Stadionille oli lyhintä tietä noin tunnin ja viidentoista minuutin ajomatka tietullin sisältävää moottoritietä pitkin. Olin aiemmin kuullut, että Espanjan valtio on viime vuosina joutunut pahoihin talousongelmiin paitsi taannoisen finanssikriisin takia, mutta myös siksi, että maassa on viime vuosina laitettu jopa liikaa rahaa infrastruktuurin kehittämiseen, myös alueilla, joissa sille ei oikeastaan ole kysyntää.

Tämä moottoritie AP-7 oli siitä hyvä esimerkki. Tie alkoi enemmän tai vähemmän keskeltä ei mitään ja sadan kilometrin matkan aikana näin tasan 12 autoa, jotka ajoivat samaan suuntaan. Vastaan tulleita autoja oli noin 50. Silti kyseessä oli uutuuttaan kiiltävä moottoritie, jonka varrella oli myös useita pitkiä tunneleita, joiden rakentaminen on varmasti ollut kallista.

Ollessani tulossa perille ymmärsin myös toisen syyn miksi tätä tietä käyttää niin harva: tullimaksu oli 10,90 euroa. Vertailun vuoksi, kun ajoin pari kuukautta aiemmin Irlannissa lähes koko maan läpi itä-länsisuunnassa Galwaystä Dubliniin, paikallinen tullimaksu oli 3,20 euroa. Ei siis ihme, että nekin harvat autoilijat, joilla olisi näille nurkille asiaa, käyttävät todennäköisesti mieluummin pidempää, mutta ilmaista kiertotietä. Toinen tullipisteen ongelma oli se, että kumpikaan kahdesta maksukortistani ei toiminut maksuautomaatissa, joten tullipisteen virkailijan piti tulla pelastamaan minut puomien välistä.

Muilta osin lähes omaa yksityistä moottoritietä pitkin perille pääsi kuitenkin hyvinkin näppärästi. Parkkipaikkakin löytyi lopulta varsin helposti stadionin lähellä sijainneen koulun pihalta.

Mielenkiintoinen yksityiskohta stadionin ulkopuolella oli se, että vierasjoukkue Espanyolin bussi oli parkkeerattu stadionin viereen avoimelle kentälle. Aikoinaan näin samanlaisen tilanteen Sevillassa, mutta silloin Atletico Madridin bussi oli sentään poliisien ympäröimä, siinä missä Espanyolin bussi oli vain jätetty parkkiin. Mitään ilkivallan uhkaa ei kuitenkaan tuntunut olevan, vaan paikalliset kotijoukkueen fanit ainoastaan ottivat itsestään kuvia vierasjoukkueen bussin vieressä. Varsin hankala kuvitella, että esim. Britanniassa tällainen voisi olla mahdollista.

Cartagenan noin 15 000 katsojaa vetävä stadion, Estadio Cartagonova, valmistui vuonna 1988. Se ei siis ole kovinkaan vanha stadion, mutta varustelultaan varsin koruton. Vessoja ja myyntipisteitä on vähän ja ruokavalikoima todella rajallinen. Ainakaan miesten vessoissa ei ollut edes vessapaperitelineitä, joten myöskään vessapaperia tuskin on stadionilla nähty sen 35-vuotisen historian aikana. Mitään käsienkuivausvälineitä ei myöskään ollut.

Varsin spartalaisista puitteista huolimatta itse pääasia, eli jalkapallon katsominen, onnistuu stadionilla erittäin hyvin. Kompaktin kokoisella stadionilla ei ole juoksuratoja ympärillä ja katsomot ovat melko lähellä kenttää. Muutamilta alimmilta riveiltä näkymä ei välttämättä ole paras mahdollinen, mutta vähän ylempää kentän näkee erittäin hyvin. Kaikki penkit tosin olivat todella likaisia, samaan tapaan kuin Helsingissä Finskillä/Sonskilla/Femmalla/Boltilla/mikä sen stadionin nimi tällä viikolla onkaan.

Kannattaa siis tuoda oma nenäliinapaketti mukana, tai lainata vieruskavereilta, kuten itse tein. Yhteistä kieltä ei tarvita, kun vain tarpeeksi ahkerasti tekee ilmassa pyyhkimisliikkeitä ja osoittaa likaista penkkiä.

Itse ottelukokemus oli oikein positiivinen. Ennen ottelua oli tunnelmaa nostattava valoshow, ja vähän alle 8000-päinen kotiyleisö eli pelissä hyvin mukana. Cartagena aloitti pelin myös hyvin, prässäsi aktiivisesti ja lähti pallonriistojen jälkeen nopeasti hyökkäyksiin. Vaikka Cartagena oli ennen ottelua 22:n joukkueen sarjassa viimeisenä ja Espanyol toisena, Cartagena oli parempi ensimmäiset 20 minuuttia.

Sitten tapahtui jotain, johon sopii hyvin vanhat ja kuluneet fraasit ”jos et itse tee, niin kaveri kyllä tekee” ja ”huippupelaajat laittaa paikoista sisään”. Kahdenkymmenen minuutin pelin jälkeen Espanyol sai keskiympyrän kaarella vaarattoman oloisen pallonriiston, jonka jälkeen pallo pelattiin nopeasti oikeaan laitaan. Laidasta lähetettiin keskitys boksiin ja kolminumeroisen määrän pelejä La Ligassa pelannut Pere Milla pisti pallon cartagenalaispuolustuksen keskeltä maaliin.

Tästä takaiskusta Cartagena ei oikeastaan missään vaiheessa toipunut. Se ei enää onnistunut riistämään palloja lähellä vastustajan maalia, eikä myöskään rakentamaan mitään kovin vaarallista hitaista hyökkäyksistään.

Espanyol pelasi ottelussa mielenkiintoisella, epäsymmetrisellä muodostelmalla, jossa vasen laitahyökkääjä hakeutui koko ajan keskelle, yrittäen luoda keskustaan määrällisen ylivoiman niin että vasemmassa laidassa oli suurimman osan aikaa vain yksi pelaaja, eli vasen laitapakki. Tätä Cartagena ei kuitenkaan pystynyt missään vaiheessa kunnolla hyödyntämään ja edes tappioasemassa peliajan käydessä vähiin oikea laitapuolustaja ei yrittänyt nousta aktiivisesti ja luoda 2v1 -ylivoimaa laidalla sen jälkeen, kun Cartagena oli riistänyt pallon.

Yhtä tolppaan osunutta kaukolaukausta lukuun ottamatta Cartagena ei saanut edes lopussa aikaan mainittavaa kiriä. Aivan lopussa Efesé joutui hakemaan tasoitusta kovalla riskillä, mutta ei ollut hyökkäyksissään yhtä kliininen kuin moni kotijoukkueen fani auringonkukansiemeniä syödessään. Lopun riskinottamisen ainoa seuraus oli, että Espanyol pääsi vielä lisäajalla ylivoimahyökkäykseen, josta tanskalainen ex-barçapelaaja Martin Braithwaite viimeisteli loppulukemiksi 0–2 (huippuhetket).

Kotijoukkueen tappiosta huolimatta tunnelma pelissä oli hyvä, ja kotiyleisö eli pelissä mukana loppuun asti. Niinpä lähdin kotiin yhtä hienoa kokemusta rikkaampana. En tosin uskaltanut luottaa siihen, että tietulliasemalla olisi henkilökuntaa paikalla enää puolenyön jälkeen, enkä uskaltanut ottaa riskiä menomatkan maksukorttiongelmien takia. Niinpä ajoin kotiin pidempää ja tullitonta reittiä ja olin takaisin hotellilla yhden aikaan yöllä. Mutta onneksi lomalla ei tarvitse herätä aikaisin aamulla!

The post Tien päällä: Divarifutista kaakon kulmilla Cartagenassa appeared first on Byyri.

Apinan Hirttäjät

Hartlepool United FC:n yksi lempinimistä on Monkey Hangers. Termi on paikallista folklorea 1800-luvun alkupuolelta. Erään tarinan mukaan ranskalainen laiva haaksirikkoitui kaupungin rannikolle ja ainoa selviytyjä oli apina. Tuolloin elettiin Napoleonin sotien ajanjaksoa eivätkä paikalliset olleet koskaan ennen nähneet apinaa.

Asia eskaloitui ja pian apinaa epäiltiin ranskalaiseksi vakoojaksi ja se päätettiin hirttää. Tapahtumasarjan jälkeen hartlepoolilaisia alettiin kutsua apinan hirttäjiksi ja myöhemmin nimi liitettiin myös kaupungin futisseuraan.

Vuonna 1999 apinayhteys vietiin uudelle tasolle, kun seuran maskotti, H’Angus the Monkey, näki päivänvalon ottelussa Millwallia vastaan.

Cimbom

Tätä Galatasarayn lempinimeä ei voi suomentaa, koska se on täyttä siansaksaa. Nimi syntyi, hatarien lähteiden mukaan, 1920-luvulla, kun Galatasarayn turkkilaispelaaja Sabit Cinol siirtyi pelaamaan sveitsiläiseen FC Servetteen. Servetten hyökkäyksessä pelasi muuan Jim (sukunimi ei ole tiedossa), jota joukkueen fanit kannustivat huutamalla ”Jim Bom Bom.”

Tunnelma ja etenkin Jimille suunnattu kannustus jäivät Sabit Cinolin mieleen ja kun mies palasi Turkkiin, päätti hän luoda Galatasaraylle oman kannustushuudon, josta myös lempinimi otettiin käyttöön.

Joutsenet

Joutsenet-lempinimi on tuttu brittifutiksen seuraajille Swansean myötä, mutta se on ollut myös Kakkosessa pelaavan SalPan lempinimi vuoden 1998 syksystä lähtien. Ennen sitä joukkue tunnettiin ”Punaisina Helminä.” Uudistuksen ja uuden lempinimen taustalla oli halu kunnioittaa SalPan lippua ja vaakunaa sekä salolaisuuden ja suomalaisuuden värejä. Myös Salon vanhasta vaakunasta joutsen oli jo tuttu.

Kanarialinnut

Lintuteema on erittäin suosittu aihe lempinimissä ja Kanarialinnuiksi on Suomessakin kutsuttu ainakin Kuopion Palloseuraa ja Åbo IFK:ta. Näiden joukkueiden kohdalla lempinimen tausta liittynee joukkueiden peliasuihin ja KuPSin kohdalla myös logoon, joten avataan hieman tarkemmin toisten Kanarialintujen, toisin sanoen Norwich Cityn, lempinimen taustaa.

1500-luvulla Norwichiin saapui suuri joukko pakolaisia Belgiasta ja Hollannista. The Strangers -nimellä kutsuttu porukka tykkäsi kasvattaa ja pitää lemmikkeinä kanarianhemppoja, joista on jalostettu kaikki, mukaan lukien Norwichin keltainen, kanarialinnuiksi kutsutut rodut.

1900-luvun alussa Norwich Cityn keltaisiin paitoihin ja logoon sopivaksi lempinimeksi vakiintui The Canaries eli Kanariahempot tai Kanarialinnut. Ennen tätä seuran lempinimi oli ollut Citizens, mikä taas yhdistetään tänä päivänä erityisesti Manchester Cityyn.

Kellopelijuusto

Albacete Balompién lempinimi on Queso Mecánico. Mistä ihmeestä klassikkoelokuvaan ja –kirjaan viittaavaa lempinimi on tullut Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavalle seuralle?

Kaakkois-Espanjassa sijaitseva Albacete kuuluu Kastilia-La Manchan itsehallintoalueeseen. Alueen kuuluisimpiin ruokatuotteisiin kuuluu Euroopan Unionin alkuperäisnimityksellä suojattu Manchego-juusto. Futisjoukkueen lempinimi onkin tullut juuston ja pelityylillään ihastuttaneen Hollannin maajoukkueen mukaan, jota kutsuttiin Anthony Burgessin romaanin mukaisesti La Naranja mecánicaksi (Clockwork Orange).

Kurkut

Jatketaan Espanjassa. Leganés tunnetaan lempinimellä Los Pepineros eli kurkut tai kurkun kasvattajat. Leganésin seudulla on ollut paljon maanviljelyä ja kurkut olivat yksi kysytyimmäistä ja viljellyimmistä vihanneksista. Paikallisia alettiin kutsua pepineroiksi ja myöhemmin nimi päätyi myös kaupungin futisylpeyden lempinimeksi. Maskottia myöten siitä on otettu kaikki ilo irti.

Lentävät Aasit

Suomalaisille viimeistään Perparim Hetemajn myötä tutuksi tulleen italialaisen Chievo Veronan yksi lempinimistä, tai alunperin pilkkanimistä, on I Mussi Volanti. Paikalliskilpailija Hellas Veronan kannattajat olivat kuuleman mukaan 90-luvulla pilkanneet Chievoa ja todenneet aasien lentävän ennen kuin Chievo pelaa Serie A:ssa.

Lopulta Chievo nousi Italian pääsarjaan vuonna 2001 ja oli heti ensimmäisellä kaudellaan sarjan viides! Näpäytyksenä paikallisvastustajalle, päätti Chievo ottaa Lentävät Aasit mukaan seuran lempinimien joukkoon.

Perunakuoriaiset

Suomalaisille toinen, lähimenneisyydestä tutuksi tullut asia, on koloradonkuoriainen eli perunakuoriainen. Tuo viheliäinen hyönteinen on myös yksi saksalaisen Alemannia Aachenin lempinimistä. Muusta listasta poiketen, tähän lempinimeen ei liity sen ihmeellisempää tarinaa, vaan nimi tulee seuran väreistä, mitkä muistuttavat kuoriaisen vastaavia.

Miljonäärit

Tämän lempinimen voi mahdollisesti yhdistää muihinkin seuroihin, mutta tässä tapauksessa yhdistetään se argentiinalaiseen River Plateen. Los Millonarios nimi juontaa juurensa 1930-luvulle. Tuohon aikaan jalkapallosta tuli Argentiinassa ammattilaisurheilua ja River Platesta tuli sen ajan Galácticos, jota sittemmin on käytetty kuvaamaan Real Madridin tiettyjä pelaajahankintoja ja supertähdistä koottuja joukkueita.

River Plate hankki tuolloin maailmanennätyssummilla pelaajia ja rakensi joukkueen, josta muut argentiinalaisseurat saattoivat vain unelmoida.

Mustat Hurmurit

Kirjoittajan ehdottomasti yksi suosikeista, mitä tulee suomalaisten seurojen lempinimiin. Helsingin Kruununhaassa perustettu Kiffen on tunnettu jo 1930-luvulta lähtien mustina hurmureina.

Lempinimi sai alkunsa vuonna 1926, kun Kiffenin jääpallojoukkue matkusti Ruotsiin turnaukseen. Joukkue pukeutui mustiin paitoihin ja prässättyihin housuihin sekä valkoisiin käsineisiin. Pukeutumisen lisäksi Kiffenin pelityyli oli katsojaystävällinen, ja näin oli hurmurit (De svarta charmörerna) syntynyt.

Mustat Kuhnurit

Kuhnuri on urospuolinen mehiläinen, joka jättää naisille pesässä kaikki työt, kun se itse vain lorvii.

FC Lahden lempinimi on siitä poikkeuksellinen, että se on toimittaja-kirjailijan käsialaa. Etelä-Suomen Sanomiin kirjoittava Kalle Veirto käytti Mustia Kuhnureita FC Lahtea käsittelevissä teksteissään 2000-luvun alkupuolella, mutta ei välttämättä niin positiivisessa mielessä, vaan pikemminkin ivallisesti. FC Lahti oli useana kautena aloittanut sarjassa heikosti kuin keväällä kohmeessa oleva kuhnuri, mutta oli parantanut peliään kelien lämmetessä. Alkuperäinen versio lempinimestä oli Hiihtostadionin Mustat Kuhnurit.

