Huuhkajien EM-karsinnat

Suomalainen jalkapallovuosi alkaa kerätä kunnolla kierroksia maaliskuussa, kun karsinnat miesten vuoden 2024 EM-kisoihin alkavat. Huuhkajat aloittaa oman karsintataipaleensa tutulta ja muistoja tulvivalta Kööpenhaminan Parkenilta torstaina 23. maaliskuuta. 

EM-kisojen tapahtumien myötä erityisen paikan suomalaisfanien sydämissä ottanut Kööpenhamina saa varmasti jälleen todistaa merkittävää määrää huuhkajakannattajia, kun matka kohti Suomen historian toisia miesten arvokisoja pyörähtää käyntiin. Tanskan lisäksi vastaan asettuvat Pohjois-Irlanti, Slovenia, Kazakstan ja San Marino.

Huuhkajien EM-karsintalohko on äärimmäisen mielenkiintoinen – myös sen takia, että Suomi lähtee nyt ensimmäistä kertaa koskaan omaan karsintalohkoonsa suosikkina kisapaikan lunastajaksi. Tanska on luonnollisesti lohkon ykkössuosikki, mutta hyvien Nations Leaguen otteiden myötä ylempään arvontakoriin noussut Suomi lähtee karsintoihin lähtökohtaisesti lohkon toiseksi parhaana joukkueena. Lohkon kaksi parasta etenee suoraan kesän 2024 EM-lopputurnaukseen.

Karsinta-arvonnan tulos ei toki ollut suomalaisittain se kaikkein miellyttävin, ja pettyneen oloinen Markku Kanerva totesikin arvonnan jälkeen tuoreeltaan, että jopa neljällä maalla on realistiset mahdollisuudet kisapaikan tuovaan kakkossijaan. Siitä huolimatta lohko on sellainen, jossa Suomen tulisi uskoa sijoittuvansa kahden parhaan joukkoon. 

Totta on, että H-lohko on kenties EM-karsintojen tasaisin. Kolme joukkuetta – Suomi, Pohjois-Irlanti ja Slovenia – ovat Fifa-rankingissa kuuden sijan sisällä. Lähtökohtaisesti joukkueiden välillä ei ole suuria tasoeroja, ja kuten Kanervakin sanoi, ristiin pelaamista tapahtuu varmasti.

Toisaalta, jos paremman arvontakorin ei anna sokaista, voi lohkoa katsoa myös toisesta näkökulmasta. Siinä, missä vuoden 2020 EM-kisojen karsinnoissa Suomen vastustajien yhteenlaskettu Fifa-ranking oli 377, on se tulevissa karsinnoissa 465. Vastustajat ovat siis, hieman luovasti ajatellen, noin sata pykälää huonompia kuin niissä karsinnoissa, joista kisapaikka irtosi.

Lohkon ennakolta paras joukkue (vuonna 2019 Italia, nyt Tanska) on molemmilla kerroilla ollut Fifa-rankingin sijalta 18. Vuonna 2019 ennen Suomea rankingissa olivat vielä Bosnia ja Hertsegovina (sijalla 34) ja Kreikka (43). Tällä kertaa muita maita ei Suomen ja ykkössuosikin välistä löydy.

Pohjois-Irlanti löytyy rankingsijalta 59, kolme pykälää Huuhkajia alempaa, ja Slovenia taas kolme sijaa Pohjois-Irlantia perässä. Sen jälkeen Kazakstan (115) onkin vastustajana verrattavissa vuoden 2019 karsintojen Armeniaan (101) ja San Marino (211) Liechtensteiniin (181), joskin kumpikin on lähtökohtaisesti hieman heikompi.

Koska kaikkien aikojen karsinnat on niin kulunut ja ylikäytetty slogan, että sillä alkaa olla jo kasarimaista nostalgia-arvoa, käytetään sitä taas kerran: nyt jos koskaan on aika asettua maajoukkueen taakse, sillä edessä on kaikkien aikojen karsinnat.

Miesten EM-kisojen 2028 ja 2032 järjestäjät

Tänä vuonna kuullaan mielenkiintoisia uutisia myös vuotta 2024 myöhemmistä miesten EM-kisoista. Uefa nimittäin julkaisee järjestäjämaat sekä vuoden 2028 että vuoden 2032 EM-kisoille syyskuussa. 

Vuonna 2028 saatetaan palata jalkapallon synnyinseuduille (taas, joku voisi vuosien 2020 ja 2022 EM-kisojen jälkeen sanoa), sillä Englanti on hakenut kisaisännyyttä yhdessä Pohjois-Irlannin, Skotlannin, Walesin ja Irlannin kanssa. Toinen hakija on Turkki, jolle arvokisat olisivat historian ensimmäiset.

Jalkapalloilullisten arvojen lisäksi järjestäjämaan valinta kertonee jotain Uefan suhtautumisesta tai kiinnostuksesta maiden poliittiseen asemaan jalkapallon ulkopuolella – tai sitten ei. Eiväthän nämä asiat tietysti liity toisiinsa.

Vuoden 2032 miesten EM-kisoja on puolestaan ilmoittanut hakevansa hallitseva Euroopan mestari ja kaksissa edellisissä MM-kisoissa dominoinut Italia, joka on viimeksi isännöinyt miesten arvokisoja vuonna 1990, kun maassa pelattiin historian tylsimmiksi tituleeratut MM-kisat.

Toinen hakija on puolestaan – rumpujen pärinää – Turkki. Turkki on jalkapallohullu maa, joka varmasti järjestäisi tunnelmaltaan ikimuistoiset EM-kisat. Euroopan poliittisen tilanteen ollessa polarisoituneempi kuin kertaakaan kylmän sodan jälkeen muutkin asiat kuitenkin painavat vaakakupissa. Toisin sanoen, kts. yllä oleva loppukaneetti.

Tasa-arvon tyyssija

Jalkapalloilullinen tasa-arvo ottaa tänä vuonna taas yhden merkittävän loikan, kun naisten kansainvälisten turnausten määrää kasvatetaan vastaamaan miesten vastaavaa. 

Ensin, hieman alle vuosi sen jälkeen, kun Italia ja Argentiina pelasivat historian ensimmäisen Finalissiman (jonka merkitys on pysynyt, pysyy ja tulee aina pysymään mysteerinä), Englanti ottaa Wembleyllä mittaa Brasiliasta historian ensimmäisessä naisten Finalissimassa. Myös tässä ottelussa panoksena on… jotain.

Muutama kuukausi tämän jälkeen Helmarit ottaa osaa historian ensimmäiseen naisten Uefa Nations Leagueaan, joka käynnistyy syyskuussa. Turnaus pelataan miesten puolelta tutulla formaatilla. Joukkueet on jaettu A-, B- ja C-sarjoihin, joissa ne pelaavat pääosin neljän joukkueen lohkoissa. Lohkovoittajat nousevat ylempään ja lohkojen jumbot putoavat alempaan sarjaan.

Naisten Nations Leaguessa ei ole panoksena arvokisapaikkoja, mutta turnauksella on silti väliä myös tuloksellisesti. Nations Leaguen tulokset nimittäin määrittävät, missä sarjassa maajoukkueet lähtevät vuoden 2024 EM-karsintoihin, jotka pelataan samalla formaatilla kuin Nations League. EM-karsinnoissa vain A-sarjasta voi lunastaa suoran paikan vuoden 2025 EM-kisoihin. Muista sarjoista on tarjolla vain jatkokarsintapaikkoja.

Se, että naisten maajoukkuejalkapallossa pelataan samoja turnauksia kuin miesten puolella, on äärimmäisen tärkeää jalkapallon tasa-arvon kannalta. Vaikka työtä on vielä paljon, kaikki, mikä näyttää paperilla tasapuoliselta, saa ihmiset ajattelemaan, että näinhän sen pitäisi ollakin. Jo pelkästään sillä on iso arvo aidosti inklusiivista jalkapallomaailmaa rakennettaessa. 

Tällä kertaa keinot pyhittävät tarkoituksen, sillä on helppo kyseenalaistaa, onko Uefa aidosti tasa-arvon asialla vai onko se vain haistanut naisjalkapallossa piilevän taloudellisen potentiaalin – varsinkin kun sen viime elokuussa julkaisema tutkimus arvioi, että naisten seurajalkapalloilun kaupallinen arvo voi kasvaa yli 600 miljoonaa euroa seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Voi olla, että maajoukkuekilpailujen kiillottaminen on yksi keino tehdä seurajoukkueita, eli Uefan aitoa kultakaivosta, tunnetummaksi, mutta sillä ei ole oikeastaan mitään väliä. Se, että naisten seurajalkapallosta ja naisten arvokisoista löytyvä potentiaali halutaan vihdoin valjastaa käyttöön, on vain ja ainoastaan hyvä asia. 

Jopa kaavoihin kangistuneet maanosaliitot ovat lopulta tajunneet sen, että faneille kannattaa tarjota sitä, mitä fanit haluavat. Tällä kertaa se, mitä fanit haluavat, kerryttää sekä rahaa kassaan että tasa-arvoa jalkapalloon.

Palaako jalkapallo kotiin?

Yhdenmuotoinen tasa-arvoloikka otetaan myös heinä-elokuussa, kun vuoden 2023 jalkapallon MM-kisat pelataan Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Naisten MM-kisoihin nimittäin osallistuu nyt ensimmäistä kertaa 32 maata, mikä on ollut miesten MM-kisojen vakio vuodesta 1998 lähtien (joskin seuraavalla kerralla miesten MM-kisoissa nähdään 48 joukkuetta).

Tämän kesän MM-kisat ovat todella mielenkiintoiset myös siinä mielessä, että tällä kertaa Euroopasta löytyy kaikki ruudut raksittava haastaja edellisiä turnauksia dominoineelle USA:lle.

Hallitseva Euroopan mestari Englanti, joka lokakuussa pelatussa ystävyysottelussa kaatoi Yhdysvallat 2–1, lähtee MM-kisoihin (lähes) tasaveroisena voittajasuosikkina amerikkalaisiin verrattuna. Näin varteenotettavaa tilaisuutta ei jalkapallon kotiin saattamiselle ole ollut sitten vuoden 1966.

Taustalla vaanivat myös uutta tulemista tekevä, 2000-luvun alussa arvokisoja dominoinut Saksa, ja vuoden 2021 olympialaisten finaaliin selvinnyt ja siitä lähtien Fifa-rankingin kolmen kärkeen kuulunut Ruotsi. Nyt jos koskaan Euroopalla on tilaisuus ottaa valtikkansa takaisin.

Pelataanko Suomessa arvokisoja?

Kaiken lisäksi tämän vuoden aikana päätetään kaksien miesten EM-kisojen lisäksi järjestäjä myös vuoden 2025 naisten EM-kisoille. Tämä valinta on suomalaisittain kaikkein mielenkiintoisin, sillä turnauksen järjestämistä ovat hakeneet Puola, Ranska, Sveitsi – ja yhteishakemuksella Pohjoismaat Ruotsi, Tanska, Norja ja Suomi.

Yhteispohjoismaisen hakemuksen mukaisesti EM-kisat olisi tarkoitus pelata Tukholmassa, Göteborgissa, Kööpenhaminassa, Odensessa, Oslossa, Trondheimissa ja Helsingissä sekä Tampereella. Suomessa saatetaan siis pelata jälleen jalkapallon arvokisoja vain reilun kahden vuoden kuluttua. Päätös kisaemännästä tehdään huhtikuun alussa, jolloin jokaisen suomalaisen jalkapalloihmisen kannattaa pitää silmät ja korvat avoinna.

The post Sallisen sivukatsomo: Tulkoon jalkapallovuosi 2023 appeared first on Byyri.

Näillä kahdella turnauksella on kuitenkin yksi hyvin ilmeinen ero. Säännöt ovat kyllä samat, kuten on tarve selviytyä kisoihin karsintojen kauttakin. Pelikenttä on samankokoinen, pelivälineet samat ja nyt, ensimmäistä kertaa koskaan, finaalin stadionkin on sama. Lisäksi kumpikin turnaus on vielä saman kattojärjestön järjestämä.

Erona on kuitenkin se, että siinä, missä viime vuonna ympäri Eurooppaa pelattiin jalkapallon EM-kisoja, niin ensi keskiviikkona Englannissa käynnistyvät naisten EM-kisat. Uefa on kokenut tarpeelliseksi erottaa turnaukset toisistaan jo nimeämisvaiheessa.

Kun viime vuoden turnauksen nimi, jalkapallon EM-kisat (Uefa Euro) oikein alleviivasi sitä, että kyseessä on koko jalkapalloilevan Euroopan kliimaksi, on jo tämän vuoden turnauksen virallisessa nimessä tietty disclaimer: naisten EM-kisat – Women’s Uefa Euro.

Toinen on nimensä perusteella koko kansan urheilujuhla, toinen suunnattu vain tietylle ihmisryhmälle. Miksi turnaukset ovat lähtökohtaisesti jo nimensä perusteella eriarvoisia? Jos asiaa pysähtyy ajattelemaan rationaalisesti, tajuaa, ettei syitä ole.

