdä tositoimissa Eurooppa-liigassa tai maaliskuussa alkavissa EM-karsinnoissa.

– Osoitimme Madridissa, että olemme Mestarien liigan vaatimalla tasolla. Se oli minulle henkisesti tärkeää – jos loukkaantuisin nyt pahasti, ja urani loppuisi, voisin olla tyytyväinen siitä, että porukkamme pääsi Mestarien liigaan asti, Alakare toteaa.

– Olimme odottaneet sitä vuosien ajan, enkä näe yhtään syytä sille, miksemme olisi ensi syksynä samassa paikassa. Olisi hienoa osoittaa, että peli ei jäänyt vain yksittäiseksi käväisyksi korkeimmalla tasolla.

The post Erotuomari Mikko Alakareella oli vauhdikas syksy: Mestarien liigaa ja tulikuuma derby Kreikassa appeared first on Byyri.

Paulus Roihan nimi nousi kaudella 2001 futiskansan huulille, kun HJK:n nuori hyökkääjä voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden ja debytoi A-maajoukkueessa. 22 liigamaalia oli vuosituhannen suurin maalimäärä aina kauteen 2011 asti, jolloin Timo Furuholm venyi samaan suoritukseen.

Roihan ammattilaisura päättyi samana vuonna 2011 Kuopion Palloseurassa. Edellisellä kaudella Roiha oli tehnyt seitsemän Allsvenskan-maalia nousijajoukkue Åtvidabergs FF:n paidassa, ja hyökkääjä olisi mielellään jatkanut uraansa ulkomailla, mutta toiveet murenivat polvivamman myötä.

– Olin jo täyttänyt 30 vuotta ja ymmärsin, että jalkapallourani loppuisi kuitenkin pian. En olisi luultavasti pelannut 35-vuotiaaksi, mutta loukkaantuminen toki hieman aikaisti lopettamistani.

”Esimerkiksi sata Veikkausliiga-ottelua näyttää CV:ssä todella hyvältä”

Roiha joutui lopettamaan uransa hieman aikaisemmin kuin olisi ehkä halunnut. Tietyssä mielessä hän kuitenkin ulosmittasi loppuun asti potentiaalinsa jalkapalloilijana.

Ilvestä edustaneen Eero Hyökyvirran lopettaminen 19-vuotiaana herättikin keskustelua urheilupiirien lisäksi Roihan tuttavapiirissä. Roiha muistuttaa, että jokainen saa toimia tavallaan, mutta hän toivoisi nuorten jalkapalloilijoiden pelaavan ainakin siihen asti, kunnes he ovat valmistumisen kynnyksellä.

– Jättäisin 19-vuotiaana pienen option sille, että saattaisin kehittyä seuraavien vuosien aikana, ja tietäisin vähintään omat rajani. Siviiliuralle ei ole mielestäni niin kova kiire, että parikymppisenä lopettamisesta olisi työelämää ajatellen mitään hyötyä – jos pelaisi esimerkiksi 25-vuotiaaksi asti ja hyppäisi sitten työelämään, ei olisi yhtään muita perässä, Roiha toteaa.

– Esimerkiksi sata Veikkausliiga-ottelua näyttää CV:ssä todella hyvältä, ja se määrä on täysin saavutettavissa 25-vuotiaana. Futaamisen ja opiskelun voi yhdistää, mutta niiden ohella on vaikeaa viettää normaalia opiskelijaelämää. Toisaalta urheileva opiskelija voisi tienata harrastuksellaan sen, minkä eteen toinen opiskelija käy iltaisin töissä esimerkiksi kaupassa.

Jalkapalloura on auttanut työelämässä

Tänä päivänä 38-vuotias Roiha toimii asiakkuusanalyytikkona Swedbankilla, jossa hän palvelee tiiminsä kanssa rakennusfirmoja ja kiinteistöasiakkaita. Hän valmistui Hankenilta vuonna 2014 ja ehti työskennellä KPMG Finlandilla vajaat neljä vuotta ennen siirtymistään Swedbankille.

Roiha sai koulupaikan Hankenilta vuonna 2001, mutta siirto FC Utrechtiin siirsi opintojen alkua. Neljäsosan opintopisteistä hän hankki pelivuosinaan loukkaantumisten aikana, ja loput lopettamisensa jälkeen. Valmistuminen kesti 13 vuotta, mutta Roihaa se ei haittaa.

– En tiedä missä olisin tänä päivänä ilman jalkapalloa, mutta tykkäsin niin paljon pelaamisesta, etten vaihtaisi päivääkään pois. Olen saanut paljon hyötyä jalkapallosta esimerkiksi tiimityöskentelyn ja kilpailullisuuden merkeissä, Roiha sanoo.

– Työelämä on kansainvälistä, ja se sopii minulle luontevasti pelattuani seitsemän vuotta ulkomailla. Lisäksi veikkaan, että työelämän paineet tuntuisivat kovemmilta, jos en olisi pelannut futista.

Unkarissa katsomossa oli lähes pelkkiä fanaatikkoja

Paineet Roiha aisti etenkin silloin, kun miehen ruuti oli märkää. Ulkomaalaisena hyökkäysvahvistuksena häneltä odotettiin aina maaleja, ja maalimäärät vaikuttavat ilmapiiriin. Roiha kertoo, että esimerkiksi käytännön asiat hoituivat aina helpommin kunkin seuran toimistolla, kun rysiä syntyi.

Erilaiset jalkapallokulttuurit tulivat Roihalle tutuiksi pesteillä Hollannissa, Belgiassa, Unkarissa ja Ruotsissa. Roiha pääsi muun muassa pelaamaan Bruggen derbyissä, jotka keräsivät Jan-Breydel-Stadionille parhaimmillaan 25 000 ihmistä. Hollannin vuosiltaan Roiha muistaa parhaiten Ajaxin vierailut, jotka olivat sekä joukkueille että kannattajille tärkeitä.

– Kun pelasin Újpestissa, oli jännää, että katsomossa ei näkynyt perheitä. Ihmisiä kiinnosti paikallinen futis, mutta peleissä saattoi olla vain 1 500 katsojaa. Heistä noin 1 200 oli älyttömän fanaattista porukkaa, ja he pitivät perheet poissa katsomoista.

”Adjektiivit melkein loppuivat kesken Kreikka-pelistä puhuttaessa”

Hyökkääjä palasi viheriöille elokuun lopussa, kun Suomen ja Viron legendat kohtasivat Tallinnassa. Maalinteossakin onnistunut Roiha pääsi vaihtamaan kuulumisia vanhojen pelikavereidensa kanssa, joista moni on siirtynyt penkin päähän.  Roiha ei ole sulkenut pois paluuta jalkapallon pariin jossakin roolissa, sillä jalkapallo kiinnostaa edelleen, ja hän seuraa yhä tiiviisti kotimaista jalkapalloa.

20 maaottelun mies on ollut tyytyväinen Huuhkajien ilmeeseen Kansojen liigan otteluissa. Roihan sukupolvi ei saavuttanut arvokisapaikkaa, mutta nykymiehistöllä on kaikki mahdollisuudet päästä kisoihin.

– Adjektiivit melkein loppuvat kesken Kreikka-pelistä puhuttaessa, Suomi oli niin ylivoimainen. Tulokset, tekemisen meininki ja ylipäätään ilmapiiri maajoukkueen ympärillä ovat todella hyviä. Nyt on tärkeintä, ettei ajatella, että homma olisi jo paketissa. Uskon hyvään lopputulokseen, kunhan joukkue jatkaa samaan malliin.

The post Paulus Roiha siirtyi peliuran jälkeen koulunpenkille – maalikuninkaasta tuli ruotsalaispankin analyytikko appeared first on Byyri.

Jaakkola on ollut myös kehittämässä Palloliitolle henkisen valmentamisen valmennuspolkua ja hän pyörittää omaa urheilupsykologiaan keskittyvää yritystään nimeltä Innergame.

Piikkiöstä Englantiin

Tavoitan Jaakkolan Sydneystä, jossa mies nykyään työskentelee organisaatiopsykologian parissa. Keskustelun aluksi Jaakkola avaa hieman omaa jalkapallotaustaansa ja tietään urheilupsykologiksi.

– Jalkapallo oli ykköslaji viisivuotiaasta lukion loppuun saakka, mikä ehkä johtuu siitä, että olen Piikkiöstä kotoisin ja Piikkiön palloseura oli jalkapalloseura. Kaikki kaverit pelasivat ja meillä oli ihan kohtuullisen hyvä vuosikerta siltä kylältä. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että ei minusta jalkapalloilijaa tule. Pelattiin parhaimmillaan kolmosdivarissa ja futsalin SM-sarjassa, mutta se johtui lähinnä siitä, että futsal oli niin uusi peli ja Piikkiössä sattui olemaan sopiva halli futsalin pelaamiseen.

Piikkiön Palloseura on edelleen Jaakkolalla lähellä sydäntä, ja jos Suomessa olisi tarkoitus mennä jalkapalloa katsomaan, niin tie veisi ehdottomasti PiPS:n matsiin.

Opiskellessaan Birminghamissa oli tulevan urheilupsykologin kuitenkin mahdollisuus päästä opintojen ohessa katsomaan myös Valioliigaa, kun alueelta peräti kolme joukkuetta pelasi pääsarjassa. Birmingham Cityn ja West Bromwich Albionin sijaan Jaakkola kävi eniten seuraamassa Aston Villan pelejä ja syykin oli selvä: joukkueessa pelasi maalivahtina Jaakkolan kaveri Peter Enckelman.

– Urheilupsykologian opiskelijana oli hienoa päästä näkemään sitä huippu-urheilun toista puolta, urheilijan kautta ja viereltä.

Jaakkola valitsi opiskelupaikakseen Englannin sen vuoksi, ettei urheilupsykologiaa ollut mahdollista opiskella samalla tavalla Suomessa kuin ulkomailla. Suomessa vastaavia opintoja tarjoaa Jyväskylän yliopisto, mutta Jaakkola ei halunnut valmistua liikuntatieteiden maisterina, vaan nimenomaan psykologina eikä liikunnanopettajana.

Englannissa opiskellessa urheilupsykologia kolahti täysillä, mutta siihen aikaan yliopistolla toiminut professori Joan Duda kehotti uran kannalta lukemaan urheilupsykologian sijasta maisteritutkintona organisaatiopsykologian. Molemmissa liikutaan lähes samoissa teemoissa sekä asioissa, ja yrityksillä on myös rahaa maksaa.

– Molemmissa on keskiössä ihminen ja suoriutuminen. Urheilussa, etenkin huippu-urheilussa täytyy olla parhaista parhain siinä suorituksessa. Työelämässä riittää, vaikka antaisi 40% parhaastaan, mutta mekanismit ovat samanlaisia. Täytyy motivoida ihmisiä ja saada heidät toimimaan yhdessä, ja saada yksilöstä paras suoritus ulos silloin, kun sillä on merkitystä. Intensiteetti ja mitattavuus on kuitenkin urheilussa eri luokkaa.

Urheilupsykologia

Urheilupsykologiassa tehdään töitä niin valmentajien, urheilijoiden kuin urheiluorganisaatioiden kanssa. Jaakkola on itse keskittynyt työskentelemään enemmän yksittäisten urheilijoiden sekä valmentajien kanssa, vaikka hän on tehnyt myös pientä yhteistyötä esimerkiksi Palloliiton kanssa.

Kaikkein tavallisimpia asioita, joita urheilupsykologit kehittävät ovat: kilpailuun valmistautuminen, oman suoriutumisen arviointi ja reflektointi sekä tavoitteiden selkeä miettiminen ja asettaminen. Yhtä tärkeää on myös miettiä ne asiat mitä olet valmis jättämään pois ja mistä olet valmis luopumaan, jotta yllät tavoitteisiisi.

– Esimerkiksi golfarin kanssa voidaan miettiä, että mitkä ovat ne harjoitteet, joilla voidaan kehittää vaikkapa puttivarmuutta siellä viheriöllä ja kuinka näitä harjoitteita voisi tehdä myös mielessä.

Urheilupsykologia voi siis kohdata urheilijan itse suorituspaikalla, mutta tavallisempaa on, että keskusteluja käydään pukukopissa, kahvilassa, kävelyllä tai kumpikin kotoaan käsin luurit päässä.

Jaakkolan asiakkaina on myös ollut yksittäisiä jalkapalloilijoita, jotka ovat tarvinneet apua yksittäisissä teemoissa tai ovat halunneet käyttää kaikki mahdolliset keinot, jotta he pääsevät urallaan mahdollisimman pitkälle. Jaakkolan mielestä urheilijat ja urheilulajit eivät ole kuitenkaan pohjimmiltaan kovinkaan erilaisia.

U19-projekti

Jaakkola oli mukana U19-projektissa heti siitä lähtien, kun varmistui, että kisat pidetään Suomessa. Kyseisen projektin tiimoilta joukkueella oli henkisten kykyjen vahvistamiseen tähtäävinä tavoitteina aivan selkeä punainen lanka: peliin valmistautuminen, oman suoriutumisen arvioiminen ja tavoitteiden asettaminen.

– Mukana oli tietenkin myös yksittäisiä teemoja, kuten mitä tehdään rangaistuspotku tilanteessa tai mitä me tehdään, kun jossain pelissä jollain pelaajalla menee ”kuppi nurin”. Miten me sitten pystytään välttämään ne tilanteet ja miten ne käsitellään. Siitä voi syntyä paljon syyllisyyttä, jos peli hävitään, koska joku meni tyhmästi ottamaan punaisen kortin.

Homma loppui Jaakkolan kohdalta juuri ennen kisoja, kun töiden puolesta tuli lähtö toiselle puolelle maailmaa. Projekti oli kuitenkin hyvin mielenkiintoinen ja intensiivinen kokemus, vaikka porukka ympärillä vaihtuikin tiuhaan, mikä ei ollut kovinkaan optimaalista kokonaisuuden kannalta. Jaakkola oli kuitenkin mukana lähes jokaisella yhteisellä pelimatkalla, joissa tulokset eivät aina olleet kovinkaan ruusuisia:

– Meillä oli vastassa jykeviä vastustajia, jolloin matseissa tuli myös aika ikävästi nokkiin. Muistan etenkin sen kun Hollanti voitti meidät 9-0, niin olihan se todella ikävää. Siitä meinasi tulla sellainen hankala kierre. Mun mielestä valmentajat tekivät kuitenkin oikeita ratkaisuja pelaajien kehityksen suhteen pallonhallinnan kautta, eikä joukkueessa tehty sellaisia taktisia muutoksia, että olisi haettu esimerkiksi satunnaisia 1-0 tuloksia ja tasapelejä. Mun mielestä kuitenkin lopulta se tapa, jolla esimerkiksi kisoissa pelattiin, oli hyvin ennakkoluulotonta.

Vaikka karsinnat ja kisat olivat tulosten puolesta vahvasti mollivoittoisia, ei se kuitenkaan käynyt pelaajien itsetunnon päälle. Jaakkolan mukaan joidenkin yksittäisten pelaajien kohdalla käytiin itseluottamikseen liittyviä asioita läpi pelien jälkeen, mutta maajoukkueen pelit olivat kuitenkin vain yksittäisiä tapahtumia seurajoukkue arjen rinnalla. Seurajoukkueissa tilanne oli kuitenkin erilainen ja kisoissakin onnistuneista pelaajista osa nosti tasoaan projektin aikana, kuten esimerkiksi HJK:n Eetu Vertainen.

MM-kisat ja Englanti

Kysyttäessä joukkueista ja pelaajista, joiden henkisiä kykyjä Jaakkola itse arvostaa, tulee hänelle päällimmäisenä mieleen Englannin maajoukkueen suoriutuminen viime kesän maailmanmestaruuskisoissa.

Jaakkolan mielestä Gareth Southgaten joukkueen luotsaaminen oli esimerkillistä. Hän kuunteli asiantuntijoita ja käytti hyväkseen viimeisintä tietoa, eikä valmentanut tunteella, kokemuksella ja arvovallalla. Kaikki tämä tuli hyvin ilmi Harry Kanen vetäessä rankkaria. Southgate oli itse epäonnistunut vastaavassa tilanteessa vuoden 1996 kotikisoissa ja mennyt vielä kisojen jälkeen rahastamaan asialla Pizza Hutin mainokseen.

Southgate oli jälkeenpäin kertonut, että kyseisessä tilanteessa hän oli miettinyt vain sitä, että kunhan tämä olisi mahdollisimman nopeasti ohi. Kanen kohdalla asiaa oli selvästi mietitty jo ennalta ja Kanen suoritus oli selkeästi rutiininomainen:

– Kanen vetäessä hän selvästi odotti, että pilli soi ja veti sitten pallon maaliin. Siinä oli selvästi mietitty asioita ja sitä itse tilannetta.

Elämä urheilu-uran jälkeen

Yksi yleinen asia, joka urheilijoista puhuttaessa unohtuu, on elämä urheilu-uran jälkeen. Moni pelaaja lykkääkin uran lopettamista tahallisesti tai tahattomasti, koska usealla ei ole selkeää suunnitelmaa loppuelämälleen.

– Sähän käytännössä jäät eläkkeelle nelikymppisenä, vaikka useat niin sanotussa normaalissa elämässä paahtavat täysiä töissä ja perheen parissa. Lisäksi kun sinulta on viety vielä sinun viitekehys eli se joukkue, jossa on ollut sun parhaat kaverit, niin yhtäkkiä sä olet yksin ja sulla on käsillä kaikki se aika, joka on mennyt siellä harjoituksissa ja peleissä.

Juuri tästä syystä siirtymä tavalliseen elämään on vaikeata ja valitettavasti moni entinen pelaaja voi sortua esimerkiksi päihteisiin, koska elämä ei tarjoa enää samanlaisia tunteita, onnistumisia, iloa ja ”kicksejä”, kuin aiemmin peliuran aikana. Peliuran loppuminen voi kuitenkin tulla hyvinkin yllättäen esimerkiksi loukkaantumisen kautta, joten asiaa ei voi täysin painaa pimentoon.

– Pahimmassa tapauksessa sinulta viedään samaan aikaan työ ja sosiaalinen yhteisö ja jollain tapaa myös identiteetti, kun sä et olekaan enää se jalkapalloilija vaan joku tyyppi. Silloin voidaan olla todella isojen kriisien äärellä.