Kuhnuri-teemaa on Lahdessa hyödynnetty muun muassa Konsta Hietasen ja Osmo’s Cosmos -yhtyeen esittämän tunnuskappaleen muodossa.

Oikukas Diiva

Eintracht Frankfurtin lempinimistä se tuntemattomampi on Launische Diva. Toisinaan niin kauniisti pelaava ja pelannut Eintracht Frankfurt on onnistunut välttelemään sen suurempaa menestystä. Toisin sanoen Eintracht on voittanut isompiaan, mutta toisaalta hävinnyt ne ottelut, mitkä sen olisi pitänyt voittaa. Tämän tulosten valossa ailahtelevaisen ja oikukkaan ”käytöksen” myötä on diiva-lempinimi pinttynyt seuraan.

Rautakaminat

Rautakaminat-nimi hehkuu pohjoismaisuutta ja Ruotsistahan siihen liitetty seura löytyy. Djurgårdens IF:n yksi lempinimistä on Järnkaminerna ja myös sen kannattajayhdistys tunnetaan samalla nimellä. Lempinimi otettiin käyttöön 1960-luvulla, jolloin joukkueen pelityyliin yhdistettiin kovaa pelaaminen ja sen peliasujen värityksestä tuli mieleen kaminassa palava tuli.

Valkoiset Tiikerit

”On isot valkoiset tiikerit karanneet,
On kadonneet jäljet länsituuleen.
Ja rukous kiirii moskeijaan hiljaiseen kun
Isot valkoiset tiikerit katoaa pimeyteen.”

Näin lauloi Pertti ”Nipa” Neumann vuonna 1985. Sittemmin Valkoiset Tiikerit on ollut porilaisen Musan Salaman sisääntulobiisinä ja riippuen keneltä kysyy, ainakin seuran epävirallinen, jos ei virallinen lempinimi. Ja kyllähän MuSan valkoinen kotipelipaita sopii myös teemaan.

Vuonna 1986 Neumann ja edesmennyt Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm olivat markkinointimielessä liigassa pelanneen Porin Pallo-Tovereiden vaihtopelaajina. PPT:llä oli myös valkoiset asut, jolloin Valkoiset Tiikerit -nimeä ilmeisesti käytettiin lehti-ilmoituksissa PPT:n kohdalla.

Vihreät Jääkärit

Hopsi eli Helsingin Palloseura eli Vihreät Jääkärit. Kristian Lindbohm on avannut kirjassaan ”Vihreät Jääkärit – HPS:n 100 vuoden matka mestarista kasvattajaksi 1917 – 2017” lempinimen syntyä, vaikka aivan täyttä varmuutta asialle ei ole.

Selostaja Martti Jukola käytti toukokuussa 1932 Suomen Urheilulehteen kirjoittamassaan jutussa HPS:n ja HIFK:n ottelusta kotijoukkueesta nimitystä Vihreät Jääkärit, josta se levisi eteenpäin. HPS:n historiikin mukaan nimen on täytynyt olla kuitenkin käytössä jo 1922 ja se on syntynyt melko pian sisällissodan jälkeen HPS:n pelipaitojen sekä jääkäriliikkeen samankaltaisen värityksen johdosta. Myös Helsingin suomalaisen lyseon eli Ressun lukion lipussa oli vihreä väri ja seuran perustajat sekä aktiivit olivat ressulaisia.

The post Kanarialinnut, Lentävät Aasit ja Mustat Kuhnurit – esittelyssä 15 tavallisesta poikkeavaa futisseuran lempinimeä appeared first on Byyri.

Baskimaan derby (baskiksi ”Euskal Derbia”, espanjaksi ”derbi Vasco”) pelataan Bilbaon ja Donostia-San Sebastiánin kaupunkien välillä. Kaupungit ovat omien provinssiensa Gipuzkoan ja Bizkaian pääkaupungit. Joskus puhutaan myös AP-8-derbystä, sillä kyseinen valtatie yhdistää nämä kaksi kaupunkia.

Seurojen ensimmäinen kohtaaminen tapahtui jo huhtikuussa 1909, minkä jälkeen ne ovat kohdanneet toisensa 181 kertaa eri kilpailuissa. Athletic on niskan päällä keskinäisissä otteluissa 76 voitolla Realin 57 vastaan. Syksyn ottelun vei nimiinsä Athletic voitettuaan kotikentällään 2-0, Iñaki Williamsin ja Raúl Garcian maaleilla.

Baskimaan seurat ovat tunnettuja erittäin hyvin toimivasta pelaajakehityksestä. Athletic saa yleensä suuremman huomion, koska seura palkkaa edelleenkin pelkkiä Baskimaan pelaajia joukkueeseen. Real toimi pitkään rakkaan naapurinsa tyyliin, kunnes 1980-luvun loppupuolella heitti tämän aatteen roskakoriin ja alkoi rekrytoida myös muita pelaajia.

Real Sociedad erottuu edukseen, kun verrataan joukkueiden tällä kaudella käyttämien pelaajien keski-ikää. La Realin keskiarvo on 25,4 vuotta, mikä on koko La Ligan nuorin keskiarvo. Athletic on vuorostaan liigan viidenneksi nuorin joukkue 27,2 vuoden keskiarvolla.

Toinen mielenkiintoinen tilasto on seuran omien kavattien osuus tämän kauden joukkueissa. Tässä kisassa Athletic vie voiton 48,9 prosentilla, mikä on Celta Vigon rinnalla koko La Ligan kovin lukema. Real löytyy sijalta neljä 36 prosentin osuudella seuran omia kasvatteja.

Realin ja Athleticin arvoista ja pelaajakehityksestä voisi kirjoittaa monta pitkää artikkelia, mutta itse haluan nostaa esiin muutaman seikan, jotka tekevät tästä otteluparista hyvin erityisen.

Ikurriña-derby

5. joulukuuta 1976 pelattu derby on yksi ikimuistoisimmista otteluista tämän otteluparin historiassa. Syynä tähän ei suinkaan ole La Realin 5-0 voitto. Ei, tuo derby on ansainnut paikkansa historiassa, koska silloin tapahtui jo ennen ottelun alkua jotain ennennäkemätöntä. Tästä syystä ottelu tullaan aina muistamaan ”Ikurriña-derbynä”.

Tuon päivän tapahtumat olivat Realin keskikenttäpelaaja Josean de la Hoz Urangan aikaansaannos. Uranga oli kiihkeä baskinationalisti.

Baskimaan lipun, Ikurriñan, käyttö oli tuolloin vielä kiellettyä, vaikka diktaattori Francon kuolemasta oli kulunut jo vuosi. Uranga halusi saada vauhtia lipun laillistamiseen sen oltua kielletty Espanjan sisällissodan lopun jälkeen.

Hänen suunnitelmansa oli hyvin yksinkertainen. Hän halusi saada rakastamansa Real Sociedadin sekä paikallisvastustaja Athletic Club Bilbaon pelaajat yhdessä kantamaan Ikurriñan kentälle ennen ottelun alkua. Teoriassa tämä oli yksinkertaista, mutta käytännössä paljon monimutkaisempaa.

Ensimmäinen ongelma oli löytää Ikurriña. Koska liput olivat kiellettyjä, niitä ei voinut ostaa mistään kaupasta, eikä hän voinut myöskään tilata sellaista lipuntekijältä. Onneksi hänen siskonsa, Ane Miren, oli taitava ompelija, joka lupautui ompelemaan hänelle kielletyn lipun.

Ottelupäivänä Uranga piilotti lipun pelikassiinsa lähtiessään kohti Real Sociedadin vanhaa Atocha-stadionia San Sebastiánissa. Saatuaan lipun turvallisesti stadionin sisälle hän antoi sen joukkueensa kapteenille Inaxio Kortabarrialle, joka oli mies, jonka käsissä lippu tultaisiin esittelemään ottelun yleisölle ennen ottelua.

Kortabarria etsi käsiinsä Athleticin kapteenin, José Ángel Iribarin, kysyäkseen, lähtisivätkö Athleticin pelaajat mukaan tähän tempaukseen. Iribar suostui pyyntöön, mutta vain jos pelaajisto tekisi tästä yhdessä yksimielisen päätöksen.

Iribar muisteli El Paisin haastattelussa 2011: ”Jos yksikään pelaaja pukukopissa olisi vastustanut ideaa, syystä riippumatta, emme olisi tehnyt sitä”. La Realin kapteeni varmisti myös omalta joukkueelta, että kaikki hyväksyisivät tulevan mielenilmauksen.

Tämän eleen ei ollut tarkoitus osoittaa tukea baskinationalismille, vaan sen tarkoitus oli yksinkertaisesti otta kantaa Baskimaan lipun laillistamisen puolesta. Lippu oli suunniteltu jo 1894, ja symboli haluttiin saada takaisin Baskeille. Nopean keskustelun jälkeen kaikki pelaajat tukivat yksimielisesti ajatusta ja hetkeä myöhemmin joukkueet marssivat kentälle kapteenien pitäessä Ikurriñaa ylhäällä.

Poliisit sallivat tämän lainvastaisen liputuksen. Tämä oli suuri askel matkalla lipun laillistamiseksi. Pelaajat tiesivät hyvin, että heidän asemansa jalkapalloilijoina sekä heidän seurojensa sosiaalinen ja historiallinen status sallisivat heille etuoikeuden toteuttaa mielenilmauksen. Kuten Real Sociedadin Roberto López Ufarte selitti samassa El Paisin haastattelussa 2011: ”Ei vaikuttanut todennäköiseltä, että he voisivat tehdä jotain kahdelle näin tunnetulle jalkapallojoukkueelle.”

Ufarte oli oikeassa. Poliisi ei reagoinut.

Uranga yritti tämän jälkeen viedä lippu turvaan pukuhuoneeseen, mutta nyt poliisit toimivat ja takavarikoivat lipun yleisen turvallisuuden nimissä. Lippu ei onneksi kadonnut mihinkään, vaan on tänäkin päivänä kaikkien nähtävillä Real Sociedadin museossa.

Itse ottelussa Real Sociedad otti historiallisen 5-0-voiton, mutta yleisö tulisi muistamaan ottelun toisesta syystä. Jopa Iribar, Athleticin maalivahti, joka joutui kaivamaan pallon omasta verkostaan viisi kertaa, muistaa ottelua omana suosikkiottelunaan juuri Ikurriña-episodin ansiosta.

Espanjan lehdistö oli tuolloin vahvasti sensuurin alla, ja tulisi olemaan joulukuuhun 1977 asti, joten ottelun tapahtumista ei juuri kerrottu seuraavan päivän lehdissä. Mundo Deportivossa asia mainittiin, mutta Marca, ABC, La Vanguardia ja El Pais eivät maininneet asiaa omissa raporteissaan.

16. tammikuuta 1977 useat Baskimaan pormestarit pyysivät Ikurriñan laillistamista ja vahvan lobbaustyön jälkeen Espanjan keskushallinto hyväksyi pyynnön myöhemmin. Tuolloin, 25.1.1977, lippu nostettiin ensimmäistä kertaa sodan jälkeen Pamplonan kaupungintalon salkoon.

Bertso derbi – kuin seurojen välinen rap battle

Bertso derbissä esiintyy kuusi bertsolaria, kolme Athleticin kannattajaa ja kolme Realin kannattajaa. Athleticin bertsolarit eli bertso-laulajat pukeutuvat punavalkoraitaisiin paitoihin ja Realin kannattajat sinivalkoraitaisiin. Toisen seuran kannattajat aloittavat laulamalla humoristisia bertso-loukkauksia vastustajilleen, jonka jälkeen tulee vastustajien vuoro vastata ja pistää paremmaksi.

Suulliset elementit ovat periytyneet baskikulttuurissa, etenkin bertsolaritzassa, bertso-laulun taiteessa. Bertsolarit laulavat yleensä duettona, valitsevat aiheen ja laulavat jakeet vuoron perään. Teemassa on pysyttävä ja oltava niin nokkela ja taitava kuin mahdollista. Käytetyt sävelmät lauletaan yleensä hitaalla tempolla ja niissä on pitkät säkeet, mikä vaikeuttaa asioita – laulajan on mitattava kaikki huolellisesti mielessään ja valittava oikea riimi. Bertsolarit kehittävät yleensä aiheita, jotka ovat enemmän tai vähemmän iloisia tai koomisia.

Ammattimaiset bertsolarit esiintyvät yleensä erilaisissa juhlallisuuksissa, illallisilla, tavernoissa ja muissa vastaavissa. Näissä tilaisuuksissa esiintyessään he improvisoivat tilaisuuteen sopivia riimitettyjä säkeitä. Nuoret tai nuorisoryhmät osallistuvat myös bertso-improvisaatioihin baareissa sekä juhlissa ja tapahtumissa.

Bertso derbi vetää tyypillisesti teatterin täyteen yleisöä kuuntelemaan ja nauramaan esityksille. Suurimmalla osalla on jommankumman joukkueen värit yllään.

Lopuksi siirrytään lähimpään ravintolaan syömään ja juomaan ennen kuin siirrytään yhdessä stadionille.

Lähtökohdat otteluun

Real Sociedad on sarjataulukossa sijalla 8. Viihdyttävä pelitapa on tuonut 22 pelistä kymmenen voittoa ja neljä tasapeliä. La Realin peleissä voisi hyvin olla maalitakuu, maaleja on tehty 37 ja päästetty 30.

Athletic löytyy sijalta 9, voittoja on 7 ja tasapelejä peräti 10. Ottelut ovat olleet varsin vähänmaalisia, mistä kertoo 22 tehtyä ja 17 päästettyä maalia.

Real Sociedad – Athletic Bilbao, sunnuntaina 9.2. klo 15.00, C More.

The post Baskimaan derby – Real Sociedadin ja Athletic Bilbaon ystävällinen paikalliskamppailu, jolla on ominaispiirteensä appeared first on Byyri.

Levante U. D. perustettiin syyskuun 9. päivänä 1909, seura on siis vastikään juhlinut 110-vuotisjuhliaan. Levante pelasi ensimmäisiä otteluitaan La Platjetalla, joka sijaitsi Valencian satama-alueella. Myös seuran seuraava kotikenttä sijaitsi sataman läheisyydessä, joten seuran kannattajiksi valikoitui luonnollisista syistä satamatyöläisiä.

Nykyään valtaosa seuran kannattajista asuvat Poblats Maritims -alueilla, kaupungin sataman ja rantojen läheisyydessä.

Sisällissota oleellinen osa seuran historiaa

Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936-39. Sota ja siitä seurannut Francon diktatuuri näkyvät edelleen Espanjassa monella tavalla. Levanten kohdalla sodan arvet johtivat fuusioon, kun seura jäi sisällissodan pommitusten takia ilman omaa ehjää stadionia.

Seura fuusioitiin vuonna 1939 toisen valencialaisen seuran, Gimnástico Football Clubin kanssa. Heillä oli stadion, mutta valtaosa pelaajista oli kaatunut sodassa. Uudeksi nimeksi valittiin ensin Unión Deportiva Levante-Gimnástico, joka kuitenkin muutama vuosi myöhemmin muutettiin muotoon Levante Unión Deportiva.

Fuusiosta on periytynyt myös seuran peliasun nykyiset värit sininen ja punainen, blaugrana. Nämä tulivat alun perin Gimnásticolta. Seuran kutsumanimi Granotas, sammakot, on sekin perua Gimnásticolta.

Cruyff ja muut Levanten tähdet

Levante nousi vasta vuonna 1963 ensimmäistä kertaa korkeimmalle sarjatasolle. Seura pystyi ensimmäisellä kaudella säilyttämään paikkansa auringossa, voittaen toki samalla molemmat derby-ottelut. Seuraavan kauden päätteeksi oli kuitenkin taas edessä paluu Segundaan.