Eroa todennäköisesti perustellaan lähinnä perinteiden kautta. Miesten EM-kisoja on pelattu jo vuodesta 1960, ja turnaus nyt vain satuttiin alun perin nimeämään jalkapallon EM-kisoiksi. Naisten turnaus perustettiin 1984, joten se sai myöhemmin syntyneenä nimeensä kisojen erottamiseen tarvittavan etuliitteen.

Se, että näin on ennenkin tehty, on kuitenkin huonoin mahdollinen syy olla muuttamatta asioita. Perinteisesti naiset ovat jääneet kotiin hoitamaan lapsia, kun miehet ovat käyneet töissä. Perinteisesti ihmisiä on pidetty eriarvoisina heidän ihonvärinsä perusteella. Perinteisesti mielenterveysongelmista ei ole ollut soveliasta puhua.

Yhteiskunta muuttuu, ja mielettömiksi osoittautuneet perinteet tuhotaan. Lienee sanomattakin selvää, ettei kukaan haluaisi sovittaa yllä mainittuja perinteisiä käyttäytymismalleja nyky-yhteiskuntaan.

Onkin jotenkin symbolista, että tämän vuoden EM-kisat pelataan juuri Englannissa, sillä perinteisesti naiset eivät ole Englannissa saaneet pelata jalkapalloa.

Jalkapallon pelaaminen kiellettiin naisilta Englannissa vuonna 1921, koska sen ei koettu olevan soveliasta. Kielto murrettiin käsittämättömästi vasta vuonna 1971. Ilman koronapandemiaa EM-kisat olisi pelattu Englannissa tasan 100 vuotta kiellon asettamisen ja 50 vuotta sen päättymisen jälkeen.

Kysyntään tai kiinnostukseen kielto ei liittynyt, sillä vuoden 1920 tapaninpäivänä 53 000 katsojaa ahtautui Evertonin Goodison Parkille katsomaan, kun Dick Kerr Ladies kohtasi St. Helen’s Ladiesin. Vielä 14 000 lisää kuunteli peliä stadionin parkkipaikalta, kun eivät olleet mahtuneet katsomoon. Seuraavana vuonna naisilta kiellettiin jalkapallon pelaaminen, koska sen ei koettu sopivan perinteiseen naisihanteeseen.

Jotkin perinteet ovat hyviä. Toiset eivät. Ei siis koskaan pidetä asioista kiinni vain sen takia, että niin on tehty ennenkin.

Toinen asia, joka nostetaan esiin aina jalkapalloilullisesta tasa-arvosta puhuttaessa, on raha. Keskustelu on vaikea, koska on totta, että miesten kilpailut generoivat enemmän kassavirtaa kuin naisten vastaavat. Suuremmasta purosta on helpompi jakaa suurempia osuuksia.

Asia on hankala, sillä siihen on kaksi näkökulmaa. Toinen on humaanimpi, jonka mukaan eri ihmisten tulisi saada samasta työstä sama korvaus. Toinen taas puhtaasti kaupallinen, jonka lähtökohtana on se, että pelaajille maksettavien korvausten tulee olla suhteessa siihen, kuinka paljon he tuovat rahaa työnantajalleen tai kilpailun ylläpitäjälle.

Omalla tavallaan kumpikin näkökulma on oikea. Nyky-yhteiskunnan arvojen valossa humaani lähestymistapa olisi sosiaalisesti hyväksyttävämpi ja se, johon lopulta toivottavasti päästään. Kaupallinen näkökulma taas huomioi tietyt realiteetit – jos seurat olisi pakotettu maksamaan samaa palkkaa sekä nais- että miespelaajilleen, olisi aito uhka, että naisten joukkueita lakkautettaisiin, koska seurapomot toteaisivat jäävänsä niiden osalta vielä tappiolle.

Siksi seurat katsovat asiaa enemmän kaupallisesta näkökulmasta, ja juuri siksi liittojen tehtävänä olisi ottaa asiaan humaanimpi lähestymistapa. Kansallisten ja kansainvälisten liittojen tulisi olla tässä asiassa edelläkävijöitä ja tuoda tasa-arvoisuutta eri turnausten palkintosummiin. Seurat ovat kaupallisia yrityksiä, mutta liittojen tehtävänä on viedä jalkapallokulttuuria eteenpäin joko omassa maassaan tai kansainvälisesti.

Näin ei kuitenkaan ole. Viime vuonna Englannin Jalkapalloliitto maksoi miesten FA Cupin voittajajoukkueelle 1,8 miljoonaa puntaa. Naisten FA Cupin voittaja sai mieltä ylentävät 25 000 puntaa. Tärkeämpää kuin näiden kahden kilpailun välinen ero on kuitenkin se, että FA Vase Cupin, joka on miesten 9.–11. sarjatasolla pelaaville seuroille suunnattu haastajakilpailu, voittaja sai noin 72 000 puntaa. FA Vase Cupin finaalia oli katsomassa 6000 henkeä, kun naisten FA Cupin finaali veti lehtereille 41 000 katsojaa.

Vuonna 2019 naisten MM-kultaa voittanut USA:n joukkue sai voitostaan palkintorahoina noin 3,7 miljoonaa euroa. Vuoden 2018 miesten maailmanmestari Ranska puolestaan nettosi voitostaan noin 33 miljoonaa. Ero on lähes kymmenkertainen, vaikka naisten MM-kisoja seurasi TV:stä 1,12 miljardia ihmistä miesten kisojen 3,57 miljardia vastaan – siis noin kolmasosa.

Uefa odottaa tämän kesän EM-kisojen tuovan ruutujen ääreen noin 250 miljoonaa katsojaa. Viime kesänä pelattuja EM-kisoja puolestaan seurasi 1,9 miljardia ihmistä. Suhde on noin 1:13, mutta palkintorahoja Uefa jakaa silti naisille vain noin neljä prosenttia siitä, mitä se jakoi miehille.

Katsojamäärät eivät toki suoraan korreloi sen kanssa, kuinka paljon lajiliitot tekevät rahaa eri miesten tai naisten kilpailuilla. Otteluita katsovien silmäparien määrä kertoo kuitenkin jotain siitä, missä globaali kiinnostus naisten pelejä kohtaan menee.

Ennen pitkää kasvanut kiinnostus muuttuu myös rahaksi. Tässä asiassa Uefan, Fifan ja kansallisten liittojen ei kuitenkaan pitäisi pysyä reaktiivisina toimijoina, vaan ottaa proaktiivinen, tasa-arvoa edistävä asema, ja nostaa eri kilpailujen palkintosummat niiden ansaitsemalle tasolle.

Nykyisen ongelman ydin ei ole edes siinä, että pelaajat ja joukkueet eivät saisi ansaitsemaansa siivua, vaan siinä, että jalkapallon palkkiomalli on rakenteellisesti vinoutunut miesten hyväksi. Loppukädessä palkintosummat tulevat toivottavasti olemaan samat sekä naisille että miehille. Näin aluksi voitaisiin kuitenkin lähteä liikkeelle siitä, että palkintosummat olisivat sopivassa suhteessa pelejä seuraavaan yleisöön nähden. Olisiko se liikaa vaadittu?

Uefan ja Fifan kaltaiset lajiliitot puhuvat jatkuvasti tasa-arvosta, mutta toteuttavat mantraansa äärimmäisen huonosti. Juuri näiltä liitoilta on pystyttävä vaatimaan tasa-arvokehityksen vauhdittamista. Kilpailujen korkeammat palkintosummat saisivat kansalliset lajiliitot panostamaan enemmän niiden tavoitteluun, mikä parantaisi naisten maajoukkueiden asemaa. Tämä kehitys taas läikkyisi pitkässä juoksussa myös seuratoiminnan puolelle.

Kansallisten kilpailujen kanssa ollaan samassa tilanteessa. Suuremmat palkintosummat motivoivat seuroja panostamaan joukkueisiinsa enemmän. Tämä taas näkyisi lopulta palkkojen, fasiliteettien tason ja lopulta yleisömäärien kasvussa. Jalkapalloyhteisö on pyramidi, jossa raha valuu ylhäältä alas, minkä takia lajiliitoilla on tärkeä asema tasa-arvon edistäjinä.

Lopulta kysymys on myös siitä, että jokaiselle jalkapallon harrastajalle mahdollistetaan samat lähtökohdat. Palkintorahoista iso osa valuu lajiliittojen tai seurojen kautta suoraan juniorityöhön. Nostamalla palkintosummiensa kokoa Uefa, Fifa ja kansalliset lajiliitot tulisivat suoraan edistäneeksi myös tyttöjuniorien asemaa ja mahdollisuuksia.

Tämä kaikki palvelisi tasa-arvoisemman jalkapallohuomisen luomista. Kuten palvelisi myös turnausten tasa-arvoinen nimeäminen. Emme voi suoraan vaikuttaa siihen, miten Uefa palkintorahojaan jakaa tai miten se turnauksensa nimeää. Voimme kuitenkin osoittaa arvostuksemme maailman suosituinta ja tasa-arvoisinta peliä kohtaan.

Siksi on turha puhua ”jalkapallosta” ja ”naisten jalkapallosta” tai ”EM-kisoista” ja ”naisten EM-kisoista”, kun kyseessä on jalkapallo ja EM-kisat. Otetaan siis ensimmäinen askel kohti tasa-arvoista jalkapalloyhteiskuntaa ja unohdetaan turha erottelu.

Naisten ja miesten arvokisoja ei pelata samoina vuosina, joten periaatteessa jo pelkkä vuosiluku riittää erottamaan turnaukset toisistaan. ”EM-kisat 2024” ja ”EM-kisat 2025” tulisi olla se tapa, jolla Uefa kilpailunsa nimeää. Miesten kisat pelataan parillisina ja naisten parittomina vuosina, joten yhtälö on meille faneillekin melko helppo.

Ja jos tarkempaa erottelua jossain yhteydessä tarvitaan, puhuttakoon silloin tasa-arvoisesti miesten EM-kisoista ja naisten EM-kisoista. Sillä arvokisat ovat aina arvokisat.

Hyvää viikonloppua

Mikä tekee jalkapallosta viihdyttävää? Näyttävät syötöt? Pallonhallinta? Erikoistilanteet? Ei ole oikeaa tapaa pelata jalkapalloa, kuten ei ole oikeaa tapaa arvostaa jalkapalloa. Toiset meistä arvostavat erilaisia pelityylejä kuin toiset. Jotkut löytävät enemmän itseään miellyttäviä elementtejä naisten peleistä, jotkut taas miesten peleistä.

Vuonna 2021 tehdyn tutkimuksen mukaan voidaan kuitenkin faktana sanoa, että naisten peleissä on enemmän syöttöjä ja pallokosketuksia kuin miesten peleissä. Naisten arvokisoissa joukkueet myös pelaavat keskimäärin lyhyempiä syöttöjä kuin miesten turnauksissa ja pitävät palloa enemmän nurmen pinnassa. Rikkeitä, puolestaan, on naisten peleissä vähemmän. Joga bonito?

Haastankin kaikki katsomaan ainakin yhden ottelun keskiviikkona alkavia naisten EM-kisoja, ja arvioimaan itse, onko pelien viihdyttävyydessä sellainen ero kuin taloudelliset epäsuhdanteet antavat ymmärtää.

Tarinointi jalkapallosta jatkuu myös kisojen aikana. Jaa oma mielipiteesi sähköpostilla juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna. Viedään yhdessä keskustelua eteenpäin. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen tilaajaksi pääset tästä.

Hyvää viikonloppua.

The post Sallisen sivukatsomo: Naisten EM-kisat… vai EM-kisat? appeared first on Byyri.

Englanti lähti Italian 4-3-3- -muodostelmaa vastaan 3-4-3 -muodostelmalla, jossa oikeana topparina hääri Kyle Walker. Walkerin nopeus on hyvä ase puolustussuuntaan ja Gareth Southgate hyödynsi sitä hyvin jo aiemmin turnauksessa. Englannin peli toimikin puolustussuuntaan hyvin. Pelinrakentelu oli kuitenkin haastavaa ja tekeminen meni roiskimiseksi.

Italian prässi tuotti vaikeuksia Englannille heti alusta alkaen. Harry Maguirelta tuli ensimmäinen harhasyöttö jo minuutin pelin jälkeen ja Italia sai ilmaiseksi kulmapotkun. Englanti kuitenkin puolusti tilanteen onnistuneesti ja nopeasta vastahyökkäyksestä nähtiin fantastinen maali.

Mason Mount ja Luke Shaw pelasivat hyvin laidalla ja pitivät pallon englantilaisilla. Harry Kane löytyi vapaana vierestä ja tilaa aukesi yllättävästi. Kanen levitys oikealle laidalle oli täsmällinen ja Kieran Trippier pääsi keskittämään. Takatolpalta löytyi vapaaksi unohdettu Luke Shaw, joka oli tehnyt onnistuneen prässinpurun jälkeen hyvän juoksun takatolpalle. Shaw potkaisi pallon suoraan ilmasta etutolpan kautta sisään. Ensimmäinen loppuottelun arvoinen suoritus nähtiin jo kolmannella minuutilla. Lähes samanlainen tilanne toistui muutamia minuutteja myöhemmin, mutta tuolloin takatolpalta löytyi vain Italian puolustaja, jonka kautta pallo kimposi päädystä yli.

