Olo on kuin pikkupojalla omenavarkaissa, kun kiipeän vankkojen muurien yli. Olin ihastellut Bežigrad Stadiumia parin kuukauden ajan kävellessäni ja pyöräillessäni päivittäin sen ohi. Toisinaan vartijat kävivät katsomassa, ettei paikalla olisi tunkeilijoita, mutta kun toisena pääsiäispäivänä lähimailla ei näkynyt ristin sielua, oli aika tutustua stadioniin tarkemmin.

Kun näen stadionin koko komeudessaan, tuntuu uskomattomalta, että täällä pelattiin vajaat 17 vuotta sitten EM-jatkokarsintaa. Nyt stadion on päässyt aivan lohduttomaan kuntoon.

Tähtien näyttämö vielä 2000-luvulla

Maankuulun arkkitehti Jože Plečnikin kädenjälki näkyy kauniisti eri puolilla Ljubljanaa, mutta tänä päivänä kaikki hänen suunnittelemistaan rakennuksista eivät miellytä paikallisten silmiä. Bežigrad Stadium oli toki aikanaan hulppea paikka, mutta loputtomista pulloista ja tölkeistä päätellen se tarjoaa enää elämyksiä vain joillekin alkoholin ystäville.

Vuonna 1935 valmistunut stadion on nähnyt natsilippujen liehuntaa, muun muassa Metallican ja Iron Maidenin kaltaisia bändejä sekä suuria jalkapallo-otteluita. 1990-luvulla peruskunto alkoi olla todella hälyttävä, mutta konsertit ja pelit jatkuivat, eikä Ljubljanan kaupungin omistamaa stadionia koskaan kunnostettu.

Myös Suomi pelasi kerran Bežigrad Stadiumilla. Richard Möller Nielsenin suojatit päätyivät ystävyysottelussa 1–1-tasapeliin, kun Mixu Paatelainen vastasi vieraiden ainokaisesta keväällä 1999.

Bežigrad Stadiumilla pelattiin EM-karsintoja vielä kesän 2004 kisoihin, ja muun muassa Patrick Vieiran, Zinédine Zidanen sekä Thierry Henryn tähdittämä Ranska vieraili stadionilla tuolloin. Lohkokakkoseksi jäänyt Slovenia oli lähellä päästä kisoihin, mutta naapurimaa Kroatia romutti haaveet jatkokarsinnoissa.

Viimeiseksi Slovenian A-maajoukkuepeliksi stadionilla jäi ystävyysottelu Serbia & Montenegroa vastaan kesällä 2004. Maaotteluiden jälkeen stadionilla toki palloiltiin vielä: konkurssiin mennyt NK Olimpija Ljubljana (vuosina 2005–2007 nimellä NK Bežigrad ja 2007–2008 NK Olimpija Bežigrad) pelasi Bežigrad Stadiumilla alasarjoja ennen paluutaan maan futishuipulle.

Nykyään Olimpija, joka johtaa tällä hetkellä keskeytettyä PrvaLigaa, pelaa vuonna 2010 avatulla Stožice Stadiumilla, joka sijaitsee kolmisen kilometrin päässä. Uuden stadionin aikakaudella Olimpija on päässyt juhlimaan kahta liiga- sekä cup-mestaruutta, mutta pääkaupungin hienoimmat jalkapallohetket on eittämättä koettu Bežigradissa.

The post Kuvareportaasi: Hylätty Bezigrad Stadium – toiselle häpeäpilkku, futisromantikolle todellinen helmi appeared first on Byyri.

Stadion Za Luzánkami

Brnossa sijaitseva, vuonna 1953 avattu Stadion Za Lužánkami on mahdollisesti ahkerimmille Suomen maajoukkueen perässä matkustaville tuttu. 1960- ja 70-luvulla Tšekin isoimmaksi stadioniksi tituleeratulla Lužánkamilla pelattiin nimittäin vuonna 1995 ystävyysottelu Tšekin ja Suomen välillä. Isännät voittivat Suomen lukemin 4–1 Ari Hjelmin viimeistellessä Suomen ainoan maalin.