Tätä seurasi melkein neljä vuosikymmentä alemmilla sarjatasoilla, Granotasin liikkuessa Segundan, Segunda B:n ja Terceran välillä. 2004 koitti vihdoinkin uusi nousu La Ligaan.

Levanten väreissä on vuosien varrella nähty paljon suuria pelaajia, kuten Predrag Mijatovic, Keylor Navas, Laurent Robert ja Zé Maria. Suurin kaappaus tehtiin kuitenkin, hieman yllättäen, pimeiden vuosien aikana, kun tuntui, ettei seura tule koskaan nousemaan Segundasta parrasvaloihin.

Keväällä 1981 legendaarinen Johan Cruyff oli kyllästynyt Amerikan NASL-sarjan turf-kenttiin ja halusi palata Eurooppaan. Seuraksi valikoitui Levante, jossa El Mago pelasi kevään 1981 aikana kymmenen ottelua tehden niissä kaksi maalia. Nousu jäi silläkin kaudella haaveeksi, joten Cruyff jatkoi matkaansa takaisin Amsterdamiin ja Ajaxiin.

Derbyotteluita jo vuodesta 1919

Valencia C.F. on perustettu 1919, ja ensimmäinen derby pelattiin jo sinä vuonna Algirósin kentän avausottelussa. Valencia voitti 1-0.

Joukkueet kohtasivat toisensa muutamia kertoja tulevien vuosikymmenten aikana. Esimerkiksi sisällissodan aikana, 18. toukokuuta 1937, joukkueet olivat vastakkain Copa de la España Libre -cupin loppuottelussa. Levante voitti tuon ottelun 1-0. Seuraava merkittävä kohtaaminen olikin sitten Valencian nykyisen stadionin, Mestallan, avausottelu 28. syyskuuta 1963. Tällöin Valencia oli parempi.

Valencian derby tunnetaan myös nimellä ”Derby del Turia”. Nimi tulee Turian joesta, joka aiemmin virtasi Valencian läpi. Koko Turia-joki käännettiin virtaamaan kaupungin ohi vuoden 1956 valtavien tulvien jälkeen.

La Ligassa joukkueet ovat kohdanneet vain 26 kertaa, mikä on naurettavan pieni luku, ottaen huomioon seurojen satavuotisen yhteisen historian. Kohtaamisista 16 on pelattu 2010-luvulla, joten seurojen välinen rivaliteetti on aika tuore nykyfanien silmissä. Vielä 1980- ja 1990-luvuilla oli varsin yleistä, että Levanten fanit kävivät myös Valencian peleissä.

Lähtökohdat lauantain derbyyn

Levante on sarjataulukossa sijalla 11. Yhteensä 14 ottelusta on irronnut kuusi voittoa ja kaksi tasapeliä. Ottelut ovat olleet varsin vähämaalisia.

Valencia vuorostaan on sijalla kahdeksan. Pelattuja otteluja on 15, ja niistä on tullut kuusi voittoa ja viisi tasapeliä.

Levante hakee lauantaina ensimmäistä voittoaan paikallispelistä sitten maaliskuun 2016. Huomionarvoista on toisaalta myös se, että Valencian viimeinen voitto Levanten kotistadionilta on niinkin kaukaa kuin marraskuulta 2012.

Levante – Valencia, lauantaina 7.12. klo 19.30, C More

The post Levantella on edessään kauden tärkein ottelu – Valencian derby appeared first on Byyri.

Kahdeksan liigamestaruutta voittanut seura tunnetaan kuitenkin – maan kolmanneksi täysimmän palkintokaapin lisäksi – siitä, että ylpeä baskiseura on aikojen saatossa vastustanut niin maan keskushallintoa kuin Barcelonaakin melko ärhäköin ottein.

Tässä jutussa onkin käsitelty muutamia mielenkiintoisimpia yksittäisiä tapauksia Athleticin historian varrelta.

1980-luvun kilpajuoksu Barcelonan kanssa

Kaikki alkoi, kun kaudella 1982–1983 Barcelonan mestaruusjahti katkesi Athletic Bilbaon legendaarisen – yhtenä Espanjan kaikkien aikojen puolustajista pidetyn – Antoni Goikoetxean hajotettua Barcelonan keskikenttäpelaajan Bernd Schusterin polven.

Seuraavalla kaudella seurojen välinen eripura räjähti kuitenkin ilmiliekkeihin, kun joukkueet astelivat Camp Noun nurmelle alkusyksystä 1983. Bernd Schuster palautti kokemansa vääryyden läpi pelin kestäneillä kovilla otteilla, ja näistä turhautunut Goikoetxea maksoi takaisin joukkueen toiselle supertähdelle – katkaisten Diego Maradonan nilkan takaapäin tulleella tappotaklauksella.

18 ottelun pelikiellon saanut Goikoetxea on tämän jälkeen paremmin tunnettu lempinimellään Bilbaon teurastaja.

Maradonaton Barcelona, Real Madrid ja Athletic Bilbao kävivät yhden historian tiukimmista kolmen joukkueen mestaruustaistoista, joka lopulta päättyi bilbaolaisten juhliin. Ero katalaaneihin oli vain piste ja madridilaisten kanssa seura oli tasapisteissä, mutta se kruunattiin mestariksi keskinäisten ottelujen turvin.

Liigaa eniten ravisuttanut tapaus nähtiin kuitenkin vasta Copa del Reyn finaalissa, kun Athletic varmisti ensimmäisen tuplansa lähes 30 vuoteen kaatamalla Barcelonan 1–0. Ottelun lopussa pelin aikana useasti kaltoin kohdellulta Maradonalta meni kuuppa totaalisen nurin, ja hän vastasi Athleticin pelaajien provosointiin tavalla, joka synnytti täysimittaisin joukkotappelun. Argentiinalainen ei enää koskaan pelannut La Ligassa otteluakaan.

Vihasta ystävyydeksi

Vielä vuoden 1986 cupin välierissä joukkueiden kohtaaminen tulistui, kun riehaantunut yleisö ryntäsi Bilbaossa kentälle, pakottaen seuran maksamaan suuria sanktioita. 1990-luvulle tultaessa seurojen välinen viha kuitenkin laantui – osittain joukkueiden merkittävästä tasoerosta johtuen – ja 2000-luvun aikana seuroista on tullut käytännössä ystävällismieliset, molempien asettuessa Espanjan hallitusta vastaan vastaavalla agendalla, Barcelonan ajaessa Katalonian itsenäistymistä ja Bilbaon tehdessä samaa Baskimaalle.

Athletic onkin useasti esiintynyt julkisuudessa Baskimaan itsenäisyyden puolesta puhujana. Muun muassa kenraali Francon kuoleman jälkeen ensimmäinen Baskimaan lipun, Ikurriñan, julkinen esiintyminen nähtiin alueen paikallisottelussa Real Sociedadia vastaan 1976.

Baskimaan pääkaupungissa myös monet itsenäisyysliikkeen äärilaidan kannattajat ovat valjastaneet punavalkoiset itsenäisyysaatteiden viestimiskanavakseen.

Esimerkiksi järjestö nimeltä Herri Norte Taldea on virallisesti noin 200-henkinen Athleticin faniklubi, joka on kuitenkin ollut myös osallisena monessa väkivaltaisessa yhteenotossa ”äärioikeistolaisten” fanien kanssa. Myös seuran nykyinen presidentti on julkisesti maininnut haluavansa jonain päivänä nähdä Baskimaan oman joukkueen mukana virallisissa kilpailuissa.

Punavalkoiset… Vai sinivalkoiset?

Athletic Bilbao aloitti taipaleensa sinivalkoisissa peliasuissa. Tämä kuitenkin muuttui, kun vuonna 1909 Englannissa opiskelemassa ollut Juan Elorduy sai toimeksiannokseen ostaa ja tuoda seuralle Espanjaan 25 pelipaitaa. Mies ei kuitenkaan millään löytänyt väreihin sopivia peliasuja, ja niinpä hän matkasi Southamptonin satamaan tyhjin käsin ja murtuneena miehenä.

Matkalla hän kuitenkin sattumalta huomasi Southamptonin pelipaitoja, joiden hän heti tajusi sopivan Bilbaon kaupungin virallisiin väreihin. Nuori mies oli värimaailmaan niin tyytyväinen, että hän osti heti kasan paitoja, vei ne mukanaan Bilbaoon, ja sai myös johtoportaan niin tyytyväiseksi, että Athletic on siitä asti pelannut punaisessa ja valkoisessa.

Athletic Club pysyi kaksiväriselle paidalleen niin uskollisena, että se oli Euroopan viimeisiä seuroja, joiden paitaa ei sponsorin mainos korostanut. Tämä muuttui vasta 2011, kun rintamus sai ensimmäisen paitasponsorinsa logon. Itse asiassa vuodet 2001–2009 seura jopa itse valmisti paitansa, jolloin niissä ei esiintynyt edes ulkopuolisen paitavalmistajan logoa.

The post Lisää Athletic Bilbaosta: Vastakkainasettelu Barcelonan kanssa, Baskimaan itsenäisyys ja pelipaitahässäkkä appeared first on Byyri.

Ottelusta puhutaan jokaisessa paikallisessa kaupassa tai kuppilassa. El Gran Derbi on arvostettu ympäri Espanjaa, kenties vielä joskus ympäri maailmaa.

Lauantaina ollessani paikallisessa sevillalaisessa urheiluliikkeessä kysyin nuorelta myyjältä, kumpi kaupungin joukkueista on parempi, Real Betis vai Sevilla. 

Myyjä vastaa olevansa kaupungin vihervalkoisten eli Betisin puolella. Katsomme tiukasti toisiamme silmiin ja hän kysyy, kumman puolella itse olen. Reissuun lähdettäessä olin jo päättänyt lähteväni katsomaan ottelua Betisin näkökulmasta, sillä ottelu pelataan joukkueen kotistadionilla Benito Villamarinilla. 

En olisi voinut uskoa, että keskustelen hänen kanssaan seuraavat puolituntia alkeis-espanjallani pelkästään Real Betisistä. Kävimme läpi mitä on olla ”Betico” eli seuran kannattaja, miksi joukkue pelaa niin huonosti verrattaen varsin hyvään pelaajamateriaaliin, mikä on päävalmentaja Rubin tilanne ja jatkaako ikinuori Joaquin vielä ensi kaudella.

Skandinaavinen ulkonäköni herätti huomiota paikallisessa. Hän oli hämmentynyt, miksi suomalainen mies oli tullut katsomaan Sevillan derbyä.

Kysyin vielä ennen kuin jatkoin matkaani mikä on maailman paras paikallisottelu. Myyjän vastaus kuului näin:

– River Plate vastaan Boca Juniors on maailman paras derby. Sevillan derby tulee heti toisena. Saat saman vastauksen noin 90% ihmisiltä Espanjassa.” 

Tämä oikeastaan kiteyttää kaiken olennaisen. 

Tunteet pinnassa

El Gran Derbi on Espanjan paras paikallisottelu ja koko maailman tulisimpia derbyjä. Kaupungissa kaikki ihmiset hengittävät jomman kumman joukkueen ilmaa. Keskustelu derbystä alkaa siinä vaiheessa, kun selviää milloin ottelut tullaan kaupungissa pelaamaan, ja loppuu vasta muutaman viikon päästä otteluista. 

Paikallisten ihmisten mukaan tämän kertainen ottelu oli vähiten puhuttu mediassa pitkään aikaan, johtuen joukkueiden suuresta erosta sarjataulukossa. Sevilla kamppailee jälleen eurosijoista, kun taas kesällä kovia värväyksiä tehnyt Betis keikkuu putoamisviivan liepeillä.

Ottelutapahtuma oli silti ainutlaatuinen. Kaupungissa oli täysi härdelli päällä jo monta tuntia ennen ottelun alkua. Liikenne aivan jumissa, kymmeniä poliisiautoja ja ratsupoliiseja. 

Olin selvittänyt, mistä löytäisin Betisin fanijoukot ennen ottelua. Suuntasin kadulle, jossa Betisin ultrakannattajat eli ”Beticokset” elämöivät illan ottelua. Pommit paukkuivat ja vierasjoukkuetta alentavat kannatushuudot kaikuivat. Kannattajat ottivat minut hyvin vastaan, varmasti osittain siksi, että kaulaani komisti Betisin kaulahuivi. Heidän kaikesta toiminnastaan huomasi, kuinka tärkeässä osassa seura heidän elämässään ja sydämessään on.

Sevillan kannattajien tavoittaminen ottelupäivänä oli käytännössä mahdotonta. Aamupäivällä Sevillan kotistadionilla Ramon Sanchez Pizjuanilla ei ollut oikeastaan ketään. Illalla ennen ottelua stadionin läheisyydessä kysyin poliisilta, mistä voisin tavoittaa Sevillan kannattajia. Hän osoitti stadionin vieressä sijaitsevan suihkulähteen taakse. Mahdollisuudesta haastatella Sevillan kannattajia, hän vastasi kylmästi ”onnea matkaan”. Kun yritin suunnata kohti Sevilla-faneja, poliisit komensivat minut sivuun.

Tunnelma stadionilla oli huima. Ennen ottelua säväyttänyt valoshow Stereo Loven tahtiin kruunasi kaiken.

Sevilla on punainen

Itse ottelu oli lopulta punaisten juhlaa. 

Sevilla oli joukkueista selkeästi vahvempi ja pystyi olemaan alati vaarallinen läpi ottelun. Betis sen sijaan ei missään vaiheessa yltänyt parhaimpaansa. Joukkueen parhaat pelaajat kuten Nabil Fekir ja Sergio Canales väläyttelivät ajoittain. Lucas Ocamposin ja Luuk de Jongin maalit riittivät silti tekemään Sevillasta punaisen. Loren Moronin kauden kahdeksas osuma oli laiha lohtu.

Henkilökohtaisesti yksi koko ottelun hienoimmista hetki nähtiin, kun peliaikaa oli jäljellä noin puoli tuntia. Betis-legenda Joaquin kirmasi uransa 18. derbyyn LaLigassa. 38-vuotias sai jopa osalta Sevillan kannattajista suosionosoitukset. Ikäisekseen hyvin liikkuva laituri haastoi muutaman kerran tyylikkäästi, mutta hänkään ei voinut helpottaa Betisin tuskaa.

Ottelun päätyttyä Sevillan kannattajat jäivät vielä stadionille juhlimaan noin tunniksi, kun taas pettyneet Betis-fanit suuntasivat koteihinsa. Seuraavana aamuna olisi taas paluu arkeen töiden muodossa.

Tämän piti olla se ottelu, kun Betisin kausi kääntyy nousuun. Näin ei kuitenkaan käynyt ja köysi päävalmentaja Rubin kaulan ympärillä kiristyy.

Jo pelkästään Joaquinin vuoksi olisin suonut Sevillan olevan ”verdiblanca” eli vihreävalkoinen. Tappion myötä miehestä nimittäin tuli eniten LaLiga otteluita hävinnyt pelaaja sarjanhistoriassa. Tämä ei ole se ”kunnia”, jonka hänelle ottelun päätyttyä olisi suonut.

Betis pääsee yrittämään kunnianpalautusta Sevillaa vastaan maaliskuussa, mutta sitä ennen tuska kaupungin vihreällä puolella on kova. Se kuuluu asiaan.

El Gran Derbi on kaikkea, mitä futisottelulta ja tapahtumalta voi toivoa.

The post Tien päällä: El Gran Derbi jakaa Sevillan viher- ja punavalkoisiin appeared first on Byyri.

Seuran kotistadion, Ipurua, on todella sympaattinen kokonaisuus. 7 000 hengen stadion on Euroopan top-5-liigojen pienin, eivätkä Eibarin ottelut ole silti yleensä loppuunmyytyjä.

