Myös edellisellä voitokkaalla kaudella 2011-12 Chelsean manageri vaihtui kesken kauden, tuolloin Roberto Di Matteon korvattua André Villas-Boasin.

Molempien joukkueiden osalta ennakoidut kokoonpanot toteutuivat yhtä pelaajaa lukuunottamatta. Chelsealla Christian Pulisicin sijaan aiemmissa otteluissa hyvin esiintynyt Kai Havertz sai avauspaikan. Manchester City kuitenkin yllätti, sillä City lähti liikkeelle kokonaan ilman puolustavaa keskikenttäpelaajaa, eli Fernandinhon tai Rodrin sijasta kentällä nähtiin Bernardo Silva.

Ankkurin puuttuessa Cityn laiva oli tuuliajolla.

Edouard Mendyn sekä N’Golo Kantén pelikunnosta oli hieman epäselvyyttä ennen ottelua, mutta molemmat oli saatu Chelsean avausmiehistöön. Kanté osoittautui erittäin tärkeäksi palaseksi Chelsealle, sillä ranskalaisen väsymätön uurastus keskikentällä ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Kanté oli lopulta selkeä valinta ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Guardiolan kentälle marssittamassa City-kokoonpanossa oli kaksi huomionarvoista seikkaa. Ensinnäkin, kuten jo mainittu, keskikentältä puuttui puolustava keskikenttäpelaaja. Kolmikosta Bernardo Silva – Ilkay Gündogan – Phil Foden puolustavin vaihtoehto lienee Gündogan, joka hänkin on selvästi hyökkäävä pelaaja. Siitä kielivät jo valioliigakauden 13 maalia selvää sanomaansa.

Keskikentältä Cityltä siis löytyi hyökkäysvoimaa ja taitoa, mutta kukaan ei ollut rytmittämässä peliä eikä suojaamassa puolustuslinjaa.

Toinen puuttuva palanen oli puhdas kärkipelaaja. Tälläkin kertaa Guardiola lähti liikkelle 4-3-3:lla, jossa Kevin De Bruyne oli merkitty piilokärjeksi. Valinta ei siinä mielessä tullut yllätyksenä, sillä City lähti samaan tyyliin myös edelliseen voittamaansa otteluun Chelseaa vastaan, eikä Guardiola ole usein ennenkään tarvinnut varsinaista kärkeä.

Chelsean kokoonpanosta mainittakoon, että Reece James palasi jälleen oikean wingbackin rooliin ja César Azpilicueta palasi kolmen linjaan oikeanpuoleiseksi toppariksi. James dominoi laidalla Raheem Sterlingiä, kunnes tämä otettiin vaihtoon 77 minuutin jälkeen.

Ottelu alkoi kohtuullisen vauhdikkaasti, ja jo ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin oli molemmilla loistavat maalipaikat. Chelsean Timo Werner jatkoi tuhlailua kahdesta loistopaikasta, kun vajaa vartti oli pelattu. Antonio Rüdiger sai 26 minuutin kohdalla puolestaan jalkansa Phil Fodenin laukauksen eteen, ja Chelsean maali varjeltui. Samankaltaisen uroteon teki kymmenisen minuuttia myöhemmin myös Cityn Oleksandr Zintšenko toisessa päässä.

Chelsealle murheita aiheutti puolustuskolmikossa keskellä pelanneen Thiago Silvan loukkaantuminen jo ensimmäisen jakson lopulla. Andreas Christensen tuli hänen tilalleen ja suoriutui lopulta mainiosti.

Kolmisen minuuttia ennen ensimmäisen jakson päättymistä Chelsea iski.

Hyökkäys lähti vasemmalta laidalta nopealla syötöllä Ben Chilwellille, joka jatkoi pallon saman tien Mason Mountille. Mount näki pystyjuoksuun lähteneen Kai Havertzin, jolle aukeni yllättävän paljon tilaa citypuolustuksen keskellä. Tilanteessa Werner teki älykkään juoksun sitoen yhden puolustajista seuraamaan itseään. Mountin syöttö oli tarkka ja Havertz sai sen hyvin haltuunsa vauhdissa. Maaliltaan vastaan tullut Ederson Moraes osui palloon kädellään boksin ulkopuolella, kun nuori saksalainen tökkäsi sen hänen ohitseen. Sillä ei kuitenkaan ollut väliä, sillä Havertz pääsi viimeistelemään tyhjiin ja siirsi lontoolaiset 1–0-johtoon. Maali oli Havertzin uran ensimmäinen Mestarien liigassa.

Ensimmäisellä jaksolla Chelsea oli kenties vastoin odotuksia hallinnut ottelua manchesterilaisten tyytyessä enimmäkseen nopeisiin vastahyökkäyksiin. Toisella jaksolla Chelsea tiivisti puolustustaan ja City otti pallonhallintaa entistä enemmän itselleen. Taivaansiniset eivät kuitenkaan onnistuneet luomaan vaarallisia maalintekopaikkoja. Suurta roolia tässä näytteli Chelsean keskikentän dynamo N’Golo Kanté.

