Valjuraadin viimeinen EM-kisajakso ääniteltiin automatkalla Turusta Helsinkiin heti Englanti–Tanska-ottelun jälkeen. Liikkuvassa studiossa jutun juurta olivat iskemässä Jaakko ja Nicolas.

Jaksossa paketoitiin välieriä ja luotiin katseita finaaliin. Kumpi on vakuuttanut enemmän Englanti vai Italia? Kumpi kruunataan kisojen voittajaksi?

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: Välierät paketissa, kohti finaalia appeared first on Byyri.

On turha kysyä ovat englantilaisseurat alisuorittaneet eurokentillä. Kyllä ovat. Ainakin jos resursseja katsotaan. Muuttuuko trendi tänä vuonna, kun Mestarien liigan puolivälierissä on vielä kolme Valioliigaporukkaa ja Eurooppa-liigassa kaksi? Vai petytäänkö saarilla jälleen?

Jakson toisena aiheena pähkäilimme Englannin maajoukkuetta. Syvyyttä on vaikka millä mitalla, mutta onko huippulaatua? Onko Englannista vieläkään voittamaan tulevien vuosien arvokisoja?

Tervetuloa Bandwagoniin!

Kuuntele jakso alta Spotifysta tai Applen podcasteista.

The post Valjuraati-podcast: jakso 45 – englantilaisseurat eurokentillä ja kolme leijonaa appeared first on Byyri.

On turha kysyä ovat englantilaisseurat alisuorittaneet eurokentillä. Kyllä ovat. Ainakin jos resursseja katsotaan. Muuttuuko trendi tänä vuonna, kun Mestarien liigan puolivälierissä on vielä kolme Valioliigaporukkaa ja Eurooppa-liigassa kaksi? Vai petytäänkö saarilla jälleen?

Jakson toisena aiheena pähkäilimme Englannin maajoukkuetta. Syvyyttä on vaikka millä mitalla, mutta onko huippulaatua? Onko Englannista vieläkään voittamaan tulevien vuosien arvokisoja?

Tervetuloa Bandwagoniin.

The post Valjuraati-podcast: jakso 45 – englantilaisseurat eurokentillä ja kolme leijonaa appeared first on Byyri.

Saku-Pekka Sundelinin Brittifutis on mukaansatempaava tarina suomalaisille niin rakkaiden brittikenttien futiksesta, sen historiasta ja siitä, mitä away days tarkoittaa.

Brittifutis koskettaa jokaista suomalaista

Väitän, että jokainen suomalainen, joka ei itse seuraa jotain Englannin jalkapallosarjaa, tuntee tai vähintäänkin tietää henkilön, joka seuraa esimerkiksi Valioliigaa. Ilmiö ei ole poikkeuksellinen vain Suomessa, vaan myös monissa muissa maissa nimenomaan brittifutis on korkeimmalla pallilla.

Tästä lähtökohdasta on varmasti hedelmällistä lähteä kirjoitustyöhön ja se näkyy Sundelinin kirjan ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Ilmiö on jo olemassa, mutta kuinka moni oikeastaan tietää brittifutiksen taustoja ja sitä, mitä kaikkea se on kirkkaimpien valojen (Valioliiga) ulkopuolella?

”Yleisradion televisiolähetykset 1970-luvulla oli vasta toinen aalto Suomen brittifutisinnosta. Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen ja alkoi vedonlyönnistä.”

Kirja koostuu napakoista, noin parinkymmenen sivun mittaisista tarinoista. Liikkeelle lähdetään sivuten lajin syntyä, käydään läpi arvokisoja ja hypitään Margaret Thatcherista Aulis Virtaseen ja journalismista huliganismiin.

Hyppiminen kuvailee kirjan kulkua hyvin. Mukana on paljon pohdiskelevaa ja analyyttistäkin tekstiä aiheesta riippuen, mutta kirjasta välittyy myös briteille tyypillinen sarkastinen ja humoristinen suhtautuminen kuningaslajiin. Tämä tasapainoilu asiallisen ja viihteellisemmän tekstin välillä toimi omalla kohdallani erinomaisesti.

Kukkupallosta ja 1-2-7-muodostelmasta siirrytään sujuvasti kansainvälistyneeseen ja modernimpaan brittifutikseen. Läpi käydään myös mm. Valioliigan alkuvaiheita ja naisfutista. Suomi-suhde kulkee mukana läpi teoksen, mutta se ei varasta koko valokeilaa.

Olin itse elänyt eräänlaisessa harhassa, että 1970-luku ja Aulis Virtanen oli ”syypää kaikkeen”, mutta siemen brittifutikselle oli kylvetty Suomeen jo aiemmin, kuten Sundelin kirjoittaa:

”Yleisradion televisiolähetykset 1970-luvulla oli vasta toinen aalto Suomen brittifutisinnosta. Ensimmäinen oli toisen maailmansodan jälkeen ja alkoi vedonlyönnistä.”

Toisaalta pitkälle ulottuvat juuret eivät ehkä yllätä, kun ottaa huomioon, että suomalaisfutareita pelasi Englannissa jo 1920-luvulla.

Tiivis johdatus brittifutikseen

Brittifutis-kirja on ihaltavan monipuolinen. Monipuolisuus toisaalta syö lukujen pituutta, mutta useampi aihe on yksinkertaisesti niin tärkeä, ettei niitä voi jättää käsittelemättä brittifutiksen yhteydessä.

Luvut, kuten ”Miksi ihminen haluaa lyödä toista nyrkillä päähän?” ja ”Miten nännilaskuri liittyy jalkapallojournalismiin?” eivät käsittele kalliolaisen punkbändin uutuussinglejä, vaan tärkeitä palasia brittifutiksen historiassa.

Kaikessa tekemisessä näkyy Sundelinin vahva tausta brittifutikseen (vuodet kirjeenvaihtajana), mutta myös pelaajatausta. Pilke silmäkulmassa voisi todeta kirjoittajan ymmärtävän jotain itse pelistä. Lisäksi uskottavuutta tuovat useat eri brittifutiksen monien koukeroiden asiantuntijat. Ääneen pääsevät niin valmentajat, journalistit, agentit, pelaajat kuin kannattajatkin.

Ilmiöistä kirjoittaminen on oma taiteenlajinsa, mutta myös tilastojen ja taktiikoiden tuominen kirjaan vaatii harjaantuntta silmää. Tämä ei ole vain löysä kehu kirjan kirjoittajalle, vaan todiste teoksen laadukkuudesta. Ei ole menty sieltä, missä aita on matalin. Taustatyöt on tehty.

Brittifutis-kirja oli lähes täydellinen lukukokemus. Osa kappaleista loppui, kun ne mielestäni vasta pääsivät kunnolla vauhtiin, joten niihin olisi kaivannut hieman enemmän lihaa luiden ympärille. Myös lopussa oleva Englannissa ammattilaiskentillä pelanneiden suomalaispelaajien taulukko vaikuttaa puutteelliselta (miespelaajia on tiettävästi ollut 54) ja heistä olisin mielelläni lukenut enemmänkin. Jo nyt kirjassa olleet suomalaisten tarinat kun olivat opettavaisia, mutta myös pirun hauskoja.

Suomalaistarinoiden lisäksi erityismaininta täytyy antaa matkaraportille Port Valen kannattajien kanssa, naisten jalkapallolle omistetulle lyhyelle luvulle ja myös lajiin liitettävien ikävämpien asioiden käsittelylle.

Kirjaa on luonnollisesti helppo suositella futisihmisille, mutta myös heille, jotka ihmettelevät miksi juuri brittifutiksesta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö. Brittifutis-kirja ei ole ensyklopedia, vaan monipuolisten tarinoiden yhteennivoutuva kokonaisuus sumujen saarten futisskenestä.

P.S.

Lopuksi on pakko ottaa lyhyesti kantaa kirjassa esitettyyn kotimaisen futiksen ja brittifutiksen suhteeseen tai tarkemmin siihen, onko englantilaisen joukkueen seuraaminen pois Suomi-futikselta? Se mikä Suomi-futiksen suurkuluttajia, kuten itseäni, ärsyttää on aika ajoin toistuva vähättely. Ulkomaisen seuran seuraaminen kulkee monella käsi kädessä kotimaisen seuran kanssa, mutta aina löytyy niitä ihmisiä, jotka keskittyvät toisille lällättelyyn ja potkupallotteluun.

Olen seurannut itse Valioliigaa 20 vuoden ajan ja se ei ole ollut millään tavalla pois kotimaisilta kentiltä. Molemmille on jäänyt aikaa, ja rahaa on tullut laitettua niin kausikortteihin, seuratuotteisiin kuin TV:n kanavapaketteihin. Eli ei, brittifutis tai muukaan ulkomainen futis ei ole mielestäni pois kotimaiselta, kunhan paikallisia seuroja muistetaan tukea ja kannustaa.

The post Kukkupalloa pukinkonttiin – arvostelussa Brittifutis: Englantilaisen jalkapallon tarina appeared first on Byyri.

Harmittavasti nämä vierailut ovat jääneet todella vähiin viime vuosina. Viimeisin vierailija on Notts County, joka kesällä 2013 kohtasi PS Kemin, Tervarit ja JJK:n, ja pari vuotta aiemmin Leyton Orient kävi kiertämässä Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Tässä jutussa aikaan ennen 80-lukua.

English Wanderers 1911

Ensimmäistä brittijengin vierailua saadaan hieman kaivella pidemmältä historiasta. Vuonna 1911 Suomeen saapui English Wanderersin joukkue. Kyseessä oli Englannin amatöörimaajoukkueen pelaajista kasattu ryhmä, joka kiersi Eurooppaa vuosina 1911-13 pelaten lukuisia harjoitusotteluita, muun muassa Unkarissa ja Italiassa.

Kesällä 1911 joukkueen matkasuunnitelma sisälsi ensin otteluita Ruotsissa, sitten Venäjällä ja viimeiseksi Tanskassa. Koska joukkue matkusti Venäjälle Suomen kautta, lähestyi Wanderersin kapteeni Chapman jo keväällä Palloliittoa kirjeellä, jossa hän esitti ehdot, joilla Wanderers pysähtyy Suomeen pelaamaan. Palloliitto piti kuitenkin englantilaisten 2500 markan ottelupalkkiota liian suurena, ja kieltäytyi kunniasta.

Palloliitto sai kuitenkin elokuussa Ruotsista sähkösanoman, jossa Chapman ehdotti, että Wanderers voi pelata ottelun 750 markan ottelupalkkiolla. Palloliitto ei suostunut suoraa rahaa englantilaisille maksamaan, vaan ehdotti palkkioksi 50% ottelutuotoista. Liitosta ilmoitettiin myös, että ottelun kesto on vain 60 minuuttia. Britit esittivät vielä vastatarjouksen ottelutuotoista (75%), johon Palloliitossa tyydyttiin, ja näin ottelupäiväksi sovittiin torstai 31.8.

Wanderersin aikataulu oli todella tiukka, sillä joukkueen Prinsessa Margaretha-laiva saapui Helsingin satamaan torstaina klo 18.00 ja vain 30 minuuttia myöhemmin alkoi ottelu Eläintarhan kentällä. Satamaan oli varattu auto, joka kuljetti pelaajat otteluun. Yleisölle rautatieasemalta lähti juna klo 18.15, ja ottelua tulikin katsomaan peräti 2000 maksanutta katsojaa. Ruotsissa muun muassa parhaista IFK-pelaajista kootun joukkueen 5–1 voittanut brittiyhdistelmä kiinnosti tämän nuoren lajin suomalaiskatsojia.

Eltsu oli tuolloin Helsingin ainoa urheilukenttä ja hiekkapäällysteinen, jollaiseen brittipelaajat eivät olleet tottuneet. Heidän mukaansa kenttä oli todella kova, miltei asfalttia, jonka päälle oli ripoteltu pieniä kiviä. HIFK:n ja HJK:n pelaajista koottu kotijoukkue ei kuitenkaan kentästä juuri mitään hyötyä saanut, sillä pelaajat eivät olleet koskeneet palloon miltei kolmeen kuukauteen. 

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen, joskin vieraiden parempi pallonkäsittelytaito sekä pelikäsitys nousivat esiin selkeästi. Hienosti puolustaneet suomalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet enää toisella jaksolla estämään Wanderersin maalintekoa, ja väsyneet pelaajat antautuivat toisen jakson keskivaiheilla. Vieraat olisivat lopussa voineet tehdä useampia maaleja, mutta suomalaiset uhrautuivat puolustuspelissään hienosti.

Wanderers jatkoi matkaansa Venäjälle Prinsessa Margarethalla vielä samana iltana kello 22 aikoihin, jossa se pelasi kolme ottelua voittaen kaikki maalierolla 32–0. Täytyy yhtyä ottelusta Urheilulehteen raportoineen, ja ottelussa pelanneen Kaarlo Soinion sanoihin “kaikesta huolimatta, vaikkemme katsokaan yksinään maalilukua, oli tulos loistava suomalaisille”.

31.8.1911                   

Helsinki XI – English Wanders         0–1       Eläintarha      2,000

Helsinki XI: Holmström (HIFK) – Holopainen (HJK), Löfgren (HIFK) – Soinio (HJK), Lindbäck (HIFK), Lietola (HJK) – Idefelt (HIFK), Öhman (HIFK), Wiberg (HIFK), Toivonen (HJK), Niska (HIFK).

Wanderers: Owen, Hoare, Chapman, Berry, Raine, Olley, Tyson, Healy, Martin, Bradsley, Brebner.

Rotherham United 1961

Seuraavaa englantilaisjoukkueen vierailua saatiin odottaa peräti 50 vuotta. Toukokuussa 1961 Suomeen matkusti Englannin II-divisioonan Rotherham United, joka pelasi täällä kaksi ottelua. Ensimmäiseksi brittijoukkue matkusti Lahteen, jossa se kohtasi Radiomäen kentällä paikallisen Lahden Reippaan.

Rotherhamin matka Englannista ei ollut mikään nopein, sillä joukkue oli ensin lauantaina matkustanut laivalla Lontoosta Kööpenhaminaan. Tämä pätkä oli ollut hieman myrskyisä, ja koska osa pelaajista oli ensimmäistä kertaa laivalla, oli myös merisairautta ollut liikkeellä melkoisesti.

Maanantaina Kööpenhaminaan saapunut joukkue hyppäsi junaan, joka vei illaksi Tukholmaan. Siellä mentiin uudestaan laivaan, joka oli Turussa seuraavana aamuna aikaisin. Tämän jälkeen reissu jatkui bussilla Helsingin kautta Lahteen, jossa joukkue oli pari tuntia ennen ottelun alkua.

Monen päivän reissaaminen ei kuitenkaan näkynyt kentällä. Rotherham pelasi ymmärrettävästi väsyneenä, mutta otti silti selkeän 4–1-voiton.

Pitkä sentteri Ken Houghton iski ensimmäisellä jaksolla pari maalia, mutta Rotherham olisi voinut osua useammankin kerran. Houghton sai hattutemppunsa täyteen toisen jakson 51.minuutilla, ja vasta tämän jälkeen Reipas pääsi hieman peliin kiinni. Tunnin kohdalla kotijoukkue teki ottelun ainoan maalinsa, kun Martti Hyvärinen osui Kaarlo Sutisen syötöstä. Maali herätti vierailijat pelaamaan, sillä tämän jälkeen Reippaalla oli vaikeuksia päästä edes vastustajan kenttäpuoliskolle. Don Weston viimeisteli voiton Rotherhamille, ja ottelun viimeinen puolituntinen oli enemmän ja vähemmän selviytymistä pahasti väsähtäneelle Reippaalle.

16.5.1961

Reipas – Rotherham              1–4       Radiomäki      3,000

0-1 Ken Houghton (12), 0-2 Houghton (38), 0-3 Houghton (51), 1-3 Martti Hyvärinen (59), 1-4 Don Weston (62)

Kaksi päivää myöhemmin Rotherham pelasi kiertueensa toisen ottelun Helsingissä. Olympiastadionilla vastaan asettui helsinkiläinen Allianssi, joka oli siis useamman joukkueen pelaajista kasattu ryhmä, ja pelasi lukuisia ystävyysotteluita ulkomaalaisia joukkueita vastaan.

Matkaväsymyksestä toipunut Rotherham ei antanut stadissa Allianssille mitään mahdollisuuksia.

Kotijoukkueen syöttöpeli oli valtaosan ottelusta luokatonta, eikä se saanut kuriin pallottomina aktiivisesti liikkuneita englantilaisia. Erityisesti kotijoukkueen sentterinä aloittaneen Rolf Rosqvistin pelikuntoa ja peluuttamista ihmeteltiin, eihän kaveri ollut aloittanut vielä kertaakaan ottelua edes joukkueensa HIFK:n riveissä. Puolustuksessa Reijo Jalava ja Matti Haahti olivat läpi ottelun suurissa vaikeuksissa nopeiden Brian Sawyerin ja Keith Bambridgen kanssa.

Rotherham ei pelannut tyypillistä englantilaisjoukkueen peliä, vaan se malttoi pitää pallon maassa ja pelasi itsensä pois ahtaistakin paikoista. Myös pelikäsitys ja joukkueen pelaajien sulava sekä oikea-aikainen syöttötyöskentely keräsi kehuja. Joukkueen hyökkäysosastosta esiin nousi Ken Houghton, joka isokokoisena pelaajan oli myös todella taitava pallon kanssa. Lisäksi keskikentällä pelannut Kenneth Waterhouse keräsi kehut, sillä mies poimi miltei kaikki irtopallot haltuunsa, ja näin Rotherham sai pidettyä paineen Allianssin alueella.

Vieraiden syömähammas oli jälleen sentteri Houghton, joka teki ensimmäisellä jaksolla kaksi maalia. Tunnin kohdalla Rotherham johti jo 4–0, jonka jälkeen britit nostivat jalan kaasulta. Allianssi sai tilaisuutensa maalintekoon, mutta Raimo Kivistön veto meni ohi hyvästä paikasta. Lopussa vierailla oli mahdollisuus vielä kaunistella lukemia rankkarista, mutta puolustaja Peter Perry veti pallon pisteeltä ohi maalin.

18.5.1961

Allianssi – Rotherham                      0–4       Olympiastadion 5,004

0-1 Ken Houghton (36), 0-2 Houghton (44), 0-3 Brian Sawyer (50), 0-4 Don Weston (62)

Allianssi: Andreas Westerholm – Reijo Jalava, Matti Haahti – Helles Kontkanen, Lauri Lehtinen, Stig Holmqvist – Carl-Magnus Ekman (Raimo Kauppinen), Unto Nevalainen, Rolf Rosqvist, Aulis Rytkönen, Raimo Kivistö.

Rotherham: Roy Ironside – Peter Perry, Lawrence Morgan – Kenneth Waterhouse, Peter Madden, Robert Lamberg – Keith Bambridge, Alan Kirkman, Ken Houghton, Don Weston, Brian Sawyer.

Rotherham pelasi siis tuolloin II-divisioonassa ja oli edellisellä kaudella sijoittunut sarjan keskikastiin. Joukkueen koko tuolla kaudella (1960/61) oli yhteensä 22 pelaajaa, joista 18 oli ammattilaisia ja neljä amatööripelaajaa.

Suomessa joukkue oli 15 pelaajan ja kolmen taustahenkilön voimin. Seuran varapresidentti, 72-vuotias James Ferguson sanoi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa joukkueen olevan yksi sarjan nuorimpia, ja tämän takia he ovat joutuneet vahvistamaan sitä muutamalla kokeneella pelaajalla. Näitä ovat muun muassa Manchester Cityssa vielä kaksi vuotta aiemmin pelannut Alan Kirkman sekä Birminghamista hankittu Don Weston.

Allianssi-voitosta Ferguson totesi, ettei Rotherham pelannut täydellä teholla, koska pelissä ei ollut pisteitä jaossa ja pelaajat olivat pikemminkin eräänlaisella lomamatkalla. Varapressa antoi moitteita suomalaisten hyökkääjille ja itseasiassa toivoi, että Allianssi olisi kyennyt shokeeraamaan Rotherhamin:

“Tässä ottelussa olisimme toivoneet, että Allianssi olisi tehnyt ensimmäisen maalin. Poikamme eivät oikein osanneet keskittyä peliin, joten se olisi ollut paras kiihoke heille. Yleisö olisi saanut nähdä todella yritystä. Toivon kuitenkin, että olette tyytyväisiä”.

Rotherhamin keskustuki Peter Madden kommentoi Suomen kiertuetta seuraavalla tavalla:

“On todella miellyttävää pelata Suomessa. Turha jännittäminen on poissa ja saamme hieman levätä. Voimme todella leikkiä pallon kanssa ja teemme parhaamme esittääksemme teille parhaimpia puolia englantilaisesta jalkapallosta.”

Joukkueen manageri Albert Wilson seurasi Olympiastadionilla ennen Allianssin kohtaamista Pallo-Poikien ja Helsingin Palloseuran välistä Suomensarjan-ottelua. Wilson oli sitä mieltä, että Rotherhamin reservijoukkue pärjäisi loistavasti molempia suomalaisryhmiä vastaan.

Rotherhamin seuraava kausi oli varsin hyvä. Joukkue sijoittui 9. sijalle II-divisioonassa ja selvisi puolivälieriin Liigacupissa. Muutamaa hyvää kautta seurasi aina notkahdus, ja kohti 60-luvun loppua Rotherham ajautui vääjäämättä kohti putoamistaisteluita. Lähtö III-divisioonaan tuli kauden 67/68 pääteeksi. The Millers kävi vielä 80-luvulla piipahtamassa kahden kauden verran II-divisioonassa, muutoin se vietti aikansa alemmilla sarjatasoilla. 2000-luvulla Rotherham on ollut tutumpi ilmestys toiseksi korkeimmalla tasolla.

Stoke City 1965

Stoke City oli noussut Englannin I-divisioonaan kaudeksi 1963/64, jolloin se säilytti sarjapaikkansa täpärästi sijoittuen 17. sijalle. Managerina toiminut Tony Waddington teki isoja liikkeitä, jotta hän saisi kurssin muutettua.

Puolustusta vahvistettiin kovalla kädellä ostamalla Calvin Palmer Nottinghamista, George Kinnell Aberdeenista ja maalivahti Lawrie Leslie West Hamista. Nämä hankinnat yhdistettynä liigan ulkopuolisesta Ketteringistä tulleen sentteri John Ritchien maalivireeseen, pelasti Stoken tuolloin putoamiselta.

Kausi 1964/65 sujuikin jo paljon paremmin. Manageri Waddington teki selkeän strategian muutoksen ja hankki kokeneempia laatupelaajia joukkueeseensa.

Burnley-legenda Jimmy McIlroy, Manchester Unitedin Dennis Viollet ja Manchester Cityssa sekä Blackburnissa uransa luonut Peter Dobing kuuluivat näihin. Joukkueessa pelasi myös Stanley Matthews, joka helmikuussa -65 pelasi viimeisen kerran Stoken paidassa Fulhamia vastaan liigaottelussa.

Kausi päättyi hienosti 11. sijalle ja Stoke lähti vielä toukokuussa kiertueelle, jossa se pelasi kolme peliä Neuvostoliitossa, yhden Suomessa ja yhden Ruotsissa.

Jo menomatkalla Neuvostoliittoon Stoke piipahti Helsingissä odottelemassa jatkolentoa. Tällöin seuraa tervehtimässä ollut Allianssin puheenjohtaja Dennis Lindell sai pettymyksekseen todeta, ettei Stanley Matthews ollutkaan mukana. Manageri Waddingtonin mukaan Matthews oli myynyt Blackpoolissa sijainneen hotellinsa, ja oli lähdössä kiertämään maailmaa näytösotteluiden merkeissä valmentajana. Palloliitolle Tony Waddington antoi lahjaksi Matthewsin juhlaottelun käsiohjelman.

Stoke saapui Neuvostoliiton kiertueelta Helsinkiin vajaa pari viikkoa myöhemmin, pelipäivänä 20.5. klo 10.45. Kiertuelahjaksi jokainen vastustaja joukkue sai siniseksi maalatun savipotin, ja jokainen vastustajajoukkueen pelaaja ja taustahenkilö vielä pienoispotin. Tällä eleellä The Potters teki itseään sekä kaupunkinsa posliinituotantoa tutuksi.

Helsingin Allianssin valmentajana toimi HIFK:n maalivahti Andreas Westerholm, joka valitsi ryhmänsä lähinnä HJK:n ja HIFK:n miehistöistä – muista joukkueista mukaan mahtui kaksi Kiffenin pelaajaa. Stoken pelaajistoa pidettiin yleisesti todella laadukkaana, ja Helsingin Sanomat jopa veikkaisi, että edelliskauden 11. sija saattaa muuttua 1. sijaan tulevalla kaudella.

Tätä näkemystä tuki Stoken otteet Olympiastadionin nurmella. Vielä pari vuotta aiemmin liigan ulkopuolella pelannut ja kenkätehtaassa töissä ollut John Ritchie teki peräti viisi maalia, kun Potters otti murskavoiton 9–1. Tehomiehinä häärivät myös laitahyökkääjät Peter Dobins sekä Harry Burrows. Allianssin ainokaisen teki Kai Pahlman rangaistuspotkusta.

20.5.1965

Allianssi – Stoke City            1–9       Olympiastadion         5,724

0-1 John Ritchie, 0-2 Ritchie, 1-2 Kai Pahlman (rp), 1-3 Peter Dobing, 1-4 Dobing, 1-5 Denis Viollet, 1-6 Ritchie, 1-7 Ritchie, 1-8 Ritchie, 1-9 ???

Allianssi: Paavo Heinonen (HJK) – Reijo Jalava (HJK), Aulis Huttunen (HIFK) – Torbjörn Wiik (HIFK), Nils Laine (HJK), Pentti Kokko (HJK) – Kaj Kaartinen (HJK), Kai Pahlman (HJK), Kari Lehtolainen (HJK), Hannu Kankkonen (HJK), Ilkka Haila (HIFK)

Varamiehet: Andreas Westerholm (HIFK), Raimo Kauppinen (HJK), Bror Lundqvist (KIF), Helles Kontkanen (KIF), Carl-Magnus Ekman (HIFK), Raimo Pajo (HJK)

Stoke: Lawrie Leslie – Bill Asprey, Tony Allen – Calvin Palmer, George Kinnell, Eric Sheels – Peter Dobing, Dennis Viollet, John Ritchie, Roy Vernon, Harry Burrows

Varamiehet: Brian Sherrat, Jimmy McIlroy, Maurice Setters, Keith Bebbington, Alan Bloor

Hull City 1971

HJK taisteli SM-sarjan kärkipäässä toukokuussa 1971. Se oli 16.5. hakenut Lahdesta molemmat kaksi pistettä voittamalla kärkipelissä Reippaan 2–1 Pekka Talaslahden ja Markku Peltoniemen maaleilla. Englannissa Hull City oli puolestaan sijoittunut II-divisioonassa peräti 5. sijalle, joka olisi näinä päivinä tiennyt nousuplayoffien pelaamista. 70-luvulla noista peleistä ei kuitenkaan ollut tietoa, joten se sai tyytyä paikkaansa viisi pistettä toisen nousupaikan varmistaneen Sheffield Unitedin takana.

Sijoitus oli kuitenkin seuran mittapuulla kova, sillä viimeksi kaudella 1909/10 se oli sijoittunut paremmin kauden päätteeksi.

Englantilaiset saapuivat Suomeen keskiviikkona 18.5. ilman maalitykkejään Chris Chiltonia ja Ken Wagstaffia. Matkassa olivat kuitenkin edellisellä kaudella 18 maalia iskenyt Ian Butler sekä jo Rotherhamin vierailulta 10 vuoden takaa tuttu Ken Houghton, joka oli osunut 20 kertaa II-divisioonassa. Olympistadionin nurmelle Tiikerit asteli myös ilman Pohjois-Irlannin maajoukkuepelaaja Terry Neillia, joka toimi myös Hullin pelaajamanagerina.

Hullin poissaoloista huolimatta, HJK oli täysin vastaantulija. Englantilaiset menivät vain kolmessa minuutissa 2–0 Paul O’Reilyn ja Stuart Pearsonin maaleilla. Kotijoukkue ei saanut peliään auki missään vaiheessa, ja ennen taukoa O’Reily tekaisi vielä joukkueensa kolmannen maalin.

Toisella jaksolla O’Reily osui vielä kahdesti ennen kuin HJK sai maalitilinsä auki. Klubin kavennuksen iski Ari Ojala Markku Peltoniemen syötöstä. Molemmat joukkueet tekivät vielä yhden maalin. Vaihtomies Stephen Holbrook iski joukkueelleen kerran, kun taas klubin maalista vastasi Jaakko Murtovaara.

19.5.1971

HJK – Hull City                       2–6       Olympiastadion         2,400

0-1 Paul O’Reily, 0-2 Stuart Pearson, 0-3 O’Reily, 0-4 O’Reily, 0-5 O’Reily, 1-5 Ari Ojala, 1-6 Stephen Holbrook, 2-6 Jaakko Murtovaara

Middlesbrough 1976

Englantilaiset olivat vierailleet Suomessa normaalisti jo aiemmin vuodesta, mutta Middlesbrough teki poikkeuksen vuonna 1976, kun sen vierailun ajankohta oli elokuun alussa. Koska kausi alkoi 21.8., oli tämä Suomen vierailu erittäin tärkeä Jack Charltonin manageroiman joukkueen harjoitusohjelmassa. Nämä ottelut olivat ensimmäiset harjoitusottelut, jotka joukkue pelasi.   

Middlesbrough oli noussut Charltonin johdolla takaisin I-divisioonaan kaudeksi 1974/75, yli 20 vuoden poissaolon jälkeen. Joukkueen ensimmäinen kausi päättyi hienoon 7. sijaan, ja Suomen vierailuakin edeltänyt kausi taulukon keskivaiheille. Yhden pytyn Boro sentään nappasi, kun Anglo-Scottish Cupin kaksiosaisessa finaalissa kaatui Fulham 1–0, David Armstrongin vastatessa kotiottelussa voittomaalista.

Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa manageri Charlton toteaa asettaneensa 6. sijan alkavan kauden tavoitteeksi. Kova tavoite siitäkin huolimatta, että Middlesbrough oli pistämässä lihoiksi maalitykkejään Alan Foggonia ja John Hicktonia. Kausien 73-75 maalikunkku Foggon oli jo Suomen vierailun aikana pelailemassa Yhdysvalloissa, ja mies oli vielä kaupattu Manchester Unitediin £30,000 siirtosummalla. Edelliskautena 18 maalia tehnyt Hickton puolestaan oli ilmoittanut lopettelevansa uraansa, luvaten pelata vielä tulevan kauden. Näiden korvaajina Charlton näki nuoren 19-vuotiaan Alan Willeyn, joka oli tehnyt tuhojaan Yhdysvaltojen sarjoissa.

“Mikäli Willey jatkaa samalla tyylillä liigassa, ei tarvinne tuhlata rahoja vieraaseen mieheen. Manageriuran aikana olen ostanut seuraani vain kaksi pelaaja – Liverpoolista hankin Phil Boersman ja Leedsistä Terry Cooperin” – Jack Charlton, 3.8.1976 

Foggon pelasi Manchester Unitedissa kolme ottelua tekemättä maaliakaan. Mies teki 70-luvun jälkipuoliskolla vain kaksi maalia, nekin lainapestinsä aikana Hartlepoolissa kaudella 1977/78. Hickton lainattiin kesken seuraavan kauden Hulliin, jossa pelasi kuusi ottelua ja teki yhden maalin. Vuonna 1978 kaveri pelasi vielä Yhdysvalloissa.

Alan Willey ei puolestaan ikinä lyönyt itseään Borossa läpi. 49 ottelussa Willey teki yhdeksän maalia. Englannissa miestä ei enää tämän jälkeen nähty ja loppu-uran kaveri kolusi jenkkisarjoja Minnesota Kicksin, Montreal Manicin ja Minnesota Strikersin paidassa

Middlesbrough’n ohjelma Suomessa oli todella tiukka. Tiistaina joukkue pelasi Kuopiossa KuPSia vastaan, keskiviikkona edessä oli Helsingissä HJK ja torstaina vielä Lahdessa Reipas. Eli kolmeen päivään kolme ottelua. Helsingin Sanomien mukaan tämä reissu olisi ollut Boron ensi kosketus jalkapalloon kesän tauon jälkeen. Helppo siitä ei tulisi, sillä kaikki kolme vastustajaa olivat SM-sarjassa neljän parhaan joukossa.

KuPS oli hävinnyt Reippaalle sunnuntaina peräti 5–1, mutta englantilaisvieraita vastaan savolaiset saivat hyvän taistelun aikaiseksi.

Ossi Loikkanen vei KuPSin johtoon, kun Middlesbrough’n maalivahti Jim Platt pudotti pallon eteensä. Toisella jaksolla kuopiolaiset vaihtoivat vähemmän pelanneita pelaajia kentälle, jolloin Boron taitotaso pääsi nousemaan esiin. Erityisesti brittipelaajien vahva ilmapeli sekä laadukkaat laidan vaihdot, saivat kuopiolaisyleisön ihastelemaan. Englantilaisvieraat käänsivät tappioaseman väkisin hyväkseen Phil Boersman ja John Graggsin maaleilla.

Helsingissä Middlesbrough’n tempo ei noussut ymmärrettävästi samalle tasolle kuin Kuopiossa, mutta silti se otti pelin alussa johtoaseman.

Joukkue aloitti ottelun lyömällä ison kasan keskityksiä klubin maalin eteen, ja 6. minuutin kohdalla tämä tuotti tulosta. John Hickton oli hereillä, kun HJK-puolustus ei onnistunut keskityksen purussaan. Johtomaalin jälkeen Boro painoi pelin klubin päätyyn, mutta ei onnistunut lisäämään johtoa. HJK:n ensimmäisen jakson paras paikka tuli 39. minuutilla, kun Jarmo Ilolan veto oli jo menossa maaliin, mutta puolustaja onnistui purkamaan pallon pois. Toisella jaksolla klubi onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin, kun Ian Bailey rikkoi Hannu Bäckmania pilkun arvoisesti. Miikka Toivola ei epäonnistunut pisteeltä.

Jack Charlton oli pelin jälkeen todella tyytymätön: “Meidän olisi pitänyt voittaa seitsemällä maalilla, sillä pelaajamme olivat seitsemän kertaa yksin läpi. On häpeä pelata näin. Onneksi emme hävinneet. Lahdessa meillä on varmaan vaikeuksia.

Joukkueen puolustaja Terry Cooper pisti huonon pelin vasta alkaneen harjoitusjakson piikkiin: “Olemme harjoitelleet vastan 10 päivää yhdessä. Kun pidämme loman, silloin ei ajatella jalkapalloa. Muutaman harjoitusottelun jälkeen pelimme paranee”

Lahdessa Reippaalla ei ollut juuri mitään sanomista ja ottelu päättyi Middlesbrough’n selkeään 3–0-voittoon. Molemmat joukkueet olivat hieman raskaalla jalalla liikkeellä, mutta silti englantilaisten taitotaso ja ammattimaisuus näkyivät kenttäpelissä. Reippaan pelaajista ainoastaan Seppo Nordman ja Bristol Cityssa pelannut Pertti Jantunen erottuivat edukseen pallollisena.

Middlesbrough’n muutama seuraava kausi I-divisioonassa sujui varsin keskikertaisesti, sillä viiden seuraavan vuoden aikana se sijoittui sijojen 9. ja 14. väliin. Trendi oli menossa tästä alaspäin, sillä putoaminen tapahtui kaudella 81/82 kauden päätteeksi. Sama meno jatkui II-divisioonassa ja Boro putosi 3. sarjatasolle historiansa toisen kerran 1986. 