Joukkueella on silti kuitenkin varsin uskollinen ja suuri kannattajaporukka, Eskozia la Brava, jonka vapaamuotoinen suomennus on urhea Skotlanti. Tarinan mukaan kannattajaporukka nimettiin, kun eibarilaisryhmä katsoi Skotlannin rugbyottelua. Skotlanti hävisi ottelun selkein lukemin, mutta katsomossa kannustettiin omia ylpeästi loppuun asti. Tätä urheutta seuran kannattajat totesivat tarvittavan sekä pelikentillä että katsomoissa.

Terceran perinneseura

Eibar perustettiin vuonna 1940, mutta seuran toiminta oli säännöllisen epäsäännöllistä, kunnes kaudelle 1943-1944 seura ”täysipäiväistyi”. Tuona kautena tapahtui toinen seuran historiaa muovannut tapahtuma. Baskiseura ei eräänä pelipäivänä löytänyt joukkueelleen pelipaitoja, joten pelaajat joutuivat tyytymään paikallisen jalkapalloliiton tarjoamiin peliasuihin. Ne oli lahjoittanut Barcelona, ja kaksi ”blaugranaa” ovat olleet lämpimissä väleissä tästä hetkestä lähtien. Tarkemmin sanottuna Eibarin värit ovat sininen ja karmiininpunainen, ja seurasta käytetään nimitystä azulgranas.

Tercera Division muodostui eibarilaisille todella tutuksi vuosien varrella. Seura vietti käytännössä 1950-luvulta 1970-luvulle Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla, käväisten välillä Segundassa.

1970-luvun lopulla alkoi vaikuttaa siltä, että tämä pienestä ja karusta kotoisin oleva pikkuseura oli löytänyt oman sarjaportaansa – 4. sarjaportaaksi muuttuneen Terceran. Mikään seurassa ei viitannut, että se muodostaisi yhden espanjalaisen jalkapallon sympaattisimmista tuhkimotarinoista.

Pikku hiljaa seuran tulokset vakiintuivat: vuonna 1989 Eibar nousi jo Segundaan. Tästä hetkestä eteenpäin Eibar, paria putoamista lukuun ottamatta, vietti aikansa Segundassa, kunnes vuonna 2014 ihme tapahtui: Eibar voitti Segundan, ja nousi sensaatiomaisesti La Ligaan.

Jose saapuu seuraan

Seurahistorian ensimmäinen kausi oli kaikkea muuta kuin ikimuistoisen ihana, ja seura onnistui säilymään lopulta vasta kun sarjan 13:nneksi sijoittunut Elche tiputettiin Segundaan taloudellisista syistä. Eibarin heikko kausi oli lopulta suuri siunaus, sillä seuraavalle kaudelle lähdettiin uuden valmentajan, José Luis Mendilibarin, johdolla.

Jose toikin miltei välittömästi upeita tuloksia, ja debyyttikaudellaan hän luotsasi joukkueen 14. sijalle. Seuraavalla kaudella sijoitus oli jo 10., minkä jälkeen joukkue yllätti kaikki uudelleen sijoittumalla upeasti yhdeksänneksi.

Nämä tulokset toivat paitsi rahaa seuran kassaan, myös uskoa Eibarin mahdollisuuksiin säilyä liigassa. Tämä näkyi esimerkiksi Ipuruan stadionremontissa: aiemmin seurajohto ei ollut uskaltanut remontoida stadionia, sillä he uskoivat Eibarin tippuvan pian sarjaporrasta alaspäin.

2018-2019-kausi oli Mendilibarin heikoin, mutta Eibar sijoittui kuitenkin kunnioittavasti sijalle 12. Kuluvalla kaudella, kirjoitushetkellä, Eibar on 15., mutta on kohdannut sarjan suurista joukkueista kaikki.

Fanien omistama seura

Eibar on siitä harvinainen pikkuseura, että sen talous on aina ollut loistavasti hoidettu. Velkaa seuralla ei ole ollut käytännössä koskaan.

Tämä ei kuitenkaan ole johtanut vauhtisokeuteen, vaan joukkueen rakennus on hoidettu aina kollektiivi edellä. Eibar olisi luultavasti voinut houkutella yksilöinä nykyistä parempia pelaajia, joista tunnetuimmat lienevät yhden kauden ihme Borja Baston ja Real Madridissakin pyörähtänyt Pedro Leon, mutta tälle ei ole ollut mitään syytä: Josen pelitavassa yksilöt eivät pääsisi loistamaan, vaan kollektiivinen pelitapa on tärkein.

Seura oli omalla tavallaan edelläkävijä, sillä vuonna 2014 Eibar julisti seuran tarjoavan osakkeitaan avoimeen myyntiin. Tämä Defiende al Eibar osoittautui suureksi menestykseksi, ja heinäkuussa osakkeet olivat jo myytyjä. Kampanja sai todella suurta tukea espanjalaispelaajilta, ja muun muassa Xabi Alonso osoitti tukensa osakemyynnille.

Tuhkimotarina

Vaikka Eibar ei todennäköisesti tule koskaan voittamaan mitään suurta, on joukkue ansainnut paikkansa sympaattisuudellaan. Paikalliset suhtautuvat seuraan intohimoisesti,ja suurella rakkaudella. Seuraa voisi kuvata tietyllä tavalla Espanjan Leicester Cityksi tai oikeastaan kuvaavammin Sassuoloksi. Budjetin ja resurssien ylärajoissa pelaamalla on mahdollista luoda omanlaistaan menestystarinaa.

Eibar ei välttämättä ole suurseura, mutta historia kaikkinensa osoittaa, että suuri seura on kyseessä.

LaLiga: Eibar – Alaves 24. marraskuuta klo 17.00 C More

The post Espanjalaisfutiksen outolintu SD Eibar ei ole suurseura vaan suuri seura appeared first on Byyri.

Näiden kahden ryhmän aktiivisuudesta johtuen Bilbaossa pelataan vieläkin pääsarjajalkapalloa. Englantilaisittain kirjoitettu Athletic Bilbao sai syntynsä, kun englantilaisten työläisten perustama Bilbao Football Club ja saarivaltiossa lajiin ihastuneiden opiskelijoiden alulle laittama Athletic Club fuusioituivat yhdeksi seuraksi vuonna 1903. Baskimaan suurimman seuran synnystä voimmekin kiittää siis lähes yksinomaan englantilaisten lähes pakkomielistä asennetta lajia kohtaan.

Lempinimellä Los Leones kulkeva seura on historialtaan mielenkiintoinen, sillä se on yksi La Ligan perustajista ja Real Madridin sekä Barcelonan ohella ainoa seura, joka ei ole koskaan pudonnut pääsarjasta alemmalle sarjatasolle. Saavutus, joka on lähes käsittämätön, kun tiedetään, kuinka suppeasta materiaalista vain Baskimaalla kasvaneisiin pelaajiin luottava seura pelaajansa ammentaa. Baskiseura on myös (Osasunan, Real Madridin ja Barcelonan ohella) yksi Espanjan neljästä liigajoukkueesta, jotka ovat jäsentensä omistamia, eivätkä yksityisiä yrityksiä.

Kahdeksan kertaa Espanjan pääsarjan voittanut seura on tosiaan koko Euroopan mittakaavassa uniikki, sillä se on 1900-luvun alusta asti antanut vain Baskimaalla syntyneiden tai myöhemmin myös alueella kasvaneiden ja jalkapallo-oppinsa saaneiden pelaajien pelata edustusjoukkueessaan. Niinpä Athletic Bilbaon kaikki pelaajat tulevat hyvin rajatulta alueelta Pohjois-Espanjasta tai Etelä-Ranskasta. Con cantera y afición, no hace falta importación – kotiseudulla kasvaneilla pelaajilla ja paikallisten tuelle et tarvitse ulkomaalaisia. Jokseenkin hullunkurisesti sama sääntö ei kuitenkaan päde valmennusportaaseen, ja seurassa onkin nähty useita muualta tulleita valmentajia ohjaamassa baskipelaajia.

Menestyksekäs alku

Alkuaikojen tähtipelaajansa Rafael Moreno Aranzadin – jonka lempinimeä, Pichichi, Espanjan liigan parhaan maalintekijän palkinto edelleen kantaa – johdolla Athletic aloitti taipaleensa niin Copa del Reyssa kuin 1928 perustetussa La Ligassa mahtavasti.  Vuosien 1906 ja 1916 välillä kaappiin kertyi kaikkiaan seitsemän cupin mestaruutta – joskin yksi nykyajalle kenties hieman epätyypillisesti, kun vastustajajoukkue ei koskaan saapunut finaaliin paikalle.

La Ligan alettua seura naarasi 1930 ja 1931 peräkkäiset tuplamestaruudet englantilaisen valmentajan Fred Pertlandin johdolla. Pertland suosi siihen aikaan vallankumouksellista tapaa pelata jalkapalloa lyhyin syötöin, joka on jättänyt syvät jäljet bilbaolaiseen ja espanjalaiseen jalkapalloon. Vielä 1936 Bilbaossa nostettiin mestaruuspokaalia edelleen englantilaisen valmentajan – tällä kertaa William Garbuttin – alaisuudessa, mutta tämän jälkeen syttynyt sisällissota pysäytti jalkapallon peluun kuten muunkin espanjalaisen yhteiskunnan. Garbutt pakeni sotaa Italiaan, josta hänet ajettiin maanpakoon fasistipuolueen toimesta.  Tarina ei kerro, olivatko syynä juurikin jalkapalloilulliset erimielisyydet.   

Francon aika – näin sen koimme

Mitä tahansa espanjalaista käsiteltäessä on vaikea välttyä ottamasta Fransisco Francoa puheeksi, niin laaja-alaisesti diktaattori vaikutti yhteiskuntaan urheilua myöden. Sisällissodan myötä maan johtoon noussut sotilasjuntta kielsi kaikkien ulkomaalaisten nimien käytön urheiluseurojen yhteydessä, joten myös Athletic Bilbao muuttui pakotettuna muotoon Atlético Bilbao. Alku uudella nimellä sai kuitenkin iloisen käänteen, kun hyökkääjä Telmo Zarra debytoi seuran väreissä. Seuraavan 13 kauden aikana baski iski yhteensä 294 maalia bilbaolaisille, ja hänen yhden kauden maaliennätyksensä (38 kaappia 1950-51) rikottiin vasta muuan Cristiano Ronaldon toimesta 60 vuotta myöhemmin. 

1940- ja 50-luvuilla Atléticoksi muuntunut seura jatkoi kohtalaisen menestyksen tiellä, mutta 1960-luvulle tultaessa suurseurat Real Madrid ja Barcelona alkoivat mennä menojaan – pitkälti johtuen siitä, että ne oppivat  kierrättämään liigan kolmen ulkomaalaispelaajan kiintiötä myöntämällä kaksoiskansalaisuuksia pelaajilleen. Parin cup-voiton lisäksi seuraavat kaksi vuosikymmentä eivät bilbaolaisille juuri lohtua tarjonneet.

1970- ja 1980-luvun taite oli bilbaolaisille kuitenkin käänteentekevä, niin pelillisesti kuin symbolisestikin. Kenraali Francon kuoltua seura uskalsi palata alkuperäiseen nimitykseensä Athletic Bilbaoksi, ja samalla kuin taikaiskusta otteet kentällä palasivat kunnian vuosien tasolle. Jo 1977 seura selviytyi UEFA cupin finaaliin. Se oli kuitenkin vain esimakua tulevasta, vuonna 1981 alkaneesta Javier Clementen aikakaudesta.

Hurja 1980-luku, cup-finaaleja ja hullu argentiinalainen

Clemente palautti seuran voittojen tielle 26 vuoden tauon jälkeen, johdattaen jokaisella kaudellaan seuran neljän sakkiin ja kahdesti La Ligan voittoon. Kenties paremmin yksi kaikkien aikojen baskijoukkueista tuli kuitenkin tunnetuksi aggressiivisesta pelityylistään, joka kärjistyi 1980-väkivaltaisissa yhteenotoissa Barcelonan kanssa.

1990-luvulla seura oli pakotettu höllentämään pelaajia koskevia säädöksiään, ja siitä lähtien Athleticia onkin saanut edustaa, jos on kasvanut ja saanut jalkapallo-oppinsa Baskimaalla, eikä syntyperää ole enää pidetty ehdottomana kriteerinä. Myös muiden Baskimaan akatemioiden kasvattien annettiin edustaa seuran edustusjoukkuetta, mikä johti muutamien legendaaristen pelaajien, kuten Joseba Etxeberrian, siirtymiseen joukkueeseen. Kevennetyistä rajoituksista huolimatta seura ei ole onnistunut nousemaan historiansa edellyttämälle asemalle uudella vuosituhannella. Vasta kuluva vuosikymmen sytytti valon Athletic-fanien tunnelissa, kun seuran presidentiksi noussut Jose Urrutia alkoi panostaa seuran junioritoimintaan – jonka helminä edustusjoukkueeseen ovat nousseet muun muassa Javier Martinez, Markel Susaeta, Fernando Llorente sekä Iker Muniain – ja toi valmentajaksi hullun argentiinalaisen, Marcelo Bielsan.

Vuonna 2011 kaupunkiin tullut Bielsa vähemmän yllättäen romutti ensi töikseen pelaajille tutun tavan pelata jalkapalloa ajaakseen oman, ehdottoman systeeminsä sisään. Hapuileva alkukausi johdattikin seuran keskinkertaiseen liigasesonkiin. Kun Bielsan pelijärjestelmä alkoi toimia, oli se kuitenkin menoa – Athletic ylsi niin Copa del Reyn kuin Eurooppa-liigankin finaaliin, toki pettyen molemmissa otteluissa.

Hyvän kauden myötä seuran pelaajat olivat kuitenkin kovaa valuuttaa siirtomarkkinoilla, eikä Bielsa onnistunut löytämään seuran politiikan täyttäviä korvaajia, jolloin seuraava kausi sujui vaatimattomasti. Bielsan siirryttyä pois managerin pallilta tuli muuan Ernesto Valverde toiselle stintilleen baskien peräsimeen – ja onnistui täydentämään perimäänsä ryhmää esimerkiksi Aymeric Laporten, Aritz Adurizin ja Ander Herreran kaltaisilla helmillä. Seura ylsikin heti liigassa neljänneksi ja tätä kautta Mestarien liigaan, minkä lisäksi kevät 2015 näytti päivänvalon Athleticin kolmannelle esiintymiselle Copa del Reyn finaalissa tällä vuosituhannella.

Tuloksen oli kolmatta kertaa tappio Barcelonalle. Seura oli kuitenkin herätetty pitkiltä päiväuniltaan, ja kauden 2015-16 alussa Eurooppa hätkähti, kun Athletic Bilbao murskasi Barcelonan Espanjan super cupin finaalissa, ansaiten ensimmäisen pokaalinsa yli 30 vuoteen.

Viime ajat Athletic on juuttunut taistelemaan europakoista liigan ylemmässä keskikastissa, mutta harvinaislaatuisen seuran tulevaisuus näyttää jälleen olevan tukevalla pohjalla.

Athletic Club – Levante sunnuntaina 10.11. kello 15.00, C More

The post Katsaus Athletic Bilbaon historiaan – vain paikallisilla pelaajilla maailmanmaineeseen appeared first on Byyri.

Granada Club de Fútbol perustettiin vuonna 1931 Julio Lopez Fernandezin toimesta, ja vain kymmenen vuotta joukkueen perustamisen jälkeen Granada CF oli tehnyt lähes mahdottoman ja saavuttanut Espanjan korkeimman sarjatason, La Ligan. Joukkue vakiinnuttikin pian itsensä perinteisenä hissijoukkueena palloillen La Ligan ja Segunda Divisiónin välillä tiuhaa tahtia.

