”Jos, missä tahansa vaiheessa, olemme kiinnostuneita myymään, saatamme harkita sitä”, Laporta kuitenkin lisäsi, ihan vain varmuuden vuoksi.

Tuo kiinnostus heräsi lopulta paljon odotettua aiemmin. Viime viikolla Barcelona ja Manchester United, huolimatta siitä, ettei Barcelonalla ole kiinnostusta myydä de Jongia, pääsivät yhteisymmärrykseen keskikenttäpelaajan myynnistä. Kauppaa viivyttää enää se, ettei de Jong itse ole halukas neuvottelemaan Unitedin kanssa.

Vaikka seurajohtajat ympäri Eurooppaa ovat pääasiassa vain poliitikoita, jotka sanovat sen, mitä fanit haluavat kuulla, oli Laportan puheissa tällä kertaa totuuden siemen. Barcelona ei, lähtökohtaisesti, haluaisi myydä hollantilaista, josta on tulossa yksi Euroopan parhaista keskikenttäpelaajista. Barcelonaa kuitenkin kiinnostaa ne 85 miljoonaa euroa, jotka ManU on valmis hänestä maksamaan.

Barcelona on Euroopan suurseuroista se, jonka taloustilanne on ottanut eniten osumaa koronapandemian aikana. Seura horjui kuilun partaalla jo ennen pandemiaa, ja koronan takia saamatta jääneet tulot työnsivät sen yli reunan. Tuotot toki lähtevät nousuun nyt, kun jalkapallomaailma on siirtynyt pandemian jälkeiseen aikaan, mutta se ei riitä Barcelonalle. Heidän on saatava kassaansa rahaa myös pelaajamyyntien kautta voidakseen rekisteröidä hankkimansa uudet pelaajat. Sen takia de Jongin myynti on korkealla kesän prioriteettilistalla.

Tilanteessa on kuitenkin sivujuoni. Barcelona on de Jongille velkaa noin 17 miljoonaa euroa palkkoina, jotka hollantilainen jätti nostamatta seuran ajauduttua talousahdinkoon. Pelaaja ei luonnollisestikaan halua noista rahoista luopua, joten Barcelona tietää, että maksun päivä on edessä – ellei se pääse hollantilaisen sopimuksesta eroon ennen sitä.

Tämän vuoksi edessä on potentiaalisesti riitaisa ja ruma ero. Barcelona on tehnyt selväksi, että de Jongille löytyy paikka ensi kauden joukkueesta vain, jos pelaaja suostuu alentamaan palkkaansa. Toisin sanoen Barcelona vaatii, ettei hollantilainen peri takaisin menettämiään ansioita.

Olisi helppo syyllistää ahnetta jalkapalloilijaa, joka ei halua luopua osasta monista miljoonistaan. Barcelona on kuitenkin itse tarjonnut de Jongille sitä sopimusta, johon tämä on nimensä laittanut. Kaiken lisäksi Barcelonankaan toiminta ei ole järin päivänvaloa kestävää.

Seura pyysi kaikkia pelaajiaan leikkaamaan palkkojaan korona-ajan alussa, jotta se selviäisi pandemian yli. Säästöjä ei kuitenkaan suunnattu velan lyhentämiseen tai taloustilanteen elvyttämiseen – vaan uusiin pelaajahankintoihin. Onko oikein, että työnantajasi pyytää sinua leikkaamaan palkkaasi, jotta voi palkata sinulle kilpailijan?

Vain reilu kuukausi takaperin Laporta kuvasi seuraansa ”potilaaksi, joka on taloudellisessa mielessä käytännössä kuollut”. Barcelonan varapresidentti Eduard Romeu puolestaan ilmoitti suorasukaisesti, että Barcelona tarvitsee noin 500 miljoonaa euroa pysyäkseen elossa.

Tämän jälkeen Barcelona on hankkinut Franck Kessién ja Andreas Christensenin, joille seura maksaa yhteensä noin 12 miljoonaa vuodessa, sekä maksanut hieman päälle sata miljoonaa Raphinhasta ja Robert Lewandowskista. Kaksi jälkimmäistä kisaavat samoista pelipaikoista, joille Barcelona hankki tähtivahvistuksia viime kesänä sekä tammikuussa. Huhujen mukaan Chelsean kaksikko Marcos Alonso ja César Azpilicueta saattaa seurata pian perässä.

Uusia pelaajia saapuu Barcelonaan kiihtyvällä tahdilla, vaikka kukaan ei oikein tiedä, mistä seura löytää rahat hankintoihinsa. Koronapandemian kurittama Barca teki vuonna 2020 verojen jälkeistä tappiota 133 miljoonaa euroa. Vuonna 2021 sama lukema oli massiiviset 555 miljoonaa, mikä on suurin jalkapalloseuran koskaan tekemä vuosittainen tappio.

Barcelonan puolustukseksi on sanottava, että luku sisälsi monia kertaluontoisia eriä, jotka eivät tulevilla tilikausilla toistu. Siitä huolimatta seuran kokonaisvelka on tällä hetkellä noin 1,2 miljardia. Pelkästään korkoihin kuluu noin 41 miljoonaa vuodessa, mikä on eniten Euroopassa. Syytä heikkoon taloustilanteeseen ei tarvitse etsiä kaukaa, sillä Barcelona hankki vuosina 2016–2021 uusia pelaajia, kappas kummaa, 1,2 miljardilla eurolla.

Seurassa on tehty monia talouden uudelleenjärjestelyjä sen jälkeen, kun Laporta aloitti nykyisen kautensa presidenttinä. Barcelona muun muassa onnistui vaihtamaan lyhytaikaiset saatavansa noin 600 miljoonan euron ja kymmenen vuoden mittaiseen velkaan, joka antaa seurajohdolle huomattavasti aiempaa enemmän liikkumavaraa.

Näitä toimia on tehty, luonnollisesti, taloustilanteen tervehdyttämiseksi ja tulevaisuuden turvaamiseksi. Vielä enemmän niitä on kuitenkin tehty La Ligan palkkakaton kiertämiseksi.

Tällä hetkellä Barcelona on tilanteessa, jossa se hankkii uusia pelaajia kaikkialta, mistä se niitä saa, siitä huolimatta, ettei sillä ole lupaa rekisteröidä heitä tulevalle kaudelle. La Ligan asettaman palkkakaton ylittämisen takia Barca saa kuluttaa pelaajahankintoihin vain yhden euron jokaista ansaitsemaansa kolmea euroa kohden. Siksi seura on keinotekoisesti pyrkinyt kohentamaan tilinpäätöksensä tulopuolta, sillä vain siten se voi rekisteröidä pelaajat, joita se ei oikeasti saisi hankkia.

Barcelonalainen talouden uudelleenjärjestely tulee auttamaan seuraa lyhyellä aikavälillä, mutta saattaa pitkässä juoksussa tiputtaa seuran suurimpien kilpakumppaniensa kelkasta.

Barcelona on tänä kesänä ehtinyt myydä jo 25 % La Ligan TV-oikeuksistaan amerikkalaiselle sijoitusyhtiölle Sixth Streetille. Kaupan avulla seura pystyy paikkaamaan kassaansa noin 530 miljoonalla eurolla, jotka Barcelona aikoo ujuttaa tilinpäätökseensä siten, että se saa tämän kesän hankintansa rekisteröityä.

Sixth Street omistaa TV-oikeudet seuraavat 25 vuotta, jonka aikana niiden todellinen arvo on noin miljardia euroa. Barcelona tulee siis pitkässä juoksussa häviämään kaupassa lähes 500 miljoonaa.

Lisäksi Barcelona myi puolet fanituotemyyntinsä arvosta noin 200–300 miljoonan euron kaupassa. Taloudellinen piristysruiske auttaa seuraa nyt, mutta puolittaa sen saamat tulot fanituotemyynnistä seuraavan neljännesvuosisadan ajan.

Kuten seuraavaa pistosta kaipaava narkkari, Barcelona myy pitkän aikavälin hyvinvointiaan lyhyen aikavälin hyvänolontunteen takia. Seura varmasti löytää keinot rekisteröidä kaikki hankkimansa pelaajat ensi kaudeksi ja tekee itsestään kilpailukykyisemmän. Mutta se tekee sen todella isolla riskillä.

Näyttää uhkaavasti siltä, että Barcelona on päättänyt myydä tulevaisuuden saadakseen nykyhetken. Siitäkin huolimatta, ettei sen olisi ollut pakko niin tehdä.

Barcelona on käyttänyt kaikki oppikirjan kikat kyetäkseen haluamiinsa pelaajahankintoihin. Seura on antanut turhiksi kokemilleen pelaajille uusia, pitkäaikaisia sopimuksia, jotta se on saanut näiden vuosittaiset ansiot painettua alaspäin. Se on myös tehnyt hankkimilleen pelaajilleen sopimuksia, joissa ensimmäiset vuodet ovat halvempia, mutta sen jälkeen palkat lähtevät nousuun.

Tilinpäätöksessä jujut auttavat, mutta jossain kohtaa tulevaisuuteen siirretyt palkat tulevat maksuun. Pois silmistä, pois mielestä -lähestymistapa lähinnä pitkittää ongelmaa sen ratkaisemisen sijasta.

Siksi on erikoista, että Barcelonassa on pakonomainen tarve hankkia uusia pelaajia ja voittaa nyt, vaikka seuralla olisi käsissään yksi Euroopan parhaista pitkän aikavälin projekteista. Pedrin, Gavin ja de Jongin muodostamalla keskikentällä olisi potentiaalia olla koko maanosan paras viiden vuoden sisällä. Ansu Fati on yksi Euroopan kovimpia lupauksia. Xavi puolestaan on päävalmentajana edelleen raakile, eikä hänenkään paras aikakautensa ala vielä ensi kaudella.

Taloustilanteen, omien kasvattien uuden esiinmarssin ja Xavin päävalmentajapestin takia fanit jopa todennäköisesti antaisivat anteeksi pari hieman laihempaa vuotta, jos pelillinen prosessi menisi koko eteenpäin. Barcelonassa ei kuitenkaan osata katsoa huomista pidemmälle tulevaisuuteen.

Kaiken lisäksi seurajohto ehti jo viitoittaa ainakin jossain määrin järkevän polun takaisin taloudelliseen elinvoimaisuuteen. Lainojen uudelleen strukturointi ja tulojen palaaminen, todennäköisesti, pandemiaa edeltäneelle tasolle antaisivat Barcelonalle selkärangan, johon maltillisesti nojaamalla seura voisi tervehdyttää ensin taloutensa ja sitten palkintokaappinsa.

Nyt seurassa kuitenkin tehdään niitä täysin samoja ratkaisuja, jotka ajoivat sen ongelmiin alun perinkin. Barcelonan seurajohto ei ole vielä oppinut, että sopimuksia kuuluu kunnioittaa ja siksi niitä kannattaa tehdä varoen, eikä sitä, ettei kukaan pakota hankkimaan uusia pelaajia, jos siihen ei ole varaa.

On mielenkiintoista nähdä, mikä tulee olemaan tulevaisuuden tähtipelaajien halukkuus siirtyä Barcelonaan, jos seura joutuu taas kahden vuoden päästä pyytämään pelaajiaan leikkaamaan palkkojaan, kun se ei selviä kuluistaan. Kuinka moni pelaaja aidosti haluaa siirtyä seuraan, joka ei kunnioita sopimuksiaan?

Toisaalta samaa voi pohtia kaupanteon näkökulmasta. Milloin muut seurat lopettavat pelaajien myynnin Barcelonaan, kun eivät voi olla varmoja siitä, miten seura selviää veloistaan? Ja jos esimerkiksi Leedsiltä jäisi Raphinhan myynnistä euroja saamatta, kuinka kattojärjestöt Fifa ja Uefa asiaan reagoisivat?

Liitot ovat perinteisesti olleet haluttomia rankaisemaan suurseuroja, mutta kyseessä olisi jo sen kokoluokan rikkomus, ettei sitä voisi painaa villaisella. Tapaus voisi jopa toimia mielenkiintoisena ennakkotapauksena koko siirtomarkkinoilla – ajettaisiinko Barcelona selvitystilaan vai palaisivatko Raphinhan pelaajaoikeudet Leedsille?

Barcelona ei ole ajautumassa tuon mittakaavan maksuvaikeuksiin ainakaan heti, mutta asiaa on syytä pohtia. Katalonialaisten esimerkki nimittäin osoittaa sen, kuinka huonosti jalkapallomaailmassa hyväksytään talouselämän realiteetit. Tarinan opetus on, että faniomisteiset seurat valitettavasti putoavat taloudellisesti valtioiden tai miljardöörien omistamien seurojen kyydistä, ja jos ne yrittävät taistella vastaan, jälki ei tule olemaan kaunista.