Englannin loistavan alun jälkeen Italia alkoi päästä peliin sisään. Italia otti pallonhallinnan itselleen ja lähti etsimään murtautumisen paikkoja tiiviin englantilaispakan keskeltä. Italia pyöritti palloa muodon ympärillä ja haki nostoja linjan taakse tai teräviä palloja väleihin, mutta tilaa ei ollut. Keskityksiä italialaiset eivät ymmärrettävästi halunneet maalille toimittaa, sillä englantilaisten pääpelivoima oli merkittävästi suurempi. Siispä sinipaitojen piti jatkaa kärsivällistä sahaamista.

Italialaisten menettäessä pallon Englantikin sai omia, lyhyempiä hallintajaksojaan. Usein italialaisten aggressiivinen prässi tuotti Englannille myös vapaapotkun, mutta yleensä lähempänä keskiviivaa kuin vaara-alueita.

Ottelun erotuomarina toiminut alankomaalainen Björn Kuipers oli tehtäviensä tasalla koko ottelun ajan. Alkuvaiheessa nähtiin hieman rikkonaisempaa peliä, mutta turhiin sukelteluihin ei Kuipers mennyt, vaan viittilöi molempien joukkueiden pelaajia jatkamaan peliä käsien levittelyn sijaan. Välierässä nähdyn heppoisen pilkun kaltaisia tuomioita ei nähty. Linja oli selkeä: pelaajille annettiin enemmän mahdollisuuksia pelata kovaa. Tärkeää kuitenkin oli, että linja säilyi koko ottelun samanlaisena. Kuipers oli kentällä auktoriteetti, jota pelaajat tottelivat. Hän sijoittui hyvin ja kommunikoi pelaajien kanssa selkeästi. TV-kuvissa kasvojen ilmeet näkyivät hyvin, mutta suuret eleet välittyivät hienosti jopa katsomossa istuneille kannattajille, mikä entisestään lisäsi auktoriteettia.

Reilun tunnin pelin jälkeen Italia onnistui tasoittamaan. Federico Chiesan hyvä keskitys maalille pakotti Harry Maguiren puskemaan pallon päädystä yli. Sitä seuranneesta kulmapotkusta pallo tippui lopulta takatolpalle, josta Marco Verratti puski sen kohti maalia. Jordan Pickfordin torjunnan ja tolpan kautta pallo kimposi Leonardo Bonuccin ulottuville, ja peli oli 1–1.

Pian Italian maalin jälkeen Southgate muutti lähestymistään peliin. Pelisysteemi muutettiin ottamalla Kieran Trippier oikealta laidalta pois ja siirtymällä neljän linjaan. Se ei kuitenkaan pysäyttänyt Italian myllytystä, vaan Englanti oli yhä vaikeuksissa. Myös TV-kuvissa näkyneet englantilaiskannattajat vaikuttivat lamaantuneilta. Bukayo Sakan sisääntulo aiheutti vaikeuksia Giorgio Chiellinille, joka ei tahtonut pärjätä juoksukilpailuissa Sakaa vastaan tämän päästyä toistuvasti Emersonin taakse. Tällaisesta tilanteesta Chiellinille nousi myös keltainen kortti, kun Italian kapteeni repäisi Sakan paidan kauluksesta tylysti nurin.

Jatkoajan alkaessa Englanti sai rivinsä koottua. Se lähti selvästi hakemaan voittomaalia, kenties tietäen, että pilkuissa Italia tulisi olemaan niskan päällä. Englanti keskitti paljon, mutta ei saanut kunnollisia jatkoja aikaiseksi. Myös maata pitkin yritettiin syötellä maalintekopaikkaa aivan maalin eteen, mutta Italian puolustus oli vankkumaton ja kesti jatkoajan loppuun saakka.

Eittämättä Englannin pelifilosofia kisoissa lähti siitä, että oma pää pidetään puhtaana. Koko EM-lopputurnauksen aikana omiin menikin vain kaksi maalia.

Hyökkäyspäässä Englanti oli kuitenkin turhan varovainen ja tylsäkin. Englanti sai loppuottelussa yhden laukauksen maalia kohti. Se tuli ottelun toisella peliminuutilla ja meni maaliin. Italia puolestaan laukoi maalia kohti kuudesti. Harry Kane tippui usein huomattavan alas ja oli käynnistämässä maaliin johtanutta hyökkäystäkin keskiympyrässä. Anti hyökkäyspäässä jäi kuitenkin melko laihaksi, sillä Englannin yhdeksiköltä odotetaan laukauksia ja ennen kaikkea maaleja. Kane oli paljon pallossa ja sai suojattua sitä hyvin, mutta syötöt suuntautuivat enimmäkseen alas. Eikä Kane laukonut ottelussa kertaakaan. Sama pätee Raheem Sterlingiin ja Mason Mountiin. Englannin avauksen hyökkäyskolmikko ei laukonut ottelussa yhtä ainutta kertaa.

Kisoissa nähtiin paljon jatkoaikoja ja rankkarikisoja. Oli siis sopivaa, että myös finaali meni rankkareille asti.

Southgate teki jokseenkin yllättäviä valintoja, sillä hän otti peliin aivan jatkoajan lopussa vielä Jadon Sanchon (21 v.) sekä Marcus Rashfordin (23 v.) ja laittoi molemmat laukomaan kylmiltään. Viidenneksi laukojaksi Englannilta valittiin 19-vuotias Bukayo Saka. Nuoret pelaajat joutuivat älyttömän kovaan paikkaan ja se kostautui.

Englannin Jack Grealish kommentoi ottelun jälkeen Twitterissä, että olisi halunnut vetää rankkarin, mutta Southgate valitsi toisin. Grealish ei syytellyt valmentajaansa, vaan oikaisi ainoastaan hänelle tulleita valituksia siitä, että kokeneempana pelaajana hänen ja esimerkiksi Sterlingin olisi pitänyt olla laukojien joukossa ennen nuorisoa.

Italian sankari sen sijaan oli 22-vuotias Gianluigi Donnarumma, joka torjui ratkaisevat vedot kuin kaimansa Gianluigi Buffon konsanaan. Donnarumma valittiin myös EM-kisojen parhaaksi pelaajaksi. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kyseisen palkinnon pokkaa maalivahti, ja täysin ansaitusti. Italialla on Donnarummassa maalivahti ehkä jopa kahdeksikymmeneksi vuodeksi eteenpäin.

Englannin epäonnistujia ei kuitenkaan pidä tuomita, vaikka monet niin ovat jo tehneetkin. Jo se, että lähtee tuossa tilanteessa laukomaan rankkaria, osoittaa kovaa kanttia ja vastuunkantoa. Rohkeutta ei puutu, ja kokemustakin on taas enemmän. Paljon kovempaan paikkaan ei moni näistä vetäjistä joudu rankkaria laukomaan.

Ensi vuoden MM-kisoissa tämä Englanti on jälleen vahvempi. Mutta tällä kertaa Englannille kävi taas näin, eikä tuska hellittänyt vieläkään. Nyt se oli kaikesta huolimatta jo erittäin lähellä muuttaa vuosikymmenten mittaisen narratiivinsa, ja suunta heillä on oikea. Edellisissä MM-kisoissa tuli 4. sija, nyt EM-kisoissa 2. sija. Tätä joukkuetta kannattaa varoa Qatarissa 2022.

Italiaa kaikki jo osaavatkin varoa.

The post Italiassa juhlitaan, Englannissa tuskailu jatkuu appeared first on Byyri.

Kuulostaako tutulta? Kyseinen maa myös pelasi tällä viikolla jalkapallon EM-kisojen välierissä.

Tanskasta on tullut kuin vaivihkaa yksi Euroopan varteenotettavimpia jalkapallomaita. EM-välieräpaikka ei ollut suinkaan sattumaa – joukkue on pelannut mahtavaa jalkapalloa jo useamman vuoden. EM-karsinnat Tanska selvitti ilman tappioita, ja Kansojen liigassa juutit jättivät Englannin taakseen A-sarjan alkulohkossa. Vuoden 2018 MM-kisoissa Tanska putosi pudotuspeleissä tulevalle finalistille, Kroatialle, vasta rankkarikisan jälkeen.

Juuttien Fifa-ranking, joka antaa kyllä suuntaa joukkueen tasosta, vaikka virheellinen mittari onkin, on 10. Se on parempi kuin esimerkiksi Saksalla, Hollannilla tai Kroatialla. Jotain Skandinavian eteläosissa siis selvästi tehdään oikein.

Kaiken lisäksi joukkue pelaa uskomattoman hienoa futista. Tanskan hyökkäysvoittoinen ja aktiiviseen prässiin perustuva jalkapallo on viihdyttävää ja omiaan herättämään kateutta suuremmassakin jalkapallomaassa. Maan jalkapalloliitto teki viime kesänä kovan ratkaisun korvaamalla hienoa työtä tehneen Åge Hareiden nykyisellä päävalmentajalla, Kasper Hjulmandilla, mutta tänä kesänä päätös on kantanut hedelmää.

Laaja pelaajamateriaali toki auttaa asiaa. Tanskan avauskokoonpanossa Englantia vastaan oli vain Euroopan top 5 -liigoissa elantonsa tienaavia pelaajia. Maasta on viime vuosien aikana tullut yksi Euroopan suurliigojen päärekrytointikohteista. Tämä on seurausta siitä järkevästä ja pieniä marginaaleja edukseen kääntävästä työstä, mitä tanskalaisseurat harjoittavat.

Olisi turha väittää, että Tanskan maajoukkue olisi nykyisessä asemassaan ilman FC Nordsjællandia. Farumista, vain 20 000 hengen kaupungista, ponnistava seura on ollut tärkeässä roolissa rakentamassa tanskalaisen jalkapalloilun uutta tulemista, ja seuran vaikutus näkyy olennaisesti maajoukkueen taustajoukoissa.

Hjulmand aloitti valmennusuransa pääsarjatasolla juuri Nordsjællandista, jonka hän luotsasi seuran historian ensimmäiseen Tanskan mestaruuteen keväällä 2012. Kaikkiaan Hjulmand ehti marinoitua seurassa jopa kuusi vuotta, ennen kuin otti ohjat maajoukkueen peräsimessä.

Myös maajoukkueen nykyinen apuvalmentaja, Morten Wieghorst, aloitti valmennusuransa Nordsjællandissa, jossa hän itse asiassa toimi päävalmentaja Hjulmandin noustessa seuran valmennusryhmään. Lisäksi Christian Nørkjær, Tanskan maajoukkueen joukkueenjohtaja, toimi Nordsjællandissa erinäisissä rooleissa lähes kymmenen vuotta.

EM-kisajoukkueen pelaajista Jens Stryger Larsen ja Anders Christiansen ovat pelanneet Nordsjællandissa, ja Mathias Jensen, Andreas Skov Olsen ja Mikkel Damsgaard ovat raivanneet tiensä seuran akatemian läpi ennen siirtymistään isompiin ympyröihin.

Vaikka Nordsjællandin ajatus panostaa nuoriin, uransa alkuvaiheessa oleviin, pelaajiin ja valmentajiin ei ole uusi, on seura silti pystynyt repimään pesäeroa muihin tekemällä asiat muita fiksummin – ja rohkeammin.

Farumissa ei olla pelätty tehdä asioita eri tavalla kuin muut. Nordsjællandin edustusjoukkue on useaan otteeseen rankattu koko Euroopan nuorimmaksi, minkä lisäksi akatemiatoiminta on koodattu seuran DNA:han. Omistaahan seuran Right to Dream, yritys, jonka yksinkertaisena tavoitteena on pystyttää maailman parasta akatemiatoimintaa pyörittäviä akatemioita ympäri maailmaa.

Seurassa ei myöskään elätellä toiveunia siitä, että Tanskan Superliiga olisi nuorille pelaajille uran päätepiste. Nordsjællandin puheenjohtaja Jan Laursen kertoi New York Timesille ajattelevansa seuraansa jalkapalloyliopistona: hän haluaa, että se on paras mahdollinen paikka opetella jalkapalloa, ennen kuin suuri maailma ja kansainväliset ympyrät houkuttelevat nuoret muualle.

Rohkeus kulkea omaa tietään ja tehdä asioita eri tavalla kuin muut tuottaa nyt hedelmää, sillä Nordsjællandin akatemia on maan ainoa, joka on saanut Tanskan jalkapalloliitolta viiden tähden laatustatuksen. Noista hedelmistä nautitaan nyt Farumin lisäksi myös Tanskan maajoukkueessa, johon Hjulmand on istuttanut Nordsjællandilaisen rohkean peli-identiteetin.