Väsymätön ikiliikkuja Kanté riisti pallon vastustajilta 10 kertaa ja voitti 11 kaksinkamppailua. Hän oli koko kentän lyhin pelaaja, mutta vei siitä huolimatta nimiinsä neljä pääpalloa kaksinkamppailutilanteissa – eniten koko Chelsean joukkueesta. Tällä aktiivisuudella on täysin käsittämätöntä, että Kanté ei rikkonut ottelussa yhden yhtä kertaa.

Eittämättä tärkeä palanen lontoolaisten palapelissä oli myös Edouard Mendy, joka piti jälleen oman pään puhtaana. Nollapeli oli jo Mendyn yhdeksäs Mestarien liigassa. Samaan ovat yltäneet aiemmin vain Santiago Cañizares sekä Keylor Navas. Ensimmäistä kauttaan Mestarien liigassa pelaavista maalivahdeista samaan ei ole yltänyt aiemmin kukaan. Tuchelin alaisuudessa Chelsea on pitänyt nyt 19 kertaa nollan ja pelattuja otteluita on kertynyt 30.

Toisen jakson alussa City koki henkisesti kovan kolauksen, kun Kevin De Bruyne koki kolauksen ihan konkreettisesti.

Rüdiger törmäsi belgialaiseen rajusti keltaisen kortin arvoisesti. Molemmat jäivät hetkeksi maahan makaamaan tilanteen jälkeen, mutta De Bruyne merkittävästi pidemmäksi aikaa. Silmä mustana lopulta kentän pinnasta nostettu De Bruyne poistui kentältä kyyneleet silmissään ja antoi tilaa Gabriel Jesusille.

Myös Belgiassa varmasti seurattiin tilannetta huolestuneina, sillä EM-kisoihin on enää pari viikkoa aikaa. De Bruyne kertoi myöhemmin Twitterissä, että hänellä on murtuma sekä nenässä että silmäkuopassa, mikä voi asettaa De Bruynen avauspaikan vaakalaudalle.

Werner teki tilaa Pulisicille 66 minuutin pelin jälkeen. Tuchelin ajatuksena oli varmastikin hyödyntää Pulisicin nopeutta vastahyökkäyksissä, kun Cityn oli pakko nostaa pakkaansa ylemmäs tasoitusmaalin toivossa. Parikymmentä minuuttia ennen peliajan loppua aukesikin Pulisicille loistava maalipaikka Havertzin syötöstä nopean hyökkäyksen päätteeksi. Viimeistely kuitenkin karkasi ohi maalin ja Cityn unelma pysyi vielä hengissä.

Viitisen minuuttia myöhemmin Sergio Agüero pääsi kentälle. Agüeron ura Cityssä ei kuitenkaan saanut sitä upeinta kruunua hänen viimeiseksi jääneessä ottelussaan, sillä argentiinalainen ei pystynyt luomaan sen kummempia tilanteita Chelsean maalille.

Tuchel tsemppasi omiaan ottelun loppuvaiheilla raivokkaasti ja pyysi tukea yleisöltä ja sitä myös sai. Chelsea puolusti loppuun saakka maltilla ja sai Cityn nollattua, vaikka lisäaikaa tuli peräti seitsemän minuuttia De Bruynen loukkaantumisesta johtuen.

Chelsea puolusti yksilötasolla ja joukkueena läpi ottelun aivan upeasti, eikä City onnistunut millään murtautumaan läpi. Kyse ei kuitenkaan suinkaan ollut mistään bussin parkkeeraamisesta, vaan Chelsea otti pelin hallintaansa ja toteutti pelisuunnitelmaansa tyylikkäästi loppuun asti.

Manchester Cityn kannattajille kuitenkin vielä pieni lohdutuksen sana: myös kahdeksan edellistä Mestarien liigan finaalin ensikertalaisjoukkuetta on hävinnyt sen. Niin kävi myös Chelsealle vuonna 2008. Kenties seuraavalla kerralla on siis Cityn aika, mutta nyt soi blues.

Tilastot: ESPN.

The post Kaikessa soi blues, Portossa soi Blues appeared first on Byyri.

Guardianin haastattelussa Ilkay Gündogan totesi Cityn vahvistuneen erityisesti puolustuspäässä, ja tämän vuoden finaali voikin muodostua kahden kovan puolustuksen taisteluksi. Pep Guardiolan City on aina tehnyt paljon maaleja, mutta myös omissa on soinut. Tällä kaudella myös puolustus on toiminut hienosti. Sama on nähtävissä Chelsealla Thomas Tuchelin tultua joukkueen käskyttäjäksi, sillä ensimmäiseen yhdeksään peliin joukkue päästi vain kaksi maalia omiin. Mikäli loukkaantumisesta kärsinyt N’Golo Kanté saadaan pelikuntoon, on myös Chelseaa vastaan vaikea tehdä maalia. Vastakkain finaalissa ovatkin kaksi tämän kauden Valioliigan vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta (City 32, Chelsea 36).

