Ensiaskeleet valmentamisen maailmaan

Pudotus Ykkösestä Kolmoseen oli luonnollisesti suuri, mutta moni uusi joukkuetoveri oli niin ikään pelannut korkeammilla sarjatasoilla.

Terävän tapaan HIFK:sta PK-35:een siirtyneen Olli-Pekka Jurvaisen lisäksi muun muassa Marko Koskinen, Vili-Verneri Roivainen, Niko Tirkkonen, Teemu Pastila ja Jani Mahanen toivat joukkueeseen runsaasti kokemusta.

Nousu Kakkoseen varmistui lopulta viiden pisteen erolla Tikkurilan Palloseuraan. Vain kolme pistemenetystä kauden aikana kokenut PK-35 päästi 22 ottelussa vain 11 maalia, ja verkko heilui toisessa päässä peräti 77 kertaa.

Terävä pelasi yhteensä 19 ottelussa, joissa hän teki kaksi maalia. Samalla keskikenttämies toimi PK-35:n edustusjoukkueen sekä seuratoiminnan kehittäjänä. Hän kehuu seuran sisäistä muun muassa HJK:sta tuttua valmennuspäällikkö Sixten Boströmiä, jolta valmentajat saavat tukea sekä sparrausta.

– Olen opiskellut kasvatustieteiden maisteriksi ja olen aina halunnut tehdä töitä lajin parissa, kun oma peliurani päättyy. Viime vuosi oli tietoinen askel sitä kohti ja tänä vuonna hyppään mukaan edustuksen valmennustiimiin, yhtä viikonloppua vaille valmis UEFA B -valmentaja toteaa.

Valmennustiimiin kuuluu Terävän lisäksi pääluotsi Jarkko Siikava, maalivahtivalmentaja Heikki Kärkkäinen sekä komean pelaajauran tehnyt Kim Raimi. Vuosien ajan PK-35 Vantaata edustanut Raimi toimi vielä kaudella 2018 pelaajavalmentajan roolissa, mutta nyt ex-topparin nappulakengät ovat naulassa.

– Tänä vuonna olemme lähteneet rakentamaan joukkuetta todella systemaattisesti. Aloitimme keskustelemisen tästä kaudesta jo viime heinäkuussa, kun sarjatilanne näytti osaltamme aika hyvältä. Pohdimme, millaisen joukkueen haluaisimme Kakkoseen ja millaista pelifilosofiaa haluamme noudattaa.

Lisää liigakokemusta nousijoille

Tulevalla kaudella PK-35 tähtää vahvasti pallonhallintaan, ja pelaajahankintoja on Terävän mukaan tehty tämän ehdoilla. Edustuksen try-outit alkoivat jo marraskuun lopussa – neljän viikon aikana taitojaan esitteli lähes 60 pelaajaa.

Tällä hetkellä joukkueessa on 26 sopimuspelaajaa, ja runko on kenties paria vahvistusta vaille valmis.

Nimekkäimmät saapujat ovat Veikkausliigassa vuosia pelanneet Joni Korhonen sekä Jaakko Lepola. JIPPO:sta tulleet Miko Mäkirinne sekä Aapi Helvelahti ovat Kakkosen tasolle erinomaisia jalkapalloilijoita, ja muutama nuori vahvistus siirtyi PK:hon muista pääkaupunkiseudun seuroista. Kun lisäksi moni viime kauden runkopelaaja on allekirjoittanut jatkopahvin, kyseessä on todella nimekäs joukkue.

– Ei ole sattumankauppaa, että kyseinen ryhmä on muodostunut. Ei mitään pois Kolmoselta, mutta Kakkonen on huomattavasti urheilullisempi sarja, ja meidän täytyy parantaa viime kaudesta. Uudet pelaajamme eivät ole tulleet meille harrastamaan vaan kilpailemaan tavoitteellisesti.

Helsinkiläinen PK-35 pelasi Kakkosessa viimeksi kaudella 2004, jolloin Terävä debytoi edustusjoukkueessa. Paluu sarjatasolle tapahtuu sunnuntaina 26. huhtikuuta, kun Mikkelin Pallo-Kissat vierailee Pihlajamäessä.

PK-35:n kotipelit saivat jo viime kaudella runsaasti kiitosta, ja tänä vuonna ottelutapahtumia pyritään parantamaan entisestään.

– Toivon, että etenkin seuran omat juniorit löytävät lehtereille. Haluan seuraamme sellaista yhteisöllisyyttä, että junnut kävisivät meidän peleissämme ja me heidän. Haluamme toimia esimerkkinä junioreille, Terävä sanoo.