Rohkeus on avainsana myös Herningissä, missä FC Midtjylland tekee monia asioita paremmin kuin yksikään toinen seura maailmassa. Jyllannin niemimaallakaan ei kuitenkaan juhlita resurssien ylivertaisuudella, vaan yksinkertaisesti tekemällä asioita fiksummin ja ovelammin kuin muut.

Siinä missä Nordsjælland panostaa nuoriin, suuntaa Midtjylland silmänsä analytiikkaan ja dataan. Jos Hjulmandin esikuvia ovat Pep Guardiola ja Johan Cruyff, ollaan Herningissä huomattavasti ”tanskalaisempia”, ja luotetaan hurjan prässin, korkean intensiteetin ja erikoistilanteiden voimaan.

Myös tämä lähestymistapa toimii, sillä Midtjylland on voittanut kaksi neljästä edellisestä Tanskan mestaruudesta. Seurassa on luotu voittava tie olemalla riittävän rohkeita uskomaan asioihin, joihin ei muualla vielä uskota, ja valmiita investoimaan niihin.

Midtjylland muun muassa palkkasi erikoistilannevalmentajakseen Mads Buttgeiretin, jonka alaisuudessa joukkueesta tuli koko Euroopan paras erikoistilannejoukkue. Nyt Buttgeiret työskentelee Tanskan maajoukkueelle, ja antaa juuteille kilpailuetua muihin Euroopan kärkimaihin nähden.

Analytiikan ja datan käytön osalta Midtjyllandista tuli edelläkävijä koko maailmassa, ja samalla Euroopan huippuseurojen kopioinnin kohde. Se oli ensimmäisiä seuroja, jotka alkoivat hyödyntää dataa rekrytoinnissa sekä harjoitusten ja pelien analysoinnissa.

Maaseutuseurasta tuli urheiluevoluution lihansyöjä, jonka asemaan muut halusivat. Se ei päässyt sinne käyttämällä enemmän rahaa kuin muut, vaan tekemällä asioita muita fiksummin ja rohkeammin. Olisi helppo nostaa Midtjylland tikun nokkaan ja kehujen keskipisteeseen, mutta totuus on, että tuo sama rohkeus kuvastaa koko tanskalaista jalkapallokulttuuria.

Tämä olisi mahdollista myös Suomessa. Superliiga on toki Veikkausliigaa rahakkaampi sarja, mutta lainalaisuudet ovat silti samat. Äärikilpaillussa ammattilaisjalkapallossakin löytyy vielä kiviä käännettäväksi, rajoja ylitettäviksi ja ideoita louhittaviksi. Täytyy vain olla riittävästi ymmärrystä valita oikeat ideat, ja riittävästi rohkeutta lähteä toteuttamaan jotain, mitä muut pitävät outona.

Tässä on Suomessa perinteisesti oltu heikkoja. On kyllä osattu hakea oppeja maailmalta ja muuttaa parhaita toimintatapoja omiin resursseihin sopiviksi, mutta lähtökohta on usein ollut se, että tehdään sitä, minkä tiedetään jo toimivan. Jos halutaan kuitenkin luoda aitoa kilpailuetua vähillä resursseilla, on tehtävä sitä, minkä muut eivät vielä tiedä toimivan.

Tanskan nykyisen menestyksen kannalta kaikkein oleellisinta on se, että maassa vallitsee kulttuuri, jonka sisällä tanskalaiset uskaltavat innovoida ja kokeilla uusia asioita. ”Itsenäinen ajattelu on tärkeä osa tanskalaista kulttuuria” totesi Rasmus Ankersen, Midtjyllandin puheenjohtaja, taannoin New York Timesin haastattelussa. Tämän ovat osoittaneet myös tanskalaiset jalkapalloseurat.

Tämä näkyy myös koko maan jalkapallokehityksessä. Kun tuloksia ei kansainvälisesti tullut, uskallettiin nuorten kehittämiseen puuttua kovalla kädellä. Sören Berg, Midtjyllandin analytiikkaosaston johtaja, kertoi New York Timesille, että Tanskassa tehtiin joitakin vuosia takaperin suuri muutos siihen, miten nuorten jalkapallokoulutukseen kansallisesti panostetaan. Ensimmäinen ikäryhmä, joka on tuosta muutoksesta päässyt nauttimaan, on 90-luvun puolivälissä syntyneet – siis nykyisen maajoukkueen rungon muodostavat – pelaajat.

Myös Sveitsissä valittiin samanlainen tie 90-luvun puolivälissä. Maan jalkapalloilu makasi kenties historiansa syvimmässä alakulossa. Maajoukkue ei ollut selvinnyt arvokisoihin lähes 30 vuoteen, eikä kansainvälisen tason huippupelaajia juuri löytynyt. Sitten Sveitsi selvisi, melko yllättävästikin, vuoden 1994 MM-kisoihin, ja päätti laittaa hihat heilumaan.

Kisoista saadut varat sijoitettiin jalkapallon kehitystyöhön ja juniorijalkapallon uudistamiseen. Valmentajakoulutukseen panostettiin ja kilpa- ja harrasteseurat erotettiin toisistaan. Ennen kaikkea uskallettiin lähteä kokeilemaan uutta, pienen maan omille rakenteille sopivaa, järjestelmää, sen sijaan, että oltaisiin kopioitu Euroopan suuria jalkapallomaita.

Muutokset ovat alkaneet tuottaa tulosta tämän vuosituhannen puolella. Vuoden 2002 jälkeen Sveitsi on selviytynyt yhtä lukuun ottamatta kaikkiin miesten jalkapallon arvokisoihin, ja maan Fifa-ranking on noussut sijalta 83 sijalle 13. Vuonna 2009 Sveitsi voitti alle 17-vuotiaiden poikien maailmanmestaruuden. Tuon joukkueen pelaajat muodostivat rungon maajoukkueelle, joka eteni tänä kesänä EM-kisojen puolivälieriin.  

Innovointi vaatii rohkeutta, mutta on perusedellytys, jos Suomen kaltainen pieni maa haluaa nousta eurooppalaisen jalkapallon huipulle. Nyt olisi mitä parhain aika kurkottaa kuuseen, sillä lähtökohdat eivät koskaan suomalaisen jalkapallon historiassa ole olleet näin hyvät.

Markku Kanerva on jo alkanut rakentaa voittamiseen vaadittavaa kulttuuria Suomeen. Maajoukkueessa on opittu kääntämään pieniä marginaaleja joukkueen eduksi ja voittamaan todennäköisyyksiä – ei lisäämällä resursseja, vaan tekemällä asioita muita fiksummin. Nyt tuo sama kulttuurillinen muutos pitää juurruttaa koko suomalaiseen jalkapalloon.

Kun resursseiltaan pienemmät seurat pystyvät vuodesta toiseen haastamaan HJK:n sillä, että tekevät jotain täysin eri tavalla, tai kun Suomen juniorikoulutusta tullaan ihailemaan ulkomailta, ollaan oikealla tiellä.

Palloliitto ei voi olla yksin vastuussa tästä muutoksesta, sillä se vaatii myös suurten ja pienten seurojen panosta. Liiton pitää kuitenkin olla suunnannäyttäjä ja kulttuurillisen murroksen aloittaja, jotta halu innovoida voi juurtua alemmille portaille. EM-kisojen tuomien taloudellisten voittojen investoiminen siihen, että nuorten pelaajien kehityspolkua lähdetään kriittisesti uusimaan, voisi olla alku.

”Uskon, että Suomi on paljon paremmassa tilanteessa nyt kuin missä me olimme 25 vuotta sitten”, Hansruedi Hasler, sveitsiläisen jalkapallomurroksen pääarkkitehti, sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Suomalaisella jalkapallolla on avaimet kädessään. Se, onko sillä halua löytää niihin sopiva ovi, on vielä kysymysmerkki.

Hyvää kesää

Eurooppalainen jalkapallokausi huipentuu huomenna, kun Englanti ja Italia kohtaavat miesten EM-kisojen finaalissa. Otteluparia voi pitää jokseenkin oikeutettuna, sillä – huolimatta siitä, että Tanska on näiden kisojen kuuluisa moraalinen voittaja – finaalissa kohtaavat kisojen kaksi parasta joukkuetta. Tätä ei kyseenalainen välierätuomio muuta.

Finaali on mielenkiintoinen myös siksi, että siinä kohtaa kaksi täysi eri tavalla valmennettua joukkuetta. Roberto Mancini ja Gareth Southgate ovat molemmat mahtavia valmentajia, mutta jalkapalloajattelussaan saman janan täysin eri päissä. Pelaajien osaamisen lisäksi huomisessa koitoksessa tullaankin mittaamaan erityisesti valmentajien henkistä kanttia.

EM-kisojen jälkeenkin pelataan vielä jalkapalloa. Kotimainen sarjakausi on kiihkeimmillään, ja suomalaisseurat ovat vasta aloittaneet taipaleensa Euroopan kentillä. Kun edellinen kausi vasta toisaalla päättyy, on seuraava muualla jo täydessä vauhdissa. Tuetaan siis myös suomalaista jalkapalloa, nyt kun se mahdollista on.

Sallisen sivukatsomo kuitenkin hiljenee tämän tekstin myötä lyhyellä kesälomalle. Palaamme asiaan jälleen elokuun alussa. Jos haluat varmistaa, että saat sivukatsomon tuoreimmat kuulumiset tuoreeltaan inboxiisi, rekisteröidy viikkokirjeen tilaajaksi tästä. Palautetta, kommentteja ja keskustelunavauksia saa toki lähettää lomankin aikana sähköpostitse juuso@teravinkyna.com, tai Twitterissä.

Palaamme elokuussa. Siihen asti: pysykää terveinä.

Hyvää kesää. 

The post Sallisen sivukatsomo: Rohkeus ennen kaikkea appeared first on Byyri.

Valjuraadin viimeinen EM-kisajakso ääniteltiin automatkalla Turusta Helsinkiin heti Englanti–Tanska-ottelun jälkeen. Liikkuvassa studiossa jutun juurta olivat iskemässä Jaakko ja Nicolas.

Jaksossa paketoitiin välieriä ja luotiin katseita finaaliin. Kumpi on vakuuttanut enemmän Englanti vai Italia? Kumpi kruunataan kisojen voittajaksi?

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: Välierät paketissa, kohti finaalia appeared first on Byyri.

EM-kisoissa nyt toista kertaa käytössä olevaa systeemiä on arvosteltu siitä, että
lohkovaiheesta pääsee liian paljon joukkueita jatkoon. Toisaalta, kun kuudesta
lohkokolmosestakin neljä parasta etenee pudotuspeleihin, säilyy jännitys helpommin viimeisellekin kierrokselle. Niin nytkin, kun ensi kertaa kisoissa olleen Suomenkin jatkopaikka oli vielä teoriassa mahdollinen viimeisiin otteluihin saakka, vaikka Suomi oli jo omat ottelunsa pelannutkin.

Suomalaisilla on ensi kertaa ollut mahtava tilaisuus kannustaa myös omaa maataan miesten EM-lopputurnauksessa. Tien valitettavasti tyssättyä alkulohkoon saavat myös muut suosikit taas tilaa ajatuksissamme. Ja vaikka suosikkia ei löytyisikään, on ilo seurata nykyisten ja vasta nousevien huippupelaajien taitavia suorituksia viheriöllä.

Kisoissa on nähty paljon yllättäviä tuloksia. Turkilta nähtiin täydellinen mahalasku, kun alkulohkossa joukkue hävisi jokaisen pelinsä peli-ilmeen ollessa surkea. Myös Puolan kisat olivat pettymys, kun maalitykki Robert Lewandowski ei saanut hanoja avattua riittävästi. Epäonnistujien joukkoon voitaneen laskea myös kolme suurta: Ranska, Portugali ja Saksa.

Hallitseva maailmanmestari Ranska putosi rankkareilla Sveitsiä vastaan jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella. Hallitseva euroopanmestari Portugali joutui nöyrtymään samalla kierroksella Belgialle, eikä kotiinviemisiksi jäänyt muuta, kuin Cristiano Ronaldon uudet ennätykset. Ikisuosikki Saksa puolestaan kohtasi arkkivihollisensa Englannin pudotuspelien alkajaisiksi, ja Englanti näytti, että joukkueella on potentiaalia mennä vaikka päätyyn asti.

Ensimmäiseen välierään tiensä ovat selvittäneet mestarisuosikkien joukkoon useimmiten lukeutuvat Espanja ja Italia. Toisessa välieräparissa mittelevät avausottelussaan Suomelle hävinnyt Tanska ja huippuvireinen Englanti.

Espanja on jälleen näyttänyt merkkejä samasta pallonhallintaan perustuvasta, suorastaan dominoivasta pelitavasta, kuin siltä nähtiin vuosina 2008-2012. Silloin joukkue voitti perätysten kolmet arvokisat, EM-kisat vuosina 2008 ja 2012 ja vuonna 2010 maailmanmestaruuden.