1980-luvun vaihteessa asiat alkoivat kuitenkin suistua punavalkoisten käsistä – tai tässä tapauksessa jaloista – kun jo niin tutuksi tullut nousuhissi joutui vapaapudotukseen ja vuonna 2001 romahti pelättyyn Tercera Divisióniin, Espanjan neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle.

VAUHTIA ITALIASTA

Suuntaa etsittiin usean vuoden ajan, ja joukkue onnistuikin korpivaelluksensa aikana hinaamaan itsensä takaisin Segunda División B:hen, Espanjan kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle.

Suurin muutos tapahtui kuitenkin vuonna 2009, kun italialainen liikemies ja Italian pääsarjatasolla palloilevan Udinese Calcion omistaja Giampaolo Pozzo osti joukkueen. Tämä oli paras asia mitä Nazaríesille (lempinimi juontaa juurensa Espanjan viimeiseen muslimidynastiaan, joka hallitsi Granadan emiraattia vuosina 1238–1492) oli tapahtunut pitkään aikaan, sillä tämä mahdollisti yhteistyön Udinesen ja Granadan välillä.

Pelaajat, jotka eivät mahtuneet Udinesen rosteriin, lainattiin Granadaan antamaan joukkueelle tarvittavan lisäboostin nousun tavoittelemista varten.

Seuraavan kahden kauden aikana joukkueen vahvuuteen italialaisjoukkueesta liittyivät muun muassa Odion Ighalo, Guilherme Siqueira, Dani Benitez, Allan Nyom, Fabián Orellana, Alexandre Geijo ja Mikel Rico (ja jos joku nyt miettii, että onpa tuossa paljon Watfordista tuttuja pelaajia, niin se puolestaan johtuu siitä, että vuonna 2012 samainen Pozzo osti lontoolaisjoukkueen ja antoi sen poikansa johdettavaksi). Joukkueen valmentajaksi nimitettiin Fabri González, joka ymmärsi kymmenien vuosien kokemuksella mitä Espanjan alemmilla sarjatasoilla tarvitaan menestymiseen.

Ensimmäinen nousu tapahtui kauden 2009–2010 päätteeksi, kun Granada voitti oman ryhmänsä ja varmisti paikkansa nousukarsintaan, jossa Alcorcón kaatui kahden osaottelun jälkeen numeroin 2-1. Seuraavalla kaudella, Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Granada sijoittui viidenneksi, mikä kuitenkin riitti varmistamaan paikan nousukarsinnoista. Tällä kertaan vastaan asettuivat Celte de Vigo ja Elche, josta ensimmäinen kaatui rangaistuspotkuilla ja toinen vierasmaalisäännöllä. Ratkaisevan maalin teki Udinesesta lainattu Odion Ighalo.

35 vuoden odotus oli päättynyt, Granada CF oli taas La Ligassa.

Granadan stadionina vuodesta 1995 toiminutta 16 200-paikkaista Estadio Nuevo Los Cármenesia laajennettiin saman tien noin 6 000 paikalla. Nykyään Los Cármenes vetää yli 22 000 katsojaa.

Seuraavan viiden kauden ajan joukkue yritti vakiinnuttaa paikkaansa pääsarjatasolla. Sijoitukset olivat yleensä välillä 15–17, mutta Granada onnistui välttämään karsiutumisen aina niukasti.

Tony Adams ja verkkarit

Saavuin itse opiskeluiden perässä Granadaan kaudella 2016–2017, ja silloin Nazaríesien paletti olikin aivan sekaisin. Muistan jossain kohtaa rajallisella espanjan taidollani udelleeni taksikuskilta, että miten paikallinen jalkapallojoukkue oli tällä kaudella pärjännyt. ‘’No bueno’’, taisi tulla vastauksena.

Kun jossain vaiheessa pääsin itse seuraamaan joukkueen otteita Los Cármenesille, oli näky vähintäänkin surkuhupaisa. Joukkueen aloituskokoonpanossa oli usein 11 eri kansalaisuutta ja vaihtopenkin päästä löytyi Arsenal-legenda Tony Adams verkkareissaan.

Tony Adams ja Granada CF olivatkin aikamoinen ‘’match made in hell’’. Adamsin viimeisin valmennuspesti oli vuodelta 2011 Azerbaidzanin liigasta, ja siellä saavutetut tulokset olivat vähemmän kuin mairittelevia. On kuitenkin todettava, että ennen kuin Adams hyväksyi Granada-pestin, oli joukkueen peli täysin vailla punaista lankaa, joten ihannetilanne kyseessä ei todellakaan ollut.

Adams hävisi lopulta seitsemästä pelistään kaikki ja saikin kauden päätteeksi kenkää. Kun tiedustelin asiaa hyvältä ystävältäni Paulo Chichonilta, joka on todellinen La Liga-ekspertti ja juontaa Tanskan suosituinta Real Madrid-podcastia, hän sanoi: ”Tony Adams on legenda ja oli uskomaton Arsenalissa, mutta uskon, että hän oli hieman naiivi ottaessaan vastaan Granada-pestin. Hän oli aikaisemmin työskennellyt neuvonantajan roolissa ja uskon, että se on paljon sopivampi rooli hänelle. Ehkä tulevaisuudessa hän voi kehittyä päävalmentajana, mutta Granada CF olisi kaudella 2016–2017 tarvinnut jonkun todella erityisen valmentajan pelastamaan heidän sotkustaan.”

Joka tapauksessa kahdeksan vuoden tauon jälkeen Granada löysi itsensä taas Segunda Divisiónista.

Jos mietitte, kuinka raskaasti liikemies Pozzo otti Granadan karsiutumisen, niin huoli pois! Pozzo oli nimittäin ennen kautta ehtinyt myymään joukkueen kiinalaisomistukseen ja tehnyt sievoisen voiton (olihan joukkue hänen omistuksen aikana noussut kolmossarjajoukkueesta pääsarjajoukkueeksi). Kuvittelen italialaismiljonäärin nauttimassa punaviiniä Pohjois-Italian viinitarhassaan karsiutumisen varmistumisen hetkellä.

Kiinalainen dynastia

Kaudella 2017–2018 Granada aloitti uuden nousuprojektinsa kiinalaisomistuksen alla. Ensimmäinen kausi kakkossarjassa sujui mollivoittoisesti, mutta seuraavalla kaudella alkoi tapahtua. Joukkue nimitti valmentajakseen Diego Martínezin, jolla oli aikaisempaa kokemusta andalusialaisesta jalkapallosta Motril- ja Sevilla-pestien myötä.

Tällä kertaa punavalkoinen joukkue rakennettiin espanjalaisen talentin ympärille. Joko pelaajia haalittiin seuran omista reserveistä tai lainattiin La Liga-joukkueista. Rahaa ei nimeksikään käytetty. Palkkojakin joukkue maksoi vasta viidenneksi eniten koko Segunda Divisiónista. Strategia oli menestys, sillä punavalkoiset onnistuivatkin varmistamaan suoran nousun sijoittuen toiseksi. La Liga kutsui jälleen.

Tällä kaudella Nazarésien tilanne onkin ollut parempi kuin ehkä koskaan ennen. Seuralla on selkeä rakenne ja pelifilosofia. Valmentajana on nousukaudelta tuttu Diego Martínez, ja taloudellisesti seura on erittäin elinvoimainen.

Pelaajia on hankittu hyvin maltillisesti, sillä yhteensä joukkue käytti siirtoihin ainoastaan €7,25 miljoonaa, joka kalpenee vaikkapa FC Barcelonan €255 miljoonan rinnalla. Pienestä budjetistaan huolimatta Granada on aloittanut kautensa todella vahvasti. Tämän artikkelin kirjoittamisen hetkellä seura on liigassa toisena, vain pisteen päässä Real Madridista, ja viidennellä pelikierroksella kaatui juuri se €255 miljoonaa siirtoihin käyttänyt katalonialaisjätti.

Keitä pitää silmällä?

Asiantuntijaystäväni nostaa esille muutaman punavalkoisen pelaajan, jota kannattaa erityisesti tarkkailla kauden mittaan.

”Minä pidän erityisesti Venezuelan jätkistä Yangel Herrerasta ja Darwin Machísista. Herrera on kehittyvä box-to-box keskikenttäpelaaja, joka teki hiljattain uskomattoman hienon maalin, ja Machís on juonikas laituri. Roberto Soldado on seuran suurin satsaus tällä kaudella. Hän on pelaaja, joka pystyy aiheuttamaan vaikeuksia parhaimmillekin puolustuksille.”

Yangel Herrera on 21-vuotias lainapelaaja Manchester Citystä, ja nuorellemiehelle on sadellut ylitsevuotavia kehuja David Villalta ja Patrick Vieiralta. Puolustavan keskikenttäpelaajan uskotaan tulevaisuudessa kehittyvän maailman huipulle. Darwin Machís on puolestaan 26-vuotias lainapelaaja Udinesesta. Hänen tulevaisuus ei ehkä ole niin valoisa kuin Herreralla, mutta hyvällä pallonkäsittelyllään Machís pystyy haastamaan kenet vaan.

Roberto Soldado on 34-vuotias veteraanipelaaja, jolla on kokemusta esimerkiksi Real Madridista, Tottenham Hotspursista, Villarrealista ja Fenerbahçesta. Soldado on tunnettu hyvästä syöttötaidostaan ja onkin alkukauden aikana päässyt väläyttelemään osaamistaan kolmen maaliin johtaneen syötön merkeissä. Soldado on myös erinomainen pallon suojaaja, joka tekee tunnollisesti hommia myös puolustussuuntaan.

Kuka olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että Granada CF tulee palloilemaan Espanjan korkeimmalla sarjatasolla haastaen kaikista suurimmat?

Ei hirveän moni. Granadan nousu on ollut hyvä esimerkki siitä, mitä systemaattisella rakennustyöllä pystytään saavuttamaan. Tercera División on enää pelkkä kaukainen muisto.

‘’Vamos mi Granada, vamos campeón’’.

LaLiga: Real Madrid – Granada 5. lokakuuta klo 17.00 C More

The post Tercera División, Udinese ja kiinalainen raha – Granada CF:n värikäs polku appeared first on Byyri.

Diego Simeone, joka kasvoi Buenos Airesissa, Palermon kaupunginosassa, kasvatettiin kovaan työntekoon jo nuorena. Hänen äitinsä oli kampaaja ja isä amatöörijalkapalloilija, josta lopulta tuli myyntimies. Hänen molemmat vanhempansa olivat kovia työntekijöitä. Tämä ominaisuus tarttui pikku Diegoon jo geenien mukana.

”He opettivat minulle arvoja, arvostusta, järjestystä ja muita asioita, jotka ovat auttaneet minua elämässä. Tuohon kuuluu myös kestävyyteni kentällä. He olivat todella jaloja.”  

Diego Simeone kunnioitti aina isäänsä sekä kuunteli hänen neuvojaan, oli sitten kyse elämästä tai jalkapallosta.

Rakkikoirasta taktiikkaneroksi

Peliurallaan Simeone oli niin sanottu ”rakkikoira”, pelaaja, jonka jokainen joukkue tarvitsee. Pelaaja, jota omat rakastavat ja vastustajat vihaavat.

”Hän ei ollut erityisen nopea, hän ei ollut teknisesti erityisen hyvä, mutta hän oli Diego Simeone.”

Näin puhui Simeonen entinen valmentaja Radomir Antic. Hänen kommenttinsa kuvastaa Simeonea parhaiten. Hän oli omanlaisensa ihminen, persoona, pelaaja.

Hänen pelitapansa raastaa, repiä, ärsyttää, provosoida sekä halu voittaa otteluita ovat säilyneet hänen mukanaan aina valmentajaksi asti. Hänen kilpailullisuutensa on tehnyt hänestä sen, mitä hän on tänä päivänä.

Valmennusuransa Simeone aloitti kotimaansa Racing Clubissa, jonka jälkeen hän valmensi Argentiinassa vielä seuraavat neljä vuotta eri seuroissa.

Vuonna 2011 Simeone siirtyi Catanian peräsimeen Italiaan, jonka jälkeen hän siirtyi Espanjaan Atletico Madridin valmentajaksi. Espanjassa Simeonesta muodostui se, mitä hän on tänä päivänä – taktinen nero.

Jalkapallokapinallinen

Simeonen valmentajaura Atletico Madridissa on tarjonnut paljon. Kohuja, menestystä ja jalkapallon taktista taidetta. Häntä voidaankin kutsua monessa suhteessa jalkapallokapinalliseksi. Hän on valmentaja, joka rikkoo nykypäivän yleistä ajatusmaailmaa siitä, kuinka pallonhallinta sekä näyttävä hyökkäysvoittoinen jalkapallo ovat ainoa oikea tapa voittaa pelejä.

Diego Simeone on todistanut, ettei aina tarvitse sopia muottiin. Hänen pelitapansa Atleticossa on puolustusvoittoinen ja yksilöiden sijaan joukkuepeliin keskittyvä. Hänen joukkueensa pelaajat ovat äärimmäisen kurinalaisia sekä taktisesti lahjakkaita. Itsekkäitä pelaajia ei hänen joukkueestaan löydy.

”Pidän kapinallisista, pelaajista, joiden kanssa työskenteleminen on kaikista vaikeinta, koska se on haaste muuttaa heidän ajatusmaailmaansa, jotta he pystyisivät kasvamaan elämässä. Kentällä pelaajat käyttäytyvät täysin samoin kuin elämässä. Itsekäs pelaaja ja antelias pelaaja ovat samanlaisia kentällä ja sen ulkopuolella.”

Tämän kauden Atletico on ollut kuitenkin argentiinalaisen alaisuudessa ollut poikkeuksellinen. Se on luottanut poikkeuksellisesti hyökkäysvoittoisempaan peliin, joka on näkynyt myös uudessa pelaajistossa.

Tärkeiden pelien tullen Simeonen kuitenkin uskotaan palaavan vanhaan pelitapaansa takaisin.

Mihin koira karvoistaan pääsisi? Tämä pätee Simeonen kohdalla.

LaLiga: Atlético Madrid – Real Madrid 28. syyskuuta klo 22.00 C More

[embedyt] https://www.youtube.com/watch?v=sFo4qMMnbCE[/embedyt]

The post Atlético Madridin valmentaja Diego Simeone on kapinallinen, joka sotii nykyjalkapallon normeja vastaan appeared first on Byyri.

Pelaajia ja katsojia ympäri maailman

Sadat miljoonat jalkapallofanit kerääntyvät lauantaina katsomaan kauden toista liigakoitosta Los Blancosin ja Blaugranan välillä. Ottelusta voidaan puhua koko maailman pelinä, sillä pelaajia joukkueiden kesken on peräti 16:sta eri maasta ja neljästä maanosasta.

Espanja on parhaiten edustettuna Real Madridin 12:n ja Barcelonan kuuden pelaajan voimin. Ranska ja Brasilia erottuvat seuraavina tilastoissa edukseen, sillä molemmista maista on yhteensä seitsemän pelimiestä joukkueiden riveissä.

Lopuista kansallisuuksista löytyy mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä. Molemmilla joukkueilla on kroatialainen keskikentän keskustan pelaaja (Modrić & Rakitić), alisuorittaneet belgialaiset (Courtois & Vermaelen) ja saksalaiset luottoratsut (Kroos & ter Stegen). Kauden ensimmäisessä koitoksessa loistivat eteläamerikkalaiset, jotka viimeistelivät kaikki ottelun kuusi maalia, mutta kenties lauantaina nähdään eurooppalaisia maalintekijöitä.

Kokoonpanolistojen lukuisat kansallisuudet lisäävät entisestään kiinnostusta myös katsojien keskuudessa, ympäri maailman.