FC Zbrojovka Brnon kotina toiminut Lužánkami joutui ahdinkoon seuran siirryttyä uudelle stadionille vuonna 2001. Muutto oli pakollinen, sillä Stadion Za Lužánkami ei täyttänyt kaikkia liiton ja FIFA:n määräyksiä, eikä tarpeellisia korjauksia ikinä voitu tehdä talousvaikeuksien takia.

Kodittomien asuttama stadion sai kuitenkin ansaitsemansa jäähyväisottelun neljä vuotta sitten. Zbrojovka Brnon kapteeni Petr Švancara otti tehtäväkseen ottelun järjestämisen ja joukkorahoituskampanjan avulla tavoite saavutettiin. Näytösottelu keräsi stadionin lehtereille 35 000 ihmistä ja ainakin pienen hetken Stadion Za Luzánkami oli lähes entisessä loistossaan.

Bezigrad Stadium

Olimpija Ljubljanan entinen stadion on tämän listauksen kaunein. Maineikkaan sloveeniarkkitehti Jože Plečnikin suunnittelema stadion on Ljubljanan vanhin (1935) ja ehdottomasti vierailun arvoinen kohde. Slovenian maajoukkue pelasi Bezigradilla vuosina 1995–2004, mutta on sittemmin siirtynyt modernille Stožicen stadionille.

Arvovieraita varten suunniteltua, kivipylväin koristeltua, katsomonosaa ei voi olla huomaamatta kuvista. Stadionin rappeutuminen on luonnollisesti herättänyt keskustelua ja sitä on kutsuttu muun muassa Ljubljanan häpeäpilkuksi.

Campo Testaccio

Roomassa sijaitseva Campo Testaccio ei ole listalla kauneutensa vuoksi. Kaikilla hylätyillä ja entisillä stadioneilla on historiaa ja tarinoita kerrottavakseen, mutta harva vetää vertoja Campo Testacciolle. AS Roma pelasi perustamisensa jälkeen kaksi ensimmäistä vuotta Motovelodromo Appiolla, mutta Campo Testacciosta tuli seuran ensimmäinen oma stadion ja koti, jossa se oli lähes voittamaton. Vaikutteita arkkitehtuurin suhteen haettiin Englannista ja erityisesti Goodison Parkista.

Stadion oli Giallorossin kotina 11 vuotta, mutta 20000-paikkainen Campo Testaccio alkoi käydä liian pieneksi ja edessä oli muutto Stadio Nazionalelle.

Campo Testacciolle on kirjoitettu lauluja ja sitä ihannoidaan edelleen, vaikka kentän alue onkin päässyt rapistumaan ja katsomot on kauan aikaa sitten purettu. Vuonna 2000 kenttä kunnostettiin ja se oli alueella pelanneen pienemmän seuran käytössä, mutta pelit loppuivat melko pian, kun alueella käynnistettiin työt parkkihallia varten. Parkkihalli sai kuitenkin liikkeellä niin laajan vastustuksen, että kaupunki luopui sen rakentamisesta.

Campo Testaccion kunnostuksesta ja tulevaisuuden suunnitelmista käydään keskustelua vuosittain ja monet toivovat siellä pelattavan jalkapalloa vielä jonain päivänä.

Feethams

Koillis-Englannin rannikolla sijaitseva Darlington tunnetaan rautatiehistoriastaan, ei niinkään futisjoukkueestaan. Kaksi kautta Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla viettänyt, mutta muuten alempia sarjoja kyntänyt Darlington FC pelasi kotiottelunsa perustamisesta lähtien Feethamsin kentällä aina vuoteen 2003 saakka, eli yhteensä 120 vuoden ajan.

Feethamsia remontoitiin vielä 90-luvun lopussa, mutta vain muutamaa vuotta myöhemmin uusi, uljas ja seuralle aivan liian iso The Darlington Arena valmistui. 25 000 ihmistä vetävä stadion oli selkeästi isoin Englannin konferenssissa, ja lopulta Darlingtonin peleissä ei käynyt keskimäärin kuin pari tuhatta silmäparia. Talousvaikeuksien jälkeen stadion myytiin paikalliselle rugbyseuralle – vain yhdeksän vuoden käytön jälkeen.