Tämän vuoden kisoissa alku oli hieman yskähtelevä. Tasapeli kahdesta ensimmäisestä ottelusta ja vain yksi tehty maali. Kaikki kuitenkin muuttui Slovakiaa vastaan, kun Espanja onnistui peräti viidesti maalinteossa. Tuohonkin otteluun mahtui missattu pilkku Alvaro Moratalta. Viisi maalia Espanja teki myös Kroatiaa vastaan. Tuolloin Morata onnistui jatkoajalla saaden jälleen varmasti paljon anteeksi. Kahdessa perättäisessä EM-lopputurnausottelussa viisi tehtyä maalia on kieltämättä melkoinen myrskyvaroitus. Sveitsiä vastaan oli hankalampaa, mutta voitto tuli lopulta rankkareilla. Tuossa rangaistuspotkukilpailussa nähtiin erityisen paljon epäonnistuneita laukauksia. Espanja ei varmasti toivo enää rankkareita tulevissa otteluissaan.

Italia on ollut vakuuttava alusta asti. Se eteni alkulohkosta jatkoon täydellä pistepotilla. Italia oli Englannin lisäksi ainoa maa, joka ei päästänyt yhtään maalia omiin lohkovaiheessa.

Neljännesvälieräottelu Itävaltaa vastaan oli kuitenkin hankala, ja voitto irtosi vasta jatkoajan jälkeen lukemin 2-1. Samoin lukemin kaatui seuraavalla kierroksella Belgia, jolla kenties oli nyt viimeisiä hetkiä ottaa mestaruus tällä kokoonpanolla.

Loukkaantumisten runtelemat belgit joutuivat kuitenkin pettymään jälleen. Maailmanlistan ykkönen ei juhli mestaruutta tälläkään kertaa.

Italia sen sijaan on hävinnyt ottelun viimeksi syksyllä 2018. Puolustuspelin on oltava tiukkaa, kun Espanja vyöryttää hyökkäyksiään kohti Italian maalia. Jos joku tuon vyöryn pystyy pysäyttämään, niin Italia. Yksi suuri palanen on poissa Italian vasemmalta laidalta, kun Leonardo Spinazzola joutuu jättämään joukkueen loukattuaan akillesjänteensä edellisessä ottelussa. Keskuspuolustuksen Giorgio Chiellini sen sijaan on italialaisten onneksi pelikunnossa. Voitto ei ole helppo tehtävä kummallekaan.

Tanskan tie välieriin on ollut eittämättä värikäs, kun joukkueen tähtipelaaja Christian Eriksen sai sydäninfarktin jo ensimmäisen ottelun ensimmäisen jakson lopulla. Hänen kisansa tietysti päättyivät siihen. Suomalaisille kyseinen ottelu jäi ikuisesti mieliin myös siksi, että kyseessä oli Huuhkajien ensimmäinen arvokisaottelu. Huuhkajat vieläpä menivät ja voittivat tuon matsin Joel Pohjanpalon maalilla.

Järkyttävien tapahtumien jälkeen Tanska on saanut rivinsä koottua uskomattoman hienosti, ja on nyt täysin ansaitusti taistelemassa finaalipaikasta. Pystyisivätkö tanskalaiset jopa uusimaan liki kahdenkymmenen vuoden takaisen mestaruutensa? Siitä jäisi suomalaisillekin hyvä tarina kerrottavaksi: “Me voitimme mestarin.”

Tanskaa vastaan astelevalla Englannilla olisi mahdollisuus tehdä käsittämätön ennätys ja voittaa EM-kisat päästämättä yhtäkään maalia omiin. Lohkovaiheen jälkeen Englanti piti maalinsa puhtaana myös pudottaessaan Saksan sekä Ukrainan.

Jo tämä on ennätys, josta englantilaiset voivat olla ylpeitä. Sitä varmasti on ainakin paljon parjattu Jordan Pickford, joka lienee vihdoin onnistunut vakuuttamaan viimeisetkin epäilijät puolelleen. “Jalkapallon kotiinpaluusta” on tullut tietyissä piireissä jo jonkinlainen vitsi, mutta nyt se on erittäin lähellä. Englanti lähtee suurena ennakkosuosikkina otteluun Tanskaa vastaan. Lisäksi kaavion kanssa kävi hyvä tuuri, sillä toisella puolella olivat ennakkoon kaikki kovemmat maat. Paitsi tietysti Saksa, joka asettui Englantia vastaan heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.

Englanti kuitenkin hoiteli tuon pelin mestarin elkein. Nähtäväksi jää, pystyykö joukkue tällä kertaa myös olemaan mestari, eikä vain näyttämään siltä. Englannin valmentaja Gareth Southgate osoitti tuossa ottelussa Saksaa vastaan taktista kykyään. Kokoonpano herätti kummastustakin, mutta siihen oli syynsä. Kyle Walker sekä Kieran Trippier oikealla laidalla pystyivät nollaamaan Thomas Müllerin ja ennen kaikkea Robin Gosensin, jolla oli tuohon asti menossa loistavat kisat. Samoin toisen laidan vahvasti nouseva Luke Shaw sekä hyökkäyksen luottomies Raheem Sterling onnistuivat Matthias Ginterin laidalta tekemään tuhojaan. Southgate oli tehnyt kotiläksynsä.

Kävi lopulta sitten miten tahansa, jalkapallon arvokisoissa hienoa on aina se, kun pelaajat upeilla otteillaan pelaavat tiensä katsojien sydämiin. Näissäkin kisoissa onnistujia löytyy jo ennen välieriä runsaasti.

Kuka jää kenellekin parhaiten mieleen? Saksan vasemmalla laidalla hienosti esiintynyt Robin Gosens? Englannin maalilla nollan ainakin välieriin asti pitänyt Jordan Pickford, vai Englannin kolme voittomaalia iskenyt laitahyökkääjä Raheem Sterling?

Italian laidalla uskomattoman määrän töitä tehnyt Leonardo Spinazzola? Italian keskikentällä niin hienosti pelannut Manuel Locatelli, ettei edes Marco Verrattin avauspaikka ole ollut varma? Christian Eriksenin poisjäännin myötä suurempaa roolia Tanskan keskikentällä ottanut Pierre-Emile Højbjerg, jolla on jo kolme maalisyöttöä kasassa – samoin kuin Englannin Luke Shaw’lla, joka on edelleen Jose Mourinhon kritiikin kohteena?

Pirteästi esiintynyt ruotsalainen Alexander Isak tai hänen neljä maalia iskenyt joukkuekaverinsa Emil Forsberg? Viisi maalia tehnyt Tšekin Patrick Schick, joka osui puolesta kentästä Skotlantia vastaan loistavalla kierteisellä vedolla yläkulmaan? Eikä unohdeta Portugalin Cristiano Ronaldoa, jolla on nyt läjä EM-kisaennätyksiä tilillään, muun muassa eniten tehtyjä maaleja (14, näissä kisoissa 5), eniten pelattuja otteluita EM-lopputurnauksissa (25), eniten voitettuja otteluita EM-lopputurnauksissa (12) ja niin edelleen. Uskomattomia pelaajia, joista osa on vasta matkalla huipulle.

Vielä tulevat kolme ottelua voivat tuoda paljon lisää. Minulle jäänee kuitenkin parhaiten mieleen kaksi asiaa: Pohjanpalon maali ja se kuva Paulus Arajuuresta laulamassa Maamme-laulua arvokisoissa.

The post EM-kisat lähestyvät huipennusta – mitä jää mieleen? appeared first on Byyri.

Sveitsi shokeerasi jalkapalloilevaa maailmaa pudottamalla Ranskan. Voisiko maa yltää toiseen urotekoon maalipaikkoja liukuhihnalta rakentavaa ja pallossa viihtyvää Espanjaa vastaan?

Perjantai-illan toisessa puolivälierässä toisistaan mittaa ottavat, eittämättä puolivälierien ennakkoon herkullisimmassa ottelussa, Italia ja Belgia.

Lauantaina sitkeä Tšekki haastaa mainiota futista kisoissa pelanneen Tanskan. Puolivälierät huipentaa iltapeli Ukrainan ja maalinsa puhtaana pitäneen Englannin välillä.

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: Puolivälierät appeared first on Byyri.

Ääneni värisi, kun sain laulaa Maamme-laulua ensimmäistä kertaa arvokisatunnelmissa. Olkoonkin, että itse seurasin ottelua kotoa televisiosta.

Ensimmäisellä jaksolla Suomi oli suurissa vaikeuksissa tanskalaisten hallitessa ottelua. Kannattajat pitivät hienoa meteliä stadionilla ja kaikesta näkyi, kuinka paljon arvokisoja ja liveyleisön paluuta areenoille oltiin odotettu. Kaikki kuitenkin muuttui äkisti. Tanskan kymppipaitaa kantanut Christian Eriksen lyyhistyi yllättäen kentän pintaan vastaanottaessaan rajaheittoa viitisen minuuttia ennen taukoa. Lähellä ollut Robin Lod havaitsi heti, että kaikki ei ole kunnossa, ja viittilöi paikalle apua.

Tanskan kapteeni Simon Kjær meni auttamaan joukkuetoveriaan, käänsi tämän kylkiasentoon ja elvytyksen alkaessa käski muut Tanskan pelaajat näkösuojaksi Eriksenin ympärille.

Stadionilla oli hiirenhiljaista ja TV-kuvissa näytettiin aivan liian tarkasti, mitä kentällä tapahtui.

Otteluun liittyvän valtavan tunnelatauksen vuoksi tilannetta oli hyvin hankala käsitellä. Järkytys korostui, kun tunteet olivat valmiiksi niin pinnassa.

Suomifanit keräsivät kiitosta toiminnallaan monella tapaa: he antoivat suuren Suomen lipun näkösuojaksi Eriksenin elvytyksen aikana ja aloittivat chantin “Christian”, johon Tanskan kannattajat vastasivat “Eriksen”. Kaikille oli selvää, että ainoa tärkeä asia oli Eriksenin vointi.

Kaikkien yllätykseksi peliä jatkettiin vielä samana iltana liki kahden tunnin odottelun jälkeen. Joel Pohjanpalo onnistui maalinteossa, mutta ei tuulettanut kunnioituksesta aiemmin tapahtunutta kohtaan. Ensimmäinen Huuhkajien arvokisamaali sai kuitenkin kyyneleet virtaamaan minunkin poskillani.

Huuhkajien kannattajat saivat ottelun jälkeen valtavasti kiitosta toiminnastaan odottamattomassa tilanteessa. Samoin suomalaispelaajat, joista jokainen sanoi haastattelussa ensin, että nyt tärkeintä on Eriksenin tilanne – pelaajat, jotka juuri olivat voittaneet maansa ensimmäisen arvokisaottelun!

Ottelun jälkeen istuin parvekkeella ja tutkin uutislähteitä ja somea saadakseni lisätietoa Eriksenin tilanteesta. Näin paljon järkyttäviä kuvia, mutta myös niin paljon hienoja kirjoituksia ja videoklippejä tapahtuneesta. Koko tunnelataus purkautui ja vähitellen pystyin kokoamaan itseni takaisin tähän maailmaan. En ehkä koskaan ole tuntenut niin suurta ylpeyttä suomalaisuudestani.

Kisahuuma nousi valtavaksi koko Suomessa. Maajoukkueen pelipaidat menivät kuumille kiville ja sosiaalinen media täyttyi Huuhkajiin liittyvistä viesteistä. Kenties kolme pistettä yllätyksellisestä avausottelusta tai erityisen pitkä kisojen odotus koronan vuoksi ruokkivat vielä entisestään tätä huumaa. Ja kaiken sen suitsutuksen ja huuman Huuhkajat myös ansaitsi.

Toiseen otteluun mennessä kisakuume näkyi kaikkialla. Venäjää vastaan Suomella oli mahdollisuus ottaa elintärkeä piste tai kolmekin, mutta valitettavasti Joel Pohjanpalon alkuhetkien maali hylättiin paitsiona. Hyvistä hetkistä huolimatta toistamiseen palloa ei Venäjän maaliin saatu ja tuloksena oli maalin tappio.

Viimeisessä lohkovaiheen ottelussa vastaan tuli Belgia, joka on maailmanlistan ykkönen. Ottelusta ei missään nimessä ollut tulossa helppoa, vaikka Belgia oli jo jatkopaikan varmistanut. Huolimatta Suomen hyvästä aiempien otteluiden saldosta Belgiaa vastaan taistelu ei millään riittänyt. Kun kapteeni Tim Sparv piti ottaa vaihtoon tunnin pelin jälkeen, oli tärkeä palanen poissa. Joukkueiden kiistaton tasoero alkoi väkisinkin näkymään pelin edetessä pidemmälle, ja lopulta Hradecky joutui antautumaan. Belgia ansaitsi voittonsa.

Alkulohkosta kolme pistettä kolmesta pelistä olisi ennen kisoja ollut varmasti tulos, johon oltaisiin oltu tyytyväisiä. Mutta kuten yleensäkin, nälkä kasvaa syödessä, ja alkulohkoon jääminen tuntuu pieneltä pettymykseltä. Apuja muilta olisi tarvittu Belgia-tappion jälkeen vähän liikaa, eikä niitä sitten saatu.