Barcelonan malli voikin toimia monelle muulle seuralle esimerkkinä. Jos suurella riskillä operoivan espanjalaisjätin värisuora kantaa, tulee useampi seura seuraamaan esimerkkiä. Jos Barcelona taas ajautuu ojasta allikkoon, ymmärtääkö muu maailma olla polttamatta näppejään tulisella hellalla?

Hyvää viikonloppua

Se riittäköön tältä erää. Tämän tekstin myötä Sallisen sivukatsomo jää kesälomalle. Tositoimiin palataan taas elokuun alussa. Silloin muuten suomalaisten sarjojen jännitys alkaa sopivasti tiivistyä ja Euroopan liigat ovat jo täydessä käynnissä.

Loma-aikanakin omien ajatustensa kanssa voi lähestyä joko sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Lupaan lukea kaikki. Ja ehkä jopa vastata. Ellei sitten harrastukset, joita voi tehdä lycra-housut jalassa, vie voittoa. Jos taas haluat olla varma, ettet missaa ensimmäistä loman jälkeistä tekstiä, kannattaa liittyä Sallisen sivukatsomon postituslistalle tästä.

Arrivederci, Auf Wiedersehen ja Sayõnara. Palataan elokuussa.

Hyvää viikonloppua.

The post Sallisen sivukatsomo: Pelkoa ja inhoa Barcelonassa appeared first on Byyri.

On kuitenkin kyseenalaista, voiko tämän hetken Barcelonalta edes odottaa korkeampaa vaatimustasoa kuin mitä keskiviikkona nähtiin. Kuinka moni, jolla on vielä realiteetit hallussa, todella odotti, että katalonialaisseura voi matkustaa Müncheniin ja poistua kaupungista voittajana?

Barcelonan ongelmat ulottuvat paljon Xavin nimitystä kauemmaksi, mutta tällä hetkellä on vaikea väittää, että seuralegendan palkkaaminen päävalmentajaksi olisi parantanut joukkueen pelaamista. Entisellä keskikenttäpelaajalla on vielä paljon todistettavaa, ennen kuin hänestä voidaan aidosti puhua Barcelonan tasoisena päävalmentajana.

Mutta vaikka Xavi pestissään epäonnistuisikin, on siitä vaikea syyttää miestä itseään. Jo paperillakin espanjalainen vaikuttaa auttamattomasti liian kokemattomalta ottamaan vastaan Barcelonan päävalmentajan saappaat. Vasta kaksi vuotta sitten pelaajauransa lopettaneesta Xavista voi vielä kehittyä yksi maailman parhaista jalkapallovalmentajista, ja hänen toki kuuluu valmentaa Barcelonaa, mutta on helppo kyseenalaistaa, oliko liitto pakko solmia jo näin aikaisessa vaiheessa hänen valmentajauraansa.

Ja silti Xavin nimityksessä oli kyse juuri oikeasta ajoituksesta. Ei jalkapalloilullisesti, mutta poliittisesti. Sillä loppukädessä suurin syy Xavin palkkaamiselle on Barcelonan organisaatiomalli, joka ajaa seurajohtajia populistisiin päätöksiin.

Barcelona on nimittäin jäseniensä omistama seura, kuten on – tiettyyn pisteeseen asti – myös keskiviikkona katalonialaisten Mestarien liiga -kauden päättänyt Bayern München. Itse asiassa juuri saksalaisseurojen 50+1 -omistusmalli, joka edellyttää, että enemmistö seurojen äänivallasta on seuran jäsenien hallussa, nousi keväällä suuren ihailun kohteeksi.

Kun useat eurooppalaisseurat pyrkivät näyttämään muulle jalkapalloilevalle maailmalle takapuolta Euroopan Superliigan perustamalla, kohauttivat saksalaiset Bayern ja Borussia Dortmund jättäytymällä pois vireillä olleesta sarjasta.

Kyse ei suinkaan ollut siitä, etteivät seurojen johtajat olisi halunneet liittyä osaksi potentiaalista Superliigaa. Kyse oli siitä, että he tiesivät, etteivät koskaan saisi asialle hyväksyntää seuransa enemmistöosakkailta.

Siinä missä Bayernin poissaolo olisi ollut Superliigalle merkityksellisempi, oli Dortmundin jättäytyminen sivuun jopa yllätyksellisempi. Die Schwarzgelben on nimittäin Bundesliigan ainoa seura, joka on yhtiömuodoltaan osakeyhtiö. Toisin sanoen ainoa seura, jonka pääasiallinen tarkoitus on tehdä taloudellista voittoa.

Seuran johto ei kuitenkaan edes kysynyt asiasta osakkeenomistajilta, kun se hylkäsi mahdollisuuden liittyä osaksi Superliiga-hanketta. Päättäjät tiesivät, mitä mieltä seuran olemassaolon mahdollistavat jäsenet olisivat olleet.

On helppo sanoa, että näin jalkapalloseuraa pitäisikin johtaa. Fanit ovat jokaisen jalkapalloseuran tärkein sidosryhmä, ja heidän mielipiteidensä tulisi painaa eniten jokaisen päätöksen kohdalla.

Ei ole sattumaa, että Bundesliiga on Euroopan viidestä suurimmasta sarjasta kannattajaystävällisin. Lippujen hinnat ovat matalimmat ja katsojakeskiarvot korkeimmat. Taloudellisesti järkevät maanantai-iltojen ottelut jätettiin unholaan, koska paikalliset fanit eivät pitäneet niistä. Fanien omistamat seurat ottavat aidosti faninsa huomioon.

Saksalaisseurojen ja Barcelonan välillä on kuitenkin yksi merkittävä ero. Siinä, missä Saksassa riittää, että enemmistö äänioikeuteen oikeuttavista osakkeista on jäsenien hallussa, on Barcelona yksi niistä neljästä espanjalaisseurasta, jotka ovat täysin jäsentensä omistamia. Tämä tarkoittaa, kärjistetysti, että seuran asioista äänestävät vain tunteisiin päätöksensä pohjaavat fanit, eivätkä myös esimerkiksi taloudellista voittoa tavoittelevat yhtiöt.

Tämä on johtanut siihen, että valtapeli espanjalaisseurojen johdossa on huomattavasti poliittisempaa kuin Saksassa. Koska sidosryhmiä, joita tulee esimerkiksi presidentin vaaleissa miellyttää, on vain yksi, tulee seurajohtamisesta helposti ääripopulistista politikointia.

Tähän sudenkuoppaan ajoi myös Barcelona. Teoriassa fanit äänestävät seuralleen presidentin, jolla on heidän seuransa intressit etusijalla. Todellisuudessa nostalgiaan ja toiveajatteluun taipuvaiset seurajäsenet antavat kuitenkin äänensä ehdokkaalle, joka lupaa heille kuun taivaalta, vaikkei lupauksien täyttämiselle realistisia mahdollisuuksia olisikaan.

Tämä johti Barcelonan kohdalla siihen, että entinen seurapresidentti käytännössä tuhosi katalonialaisseuran talouden tekemällä lukemattomia lyhytkatseisia päätöksiä, joiden avulla hän pyrki vastaamaan fanien epärealistisiin odotuksiin – ja pönkittämään omaa poliittista asemaansa.

Tälläkin pilvellä on toki hopeareunuksensa, sillä demokraattisessa seurayhteisössä jäsenet voivat myös pakottaa epäonnistuneen seurapresidentin eroamaan, kuten Barcelonan kohdalla kävi. Ongelmat olivat kuitenkin jo syntyneet, ja nyt seura kärsii organisaatiomallistaan, sillä jäsenten omistaman jalkapalloseuran kurssin kääntäminen on huomattavasti hitaampaa kuin yksityisesti omistetun.

Vaikka seurajohtajat tietäisivät, mitä tehdä, heidän on äärimmäisen vaikea ajaa muutosehdotuksensa läpi. Johto ei voi vain pumpata seuraan lisää rahaa, kuten yksityishenkilöiden omistamissa seuroissa, eivätkä he liioin voi myydä osuutta seurasta ulkopuolisille sijoittajille tai stadionin nimeä hyvin maksavalle yhtiölle ilman jäsenien hyväksyntää.

Eivätkä jalkapalloromantiikkaan taipuvaiset fanit ole yleensä kovin helposti taivuteltavissa tällaisten ehdotusten kannalle.

Samalla kulloisenkin seurajohdon on pönkitettävä omaa poliittista asemaansa antamalla jäsenille sitä, mitä nämä haluavat. Vain niin he voivat saada riittävästi vipuvartta myös vaikeampien päätösten läpiajamiselle.

Xavin nimittäminen päävalmentajaksi tässä vaiheessa uraansa oli juuri tällainen faneja palveleva, mutta suhteellisen epärationaalinen, päätös. Tuomalla katalonialaisten entisen kapteenin takaisin seuraan presidentti Joan Laporta osti seuran faneilta pisteitä, joita hän voi kenties myöhemmin käyttää itselleen tärkeiden muutosten aikaansaamiseksi.

Voi toki olla, että Xavin tuominen Barcelonan päävalmentajaksi oli se tarvittava poliittinen peliliike, joka antoi Laportalle tarvittavat natsat seuran kurssin kääntämiseksi. Tällä hetkellä ex-keskikenttäpelaaja ei kuitenkaan ole se valmentaja, jota Barcelona tarvitsee. Hänen palkkaamisensa oli enemmän pakon kuin urheilujohtamisen sanelema päätös.

Tällä hetkellä Barcelona kärsii jäsentensä vuoksi. Kuten demokratiassa yleensä, on muutosten läpivieminen hidasta ja vaikeaa, kun valta on hajautunut liiaksi. Kun seurajohtajien kädet ovat sidotut, on taloudellisia realiteetteja huomattavasti vaikeampi muuttaa. Siksi faniomisteisuus näyttää järkevältä, kun menee hyvin, mutta kankealta, kun menee huonosti.

Osittain myös siksi maailma ja seurat muuttuvat. Bundesliigassa on jo neljä seuraa, jotka eivät noudata enää 50+1 -omistusmallia. Espanjassa jäsentensä omistamia seuroja on enää neljä.

Tämä on sääli, sillä faniomistajuus on hienoin asia, mitä jalkapallomaailmasta löytyy. Samalla se on seurajohdolle myös kaikkein vaikein. Jäsentensä omistamilla seuroilla huiput ovat korkeita, mutta pohjat todella matalia. Barcelonassa tullaan vielä käymään paljon nykyistä syvemmällä ennen kuin suunta muuttuu.

Hyvää viikonloppua

Feliz para siempre. Ajatuksiaan aiheesta voi jakaa sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi ryhtymistä suosittelen erittäin lämpimästi – mutta toisaalta, saatan olla puolueellinen. Palataan asiaan ensi viikolla.

Hyvää viikonloppua.   

The post Sallisen sivukatsomo: Itsensä rakentama, itsensä lamauttama appeared first on Byyri.

Rytmikäs parin sekunnin torvisoitto, joka päättyy mieleenpainuvaan vihellykseen ennen laulun alkamista, jota seuraa heti perään rytmikkäät taputukset.

El Cant del Barça on tärähtänyt soimaan Camp Noun kovaäänisistä. FC Barcelonan kotiottelu on juuri alkamassa tai päätösvihellys kuultu muutamaa sekuntia aikaisemmin. Jälkimmäisessä tapauksessa kotijoukkueen pelaajat yleensä halailevat voitetun ottelun kunniaksi.

Kataloniasta kantautuva ääniraita on jalkapallon ystäville niin tuttu, että vaikka kuulija ei olisi koskaan käynyt lähelläkään Barcelonaa, tunnistaa kyseisen hymnin siitä ensimmäisestä torven puhalluksesta.

Mutta kuinka kappale lopulta syntyi?

Kappaleen sävellys on Manuel Valls nimisen säveltäjän käsialaa. Vuonna 1920 syntynyt Valls oli paljasjalkainen barcelonalainen, joka oli ylpeä barcelonalaisuudestaan ja katalonialaisuudestaan. Lahjakkaasta pianistista tuli lopulta tunnustettu tekijä sinfonioiden, oopperoiden, kamari- ja kuoromusiikin parissa. Kaikkia näitä elementtejä on yhdistetty El Cant del Barçassa, josta tuli kuitenkin lopulta vuonna 1984 menehtyneen Vallsin tunnetuin teos.

El Cant del Barçan lyriikasta vastasivat Jaume Picas ja Josep Maria Espinas nimiset herrat.

