Kysymykset

1. Nimeä EM-kisahistorian kaksi parasta maalintekijää.
2. Vuoden 1988 Saksan EM-kisoissa on ollut kisahistorian korkein katsojakeskiarvo. Kuinka monta katsojaa kävi otteluissa keskimäärin?
3. Missä ja milloin pelattiin ensimmäiset EM-kisat?
4. Monta maalia Teemu Pukki teki marraskuussa päättyneissä EM-karsinnoissa?
5. Monta maaliin johtanutta syöttöä Pukki antoi samaisissa karsinnoissa?
6. Pukki oli Huuhkajien paras maalintekijä EM-karsinnoissa, mutta kuka oli toiseksi paras?
7. Italia voitti vuoden 1968 EM-kisat. Mitä erikoista Italian ja Neuvostoliiton välisessä välierässä tapahtui?
8. EM-kisojen otteluissa riittää Suomelle panosta myös rahallisesti. Paljonko lohkovaiheen tasapelistä tienaa? Entä voitosta?
9. Mikä maa on kerännyt kaikkein vähiten pisteitä EM-kisahistorian aikana?
10. Tšekkoslovakia ja Saksa kohtasivat EM-kisojen finaalissa 1976. Mitä ”syntyi” maiden välisessä rangaistuspotkukilpailussa?
11. Mikä maa voitti edelliset EM-kisat?
12. VAR eli video assistant referee on ensimmäisen kerran käytössä miesten EM-kisoissa tulevana kesänä. Minä vuonna VAR oli käytössä ensimmäisen kerran kilpailullisessa ottelussa?
13. Onko miesten arvokisoissa ollut suomalaistuomareita?
14. Mikä on Suomen naisten maajoukkueen paras sijoitus EM-kisoissa?
15. Kuka on EM-kisahistorian vanhin kentällä ollut pelaaja?

Vastaukset

The post Viisitoista kiperää kysymystä EM-kisoista ja EM-karsinnoista – testaa tietosi Byyrin futisvisassa appeared first on Byyri.

”Black Fridayn” eli mustan perjantain, tuon kulutushysterian kulmakiven par excellence, etymologiselle alkuperälle on tarjottu useampaa selitystä. Niistä yhden mukaan nimi juontaa juurensa käytäntöön, jossa myyntitappiot merkittiin kirjanpitoon punaisella ja -voitot mustalla värillä. Mainittu perjantai oli yleensä se päivä, jona vuoden tulos kääntyi plussan puolelle ja ainakin tuotteensa kaupaksi saaneiden mielestä aurinko tuntui kalseasta vuodenajasta huolimatta vähän lämpimämmältä.

Yleisemmin ”mustiin päiviin” ei kuitenkaan ole järin positiivisia tunteita assosioitu. Ainakin Wall Streetin pörssiromahdus 90 vuoden takaa ponnahtanee termistä monen historiaa edes alustavasti tuntevan mieleen, vaikka tuskin kukaan tätä lukevista on joutunut sen suorista seurauksista itse kärsimään.

Siinä suhteessa me Suomen jalkapallomaajoukkueen edesottamuksia edes hieman pidempään seuranneet olemme onneksi ”onnekkaassa” asemassa, että Huuhkajien historiasta noita mustia päiviä ei tarvitse etsimällä etsiä; musertavan pettymyksen ja kasvoja vihmovan sateen tarjoamasta puhdistavasta katarsiksesta on päässyt kyllä nauttimaan uudelleen ja uudelleen jokainen halukas.

Etenkin eräs Olympiastadionin lokakuinen lauantai-ilta lienee palanut erityisen pysyvästi kokeneempaa kaartia edustavien Huuhkaja-fanien verkkokalvoille. Me hieman nuoremmat emme kenties ole aivan samalla tavalla vielä sisäistäneet sitä eksistentiaalista tuskaa, joka tämän joukkueen intohimoiseen kannattamiseen on erottamattomasti kietoutunut, mutta parhaamme olemme mekin vuosien varrella yrittäneet.