Juuri näitä asioita kuulemma pohdittiin myös U19-projektin yhteydessä, koska arkielämä on kuitenkin pelaajilla aina läsnä. Nuoret pelaajat ovat pohjimmiltaan kuitenkin aivan samanlaisia nuoria kuin muutkin ikäisensä ja esimerkiksi seuravalintoja on syytä pohtia sen suhteen, että mihin sitä joutuu muuttamaan ja kuinka koko elämä muuttuu.

Aikuisten urheilijoiden kohdallakin on tärkeää löytää urheilun ohelle muutakin sisältöä elämälleen, joten Jaakkola onkin vieraillut urheilijoiden kanssa niin musiikkikaupassa kuin kalastusliikkeessä. Lisäksi uran loppupuolella aletaan jo hiljalleen miettiä siirtymää arkielämän puolelle ja koetetaan löytää niitä muita kiinnostuksen kohteita töiden tai opiskelujen muodossa.

– Kova rannelaukaus tai tarkat sisäterän syötöt eivät kuitenkaan ole sellaisia asioita, joita työelämässä arvostetaan. Työhaastattelussa ei voi sanoa, että ”mulla on hyvät keskitykset” tai ”olen ihan pitelemätön yksi vastaan yksi haastoissa”.

The post Pelin sisällä: Urheilupsykologi Matti Jaakkola: ”Uran jälkeen urheilija voi pudota tyhjän päälle” appeared first on Byyri.

Mustavalkoinen sydän

Turun liepeillä, Kyrössä varttuneen Hirvensalon lapsuus kuulostaa melko tavanomaiselta suomalaisnäkökulmasta. Jääkiekkoa seurattiin silmä kovana, kun taas futikselle jäi ruokapöytäkeskusteluissa potkupallon rooli.

– Perheessä jalkapallo oli vain potkupalloa. Ajattelin itsekin näin pitkään ja vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä löysin lajin. Vuonna 2013 paikan päällä nähty Turun derby vei minut lopullisesti mennessään, ja seuraavalle kaudelle ostinkin jo kausikortin kannattajakatsomoon.

Jääkiekko-ottelut ovat pysyneet repertuaarissa, mutta suurin kiitos futiskipinän syttymiseen kuuluu Jannen entiselle opettajalle.

– Opettajani kannusti hieman epäröineen kannattajanalun täysillä mukaan. Hän vakuutti minut kertomalla kaikesta siitä, mitä futis voi parhaimmillaan tarjota.

Matka TPS:n mukana alkoi miesten peleistä, mutta jo seuraavalla kaudella mukaan tulivat naisten joukkueen pelit. Joukkueen kiittäessä kannattajiaan juurtui miehen sydän lopullisesti mustavalkoiseksi.

– Aluksi kävin katsomassa matseja tuppisuuna, mutta sitten aloin pohtia asiaa toisella tavalla. Kentällä oli oma seurani ja tiesin kaikki laulut, joten miksi en tukisi omiani myös naisten puolella? Avasin ääneni, ja kun naiset tulivat hämmästyneinä kiittämään tuesta, tiesin heti jääneeni koukkuun.

Lähtemättömiä muistoja

Turun Palloseuran seuraaminen on ollut tulosten valossa ankeaa tällä kaudella. Lähivuosilta Jannen mieleen on jäänyt kuitenkin useampi rakas ja lämmin muisto. Vierasreissuille on aina lähdetty tyylillä, oli sitten kyse Maarianhaminasta Ykköseen putoamisen varmistuttua (2014), taikka viime syksyn nousujuhlista Espoon Tapiolassa.

– Espoossa paikalla oli satoja TPS-kannattajia. Edellisenä vuonna oltiin jääty karsintoihin, mutta nyt kaikki oli omissa käsissä. Ilari Mettälän pamautettua ottelu 1-1-lukemiin oli olo uskomaton. Pelin päätyttyä ja nousun varmistuttua juoksimme kaikki yhdessä kentälle juhlimaan joukkueen kanssa. Se oli parasta, mitä voi tehdä vaatteet päällä.

Kuva – r1kuexposures

Hirvensalo on saanut lähtemättömiä muistoja myös naisten peleistä. Kaksi ottelua nousee ylitse muiden: PK-35 – TPS (2016) & Eskilstuna – TPS (2017).

– PK-35 kaatui vieraskentällä, ja pienen jännittämisen jälkeen varmistui, että TPS nappasi upean kauden päätteeksi hopeaa.

Muisto ei kuitenkaan pääty tähän, vaan ottelun jälkimainingeissa Hirvensalo koki jotain ainutkertaista.

– Päätin mennä kentän laidalle kiittämään omiani, kun joukkue yllätti minut täysin. Kiitoksena kannatuksesta he olivat tehneet minulle oman tifon. Liikutuin eleestä niin paljon, etten meinannut saada ääntäkään suustani, vaan kyyneleet silmissä kiitin omiani.

Kuva – Tiina Pirilä

Vuoden 2017 helmikuussa TPS:n naiset matkustivat kohtaamaan Ruotsin Damallsvenskan-joukkue Eskilstuna Unitedin harjoitusottelussa. Hirvensalo oli aiemmin maininnut eräälle naisten joukkueen pelaajalle haluavansa nähdä kauden kaikki ottelut, mutta ei tehnyt reissuaikeistaan isoa numeroa.

– Talvella matsikalenteriin ilmestyi yllättäen tieto Eskilstunasta, joten otin asiasta nopeasti selvää ja varasin laivamatkan Ruotsiin. Yksinäinen TPS-kannattaja herätti kiinnostusta ja sain antaa haastattelun paikalliselle lehdelle. TPS:n naisia en onnistunut yllättämään, vaan he arvasivat, että tulen paikalle.

Tämä kausi on niin miesten kuin naistenkin osalta sujunut Hirvensalon omien odotusten mukaan. Hän arveli TPS:n miesten taistelevan suorasta säilymiseen oikeuttavasta sarjapaikasta Veikkausliigassa, ja naisten puolestaan paikasta ylempään loppusarjaan. TPS:n miehet nappasivat sunnuntaina komean vierasvoiton Lahdesta, ja suora säilyminen on omissa käsissä, kun naiset puolestaan selvisivät viimeisenä joukkueena juurikin yläloppusarjaan.

Vaikeahkosta kaudesta huolimatta Hirvensalon mieleen juolahtaa muutama onnistuja.

– Miesten puolelta on pakko nimetä Mika Ääritalo, ja ehkä vähän yllättäen Antto Tapaninen. Ääritalon valintaa nyt tuskin täytyy edes perustella, sillä mies on selvästi joukkueensa johtaja. Tapaninen herättää ehkä ihmetystä, mutta miehen palattua kokoonpanoon pitkällisen sairastelun jäljiltä on jälki ollut todella vakuuttavaa. Mies on selkeästi Veikkausliigaan sopiva pelaaja ja TPS menetti paljon, kun Antto ei ollut pelikunnossa koko kauden ajan.

Naisista tunnustusta saa useampi pelaaja, ja nähtyjen otteluiden perusteella Hirvensalo todellakin tietää mistä puhuu.

– Mira Uronen, Emma Santamäki ja Milla-Maj Majasaari ovat olleet vakuuttavia, mutta kauden parasta antia on ollut se, kuinka hyvin pelaajat ovat nostaneet tasoaan. Esimerkiksi Anna Koivunen ja Jenni Rannus ovat yllättäneet toden teolla, ja varsinkin maalivahtina pelaavan Koivusen kehitys on ollut huikeaa. Harjoitusotteluissa näytti, ettei hän ole vielä liigatasoinen pelaaja, mutta nyt tilanne on täysin toinen ja varmasti moni seura on kiinnostunut. Vahvistuksista Laura Kattelus ja Katja Hakala olivat molemmat todella vakuuttavia, mutta valitettavasti loukkaantuivat kesken kauden.

Tuhansia kilometrejä

TPS:n kannattaminen on antanut Hirvensalolle paljon ja onkin miehelle todellinen henkireikä. Joukkueet eivät ole vain fanitettavia porukoita muiden joukossa, vaan niistä on muodostunut kyröläiselle toinen perhe. Kaikkien joukkueiden matseihin ei Hirvensalonkaan aika yksinkertaisesti riitä, vaan kilometrit on pantava ”tärkeysjärjestykseen.”

– Prioriteettini pelien suhteen menee niin, että naisten pelit tulevat ensimmäisenä. Tämä johtuu vain siitä, että samaan aikaan pelattavassa miesten pelissä kukaan ei huomaa, jos olen poissa, mutta jos en naisten pelissä ole paikalla, niin kukaan ei pidä siellä ääntä. Olen siis sitä mieltä, että naisten otteluissa tarvitaan enemmän yksittäistä kannattajaa. Toisena tulee Tepsin miesten pelit ja kolmantena Tepsin naisten kakkosjoukkueen pelit. Muut pelit tulevat kalenteriin, jos vain mahtuvat.

Ajokilometrien määrässä se toinen turkulainen vie vielä voiton, mutta Hirvensalon suoritus on täysin poikkeuksellinen, kun valtaosa peleistä on nimenomaan TPS:n naisten otteluita.

– Viime kaudella kilometrejä tuli reilut 18 000 ja tänä vuonna takana on jo 21 500 km, joista useampi tuhat jo pelkästään kotipeleistä. Tämä siis kaikki pelit laskettuna. Mukana on miesten ja naisten edustus, TPSN2 ja kasa satunnaisia pelejä. Suurimpaan osaan peleistä tulee mentyä omalla autolla jo ihan siitä syystä, että maaseudulla eivät bussit juuri kulje. Isompia kannattajamatkoja mennään tietysti bussilla, mutta näitäkin reissuja on vain miesten puolella.

TPS:n puolelta vannoutunut kannattaja on palkittu Sydän Pelissä -palkinnolla, joka annetaan omalla positiivisella tavallaan TPS:n mustavalkoisia värejä tunnustaneelle henkilölle tai yhteisölle.

– Haluaisin lopuksi kiittää kaikkia pelaajia, toimihenkilöitä, vanhempia ja kannattajia, joihin olen saanut tutustua TPS:n kautta. Upeita ihmisiä löytyy varsinkin omasta seurasta, mutta on ollut hienoa huomata, että pelin ulkopuolella voidaan olla ystäviä, vaikka logo rinnassa ei olisikaan sama.

Naisten pelien katsojamäärät ovat valitettavan alhaisella tasolla, mutta Hirvensalon esimerkin myötä futiskärpäsen soisi purevan yhä useampaa. Hirvensalo esittääkin hartaan toiveen Byyrin lukijoille ja kaikille muillekin jalkapalloa seuraaville.

– Koska olen itse tunnetuin naisten peleissä, heitän kaikille toiveen, että menisitte paikallisen seuranne peleihin myös naisten puolella. Lähtekää peleihin positiivisella asenteella ja nauttikaa!

Kuva – Tiina Pirilä

The post Rakkaudesta TPS:ään – Jannelle seura on kuin toinen perhe appeared first on Byyri.

Yksityisyys koetuksella Puolassa

Gela ei tiennyt Widzewistä juuri mitään saapuessaan seuraan tammikuussa 2014, mutta kannattajien fanaattisuus teki häneen suuren vaikutuksen ensimmäisissä harjoitusotteluissa. Seura oli vaikeassa taloudellisessa tilassa, eikä joukkue loistanut kentälläkään, mutta kannattajat eivät jättäneet uppoavaa laivaa.

– Pelasimme harjoitusottelun kolmannen sarjatason joukkuetta vastaan, ja pakkasta oli viisitoista astetta, mutta stadion oli aivan täynnä. Ajattelin, että onpa täällä mahtava kannattajakulttuuri. Harmi, että se kääntyi vähän itseämme vastaan.   

Vastaavaa intohimoa Gela oli kokenut aiemmin vain Kreikassa, kun hän oli 21-vuotiaana testijaksolla AEK Ateenassa. Gela pääsi Ateenan olympistadionin vip-katsomoon todistamaan tulikuumaa derbyä AEK:n ja Olympiakosin välillä.

– Ottelu meinattiin keskeyttää, kun kentälle heitettiin soihtuja. Se pelattiin kuitenkin loppuun, ja päätösvihellyksen jälkeen molemmista päädystä ryntäsi kannattajia kentälle. Se oli täysin hallitsematonta. Silloin tuntui, että jotain voisi oikeasti käydä, ja koko katsomo meni aivan hysteeriseksi.  

Łódźissa Gela kulki peleihin ja harjoituksiin taksilla, ja taksikuskit kysyivät joka kerta, miten treenit ovat sujuneet. Mikäli hän matkusti tappion jälkeisenä päivänä taksilla, kuskit tenttasivat, kuinka Widzew oikein meni häviämään. Kahviloissa ja kadulla joku halusi aina ottaa kuvia pelaajien kanssa, ja yökerhoihin tuli mennä takaovien kautta.

– Jos hävisimme jonkun ison matsin, ja menin seuraavana päivänä syömään, tarjoilijan katseesta näki, ettei hän ollut tyytyväinen peliin. Joskus tuli fiilis, ettei jaksanut lähteä ulos, kun tappio harmitti itseäkin. Tuli jäätyä kotiin. Suomessa on mukavaa, kun saa olla pelkkä asiakas.  

Gela toteaa oppineensa arvostamaan yksityisyyttä, mutta muistuttaa samaan hengenvetoon, että toivoisi jalkapallon olevan isompi juttu Suomessa. Łódźissa paikallinen jalkapallo herättää yhä suurta kiinnostusta, vaikka Widzew ajautui konkurssiin pian Gelan pikapestin jälkeen. Seuran taru jatkui kaudella 2015–2016 viidennellä sarjatasolla, jossa se vietti vain yhden kauden. Seuraavalla kaudella Widzew myi yli 15 000 kausikorttia.

Myöhemmin Widzew on kivunnut jo kolmannelle sarjaportaalle, ja kirjoitushetkellä joukkue on sarjansa piikkipaikalla. Kaupungin toinen seura, ŁKS Łódź, pelaa sarjatasoa ylempänä. Veriviholliset eivät ole kohdanneet sitten kevään 2012, mutta ensi kaudella ”Derby Łodzi w piłce nożnej” saattaa jälleen jakaa kaupungin kahtia.

Jalkapallo ja yrittäjyys täyttävät arjen

Gelan arki pyörii tällä hetkellä jalkapallon sekä oman yrityksen ympärillä. Hän pyörittää Siistix-siivousfirmaa, ja kokee työnteon hyväksi vastapainoksi jalkapalloilun kanssa. Vaikka yritys vie aikansa, pystyy hän keskittymään täysillä jalkapalloon.

– Urheilu-urani on auttanut yrittäjän hommissa todella paljon. Esimerkiksi kotisiivouksessa asiakas päästää vieraan ihmisen kotiinsa – koen saavani urheilijana täyden luottamuksen. Lähes kaikki kontaktini ovat tulleet urheilun kautta, ja olen pystynyt hyödyntämään niitä yritysmaailmassa, Gela kertoo.

– Olen pelannut koko elämäni futista, ja se on opettanut minua toimimaan ryhmässä. Urheilun parissa saa hyvät sosiaaliset taidot ja oppii kohtelemaan erilaisia ihmisiä. Ymmärrän, että työntekijöilläni voi olla välillä huono päivä, aivan kuin joukkuekavereillanikin.

Vaikka yrittäjyys on maistunut Gelalle, hän haluaisi pysytellä jalkapallon parissa myös peliuransa jälkeen. Gela valmentaa tällä hetkellä FC Espoon A United -joukkuetta, muttei ole varma, mistä roolista hän löytäisi itsensä mieluiten.

FC Lahden sekä 29 vuotta marraskuussa täyttävän Gelan välinen sopimus päättyy syksyllä, mutta peliura jatkuu varmasti. FC Lahdessa vai muualla, siitä hän ei osaa vielä sanoa.

– Aion jatkaa niin kauan, kun se tuntuu hyvältä ja säilyn terveenä. Niin kauan, kun nautin treenaamisesta ja koppielämästä. Lopetan vasta, kun kovin palo lähtee.

The post Xhevdet Gela näki Puolan huligaanit ja pyörittää nyt siivousfirmaa appeared first on Byyri.

Ensimmäinen haastateltavani on filosofi Frank Martela, joka on tutkinut työssään hyvän elämän ehtoja sekä mahdollisuuksia. Lisäksi hän on ollut mukana perustamassa Filosofian Akatemiaa, joka pyrkii kehittämään suomalaista työelämää ja sen tuloksenteko- ja innovointikykyä vahvistamalla työntekijöiden sisäistä motivaatiota.

Tapaan Frank Martelan Helsingin karhupuiston kupeessa IPI:n kulmakuppilassa. Keskustelun tavoitteena on selvittää, millaisia mietteitä filosofilla on suomalaisesta jalkapallosta ja jalkapallosta yleensä.

Niin, ja tietenkin kuinka Martelan oma kausi on sujunut.

Frank jalkapalloilijana

Martela pelaa jalkapalloa Helsingin piirin vitosdivarissa Käpylä Maanantain joukkueessa. Laitalinkkinä tai kärkenä viihtyvän filosofin kausi ei ole uteluiden mukaan kuitenkaan sujunut mitenkään erityisen mallikkaasti, mutta asia ei tunnu hyväntuulista Frankia liiaksi stressaavan.

– Taidetaan tippua kutoseen. Taisi ne viimeisetkin teoreettiset mahdollisuudet säilymiseen jo mennä. Toisaalta ei minua haittaa pelata matseja kutosessa ja voittaakin matseja, kun ei minulla tai meillä ole sellaista kunnianhimoa, että systemaattisesti treenattaisiin ja haettaisiin sitä nousua.  Harrastamisen ja hauskanpidon kautta mennään, Martela kertoo.

Jalkapallo on kuitenkin läsnä Martelan perheessä muullakin tavoin. Perheen esikoinen pelaa jalkapalloa HIFK:n riveissä.