Heistä ensimmäinen oli työskennellyt aiemminkin kappaleiden sanoitusten parissa, mutta Espinasille aluevaltaus oli vielä kappaleen tekovaiheessa suhteellisen uusi. Espinas oli jo tuolloin varsin tunnettu toimittaja ja kirjailija, joka kirjoitti teoksensa tai artikkelinsa katalaanin kielellä. Huomionarvoista El Cant del Barçassa onkin, että se esitetään kokonaisuudessaan katalaaniksi ja on monelta osin juuri tämän takia Barcelonan kannattajille niin kovin tärkeä.

Syntymäpäivän tilaustyö

Seurahymnejä syntyy monella tavalla. Vahingossa, joku kappale vain nousee suosioon kannattajakunnan keskuudessa tai sitten niitä voidaan tehdä myös suorana tilaustyönä. El Cant del Barçan tarina kuuluu näistä viimeiseen kategoriaan.

Vuonna 1899 perustettu FC Barcelona valmistautui vuonna 1973 seuraavaan kalenterivuoteen, jolloin seura tulisi juhlimaan 75-vuotista taivaltaan. Merkkipaalua juhlittiin Barcelonassa näyttävästi ja yksi juhlavuoden tunnusmerkeistä oli uuden hymnin tilaaminen aiemmin mainitulta kolmikolta.

El Cant del Barça sai ensiesityksensä marraskuun 27.päivä vuonna 1974, kun FC Barcelona pelasi ystävyysottelun Itä-Saksaa vastaan. Hymni tuotiin kansalle tyylillä, sillä sen lauloi 3 500 päinen kuoro, joka sai välittömästi katalonialaisyleisön haltioihinsa. Kyseisen marraskuisen päivän jälkeen FC Barcelonan ottelut ovat alkaneet El Cant del Barçan tahdilla.

Kuten todettua, katalonialaisille kappaleen sanoitus on muodostunut erityisen tärkeäksi. Sen tekstit löytyvätkin nykyisellään FC Barcelonan virallisen kannattajapaidan halpaversiosta.

Loppuun siis kirjoittajan epätoivoinen yritys suomentaa El Cant del Barçan lyyrikat.

Koko stadion

huutaa lujaa

me olemme sinisen ja viininpunaisen kannattajia

ei ole väliä mistä me huutomme huudamme

olkoon se sitten etelästä tai pohjoisesta

me olemme kaikki yhtä mieltä, yhtä mieltä

yksi lippu yhdistää meidät veljiksi

sininen ja viininpunainen heiluu tuulessa

yksi rohkea itkee

meidän on nimemme, jonka jokainen tietää

Barca! Barca! Baaarca!

Pelaajat, kannattajat

yhdessä olemme vahvoja

olemme saavuttaneet paljon yhdessä vuosien aikana

olemme juhlineet useita maaleja

ja me olemme osoittaneet, olemme osoittaneet

että kukaan ei voi koskaan lyödä meitä

sininen ja viininpunainen heiluu tuulessa

yksi rohkea itkee

meidän on nimemme, jonka jokainen tietää

Barca! Barca! Baaarca!

El Cant del Barça Camp Noulla maaliskuussa 2015 El Clásicossa Real Madridia vastaan.

The post Seurahymnien jäljillä: Cant del Barça (FC Barcelona) appeared first on Byyri.

Messi-saaga oli koronasta huolimatta futiskesän puhutuin aihe, ja yksi viime vuosien puhutuimpia tapauksia.

Tapaus on myös sikäli mielenkiintoinen, että se oli messikeskeiselle Barcelonalle samaan aikaan sitä, mitä seurassa on eniten pelätty, sekä parasta, mitä sille saattoi juuri nyt tapahtua.

Annan kaiken ja enemmän

Kuten aiemmin kirjoitin, juontavat juuret Messin nykyisen aseman synnylle jo syksyyn 2009, jolloin kautensa fantastisesti aloittanut Zlatan Ibrahimovic ajettiin seurassa sivuraiteille, kun Messi uhkasi jättävänsä seuran, jos häntä ei kohdeltaisi joukkueen kirkkaimpana tähtenä. Päävalmentaja Pep Guardiola reagoi tilanteeseen nostamalla Messin joukkueen pelitavan keskiöön.

Paljon on Barcelonassa sen jälkeen muuttunut, mutta yhden ihmisen tyytyväisyys on pysynyt prioriteettilistan kärjessä. Ja vaikka Messi ei kaikista naruista seuran sisällä vedäkään – kuten välillä mediassa on esitetty – on pelkästään hänen läsnäolonsa toimintaa ohjaava tekijä.

Vuonna 2013, Neymarin siirron varmistuttua, Messi koki asemansa joukkueen tärkeimpänä yksilönä uudestaan uhatuksi. Barcelona vastasi tähän palkkaamalla valmentajaksi Tata Martinon – joka sattumoisin on alkujaan saman seudun ja seuran kasvatteja kuin Messi.

Läpi vuosien Barcelonan päävalmentajat ovat joutuneet venymään liian pitkälle antaakseen Messille, mitä hän haluaa – esimerkiksi peluuttamalla Messille läheisimpiä joukkuetovereita, kuten Luis Suárezia ja Arturo Vidalia, vaikka nämä eivät kunnossa olisikaan.

Lisäksi Barcelona on venynyt taloudellisesti äärirajoilleen pitääkseen Messin tyytyväisenä.

Kauden 2013-2014 päätteeksi Neymar ansaitsi suoritusbonustensa myötä Messiä enemmän, samalla, kun Cristiano Ronaldosta tuli uuden sopimuksensa turvin maailman parhaiten palkattu jalkapalloilija. Tilanne tulehdutti seuran ja Messin välejä niin pahasti, että argentiinalainen ilmoitti päävalmentaja Tito Vilanovalle lähtevänsä seurasta kauden päätteeksi.

Siirto ei koskaan toteutunut, eikä mennyt pitkään, ennen kuin Messi oli jälleen jalkapallomaailman palkkakuningas. Messin nykyinen palkka on huimat 77 miljoonaa euroa. Kun seuran talousasioiden varapresidentti Javier Faus kyseenalaisti jatkuvan tarpeen Messin palkan nostamiseen, ohjattiin hänet pian sivuun tehtävästään.

Barcelona on antanut Messille kaiken, mitä hän on osannut pyytää. Seurassa osattiin jo pitkään valmistautua Xavin ja Andrés Iniestan lopettamiseen, joten joukkuetta alettiin jo hyvissä ajoin muovata Messin varaan, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

Vialliset voimasuhteet

Barcelonan seurajohto on tietoisesti taipunut kaikkiin Messin vaatimuksiin vuosien varrella. Samalla se on tiedostomattaan tullut nostaneeksi Messin statuksen seuraa suuremmaksi.

Kun Messi kesällä ilmoitti aikeistaan siirtyä muualle, Carles Puyol – Barcelona-legenda – ilmoitti julkisesti tukevansa Messiä, ei seuraa. Fanit marssivat toimistolle vaatimaan seurajohdon eroa. Kun Messi kauden päätyttyä haukkui seurajohdon pystyyn, kommentteja ei juuri arvosteltu tai ihmetelty. Tämä kaikki kertoo karua kieltään siitä, miten suureksi Messin asema on kasvanut.

Tämänkaltainen voimasuhteiden vääristyminen olisi omiaan aiheuttamaan ongelmia missä tahansa seurassa. Barcelonassa se on luonut tilanteen, jossa päätökset, jotka eivät olisi Messin etujen mukaista – esimerkiksi joukkueen uudelleenrakennus – ovat mahdottomia.

Nyt korttitalo on romahtanut omaan mahdottomuuteensa. Asettamalla Messin jokaisen päätöksen keskiöön seurajohto on ajanut Barcelonan niin poliittisesti, pelillisesti kuin taloudellisestikin tilanteeseen, jossa sen on enää mahdoton pitää Messi tyytyväisenä. Ja se saattaa pelastaa Barcelonan tulevaisuuden.

Kun presidentti menetti pukukopin

Tämän kesän välirikko on kytenyt pinnan alla jo pidemmän aikaa. Maaliskuussa Messi purki turhautumistaan ottamalla yhteen urheilutoimenjohtaja Éric Abidalin kanssa, kun Abidal oli väittänyt seuran pelaajien olleen valmentaja Ernesto Valverden potkujen takana. Argentiinalainen koki tarpeelliseksi oikaista tilanteen, vaatimalla seurajohtoa ottamaan vastuun päätöksistään ja kommentoimalla huhuja perättömiksi.

The Athleticin lähteiden mukaan Messi turhautui siihen, kuinka hänet nostetaan syntipukiksi kaikkeen, mikä Barcelonassa menee pieleen. Barcelonan ongelmat henkilöityvätkin Messiin jokseenkin epäoikeudenmukaisesti. Vaikka Messillä suuri rooli Barcelonan sisäisessä hierarkiassa onkin, on hän kuitenkin vain pelaaja, eikä vastuussa esimerkiksi joukkueen pelitavasta tai pelaajasiirroista. Ja juuri siksi hän on kyllästynyt siihen, että seurajohto piilottelee hänen selkänsä takana.

Etenkin, kun kyseinen seurajohto on menettänyt pelaajien silmissä arvostuksensa ja kauan sitten.

Vuonna 2010 Sandro Rosellin varapresidentiksi nimitetty Josep Bartomeu keskittyi alusta alkaen yhdessä Rosellin kanssa tuhoamaan edeltäjiensä luomaa perintöä. Kaikki, mikä seurassa viittasi Johan Cruyffiin, Guardiolaan tai Joan Laportaan, on pala palalta hävitetty. Kun Rosell vuonna 2014 erosi, nousi Bartomeu presidentiksi kuin vahingossa. Tullessaan valituksi uudelle kaudella kesällä 2015 Bartomeu alkoi systemaattisesti keskittää valtaa omiin käsiinsä.

Viimeistään tänä kesänä on tullut yleiseen tietoon, kuinka vähän seuran pelaajat presidenttiään arvostavat. Osittain se johtuu siitä, miten Bartomeu on tiettyjä pelaajia kohdellut. Vuonna 2017 Bartomeu suututti koko joukkueen leikkimällä hankalaa Iniestan jatkosopimuksen kanssa – mikä lopulta johti legendan siirtymiseen Japaniin. Kesällä 2016, Dani Alvesin siirryttyä Juventukseen, presidentti ilmoitti siirron syiksi Alvesin henkilökohtaiset syyt, joista tietävät vain hän ja brasilialaisen perhe. Alves kommentoi julkisesti, ettei väite pidä paikkaansa ja haukkui Bartomeun valehtelijaksi.

Bartomeun ja Messin näkökulmat siitä, miten seuraa pitäisi johtaa, poikkeavat täysin toisistaan. Lisäksi molempien valta-aseman kasvaessa vastakkain ovat joutuneet kaksi suurta egoa, joista kumpikaan ei osaa tai halua perääntyä.

Ja siinä piilee seuraava syy Messin turhautumiseen. Hän ei nimittäin haluaisi olla se, jonka on julkisesti puututtava seuran asioihin.

Johtajuus, pelilliset ongelmat ja kassavaje

The Athleticin joukkueen sisäisten lähteiden mukaan Messi on hiljainen ja ujo pelaaja, joka haluaisi vain nauttia jalkapallosta, eikä juuri ota kantaa joukkueen sisällä. Vaikka Messiä onkin syytetty dominoivasta asemasta seurassa, hän ei ole luontainen johtajahahmo, joka haluaa ottaa kantaa seuran asioihin.

Messi ei koskaan halunnut johtajan viittaa. Vaikka Barca onkin aina ollut pelaajien johtama seura, on siellä läpi Messin uran ollut vahvoja johtajia, kuten Xavi, Iniesta tai Puyol, jotka ovat kantaneet vastuun päätöksenteosta ja mediahuomiosta. Nyt, kun Messi on itse joukkueen suurin vastuunkantaja, hän on huomannut, ettei nauti roolistaan kentän ulkopuolella, ja siksi toimiminen Barcelonan kapteenina ja kasvoina on vain lisännyt hänen tuskaansa.

Onkin ironista ajatella, että Messin nostaminen kapteeniksi on mahdollisesti auttanut häntä huomaamaan ne epäkohdat seuran toiminnassa, jotka nyt ajavat häntä pois Barcelonasta.