Leicester City 1979

Leicester City tuli kauden 1977/78 päätteeksi ryminällä alas I-divisioonasta. Joukkueen managerina tuolloin toimi 50- ja 60-lukujen seuran tähtipelaaja Frank McLintock, mutta valmennuspuolella homma ei miehellä sujunut ihan yhtä hyvin kuin kentällä. Lähinnä kokeneista pelaajista ja entisistä pelikavereista kasattu kettulauma jäi sarjassa viimeiselle sijalle, tehden koko kauden aikana vain 26 maalia.

Putoamisen jälkeen McLintock sai lähteä ja valmennusvastuun otti skotti Jock Wallace, joka oli juuri päättyneellä kaudella johdattanut Glasgow Rangersin triplaan. Wallace oli vahvasti osallisena myös yhdessä Skotlannin Cupin kovimmista yllätyksistä vuonna 1967. Tuolloin hän toimi pikkuseura Berwick Rangersin pelaaja-managerina ja oli maalilla, kun The Borderers pudotti Rangersin cupista 1–0-voitolla.

Tuosta ottelusta kiinnostuneille löytyy muuten laaja Wikipedia-artikkeli sekä kahdeksan minuutin kooste Youtubesta.

Jock Wallace käynnisti Leicesterissä rajun nuorennusleikkauksen heti kesällä 1978. Mies tunnettiin myös rajuna kurinpitäjänä, ja jos ei suostunut esimerkiksi Wallacen kentän ulkopuolisiin pukeutumissääntöihin, sai luvan etsiä itselleen uuden joukkueen. Luiskaan lähtivät muun muassa George Armstrong, Roger Davies, Steve Kember, Steve Sims, David Webb ja Keith Weller. Ainoa enemmän kohua nostanut myynti oli 26-vuotiaan seuran oman kasvatin Steve Whitworthin myynti Sunderlandiin.

Joukkueen keski-ikä oli joissain otteluissa jopa alle 20 vuotta ja se näkyi myös sarjataulukossa. Leicester sijoittui vain kolme pistettä suoran putoajan paikan yläpuolelle ja päästi edelleen sellaiset suurseurat kuten Orient, Cambridge ja Wrexham. Kaikesta huolimatta Wallacen luotto nuoriin pelaajiin oli todella kova:

“Ostan nuoria pelaajia, koska olen rakentamassa seuralle pitkää ja turvattua tulevaisuutta I-divisioonassa. Heillä on taitoa, luonnetta ja kunnianhimoa voittaa Leicesterille ensimmäinen liigamestaruus”.

“Skandinavian kesäkiertue on tärkeä askel näissä pyrkimyksissä, sillä kolmen viikon matkan aikana pelaajat on tarkoitus ”aivopestä” samalle aaltopituudelle ensi kautta varten”.

Leicesterin pelaajat kiertueella:

Mark Wallington, Sean Rafter, Steve Humphries

Everton Carr, Steve Convey, Paul Geddes, Mark Goodwin, Larry May, John O’Neill, Dennis Rofe (c), Gregor Stevens

Pat Byrne, Eddie Kelly, Andy Peake, John Ridley, Bobby Smith, Peter Welsh, Tommy Williams, Ian Wilson

Dave Buchanan, Mike Duffy, Kevin Farmer, Neil Grewcock, Martin Henderson, Billy Hughes, David Kirk, Alan Lee, Gary Lineker, Kevin Reed, Alan Young

Suomessa Leicester kohtasi ensin Hangossa Länsi-Uudenmaan piirinjoukkueen, joka oli kasattu neljästä alueen III-divisioona seurasta. Nämä seurat olivat Hangö IK, BK-46, Ekenäs IF sekä Lohjan Pallo. Suomalaisilla aladivaripelaajilla oli vaikeuksia Leicesterin kanssa jo heti alussa, sillä britit olivat valovuoden edellä pääpalloissa sekä kaksinkamppailuissa. Vieraat menivät pikapuolin 2–0-johtoon, mutta juuri ennen taukoa Tage Lindell pääsi kaventamaan pelin 2–1:een. EIF:n kärkimies oli harvoja, jotka pysyivät jotenkuten englantilaisten vauhdissa.

Toisella jaksolla Leicester lisäsi vauhtia ja meni menojaan murskavoittoon. Varsinkin isokokoinen kärkipari Alan Young ja Martin Henderson aiheutti paljon ongelmia suomalaisille tekemällä yhteensä viisi maalia. Hangossa peliä seuranneet 2197 maksanutta katsojaa sai lopulta nähdä Leicesterin 7–1-voiton.

17.7.1979

Länsi-Uudenmaan piiri – Leicester 1-7       Hanko             2,197

Tage Lindell / Alan Young 4, Martin Henderson, Pat Byrne, Alan Lee

Kaksi päivää myöhemmin Leicester matkusti pääkaupunkiseudulle kohtaamaan I-divisioonan kärkitaistossa vaikuttavan Grankulla IFK:n. Grani oli kaikkien yllätykseksi noussut taistelemaan SM-sarjapaikasta valmentaja Martti Kuuselan johdolla. Mara olikin Hangossa paikan päällä katsomassa Leicesterin otteita:

“Hirvittävän kovia pääpelaajia. Varsinkin hyökkääjä Alan Young ja toppari Larry May antoivat malliesimerkin pääpelistä. Suurin ero meikäläisiin on, että englantilaiset panevat todella voimaa pukkauksen taakse ja ohjaavat palloa, kun taas meikäläiset usein vain panevat päänsä pallon tielle. Taistelutahto on näköjään brittien syntymälahja, kuten liigan tv-pelitkin ovat osoittaneet”

Grani oli edennyt koko alkukauden vahvassa myötätuulessa, mutta viimeisissä otteluissa se oli menettänyt tärkeitä pelaajia riveistään. Keskikentän Östen Brännasin nilkasta olivat menneet nivelsiteet, kun taas kärki Hannu Saarelaisen jalka murtui LappBK:ta vastaan sarjaottelussa.

Leicester heitti puolestaan maalille 18-vuotiaan kolmosveskarinsa Steve Humphriesin, jonka ura oli lopulta varsin vaatimaton. Mies pelasi yhteensä vain 16 liiigaottelua Doncasterin, Cardiffin sekä Wrexhamin maalilla. Grani olikin hätyyttelemässä useasti Humphriesin maalia, mutta Dennis Rofen johtama alakerta pelasi nuoren veskarinsa maineen muutaman kerran ensimmäisellä jaksolla. Hyökkäyspäässä ketturyhmä ei ollut ihan yhtä tehokas kuin Hangossa, mutta se otti silti johdon 25 minuutilla, kun Mark Goodwinin kierteinen veto yllätti kotiveskari Anssi Syrjäsen.

Toisella jaksolla Leicester joutui vaihtamaan pois Alan Youngin sekä Greger Stevensin, mutta silti Leicester oli lähellä kasvattaa johtoaan. Goodwinin kova veto osui ylärimaan, pallo putosi 16-vuotiaalle David Buchananille, mutta nuorukaisen pusku ohjautui suoraan toisella jaksolla granin maalilla torjuneen Jan Selinin syliin. Ottelun lopussa Pasi Jaakonsaari oli lähellä tasoittaa pelin, mutta ottelu päättyi englantilaisten yhden maalin voittoon.

Leicesterin manageri Jock Wallace oli selkeästi tyytyväisempi tähän otteluun:

“Pojat pelasivat helkkarin hyvin. Peli oli kokonaisuudessaan vallan mainio”

Kauniaisissa ottelua seurasi peräti 1512 maksanutta katsojaa. Tämä rikkoi siis reippaasti edellisen yleisöennätyksen 547 katsojaa, joka oli syntynyt kesällä 1978 ottelussa KTP:tä vastaan.

19.7.1979

GrIFK – Leicester                   0-1       Kauniainen    1,512

0-1 Mark Goodwin (25)

Leicester paineli seuraavalla kaudella Wallacen opein II-divisioonan mestaruuteen. Nousutaisto oli todellinen trilleri, sillä toiseksi tullut Sunderland jäi pisteen päähän ja kolmannesta nousupaikasta taistelleet Birmingham ja Chelsea vain kahden pisteen päähän. Tässä taistossa Chelsea jäi nuolemaan näppejään huonomman maalieron takia. Pääsarjassa Leicesterin eväät eivät riittäneet, sillä putoaminen koitti heti.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Wikipedia

The post Englantilaisjoukkueet pelireissuilla Suomessa – kesävierailuja jo yli sadan vuoden ajan appeared first on Byyri.

Tammisalo myös keskittyi koulutukseen, toimi kansainvälisenä erotuomarina sekä kirjoitti valmennuskirjoja.

Mistä välttämättä kaikki eivät ole tietoisia, on Tammisalon aika Englannissa, jossa mies vietti useamman kuukauden vuonna 1922.

Niilo Tammisalo

Niilo Tammisalo syntyi Helsingissä 15.10.1894 ja hänellä oli neljä veljeä. Tammisalon isä, Henrik Ekbom, oli tunnettu verhoiluliikkeen omistaja ja jopa valtioneuvosto käytti hänen liikettään koristelutöissä. Äiti, Ida Maria Ekbom (os. Dahlberg), oli kotoisin alun perin Tampereelta. Isä ei urheilusta juuri välittänyt, mutta kaikki viisi poikaa olivat hyvinkin kiinnostuneita pallopeleistä.

Kaisaniemen läheisyydessä asunut Tammisalo aloitti jalkapallon pelaamisen 10-vuotiaana vuonna 1904 ja kulutti lähes kaiken vapaa-aikansa Kaisaniemen kentällä. Siellä pelattiin esimerkiksi koululuokkien välisiä otteluita ja kentällä muutenkin melkein asuttiin.

Tammisalo huomasi, että maalivahdit olivat usein joukkueensa huonoimpia pelaajia, ja niinpä hän päätti ruveta itse harjoittelemaan tuon pelipaikan pelaamista. Hän säästi rahaa, jotta sai ostettua oman pallon, joka mahdollisti paremman harjoittelun.

Norssin kuudennella luokalla Tammisalo pelasi ensimmäistä kertaa maalivahtina, tosin huonolla menestyksellä. Tammisalo oli lyhyt, eikä yltänyt ylärimaan edes hyppäämällä ja pelasi muutenkin huonosti. Niilo-poika sai toisen mahdollisuutensa myöhemmin, kun hänet korvannut maalivahti ei saapunutkaan peliin. Norssi voitti Ressun 1–0, eikä Tammisaloa enää tämän jälkeen maalilta syrjäytetty.

Vuonna 1909 Tammisalo liittyi Helsingin Jalkapalloklubiin, johon alkuvuosina liittyi paljon Norssin ja Ressun oppilaita, jotka asuivat Kaisaniemen lähistöllä. Tammisalon koti oli niin lähellä kenttää, että hän sai toimia joukkueen pallojenhoitajana. Tästä tehtävästä hänelle maksettiin 5 markkaa vuodessa ja samalla Tammisalo oli varmasti aina harjoituksissa paikalla oppimassa uutta.

Seuraavana vuonna Tammisalo oli HJK:n kakkosjoukkueen varamaalivahti, mutta jo kaudeksi 1911 kävi kutsu ykkösjoukkueeseen, kun maalivahtina aiemmin toiminut Saarikko jätti joukkueen. Pienikokoinen Tammisalo jäi kevään otteluissa vastapuolen isojen pelaajien jyräämäksi, mutta kehittyi vuoden mittaan. Syksyllä HJK ja Tammisalo kruunattiin Suomen mestareiksi.

Tammisalon ura lähti tästä nousukiitoon ja vuosikymmenen vaihteessa hän oli pokannut HJK:n kanssa jo viisi Suomen mestaruutta. Maajoukkueen maalivahdiksi hän nousi suhteellisen myöhään, vasta 25-vuotiaana vuonna 1919. Tammisalo oli ehdolla vuoden 1912 Olympialaisiin maalivahdiksi, mutta hänet jätettiin pois joukkueesta kokemattomuuteen vedoten.

Kisojen jälkeen Suomi ei pelannut kuin yhden maaottelun vuonna 1914, ja tämän jälkeen ensimmäinen maailmansota keskeytti kansainväliset ottelut täysin. Suomen maajoukkueelle tuo tarkoitti viiden vuoden taukoa “liitto-otteluista”.

Toukokuussa 1919 Tukholman olympiastadionilla Tammisalo seisoi vihdoin maajoukkueen maalilla, kun Suomi kärsi 1–0-tappion. Ottelun ainoalle rangaistuspotkusta tulleelle maalille ei Tammisalo voinut mitään. Tästä kuitenkin alkoi neljä vuotta kestänyt jakso maajoukkueen maalilla, jona aikana Tammisalo pelasi 29 maaottelua. Hänen edesottamuksiansa päästiin näkemään Norjaa, Unkaria ja Itävaltaa myöten – mutta suurimpana saavutuksena voidaan ehkäpä pitää Saksasta haettua sensaatiomaista 2–1-vierasvoittoa vuonna 1923.

Leo Leivo

Leo Leivo (s. 1896) oli viipurilaislähtöinen jalkapalloilija, joka oli muuttanut Englantiin 1920-luvun alussa. Leivo asusteli Kaakkois-Lontoon Catfordissa ja pelasi jalkapalloa naapurikaupunginosan Bromleyn joukkueessa. Tammisalo matkusti Englantiin heti vuoden 1922 alussa ja käytännössä muutti asumaan Leivon luokse – olivathan he joukkuetovereita HJK:sta muutaman vuoden takaa.

Se minkä takia Leivo Englannissa asui, on jäänyt arvoitukseksi. On hyvin mahdollista, että hän on ollut luonteeltaan seikkailija, uuden oppija, samoin kuin Tammisalo.

Muutettuaan takaisin Viipuriin huhtikuussa 1922, Leivo otti kapteeniuden lisäksi vastuun Viipurin Reippaan valmennuksesta. Heti ensitöikseen hän piti luennon englantilaisesta jalkapallosta 20 Reippaan pelaajalle ja suunnitelmissa oli ottaa harjoituksissa käyttöön ulkomailla opitut menetelmät. Reipas eteni tuolla kaudella SM-kilpailun loppuotteluun saakka, mutta hävisi finaalin Helsingin Palloseuralle maalein 4–2.

11.1.1922 QPR – Arsenal 1–2 (FA cupin 1.kierroksen uusinta)

Kun Tammisalo vuoden alussa saapui Englantiin, kaverukset löysivät itsensä heti jalkapallokatsomosta. Tammikuun 11. päivä pelattiin FA Cupin uusintaottelu Queens Park Rangersin ja Arsenalin välillä ensin mainitun kotikentällä. Tästä ottelusta tulisi Niilo Tammisalolle ensimmäinen ammattilaisottelu, jota hän pääsi seuraamaan paikan päällä.

Ottelussa käynti vei paljon aikaa. Peli alkoi kello 14.15 joka tarkoitti sitä, että kaksikon oli lähdettävä Leivon Catfordin kodista jo yhdentoista aikaan liikenteeseen. Ensin junalla 30 minuuttia keskikaupungille, sen jälkeen maanalaisella sähköjunalla Pohjois-Lontoon kautta kiertäen länsipuolelle. Tähän meni aikaa noin tunnin verran.

Tammisalo ei ilmeisesti juurikaan englantia puhunut, joten Leo Leivon läsnäolo oli miehelle iso apu. Lisäksi Leivo oli kerennyt luomaan jo jonkin verran suhteita, sillä mies oli “suurilta jalkapalloherroilta” hankkinut vapaaliput stadionin parhaimmille paikoille joukkueiden tärkeimpien edustajien viereen. Ulkomaalaiset vieraat olivat sen verran harvinaisia, että joutuivat selittelemään aitiossa oloaan vieressä istuneelle katsojalle.

Loftus Roadille ahtautui noin 17 000 katsojaa ja lipputuloja tästä kertyi £1,000, mikä oli siihen aikaan merkittävä summa. Nurmi oli Tammisalon mukaan tasainen, mutta ei lainkaan yhtä “tiheäruohoinen” kuin Pallokentällä – toki muistaen, että Englannissa on talvi ja pelejä pelataan usein. Itse stadion käsittää vain varsinaisen katsomon yhdellä kentän pitkällä sivulla, kun muilla sivuilla on pengermäiset seisomapaikat.

Katsojat ovat kiinnittäneet rinnuksiinsa paperikukkasen, jonka värit kertovat kumman joukkueen kannattajia ovat. Tämän lisäksi ihmisten siisti olemus ja ajettu parta kertoo Tammarin mukaan sen, että ihmisillä on hyvin aikaa jalkapalloon ja parranajoon, koska edes katukauppiailla ei ole pienintäkään parransänkeä!

Ennen kuin vihreä-valkoraitainen QPR ja punapaitainen Arsenal aloittavat pelinsä, järjestetään rahankeräys loukkaantuneiden pelaajien hyväksi. Kentälle saavuttuaan päivän tähdet näyttävät Tammisalon silmiin tanakoilta, treenatuilta ja hyvin syötetyiltä.

Joukkueiden pelityyli on paljon kovempaa kuin Suomessa. Pelaajia taklataan kovaa, ja pallollista pelaaja ahdistellaan aggressiivisesti. Pelaajat liikkuvat laajaan ja nopeaan, mutta erityisesti esiin nousee heidän pallonhallintansa.

Syötöissä käytetään kierrepalloja, jotka potkaistaan jalan sisäosalla. Pelaajat potkaisevat myös kengän kärjen päällyställä, toisin kuin Suomessa, jossa potkitaan kärjen pohjalla. Pääpallot puolestaan pusketaan alaviistoon, ei yläilmoihin kuten meillä tuppaa menemään.

Varsinkin Arsenalin maata pitkin tapahtuva syöttöpeli ja hyökkäävien pelaajien pienet pallon suuntaa muuttavat sysäykset ovat katsomossa ihmettelevän suomalaisen mieleen.

”Varsinaisia triksejä käytetään ammattipelissä harvoin, sillä ne eivät ole koskaan varmoja. Koko pallonhallintahomma kierrepalloineen ja sysäyksineen tekee toisinaan biljardipelin tapaisen vaikutuksen. Ollapa meillä kinttutaitoa edes sinnepäin!”

Arsenal ottaa uusinnasta 2–1-voiton.

Alex Graham tekee ensin johtomaalin rangaistuspotkusta ensimmäisellä jaksolla ja Billy Milne viimeistelee voiton uransa ensimmäisellä Arsenal-maalilla puskien kulmapotkun jälkitilanteesta yläkulmaan. Ottelu oli Tammisalon mukaan todella jännittävä ja siitä riittää puhetta useaksi päiväksi. Juttua riittäisi kokonaiseksi Urheilulehden numeroksi asti, mutta se olisi ollut hänen mukaansa ennennäkemätön hävyttömyys talviaikaan.

”Tällainen jalkapallo-ottelu jännittää suunnattomasti ja jättää valtavan muiston, vaikkakaan nämä joukkueet eivät olleet parhaita eikä pienelle kentälle mahtunut kuin “vähän” yleisöä. Minkälaiset lienevät sitten loppuottelut!”

Catfordissa kaverukset olivat 18.30 aikaan. Jo silloin iltalehdistä oli luettavissa kattavat otteluraportit kuvineen.

24.1.1922 QPR:n harjoituksissa

Oltuaan seuraamassa QPR:n ja Arsenalin ottelua, Tammisalo ja Leivo olivat keskustelleet kotijoukkueen sihteerin kanssa. Suomalaisilla oli Englannin jalkapalloliiton sihteerin Fredrick Wallin suositukset ja he tiedustelivat mahdollisuutta päästä seuraamaan QPR:n harjoituksia. Sihteeri puolestaan näki heti mahdollisuuden pistää Tammisalo testiin ja kutsui miehet harjoituksiin mukaan kahden viikon kuluttua. Lisäksi sihteeri ojensi Tammarille lehtimieskortin, jolla pääsee koko kauden ajan seuran kentälle.

Vaikka QPR oli ammattilaisseura tuolloin, varsinkin maalivahdit olivat usein amatööristatuksella, jolla Tammisalokin tulisi pelaamaan, mikäli joukkueen riveihin kelpuutettaisiin. Yleinen mielipide Englannissa tosin oli tuolloin (ja hyvin pitkään), ettei ulkomaalaisten kannata yrittää paikallisiin joukkueisiin, koska eivät kuitenkaan osaa pelata jalkapalloa.

Tiistaiaamuna Tammisalo ja Leivo saapuivat QPR:n harjoituksiin. Heidät ensin ohjattiin pukuhuoneeseen, jossa ykkös- ja reservijoukkueen pelaajat olivat pukeutumassa. Kuultuaan kaverusten olevan ulkomailta, muiden pelaajien yleinen mielipide oli että “turhaan yritätte!”

Ammattijoukkueiden harjoituskalenteri oli Tammisalon mukaan säännöllinen. Mikäli lauantaina oli ottelu, niin perjantai, sunnuntai ja maanantai levätään. Tiistaisin harjoitellaan kentällä pallon kanssa, keskiviikkoisin ja torstaisin on pikajuoksuharjoitukset sekä hieronta.

”Oli oikein suomalainen talvi-ilma, kylmää oli 4-5 astetta, tuuli ja pyrytteli lunta. Kenttä oli lujasti jäässä. Aivan epätasainen ja mahdoton. Maalissa oli kuin kuraiseksi jäätyneellä maantiellä. Pelaajat ottivat harjoitukset leikin kannalta.”

Kentän huonon kunnon takia treenit eivät tällä kertaa jatkuneet pitkään, vaan pelaajat komennettiin takaisin pukuhuoneisiin.

Peseytymistilat olivat käytännössä kaksi kylpyammetta, sementtipurtiloa, Tammarin sanoin kuin Suomen uusimmissa navetoissa olevat sikakarsinat. Toisessa ammeessa oli kuumaa vettä peseytymistä varten, toisessa kylmää vettä, jossa käytiin jäähdyttelemässä. Peseytymisen jälkeen suomalaiset saivat käskyn tulla viikon päästä uudestaan. Silloin olisi seuraava palloharjoitus.

28.1.1922 Woolwich Polytechnic – Bromley reservit 2–2

Leo Leivo oli pelannut toista vuotta hyökkääjänä Bromleyssa joten oli luonnollista että mies yritti puhua Tammisaloa joukkueeseensa.

”Hyvänä suosittelijana allekirjoittaneella on ollut Leivo, joka kehuu ja puhuu “kuin Ruuneperi”, niin että punastua saa, mikäli puhetta ymmärtää.”

Bromley oli amatöörijoukkue ja sijaitsi luonnollisesti saman nimisessä kaupunginosassa, joka oli Leivon kotipaikan Catfordin naapurissa. Seuran ykkösjoukkue pelasi Athenian Leaguessa ja seuralla oli myös reservijoukkue. Tammisalon mukaan joukkueella oli mainio ja tasainen ruohokenttä, josta monet ammattijoukkueet olisivat kateellisia.

Bromleyn molemmilla joukkueilla oli omat sihteerinsä, jotka postitse ilmoittivat alkuviikosta kuka pelaa ja missä joukkueessa. Pelaavista kokoonpanoista päätökset tekee komitea, joka kokontui maanantaisin.

Tammisalo ja Leivo saivat molemmat kutsun pelata reservijoukkueen kanssa vierasottelun lauantaina 28.1. Woolwich Polytechnicia vastaan. Uutiset Tammisalon pelaamisesta olivat saavuttaneet myös Bromleyn paikallisen lehdistön, sillä reservijoukkueen uudesta maalivahdista oli mainittu oikein otsikkotasolla – tosin nimellä Tamisara.

Suomalaiset saivat käskyn tulla odottamaan kyytiä Bromleysta tulevan valtatien varteen. Seuralla oli vierasreissuihin käytössä pienehkö kuorma-auto, jonka lavalle oli laitettu istuimet. Ajomatka kohti koillista kesti noin puoli tuntia ja tämän jälkeen kenttäalueelle oli vielä käveltävä parinsadan metrin verran mutaista maantietä.

Pelaajien saapuessa kenttäalueelle, avautui suomalaisten silmien eteen peräti viiden täysikokoisen futiskentän alue, joista neljä oli yhtäaikaisesti käytössä.

”Kun koko viikon oli runsaasti satanut (täällä sataa melkein joka päivä!) oli kenttä, joka oli lisäksi vielä “liian uusi”, aivan liian liukas ja vellimäinen. Vaikka tällaisissa olosuhteissa täällä usein pelataan! Ulkomaalainen, joka on tottunut kuivilla ja kiinteillä kentillä pelaamaan, joutuu täällä aivan umpikujaan. Ei tahdo käydä peli lainkaan. Kun lisäksi tulee vielä kylmä ja raaka ilma, sumu ja muut vastukset, tahtoo koko peli-into mennä menojaan.”

Koska lauantai oli perinteinen pelipäivä Englannissa, ei tämä ottelu kerännyt kovin paljoa yleisöä. Vastustaja Woolwich Polytechnic pelasi Tammisalon mukaan samanlaisissa paidoissa kuin jo edesmennyt helsinkiläinen Unitas, eli puna-keltaraitaisissa paidoissa. Bromleyn paita oli puolestaan puoliksi valkoinen ja puoliksi sininen.

”Olimme todennäköisesti ainoa ei-suomalainen joukkue koko maailmassa, jossa pelasi samalla kertaa kaksi suomalaista!”

Kun peli alkaa, Tammisaloa jännittää hieman. Bromley ottaa pelin haltuunsa ja kotijoukkue vain harvoin vierailee suomalaisen vartioimalla maalilla. Kenttä on todella liukas ja Tammisalo toivoo joukkueensa pitävän hallinnan, ettei hänen tarvitsisi puuttua peliin.

Vieraat menevätkin pikaisesti 2–0-johtoon, mutta ensimmäisellä jaksolla Tammisalo tulee myös yllätetyksi – hän ei voi mitään maalin läheltä tulleelle laukaukselle. Englannin paraskaan maalivahti ei olisi sitä ottanut, Tammisaloa lohdutetaan.

”Lyhyempiaikaisen sitruunan imeskelyn jälkeen aloitettiin toinen puoliaika.”

Ottelu jatkuu Bromleyn hallinnassa, mutta se ei kykene murtamaan kotijoukkueen puolustusta. Tammisalon mukaan joukkueen keskusta rikkoo pelin, koska pelaajat pyrkivät itse puskemaan läpi eivät täytä päätehtäväänsä eli yhteispelin johtamista. Oikeana laitahyökkääjänä pelaava Leivo jää täysin ilman palloja. Woolwich tulee tasoihin maalilla, joka oli Tammarin mukaan selvä paitsio. Ottelu päättyy 2–2.

Tammisalon mukaan pelin taso oli Suomen parhaiden seurojen tasolla. Pallonhallinta oli englantilaisilla paljon kehittyneempää kuin suomalaisilla joukkueilla, ja varsinkin maalin edessä britit olivat todella vaarallisia.

”Ei voinut odottaa kuten kotona, että hyökkääjä ampuu pallon kaikkialle muualle paitsi maaliin.”

”Huolimatta heikosta avustuksesta, Leivo pelasi yritteliäästi, varsinkin toisella puoliajalla. Omaa peliäni, ne harvat kerrat kuin sain otteluun sekaantua, pidin itse tyydyttävänä. Sihteeri ja pelaajat olivat kyllä tyytyväisiä.”

31.1.1922 QPR:n harjoitukset

Suomalaiset tulivat sovitusti Queens Park Rangersin harjoituksiin seuraavana tiistaina. Sadetta oli piisannut viime päivinä, eikä kenttä ollut hyvässä kunnossa. Alustavasti QPR:n pelaajille oli järjestetty korvaavaa harjoittelua, mutta ulkomaalaisten pelaajien vierailun takia, heidät oli kutsuttu takaisin pallon kanssa harjoittelemaan.

Tammisalo joutui kovaan testiin, omien sanojensa mukaan sellaiseen, johon ei ollut aiemmin joutunut. Kahdella pallolla mies pidettiin niin kiireisenä, että huolimatta melkein nollakelistä, Tammari joutui riisumaan villapaidan päältään.

”Kädet eivät tahtoneet kestää ja nyrkitkin tuppasivat halkeamaan. Ja suurin osa palloista tuli aivan nurkkia kohden sellaisella varmuudella, ettei ollut toivoakaan niiden ohimenosta. Mutainen pallo on vaikea vangittava, varsinkin kun itse seisoo korttelin verran liejussa.”

Huolimatta laadukkaista laukauksista, Tammisalo kuitenkin näytti torjuntataitojaan

”Suuri joukko palloja pysähtyi kyllä ulkopuolelle, joukossa kai hyviäkin, mutta pääsipä niitä tiheässä pommituksessa aikamoinen joukko maalinkin. Oli ihmeellistä, kuinka tarkasti ja kovaa he ampuivat vaikeastakin asennosta!”

Tammisalon mukaan pelaajat kerkesivät potkiskelun välihetkinä vitsailla ja kujeilla, mutta itse harjoittelu otettiin täysin vakavasti.

Harjoitusten lopuksi suomalaiset saivat ihmetellä, kuinka paikalliset pelaajat hoitivat pelikenkiään. Ennen pukuhuoneeseen menoa, jokainen puhdisti vedellä ja harjalla kenkänsä paksusta mutakerroksesta. Tammisalo oli itse niin mudan peitossa, että joutui naureskelun kohteeksi.

Vaikka QPR:n sihteeri ei ollutkaan paikalla harjoituksia seuraamassa, olivat suomalaiset saaneet luvan tulla harjoituksiin toistaiseksi, Muiden pelaajien mielipide Tammisalosta oli, “kun lujasti harjoittelee, niin tuleehan siitä kohtalainen maalivahti”.

1.2.1922 Millwall – Crystal Palace 2–0 (FA Cupin 2.kierroksen uusinta)

Keskiviikko ja FA Cupin uusintaottelut. Tällä kertaa Tammisalo ja Leivo matkasivat Kaakkois-Lontoon New Crossiin The Denille, Millwallin kotiluolaan. Vastaan asettui Crystal Palace, jonka kotona joukkueet olivat pelanneet edellisenä lauantaina maalittoman tasapelin.

Kun kaksikko pääsi julkisilla kulkuvälineillä perille, huomasivat he että jotain erikoista oli tapahtumassa. Stadionia kohden tulvi useammalta suunnalta ihmismassoja vajaa tunti ennen ottelun alkua. Tasarahalla pääsi sisään porteista, jotka jouduttiin sulkemaan hyvin nopeasti suomalaisten saapumisen jälkeen. Sisään pääsi 35 000 katsojaa kun taas tuhansia jäi ulkopuolelle.

Erityisen huomion Tammisalo kiinnittää taas pelin kovuuteen.

”Ottelu keskeytyykin tämän tästä, kun joku pelaaja on saanut sellaisen kolauksen, että jää kentälle makaamaan. Erotuomari viheltää välskärin kentälle ja pienemmän virvoittelun jälkeen mies on taas kunnossa, yleisön osoittaessa hänelle suosiota. Loukkaantumiset näissä peleissä on todellista eikä teeskenneltyä, niin kuin joskus täällä näkee amatööriotteluissa. Ruotsissakin tällainen näytteleminen on yleistä, on meilläkin sitä sattunut.”

Millwall ottaa ottelun haltuunsa heti alussa ja saa rangaistuspotkun. Sen pelaaja iskee rankkarista 1–0, mutta pilkku uusitaan. Tämän Crystal Palacen maalivahti torjuu. Kotijoukkue kuitenkin menee 1–0-johtoon vapaapotkusta, kun rankkarin torjunut vierasmaalivahti epäonnistuu torjunnassaan. Toisen jakson lopussa Millwall viimeistelee toisen maalin ja sinetöi jatkopaikan.

”Eräs Crystal Palacen tasoitusmahdollisuus pilataan, kun pallo parin metrin päästä nostetaan maalin yli – kuten HJK:n hyökkääjillä oli 10 vuotta sitten tapana tehdä!”

Tammisalo ja Leivo tulivat otteluun niin myöhään, etteivät saaneet istumapaikkaa. Pojat “joutuivat” kulmauksen seisomakatsomoon, Tammisalon mukaan tämä oli samaan aikaan jännittävää, mutta myös vaarallista johtuen isoista ihmismassoista.

”Kun ylimpänä olijat kurottautuvat katselemaan eteenpäin, he tulevat nojanneeksi edelläolijoihin jotka vuorostaan kaatuvat eteenpäin toisten niskoille. Tällä tavalla aalto kaatuu ja leviää alaspäin, joten alhaallaolijoille se on todellinen hengenvaara. Kyllä piti olla ketteränä, ettei jäänyt toisten jalkoihin vaan kaikella kunnialla suoriutui 3-4 metrin ilmamatkasta. Eipä sellaisessa tullut muistiinpanojen tekemisestä mitään! Ja me kuitenkin saatoimme tällä puolella naureskella, kun toisella pitkällä sivulla, jossa seisomapaikat ulottuivat puolta pidemmälle ja korkeammalle, tavantakaa oikein iso syöksyaalto pääsi vauhtiin.”

4.3.1922 Arsenal – Preston North End 1–1 (FA cupin 4.kierros, puolivälierä)

Maaliskuun alussa Tammari matkusti Pohjois-Lontooseen katsomaan puolivälierää Arsenalin ja Prestonin välillä. Highbury oli suomalaisen mielestä kaupungin hienoin stadion, mutta jälleen brittiläiset säät pääsivät valloilleen:

”Arsenalin katsomot ja rakennukset ovat kaupungin parhaita ja uusimpia. Kenttä oli sitävastoin sinä päivänä kuran ja veden peitossa. Vaikka oli satanut koko päivän, oli yleisöä täysi huone eli 37 000. Oli nautinto seurata sitä kärsivällisyyttä, jolla englantilainen rankkasateessakin odottelee tuntikausia jalkapallo-ottelun alkua.”

Koska pallot olivat tuolloin ruskeita ja kenttä oli mutainen, maalattiin peliväline ennen ottelun alkua keltaiseksi. Lisäksi Arsenalin paidan punainen väri auttoi varsinkin ottelun loppupuolella erottamaan joukkueet toisistaan, sen verran pelaajat kuraisena taistelivat jatkopaikasta.

Itse ottelussa Preston ottaa varhaisessa vaiheessa johdon, kun Arsenalin vasen puolustaja tekee virheen maalin edessä. Tämän jälkeen kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä kohti Prestonin maalia, mutta silmälaseja pelatessa käyttänyt vieraiden veskari James Mitchell pelasi loistavaa ottelua.

Juuri ennen taukoa Prestonin puolustajan syöttö Mitchellille pysähtyy vesilätäkköön ja Arsenal tasoittaa pelin. Toisella jaksolla kotijoukkue painoi päälle mutta Preston venyi uusintaan.

Jälleen kerran suomalaiset saivat ihailla englantilaisten pallonkäsittelytaitoa ja syöttöpeliä

”Oli ihmeellistä, kuinka varmasti pelaajat hallitsivat palloa niin vaikeissa oloissa. Hyökkäyksessä huomasi usein ovelia ja hyvinkin harkittuja yhdistelmiä lyhyt- ja pitkäsyöttöpelien vaihdellessa keskenään. Etenkin kotijoukkue oli keskikenttäpelissään onnistunut. Vieraiden hyökkääjät olivat kyllä parempia pallonhallitsijoita, mutta liian yksilöllisiä. Heidän tukimiesketjuaan ajoittain tuskin huomasi lainkaan, kun taas isäntien ketju oli heidän selkärankansa.”

Preston voitti uusinnassa Arsenalin kotonaan 2–1 ja eteni välierien kautta lopulta aina finaaliin.