Junnufutiksen myötä myös Frank on eksynyt toisinaan HIFK:n edustusjoukkueen pelejä seuraamaan, mutta muilta osin hän ei aivan täysinäiseksi jalkapallofanaatikoksi itseään tituleeraisi. Kesän MM-kisoja tuli kuitenkin kertoman mukaan seurattua lähes jokainen matsi, vaikka oma suosikkijoukkue Hollanti ei tällä kertaa kisoissa esiintynytkään.

Hollannin kautta on aikanaan valikoitunut myös ulkomainen suosikkijoukkue.

– Vuoden 1988 EM-kisat olivat ensimmäiset kisat, joita seurasin, ja sieltä Hollanti jäi mieleen. Barcelonan kannattaminen juontaa samoilta ajoilta, kun sielläkin pelasi omia suosikkipelaajia, ja molempien pelifilosofiassa oli jotain samantyylistä. Voisi sanoa, että tykkään katsoa ennemmin kaunista peliä kuin seurata mitään yksittäistä joukkuetta.

Sisäinen motivaatio

Sisäinen motivaatio lyhykäisyydessään tarkoittaa sitä, että motivaatio tekemiseen tulee henkilöstä itsestään eikä ulkoisista vaikuttimista. Martela on jo aiemmin kirjoittanut Keskisuomalaiseen suomalaisen juniorifutiksen ongelmista ja kysyttäessä nyt, kuinka valmentaja voisi vahvistaa pelaajien sisäistä motivaatiota, ovat neuvot tuttuja.

– Ilon kautta. Sellaisia tavoitteita, että menestytään ja esimerkiksi voitetaan piirisarja, ei pitäisi ottaa kuvioihin liian aikaisin. Pelistä ei saisi tulla liian aikaisin pakkopuurtamista, eikä valmentajilla pitäisi olla painetta voittaa pelejä.

Martela ei ole asian suhteen ummikkona hakoteillä, vaan tietää mistä puhuu. Asiasta on tehty myös tutkimusta, jonka mukaan ohjattujen harjoitusten määrä lapsille ja nuorille ei korreloi lainkaan sen kanssa, kuinka moni näistä nuorista päätyy aikuisena ammattilaisuralle. Sen sijaan tutkimuksessa tärkeämmäksi tekijäksi nousi omaehtoinen harjoittelu ja kavereiden kanssa pelailu.

– Myöskään se, kuka on hyvä pelaaja 12-vuotiaana, ei ennusta hyvin sitä, kuka päätyy pelaamaan korkealla aikuisten tasolla. Sen muistan itsekin aikanaan Hongasta ala-astevuosilta. Eivät ne meidänkään joukkueen starat päätyneet Veikkausliigaan, vaan ne pari muuta, jotka eivät todellakaan olleet siinä iässä vielä ”huippuja”.

Martelan mukaan onkin tärkeää, että jokaiselle taitojen ja motivaation tasolle löytyy omanlaista harjoittelua. Tärkeämpää olisi Suomen kokoisessa maassa keskittyä siihen, että mahdollisimman moni pidetään mukana seurojen urheilutoiminnassa. Myöhemmin teini-iässä voi keskittyä tavoitteellisempaan toimintaan.

– Aikuisten tasolla valmentajan on vaikeampi tuhota pelaajan sisäistä motivaatiota, koska pelaajat ovat jo melko pitkälti valikoituneet sen sisäisen poltteen mukaan. Harva sitä rytmiä jaksaa pelkän ulkoisen motivaation johtamana.

Huipputähdet erottuvatkin nimenomaan sen mukaan, kuinka paljon he haluavat uhrata elämästään jalkapallolle.  Päästäkseen pyramidin ehdottomalle huipulle on yksilön oman treenimotivaation oltava huipussaan. Keskustelussa tuli esiin esimerkiksi Cristiano Ronaldon häikäisevä omistautuminen jalkapallolle ja suorituskyvyn ylläpidolle.

Martela onkin intoutunut hieman kieli poskessa ylistämään Ronaldoa omassa blogissaan.

Mikä tekee jalkapallosta mielenkiintoisen pelin?

– Jalkapallo on simppeli peli. Kuka tahansa pystyy käsittämään sen perusidean, Martela kehuu.

Martelan mielestä jalkapallo tarjoaa myös helposti ymmärrettävää omassa kuplassa tapahtuvaa draamaa, jota esimerkiksi työelämä ei tarjoa.

– 90 minuuttia aikaa tehdä maaleja, se on selkeää. Työelämässä ei koskaan ole niin selviä onnistumisia, kun taas jalkapallossa se onnistuminen ei jää lainkaan epäselväksi. Esimerkiksi oma työni tutkijana on hyvin pitkäjänteistä, ja tuloksia nähdään vasta joskus neljän vuoden päästä, Martela vertailee.

Jalkapallo on juuri sen vuoksi hänen mukaansa niin helppo pakotie arkielämästä. Laittamalla saman joukkueen huivin päälleen voi tavata samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa löytyy välittömästi yhteinen sävel. Kuten myös aiemmin mainittua, ovat onnistumiset ja epäonnistumiset selkeästi 90 minuutin jälkeen esillä. Kannattaja voi myötäelää onnistumisen kokemuksia, joita ei välttämättä työelämässä pääse samalla tavalla kokemaan.

– Ja onhan urheilu sellainen asia, joka yhdistää. Esimerkiksi ulkomailla liikkuessa kaikki tuntevat ensimmäisenä Suomesta urheilijat, Martela mainitsee.

Yksilöt vai joukkue?

Martela kertoo nauttivansa yksilösuorituksia enemmän kollektiivisista onnistumisista.

– Omasta mielestäni hienoimmat maalit ovat juuri sellaisia, joissa koko joukkue tekee töitä ja maali on hienon sommitelman tulos.

Myös yritysvalmennusta työkseen tekevällä Martelalla onkin jalkapallon termistöstä kumpuava vertauskuva yksilön toimijuudelle yhteisössään.

– Suomessa on tällainen sananlasku, että ”jokainen on oman onnensa seppä”. Mielestäni parempi vertaus on, että jokainen on oman elämänsä keskushyökkääjä.

Tällä hän tarkoittaa sitä, että ajatus oman onnensa sepästä liioittelee yksilön roolia. Todellisuudessa oma menestys ja onnellisuus eivät ole kiinni ainoastaan itsestä, vaan myös ihmisistä yksilön ympärillä. Parhainkaan keskushyökkääjä ei voi menestyä ilman joukkueensa tukea.

Aloitteellisuus ja vastuu itsestä ovat silti edelleen yksilöllä – tai tässä vertauksessa keskushyökkääjällä, niin että yksilö omatoimisesti hakeutuu niihin tilanteisiin, joissa voi loistaa ja olla itse osa yhteisöään.

– Ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin, ja me haluamme tehdä yhdessä asioita. Kyllä minäkin tykkään enemmän joukkuepeleistä. Paljon enemmän saa itsestäänkin irti, kun ei pelaa vain itseään vaan joukkuettaan varten.

Suomalaisten asenne

Jalkapallo on harrastajamäärillä mitattuna ehdottomasti Suomen suosituin urheilulaji. Suomessa on noin 130 000 lisenssipelaajaa ja harrastuksekseen sen ilmoittavat mukaan lukien noin 400 000 pelaajaa. Siltikään etenkään suomalaisen jalkapallon arvostus ei ole läheskään sillä tasolla kuin sen harrastajamäärien perusteella voisi olettaa olevan.

– Muistan, kun asuin yläasteikäisenä pari vuotta Ruotsissa, että kyllä se näkyi katukuvassa, kun Djurgården tai AIK pelasi. En ole nähnyt aivan samanlaista Suomessa. Kenties Ruotsissa myös nuoret pelaajat pidetään pidempään mukana seurojen toiminnassa, kun taas Suomessa lopettavien määrä on valtava. Heitä emme saisi näin pienessä maassa hukata.

Martelan mielestä myös urheilujournalismilla on peiliin katsomisen paikka. Uutisointi tuppaa hyvin useasti keskittymään positiivisuuden sijaan negatiivisuuteen.

– Esimerkiksi kun Suomi pelaa Unkaria vastaan, lehdissä palataan aina 20 vuoden takaisiin tapahtumiin. Siitä on hyvin vaikea orientoitua voittamaan tulevaa matsia, kun puhutaan vain edellisestä tappiosta vuosien takaa, Martela miettii.

The post Pelin sisällä: Filosofi Frank Martela toivoo junioreille sisäistä motivaatiota – ”Jokainen on oman elämänsä keskushyökkääjä” appeared first on Byyri.

– Grindavikin päävalmentaja Óli Stefán Flóventsson pyysi minua lähettämään videoita peleistäni. Hän piti näkemästään, mutta totesi, ettei sopimusta voida allekirjoittaa ennen kuin olen käynyt testissä. Sovimme, että lähden Islantiin näytille heti, kun valmistun.

Tamburini osallistui tammikuussa MLS:n varaustilaisuuteen, josta ei kuitenkaan sopimusta löytynyt. Miehen pöydällä oli samaan aikaan pari tarjousta Yhdysvaltojen toiselta sarjaportaalta. USL-sarjan joukkueet olisivat halunneet miehen liittyvän harjoitusrinkeihinsä helmikuussa, mutta Tamburini ei tahtonut jättää loppusuoralla ollutta tutkintoaan kesken.

Lopulta Tamburini valmistui opinahjostaan pari päivää ennen siirtorajan umpeutumista, eikä hän ehtinyt matkustaa Islantiin näyttämään taitojaan.

– Harjoittelin seuraavat pari kuukautta joukkueen kanssa ja pyrin antamaan valmentajalleni mahdollisimman hyvät näytöt. Matsit seurasin katsomosta, koska en ollut pelikelpoinen.

Suomalainen käytti näytönpaikkansa

Kesän siirtoikkuna aukesi 15. heinäkuuta, ja osapuolet allekirjoittivat loppukauden mittaisen sopimuksen. Grindavikilla oli siinä vaiheessa varsin selkeä avauskokoonpano, ja Tamburini toteaa kuvitelleensa itsensä vaihtomieheksi. Joukkue taisteli europaikoista, mutta kolmen ottelun tappioputki antoi Tamburinille mahdollisuuden heti ensi kättelyssä.

Suomalainen debytoi 23. heinäkuuta Keflavikia vastaan 3–0-derbyvoitossa. Peli kulki mukavasti, ja vastuuta kertyi täyden 90-minuuttisen verran. Tamburini uurasti koko ottelun myös maan suurseura KR Reykjavikia vastaan, kun Grindavik koki tappion pääkaupungissa.

Kolmas ottelu toi kolmannen avauskokoonpanopaikan, ja tärkeän voiton – täydet pisteet Vikingur Reykjavikin isäntänä pitävät Grindavikin europaikkataistelussa, kun otteluita on jäljellä seitsemän. Tamburini muistelee, että Grindavik pelasi Euroopassa viimeksi Intertoto Cupissa kaudella 2001, joten paluu kansainvälisille kentille olisi iso asia perinteiselle seuralle.

Grindavik pelaa 3–4–3-muodostelmalla, ja Tamburini on löytänyt oman pelipaikkansa vasemman wing-backin tontilta. Rooli vaihtelee vastustajien mukaan – esimerkiksi sarjajumbo Keflavikia vastaan hän sai tehdä laidalta paljon nousuja.

– Koutsi tietää vahvuuteni, joita ovat nopeus ja hyökkäyksien tukeminen. Yliopistosarjassa piti olla hyvässä kunnossa, ja kehityin siellä fyysisesti. Etenkin räjähtävyyteni on kehittynyt paljon.

”Koulutus on minulle tosi iso juttu”

Tamburini pärjäsi yliopistosarjassa hyvin, vaikka pelityyli oli täysin erilainen esimerkiksi Suomen Kakkoseen verrattuna. Yliopistossa oli ammattimaiset fysiikkavalmentajat, joiden avulla hoikkana poikana rapakon taakse lähtenyt Tamburini sai paljon lihasmassaa.

– Islannin pääsarja on tasoltaan todella paljon parempi kuin Yhdysvaltojen yliopistosarja. Täällä on runsaasti älykkäitä, taitavia ja kokeneita pelaajia. Pallo liikkuu todella nopeasti.

Oman joukkueensa pelaajista Tamburini nostaa esiin espanjalaiset Rodrin ja Siton sekä aikoinaan Manchester Unitedin junioreissa kapteeninnauhaa kantaneen Sam Hewsonin. Tamburini on oppinut tuntemaan heidät hyvin, sillä hän viettää vapaa-aikaansa pitkälti muiden ulkomaalaisten kanssa.

– Grindavik on alle neljän tuhannen asukkaan kylä, eikä täällä ole hirveästi tekemistä – ainakin täällä pääsee keskittymään täysillä futikseen. Reykjavik on 25 minuutin ajomatkan päässä, ja siellä on helppoa käydä. Islanti on todella kaunis maa – täällä on hienoja maisemia ja vuoristoa. Blue Lagoonillekin menee vain viisi minuuttia.

Vaikka Tamburini panostaa tällä hetkellä jalkapalloon, on hänellä mielessään myös opinnot. Maisterin paperit kiinnostavat häntä tulevaisuudessa, mutta ne saavat toistaiseksi odottaa.

– Tiedän, ettei jalkapalloilijan ammatti ole hirveän pitkäaikainen. Minulla on kaikki auki – ehkä saatan jatkaa opiskelemista jo ensi vuonna jossain toisessa maassa, tai sitten suoritan opinnot netissä täällä. Koulutus on futiksen tavoin minulle tosi iso juttu.

The post Elias Tamburinin seikkailu on kantanut Yhdysvalloista Islannin liigaan appeared first on Byyri.

Kaitila tunnettiin suurlupauksena, joka herätti lehdistönkin huomiota jo 13-vuotiaana.

HS uutisoi vuoden 2002 Helsinki Cupin finaalista otsikolla ”Klubin Werner Kaitila keräsi onnittelut”. Kaitila johdatti HJK:n turnauksen himoittuun mestaruuteen ”kahdella komealla maalillaan”.

Vastustajajoukkue EsPan ainokaisen viimeisteli puolestaan Kaitilan kanssa juniorimaajoukkueessakin myöhemmin pelannut Akseli Pelvas. EsPan maalivahtina pelasi sattumoisin Noora Räty, joka tunnetaan nykyisin Suomen kaikkien aikojen menestyneimpänä naispuolisena jääkiekkomaalivahtina.

Intohimo katosi

Edustusjoukkueen rinkiin talvella 2008 noussut Kaitila alkoi aikuistuessaan herätä maailmaan, jossa oli itse yksi niistä ulkopuolisista, jotka seurasivat, mitä suurseurojen testeissä ravanneesta juniorista tulee jalkapalloilijoina.

Kun intohimo katosi, juniorimaajoukkueissa muun muassa Riku Riskin kanssa kärjessä viilettänyt Kaitila lopetti.

Tie vei Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun sekä työelämään, kunnes ympyrä sulkeutui vuonna 2014. Kaitila palasi Westön tavoin viheriöille Kakkosen Someron Voiman paidassa. Vaikka hän tarvitsi tilaa ja aikaa mietintäprosessilleen, veri veti lopulta jalkapallon pariin.

– Jalkapallokenttä on sivistynyt sotakenttä. Koko lajiin tiivistyy valtavasti asioita: mikäli se on ollut sinulle tärkeää ja luovut siitä, yhtäkkiä tiettyjä tunteita ei enää tule. Esimerkiksi voitetun matsin jälkeistä tunnetta on vaikea saada muualta, Kaitila toteaa.

Aikoinaan peli-ilonsa kadottanut Kaitila pystyi jälleen nauttimaan pelaamisesta. Kuten joukkueurheilijat niin usein, hänkin kaipasi vuosien varrella pukukoppielämää ja joukkuehenkeä.

Hän huomauttaa, että myös yritysmaailmassa sekä muilla elämän kentillä taistellaan ja yritetään voittaa, mutta vihreällä veralla se on erilaista.

– Kun elät keskellä kenttää ottelun läpi ja raadat fyysisesti, tunne on voimakkaampi kuin silloin, kun istut konttorissa ja painat oikealla hetkellä enteriä. Hieno tunne sekin, mutta siinä ei ole tapahtunut samoja elementtejä kuin urheilussa.

Entinen suurlupaus palasi jalkapallokentille vuonna 2014.

Komea paluu Klubiin

SoVo:sta Kaitila jatkoi FC Legirukseen, jonka taru päättyi myöhemmin surullisesti. Samoihin aikoihin hän aloitteli valmentajauraansa helsinkiläisessä PPJ:ssä. Syksyllä 2016 hän palasi kotiin HJK:hon.

– Viime vuonna olin äärimmäisen kiinnostavassa paikassa HJK:n C14-ikäluokan akatemiajoukkueen valmentajana. Se oli todella kiehtova ja kehittävä näköalapaikka.

Joukkue menestyi mukavasti ja voitti sekä Etelä-Länsi-liigan että C14 SPL -lopputurnauksen eli ikäluokan Suomen mestaruuden. Peräti seitsemän HJK-pelaajaa valittiin viime helmikuussa alle 15-vuotiaiden ensimmäiseen maajoukkueturnaukseen.

Kaitila jos kuka tietää varsin hyvin, että into jalkapalloon saattaa vaihdella nuoruusvuosien aikana kovastikin, eikä futis välillä maistu lainkaan. Hän on todennut junioreilleen, että sitä tapahtuu kaikille pienemmissä tai suuremmissa määrin.

– Ei ole itsestään selvää, että rakkaussuhde jalkapalloon pysyy läpi iän samana. Nyt sitä kevään 2008 fiilistä, kun lopetin, on vaikea kuvitella, sillä jalkapallosta on taas tullut tärkeä osa elämääni.

Lisäksi Kaitila on painottanut, että jokaisen tulee olla rehellinen itselleen: on myös rohkea päätös vaihtaa esimerkiksi koripalloon tai jääkiekkoon, mikäli liekki jalkapalloon on sammunut. Mieluiten hän silti pitäisi nuoret oman lajin parissa, oli taso mikä tahansa.

– Tähdet nousevat massasta, ja mikäli massaa ei ole, tähtiä ei nouse. Jokainen täysin harrastusmielessäkin jalkapalloileva on plussaa lajille. Vaikka olen jalkapalloromantikko, en kuitenkaan halua, että kukaan pelaa tätä lajia väkisin.