Samalla Barcan pelillinen sekasorto on entisestään lisännyt miehen tuskaa, vaikka Messi on viimeinen, jota siitä voi syyttää. Vaikka joukkue kruunattiin vielä edelliskauden päätteeksi La Ligan mestariksi, on pelillinen alamäki ollut nähtävissä jo pidemmän aikaa. Mennyt kausi oli pohjakosketus, jota Messi ei enää kestänyt. Barcan edellinen pokaaliton kausi on kahdentoista vuoden takaa.

Goalin haastattelussa Messi kommentoikin, ettei Barcelonalla ole pitkään aikaan ollut voittavaa projektia, vaan seura on keskittynyt vain reikien paikkaamiseen sitä mukaa, kun niitä on ilmestynyt.

Messi on lehtitietojen mukaan toistuvasti pyytänyt joukkuetta ympärillään vahvistettavaksi. Seura on kuitenkin epäonnistunut tässä – pitkälti sen takia, kuinka vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen Bartomeu on sen ajanut.

Avokätisellä palkkapolitiikalla Bartomeu on nostanut Barcelonan palkkakulut urheilumaailman suurimmiksi. Vaikka seura ensimmäisenä urheiluseurana lähestyy miljardin euron liikevaihdon rajaa, syövät pelkästään palkat suurimman osan tuosta summasta.

Tiettävästi seurassa onkin taloudellisten syiden vuoksi alettu kriittisesti pohtia Messin asemaa jo pitkään ennen kuluneen kesän välirikkoa. Messin nykyinen sopimus päättyy kesällä 2021, ja miehen yhdeksän palkankorotusta viimeisen 15 vuoden aikana osoittavat, että palkanalennusta tuskin on tulossa. Siksi Messin tuleva sopimus on aiheuttanut harmaita hiuksia seuran toimistolla jo pidempään.

On syytä uskoa, että Bartomeu jopa halusi Messin lähtevän seurasta – mutta siirtokorvausta vastaan. Näin hän olisi yhdellä siirrolla paikannut talousvajeen, jonka on itse aiheuttanut.

Erävoitto Bartomeulle

Messin todellinen halukkuus lähteä seurasta on toki kyseenalaistettu mediassa. Jos miehen sopimuksessa lukee, että tämä saa lähteä seurasta vapaasti, kunhan ilmoittaa siitä kesäkuun 10. päivään mennessä, miksei hän yksinkertaisesti tehnyt niin? Päätös kyseenalaistaa sen, että Messi olisi päättänyt lähtöaikeistaan jo ennen kauden päättymistä. Ja vaikka näin olisikin ollut, asetti Messi tulevaisuutensa Bartomeun sanojen varaan, vaikka seurassa tiedetään, että presidentillä on taipumusta pettää lupauksensa.

Messi on ennenkin kääntänyt selkänsä joukkueelleen hetken mielijohteesta. Argentiinan hävittyä vuoden 2016 Copa American finaalin Messi ilmoitti eläköityvänsä maajoukkueesta, vain tullakseen takaisin neljä kuukautta myöhemmin.

Pettymykseen päättyneiden vuoden 2018 MM-kisojen jälkeen Messi niin ikään luopui paikastaan joukkueessa, mutta esiintyi maajoukkueen kapteenina jälleen yhdeksän kuukauden ”sapattivapaaksi” ristityn poissaolon jälkeen.

Tällä kertaa on kuitenkin vaikea uskoa, ettei Messi olisi ollut tosissaan lähtöaikeidensa kanssa. Barcelona ei olisi Barcelona ilman Messiä, mutta Messi ei myöskään olisi Messi ilman Barcelonaa. Argentiinalainen riskeerasi elämänsä seurassa, joka on antanut hänelle kaiken, ja kaupungissa, jota hän on kutsunut kodikseen lapsesta asti. Messi kertoi avoimesti, kuinka hänen lapsensa itkivät, kun kuulivat, että joutuisivat muuttamaan.

Messi ei ollut valmis vain vaihtamaan työnantajalta toiselle; hän asetti tulilinjalle ainoan elämän, jonka on koskaan tuntenut. Ja se viestii siitä, että tällä kertaa Messi ei bluffannut. 

Kaikesta huolimatta Messin lähtöaikeet eivät kuitenkaan toteutuneet. Se ei johtunut siitä, että hän olisi muuttanut mieltään, vaan siitä, ettei Messi olisi päässyt irti sopimuksestaan ilman pitkää ja vaikeaa oikeuskäsittelyä.

Suurin virhe, jonka Messi teki, oli luottaa Bartomeun sanaan oman tulevaisuutensa osalta. Ja se on suuri voitto Bartomeulle. Jopa kesän ryöpytyksen jälkeen, heikkona ja toinen jalka seurasta ulkona, hän todisti, että hänellä on enemmän valtaa kuin maailman parhaalla pelaajalla.

Kun kaikki on ohi, seura jää

Barcelona oli aikanaan jalkapallomaailman suurin imperiumi. Nyt se on kaatunut omaan mahdottomuuteensa ja lyhytjänteiseen toimintaan. Todellisuudessa kesän tapahtumat olivat parasta, mitä Barcelonalle saattoi tapahtua; herätys, jonka seura tarvitsi.

Seura tarvitsee totaalisen jälleenrakennuksen, joka on kesän farssin myötä saanut alkusysäyksensä. Vaikka taloudellinen haaste on edelleen suuri, oli ennen Messin siirtopyyntöä poliittinen haaste vielä suurempi. Nyt Barcelona on lähihistoriansa alimmassa pisteessä, minkä vuoksi päättäjillä on mahdollisuus tehdä koviakin ratkaisuja. Tähän asti näitä ratkaisuja ei ole uskallettu tehdä sen pelossa, että Messi suuttuu. Nyt sillä ei ole enää väliä.

Seurassa toki tiedettiin, että pohjakosketus oli aina tulossa. Kaikki seurat joutuvat aina maksamaan etuoikeuksistaan ennemmin tai myöhemmin; oli kyseessä sitten ikoninen manageri tai pelaaja. Suurten ihmisten lähdön jälkeen koittaa aina suvantovaihe. Messin suuruus on vain ollut niin suurta, ja merkitys Barcelonassa kasvanut niin isoksi, että tuo suvanto tuli jo, kun Messi seurassa vielä pelaa.

Barcelona on niin pitkään keskittynyt vain pitämään Messin tyytyväisenä, että se on kadottanut realismin siitä, kuinka jalkapalloseuraa johdetaan.

Barcelonassa on aina tiedetty, että seuran on oltava olemassa vielä Messin lähdön jälkeenkin. Kukaan ei toki odottanut, että se tapahtuisi näin nopeasti, ja sen takia Barcassa painettiin pää pensaaseen, eikä tuota kohtaloa suostuttu miettimään. Nyt Barcelona on yllätetty housut kintuissa ja tuo pensas on poltettu, eikä seuralla ole enää muuta vaihtoehtoa kuin valmistautua aikaan Messin jälkeen.  

Vaikka Messi kasvoi seuraa suuremmaksi, loppuu jokaisen pelaajan dominointi aikanaan. Mutta seura on se, joka jää.

The post Messi-paradoksi: Barcelona suututti tähden, jolle se on antanut kaiken – ja on sen takia voittaja appeared first on Byyri.

Bayern-tappio kruunu vuosien alamäelle

Barcelonan nöyryyttävä 8–2-tappio Bayern Münchenille Mestarien liigan puolivälierässä oli vain jatkumoa sille myrskysäälle, jossa seura on viimeiset vuodet seilannut.

Auttamattomasti parhaat päivänsä nähnyt joukkue oli fyysisesti ja henkisesti kykenemätön kohtaamaan saksalaisjoukkueen. Parasta ennen -päiväyksensä ohittaneista tähdistä, keskinkertaisista tukipelaajista ja satojen miljoonien arvoisista hutihankinnoista koottu joukkue yllätettiin housut kintuissa.

”Korruptiostakin syytetty Bartomeu on ajanut Barcan aallokkoon, josta seura voi selvitä kuivalle maalle vain yhdelle tapaa; presidentin on itse käveltävä lankkua pitkin.”

Kyseessä ei kuitenkaan ole anomalia, vaan valitettava muistutus Barcan nykytasosta ja looginen seuraus sille, mitä tapahtuu, kun seurajohto ostaa pelaajia ilman suunnitelmaa, rekrytoi valmentajia ilman strategiaa ja antaa ikääntyvien starojen pyörittää pukuhuonetta.

Barcelona on ottanut tavaksi poistua Mestarien liigan viheriöiltä kerta toisensa jälkeen nöyryyttävämmällä tavalla. Ylipäätään Barcelona on voittanut vain yhden viimeisestä yhdeksästä vierasottelustaan Mestarien liigan pudotuspelivaiheessa.

Vaikka pelaajien on kannettava oma vastuunsa, osoittaa syyttävä sormi kohti seurajohtoa. Korruptiostakin syytetty Bartomeu on ajanut Barcan aallokkoon, josta seura voi selvitä kuivalle maalle vain yhdelle tapaa; presidentin on itse käveltävä lankkua pitkin.

Maailman kallein vaihtopenkki

Yksi merkittävä tekijä Barcelonan alamäessä on ollut häpeällisen huono pelaajarekrytointi Bartomeun aikakaudella.

Sen jälkeen, kun seura viimeksi voitti Mestarien liigan vuonna 2015, se on käyttänyt uusiin hankintoihin yli 800 miljoonaa euroa. Ydinrunko oli päättyneellä kaudella silti edelleen sama kuin viisi vuotta sitten. Edellisen kauden runkopelaajat Gerard Piqué, Sergio Busquets, Ivan Rakitic, Luis Suárez, Jordi Alba ja Lionel Messi ovat kaikki yli 30-vuotiaita.

Seuran historian kolme kalleinta pelaajaa olivat kaikki mukana Bayern-ottelussa, mutta eivät siinä roolissa, mihin heidät hankittiin. Antoine Griezmann tuli otteluun sisään vaihdosta, mutta ei vaikuttanut pelin kulkuun. Ousmane Dembélé ei koskaan edes päässyt kentälle.

Kuin tilanteen surkeutta korostaakseen Philippe Coutinho tuli vaihdosta toisella puoliajalla ja iski kaksi maalia, mutta Barcan kannalta valitettavasti Bayern Münchenin paidassa.

Coutinho hankittiin aikanaan Suárezin ja Messin rinnalle antamatta yhtään ajatusta sille, sopisiko mies Barcelonan pelitapaan mitenkään. Suurin syy tähän on se, ettei tällä hetkellä kukaan kanna lopullista vastuuta Barcelonan pelaajarekrytoinneista.

Jalkapallotoimenjohtaja Andoni Zubizarreta erotettiin tammikuussa 2016, kun tämä oli avoimesti kritisoinut muita johtoryhmän jäseniä. Erottamalla miehen, joka oli tehnyt läheistä yhteistyötä niin Pep Guardiolan kuin Luis Enriquen kanssa, Bartomeu tuli vain alleviivanneeksi omaa pikkumaisuuttaan. Sen jälkeen Barcelonan pelaajahankintoihin ei ole löytynyt punaista lankaa.

Tämän vuoden tammikuussa erotetun Ernesto Valverden potkut ovat toinen esimerkki siitä, kuinka leväperäisesti voidaan maailman suurimmassa jalkapalloseurassa asioita hoitaa. Valmentaja erotettiin mediapaineen alla ilman selvää suunnitelmaa jatkosta. Lehdistölle seura ilmoitti, että se neuvottelee Xavin kanssa, vaikka legenda kieltäytyi paikasta. Seuraavaksi johtoryhmä kääntyi Ronald Koemanin sekä Mauricio Pochettinon puoleen, mutta kumpikaan heistä ei silloin ollut kiinnostunut tarttumaan Barcan tarjoukseen.

Tehtävään auttamattomasti kykenemätön Quique Setién sattui olemaan saatavilla, ja palkattiin seuran uudeksi päävalmentajaksi, vaikka mies myönsi itsekin olleensa yllättynyt siitä, että Barcelona harkitsi häntä työhön.

Vaikka Valverdella ei täysin ollutkaan joukkue hallussaan, olivat hänen potkunsa ilman selvää suunnitelmaa seuraajasta virhe, josta Barcelona maksoi kalliin hinnan.

Entinen huippuakatemia

Samalla, kun epämääräisiin pelaajahankintoihin on pumpattu miljoonia, seuran kuuluisa junioriakatemia La Masia on saanut rypeä alakulossa. Edellinen Barcelonan oma kasvatti, jonka taso riittäisi blaugranan kapellimestariksi, on Thiago Alcantara, joka ironisesti vastasi Mestarien liigan voittaneen Bayernin pelin pyörittämisestä.