Belgiassa, Luxemburgissa, Puolassa, Tšekissä ja Slovakiassa ottelua voi seurata elokuvateattereiden valkokankaalta, ja Intiassa puolestaan ilmaiseksi näkyvää klassikkoa varten asennetaan tv-ruutuja maan isoimpiin kaupunkeihin.

Moskovassa El Clásicon yhteyteen järjestetyssä matsi-illassa yleisöä viihdyttää La Ligan legenda Aleksandr Mostovoi, kun taas Patrick Kluivert, Gaizka Mendieta ja Fernando Morientes liittyvät yleisön joukkoon Houstonissa ja Los Angelesissa.

Kenties Jari Litmanenkin nähdään vielä joku päivä seuraamassa ottelua suomalaisten La Ligan ystävien kanssa.

Kroos ja Rakitić luottavaisin mielin taistoon

Tulevan ja niin monen muun El Clásicon ratkaisu nähdään todennäköisesti keskikentän herruudessa. Toni Kroosin ja Ivan Rakitićin harteilla lepää suuri vastuu.

Molemmat pelaajat vaikuttavat rennoilta La Ligan haastattelussa. Suuremmat paineet ovat Kroosin Real Madridilla, sillä liigaa johtava Barcelona on jo yhdeksän pisteen karkumatkalla, ja myös paikallisvastustaja Atlético Madridin kahden pisteen etumatka täytyisi kuroa umpeen.

– Meillä oli vaikea ja hieman epäonninen lähtö kauteen Julen Lopeteguin alaisuudessa. Monet pelaajat olivat mukana MM-kisoissa, joka vaikutti kauteen valmistautumiseen. Tulokset olivat heikkoja, mutta pelaajat eivät myöskään olleet aivan täydessä vireessä, Kroos avaa.

Santiago Solarin otettua vetovastuun tulokset ovat parantuneet ja myös Kroosin oma peli on näyttänyt paremmalta.

– Solari oli itsekin pelaajaurallaan keskikeskenttäpelaaja, joten hän voi samaistua tiettyihin keskikentällä tapahtuviin asioihin ja auttaa tällöin astetta paremmin. Viime kuukausina monet pienet asiat ovat parantuneet ja jälleen kerran olemme mukana taistelemassa useammasta pokaalista, mikä on erinomainen merkki. Olen varma, että tulemme saamaan lauantaina tarvittavat paikat voittoon, ja meidän on yksinkertaisesti hyödynnettävä ne, Kroos summaa.

Barcelonan keskikentällä syöttöjä 92,2% tarkkuudella tällä kaudella viljellyt Ivan Rakitić tiedostaa ottelun suuren latauksen, mutta ei aristele Real Madridin kohtaamista.

– Moni katsoja varmasti toivoo ja odottaa runsasmaalista ottelua, mutta se ei ole meille pelaajille tärkeintä. Meille tärkeintä on mennä Madridiin, osoittaa suuruutemme ja yrittää nauttia ottelusta niin paljon kuin se on mahdollista. Madridissa pelaaminen on aina erityistä, stadion on todella hieno ja onhan kyseessä maailman suurin ottelu!

Lauantaina kentällä nähdään kroatialaisväriä molemmilla puolilla, kun maailman parhaaksi pelaajaksi valittu, Rakitićin hyvä ystävä, Luka Modrić yrittää saada pidemmän korren keskikentän taistelussa.

– Välimme ovat erinomaiset. Olemme pelanneet 12 vuotta maajoukkueessa ja miltei seitsemän vuoden ajan samassa sarjassa. Olen onnellinen Lukan onnistumisista, mutta en niinkään välitä hänen joukkueensa menestymisestä. Molemmat yritämme vain tehdä parhaamme joukkueidemme eteen, ja kantaa Kroatian lippua korkealla, sillä maailman kahdessa suurimmassa seurassa pelaaminen on merkittävä asia Kroatian kaltaiselle maalle, Rakitić avaa.

Barcelonan merkittävästä piste-erosta huolimatta ei joukkue aio lähteä Santiago Bernabéulle peruuttelemaan.

– Totta kai lähdemme Madridiin hakemaan voittoa, Rakitić vannoo.

Pelaajat muistelevat klassikkoa

El Clásicon merkityksestä saa parhaimman kuvan kuuntelemalla pelaajia, jotka ovat sen kokeneet. Alla olevista videoista voi aistia tunteiden kirjon ja unohtumattoman kokemuksen, jonka ottelu pelaajiin jättää.

Fernando Morientes  1997–2005 Real Madrid

Gaizka Mendieta  2002–2003 FC Barcelona

Patrick Kluivert 1998–2004 FC Barcelona

Júlio Baptista 2005–2008 Real Madrid

Christian Karembeu 1997–2000 Real Madrid

Carles Puyol 1999–2014 FC Barcelona

El Clásico, Real Madrid – FC Barcelona lauantaina 2.3. kello 21:45.

The post El Clásico vyöryy ruutuihin lauantaina – ”Madridissa pelaaminen on aina erityistä” appeared first on Byyri.

Itse huomasin Jussi Vatasen Instagram-tililtä mainoksen Pelipäivä-ohjelmasta. Missään muualla en ollut törmännyt tähän ohjelmaan ennakkoon, joten tieto ohjelmasta on saattanut mennä muiltakin ohi. Vatanen on minulle tuttu lähinnä Kimmo- ja Downshiftaajat -sarjoista, sekä tietenkin Putouksesta ja Tuntemattomasta Sotilaasta.

Jostain on kuitenkin jäänyt käsitys, että Vatanen olisi jalkapallomiehiä, ja kenties kulttielokuva Kulman Pojilla on tässä merkittävä rooli.

Pelipäivä taitaa sen sijaan olla PK-37:n kasvatin ensimmäisiä puhtaita jalkapallo-ohjelmia, ja toivoinkin että hän avaisi siinä omaa suhdettaan jalkapalloon. Pidän Vatasesta näyttelijänä ja odotin mielenkiinnolla jaksojen katsomista. Ohessa luonnehdinnat jaksoista, jotka sisältävät juonipaljastuksia.

Kolme kulttuuria

Ensimmäisessä osassa Vatanen seikkailee Englannissa. Hän keskustelee fanien ja toimittajan kanssa muun muassa rahan vaikutuksesta seuroihin ja fanikulttuuriin. Manchesterissa vieraillaan niin Manchester Unitedin, kuin myös seuran fanien protestilauseena rahamiehille perustaman FC United of Manchesterin kotistadioneilla. Viimeksi mainitun kutosdivarijoukkueen perustajat kritisoivat seurajohtoa siitä, että pitkäaikaiset fanit on jätetty huomiotta rahamiesten hypättyä ruoriin. Jaksossa käydään myös jututtamassa Liverpool-faneja Anfieldilla, sekä tavataan entinen maalivahti Jussi Jääskeläinen.

Toisessa osassa ollaan Saksassa. Vatanen tapaa eri joukkueiden faneja, ja käy katsomassa Dortmundin peliä Eintracht Frankfurtia vastaan. Ottelun jälkeen haastattelussa on tuolloin vielä Kotkien riveissä pelannut Lukas Hradecký, jolta kysellään mielipiteitä saksalaisesta jalkapallokulttuurista. Vatanen käy myös 2.Bundesliigaa pelaavan VfL Bochumin kotiottelussa, jossa hän tapaa VfL Bochum Finlandin fanclubin jäseniä. ”We are blue, we are white, we are Finnish dynamite”-kannatuslaulu jää soimaan päähän jakson jälkeenkin.

Kauttaaltaan jakso antaa sen vaikutelman, että saksalaisfanit ovat pääasiassa paljon tyytyväisempiä seuroihinsa kuin englantilaiset. Seurat ottavat kannattajansa hyvin huomioon ja ymmärtävät heidän arvonsa toiminnalle. Jaksossa tavaan myös Byyristä ja Fussball-Ranskalaiset -blogista tuttu Martin Vieth!

Kolmannessa osassa Vatanen on Espanjassa tutustumassa Baskimaan menestyneimpään seuraan Athletic Bilbaoon.

Seura vaikuttaa olevan todella sydämen asia paikallisille faneille. Joukkueen kotistadion San Mamés sijaitsee aivan Bilbaon ydinkeskustassa ja ykkösjoukkue koostuu vain baskitaustaisista pelaajista. Joukkue, joka on aina pelannut Espanjan korkeimmalla sarjatasolla, on bilbaolaisten ylpeyden aihe, ja paikalliset tutut pelaajat lisäävät intohimoa entisestään. Vatanen tapaa niin faneja, toimittajan kuin pelaajiakin ja viimeinen jakso käykin läpi pelkästään Athletic Bilbaon toimintaa.

Kolme jaksoa jätti minut lopulta odottamaan lisää. Nyt esiteltiin hieman pintapuolisesti kolme erilaista jalkapallomaata ja jalkapallokulttuuria, joten ehkä jatkoa on luvassa.

Tiivistettynä sarjasta jäi mieleen, että englantilaisfanit ovat vähän katkeria ja kriittisiä maailman rikkaimmasta sarjastaan, ja huolissaan englantilaispelaajien tulevaisuudesta. Saksalaisfanit ovat puolestaan erittäin karnevaalitunnelmaisia sekä ylpeitä seurajärjestelmistään, ja espanjalaiset puolestaan hyvin intohimoisia, paikallisromanttisia ja osin poliittisiakin.

Jussi Vatanen antoi haastateltavilleen parrasvalot, ja hänen oma jalkapallotaustansa ja näkemyksensä jäivät lopulta vähälle huomiolle. Ohjelma oli hyvin leikattu, melko vauhdikas ja nopeasti eteenpäin soljuva. Mahdollisissa tulevissa jaksoissa toivoisin käsittelyyn pääsevän myös suomalaisjoukkueita ja faniryhmiä. Ne ansaitsivat päästä Yle Urheilun näyttämölle.

Puutteistaan huolimatta Pelipäivä on askel oikeaan suuntaan. Aiheet ovat mielenkiintoisia, joten mikäpäs tässä on katsella syysiltojen ratoksi suomeksi tehtyjä jaksoja jalkapallokulttuurista.

[pullquote]”Kai se on klisee sanoo että futis yhdistää, mutta niin se vaan yhdistää. Se on asia mist on helppo puhuu.” – Jussi Vatanen[/pullquote]

The post Pelipäivä – ohjelma jalkapallokulttuurista ja sen faneista appeared first on Byyri.

Vuosituhannen ensimmäiset MM-karkelot, Etelä-Korean ja Japanin kisat, ovat yhä ainoa MM-turnaus, jonka isännyys on jaettu kahden eri valtion välillä.

Ennen turnausta odotukset kohdistuivat kisaisännistä Japaniin, joka oli neljä vuotta aikaisemmin Ranskassa jättänyt itsestään maailman jalkapalloyleisölle positiivisen ja pirteän vaikutelman. Japani selviytyikin alkulohkostaan jatkoon, mutta tie pysähtyi toiselle kierrokselle Turkin käsittelyssä.

Etelä-Korealta juuri kukaan ei osannut odottaa mitään. Sen avausottelu oli kisojen viidentenä päivänä Puolaa vastaan, ja Etelä-Korea voitti lukemin 2-0. Ottelu käynnisti hurmion ja ilmiön, jonka seurauksena aika moni eteläkorealainen Guus-niminen nuorimies pääsee pian viettämään jo 16-vuotissynttäreitään.

Lohkovoittoon

Etelä-Korean toinen ottelu oli Yhdysvaltoja vastaan. Jenkit johtivat pitkään 0-1, mutta reilut kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä isäntämaan Ahn Jung-Hwan puski vapaapotkun lähietäisyydeltä ohi Brad Friedelin. Tasapeli takaisi Etelä-Korealle hyvät asetelmat lohkon päätöspeliin Portugalia vastaan.

Korealaiset tulivat otteluun hyvällä jalalla, ja portugalilaisilla oli suuria vaikeuksia pysyä kyydissä mukana. Ottelun käännekohta tapahtui 27. peliminuutilla. Joao Pinto tuli Park Ji-Sungin jaloille keskialueella ja tuomari näytti välittömästi suoraa punaista portugalilaiselle.

Reilun tunnin pelin jälkeen Portugalin tuska lisääntyi entisestään, kun laitapuolustaja Beto sai toisen keltaisensa ja Portugali joutui jo kahden miehen vajaalle. Isännät hyödynsivät avautuneen tilaisuutensa, ja ensimmäisellä jaksolla ulosajon arvoisesti rikottu Park Ji-Sung iski 1-0-maalin muutamaa minuuttia myöhemmin. Tämä riitti voittoon niin ottelussa kuin lohkossa. Tuomarille hyvin katkeran portugalilaismiehistön kisaurakka päättyi tähän kamppailuun.

Etelä-Koreassa futiskiima nousi ennennäkemättömäksi. Sadat tuhannet ihmiset kokoontuivat seuraamaan pelejä kaduille pystytetyiltä jättiscreeneiltä, ja maan suurin sankari oli hollantilainen päävalmentaja Guus Hiddink. Guus-nimisiä poikia alkoi syntyä pitkin Etelä-Koreaa kuin sieniä sateella.

Skandaalimainen puolivälieräpaikka

18. kesäkuuta Etelä-Korea kohtasi Daejeonissa toisen kierroksen ottelussa Italian. Christian Vieri vei Italian ottelun alussa 0-1-johtoon. Kohtaaminen muistetaan rumista otteista puolin ja toisin, mutta varsinkin Etelä-Korean fyysiset otteet olivat ajoittain todella tylyjä.

Ihme ja kumma, ulosajoja ei nähty, vaikka pariin otteeseen olisi ollut paljonkin syytä ajaa eteläkorealainen ulos kentältä. Esimerkiksi Gianluca Zambrotta joutui pelinaikana kahdella jalalla tehdyn liukutaklauksen kohteeksi, ja Alessandro del Piero sai puolestaan kyynärpäästä naamaansa.

Kaksi minuuttia ennen ottelun päätöstä Etelä-Korea tasoitti Seol Ki-Hyeonin maalilla ja edessä oli jatkoaika.

Kun jatkoaikaa oli pelattu 13 minuuttia, nähtiin ehkä koko kisojen puhutuin tilanne. Etelä-Korean jo aiemmin ottelussa varoitettu puolustaja Song Chong-Gug lanasi rangaistusalueella Italian Francesco Tottin kumoon. Ottelun ecuadorilainen tuomari Byron Moreno oli päätöksessään järkkymätön. Hän kaivoi taskustaan keltaisen kortin Totille sukeltamisesta, vaikka kontakti tilanteessa oli päivänselvä.

Varoitus oli Totille ottelussa toinen ja italialainen sai katsella punaista. Muutama viikko myöhemmin italialainen WC-pyttyjen valmistaja lanseerasi nerokkaasti tuomarin nimellä kulkevan vessanpytyn, ja yhä tänäkin päivänä tuhannet italialaiset suorittavat päivittäiset sontimisensa omaan Byron Morenoonsa.

Pian tämän jälkeen vajaalla pelannut Italia onnistui luomaan tilanteen, jossa heidän pelaajansa saatiin syötettyä läpiajoon, mutta avustava nosti lippunsa paitsion merkiksi. Hidastus osoitti, että tilanteessa ei ollut paitsiota.

Miesylivoimalla pelannut Etelä-Korea hyödynsi lopulta etunsa Portugali-pelin tapaan ja kolme minuuttia ennen jatkoajan päättymistä Ahn Jung-Hwan niittasi kultaisen maalin vieden Etelä-Korean kahdeksan joukkoon.

Ottelusta saattaa kertoa jotain myös se, että tuomari Byron Moreno joutui samana syksynä kieltoon kotimaansa Ecuadorin liigassa epäilyttävistä virheistä. Vuosia myöhemmin hän joutui vankilaan yritettyään tuoda kuusi kiloa heroiinia Yhdysvaltoihin.