Vankka usko suomifutiksen tulevaisuuteen

Tammikuussa alkanut varusmiespalvelus pitää Kaitilan poissa kentän laidoilta ainakin vuoden loppuun asti. Paluu juniorivalmennukseen on käynyt miehen mielessä, mutta hän toteaa, että seuraavan tehtävän tulisi olla varsin kiinnostava, jotta hän lähtisi uudestaan samaan rumbaan.

Mikäli jotain aloitetaan, siihen sitoudutaan täysillä – aivan kuin armeijaan, jossa hän on päätynyt tiedustelijalinjalle reserviupseerikouluun.

Tuli valmennustarjouksia tai ei, Kaitila haluaisi toimia suomalaisen jalkapallon parissa. Hän myöntää, että sopiva pesti esimerkiksi Palloliitossa voisi kiinnostaa jatkossa, vaikkei lähde spekuloimaan mistään tietystä roolista.

– Viime vuonna sain erilaista perspektiiviä jalkapalloon, kun valmensin Klubia Aki Hyryläisen kanssa ja keskustelimme paljon Mika Aaltosen kanssa. 28-vuotiaalle futisromantikolle nämä vanhemmat herrasmiehet olivat parhaat mahdolliset keskustelukumppanit. Jos jossain vaiheessa päädyn kehittämään kotimaista jalkapalloilua, täytyy muistaa, että olen saanut viettää vuoden heidän kanssaan.

Huuhkajien tulevaisuuden arvokisapaikan suhteen Kaitila on optimistinen. Kaitilan valmentamat, maajoukkueeseen nousseet pelaajat, tekivät mieheen vaikutuksen, ja sukupolvi saa häneltä suitsutusta.

– Olen työskennellyt heidän kanssaan, ja näkökulma, millä he näkevät jalkapallon, on aivan uudenlainen. Kun lähdimme Klubin kanssa ulkomaille turnaukseen, katsoimme, että okei, FC Barcelona on mukana. Lähdimme voittamaan, tulimme lopulta hopealle, ja Barca oli turnauksen viides. Tämä sukupolvi todella tietää, että voimme pärjätä.

The post Muistatko Werner Kaitilan? Suomifutiksen suurlupaus löysi uudelleen peli-ilonsa appeared first on Byyri.

Kisakatsomoista löytyy futishulluja joka lähtöön. Maajoukkueiden otteita seuraamaan ja jännittämään kerääntyy eri seurojen ja eri kulttuurien kannattajia. Kaikkia yhdistää kuitenkin rakkaus kuningaslajiin.

Kysyimme kolmelta luovan alan ammattilaiselta heidän suosikkimaataan kisoissa ja yleisesti mietteitä tulevista karkeloista.

Pelataan 90 minuuttia, ja Brasilia voittaa

Joni Bollström tunnetaan rap-piireissä paremmin artistinimellään Bulle. Mies on kauniin ja taitavan jalkapallon ystävä. MM-kisoissa on Bullen mukaan aina ihan omanlaisensa fiilis ja kisoja seurataan vuodesta toiseen. Bullen suosikkijoukkue tulevissakin kisoissa on Etelä-Amerikan jalkapallojättiläinen Brasilia.

Brasiliassa Bullea miellyttää etenkin se, että joukkue on aikojen saatossa kehittäneet pelilleen täysin oman identiteetin. Vaikka Brasilian kuuluisa sambajalkapallo onkin omaksunut vaikutteita pelaajien eurooppalaisilta seurajoukkueilta, on sille yhä ominaista ilmiömäinen taituruus ja pallolla leikittely.

Bullen mielestä Brasilian pelit ovatkin juuri kaikista viihdyttävimpiä seurata: joukkue pelaa aina suurella tunteella.

Suosikkipelaajikseen Bulle nimeää kaksi vasenta laitapuolustajaa. Kisoihin lähtevästä joukkueesta Bulle ihailee Marceloa ja entisistä pelaajista Roberto Carlosia. Bullen mielestä Marcelo pelaa pelistä riippumatta aina omalla loistavalla tasollaan ja on pelipaikastaan huolimatta suoranainen taiteilija.

Roberto Carlos on puolestaan Bullen kaikkien aikojen suosikki, jonka vaparimaalia Ranskaa vastaan jaksaa katsoa aina vain uudelleen.

Venäjän kisoissa Bulle uskoo vähemmän yllättäen Brasilian voittoon. Vuoden 2014 kotikisat päättyivät katastrofiin Brasilian osalta, kun Saksa löylytti isäntiä välierässä numeroin 1-7. Pää painuksissa pelatussa pronssiottelussa tuli vielä pataan Hollannilta, mutta viime aikoina on näyttänyt paremmalta.

Tämän kesän harjoitusottelut ovatkin edenneet voitokkaasti ja supertähti Neymar on ollut huikeassa vedossa palattuaan sairaslomalta.

Kuva – Marcello Casal Jr.

Näissä kisoissa Brasilialla on Bullen mukaan kasvojenpesun paikka, ja sen myötä joukkue palaa ansaitsemalleen paikalle, maailmanmestariksi.

”Koska 90 minuuttia ja Saksa ei pidä tällä kertaa paikkaansa”, Bulle tiivistää lopuksi.

Suosikit voivat syntyä myös verenperintönä

Keski-Suomen sydämestä tuleva muusikko Iida Nättinen kertoo jalkapallon olleen hänelle iso osa elämää aina vauvasta saakka. Vaikka unelmat jalkapalloammattilaisen urasta haihtuivatkin vuosien saatossa, on futiksella edelleen paikkansa. Jalkapallon arvokisat jaksavat aina sytyttää.

”Maa vastaan maa on aina jotenkin kova juttu. Rehti peli. Kukaan ei voi maksaa itselleen kovempia pelaajia ja tehdä huippujoukkuetta. Tässä merkkaa tunteet ja jokaisen maan oma me-henki”, Iida pohtii.

Iida kertoo seuraavansa kisoja avoimesti – kannatettava joukkue saattaa vaihtua kisojen sisälläkin. Kisojen aikana voi syntyä ilmiöitä ja tarinoita, jotka herättävät mielenkiinnon jotain joukkuetta kohtaan. Perinteisesti Iida on syttynyt Brasilian tai Argentiinan peleihin.

Brasilian kohdalla mielenkiintoa lisää myös viehtymys sikäläiseen musiikkikulttuuriin. Portugalin joukkueen hän mainitsee kestosuosikikseen, jossa edellä mainittujen joukkueiden tapaan arvostetaan taitavaa syöttöpeliä ja sisukkuutta.

Rakkaus Portugalin joukkuetta kohtaan syttyi vuoden 2004 EM-kisoissa, joissa isäntämaa hävisi loppuottelussa katkerasti Kreikalle 0-1. Iidan mielestä taitavaa jalkapalloa pelannut Portugali olisi ansainnut voiton puuduttavaa puolustuspeliä pelanneen Kreikan sijaan.

Nättinen nimeää kaikkien aikojen suosikkipelaajakseen portugalilaishyökkäjä Luís Figon. Figo oli Iidan isän ja veljen suosikki, joten perinteitä vaalien Figosta tuli myös hänen sankarinsa.

”Figo oli tyyni ja kova kikkailija, ja tuntui, että se ei kihahtanut hänellä kuitenkaan hattuun. Pitäisi järjestää vielä eläkeläisten MM-kisat, joissa pelaisivat muun muassa Ronaldo, Zidane, Beckham ja Figo !”

Nykyjoukkueesta Nättinen kertoo ihailevansa eniten Cristiano Ronaldoa. Iidan mielestä Ronaldo on käsittämättömän taitava. Kun Ronaldon peli sujuu, se tarjoaa katsojalle todellista silmänruokaa.

Kuva – soccer.ru

Venäjän kisoissa Iida uskoo Brasilian tai Argentiinan mahdollisesti selviävän finaalin asti, mutta luulee Portugalin pelien tyssäävän hieman aiemmin. Hän uskoo myös Espanjan ja Saksan olevan perinteiseen tyyliin vahvoja. Iida kuitenkin toivoo, että Saksan rutiini ja konemaisuus sekä Espanjan voittotehdas saisivat kunnon haastajia altavastaajista.

Iida haluaa toivottaa ihanaa kesää Byyrin lukijoille ja kaikille omia lempijoukkueitaan kannattaville.

”Futiskisakesä on aina paras kesä. Nyt saa nauttia, ja aion kyllä nauttia kaikesta huolimatta myös Saksan ja Espanjan peleistä!”

Kun rakkaus johtaa käkikellojen maahan

Valokuvaaja Jani Kankaanniemi kertoo olevansa jalkapallofanina omien polkujen tallaaja. Pikkupoikana hän ihaili eri maajoukkueita ja niiden tähtiä, kuten Argentiinan Diego Maradonaa, Englannin Gary Linekeria, Italian Paolo Maldinia ja Hollannin Ruud Gullitia. Aikuisiällä hänen tiensä johti Keski-Eurooppaan ja Sveitsiin, jonne Jani onkin asettunut sveitsiläisen vaimonsa kanssa.

Kankaanniemi kuvailee pienehkön maan jalkapalloa yllättävän laadukkaaksi ja monikulttuuriseksi. Pelit pelataan kovalla tunteella silmiä hivelevän kauniissa maisemissa.

Kankaanniemen ensimmäiset muistot Sveitsin joukkueesta ovat vuoden 1996 EM-kisoista, kun joukkue pelasi 1-1-tasapelin isäntämaa Englannin kanssa. Sveitsi taisteli tuolloin samassa lohkossa Hollannin, Englannin ja Skotlannin kanssa, mutta jäi lohkon jumboksi.

Kaikkien aikojen suosikikseen Kankaanniemi nimeää juuri Arsenaliin siirtyneen laitapuolustajan Stephan”Forrest Gump” Lichtsteinerin. Kankaanniemi pahoittelee vastauksensa olevan hieman tylsä, mutta uskoo kuitenkin luotettavan juoksukoneen ansaitsevan nimeämisen.

Kuva – Steindy

Nuoremman polven pelaajista suosikiksi nousee Xherdan Shaqiri. Kankaanniemi kuvailee Shaqiria viihdyttäväksi, arvaamattomaksi ja oivaltavaksi pelaajaksi, joka kykenee myös upeisiin kaukolaukauksiin. Kankaanniemen mukaan isoa roolia nauttiva Shaqiri taistelee maanmiehensä Granit Xhakan kanssa siitä, kumpi laukoo kisojen komeimman maalin.

Kankaanniemi haluaa uskoa Sveitsin mahdollisuuksiin kisoissa. Häntä ihmetyttää joukkueen alisuorittaminen, vaikka laatua heiltä löytyy. Sveitsi on tällä hetkellä esimerkiksi FIFA-rankingissa Ranskan ja Espanjan kaltaisten maiden edellä sijalla 6.

Voittopystin nostamisen pitää tietenkin olla tavoitteena, mutta siihen Kankaanniemi ei  vielä usko. Putoaminen ennen puolivälieriä olisi kuitenkin pettymys. Vetolapulle Kankaanniemi laittaisi todennäköisesti Brasilian tai Espanjan voittajasuosikiksi, mutta toivoo, että kovassa nosteessa oleva Belgia ottaisi tänä kesänä suuren askeleen kohti MM-pokaalia.

Tulevista kisoista Kankaanniemi toivoo aktiivisen ja hyökkäysvoittoisen jalkapallon esitystä ilman politiikkaa. Byyrin lukijoita hän kannustaa fanittamaan isolla tunteella ja jakaa myös meidän kaikkien elävän unelman siitä, että vielä jonakin päivänä pääsemme huutamaan Huuhkajien puolesta kisoissa.

Lopuksi Kankaanniemi kiteyttää runollisesti, mistä jalkapallon MM-kisoissa hänen mielestään on kysymys:

”Uskomatonta kuinka jalkapallo yhdistää kansoja ympäri maailman fiilistelemään hienoja jalkapallotarinoita ja huikeita suorituksia. On huikea tunne, esimerkiksi kisojen aikaan reissun päällä ollessa, napata kisakatsomossa paikallisten kanssa tuopillinen jalkapallofilosofiaa.”

Artikkelikuva – Jani Kankaanniemi

The post MM-kisat 2018 – Fanihaastattelussa Bulle, Iida ja Jani appeared first on Byyri.

Titaani on metallinen alkuaine, jonka järjestysluku on 22 ja tunnus Ti. Titaanin löysi 1700-luvulla mies nimeltä William Gregor. Tämä kirjoitus kertoo kuitenkin toisenlaisesta titaanista. Alkuaineella ja tämän kirjoituksen titaanilla on kuitenkin useita yhteisiä piirteitä. Kumpikin tunnetaan kovuudestaan, kestävyydestään sekä esimerkiksi korkeasta ”sulamispisteestä”. Tekstin Titaani ”löytyi” Karlsruhesta, Saksasta vuonna 1969 ja hänen ”järjestyslukunsa” oli 1.Hänen selkäpuolella oli tunnus Kahn.

Karlsruhen kasvatti

Yhdeltä lempinimeltään ”Vol-kahn-o”, Oliver Rolf Kahn, syntyi 15. kesäkuuta vuonna 1969 Karlsruhen kaupungissa, joka sijaitsee Saksassa Baden-Württembergin osavaltiossa lähellä Ranskan rajaa. Oliverin sukujuuret ovat osittain latvialaiset, sillä hänen isänsä Rolf Kahn on syntynyt Liepājassa, Latviassa. Lisäksi perheeseen kuului äiti Monika Kahn sekä Oliveria neljä vuotta vanhempi veli Axel Kahn.

Oliver Kahn aloitti pelaajauransa Karslruher SC:n juniorijoukkueessa vuonna 1975, vain kuuden vuoden ikäisenä. Isä Rolf oli pelannut Karlsruher SC:ssa keskikenttäpelaajana Bundesliigaa vuosina 1962–1965, joten oli luonnollista, että myös Oliver liittyi Karlsruherin riveihin. Oliver ei suinkaan ollut alusta asti maalivahti, vaan hän aloitti pelaajauransa kenttäpelaajana. Pikkuhiljaa Oliver ja hänen valmentajansa huomasivat, että hänen pelitapansa ja taitonsa istuvat paremmin maalivahdin nappulakenkiin.

Oliver harjoitteli ankarasti, ja se tuotti tulosta. Hän siirtyi hierarkiassa ylemmäksi ja vihdoin vuonna 1987 hän allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa kasvattajaseuransa Karlsruher SC:n kanssa. Ensimmäiset vuodet Kahn pelasi joukkueen kakkosmaalivahtina Alexander Famullan kantaessa ykköstorjujan viittaa.

Kahn pelasi debyyttiottelunsa Bundesliigassa 27.11.1987 ottelussa FC Kölniä vastaan.

Debyytti ei sujunut aivan kuten elokuvissa, sillä Kahn joutui antatumaan neljästi, ja hänen joukkueensa hävisi ottelun yhteismaalein 4-0. Kahn ei päässyt peliaikahierarkiassa Famullan edelle ennen kautta 1990-1991. Seuraavina kausina Kahn oli selkeä valinta Karlsruhen ykkösmaalivahdiksi.

Yksi Kahnin suurimpia saavutuksia Karlsruhe-ajoilta on ehkäpä joukkueen taival kauden 1993-1994 UEFA-cupissa. Ensimmäisellä kierroksella Karlsruhe eteni jatkoon pudottamalla PSV Eindhovenin kisasta yhteismaalein 2-1. Seuraavalla kierroksella vastaan asettui yksi Espanjan suurseuroista – Valencia.

Karlsruhe hävisi ensimmäisen ottelun Valenciassa 3-1, ja toiveet jatkoon pääsystä olivat karanneet kauemmaksi. Toinen ottelu on kuitenkin jäänyt mieleen varsin erikoisena, ja tuo ottelu saikin lempinimen ”Wildparkstadionin Ihme”. Ottelu oli totaalista Karlsruhen näytöstä ja joukkue voitti Valencian murskalukemin 7-0.

Kolmannella kierroksella vastaan asettui Zinedine Zidanen johtama Bordeaux. Karlsruhe onnistui päihittämään nimekkäillä pelaajilla varustetun ranskalaisseuran yhteismaalein 3-1, ja eteni näin puolivälieriin portugalilaista Boavistaa vastaan. Piskuinen Karslruhe onnistui päihittämään myös portolaiset, tällä kertaa yhteismaalein 2-1.

Paikka semifinaaleissa oli varmistunut, ja vastustaja SV Casino Salzburg tuli kätevästi naapurivaltio Itävallasta vastaan. Salzburgin miehistö olikin varsin itävaltalaispainotteinen, sillä kahdestakymmenestä runkopelaajasta peräti seitsemäntoista oli itävaltalaisia. Maaliskuun 29. päivänä vuonna 1994 Wienissä pelattu ensimmäinen ottelu päättyi 0-0-tasatulokseen.

Kaksi viikkoa myöhemmin Karlsruhen kotistadion Wildparkstadion oli lähes täynnä, ja katsojat pääsivät jännittämään kotijoukkueensa otteita. Salzburgin Hermann Stadler vei vierasjoukkueen kuitenkin jo 12 minuutin jälkeen 1-0 johtoon, mikä tiesi sitä, että kotijoukkueen tulisi tehdä vähintään kaksi maalia päästäkseen finaaliin.

Varsin tasainen kamppailu sai käänteen 54. peliminuutin kohdalla, kun kotijoukkueen hyökkääjä Rainer Krieg tasoitti ottelun 1-1. Lopun kovasta yrityksestä huolimatta Karlsruhe ei kuitenkaan onnistunut tekemään johtomaalia ja peli päättyi noihin tasalukemiin ja Karlsruhen tie kauden 1993–1994 UEFA-cupissa tuli päätökseensä.

On kerrottu, että Oliver Kahnin johtava pelitapa ja motivoiva persoona tekivät hänestä yhden Karlsruhen avainpelaajista joukkueen menestymiseen tuolla kaudella UEFA-cupissa.