Barcelonalla pitäisi olla maailman tuotteliain juniorimylly, josta nousee Cruyffin ja Guardiolan opein hiottuja superstaroja toisensa perään. Sen sijaan Ansu Fati ja Riqui Puig ovat tällä hetkellä enemmänkin poikkeuksia kuin tasaisen pelaajatuotannon helmiä.

Puig oikeastaan alleviivaa koko Barcelonan nykytilaa. Kun La Liga jatkui pandemian aiheuttaman tauon jälkeen, Puig oli kaikkea, jota Barcelonan keskikenttäpelaajan pitäisi olla: rohkea, fiksu ja peliä positiivisesti ajatteleva pelaaja, joka haki aktiivisesti ratkaisuja. Useasti vielä senkin jälkeen, kun pelaajat hänen ympärillään olivat painaneet päänsä ja nöyrtyneet kohtaloonsa. Puigia ympäröivä joukkue on parhaat päivänsä nähnyt, koinsyömä irvikuva siitä Barcelonasta, jonka olemme oppineet tuntemaan.

Myrkyllinen tähtikultti

Merkittävä ongelma on se, ettei seuran johtoryhmä ole uskaltanut aloittaa nuorennusleikkausta Messin vielä pelatessa seurassa. Uhraamalla Messin viimeiset hyvät vuodet joukkuetta nuorentamalla olisi ollut poliittinen itsemurha, jollaista ei Barcelonassa uskallettu tehdä.

Toisaalta ongelma on juuri siinä, että Barcelonassa on ajateltu peliä liikaa Messin kautta. Seurajohto ei ole uskaltanut tehdä kipeitä ratkaisuja pelaaja- tai valmentajarintamalla, jos se olisi niillä riskeerannut Messin suututtamisen. Välillä on näyttänyt siltä, että Messille läheisimpiä pelaajia peluutetaan jopa väkisin, vaikkeivat nämä olisi edes kunnossa.

Barcelonassa on jo pitkään ajateltu Messin pitämistä tyytyväisenä seuran tärkeimpänä prioriteettina. Syksyllä 2009 Zlatan Ibrahimovic oli aloittanut kautensa tekemällä La Ligan viiteen ensimmäiseen otteluun viisi maalia, kun silloinen päävalmentaja Guardiola sai Messiltä tekstiviestin, jossa luki: ”Huomaan, etten ole enää kovin tärkeä joukkueelle, joten…”

Ibrahimovic kesti joukkueessa lopulta vain kauden, ja Guardiola rakensi uuden pelitavan Messin ympärille.

Tämän vuoden maaliskuussa Messi ilmaisi tyytymättömyytensä julkisesti, kun nykyinen jalkapallotoimenjohtaja Eric Abidal kritisoi pelaajia siitä, että nämä olivat syypäitä Valverden potkuihin. Messi otti asiaan kantaa ilmoittamalla huhujen olevan perättömiä ja vaati johtoporrasta ottamaan vastuuta seuran asioista. Vähemmän yllättäen Abidal siirrettiin kauden päätyttyä sivuun tehtävästään.

Tällainen vastakkainasettelu on omiaan ruokkimaan mätää ilmapiiriä seurassa. Tietävätkö edes seuran työntekijät, kenellä on lopullinen vastuu?

Jo Messin keväinen ulostulo oli lehtitietojen mukaan seurausta pidempiaikaisesta turhautumisesta siihen, miten häntä on seurassa kohdeltu, sekä siihen, että hänet nostetaan aina syylliseksi kaikkeen, mikä Barcelonassa menee vikaan.

Messi on osoittanut turhautumistaan muutenkin. Liigakauden viimeisessä kotiottelussa Messi purki kiukkuaan kentällä tehtyään vapaapotkusta Barcelonan 1–1-tasoituksen. Viesti oli selvä: jos muut olisivat hänen tasollaan, Barca olisi mestari. Kauden päättyessä Messi kommentoi joukkueen olevan epätasainen, erittäin heikko sekä vailla intensiteettiä ja motivaatiota.

Vasta kauden päätyttyä tilanne Messin ja seurajohdon välillä riistäytyi täysin käsistä, kuten olemme mediasta saaneet lukea. Messin siirtopyyntö aloitti dominoefektin, joka lopulta päättyi siihen, että argentiinalainen joutui itselleen poikkeuksellisesti haukkumaan Bartomeun julkisesti, kun ei enää muuta voinut.

Messi kommentoi Bartomeun pettäneen lupauksensa ja sanoi, ettei Barcelonalla ole enää vuosiin ollut voittavaa projektia. Heittämällä presidentin rekan alle Messi osoitti, kuinka tyytymätön seuran tilaan todella on.

Ironisesti voidaankin todeta, että ajattelemalla aina Messin tyytyväisyyttä ennen muuta joukkuetta Bartomeu on ajanut seuran tilaan, johon Messi on niin tyytymätön, että haluaa jättää seuran.

Rutto pesiytynyt seuran ytimeen asti

Barcelona oli aikanaan maailman paras joukkue. Tällä hetkellä se on jalkapallomaailman suurin kaaos. Tuo kaaos ei johdu vain vanhentuneista pelaajista tai epäonnistuneista valmentajavalinnoista; se on rakenteellinen.

Barcan alemmuustila on seurausta vuosikausia kestäneistä huonoista päätöksistä seurajohdossa. Vaikka seura on venynyt viime vuosina vielä kahteen liigamestaruuteen, ovat ennusmerkit olleet nähtävissä – mestaruudet ovat perustuneet lähinnä Messin ylivoimaisuuteen sekä siihen, ettei kilpailutilanne La Ligassa ole ollut entisensä.

Seuran tilasta kertoo paljon se, että moni Barca-DNA:n omaava entinen pelaaja, joka voisi seuraa auttaa, kuten Xavi, Carles Puyol tai Jordi Cruyff, on kieltäytynyt työskentelemästä nykyisen johdon alaisuudessa.

Kuten Piqué Bayern-pelin jälkeen totesi, seura tarvitsee muutosta joka tasolla, eikä kenenkään pitäisi olla koskematon.

Se koskettaa myös seuran presidenttiä. Rutto on pesiytynyt syvälle, eikä paraneminen ala, ennen kuin seura saa uuden presidentin. Koska Bartomeu on pettämässä lupauksensa lähteä seurasta, jos Messi suostuu jäämään, sitä ei tule tapahtumaan ennen ensi vuoden presidentin vaaleja. Vaikka presidentti on jo tehnyt rohkeita liikkeitä sekä pelaajiston että valmennuksen suhteen, ovat ne lähinnä hätävarjelun liioittelua – kulissipeliä, jolla mies yrittää pelastaa oman mädäntyneen nahkansa.

Bartomeu sanoi Bayern-pelin jälkeen, ettei sen päivän Barca ollut se joukkue, joka Barcelonaa edustaa. Hän oli kuitenkin väärässä. Se oli juuri sitä.

The post Näkökulma: Més loco que un club – Lionel Messin siirtosaaga korostaa Barcelonaan pesiytynyttä ruttoa appeared first on Byyri.

Välierät olivat itselleni harvinaista herkkua, tavallaan. Neljän parhaan joukkoon eteni kolme kaikkien aikojen suosikkiseuraani ja Tottenham. Ajax, Liverpool ja Barcelona ovat kaikki paitsi ihailemani hyökkäävän joukkuepelin lipunkantajia, myös kuningas Jari Litmasen entisiä seuroja. Olinkin riemusta revetä kun turnauksessa alkoi olla vain ”hyviä” joukkueita jäljellä.

Hyvin pian Barcelona – Liverpool-ottelun alettua alkoi kuitenkin hahmottua myös tilanteen kamaluus. Miten voi katsoa ottelua jossa toivoo kaikkien onnistuvan, eikä kenenkään epäonnistuvan? Tämä ottelupari meni kuitenkin loppujen lopuksi juuri parhain päin. Kummatkin voittivat kerran, pitivät nollapelit, tekivät hienoja maaleja, saivat kotiyleisönsä hurmioon, ja lopulta  paremmin pelannut Liverpool jatkoi finaaliin. Toinen ottelupari olikin Ajax-fanille helpompaa seurattavaa, vaikka siinäkin tunteet heittivät kuperkeikkaa moneen kertaan, varsinkin jälkimmäisessä osaottelussa, kun nuoren tähtisikermän sankaritarina tyssäsi Lucas Mouran viimeisen lisäajan sekunnin osumaan.

Liverpoolilla laajuutta ja nälkää, Tottenham hitsautunut yhteen

Kaiken tämän draaman jälkeen meillä on kuitenkin englantilainen finaalipari, aivan kuten Eurooppa-liigankin puolella. Valta on siis ainakin hetkellisesti vaihtumassa takaisin Espanjalta Englannille. Kuten alustuksesta ehkä saattoi tulkitakin, olen finaalissa punaisten puolella. Liverpoolin kannattamisen olen saanut isältäni verenperintönä. Edellisestä ”isokorvaisesta” alkaa olla jo aikaa, ja ottaen huomioon tämän upean Valioliiga-hopeaan päättyneen kauden, viime vuoden kirvelevän finaalitappion, Barcelonan huikean murskaamisen ja Jürgen Kloppin virheettömän hammasrivistön, pitäisin Liverpoolin finaalivoittoa jopa ansaittuna.

Nälkää ei Liverpoolin miehistöltä pitäisi ainakaan puuttua. Tällä kaudella Liverpoolilta on löytynyt kaivattua laajuutta rosterissa. Divock Origi, Georginio Wijnaldum ja Xherdan Shaqiri ovat paikanneet loistavasti pienistä vammoista kärsineitä tähtihyökkääjiä sekä nousseet muutenkin loppukaudella erittäin tärkeäksi osaksi joukkuetta. Viime vuoden finaalissa isoa kyseenalaista roolia ottanut Loris Karius on myös vaihtunut ehkä tämän hetken kuumimpaan veskariin Alisson Beckeriin, joten materiaalista ei pitäisi Liverpoolin voiton ainakaan olla kiinni.

Finaalissa on kuitenkin aina kaksi joukkuetta, ja kuten kaikki tiedämme ja olemme moneen kertaan huomanneet, yhdessä ottelussa voi tapahtua mitä vain. Tottenham Hotspur on yllättänyt ainakin minut kerta toisensa jälkeen sitkeydellään. Kuinka moni uskoi rehellisesti että Spurs pudottaa Manchester Cityn? Kuka uskoi että Lucas Moura tekee välierässä hattutempun Amsterdamin pätsissä? Pelkkä alkulohkosta jatkoon pääseminenkin tuotti Tottenhamille yllättäviä vaikeuksia. Silti he ovat taas Valioliigassa neljän sakissa ja lisäksi tavoittelemassa historiansa ensimmäistä Mestarien liigan voittoa.

Tottenhamin kauteen on mahtunut jos jonkinlaista tapahtumaa. Maalivahti Hugo Llorisin rattijuopumuskohu riepotteli joukkueen henkistä selkärankaa syksyllä. Tähtilaituri Son Heung-min joutui kesken kauden lähtemään edustamaan Etelä-Koreaa Aasian kisoihin, välttääkseen asepalvelukseen joutumisen. Uuden kotistadionin piti valmistua jo ennen kauden alkua, mutta rakennustöiden viivästyttyä Tottenham joutui pelaamaan vielä syyskauden kotiottelunsa Wembleyllä ja vaihtamaan uuteen stadioniin siis kesken kauden. Muun muassa näiden tapahtumien lisäksi tähtipelaajat Dele Alli ja Harry Kane ovat kärsineet loukkaantumisista kauden mittaan, ja Kanen pelaaminen Madridin finaalissa lienee vieläkin epävarmaa. Kevätkaudella Valioliigassa tuli takkiin niin Burnleylta, Southamptonilta kuin Bournemouthilta.

Kaikista vaikeuksista huolimatta Spurs on raivannut tiensä Mestarien liigan finaaliin. Sen täytyy kertoa jostakin. Joukkuepeleissä puhutaan usein siitä, miten juuri vaikeudet hitsaavat joukkueen yhteen, joten Tottenhamin nipun luulisi olevan melko tiukkasti yhteen hitsautunut, ja valmentaja Mauricio Pochettino lienee päähitsari, tai ainakin työnjohtaja.

Lukuisten kysymysten finaali

Luvassa on varmasti trillerimäisen huikea finaali. Itseäni jännittää myös kauden mittaan kaverin kanssa käyty tekstiviestien vaihto. Muistan luvanneeni kaverille jotain, jos Tottenham voittaa joko Valioliigan tai Mestarien liigan; en vain muista mitä lupasin ja kuinka paljon. Kaikki toivoni on ”The Redsissä”.