Markku Kanerva päätti lähestyä pelejä puolustus edellä, ja kahdessa ensimmäisessä ottelussa omiin meni vain yksi maali. Maailman ykkönen onnistui kahdesti ottelun viimeisellä vartilla.

Siihen nähden lienee kohtuullista todeta, että Kanervan valinta oli jälleen kerran oikea. Paremmalla tuurilla kolme pistettä olisi riittänyt jatkopaikkaan. Yritys oli erittäin hyvä.

Huuhkajat voi olla suoritukseensa tyytyväinen, ja niin tulee olla myös kannattajien. Pienet pettymyksen tunteet unohtuvat pian ja niiden tilalle tulee päällimmäiseksi ylpeys ja hyvät muistot.

Kun juhannuksena nostimme lipun mökillä salkoon, muistelin, kuinka nostin lipun myös jokaisena Suomen pelipäivänä taloyhtiömme pihalla. Vaikka matka tyssäsi alkulohkoon, on kauniimpaa vaikea edes kuvitella. Lippua katsellessani mieleeni palasivat hurmaavat kuvat Huuhkajista arvokisoissa. Toivottavasti samaan albumiin saadaan pian lisää täytettä.

The post Huuhkajat EM-kisoissa: lyhyt, mutta kaunis matka appeared first on Byyri.

Ensimmäisen pudotuspelikierroksen parit ovat:

Tanska–Wales, Italia–Itävalta, Hollanti–Tšekki, Belgia–Portugali, Kroatia–Espanja, Ranska–Sveitsi, Englanti–Saksa sekä Ruotsi–Ukraina.

Mistä asetelmista jatkopeleihin lähdetään? Ketkä menevät jatkoon?

Tervetuloa Bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: Neljännesvälierät appeared first on Byyri.

Itse peli sen sijaan näytti kuvottavan puolensa, kun Ranskan Benjamin Pavard päästettiin jatkamaan ottelua normaalisti sen jälkeen, kun hän oli saanut kovan osuman päähänsä Robin Gosensin polvesta.

Se, että Pavard palasi vielä kentälle menetettyään tajuntansa, on kisojen oksettavin temppu tähän asti. Se osoittaa, kuinka vähän laji-ihmiset aidosti pelaajien terveydestä välittävät ja kuinka ongelmalliset jalkapalloon juurtuneet asenteet ovat. Puolustajan peluuttamista ei pitäisi ohittaa olan kohautuksella, se pitäisi käsitellä lähes rikoksena ihmisoikeuksia vastaan.

Se, että Ranskan lääkintähenkilökunta reagoi tajuttomuuteen tällä tavoin vain kolme päivää Christian Eriksenin tapauksen jälkeen, asettaa koko tilanteen vielä irvokkaampaan valoon. Viimeistään Eriksenin selviämisen olisi pitänyt tehdä kaikille selväksi, että ihmishenki on jalkapalloa tärkeämpi ja pelaajien loppuelämän elämänlaatua ei tulisi asettaa tulilinjalle kullan kiilto silmissä.

Päävammoissa ei ole kysymys hetkellisestä pimenemisestä, vaan mahdollisesti koko loppuelämän kestävästä, elämää rajoittavasta tai sen päättävästä, sairaudesta. On toki ymmärrettävää, että joukkueet haluavat voittaa hinnalla millä hyvänsä, mutta aivojen terveyden suhteen kompromisseja ei tulisi tehdä.

Valitettavasti tilanteesta on vaikea olla yllättynyt, sillä näin jalkapallossa on toimittu käytännössä aina.

David Luiz ja Raúl Jiménez iskivät marraskuisessa valioliigaottelussa Arsenalin ja Wolvesin välillä päänsä yhteen sillä seurauksella, että Jiménez kiidätettiin kallonmurtuman vuoksi sairaalaan. Iskun kovuudesta – ja siitä, että verenvuotoa Luizin otsasta ei saatu tyrehtymään koko puoliajan aikana – huolimatta Arsenalin lääkintähenkilökunnalle ei tullut mielenkään pakottaa brasilialaispuolustajaa vaihtoon.

Luiz toki selvitti kaikki pakolliset testit tilanteen jälkeen, joiden avulla arvioidaan pelaajan kykyä jatkaa ottelua. Mielestäni voidaan kuitenkin kyseenalaistaa kysymysten, kuten ”mitä joukkuetta vastaan pelasti viime viikolla?” riittävyys, jos pelaaja menettää tajuntansa tai saa tyrehtymättömän avohaavan otsaansa.

Niin syvälle juurtunutta on voiton tavoittelu ja mahdollisuuksien pitäminen avoinna jalkapallossa, etteivät joukkueet halua ”kuluttaa” yhtä vaihtoa mahdollisen aivotärähdyksen kärsineen pelaajan pois ottamiseen. Siksi Englannin jalkapalloliitto otti kokeiluun aivotärähdysepäilystä aiheutuvan lisävaihdon, joka ei kuluta normaaleja vaihtoja ottelun aikana.

Jostain syystä Uefa ei kuitenkaan suostunut ottamaan aivotärähdysvaihtoa käyttöön EM-kisoissa. Uefa vakuutti, että sen lanseeraama protokolla pääiskujen hoitamiseksi olisi riittävä. Tiistaina tuota protokollaa ei kuitenkaan noudatettu, mikä herättää lisäkysymyksiä sen suhteen, kuinka tosissaan pelaajia oikeasti halutaan suojella.  

Ammattilaisjalkapalloilijat ovat toki tottuneita pelaamaan erilaisten vammojen kanssa. Harva EM-kisojen tähtipelaajistakaan on todennäköisesti täydessä kunnossa raskaan sarjakauden jälkeen.

On kuitenkin täysin eri asia riskeerata pelaajan polvi tai takareisi, jotka pahimmillaan vaarantavat uran huipputasolla, kuin riskeerata ihmisen aivotoiminta, joka voi pahimmillaan päättää koko elämän.

Olisi eri asia, jos päävammoille ei voisi tehdä mitään. Mutta on tieteellisesti todistettu fakta, että pelaamisen jatkaminen päävamman syntymisen jälkeen hidastaa ja vaikeuttaa paranemista. Erään Pediatricsissa julkaistun tutkimuksen mukaan jalkapalloilijoilla, jotka jatkavat pelaamista päävamman syntymisen jälkeen, kestää tuplasti kauemmin parantua vammasta kuin niillä, jotka otetaan saman tien vaihtoon.

Tämän tilaston luulisi kannustavan seurojakin pelaajien suojeluun ja päävammojen vaikutusten minimointiin. Todellisuudessa jalkapalloilullisten tekijöiden tulisi kuitenkin väistyä inhimillisten arvojen tieltä päävammoista puhuttaessa.

Glasgow’n yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan jalkapalloa ammatikseen pelanneet tulevat nimittäin kärsimään dementiasta kolme ja puoli kertaa muuta väestöä todennäköisemmin. Valitettavasti tämäkin on kuitenkin lievemmästä päästä janaa, jos laitetaan järjestykseen seurauksia, joita jatkuvat aivotärähdykset voivat saada aikaan.

Urheilijoiden päävammojen tutkimiseen sai aikanaan vauhtia amerikkalaisen Dave Duersonin traaginen itsemurha vuonna 2011. 50-vuotias Super Bowl -voittaja kärsi kroonisesta traumaperäisestä enkefalopatiasta (CTE), joka on lukuisista päähän kohdistuneista iskuista johtuva aivojen vajaatoimintaa aiheuttava sairaus.

Viimeisin julkisuuteen noussut lukuisien päävammojen uhri lienee australialaisen jalkapallon pelaaja Jacinda Barclay, joka riisti oman henkensä viime vuoden lokakuussa. Barclayn aivoista ei löytynyt merkkejä CTE:stä, mutta hänen aivoistaan löydettiin rappeumaa, jonka oletetaan herkistävän mielisaurauksille sekä itsetuhoisille ajatuksille.

Barclayn ja Duersonin välissä on ollut monta muuta huippu-urheilijaa, jotka ovat menettäneet mahdollisuuden normaaliin loppuelämään lukuisten päävammojen seurauksena. Esimerkit ovat toki äärimmäisiä, mutta kertovat omaa karua kieltään siitä, kuinka vakavasti päähän kohdistuneisiin iskuihin tulisi jalkapallossakin suhtautua.

Vaikka päävammoja ja niiden seurauksia on tutkittu niin sanotuissa kovemmissa kontaktilajeissa, kuten jääkiekossa ja amerikkalaisessa jalkapallossa, jo paljon, on jalkapallon osalta tutkimus ollut jostain syystä vähäisempää.

Kenties jalkapallon kevyemmiltä vaikuttavat kontaktit ja päähän kohdistuneiden iskujen harvinaisuus verrokkilajeihin nähden ovat hämänneet sekä yleisöä että jalkapallopäättäjiä, eikä asiaa ole osattu ottaa tarpeeksi vakavasti.

Ne ajat, kun jalkapallo voitiin mieltää kontaktien osalta kevyeksi urheiluksi, ovat kuitenkin kaukana takanapäin. On totta, ettei jalkapallossa haeta kontaktia toiseen pelaajaan samalla tavalla tarkoituksenmukaisesti kuin vaikka jääkiekossa, mutta nykyfutiksen pelaajat ovat huippuunsa viritettyjä urheilijoita, jotka liikkuvat uskomattomalla nopeudella – ilman minkäänlaisia suojia. Se tarkoittaa sitä, että silloin kun kolahtaa, kolahtaa kovaa.

TV:n välityksellä kontaktit eivät välttämättä näytä niin pahoilta kuin ne oikeasti ovat. Kuka olisi hidastuskuvan perusteella pitänyt Kevin De Bruynen ja Antonio Rüdigerin viatonta yhteentörmäystä Mestarien liigan finaalissa vaarallisena? Lopputuloksena belgialaisen kasvot kuitenkin murtuivat kahdesta kohtaa.

Emme voi antaa enää sen, ettei jalkapallossa jaeta tarkoituksellisia kroppaan kohdistuneita pommeja, hämätä. Koko lajiyhteisön on alettava ottaa päävammat vakavasti. Sen avulla luomme terveempiä pelaajia, parempaa jalkapalloa ja, ennen kaikkea, terveempiä ja onnellisempia ihmisiä.

Amerikkalaisessa jalkapallossa ja rugbyssa katsomoon sijoitetut ”aivotärähdysvalvojat”, joiden tehtävä on arvioida iskujen vaikutus eri perspektiivistä, ovat jo standardi. Jalkapallolla on kestänyt kauan matkia näinkin yksinkertaista toimintatapaa, mutta vuoden 2022 MM-kisoissa kyseiset valvojat nähdään onneksi futiksessakin.

Vieläkin pidemmälle voitaisiin kuitenkin mennä. Rugbyssa jokainen epäilty aivotärähdys aiheuttaa välittömän vamman laadun arvioinnin, joka suoritetaan kentän laidalla ja joka kestää 10 minuuttia. Tuloksia verrataan saman pelaajan ennen kauden alkua saamiin testituloksiin. Tämä antaa huomattavasti varmemman kuvan pelaajan tilasta kuin nopea lasittuneiden silmien tarkistus ja kysymyspatteristo.

Ymmärrän toki, että tämä muuttaisi lajin luonnetta esimerkiksi vaihtopelaajien suhteen merkittävästi, eikä siksi herätä pelkkiä hurraa-huutoja. Yhteiskunnan arvot kuitenkin muuttuvat ja urheilulajit adaptoituvat. Kymmenen minuutin väliaikainen vaihto, joka tarvittaessa muuttuu pysyväksi, tuskin herättäisi suurta kritiikkiä, jos sen avulla luotaisiin parempia jalkapallouran jälkeisiä ihmiselämiä.

Eriksenin tapaus osoitti meille, mihin nopealla ja oikeaoppisella reagoinnilla voidaan yltää. Sen lisäksi se osoitti, kuinka solidaarinen ja empatiakykyinen jalkapallokansa osaa tarpeen tullen olla. Tilanne yhdisti kahden vastakkain asetetun joukkueen pelaajat ja fanit yhdeksi jalkapalloperheeksi, jota ei kiinnostanut voitto tai tappio paljon vakavamman asian rinnalla.

Olisiko meidän jo aika ottaa opiksi, ja yhdistää voimavaramme myös muiden ihmiselämää uhkaavien vammojen estämiseksi?

Lähteet: The Guardian, Goal, Duodecim

Hyvää viikonloppua

Olkoon siinä riittävästi avautumista yhdelle viikolle. Pavardin tilanteen käsittely osoitti jalkapallon nurjan puolen, mutta Huuhkajien uskomaton taival ja fanien toiminta Kööpenhaminassa on näyttänyt meille lajin kauneuden. Maanantai-ilta saattaa vielä nostaa tuon kauneuden uusii sfääreihin, kun Huuhkajat pelaavat pudotuspelipaikasta.