Menestyminen mielessä Müncheniin

Kahnin mainiot peliesitykset Karlsruhessa herättivät suurseura Bayern Münchenin kiinnostuksen. Kahnista kaavailtiin silloisen Bayernin ykköstorjujan Raimond Aumannin korvaajaa. Lopulta Bayern hankki Kahnin Karlsruhesta kauden 1994–1995 alussa reilulla 2,3 miljoonalla eurolla, mikä oli maalivahdista maksettuna sen ajan ennätyssumma.

Jo heti alkumetreillä Kahn pääsi maistamaan menestymisen makua Bayernin riveissä, sillä kaudella 1995-1996 Kahn ja Bayern voittivat Uefa-cupin päihittämällä finaalissa Bordeauxin. Seuraavalla kaudella palkintokaapin täytettä tuli lisää Bundesliigan sekä Saksan cupin voittojen myötä. Tuon kauden päätteeksi Kahn valittiin toista kertaa Saksan vuoden parhaaksi maalivahdiksi.

Die Mannschaftin viimeinen lukko

Kutsu Saksan maajoukkueeseen kävi Kahnille ensimmäisen kerran vuoden 1994 MM-lopputurnaukseen. Kahn kutsuttiin joukkueen mukaan viime hetken varapelaajaksi, Bodo Illgnerin toimiessa ykkösmaalivahtina Kahnin istui penkillä virkaveljensä Andreas Köpken kanssa koko turnauksen. Kahn pääsi tekemään ensiesiintymisensä maajoukkuepaidassa lopulta kesäkuussa 1995 ottelussa Sveitsiä vastaan. Saksa voitti tuon ottelun 2-1.

Kahn joutui tyytymään maajoukkueen kakkosmaalivahdin rooliin aina vuoden 1998 MM-lopputurnauksen loppuun saakka, kunnes Andreas Köpke ilmoitti lopettavansa maajoukkueuransa.

Kahnin ensimmäinen arvokisalopputurnaus, vuoden 2000 Euroopan mestaruus turnaus, ei sujunut hyvin. Kahn ja Saksa eivät saaneet alkulohkossaan kuin yhden pisteen tasapelistä Romaniaa vastaan, ja Saksa jäi nöyryyttävästi alkulohkon viimeiseksi. Kahn toimi turnauksessa joukkueensa kapteenina. Yhtenä syynä Saksan heikkoon tulokseen vuoden 2000 EM-lopputurnauksessa, on pidetty päävalmentajaa Erich Ribbeckiä, joka ei saanut omaa joukkuettaan puolelleen.

Kahn ja Saksa olivat lähellä voittaa maailmanmestaruuden vuonna 2002 Etelä-Koreassa ja Japanissa järjestetyssä yhteislopputurnauksessa. Vähin odotuksin turnaukseen lähtenyt Saksa eteni aina finaaliin asti, ja Kahn päästi taakseen koko turnauksessa vain kolme maalia. Kahn kärsi Brasiliaa vastaan pelatussa finaaliottelussa sormensa revähtämisestä, mutta pystyi kuitenkin pelaamaan.

Tämä kuitenkin näkyi pelissä ja varsinkin Brasilian 1-0-maalissa.

Rivaldo pääsi laukomaan noin kahdestakymmenestä metristä, sen jälkeen kun Saksan puolustus oli sählännyt pallon vastustajalle. Laukaus ei ollut tulisimmasta päästä ja suuntautui suoraan kohti Kahnia, mutta Titaani ei onnistunut liimaamaan palloa näppeihinsä, vaan pallo kimposi hänen sylistään parin metrin päähän suoraan paikalle juosseen Ronaldon jalkaan, jolla oli helppo työ pistää pallo tyhjään maaliin. Brasilian 2-0-maalista ei voi varsinaisesti Kahnia syyttää, sillä Ronaldon kuudentoista rajalta lähettämä pallo meni tarkasti tolppaa nuollen oikeaan alakulmaan ja Kahn ei millään ehtinyt pallon tielle.

Brasilia vei maailmanmestaruuden nimiinsä näillä lukemilla. Kahnille myönnettiin Lev Yashin –palkinto turnauksen parhaana maalivahtina sekä hänet valittiin ensimmäisenä maalivahtina Kultainen Pallo –palkinnon saajaksi parhaasta yksilösuorituksesta turnauksessa.

Kahnin maajoukkueura jatkui aina vuoteen 2006 saakka. Hän toimi pitkään Saksan maajoukkueen kapteenina, mutta ei koskaan voittanut maailmanmestaruutta pelaajana. Hän kuitenkin saavutti urallaan Euroopan mestaruuden ja henkilökohtaisesti hänet valittiin kaksi kertaa vuoden jalkapalloilijaksi.

Palkintoja ja lipsahduksia

Kahnin ura Bayern Munchenin miehistössä oli erittäin voittoisa. Hän voitti seurajoukkueessaan kaiken voitettavan. Tiivistettynä Kahn voitti Bundesliigan mestaruuden kahdeksan kertaa sekä Saksan cupin kuusi kertaa, UEFA-cupin sekä Intercontinental Cupin molemmat kerran ja suurimpana kruununa Mestarien liigan vuonna 2001.

Kaiken glorian ja voitonhuuman keskellä Kahn kärsi kuitenkin pahoista loukkaantumisista, ajoittaisista motivaatio-ongelmista ja yksityiselämän puolelta pelikentälle heijastuneista vaikeuksista.

Yksi näistä tilanteista on jo aiemmin mainittu vuoden 2002 MM-finaalissa sattunut lipsahdus. Tämän jälkeen Kahnille sattui lipsahdus myös kauden 2003-2004 Mestareiden liigan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ottelussa Real Madridia vastaan. Real sai vapaapotkun, jota lähti antamaan, kukas muukaan kuin yksi kaikkien aikojen vapaapotkuspesialisteista, Roberto Carlos. Noin kolmestakymmenestä metristä Carlosin laittama vapaapotku, ei ollut millään mittareilla hänen parhaimmistoaan, mutta niin vain Kahn onnistui hyppäämään hieman sivuun pallosta ja kauhomaan pelivälineen omaan maaliin.

Vain viikkoa aiemmin Kahn oli epäonnistunut suorituksessaan maajoukkuepaidassa ystävyysottelussa Kroatiaa vastaan.

Kaikkien näiden epäonnisten tilanteiden seurauksena Kahnista tehtiin pienoinen syntipukki niin seurajoukkueessa kuin maajoukkueessakin, ja nämä muutamat Kahnin heikot otteet löivät ikävän varjon hänen muuten mahtavalle uralleen. Kaikesta huolimatta Kahn on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaimmista maalivahdeista, ja hänet valittiin myös uransa aikana kolme kertaa maailman parhaaksi maalivahdiksi.

Titaanin pelityyli oli koko uran ajan (uhka)rohkea, aggressiivinen, johtava ja määrätietoinen. Pelaajana hänen suurimpia vahvuuksiaan olivat tekniset taidot, ketteryys, äärimmilleen viritetyt refleksit, oman pelialueen hallinta sekä torjuntataidot.

Peliuransa, joka kesti yli kaksikymmentä vuotta, Kahn lopetti vuonna 2008.

Peliuransa jälkeen Kahn on toiminut televisiossa asiantuntijana maajoukkuepeleissä sekä saksalaisen ZDV televisiokanavan jalkapalloasiantuntijana Mestarien liigan peleissä. Tämän lisäksi hän on perustanut Oliver Kahn -säätiön, jonka tehtävänä tukea koulutuskeskuksia, jotka auttavat sosiaalisesti heikossa asemassa olevia lapsia ja nuoria jalkapallon voimalla.

Vuoden 2011 lopussa Kahn päätti opiskelut ja valmistui kauppatieteiden maisteriksi. Kahn on kirjoittanut omaelämäkerran ”Nummer Eins”, ja hän on käynyt puhumassa erilaisissa tapahtumissa motivaatiosta ja johtamisesta.

”If we perform as a unit and if every single player gives it his very best, everything can happen.”

– Oliver Kahn

The post Tolppien välissä: Saksan Titaani appeared first on Byyri.

Sumusalo kertoo, että Chemnitzerissä on tällä hetkellä varsin kaksijakoiset tunnelmat. Puolustajan mukaan seuran tarjoamat olosuhteet ovat mahdollistaneet kaikesta huolimatta kehittymisen pelaajana, mutta kevät on ollut joukkueelle haastava.

Chemnitzer on päästänyt 3. Ligassa toiseksi eniten maaleja, vaikka kurssi onkin hieman kohentunut – huhtikuun neljässä ottelussa maali pysyi puhtaana kahdesti.

Parempia tuloksia olisi kuitenkin kaivattu jo aiemmin, sillä joukkueen putoaminen sarjasta on varmistunut.

Viimeisen säilyjän paikalla, kuusi pistettä Chemnitzerin edellä majaileva VfL Osnabrück olisi vielä saavutettavissa, mutta Chemnitzeriltä vähennetään talousvaikeuksien takia yhdeksän pistettä, minkä jälkeen urakka on mahdoton.

– Pelin taso joukkueena on heilahdellut ihan liikaa. Meillä oli vaikeuksia löytää varmuutta puolustukseen, kun neljä topparia viidestä oli loukkaantuneena pidempään alkukeväästä, Sumusalo toteaa.

– Positiivista on ollut se, että olen päässyt pelaamaan joka pelin avauksessa ja saanut hyviä pelejä alle niin vasempana kuin oikeana pakkina.

Talousvaikeudet seurasivat aiemmasta seurasta

Sumusalo on pelannut täydet minuutit lähes kaikissa 15 ottelussaan seurassa. Viime kaudella Sumusalo kärsi pienestä polvivammasta Rot-Weiss Erfurtin riveissä. Häneltä jäi sivuun syksyn ensimmäisiä pelejä, mutta polvi tuli nopeasti kuntoon, ja Sumusalo sai taisteltua avauspaikan itselleen.

– Erfurt oli viime kaudella yksi putoajasuosikeista, mutta saimme hinattua itsemme sijalle 14. Seura lähestyi minua toukokuun alussa ja kysyi, että haluaisinko jatkaa. Siinä vaiheessa tiesin jo, että useimmat avainpelaajat olivat kieltäytyneet jatkosopimuksesta, koska Erfurtilla oli talousongelmia. Täten vastasin kieltävästi kyselyyn.

Seura oli yhteydessä Sumusaloon syksyn mittaan ja olisi halunnut pakin takaisin tammikuun siirtoikkunassa, mutta tämä oli päättänyt vaihtaa maisemaa.

– Loppupeleissä varmaan ihan hyvä päätös, etten jäänyt sinne, kun kuulee vanhoilta pelikavereilta, miten siellä asioita nykyään hoidetaan.

Erfurt tiedotti lopulta maaliskuussa konkurssistaan.

Sumusalo vieraili vanhalla kotistadionillaan huhtikuun alussa, kun Chemnitzer haki komean 0-5-voiton Erfurtista. Kaupungit ovat vain parin tunnin ajomatkan päässä toisistaan, ja vieraskannattajat saivat pelin tuntumaan lähestulkoon kotiottelulta.

– Meillä on uskomattomat fanit, jotka ovat pysyneet seuran takana vaikeuksista huolimatta. He lähtevät pitkille kuuden tunnin vieraspelireissuillekin noin 600 hengen voimin kannustamaan meitä, mikä on hyvin verrattuna muiden seurojen faneihin. Uskaltaisin väittää, että vain Hansa Rostockilla on lojaalimmat fanit, mitä tulee vieraspeleihin osallistumiseen.

Chemnitzer isännöi juuri Hansa Rostockia kauden viimeisessä kotiottelussaan 12. toukokuuta. Luvassa on tunteikas päivä, sillä Chemnitzerin tulevaisuus on vielä osin hämärän peitossa. Pelit jatkunevat kuitenkin neljännellä sarjatasolla Regionalligassa, josta seura on hakenut sarjapaikkaa.

Loppuvuoden tavoitteina valmistuminen yliopistosta ja paluu maajoukkueeseen

Sumusalo aloitti urheilujohtamisen yliopisto-opinnot syksyllä 2015 pelatessaan RB Leipzigissa. Miehen on määrä valmistua tanskalaisesta UCN Universitystä joulun tienoilla. Opinahjo on sama, jossa monet suomalaisjalkapalloilijat, kuten Mikael Forssell, ovat suorittaneet opintojaan.

Vanhan joukkuetoverinsa Forssellin tapaan Sumusalon seuraava seura on vielä auki. Sumusalo ei sulje pois paluuta Suomeen, mutta miehen tavoitteena on jatkaa uraa ulkomailla.

Peliaika tulee tarpeeseen, jotta Sumusalo voi pitää yllä toiveet paluusta maajoukkuepaitaan. Huuhkajien puolustajatilanne on puhuttanut siitä asti, kun Niklas Moisander ja Kari Arkivuo lopettivat maajoukkueuransa talvella.

Päävalmentaja Markku Kanerva on Sumusalolle tuttu jo vajaan vuosikymmenen takaisilta Pikkuhuuhkaja-ajoilta. Kanerva on ollut yhteydessä puolustajaan kevään aikana, mutta mies ei ollut mukana Abu Dhabissa tai Belekissä.

– Maajoukkue on ollut minulle aina iso asia juniorivuosista lähtien ja olen tietenkin aina käytettävissä, jos kutsu käy. Viimeinen maajoukkuepelini oli tammikuussa 2017, ja sen eteen teen hommia, että niitä tulisi jatkossa lisää.

Kuvat – Dominic Falke / cfc-fotos.de

The post Mikko Sumusalo etsii uusia haasteita kaksijakoisen kevään jälkeen appeared first on Byyri.

FC Honka? Siis mikä? Kun takavuosien huippulupaus Alex Nimely jäi talvella ilman sopimusta azerbaidzanilaisen Kapaz PFK:n kanssa, miehen agentti kertoi hänelle espoolaisen jalkapalloseuran kiinnostuksesta hyökkääjää kohtaan.

Nimely oli nähnyt HJK:n europelejä ja tiesi Anthony Annanin pelaavan Klubissa, mutta muuten tuleva määränpää ja paikallinen futisliiga olivat hänelle täysiä mysteereitä. Pari viikkoa maaliskuisen Suomen cupin Metroderbyn jälkeen Nimely oli ehtinyt tavata Annanin ja kotoutua Tapiolaan, mutta Suomen talvessa oli vielä totuttelemista.

– FC Honka vaikutti kunnianhimoiselta seuralta, ja puhuttuani vanhan kaverini Ahmedin (El-Amrani) kanssa päätös tuntui helpolta. Olen viihtynyt Suomessa, vaikka täällä on todella kylmä. Oli hienoa pelata HJK:ta vastaan ja voittaa, se toi joukkueelle itseluottamusta.

Hyökkääjä pääsi ottelussa irti vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua ja hankki lisäajalla rangaistuspotkun, jonka Javi Hervas pisti varmasti sisään. Maukkaan derbyvoiton lisäksi Honka pääsi juhlimaan lohkovoittoa ja suoraa paikkaa puolivälieriin.

Nimelyn uran toistaiseksi ikimuistoisin kymmenminuuttinen on kuitenkin huhtikuun 3. päivältä 2010. Hän debytoi tuolloin Manchester Cityn edustusjoukkueessa Turf Moorin illassa, kun Roberto Mancini päätti lepuuttaa Carlos Teveziä 1-6-tilanteessa.

Muutama viikko Burnley-ottelun jälkeen City kiinnitti 18-vuotiaan Nimelyn riveihinsä nelivuotisella ammattilaissopimuksella. Seuran organisaatioon tammikuussa 2008 saapunut liberialainen oli ollut voittamassa FA Youth Cupia muun muassa Daniel Sturridgen kanssa, joten odotukset Nimelyä kohtaan olivat korkeat.

Sota jätti arvet

Reilut kahdeksan vuotta myöhemmin Nimely kertoo City-debyytistään Tapiolan urheilupuistossa. Vaikka itse esiintyminen Valioliiga-kentillä oli miehen suurin unelma, hänelle erityisintä siinä oli pelaaminen Patrick Vieiran kanssa.

– Vartuin Arsenalin fanina ja katsoin Patrickin pelejä. Hän on mahtava persoona ja hänen vaatimustasonsa on valtava: olit sitten nuori tai kokenut pelaaja. Olimme pelaajina samalla sivulla, ja meillä oli hyvät välit, kun hän valmensi reservijoukkueessa, Nimely muistelee.

– Meillä oli samanlaiset lähtökohdat, joten ymmärsimme toisiamme: afrikkalaistaustainen pelaaja, joka lähti nuorena ulkomaille. Hän auttoi minua todella paljon estämällä minua tekemästä samoja virheitä kuin monet nuoret pelaajat ja opettamalla minulle tärkeitä asioita elämästä sekä jalkapallosta.

Nimelyn lähtökohdat jalkapalloilijaksi eivät olleet kummoiset: hän varttui Liberian pääkaupunki Monroviassa yli seitsemän vuotta kestäneen sisällissodan keskellä. Sota vaati tuhansia kuolonuhreja ja lukemattomat perheet lähtivät pakolaisiksi naapurimaihin.

– Se oli kamalaa. Kukaan ei halua puhua niistä ajoista, koska kaikki menettivät paljon ystäviä ja perheenjäseniä. Olen onnellinen siitä, että olen täällä ja tässä asemassa tänä päivänä. Siitä kiitos ylemmille voimille, Nimely sanoo.

– Minulla on vahva perhe, josta olen myös kiitollinen. Monilla ystävilläni ei ollut mahdollisuutta päästä kouluun ja tulla sellaisiksi, millaisiksi olisivat halunneet. He ovat päätyneet muun muassa jengeihin.

Nimely kiittää useaan otteeseen luojaa siitä, mihin on päätynyt. Hän sai uskosta turvaa sodan aikana, minkä lisäksi jalkapallo sai ajatuksia muualle – siitäkin huolimatta, että Nimelyn äiti ei olisi halunnut poikansa pelaavan jalkapalloa vaan puhui aina koulun ja kurinalaisuuden tärkeydestä. Jalkapallo oli kuitenkin lopulta se, joka tarjosi pojalle reitin parempaan maailmaan.

Yllättävä puhelu vei Romaniaan

Aika Manchester Cityssä kesti aina syksyyn 2014 asti, mutta viimeiset vuodet kuluivat lähinnä lainapesteillä. Debyyttinsä jälkeen Nimely pääsi pelaamaan Eurooppa-liigassa Juventusta vastaan, mutta ovet edustusjoukkueeseen eivät koskaan auenneet kunnolla.