– Radan varrelta pääsee nopeasti Pukinmäen asemalle, josta on lyhyt matka dallata kotikentällemme. Jos tykkää organisoidusta ja hyvästä suomalaisesta divarifutiksesta, Pihlis on se place to be.  

The post PK-35 lähtee Kakkoseen nimekkäällä miehistöllä – HIFK-ikoni Esa Terävä kokeilee siipiään pelaajavalmentajana appeared first on Byyri.

Helsinkiläisten sankariksi noussut Mustonen teki Ykkösen kaudella 12 maalia voittaen joukkueen sisäisen maalipörssin. Tästä huolimatta 33-vuotias hyökkääjä jäi ilman jatkosopimusta, minkä myötä hän päätti palata tuttuihin maisemiin.

– Totta kai olisin halunnut jatkaa HIFK:ssa. Kaikki ei kuitenkaan mene aina niin kuin itse haluaisit, urheilu on sellaista, ja ymmärrän sen. Ei minulla juuri näyttöjä olekaan liigatasolta. Minulle oli tärkeää löytää seura, jossa pääsen kilpailemaan peliajasta ja haastamaan itseäni. Oli kiva palata Gnistaniin, Mustonen kertoo.

”Haluan edelleen pelata niin kovaa kuin pystyn”

Kaudeksi 2014 HIFK:hon siirtynyt Mustonen debytoi Veikkausliigassa 29-vuotiaana ja sai tililleen kuusi ottelua pääsarjassa. Maalitili jäi avaamatta, mutta Ykkösessä hän iski HIFK:n ja AC Oulun paidassa yhteensä 26 osumaa.

– Olin seurannut IFK:ta koko elämäni, ja oli hieno mahdollisuus päästä seuraan. Se oli mahtava, ehkä jopa poikkeuksellisen tiivis porukka, johon kaikkien oli helppo päästä sisään. Harjoittelun ja päivittäisen kilpailun taso oli todella hyvä, ja tulokset tulivat sitä kautta, kun teimme yhdessä kovaa töitä.

Mustonen pitää viime kautta uransa parhaana. Yhdeksi päällimmäisistä syistä onnistumisilleen kärkimies näkee AC Oulussa viettämänsä kauden, jolloin hän sai keskittyä täysillä jalkapalloon.

– Olen koko futisurani ajan tehnyt töitä pelaamisen ohella. Niiden yhdistämisessä on haasteensa, etenkin kun on tullut perhettä, mutta olen aina nauttinut siitä, kun pääsen pelaamaan duunin jälkeen – tai työpäivän keskellä, kun työnantaja on aina mahtavasti joustanut ja mahdollistanut harjoitteluni. Futis on auttanut jaksamaan töissä, ja työelämä on tuonut niin ikään hyvää vastapainoa, Mustonen pohtii.

– En ole ikinä haaveillut ammattilaisuudesta, joten työn ja futiksen yhdistäminen on ollut helppoa, vaikkakin kiireistä. Se on kuitenkin antanut niin paljon, että sitä on halunnut jatkaa – haluan edelleen pelata niin kovaa kuin pystyn, ja nautin yhä itseni haastamisesta.

Sadan maalin rajapyykki ja Kakkosen maaliennätys rikki?

Mustonen palasi Gnistan-paitaan rytinällä, kun hän iski maalin heti ensimmäisessä ottelussaan Gnistanin kaadettua FC Viikingit Kakkosen Cupissa. Mies kehuu seuran olosuhteita sekä taustoja, jotka mahdollistavat pelaajien kehittymisen.

Gnistan pelaa tulevalla kaudella Kakkosen B-lohkossa, jossa oulunkyläläiset saavat vastaansa muun muassa paikallisvastus Käpylän Pallon. Mustonen edusti KäPa:a kaudella 2008, ja hänen paras derbymuistonsa on seuraavalta vuodelta.

– Kaudella 2009 tein 3–2-voittomaalin yliajalla Miikka Häkkisen selän taakse, sen muistan vieläkin. Aikaisempina vuosina KäPassa pelasi paljon tuttujani, mutta nyt alan olla vanhimpia kundeja. Niistä tulee hienoja pelejä.