Mutta miten Liverpoolin peli lähtee sykkimään Espanjan auringossa ilman Anfieldin täyttä tukea? Liverpoolilla oli vaikeuksia Mestarien liigan vierasotteluissa, varsinkin alkulohkossa. Tottenham on tottunut pelaamaan ”Wembleyn vieraskentällä” jo melkein pari kautta. Onko viime vuoden finaalipeikosta Liverpoolille enemmän hyötyä vai haittaa? Millä kokoonpanolla ja taktiikalla Tottenham lähtee vastaamaan Kloppin ”kiimaprässiin”? Kuka nousee sankariksi kuka mahdollisesti antisankariksi?

Tämä kaikki selviää seuraavassa jaks…Siis lauantaina 1.6.2019.

The post Ennakkofiilistelyssä Mestarien liigan finaali – Liverpoolin voitto olisi ansaittu, mutta mitä tekee vaikeuksista sisuuntunut Tottenham? appeared first on Byyri.

Madridilaisten tehtävä on haastava, mutta heillä on lähihistoriastaan paljon hyviä muistoja Camp Noulta. Aprillipäivänä 2014 Diegon häikäisevän vierasmaalin saattelemana Atético laittoi Barcelonan ulos Mestarien liigasta ja eteni aina Lissabonin loppuotteluun asti.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Atlético juhli samassa paikassa historiallista mestaruutta La Ligan päätöskierroksella. Diego Simeonen miehistölle riitti tuolloin tasapeli mestaruuden varmistamiseen. Alexis Sanchez vei ensin katalaanit johtoon, mutta Diego Godinin puskumaali toi ottelun tasoihin, jonka jälkeen Atlético laittoi mestarillisesti liinat kiinni ja puolusti mestaruuteen riittävän tasapelin.

Näiden kohtaamisten jälkeen Barcelonan ja Atléticon keskinäiset ovat olleet erityisen sähköisiä, ja tunnetta tuskin tulee puuttumaan myöskään lauantain ottelusta. Ottelu tulee taatusti täyttämään Camp Noun ja kuppilat pitkin Espanjaa. Lisäksi molemmissa joukkueissa on yhteensä 15 pelaajaa Espanjan ulkopuolelta, joten kohtaaminen tulee olemaan myös kansainvälisesti erittäin seurattu.

Marraskuussa pisteet tasattiin 1–1-tuloksella Madridissa ja viime kaudella vastaava ottelu päättyi Barcelonan 1–0-voittoon Lionel Messin maalilla.

Kuka nousee ratkaisijaksi?

Barcelonan ja Atlético Madridin kohtaaminen on päättynyt edellisen kerran maalittomaan tammikuussa 2014. Tuon jälkeen joukkueet ovat kohdanneet 18 kertaa eri kilpailussa ja aina on nähty maaleja. Kysymys onkin: Kuka ne iskee tällä kertaa?

Barcelonan kannattajilla katseet kohdistuvat tälläkin kertaa Lionel Messiin. Hän on tottunut kurittamaan Atléticoa, jota vastaan pelaamassaan 37 ottelussa hän on iskenyt pallon madridilaisten verkkoon peräti 28 kertaa. Kukaan muu pelaaja ei ole tehnyt enempää maaleja Atletia vastaan.

Atléticon positiivisista vuoden 2014 muistoista huolimatta on huomionarvoista, että Diego Simeone ei ole koskaan voittanut vieraissa Barcelonaa päävalmentajana La Ligassa. Myös madrilaisten ykköspyssyn Antoine Griezmannin ruuti on ollut märkää katalonialaisia vastaan. Griezmann ei ole koskaan onnistunut tekemään maalia Barcelonaa vastaan La Liga -ottelussa Atléticon paidassa.

Uusia ratkaisijoita pitää nousta punavalkoisten riveistä esiin. Yksi tällainen voisi olla tammikuussa Chelseasta lainasiirrolla saapunut Alvaro Morata. Morata on onnistunut maalinteossa neljästi saapumisensa jälkeen ja on muodostanut lyhyessä ajassa toimivan kärkiparin yhdessä Antoine Griezmannin kanssa.

FC Barcelona – Atlético Madrid lauantaina klo 21.45, C More Sport 1-kanavalla.

The post Barcelonan ja Atlético Madridin lauantai-illan ottelussa pelataan La Ligan mestaruudesta appeared first on Byyri.

Pelaajia ja katsojia ympäri maailman

Sadat miljoonat jalkapallofanit kerääntyvät lauantaina katsomaan kauden toista liigakoitosta Los Blancosin ja Blaugranan välillä. Ottelusta voidaan puhua koko maailman pelinä, sillä pelaajia joukkueiden kesken on peräti 16:sta eri maasta ja neljästä maanosasta.

Espanja on parhaiten edustettuna Real Madridin 12:n ja Barcelonan kuuden pelaajan voimin. Ranska ja Brasilia erottuvat seuraavina tilastoissa edukseen, sillä molemmista maista on yhteensä seitsemän pelimiestä joukkueiden riveissä.

Lopuista kansallisuuksista löytyy mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä. Molemmilla joukkueilla on kroatialainen keskikentän keskustan pelaaja (Modrić & Rakitić), alisuorittaneet belgialaiset (Courtois & Vermaelen) ja saksalaiset luottoratsut (Kroos & ter Stegen). Kauden ensimmäisessä koitoksessa loistivat eteläamerikkalaiset, jotka viimeistelivät kaikki ottelun kuusi maalia, mutta kenties lauantaina nähdään eurooppalaisia maalintekijöitä.

Kokoonpanolistojen lukuisat kansallisuudet lisäävät entisestään kiinnostusta myös katsojien keskuudessa, ympäri maailman.

Belgiassa, Luxemburgissa, Puolassa, Tšekissä ja Slovakiassa ottelua voi seurata elokuvateattereiden valkokankaalta, ja Intiassa puolestaan ilmaiseksi näkyvää klassikkoa varten asennetaan tv-ruutuja maan isoimpiin kaupunkeihin.

Moskovassa El Clásicon yhteyteen järjestetyssä matsi-illassa yleisöä viihdyttää La Ligan legenda Aleksandr Mostovoi, kun taas Patrick Kluivert, Gaizka Mendieta ja Fernando Morientes liittyvät yleisön joukkoon Houstonissa ja Los Angelesissa.

Kenties Jari Litmanenkin nähdään vielä joku päivä seuraamassa ottelua suomalaisten La Ligan ystävien kanssa.

Kroos ja Rakitić luottavaisin mielin taistoon

Tulevan ja niin monen muun El Clásicon ratkaisu nähdään todennäköisesti keskikentän herruudessa. Toni Kroosin ja Ivan Rakitićin harteilla lepää suuri vastuu.

Molemmat pelaajat vaikuttavat rennoilta La Ligan haastattelussa. Suuremmat paineet ovat Kroosin Real Madridilla, sillä liigaa johtava Barcelona on jo yhdeksän pisteen karkumatkalla, ja myös paikallisvastustaja Atlético Madridin kahden pisteen etumatka täytyisi kuroa umpeen.

– Meillä oli vaikea ja hieman epäonninen lähtö kauteen Julen Lopeteguin alaisuudessa. Monet pelaajat olivat mukana MM-kisoissa, joka vaikutti kauteen valmistautumiseen. Tulokset olivat heikkoja, mutta pelaajat eivät myöskään olleet aivan täydessä vireessä, Kroos avaa.

Santiago Solarin otettua vetovastuun tulokset ovat parantuneet ja myös Kroosin oma peli on näyttänyt paremmalta.

– Solari oli itsekin pelaajaurallaan keskikeskenttäpelaaja, joten hän voi samaistua tiettyihin keskikentällä tapahtuviin asioihin ja auttaa tällöin astetta paremmin. Viime kuukausina monet pienet asiat ovat parantuneet ja jälleen kerran olemme mukana taistelemassa useammasta pokaalista, mikä on erinomainen merkki. Olen varma, että tulemme saamaan lauantaina tarvittavat paikat voittoon, ja meidän on yksinkertaisesti hyödynnettävä ne, Kroos summaa.

Barcelonan keskikentällä syöttöjä 92,2% tarkkuudella tällä kaudella viljellyt Ivan Rakitić tiedostaa ottelun suuren latauksen, mutta ei aristele Real Madridin kohtaamista.

– Moni katsoja varmasti toivoo ja odottaa runsasmaalista ottelua, mutta se ei ole meille pelaajille tärkeintä. Meille tärkeintä on mennä Madridiin, osoittaa suuruutemme ja yrittää nauttia ottelusta niin paljon kuin se on mahdollista. Madridissa pelaaminen on aina erityistä, stadion on todella hieno ja onhan kyseessä maailman suurin ottelu!

Lauantaina kentällä nähdään kroatialaisväriä molemmilla puolilla, kun maailman parhaaksi pelaajaksi valittu, Rakitićin hyvä ystävä, Luka Modrić yrittää saada pidemmän korren keskikentän taistelussa.

– Välimme ovat erinomaiset. Olemme pelanneet 12 vuotta maajoukkueessa ja miltei seitsemän vuoden ajan samassa sarjassa. Olen onnellinen Lukan onnistumisista, mutta en niinkään välitä hänen joukkueensa menestymisestä. Molemmat yritämme vain tehdä parhaamme joukkueidemme eteen, ja kantaa Kroatian lippua korkealla, sillä maailman kahdessa suurimmassa seurassa pelaaminen on merkittävä asia Kroatian kaltaiselle maalle, Rakitić avaa.

Barcelonan merkittävästä piste-erosta huolimatta ei joukkue aio lähteä Santiago Bernabéulle peruuttelemaan.

– Totta kai lähdemme Madridiin hakemaan voittoa, Rakitić vannoo.

Pelaajat muistelevat klassikkoa

El Clásicon merkityksestä saa parhaimman kuvan kuuntelemalla pelaajia, jotka ovat sen kokeneet. Alla olevista videoista voi aistia tunteiden kirjon ja unohtumattoman kokemuksen, jonka ottelu pelaajiin jättää.

Fernando Morientes  1997–2005 Real Madrid

Gaizka Mendieta  2002–2003 FC Barcelona

Patrick Kluivert 1998–2004 FC Barcelona

Júlio Baptista 2005–2008 Real Madrid

Christian Karembeu 1997–2000 Real Madrid

Carles Puyol 1999–2014 FC Barcelona

El Clásico, Real Madrid – FC Barcelona lauantaina 2.3. kello 21:45.

The post El Clásico vyöryy ruutuihin lauantaina – ”Madridissa pelaaminen on aina erityistä” appeared first on Byyri.

 vs. 

Portugalin pääsarjaa johtava FC Porto kohtaa Totittomaan aikakauteen oppineen AS Roman. Pitäisin materiaaliltaan vahvempaa Romaa hienoisena ennakkosuosikkina, ainakin mikäli Edin Džeko löytää maalivireensä jälleen. Mestarien liigassa Džeko onnistui syyskaudella, mutta Serie A:ssa vire on ollut hieman vaisumpi. Porto voitti helpohkon alkulolohkonsa ja pelit Portugalissa ovat kulkeneet, mutta puolivälieriin joukkue ei ole edennyt sitten kauden 2014-15.

Jatkoon: AS Roma

 vs. 

Erittäin vaikean syksyn läpi rämpinyt Manchester United elää uutta kevättä. Jose Mourinhon saatua kenkää valmentajaksi palkattiin seuralegenda Ole Gunnar Solskjær. Solskjær on saanut tähdistään kentällä enemmän irti, ja pelaajat kuten Paul Pogba, Marcus Rashford ja Antony Martial sekä tietysti maalivahti David de Gea ovat valmiita kohtaamaan Pariisin jättiläisen.

PSG sai hiljattain ikävimpiä mahdollisia uutisia, kun heidän ykköstähtensä, Neymar, loukkaantui jälleen kevään lähestyessä. Joukkue vilisee toki muutenkin Kylian Mbappén kaltaisia huippunimiä, mutta Neymarin syyskauden huimien otteiden takia hänen valtavaa rooliaansa joukkueessa ei voi ohittaa. Neymarin pysyessä sivussa tästä otteluparista ja Man Unitedin jatkaessa väkeviä otteitaan pidän Unitedia jopa suosikkina jatkoon. Eipä olisi uskonut ennen vuodenvaihdetta.

Jatkoon: Manchester United

 vs. 