Moni hänen akatemia-aikojensa joukkuetovereista koki saman kohtalon. Osa pelasi kourallisen otteluita Cityssä, mutta kenestäkään ei tullut joukkueen runkopelaajaa. FA Youth Cup -voittajista Sturridge, Ben Mee ja Kieran Trippier pelaavat Valioliigassa, muut ulkomailla ja Englannin alasarjoissa.

– Yhtäkkiä rahaa oli aivan valtavasti, managerit vaihtuivat ja seura hankki huippupelaajia. Nuoret pelaajat eivät päässeet eteenpäin kohti edustusjoukkuetta: jos sinulle ostetaan kilpailijaksi Sergio Agüero, et pääse kovin todennäköisesti pelaamaan. Kuvio ei kuitenkaan koske pelkästään Cityä, vaan kaikkia eurooppalaisia suurseuroja.

Kun Nimelyn sopimus Cityssä loppui, hän kokeili onneaan Ykkösliigan Port Valessa. Pestin jäätyä yhden ottelun mittaiseksi hyökkääjä päätti jättää sumusaaret taakseen. Seuraava työpaikka löytyi Romaniasta jalkapallolegenda Gheorge Hagin soitettua Nimelylle.

– En meinannut uskoa korviani, kun Hagi soitti minulle. Piti käydä googlaamassa, valmentaako hän todella Politehnica Timișoaraa. Hän oli uskomattoman älykäs, intohimoinen ja vaativa valmentaja. Stadionin ulkopuolella hän oli mitä miellyttävin ihminen.

Nimely menestyi Romaniassa kohtalaisen hyvin ja miehen matka jatkui taas keväällä 2017. Norjalaisseura Stabæk kiinnitti hänet kaksivuotisella sopimuksella, joka lopulta päättyi tylysti ennen aikojaan: Nimely ei ehtinyt tottua tekonurmikenttiin, jäi peleissä vähälle vastuulle ja pyysi lopulta sopimuksen purkua, joten liitto kesti vain kymmenen viikkoa.

George Weah’n manttelinperijäksi?

Suomessa Nimely toivoo nimenomaan pääsevänsä pelaamaan. Suomen cupin otteluissa peliminuutteja ei tullut kovin paljoa, mutta mies on vasta lähestymässä huippukuntoaan. Hän korostaa joukkueen menestymisen tärkeyttä eikä puhu mielellään henkilökohtaisista tavoitteistaan, vaikka hän myöntääkin maalinteon kiinnostavan paljon.

– Olen ollut huipulla ja tullut sieltä alas, mutta sellaista elämä on – ihan kuin vuoristorata. Uskon, että voin päästä takaisin huipulle. Tulin Suomeen siksi, että saisin pelata jalkapalloa. Aika näyttää, miten onnistun.

Euroopan kenttien lisäksi Nimely tähyilee maajoukkuepaitaa. Hän edusti Englantia alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, mutta on ollut viime vuosina yhteydessä kotimaansa Liberian jalkapalloliittoon. Viime kesänä alkaneet Afrikan mestaruuskilpailujen karsinnat ovat hänelle suuri mahdollisuus pelata pikkuveli Sylvanuksen kanssa.

Vuonna 1998 syntynyt Sylvanus edustaa Spartak Moskovaa ja on ollut mukana Liberian A-maajoukkueringissä jo 15-vuotiaasta saakka. Veljekset ovat puhuneet pitkään unelmastaan pelata yhdessä Liberian paidassa, ja haave olisi Alexin mukaan toteutunut viime kesänä, ellei paperiasiat olisi koituneet esteeksi.

– Olemme todella läheisiä ja puhumme lähes päivittäin. Jos hän on harjoitusten jälkeen pahalla tuulella tai väsynyt, muistutan, että hänellä on maailman paras ammatti. Moni voi vain unelmoida pääsevänsä hänen asemaansa.

Vaikka Nimely ei tienaa vanhojen pelikavereidensa tapaan miljoonia, hän kokee yhä itsensä etuoikeutetuksi. Jalkapallo on tuonut hänelle leivän pöytään ja vienyt hänet hienolle matkalle pallon ympäri.

– Afrikassa suurin osa jalkapalloilijoista ei saa rahaa jalkapalloilusta, mutta he pelaavat silti rakkaudesta lajiin. Ei ole mitään parempaa, kuin tehdä sitä mitä rakastaa: ja kun pääsee pelaamaan ammatikseen, voi kaiken lisäksi lähettää perheelleen rahaa ja auttaa heitä. Monet tekevät työtä, josta eivät pidä – minä en ole joutunut tekemään ikäviä hommia aikuisena päivääkään.

The post Kuusi vuotta Manchester Cityssä, nyt FC Hongassa: Alex Nimelyn tarina appeared first on Byyri.

Viime syksyn päätteeksi pääsarjaan palanneen FC Hongan kaudesta 2013 muistetaan liigahopea, Tim Väyrysen läpimurto sekä erinomaiset ulkomaalaisvahvistukset. Samaan aikaan, poissa parrasvaloista, muuan 18-vuotias Tommi Saarinen debytoi Gideon Baah’n ja Abdoulaye Méïtén tähdittämässä puolustuksessa.

Vuodesta 2006 lähtien Honkaa edustanut Saarinen nousi edustusjoukkueeseen askel kerrallaan reservijoukkue Pallohongan kautta. Samalla hän edusti Suomea 36:ssa poika- ja juniorimaaottelussa, vaikka 2010-luvun alku oli puolustajalle erittäin rikkonaista aikaa.

16-vuotiaana alkaneen kolmen vuoden loukkaantumissuman aikana Saarisella todettiin rasitusmurtuma selässä sekä useita jalkapöydän rasitusmurtumia kummassakin jalassa. Lähes jokainen näistä piti hänet sivussa kentiltä puolen vuoden ajan.

”Olin todella motivoitunut harjoittelemaan, mutta minulla oli väärä käsitys futaamisesta. Ajattelin, että siitä tulee paras jalkapalloilija, joka jää vetelemään vapaapotkuja pisimmäksi aikaa treenien jälkeen”, Saarinen pohtii.

Saarisen mukaan harhakuva on teinifutareilla yleinen – ja johtaa usein ikäviin loukkaantumisiin.

”Se on huono yhtälö, mikäli lauot 200 kertaa jokaisten harkkojen päätteeksi, etkä osaa hoitaa oheisharjoittelua. Se johti minun kohdallani rasitusvammoihin, enkä ole ainoa tapaus. Näen usein innokkaita junnuja, jotka eivät kuitenkaan tiedä, kuinka tulisi harjoitella. Se johtaa valitettavasti vammoihin.”

Vastoinkäymisistä huolimatta Saarisella ei käynyt mielessäkään ripustaa nappulakenkiä naulaan. Hän nimeää yhdeksi tärkeimmistä auttajistaan entisen yleisurheiluvalmentaja Marko Vepsän. Saarinen ja Vepsä työskentelivät yhdessä loukkaantumisten aikana, ja he onnistuivat päättämään pitkän loukkaantumiskierteen.

”Jalkapalloilijat ovat mielestäni urheilijoina keskimäärin heikompia verrattuna esimerkiksi yleisurheilijoihin. Marko teki minulle sellaisia harjoitteita, joita pystyin tehdä vaikka jalkapöytä paketissa. Hän tekee todella arvokasta työtä muidenkin nuorten futareiden kanssa”, Saarinen kiittelee.

Ehjien pelikausien myötä Saarinen on alkanut arvostaa fyysistä harjoittelua huomattavasti aiempaa enemmän.

”Junnuna sitä ei kiinnostunut keskivartalon hallinta tai nilkan aktivointi, oli siistimpää iskeä vapareita yläkulmiin.”

Kaudesta 2015 lähtien Saarinen on paitsi pysynyt kunnossa myös noussut Hongan johtaviin pelaajiin. Hän on pelannut kolmen viime sesongin aikana kahta lukuun ottamatta kaikissa sarjapeleissä. Ensimmäisellä Ykkösen kaudellaan Saarinen kellotti täydet minuutit lähes jokaisessa ottelussa.

”Muutama vuosi sitten minulle tuli se fiilis, että nyt tiedän täsmälleen, mitä kunnossa pysyminen kohdallani vaatii. Henkilökohtainen tavoitteeni on aina pelata joka ikisessä matsissa. Sen eteen teen kaiken oheisharjoittelun viimeisen päälle. ”

Aika Joukojen jälkeen

Mika Lehkosuon potkut helmikuussa 2014 loivat synkät alkutahdit Hongan Veikkausliiga-kaudelle, jonka päätteeksi espoolaiset joutuivat hakemaan vauhtia Kakkosesta. Saarinen seurasi Shefki Kuqin valmennusta takavasemmalta, sillä kausi kului sairastuvalla ja armeijan harmaissa.

Saarinen kertoo, että taloudellisten vaikeuksien laajuus tuli hänelle täytenä yllätyksenä. Palkat olivat tulleet jo hyvän tovin myöhässä, mutta konkurssia hän ei osannut odottaa.

Kenties suurimpana perustana Hongan uudelle nousulle hän pitää tuttujen honkalaisten paluuta Tapiolaan. Veikkausliigassa rutinoituneiden konkareiden tulo joukkueeseen toi tekemiseen uskottavuutta, ja innosti Saarista sekä muita nuoria pelaajia.

”Honka oli kiinnostunut jatkostani, ja suuri tekijä päätöksessäni jäädä oli John Wecktrömin ja Roni Porokaran kaltaisten pelaajien hankkiminen joukkueeseen. Ajattelin, että mikäli noin kovat jätkät ovat sitoutuneita seuraan, miksen minäkin olisi?

Hongan liigataipaleen alkuvuosina Saarinen kannusti seuraikoneita Tapiolan urheilupuiston puukatsomoissa. Juuri John Weckström oli Saarisen suurimpia sankareita: yläasteella opettaja oli pyytänyt oppilaita koristelemaan vihkonsa oppilaille tärkeillä asioilla, ja Weckströmin kuva koristi Saarisen vihkoa.

Vaikka sarjataso vaihtui yhtäkkiä kahta porrasta alemmas, tekemisen taso joukkueessa ei Saarisen mukaan laskenut. Arki oli yhä laadukasta, ja pikaiselle paluulle Veikkausliigaan oli kaikki edellytykset.

”Halusin kehittyä urallani, ja jääminen Kakkosen seuraan oli aikamoista kolikonheittoa: vaikka voittaisimme lohkomme, nousukarsinnassa voi käydä miten vaan. Se on lopulta hyvin pienestä kiinni.”

Kakkosen etelälohkon todellisesta dominoinnista huolimatta sarjanousu jäi saavuttamatta, kun KPV korjasi potin yhteismaalein 1–2. Valtaisa pettymys unohtui vuotta myöhemmin, ja Ykkönen kutsui. Ykkösen visiitti jäi vain kauden mittaiseksi: Espoo palasi liigakartalle.

”Voittamaan oppii lopulta vain voittamalla: joukkueen tulee olla parhaimmillaan tiukoissa paikoissa. Ehkä emme olleet valmiita vielä KPV-pelin aikaan. Kun takana on kolmet peräkkäiset karsinnat, kynnys pelata isoja matseja ei välttämättä ole nyt niin suuri.”

Futis ykkössijalla, kauppis kakkosena

Pääsarjajalkapalloilun yhdistäminen opiskeluun tai työelämään ei ole Suomessa harvinaista, mutta akateemisia urheilijoita ei löydy joka nurkasta. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa toista vuottaan opiskeleva Saarinen ei ole tästä huolimatta opinahjonsa ainoa jalkapalloilija – koulun listoilta löytyy muun muassa HIFK:n Daniel Kollar sekä Sparta Rotterdamin Janne Saksela.

”Menen futiksen ehdoilla. Vaikka pelaisin onnistuneen uran, se olisi todennäköisesti ohi 35-vuotiaana. Ehdin sen jälkeen viettää pitkän aikaa työelämässä, ja uskon toimivani pelaajaurani jälkeen jalkapallon parissa.”

Pääaineenaan laskentatoimea lukeva Saarinen ei pidä kiirettä opintojensa kanssa. Koska ainoastaan kielten kursseilla on täysin pakolliset läsnäolot, koulusta tai työstä ei ole joutunut tinkimään hirvittävästi.

”Taistelen tällä hetkellä espanjan kakkoskurssin kanssa. Tunti alkaa 9:30 ja aamutreenit 9:15 – yhtenä tiistaina ryntäsin treeneistä tunnille pari tuntia myöhässä, ja se meni läpi. Onneksi voin tehdä niin paljon koulujuttuja itsenäisesti.”

Vaikka viimeisestä kutsusta Pikkuhuuhkajiin on vierähtänyt jo parisen vuotta, Saarinen ei ole 23-vuotiaana hyvästellyt ajatusta maajoukkueesta. Myös ulkomaat kiinnostavat häntä tulevaisuudessa.

”Haluan nähdä, mihin potentiaalini riittää, ja saada itsestäni kaiken irti. En usko, että Suomessa on kovin montaa paikkaa, jossa voisin harjoitella paremmin kuin Hongassa. Laadukas arki mahdollistaa kehittymiseni jatkossakin”, Saarinen sanoo.

”Menestyminen on kiinni kovasta työstä, ja onneakin tarvitaan, mutta tärkeintä on mielestäni se mentaliteetti, että todella haluaa onnistua. Uskallan sanoa sen ääneen, että haluan pelata ulkomailla – ja uskon sen vievän pidemmälle kuin sen, että jäisin voivottelemaan, ettei täältä pääse lähtemään minnekään.”

The post Tommi Saarinen – loukkaantumiskierteestä suuriin saappaisiin appeared first on Byyri.

Multaharjusta aistii määrätietoisuuden. Yliopistossa diplomi-insinööriksi itsenä lukenut entinen jalkapalloammattilainen alkaa kertoa nykyisestä ammatistaan. Multaharjun työnantaja Opmetic Oy valmistaa piikiekkoja, joita käytetään puolijohdeteollisuuden erilaisten komponenttien valmistukseen. Yksityiskohdat menevät kuitenkin haastattelijalta yli hilseen. Tärkeintä on päästä itse asiaan.

Turkissa kannattajien kivisateessa

Kun Multaharju lähti maailmalle vuonna 2003, suomalaisia jalkapalloammattilaisia oli ulkomailla vielä vähän. Hän oli kuudes suomalainen Turkin liigassa. Denizlispor kiinnostui Multaharjusta, kun Suomessa operoinut agentti avasi keskusteluyhteyden Turkkiin. Denizlisporin kakkosvalmentaja tuli Suomeen asti katsomaan MyPan pelejä, ja piakkoin sopimus lounaisturkkilaisesta tekstiilikaupungista ponnistavaan seuraan solmittiin.

Denizlisporin silloisen managerin Gilay Burakin Multaharju mainitsee arvostavaan sävyyn.

”Burak edusti eurooppalaisempaa tyyliä perinteisen turkkilaisen teknisen ja vapaamman pelin sijaan’’, Lappeenrannan Rakuunoiden kasvatti muistelee.

Keskustelu ajautuu pelitapoihin ja -filosofioihin. Multaharju ei pidä niin sanotusta ”espanjalaisesta pelityylistä”, joka perustuu pallonhallintaan ja lyhytsyöttöihin, vaan on mieltynyt suoraviivaiseen ja tehokkaaseen pelaamiseen.

Multaharju esittää, että suomalaisilla pelaajilla on selkärangassaan aina puolustus ensin -mentaliteetti, ja ainakin osittain tästä johtuen maajoukkueura Antti Muurisen alaisuudessa ei lähtenyt oikein missään vaiheessa käyntiin. Pelaajilla oli liikaa vapauksia, eikä tarpeeksi järjestelmällisyyttä, minkä vuoksi tuloksetkin jäivät laihoiksi. Erityisen ironista tämä on, kun muistaa, kuka voitti Euroopan mestaruuden Multaharjun uran huippuvuosien aikana vuonna 2004: Kreikka.

Turkista Multaharju muistaa fanikulttuurin, joka oli hyvin erilaista kuin Suomessa. Kannattajat olivat aggressiivisia ja elivät vahvasti tunteella, välillä yliläikkymiseen asti. Multaharju muistaa poikkeuksellisen hyvin vieraspelin, jonka jälkimainingeissa Denizlisporin bussia alettiin pommittaa kivillä ja pulloilla kotifanien toimesta. Poliisien armeija kuitenkin auttoi joukkueen kotimatkalle.

Denizlisporin joukkue kaudelta 2003–2004. Miikka Multaharju ylärivissä ensimmäisenä oikealta. Kuva: Yenigün gazetesi arsivi.

Vaikeuksien kautta europeleihin

Kun sopimus Turkissa päättyi, joukkueen manageri vaihtui, mikä tiesi Multaharjulle lähtöpasseja. Hän palasi Suomeen ja sai Pelaajayhdistyksen kautta nopealla aikataululla testipaikan norjalaisessa Fredrikstadissa. Sopimus tehtiin testin jälkeen.

Norjassa Multaharju oli uusien haasteiden edessä, kun peliaikaa ei tullutkaan tasaisesti. Kauden päätteeksi seura juhli cup-mestaruutta, ja Multaharju pääsi pelaamaan europelejä seuraavalla kaudella. Tämä kuitenkin vaati yhden managerinvaihdoksen.

Norjalaisessa pääsarjafutiksessa oli ainakin yksi ärsyttävä piirre.

”Jos viikonlopun liigapelissä ei päässyt pelaamaan, joutui tulla seuraavana päivänä pelaamaan kakkosjoukkueen pelin”, Multaharju muistelee

”Tämä käytännössä vei kaksi päivää yhden sijaan ja pakotti kikkailemaan valmistautumisen kanssa, kun joukkueet ilmoitettiin samana matsipäivänä”.

Myös pelipaikan suhteen jouduttiin tekemään kompromisseja, ja laitalinkkinä viihtynyt Multaharju oppi pelaamaan laitapakinkin paikalla. Tästä Muki kuitenkin näkee saaneensa lähinnä hyvää oppia.