8.3.1922 Tottenham – Cardiff (FA cupin 4.kierros, puolivälierän uusinta)

Tottenham ja Cardiff ratkoivat paremmuuttaan uusinnassa Lontoossa. Suomalaiset olivat matkaamassa katsomaan ottelua, joka pelattiin kauniissa kevätilmassa. Mielenkiintoinen ottelu ja hyvä ilma olikin saanut ihmisiä runsain joukoin liikkeelle.

Tammisalo lähti keskikaupungilta raitioteitä pitkin liikkeelle, mutta saavuttaessa lähemmäksi pelipaikkaa, ihmisten paljous hidasti matkantekoa. Pari kilometriä ennen päätepistettä Tammisalo hyppäsi ulos ja lähti juoksemaan kohti stadionia.

Ottelun alkuun oli vajaa tunti aikaa, mutta stadionin portit olivat jo kiinni ja tupa täynnä. Porttien ulkopuolelle jäi noin 25 000 ihmistä.

”Kun kaikkia keinoja oli kokeiltu jotta olisi päästy sisään niiden onnellisten 54 000 joukkoon, jotka olivat kuin sillit tynnyrissä muurien sisäpuolella, ei auttanut muu kuin painua kotiin päin lohdutellen itseään “sattuuhan sitä – – -”.

Tottenham voitti ottelun 2–1, mutta hävisi välierän Prestonille myöhemmin Sheffieldissä pelatussa välierässä. Kun Tottenham ja Preston ottelun jälkeen matkasivat junalla pois, oli Prestonin ensimmäisen maalin tekijä Archie Rawlings naureskellut ja puhutellut epäkunnioittavasti Tottenhamin pelaajia. Pelimies erotettiin seuraavalla viikolla seurasta tämän kieltäydyttyä pyytämästä anteeksi. Rawlings pelasi kuitenkin FA Cupin finaalissa, joten tämän yhden maaottelun pelanneen hyökkääjän hyllytys ei ollut siis kovin pitkäkestoinen.

Liikkuvaa kuvaa vuoden 1922 FA Cupin finaalista Huddersfield-Preston (1-0)

Dulwich Hamlet

Myöhemmin keväällä Niilo Tammisalo nousi esiin lontoolaisessa Dulwich Hamletissa, joka oli 1900-luvun alkupuoliskon yksi Lontoon parhaista amatööriseuroista. Kun muut samoissa sarjoissa pelanneet seurat kuten esimerkiksi Wimbledon, Barnet, Yeovil ja Wycombe siirtyivät kohti ammattilaisuutta, Dulwich Hamlet ei tätä tehnyt ja putosi näidän kelkasta.

Viimeisen 10 vuoden aikana seuran yleisömäärät ovat kasvaneet muutamasta sadasta 2000-3000 tuntumaan. Seura on ruvennut kiinnostamaan erityisesti nuoria ja varsinkin naisia – nykyään Dulwich Hamletilla on niin sanottu hipsteriseuran maine, eikä tästä pitkän linjan Hamlet-fanit välttämättä pidä.

Seuran pelipaidassa jo vuodesta 1893 esiintyvä pinkki väri, on varmasti yksi uusiin kannattajiin vetoava asia – se on peräisin Westministerin koulusta, jota seuran toinen perustaja kävi.

Tammisalon aikaan seuralla oli kolme eri joukkuetta: ykkösjoukkue, reservijoukkue ja kolmosjoukkue nimeltä Strollers.

Ykkösjoukkueeseen Tammarilla ei ollut asiaa, sillä siihen aikaan Hamletin maalilla vaikutti legendaarinen maalivahti Herbert Coleman, joka pelasi jopa yhden Englannin maaottelun amatöörinä vuonna 1921. Tämä sementoi Colemanin aseman seurassa niin vahvaksi, että mies pelasi, kunhan vaan maalille pääsi.

Reservijoukkueen maalia vartioi Claude Longhurst, joka pelasi ykkösjoukkueessa silloin kun Coleman oli syystä tai toisesta estynyt ykkösjoukkueen pelistä.

Lisäksi ykkösjoukkueessa pelasi myös hyökkääjä Edgar Kail, joka niin ikään pelasi Englannin maajoukkueessa edustaessaan Hamletia – viimeisenä amatööripelaajana vuonna 1929. Maaleja Kail teki Hamletille 427 kappaletta, jolla mies on itseoikeutetusti seuran kaikkien aikojen maalintekijä.

Tammisalo löysi paikkansa Strollersista eli kolmosjoukkueesta. Strollers ei varsinaisesti mitään sarjaa pelannut, vaan osallistui erilaisiin cup-kilpailuihin, esimerkiksi London Junior Cupiin ja Surrey Junior Cupiin. Lisäksi se teki kiertueita eri puolelle Englantia eikä joukkueella ollut kiinteää kotikenttää.

Vaikka Tammisalo pelasi “vain” kolmosjoukkueessa, oli kyseessä ilmeisen laadukas ryhmä.

Strollers voitti kaudella pelatusta 36:sta ottelusta peräti 27 maalieron ollessa 131-33. Tammisalo oli mukana myös, kun Strollers kiersi Englannin kanaalin rannikolla pelireissulla, voittaen kaikki ottelut. Tuolloin hän pääsi tutustumaan paremmin joukkuetovereihinsa, jotka olivat kiinnostuneita suomalaisesta ja Suomesta ylipäätänsä. Tammisalo tietenkin opetti pelikavereilleen sanan jalkapallo, jota sitten huudettiin ennen otteluita.

Tammisalon ajasta Dulwich Hamletissa tiedetään kuitenkin aika vähän. Se kuitenkin tiedetään, että ykkösjoukkueen ovi oli raollaan Tammarille hetken aikaa, kun ykkösvahti Herbert Coleman loukkaantui alkukeväästä. Tammisaloa mietittiin hänen paikkaajaksensa ykkösjoukkueeseen, mutta tätä ei kuitenkaan tapahtunut, koska suomalainen ei ollut jäämässä pitkäksi aikaa Englantiin.

Colemanin paikan otti Claude Longhurst ja Tammisalo puolestaan nostettiin hänen tilalleen reserveihin.

Varmuudella tiedetään, että Tammisalo pelasi kolmessa Dulwich Hamletin reservijoukkueen ottelussa – tai ainakin tuolta ajalta säilyneiden pelaajalistojen perusteella. Todellisuudessa Tammarin ottelumäärä nousee 4-6 väliin, mutta varmuutta tähän ei tulla valitettavasti ikinä saamaan.

Huhtikuun alussa Tammari seisoi maalilla ottelussa Claptonin reservejä vastaan. Myöhemmin samassa kuussa hän vartioi maalia Leytonstonea vastaan ja viimeiseksi otteluksi jäi 6.5.1922 pelattu ottelu Oxford Cityä vastaan. Dulwich Hamletin reservien ottelut olivat suosittuja, sillä ne keräsivät tuolloin useasti neljänumeroisia yleisömääriä.

Oxford Cityä vastaan pelatun ottelun iltana Tammisalo pakkasi matkalaukkunsa ja matkusti kohti Suomea. Edessä oli ottelut HJK:n maalilla ja myöhemmin kesäkuussa Suomen maajoukkueen paidassa Ruotsia vastaan. 

Nykypäivänä sitä ei ymmärrä, miten poikkeuksellista Niilon Tammisalon ja Leo Leivon Englannin seikkailut olivat tuohon maailman aikaan.

Tosin sitä ei voi kieltää, etteikö nuorten jalkapalloilijoiden elämä ollut juuri sitä, mistä moni haaveilee tänäkin päivänä. Asut ulkomailla, pelailet paikallisissa joukkueissa jalkapalloa sekä käyt katsomassa otteluita paikan päällä. Sata vuotta sitten tuo oli ennenkuulumatonta ja on varmasti jossain piireissä herättänyt paheksuntaa. Varmaa on, että molemmat suomalaiset saivat itselleen runsaasti ymmärrystä ja näkemystä reissuiltaan.

28.1.1922 pelattu ottelu Woolwich Polytechnic – Bromleyn reservit jää kotimaisen futiksen historiaan. Tämä on suurella varmuudella ensimmäinen kerta, kun kaksi suomalaista pelaajaa on pelannut samanaikaisesti ulkomaisessa seurajoukkueessa. 

Lähteet: Helsingin Sanomat, The Hamlet Historian – Jack McInroy, Tähtien tarina, Helsingin jalkapalloklubi 100 vuotta, Urheilulehti

Kirjoittaja Twitterissä

The post Englannissa pelasi suomalaisfutareita jo 1920-luvulla – Leo Leivo ja Niilo Tammisalo ovat brittikenttien suomalaiset pioneerit appeared first on Byyri.

Apinan Hirttäjät

Hartlepool United FC:n yksi lempinimistä on Monkey Hangers. Termi on paikallista folklorea 1800-luvun alkupuolelta. Erään tarinan mukaan ranskalainen laiva haaksirikkoitui kaupungin rannikolle ja ainoa selviytyjä oli apina. Tuolloin elettiin Napoleonin sotien ajanjaksoa eivätkä paikalliset olleet koskaan ennen nähneet apinaa.

Asia eskaloitui ja pian apinaa epäiltiin ranskalaiseksi vakoojaksi ja se päätettiin hirttää. Tapahtumasarjan jälkeen hartlepoolilaisia alettiin kutsua apinan hirttäjiksi ja myöhemmin nimi liitettiin myös kaupungin futisseuraan.

Vuonna 1999 apinayhteys vietiin uudelle tasolle, kun seuran maskotti, H’Angus the Monkey, näki päivänvalon ottelussa Millwallia vastaan.

Cimbom

Tätä Galatasarayn lempinimeä ei voi suomentaa, koska se on täyttä siansaksaa. Nimi syntyi, hatarien lähteiden mukaan, 1920-luvulla, kun Galatasarayn turkkilaispelaaja Sabit Cinol siirtyi pelaamaan sveitsiläiseen FC Servetteen. Servetten hyökkäyksessä pelasi muuan Jim (sukunimi ei ole tiedossa), jota joukkueen fanit kannustivat huutamalla ”Jim Bom Bom.”

Tunnelma ja etenkin Jimille suunnattu kannustus jäivät Sabit Cinolin mieleen ja kun mies palasi Turkkiin, päätti hän luoda Galatasaraylle oman kannustushuudon, josta myös lempinimi otettiin käyttöön.

Joutsenet

Joutsenet-lempinimi on tuttu brittifutiksen seuraajille Swansean myötä, mutta se on ollut myös Kakkosessa pelaavan SalPan lempinimi vuoden 1998 syksystä lähtien. Ennen sitä joukkue tunnettiin ”Punaisina Helminä.” Uudistuksen ja uuden lempinimen taustalla oli halu kunnioittaa SalPan lippua ja vaakunaa sekä salolaisuuden ja suomalaisuuden värejä. Myös Salon vanhasta vaakunasta joutsen oli jo tuttu.

Kanarialinnut

Lintuteema on erittäin suosittu aihe lempinimissä ja Kanarialinnuiksi on Suomessakin kutsuttu ainakin Kuopion Palloseuraa ja Åbo IFK:ta. Näiden joukkueiden kohdalla lempinimen tausta liittynee joukkueiden peliasuihin ja KuPSin kohdalla myös logoon, joten avataan hieman tarkemmin toisten Kanarialintujen, toisin sanoen Norwich Cityn, lempinimen taustaa.

1500-luvulla Norwichiin saapui suuri joukko pakolaisia Belgiasta ja Hollannista. The Strangers -nimellä kutsuttu porukka tykkäsi kasvattaa ja pitää lemmikkeinä kanarianhemppoja, joista on jalostettu kaikki, mukaan lukien Norwichin keltainen, kanarialinnuiksi kutsutut rodut.

1900-luvun alussa Norwich Cityn keltaisiin paitoihin ja logoon sopivaksi lempinimeksi vakiintui The Canaries eli Kanariahempot tai Kanarialinnut. Ennen tätä seuran lempinimi oli ollut Citizens, mikä taas yhdistetään tänä päivänä erityisesti Manchester Cityyn.

Kellopelijuusto

Albacete Balompién lempinimi on Queso Mecánico. Mistä ihmeestä klassikkoelokuvaan ja –kirjaan viittaavaa lempinimi on tullut Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavalle seuralle?

Kaakkois-Espanjassa sijaitseva Albacete kuuluu Kastilia-La Manchan itsehallintoalueeseen. Alueen kuuluisimpiin ruokatuotteisiin kuuluu Euroopan Unionin alkuperäisnimityksellä suojattu Manchego-juusto. Futisjoukkueen lempinimi onkin tullut juuston ja pelityylillään ihastuttaneen Hollannin maajoukkueen mukaan, jota kutsuttiin Anthony Burgessin romaanin mukaisesti La Naranja mecánicaksi (Clockwork Orange).

Kurkut

Jatketaan Espanjassa. Leganés tunnetaan lempinimellä Los Pepineros eli kurkut tai kurkun kasvattajat. Leganésin seudulla on ollut paljon maanviljelyä ja kurkut olivat yksi kysytyimmäistä ja viljellyimmistä vihanneksista. Paikallisia alettiin kutsua pepineroiksi ja myöhemmin nimi päätyi myös kaupungin futisylpeyden lempinimeksi. Maskottia myöten siitä on otettu kaikki ilo irti.

Lentävät Aasit

Suomalaisille viimeistään Perparim Hetemajn myötä tutuksi tulleen italialaisen Chievo Veronan yksi lempinimistä, tai alunperin pilkkanimistä, on I Mussi Volanti. Paikalliskilpailija Hellas Veronan kannattajat olivat kuuleman mukaan 90-luvulla pilkanneet Chievoa ja todenneet aasien lentävän ennen kuin Chievo pelaa Serie A:ssa.

Lopulta Chievo nousi Italian pääsarjaan vuonna 2001 ja oli heti ensimmäisellä kaudellaan sarjan viides! Näpäytyksenä paikallisvastustajalle, päätti Chievo ottaa Lentävät Aasit mukaan seuran lempinimien joukkoon.

Perunakuoriaiset

Suomalaisille toinen, lähimenneisyydestä tutuksi tullut asia, on koloradonkuoriainen eli perunakuoriainen. Tuo viheliäinen hyönteinen on myös yksi saksalaisen Alemannia Aachenin lempinimistä. Muusta listasta poiketen, tähän lempinimeen ei liity sen ihmeellisempää tarinaa, vaan nimi tulee seuran väreistä, mitkä muistuttavat kuoriaisen vastaavia.

Miljonäärit

Tämän lempinimen voi mahdollisesti yhdistää muihinkin seuroihin, mutta tässä tapauksessa yhdistetään se argentiinalaiseen River Plateen. Los Millonarios nimi juontaa juurensa 1930-luvulle. Tuohon aikaan jalkapallosta tuli Argentiinassa ammattilaisurheilua ja River Platesta tuli sen ajan Galácticos, jota sittemmin on käytetty kuvaamaan Real Madridin tiettyjä pelaajahankintoja ja supertähdistä koottuja joukkueita.

River Plate hankki tuolloin maailmanennätyssummilla pelaajia ja rakensi joukkueen, josta muut argentiinalaisseurat saattoivat vain unelmoida.

Mustat Hurmurit

Kirjoittajan ehdottomasti yksi suosikeista, mitä tulee suomalaisten seurojen lempinimiin. Helsingin Kruununhaassa perustettu Kiffen on tunnettu jo 1930-luvulta lähtien mustina hurmureina.

Lempinimi sai alkunsa vuonna 1926, kun Kiffenin jääpallojoukkue matkusti Ruotsiin turnaukseen. Joukkue pukeutui mustiin paitoihin ja prässättyihin housuihin sekä valkoisiin käsineisiin. Pukeutumisen lisäksi Kiffenin pelityyli oli katsojaystävällinen, ja näin oli hurmurit (De svarta charmörerna) syntynyt.

Mustat Kuhnurit

Kuhnuri on urospuolinen mehiläinen, joka jättää naisille pesässä kaikki työt, kun se itse vain lorvii.

FC Lahden lempinimi on siitä poikkeuksellinen, että se on toimittaja-kirjailijan käsialaa. Etelä-Suomen Sanomiin kirjoittava Kalle Veirto käytti Mustia Kuhnureita FC Lahtea käsittelevissä teksteissään 2000-luvun alkupuolella, mutta ei välttämättä niin positiivisessa mielessä, vaan pikemminkin ivallisesti. FC Lahti oli useana kautena aloittanut sarjassa heikosti kuin keväällä kohmeessa oleva kuhnuri, mutta oli parantanut peliään kelien lämmetessä. Alkuperäinen versio lempinimestä oli Hiihtostadionin Mustat Kuhnurit.

Kuhnuri-teemaa on Lahdessa hyödynnetty muun muassa Konsta Hietasen ja Osmo’s Cosmos -yhtyeen esittämän tunnuskappaleen muodossa.

Oikukas Diiva

Eintracht Frankfurtin lempinimistä se tuntemattomampi on Launische Diva. Toisinaan niin kauniisti pelaava ja pelannut Eintracht Frankfurt on onnistunut välttelemään sen suurempaa menestystä. Toisin sanoen Eintracht on voittanut isompiaan, mutta toisaalta hävinnyt ne ottelut, mitkä sen olisi pitänyt voittaa. Tämän tulosten valossa ailahtelevaisen ja oikukkaan ”käytöksen” myötä on diiva-lempinimi pinttynyt seuraan.

Rautakaminat

Rautakaminat-nimi hehkuu pohjoismaisuutta ja Ruotsistahan siihen liitetty seura löytyy. Djurgårdens IF:n yksi lempinimistä on Järnkaminerna ja myös sen kannattajayhdistys tunnetaan samalla nimellä. Lempinimi otettiin käyttöön 1960-luvulla, jolloin joukkueen pelityyliin yhdistettiin kovaa pelaaminen ja sen peliasujen värityksestä tuli mieleen kaminassa palava tuli.

Valkoiset Tiikerit

”On isot valkoiset tiikerit karanneet,
On kadonneet jäljet länsituuleen.
Ja rukous kiirii moskeijaan hiljaiseen kun
Isot valkoiset tiikerit katoaa pimeyteen.”

Näin lauloi Pertti ”Nipa” Neumann vuonna 1985. Sittemmin Valkoiset Tiikerit on ollut porilaisen Musan Salaman sisääntulobiisinä ja riippuen keneltä kysyy, ainakin seuran epävirallinen, jos ei virallinen lempinimi. Ja kyllähän MuSan valkoinen kotipelipaita sopii myös teemaan.

Vuonna 1986 Neumann ja edesmennyt Yö-yhtyeen laulaja Olli Lindholm olivat markkinointimielessä liigassa pelanneen Porin Pallo-Tovereiden vaihtopelaajina. PPT:llä oli myös valkoiset asut, jolloin Valkoiset Tiikerit -nimeä ilmeisesti käytettiin lehti-ilmoituksissa PPT:n kohdalla.

Vihreät Jääkärit

Hopsi eli Helsingin Palloseura eli Vihreät Jääkärit. Kristian Lindbohm on avannut kirjassaan ”Vihreät Jääkärit – HPS:n 100 vuoden matka mestarista kasvattajaksi 1917 – 2017” lempinimen syntyä, vaikka aivan täyttä varmuutta asialle ei ole.

Selostaja Martti Jukola käytti toukokuussa 1932 Suomen Urheilulehteen kirjoittamassaan jutussa HPS:n ja HIFK:n ottelusta kotijoukkueesta nimitystä Vihreät Jääkärit, josta se levisi eteenpäin. HPS:n historiikin mukaan nimen on täytynyt olla kuitenkin käytössä jo 1922 ja se on syntynyt melko pian sisällissodan jälkeen HPS:n pelipaitojen sekä jääkäriliikkeen samankaltaisen värityksen johdosta. Myös Helsingin suomalaisen lyseon eli Ressun lukion lipussa oli vihreä väri ja seuran perustajat sekä aktiivit olivat ressulaisia.

The post Kanarialinnut, Lentävät Aasit ja Mustat Kuhnurit – esittelyssä 15 tavallisesta poikkeavaa futisseuran lempinimeä appeared first on Byyri.

Helmikuun 6. päivä vuonna 1958 on yksi jalkapallohistorian traagisimmista päivämääristä. Tuolloin Münchenin lentokentältä erittäin vaikeissa oloissa nousua yrittänyt lentokone murskaantui kiitoradalle. Koneen 43 matkustajasta 23 menehtyi, mukaan lukien kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa sekä muuta seuran henkilökuntaa.

Pohjoisirlantilainen maalivahti Harry Gregg oli yksi selvinneistä pelaajista. Onnettomuushetkellä Gregg syöksyi takaisin palavaan koneeseen onnistuen auttamaan useita ihmisiä turvaan, joukossa muun muassa Unitedin pelaajat Bobby Charlton, Jackie Blanchflower ja Dennis Viollet sekä manageri Matt Busby. Charlton sekä Viollet olivat menettäneet tajuntansa, mutta Gregg onnistui vetämään heidät turvaan housun vyötäisiltä. Pahoin loukkaantunut Busby joutui yli kahdeksi kuukaudeksi sairaalahoitoon. Greggin pelastamien ihmisten joukossa oli myös raskaana ollut jugoslavialaisen diplomaatin vaimo sekä tämän 2-vuotias tytär.

Sisuuntunut United pelasi kauden loppuun

Busby Babesina tunnettu joukkue oli onnettomuushetkellä palaamassa Euroopan Cupin ottelusta Belgradista. Merkittävän osan pelaajistaan menettäneen seuran odotettiin vetäytyvän pelikentiltä tragedian seurauksena. United jahtasi tapahtumahetkellä tiukasti kolmatta perättäistä Englannin mestaruuttaan. Onnettomuuden jälkeen ensimmäiseen otteluunsa FA Cupin viidennelle kierrokselle United marssitti lähinnä reserveistään koostuneen joukkueen, joka onnistui kaikkien yllätykseksi nujertamaan Sheffield Wednesdayn maalein 3–0.

Onnettomuudesta verrattain vähäisin vaurioin selvinnyt Gregg vartioi joukkueensa maalia tuossa kyseisessä voitossa, vain 13 päivää onnettomuuden jälkeen. Hän oli tehnyt ensiesiintymisensä Manchesterin punapaidoissa muutama kuukausi ennen tuhoisaa onnettomuutta.

Magherafeltin pikkukaupungissa syntynyt Gregg siirtyi 18-vuotiaana Englantiin, ensimmäiseen ammattilaisseuraansa Doncaster Roversiin. Roversissa Greggille kertyi vuosien 1952–1957 välillä 94 ottelua ennen siirtoaan Manchesteriin.

Kovia kokenut Man Unitedin miehistö taisteli kauden loppuun, mutta liigassa kertyi onnettomuuden jälkeen ainoastaan yksi voitto. Sen sijaan Cupissa joukkueen tie vei aina finaaliin asti, jossa Bolton oli kuitenkin parempi maalein 2–0. Wanderersin molemmista maaleista vastasi seuralegenda Nat Lofthouse.

Maaleista jälkimmäinen aiheutti paljon kohua, sillä Lofthouse jyräsi pallon sekä sitä pidelleen Greggin Unitedin maaliin.

Onnettomuuden jälkeen Gregg oli kärsinyt voimakkaasta päänsärystä, mutta kivuista huolimatta ei ollut valmis jättämään pelikenttiä. Lopulta neurokirurgin lausunto oli raju: Gregg oli murtanut kallonsa onnettomuudessa.

Greggin uskomaton vuosi jatkui MM-viheriöllä

Kun Unitedin kausi oli saatu pakettiin, ei Greggille ollut kuitenkaan luvassa paljon kaivattua lepoa. Pohjois-Irlannin maajoukkue oli selvittänyt tiensä Ruotsissa pelattuun MM-lopputurnaukseen ja Gregg oli ollut maansa ykkösveskari jo useamman vuoden ajan.

Piskuiselta Pohjois-Irlannilta ei turnauksessa odotettu osallistumismerkintää korkeampia ansioita, mutta toisin kävi. Joukkue kaatoi avausottelussaan Tšekkoslovakian, mutta taipui toisessa kamppailussa Argentiinalle. Lohkon päättäneessä kamppailussa pohjoisirlantilaiset pitivät hallitsevan maailmanmestari Länsi-Saksan ansiokkaasti pihdeissään taistellen tasapelin lukemin 2–2. Lopputuloksen takuumiehinä toimivat molemmat maalit iskenyt Peter McParland sekä Gregg, joka otteluraporttien mukaan venyi tusinaan huipputorjuntoja.

Tuon aikaisen formaatin mukaisesti tasapisteisiin päätyneet Pohjois-Irlanti ja Tšekkoslovakia pelasivat playoff–ottelun toisesta jatkopaikasta lohkon voittaneiden saksalaisten takana. Esiin astuivat jälleen Gregg ja McParland. Aston Villaa edustanut hyökkääjä iski jatkoajalla Pohjois-Irlannille 2–1-voiton Greggin jatkaessa upeita otteitaan tolppien välissä.

Pohjois-Irlannin lento loppui puolivälierissä, jossa Ranska pudotti turnauksen sensaatiojoukkueen tylyin 4–0 lukemin turnauksen maalikuninkaan Just Fontainen heiluttaessa tahtipuikkoa kahdella osumallaan. Greggin huippuotteet maalinsuulla eivät jääneet kuitenkaan turnauksen direktoraatilta huomaamatta. Hänet valittiin sekä turnauksen parhaaksi maalivahdiksi että tähdistökentälliseen.

Pokaalit kiersivät Greggiä

Tuhoisan onnettomuuden repimältä Manchester Unitedilta kesti useita vuosia palata pysyvästi huipulle, josta se traagisesti oli sysätty pois. Gregg jäi ilman vuoden Unitedin vuoden 1963 FA Cupin voittoa, koska ei loukkaantumisiltaan ollut pelannut tarpeeksi otteluita tuolla kaudella.

Greggin ura Manchesterissa päättyi vuonna 1966 miehen siirryttyä Stoke Cityyn. Savenvalajien riveissä hänelle kertyi kuitenkin vain kaksi ottelua, ennen kuin Gregg päätti peliuransa vuonna 1967. Siitä huolimatta, ettei Greggin nimi koristanut yhdenkään voitetun pokaalin kylkeä, pidetään häntä silti yhtenä Manchester Unitedin historian parhaista maalivahdeista.

Manchester United palasi Euroopan Cupin voittajaksi keväällä 1968. Se kaatoi Wembleyllä pelatussa loppuottelussa portugalilaisen Benfican jatkoajan päätteeksi maalein 4–1. Unitedin ensimmäisestä ja viimeisestä maalista vastasi Bobby Charlton.

Manageripestejä ja siviilielämän tragedioita

Peliuransa jälkeen Harry Gregg toimi pitkään managerina alemmilla sarjatasoilla, aloittaen vuonna 1968 Shrewsburyn penkin takana. Pesti Walesin rajan tuntumassa kesti neljä vuotta. Seuraavat kaudet hän vietti rajan länsipuolella Swanseassa. Joutsenista hänen tiensä vei takaisin Englantiin, jossa hän valmensi Crewe Alexandraa kolmen vuoden ajan. Tuon pestin jälkeen Gregg oli lähes kahdeksan vuotta muissa valmennustehtävissä, muun muassa Manchester Unitedin maalivahtivalmentajana.

Uran viimeiseksi manageripestiksi jäi Carlisle Unitedin kausi 1986–87. Vuonna 1985 tuolloin jo aateloitu Sir Matt Busby suositteli Greggiä Manchester Unitedin vapaana olevaan managerin toimeen. Tuo virka meni kuitenkin skotlantilaiselle Alex Fergusonille.

Gregg esiintyi lukuisissa TV-ohjelmissa ja dokumenteissa jotka käsittelivät Münchenin tragediaa. Päätettyään uransa jalkapallon parissa Gregg asui pitkään kotiseudullaan Londonderryn maakunnassa. Siviilielämässään hän joutui kohtaamaan tyttärensä Karenin kuoleman 50-vuotiaana vuonna 2009. Karen oli Greggin ja hänen ensimmäisen vaimonsa Mavisin toinen lapsi. Mavis oli menehtynyt syöpään jo vuonna 1961. Gregg sai toisen vaimonsa Carolynin kanssa kolme lasta.

Vielä vuonna 2000-luvun alkuvuosina hänet saattoi löytää kasvattajaseuransa Colerainen harjoitusottelusta maalin takana palauttamassa palloja. Vuonna 2012 Gregg osallistui Manchester Unitedin hänen kunniakseen järjestämään testimonial-otteluun juhlistaen aikaansa seurassa. Kunnioittavana eleenä Sir Alex Ferguson nimitti otteluun parhaan miehistönsä.

– Meidän tulisi aina muistaa kunnioittaa niitä pelaajia, jotka ovat olleet muovaamassa seuran historiaa. Harry on yksi heistä. Hän osoitti suurta rohkeutta Münchenin tragedian aikaan. Lisäksi hän oli pelaajana tärkeä osa seuraa, Ferguson sanoi tuolloin.

Harry Gregg menehtyi sairauden uuvuttamana 87-vuotiaana 17. helmikuuta 2020. Hänen sankaritekonsa pelikentillä olivat suuria, mutta kentän ulkopuolella vielä suurempia.

The post Helmikuussa menehtynyt Harry Gregg oli tosielämän sankari – ”Hän osoitti suurta rohkeutta Münchenin tragedian aikaan” appeared first on Byyri.

Ihminen on tunnetusti laumaeläin. Siksipä ei olekaan yllättävää, että lähes jokainen kulttuurinen ja yhteiskunnallinen ilmiö sulkee sisäänsä monia erilaisia, tietoisesti toisistaan erottumaan pyrkiviä ryhmiä. Jakolinjojen rajat eivät ole tietenkään aina selkeitä, ja samaten noita linjoja vetäviä ryhmiä motivoivat tekijät saattavat olla hyvinkin erilaisia.

Jalkapallokulttuurin paristakin näitä ”heimoja” luonnollisesti löytyy – kasuaaleiksi identifioituja brändejä sporttaavat lienee yksi tunnetuimmista ja kiinnostavimmista.

Kasuaalipukeutumisen juuret ulottuvat kuningaslajin kotimaahan Englantiin. Myyttien, myös tuoreempien sellaisten, tarkka historia on usein kietoutunut vähintään ohueen sumupeitteeseen, joka lienee Englannin historiaa tuntevalle osuva vertauskuva. Näin on myös kasuaalikulttuurin kohdalla.

Täyttä varmuutta siitä, ketkä olivat ne ristiretkeläiset, jotka kasuaalibrändit Britteinsaarille ensimmäisenä rantauttivat, ei nimittäin vieläkään ole. Syyttävä, tai kiittävä, sormi osoittaa yleisimmin kuitenkin kahden Englannin jalkapallokenttien Jättiläisen, Manchester Unitedin ja Liverpoolin, fanien suuntaan.

Pelkkää muotitietoisuutta…

Ennen kuin Vanhan Mantereen vaatebrändit ylittivät fanien mukana Englannin kanaalin, oli aikalaislähteiden mukaan Luoteis-Englannin teollisuuskaupunkien jalkapallopiireissä potkaistu tuo kehitys jo tietyiltä osin käyntiin.

Manchester Unitediin kietoutunut Perry Boys oli, nimensä mukaisesti, todennäköisesti ensimmäinen ryhmä, joka otti tennislegendan brändin osaksi ”univormuaan” 70-luvun puolivälin paikkeilla. Suunnilleen samoihin aikoihin Liverpool-kannattajat puolestaan omaksuivat pukeutumiseensa Adidaksen kenkäkatalogin, joka on edelleen kiinteä osa kasuaalikulttuuria.

Vaikka tarkastelun alla oleva alakulttuuri on kiistatta sidoksissa huliganismiin, jota puolestaan lienee mahdotonta irrottaa maskuliinisuudesta, voi kiinnostuksen muotia ja designer-vaatteita kohtaan samaan aikaan nähdä irtiottona aiempien sukupolvien traditionalistisesta miehisyydestä, ainakin mitä pukeutumiseen tulee.

Tässä mielessä kasuaalikulttuurin voi jopa nähdä edellisillä vuosikymmenillä suosiota nauttineen mod-kulttuurin henkisenä perillisenä, vaikka se ei mod-pukeutumisesta poiketen pyrkinyt niinkään luovuuteen vaan pikemminkin ryhmän sisäiseen konformismiin univormullisuudellaan. Vaikka kasuaalit saattoi siis olla helppo erottaa muista kannattajajoukoista, oli ryhmän sisällä pukeutumisen monimuotoisuus rajatumpaa kuin vaatteensa räätälöineellä mod-nuorisolla.

Toisaalta edeltävää ei pidä ymmärtää niin, ettei myös kasuaalikulttuurin sisällä olisi pyritty vertailuun niin faniryhmien välillä kuin sisälläkin. Kuten Real Clobber Magazinen Luke Taylor Vicelle antamassa haastattelussaan toteaa, kuului tietynlainen snobismi asiaan myös kasuaalien parissa: ”Mun takki on kalliimpi kuin sun”. Eikä ihme, sillä työväenluokkaiselle nuorisolle yksikin kasuaalibrändeihin kuulunut vaatekappale oli usein hyvin merkittävä taloudellinen investointi.

Vaikka snobismi ja muotitietoisuus saattavat vaikuttaa siltä, että ne ovat väistämättä ristiriidassa työväenluokkaisuuden kanssa, on huomioitava, että lähes jokaiseen ihmisryhmään syntyy väistämättä hierarkioita. Koodiston mukaisella pukeutumisella oli mahdollista ansaita arvostusta ja hyväksyntää tuossa hierarkiassa. 

Varsinainen kasuaalipukeutumisen lumipalloefekti potkaistiin käyntiin, kun rettelöinnistään tunnetut englantilaisfanit laajensivat vaatekaappejaan etenkin Italian vieraspelireissuilla. Päällepantavaa saattoi tarttua joukkovoiman turvin matkaan jopa niin, että maksaminen unohtui välistä.

Yhdistettynä jo tuota ennen saarilla syntyneisiin kasuaalipukeutumisen tyyleihin alkoi nykyään termiin yhdistetty brändikattaus saada Saapasmaasta ja Ranskasta löydettyjen vaatemerkkien kautta muotoaan. Euroopassa vierailleiden fanien mukana ulkomaalaisbrändit levisivät nopeasti ympäri Englannin.

Alakulttuurin jäsenille näiden vielä ennen verkkokauppojen syntyä harvinaisten merkkien kantaminen oli ylpeyden aihe. Esimerkiksi liverpoolilaisbändi The Firmin nokkamies Peter Hooton on sittemmin kertonut tarinaa pitkin poikin Pariisia seikkailleista Pool-kannattajista, jotka metsästivät suurimman osan vieraspelireissustaan kaupungissa kuulemma ollutta Adidas Centeriä – huhujen mukaan sieltä sai nimittäin tossuja, joita ei mistään muualta voinut löytää. Fanien harmiksi koko juttu oli ilmeisesti pelkkä myytti.

Vai jotain muutakin?

Kasuaalipukeutumisen syntymisen taustatekijät voi jakaa kahteen näennäisen ristiriitaiseen ryhmään; jo sivuttuun muista ryhmistä erottautumiseen, mutta myös tietynlaiseen joukkoon sulautumiseen. Pukeutuminen palveli nimittäin myös käytännöllistä tarkoitusta.

Kasuaalikulttuuri ja jalkapallohuliganismi eivät, etenkään nykypäivänä, onneksi muodosta mitään erottamatonta symbioosia, vaan tyyliin mieltyneet voivat turvallisin mielin pukeutua sen mukaisesti ilman väkivaltafantasiointia. Olisi kuitenkin älyllisesti epärehellistä kiistää, että käsitteet ovat historiallisesti liittyneet vahvasti toisiinsa.