Kunnes yhtäkkiä olemme tässä pisteessä. Yhden rutiinisuorituksen päässä siitä, että punakynä voidaan ensimmäistä kertaa viskata edes hetkeksi huoneen nurkkaan ja mustat päivät, mustat vuodet ja mustat vuosikymmenet paketoida jonnekin syvälle alitajunnan syövereihin. On toki myönnettävä, että Huuhkajien suoritukset eivät ole historiallisesti olleet järin rutiininomaisia, mutta nyt jos koskaan tähdet ovat linjassa. Edes vannoutuneimmat pessimistit eivät enää Armenia-voiton ja Bosnian Kreikka-tappion jälkeen ole paasanneet eskatologista sanomaansa järin äänekkäästi.

Onkin vaikea pukea sanoiksi sitä, miten absurdilta tilanne iankaikkisen korpivaelluksen jälkeen tuntuu – tätä Via Dolorosaa vuosikymmen toisensa jälkeen seuraamaan joutuneiden vanhempien kannattajien pään sisällä myllertävää tunnemyrskyä en voi edes kuvitella.

Brittiläinen kulttikirjailija ja intohimoinen Arsenal-fani Nick Hornby julkaisi läpimurtoteoksensa, omaelämäkerrallisen ”Hornankattilan” (alkuperäiskielellä ”Fever Pitch”) kolmisenkymmentä vuotta sitten. Hornbyn ”siviilielämän” tärkeimmät hetket sulautuvat yhteen jalkapallokannatuksellisten merkkipaalujen kanssa niin perustavanlaatuisesti, että Tykkimiesten esitykset kuvataan esimerkiksi katalyyttinä niin masennusjaksoihin vajoamisen kuin niiden selättämisenkin taustalla.

Näin tiivis side oman identiteetin, tunne-elämän ja kannattamisen kohteen välillä saattaa tuntua epäterveeltä, ja sitä se kenties onkin, mutta samaan aikaan se on monelle todellisuutta. Ei kenties yhtä radikaalia todellisuutta kuin Hornbyn tapauksessa, mutta todellisuutta yhtä kaikki.

Vaikka arvokisapaikka ei lopulta poikisi jalkapalloyhteiskunnan räjähdysmäistä kasvua tai kotimaisen jalkapallon nousukiitoa, ei se poista sitä, miten myyttiseen asemaan kyseinen hypoteettinen saavutus on suomifutiksessa noussut ja miten paljon se monelle merkitsisi. Kuten legendaarinen Arrigo Sacchi asian ilmaisi: ”jalkapallo on elämän vähemmän tärkeistä asioista tärkein”.    

Liechtenstein-ottelua edeltänyt hurmoksellinen adventti on tuskin yllättänyt kovin montaa, sillä maajoukkueet ovat pitkään näytelleet pääasiallisen rakastajan osaa poikkeuksellisen suurelle prosentille härmäläisistä urheiluintoilijoista.

Kaikki meistä eivät tietenkään priorisoi Huuhkajia yli seurajoukkueen, mutta monelle maajoukkueen ottelut ovat vuoden jalkapalloilullisia kohokohtia ja siksi tappiotkin poikkeuksellisen kirveleviä, voittojen huumaavuudesta puhumattakaan. Seurajoukkueiden pelimäärien rinnalla jalkapallomaajoukkueiden ottelukalenterit ovat niin tyhjiä, että siksikin keskimääräisen maaottelun emotionaalinen vaikutus on ymmärrettävästi voimakkaampi.

Oli toki hienoa nähdä, miten paljon esimerkiksi Kuopiossa osattiin KuPS:n pitkän tauon jälkeen ottamasta mestaruudesta nauttia. Kansallisella tasolla kollektiivisesti jaetut positiiviset kokemukset ovat vain nykyään niin harvassa, että perjantaihin liittyvässä värinässä on etenkin jalkapalloihmisen silmin, itsestään selvästi, jotain poikkeuksellista.