Seuraavaksi kumoon Espanja

Rajut otteet olivat jälleen läsnä, kun Etelä-Korea kohtasi puolivälierässään Espanjan. Varsinkin Joaquin sai useampaan otteeseen tuta eteläkorealaisten kovan kohtelun.

Espanja sai toimitettua pallon verkon perukoille varsinaisella peliajalla, mutta maali hylättiin boksissa tapahtuneen rikkeen seurauksena. Myös jatkoajalla pallo saatiin eteläkorealaisten maaliin, mutta osuma hylättiin, koska pallo oli tuomarin mielestä hetkeä aikaisemmin käynyt päätyrajan väärällä puolella. Hidastus osoitti, että näin ei ollut tapahtunut.

Jatkoajan lopussa oli hyvin samantyyppinen tilanne kuin Italia-pelin jatkoajalla. Espanjan hyökkääjä vapautettiin läpiajoon, mutta lippu nousi paitsion merkiksi. Tilanne ei ollut paitsio.

0-0-tilanteessa mentiin lopulta rangaistuspotkukilpailuun, jossa Etelä-Korea oli vahvempi ja eteni näin sensaatiomaisesti välieriin Saksaa vastaan.

Luu kouraan

Välierässä Etelä-Korean taistelu ei enää riittänyt ja kun avut jäivät tuomaristolta saamatta, eteni Saksa loppuotteluun maalein 1-0. Pronssiottelussa kisaisännät hävisivät vielä Turkille värikkään ottelun jälkeen lukemin 2-3.

Etelä-Korean kisataival ihastutti ja vihastutti ympäri maailmaa. Maan esitykset herättivät tunteita tuolloin ja herättävät yhä.

Skandaalimaisista tapahtumista on tehty koostevideo, joka paljastaa useat virheellisesti hylätyt maalit ja absurdit varoitukset sekä varoittamatta jättämiset.

Mikään ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että Etelä-Korean venyminen neljän joukkoon on yksi kansainvälisen jalkapallon suurimpia yllätyksiä tällä vuosituhannella.

Kuva: ijs / Wikimedia Commons

The post Kohti MM-kisoja: Etelä-Korean skandaalinkäryinen taival 2002 appeared first on Byyri.

Real Sociedad on tällä hetkellä La Ligan sarjataulukossa lähellä sarjan häntäpäätä, sijalla 14. Pudotusviivaan on eroa vain 8 pistettä, eli tilanne ei ole kovinkaan hyvä. Viimeisimmässä liigaottelussa tuli tappio Real Madridia vastaan lukemin 5-2.

Toisaalta, joukkueen maaliero on vain -2 ja tehtyjä maaleja on neljänneksi eniten koko sarjassa. Alkukaudella Real Sociedadin peleissä onkin syntynyt maaleja ottelua kohden yli 3.8 maalin keskiarvolla.

Euroopassa Sociedadin kausi on sujunut tuloksellisesti huomattavasti positiivisemmissa merkeissä. UEL-lohkossa tuloksena oli neljä voittoa kuudesta pelistä ja lohkon kakkossija. Näillä esityksillä joukkue varmisti myös paikkansa Eurooppa-liigan 32 parhaan joukkueen joukossa. Myös europeleissä Real Sociedadin peleissä nähtiin paljon maaleja, sillä alkulohkon matseissa maaleja tuli lähes 3.7 per ottelu.

Key Entries

Tarkastellaan alkuun ainakin itselleni uutta ja mielenkiintoista Stratabetin keräämää tilastoa, niin sanottuja “key entries” -lukemia. Key entry tarkoittaa Stratabetin määritelmän mukaan tilannetta, jossa pallollinen joukkue pääsee murtautumaan vastustajan rangaistusalueen “korkeudelle”. Key entry voi tapahtua joko rangaistusalueen kohdalta tai jommalta kummalta laidalta. Yhdessä hyökkäyksessä voi kuitenkin olla vain yksi key entry, eli mikäli pallo pelataan taaksepäin ja sen jälkeen takaisin, ei tästä tule kuin yksi key entry. Käytännössä key entry kuvaa siis sitä, kuinka monta kertaa joukkueen hyökkäys on päätynyt niin sanotulle vaara-alueelle.

Lyhyesti sanottuna: Real Sociedadin peleissä on tullut todella paljon maaleja, ja se näkyy myös joukkueen La Ligan key entries -tilastoissa.

La Liga Key Entries for & against

Real Sociedadin peleissä on siis – maalien lisäksi – ollut melkoinen määrä vaara-alueelle päätyneitä hyökkäyksiä. Joukkueella on koko La Ligan toiseksi eniten key entryjä, ja vastapainoksi joukkuetta vastaan on saatu key entryjä neljänneksi vähiten. Kuviossa Sociedadin kanssa samassa kasassa olevat Eibar, Real Madrid ja Barcelona löytyvät huomattavan toiselta suunnalta sarjataulukkoa, sillä niiden sarjasijoitukset ovat 7., 4. ja 1.

Maalipaikat

Otetaan seuraavaksi tarkasteluun La Ligan maalipaikat. Olen poistanut aineistosta rangaistuspotkut ja omat maalit ja käyttänyt maaliodotusarvoina (‘xG’) Stratabetin omia maalipaikkalukemia.

La Ligan maalipaikat

Realit näyttäisivät tämän tilaston perusteella olleen epäonnisia, sillä Sociedadilla on ollut kolmanneksi eniten maalipaikkoja ja kolmanneksi vähiten päästettyjä. Madridilla taas on ollut eniten paikkoja ja toiseksi vähiten päästettyjä paikkoja. Maalipaikat itsessään ovat hyödyllinen mittari, mutta jos huomioimme myös niiden vaarallisuuden, saamme vielä parempaa informaatiota joukkueiden todellisesta tilanteesta. Työkaluksi kannattaa ottaa expected goals -arvo (xG), joka mittaa todennäköisyyttä, jolla tietystä kohtaa kenttää laukaus uppoaa maaliin.

La Liga xG:t

Kauden xG-kuva poikkeaa monen joukkueen osalta melko paljon maalipaikkatilastoista ja sarjataulukosta. Real Sociedad näyttäytyy tässäkin epäonnisena. Jotta voimme paremmin nähdä tuurin vaikutuksen, katsotaan taulukkoa, jossa on sarjasijoitus sekä sijoitus netto-xG-tarkastelussa (omien maalipaikkojen vaarallisuus miinus vastustajan maalipaikkojen vaarallisuus, eli xG for miinus xG against).

Net xG ja sarjataulukko

Taulukon sarjatilanne on päivämäärältä 14.2. ja xG-luvut 5.2. asti pelattujen pelien mukaisia. Vertailusta nähdään, että Real Sociedad on ollut xG-lukujen perusteella ylivoimaisesti epäonnekkain joukkue tämän kauden La Ligassa. Sarjasijoitus on 14., mutta xG-eron perusteella joukkue ansaitsisi 4. sijan. Muita epäonnekkaita joukkueita ovat olleet Athletic Bilbao, Girona, Celta, Getafe ja myös paljon parjattu Real Madrid. Sociedad on kuitenkin omassa kastissaan siinä, kuinka paljon korkeammalla taulukossa sen “pitäisi” olla.

Onnekkaimpia joukkueita tässä tarkastelussa ovat Real Betis, Eibar, Sevilla ja Villareal. Betis on sarjassa 8., mutta xG:n mukaan se ansaitsisi 16. sijan.

Real Sociedadin loppukausi

Tilastojen valossa voidaan sanoa, että Real Sociedadin peleissä sattuu ja tapahtuu. Joukkue on luonut La Ligan kolmanneksi eniten maalipaikkoja ja päässyt erittäin usein vastustajan boksin lähelle pallon kanssa. Maalipaikkatarkastelu osoitti, että Real Sociedad olisi ansainnut enemmän La Ligan alkukaudesta ja on ollut niiden valossa hyvin epäonnekas. Eurooppa-liigassa kausi jatkuu vielä, eikä tilanne ole La Ligan osaltakaan toki vielä täysin toivoton. Ero La Ligan kuudennella sijaan majailevaan Sevillaan on tätä kirjoittaessa 10 pistettä, mutta kautta on vielä paljon jäljellä.

Tulen tekemään loppukaudesta vielä uuden tämänkaltaisen tarkastelun, jolloin voimme nähdä, miten Real Sociedadin ja muiden joukkueiden tilanne ja tuurit ovat muuttuneet. Tämän pikakatsauksen perusteella voidaan ennustaa, että todennäköisemmin tulemme tuolloin näkemään Sociedadin lähempänä sarjan kärkipäätä kuin putoajan paikkaan oikeuttavia sijoituksia.

HUOM: Tämän kirjoituksen tilastot sisältävät pelit 5.2.2018 saakka, eli viimeisimmät pelit eivät ehtineet vielä Stratabetin tilastoihin.

This article was written with the aid of StrataData, which is property of Stratagem Technologies. StrataData powers the StrataBet Sports Trading Platform, in addition to StrataBet Premium Recommendations.

The post Real Sociedad – La Ligan epäonnisin joukkue appeared first on Byyri.

Juttusarjamme ensimmäisessä kirjoituksessa käsittelemme maalivahtia, jolle fanit ovat antaneet lempinimen ”Pyhä Iker”. Espanjalainen Iker Casillas on eittämättä yksi kaikkien aikojen parhaimmista jalkapallomaalivahdeista ja useat hänen saavutuksista ja ennätyksistä hakevat yhä vertaistaan.

1.2 miljoonan euron arvoinen lapsus

Iker Casillas Fernández syntyi vuonna 1981 Espanjassa, Móstolesin kaupungissa, joka sijaitsee noin parinkymmenen kilometrin päässä metropoli Madridista. Ikerin isä José Luis Casillas toimi valtion virkamiehenä opetusministeriössä ja äiti puolestaan työskenteli kampaajana. Seitsemän vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vielä pikkuveli Unai.

Isä José Luis oli innokas jalkapallon seuraaja ja myös innokas vedonlyöjä. José Luisilla oli tapana tehdä pitkävetolappu ja antaa nuoren Ikerin tehtäväksi viedä kuponki paikalliseen vedonlyöntitoimistoon. Eräänä lauantaina José Luis huomasi, että hänen veikkaamistaan peleistä kaikki 14 olivat osuneet oikein. Hetkeä myöhemmin kuitenkin selvisi, että Ikerille annettu vastuu pitkävetokupongin jättämisestä oli ollut liian suuri tehtävä hänelle – nuori Iker oli jostakin syystä unohtanut pitkävetolapun viemisen kokonaan. Tuo unohdus maksoi perheelle 1.2 miljoonaa euroa.

Real Madridin tuotekehityksen tulos

Iker Casillas aloitti pelaajauransa kaudella 1990/1991 Real Madridin nuorisoakatemiassa, joka tunnetaan nimellä La Fábrica, suomeksi ”Tehdas”. Tuo tehdas takoikin Casillasista hyvin nopeasti yksilön, joka nostettiin Los Blancosin edustusjoukkueeseen. Iker oli vasta 16-vuotias nuorukainen, kun hänet kutsuttiin suoraan koulunpenkiltä ykkösjoukkueen mukaan vaihtomieheksi Mestarien liigan otteluun Rosenborgia vastaan. Päivämäärällä 12. syyskuuta 1999, Casillasin ollessa kahdeksantoistavuotias, hänestä tuli kautta aikojen nuorin Realin edustusjoukkueessa debytoinut maalivahti. Kolmea päivää myöhemmin hän debytoi kautta aikojen nuorimpana maalivahtina Mestarien liigassa ottelussa Olympiakosia vastaan. Tuota ennätystä Casillas piti hallussaan lähes kaksikymmentä vuotta, kunnes 2017 Benfican Mile Svilar teki oman debyyttinsä.

Yhdeksän kuukautta ensiesiintymisensä jälkeen Iker pelasi nuorimpana maalivahtina Mestarien liigan finaalissa kautta aikojen. Real Madrid voitti finaalissa Valencian 3-0, ja Casillas piti maalinsa puhtaana. Tämä kaikki oli alkua Casillasin huikealle uralle, joka jatkuu vielä tänäkin päivänä.

Paras torjunta ikinä

4. lokakuuta 2009 suuri ja mahtava Real Madrid kohtasi Sevillan sen kotistadionilla Estadio Ramón Sánchez Pizjuánilla. Realin kokoonpano vilisi supertähtiä: Sergio Ramos, Xabi Alonso, Raúl, Kaká, Karim Benzema ja maalissa, tietenkin, Iker Casillas. Tuolloin La Ligaa johtanut Real ja kolmatta sijaa miehittänyt Sevilla pelasivat varsin vauhdikkaan ja tapahtumarikkaan ottelun, jota kuvailtiin ottelun jälkeisenä päivänä sevillalaislehdissä ”Kaikkien aikojen kamppailuksi”. Ottelusta on jäänyt mieleen ja tallentunut esimerkiksi videopalvelu YouTubeen muutama häikäisevä torjunta à la Iker Casillas.

Sevilla hallitsi lievästi ensimmäistä puoliaikaa. Hieman ennen puoliaikaa Sevillan Renato puski pallon vastustamattomasti täydellä voimalla kohti Realin maalia, mutta kuin tyhjästä pallon tielle tuli Casillasin jalka ja pallo viuhui maalin ohitse. Sevilla jatkoi kovaa painostamista heti toisen puoliajan alussa, ja 46. minuutilla nähtiin Iker Casillasin ”paras torjunta ikinä”.

Sevillan Alvaro Negredo nousi oikeaa laitaa pitkin ja pääsi aina Realin maalin läheisyyteen saakka, josta hän laittoi kovan, maata pitkin rullaavan keskityksen takatolpalle. Casillas ei jäänyt toiselle tolpalle ihmettelemään vaan syöksyi kohti takatolppaa, jonka luona Diego Perotti oli jo sijoittamassa palloa maaliin. Casillas loikkasi pallon tielle ja torjui kenties uskomattomimman torjuntansa ikinä. Kyseinen peli muistetaan erityisesti Casillasin huikeista torjunnoista, mutta myös Sevillan 2-1-voitosta maailmantähtiä pursunneesta Realista.

Palkintoja, ennätyksiä ja penkitystä

Mikä tekee Iker Casillasista yhden kautta aikojen legendaarisimmasta maalivahdeista? Vastauksen voi tiivistää yhteen lauseeseen: Iker Casillas on pelannut pitkän uran, rikkonut monia ennätyksiä ja voittanut kaiken.

Iker Casillas päätyi lopulta edustamaan Real Madridia yhteensä 25 vuoden ajan, pelasi seuran edustusjoukkueessa yhteensä 725 virallisessa ottelussa ja saavutti Realissa seurajoukkuetasolla kaiken saavutettavan, merkittävimpinä tietenkin Mestareiden Liigan voittaminen kolmesti. Hän on kaikkien aikojen toiseksi eniten otteluita Real Madridissa pelannut pelaaja, heti Raúlin jälkeen.

Vuonna 2015 Casillasin pitkä kausi Realissa tuli päätökseen. Iker siirtyi vapaalla siirrolla portugalaisseura Portoon suoralla kahden vuoden sopimuksella, jossa oli vielä optio yhdestä lisävuodesta. Huhut kertoivat, että Casillas olisi käytännössä pakotettu jättämään Real Madrid seuran presidentin Florentino Pérezin toimesta.

Portossakin ennätyksiä sittemmin rikkonut Casillas on joutunut kuluneella kaudella penkitetyksi useassa ottelussa, sillä Portugalin Primeira Ligan kahdestakymmenessä ottelussa Casillas on päässyt tolppien väliin vain kahdeksan kertaa. Portugalilaismediat kertovat, että penkitys on johtunut Casillasin toistuvasta sääntöjen rikkomisesta, mitä tulee puhelimen käyttöön joukkueen yhteisellä ajalla.