Paluu Suomeen ja hyväntekeväisyysottelu

Multaharju pelasi sopimuksensa loppuun Fredrikstadissa ja palasi Suomeen. Hän pelasi viimeiset kautensa Antti Muurisen HJK:ssa ja vanhan pelikaverinsa Janne Lindbergin valmentamassa MyPassa.

Opiskelu oli uran loputtua Multaharjulle itsestäänselvä askel.

”Itse asiassa jo ennen uran lopetusta minulla oli paikka Tampereen teknillisessä yliopistossa, mutta viimeisten HJK-pelien jälkeen lunastin paikan Helsingissä”, materiaalitekniikan diplomi-insinööri kertoo.

Tunne siitä, että elämän valinnat ja ratkaisut on tehty tarkkaan harkiten, on vahva. Ei tyhjiä tai turhia vuosia eikä turhaa ajan hukkaamista minkään joukkueen penkillä.

Ura ammattilaiskentillä on ohi, mutta kokemus on siirtynyt vantaalaisen VJS/Old Starsin hyödyksi. 40-vuotiaana kova treeni maistuu yhä, ja alasarjajalkapallo antaa mahdollisuuden jatkaa rakasta lajia ilman ammattilaisuuden vaatimaa puristamista. VJS/Old Stars pelaa Uudenmaan 4. divisioonassa, jonne se nousi viime kauden jälkeen.

Iän myötä pelipaikka on laskenut keskikentän pohjalle, jossa Mukilla on pelinrakentajana ollut keskeinen rooli VJS/OS:n nousussa. Nyt jalkapallo edustaa hänelle lähinnä hauskanpitoa.

’’Treenimme eivät ole vakavaa repimistä, vaan tärkeintä on mukava ja rento pelaaminen’’, Multaharju iloitsee.

Parhaat matsit amatöörinä ovat ne tiukimmat. Kun tasoero on liian iso, kuten etenkin Kutosessa ja Vitosessa oli, pelistä menee maku. Vastaan on kuitenkin tullut myös nuoria joukkueita, joiden liike ja yritys ovat pakottaneet kahdesti nousseen Old Starsinkin pelaamaan noususta tosissaan.

Multaharju palasi viime kesänä Saviniemen jalkapallostadionille pelaamaan MYPA:n 70-vuotisjuhlaottelussa. Myllykoskella Multaharju oli kypsytellyt ajatusta vanhan seuransa kohtaamisesta, joka oli alun perin VJS/Old Starsin joukkueenjohtaja Valtteri Laurin idea. Old Stars ja MYPA kohtasivat pre-seasonin ensimmäisessä harjoitusottelussaan, joka oli samalla VJS:lle hyväntekeväisyysottelu vähävaraisten jalkapalloharrastuksen hyväksi. Otteluraportti julkaistiin Byyrissä 19. tammikuuta.

Hyviä ja huonoja muistoja Myllykoskelta

Uudelleensyntyneen MyPan edesottamuksia Multaharju on seurannut ilolla. Yhteensä seitsemän vuotta MyPaa Veikkausliigassa edustaneella pelaajalla on kosolti hyviä muistoja Myllykoskelta ja siellä vallinneesta yhteishengestä, joka sai koko yhteisön tuntumaan kuin yhdeltä perheeltä.

Seura on ollut elinaikansa ajan taajaman ylpeydenaihe Myllykosken paperitehtaan sulkemisesta ja siitä seuranneesta konkurssista huolimatta.

’’Valitettavasti seuraa ja sen taloutta ei hoidettu kunnolla, kun tehdas suljettiin vuonna 2011’’, Multaharju toteaa.

Keskustelemme lopuksi vielä Kaakkois-Suomen jalkapallosta, jota on useassa yhteydessä luonnehdittu jopa kuolevaksi. Multaharju on itsekin pohtinut kaakon haastavaa tilannetta.

”Ammattilaisia sieltä tulee suhteessa vähän, eikä pääsarjassa ole pelannut vähään aikaan toista joukkuetta. MyPa on käynyt läpi konkurssin, ja FC KTP:kin on ollut sarjaputoamisten ja kabinettinousujen kurimuksessa.”

Multaharju tiedostaa, että tilanne on haastava, koska kaakossa on herätty muita myöhemmin kehittämään jalkapalloa oikeaan suuntaan: tekonurmet tulivat muuhun Suomeen verrattuna myöhään ja jalkapallohalleja on yhä vähän. Viimeisen kymmenen vuoden aikana suunta on kuitenkin ollut oikea.

Tilanteen pelastamiseen hän tarjoaa yksinkertaista reseptiä: olosuhteiden parantamista.

’’Jalkapallotyö lähtee nuorista, joten heille on luotava olosuhteet, jotka houkuttelevat jatkamaan jalkapalloa kotikunnassa”, Multaharju toteaa.

Kuva: Vertti Värekoski

The post Miikka Multaharju, insinöörijalkapalloilija appeared first on Byyri.

Näin Kimmo Hoivassilta kuvailee hänen ja pariisilaisjoukkueen suhteen alkua.

Hoivassilta on ollut koko elämänsä ajan intohimoinen futisihminen. Hänen ensimmäinen kosketuksena kansainväliseen jalkapalloon oli isän kanssa katsotut Englannin liigan ottelut, joita tulkitsi legendaarinen Aulis Virtanen. Mikään joukkue ei kuitenkaan tuolloin iskeytynyt kasvavaan nuoreenmieheen erityisemmin.

Ensimmäinen Hoivassillan selkeä muistikuva Paris Saint-Germainista on 1990-luvun alkupuolelta.

”Muutin omilleni vuonna 1993 ja pääsin tuossa yhteydessä näkemään Eurosportin lähetyksiä. Siellä pyörineistä maalikoosteista PSG on jotenkin ensimmäisen kerran tarttunut alitajuntaan.”

Viime vuosikymmenen puolivälissä tehty vierailu PSG:n kotistadionille Parc des Princesille muutti kaiken. Hoivassilta alkoi seurata tuloksia teksti-tv:stä ja suunnitella heti uutta matkaa. Reissuja onkin tuon jälkeen kertynyt noin 50.

”Tavoitteeni on käydä muutaman kerran vuodessa kotiottelussa ja kerran kaudessa vierasottelussa joko Nizzassa tai Monacossa”, Hoivassilta avaa huiman vierailumääräänsä taustoja.

”On ollut aktiivisempia kausia ja sitten vähemmän aktiivisia reissaamisen suhteen. Viime aikoina vapaa-ajan vähyys on kieltämättä syönyt harrastusta”, hän jatkaa.

Rahaa tuli, mutta suhde säilyi

PSG:sta on tullut olennainen osa Hoivassillan elämää. Tekniikka on mennyt reilussa kymmenessä vuodessa niin paljon eteenpäin, että pelejä ei enää kurkita teksti-tv:ltä, vaan ne kaikki pystyy katsomaan vähintään striimien välityksellä. Kun Viaplay alkoi syksyllä 2016 näyttää Ranskan liigaa, Ligue 1:tä, oli tämä Hoivassillan elämässä minimuotoinen lottovoitto. Hoivassilta pyrkii katsomaan kaikki ottelut, vaikka se tietääkin välillä varsin lyhyitä yöunia.

Tamperelaisille Hoivassilta ja tarkemmin ottaen hänen äänensä on hyvin tuttu, sillä mies on paikallisradio Fun Tampereen aamujuontaja ja varsin pidetty sellainen. Hän on esimerkiksi tulevan Radiogaalan esivalituissa ehdokkaissa äänestettävänä vuoden radiojuontajaksi ja Fun Tampereen aamu puolestaan vuoden ohjelmaksi.

PSG on muuttunut seurana todella paljon sinä aikana, kun Hoivassilta on sitä kannattanut. On siis pakko kysyä, onko suhde seuraan jotenkin muuttunut matkan varrella?

”Kun Qatarin raha tuli mukaan kuvioihin, niin kyllähän seura muuttui. Tunnelma stadionilla ei ehkä ollut enää sama. Onneksi nyt ultrat on vihdoista viimein saatu takaisin katsomoon. Vaikka tunnelma hieman kärsi, samalla tietty loistokkuus korostui, kun maailmantähtiä alkoi saapumaan, ja se jotenkin sopi siihen kaupunkiin.”

”Oma suhtautumiseni ei ole juurikaan muuttunut. Myönnän toki, että alkuun oli siistiä kannattaa seuraa, josta kaikki eivät olleet niin tietoisia. Tänä päivänä sitä ei pidetä enää niin kovinkaan ihmeellisenä.”

Kimmo Hoivassillan ja PSG:n suhdetta syvensi yllättäen TamUn tragedia vuonna 2011.

”Tampere Unitedin sulkeminen Veikkausliigasta oli kova kolaus kaltaiselleni kannattajalle. Silloin mietin, että ehkä tämä PSG on nyt sitten se minun juttuni, jos kotimaista jalkapalloa ei tule enää seurattua. Samoihin aikoihin puhuttiin kovasti Tampere-Pariisi-lentoyhteyden avaamisesta. Mietin aivan tosissani tuolloin jopa kausikortin ostoa, mutta oli ehkä lopulta hyväkin, ettei reitti koskaan toteutunut”, hän nauraa.

Nykyään Hoivassilta toimii myös takaisin liiton sarjoihin tulleen Tampere Unitedin otteluiden kuuluttajana.

Tragedia lähensi pariisilaisia

Ulkopuoliselle tulee helposti pariisilaisista se kuva, että Mestarien Liigan voitto on jotenkin pakkomielle seuralle. Onko näin?

”Kyllä se näin on. Toivon, että nyt pystyttäisiin ottamaan askel välieriin. Homma on kaatunut mielestäni monena vuonna siihen, että joukkue on ollut aivan puhki, kun on pelattu kevään pudotuspelejä. Pelaajia ei ole kierrätetty kotimaan peleissä riittävästi, vaikka varaa siihen olisi todellakin ollut.”

Pariisista puhuttaessa saattaa mieleen nousta myös äärimmäisen ikävä asia – terrorismi. Aina niin positiivinen Hoivassiltakin menee vakavaksi, kun otan asian puheeksi.

”Päätin heti, etten ala pelkäämään. Menen kaupunkiin ja peleihin ihan niin kuin aina ennenkin. Marraskuun 2015 iskujen jälkeen vierailin Bataclan-konserttisalin luona. Se oli kyllä todella mykistävää”, toteaa Hoivassilta matalalla äänellä.

”Jos jotain hyvää, niin näen kaiken lähentäneen siellä ihmisiä. Niin hassua kuin se onkin, sinne on nykyään ehkä vieläkin miellyttävämpi mennä.”

Seuraava reissu odottaa Kimmo Hoivassiltaa pääsiäisenä. Silloin edessä on joko sarjaottelu Angersia vastaan Parc des Princesilla tai liigacupin loppuottelu Bordeaux’ssa, jos PSG voittaa välieränsä tiistaina 30.1. Myös mahdolliselle Mestarien Liigan puolivälierän kotiottelulle on varattu kalenterista tilaa seuraavalle viikolle.

Kimmo Hoivassillan vinkit futismatkalle Pariisiin:

• Muista aina ottaa passi mukaan peliin.
• Varaa aikaa turvatarkastukseen stadionilla.
• Liput kannattaa ostaa ajoissa.
• Vaikka peli olisi loppuunmyyty, niin aina kannattaa käydä kysymässä stadionin lipunmyynnistä pelipäivänä. Vapautuneita lippuja on yleensä saatavilla.
• Majoitus kannattaa ottaa jonkin metroaseman läheltä. Metro toimii erinomaisesti.
• Muista sanoa bonjour ja merci, vaikket muuten ranskaa osaisi.

Kuva: Tarmo Lyytikäinen

The post PSG vei radiojuontaja Kimmo Hoivassillan mennessään appeared first on Byyri.

Ironman-kilpailujakin kiertänyt Tomi Kaukinen on tullut tunnetuksi viimevuosina mobiili-sporttibaari Sportacamin toimitusjohtajana. Sportacam-sovellusta on viety myös ulkomaille ja etenkin Espanjaan, jossa majaansa pitää myös Kaukisen fanittama jalkapallojoukkue ”Los Blancos”, eli Real Madrid Club de Fútbol.

Zinédine Zidanen kuuluisa volleymaali teki lähtemättömän vaikutuksen parikymppiseen Tomiin. Zidane oli siirtynyt Juventuksesta Real Madridiin ennätyssummalla vuonna 2001, ja ratkaisi tuolla maalillaan Mestarien liigan voiton Leverkusenia vastaan keväällä 2002. Noihin aikoihin seuran toimitusjohtaja Florentino Pérez kokosi Madridiin niin kutsutun Los Galacticós -tähdistön, johon kuului nykyisiä legendoja kuten Zidane, Ronaldo, Roberto Carlos ja David Beckham.

Kaukinen kertoo nauttivansa juuri siitä, että joukkueessa on pelannut ja pelaa aina loistavia pelaajia, eikä peleistä puutu draaman kaarta. Esimerkkinä tästä draamasta hän mainitsee UCL-finaalit vuosilta 2014 ja 2016 Atlético Madridia vastaan.

”Realin pelissä viehättää absoluuttinen ja röyhkeä voitonhalu. Mikäli liigaa ei voiteta tyylikkäästi, voi valmentaja saada kenkää. Tämä härski mahtipontisuus on piirre, josta tykkään.”

Kun työ vie Santiago Bernabéulle

Tomi Kaukinen kertoo viettävänsä paljon aikaa Madridissa, ja ohjelmaan kuuluu käydä katsomassa huippujalkapalloa aina kun se on mahdollista. Työnsä puolesta hän on päässyt tapaamaan useiden seurojen pelaajia ja seurajohtoa – niin myös Real Madridin.

Kaukinen ynnäilee nähneensä noin kymmenkunta kertaa Real Madridin, niin kotiluolassa Santiago Bernabéulla kuin vieraskentilläkin. Hän mainitsee myös olevansa madridista eli seuran kannattajajäsen.

”Näin muun muassa Zidanen ensimmäisen ottelun valmentajana ja UCL-välierän 2016 Manchester Citya vastaan, jolloin varmistettiin finaalipaikka.”

Espanjalaiselle katsomokulttuurille Kaukinen antaa kritiikkiä. Hän sanoo kaipaavansa sinne hieman meininkiä suomalaisista sekä erityisesti ruotsalaisista katsomoista. Ruotsissa varsinkin pääkaupungin joukkueilla on Kaukisen mukaan todella äänekäs ja intensiivinen meno. Hän kertoo, että Bernabeulla samanlaista tunnelmaa saadaan aikaan ainoastaan El Derbi madrileñossa Atleticoa vastaan sekä tietysti El Clásicossa.

”Espanjassa kannatuskulttuuri on aika hiljainen. Jengillä on omat safkat mukana ja meno on yllättävän rauhallista. ”

Matkaan on mahtunut myös hauskoja tarinoita. Yksi niistä liittyy uuden työntekijän palkkaamiseen. Potentiaalinen hakija asui Brasiliassa, mutta oli kiinnostunut tulemaan Suomeen töihin. Kaukinen oli yhtiökumppaninsa kanssa tuolloin Madridissa, ja samaan aikaan oli tulossa Realin ja Atléticon välinen paikallispeli. He päättivät näyttää työnhakijalle, kuinka hauskaa heidän hommissaan todella on ja mitä kaikkea pääsee näkemään.

Brasilialainen lennätettiin Madridiin työhaastatteluun, mutta hommat eivät kuitenkaan menneet ihan nappiin. Viagogosta ostettuja lippuja ei ottelupäivänä jostain syystä hyväksytty, ja peli jäi lopulta näkemättä. Kaiken lisäksi Atlético voitti 1-0.

Seuraavana päivänä he menivät katsomaan tuolloin vielä Segunda Divisiónia pelanneen CD Leganésin ottelua, jonka Leganés sentään voitti 2-0. Ilmeisesti tämä toisen päivän omalta osin kiimainen taisto teki kuitenkin odotetun vaikutuksen.

”Thiago, kyseinen Brasilialainen, tuli meille hommiin.”

Mestarien liigan voitto realistinen tavoite joka vuosi

Kaukinen myöntää kauden näyttävän huonolta La Ligan voiton suhteen. Pragmaatikoksi itseään kuvaileva Kaukinen ei kuitenkaan lähde erittelemään sen suuremmin kritiikkiä joukkueellensa. Suurin piirtein nykyisellä kokoonpanolla Real Madrid on voittanut Mestarien Liigan kahdesti ja Espanjan mestaruuden kerran, joten huonoja asioita on vaikea löytää. Myös esimerkiksi valmentajaa tai hänen valintojaan on ulkopuolisen vaikea arvostella, koska valmentaja tietää kaiken pelaajistaan ja on usein kriitikoitaan kokeneempi.

Jos jotain syitä haluaa väkisin hakea tämän kauden hieman heikompaan vireeseen, Kaukinen epäilee, että liika voittaminen on saattanut laiskistaa tähtiä. Tämän kauden Mestarien liigassa kaikki on kuitenkin edelleen auki, kun Real Madrid kohtaa pudotuspelien todellisessa huippuparissa pariisilaisen PSG:n.

”Toivon, että pääsen Madridin kultajuhliin UCL-voiton jälkeen.”

Voitontahtoa ja röyhkeää mahtipontisuutta

Kaikkien aikojen Los Blancos-pelaajaa pohtiessa Kaukinen miettii ensin nykyistä päävalmentajaa Zinédine Zidanea, mutta päätyy lopulta Sergio Ramosiin. Tämä yli 300 ottelua Real-paidassa pelannut ikitaistelija sopii parhaiten kuvastamaan joukkueen voitontahtoisuutta ja taistelutahtoa. Kaukinen nimeää Ramosin maailman kautta aikojen parhaimpien puolustajien joukkoon lukeutuvaksi pelaajaksi, jonka meriittilistalta ei puutu juuri mitään.

Kaukinen uskoo, että lähitulevaisuudessa Ramosin nimi tullaan mainitsemaan samassa lauseessa sellaisten puolustajalegendojen kuin Franco Baresin ja Franz Beckenbauerin kanssa.