Syksyn sienisadon tavoin putkahtelevat ilmoitukset skriineistä ja katselubileistä tuntuvat epätodellisilta. Huuhkaja-kappaleita tuntuu olevan ainakin parin soittolistan täytteeksi. Parin vuoden takaisessa aallonpohjassa purjehtiessa kukaan tuskin osasi odottaa, että tämä tilanne olisi edessä näin nopeasti – pikemminkin laskeskeltiin, kuinka monet karsinnat ehditään vielä näkemään, ennen kuin keskimääräinen eliniänodote iskee vasten laskeskelijan kasvoja.

”Missä katsotaan, miten juhlitaan, miten pitkään juhlitaan?”. Tuntuu, että jokainen tuntemani Huuhkaja-fani on esittänyt vähintään nämä kysymykset. Ja vähintään niiden esittämiseen olemme oikeuden tällä odotuksella ansainneet.

Omissa kirjoissani olemme voittaneet jo. Mikäli mahdoton tapahtuisi ja EM-kisat jäisivät näistä lähtökohdista haaveeksi, olisimme vähintäänkin käsikirjoittaneet kaikkien aikojen tragikomedian.

The post Valkoinen perjantai on täällä! appeared first on Byyri.

Viime lauantai oli yksi suomalaisen jalkapallon merkittävimmistä päivistä tällä vuosikymmenellä. Kansojen liigasta saadut siivet ovat osoittaneet kantavansa myös keväällä käynnistyneissä EM-karsinnoissa. Armenia-vierasvoittoa seurasi kotivoitto loppuunmyydyllä Ratinan stadionilla, kun Bosnia-Hertsegovinan pelaajat painuivat päät painuksissa pukusuojaan.

Tappio otti niin koville, että Edin Dzeko, Muhamed Besic ja kumppanit poistuivat nurmelta välittömästi päätösvihellyksen jälkeen, osoittamatta mitään kiitosta tuhansille Tampereelle saapuneille kannattajilleen. Ottelun jälkeen päävalmentaja Robert Prosinecki myönsi avoimesti Suomen paremmuuden.

Huuhkajien käskyttäjä Markku Kanerva alkoi puolestaan voiton jälkeen puhua välittömästi tiistain ottelusta Liechtensteinissa. Kanerva tiedosti vallan hyvin sen, että lauantain futiskiimaa tihkuva tulos huuhtoutuu hetkessä viemäriin, jos Alpeilta ei ole tuomisina kolmea pistettä.

Syytä ennakkoon heikomman Liechtensteinin tosissaan ottamiseen on. Kuten Kanerva sanoi, sellaisia asioita kuin helppoja pelejä ei ole, ja Huuhkajien saldo on ruhtinaskunnan jalkapallokääpiötä vastaan vähintäänkin heikko.

9. syyskuuta 2009

Suomi oli ajautunut MM-karsinnassa hankalaan mutta ei mitenkään mahdottomaan tilanteeseen. Tappio kesäkuussa Venäjälle Olympiastadionilla oli mutkistanut matkaa Etelä-Afrikkaan, mutta mahdollisuudet lohkon kakkospaikkaan ja jatkokarsintaan olivat yhä olemassa syksyn viimeisten pelien alkaessa.

Ratkaisevat ottelut alkoivat vierasottelulla Azerbaidzhanissa, josta Hannu Tihisen ja Jonatan Johanssonin maaleilla haettiin 1–2-voitto. Huuhkajat olivat tarttuneet ohueen oljenkorteensa, ja unelma alkoi elää uudelleen. Jäljellä oli enää vierasottelu Liechtensteinia ja kotiottelu Walesia vastaan. Voitot näistä peleistä ja homma olisi yhä omissa käsissä karsinnan päättävässä kamppailussa Hampurissa.