Järjestäytyneeltä rikollisuudelta nimensä lainanneet ”firmat”, englantilaisten kannattajien joukot, olivat ensimmäisiä kasuaalipukeutumisen omaksuneita ryhmittymiä, vaikka kaikki tyylin mukaisesti itsensä verhonneet englantilaiset eivät niihin toki missään vaiheessa kuuluneetkaan.

”Tavanomaisempien” kannattajien parissa firmoja pelättiin ja paikoitellen vihattiinkin, eikä aina syyttä. Vaikka eri kannattajajoukkioiden nahinointi pyrittiin ainakin näennäisesti pitämään yleensä firmojen välisenä, joutuivat siitä silloin tällöin kärsimään myös sivulliset, kuten historiankirjoja selaava saa liian usein huomata.

Siksipä ei olekaan yllättävää, että myös virkavalta oli hyvin kiinnostunut firmojen tekemisistä. Heidän onnekseen firmojen edustajat oli ennen 70-lukua ja vielä sen alussa, siis ennen kasuaalikulttuurin nousua, suhteellisen helppo huomata.

Kasuaalipukeutumista edelsi firmojen parissa nimittäin skinhead-kulttuurin mukainen muoti kaljuine päineen ja mustine Dr. Martensin maihinnousukenkineen. Kun rähinöinti katsomossa alkoi, saattoivat koppalakit siis suuremmitta vaikeuksitta poimia talteen niihin osallistuneet yksilöt. Martensien potkimiseen soveltuvien ominaisuuksien haittavaikutuksia rajatakseen konstaapelit usein voimakkaasti kehottivat ultria joko poistamaan niistä nauhat tai jopa jättämään kengät kasoihin stadionien ulkopuolelle.

Tyylikkyyden palvelemisen ohella nahkatakkien vaihto italialaisiin ja kotimaisiin muotimerkkeihin ja Adidaksen tennareihin mahdollisti siis ainakin alkujaan virkavallan huomion välttämisen, sillä kyseiset asusteet eivät joukossa paistaneet silmään yhtä huomiota herättävästi kuin skinhead-tyyli. Kenties poliisit lisäksi ajattelivat, ettei kukaan pilaisi kallista takkiaan tappeluissa.

Siinä tapauksessa huomaamatta jäi se, että tuontituotteiden hankinta tapahtui usein kassan ohi. Tietynlaista ironiaa tai tahatonta koomisuutta toisiaan satojen eurojen vaatteissa huitovissa miesjoukoissa joka tapauksessa on.

Vaikka useimmat kasuaalikulttuurin lähemmin perehtyneet ovat yhtä mieltä siitä, että kasuaalipukeutumisen suosioon vaikuttivat sekä virkavallan välttely että pukeutumisen tyylillinen vetoavuus, ei ole olemassa konsensusta niiden suhteellisesta merkittävyydestä. Aiemmin mainitusta Taylorista poiketen esimerkiksi kasuaalipukeutumiseen keskittynyttä Propermagia pitävät Neil Summers ja Mark Smith eivät usko poliisihuomion minimoinnin olleen mikään strateginen valinta, vaan tyylistä kummunnut sivutuote.

Tätä näkemystä tukee se, että kasuaalityyli ei ole alkujaankaan ollut ainoastaan jalkapallokulttuurin omaisuutta. Esimerkiksi manchesterilaisen retrokaupan Bags of Flavorin perustaja Richard Gill kertoo Brittifutis-sivuston haastattelussa, ettei pukeutumiseen kohdistuneesta intohimostaan huolimatta ollut koskaan järin kiinnostunut jalkapallosta, ja korostaa, että kasuaalityyli oli hänen mielestään alun perinkin osa laajempaa brittiläistä nuorisokulttuuria.

Tämä voi olla totta, mutta siitä huolimatta kasuaalipukeutuminen alettiin jossain vaiheessa nähdä firmojen uutena univormuna. 

Kasuaalikulttuurin ja huliganismin myöhempi suhde

80-luvun jalkapalloa mustanneiden Heyselin ja Hillsborough’n tragedioiden jälkeen huliganismi saatiin kitkettyä Britteinsaarilla murto-osaan aiemmasta, vaikka se ei toki kokonaan kadonnutkaan. Samalla kun firmojen väkivalta alkoi vähentyä, lisääntyi kasuaalipukeutumisen monimuotoisuus. Monet tässäkin kirjoituksessa mainituista mannereurooppalaisista ja kotoenglantilaisista brändeistä saavuttivatkin saarilla suosionsa huipun vasta paljon 70-luvun jälkeen.

Siirtymistä tapahtui etenkin urheilu- ja vapaa-ajanvaatetuksesta paremmin Englannin olosuhteisiin sopiviin merkkeihin. CP Company ja Stone Island olivat paremmin sateisiin katsomoihin soveltuvia brändejä verrattuna pikemminkin Italian ja Ranskan aurinkorannoille ja tenniskentille kuuluviin sergiotacchineihin.

90-luvulla osa kannattajista alkoi kuitenkin hyljeksiä tunnetuimpia kasuaalibrändejä osaksi samoista syistä kuin firmat olivat hylänneet skinhead-tyylin pari vuosikymmentä aiemmin. Virkavallan silmissä kasuaalityyli oli alkanut vahvemmin ja vahvemmin yhdistyä silloiseen huliganismiin siinä missä maihinnousukengät aiemmin.

Etenkin mainitun Stone Islandin, kenties kasuaalikulttuurin nykyisin tunnetuimman brändisuurlähettilään, silmiinpistävä kompassi nähtiin usein merkkinä vielä sinnittelevään huliganismikulttuuriin kuulumisesta, minkä takia osa faneista irrotti sen takeistaan – asiaan vihkiytyneet tunnistivat kyllä edelleen brändin ilman kompassiakin.

Koska virkavalta yritti paikoitellen, pääasiassa epäonnistuneesti, assosioida merkin jopa uusnatsismiin yhdistettyyn kelttiläiseen ristiin, alkoivat Pradan, Façonnablen ja Dupen kaltaiset, vasemmistolaisemmiksi mielletyt brändit saavuttaa 2000-luvulle tultaessa kasuaalien parissa suosiota. Tämä taas johti siihen, että nämäkin brändit assosioitiin paikoitellen huliganismiin, jonka vastareaktiona esimerkiksi Prada ja Burberry jopa vetivät joitakin vaatekappaleita myynnistä.

Kasuaalikulttuuri oli alkanut kaikesta huolimatta käydä myös suurelle yleisölle tutummaksi ja ulottaa vaikutustaan myös jalkapallopiirien ulkopuolelle, vaikka esimerkiksi mainitun Gillin mielestä se oli Englannissa siellä aina ollutkin. Tyyliä toivat populaarikulttuurin kautta laajempaan tietoisuuteen esimerkiksi Oasiksen ja The Streetsin kaltaiset bändit ja kulttimaineeseen nousseet, huliganismipornoksikin kutsutut elokuvat kuten Football Factory ja Green Street.

Vaikka tyyli vielä 2000-luvun puolivälissäkin yhdistettiin kiistatta firmoihin, olivat niiden aiheuttamat lieveilmiöt jyrkässä laskussa etenkin valvontakamerateknologian kehityksen ansiosta. Siksi, edellä mainittujen elokuvien väkivaltaromantisoinnista huolimatta, kasuaalityylin mukaisesti saattoi pukeutua jo suhteellisen turvallisesti.

Jalkapallopiireissäkin kyse alkoi olla yhä useammin pikemminkin roolileikistä kuin todellisesta huliganismista.

Alakulttuurista valtavirtaan

Vaikka kasuaalipukeutuminen oli jo aiemmin levinnyt englantilaisfanien mukana – tietyllä tapaa nurinkurisesti, olihan tyylin vaikutuksia haettu alun perin nimenomaan sieltä – Manner-Euroopan katsomoihin, oli populaarikulttuurin ja globalisaation yhteisvaikutus se tekijä, joka levitti tyylin ympäri maailmaa. Aiemmin tiiviisti jalkapalloon liitetyt brändit kuuluvat viimeistään nyt kaikenlaisten ihmisryhmien vaatekaappeihin.

Euroopan jalkapalloympyröissä Stone Islandin kompassi osataan toki vielä yhdistää huliganismiin ja ylipäätään kuningaslajiin, mutta sitä näkee yhä useammin ja useammin niin kahviloissa kuin yliopistokampuksillakin.

Draken kaltaiset listaykkösiä tehtailevat artistit ovat tuoneet tyyliä esiin Atlantin toisella puolellakin, ja uskaltanee väittää, että etenkään siellä vain hyvin harvalla on mitään käsitystä pukeutumistavan historiasta. Grime-musiikin kasvava suosio niin Englannissa kuin sen ulkopuolellakin on puolestaan tuonut verkkariasut valtavirtaan. Oikeastaan kaikkien kasuaalipukeutumiseen historiallisesti kuuluneiden osa-alueiden voi sanoa saavuttaneen zeniittinsä. 

Kasuaalikulttuurin kokeneet ja eläneet tyylin edelläkävijät saattavat tuntea pientä ahdistusta nähdessään, miten helposti ennen niin saavuttamattomia brändejä voi hamstrata verkkokaupoista muutamalla hiiren napautuksella. Samalla he voivat kuitenkin kokea lohdutusta pioneerin statuksestaan.

The post Kalliita kuteita ja katsomoväkivaltaa – ”Kasuaalikulttuurin” lyhyt historiikki appeared first on Byyri.

Veri on kuitenkin vettä sakeampaa, ja nuoruudestaan asti taivaansinisten värejä tunnustanut kannattaja todellakin ansaitsi päästä paikan päälle katsomaan Cityn nykyistä tuloskuntoa. Jos se tarkoittaisi, että joutuisin todistamaan, kun himoittu mestaruuspytty karkaa punaisten ulottumattomiin, olkoon niin – veri on vettä sakeampaa, ja perhesuhteet jalkapalloa väkevämpiä.

Saavuimme Manchesteriin peliä edeltävänä aamuna. Sää Luoteis-Englannissa oli yllättävänkin viileä vielä toukokuun alussa, mutta onneksi Englannille epätyypilliseen tapaan poutainen. Sää kohteli lähes koko reissun ajan hyvin samalla tavalla. Nahkatakki meinasi jäädä turhan kevyeksi varustukseksi, mutta ainakaan vettä ei tullut. Kylmä merituuli tosin varmistaa sen, että säähän on hyvä varautua samalla tavalla kuin Suomen sen hetken vallitseviin sääoloihin; eteläisemmästä sijainnista huolimatta Englantiin ei kannata lähteä auringonotto mielessä.

Stadionkierros ensimmäisen päivän kohokohtana

Ensimmäisen reissupäivän ohjelmaksi oli päätetty stadion-kierros Etihadilla. Ratikka kuljetti lähes suoraan stadionin pääsisäänkäynnille, joten liikkuminen noin viisi kilometriä keskustan ulkopuolella sijaitsevalle pyhätölle oli vaivatonta ja halpaa. Liikkuminen kaupungissa on toki muutenkin todella helppoa – etenkin ratikka kulkee käytännössä joka kolkkaan, ja muun muassa molemmilla stadioneilla on oma pysäkkinsä. Lentokentältäkin pääsee keskustaan helposti ja halvasti julkisilla, minkä lisäksi taksi kentältä keskustaan kustantaa 20-25 puntaa määränpäästä riippuen. Mittariautokaan ei siis brittiläiseen tapaan pääse liikaa isomman porukan matkabudjettia venyttämään.

Kierros Etihadilla oli järjestetty äärimmäisen hyvin ja saa näin vastustajajoukkueenkin kannattajalta pelkästään kehuja. Oppaat olivat äärimmäisen asiantuntevia ja huomaavaisia, minkä lisäksi vasta tänä keväänä lanseerattu audio-opas antoi mukavasti lisäsyvyyttä kierrokselle. Perehtyminen alkoi hienolla videolla 360-teatterissa ja seuran historiaan ja saavutuksiin tutustumisella, minkä jälkeen pääsimme käymään stadionin joka ikisessä nurkassa, pelaajien henkilökohtaista kuntosalia ja David Silvan pukuhuonetuolia myöden.

Stadionkierros Etihadilla – kuten myös erilaiset hospitality-paketit – ovat Manchesterin sinisellä puolella maan eksklusiivisimpia, mutta silti äärimmäisen kohtuuhintaisia esimerkiksi Lontoon vastaaviin verrattuna. Vierailija pääsee todella aistimaan pukuhuoneen tunnelmaa ja kokemaan sen reitin, jota pelaajat noudattavat ottelupäivinä ennen viheriölle astelemistaan. Kaiken kaikkiaan Etihadilla puitteet ovat hienossa kunnossa, ja asiakasta todella ajateltu. Stadionkierroksesta siis todella nauttii jokainen jalkapallon ystävä, vaikkei Sky Blue -fani olisikaan.

Etihadiltakin löytyy tunnelmaa

Toiseen reissupäivään puolestaan kuului kansallinen jalkapallomuseo ennen illan h-hetkeä ja itse ottelua. Museokin saa ylöspäin suuntaavaan, mutta hieman varautuneemman peukun kuin Etihadin kierros.

Kymmenen punnan pääsymaksu ei paljon matkaajan lompakkoa rasita, ja jokaiselle futisniilolle löytyy museosta kasapäin uutta ja mielenkiintoista tietoa lajin historiasta, sekä monia brittifutisknoppeja, joilla voi osoittaa taitonsa kotikaupungin pubivisassa. Näyttelyt olivat silti melko sekavasti rakennettu, joka hieman rasitti yleisilmettä ja puudutti vierailijaa. Vaa’an posin puolelle lopullisesti kääntää kuitenkin museon interaktiivinen osio – vierailija pääsi niin laukomaan pilkkuja virtuaalimaalivahtia vastaan kuin testaamaan taitojaan maalivahtien refleksipelissä ja kosketustaan erilaisissa syöttö- ja kikkaharjoitteissa. Palloa potkimatta ei siis tarvinnut tältäkään reissulta lähteä.

Museon jälkeen koitti iltaan valmistautuminen ja pelipäivän jännitys – johon toki saattoi sisältyä vierailu hyvinkin perinteiseen brittipubiin pehmeän stoutin äärelle. Pubikulttuurista pitäville mainittakoon, että etenkin Piccadillyn ja Northern Quarterin alueilta sekä niiden lähimaastosta perinteistä brittiläistä henkeä tuntui löytyvän mukavasti. Sen sijaan suurimman ostoskeskittymän, Arndalen, läheltä löytää lähinnä eurooppalaista reivimeininkiä.

Ostomahdollisuudet Arndalessa sen sijaan ovat hyvät, mikäli ne futismatkaajaa houkuttavat. Me majoituimme noin puoleen väliin matkalla Piccadillystä Arndaleen; sijainti oli 10 minuutin kävelymatkan päässä lähes kaikkialta keskustasta, mutta silti sivussa kaikkein suurimmista turisti- ja yökerhokeskittymistä, jolloin yönsä sai viettää rauhassa. Itselleni tämä sijainti sopi erinomaisesti.

Itse ottelu olikin sitten todellinen elämys, jopa näinkin vannoutuneelle Liverpoolin kannattajalle. Olen, yhtään itseäni kehumatta, ehtinyt jo jonkin verran jalkapallo-otteluita maailmalla kiertää, mutta kotiottelu Etihadilla vakuutti minut silti täysin. Palveluita oli riittävästi ja kaikkialla, turvajärjestelyt jouhevat, eikä jonottaa tarvinnut juuri missään. Itse stadionkin ympäröivine aukioineen on vakuuttava näky – fiilistä on ulkopuolisine kierreportaineen haettu kenties yhdestä Euroopan merkittävimmistä urheilupyhätöistä, San Sirosta.

Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin tunnelma; Cityn kotipelejä on haukuttu hiljaisiksi, mutta turhaan. Lehterit olivat täynnä viimeistä penkkiä myöden ja tunnelma todella sähköinen. Toki tiivis mestaruustaisto ja ottelun merkitys saattoivat asiaa hieman avittaa, mutta meteliä pöntössä riitti yhtä kaikki. Mielenkiintoisena kuriositeettina mainittakoon, ettei samanlaista läpi ottelun jatkuvaa laulua kuulunut fanikatsomosta kuten joillakin toisilla stadioneilla; sen sijaan kannatuslaulut ja -huudot tuntuivat syntyvän kuin tyhjästä huomattavasti nopeammin kuin mihin olen tottunut, mutta silloin kun ne esiin nousivat, niihin todellakin yhtyi koko stadion.

Manchester: Ehdoton suositus

Loppuun mainittakoon pari käytännön vinkkiä, nimimerkillä kokemusta on: ensinnäkin, Finnair lentää Helsingistä suoraan Manchesteriin ja vielä yllättävänkin halvoin hinnoin, mikäli lennot onnistuu varaamaan ajoissa. Ja kiitos todennäköisesti liikematkustajille siitä, että myös lentoajat ovat harvinaisen inhimilliset. Mikäli budjettia kuitenkin haluaa venyttää vielä pidemmälle, lentää SAS Manchesteriin Tukholman kautta – lisäaikaa lentoon ei pysähdys länsinaapurissa tuo kuin pari tuntia, mutta se näkyy jo todella edullisena hintana.

Toisekseen, mikäli olet menossa katsomaan ottelua kevään puolella, kannattaa huolella selvittää kaikki ottelun ajankohtaan mahdollisesti vaikuttavat muutokset, kuten FA Cupin ja Mestarien liigan otteluiden päivämäärät.

Meille nimittäin kävi niin, että olimme ensin menossa katsomaan City – Cardiff -ottelua, joka siirrettiin keskelle viikkoa FA Cupin vuoksi, minkä jälkeen vaihdoimme otteluliput Leicester-otteluun, jota sitäkin vielä siirrettiin lauantailta maanantaille johtuen Mestarien liigasta. Kiitokset kuitenkin Thomas Cookille, jonka kautta olin sekä otteluliput että hotellin varannut; niin hotelli- kuin ottelumuutokset sai hoidettua vaivattomasti ja ilman lisäkustannuksia. Heitä voin siis suositella omasta kokemuksestani varauksetta. Suomalaisista toimistoista puolestaan kannattaa tarkastaa Björk & Boströmin tarjonta. He tarjoavat matkapaketteja niin Valioliigaan kuin Euroopankin kentille erittäin laajalla valikoimalla.

Loppukaneettina sanottakoon, että Manchester on ehdottomasti vierailun arvoinen kohde, jos haluaa aistia todellista jalkapallotunnelmaa ja yhdistää sen helppoon ja sopuhintaiseen kaupunkilomaan. Itse ainakin, omasta fanitustaustastani huolimatta, viihdyin äärettömän hyvin, ja voin suositella kohdetta lämpimästi muillekin.

The post Tien päällä: Isän kanssa Manchesterissa – Etihadiltakin löytyi tunnelmaa! appeared first on Byyri.

Alex Bradley on kahdesta otsikon nimestä varmasti se suomalaisten jalkapallofanien keskuudessa tuntemattomampi nimi. Se ei ole yllätys, sillä mies on syntyjään englantilainen eikä ole tiettävästi koskaan asustanut Suomen maaperällä.

Bradley – kotkalaisen äidin poika – on ollut kirjoilla Valioliigaa vielä keväällä 2018 pelanneessa West Bromwich Albionissa jo aivan pikkupojasta saakka. Ovet emoseuran edustukseen eivät kuitenkaan vielä tähän mennessä ole olleet kuin korkeintaan raollaan, joten Bradley suuntasi juuri päättyneen kauden alussa Englannin neljän korkeimman sarjatason ulkopuolelle hakemaan ensimmäisiä minuuttejaan miesten peleistä.

Nopea hyppy ylemmäs

Lainapesti National Leaguessa pelaavassa Havant & Waterloovillessä sujui ilmeisen kiitettävästi, sillä seuran riveissä syntyneen kahden osuman lisäksi Bradley onnistui herättämään kolmannella sarjatasolla eli ykkösliigassa päättyneellä kaudella yhdeksänneksi sijoittuneen Burton Albionin huomion. Vaikka WBA:n riveissä minuutteja ei vielä olekaan kertynyt, pääsi Bradley siis jo debytoimaan ainakin yhden Albionin paidassa.

Bradleyn siirtopaperit Burtoniin saatiin kirjattua vasta talven siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Burtonia luotsaava seuralegenda Nigel Clough – edesmenneen valmentajasuuruus Brian Cloughin keskimmäinen lapsi – päätti antaa nuorukaiselle mahdollisuuden parin päivän mittaisen onnistuneen testijakson jälkeen. Suomen U19-poikien maajoukkueleirillä ennen kauden alkua antamassaan haastattelussa Bradley povaili lainaa League 2 -tasolle, joten Burton-siirto saattoi ylittää miehen omatkin odotukset.

Kaksijakoinen debyyttikausi liigatasolla

Ei ole poikkeuksellista, että ensimmäisiä lainapestejään alemmilta sarjatasoilta hakevat nuoret pelaajat jäävät vähälle vastuulle, kun valmentajat luottavat mieluummin kokeneempiin sarjajyriin kovien paineiden alaisena. Bradleyn Burton-vierailu vaikutti alkuun noudattelevan samaa kaavaa.

Kokoonpanon ulkopuolelle Bradleyta ei sentään jätetty välittömästi siirtoa seuranneen Oxford-ottelun jälkeen kertaakaan, mutta kunnollista näytönpaikkaa WBA-kasvatti sai odottaa aivan viimeisille kierroksille.

Hajaminuutteja – yhteensä vaivaiset 15 – Bradleylle oli kertynyt ennen kolmanneksi viimeisen kierroksen Southend-vierailua vain viidessä ottelussa, mutta loukkaantumisten myötä mies pääsi mainitussa kamppailussa esittelemään osaamistaan jo avausjaksolla. Seuraavan ottelun Bradley joutui jälleen seuraamaan kokonaan penkin puolelta, mutta viimeisellä kierroksella vastuuta kertyi toisen puoliskon verran, ja mies kiittikin kaventamalla Peterborough’n vieraana pelin 2-1:een.

Suomen juniorimaajoukkueissa pelannut @AlexBradley16 teki viikonloppuna Englannissa ensimmäisen League One -maalinsa! Ehkä U21-Huuhkajiin? ?

Lisää Bradleysta ja muista suomalaisonnistujista: https://t.co/jgWUMql8zD #huuhkajat pic.twitter.com/YhYOxOHag9

— BYYRI (@Byyri) May 6, 2019

Minuuttien vähäisyydestä huolimatta kauden saldona oli siis kuitenkin avausosuma suhteellisen kovalla sarjatasolla. Yhdistettynä Cloughin ottelunjälkeisiin kehuviin kommentteihin, voinee Bradleyn ensikosketusta miesten sarjapeleihin pitää onnistuneena.

Ensi kauden suunnitelmat vielä avoinna

Jo ennen kauden päätöstä Bradley oli kiitellyt Baggies-organisaatiota menneistä vuosista vuolaasti omalla Twitter-tilillään, joten WBA-uran päättymistä voinee pitää melko pitkälti varmana. Onkin erityisen mielenkiintoista nähdä, mikä miehen seuraava etappi on siinä vaiheessa, kun emo-organisaation näkemykset eivät ole enää taustalla vaikuttavana tekijänä.

Keväänä aikana tutuksi tulleeseen Burton Albioniin jääminen lienee yksi todennäköisimmistä – ja parhaista – vaihtoehdoista. Mikäli kyseinen skenaario miellyttää Bradleyta itseään, voinee sitä pitää melko varmana, sillä kauden päätöksen jälkeen antamiensa kommenttien perusteella Clough pitäisi miehen mielellään Staffordshiressä. Burton-luotsi lupaili Bradleylle ensi kaudeksi vastuuta vähintään penkiltä, mikäli mies päättää seuraan jäädä:

”Olin todella iloinen Alex Bradleyn ensiosumasta – hän oli pirteä ilmestys toisella puoliajalla.”

”Hän on ollut kärsivällinen tällä kaudella. Toivomme, että hän on täällä myös ensi vuonna.”

”[Bradleyn] maali ei itsessään merkitse vielä mitään, mutta hän on mielestäni näyttänyt olevansa tarpeeksi hyvä ensi kauden kokoonpanoomme”, Clough vapaasti suomennettuna kertasi medialle Peterborough-ottelun jälkeen.

Myös Keto lähti etsimään uusia haasteita

Hugo Keto lienee keskimäärin Suomessa hieman Bradleyta tutumpi nimi, vaikka minuutteja virallisista sarjoista ei ole kertynyt sen enempää kuin jälkimmäisellä. Se ei ole kuitenkaan ihme, sillä Keto siirtyi jo neljä vuotta sitten pelaamaan Arsenalin juniorijoukkueisiin, ja vastaavan kokoluokan organisaatioissa kentälle asti pääsevät suomalaislupaukset herättävät ymmärrettävästi kiinnostusta täällä Härmässä.

Arsenal-ura tuli Kedon osalta päätökseen noin vuosi sitten, joten maalivahti päätti lähteä hakemaan uutta potkua uralleen Lontoon ulkopuolelta. Jalkapallotaipaleen seuraava pysäkki löytyi Englannin kanaalin rannalta, kun Keto veti nimet paperiin Brighton & Hove Albionin kanssa – jokin kyseisessä nimipäätteessä ainakin kahta tämän katsauksen peluria viehättää.

Valioliigaorganisaatio osoittautui kuitenkin ainakin peliajan kannalta liian haastavaksi osoitteeksi, joten Kedon oli Bradleyn tavoin löydettävä minuutteja jostain muualta. Lainakohteeksi valikoitui jokseenkin eksoottinen Irlannin liiga.

Vähälle vastuulle Waterfordissa

Irlannin liiga ei kokonaisvaltaiselta tasoltaan ole sen kummempi kuin kotoinen Veikkausliigamme, ja UEFAn eurooppalaisten liigojen vertailutaulukossa sarjat sijoittuvatkin tällä hetkellä sopuisasti peräkkäisille sijoille. Voinee siis väittää, että suurin osa Kedon uraa seuranneista odotti, että Waterfordista jos jostain löytyisi varmasti peliaikaa vastaavalla ansioluettelolla liikkeellä olevalle nuorelle maalivahdille.

Toisin kuitenkin kävi, sillä Keto on päässyt Irlannissa maalinsuulle vain kahdessa ottelussa, kerran liigacupissa ja kerran pääsarjan puolella. Kedon kevät Kaakkois-Irlannissa on siis ainakin ulkoapäin tarkasteltuna ollut tähän mennessä yksiselitteinen pettymys.

Tällä hetkellä Aitricity Leaguen seitsemänneltä (kymmenestä joukkueesta) sijalta itsensä löytävä Waterford ei varsinaisesti kuulu edes Irlannin ”suuriin”, joten on vaikea uskoa, että kilpailu seuran sisällä on Englantiin verrattuna ollut järin intensiivistä.

Toisaalta on toki totta, että maalivahteja ei kentälle mahdu kerralla yhtä enempää, joten nuoren ja kokemattoman veräjänvartijan on varmasti kenttäpelaajaa vaikeampi murtautua pelaavaan kokoonpanoon. Ainoassa pelaamassaan sarjaottelussa Keto onnistui pitämään nollapelin tuolloista sarjakärki Bohemiansia vastaan, joten on vaikea nähdä, että pelaamattomuus olisi tiivistynyt pelkästään pelillisiin asioihin. Kautta on vielä jäljellä, mutta koska vastuuta ei ensimmäisen yrityksen jälkeen ole siunaantunut edes cup-kilpailujen puolella, on vaikea nähdä, että kelkka kääntyisi.

Bradleysta poiketen Keto palannee lainan päätteeksi Brightonin riveihin, joten uusi lainasiirto lienee ensi kauden osalta todennäköisin vaihtoehto. Irlantiin mies tuskin toista kertaa lähtee.

The post Hugo Keto ja Alex Bradley – katsaus kahden suomalaislupauksen kauteen Britteinsaarilla appeared first on Byyri.

Välierät olivat itselleni harvinaista herkkua, tavallaan. Neljän parhaan joukkoon eteni kolme kaikkien aikojen suosikkiseuraani ja Tottenham. Ajax, Liverpool ja Barcelona ovat kaikki paitsi ihailemani hyökkäävän joukkuepelin lipunkantajia, myös kuningas Jari Litmasen entisiä seuroja. Olinkin riemusta revetä kun turnauksessa alkoi olla vain ”hyviä” joukkueita jäljellä.

Hyvin pian Barcelona – Liverpool-ottelun alettua alkoi kuitenkin hahmottua myös tilanteen kamaluus. Miten voi katsoa ottelua jossa toivoo kaikkien onnistuvan, eikä kenenkään epäonnistuvan? Tämä ottelupari meni kuitenkin loppujen lopuksi juuri parhain päin. Kummatkin voittivat kerran, pitivät nollapelit, tekivät hienoja maaleja, saivat kotiyleisönsä hurmioon, ja lopulta  paremmin pelannut Liverpool jatkoi finaaliin. Toinen ottelupari olikin Ajax-fanille helpompaa seurattavaa, vaikka siinäkin tunteet heittivät kuperkeikkaa moneen kertaan, varsinkin jälkimmäisessä osaottelussa, kun nuoren tähtisikermän sankaritarina tyssäsi Lucas Mouran viimeisen lisäajan sekunnin osumaan.

Liverpoolilla laajuutta ja nälkää, Tottenham hitsautunut yhteen

Kaiken tämän draaman jälkeen meillä on kuitenkin englantilainen finaalipari, aivan kuten Eurooppa-liigankin puolella. Valta on siis ainakin hetkellisesti vaihtumassa takaisin Espanjalta Englannille. Kuten alustuksesta ehkä saattoi tulkitakin, olen finaalissa punaisten puolella. Liverpoolin kannattamisen olen saanut isältäni verenperintönä. Edellisestä ”isokorvaisesta” alkaa olla jo aikaa, ja ottaen huomioon tämän upean Valioliiga-hopeaan päättyneen kauden, viime vuoden kirvelevän finaalitappion, Barcelonan huikean murskaamisen ja Jürgen Kloppin virheettömän hammasrivistön, pitäisin Liverpoolin finaalivoittoa jopa ansaittuna.

Nälkää ei Liverpoolin miehistöltä pitäisi ainakaan puuttua. Tällä kaudella Liverpoolilta on löytynyt kaivattua laajuutta rosterissa. Divock Origi, Georginio Wijnaldum ja Xherdan Shaqiri ovat paikanneet loistavasti pienistä vammoista kärsineitä tähtihyökkääjiä sekä nousseet muutenkin loppukaudella erittäin tärkeäksi osaksi joukkuetta. Viime vuoden finaalissa isoa kyseenalaista roolia ottanut Loris Karius on myös vaihtunut ehkä tämän hetken kuumimpaan veskariin Alisson Beckeriin, joten materiaalista ei pitäisi Liverpoolin voiton ainakaan olla kiinni.

Finaalissa on kuitenkin aina kaksi joukkuetta, ja kuten kaikki tiedämme ja olemme moneen kertaan huomanneet, yhdessä ottelussa voi tapahtua mitä vain. Tottenham Hotspur on yllättänyt ainakin minut kerta toisensa jälkeen sitkeydellään. Kuinka moni uskoi rehellisesti että Spurs pudottaa Manchester Cityn? Kuka uskoi että Lucas Moura tekee välierässä hattutempun Amsterdamin pätsissä? Pelkkä alkulohkosta jatkoon pääseminenkin tuotti Tottenhamille yllättäviä vaikeuksia. Silti he ovat taas Valioliigassa neljän sakissa ja lisäksi tavoittelemassa historiansa ensimmäistä Mestarien liigan voittoa.

Tottenhamin kauteen on mahtunut jos jonkinlaista tapahtumaa. Maalivahti Hugo Llorisin rattijuopumuskohu riepotteli joukkueen henkistä selkärankaa syksyllä. Tähtilaituri Son Heung-min joutui kesken kauden lähtemään edustamaan Etelä-Koreaa Aasian kisoihin, välttääkseen asepalvelukseen joutumisen. Uuden kotistadionin piti valmistua jo ennen kauden alkua, mutta rakennustöiden viivästyttyä Tottenham joutui pelaamaan vielä syyskauden kotiottelunsa Wembleyllä ja vaihtamaan uuteen stadioniin siis kesken kauden. Muun muassa näiden tapahtumien lisäksi tähtipelaajat Dele Alli ja Harry Kane ovat kärsineet loukkaantumisista kauden mittaan, ja Kanen pelaaminen Madridin finaalissa lienee vieläkin epävarmaa. Kevätkaudella Valioliigassa tuli takkiin niin Burnleylta, Southamptonilta kuin Bournemouthilta.

Kaikista vaikeuksista huolimatta Spurs on raivannut tiensä Mestarien liigan finaaliin. Sen täytyy kertoa jostakin. Joukkuepeleissä puhutaan usein siitä, miten juuri vaikeudet hitsaavat joukkueen yhteen, joten Tottenhamin nipun luulisi olevan melko tiukkasti yhteen hitsautunut, ja valmentaja Mauricio Pochettino lienee päähitsari, tai ainakin työnjohtaja.

Lukuisten kysymysten finaali

Luvassa on varmasti trillerimäisen huikea finaali. Itseäni jännittää myös kauden mittaan kaverin kanssa käyty tekstiviestien vaihto. Muistan luvanneeni kaverille jotain, jos Tottenham voittaa joko Valioliigan tai Mestarien liigan; en vain muista mitä lupasin ja kuinka paljon. Kaikki toivoni on ”The Redsissä”.

Mutta miten Liverpoolin peli lähtee sykkimään Espanjan auringossa ilman Anfieldin täyttä tukea? Liverpoolilla oli vaikeuksia Mestarien liigan vierasotteluissa, varsinkin alkulohkossa. Tottenham on tottunut pelaamaan ”Wembleyn vieraskentällä” jo melkein pari kautta. Onko viime vuoden finaalipeikosta Liverpoolille enemmän hyötyä vai haittaa? Millä kokoonpanolla ja taktiikalla Tottenham lähtee vastaamaan Kloppin ”kiimaprässiin”? Kuka nousee sankariksi kuka mahdollisesti antisankariksi?

Tämä kaikki selviää seuraavassa jaks…Siis lauantaina 1.6.2019.

The post Ennakkofiilistelyssä Mestarien liigan finaali – Liverpoolin voitto olisi ansaittu, mutta mitä tekee vaikeuksista sisuuntunut Tottenham? appeared first on Byyri.

Näistä lähtökohdista katsottuna onkin helppo ymmärtää, kuinka moninaisin tavoin myös jalkapallon kilpailutoiminnan voi järjestää.

Toisekseen on kiinnostavaa nähdä, millaista liiketoimintaa jalkapallon ympärille on eri puolilla maailmaa järjestetty. Maailman huippusarjat osoittavat kuinka jalkapallon ympärille on kehittynyt valtavaa ja rahakasta bisnestä. Jalkapallon varjolla myydään niin virvokkeita kuin vaatteitakin ja suurimmat seurat ovat maailmanlaajuisesti tunnustettuja brändejä. Jalkapallolta ei pääse pakoon missään maailman kolkassa.

Jalkapallo on kuitenkin peli, joka taipuu hyvin erilaisiin muotoihin ja paikkoihin. Tässä on listattuna muutama jalkapallomaailman omituisuus:

Superleague Formula

Superleague Formula on kahden bisnesmiehen, Alex Andreun ja Robin Webbin vuonna 2008 alkanut neronleimaus, jonka tarkoituksena oli yhdistää kaksi penkkiurheilun kiintotähteä: formulat ja jalkapallo. Tarkoituksena ei ollut luoda Rocket Leaguen kaltaista vauhdikasta maalintekopeliä, jota sitäkin on kokeiltu brittien Top Gear -ohjelmassa, vaan ideana oli, että tallien pääsponsoreina  toimivat tunnetut jalkapalloseurat.