”Finaalin ratkaisija ja yleinen seuraikoni. Jumala. ”

Lähes runomitat täyttävän Ramos-kuvailun päätteeksi Kaukinen kannustaa Byyrin lukijoita ennen kaikkea nauttimaan jalkapallosta ja muistamaan yhden asian.

”Ei se oo niin vakavaa.”

Kuvat: Tomi Kaukisen arkisto

The post Tomi Kaukinen, madridista Helsingistä appeared first on Byyri.

Pirssistä noustessa matalan rivitalon nurkan takaa kuuluu jo hyväntuulinen puheensorina. Bayern Münchenin pelipaitaan pukeutunut ”Tapsa” ottaa vieraat ovella lämpimästi vastaan, ja 68-vuotiaasta pulppuavat tarinat täyttävät pian pienen rivitalokaksion olohuoneen. Esillä on pelipaitoja, seuraviirejä ja muuta memorabiliaa. Näkyvillä ovat muun muassa Alexei Eremenko Seniorin paita jäädytetyllä numerolla 14 ja HJK:n Aapo Halmeen eurocup-paita kesältä 2017.

Jokaisesta esineestä löytyy pieni anekdootti kerrottavaksi. Isännän suosikkitarina on lyhyeltä visiitiltä Mypan seuratalolle vuonna 2006. Jaron pelipaitaan sonnustautunutta keräilijää ei toimistolla katseltu kovin hyvällä, vaan Rautiainen kertoo hekotelleen saaneensa äkkilähdön.

Pieni vinkki Myllykosken suuntaan: Mypan pelipaita olisi kuulemma edelleen tervetullut lisä kokoelmaan.

Lapsuusvuodet vanhainkodissa

Kaikkihan tuntevat sen peliasuja keräilevän Tapsan. Vai tuntevatko?

Rautiainen kertoo ujostelematta rankasta lapsuudestaan.

– Olen syntynyt Mikkelin Rantakylällä, mutta lapsuuteni oli sekava. Äiti oli tubiparantolassa, ja isästä ei oikein ollut hoitajaksi. Naapurit kävivät hoitamassa. Pian isä alkoi pahoinpidellä ja minut otettiin nelivuotiaana huostaan.

Suomalainen mielenterveystyö oli vielä 1950- ja 1960-luvuilla lapsenkengissä ja Rautiaisen tarinat maalaavat karua kuvaa lasten kohtelusta.

-Minut siirrettiin seitsemän vanhana Helsinkiin, Lapinlahden psykiatriseen sairaalaan. Siellä meni puolisen vuotta ja kansakoulu jäi kesken. Sitten minut vietiin Mikkeliin Suosaareen. Olin melkein seitsemän vuotta ainoana lapsena vanhainkodissa. Äiti ei huolinut eikä isästä ollut hoitajaksi.

Tätä taustaa vasten on vaikuttavaa kuulla, että Rautiainen on suorittanut koulut jälkikäteen sinnikkäästi tenttimällä. Iltalukiosta Tapsan päähän painettiin valkolakki karvan alta nelikymppisenä, syksyllä 1987.

Juttua riittää

Mukavaa iltapäivää voitelevat kuuma kahvi ja paikalliselta kauppiaalta tilattu rahkapiirakka.

Jalkapallomiehen tavoin muisto suurimmasta lajin parissa lunastetusta veikkausvoitosta löytyy kuin apteekin hyllyltä.

– Yksi makeimmista vakiovoitoista tuli, kun tehtiin pieni 32 sarakkeen harava. Se oli viikko 47, vuonna -99, Rautiainen tiputtaa.

Asiantuntija jakaa myös arvokkaan vinkin vedonlyöntiä koskien.

– Silloin, kun West Bromwich on kupongilla, siellä pitää olla se risti!

Rautiainen on reissaillut jalkapallokaupungeissa aktiivisesti, ja matkoja on tehty myös ulkomaille. Logistisesti ikimuistoisin niistä suuntautui Hampuriin HSV:n toimistolle vuonna 1984.

– Tein sellaisen ex tempore -suunnitelman. Ensin junalla Turkuun, sitten laivalla Kapellskäriin ja edelleen Tukholmaan. Sieltä junalla Göteborgiin, laivalla Kieliin ja junalla vielä Hampuriin. Neumünsterissä oli menomatkalla lyhyt vaihto Frederikasta tulevaan junaan. Keskiviikkona läksin ja lauantaina olin jo kotona.

Vahvasti pulssilla

Rautiaisen käsien kautta on kulkenut vuosikymmenien varrella hänen oman arvionsa mukaan tuhansia paitoja, sukkia ja shortseja. Vaikuttavan kokoelman asut eivät ole kehyksissä tai vuokravarastossa odottamassa arvonnousua, vaan päivittäisessä käytössä.

Isäntämme keräilyharrastuksessa materiaa tärkeämmässä asemassa tuntuvatkin olevan tarinat ja henkilöt suomalaisen seurajalkapalloilun taustalla. Yhdenkään ystävällisen ihmisen nimi ei tunnu kadonneen lähes seitsenkymppisen Tapsan muistista, ja monet tuttavat muistetaan mainita ja kiittää erikseen. Esimerkiksi HJK:n joukkueenjohtaja Markku Peltoniemi saa paljon kiitosta rehdistä toiminnastaan.

Jo eläkeikäinen keräilijä ei ole missään nimessä myöskään pudonnut kehityksen kelkasta; Rautiainen on aktiivinen FutisForumin ja YouTuben käyttäjä.

Suomifutis kiinnostaa edelleen suuresti. Yksi unelmakin on vielä täyttämättä.

– Haluaisin saada jokaisen Veikkausliigan, Ykkösen ja Kakkosen seuran peliasun, Rautiainen unelmoi ja hymyilee leveästi.

Kuvat: Henrik Hyvönen

The post Tuhansien tarinoiden Tapsa appeared first on Byyri.

Näin räppää fudisromantikoksi tunnustautuva Matti Happonen alias Matti. Muun Muassa -nimisestä rap-duostakin tuttu 31-vuotias Happonen on paitsi taitava riimittelijä myös intohimoinen futismies.

Kipinä jalkapalloa kohtaan syntyi jo lapsena, kun Matti pääsi seuraamaan otteluita Warkauden Lehdessä urheilutoimittajana työskennelleen isoisänsä kanssa.

”Seurasin, kun ukki haastatteli pelaajia ja valmentajia. Tykkäsin itse katsoa pelejä paikan päällä, kun kuuli pelaajien huudot ja aisti tunnelman. Siitä olen varmaan saanut innon käydä matseissa”, Happonen muistelee.

Matin joukkue on Helsingin Jalkapalloklubi. Ensimmäinen pelireissu ajoittuu 90-luvun alkuun, jolloin Happonen pääsi isänsä mukana Olympiastadionille katsomaan ottelua FinnPa – HJK. Jokin kolahti. Seuraava iso vuosi oli 1998, jolloin HJK eteni Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Tuolloin viimeistään Klubi vakiinnutti paikkansa Happosen sydämessä. Miehen muutettua Helsinkiin vuonna 2008 on hän pyrkinyt käymään peleissä niin usein kuin aikataulut sen sallivat.

”Olen sen verran tiukka futisromantikko, että haluan olla osana luomassa Suomeen suurta kannatuskulttuuria. Maailmalla pelataan kyllä hienoa futista, mutta minulle ei riitä se, että näen yhden tai maksimissaan kaksi peliä vuodessa paikan päällä”, Happonen tiivistää.

Katsomossa huolet unohtuvat

Kaudet 2015 ja 2016 olivat HJK-kannattajille tuskaisia, mutta tällä kaudella joukkueen peli sujui jälleen. Happonen on tyytyväinen siihen, että aiempien kausien ongelmakohtiin on tartuttu. Yksi tekijä on hänen mukaansa ollut valmennukseen hankittu apuvalmentaja José Riveiro. Pelillisesti Happonen pitää HJK:n tavasta hallita palloa ja täten pyrkiä dominoimaan peliä.

”Joukkueet tulee Töölöön paskat housuissa ja pelkää Klubia”, Matti lohkaisee.

Myös junioritoiminta saa mieheltä kiitosta, ja hän uskookin HJK-junioreista nousevan jatkossa entistä enemmän Sebastian ”Dale” Dahlströmin ja Aapo Halmeen kaltaisia kovia pelaajia.

Kauden aikana Matti pyrkii katsomaan valtaosan kotiotteluista paikan päällä Töölössä sekä käymään muutamalla vierasreissulla. Klubin kannattajat ovat Matin mukaan kavereita keskenään, ja myös uudet tuttavuudet otetaan aina hyvin vastaan. Kannattajien keskuudessa vallitsee vahva yhteisöllisyys, eikä kenenkään taustoja tuijotella sen kummemmin.

”90 minuutin ajan saa unohtaa huolet sekä murheet ja olla osa jotain suurempaa.”

Meininki Klubipäädyssä on kasvanut viime vuosina paljon. Happonen ei kuvaile itseään kaikkein kovimmaksi äänenkannattajaksi, mutta jakaa kiitosta erityisesti päädyn aktiiveille ja kertoo nauttivansa heidän sekä kaikkien päädyssä käyvien luomasta tunnelmasta.

”Excuse me, are you Matti – Keho?”

Vuosi 2014 on Matille muistossa erityinen. HJK pelasi Eurooppa-liigan lohkovaihetta. Katsomosta todistetut voitot Torinosta ja FC Kööpenhaminasta ovat jäänet ikimuistoisiksi. Kööpenhaminan reissulla Telia Parkenilla syntynyt euforian tunne säilyi kannattajilla vielä pitkään ja näkyi myös loppukauden kotipeleissä.

Samaiselta Kööpenhaminan matkalta on jäänyt muitakin hauskoja muistoja. Joukkueen kannattaminen vei Matin yllättävään fanikohtaamiseen.

”Matsin jälkeisenä päivänä marssittiin hotellin lähelle pankkiautomaatille, kun joku paikallinen sankari kysyy: ’Excuse me, are you Matti – Keho?’ Hämmennyin täysin, kun toveri rupesi selittämään, että hän on minun suuri fani, ja translatoria käyttäen kääntää biisejäni.”

Kuva: Matti Happonen

Olosuhteissa parantamisen varaa

Veikkausliigakausi 2017 päättyi lopulta HJK:n suhteellisen suvereeniin mestaruuteen. Kotimaan mestaruus on Matin mukaan joukkueelle aina minimitavoite. Ensi kaudelta hän toivoo mahdollisimman hyvää menestystä europeleissä, ja lisäksi Suomen cupin voitto olisi mukava lisä.

Matti on käynyt katsomassa futista myös ulkomailla matkatessaan. Hän myöntää, että monissa maissa yleisömäärät ja kannatuskulttuuri ovat paremmalla tolalla kuin Suomessa: mukavaa on esimerkiksi se, että katsomoissa saa nauttia pelin lisäksi olutta.

”Olut ja jalkapallo kuuluvat yhteen. Mikään ei ole mukavampaa kuin olla hyvässä seurassa, juoda olutta, syödä hodaria ja analysoida matsia”, Happonen sanoo.

Matti harmittelee kotimaista lainsäädäntöä ja sen hitautta katsomoista puuttuvan oluen suhteen, mutta kehottaa ihmisiä liikkumaan kuningaslajin pariin otteluihin. Suomalaisten stadioneiden olosuhteet ja käytettävyys saavat silti kritiikkiä.

”Telski on kunnon tuulitunneli ja puoliaikapalvelut ihan lapsen kengissä. SJK:n stadika on piristävä poikkeus ja hyvä suunnannäyttö siitä, miltä suomifutiksen olosuhteiden tulee näyttää.”

On vain yksi kuningas

HJK-Töölö-divarijoukkueessakin pelannut Matti on todellinen klubifani, minkä kertoo jo eräs hänen kappaleistaankin, ”HJK Anthem”. Vapaa-aika kuluu suurilta osin vaimon ja juuri syntyneen lapsen kanssa, mutta peleissä käydään aina kun mahdollista.

Kaikkien aikojen suosikikseen Matti nostaa HJK-pelaajista ansaitusti Jari Litmasen.

”On vain yksi kuningas. Ei tarvitse selittelyitä. Kruunuksi kuninkaan päähän sopii oivasti Klubissa 2011 Schalkea vastaan tehty liukkari. Herrasmiespelaaja alusta loppuun, mutta kun tilanne vaati, Kuningas ei kumartele.”

Lopuksi Matti heittää vielä läpät Byyrin lukijoille:

”Nauttikaa futiksesta, siitä paikallisesta futiksesta, mitä voi seurata paikan päällä. Ulkomaalaisten joukkueiden kannattaminen on ok, mutta samalla pitää muistaa, että oma kulttuuri ja pelaaminen saadaan nousemaan korkeammalle tasolle vain nostamalla perse penkistä, menemällä matsiin ja luomalla positiivista hypeä futiksen ympärille. Tehdään Suomesta jalkapalloyhteiskunta ja moikataan peleissä kun tavataan!”

Kuva: Jammmmu / YouTube

The post Matti: räppäri ja HJK-kannattaja appeared first on Byyri.

Kalle päätyi Schalken kannattajaksi saksalaisen perhetutun kautta. Tarkkaa ajankohtaa hän ei saa kaivettua muististaan, mutta 2010-luvun alkupuolta tuolloin kuitenkin elettiin. Saksan tuliaisina isältä saatu Schalken huivi sekä Temen eli Teemu Pukin siirtyminen joukkueeseen lisäsivät kiinnostusta seuraan. Aluksi fanittaminen oli lähinnä tulosten seuraamista, kunnes tuli mahdollisuus lähteä katsomaan ottelua paikanpäälle Gelsenkircheniin.

Mikä seurassa sitten viehättää?

”Schalke on perinteikäs seura, jolla on esimerkiksi loistava junioriakatemia”, Kalle kertoo.

”Akatemia on tuottanut maailmantähtiä, kuten Mesut Özilin, Manuel Neuerin, Julian Draxlerin sekä Leroy Sanen.”

Joukkueen parhaiksi puoliksi Kalle mainitsee sen periksiantamattomuuden ja taistelutahdon. Joukkue on yksittäistä pelaajaa tärkeämpi, mutta suosikkipelaajasta kysyttäessä kaksi pelaajaa – Hunte ja Höwe, Klaas-Jan Huntelaar ja Benedikt Höwedes – saavat kuitenkin maininnan.

Schalken kannattajissa on Kallen mukaan hienointa se, että ääntä ja laulua riittää aina tuloksesta riippumatta.

”Täällä Suomessa Schalke-faneihin törmää hieman harvemmin. Meitä ei voi kritisoida ”muoviseuran” fanittamisesta.”

Kalja kuuluu asiaan

Kalle on käynyt katsomassa tähän mennessä kahdeksan Schalken ottelua livenä. Kotipeleissä Veltins Arenalla tunnelma on usein äänekäs. Yksi tunnelmallisimmista peleistä oli tasapeliin päättynyt viime kevään derby Lüdenscheidia eli Borussia Dortmundia vastaan.

Kalle on alusta alkaen seurannut pelejä päätykatsomo Nordkurvessa, jossa toimii myös faniryhmä Ultras Gelsenkirchen. Peleistä on lähdetty monta kertaa vaatteet kaljassa, koska kaljaa lentää aina, jos menee huonosti tai kun oma joukkue tekee maalin. Muutama vuosi sitten Kalle pääsi myös liittymään pieneen Schalker Kreisel Röcke von 2004 -fanclubiin, joka on osa isompaa Schalken faniyhteisöä.

Mitä sieltä Saksasta sitten voisi tuoda kotimaisiin katsomoihin? Kallen mukaan oluen juominen katsomoissa otteluiden aikana tulisi sallia.

”Moni tuntee saksalaisen olutkulttuurin, joka nähdään siellä myös ihan normaalina osana jalkapallon seuraamista”, Kalle kommentoi.

Unohtumaton hetki raitiovaunussa

Tämä kausi on moneen vuoteen ensimmäinen, jona Schalke ei ole mukana europeleissä. Kallen odotukset joukkuetta kohtaan tälle kaudelle ovat selkeät.

”Kauden tavoitteena on pääseminen takaisin europeleihin, mieluiten Mestarien Liigaan, eli kolmen-neljän sakkiin Bundesliigassa pitäisi selvitä.”

Tällä hetkellä joukkueen otteet näyttävät Kallen mielestä pitkästä aikaa hyviltä. Uusi valmentaja Domenico Tedesco ja nuorten pelaajien esitykset ovat tuoneet joukkueeseen sitä jotakin, mitä seura on kaivannut. Tammikuun siirtoikkuna on toki aina pelottavaa aikaa Schalken kaltaiselle seuralle, varsinkin, kun menee hyvin; isommat seurat kaappaavat usein lupaavimmat pelaajat sheikkien shekeillä.

Yhden parhaista muistoistaan kannattajana Kalle kertoo liittyvän Wolfsburg-otteluun. Hän oli bückeburgilaisen ystävänsä kotona, jossa reissuillaan muutoinkin majoittui. Jo ottelupäivän aamuna ystävykset lähtivät junalla Gelsenkircheniin pelireissuun reput täynnä Jeveriä. Peli päättyi Schalken voittoon 4-1. Ottelun aikana Schalken maskotti Erwin oli näyttänyt ottelun päätuomarille ”ihan ansaitusti” punaista korttia, jonka tuomari oli pudottanut hetkeä aikaisemmin pelin tuoksinassa. Tämän jälkeen fanipääty oli alkanut laulaa ”Hooligan hooligan Erwin hooligan!”

Pelin jälkeen Kalle ystävineen lähti ratikalla kohti rautatieasemaa. Ratikassa sama chantti oli toistunut, joskin se oli jossain kohtaa muotoutunut muotoon ”Drunken Finn drunken Finn, he is a drunken Finn!”

”Se fiilis, kun ratikallinen saksalaisia futisfaneja laulaa sinulle omistettua chantia, on syöpynyt mieleen”, Kalle kertoo.

Haastattelun lopuksi Kalle lähettää vielä terveisensä Byyrin lukijoille.

”Futis on parasta paikan päällä. Olkaa ylpeitä siitä mitä kannatatte! Glück Auf!”

Kuvat: Olli Mäkelä

The post Kalle, harvinainen Schalke-kannattaja appeared first on Byyri.