9.9.2009 Stuart Baxterin Suomi rantautui Liechtensteiniin. Ottelu pelattiin Rheinpark Stadionilla – joen varressa, jonka toisella puolella oltiin jo Sveitsissä – ja Itävalta sijaitsi kävelymatkan päässä. Satumaisen kauniissa maisemissa koettiin ilta, jota kukaan paikan päällä ollut suomalainen ei unohda koskaan. Allekirjoittaneella kesti viikkoja, että pystyin ottelun jälkeen ylipäätään katsomaan jalkapalloa.

Erityisesti seuraava aamu on jäänyt hyvin mieleen. Aurinko hemmotteli Vaduzia. Liechtenstein on käytännössä yksi vuorenrinne, jonka korkeuksissa oma majoitukseni sijaitsi. Tarjolla oli täydellisyyttä hipova mannermainen aamiainen upeissa maisemissa. Nautintoni taso oli kuitenkin tasan nolla, koska v-käyräni oli aivan tapissa edellisen illan jäljiltä. Yöllä ei ollut tullut edes uni silmään. Muistan tuossa hetkessä kyseenalaistaneeni koko jalkapallon seuraamisen mielekkyyden.

Olin tuohon aikaan Postilla töissä. Postinjakajan palkallani olin tehnyt arkisia uhrauksia koko kesän, että minulla oli ollut varaa matkustaa kyseiseen otteluun. Ja siinä minä istuin, pystymättä saamaan mitään nautintoa ympärilläni olevasta kauneudesta. Miksi? Se oli kysymys, joka toistui päässäni.

Sopupelillä tasapeliin

Mitä Vaduzissa sitten oikein tapahtui?

Kukaan ei odottanut ottelusta ylikävelyä, sillä Liechtenstein oli piinannut Suomea jo kolme kuukautta aikaisemmin Helsingin Olympiastadionilla. Liechtenstein jopa johti hetken aikaa kyseistä peliä.

Vaduzissa ensimmäinen jakso oli hyvin nihkeä. Mitä pidemmälle pelikello juoksi, sitä enemmän suomalaisten katsomonosassa alkoi pipo kiristää. Pahinta oli se, että Suomi ei tuntunut oikein pääsevän edes paikoille.

Reilun 70 minuutin pelin jälkeen saatiin lahja. Kotijoukkueen puolustaja tönäisi rangaistusalueella todella köykäisesti Jari Litmasta ja bosnialainen erotuomari Novo Panic osoitti palloa pilkulle. Heräsi toivo, kyllähän se sieltä tulee! Litmasen laittaessa pallon pisteeltä verkkoon päällimmäinen tunne oli helpotus.

Valitettavasti myös pelaajat kuvittelivat työn tehdyksi. Vain reilut 10 sekuntia Liechtensteinin aloituspotkusta pallo oli Suomen maalissa. Kun Alexei Eremenko jr. ei päässyt lopun tolppaa lähemmäksi, oli häpeä valmis. Kisapaikka valui läpi sormien sellaisessa paikassa, missä sen menettäminen ei ollut mitenkään hyväksyttävää.

Huuhkajat lähtivät ottelun jälkeen kiittämään Suomesta saapuneita kannattajia, mutta jäivät lopulta varsin etäälle. Katsomosta viskottiin Suomen pelaajia kohti kaikkea mitä käsiin osui. Monilla petti kontrolli pahasti, niin kannattajilla kuin pelaajilla.

Lisää suolaa haavoihin saatiin puolitoista vuotta myöhemmin. Keväällä 2011 Eurooppa vavisutteli ennennäkemätön sopupeliskandaali, jonka yhteydessä ottelun tuomari Novo Panic osoittautui lahjotuksi. Panic oli ottanut 52 000 dollarin lahjuksen, jonka vastineena hän oli luvannut pitää huolta siitä, että ottelun toisella jaksolla tehdään vähintään kaksi maalia. Litmasen rangaistuspotku näyttäytyi tämän jälkeen eri valossa.