Erikoinen formaatti houkutteli kuitenkin ensimmäisenä vuonna 18 tallia, joista voittajaksi selviytyi kiinalainen Beijing Guoan, mutta voittoja kertyi myös tunnetuimmille seuroille, kuten Liverpoolille, A.C. Milanille ja PSV Eindhovenille, muutaman nimetäkseni.

Toisella kaudella kannua pääsi nostamaan Liverpool FC:n espanjalainen kuljettaja Adrián Vallés.

Vuodesta 2010 eteenpäin jalkapalloseurojen kiinnostus autourheilua kohtaan alkoi kuitenkin hiipua ja vuonna 2011 useampi talli edusti seuran sijasta tiettyä kansallisuutta. Viimeisen kauden voittajaksi ajoi Australian tallissa ajanut John Martin ja vähäisen kiinnostuksen vuoksi kausi 2012 peruttiin. Superleague Formula jäi näin neljän kauden mittauseksi kummajaiseksi sekä autourheilun, että jalkapalloilun maailmassa.

Superleague Formula on kuitenkin omalla iljettävällä tavallaan osoitus siitä, kuinka jalkapallojättien brändien markkina-arvoa pyritään käyttämään täysin jalkapalloon liittymättömissä asioissa.

Oli jotenkin järjetöntä kuvitella muulla kuin sumealla markkinalogiikalla, että kannattajat vain siirtyisivät automaattisesti seuraamaan oman seuransa otteita myös autourheilun puolella.

Scilly Island Football League

Piskuisen Scillynsaarten jalkapallosarjaa on helppo seurata. Sarjassa on nimittäin vain kaksi joukkuetta: Garrison Gunners ja Woolpack Wonderers.

Silti nämä kaksi joukkuetta ovat kilpailleet joka vuosi jo vuodesta 1920 lähtien täysimittaisen 17 kierroksen sarjan. Ollakseen uskottava jalkapallosarja, mittelevät joukkueet lisäksi kauden aikana kahdessa cup-kilpailussa, joista toinen on ison maailman tyyliin kaksiosainen.

Lisäksi kauden alussa pelataan perinteinen Charity Shield ja Boxing Dayn kruunaa vanhat vastaan nuoret -ottelu.

Jotta homma ei menisi täysin oman saariryhmän keskinäiseksi vääntämiseksi, pelataan kerran vuodessa ottelu saarille matkustavia lintubongareita vastaan sekä Lyonesse Inter-Island Cup, jossa joukkueista koottu tähdistöjoukkue pelaa mantereen joukkuetta vastaan. Ottelusta jaettava pokaali on riemastuttava:

Kuva – Carlos Moroble

Kun kaiken tämän luettelee, ei voi kuin ihmetellä, että kuinka ihmeessä brittien emämaan lounaiskulman eteläisimmässä kulmassa muutaman tuhannen asukkaan yhteisö voi ylläpitää näin pitkäikäistä ja perinteikästä jalkapallosarjaa?

Yksi syy on saarten syrjäisyys, jonka vuoksi saarille on kehittynyt täysin emämaasta irrallinen yhteisöllisyys.

Joukkueiden pelaajat eivät todellakaan ole ammattilaisia, ja moni joutuu tekemään useampaakin työtä pärjätäkseen elämässään, mutta jalkapallokentällä he ovat osa tiivistä ja yhteisöllistä joukkuetta. Kilpailua ei myöskään oteta liian tosissaan.

Kaksi viikkoa ennen sarjan alkua joukkueiden kapteenit tapaavat pubissa ja valitsevat pelaajat tulevan kauden joukkueeseensa koulupihoilta tutulla tyylillä, eli yksitellen ja vuorotellen.

Vaikka sarja houkuttelee omalaatuisuudellaan paikalle vähän väliä kansainvälistä mediaa, on sarjan pitkäikäisyyden syynä oletettavasti pitkään jatkunut tottumus ja rituaali. Sunnuntai on pelipäivä. Ei pakon vuoksi, vaan jalkapallon tuoman ilon ja yhteisöllisyyden vuoksi.

Suojalkapallo

Lueteltaessa jalkapallon outouksia, ei voi olla mainitsematta Suomessa kehitettyä suofutista, joka on kasvanut pienen piirin humoristisesta rämpimisestä suuren luokan tapahtumaksi. Kilpailu ykkössijoista on muuttunut urheilullisesti vakavampaan suuntaan ja alun perin hiihtäjien suoharjoittelusta innoituksen saanut laji on kehittynyt niin pitkälle, että pelille on olemassa viralliset säännöt ja kilpailut.

Suojalkapallon ensimmäiset kilpailut järjestettiin vuonna 1998 Hyrynsalmella ensin SM-kisoina, mutta hyvin nopeasti kisoja alettiin kutsua MM-kisoiksi. Ensimmäinen ulkomainen voittajakin saatiin jo niin aikaisin kuin 2004, kun venäläinen Penza-Center voitti miesten kilpasarjan.

Hyrynsalmen ”World Championship” ei ole kuitenkaan ollut vuosien mittaan ainoa virallinen kilpailu.

Skotlannissa rekisteröity virallinen Swamp Soccer UK Ltd. järjesti vuodesta 2008 lähtien Britteinsaarilla omaa kilpailua, joka kulkee tittelillä ”World Cup”. Yhdistyksen tarkoituksena oli viedä suojalkapalloa uusiin maihin, kuten Turkkiin ja Kiinaan, mutta ilmeisesti hanke ei ole saanut aivan toivotunlaisesti tuulta alleen ja toiminta on pienentynyt niin, että Suomessa järjestettävää kilpailua voidaan pitää lajin suurimpana tapahtumana.

Kuva – @swampsoccer

Suojalkapalloa (tai suopotkupalloa, kuten kisojen virallisilla sivuilla lajia kutsutaan) voi jollain tapaa pitää onnistuneena hauskanpidon ja kilpailullisuuden yhdistelmänä.

Tarkoituksena ei ollut alun perinkään kehittää liian vakavasti otettavaa urheilulajia, mutta laji on sisäsyntyisesti siirtynyt kilpailullisempaan suuntaan. Huippujoukkueet ovat keksineet taktiikoita, joilla rämeessä rämpimiseen voi saada etua ja voittaminen ei ole silkkaa arpapeliä.

Lisäksi suojalkapallo on vaikeutensa vuoksi hillittömän hauskaa sekoilua ja Hyrynsalmelle suuntaa tänäkin vuonna tuhansia innokkaita pallon perässä kahlaajia nauttimaan yksinkertaisesta, mutta pähkähullusta pelistä, joka samanaikaisesti muistuttaa jalkapallon helppoudesta, mutta myös vaikeudesta.

Hyrynsalmen Suopotkupallon MM-kisat järjestetään 19.-20.7.2019

Calcio Fiorentino

Jos haluaa olla todellinen lajipuritaani ja historian harrastaja kannattaa suunnata kesälomallaan Italiaan. Kesäkuun kolmannella viikolla Firenzessä Piazza Santa Crocella neljä kaupunginosan joukkuetta kisaavat italialaisen jalkapallon brutaalissa esimuodossa Calcio Fiorentinossa.

Pelissä on periaatteessa säännöt ja jopa tuomarit, mutta tarkoituksena on tehdä maaleja kuta kuinkin ”keinolla millä hyvänsä”, joten kyynärpäiltä, iskuilta ja potkuilta ei voi välttyä. Jalkapalloa ja rugbya yhdistävässä lajissa on kummassakin joukkueessa 27 pelaaja ja peli kestää tykinlaukauksesta (kyllä!) lähtien 50 minuuttia.

Lähes joka kesä pelissä tapahtuu vakaviakin loukkaantumisia ja jopa kuoleman tapauksia, mutta silti laji on säilynyt lähes ennallaan renessanssin ajoista lähtien.

Calcio Fiorentinoa voikin ehkä pitää samalla tavalla välimerellisen machokulttuurin ilmentymänä kuin härkätaistelua tai Pamplonan härkäjuoksua. Pelaajat eivät saa pelistä tai voitosta muuta kompensaatiota kuin illallisen, jonka häviäjät tarjoavat voittajille kesäkuun 24. päivä, San Giovannin päivänä pelatun finaalin jälkeen.

The post Jalkapallon outo maailma hämmästyttää – Formuloita, fyysisiä taisteluita ja maailman pienin jalkapallosarja appeared first on Byyri.

Mitkä syyt siis todella ajoivat lopulta Puelin potkuihin? Ja miksi jalkapalloseurat vaihtavat manageria niin herkästi?

Pelitavan muutos Puelin kohtalona

Leicesterin tapauksessa fanit olivat jo pitkään vaatineet managerin erottamista. Syynä olivat toki myös heikot tulokset, mutta ennen kaikkea tylsästä pelitapa. Ranskalainen yritti muovata vastaiskupelaamiseen tottuneesta kettulaumasta pallonhallintajoukkueen, mutta heikoin tuloksin.

Halutun ja toteutetun pelitavan välinen ero toki johti ajoittain hitaan ja haluttoman näköiseen pelaamiseen, mutta Englannista kantautuneiden huhujen mukaan osa pelaajista jopa tarkoituksellisesti vastusti uutta pelitapaa. Onko vika tällöin managerissa vai pelaajissa?

Vasta vuonna 2014 takaisin Valioliigaan noussut seura teki jalkapallohistorian suurimman yllätyksen voittamalla rahan tahraaman liigan mestaruuden keväällä 2016, vähintäänkin mielenkiintoisen kauden päätteeksi. Seuran nousu mestariksi saattaa olla koko historian hienoin jalkapallotarina, mutta se valitettavasti sekoitti niin seurajohdon kuin fanienkin todellisuudentajun. Todelliselta tasoltaan Leicester nykyresursseillaan kuuluu niihin Valioliiga-joukkueisiin, joiden materiaali toki kestää kansainvälisessä vertailussa, mutta joiden ihannetulos täydellisen kauden päätteeksi on silti seitsemäs sija.

Ja juuri tämän sijan tuntumassa seura koko tämänkin kauden keikkui, vaikka olikin ehtinyt Puelin erottamisen aikaan valahtaa jo sijalle 12 pienen tappioputken vauhdittamana. Etenkin neljä putkeen hävittyä kotipeliä olivat East Midlandsissa kova pala purtavaksi.

Pelillisiä edellytyksiä ranskalaisen pois potkimiselle siis oli, mutta on muistettava, että nykyistä tuloskuntoa edelsi kasa hienoja tuloksia yksittäisistä otteluista; helmenä tietysti kotivoitto Manchester Citystä tapaninpäivänä. Pelkästään tulosten piikkiin ei siis näitä potkuja voi laittaa.

Ylioptimismi on lajitauti

Claude Puel on epäonnekseen antanut kasvot jalkapallomaailman epärealistisille odotuksille.

Ennen Leicesteriä Nizzasta saapunut manageri potkitiin pois Southamptonista tylsän pelitavan vuoksi sen jälkeen, kun hän oli luotsannut eteläenglantilaiset kahdeksanneksi Valioliigassa. Joukkueen edelle jäivät vain kuusi suurta ja Everton – käsi ylös, kenen mielestä Southamptonin olisi missään oloissa pitänyt pystyä parempaan suoritukseen?

Puelin jälkeen Southampton on pelannut Valioliigaa reilut puolitoista kautta; koko sen ajan seura on taistellut putoamista vastaan, välttäen viime kaudella putoamisen vain täpärästi.

Yhä useammin managerit kantavatkin vastuun seurajohdon ja fanien ylioptimistisista odotuksista, joissa yhdistyvät mahtavat tulokset sekä seksiä tihkuva pelityyli. Monelle managerille onkin näytetty ovea sen takia, etteivät he ole saaneet joukkuettaan ylisuorittamaan – ei vain pelaamaan tasollaan, vaan ylisuorittamaan.

Jokaisella sarjatasolla on seuroja, joiden odotukset ovat yhtä irtaantuneeita reaalimaailmasta kuin Donald Trump. Tämä johtaa siihen, että seurat panikoivat, ja päätyvät hakemaan pikavoittoja pitkäjänteisen suunnittelun kustannuksella.

Esimerkkinä mainittakoon Swansea, joka antoi Gary Monkille potkut sijoituttuaan viidenneksitoista Valioliigassa kaudella 15/16, vuosi sen jälkeen, kun sama mies ohjasi seuran täysin ylivertaiseen suoritukseen kahdeksanneksi. Ylisuorittamisesta muodostui seurajohdolle itseisarvo, ja Monk sai lähteä, kun seuraava kausi vastasi huomattavasti paremmin käytössä olevia resursseja. Seuraavan managerin alaisuudessa seura jo putosikin Valioliigasta.

Vastaavan kohtalon koko Alan Pardew Crystal Palacen peräsimessä vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun hän oli joukkueensa kanssa edennyt FA Cupin finaaliin. Hetken ajelehtimisen jälkeen seurajohto hankki pitkäaikaiseksi korvaajaksi täysin eri pelitapaa edustaneen Frank de Boerin, jonka tehtävänä oli muuttaa koko se kulttuuri, miten seurassa jalkapalloa ymmärretään – aikaa tähän annettiin 77 päivää ja viisi kilpailullista ottelua.

Joku voi ajatella jalkapalloa muusta kaupallisesta maailmasta erillään olevana saarekkeena, mutta siitä huolimatta yrityskulttuurin täydellinen muuttaminen kahdessa ja puolessa kuukaudessa on hieman, tuota, haastavaa.

Ja löytyy esimerkkejä toki alemmiltakin sarjatasoilta. Mestaruussarjan puolella Ipswich Townin johtoporras ja kannattajakunta alkoi kyllästyä siihen, että manageri Mick McCarthy teki kausi toisensa jälkeen tasaisen hyvää jälkeä; ei koskaan loistavaa, muttei myöskään huonoa. Omistajat kyllästyivät odottamaan sarjanousua ja hakivat pikavoittoa näyttämällä McCarthylle ovea viime kauden päätteeksi. Tämän jälkeen Ipswich on jo ehtinyt erottaa hänen tilalleen tulleen managerin ja makaa tällä hetkellä Mestaruussarjan pohjalla.

Lyhytkatseisuus viehättää mutta ei palkitse

Monessa seurassa suuntaa näyttävätkin nykyään omistajat, fanit tai jopa pelaajat. Sir Alex Fergusonin kaltaiset, oikeasti vallassa olevat managerit alkavat olla jalkapallomaailmassa harvinaisuus, ja seuran käskyttäjiä kohdeellaankin kertakäyttötavaroina. Elämme kiireen maailmassa, jossa paniikkinappula on vastaus stressitasojen nousuun ja pikavoittojen hakeminen hyväksyttävä tapa käsitellä vastoinkäymisiä.

Kärsivällisyys on hyve, on joku joskus tokaissut. Jalkapalloilevassa maailmassa – etenkin Britanniassa – kärsivällisyyden merkitystä ollaan kuitenkin jatkuvasti polkemassa alas. Tällä harvoin on mitään tekemistä pitkäaikaisen menestyksen kanssa.

Jokainen maratonin juossut tietää, että vauhti tappaa, ei matka. Armoton kiihdytys ja hetkellinen johtoasema voivat toki tuntua hyvältä, mutta ne harvoin kantavat palkintopallille kisan loputtua.

The post Kolumni: Ylioptimismi on jalkapallon lajitauti, joka henkilöityy Claude Pueliin appeared first on Byyri.

Työlupa kaiken keskiössä

Yksi brexitin vaikeimmista kysymyksistä on työluvan vapaan liikkumisen muutokset. Englannin Valioliigasta on tullut globaali sarja, jonka pelaajat tulevat laajalla kirjolla ympäri maailmaa. Brexitin toteutuessa ulkomaalaisille pelaajille napsahtavat poikkeuksellisen tiukat säädökset Valioliigassa pelaamiseen.

Vaatimuksia on jo nyt olemassa EU-alueen ulkopuolelta tuleville pelaajille, mutta pian vastaavat saattaisivat koskea kaikkia Britannian ulkopuolelta saapuvia pelaajia.

Nykyisellään työluvan saa, jos kuuluu maajoukkueensa vakiopelaajiin. Vakiopelaaja on puolestaan määritelty tiukan kaavion mukaan, joka muodostuu FIFA:n rankingin perusteella.

FIFA-rankingissa sijoilla 1-10 olevien maiden pelaajan on pitänyt pelata viimeisen kahden vuoden aikana 30% maansa maaotteluista saadakseen työluvan. Rankingissa sijoilla 11-20 olevan maan kansalaisen vastaava lukema on jo 45%, sijoilla 21-30 60% ja FIFA-rankingin sijoilla 31+ olevan pelaajan tulee olla pelannut peräti 75% maansa maaotteluista varmistaakseen työlupansa.

Yllä olevasta voidaan tehdä jo välittömästi päätelmä, että alaikäisten pelaajien hankkiminen tulisi päättymään kuin seinään. Työlupakriteerien täyttyessä työlupa annetaan tapauskohtaisesti vuodeksi tai kahdeksi. Kyseisen ajanjakson jälkeen tarkastellaan uudestaan, täyttääkö pelaaja yhä mainitut ehdot.

Käytännössä tämä siis päättää ainakin Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin itkemisen Kansojen liigan järjettömyydestä.

Klopp tulisi rukoilemaan, että Virgil Van Dijk ja Georginio Wijnaldum tulevat yhä valituksi maajoukkueeseen, eikä kumpikaan keksisi päättää maajoukkueuraansa. Jos nykyisiä säädöksiä tulkittaisiin pilkulleen, niin esimerkiksi nykyisin Los Angelesissa palloileva Zlatan Ibrahimovic ei täyttäisi työluvan ehtoja, jos jostain syystä haluaisi siirtyä nyt vaikkapa Watfordin joukkueeseen.

Yksi tapa saada työlupa edellä mainittujen ehtojen ulkopuolelta on siirtokorvauksen tai palkan suuruus, jolla voidaan osoittaa että työntekijällä, eli tässä tapauksessa pelaajalla, on sellaista erityisosaamista mitä sumujen saaren pelaajilta ei itsessään löydy.

Tämä saattaa siis johtaa nykyistäkin mielipuolisempaan kulutusjuhlaan Valioliigassa ja juuri näistä ehdoista Valioliiga käykin tällä hetkellä mitä suurimmalla todennäköisyydellä kovaa käden vääntöä kulisseissa. EU-alueen pelaajille yritetäänkin tällä hetkellä sorvata erityisehtoja tai vähintäänkin siirtymäaikaa. Jos EU-alueen pelaajien työluvat tulkitaan nykyisten sääntöjen mukaan, on sillä todella iso vaikutus Valioliigaan.

Saadaksemme enemmän konkretiaa työluvan vaikutuksesta joukkueiden kokoonpanoon, otetaan tarkempaan tarkasteluun 2.3.2019 pelattu Valioliigan huippuottelu Manchester Cityn ja Arsenalin välillä. Joukkueet lähtivät otteluun seuraavilla kokoonpanoilla:

Manchester Cityn avauskokoonpanosta työluvan ehtoja ei täyttäisi Aymeric Laporte eikä Ilkay Gundogan. Arsenalin puolella vaikutukset olisivatkin sitten jo isompia. Bernd Lenolla, Nacho Monrealilla, Shkodran Mustafilla, Matteo Guendouzilla ja Alexandre Lacazettella jäävät työlupaan vaadittavat kriteerit täyttämättä.

Vaikutukset muualle

Oletetaan, että Valioliiga saa sovittua itselleen hyvät erityisehdot brexitin suhteen. On kuitenkin yksi asia mihin suuren ja mahtavan Valioliigan mahtikaan ei ylety. Se on punnan heikkeneminen. Vaikka brexit tapahtuisi kuinka hallitusti, tulee punnan kurssi syöksymään pahasti suhteessa euroon.

Valioliigatason pelaajat ovat yhä enemmissä määrin palkkasotureita, joille on siis tärkeää missä valuutassa palkka tullaan maksamaan. Punnan heikkeneminen sataa siis suoraan La Ligan, Bundesliigan, Serie A:n ja Ligue 1:n laariin.

Valioliigan valovoiman kannalta tämä ei ole tietenkään hyvä asia, mutta globaalisti parhaiden pelaajien jakautuminen tasaisemmin eri sarjoihin voi tehdä hyvää lajille. Britannian sisäisesti Valioliigan isojen erot pienempiin kasvaisivat sarjan sisällä ja samalla myös kuilu alempiin sarjoihin. Tämä lähinnä sen takia, että yhä suuremmiksi kasvaviin siirtosummiin on varaa ainoastaan suurimmilla ja kauneimmilla.

Jos lähdetään tarkastelemaan brexitiä enemmän positiivisen kautta, niin globaalin kilpailun kiristymisen lisäksi suurin voittaja tulee olemaan Englannin maajoukkue, kun englantilaisten pelaajien käyttöaste ja arvo markkinoilla kasvaa. Samalla myös juniorituotantoon tullaan kiinnittämään yhä entistäkin enemmän huomiota.

Suomalaisittain brexitiä tarkastellen voidaan myös havaita, että skandinaavisten pelaajien pääseminen Valioliigaan tulee helpottumaan. Pohjoismaisten maajoukkueiden tähtipelaajat tulevat olemaan saarivaltakunnassa sitä suuremassa arvossa, mitä tiukemmin brexitiä tullaan tulkitsemaan.

Säännöllisesti peliaikaa maajoukkueessa saava Teemu Pukki on todella haluttu pelaaja brexitin jälkeistä aikaa elävässä Valioliigassa.

Jos enemmän aikaa vieviä rajatarkastuksia ei lasketa, niin yksi brexitin voittajista tulee olemaan jalkapalloturisti. Heikentynyt punta laskee majoitusten, elämisen ja ottelulippujen hintoja. Matkustaminen Valioliigan otteluun voi siis hyvinkin muuttua nykyistä edullisemmaksi.

Artikkelikuva – Getty

The post Brexit pistää maailman seuratuimman jalkapallosarjan uusiksi appeared first on Byyri.

Debyytti Van Gaalin ollessa managerina

Marcus Rashford debytoi Manchester Unitedissa Louis van Gaalin ollessa seuran komennossa. Ensimmäisen ottelunsa edustusjoukkueen riveissä Rashford pelasi FC Midtjyllandia vastaan Eurooppa-liigassa ja onnistui heti avausottelussaan kahdesti maalinteossa. Debyytin tehdessään hän oli vasta 18-vuotias ja suurelle yleisölle suhteellisen tuntematon nimi.

Rashfordin debyytti tuli yllätyksenä, sillä hänet nimettiin avauskokoonpanoon vasta sen jälkeen, kun Anthony Martial oli loukkaantunut alkulämmittelyssä.

Vielä samalla viikolla Rashford teki Valioliigadebyyttinsä Arsenalia vastaan. Ottelussa hän onnistui jälleen maalinteossa kahteen kertaan. Samalle kaudelle mahtui vielä osuma Manchesterin derbyssä ja debyyttiottelussa Englannin maajoukkueen paidassa.

Kaudella 2015-2016 Marcus Rashford iski 18 otteluun kahdeksan maalia ja oli voittamassa FA-cupia kauden päätteeksi.

Mourinhon alaisuudessa väärässä roolissa?

Louis van Gaalin potkujen jälkeen Manchester Unitedin päävalmentajaksi palkattiin kesällä 2016 José Mourinho. Mourinhon alaisuudessa Rashford pelasi pääasiassa laidalla, sillä piikissä pelasi kaudella 2016-2017 Zlatan Ibrahimović ja kaudella 2017-2018 pääasiassa Romelu Lukaku. Laidalla pelatessaan Rashfordin tehot eivät olleet debyyttikauden tasolla, mutta kausi 16-17 tuotti kuitenkin 11 maalia 53 ottelussa kaikki kilpailut mukaan lukien.

Man United voitti kaudella Englannin liigacupin ja Eurooppa-liigan, ja sai jälkimmäisen voiton myötä paikan Mestarien liigaan.

Kausi 2017-2018 oli henkilökohtaisella tasolla hyvin samanlainen kuin edellinen kausi. Rashford pelasi edelleen pääasiassa vasemmalla laidalla ja 52 otteluun syntyi 13 maalia. Kauden aikana Rashfordin roolia kritisoitiin ja monet asiantuntijat olivat sitä mieltä, että mies ei saa tarpeeksi mahdollisuuksia Mourinhon alaisuudessa.

Lopulta Rashford oli kuitenkin kokoonpanossa kaikissa paitsi kolmessa ottelussa, mutta monesti hän tuli kentälle vasta vaihdosta. Valioliigassa tuli kauden päätteeksi toinen sija, joka on paras sijoitus sen jälkeen, kun Sir Alex Ferguson oli jäänyt eläkkeelle.

Kausi 2018-19

Alkukausi oli Manchester Unitedilta todellista alisuorittamista. Joukkue putosi rangaistupotkuilla liigacupista Mestaruussarjassa pelaavalle Derbylle ja liigassa se oli joulukuussa kärsityn vierastappion jälkeen vasta kuudentena. Lisäksi joukkueen peli-ilme oli alkukaudesta todella haluttoman näköistä. Pitkän alisuorittamisen seurauksena Mourinho saikin potkut joulukuussa.

Rashfordin alkukausi Mourinhon alaisuudessa oli samanlaista puurtamista kuin edelliset kaudet. 17 Valioliigaotteluun syntyi kolme maalia, jonka lisäksi kuudessa Mestarien liigan ottelussa hän onnistui kertaalleen.

Mourinhon tilalle palkattiin norjalainen seuralegenda Ole Gunnar Solskjær, joka käänsi joukkueen kurssin ja nosti Manchester Unitedin takaisin taisteluun Mestarien liigaan oikeuttavista paikoista. Hänen alaisuudessaan joukkue on voittanut kymmenen liigaottelua ja pelannut kahdesti tasan – pisteitä Man United on kerännyt viisi enemmän kuin mikään muu joukkue samaisella ajanjaksolla. Toistaiseksi ainoa tappio tuli Mestarien liigassa PSG:tä vastaan.

Ylistystä Southgatelta

Rashford on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo monta vuotta Valioliigaa isossa roolissa. Englannin maajoukkueen manageri Gareth Southgate on ylistänyt Rashfordia hyökkääjän monipuolisuudesta ja siitä, kuinka hän voi pelata kärjessä tai laidoilla, joka on nykyaikaisessa pelissä todella tärkeää.

Englantilaismanageri on todennut, että Rashfordin itseluottamus ja aikuismaisuus erottavat hänet muista lahjakkaista nuorista pelaajista. Rashford on MM-kisojen jälkeen ollut loistavassa vireessä maajoukkuepeleissä, josta osoituksena ovat maalit molemmissa Kansojen liigan otteluissa Espanjaa vastaan.

Solskjærin vaikutus

OGS:n vaikutusta Rashfordin vireeseen ei voi kielttä. Norjalaismanageri siirsi aluksi Rashfordin laidalta pelaamaan hyökkääjänä, mikä on näkynyt parantuneissa peliesityksissä. Hän on onnistunut seitsemän kertaa maalinteossa 14 ottelussa, jonka lisäksi englantilaishyökkääjä on ollut rakentamassa maaleja huomattavasti useammin, kuin Mourinhon alaisuudessa.

Mourinhon alaisuudessa Rashford laukoi tällä kaudella 19 kertaa ja teki kolme maalia 846 minuutissa, kun taas Solskjærin alaisuudessa 502 minuutissa oli syntynyt jo viisi maalia ja 26 laukausta.

Myös muut tilastot tukevat Rashfordin kehitystä Solskjærin taktiikassa.

Sky Sports oli tammikuussa tutkinut tarkemmin hänen suoritustaan peleissä. Laukauksien, maalia kohti lauottujen laukausten, haastojen, luotujen paikkojen ja kosketuksien määrät olivat kaikki nousseet managerin vaihduttua.

Managerin vaihduttua, Rashford on myös nousi nopeasti Manchester Unitedin ykköshyökkääjäksi, ja Romelu Lukaku sai pitkään tyytyä vaihtopelaajan rooliin. Viime viikkoina Lukaku on onnistunut kärjessä, mikä voi jatkossa tarkoittaa myös Rashfordille enemmän minuutteja laidalla.

Rashfordin alkuvuoden erinomainen vire ei ole jäänyt huomiotta, vaan nuorukainen palkittiin tammikuussa Valioliigan parhaana pelaajana. Tämän vireen tulisi jatkua keskiviikkona Parc des Princesillä, jos Man United mielii vielä nousta taistelemaan Mestarien liigan jatkopaikasta. Rashford on myös toivonut, että norjalaismanageri saisi vakituisen pestin ja miksi ei toivoisi; onhan hänen pelinsä ollut tehokkaampaa kuin koskaan.

The post Marcus Rashford loistaa Ole Gunnar Solskjærin alaisuudessa appeared first on Byyri.

Championshipin seurojen riveistä löytyy tällä kaudella puolenkymmentä suomalaista, joista yksi on ollut luonnollisesti ylitse muiden. Teemu Pukin kaudella 2018/19 kotimaisissa medioissa kirjauttamat palstamillimetrit ovat jälleen yksi todistuskappale sen puolesta, että maalintekijät – lähes lajista riippumatta – kiinnostavat sitä kuuluisaa Suurta Yleisöä enemmän kuin juuri mitkään muut urheilijat.

Tässä suhteessa jalkapallolle sydämensä menettäneet suomalaiset ovat olleet erityisen onnettomassa asemassa. Suomessa on päästy viimeisen vuosikymmenen aikana katselemaan suomalaishyökkääjien Englannissa iskemiä maaleja lähinnä rakeisista Mikael Forssellin ja Shefki Kuqin maalikimaroista. Norwichissa jo nyt ennätyksiä rikkonut Pukki on siis löytänyt uransa parhaan vireen oivaan aikaan.

Norwich keikkuu keulan tuntumassa

Daniel Farke siirtyi toissa kaudella Norwichin peräsimeen osana Dortmundista viime vuosina Englannin kentille virrannutta valmentajaeksodusta. Länsisaksalaisen ensimmäinen kausi Itä-Englannissa ei ollut varsinainen menestys; Kanarialinnut löytyivät miehen debyyttikauden päätteeksi vaatimattomasti neljänneltätoista sijalta. Siksipä harva brittifutiksen ystävä odotti Norwichilta sellaisia esityksiä, joihin se on tällä kaudella venynyt.

Kauden alku ei ollut Norwichissa suurta riemujuhlaa pitkälti vaikean sarjaohjelman takia, mutta pienten yskähtelyjen jälkeen keltapaitojen kone käynnistyi Pukin avustuksella kunnolla. Tuosta asti kärkikahinoissa pysynyt Norwich otti pari viikkoa sitten sarjan piikkipaikan haltuunsa Marcelon Bielsan luotsaaman Leedsin kustannuksella ja oli tuon jälkeen kertoimien valossa hetken jopa suurin nousijasuosikki. Ailahtelevasti esiintyneen Norwichin nousuhaaveita pönkittää etenkin sen pahimpia haastajia hieman helpompi loppuohjelma, vaikka se luovuttikin kärkisijoituksen jo tämän viikon kierroksella Preston North Endin vieraana – Pukki luonnollisesti osui silti.

Pukinkin ylistämä, aktiiviseen liikkeeseen ja taitaviin kombinaatioihin perustuva hyökkäyspelaaminen on herättänyt erityistä ihastusta Norwich-fanien keskuudessa. East Anglian Derbyssä Ipswichiä vastaan juuri 20 maalin rajapyykin rikkoneen Pukin lisäksi maalitilanteita ovat olleet rakentelemassa etenkin argentiinalainen Emiliano Buendia ja kuubalaistaustainen Onel Hernández.

Viimeisen kymmenen kauden aikana suoraan Valioliigapaikkaan oikeuttava pistemäärä on Championshipissa jäänyt keskimäärin noin 90 pisteeseen, mutta juuri nyt vaikuttaa siltä, että tällä kaudella paikka kirkkaammista valoista saattaa irrota tuota matalammallakin pistesaldolla. Mikäli 60 pistettä pajatsoon tähän mennessä kirjauttanut Norwich onnistuisi keräämään 14 jäljellä olevasta ottelusta edes vajaat 30 lisää, voisi nousua pitää erittäin todennäköisenä. Kanarialintujen kaula kolmossijaan, jolla siis joutuu vielä kamppailemaan noususta pudotuspeleissä, on toisaalta tämän viikon kompuroinnin myötä enää kaksi pistettä.

Bielsan Leeds hyppäsi takaisin ykkössuosikiksi

Vedonlyöntiyhtiöiltä Elland Roadin nousujuhlille saa viimeisimmän kierroksen jälkeen selkeästi suurempia todennäköisyyksiä kuin muiden haastajien kevätkarnevaaleille. Vaikka Bielsan miehistö päätti syyskierroksen sarjan piikkipaikalla, ei Leedsin kausikaan ole sujunut sekään missään vaiheessa ilman vaikeuksia.

Huolta ovat aiheuttaneet etenkin jatkuvat avainpelaajien loukkaantumiset, joita Pep Guardiolankin ihannoima, locona – eli hulluna – tunnettu argentiinalaisvalmentaja on paikkaillut kuitenkin onnistuneesti oman akatemian kasvateilla. Tuosta vastuusta on päässyt silloin tällöin nauttimaan myös lupauksia herättävästi esiintynyt keskuspuolustaja Aapo Halme.

Halmeen lisäksi nuorempaa suomalaisväriä voi löytää alemman keskikastin Brentfordin riveistä, jonka ykkösmiehistössä ei Marcus Forssille ja Jaakko Oksaselle vielä liikaa näytönpaikkoja ole harmillisesti auennut. Ensin mainittu on kuitenkin kertaalleen löytänyt tiensä peräti avauskokoonpanoon, minkä lisäksi miehenalku on maalannut reservipeleissä kyltymättömällä tahdilla.

Kovin moni tuskin odotti Leedsin kaudesta sen suurempaa menestystarinaa kuin Norwichinkaan. Edellinen kausi oli päättynyt yhden sijan Kanarialintujen yläpuolella, ja pelaajamateriaalia pidettiin vielä ennen kauden alkua melko ohkaisena.

Myyttistä asemaa jalkapallopiireissä – verrattain vähäisestä menestyksestä huolimatta –  nauttiva Bielsa on kuitenkin jälleen onnistunut todistamaan innovatiivisuutensa, ja Leedsiä saattoi perustellusti pitää syksyn viihdyttävimpänä joukkueena. 2000-luvun tietämillä tuolloin vielä Mestarien Liigaan kurotellut Leeds ajautui pahoihin talousvaikeuksiin, eikä tuohon kurimukseen joutumisen jälkeen ole seura onnistunut selvittämään tietään takaisin korkeimmalle sarjatasolle. Siksi Bielsan hartioille leviteltäisiin nousun sattuessa Yorkshiressa taatusti valtaisaa sankarinviittaa.

Kaksi viimeisintä valmennuskomennustaan äkillisesti päättänyt Loco Bielsa tunnetaan uskonnollisesta kiihkeydestään omaa ammattiaan kohtaan, mutta siitä huolimatta miehen palkkaavan seuran on ollut vaikea olla varma siitä, mitä on luvassa. Tähän mennessä Leedsin ja Bielsan avioliitto on vaikuttanut onnistuneelta, mutta vaativa pelitapa on argentiinalaisen ohjastamissa joukkueissa tavannut alkaa vaatia veroaan nimenomaan talven kääntyessä kevääseen. Tarkkasilmäisimmät ovat havainneet tästä jo pieniä viitteitä.