Olisiko Ajaxilla paukut megayllätykseen? Eredivisietä tiiviisti seurannut Tarmo Lyytikäinen osaisi ehkä vastata tähän paremmin, mutta Mestarien liigan lohkovaiheen perusteella sen voisi kuvitella olevan mahdollista. Keskikenttämiehet Dušan Tadić ja Hakim Ziyech sekä vanha kunnon kärkimies Klaas-Jan Huntelaar taitavat maalinteon, ja joukkueessa on paljon nuoria pelaajia, jotka pursuavat näyttöhaluja.

Nuoruutta Real Madridissa edustaa esimerkiksi tuore brassilaituri Junior Vinicius, vaikkakin isoin maalintekovastuu jäänee edelleen Karim Benzeman ja mahdollisesti Gareth Balen harteille. Cristiano Ronaldon poistuminen Realin kokoonpanosta on joukkueen peleissä toki näkynyt, mutta Los Blancos on parantanut tuloksiaan kauden edetessä.

Erittäin mielenkiintoinen ottelupari. Vaikka tuntuisi hullulta, että Real Madrid putoaisi tässä vaiheessa turnausta, tahtoisin nähdä silti Ajaxilla pienen mahdollisuuden.

Jatkoon: Real Madrid

vs. 

Tottenhamista puhuttaessa on tietysti äärimmäisen tärkeä kysymys se, pääsevätkö Harry Kane ja Dele Alli pelikuntoon ajoissa. Kaksikon on uutisoitu olevan sivussa ainakin maaliskuuhun asti, mutta täyttä varmuutta asiasta ei ole. Tottenham on yltänyt Valioliigassa voittoihin ilman kaksikkoakin, mutta Bundesliigan tulikuuma Dortmund on epäilemättä kovempi vastustaja kuin Newcastle tai Watford.

Paco Alcacer ja Marco Reus ovat paukutelleet maaleja kiitettävään tahtiin ja pitäneet Dortmundin Bundesliigan piikkipaikalla. Mielenkiintoinen seurattava Dortmundissa on myös isolla rahalla Chelseaan siirtyvä kaksikymppinen jenkkikeskikenttäpelaaja Christian Pulisic. Näkisin, että tässä parissa vastakkain ovat trendikäs ja nuorekas hyökkäävä Dortmund ja vaikeuksia uhmaten taisteleva, hieman kokeneempi Spurs.

Jatkoon: Borussia Dortmund

vs. 

Robert Lewandowski painoi kahdeksan häkkiä lohkovaiheessa ja johtaa Mestarien liigan maalipörssiä. Aivan voitosta voittoon ei Bayerninkaan kausi kokonaisuudessa ole edennyt, ja Lewa kaipaisi ehdottomasti hyökkäysavukseen sairastuvalta Arjen Robbenin ja Frank Riberyn. Viimeisin takaisku münchenilaisille sattui reilu viikko sitten, kun maalivahti Manuel Neuer teloi peukalonsa.

Liverpool taistelee jälleen tosissaan sekä Valioliigan, että Mestarien liigan voitosta, mutta tie on pitkä. Lohkovaihe osoitti Liverpoolin tähtijoukkueen haavoittuvuuden, etenkin vieraskentillä. Virgil van Dijk on mies paikallaan ohjaamassa Liverpoolin alakertaa, mutta hänkään ei pysty pelaamaan muiden puolustajien puolesta. Huolia tuo pitkä loukkaantuneiden lista, jolta löytyy muun muassa Trent Alexander-Arnold, Dejan Lovren, Jordan Henderson ja Georginio Wijnaldum.

Tämän kauden hankinnoista Naby Keita ei ole onnistunut pääsemään joukkueen peliin sisälle koko kautena. Rikkinäisen puolustuspelin onneksi Alisson Becker on tämän hetken yksi parhaiten torjuvista maalivahdeista. Vastakkain ovat kaksi todella kovaa kotijoukkuetta, ja onnistumiset vieraskentällä nousevatkin maalivahtipelin ohella ratkaiseviksi tässä parissa.

Jatkoon: Liverpool

 vs. 

Tiukasta lohkosta itsensä jatkoon taistellut Lyon on ollut kovassa vireessä tämän vuoden puolella, mistä viimeisimpänä osoituksena kotivoitto PSG:stä. Barcelona johtaa La Ligaa, mutta joukkueen otteet ovat olleet vaihtelevia ja etenkin omissa on soinut poikkeuksellisen paljon. Barcelona tuntuu olevan välilä täysin riippuvainen 90 minuuttia pelaavasta Lionel Messistä. Messi muuttaa pelin kulun myös vaihdosta tullessaan, mutta toisinaan argentiinalaisen saapuessa on jo liian myöhäistä voittoon. No, näissä pudotuspeleissä Messi tuskin penkkiä kuluttaa – ja hänen ollessa kentällä mikä vain on mahdollista.

Suurimmat ongelmat Barcelonalla löytyvät puolustuspäästä, missä ranskalaisen Samuel Umtitin pitkäaikainen poissaolo näkyy. Gerard Piquélla alkaa olla todellisia vaikeuksia juoksukilpailuissa hyökkäjien kanssa, ja se tuntuu olevan joukkueen vaikeaa hyväksyä. Vastikään Barcelona lainasi loukkaantumistilannetta ja Piquéta auttamaan Valenciasta puolustaja Jeison Murillon.

Nopeat vastahyökkäykset tulevat olemaan Lyonin mahdollisuus jatkopaikkaan, kunhan he samalla onnistuvat jotenkin kesyttämään Messin.

Jatkoon: FC Barcelona

 vs. 

Topparihuolia on niin ikään Juventuksella, kun sen kultainen kaksikko Giorgio Chiellini & Leonardo Bonucci vaikeroivat loukkaantumisiensa kanssa. Ikinuori Cristiano Ronaldo ja Mestarien liigassa hyvin esiintynyt Paulo Dybala pitänevät kuitenkin huolen, että vaikeuksia tulee myös Atlético Madridin puolustukselle.

Vähämaalisesti, joskin voittoisasti La Ligassa pelannut Atlético Madrid hankki tammikuussa lainalle Chelseasta Álvaro Moratan, korvaamaan pitkään sivussa ollutta Diego Costaa. Jotenkin ikuisesti aliarvioitu, kuitenkin Antoine Griezmannin kaltaisia tähtiä sisältävä Atlético Madrid antaa takuuvarmasti kovan vastuksen Juventukselle. Kumpikin joukkue on näissä karkeloissa mukana vuodesta toiseen, joten marginaalit ovat pieniä. Madridilaisten iskunpaikka on ehdottomasti olemassa, jos Juventus joutuu käyttämään kakkoskorin toppariparia.

Jatkoon: Ronaldon mitalla Juventus

 vs. 

Kaikki kunnia Schalkelle, mutta tämä ottelupari tuntuu ennakkoon kaikkein selkeimmältä. Schalken kausi Bundesliigassa on edennyt yskähdellen. Näkemieni muutamien otteluiden perusteella Schalke pyrkii erittäin vauhdikkaaseen hyökkäävään peliin, joka on saattanut kostautua herkästi omassa päässä. Kun vastaan asettuu Manchester Cityn kaltainen joukkue, jossa laidoilla viilettävät ex-Schalke-peluri Leroy Sanen ja Raheem Sterlingin kaltaiset taskuraketit, ja viimeistelystä vastaa tulikuuma Sergio Agüero, on selvää että kovin suuriin riskeihin Schalkella ei ole varaa.

Malttaako Schalke lyödä bussia parkkiin ja luottaa tekevänsä jonkun erikoistilannemaalin? Taitotasossa joukkueilla on sen verran eroa, että pelaamalla Schalke ei tästä parista voittajana selviydy. Suhteellisen ehjällä kokoonpanolla kevättä vastaanottava Manchester City on yksi isoimmista suosikeista koko kilpailun voittajaksi.

Jatkoon: Manchester City

The post Mestarien liigan pudotuspelit lähestyvät – ketkä menevät jatkoon? appeared first on Byyri.

Dokumentti on jaettu kuuteen eri osioon. Tarina alkaa vuoden 2011 Mestarien liigan finaalista, johon Guardiolan pesti Barcelonassa huipentui. Manchester Unitedia vastaan pelattu finaaliottelu oli todellinen Barça-näytös. Man Unitedin Michael Carrick muistelee Barcelonan olleen vain niin hyvä, että heillä ei ollut ottelussa mitään jakoa.

Huipentuman jälkeen aletaan syventyä niihin tapahtumiin ja syihin, jotka lopulta johtivat nähdyn kaltaisiin pelisuorituksiin.

Dokumentissa käydään läpi monia joukkuetta tiivistäneitä ja kehittäneitä hetkiä. Siinä puhutaan La Masia-akatemian kasvateista, Johan Cruyffin merkityksestä seuralle, Lionel Messin tiestä huipulle, Guardiolan taktisista oivalluksista, Eric Abidalin syöpätaistelusta ja monista muista seikoista, jotka tekivät juuri tuon ajan Barcelonasta täysin uniikin, maailmaa mullistaneen joukkueen, jonka rungon loivat oman kaupungin kasvatit.

Dokumentti päästää katsojat tarinoiden mukana tapahtumien kulisseihin. Tarinat ovat jalkapallofanille totta kai mielenkiintoisia ja herkullisia. On mielenkiintoista kuulla tarinoita tuon ajan El Clasicoista, jotka olivat muun muassa Pep Guardiolan ja José Mourinhon taisteluita.

Valittaessa seuraajaa Frank Rijkaardille Barca-luotsina, entinen Barcelonan kakkosvalmentaja, Mourinho, oli todella lähellä tulla valituksi. Lopulta seura päätyi kuitenkin paikalliseen mieheen, Guardiolaan, joka oli tuolloin vielä Barcelonan B-joukkueen kokematon valmentaja. 2010 Mourinho siirtyi Real Madridin valmentajaksi, ja asetelmat olivat valmiit.

”Se voi näyttää helpolta, mutta olemme harjoitelleet sitä vuosia”, kuvailee Lionel Messi Barcelonan pelityyliä. Dokumentissa puhutaan paljon Barcelonan harjoittelusta ja pallonhallintaan perustuvasta taktiikasta, niin ottelukohtaisesti kuin yleisestikin. ”Take the Ball, Pass the Ball”, kuvaa hyvin osuvasti juuri tuon taktiikan ydintä.

Kokonaisuutena Take the Ball, Pass the Ball oli yksi parhaista Barcelona-aiheisista dokumenteista, joita olen nähnyt.

Suurin erona muihin dokumentteihin on se, että ”Take the Ball, Pass the Ball” keskittyy juuri tietyn aikakauden joukkueeseen. Mielestäni joukkueen tietä käydään läpi hyvin laaja-alaisesti ja riittävän yksityiskohtaisesti. Olisin kuitenkin kaivannut ehkä enemmän videokuvaa pukukopeista ja kentän reunoilta. Saattaa tietysti hyvin olla, että sellaista materiaalia ei paljoa löydy, ja siellä käydyt keskustelut eivät kuulu kaikkien korville.

Harmittavasti itse Guardiolalta kuullaan vain lyhyet kommentit vasta lopputekstien aikaan, mutta arvatenkin hänenkin muistonsa noista ajoista ovat hyviä.

Kaiken kaikkiaan voin suositella tätä dokumenttia kaikille jalkapallosta kiinnostuneille. Ennen kaikkea se on suuri nautinto Barcelona-faneille, mutta sisältää varmasti kiinnostavaa tarinaa myös muille. Itselleni tämä oli dokumentti siitä joukkueesta, joka palautti uskoni jalkapalloon.

The post Viihdepääty: Take the Ball, Pass the Ball appeared first on Byyri.

Syyskausi oli Barcelonalta totaalista näytöstä niin La Ligassa kuin Mestarien liigan lohkovaiheessakin. Tätä kirjoittaessani Barcelona johtaa La Ligaa, ja lähin haastaja, Atlético Madrid, on jo yhdeksän pisteen päässä. Homma on todellakin toiminut, eikä tappioita ole tullut kesän lopulla hävittyjen Supercup-matsien jälkeen kuin yksi – sekin Copa del Reyn -ottelussa Espanyolille, ja siitä huolimatta Barca eteni jatkoon.

Barcelonalta ei ole tällä kaudella nähty montaa ohipeliä, mikä on selkeä parannus viime vuosiin verrattuna.

Suurimman mediahuomion onkin varastanut kilpakumppani Real Madrid, jonka kone on yskähdellyt pahasti.