Mustonen onnistui maalinteossa myös, kun joukkueet vuonna 2016 kohtasivat viimeksi Kakkosessa. Kyseessä oli hyökkääjän maali numero 98 Kakkosessa, ja tulevalla kaudella hänellä on mahdollisuus nousta uusille sataluvuille. Pääsy historiankirjoihinkaan ei ole mahdoton – tällä hetkellä ennätystä pitää tiettävästi hallussa edesmenneen FC YPAn Dragan Pejic 123 maalillaan. Myös Pallo-Iiroja edustanut Juho Patola on vielä Mustosen edellä, paukutettuaan 102 maalia Kakkosessa.

Kun Kakkonen potkaistaan Gnistanin kotipelien osalta käyntiin Oulunkylässä, Mustonen palaa kotikentälleen parin vuoden tauon jälkeen. Viimeksi kesäkuussa 2017 kipinäyleisö näki miehen maalaavan AC Oululle.

Jo legendaariseksi muodostunut pituushyppytuuletus jäi tuolloin tekemättä, mutta Mustonen saattaa esitellä tavaramerkkiään taas ensi kerralla, kun verkot heiluvat Mustapekka Areenalla.

The post Gnistan-ikoni Tuomas Mustonen palasi kotiin – ”En ole ikinä haaveillut ammattilaisuudesta” appeared first on Byyri.

Se on tietenkin iso sääli. Isoa kuvaa katsomalla kokonaisuus alkaa kuitenkin hahmottua paremmin.

Siinä missä miesten edustusjoukkue ei ole kyennyt suorittamaan toivotulla tavalla, ovat vastaavasti Klubin naiset & Klubi 04 aloittaneet kautensa mallikkaasti – jopa ehkä hieman odotettua paremmin, mikä on luonnollisesti todella hieno asia.

Voittoja ja hienoja otteita

Naiset ovat kärsineet kaudella vain yhden tappion, ja se tuli avausottelussa Honkaa vastaan. Kyseisessäkin ottelussa HJK oli hallitsevampi osapuoli, mutta pallonhallinta ei realisoitunut tarpeeksi hyviksi maalintekopaikoiksi missään vaiheessa.

Tämän jälkeen HJK on ollut vakuuttava. Joukkue pelaa yhtenäisesti pelin jokaisella osa-alueella – varsinkin linjojen välit ovat todella tiiviit, ja tilaa on julmetun vaikea löytää – ja se on näkynyt myös tuloksissa. HJK on voittanut avausottelunsa jälkeen kaikki kuusi pelattua ottelua yhteensä maalierolla 12-2, ja tuloksilla irtoaa myös sarjan piikkipaikka.  Se on todella upea saavutus. Kun siihen laitetaan päälle vielä massiivinen derbyvoitto PK-35:sta, voimme todeta HJKn naisten alkukauden todella, todella onnistuneeksi.

Klubi 04 on myös aloittanut kautensa mallikkaasti, verrattuna siihen, millaisen tilanteen eteen joukkue joutui noustuaan Ykköseen. Toni Koskela lähti Rovaniemelle, Valeri Minkenen lopetti ja Jaakko Oksanen siirtyi Englantiin. Muutama avainpelaaja poistui, ja siihen päälle vielä valmentajakin. Kun lisäämme tähän vielä kaikkien pelaajien maajoukkueleirit, on talvesta selvitty yllättävän pienin ruhjein.

Klubi 04 on aloittanut kautensa saldolla 1-1-1. Tilasto on varsin kelvollinen, mutta peli on ollut vielä parempaa. Klubi 04 pyrkii kontrolloimaan otteluita pallonhallinnan kautta ja luomaan miehellisiä ylivoimia laitakaistoille. Nollanelosen pelissä on nähtävissä selkeitä etenemismalleja, ja joukkueen suurin vahvuus on eittämättä selkeä pelillinen identiteetti ja tietenkin myös todella laadukas yksilötaito.

Seura voi kokonaisvaltaisesti todella hyvin

Kokonaiskuva on HJK:ssa siis varsin kirkas. Kun tähän päälle lisätään vielä hyvä alku poikien B-junioreiden SM-sarjassa (2-0-1), ei meillä klubilaisilla ole mitään syytä huoleen.

Seura voi kokonaisvaltaisesti todella hyvin, ja junioreissa on monta lupaavaa pelaajaa puskemassa läpi: suurimpana tietenkin Klubin naisissa jo debytoinut Annika Huhta, joka iski muutama päivä sitten Pikkuhelmareille hattutempun tyttöjen U17 EM-kisoissa. Myös poikien B-junioreiden Kai Meriluoto on iskenyt viisi osumaa kahteen ensimmäiseen otteluun SM-sarjassa.