Feethams sai lopulta ränsistyä kolmen vuoden ajan, kunnes tuhopolton vauhdittamana stadion päätettiin hävittää lopullisesti. The Northern Echo -julkaisun mukaan Feethamsin perään haikaillaan edelleen, mikä on täysin ymmärrettävää stadionin yli satavuotisen historian vuoksi.

Avanhard Stadium

Pripyatin kaupunki ja sen jalkapallostadion sijaitsee vain kahden kilometrin päässä Tšernobylin ydinvoimalasta. Kaupungin seura, FC Stroitel Pripyat, oli valmistautumassa cup-kilpailun välierään 26. huhtikuuta 1986, kun helikopteri laskeutui pelaajien ihmetykseksi kentälle. Suojapukuiset miehet tulivat ulos säteilymittarien kanssa ja totesivat, ettei ottelua voida pelata.

Stroitel Pripyatin taru jatkui vielä toisessa kaupungissa onnettomuuden jälkeen, mutta piakkoin se ajettiin alas lopullisesti. Seuran stadionista mielenkiintoisen tekee se, että virallisten avajaisten päiväksi oli valittu toukokuun ensimmäinen vuonna 1986. Avajaisia ei koskaan pidetty ja stadion jäi säteilyn ja luonnon armoille, kun koko kaupunki lopulta evakuoitiin. Stadion on edelleen nähtävissä Pripyatin aavekaupungissa.

Artikkelikuva – De Twaalfde Man

The post Mitä näille stadioneille tapahtui? Esittelyssä viisi aavemaisen kaunista, entistä futispyhättöä appeared first on Byyri.

Reissumies

Turussa syntynyt Martin muutti jo pienenä perheensä kanssa Saksaan, josta hänen isänsä on kotoisin. Lomat vietettiin äidin kotiseudulla Kuopiossa ja sieltä Martiniin tarttui aimo annos savolaisuutta, sekä tapa käydä KuPSin otteluissa vaarinsa kanssa. Ensimmäinen urheilutapahtuma ja -stadion, joka todella jäi pienen pojan mieleen, löytyi kuitenkin maamme pääkaupungista.

– Kaikki alkoi yleisurheilusta. Olin paikan päällä vuoden 1983 MM-kisoissa Helsingin Olympiastadionilla ja tunnelma oli huumaava. Se teki vaikutuksen ja sen tunnelman halusi kokea yhä uudelleen ja uudelleen, Martin kertoo.

Vuotta aiemmin tilanne jalkapallon suhteen Kuopiossa oli täysin poikkeuksellinen. Vuonna 1982 Mestaruussarjassa pelasi kolme joukkuetta Kuopiosta (Elo, Koparit ja KuPS), joten katsottavaa sekä paikallispelejä riitti. Yleisurheilun MM-kisat ja futispelit jättivät vahvan jäljen yläasteikäiseen Martiniin ja sama halu kokea urheilun synnyttämää tunnelmaa elää yhä vahvasti nyt keski-ikäistyneessä miehessä.

– Se on myös eräänlainen stressin lievittäjä. Kun jengi on intohimolla mukana, kaulavaltimot pulleina, niin se tunnelma ja olotila vangitsee mukaansa, vaikka ei mitään sidettä seuraan olisikaan. Se tunne, minkä katsomosta voi saada, on pirun siistiä ja arjen murheet unohtuvat nopeasti.

Vuodet ja työt ovat kuljettaneet Martinia ympäri maailman, eikä kommelluksilta ole aina voinut välttyä.

–  Etelä-Amerikassa on ollut hurjinta. Olin Buenos Airesissa Copa Libertadoresin finaalia katsomassa vuonna 2017. Kukaan ei tuntunut osaavan englantia, mutta sain lopulta lipun mustasta pörssistä 200€:lla. Tämän jälkeen sovin taksikuskin kanssa, Google-kääntäjää käyttäen, että mies odottaisi koko matsin ajan stadionin ulkopuolella. Rähjäisellä esikaupunkialueella laitapuolen kulkijat olivat heti pummaamassa ties mitä ja halusin päästä vain nopeasti stadionille ja omalle paikalleni, Martin muistelee.

Lopulta Martin seurasi finaalin naamatatuoitujen ultrien, mutta myös lukuisten perheiden kanssa sulassa sovussa.