Playoff-paikoilla kärkytään virheitä

Kaksi edellä käsiteltyä seuraa eivät vielä ole onnistuneet repimään merkittäviä eroja takaa tulevaan neljän-viiden seuran joukkioon. Neljää tarjolla olevaa pudotuspelipaikkaa tällä hetkellä miehittävät Sheffield United, West Bromwich Albion, Middlesbrough ja Bristol City. Niiden niskaan hengittää vielä Derby County, jota valmentava Chelsea-legenda Frank Lampard ajautui vuodenvaihteessa kenties sesongin puhutuimpaan sanaharkkaan syytettyään aiheellisesti Bielsaa vastustajiensa vakoilusta.

Kärkikaksikon vakavasti otettavin haastaja on ehkäpä vasta hiljattain Valioliigasta alemmille sarjatasoille tutustumiskäynnille lähtenyt WBA, mutta Sheffield sekä Middlesbrough ovat nekin vielä jokseenkin uskottavasti mukana kamppailussa suorasta noususta. Kahdesta jälkimmäisestä seurasta tiukemmin paikkaa auringossa kurottelee keskiviikon keskinäisen voittanut Sheffield. Derbyn ja Bristol Cityn osalta nousun toteutuminen vaatisi kenties pienoista venymistä, vaikka näistä jälkimmäinen onkin Championshipin kuntopuntarissa tällä hetkellä selkeä ykkönen ja sarjataulukossakin pari pistettä Middlesbrough’n edellä.

Bristol on myös kolmas Valioliigaan havittelevista ”suomalaisseuroista”, sillä maalin suuta vartioi vielä syyskaudella kokenut Niki Mäenpää. Sittemmin mies on ajautunut – suomalaiseen tapaan huonoimpaan mahdolliseen aikaan – loukkaantumiskurimukseen, joka Bristolin viime aikojen hyvät otteet huomioiden voi tarkoittaa sitä, että avauskokoonpanoon ei tervehtymisen jälkeenkään enää ole asiaa. Hieman samassa tilanteessa on Championship-katsauksen viimeinen suomalainen Anssi Jaakkola, joka on hänkin tipahtanut aiemman kauden erinomaisista esityksistä huolimatta Readingin penkkivahdiksi.

Kuudenneksi viikolla valahtaneen ”Boron” valttikortti nousutaistossa perustunee, ainakin antifutisromantikkojen mielissä, joukkueen managerin persoonaan. Kulttimaineeseen joitakin vuosia sitten Stokessa luomansa pelitavan kautta yltänyt Tony Pulis tunnetaan miehenä, joka ei tyylipisteistä tai maalimääristä tulosta repiessään välitä. Valitettavaa on, että jalkapalloileva maailma ei lopulta koskaan saanut vastausta siihen, pystyisikö Lionel Messi taikuruuteensa Pottersin vieraana sateisena arki-iltana.

Keskinäiset ottelut vedenjakajana

Kuten sanottua, on meillä suomalaisilla pitkästä aikaa realistinen mahdollisuus nähdä härmäläinen hyökkääjä Englannin korkeimmalla sarjatasolla. Nousukamppailussa mukana olevista joukkueista Pukin Norwich joutuu kohtaamaan enää kaksi, Bristol Cityn ja Middlesbrough’n, kun taas kaikki muut kärkiporukat pelailevat vielä enemmän keskenään.

Mikäli rouva Fortuna on noissa keskinäisissä otteluissa suosiollinen tarjoillen esimerkiksi reilun kattauksen tasapelejä, voi Kanarialintujen urakka helpottua vielä kummastikin riippumatta joukkueen omista esityksistä. Vielä ei kenelläkään ole kuitenkaan varaa nostaa jalkaa kaasulta, sillä viime kauden Wolverhamptonin kaltaista materiaalietua ei tämän kauden Championshipista löydy, eikä keskiviikon kaltaisiin uinahduksiin ole siksi Pukin Norwichillakaan loputtomasti varaa.

The post Analyysi: Sinivalkoisen Championshipin nousukamppailu appeared first on Byyri.

Suomalaisille katsojille 80-luvun YLE:n Englannin liigan lähetyksistä tuttu Luton Town on pitkän korpivaelluksen jälkeen vakiinnuttamassa paikkaansa ylemmillä sarjatasoilla. Tällä hetkellä Hatuntekijät taistelevat noususta Football Leaguen korkeimmalle sarjaportaalle, eli Mestaruussarjaan. Seuran lempinimi juontaa kaupungin pitkistä perinteistä hattuteollisuuden saralla.

Viimeksi kaudella 2006-07 Mestaruussarjassa nähty seura vajosi kolmen perättäisen putoamisen myötä ulos Football Leaguen alaisista sarjoista Konferenssiin. Bedfordshireläiset saivat syöksykierteen katkaistua ja viiden kauden jälkeen koitti odotettu paluu Kakkosliigaan. Luton oli jo kaudella 2009-10 Konferenssin toinen, häviten kuitenkin karsinnoissa Yorkille. Myös kahtena seuraavana keväänä joukkueen taival päättyi nousukarsintavaiheessa. Konferenssin noususysteemi on raju – 24 joukkueesta vain yksi nousee suoraan Kakkosliigaan.

Unohtumaton Liigacupin voitto seuran kruununa

Suurin menestys on karttanut Lutonin liigataivalta. Vuonna 1885 perustettu seura on nähty kahteen otteeseen pidemmällä visiitillä maan korkeimmalla sarjatasolla. Viimeisin, kymmenen kautta kestänyt jakso päättyi kauteen 1991-92. Tämän jälkeen seura ajautui alamäkeen esiintyen tulevina kausina usealla eri sarjaportaalla. Myös viiden kauden mittainen pääsarjajakso 1960-luvulla päättyi nopeaan syöksyyn aina neljännelle sarjatasolle asti.

Kirkkaimpana lukuna Lutonin historiassa on Liigacupin voitto vuodelta 1988. Joukkue kaatoi suursuosikkina finaaliin lähteneen Arsenalin Wembleyllä dramaattisten käänteiden jälkeen maalein 3-2. George Grahamin Arsenal oli menestystaipaleensa alussa eikä tuolloin ollut Tykkimiesten tapaista päästää juurikaan maaleja omaan verkkoon. Lutonin nopean avausmaalin jälkeen Arsenal painosti kääntäen itsensä johtoon toisen jakson aikana.

Kymmenen minuuttia ennen loppua Arsenal sai rangaistuspotkun. Lutonin walesilaisveskari Andy Dibble kuitenkin torjui Nigel Winterburnin laukauksen pitäen joukkueensa voittohaaveet elossa. Vain hetkeä myöhemmin Hatuntekijät iskivät tasoitusmaalin. Varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Lutonin Brian Stein iski ottelun toisen maalinsa vapaapotkun jälkitilanteesta. Tämä sinetöi altavastaajan yllätysvoiton ja mestaruusjuhlat saattoivat alkaa.

Vielä seuraavalla kaudella Luton ylsi samaisessa kilpailussa loppuotteluun häviten kuitenkin Nottinghamille maalein 3-1. Liigacupin voiton jälkeisinä alakulon vuosina seuran kannattajat ovat voineet lohduttautua muistellen Wembleyn tähtihetkiä. Tunnettu jalkapallojulkaisu FourFourTwo on listannut vuoden 1988 finaalin yhdeksi kymmenestä ikimuistoisimmasta Liigacupin loppuottelusta.

Minimitavoitteena liigastatuksen säilyttäminen

Konferenssinousua seuranneina kausina Lutonin seurajohto määritteli tavoitteekseen vakiinnuttaa asemansa Kakkosliigassa. Tammikuussa 2016 seura palkkasi Brightonin valmennustiimissä vaikuttaneen walesilaisen Nathan Jonesin managerikseen kahden ja puolen vuoden mittaisella sopimuksella. Jonesin valmennusuralla on myös pieni suomalaislinkki. Sami Hyypiän erottua joulukuussa 2014 Brightonin luotsin tehtävistä toimi voikkaalaisen tiimissä valmentanut Jones hetken aikaa Lokkien väliaikaismanagerina.

Jonesin ensimmäinen täysi kausi päättyi neljänteen sijaan ja seuraavalla kaudella Luton oli toinen ansaiten nousun Ykkösliigaan. Nousun myötä seura tarjosi Jonesille jatkopestiä.

Tammikuun siirtoikkunan auettua Jones kuitenkin jätti Lutonin siirtyäkseen Mestaruussarjaan Stoke Cityn manageriksi. Walesilaisen valmennusura jatkuu hyvässä nousukiidossa.

Myös tärkeitä runkopelaajia on pysynyt joukkueessa jo pidempään. Kärkimies Danny Hylton on ollut joukkueen paras maalintekijä kahdella edelliskaudella. Kapteenin nauhaa kantava irlantilainen Alan Sheehan pelaa neljättä kauttaan Lutonin puolustuslinjassa.

Seuran palkkalistoilta löytyy myös seuran edelliseltä pääsarjataipaleelta tuttu mies. Hyökkääjä Mick Harford iski Lutonille seitsemän kauden aikana kaiken kaikkiaan 92 maalia. Lutonin kannattajat äänestivät hänet epävirallisesti seuran kaikkien aikojen pelaajaksi vuonna 2004. Myöhemmin Harford toimi seuran managerina yhteensä vajaan kahden kauden ajan Ykkösliigassa ja Konferenssissa. Nykyisin hän kantaa Lutonissa päävastuun pelaajatarkkailusta.

Yhtenä ongelmana seuralla on kotistadion Kenilworth Roadin olosuhteet. Vuodesta 1905 saakka palvellut stadion on jäämässä kehityksen kelkasta.

Aiemmin Luton Town omisti stadionin, mutta on vuodesta 1989 ollut siellä vuokralaisena. Tuosta lähtien seurassa on tasaisin väliajoin haaveiltu uudesta stadionista. Vuonna 2016 seuran omistajat ostivat tontin kaupungin rautatieaseman läheltä ja julkistivat aikeensa rakennuttaa uuden stadionin seuralle. Uusi stadion vetäisi aluksi 17 500 katsojaa, mutta laajennusvaraa olisi 23 000 paikkaan asti.

Kenilworth Roadille katsojia mahtuu vain reilut 10 000 silmäparia, ja sen erikoisuutena voidaan mainita, ettei toisella kentän pitkistä sivuista ole lainkaan katsomoita – ainoastaan pressibokseja.

Mikäli nousu Mestaruussarjaan toteutuisi, olisi uudelle stadionille jo huutava tarve. Ykkösliigassakin seuran katsojamäärät ovat olleet pääosin lähellä 10 000 rajaa ja kuluvan kauden toistaiseksi suurin lukumäärä on 10 059 kotiavauksesta Sunderlandia vastaan. Lutonin alueella asuu noin 214 000 ihmistä, joten kasvupotentiaalia on olemassa runsaasti laajentuvia lehtereitä täyttämään.

Artikkelikuva – @LutonTown

The post Hattua päästä – Luton Town tekee paluuta parrasvaloihin appeared first on Byyri.

Ennen pelattiin joulupäivänä

Tapaninpäivän eli Boxing Dayn ottelut ovat jo muodostuneet omaksi perinteekseen, mutta joulupäivä on sentään pyhitetty vapaapäiväksi, jolloin saarilla ei vihelletä yhtään peliä alkaneeksi. Kuten arvata kuitenkin saattaa, on aikoinaan myös joulupäivänä totuttu pelaamaan.

Monet managerit ovat nykyään asettuneet joulun kiivasta ottelutahtia vastaan, mutta nykyinen ottelutahti ei ole mitään verrattuna ”entisiin hyviin aikoihin”, jolloin joukkueilla oli tapana pelata myös joulupäivänä, ja usein vielä kaksi peliä saman päivän aikana!

Esimerkiksi Everton pelasi 1888 kaksi peliä joulupäivänä ja yhden vielä tapaninpäivänä. Todennäköisesti 1800-luvun lopun urheilulliset vaatimukset eivät olleet samalla tasolla kuin nykyisillä Valioliiga-joukkueilla, mutta ajatus kahdesta täydestä jalkapallo-ottelusta erittäin huonoissa keliolosuhteissa ei kuulosta mitenkään erityisen helpolta tehtävältä.

Syy joulupäivänä pelaamiseen oli kuitenkin selvä.

Joulupäivä sattui olemaan yksi harvoja vapaapäiviä koko vuoden kalenterissa, jolloin ystävät, perheet ja yhteisöt pystyivät kokoontumaan yhteen kannustamaan omiaan. Myöskään kotona maleksiminen kalsareissa ja komediasarjojen joulun erikoisjaksojen katsominen ei tullut kysymykseenkään, joten tie vei – minne muuallekaan – kuin paikallisen joukkueen stadionille.

Pelien suosiosta kertoo esimerkiksi se, että vuonna 1949 jalkapallon sodanjälkeinen suosio oli huipussaan ja joulupäivän otteluissa kävi 3,5 miljoonaa katsojaa. On myös otettava huomioon, että lähes millään stadionilla ei ollut toimivaa iltavalaistusta, jolloin arkipäivien iltapelit eivät olleet mahdollisia. Koko otteluohjelma oli siis mahdutettava vuoden ainoille vapaille päiville.

Surkea sää, kännisiä lainapelaajia ja murskalukemia

Kolmen ottelun pelaaminen kahden päivän sisään ei ollut pelaajille mitenkään erityisen mieleistä, mutta seuroille täydet katsomot ja pyhien huuruinen tunnelma oli mieleen. Ottelut olivat faneille erityisen lämpimiä. Koti- sekä vieraskannattajien oli tapana laulaa yhdessä joululauluja ja poltella tupakkaa pullon kiertäessä suusta suuhun.

Pelaajat eivät kuitenkaan olleet tuohon aikaan vielä täysin ammattilaisia, joille terveelliset elämäntavat ja urheilijan elämä olisi ollut jotenkin tärkeä osa otteluihin valmistautumista. Joulun vapaapäivät, surkea sää ja arvatenkin duunaritaustaisuus tarkoitti, että viina maistui lähes jokaiselle pelaajalle. Säädyllisen viikkopalkan sijaan seuroilla oli vielä tapana maksaa joulubonuksia pelaajille nestemäisessä muodossa.

Esimerkiksi Clapton Orientin kärkimies Ted Crawford on muistellut koko joukkueen pelanneen joulupäivänä Bournemouthia vastaan änkyräkännissä. Kuten odotettua, Clapton Orient hävisi ottelun 2-1, mutta onnistuivat kuitenkin krapulassa seuraavana päivänä voittamaan tapaninpäivän matsinsa 1-0.

Jouluaattona 1937 huuruisen ja epäselvän ottelun tarjosi haastavat sääolosuhteet. Lähes koko Britteinsaarten ylle oli laskeutunut tiheä sumuverho, jonka vuoksi melkein jokainen liigapeli täytyi perua. Chelsean ja Charltonin välinen ottelu Lontoossa päätettiin kuitenkin pelata, humoristisin seurauksin.

Toisen puoliajan aikana sumu laskeutui entistä tiheämmin myös Lontoon ylle. Liigan piikkipaikkaa pitävän Charltonin maalivahti Sam Bartram oli varmasti tyytyväinen joukkueensa pitäessä palloa sumuisen kentän toisessa päässä. Bartram yritti pitää itsensä lämpimänä ja valppaana juoksemalla edestakaisin maalinsa suulla, kunnes vihdoin sumusta lähestyi yksinäinen hahmo.

Vastustajan kärkipelaajan sijasta sumusta astui esiin paikallinen poliisi, joka tuli ilmoittamaan Bartramille, että ottelu oli keskeytetty jo varttitunti sitten. Poloinen maalivahti oli unohdettu maalinsa suulle yksin ihmettelemään ja Bartramin päästessä suihkutiloihin olivat muut jo siviilivaatteet yllään, valmiina lähtemään kotiin.

Ensimmäisen maailmansodan aikana englantilaiset veivät rakkautensa jalkapalloa kohtaan myös rintamalle, mutta toisen maailmansodan aikana vastaavia tapahtumia ei nähty. Pelejä pelattiin kuitenkin kotirintamalla vaihtelevalla menestyksellä.

Joulupäivänä 1940, Norwichin ja Brighton & Hove Albionin ottelu oli hyvin lähellä peruuntumista. Vierasjoukkue ei ollut saanut jalkeille kuin viisi omaa pelaajaansa, joista kolme oli seuran junioripelaajia ja yksi lainapelaaja. Ottelun peruminen ei kuitenkaan tullut kysymykseenkään. Lokit pystyivät houkuttelemaan harrastesarjojen tyyliin kentän laidalta viisi vapaaehtoista pelaamaan, ja peli saatiin käyntiin. Matsissa ei kuitenkaan nähty joulun ihmettä, vaan Brighton hävisi ottelun murskalukemin 18-0.

Pikkuhiljaa joulupäivänä pelatut matsit alkoivat kuitenkin kadota ottelukalenterista. Viimeinen joulupäivänä pelattu liigamatsi pelattiin vuonna 1959 Blackpoolin ja Blackburnin välillä.

Muiden maiden joulutauot

Muissa Euroopan suurissa sarjoissa ollaan hieman lempeämpiä pelaajia kohtaan kuin Englannissa. Esimerkiksi Espanjassa syyspuolen viimeinen matsi pelataan 23.12. ja sarja jatkuu 3.1. Saksassa tauko alkaa myös 23.12., mutta verrattuna espanjalaisiin kollegoihinsa, Bundesliigan joukkueet ja fanit saavat odotella sarjan jatkumista pitkälle tammikuuhun.

Onkin hieman kummallista, että ainoa maa Britteinsaarten ulkopuolelta (Wales, Pohjois-Irlanti, Skotlanti, Englanti, Irlanti), jossa ei pidetä edes jonkinlaista talvitaukoa, on Israel.

Ei siis ole mikään ihme, että esimerkiksi muutama vuosi sitten Louis Van Gaal kommentoi, että englantilainen tapa olla pitämättä talvitaukoa, on julmaa. Toisaalta heti Van Gaalin kommentin jälkeen Arsene Wenger vastasi Gaalin kritiikkiin julistamalla, että hän itkisi, jos Valioliigassa pidettäisiin muiden eurooppalaisten sarjojen tapaan joulutauko. Wengerin mielestä tapaninpäivän pelit ja joulun hektinen otteluohjelma on nimenomaan englantilainen erikoisuus, joka on osa Valioliigan viehätystä.

Mutta pitäisikö asiaa miettiä myös pelaajien kannalta? Varmasti monelle pelaajallekin kelpaisi pieni joululoma rakkaiden ystävien ja perheen parissa raskaan kauden keskellä. Tutkimuksissa onkin tullut ilmi, että joulun välipäivinä pelattu erittäin tiukka otteluohjelma altistaa pelaajat talvisissa olosuhteissa äärimmäiselle rasitukselle, joka näkyy selvästi kasvavana riskinä loukkaantua.

Jose Mourinho ja Alan Pardew mainitsivat vuonna 2017, että välipäivien epätasainen otteluohjelma mahdollistaa toisille joukkueille huomattavasti enemmän lepopäiviä, jotka ovat elintärkeitä todella hektisen ja tiukan otteluohjelman keskellä.

Joulun välipäivien peleillä on todellakin tapana mitata joukkueiden materiaalin syvyyttä ja kestävyyttä, ja härkäviikoista parhaiten selviytynyt asettaa itselleen hyvät asetelmat kevättä kohden.

Muutosta on kuitenkin ilmassa ja FA on päättänyt, että kaudella 2019-20 pidetään kymmenen päivän ”talvitauko”, joka ei kuitenkaan virallisesti ole tauko, vaan ottelut järjestetään helmikuussa niin, että pelaajat saavat pidemmän lepotauon. Wengerin ei siis vielä tarvitse kaivaa nenäliinoja taskustaan.

Lopuksi

Tulisiko jalkapalloa siis pelata myös jouluisin, eli pitäisikö muiden eurooppalaisten sarjojen seurata englantilaisten esimerkkiä vai pitäisikö englantilaisten luopua joulun välipäivien perinteestä, kuten he luopuivat aikoinaan myös joulupäivän otteluista?

Mielestäni joulu saisi olla koko kauden puoliaika, joka jakaa kauden selvästi syyskauteen ja kevätkauteen. Jouluna ja joulun välipäivinä sekä fanit, valmentajat, ja pelaajat voisivat vetää hieman happea ja rentoutua ennen ratkaisevaa kevätkautta.

Tulevaa helmikuun taukoa lukuun ottamatta asiaan ei ole kuitenkaan lähitulevaisuudessa tulossa muutosta, joten joulun välipäivien otteluruuhka tulee vastaisuudessakin olemaan osa englantilaista jalkapallokulttuuria. Siitä pääsevät nauttimaan myös miljoonat sukulaisten seuraan ja jouluruokiin kyllästyneet katsojat ympäri maailman.

Boxing Dayn otteluohjelma:

14:30 Fulham – Wolverhampton Wanderers

17:00 Burnley – Everton

17:00 Crystal Palace – Cardiff City

17:00 Leicester City – Manchester City

17:00 Liverpool – Newcastle United

17:00 Manchester United – Huddersfield Town

17:00 Tottenham Hotspur – AFC Bournemouth

19:15 Brighton & Hove Albion – Arsenal

21:30 Watford – Chelsea

Lähteet:

https://www.fourfourtwo.com/features/what-happened-football-christmas-day-lost-history-a-victorian-tradition

https://www.bbc.com/sport/football/42556968

https://www.theguardian.com/football/2018/jun/08/winter-break-to-come-into-force-in-premier-league-england

https://www.telegraph.co.uk/sport/football/managers/arsene-wenger/11952185/Arsenal-manager-Arsene-Wenger-says-I-would-cry-if-winter-break-was-introduced.html

Artikkelikuva – Popperfoto 

The post Englantilainen perinne: jalkapalloa läpi joulun appeared first on Byyri.

Vaikka tehot ovatkin viime aikoina olleet hieman vaisuja alkukauteen verrattuna, on peli kuitenkin niin uomissaan ja tulokset niin suunnitelmanmukaisia, että tällä hetkellä on helppoa vain nojata taaksepäin ja nauttia peliesityksistä. Vaikka kone onkin yskähdellyt Mestarien liigassa hieman huolestuttavasti, asetelmat ovat loppukaudelle tällä hetkellä varsin hyvät.

On siis oiva hetki luoda katsaus menneisiin tai tuleviin punaisen nutun pelaajiin, ihmisiin, jotka ovat työsuhteessa Liverpooliin, vaikka ovatkin ympäri maailmaa hajautuneet.

Siksipä tarkastelemmekin tämän kerran kolumnissa Liverpoolin lainapelaajien otteita. Joukossa on joitakin äärimmäisen kiinnostavia nimiä, jotka fanin on hyvä laittaa muistiin tässä vaiheessa kautta. Lainapelaajien kehityksen seuraaminen pitkän kauden aikana voi tuoda mukavaa lisäpontta oman joukkueen seuraamiseen.

Anderson Arroyo – KAA Gent

Arroyo pelaa tällä hetkellä lähinnä belgialaisen KAA Gentin alle 21-vuotiaiden ryhmässä, joten hänen otteistaan on hieman hankala löytää videomateriaalia tai kommentteja. Kolumbialainen on edustanut Liverpoolia helmikuusta 2018, mutta on viettänyt koko aikansa seuran kirjoilla lainalla – ensin keväällä Real Mallorcan riveissä ja nyt Belgiassa. Vaikka peliesityksistä ei juuri tietoa olekaan herunut, on 19-vuotias laitapuolustaja silti mielenkiintoinen tapaus yhdestä syystä. Hän on nimittäin tuomittu viettämään aikansa lainalla, kunnes työlupa Englantiin, jonka heltiämisestä ei vieläkään näy merkkejä, irtoaa.

Allan – Eintracht Frankfurt

Brasilialainen on myös vailla työlupaa Englannissa, vaikka onkin ollut kirjoilla Liverpoolissa jo kolme vuotta. Mies ei ole myöskään Saksassa juurikaan peliaikaa saanut, joten 21-vuotiaan tulevaisuus Merseysidellä näyttää melko epävarmalta.

Taiwo Awoniyi – KAA Gent

Toinen Gentin väreissä palloileva Liverpoolin pelaaja on nigerialainen Awoniyi. Nuorukainen pelasi hienon viime kauden Belgian liigassa, ja Liverpool halusikin kiinnittää hänen korkean potentiaalinsa pitkällä jatkosopimuksella. Nähtäväksi kuitenkin jää, nouseeko -97 syntynyt monikäyttöinen hyökkääjä koskaan punaisten maalinsylkijäksi.

Adam Bogdan – Hibernian

Suomalaisillekin Mixu Paatelaisen tutuksi tuomassa seurassa palloja liimaavan unkarilaisen fanit saattavat muistaa Liverpoolin maalivahtisekoilujen aikakaudelta, kaudelta 15/16, jolloin mies nähtiin myös punaisten nutussa Valioliigassa. Bogdan on esiintynyt Skotlannin liigan keskikastissa olevan seuran väreissä varsin hyvin, mutta paluuta Liverpooliin 31-vuotiaalle maalivahdille tuskin on näköpiirissä.

Ovie Ejaria – Rangers

Nuori lupaus on saanut rutkasti vastuuta muuan Steven Gerrardilta, ja onkin noussut Rangersin avainpelaajien joukkoon. Potentiaalinen Ejaria tekee tasaisesti nousuaan kohti Skotlannin liigan eliittiä, jonka jälkeen lienee yritys valloittaa Valioliiga. Vuonna 1997 syntynyt keskikenttämies saaneekin vielä mahdollisuutensa myös Liverpoolissa.

Shamal George – Transmere Rovers

Maalivahti ei ole juuri päässyt esiintymään edes Transmeren maalilla tällä kaudella. Jos saisin itse veikata, uskaltaisin väittää, että kutsua Liverpoolin edustukseen tuskin miehelle enää siunaantuu.

Marko Grujic – Hertha Berlin

Mies saapui Liverpooliin suurin odotuksien ja lähes jokaisen suurseuran kuolatessa perään, mutta ei ole juuri päässyt osoittamaan kykyjään Merseysidellä – eikä myöskään Saksassa, johtuen alkukaudesta sattuneesta loukkaantumisesta. Serbi kuitenkin pelasi varsin mallikkaan lainakauden puolikkaan Cardiffissa viime kaudella, ja on ajoittain väläytellyt korkeaa potentiaaliaan. Tätä nimeä kannattaakin seurata, eikä olisi jättiyllätys, jos 22-vuotias nuorukainen raivaa tiensä vielä avauksen pelaajaksi Berliinissä.

Danny Ings – Southampton

Vanha kunnon Danny-boy on löytänyt taas peli-iloaan päästessään pelaamaan terveenä ja säännöllisesti. Mies onkin maalannut Valioliigassa jo 4 kertaa, mikä mainio saavutus täysin sekaisin olevan seuran kärjessä, ja luottoa Etelä-Englannissa näyttäisi tulevan myös jatkossa. Loukkaantumiskurimuksesta selvinnyt Ings tuskin nousee enää luottopelaajien joukkoon Merseysidellä, mutta jos esitykset jatkuvat lupaavina, saattaa hän hyvinkin saada vielä mahdollisuutensa.

Herbie Kane – Doncaster Rovers

Englannin alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa vakuuttavasti esiintynyt Kane on varmasti yksi Poolin pelaajapoolin potentiaalisimpia nimiä. Keskikenttäpelaaja onkin saanut jo ylistystä Doncasterin faneilta, ja miehen otteissa on nähtävissä selvää kehitystä kohti suurempia ympyröitä. Moneen rooliin taipuva Kane oli Trent Alexander-Arnoldin ohella toinen Steven Gerrardin löydöistä Liverpoolin U18-joukkueessa. Tällä kaudella jo 15 liigaottelussa esiintynyt 19-vuotias on saanut kehuja joukkueensa parhaana keskikentän pelaajana, huolimatta siitä, että hän pelaa ensimmäistä kauttaan aikuisten tasolla.

Loris Karius – Besiktas

Karius on joutunut lähes koko jalkapallomaailman pilkan kohteeksi huonosti sujuneen Mestarien liigan finaalin myötä, eikä asiaa ole auttaneet miehen kömmähdykset myös Besiktas-pestin alussa. On kuitenkin muistettava, että saksalainen pelasi Liverpoolin ykkösmaalivahtina vain puoli vuotta takaperin, ja osoitti aika ajoin todella potentiaalisia otteita. Nyt 25-vuotias veräjänvartija onkin löytämässä itseluottamustaan uudestaan Turkissa. Alissonin saavuttua on vaikea nähdä Kariukselle paluuta Liverpoolin tolppien väliin, mutta miehen kehitystä kannattaa ehdottomasti pitää silmällä.

Ryan Kent – Rangers

Niin ikään Stevie G:n alaisuudessa Skotlannissa ilahduttava Kent on todellinen pallotaituri. Hänen otteensa ovatkin jo voittaneet Rangers-fanien sydämet, samalla kun 21-vuotias englantilainen on vallannut avainpelaajan roolin Gerrardin miehistöstä. Laituri onkin jo iskenyt Skotlannin liigassa 9 otteluun 3 maalia, ja on yksi todennäköisimmistä lainapelaajista, joka tulee saamaan näytönpaikan Liverpoolin edustuksessa. Rangersin otteluita kannattaa Pool-fanien pitää silmällä tällä kaudella monestakin syystä.

Sheyi Ojo – Stade Reims

Englantilainen nuorukainen auttoi viime kaudella Fulhamia nousemaan Valioliigaan, ja väläyttelee nyt taitojaan Ranskassa. Laiturina viihtyvällä lupauksella on vielä pitkä matka Valioliigan kärkiseuran kokoonpanoon, mutta näyttäisi siltä, että hänelle kuitenkin ollaan petaamassa mahdollisuutta osoittaa kykynsä punaisten väreissä lainajakson jälkeen.

Connor Randall – Rochdale

Englannin kolmostasolla lainalla oleva Randall on jo pelannut Liverpoolin väreissä seitsemästi, ja esitti hienoja otteita viime kaudella Skotlannissa. Nyt kuitenkin alkukausi Rochdalessa on ollut vammojen sävyttämä, jonka vuoksi peliaikaa ei juuri ole kertynyt. Englantilainen laitapuolustaja on kuitenkin yksi potentiaalisimmista punaisten lupauksista, joten kuntoon päästessään hänen voi odottaa valtaavan avainpelaajan aseman joukkueesta.

Corey Whelan – Crewe

Vuonna -97 syntynyt Whelan on kipparoinut Liverpoolin alle 23-vuotiaiden joukkuetta ja esittänyt aikanaan todella lupaavia otteita Irlannin alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa. Aivan kelpo tasolla Crewessä operoiva puolustaja onkin yksi todennäköisimmistä isoissa valoissa saumansa saavista lainapelaajista.

Harry Wilson – Derby County

21-vuotias Wilson on aiheuttanut punaisten kannattajille yhden kauden suurimmista riemunkiljahduksista, vaikka lainalla onkin. Kuinka? Mies sattui tiputtamaan Englannin liigacupissa Liverpoolin rakkaan verivihollisen, Manchester Unitedin, suorastaan seksiä tihkuvalla vaparimaalilla. Sen lisäksi Walesin maajoukkuepelaaja on ottanut avainpelaajan roolin Frank Lampardin alaisuudessa. Viime aikoina tutun laiturin roolin sijaan mahtavasti keskikentällä operoinut Wilson on myös ottanut päävastuun joukkueensa erikoistilanteista, ja upotti viime viikolla taas yhden upean vaparimaalin Championshipissa. Ei olisikaan ihme, jos miehen vasemman jalan taikaa nähdään vielä myös Merseysidellä.

Ben Woodburn – Sheffield United

Liverpoolin kaikkien aikojen nuorin maalintekijä ja superteiniksi tituleerattu Woodburn on ajautunut nuorella urallaan lievään kuoppaan. 1999 syntynyt nuorukainen ei mahdu lainaseurassaan avaukseen, eikä ole ilmeisesti onnistunut hurmaamaan uutta manageriaan potentiaalillaan. Viime viikonloppuna walesilainen kuitenkin palasi takaisin pelikentille kuuden pelaamattoman ottelun jälkeen. Juuri 19-vuotta täyttänyt laituri on yksi Liverpoolin potentiaalisimmista lupauksista, jolta on syytä odottaa paljon lähivuosina.

The post Mersey-joen rannalta: Katsaus 16 lainapelaajaan – Missä menevät miehemme maailmalla? appeared first on Byyri.

Itse huomasin Jussi Vatasen Instagram-tililtä mainoksen Pelipäivä-ohjelmasta. Missään muualla en ollut törmännyt tähän ohjelmaan ennakkoon, joten tieto ohjelmasta on saattanut mennä muiltakin ohi. Vatanen on minulle tuttu lähinnä Kimmo- ja Downshiftaajat -sarjoista, sekä tietenkin Putouksesta ja Tuntemattomasta Sotilaasta.

Jostain on kuitenkin jäänyt käsitys, että Vatanen olisi jalkapallomiehiä, ja kenties kulttielokuva Kulman Pojilla on tässä merkittävä rooli.

Pelipäivä taitaa sen sijaan olla PK-37:n kasvatin ensimmäisiä puhtaita jalkapallo-ohjelmia, ja toivoinkin että hän avaisi siinä omaa suhdettaan jalkapalloon. Pidän Vatasesta näyttelijänä ja odotin mielenkiinnolla jaksojen katsomista. Ohessa luonnehdinnat jaksoista, jotka sisältävät juonipaljastuksia.

Kolme kulttuuria

Ensimmäisessä osassa Vatanen seikkailee Englannissa. Hän keskustelee fanien ja toimittajan kanssa muun muassa rahan vaikutuksesta seuroihin ja fanikulttuuriin. Manchesterissa vieraillaan niin Manchester Unitedin, kuin myös seuran fanien protestilauseena rahamiehille perustaman FC United of Manchesterin kotistadioneilla. Viimeksi mainitun kutosdivarijoukkueen perustajat kritisoivat seurajohtoa siitä, että pitkäaikaiset fanit on jätetty huomiotta rahamiesten hypättyä ruoriin. Jaksossa käydään myös jututtamassa Liverpool-faneja Anfieldilla, sekä tavataan entinen maalivahti Jussi Jääskeläinen.

Toisessa osassa ollaan Saksassa. Vatanen tapaa eri joukkueiden faneja, ja käy katsomassa Dortmundin peliä Eintracht Frankfurtia vastaan. Ottelun jälkeen haastattelussa on tuolloin vielä Kotkien riveissä pelannut Lukas Hradecký, jolta kysellään mielipiteitä saksalaisesta jalkapallokulttuurista. Vatanen käy myös 2.Bundesliigaa pelaavan VfL Bochumin kotiottelussa, jossa hän tapaa VfL Bochum Finlandin fanclubin jäseniä. ”We are blue, we are white, we are Finnish dynamite”-kannatuslaulu jää soimaan päähän jakson jälkeenkin.

Kauttaaltaan jakso antaa sen vaikutelman, että saksalaisfanit ovat pääasiassa paljon tyytyväisempiä seuroihinsa kuin englantilaiset. Seurat ottavat kannattajansa hyvin huomioon ja ymmärtävät heidän arvonsa toiminnalle. Jaksossa tavaan myös Byyristä ja Fussball-Ranskalaiset -blogista tuttu Martin Vieth!

Kolmannessa osassa Vatanen on Espanjassa tutustumassa Baskimaan menestyneimpään seuraan Athletic Bilbaoon.