Edustusjoukkue on tietenkin seuramme lippulaiva, mutta hyvää Klubifutista on nähtävillä monessa eri sarjassa. Mikäli meillä olisi vain edustusjoukkue Veikkausliigassa, pitäisi meidän olla jo hieman huolissaan. Nyt siihen ei kuitenkaan ole aihetta.

The post Kolumni: Kyteekö HJK:ssa kriisi? Ei, ei missään nimessä appeared first on Byyri.

Alemmilla sarjaportailla on intohimoisia jalkapalloihmisiä, jotka elävät ja hengittävät lajia kuten ammattilaiset. Heillä ei ole sellaisia taidollisia avuja kuin huippupelaajilla, mutta asenne, sydän ja epänormaalin vuolaana virtaavat hikipisarat jätetään kentälle. Jalkapallo on aina hauskaa, mutta ei koskaan leikkiä.

Harrastesarjoissa sekä alimmissa divisioonissa on suurin määrin joukkueita, jotka ovat olleet siellä jo pitkään. Suurelle yleisölle sellaiset seurat kuin B.O.B, Team Huijaus, HIRtto tai Höntsä eivät sano yhtään mitään. Ne ovat silti vuodesta toiseen mukana Helsingin piirin harrastesarjoissa ja erilaisissa turnauksissa.

Eräs epämääräisellä nimellä perustettu porukka laitettiin kasaan vuonna 2007. Nimen alkuperä vaikuttaa olevan joukkueen jäsenille itselleenkin suuri mysteeri, jonka taustalta ei löydy edes järkevää tarinaa. Huvittavinta tilanteessa on, että nimen alkuperäinen tarkoitus ei edes ole sen englanniksi käännetty merkitys.  Lyhenne tulee sanoista RalliPerseet.

Tämä on myös osa aladivarien kulttuuria. Yhteisöt keksivät omalle porukalleen nimen, jonka merkitys aukeaa vain sisäpiirille, mutta ei aina heillekään.

Tämä on tarina pohjoishelsinkiläisestä joukkueesta. Tämä on AS RaPen tarina.

Kaikki alkoi lukioporukasta

AS RaPe aloitti toimintansa puhtaasti ystävyyspohjalta. Joukkueen alkuperäinen kokoonpano koostui Helsingin Tapanilassa sijainneen lukion kundeista vuosikertaa 1986. Monet joukkueen pelaajat olivat lopettaneet jalkapalloharrastuksensa aiemmissa seuroissaan, mutta kaipuu lajin pariin tuttujen kavereiden kanssa loi pohjan uudelle tarinalle.

Kymmenen vuotta on pitkä aika omatoimiselle palloilujoukkueelle. Luonnolliset tekijät, kuten työ, opiskelu, parisuhde, lapset ja perhe astuvat kuvioihin mukaan. Intohimoisetkaan jalkapalloyhteisöt eivät pysty aina taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Jostain pitää karsia, ja kovin usein rakas harrastus joutuu sijaiskärsijän rooliin.

AS RaPe on Niki Hännisen joukkue. Pohjoishelsinkiläinen toppari on joukkueensa kasvot, selkäranka ja koossapitävä liima. Hänninen suhtautuu itse omaan rooliinsa vaatimattomasti.

– AS RaPe on aina ollut porukka, jonka jäsenet myös käyvät peleissä. Jätkät ovat sitoutuneita hommaan. Kaikki alkoi Tapanilan lukioporukasta, ja nyt meitä on niin monenlaista sakkia. Urheilullisuus ei ole meidän vahvuutemme, vaan ystävyys henkisenä voimavarana, Hänninen kertoo.

Käytännössä kaikki muut pelaajat joukkueessa pitävät Hännisen vuosien aikana seuran eteen tekemää työtä kivijalkana, jonka ansiosta joukkue elää ja hengittää edelleen. Joskus yksittäiset henkilöt voivat edustaa olemuksellaan tai eleillään kaikkia niitä arvoja, jotka heidän yhteisössään ovat edustettuna. Niki Hänninen on AS RaPen näköinen mies.

Vaaleaan flanellipaitaan sonnustautunut keskuspuolustaja muistuttaa jollain tapaa erästä ranskalaislegendaa, joka valmentaa erästä espanjalaista suurseuraa. Hiusraja ei ole karannut aivan yhtä korkealle, mutta katseessa näkyy samaa kovuutta ja analyyttisyyttä. Hänninen on koko ajan läsnä hetkessä ja miettii kaikkea sanomaansa. Hän puhuu vähän, mutta harkitusti. Hännisen pelinumero on muuten 10.