Kun kaikki toimii

Messi on ollut jälleen ilmiöimäinen, maalivahti Ter Stegen itse varmuus, keskikentän legendaosasto Iniesta & Busquets varmoja sekä laitapakit Semedo, Alba ja Sergio Roberto loistavia molempiin suuntiin. Myös koko alkukauden tehojen kanssa tuskaillut Luis Suárez tuntuu viimein löytäneen pelihuumorinsa, ja maaleja on syntynyt liigassa jo 16 – toiseksi eniten Messin jälkeen. Suárezin tavaramerkiksi muodostuneita volley-maalejakin ollaan päästy ihastelemaan. Toisin sanoen, kaikki on skulannut.

Kesän hankinnoista Paulinho on jatkanut hyvää tekemistään, kun taas nopeajalkainen laituri Ousmane Dembélé ehti pelata vain hetken, ennen toista loukkaantumistaan tällä kaudella.

Rahaa ja pelaajia on liikuteltu myös tammikuun siirtoikkunan aikana. Myydyistä pelaajista Javier Mascheranosta ehti muodostua jo tuttu näky Barcan paidassa pelattuaan seuran riveissä kahdeksan vuoden ajan. El Jefeciton uusi seura on Kiinan Superliigassa pelaava Hebei China Fortune. Lainalle sen sijaan lähetettiin Gerard Deulofeu Valioliigan Watfordiin, Arda Turan Turkin Superliigan Basaksehiriin ja Rafinha Serie A:n Interiin. Toppariosastolle uutta verta hankittiin Brasilian liigasta, josta siirtynyt kolumbialaisjätti Jerry Mina on kuitenkin toistaiseksi istunut vain vaihtopenkillä.

Keskikentälle saatiin lopulta pitkien neuvotteluiden jälkeen Philippe Coutinho. Brassitaiturin siirrosta on varmasti sanottu jo kaikki mahdollinen, mutta itse katselen ilolla hymyä kaverin huulilla, kun hän pääsee viimein kikkailemaan ihailemansa seuran paidassa. Coutinho on päästetty parissa pelissä jo irti, ja Camp Noulle saapunut yleisö on nauttinut pikku taikurin taidonnäytteistä. Coutinho tuo Barcelonan hyökkäykseen muun taidon lisäksi myös kaukolaukauksensa. Maailman taitavimpien hyökkääjien nopea ja miltei virheetön syöttömylly vaatii kuitenkin harjoittelua ja totuttautumista keneltä tahansa.

Kohti kevään kovia pelejä

Tämä kausi on toistaiseksi antanut Barca-faneille herkkua oikein roppakaupalla. Pelaajanippu alkaa olla jo paperillakin naurettavan kova, ja sen lisäksi peli rullaa. Barcelona on porskuttanut pokaaleita kohti niin Mestarien liigassa, Copa del Reyssä, kuin La Ligassakin. Otteluita on takana 35, ja maaliero on varsin murhaava: 86-14. Triplan voittamiseen on vielä kaikki mahdollisuudet.

Siinä riittää pohdittavaa myös Mestarien liigassa vastaan asettuvalle Chelsealle. Nämä kaksi suurseuraa eivät kuitenkaan kohtaa toisiaan ihan ensimmäistä kertaa, joten mitä vain voi tapahtua.

Kämmenet hioten mutta luottavaisin mielin jatkan kevään odottelua. Tosipelit koittavat!

The post Mitä kuuluu, Barcelona? appeared first on Byyri.

Barcelona lähti kamppailuun Olympiakosista otettu UCL-voitto plakkarissa, kun taas Málaga tahkoaa alkukauttaan vielä ilman voiton voittoa. Avauskokoonpanossa ei ollut minulle suuria yllätyksiä, mitä nyt kapinakenraali Gerard Piqué aloitti vaihteeksi vaihtopenkin puolella. Toisena laitahyökkääjänä operoi Gerard Deulofeu, jolla on ollut saumoja näyttää kykynsä jättihankinta Ousmane Dembélén pitkän sairasloman yhä jatkuessa. Alkukauden suurinta roolia Barça-hyökkäyksessä on kuitenkin jälleen ottanut minua itseäni vuotta nuorempi ja suuresti ihailemani Lionel Messi. Messin ikätoveri Luis Suárez on puolestaan antanut kuivimman ruutinsa vielä odottaa tuhrien koko kasan maalipaikkoja.

Itse otteluun. Koko lailla puuduttava avausjakso alkoi kaikesta huolimatta vauhdilla, kun juuri Deulofeu aloitti maalinteon jo toisella peliminuutilla. Maaliin johtanut syöttö lähti selvästi Málagan päätyrajan ulkopuolelta. Tuomarit eivät kuitenkaan tilannetta havainneet, ja maali hyväksyttiin, joten tilanne oli 1-0. Alkuminuuteilla tehty maali oli muuten Deulofeun ensimmäinen Blaugrana-nutussa, ellei harjoitusotteluita lasketa.

Toiselle jaksolle Málaga tuli hyvällä asenteella ja hallitsikin palloa ensimmäiset viisi minuuttia. Ottelun seuraavasta maalista vastasi kuitenkin kotijoukkue ja viime vuosina hieman harvemmin maaleja tykitellyt Andrés Iniesta. Barça-kapteenin laukoma pallo löysi tiensä verkon perukoille lopulta topparin jalan kautta.

Tämä taisi lopettaa Málagan halut vastarintaan, sillä loput pelistä vain käytännössä pelailtiin pois. Málagan omat maalipaikat olivat vähäisiä, ja laukaukset päätyivät useimmiten suoraan Barça-koppari Marc-André ter Stegenin syliin.

Ottelu ei ollut todellakaan mitenkään ikimuistoinen, mutta kolme sarjapistettä jäivät taas Camp Noulle. Barcelona jatkaa La Ligan piikkipaikalla kovakuntoisen Valencian väijyessä selän takana toisena. Barcelonalle kauden aloittaneet El Clásicot taisivat antaa tarvittavaa shokkihoitoa, sillä niiden jälkeen peli on alkanut asettua uomiinsa, ja kentälle on syntynyt riittävää tasaisuutta sekä rauhaa otteisiin. Málaga sen sijaan – noh, pitää liigan jumbopaikkaa melkoisen murheellisin tilastoin.

Kuva: der sportmanager / Flickr

The post Barcelona – Málaga: näin se eteni appeared first on Byyri.

Maailmassa on yksi seura, joka uskaltaa sanoa olevansa ”enemmän kuin seura” – més que un club, kuten seuran motto katalaaniksi kuuluu. Tämä seura on FC Barcelona, tuttavallisemmin Barça. Muutkin seurat voivat toki tällaista väittää, ja aivan oikeutetustikin, mutta juuri Barçaan tuntuu kiteytyvän erityisen paljon sitä, joka jalkapallostakin tekee jotakin itseään suurempaa.

Katalonia ja sen kansa tukahdutettiin kenraali Francisco Francon diktatuuriin aikana. Oli kuitenkin yksi erityinen paikka Kataloniassa, jossa kansa sai edelleen päästää itsensä valloilleen: Camp Nou. Lehtereillä liehuivat kielletyt Katalonian liput ja katsojat palasivat koteihinsa yhtä väsyneinä kuin pelaajatkin.

”Kaduilla ei voinut huutaa: ’Franco on murhaaja!’, joten ihmiset huusivat sen sijaan Real Madridin pelaajille. Se on psykologinen ilmiö. Jos et voi huutaa isällesi, huudat jollekin toiselle”, kuten katalonialainen sosiologi Lluis Flaquer asian selitti. Katalonia oli siihen aikaan olemassa ainoastaan Camp Noulla, sillä Barça oli ainoa katalonialainen symboli, johon Franco ei uskaltanut koskea.

Tämä oli tietenkin omiaan tekemään seurastaan itseään suuremman. Franco on ollut kuolleena jo pitkään, mutta jäljet piirtyivät syvälle kansakuntaan. Edelleenkin monet katalonialaiset, jotka eivät edes välitä jalkapallosta, välittävät kuitenkin siitä, voittaako Barça Real Madridin. Jalkapallon perässä ympäri maailmaa matkustanut jalkapallotoimittaja Simon Kuper haastatteli Barcelonan olympialaisten aikoihin tällaista muuten jalkapalloon kyllästynyttä naista ja kysyi, miksi tämä piittaa El Clásicon lopputuloksesta. Nainen vastasi: ”Franco tuhosi itsehallintomme ja kielsi kielemme. Ja hän kannatti Real Madridia.”

Francon ajat ovat kaukana takanapäin, mitä ei ehkä ihan heti olisi uskonut, kun katsoi Twitteriin sunnuntaina jaettuja videoita pääkaupungista lähetettyjen poliisivoimien tekosista. Katalonian kansanäänestystä ”vastentahtoisesti” valvomaan tulleet poliisit pamputtivat satoja äänestäjiä ja mielenosoittajia verille ja mustelmille. Samaan aikaan Espanjan jalkapalloliitto pakotti kuuden pisteen pistemenetyksen uhalla Barçan pelaamaan oman kotiottelunsa Las Palmasia vastaan näissä epäinhimillisissä olosuhteissa. Turvallisuussyistä, mutta osin myös vastalauseena ja protestina hallinnon toimille joukkue päätti pelata ottelun tyhjille katsomoille – lähes sadantuhannen katalonialaisen puuttuminen katsomoista oli omalla tavallaan vaikuttava näky, kuten oli myös tulostaululle heijastettu kuva äänestyslipukkeesta ja sen oheen liitetystä yhdestä ainoasta sanasta: democràcia.

Harvoin joukkueiden peli- tai verryttelyasuista on kirjoitettu enemmän kuin itse ottelusta. Verryttelyssä Barçan pelaajat pitivät yllään vieraspelipaitaansa ja samalla Katalonian virallisen lipun Senyeran värejä. Samaan aikaan Las Palmas pelasi pelipaidoissa, joihin oli ommeltu, yhtenäisen Espanjan puolesta kirjoitetun julkilausuman saattelemana, pieni Espanjan lippu. Ei niin sulavaa toimintaa joukkueen PR-puolelta, kun samalla sosiaalisessa mediassa levisi kuva- ja videomateriaalia verisistä katalonialaisista. Jopa osa Las Palmasin omista faneista tuomitsi joukkueensa fasisteiksi.

Kuten Gerard Pique, itsekin näkyvästi Katalonian itsenäisyyden ja kansanäänestyksen puolesta puhunut joukkueen tukipilari ottelun jälkeen sanoikin, peli oli päivän merkityksettömin tapahtuma. Tapahtumat Katalonian kaduilla eivät sitä sen sijaan suinkaan olleet, eivät edes jalkapallon kannalta. Lajille luontainen vastakkainasettelu on kärjistynyt maan rakoilemisen myötä entisestään. Tästä saatiin vielä myöhään sunnuntaina esimakua, kun Real Madrid ja Katalonian kakkosjoukkue Espanyol kohtasivat sunnuntaina maan pääkaupungissa – Espanjan liput heiluivat ja isänmaalliset kannatuslaulut raikuivat.

Vaikka Espanyol ei olekaan nimestään huolimatta erityisen isänmaallinen joukkue – nimi oli alkujaan vain pilkka Barçan ulkomaalaisuutta kohtaan – oli nimi kuitenkin enne: Francon aikana kaupunkiin ”järjestystä” pitämään lähetetyt sotilaat, poliisit ja heidän perheensä alkoivat kannattamaan joukkuetta, ja lopulta joukkueesta tulikin yhtä espanjalainen kuin katalonialainenkin. Näin Bernabéulla nähtiinkin tällä kertaa pikemminkin vain espanjalaisuuden yksipuolinen ylistys kuin kahden eri kansan räjähdysaltis törmääminen. Sellainen on kuitenkin varmasti luvassa jo seuraavalla kierroksella maaottelutauon jälkeen, kun Barça matkustaa pääkaupunkiin Atletico Madridin vieraaksi – varsinkin, kun Diego Simeonen miehistö on tunnettu Espanjan poliisin kaltaisista kovista otteista.

Mutta jottei peli (ja tämä kolumni) menisi aivan liian poliittiseksi –  kai siellä Espanjassa sunnuntaina myös pelattiinkin? Lionel Messi tehtailee edelleen maaleja samaan tahtiin Real Madridin kanssa, joka palasi voittojen tielle ”Katalonian espanjalaisten” kustannuksella. Kierroksen upein ottelu nähtiin kuitenkin Espanjan toisessa vähemmistökolkassa, Baskimaan San Sebastiánissa, jossa kotijoukkueen Diego Llorente puski pallon voimalla maalin kattoon muutama minuutti ennen pelin loppua: Real Sociedad 4 – Real Betis 4.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Simon Kuperin teosta Matka pallon ympäri.

Kirjoittaja: Tatu Salonen

Kuva: Luis Miguel Bugallo Sánchez

The post Poliittista peliä appeared first on Byyri.