Seura vaikuttaa olevan todella sydämen asia paikallisille faneille. Joukkueen kotistadion San Mamés sijaitsee aivan Bilbaon ydinkeskustassa ja ykkösjoukkue koostuu vain baskitaustaisista pelaajista. Joukkue, joka on aina pelannut Espanjan korkeimmalla sarjatasolla, on bilbaolaisten ylpeyden aihe, ja paikalliset tutut pelaajat lisäävät intohimoa entisestään. Vatanen tapaa niin faneja, toimittajan kuin pelaajiakin ja viimeinen jakso käykin läpi pelkästään Athletic Bilbaon toimintaa.

Kolme jaksoa jätti minut lopulta odottamaan lisää. Nyt esiteltiin hieman pintapuolisesti kolme erilaista jalkapallomaata ja jalkapallokulttuuria, joten ehkä jatkoa on luvassa.

Tiivistettynä sarjasta jäi mieleen, että englantilaisfanit ovat vähän katkeria ja kriittisiä maailman rikkaimmasta sarjastaan, ja huolissaan englantilaispelaajien tulevaisuudesta. Saksalaisfanit ovat puolestaan erittäin karnevaalitunnelmaisia sekä ylpeitä seurajärjestelmistään, ja espanjalaiset puolestaan hyvin intohimoisia, paikallisromanttisia ja osin poliittisiakin.

Jussi Vatanen antoi haastateltavilleen parrasvalot, ja hänen oma jalkapallotaustansa ja näkemyksensä jäivät lopulta vähälle huomiolle. Ohjelma oli hyvin leikattu, melko vauhdikas ja nopeasti eteenpäin soljuva. Mahdollisissa tulevissa jaksoissa toivoisin käsittelyyn pääsevän myös suomalaisjoukkueita ja faniryhmiä. Ne ansaitsivat päästä Yle Urheilun näyttämölle.

Puutteistaan huolimatta Pelipäivä on askel oikeaan suuntaan. Aiheet ovat mielenkiintoisia, joten mikäpäs tässä on katsella syysiltojen ratoksi suomeksi tehtyjä jaksoja jalkapallokulttuurista.

[pullquote]”Kai se on klisee sanoo että futis yhdistää, mutta niin se vaan yhdistää. Se on asia mist on helppo puhuu.” – Jussi Vatanen[/pullquote]

The post Pelipäivä – ohjelma jalkapallokulttuurista ja sen faneista appeared first on Byyri.

Näin Teemu Pukin vähintäänkin yllättävää siirtoa Norwich Cityyn kuvailee Norwichin Suomen kannattajayhdistyksen Finnish Canariesin jäsen Riku Vihreäsaari.

Tapaan Vihreäsaaren sekä toisen Finnish Canaries -aktiivin Henri Rantaman tamperelaisessa pubissa helteisenä tiistai-iltapäivänä. Pukin siirrosta alkaa olla parisen viikkoa, mutta into sekä tietty epäusko paistaa yhä herrojen kasvoilta. Norwichin kannattaminen on Suomessa hyvin harvinaista ja pienessä hetkessä kaikki ovat halunneet kannattajista palansa.

Vain kaksi tuntia Pukin sopimuksen julkistamisen jälkeen Norwichista oltiin suoraan yhteydessä Suomen kannattajayhdistykseen. Jo samana iltana yhdistyksen jäsen Tero Väätäinen oli Skypen välityksellä BBC:n lähetyksessä kertomassa, millaisen pelaajan Norwich City oli juuri hankkinut.

Pukin harjoituspelit ovat sujuneet varsin mallikkaasti, ja se on havaittu myös sumujen saarilla.

– Siellä aletaan olemaan Pukista nyt ihan liekeissä, ja homma alkaa menemään tyypilliseen brittityyliin täysin yli, Rantama kertoo hieman huvittuneena.

Huomionarvoista on Vihreäsaaren ja Rantaman mukaan tapa, jolla Pukkia on brittimediassa siirron yhteydessä käsitelty. Hän on Celticin pelaaja. Bröndbystä, Schalkesta, Sevillasta, HJK:sta tai Kotkasta ei mainita mitään missään.

– Pukin statistiikkaa ja pelaamista on käsitelty vain ja ainoastaan Celticin kautta. Silloisen managerin Neil Lennonin lausunnot Pukista ja hänen pelaamisestaan ovat olleet lehdistön päälähde. Siis heti sen jälkeen, kun olivat soittaneet Väätäiselle, Rantama leukailee.

Farken kohtalon kausi

Norwichilla pyörähtää käyntiin nyt kolmas kausi putkeen Championshipissa. Joukkue putosi kauden 2015-16 päätteeksi Englannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, ja suunnitelmissa oli nousta samantien takaisin ylös. Toisin kävi, kun joukkueen pari vuotta aiemmin Valioliigaan nostanut Alex Neil sai potkut 2017 maaliskuussa ja puikkoihin saapui Dortmundin alle 23-vuotiaiden luotsi, saksalainen Daniel Farke.

– Farke toi tullessaan paljon saksalaisia pelaajia ja pelitapa muuttui vielä Neilin Nopaakin pelaavampaan suuntaan. Farken Norwichissa pelaajat tykkäävät pelata ja roiskimista pyritään välttämään. Lisäksi pelissä on vahvasti mukana Dortmundille tyypillistä korkeaa prässipeliä, Riku Vihreäsaari avaa Farken pelifilosofiaa.

Nyt Farkella lähtee käyntiin toinen kokonainen kausi Norwichin peräsimessä. Kallispalkkaiset ex-Valioliiga-miehet Steven Naismithin johdolla on joko myyty tai lainattu muihin maisemiin. Tulopuolella pelaajapolitiikka on pohjautunut pitkälti lainoihin ja vapaiden agenttien kiinnittämiseen. Teemu Pukki sopii siis hyvin nykyiseen ideologiaan. Jo viime kaudella joukkueessa pelasi lainalla viisi pelaajaa Valioliigasta.

Farke ajoi viime kaudella oman pelitapansa sisään. 2017 saapuneen Farken hankintaa Henri Rantama kuvaileekin Norwichille ”low risk, high reward” -henkiseksi.

– Puolustuksessa siirryttiin saman tyyliseen kolmen topparin systeemiin, millä Englannin maajoukkuekin MM-kisoissa pelasi. Nyt harjoituspelit on pelattu kahdella kärjellä, mikä taatusti sopii Pukille. Pukin ja Jordan Rhodesin siirtojen myötä uskon myös kärjessä jatkuvasti käsiään levittelevän Nelson Oliveiran siirtyvän pois, Rantama täydentää.

Rantama ja Vihreäsaari toteavat yhdessä suin, että manageri Farken asema ei ole kovinkaan häävi. Norwichin kannattajat antoivat viime kaudella paljon anteeksi. Kausi oli Farken ensimmäinen kokonainen kausi uudessa maassa, ja koko sesonkia leimasivat lukuisat loukkaantumiset.

– Nyt on erittäin tärkeää saada kausi hyvin liikkeelle. Kaikki on kiinni siitä, miten se lähtee, niin seuralle kuin Pukille. Farkella on arviolta 10–15 peliä aikaa onnistua. Muuten voi tulla lähtö, ja siinä tilanteessa voisi mennä Pukillekin homma vaikeaksi. Teemu on kuitenkin ”Farken mies”, joten jos Farken tilalle tulisi joku 1900-luvun perusbrittiläinen säähavaintopalloilija, menisi paletti kokonaan uusiksi, Vihreäsaari valottaa Pukin kauden uhkakuvia.

Kauden tavotteista puhuttaessa Rantama on hyvin optimistinen.

– Nousu on realistinen tavoite. Valioliigasta tippuneet joukkueet eivät ole tällä kertaa automaattisia nousijoita. Myös Wolvesin kaltainen suvereeni nippu puuttuu tällä kertaa sarjasta. Kaikki on alkavalla kaudella enemmän auki kuin viime vuonna samaan aikaan.

Vihreäsaari on omissa arvioissaan varovaisempi.

– Jos katsotaan vedonlyöntiyhtiöiden kertoimia, niin Norwich on keskikastin jengi. Nousulla nyt on sentään hieman pienemmät kertoimet kuin tippumisella. Mutta kuten sanottua, alkukausi sanelee paljon.

Finnish Canaries

Norwichin Suomen kannattajayhdistys on toiminut nyt viitisen vuotta. Siihen kuuluu viitisentoista enemmän tai vähemmän aktiivista jäsentä. Heitä kaikkia yhdistää se, että he tulevat Tampereen alueelta, mikä helpottaa huomattavasti yhteydenpitoa ja yhteisten tilaisuuksien järjestämistä. Henri Rantama sanoo tietävänsä yhden Norwichin kannattajan 03-alueen ulkopuolelta.

Norwichilla on kannattajayhdistyksiä ympäri maailmaa, mutta niiden kokoluokat vaihtelevat runsaasti. Erityisen isossa mittakaavassa toiminta on Brasiliassa ja varsinkin Yhdysvalloissa.

Suomen yhdistyksen toimintaan kuuluvat säännöllisten tapaamisten lisäksi matkat paikan päälle Carrow Roadille. Varsinkin ensimmäinen reissu kotiotteluun Nottingham Forestia vastaan muutama vuosi takaperin on jäänyt Henri Rantamalle pysyvästi mieleen.

– Twiittasimme lentokentältä tyyliin ”Finnish Canaries on lähdössä lentoon kohti Norwichia”. Saimme välittömästi tervetulotoivotuksen sitä kautta seuran pr-henkilöltä, joka toivotteli meitä vielä laskeutumisen jälkeenkin tervetulleeksi, Rantama muistelee.

Tämä oli kuitenkin vasta alkua paikallisten vieraanvaraisuudelle.

– Istuimme Yellows Barissa, kun havaitsimme seuran pääomistaja Delia Smithin astuvan sisään. Hämmästykseksemme hän käveli suoraan luoksemme sanoen: ”Are you really from Finland? How lovely. Is it okay if I buy you a round?” Siinä sitten nyökkäiltiin ja todettiin, että ainahan suomalaisia vähän janottaa.

3-0-voittoon päättyneen ottelun jälkeen suomalaiset saivat kutsun juhlistamaan voittoa seuran klubille sekä VIP-ravintolaan. Paikalla olivat kaikki joukkueen pelaajat, joten nimmariasiatkin saatiin hyvin hoidettua yhden illan aikana. Finnish Canaries pyydettiin myös yhteiskuvaan ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun Wes Hoolahanin kanssa. Ryhmä opasti hänelle, kuinka näytetään oikeaoppinen littipeukku valokuvassa.

Norwichin suomalaiskannattajia kuvassa Wes Hoolahanin kanssa.

Jo lentokentällä tervetulleeksi toivottanut pr-mies käytti heidät illan kruunuksi vielä stadionkierroksella ja pukuhuoneissakin. Samana iltana suomalaiset tutustuivat myös Norwichin Saksan kannattajayhdistyksen jäseniin, joiden kanssa yhteydenpito on ollut tiivistä siitä lähtien. Heille ei ole sentään tarvinnut selittää, kuka on Teemu Pukki.

– Sentään sen verran sivistimme, että Pukki on suomeksi Goat (toim. huom. yleisesti käytetty GOAT = Greatest Of All Time), Vihreäsaari lisää.

Ensimmäisen kerran jälkeenkin Finnish Canaries on huomioitu saarivaltakunnassa. Vuotta myöhemmin Sunderland-ottelun yhteydessä BBC teki heistä jutun. Tuon ottelun Suomeen selostanut Tuomas Virkkunen mainitsi myös selostuksessaan aiemmin päivällä nähdystä BBC:n jutusta. Finnish Canaries muisti Virkkusta tästä eleestä Norwichin pelipaidalla.

The post Pukki saapui Norwichin Suomen kannattajayhdistykselle jo kesällä appeared first on Byyri.

Uusi uljas Englanti

Jälkikäteen on hyvä viisastella. Oli Englannin onni, että Sam Allardyce hölmöili itsensä pois Englannin päävalmentajan pallilta karsintataipaleen aikana. Nuori uuden sukupolven valmentaja Gareth Southgate sai mahdollisuuden ja hän tarttui siihen kääntäen jokaisen kiven.

Southgate onnistui tuomaan, ei paitsi Englannin pukuhuoneeseen, niin myös kentälle sellaisen asian mitä siltä oli pitkään uupunut: rentouden. Rentous ja iloisuus toivat pelirohkeuden, jonka pohjalla oli kuitenkin vahva taktinen osaaminen.

Gareth Southgaten Englanti toi myös huippuunsa viritetyt erikoistilanteet Kolmen Leijonan pelaamiseen. Mukana oli valmennustiimissä kokonainen rivistö valmentajia, jotka keskittyivät vain ja ainoastaan erikoistilanteisiin. Ei ole siis sattumaa, että Englanti on ollut juuri tällä osa-alueella kisojen paras joukkue.

Jos Belgia lähti tiistaina Pietarissa lauluun ”kultaisen sukupolvensa” viime hetkillä, tuli Englannissa tämänkertainen menestys jopa hieman etuajassa. Heillä on tulevaisuus edessään.

Kroatia venyi jälleen

Kun Moskovassa tunti Kroatian ja Englannin välistä peliä oli takana, vaikutti kaikki saarivaltakunnassa lupaavalta. Englanti johti peliä 0-1 Kieran Trippierin osumalla ja hallitsi kenttätapahtumia. Kroatia vaikutti lamaantuneelta.

Kahden jatkoajan ja kahden rangaistuspotkukilpailun väsymys näytti tekevän tehtäväänsä. Kroatiasta oli ilmat pihalla, kunnes se sai luotua maalipaikan, josta se iski. Ivan Perisic nousi Kroatian sankariksi ja toi maansa tasoihin.

Pian osat vaihtuivat, kun maali antoi Kroatialle uuden elämän. Jalka jaksoi taas nousta, tilanteet pelattiin jälleen loppuun, virtaa riitti haastamisiin ja niitä kuuluisia ”turhia juoksuja” alkoi uudelleen näkymään.

Jatkoilla Kroatia sai vireen pidettyä yllä ja suureksi juhlituksi hahmoksi tuli Mario Mandzukic, joka laittoi lähietäisyydeltä pallon ohi Englannin maalivahdin Jordan Pickfordin, pyssyttäen samalla Kroatian MM-finaaliin.

Kroatian sitkeys jaksaa hämmästyttää. Alkulohkon viimeisessä pelissä, se kaatoi Islannin lisäajalla. Tämän jälkeen se on ollut tappiolla jokaisessa pudotuspeliottelussa, mutta noussut joka kerta voittoon. Aina nyt siis finaaliin asti.

Miten tästä eteenpäin?

Ranska ja Kroatia pelaavat siis MM-finaalissa Moskovan Luzhnikin stadionilla sunnuntaina klo 18.

Loppuottelu on Kroatian historian ensimmäinen. Vuoden 1991 itsenäistymisen jälkeen jalkapallolla on ollut suuri rooli maan oman kansallisen identiteetin kehityksessä. Keskiviikkona Kroatian suurimmat päivittäistavaramyymäläketjut sulkivat ovensa normaalia aikaisemmin. Näin haluttiin taata, että sen työntekijät pystyivät seuraamaan maan ensimmäistä MM-välierää 20 vuoteen esteettömästi. Sunnuntaina Kroatia tulee kirjaimellisesti pysähtymään.

Fakta on, että Ranskan lähtökohdat loppuotteluun ovat paremmat. Ranskan peli on kehittynyt koko ajan kisojen kuluessa, mutta sitäkin suuremmaksi tekijäksi nousee levon ja energiatasojen merkitys.

Kroatia on tahkonnut nyt pudotuspeleissä kaikki pelinsä pitkän kaavan kautta. Ranska puolestaan on selvinnyt alkulohkon jälkeen voittajana eteenpäin aina varsinaisella peliajalla. Täytyy myös muistaa, että ranskalaisten viimeinen alkulohkopeli Tanskaa vastaan oli melkoinen löntystely.

Kroatia on siis pelannut 90 minuuttia jatkoaikafutista Ranskan nollaa vastaan viimeisen reilun viikon aikana. He ovat siis käytännössä pelanneet yhden ottelun enemmän. Ylipäätään kroatialaisten valmistautumisaika otteluun on vuorokauden lyhyempi. Silti Ranskaa ei voi julistaa mestariksi, niin sitkeä joukkue Kroatia on ollut.

Englannissa pettymys on varmasti suuri. Sillä on edessä pronssiottelu lauantaina Belgiaa vastaan Pietarissa. Tuon ottelun voittaa se kumpaa kiinnostaa enemmän.

The post Football is not coming home – Kroatia ensimmäiseen MM-finaaliinsa appeared first on Byyri.

Energinen Englanti – passiivinen Kolumbia

Pelin alkumetreistä lähtien kävi selväksi, että Englanti on hallitsevampi osapuoli. Kolme Leijonaa pyöritti palloa tyylikkäästi ja saneli rytmin luoden tasaiseen tahtiin puolittaisia tilanteita. Kolumbian puolustuksella ei ehtinyt kuitenkaan tulla sen suurempia hädän päiviä ensimmäisen jakson aikana. Los Caferetos antoi Englannin pelaajien siirrellä palloa rauhassa alakerrassa, pyrkimättä aktiivisesti palloa heiltä riistämään.

Neljänkymmenen minuutin kohdalla nähtiin tietyllä lailla ottelun käännekohta. Kieran Trippier valmistui ampumaan vapaapotkua hyvältä etäisyydeltä Englannille. Tuolloin Wilmar Barrios puski Jordan Hendersonia muurissa. Käynnistyi melkoinen torikokous, jossa tunteet kävivät kuumana ja kaikilla oli asiaa yhdysvaltalaistuomari Mark Geigerille.

Geiger nosti Barriosille hänen tempustaan keltaisen kortin. Monet englantilaiset vaativat Barriosille punaista korttia kentällä ja sen ulkopuolella. Nykyinen kommentaattoriguru Gary Lineker esimerkiksi avautui twittertilillään nostamatta jääneestä punaisesta. Ottamatta kantaa menikö tuomio sitten oikein tai väärin, oli tämän jälkeen melkoiset Narvan Markkinat pystyssä tuon tuosta.

Kane jälleen ratkaisijana

Jos Gary Lineker oli tauolla tuohtuneessa mielentilassa, oli hän taatusti liikuttunut hetkeä myöhemmin.

Kun 10 minuuttia oli toista jaksoa tahkottu, kruunasi Kolumbian maajoukkueen ja Fiorentinan Carlos Sanchez surkeat kisansa kaatamalla Harry Kanen boksissa. Rike oli selvä, kun hän roikkui englantilaisen selässä kuin rodeossa konsanaan. Kolumbialaiset piirittivät jälleen kerran Geigerin, mutta tuomio ei muuttunut: pallo pilkulle.

Harry Kane painoi pilkun sisään kylmän viileästi keskelle maalia ja iski turnauksen kuudennen osumansa, nousten samalla mainitun Gary Linekerin rinnalle eniten yhden MM-turnauksen aikana maaleja tehneeksi englantilaispelaajaksi. Linekerin urotyöt sijoittuivat Meksikon MM-kisoihin 1986.

Tämän jälkeen kaikki näytti siltä, että Kolumbia keskittyy kaikkeen epäolennaiseen ja Englanti etenee kahdeksan joukkoon, kunnes. Lisäajalla vaihtomies Mateus Uribe päätti kokeilla kaukaa ja tuo kokeilu oli liki täydellinen. Englannin ykköskassariksi viimeisen kalenterivuoden aikana noussut Evertonin Jordan Pickford osoitti suuruutensa ja venyi pallon eteen.

Tästä mentiin kuitenkin kulmalle ja siitä Kolumbia iski. Yerry Mina puski kulman jälkitilanteesta tasoituksen ja edessä oli jatkoaika. Niin, se on jatkoaika eikä mikään ihmeen jatko-ottelu, näin ainakin meille viime vuosituhannella kisoja seuranneille.

Menneisyyden möröt Kolmen Leijonan kiusana

Englannin pudotuspelihistoria on vuoden 1966 maailmanmestaruuden jälkeen on synkkä. Menneisyyden möröt hiipivät selvästi englantilaisten olkapäille.

Jos Kolumbian mahdollisuudet syntyivät varsinaisella peliajalla englantilaisten omista hölmöilyistä tai kolumbialaisten yksittäisistä henkilökohtaisista oivalluksista, oli Kolumbia tämän jälkeen aktiivisempi osapuoli.

Jatkoilla sisään otettu Danny Rose oli Englannin valopilkku, joka tuntui olevan ainoa, jolla pelirohkeus pysyi tallella. Hänen ansiostaan Englanti heräsi mukaan taisteluun ja kun Kolumbia ei pystynyt hyödyntämään sille auenneita mahdollisuuksia, oli edessä turnauksen kolmas rangaistuspotkukilpailu.

Historian siipien havinaa

Pilkuilla Jordan Pickford Englannin maalilla oli kolmessa ensimmäisessä Kolumbian vedossa hukassa. Jordan Henderson puolestaan epäonnistumisensa jälkeen taatusti kelaili mielessään tiettyjä englantilaisia nimiä maansa pilkkuhistoriasta Chris Waddlesta lähtien.

Kaikki näytti siltä, että Moskovan Spartakin stadionilla käy jälleen kerran ”Englannit”, kunnes Mateus Uribe paukutti ylärimaan.

Tämän jälkeen hienon ottelun pelannut Kieran Trippier onnistui Englannille, Pickford poimi Carlos Baccan yrityksen ja Eric Dier pääsi viimeistelemään Englannin paikan kahdeksan joukossa.

Englannin nykyinen päävalmentaja Gareth Southgate on osa maansa synkkää rangaistuspotkuhistoriaa. Hän oli antisankari kotikisoissa vuonna 1996. Tällä kertaa hän oli kiinnittänyt poikkeuksellisen paljon huomiota juuri tähän osa-alueeseen ja se kannatti.

Englannin kantti kesti ja maa voitti ensimmäistä kertaa historiansa aikana rangaistuspotkukilpailun MM-kisoissa, selättäen samalla tämän karmean tilastomörön harteiltaan!

Miten tästä eteenpäin?

Englanti kohtaa seuraavaksi puolivälierässä Ruotsin Samarassa lauantaina klo 17 käynnistyvässä ottelussa. Jatkopaikasta huolimatta sille jää paljon mietittävää. Se ei pystynyt tappamaan peliä 1-0-johdossa, vaikka siihen avautui lukuisia mahdollisuuksia.

Kolmen Leijonan pelaaminen kolmella topparilla on viihdyttävää katsottavaa, mutta uskaltaako Southgate luottaa siihen, että Ruotsin kaltainen äärimmäisen organisoitu maa, ei tulisi rokottamaan niistä yksilövirheistä puolustuksessa, mitä Englanti Moskovassa esitti?

Southgaten ja hänen taustojensa työtä varmasti helpottaa myös se, että vastaan tulee kisojen selkein pelisuunnitelma.

Kolumbia voi olla suhteellisen tyytyväinen itseensä. Enemmänkin oli tarjolla, mutta Venäjältä toisaalta matkataan kotiin sen MM-historian toiseksi parhaan tuloksen kanssa.

Jose Pekerman on nyt luotsannut kahdet karsinnat, parit Copa Americat sekä kaksi onnistunutta MM-turnausta. Hän on varmasti antanut kaikkensa. On odotettavaa, että maa selviytyy jälleen seuraaviin MM-kisoihin. Terveen vaihtuvuuden kannalta on kuitenkin luontevaa, että Qatarissa on joku toinen kaveri tuolloin puikoissa.

The post Englanti voitti demoninsa appeared first on Byyri.

Tuolloin englantilaiskannattajat vannoivat mm. Alan Shearerin, Paul Scholesin ja teinisensaatio Michael Owenin nimeen. Ottelu päättyi 2-0 Englannin voittoon.

Marseillessa Englannin puolustusta johti Tony Adams yhdessä Gareth Southgaten kanssa. Näistä jälkimmäinen johdatti Englannin nyt päävalmentajana Volgogradin nurmelle avausotteluun Tunisiaa vastaan ja samalla ympyrä tietyllä tapaa sulkeutui.

Tunisialle hatun nosto

Tunisia tiedosti paitsi omat vahvuutensa, niin myös omat heikkoutensa. Se kuuluisa Sokea Reettakin näki jo pääsiäisenä millä sykkeellä juoksuvoimainen Englanti tulee tähän peliin. Joukkue yritti alussa tehdä englantilaisten pelin hankalaksi korealla prässillään.

Se epäonnistui. Englanti tuli oikealta ja vasemmalta. Ylhäältä ja alhaalta. Sivulta ja keskeltä. Tunisia ei lopulta säästynyt alusta kuivin jaloin. Harry Kanen maalin ja Tunisian maalivahdin Mouez Hassen loukkaantumisen jälkeen moni kaltaiseni Englannin 0-2 -voiton puolesta vetoa lyönyt alkoi jo repiä lappuaan, koska kaikki viittasi täydelliseen tyrmäykseen.

Hassen loukkaantuminen oli lopulta pelin käännekohta. Tässä vaiheessa Tunisia sai kovasti kaipaamansa hengähdystauon. Samalla hetkellä päävalmentaja Nabil Maaloul kaivoi taskustaan suunnitelma been.

Täydellinen muutos

Tämän jälkeen Tunisia luopui korkeasta prässistään. 4-3-3 miehitys muuttui yhdeksi mielipuolisen tiiviiksi nipuksi. Välimatkat pysyivät ihanteellisina kaikissa tilanteissa. Palloa ei pyritty enää aktiivisesti riistämään, vaan se käytännössä annettiin vastustajalle. Viimeistään tässä vaiheessa voidaan heittää romukoppaan se väittämä, etteikö afrikkalainen joukkue osaisi pelata hyvin organisoitua jalkapalloa.

Tunisian hätä katosi, ja kuin salama kirkkaalta taivaalta, se sai kalastettua pallon pilkulle kesken täydellisen Kolmen leijonan hallinnan. Ferjanin Sassin tasoitusmaalin myötä Tunisian toiveet heräsivät uudelleen eloon.

Tasoitusmaalin jälkeen Tunisia tiputti omaa ryhmitystään entistä puolustusvoittoisemmaksi, samalla tukkien ne viimeisetkin tilat mihin pelata. Aika ja tila otettiin pois englantilaisilta.

Ei pisteen pistettä

Mitä enemmän pelikellossa oli pelattu, sitä enemmän Tunisia pyrki tappamaan peliä rikkoen, aikaa pelaamalla ja vapaapotkuja hakemalla. Se ei ollut tullut Volgogradiin hakemaan sympatiapisteitä, vaan alkulohkopistettä.

Sassin suunnitelma piti melkein loppuun asti. Harry Kanen pusku lisäajalla oli lopulta liikaa ja Englanti nousi 1-2 -voittoon. Lopulta Tunisialle ei jäänyt käteen mitään.

Entäs Englanti?

Gareth Southgaten nuori miehistö sai erinomaisen oppitunnin jalkapallon MM-kisoista. Turnauksista suurimmassa ei ole ainuttakaan peliä pelattu etukäteen ja siellä joutuu kohtaamaan hyvin vaihtelevalla tavalla jalkapalloa pelaavia maita.

Jos Tunisialle nousi hattu, niin samoin nousee myös Englannille! Usko omaan tekemiseen ei horjunut missään vaiheessa ja lopussa sitä odotti kolmen pisteen palkinto.

Kun Southgate luuti itse puolustuksessa mainituissa Ranskan MM-kisoissa 20 vuotta takaperin, Englanti oli raikas joukkue kentällä. Sen pelaajista pystyi aistimaan intohimon. Tuo intohimo kantoi tuolloin pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, jossa tie nousi pystyyn Argentiinaa vastaan yhdessä MM-historian klassisimmista otteluista.

Sitä samaa raikkautta ja intohimoa on aistittavissa tässä Englannin joukkueesta. Katso vaikka uudestaan Englannin ensimmäinen maali ja kiinnitä huomiosi Dele Alliin pallon painuttua verkkoon. Hän näyttää yksin samalta kuin kokonainen varuskunta pääsisi yhtä aikaa ensi kertaa iltalomalle. Kuinka pitkälle tämä tällä kertaa kantaa, niin sen lähiviikot osoittavat meille.

Miten tästä eteenpäin?

Tunisia on seuraavan kerran tulessa lauantaina Moskovan Spartak -stadionilla, jossa se kohtaa Belgian.

Englanti siirtyy kannattajinensa puolestaan Nizhny Novgorodiin. Sunnuntain päiväpelissä asettuu vastaan ennalta selvästi heikompi Panama.

The post Kommentti: Tunisialta jäi pisteet saamatta appeared first on Byyri.

Viime vuoden tammikuussa sama ryhmä – West Ham Fans Finland (WHFF) – teki matkan Koillis-Englantiin. Tämä oli ryhmän ensimmäinen yhteinen matka. Vuoden aikana sekä retkikunnan että faniryhmän koko on kasvanut tasaisesti. Tänä vuonna matkaan ja West Hamin ottelua seuraamaan lähti 23 urheaa WHFF:n perustajan Markku Kauppisen johdolla.

Vastoinkäymisiä jo ennen matkaa

Alun perin tarkoituksena oli saapua hyvissä ajoin Gatwickin lentokentälle, josta siirtyisimme pikaisesti Itä-Lontooseen. Tarkoitus oli pelata Lontoon olympiastadionin kupeessa ystävyysottelu suomalaisten ja paikallisten “Hammersien” välillä. Paikalle oli sovittu muun muassa West Ham -legenda Tony Cotteen esiintyminen sekä kentällä että myöhemmin jälkipeleissä.

Englantiin iskenyt lumimyrsky kuitenkin pisti kapuloita rattaisiin. Ensin peruttiin peli matkaa edeltävänä päivänä lumisen kentän vuoksi ja seuraavaksi Cottee perui esiintymisensä, kun olimme jo laskeutuneet Englantiin.

Teimme joka tapauksessa Englannissa nopean siirtymän West Hamin kaupunginosaan, jossa pohdimme seuraavaa liikettä, kunhan saisimme eri lentoyhtiöillä eri lähtöpaikoista lentäneen retkikunnan kokoon. Luonnollinen kokoontumispaikka oli The Queens, joka on West Ham -fanien tunnetuimpia kantapaikkoja. Matkustin norjalaisella lentoyhtiöllä viiden hengen seurueen kanssa, joka oli ensimmäisenä paikalla. Menimme siis odottelemaan muita John Smith’s -tuopin ääreen.

Kierros West Hamin ikonisissa paikoissa

Ohjelmaa ei ollut vaikea keksiä peruuntuneesta futismatsista huolimatta. Saimme mahdollisuuden kiertää West Hamin ja Upton Parkin kaupunginosien ikonisimmissa paikoissa. Queensistä lähdin osan ryhmästä kanssa Nathan’s Pie and Eeliin, joka on ollut Hammers-fanien merkittävin ruokapaikka jo 75 vuotta.

Kaksi vanhaa rouvaa häärii tiskin takana klassisissa tarjoilijan asuissa. He ovat pitäneet puljua pystyssä jo kymmeniä vuosia ja aikovat jatkaa työntekoa niin kauan kuin henki heissä pihisee. Omistaja Richard Nathan, joka on neljännessä polvessa pyörittänyt piiraspaikkaa, on jo ennen stadionin vaihtoa valittanut sitä, miten se osuu heidän liiketoimintaansa pahasti.

Ruokapaikassa on vanhoja aikoja henkivä tunnelma. Seinällä on kuvia menneiltä hyviltä ajoilta, kun pelaajatkin kävivät Nathan’sissä pelien jälkeen. Ja ruoka, sehän oli varsin erinomaista! Ei mitään turhaa kikkailua, piiras lihatäytteellä, pallo perunamuusia ja lihalientä, joka vie kielen mennessään. Klassikkoruoasta kenties se ikonisin versio.

Kierros jatkui The Boleyn Taverniin, joka on SE paikka, johon West Hamin kannattajat kokoontuivat juuri ennen Upton Parkille lähtöä. Paikka oli perjantaina käytännössä tyhjä. Otimme reissun ensimmäiset real alet ja kävimme pubin takaosassa. Sinne avautuu huomattavasti isompi tila, jonka pystyy kuvitella olleen joskus täysi. Aukea kymmenen neliön tila biljardipöydän edessä on tarkoitettu erityistä pre-match-rituaalia varten.

– Juuri ennen lähtöä fanit kerääntyivät tähän tanssimaan ja laulamaan. Yhteisestä merkistä jokainen heitti tuoppinsa yhtä aikaa ilmaan ja sai osansa olutsuihkusta, retkenjohtaja Kauppinen kertoi muistoistaan. Vaikka pubi on tilava, sinne ahdettiin matsipäivänä 300–400 ihmistä.

Entisen stadionin kupeessa sijaitsevasta pubista on yli kolme mailia uudelle kotistadionille. Meille ei käynyt selväksi, suoritetaanko tätä rituaalia enää.

Muutoksen tuskaa

Moni muukin paikka on kärsinyt pahasti Lontoon olympiastadionille siirtymisestä. Yleinen mielipide on se, että siirto oli käänteentekevä West Hamin historiassa.

West Ham on ollut perinteisesti itälontoolaisen duunariväestön kannattama. Se perustettiin vuonna 1895 nimellä Thames Ironworks FC samannimisen telakka- ja metalliteollisuusyrityksen toimesta, mikä näkyy seuran imagossa yhä vahvasti. Etenkin täällä, keskellä rähjäistä Itä-Lontoota, pystyy aistimaan sen työläisimagon, joka West Hamin perustana on ollut alusta saakka ja joka erottaa sen Lontoon suurista seuroista.

Stadionia täällä ei kuitenkaan enää ole.

Upton Parkin eli Boleyn Groundin purkutyöt oli aloitettu viime vuonna, kun olin viimeksi Itä-Lontoossa, ja nyt yksi kaupunginosan tärkeimmistä maamerkeistä on purettu maan tasalle. Tilalle rakennetaan kerrostaloja. Upton Gardens -nimisistä komplekseista osa on jo noussut soran päälle, ja asuinkelpoisia niiden pitäisi olla tämän vuoden kesällä.

Stadionin purkaminen on ollut kova pala koko West Hamin kaupungiosalle, eikä Stratfordiin rakennetun uuden stadionin kiillotetuilla pinnoilla ja aukeassa ympäristössä pysty kuvittelemaan itseään siihen likaiseen kivenmurikkalähiöön, josta seura on ponnistanut.

Pelejä ja leikkejä

Hotellimme oli kävelymatkan päässä Upton Parkista, joten siirryimme sinne ja hankimme samalla eväitä huomista bussimatkaa varten. Kelistä olisi tulossa melko huono, joten matka-aika tulisi venymään todennäköisesti yli 4 tunnin.

Illan olimme suomalaisten kesken kolmannessa West Hamin kannattajille rakkaassa pubissa, Carpenter’s Armsissa. Siellä vaihdoimme kuulumisia vanhojen tuttujen kesken ja teimme tuttavuutta ensikertalaisten kanssa. Pääsimme myös esittämään jo viime reissulla perinteeksi muodostuneen soutuperformanssin Rod Stewartin biisiin Sailing, joka on tuttu Suomessakin esitetystä Huonosti käyttäytyvät miehet -tv-sarjasta.

Suuntana Swansea

Edellisilta jyskytti vielä mielessä, kun nousimme kukonlaulun aikaan. Olemattoman aamupalan jälkeen lähdimme kohti Victoria Tavernia, jolla olisi vielä roolinsa tarinassa. Jo ennen kuin kello oli lyönyt seitsemän, kapakassa oli täysi tohina päällä omia juomia juodessa ja striptease-show’sta “nauttiessa”.