Hän pelasi niin sanotusti tosissaan jalkapalloa vain 11-vuotiaaksi asti. Siinä vaiheessa Hänninen koki touhun käyvän turhan totiseksi ja lajinomainen hauskuus hälveni. Hän muistelee silti junioriaikaisia pelejään lämmöllä ja korostaa pelanneensa huippujoukkueessa. Samasta HJK:n junioriporukasta ponnisti lopulta kolme A-maajoukkuepelaajaa: Perparim ja Mehmet Hetemaj sekä Ilari Äijälä.

Koskaan ei ole liian vanha aloittamaan

Kymmenen vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Pienellä kentällä harrastesarjoja neppaillut kaveriporukka on kasvanut 26 pelaajan jalkapallojoukkueeksi, jolla on aitoja tavoitteita. Alkuperäisjäsenet ovat lähes kaikki edelleen mukana. Monilla pelaajilla oli alussa vähintään juniorijalkapallotaustaa, mutta mukana oli täysin untuvikkojakin. Jussi Ruhanen aloitti jalkapalloilun vuonna 2007 juuri AS RaPessa. Sanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta oikeana laitapuolustajana operoivan Ruhasen saama ylistys kertoo toista.

–  Hänellä ei ollut minkäänlaista lajipohjaa, mutta Jussi on kehittynyt valtavasti. Alkuun peli oli luvalla sanoen hirvittävää, mutta Jussi on ottanut merkittäviä kehitysaskelia vuosien aikana varsinkin pelikäsityksen osalta, Hänninen sanoo.

Vastaavanlaisia ylisanoja putoilee lähes kaikilta alkuperäisjäseniltä. Toinen nimi, jonka niin Hänninen kuin monet muutkin pelaajat nostavat esille, on Karri Kattilakoski. Häntä kuvaillaan fanaattiseksi jalkapallon ystäväksi, joka halusi kokeilla pelaamista. Kattilakoski pelasi muutaman erittäin lupaavan kauden joukkueen maalivahtina ja otti aimo harppauksia kehityksessä, vieläpä hyvin lyhyessä ajassa.

– Tilannehan päättyi vähän surullisesti, koska Karri kyllästyi pelaamiseen. Se on todella sääli, koska hän sai pelillisesti tästä enemmän kuin suurin osa meistä, Hänninen pohtii.

Yhteisöllisyys ja hyvä henki huokuvat kaikista joukkueen jäsenistä, niin uusista kuin vanhoistakin. Liiton alaisissa sarjoissa pelaaminen vaatii tietynkokoista pelaajalistaa. Uusia kasvoja on vuosien saatossa saapunut myös AS RaPen kokoonpanoon. Hänninen pitää ensiarvoisen tärkeänä, että uudet pelaajat kokevat nopeasti kuuluvansa tiiviiseen yhteisöön.

– Kaikki uudet pelaajat ovat tulleet joukkueeseen hyvin sisään. He ovat heti olleet osa porukkaa, kavereita. Se on tämänkaltaisissa joukkueissa erittäin tärkeää, koska pelaaja ei ole vain osa kokoonpanoa, vaan myös kaveri kaikille, Hänninen sanoo.

”Olimme paras joukkue sarjassa”

AS RaPen palkintokaapissa on vielä sen verran tilaa, että itse kaappia ei ole nähty tarpeelliseksi hankkia. Joukkueen pelillisesti suurin saavutus on viime kaudelta. Pohjoishelsinkiläiset sijoittuivat Helsingin piirin 7. divisioonassa toiseksi. Hännisen eleet ja olemus kertovat, että saavutukseen ei liity pelkästään hyviä tunnetiloja.

– Olimme paras joukkue sarjassa. Saatiin viisi pistettä enemmän kuin seuraava, mutta sarjamuodon takia jäimme lopulta kakkoseksi. Keinotekoisessa jatkosarjassa ei hävitty yhtään peliä, mutta minkäs teet, Hänninen sanoo.

Siitä hän on kuitenkin iloinen, että joukkueen peli ja pelitavan omaksuminen ottivat jälleen uuden harppauksen eteenpäin. Ensi kaudella 6.divisioonassa pelaavalla joukkueella on tarkkaan harkittu ja kurinalainen tapa pelata jalkapalloa.