Toukokuussa 2011 Panicin lahjoneet Ante Sapina ja Marijo Crvtak tuomittiin bochumilaisessa tuomioistuimessa viiden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksiin. Kaksikon harteilla oli toki muitakin ottelumanipulaatioita. Novo Panic menetti oikeutensa tuomita pelejä loppuelämäkseen.

Turun sukellus

Liechtenstein on kohdattu tämän jälkeen kerran, kesäkuussa 2017 Turun Veritas stadionilla harjoitusottelussa. Tuo kamppailu päättyi myöskin pettymykseen, sillä voimasuhteet eivät olleet lopulta kahdeksassa vuodessa muuttuneet mihinkään. Ottelun jälkeen tulostaululla seisoivat samaiset 1–1-lukemat.

Huomionarvoista tuloksessa on se, että Markku Kanerva oli jo tuolloin Suomen maajoukkueen päävalmentaja. Kanerva siis täysin tiesi mistä puhui, kun painotti Vaduzin reissun hankaluutta.

Suomella on tiistaina erinomainen mahdollisuus vankistaa asemaansa J-lohkon kakkospaikalla. Samalla on myös oiva tilaisuus haalentaa yhtä suomalaisen jalkapallon rumimmista tahroista.

Suomi ja Liechtenstein kautta aikain

7.6.2017           Suomi-Liechtenstein                 1-1                       Turku                 Ym. 5 460

Maali: Mehmet Hetemaj

9.9.2009            Liechtenstein-Suomi                 1-1                       Vaduz                Ym. 3 123

Maali: Jari Litmanen

6.6.2009            Suomi-Liechtenstein                2-1                       Helsinki             Ym. 20 319

Maalit: Mikael Forssell ja Jonatan Johansson

The post Liechtenstein-Suomi: Huuhkajat palaavat häpeän areenalle appeared first on Byyri.

Maajoukkueen kannattajat tifoilivat ottelun alussa perinteiseen tapaan.

Suomalaispelaajien ei tarvinnut laulaa Maammelaulua yksin. Takana oli loppuunmyydyn Ratinan stadionin tuki.

Tampereelle oli saapunut myös arviolta 3000 vieraskannattajaa.

Albin Granlund pelasi erinomaisesti oikeana puolustajana, pitäen Haris Duljevicin taskussaan, ja tukien peliä hyökkäyssuuntaan. Valitettavasti peli jäi kesken 38 minuutin kohdalla polvivamman takia.

Kentän päällikkö löytyi keskikentältä. Glen Kamara riisti palloja ja määritti pelin rytmin laajalla syöttövalikoimallaan.

Bosnia-Hertsegovinan topparilla Toni Sunjicilla oli vaikea ilta. Dynamo Moskovan puolustaja oli toistuvasti vaikeuksissa vikkelien suomalaisten kanssa. Tässä Sunjic kamppailupallossa Simon Skrabbin kanssa.

Ottelu pelattiin varsin arvovaltaisten silmien alla.

Kotiyleisö laittoi koko illan parastaan. Ratinassa oli 16 103 katsojaa. Lukema on toiseksi suurin mitä Helsingin ulkopuolella on koskaan ollut.

’Ottelun avausmaali syntyi pelin 56 minuutilla. Glen Kamaran syöttö tavoitti Teemu Pukin, joka yksinkertaisella harhautuksella ohitti vastaan rynnänneen Toni Sunjicin. Pukin viimeistely räjäytti Tampereen taivaan huudolla.

Simon Skrabb villitsi maalin jälkeen vielä lisää pääkatsomoa, joka oli jo muutenkin valmiiksi pähkinöinä.

Sadepilvet kuulivat Ratinan huudon ja saapuivat välittömästi maalin jälkeen katsomaan mitä Tampereen Stadionilla oikein tapahtuu.