– Kyllä ne vähän katsoivat, kun en laulanut, mutta suurin jännitys kaikkosi. Pelin jälkeen juoksin taksiin ja häivyin nopeasti paikalta.

Egyptissä Afrikan-mestaruuskilpailuissa Martinia kohtasi suomalaisten korviin uskomattomalta kuulostavan näyn.

– Egypti – Uganda -matsi oli yksi elämäni huikeimmista kokemuksista. Kukaan ei ollut humalassa, perheitä oli paljon paikalla ja tunnelma oli huikea jo tunteja ennen peliä. Stadion avattiin kuusi tuntia ennen peliä ja pari tuntia ennen aloituspotkua kaikki paikat olivat täynnä.

Martin asuu perheensä kanssa nykyään Düsseldorfissa ja kausikortit Bundesliigassa pelaavan Fortunan peleihin löytyvät takataskusta. Saksa ja Düsseldorf valikoitui asuinpaikaksi osittain töiden takia, mutta Martin myöntää valintaan vaikuttaneen myös loistavat etäisyydet käydä katsomassa futista Keski-Euroopassa.

– 18-vuotiaana olin katsomassa ensimmäisen kerran Bundesliigaa. Hyppäsin Bremeniin menevään junaan, marssin stadikan lipunmyynnille ja kävin katsomassa Werder Bremenin matsin. Silloin rakastuin Saksan pääsarjaan.

Harrastus tai elämäntapa

Stadionbongaus syntyi 1970- ja 1980-luvun taitteessa eräänlaiseksi toisinajatteluksi eliittijalkapalloa kohtaan. Englannista todennäköisimmin levinnyt vapaa-ajanviettotapa peräänkuulutti vanhoja hyviä aikoja ja pienempien seurojen stadioneilla ja peleissä vierailua. Kunkin vieraillun paikan kulttuurin ja perinteiden aistiminen kuului ja kuuluu myös stadionbongauksen perusideaan.

Stadionbongaukselle ei ole olemassa sääntöjä, mutta yhtenä vaatimuksena voi pitää virallisen jalkapallo-ottelun seuraamista paikan päällä. Esimerkiksi niin kutsuttuun The 92 Clubiin pääsee vasta sitten, kun on seurannut ottelun jokaisella Englannin neljällä korkeimmalla sarjatasolla pelaavan joukkueen kotiluolassa. Näitä joukkueita on siis yhteensä 92 kappaletta.

Bongareilla on myös monesti erilaisia mieltymyksiä. Yksi seuraa kannattamansa seuran kaikki ottelut kotona ja vieraissa, kun taas toinen bongari kerää mahdollisimman monta eri maata listalleen.

Jos stadionbongausta pitäisi verrata johonkin toiseen harrastukseen, niin yksi vaihtoehto voisi olla lintubongaus. Molemmissa etsitään kohde, joka halutaan nähdä, kirjata ylös ja ikuistaa kameralla. Lintubongauksessa jännitystä lisäävä tekijä on epävarmuus siitä, näkeekö juuri haluamansa lajin, kun puolestaan stadionbongarit voivat jännittää ottelun tunnelmaa. Onko se yhtä hienoa, mitä on kuvissa ja videoissa nähnyt ja herättääkö stadion minkäänlaisia futisromanttisia tunteita?

Molemmat ovat pohjimmiltaan keräilyharrastuksia, tai elämäntapoja, jotka voivat tuottaa keräilijälleen todellista euforiaa. Sitä varmasti nuori Martinkin koki Helsingin kisoissa 1983.

Myös Martin ikuistaa jokaisen käymänsä stadionin ja raportoi matkoistaan lukuisten kuvien kera omaan blogiinsa. Pyyntö blogin aloittamisesta tuli kavereilta, mutta pian Martin huomasi kirjoitustyön auttavan ja tuovan lisäarvoa matkoille.

– Teen ennen reissua, ja uutta blogitekstiä, aina joukkueesta ja kaupungista jonkin verran taustatyötä. Tämän jälkeen on huomattavasti mukavampi mennä seuraamaan peliä, aistimaan tunnelmaa ja historiaa, kun tietää jo ennakkoon jotain. Blogini luetuimmat jutut käsittelevät suomalaisia seuroja ja pelaajia, Martin avaa.