AS RaPe on pysynyt taktisesti samankaltaisena jo pitkään. Hänninen on nykyisin mukana vain pelaajana – kapteeninnauha ja joukkueen johtajan virka ovat vaihtaneet omistajaa. Nykyisin joukkuetta johtaa keskikenttäpelaaja Juhani Kenttälä, yhtä lailla seurassa hyvin pitkään vaikuttanut taistelijaluonne. Pelitapa on silti pysynyt samana, ikään kuin perintönä Hänniseltä.

AS RaPe pelaa Hännisen mukaan pelkästään tuloksesta. Joukkue on suurten kontrastien sulatusuuni. Osalla pelaajista on ollut sopimus Ykköseen, osalla jalkapallotausta on hyvin heiveröinen. AS RaPe pyrkii minimoimaan yksilöittensä heikkoudet ja korostamaan heidän vahvuuksiaan.

– Alasarjoistakin löytyy useita teknisesti meitä taitavampia kokoonpanoja. Olisi itsemurha lähteä pelaamaan sen kaltaisia joukkueita vastaan pallollista peliä jaellen pikkunättejä lyhytsyöttöjä. Pallonhallintaprosenttia ei lasketa lopputuloksissa mukaan, ainoastaan tehdyt maalit, Hänninen kertoo.

Soihtujakin nähty

Joukkue, joka pelaa vain tuloksista ja voitosta, haluaa menestyä. AS RaPe suhtautuu tulevaan kauteen ja sitä seuraaviin kuitenkin realiteetit kohdaten.

Ensimmäisenä esille nousee laadukas arki. Kyseessä on kaveriporukka, joka ei juuri harjoittele. Hänninen tiedostaa, että harjoittelematta ei yksilötasolla ole mahdollisuutta kehittyä, ainakaan yli kolmekymppisten ukkojen.

Toinen realiteetti on pelaajien taso. Joukkueessa on useita lahjakkaita jalkapalloilijoita, jotka voisivat helposti pelata korkeammillakin sarjatasoilla halutessaan. Keskimääräistä taitotasoa Hänninen pitää kuitenkin sellaisena, että 5. divisioonaan nouseminenkin vaatisi jo mittavaa venymistä.

– Kenties aivan maksimaalisella suoritustasolla 6. divarissa voisimme taistella noususta. Tällä hetkellä näen 6. divisioonan meille sopivana sarjatasona, Hänninen kertoo.

Lajikulttuuria joukkueessa on kuitenkin valtavasti. Viime kauden lopulla 7. divisioonan viimeisillä kierroksilla katsomossa nähtiin äänekkäitä kannattajia ja joitakin soihtujakin. Kentän laidalla on ollut entisiä pelaajia, loukkaantuneena olleita pelaajia ja pelaajien ystäviä, mutta silti muisto lämmittää myös Hännisen mieltä.

– Olihan sen hienoa nähdä näissä muutamissa otteluissa, kun katsomossa oli meteliä, banderollia ja soihtua, että meidän takana on paljon porukkaa. He haluavat ja suostuvat tulemaan paikan päälle kannustamaan meitä. Seura on paljon muutakin kuin ne kaverit, jotka ovat kentällä, Hänninen sanoo.

Hänninen uskoo, että AS RaPe pelaa vielä kymmenenkin vuoden päästä yhdessä jalkapalloa ja viettää vapaa-aikaansa yhdessä, ystävinä. Jalkapallo on niin suuressa roolissa jokaisen elämässä, että Hänninen näkee miltei mahdottomana yhtälönä, että joukkue lopettaisi yhtäkkiä.

Uusi kausi odottaa jo kulman takana. AS RaPe lähtee jälleen hakemaan tuloksia inhorealistisen tehokkaalla tyylillään ensimmäisistä kierroksista lähtien. Ensimmäinen nimi, jonka Hänninen kirjoittaa fläppitauluun, on jokaisen lajin multitalentti Santeri Tuomala vasemman puolustajan tontille. Sen jälkeen mennään päivän kunnon ja terveystilanteen mukaan. Tuokoot uusi kausi ja uudet vuodet mukanaan mitä tahansa haasteita, AS RaPe ottaa ne vastaan joukkueena ja tiiviinä yhteisönä.

– Jalkapallossa joukkueen merkitystä on ehkä turha edes korostaa, mutta jos joku porukka on oikeasti joukkue, niin AS RaPe on, Hänninen sanoo.

Kuvat: Jarno Nurminen

The post AS RaPe – Alasarjojen pisin sairaskertomus jo vuodesta 2007 appeared first on Byyri.