Rankkasade kasteli täydellisesti jokaisen pääkatsomon ulkopuolella olleen.

Sade ei suomalaisia hidastanut, vaan pelin rintamasuunta oli edelleen vahvasti kohti vieraiden maalia.

Pukki-party jatkui 68 minuutin kohdalla. Suomi pääsi iskemään vastaan ja Robin Lodilla oli malttia siirtää ylivoimahyökkäyksessä pallo Teemu Pukille vielä parempaan maalipaikkaan. Kotkalaisen tyylikäs nosto muutti valotaululla lukemiksi 2-0 ja päätti samalla käytännössä pelin.

Robin Lod ensimmäisenä onnittelemassa.

Vierailla oli ottelussa vielä yksi Edin Dzekon paikka, mutta bosnialainen puski lähietäisyydeltä yli Lukas Hradeckyn vartioiman maalin. Suomella oli vielä mahdollisuutensa lisätä johtoaan, mutta 2-0 säilyi loppuun asti. Loppupuolella sisään tullut Lassi Lappalainen piristi vielä Huuhkajien peliä. Tässä hänkin purjehtii ohi Toni Sunjicista.

Suomen EM-karsinnat jatkuvat tiistaina vierasottelussa Liechtensteinissa.

Kuvat: Arno Hämäläinen

The post Suomi-Bosnia-Hertsegovina kuvina: Näin Huuhkajat nousivat lohkon kakkospaikalle appeared first on Byyri.

Tulppaanimaan kansa sai katsella vierestä jalkapallon arvokilpailut myös viime vuonna, kun se ei selviytynyt 24 maan EM-lopputurnaukseen. Oranjen jatkuva alisuorittaminen karsinnoissa on hämmästyttänyt ja kummastuttanut jalkapalloväkeä ympäri maailmaa. Kyseessä on iso jalkapallomaa, joka on tuottanut toinen toistaan upeampia pelaajia jo vuosikymmenten ajan ja joka tunnetaan legendaarisen totaalvoetbalin eli totaalisen jalkapallon kehittäjänä. Hollanti on kolmanneksi eniten välieräpaikkoja lopputurnauksissa saavuttanut Euroopan maa vuoden 1982 jälkeen. FIFA-rankingissa Hollanti on tullut vuoden 2011 toiselta sijalta parikymmentä pykälää alaspäin.

Mitä on tapahtunut? Itse asiassa, alisuorittaako Hollanti ensinkään vai onko taso yksinkertaisesti tippunut rajusti lyhyessä ajassa?

Jälkimmäiseen kysymykseen vastaaminen on helpompaa, kun tarkastelee ensin tilastoja. Otan vertailuun vuodet 2010 ja 2017.

Taaksepäin on menty

Seurajoukkueet eivät pärjänneet seitsemän vuotta takaperin Euroopassa juurikaan. Toukokuussa 2017 Ajax puolestaan pelasi Eurooppa-liigan loppuottelussa Tukholmassa. Tällä mittarilla ollaan siis jopa menty eteenpäin.

Totuus alkaa kuitenkin valjeta, kun katsoo kahta Hollannin avauskokoonpanoa.

Johannesburgin MM-finaalissa 11. heinäkuuta 2010 yhtä vaille kaikki Hollannin pelaajat olivat päättyneellä kaudella pelanneet seurajoukkueessaan europelejä, isoissa rooleissa vieläpä. Ainoa avauksen pelaaja, joka ei ollut ollut mukana euro-otteluissa, oli keskikenttäpelaaja Nigel de Jong. Hänkin pelasi tuolloin kovaa nousua tehneessä Manchester Cityssä.

Hollannin viimeisin kamppailu oli 10. lokakuuta 2017, kun se kaatoi Ruotsin maalein 2-0.