Viime vuosina Martinin stadionbongaus on edennyt astetta vakavammalle tasolle. Hauskaa pitää olla, eikä harrastuksesta saa tulla suorittamista, mutta selkeitä tavoitteitakin mieheltä löytyy.

– Kovimmat tekijät ovat käyneet jopa kolmella tuhannella stadionilla ja 174 eri maassa, mutta minä olen vielä pikkutekijä mitä tulee stadioneiden (noin 130) ja maiden (28) määrään. Tämän hetken tavoite on saada kaikkien Bundesliigassa pelaavien joukkueiden stadionit käydyksi. Listaltani uupuu vielä neljä kohdetta: Paderborn, Leipzig, Freiburg ja Eintracht Frankfurt. Saksan ulkopuolelta taasen Algeria, Marokko ja Teheranin paikallispeli kiinnostavat todella paljon.

Ennen nykyistä Saksaan muuttoa Martin asui kahdeksan vuotta Malesiassa. Sitä ajanjaksoa hän yhä harmittelee nimenomaan stadionbongarin kantilta katsottuna.

– Nokialla työskennellessäni sitä tuli vapaa-ajalla vain paikallisten kanssa katsottua Valioliigaa, joka on muuten käsittämättömän suosittua siellä. Stadionbongaus ei kuitenkaan ollut vielä samalla tavalla osa elämää ja kahdeksan Aasian vuoden aikana jäi lukemattomia stadioneita käymättä. Välillä sitä pysähtyy miettimään, että miksi ihmeessä katsoin baareissa eurooppalaista futista ja jätin menemättä paikallisiin matseihin? Olisin saanut listaltani niin monta maata ruksattua, mutta kerkeäähän niitä käydä nyt myöhemminkin, Martin pohtii.

Syksylle stadionbongarilla riittää pelejä tietysti Saksassa, mutta myös Kreikan matka siintää jo mielessä.

– Ateenaan on lennot ja hotelli jo varattu, ja toivottavasti marraskuussa päästään seuraamaan Suomen peliä juhlatunnelmissa!

Vinkkejä stadionbongauksesta kiinnostuneille

Loppuun keräsin muutaman vinkin, joiden avulla aiheeseen voi tutusta syvemmin kotisohvalta käsin. Reissuun lähteminen ja sen suunnittelu helpottuu kummasti, kun on ensiksi lukenut muiden kokemuksista ja osaa sen jälkeen välttää mahdolliset sudenkuopat.

• Kaikille stadioneita ja matseja kiertäville kännykän ehdoton ykkössovellus on Groundhopper App. Ilmaissovellukseen saa kätevästi merkittyä kaikki kentät, joilla on vieraillut ja omaa saldoa voi verrata muiden käyttäjien kesken. Tietokannassa on yli 40 000 stadionia ja 700 futissarjaa, ja sovelluksen maksullinen versio vieläpä näyttää kaikki olinpaikkasi lähellä pelattavat ottelut.
• Kirjallisuuden puolelta lukuun kannattaa ottaa Tim Parksin A Season With Verona, joka on ollut Byyrinkin arvostelussa, sekä laajempaa kuvaa Euroopasta tarjoava Matt Walkerin Europe United. Walker kävi yhden vuoden aikana katsomassa pelin jokaisessa UEFA:n jäsenmaassa, mukaan lukien Suomessa.
• Netissä stadionbongarit ja aiheesta kiinnostuneet löytyvät parhaiten somesta, blogeista ja keskustelufoorumeilta. Tutustumisen arvoisia sivuja Martinin blogin lisäksi ovat muun muassa ruotsalaisen Per-Gunnarin Groundhopper.se , Elias Aaltosen Stadionbongari ja brittiläiset The 100 Football Grounds Club & The Groundhopper.

Muista, että stadionbongausta ei voi tehdä väärin. Kiinnosti sinua sitten ottelu, itse stadion tai kannattajakulttuuri, niin opit ja koet todennäköisesti jotain uutta. Matkailu, tai tässä tapauksessa groundhopping, avartaa aina!

The post Stadionbongauksen anatomia: Düsseldorfissa asuva Martin kertoo mikä harrastuksessa viehättää: ”Kyllä ne vähän katsoivat, kun en laulanut” appeared first on Byyri.