Jo nyt piskuinen, monien mielestä vailla mahdollisuuksia turnaukseen lähtenyt Suomi on sulattanut jalkapallokansa sydämet ja on yksi, suonette kliseisen termin käytön, EM-kisojen moraalisista voittajista. Tämä ei kuitenkaan Markku Kanervan ryhmälle riitä, kun jatkopaikka häämöttää käden ulottuvilla. Jalkapallon EM-kisat, pudotuspeli, juhannuslauantai – tämä on tähtiin kirjoitettu.

Huuhkajien jatkopaikkaa odotellessa voit ottaa yhteyttä sähköpostitse juuso@teravinkyna.com tai Twitterissä @TeravinKyna ajatuksia, huolita tai murheita jakaaksesi. Sallisen sivukatsomon viikkokirjeen voit tilata tästä. Se kannattaa. Ei siitä sen enempää.   

Niille, jotka matkustivat Pietariin. Tai jättivät matkustamatta. Pysykää terveinä – ja kannustakaa Huuhkajat pisteille.

Hyvää viikonloppua.

The post Sallisen sivukatsomo: ”Vaihtakaa se Pavard jo pois!” appeared first on Byyri.

Huom. jakso nauhoitettiin jo viime viikolla, mutta julkaistaan teknisten haasteiden takia vasta nyt. Pahoittelemme viivästystä.

Joka tapauksessa, tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: Huuhkajat pelaaja pelaajalta 4/4 appeared first on Byyri.

E-lohko korkattiin jo eilen, kun Slovakia yllätti vajaalla lopun pelanneen Puolan ja Ruotsin bussi tylsytti lähes tuhat kertaa syöttäneen Espanjan. Kuolemanlohkoksi tituleerattu F-lohko alkaa tänään tiistaina. Avauspelissä toisistaan mittaa ottavat heittopussiksi uumoiltu Unkari ja hallitseva Euroopan mestari Portugali. Illalla sapelejaan kalistevat Ranska ja Saksa.

Ennakkojen päätösjakso ilmestyy tuota pikaa. Se on omistettu dramaattisessa avauspelissään upeaan 1–0-voittoon yltäneille Huuhkajille.

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: E- ja F-lohkojen ennakot 3/4 appeared first on Byyri.

Arvokisoihin palaava Hollanti tähdittää C-lohkoa. De Oranjea haastaa Ukraina, Itävalta ja ensimmäistä kertaa arvoturnauksessa nähtävä Pohjois-Makedonia. D-lohkossa kohtaavat MM-kisojen finaaliin yltänyt Kroatia, kisojen ennakkosuosikkeihin lukeutuva Englanti, ensimmäistä kertaa 2000-luvulla kisoihin selviytynyt Skotlanti sekä Tšekki.

Seuraavat kaksi jaksoa julkaistaan lähiaikoina. Niistä ensimmäisessä puidaan lohkoja E ja F. Päätösjakso on pyhitetty Huuhkajille.

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: C- ja D-lohkojen ennakot 2/4 appeared first on Byyri.

Ensimmäisessä ennakkojaksossa käydään läpi lohkot A ja B. A-lohkossa pelaavat Italia, Sveitsi, Wales ja Turkki. Huuhkajat saavat B-lohkossa seurakseen Tanskan, Belgian ja Venäjän.

Seuraavat kolme jaksoa julkaistaan tulevina päivinä.¨

Tervetuloa bandwagoniin!

The post Valjuraati goes EM ft. Nicolas: A- ja B-lohkojen ennakot 1/4 appeared first on Byyri.

Huonoista vaihtoehdoista vähiten huono

Vaikka kisojen siirtäminen olikin Huuhkajien historiallista debyyttiä odottaneille faneille raskas isku, oli se UEFAlta ainoa oikea päätös. Muut vaihtoehdot – kisojen peruminen tai pelaaminen alkuperäisen aikataulun mukaan – olisivat yksinkertaisesti olleet niin katastrofaalisia vaihtoehtoja, että nyt huonoista vaihtoehdoista valittiin selvästi vähiten huonoin.

Ensinnäkin, vaikka kisat olisi päätetty pelata alkuperäisen suunnitelman mukaan, mitään varmuutta siitä ei olisi ollut, että pallo olisi todella voitu viedä aloitusympyrään 11. kesäkuuta. Vaikka opimme viruksesta koko ajan uutta, emme vielä tiedä, mitkä tulevat olemaan sen kokonaisvaikutukset tai kuinka kauan se tulee parissamme jylläämään. Valitettava fakta on, että viimeisimpien arvioiden mukaan pandemian huippu on vasta tulossa. Tämä johtaa siihen, että kisat olisi pitänyt kuitenkin perua, mutta huomattavasti lähempänä aloitusajankohtaa, jolla olisi taas ollut vielä vakavampia seurauksia.

Alkuperäisessä aikataulussa pysyminen olisi aiheuttanut myös sen, että seurajalkapallokausi 2019/2020 olisi jouduttu päättämään käytännössä tähän. Siirtämällä EM-kisat UEFA piti elossa mahdollisuuden siitä, että kansalliset sarjat saadaan pelattua loppuun arvokisoille varattujen kuukausien aikana, jos ja toivottavasti kun tilanne pandemian kanssa on siihen mennessä helpottanut.

Niin ikään siirron taloudelliset seuraukset ovat äärimmäisen merkittävät. Kyse ei ole vain siitä, että sarjat saadaan pelattua loppuun ja mestarit, nousijat ja putoajat ratkottua. Otteluiden peruuttaminen olisi tietänyt monelle seuralle todellista taloudellista ahdinkoa.

Ajatellaanpa vaikka keskisuurta eurooppalaista seuraa, jonka katsomokapasiteetti on 40 000 ja pääsylipun keskihinta 50 €. Mikäli seuralla on pelaamatta tältä kaudelta viisi kotiottelua, olisi täysillä katsomoilla noiden pelaamatta jättäminen merkinnyt 10 000 000 € menettämistä. Tällä voisi olla taas merkittäviä kerrannaisvaikutuksia tulevien kausien joukkueiden rakennukseen. Ja tässä yhtälössä mukaan ei ole laskettu edes muita ottelupäivien tuottoja.

Myös TV-yhtiöillä, jotka maksavat ison siivun seurojen tuloista, olisi varmasti oma kärkäs mielipiteensä siitä, jos kauden kaikki loput pelit jätettäisiin pelaamatta.

Kyse ei kuitenkaan ole vain rikkaista suurseuroista. Monelle alemmilla sarjatasoilla pelaavalle seuralle kotiottelut ja pääsylipputulot ovat elinehto – pahimmillaan näiden otteluiden menettäminen olisi voinut tarkoittaa halki Euroopan pyyhkäisevää konkurssiaaltoa pienempien seurojen parissa.

Jalkapallo on tässä mielessä kuin mikä tahansa ala. Kun yritykset eivät voi enää poikkeustilanteen vuoksi tarjota palveluitaan, niillä ei enää ole tuloja, ja niiden koko olemassaolo vaarantuu. On siis kaikkien etu, että yhteiskunnan pyörät pidetään pyörimässä ja ottelut pystytään pelaamaan.

Kisojen peruuntuessa taloudellinen takaisku puolestaan olisi kohdannut UEFAa ja sitä kautta kisoihin selvinneiden maiden jalkapalloliittoja. Joidenkin arvioiden mukaan UEFA olisi menettänyt kisat peruttaessa noin miljardi euroa, mikä taas olisi ollut pois eurooppalaisen jalkapallon kehityksestä. Esimerkiksi Suomen jalkapalloliitto olisi tämän myötä menettänyt kisapaikasta ansaitsemansa kymmenen miljoonaa euroa, joiden merkitys näin pienelle maalle on valtaisa. 

Ja tässä tekstissä ei ole edes käsitelty humaanisia syitä – esimerkiksi sitä, millainen emotionaalinen katastrofi Suomen kaltaiselle arvokisojen ensikertalaiselle kisojen peruuntuminen olisi ollut. Kautta Euroopan jalkapallofaneilla olisi varmasti ollut oma sanansa sanottavana, mikäli kisat olisi peruttu kokonaan. Suomen kaltaiselle ensikertalaiselle kyse olisi ollut kaikkien aikojen katastrofista, jonka vastaanottoa en uskalla edes kuvitella.

Suurmaille kyse olisi puolestaan ollut mahdollisen Euroopan mestaruuden menettämisestä. Esimerkiksi hallitseva maailmanmestari Ranska janoaa varmasti tuplamestaruutta, kun taas uutta nousua jalkapallokartalla tekevä Englanti on pitkästä aikaa realistinen mestariehdokas. Myöskään näissä maissa ei turnauksen peruuntumista olisi katsottu hyvällä, mikä olisi entisestään sotkenut UEFAn jo melko kuraista kilpeä.

Lisäksi on syytä muistaa, että UEFA itse ajoi itsensä tekemättömään paikkaan. Kansojen liigan lanseerauksen myötä kaikki lopputurnaukseen osallistuvat maat eivät ole vielä selvillä. Loput paikat oli tarkoitus ratkoa kuluvan kevään aikana, mikä ei luonnollisestikaan alkuperäisen suunnitelman mukaan tällä hetkellä onnistu. Jopa otteluiden pelaaminen tyhjille katsomoille olisi todella edesvastuuton päätös, niin monta ihmistä jo pelkästään kahden maajoukkueen kokoaminen sekä stadionin saaminen ottelukelpoiseksi kerää yhteen paikkaan.

Lopuksi on kuitenkin huomioitava se kenties kaikkein painavin syy. Ihmiskunnan ollessa pandemian kourissa jalkapallolla ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä. Se, pelataanko Euroopan mestaruudesta tänä vai ensi vuonna jää hyvin vähälle merkitykselle sen rinnalla, että esimerkiksi Italiassa terveydenhuollon resurssit eivät enää riitä hoitamaan kaikkia sairastuneita.

Kuten Lukas Hradecký asiaa kommentoi, ”jalkapallo on toissijaista sen rinnalla, että saadaan ihmiset terveeksi ja maailma tasapainoon.”

The post Näkökulma: Jalkapallon EM-kisojen siirto oli ainoa oikea päätös appeared first on Byyri.

Kysymykset

1. Nimeä EM-kisahistorian kaksi parasta maalintekijää.
2. Vuoden 1988 Saksan EM-kisoissa on ollut kisahistorian korkein katsojakeskiarvo. Kuinka monta katsojaa kävi otteluissa keskimäärin?
3. Missä ja milloin pelattiin ensimmäiset EM-kisat?
4. Monta maalia Teemu Pukki teki marraskuussa päättyneissä EM-karsinnoissa?
5. Monta maaliin johtanutta syöttöä Pukki antoi samaisissa karsinnoissa?
6. Pukki oli Huuhkajien paras maalintekijä EM-karsinnoissa, mutta kuka oli toiseksi paras?
7. Italia voitti vuoden 1968 EM-kisat. Mitä erikoista Italian ja Neuvostoliiton välisessä välierässä tapahtui?
8. EM-kisojen otteluissa riittää Suomelle panosta myös rahallisesti. Paljonko lohkovaiheen tasapelistä tienaa? Entä voitosta?
9. Mikä maa on kerännyt kaikkein vähiten pisteitä EM-kisahistorian aikana?
10. Tšekkoslovakia ja Saksa kohtasivat EM-kisojen finaalissa 1976. Mitä ”syntyi” maiden välisessä rangaistuspotkukilpailussa?
11. Mikä maa voitti edelliset EM-kisat?
12. VAR eli video assistant referee on ensimmäisen kerran käytössä miesten EM-kisoissa tulevana kesänä. Minä vuonna VAR oli käytössä ensimmäisen kerran kilpailullisessa ottelussa?
13. Onko miesten arvokisoissa ollut suomalaistuomareita?
14. Mikä on Suomen naisten maajoukkueen paras sijoitus EM-kisoissa?
15. Kuka on EM-kisahistorian vanhin kentällä ollut pelaaja?

Vastaukset

The post Viisitoista kiperää kysymystä EM-kisoista ja EM-karsinnoista – testaa tietosi Byyrin futisvisassa appeared first on Byyri.

”Black Fridayn” eli mustan perjantain, tuon kulutushysterian kulmakiven par excellence, etymologiselle alkuperälle on tarjottu useampaa selitystä. Niistä yhden mukaan nimi juontaa juurensa käytäntöön, jossa myyntitappiot merkittiin kirjanpitoon punaisella ja -voitot mustalla värillä. Mainittu perjantai oli yleensä se päivä, jona vuoden tulos kääntyi plussan puolelle ja ainakin tuotteensa kaupaksi saaneiden mielestä aurinko tuntui kalseasta vuodenajasta huolimatta vähän lämpimämmältä.

Yleisemmin ”mustiin päiviin” ei kuitenkaan ole järin positiivisia tunteita assosioitu. Ainakin Wall Streetin pörssiromahdus 90 vuoden takaa ponnahtanee termistä monen historiaa edes alustavasti tuntevan mieleen, vaikka tuskin kukaan tätä lukevista on joutunut sen suorista seurauksista itse kärsimään.