Tuon joukkueen avauksessa oli kolme pelaajaa, jotka eivät pelaa seurajoukkueessa, jossa pelattaisiin europelejä. Suurimmat erot ovat kuitenkin seuroissa ja rooleissa. Seitsemän vuotta sitten kärjessä viilettivät Arsenalin ja Liverpoolin pelaaja, nyt Beşiktaşin ja Fenerbahçen. MM-finaalissa maalissa torjui Ajaxissa koko kauden pelannut Maarten Stekelenburg, Ruotsi-ottelussa jämäminuuteille Barcelonassa jäänyt Jasper Cillessen.

Europelit ja varsinkin Mestareiden liiga ovat hyvä mittari sille, missä maan jalkapalloilijat menevät. Vuonna 2013 Arjen Robben ratkaisi Lontoon finaalin Borussia Dortmundia vastaan viime hetken maalillaan. Tuon jälkeen hollantilaista pelaajaa ei ole Mestareiden liigan loppuottelussa nähty. Se on ennenkuulumattoman pitkä aika. Pelkästään Johannesburgin MM-finaalissa kentällä olleessa joukkueessa oli mukana kolme edellisen kevään finaalissa ollutta hollantilaista.

Yksi syy huonoihin suorituksiin on myös helppo havaita, kun katsoo nykyjoukkueen rosteria. Nuorennusleikkaus ei ole onnistunut yhtä hyvin kuin monilla muilla mailla. Moni suuri pelaaja on lopettanut maajoukkueuransa, mutta taustalta ei ole noussut uusia kantavia pelaajia.

Maan yksi suurimmista, ellei jopa suurin ongelma on ongelman kieltäminen. Ranskan EM-kisoista ulos jääminen pistettiin Hollannissa tylysti uusien nuorten pelaajien piikkiin. Hyppy junnumaajoukkueista suoraan kansallisiksi sylkykupeiksi oli varmasti vaikeaa ja purkaantuikin tappeluina harjoituksissa. Maajoukkueeseen ei taatusti ole ollut hetkeen kiva mennä, ja kireä ilmapiiri on näkynyt tuloksissa.

Tulevista MM-kisoista ulos jääminen on puolestaan laitettu valmennuksen piikkiin. Keskiviikkona (8.11.2017) nykyinen päävalmentaja Dick Advocaat ilmoittikin jättävänsä pestinsä tulevien harjoitusotteluiden jälkeen. Valmentaja siis vain vaihtoon? Olisipa se niin yksinkertaista.

Pitäisikö katsoa peiliin?

”Meidän tasomme on saavutettu. Muut maat ovat ottaneet meistä oppia ja saaneet meidät kiinni meidän opeillamme sekä pelaamalla kuten me”.

Nämä ajatukset nousevat usein esiin, jos hollantilaisen jalkapalloihmisen pakottaa hetkeksi purkamaan kahden edellisen karsinnan epäonnistumisen syitä. Se ei ole käsienpesua, vaan kertoo enemmänkin kansallisesta mielenlaadusta. Hollantilaisen on hyvin vaikea myöntää, että esimerkiksi naapurimaa Belgiassa asiat olisi tehty jotenkin perustavanlaatuisesti heitä paremmin.

Vasta viime kesänä oli havaittavissa ensimmäistä reagointia tuulimyllyjen kupeesta siihen, että heikkoihin suorituksiin halutaan saada muutosta. Kun tulevat MM-kisat alkoivat vaikuttaa vaikealta saavuttaa, asetti Hollannin liitto KNVB erillisen työryhmän tutkimaan, ”olisiko maan jalkapallossa kehitettävää”.

Hengitystä työryhmän tuloksista ei kannata pidättää, sillä ainakaan eri brittilehtien mukaan työryhmä ei ole vielä edes aloittanut työtään.

Sillä välin, kun tuloksia saadaan ja niihin ehditään reagoida, saadaan Hollannissa olla tyytyväisiä samaan asiaan kuin täällä Suomessa. EM-kilpailuihin pääsee nykyään 24 maata.

The post Hollannin maajoukkue vuonna nolla appeared first on Byyri.