A-maajoukkueessa Casillas debytoi vuonna 2000 Ruotsia vastaan pelatussa ottelussa. Casillas pelasi yhteensä 167 ottelua Espanjan maajoukkueessa ja on näin ollen eniten maajoukkueotteluita Espanjan paidassa pelannut pelaaja. Iker on kaksinkertainen Euroopan mestari, ja vuonna 2010 hän saavutti La Rojan kanssa maailmanmestaruuden Etelä-Afrikan MM-lopputurnauksessa.

Maailman paras

Iker Casillasin vahvuuksiin maalivahtina lukeutuvat monet ominaisuudet, joista merkittävimpinä voitaneen pitää loistavaa reaktiokykyä, notkeutta, jalkatyöskentelyä sekä nopeita refleksejä. Myös Ikerin luonteella on ollut suuri rooli hänen menestyksessään. Rauhallisena, mutta voimakkaana johtajana tunnetuksi tullut Casillas on toiminut esimerkkinä muille jo nuoresta lähtien.

Iker Casillas on valittu maailman parhaaksi maalivahdiksi IHHFS:n toimesta yhteensä viidesti ja Fifan vuoden parhaaksi maalivahdiksi kerran. Kaiken glorian ja saavutusten lisäksi hänet on myös nimitetty Yhdistyneiden Kansakuntien hyväntahdon lähettilääksi, ja hänellä on myös oma hyväntekeväisyysjärjestö Fundación Iker Casillas, jonka tehtävä on edistää ja luoda muun muassa koulutusmahdollisuuksia vähävaraisille lapsille.

Jos nuoren Iker Casillasin vahvuuksiin ei lukeutunut isänsä vedonlyöntilapun jättäminen, niin myöhemmin hänestä tuli aikansa paras maalivahti samassa lajissa, jossa hänen isänsä veikkasi 14 oikein. Ehkäpä juuri tuo tapahtuma on ollut alkusysäys sille, että Iker Casillas on tähän mennessä saanut yhteensä 57 oikein – seurajoukkuepalkinnot ja henkilökohtaiset palkinnot yhteenlaskettuna. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan mitä kaikkea Pyhä Iker tulee vielä urallaan tekemään, sillä hän on todennut, että jos hänen kollegansa Gianluigi Buffon lopettaa uransa 40-vuotiaana, hän itse tulee pelaamaan ainakin 41-vuotiaaksi saakka.

The post Tolppien välissä: Pyhä Iker appeared first on Byyri.

Barcelona lähti kamppailuun Olympiakosista otettu UCL-voitto plakkarissa, kun taas Málaga tahkoaa alkukauttaan vielä ilman voiton voittoa. Avauskokoonpanossa ei ollut minulle suuria yllätyksiä, mitä nyt kapinakenraali Gerard Piqué aloitti vaihteeksi vaihtopenkin puolella. Toisena laitahyökkääjänä operoi Gerard Deulofeu, jolla on ollut saumoja näyttää kykynsä jättihankinta Ousmane Dembélén pitkän sairasloman yhä jatkuessa. Alkukauden suurinta roolia Barça-hyökkäyksessä on kuitenkin jälleen ottanut minua itseäni vuotta nuorempi ja suuresti ihailemani Lionel Messi. Messin ikätoveri Luis Suárez on puolestaan antanut kuivimman ruutinsa vielä odottaa tuhrien koko kasan maalipaikkoja.

Itse otteluun. Koko lailla puuduttava avausjakso alkoi kaikesta huolimatta vauhdilla, kun juuri Deulofeu aloitti maalinteon jo toisella peliminuutilla. Maaliin johtanut syöttö lähti selvästi Málagan päätyrajan ulkopuolelta. Tuomarit eivät kuitenkaan tilannetta havainneet, ja maali hyväksyttiin, joten tilanne oli 1-0. Alkuminuuteilla tehty maali oli muuten Deulofeun ensimmäinen Blaugrana-nutussa, ellei harjoitusotteluita lasketa.

Toiselle jaksolle Málaga tuli hyvällä asenteella ja hallitsikin palloa ensimmäiset viisi minuuttia. Ottelun seuraavasta maalista vastasi kuitenkin kotijoukkue ja viime vuosina hieman harvemmin maaleja tykitellyt Andrés Iniesta. Barça-kapteenin laukoma pallo löysi tiensä verkon perukoille lopulta topparin jalan kautta.

Tämä taisi lopettaa Málagan halut vastarintaan, sillä loput pelistä vain käytännössä pelailtiin pois. Málagan omat maalipaikat olivat vähäisiä, ja laukaukset päätyivät useimmiten suoraan Barça-koppari Marc-André ter Stegenin syliin.

Ottelu ei ollut todellakaan mitenkään ikimuistoinen, mutta kolme sarjapistettä jäivät taas Camp Noulle. Barcelona jatkaa La Ligan piikkipaikalla kovakuntoisen Valencian väijyessä selän takana toisena. Barcelonalle kauden aloittaneet El Clásicot taisivat antaa tarvittavaa shokkihoitoa, sillä niiden jälkeen peli on alkanut asettua uomiinsa, ja kentälle on syntynyt riittävää tasaisuutta sekä rauhaa otteisiin. Málaga sen sijaan – noh, pitää liigan jumbopaikkaa melkoisen murheellisin tilastoin.

Kuva: der sportmanager / Flickr

The post Barcelona – Málaga: näin se eteni appeared first on Byyri.

Maailmassa on yksi seura, joka uskaltaa sanoa olevansa ”enemmän kuin seura” – més que un club, kuten seuran motto katalaaniksi kuuluu. Tämä seura on FC Barcelona, tuttavallisemmin Barça. Muutkin seurat voivat toki tällaista väittää, ja aivan oikeutetustikin, mutta juuri Barçaan tuntuu kiteytyvän erityisen paljon sitä, joka jalkapallostakin tekee jotakin itseään suurempaa.

Katalonia ja sen kansa tukahdutettiin kenraali Francisco Francon diktatuuriin aikana. Oli kuitenkin yksi erityinen paikka Kataloniassa, jossa kansa sai edelleen päästää itsensä valloilleen: Camp Nou. Lehtereillä liehuivat kielletyt Katalonian liput ja katsojat palasivat koteihinsa yhtä väsyneinä kuin pelaajatkin.

”Kaduilla ei voinut huutaa: ’Franco on murhaaja!’, joten ihmiset huusivat sen sijaan Real Madridin pelaajille. Se on psykologinen ilmiö. Jos et voi huutaa isällesi, huudat jollekin toiselle”, kuten katalonialainen sosiologi Lluis Flaquer asian selitti. Katalonia oli siihen aikaan olemassa ainoastaan Camp Noulla, sillä Barça oli ainoa katalonialainen symboli, johon Franco ei uskaltanut koskea.

Tämä oli tietenkin omiaan tekemään seurastaan itseään suuremman. Franco on ollut kuolleena jo pitkään, mutta jäljet piirtyivät syvälle kansakuntaan. Edelleenkin monet katalonialaiset, jotka eivät edes välitä jalkapallosta, välittävät kuitenkin siitä, voittaako Barça Real Madridin. Jalkapallon perässä ympäri maailmaa matkustanut jalkapallotoimittaja Simon Kuper haastatteli Barcelonan olympialaisten aikoihin tällaista muuten jalkapalloon kyllästynyttä naista ja kysyi, miksi tämä piittaa El Clásicon lopputuloksesta. Nainen vastasi: ”Franco tuhosi itsehallintomme ja kielsi kielemme. Ja hän kannatti Real Madridia.”

Francon ajat ovat kaukana takanapäin, mitä ei ehkä ihan heti olisi uskonut, kun katsoi Twitteriin sunnuntaina jaettuja videoita pääkaupungista lähetettyjen poliisivoimien tekosista. Katalonian kansanäänestystä ”vastentahtoisesti” valvomaan tulleet poliisit pamputtivat satoja äänestäjiä ja mielenosoittajia verille ja mustelmille. Samaan aikaan Espanjan jalkapalloliitto pakotti kuuden pisteen pistemenetyksen uhalla Barçan pelaamaan oman kotiottelunsa Las Palmasia vastaan näissä epäinhimillisissä olosuhteissa. Turvallisuussyistä, mutta osin myös vastalauseena ja protestina hallinnon toimille joukkue päätti pelata ottelun tyhjille katsomoille – lähes sadantuhannen katalonialaisen puuttuminen katsomoista oli omalla tavallaan vaikuttava näky, kuten oli myös tulostaululle heijastettu kuva äänestyslipukkeesta ja sen oheen liitetystä yhdestä ainoasta sanasta: democràcia.

Harvoin joukkueiden peli- tai verryttelyasuista on kirjoitettu enemmän kuin itse ottelusta. Verryttelyssä Barçan pelaajat pitivät yllään vieraspelipaitaansa ja samalla Katalonian virallisen lipun Senyeran värejä. Samaan aikaan Las Palmas pelasi pelipaidoissa, joihin oli ommeltu, yhtenäisen Espanjan puolesta kirjoitetun julkilausuman saattelemana, pieni Espanjan lippu. Ei niin sulavaa toimintaa joukkueen PR-puolelta, kun samalla sosiaalisessa mediassa levisi kuva- ja videomateriaalia verisistä katalonialaisista. Jopa osa Las Palmasin omista faneista tuomitsi joukkueensa fasisteiksi.

Kuten Gerard Pique, itsekin näkyvästi Katalonian itsenäisyyden ja kansanäänestyksen puolesta puhunut joukkueen tukipilari ottelun jälkeen sanoikin, peli oli päivän merkityksettömin tapahtuma. Tapahtumat Katalonian kaduilla eivät sitä sen sijaan suinkaan olleet, eivät edes jalkapallon kannalta. Lajille luontainen vastakkainasettelu on kärjistynyt maan rakoilemisen myötä entisestään. Tästä saatiin vielä myöhään sunnuntaina esimakua, kun Real Madrid ja Katalonian kakkosjoukkue Espanyol kohtasivat sunnuntaina maan pääkaupungissa – Espanjan liput heiluivat ja isänmaalliset kannatuslaulut raikuivat.

Vaikka Espanyol ei olekaan nimestään huolimatta erityisen isänmaallinen joukkue – nimi oli alkujaan vain pilkka Barçan ulkomaalaisuutta kohtaan – oli nimi kuitenkin enne: Francon aikana kaupunkiin ”järjestystä” pitämään lähetetyt sotilaat, poliisit ja heidän perheensä alkoivat kannattamaan joukkuetta, ja lopulta joukkueesta tulikin yhtä espanjalainen kuin katalonialainenkin. Näin Bernabéulla nähtiinkin tällä kertaa pikemminkin vain espanjalaisuuden yksipuolinen ylistys kuin kahden eri kansan räjähdysaltis törmääminen. Sellainen on kuitenkin varmasti luvassa jo seuraavalla kierroksella maaottelutauon jälkeen, kun Barça matkustaa pääkaupunkiin Atletico Madridin vieraaksi – varsinkin, kun Diego Simeonen miehistö on tunnettu Espanjan poliisin kaltaisista kovista otteista.

Mutta jottei peli (ja tämä kolumni) menisi aivan liian poliittiseksi –  kai siellä Espanjassa sunnuntaina myös pelattiinkin? Lionel Messi tehtailee edelleen maaleja samaan tahtiin Real Madridin kanssa, joka palasi voittojen tielle ”Katalonian espanjalaisten” kustannuksella. Kierroksen upein ottelu nähtiin kuitenkin Espanjan toisessa vähemmistökolkassa, Baskimaan San Sebastiánissa, jossa kotijoukkueen Diego Llorente puski pallon voimalla maalin kattoon muutama minuutti ennen pelin loppua: Real Sociedad 4 – Real Betis 4.

Kirjoituksen lähteenä on käytetty Simon Kuperin teosta Matka pallon ympäri.

Kirjoittaja: Tatu Salonen

Kuva: Luis Miguel Bugallo Sánchez

The post Poliittista peliä appeared first on Byyri.

La Ligan viidennen kierroksen avasi ottelu, jossa Valencia murskasi kotonaan Malagan luvuin 5-0. Ottelupallon kotiinsa vei rankkarispesialisti Simone Zaza, joka onnistui saamaan pallon kolme kertaa Malagan veskari Roberto Jiménezin taakse. Malagan alkukausi on jälleen synkkää luettavaa. Viiden pisteettömän ottelun jälkeen maaliero on jo 1-11.

Tiistain myöhäisillan ottelussa FC Barcelona toivotti tervetulleeksi Camp Noulle keskikastin baskiseura Eibarin. Huippuhankinta Ousmane Dembélén ollessa Suomen Turussa tohtori Oravan operoitavana joutui Barcelona aloittamaan ilman viimeisintä superostostaan. Jalkeille saatiin hyökkäystrio, jonka jäsenet olivat Denis Suárez, Gerard Deulofeu sekä muuan Lionel Messi. Itse olen sikäli tietyllä tapaa mielissäni Dembélén paussista, että pääsen näkemään ainakin kolmen kuukauden ajan La Masian oman kasvatin Deulofeun otteita kentällä.

Ensimmäisellä jaksolla Barcelona loi vaihtelevasti tilanteita, Eibarin iskiessä satunnaisesti vastaan lähinnä japanilaisen Takashi Inuin johdolla. Barcelonaan oikean laitapakin ongelmaa hoitamaan Benficasta saapunut Nelson Semedo hankki jälleen loistavalla nousullaan rangaistuspotkun, josta Messi viimeisteli Barcelonan johtoon. Kohuhankinta Paulinho pukkasi 2-0-maalin kulmapotkusta voimalla verkkoihin ja onkin vain muutaman ottelun jälkeen nousemassa sylkykupista suosikiksi.

Toisella jaksolla peli eteni kotisohvalta katsoessa hiljaisissa merkeissä. Viaplaysta katosivat äänet kokonaan. Hiljainen tv-lähetys antoi toki mahdollisuuden harjoitella myös itsekin selostusta: ”What a save by Hextall! Ei kun…”

Murheeni eivät Barcelonaa tuntuneet haittaavan, sillä Denis Suárez upotti rebound-pallon verkkoihin jo 53 minuutin kohdalla Eibar-puolustuksen viittoillessa turhaan paitsiota. Tästä alkoikin maaliralli. Aluksi jo ensimmäisellä jaksolla hyvin uurastanut Sergi Enrich toi lohtua Eibarille kaventaen lukemiksi 3-1 hiukan alle tunnin kohdalla. Messi oli kuitenkin päättänyt, ettei jää hattutemppusankari Simone Zazaa huonommaksi. Messi viimeisteli illan toisensa 59. minuutilla ja kolmantensa Paulinhon avustuksella 62. minuutin kohdalla. Tämän jälkeen peli oli käytännössä ohi. Ottelussa nähtiin alusta loppuun kummaltakin osapuolelta vauhdikasta peliä, eikä mistään puolustustaistelusta voida todellakaan puhua. Tiistain lopulliseksi sinetiksi Lionel Messi pamautti vielä illan neljännen maalinsa.

Alkusyksyn Supercup-tappioiden jälkeen Barçalla on alkanut pikkuhiljaa sujua peli paremmin, vaikka La Ligan puolella alkukauden vastukset eivät ole toki olleet siitä kovimmasta päästä. Kylläpä oli joka tapauksessa taas viihdyttävä vapaailta tämän kauneimman lajin ja yhden kauppa-Ipan parissa!

Tiistain La Liga-tulokset:

Valencia-Malaga 5-0

Barcelona-Eibar 6-1

Kirjoittaja: Olli Mäkelä

Kuva: Kieran Lynam

The post La Liga 5/38: Maalijuhlat kotisohvalta appeared first on Byyri.