Siinä suhteessa me Suomen jalkapallomaajoukkueen edesottamuksia edes hieman pidempään seuranneet olemme onneksi ”onnekkaassa” asemassa, että Huuhkajien historiasta noita mustia päiviä ei tarvitse etsimällä etsiä; musertavan pettymyksen ja kasvoja vihmovan sateen tarjoamasta puhdistavasta katarsiksesta on päässyt kyllä nauttimaan uudelleen ja uudelleen jokainen halukas.

Etenkin eräs Olympiastadionin lokakuinen lauantai-ilta lienee palanut erityisen pysyvästi kokeneempaa kaartia edustavien Huuhkaja-fanien verkkokalvoille. Me hieman nuoremmat emme kenties ole aivan samalla tavalla vielä sisäistäneet sitä eksistentiaalista tuskaa, joka tämän joukkueen intohimoiseen kannattamiseen on erottamattomasti kietoutunut, mutta parhaamme olemme mekin vuosien varrella yrittäneet.

Kunnes yhtäkkiä olemme tässä pisteessä. Yhden rutiinisuorituksen päässä siitä, että punakynä voidaan ensimmäistä kertaa viskata edes hetkeksi huoneen nurkkaan ja mustat päivät, mustat vuodet ja mustat vuosikymmenet paketoida jonnekin syvälle alitajunnan syövereihin. On toki myönnettävä, että Huuhkajien suoritukset eivät ole historiallisesti olleet järin rutiininomaisia, mutta nyt jos koskaan tähdet ovat linjassa. Edes vannoutuneimmat pessimistit eivät enää Armenia-voiton ja Bosnian Kreikka-tappion jälkeen ole paasanneet eskatologista sanomaansa järin äänekkäästi.

Onkin vaikea pukea sanoiksi sitä, miten absurdilta tilanne iankaikkisen korpivaelluksen jälkeen tuntuu – tätä Via Dolorosaa vuosikymmen toisensa jälkeen seuraamaan joutuneiden vanhempien kannattajien pään sisällä myllertävää tunnemyrskyä en voi edes kuvitella.

Brittiläinen kulttikirjailija ja intohimoinen Arsenal-fani Nick Hornby julkaisi läpimurtoteoksensa, omaelämäkerrallisen ”Hornankattilan” (alkuperäiskielellä ”Fever Pitch”) kolmisenkymmentä vuotta sitten. Hornbyn ”siviilielämän” tärkeimmät hetket sulautuvat yhteen jalkapallokannatuksellisten merkkipaalujen kanssa niin perustavanlaatuisesti, että Tykkimiesten esitykset kuvataan esimerkiksi katalyyttinä niin masennusjaksoihin vajoamisen kuin niiden selättämisenkin taustalla.

Näin tiivis side oman identiteetin, tunne-elämän ja kannattamisen kohteen välillä saattaa tuntua epäterveeltä, ja sitä se kenties onkin, mutta samaan aikaan se on monelle todellisuutta. Ei kenties yhtä radikaalia todellisuutta kuin Hornbyn tapauksessa, mutta todellisuutta yhtä kaikki.

Vaikka arvokisapaikka ei lopulta poikisi jalkapalloyhteiskunnan räjähdysmäistä kasvua tai kotimaisen jalkapallon nousukiitoa, ei se poista sitä, miten myyttiseen asemaan kyseinen hypoteettinen saavutus on suomifutiksessa noussut ja miten paljon se monelle merkitsisi. Kuten legendaarinen Arrigo Sacchi asian ilmaisi: ”jalkapallo on elämän vähemmän tärkeistä asioista tärkein”.    

Liechtenstein-ottelua edeltänyt hurmoksellinen adventti on tuskin yllättänyt kovin montaa, sillä maajoukkueet ovat pitkään näytelleet pääasiallisen rakastajan osaa poikkeuksellisen suurelle prosentille härmäläisistä urheiluintoilijoista.

Kaikki meistä eivät tietenkään priorisoi Huuhkajia yli seurajoukkueen, mutta monelle maajoukkueen ottelut ovat vuoden jalkapalloilullisia kohokohtia ja siksi tappiotkin poikkeuksellisen kirveleviä, voittojen huumaavuudesta puhumattakaan. Seurajoukkueiden pelimäärien rinnalla jalkapallomaajoukkueiden ottelukalenterit ovat niin tyhjiä, että siksikin keskimääräisen maaottelun emotionaalinen vaikutus on ymmärrettävästi voimakkaampi.

Oli toki hienoa nähdä, miten paljon esimerkiksi Kuopiossa osattiin KuPS:n pitkän tauon jälkeen ottamasta mestaruudesta nauttia. Kansallisella tasolla kollektiivisesti jaetut positiiviset kokemukset ovat vain nykyään niin harvassa, että perjantaihin liittyvässä värinässä on etenkin jalkapalloihmisen silmin, itsestään selvästi, jotain poikkeuksellista.

Syksyn sienisadon tavoin putkahtelevat ilmoitukset skriineistä ja katselubileistä tuntuvat epätodellisilta. Huuhkaja-kappaleita tuntuu olevan ainakin parin soittolistan täytteeksi. Parin vuoden takaisessa aallonpohjassa purjehtiessa kukaan tuskin osasi odottaa, että tämä tilanne olisi edessä näin nopeasti – pikemminkin laskeskeltiin, kuinka monet karsinnat ehditään vielä näkemään, ennen kuin keskimääräinen eliniänodote iskee vasten laskeskelijan kasvoja.

”Missä katsotaan, miten juhlitaan, miten pitkään juhlitaan?”. Tuntuu, että jokainen tuntemani Huuhkaja-fani on esittänyt vähintään nämä kysymykset. Ja vähintään niiden esittämiseen olemme oikeuden tällä odotuksella ansainneet.

Omissa kirjoissani olemme voittaneet jo. Mikäli mahdoton tapahtuisi ja EM-kisat jäisivät näistä lähtökohdista haaveeksi, olisimme vähintäänkin käsikirjoittaneet kaikkien aikojen tragikomedian.

The post Valkoinen perjantai on täällä! appeared first on Byyri.

Muut turnauksessa pelaavat maat ovat Englanti, Irlanti, Itävalta, Pohjois-Irlanti ja Tanska. Turnauksen viisi parasta maata pääsevät mukaan vuonna2021 Australiassa pelattaviin lajin MM-kisoihin.

Suomea turnauksessa edustavat (kuvassa vasemmalta oikealle):

Otteluohjelma

The post Sähköpyörätuolijalkapallon EM-kisat pelataan Nastolassa 21.–26. toukokuuta – Suomi ensimmäistä kertaa mukana! appeared first on Byyri.

Tulppaanimaan kansa sai katsella vierestä jalkapallon arvokilpailut myös viime vuonna, kun se ei selviytynyt 24 maan EM-lopputurnaukseen. Oranjen jatkuva alisuorittaminen karsinnoissa on hämmästyttänyt ja kummastuttanut jalkapalloväkeä ympäri maailmaa. Kyseessä on iso jalkapallomaa, joka on tuottanut toinen toistaan upeampia pelaajia jo vuosikymmenten ajan ja joka tunnetaan legendaarisen totaalvoetbalin eli totaalisen jalkapallon kehittäjänä. Hollanti on kolmanneksi eniten välieräpaikkoja lopputurnauksissa saavuttanut Euroopan maa vuoden 1982 jälkeen. FIFA-rankingissa Hollanti on tullut vuoden 2011 toiselta sijalta parikymmentä pykälää alaspäin.

Mitä on tapahtunut? Itse asiassa, alisuorittaako Hollanti ensinkään vai onko taso yksinkertaisesti tippunut rajusti lyhyessä ajassa?

Jälkimmäiseen kysymykseen vastaaminen on helpompaa, kun tarkastelee ensin tilastoja. Otan vertailuun vuodet 2010 ja 2017.

Taaksepäin on menty

Seurajoukkueet eivät pärjänneet seitsemän vuotta takaperin Euroopassa juurikaan. Toukokuussa 2017 Ajax puolestaan pelasi Eurooppa-liigan loppuottelussa Tukholmassa. Tällä mittarilla ollaan siis jopa menty eteenpäin.

Totuus alkaa kuitenkin valjeta, kun katsoo kahta Hollannin avauskokoonpanoa.

Johannesburgin MM-finaalissa 11. heinäkuuta 2010 yhtä vaille kaikki Hollannin pelaajat olivat päättyneellä kaudella pelanneet seurajoukkueessaan europelejä, isoissa rooleissa vieläpä. Ainoa avauksen pelaaja, joka ei ollut ollut mukana euro-otteluissa, oli keskikenttäpelaaja Nigel de Jong. Hänkin pelasi tuolloin kovaa nousua tehneessä Manchester Cityssä.

Hollannin viimeisin kamppailu oli 10. lokakuuta 2017, kun se kaatoi Ruotsin maalein 2-0.

Tuon joukkueen avauksessa oli kolme pelaajaa, jotka eivät pelaa seurajoukkueessa, jossa pelattaisiin europelejä. Suurimmat erot ovat kuitenkin seuroissa ja rooleissa. Seitsemän vuotta sitten kärjessä viilettivät Arsenalin ja Liverpoolin pelaaja, nyt Beşiktaşin ja Fenerbahçen. MM-finaalissa maalissa torjui Ajaxissa koko kauden pelannut Maarten Stekelenburg, Ruotsi-ottelussa jämäminuuteille Barcelonassa jäänyt Jasper Cillessen.

Europelit ja varsinkin Mestareiden liiga ovat hyvä mittari sille, missä maan jalkapalloilijat menevät. Vuonna 2013 Arjen Robben ratkaisi Lontoon finaalin Borussia Dortmundia vastaan viime hetken maalillaan. Tuon jälkeen hollantilaista pelaajaa ei ole Mestareiden liigan loppuottelussa nähty. Se on ennenkuulumattoman pitkä aika. Pelkästään Johannesburgin MM-finaalissa kentällä olleessa joukkueessa oli mukana kolme edellisen kevään finaalissa ollutta hollantilaista.

Yksi syy huonoihin suorituksiin on myös helppo havaita, kun katsoo nykyjoukkueen rosteria. Nuorennusleikkaus ei ole onnistunut yhtä hyvin kuin monilla muilla mailla. Moni suuri pelaaja on lopettanut maajoukkueuransa, mutta taustalta ei ole noussut uusia kantavia pelaajia.

Maan yksi suurimmista, ellei jopa suurin ongelma on ongelman kieltäminen. Ranskan EM-kisoista ulos jääminen pistettiin Hollannissa tylysti uusien nuorten pelaajien piikkiin. Hyppy junnumaajoukkueista suoraan kansallisiksi sylkykupeiksi oli varmasti vaikeaa ja purkaantuikin tappeluina harjoituksissa. Maajoukkueeseen ei taatusti ole ollut hetkeen kiva mennä, ja kireä ilmapiiri on näkynyt tuloksissa.

Tulevista MM-kisoista ulos jääminen on puolestaan laitettu valmennuksen piikkiin. Keskiviikkona (8.11.2017) nykyinen päävalmentaja Dick Advocaat ilmoittikin jättävänsä pestinsä tulevien harjoitusotteluiden jälkeen. Valmentaja siis vain vaihtoon? Olisipa se niin yksinkertaista.

Pitäisikö katsoa peiliin?

”Meidän tasomme on saavutettu. Muut maat ovat ottaneet meistä oppia ja saaneet meidät kiinni meidän opeillamme sekä pelaamalla kuten me”.

Nämä ajatukset nousevat usein esiin, jos hollantilaisen jalkapalloihmisen pakottaa hetkeksi purkamaan kahden edellisen karsinnan epäonnistumisen syitä. Se ei ole käsienpesua, vaan kertoo enemmänkin kansallisesta mielenlaadusta. Hollantilaisen on hyvin vaikea myöntää, että esimerkiksi naapurimaa Belgiassa asiat olisi tehty jotenkin perustavanlaatuisesti heitä paremmin.

Vasta viime kesänä oli havaittavissa ensimmäistä reagointia tuulimyllyjen kupeesta siihen, että heikkoihin suorituksiin halutaan saada muutosta. Kun tulevat MM-kisat alkoivat vaikuttaa vaikealta saavuttaa, asetti Hollannin liitto KNVB erillisen työryhmän tutkimaan, ”olisiko maan jalkapallossa kehitettävää”.

Hengitystä työryhmän tuloksista ei kannata pidättää, sillä ainakaan eri brittilehtien mukaan työryhmä ei ole vielä edes aloittanut työtään.

Sillä välin, kun tuloksia saadaan ja niihin ehditään reagoida, saadaan Hollannissa olla tyytyväisiä samaan asiaan kuin täällä Suomessa. EM-kilpailuihin pääsee nykyään 24 maata.

The post Hollannin maajoukkue vuonna nolla appeared first on Byyri.