Kaksi bussia lähti kohti Walesia tarkalleen kello 07:00. Kyydissä oli WHFF:n jäsenten lisäksi paikallisia faneja. Kalja virtasi ja stereoista soitettiin sekä ikivihreitä brittiklassikoita että modernimpaa musiikkia. On sanomattakin selvää, että klassikot saivat lämpimimmän vastaanoton.

Maisemat olivat lähinnä sateista peltoa, eikä niitä tarvinne kuvailla sen tarkemmin. Selkeä muutos tapahtui kuitenkin Walesin rajan ylittämisen jälkeen, kun maasto muuttui huomattavasti mäkisemmäksi. Myös Swansea Cityn Liberty Stadium oli mäkien ympäröimä.

Osa lontoolaisista faneista yllätti toimittajan etsiessään juhlafiilistä kokaiinista. Tämä ei kuitenkaan ilmeisesti ole vierasreissuilla kovin poikkeavaa.

Juhlaa alkuvihellykseen saakka

Ennen ottelua oli ollut vahvaa puhetta siitä, miten uskollisimmat fanit ja seuran puheenjohtajat, David Gold & David Sullivan – Gollivanit – olisivat törmäyskurssilla.

Hammersin alkuperäinen identiteetti on fanien mielestä tuhottu, pelaajahankinnat ovat nykyään palkkasotureita, eikä Lontoon olympiastadion kaikessa säihkyvyydessään edusta sitä kulttuuria, josta West Ham ja henkilöt sen ympärillä on tunnettu. Vielä kun tulokset ovat koko kauden olleet sitä itseään David Moyesin kohtuullisesta alusta huolimatta, ei ilmapiiri Itä-Lontoossa varsinaisesti ole leppoisa.

Päinvastoin nyt oltiin matkalla samaan haluttomuuden aikaan, jota Slaven Bilicin viimeisten kuukausien aikana totuttiin näkemään.

Ennen Swansea-ottelun alkuvihellystä usko omiin oli kuitenkin luja, ja miksi ei olisi ollut. Stadionin alla Hammers-fanit tanssivat, lauloivat ja riehuivat samalla tavalla kuin aina ennekin. Tuopit lentelivät ja kaikki kaulailivat iloisessa away days -hengessä. I’m Forever Blowing Bubbles kajahti päätykatsomossa todella komeasti muutamalta tuhannelta vierasfanilta. Ilo ei kuitenkaan kestänyt kauaa vihellyksen jälkeen.

Ottelu Swansean vieraana kuvasti sinänsä sitä murheen alhoa, johon seura on ajautunut. Vierasjoukkue tuli kentälle huonosti valmistautuneena ja väärällä jalalla, eikä ensimmäistä maalia omaan verkkoon tarvinnut kauaa odottaa. Tätä seurasi toinen maali ennen puoliaikaa, eikä ilmassa ollut enää suuria toiveita, koska esitys oli ollut niin surkea.

Voidaan spekuloida, olisiko maalivahdin pitänyt torjua ensimmäinen maali tai puolustajan ehtiä blokkaamaan laukaus, mutta se on toisarvoista, koska West Hamin pelaamisessa ei ollut missään vaiheessa minkäänlaista järkeä. Swansean annettiin vyöryttää hyökkäyksiä lähinnä toivoen, että ne kestetään ja sen jälkeen saadaan rakennettua jotain.

Asiaa ei auttanut, että lähes jokainen West Hamin pelaaja pelasi yksinkertaisesti huonon pelin. Kaiken kukkuraksi joukkueen avainpelaajiin lukeutuva Winston Reid kannettiin paareilla pois noin puolen tunnin pelin jälkeen. Toisella puoliajalla kentälle tullut Michail Antonio viimeisteli jälleen maalin, mutta se oli laiha lohtu 4-1 lukemiin päättyneessä ottelussa.

Away days, rainy days

Vahva boikottiasenne oli aistittavissa läpi vierasmatkan. Omistajakaksikkoa halventavat iskulauseet ja laulut kuuluvat normaaliin pre-match-rutiiniin, enkä voi olla ajattelematta viime vuoden matkaa, jolloin tämä samankaltainen inho kohdistui Dimitri Payetiin. Silloin parannus oli ’’leikata kasvain irti’’, mutta nykytilanne on huomattavasti kimurantimpi.

Lähdimme pikaisesti pelin jälkeen kohti Lontoota. Ei ollut juhlatunnelmaa, eikä samanlaista laulua kuin menomatkalla. Keskustellessani muutaman paikallisen fanin kanssa vahvistuivat aavistukset ja epäilykset West Hamin nykytilasta. Aallonpohja häämöttää, fanit protestoivat vahvasti nykymenoa, manageri ei tunnu tietävän mitä tekee ja pelaajat vaikuttavat hämmentyneiltä.

Tämä kaikki on osa suurempaa kontekstia, jossa jalkapalloa ei arvosteta enää urheiluna tai, no, jalkapallona, vaan se on tapa tehdä liiketoimintaa ja tuottaa viihdettä massoille eikä palvella kannattajia, heitä, jotka antavat kaikkensa seuran eteen.

– Yhtenä päivänä teet maalin ja suutelet joukkueesi logoa. Seuraavalla viikolla siirryt 30 miljoonalla Kiinaan tai Arabiemiraatteihin, tiivisti Thomas, paikallinen fani.

Bussi jätti meidät sinne, mistä oli poiminutkin: Victoria Tavernin eteen. Turha siitä oli enää mihinkään lähteä, ajattelimme, joten jatkoimme illanviettoa siellä.

Sunnuntai kirkastui aamulla jopa auringonpaisteeseen, vaikka viime illan rankka juhlinta tuntuikin yhä kintereissä. Kokosimme tavaramme kasaan ja luovutimme hotellihuoneen. Osa suomalaisporukasta lähti kohti kotia. Minä ystävieni kanssa suuntasimme Stratfordiin katsastamaan uutta stadionia.

Siirtymä uuteen, kiillotettuun imagoon

Olympiastadion sijaitsee aukealla paikalla Stratfordissa, noin puolen kilometrin kävelyn päässä asemalta. Vuoden 2012 olympialaisia varten rakennettu stadion on kuin iso talo preerialla. Ei likaisia tiilitaloja, ei roskia, ei epätasaisia pintoja. Kaikki on siistiä ja kiiltävää.

West Ham on omistajakaksikkonsa Gollivanien johdolla tehnyt isoja muutoksia pyrkien kohti samoja apajia, joissa Valioliigan suurimmat pelaavat. Muutokset ovat olleet suuria, ja se on saanut fanit kääntymään johtoporrasta vastaan. Kun tulokset ovat olleet surkeita ja sarjapaikka vaarassa, stadionilla on vallinnut aavemainen, suorastaan poissaoleva tunnelma.

Osa faneista boikotoi uutta stadionia ja se on tavannut olla puolityhjä jo hyvän aikaa ennen loppuvihellystä, eikä pelkästään tuloksista johtuen. Ennen Burnley-ottelua West Hamin fanit järjestivät johtoportaan vastaisen marssin, josta oli puhetta jo matkalla Walesiin.

Tilanne on kärjistymässä Itä-Lontoossa, vaikka David Gold on rohkeasti pyrkinyt kohtaamaan faneja ja kuuntelemaan heidän murheitaan.

Itä-Lontoo ei enää ole entisensä. Jännitteitä on ilmassa, ja kiiltävän ulkokuoren alla jalkapalloseuran kaksi tärkeintä osapuolta on ristiriidoissa. Palaan vielä West Hamiin, kunhan tästä kaudesta selvitään.

The post Tien päällä: Englannista Walesiin ja takaisin appeared first on Byyri.

Jürgen Kloppin aivokapasiteetti ylittää varmasti Homer Simpsonin vastaavan, mutta myös hän on takuuvarmasti paininut tämän dilemman edessä alkuvuoden kiireisinä viikkoina. Liverpool antoi myrskyvaroituksen kaikille kilpailun suosikeille murskaamalla Porton neljännesvälierien ensimmäisessä osassa dominoivalla esityksellä 5-0. Teen nyt kovan toteamuksen: tuossa hurmiossa pelaava Liverpool kaataisi maailmassa minkä tahansa joukkueen.

Ei niin paljon hyvää, ettei jotain pahaakin

Ongelma on kuitenkin se, että kuten edellisessä kirjoituksessa totesin, Liverpool ei pysty pitämään tasoaan säännöllisesti yllä. Tämä tuo meidät problematiikan äärelle.

Jos Klopp saisi piiskattua suojattinsa tuollaiseen lentoon jokaisessa Mestarien liigan ottelussa, olisi kaikkien paukkujen suuntaaminen tähän Euroopaan pyhimpään kannuun ehdottomasti kannattavaa. Kuten kaikki kuitenkin tiedämme, se ei tämän universumin lainalaisuuksien ollessa vallassa ole mahdollista. Niinpä eittämättä myös Euroopan kentillä tullaan näkemään heikompia esityksiä. Samalla Mestarien liigan ottelut vaikuttavat merkittävästi Valioliigan otteluihin, eivät pelkästään pelaajien jaksamisen kannalta, vaan myös valmennusportaalla olevan valmistautumisajan suhteen. Euroopan kilpailut eivät luonnollisestikaan ole este kotimaan liigassa menestymiselle, mutta kukaan ei voi kieltää, etteikö se asioita hankaloittaisi.

Tällä kaudella punaisten päätavoitteen pitäisi olla, halusi sen kuulla tai ei, vain joukkueen tasapainon hiominen ja edistysaskeleiden ottaminen Kloppin pitkässä projektissa. Käytännössä tämä tarkoittaa Valioliigassa aseman vakiinnuttamista neljän joukkoon ja mahdollisesti sijoituksen parantamista kolmanneksi tai jopa toiseksi. Mestarien liigassa menestyminen on vain ylimääräinen bonus.

Reaalimaailmassa tämä ei kuitenkaan varmasti riitä tyydyttämään kaikkien fanien ja pelaajien kunnianhimoa. Mestarien liigan himoittu pytty kiiltää varmasti liian kirkkaana monen mielessä. Lisäksi Klopp ei varmastikaan itse olisi tyytyväinen uuteen pokaalittomaan kauteen, ja tällä kaudella ainoa enää jaossa oleva pokaali tulee Euroopasta. The Reds ei omaa Euroopan kärkijoukkueiden rutiinia tai pelaajamateriaalia, mutta kaiken mennessä nappiin ja hurmion löytyessä mikä tahansa on mahdollista.

Lisäksi menestyminen Euroopassa voisi tuoda aivan uutta uskoa ja energiaa myös viikonloppujen sateisiin otteluihin. Vastapainona on kuitenkin mahdollisuus siihen, että käteen jää vain Musta Pekka.

Valioliigassa marginaalit Manchester Cityn takana ovat naurettavan pienet. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen pistemenetys loppukauden ajan voi olla kohtalokas. Europelien rasittaessa sekä pelaajia että valmennusta näiden pistemenetysten todennäköisyys kasvaa huomattavasti. Kaiken tämän päälle lisäksi vaikka joukkue yltyisikin huimaan liitoon ja romanttinen Mestarien liigan hymni kaikuisi Anfieldillä vielä pitkälle kevääseen, ei ole sanottua, että se parantaa esityksiä kotimaan kentillä, sillä pelaajien keskittyminen saattaa helposti karata vain tähän kilpailuun.

Kumpi vai kampi?

Joten, uhka vai mahdollisuus? Osaan vastata teille näinkin tyhjentävästi: molempia. Kukapa meistä ei haluaisi nähdä jälleen Euroopassa menestyvää punaista merseysideläistä? Jo pelkkä ajatus tuo hymynkareen kasvoilleni. Lisäksi menestyminen Mestarien liigassa voi näkyä kohentuneena henkenä ja itseluottamuksena Valioliigassa. Toisaalta, todennäköisemmin europelit hankaloittavat pisteiden keräämistä kotimaan kentillä, eikä Mestarien liigan voitto ole ihan pieni juttu, vaikka joukkue olisi millaisessa keisarikotkan lennossa.

Pahimassa tapauksessa pelit Euroopassa päättyvät pokaalittomina, ja niihin vaadittu ponnistus on pudottanut joukkueen neljän ulkopuolelle Englannissa. Tilanne, jossa Anfieldillä ei ensi kaudella pelattaisi Mestarien liigaa, olisi askel taaksepäin, aivan sama kuinka pitkälle tämän kauden kilpailussa mennään.

En missään nimessä halua maalailla liikaa piruja seinille, ja ehdottomasti haluan nähdä molemmissa kilpailuissa menestyvän Liverpoolin. Tasapainon löytäminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Näiden kysymysten edessä on myös Jurgen Klopp miehistöineen. Helppoa vastausta ei ole, joten uskonkin, että kaikkien kunnianhimon tyydyttämiseksi tulemme näkemään mahdollisimman kilpailukykyisen Liverpoolin molemmissa kilpailuissa.

Joten, pelätään pahinta mutta toivotaan parasta – vaikka nostankin jatkuvuuden Valioliigassa kauden ykköstavoitteeksi, ei se tarkoita, ettenkö olisi takuuvarmasti ensimmäisenä lähimmässä suihkulähteessä, jos Euroopan valtikka siirtyisi punaisille kauden päätteeksi.

The post Mersey-joen rannalta: Uhka vai mahdollisuus? appeared first on Byyri.

28.6.2010 aamun saksalaislehdet toistivat samaa hokemaa: oikeus on vihdoin tapahtunut!

Saksa oli kaatanut edellisenä iltana toisen kierroksen kamppailussa Englannin lukemin 4-1 ja edennyt Etelä-Afrikan MM-viheriöllä kahdeksan parhaan joukkoon.

Tulos olisi voinut selvistä lukemista huolimatta olla toinen. Ottelun 38:lla peliminuutilla Saksa johti ottelua 2-1. Englannin Frank Lampard pääsi väläyttämään muulinpotkuaan ja pallo tippui ylärimasta maalin puolelle. Ottelun tuomaristolta maali jäi havaitsematta, ja Saksa marssi lopulta vakuuttavaan voittoon. On täysin perusteltua todeta, että ottelun luonne olisi ollut aivan toinen, jos tauolle olisi menty tasalukemissa.

Vastausta sille, miksi saksalaiset kokivat tuolloin oikeuden tapahtuneen, tarvitsee hakea 44 vuoden takaa.

Kadonneen kunnian metsästys

Kesällä 1966 Englanti lähti kotikisoihinsa metsästämään menetettyä jalkapallokunniaansa. Kuningaslajin kehittäjät olivat alkuun boikotoineet MM-näyttämöä ja sinne ilmestyttyään flopanneet kerta toisensa jälkeen, suurista odotuksista huolimatta. Odotusarvo sumujen saarilla oli kotikisojen alla valtaisa. Kaikki halusivat todistaa, että Englanti on yhä lajin valtias!

Kisojen alkulohkot tarjosivat yllätyksiä. Hallitsevan maailmanmestarin Brasilian tie pysähtyi C-lohkoon, kun se hävisi Unkarille ja Portugalille, jääden näiden maiden taakse kolmanneksi. Myös lajin suurmaiksi luettava Italia sai shokkihoitoa lohkon päätöspelissään Middlesbroughin Ayresome Parkilla. 1-0-yllätystappio Pohjois-Korealle tiesi italialaisten kisojen päättymistä.

Isäntämaa Englanti pelasi kaikki ottelunsa Wembleyllä. Urakan aloitti nihkeähkö maaliton tasapeli Uruguayta vastaan. Tämän jälkeen englantilaisten marssi oli vakuuttavaa. Maa voitti alkulohkonsa, tiputti puolivälierässä Argentiinan ja tämän jälkeen välierässä Portugalin.

Viidessä ottelussa isännät olivat päästäneet vain yhden osuman, sen teki muuan Eusebio välierän loppuhetkillä.

Loppuotteluun Englanti sai vastaansa kivikovan Länsi-Saksan. Saksalaiset olivat edenneet finaaliin aivan yhtä vakuuttavasti. Maa oli pelannut alkulohkossaan tasapelin Argentiinaa vastaan, mutta muuten voittanut matkalla Wembleylle kaikki ottelunsa.

Kaikki katseet Wembleyllä

Englannin selviytyminen MM-finaaliin kotikisoissa oli saarivaltakunnassa valtaisa tapaus. Ottelua katseli tuolloin suorana lähetyksenä Englannissa yli 32 miljoonaa katsojaa, ja se on yhä maan historian katsotuin televisio-ohjelma! Ainoastaan prinsessa Dianan hautajaiset vuonna 1997 on kunnolla hätyytellyt tuota lukemaa.

Itse ottelussa Länsi-Saksa aloitti maalinteon jo 12.peliminuutilla Helmut Hallerin toimesta. Englanti iski kuitenkin vain muutamaa minuuttia myöhemmin, kun kapteeni Bobby Mooren nopea vapaapotku tavoitti Geoff Hurstin pään. Oikein ajoitettu juoksu ja tyylikäs pusku lähietäisyydeltä toivat tasoituksen.

Hieman reilut 10 minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä Englanti otti vahvan otteen kohti kunniaa ja unelmaa. Martin Peters pääsi kulman jälkitilanteesta tuikkaamaan pallon ohi saksalaisvahti Hans Tilkowskin, vieden Englannin 2-1-johtoon. Täpötäysi Wembley ja kymmenet miljoonat englantilaiset kotona odottivat jo päätösvihellystä, mutta Länsi-Saksalla oli vielä sanansa sanottavana. Saksalaiset saivat vielä lopussa yhden tilanteen luotua ja se riitti. Kaamean flipperipallon jälkeen oikeaan aikaan oikeassa paikassa oli puolustaja Wolfgang Weber, tuoden Länsi-Saksan tasoihin. Edessä oli jatkoaika.

Oliko se sisällä?

Kun kymmenisen minuuttia jatkoaikaa oli pelattu, koettiin tilanne johon saksalaislehdistö vielä 44 vuotta myöhemmin viittasi. Alan Ball keskitti oikeasta laidasta maalin eteen. Geoff Hurst sai hieman taakse tulleen syötön haltuunsa, päästen laukomaan takapainoisesta asennosta saksalaispuolustuksen puristuksissa. Veto tärähti ylärimaan, josta se tippui suoraan alaspäin maaliviivalle ja siitä ulospäin maalista.

Ottelun sveitsiläinen tuomari Gottfried Dienst ei ollut varma kävikö pallo maalissa. Hän otti päätökseensä tukea linjamieheltä, Neuvostoliiton kansalaiselta, Tofiq Bahramovilta. Bahramov totesi tuossa hetkessä pelivälineen ylittäneen maaliviivan. Päätöksentekoa vaikeutti se, että herroilla ei ollut yhteistä kieltä ja päätös tehtiin elekieltä tulkiten. Näin Englanti siirtyi 3-2-johtoon ja saksalaisten pasmat menivät tilanteesta täysin sekaisin.

Jälkikäteen lähimpänä tilanteessa ollut Englannin hyökkääjä Roger Hunt vannoi, että pallo ylitti maaliviivan sääntöjen mukaisesti kokonaan. Saksalaiset puolestaan syyttivät linjamiestä ottelun jälkeen kostonhaluiseksi, koska Länsi-Saksa oli kaatanut välierässä juurikin Neuvostoliiton.

Modernia teknologiaa hyödyntäen tilanne on sittemmin tutkittu Oxfordin yliopistossa. Työryhmä päätyi lopputulokseen, että pallo ei koskaan ylittänyt maaliviivaa.

Länsi-Saksa yritti kentällä vielä tehdä sen mitä tehtävissä oli, ja satsasi tämän jälkeen voimakkaasti hyökkäyksiin. Viimeisten sekuntien vastaisku lopetti Länsi-Saksan pyristelyn. Geoff Hurst vahvan juoksunsa päätteeksi niittasi vasempaan yläpeltiin komean maalin ja viimeisteli hattutempunsa. Hurst on yhä tänä päivänä ainoa hattutempun MM-finaalissa tehnyt pelaaja.

Kansakunnan suuri juhla

Kun Bobby Moore vastaanotti pokaalin Wembleyllä kuningatar Elisabet II:lta, oli se englannin jalkapallon kunniakkain hetki. Se on sitä yhä. Englannissa tuntuu olevan aina vahva usko siihen, että juuri he ovat suurimmat suosikit voittamaan MM-turnauksen. Vuoden 1966 jälkeen maa on edennyt kuitenkin vain kertaalleen välieriin. Tämä tapahtui Italiassa 1990. Englanti oli tuolloin lopulta neljäs.

Englanti sai kesällä 1966 sen mitä se halusi eli lajin valtikan takaisin kouriinsa. Kotikisat ja loppuottelu ovat yhä edelleen kiinteä osa, ei pelkästään englantilaisten laji-identiteettiä, vaan myös koko kansakunnan minäkuvaa. Kisojen sankareista on kirjoitettu satoja kirjoja, painettu postimerkkejä, pystytetty patsaita ja tehty musiikkikappaleita. Esimerkiksi The Beatles käytti kappaleessaan ”Glass Onion” finaalia innoittajana ja sen alussa on mukana suoraa englantilaisselostajan Kenneth Wolstenholmesin lainausta kiistanalaisesta jatkoaikamaalista.

Myös yritysmaailma on ottanut myyttisestä osumasta kaiken irti. Viimeksi vielä vuonna 2006, kun tapahtumista tuli kuluneeksi tasan 40 vuotta, Adidas rekonsturoi maalin televisiomainokseensa.

Kuva: National Media Museum

The post Kohti MM-kisoja: Englannin suuri juhla appeared first on Byyri.

Se todellinen Tapaus Jumalan käsi puolestaan on yksi kaikkein ikonisimmista ja kenties kaikkein puhutuin yksittäinen hetki koko jalkapallo-nimisen lajin olemassaolon aikana. Siihen ottivat aikanaan kantaa niin valtiojohtajat kuin julkisuuden henkilötkin. Maailmasta ei löydy sellaista jalkapalloasiantuntijaa, jolla ei olisi omaa näkemystään tapahtuneesta, vaikka tämä ei olisi ollut maalin tekohetkellä vielä edes syntynyt.

Jumalan käsi on niin puhuttu, kelattu ja kirjoitettu tapaus jalkapallon historiassa, että usein unohdamme samassa ottelussa syntyneen toisen osuman. Osuman, joka valittiin sittemmin vuosisadan maaliksi. Tuostakin maalista vastasi sama metrikuusikymmentäviisisenttinen kiharatukkainen argentiinalainen.

Kaikki tämä tapahtui Mexico Cityssä Estadio Azteca -stadionilla 22. päivä kesäkuuta 1986.

Jännitteet korkealla

Ottelupäivänä Argentiinan ja Englannin välisen sodan päättymisestä oli kulunut lähes päivälleen neljä vuotta. Argentiinan lähistöllä olevat Falklandin saaret kuuluivat Yhdistyneelle kuningaskunnalle, ja Argentiina oli pitkään vaatinut saaria itselleen. Lopulta Argentiinan sotilashallitus päätti yrittää huhtikuussa 1982 saarten valtaamista olettaen, etteivät britit tekisi aseellista vastarintaa.

Tämä olettama osoittautui harvinaisen vääräksi. Alkoi kolme kuukautta kestänyt sota, joka vaati yli 900 kaatunutta, valtaosa heistä argentiinalaisia. Haavoittuneita oli lähes 2000. Sota johti lopulta Argentiinan sotilasjuntan kaatumiseen ja demokratian palaamiseen maahan. Saaret ovat yhä tänä päivänä brittien hallussa.

Jännitteet olivat siis korkealla, kun maat kohtasivat ensi kertaa näiden tapahtumien jälkeen vihreällä veralla, molemmille kansakunnille niin kovin rakkaan lajin mittelössä. Tunteet olivat kuumenneet jo entisestään helteisillä Mexico Cityn kaduilla Englannin ja Argentiinan fanien otettua rajusti yhteen. Pidemmän aikaa ottelun jälkeen argentiinalaisen seurajoukkueen Boca Juniorsin kannattajilla oli tapana näytellä kotiotteluissaan yhteenotoista mukaan tarttuneita Englannin lippuja ryöstösaaliina. Näistä lähtökohdista lähdettiin maiden väliseen puolivälieräotteluun.

Aika ennen Jumalan kättä

Jos ottelun jälkimmäinen puoliaika jäi historian kirjoihin, niin ensimmäinen ei sitä tehnyt. Argentiina ja varsinkin Diego Maradona hallitsi kenttätapahtumia. Peter Shilton piti englantilaisia pystyssä hienoilla torjunnoillaan. Myös Englannille siunaantui puolivarkain hyvä paikka, kun Nery Pumpido Argentiinan maalilla erehtyi seikkailemaan, mutta hieman yllättäen avautunut mahdollisuus jäi hyödyntämättä. Tauolle mentiin tilanteessa 0-0.

Toisen jakson kuudennella peliminuutilla Diego Maradona puikkelehtii pallon kanssa kohti Englannin rangaistusaluetta. Hän käyttää pallon Jorge Valdanolla ja jatkaa juoksunsa sisään boksiin. Englantilaisista Steve Hodge yrittää katkaista syöttöä, mutta saa epäpuhtaan osuman palloon. Pallo nousee korkealle ja Peter Shilton tulee maaliltaan nyrkkeilemään pelivälinettä väljemmille vesille.

Samaan aikaan Diego Maradona nousee korkeuksiin puskemaan palloa. Hän havaitsee, ettei ylety siihen ja kurottaa kätensä palloon. Pallo pomppii Englannin verkkoon, ja argentiinalainen tuulettaa sydämensä kyllyydestä.

Niin se syntyi.

Käytännössä kaikki stadionilla odottivat vapaapotkua Englannille. Joku on joskus todennut, että ottelun Tunisialainen tuomari Ali Bin Nasser oli stadionilla ainoa henkilö, joka ei nähnyt käsivirhettä. Kommentti on ehkä hieman liioittelua, mutta kertoo toki jostakin. Maradona puolestaan tuuletti maaliaan estoitta, ja häneltä onkin monesti kysytty, eikö häntä hävettänyt juhlia osumaansa. Argentiinalainen on toistuvasti vastannut näihin kyselyihin samaan tyyliin: ”En kokenut huijanneeni. Koin tuossa hetkessä näpistäneeni lompakon englantilaisupseerin taskusta jäämättä siitä kiinni.”

Aika Jumalan käden jälkeen

Vain neljä minuuttia myöhemmin Diego Maradona teki sittemmin vuosisadan maaliksi valitun osuman. Hän otti pallon haltuunsa omalla kenttäpuoliskolla. Nopealla pyörähdyksellä Maradona sai kaksi häntä varjostanutta englantilaista jätettyä taakseen, pinkoen samalla pakoon kolmannelta. Kovassa vauhdissa hän kiersi ensimmäisen vastaan tulleen vastustajan ja sitten toisen. Lopulta hän päätyy juoksunsa päätepisteeseen, Englannin maalille. Maradonalla oli vielä malttia kiertää vastaan tullut Shilton ja siirtää pallon maaliin. Argentiina 2-0-johtoon.

Tämän jälkeen Englanti sai otteen pelistä ja pystyi luomaan toinen toistaan laadukkaampia maalipaikkoja. Lopulta Gary Lineker osui kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta tämä ei riittänyt. Argentiina eteni finaaliin Länsi-Saksaa vastaan lukemin 2-1.

Ottelun jälkeen osa englantilaisista vaati avoimesti kohtaamisen uusimista. Maalin tehnyt Gary Lineker on todennut, ettei kokenut urallaan koskaan muulloin pukukopissa niin avointa vihan ilmapiiriä kuin tuolloin. Myös ottelun bulgarialainen linjamies Bogdan Dotchev sai päätuomarin ja Maradonan lisäksi koko brittilehdistön niskaansa ottelun jälkeen.

Ottelusta tulee tänä kesänä kuluneeksi 32 vuotta. Jumalan käsi on jäänyt elämään. Diego Maradonan ympärille on kasvatettu muun muassa oma uskonto, Maradoniaaninen kirkko, johon pääsemiseksi yhtenä rituaalina on tehdä samanlainen maali kädellä kuin argentiinalainen teki Estadio Azteca -stadionilla 115 000 katsojan edessä. Maradonan ottelussa käyttämä paita myytiin muutama vuosi takaperin 300 000 punnalla.

Keskustelu jatkuu yhä

Vuonna 2016 tapahtumista tuli täyteen 30 vuotta ja ne huomioitiin laajasti varsinkin brittilehdissä. Englannin paidassa ottelussa pelannut puolustaja Kenny Sansom kertoi tuolloin Daily Mailille yhä avoimesta vihastaan Maradonaa kohtaan ja siitä, kuinka syvästi myös hänen äitinsä vihasi argentiinalaista elämänsä loppuun asti. ”Hän varmasti yhä tuolla jossain toivoisi pääsevänsä lyömään Diegoa”, Sansom aukaisi edesmenneen Rose-äitinsä suuttumusta.

Argentiina ja Englanti ovat kohdanneet MM-areenalla tämän jälkeen vuosina 1998 ja 2002. Varsinkin ensiksi mainittu ottelu Saint-Étiennessa oli tunteiden kuohuttama. Tulevana kesänä kohtaaminen on varsin epätodennäköinen: maat voivat turnauspuussa kohdata toisensa aikaisintaan välierissä.

Kuva: Dani Yako / Clarín

Kirjoittanut: Tarmo Lyytikäinen

The post Kohti MM-kisoja: Jumalan käsi appeared first on Byyri.

Tällä kertaa aikamatkailukiikarimme osoittavat vuoteen 1998 ja Loire-joen rannalle Kaakkois-Ranskaan, Saint-Étiennen kaupunkiin. On kesäkuun viimeinen päivä ja on turnauksen toisen kierroksen päättävän ottelun aika. Argentiina-Englanti: toinen jatkaa kahdeksan joukkoon ja toinen on lähtevä pettyneenä kotimatkalle.

Argentiina oli voittanut H-lohkonsa ylivoimaiseen tyyliin. Jalkoihin olivat jääneet Kroatia, Jamaika ja Japani, eivätkä argentiinalaiset olleet päästäneet maaliakaan. Englanti oli puolestaan voittanut vakuuttavasti niin Tunisian kuin Kolumbiankin, mutta yllätystappio Romanialle alkulohkon keskimmäisessä kamppailussa tiesi sitä, että joukkue oli jäänyt lohkossaan toiseksi. Näin nämä kaksi suurta kohtaavat jo aikaisessa vaiheessa pudotuspelikaaviota.

Pilkkuja ja upeita maaleja

Ottelulta odotettiin ennakkoon paljon. Englanti ja Argentiina olivat vuosikymmenien saatossa pelanneet todella kiihkeitä kamppailuja, eikä maiden välillä vuonna 1982 käyty Falklandin sotakaan ollut kuuttatoista vuotta myöhemmin unohtunut. Odotettavissa oli dramatiikkaa ja intensiivistä taistelua.

Katsojat saavat vastinetta odotusarvolleen käytännössä heti. Jo ottelun viidennellä minuutilla ottelun tanskalaiserotuomari Kim Milton Nielsen osoittaa palloa pilkulle ja Argentiinan Gabriel Batistuta pääsee laukomaan rangaistuspotkua. Maalivahti David Seaman on laukauksessa hyvin mukana, mutta pallo painuu kuitenkin vastustamattomasti vasempaan nurkkaan. Argentiina johtaa 1-0.

Vain neljä minuuttia myöhemmin pallo on pilkulla kentän toisessa päässä. Pallon takana on nyt Alan Shearer. Myös Shearerin ratkaisu on laukoa voimalla vasemmalle, ja Seamanin kollega Carlos Roa on samoin mukana. Aivan kuten muutamaa minuuttia aikaisemmin, on veto kuitenkin liian voimakas, ja Shearer upottaa pallon Argentiinan maaliin ensimmäisenä pelaajana turnauksessa.

Eikä kauaakaan, kun Roa saa poimia uudelleen pallon selkänsä takaa.

Englantilaisten teinisensaatio Michael Owen ottaa nopeassa vauhdissa vaikeahkon pystysyötön haltuunsa. Argentiinalaispuolustaja yrittää roikkua ja repiä Owenia kumoon, mutta englantilainen juoksee väkisin karkuun. Kovassa vauhdissa ja hieman haparoivassa tasapainossa hän siirtää pallon oikealla ulkosyrjällään rangaistusalueen rajalla siten, että myös toppari Roberto Ayala tippuu kyydistä. Tarkka sijoitus vasempaan ylänurkkaan ja yksi tuolloin 18-vuotiaan Michael Owenin pitkän uran upeimmista osumista on tosiasia.

Ensimmäinen jakso ei ole kuitenkaan vielä valmis. Pelataan lisäaikaa ja Argentiinalla on vapaapotku 20 metristä. Kaikki odottavat suoraa laukausta, ja Seaman onkin asetellut muurinsa hyvin sitä varten. Ensimmäinen argentiinalainen ottaa kovan vauhdin ja juoksee pallosta ohi. Samaan aikaan Javier Zanetti ottaa pari askelta sivuun. Seuraa Juan Sebastian Veronin nopea syöttö yksin jääneelle Zanetille, joka upottaa tasoituksen. Osuma on yksi turnauksen ikimuistoisimmista, ellei jopa ikimuistoisin.

Beckhamin kasetti ei kestä

Ottelun toinen jakso ei tarjoa enää vastaavaa hyökkäyspään ilotulitusta, mutta draamaa nähdään senkin edestä. Heti jakson alussa Argentiinan kapteeni Diego Simeone tulee rajusti David Beckhamia selkään keskialueella. Beckham jää kentänpintaan makaamaan, mutta tekee pian oikealla jalallaan potkuliikkeen kohti häntä rikkonutta argentiinalaista. Erotuomari Nielsen on aivan vieressä ja tekee ratkaisunsa: keltainen kortti Simeonelle, Beckhamille punainen, ja näin Englanti hupenee vajaamiehiseksi ottelun 47. minuutilla.

Miehen ylivoimalla pelannut Argentiina ei kuitenkaan onnistu hyödyntämään tilannetta, ja tilanteessa 2-2 mennään aina rangaistuspotkuille asti.

Pilkkukisassa maalivahdit ovat Michael Owenin maalia lukuun ottamatta jokaisessa vedossa hyvin mukana. Toisella vetokierroksella maalivahdit torjuvat sekä Hernán Crespon että Paul Incen yritykset.

Kaikki ratkeaa viidenteen vetäjäpariin. Ensin Roberto Ayala onnistuu: pallo viuhuu maata nuollen oikeaan alanurkkaan. Paineet ovat Englannilla.

Jatkoajalla vaihdosta sisään tullut keskikenttäpelaaja David Batty asettuu vetäjäksi. Maalivahti Carlos Roa aavistaa oikein, ja Englanti putoaa turnauksesta.

Englantilaisten tuska

Tappio jatkoi Englannin kirousta rangaistuspotkukilpailuissa. Saarivaltakunnassa syyttävä sormi osoitti kuitenkin David Beckhamiin, ja hänen kohtelunsa kotimaassaan oli vähintäänkin tylyä. Kesti todella kauan, että englantilaiset jalkapallofanit antoivat hänelle anteeksi tuon täysin turhan punaisen kortin. Kaikkein fanaattisimmat ovat tuskin vieläkään antaneet.

Meille suomalaisille jäi tuon ottelun jälkimainingeista erityisesti mieleen Ylen studiossa Englannin pelipaidassa istunut kyynelehtivä asiantuntija Keith Armstrong, joka antoi kotikatsomoihin kasvot englantilaisten tuskalle.

The post Kohti MM-kisoja: Argentiina-Englanti 1998 – draamaa koko rahalla appeared first on Byyri.