Tämän vuoden finaali oli alunperin kaavailtu pelattavaksi Turkissa, mutta se siirrettiin vallitsevan koronatilanteen vuoksi Portugaliin. Sinne myös joukkueiden englantilaiskannattajat pääsevät matkustamaan. Porton Estádio do Dragão -stadionia ei voida ottaa täyteen, mutta onneksi paikalle saadaan kuitenkin kymmenisen tuhatta kannattajaa.

Vaikka varmaa on vain se, että mestaruus matkaa tällä kaudella Englantiin, lähtee Guardiolan luotsaama Manchester City otteluun ennakkosuosikkina. Mestaruus Valioliigassa meni Citylle vakuuttavaan tyyliin, vaikka joukkue oli ajoittain vaikeuksissa. Joukkue kun oli sijalla 13., kun yhdeksän kierrosta oli pelattu. Loppukauden suoritus oli sitä vakuuttavampi, joten epäselvää ei jäänyt.

Man City on kärsinyt kaksi tappiota Chelsealle Tuchelin otettua ohjat Frank Lampardilta. Lähtö tuli Citylle FA Cupin välierissä Chelseaa vastaan ja samoin kotikentällään City kärsi tappion Valioliigassa. Valioliigan puolella molemmat voittivat kertaalleen vieraskentällä, City lukemin 3–1 ja Chelsea vastaavasti 2–1. Cityn voitto tosin tuli vielä Lampardin ollessa Chelsea-luotsina.

Vaikka molemmat joukkueet ovat vahvoja puolustuspäässä, ei maalintekoa pidä unohtaa, ja sen Manchester City osaa. Valioliigassa mestarijoukkue City teki 83 maalia, kun niukinnaukin neljänneksi tullut Chelsea onnistui vain 58 kertaa. Ero on huima.

Lontoolaisten maalinteon tuskaa alleviivaa se, että joukkueen paras maalintekijä Valioliigassa oli Jorginho, joka teki vain seitsemän maalia. Ne tulivat kaikki pilkulta. Seuraavina listassa ovat kuudella maalilla Mason Mount, Timo Werner sekä Tammy Abraham. Näistä Abraham on jo jäänyt kokoonpanon ulkopuolelle Tuchelin papereissa ja Werner on tehnyt kauden aikana enemmän hylättyjä maaleja kuin hyväksyttyjä.

Kuka siis tekee maalit Chelsealle? Mestarien liigassa maalinteossa on kunnostautunut Olivier Giroud, jolla on tältä kaudelta vyöllään kuusi osumaa. Se on enemmän kuin Cityn parhailla Mestarien liigassa, sillä Riyad Mahrezilla ja Ferran Torresilla on molemmilla neljä maalia kasassa. Tästä huolimatta Giroud’n avauspaikkaan on vaikea uskoa. Valioliigassa Cityltä löytyy peräti viisi pelaajaa, jotka ovat tehneet enemmän maaleja, kuin Chelsean ykkönen. Gündoganin (13) ja Raheem Sterlingin (10) lisäksi myös yhdeksän maalin miehiä löytyy kolme: Gabriel Jesus, Phil Foden ja Mahrez.

Kauden viimeisellä kierroksella Chelsealta oli jo lipsua top 4 -sijoitus ja paikka ensi kauden Mestarien liigaan sivu suun, mutta Lontoon sininen puoli saa tällä kertaa kiittää liljanvalkoista puolta, kun Tottenham onnistui kukistamaan Leicesterin vieraissa varmistaen Chelsean jatkopaikan ensi kaudelle. Mestarien liiga -paikan varmistuminen molemmille joukkueille jo etukäteen tarkoittaa ainakin sitä, että mieletöntä painetta voitosta ei ainakaan kasvata enää tuska siitä, että tappiolla olisi ulkona myös ensi kaudelta.

Chelsean keskikentän avainpelaaja Kanté loukkaantui ottelussa Leicesteriä vastaan. Ranskalainen pelaa kuitenkin varmasti, jos on jonkinlaisessa pelikunnossa, jopa pienellä riskillä. Mateo Kovačićin otteissa näkyi loppukauden otteluissa pitkä pelaamattomuus, eikä hän esiintynyt erityisesti edukseen myöskään Aston Villaa vastaan. Samalla Jorginhon otteissa alkaa näkyä kova pelitahti, kun Kanté ja Kovacic ovat vuoroin olleet sivussa. Chelsean mahdollisuudet nousevat merkittävästi, mikäli Kanté on pelikuntoinen. Ilman Kantéa Chelsean keskikenttä on vaikeuksissa. Jorginho joutuu rikkomaan enemmän ja se avaa Citylle mahdollisuuksia.

Chelsean valioliigakauden päättäneessä ottelussa Aston Villaa vastaan Edouard Mendy loukkaantui ja hänet vaihdettiin kentältä pois tauolla. Mikäli vamma on vähäinen, on Mendy varma aloittaja. Kepa Arrizabalaga on kuitenkin saanut hyviä otteluita alle ja itseluottamustaan takaisin, joten hänetkin Tuchel voi melko huoletta laittaa tolppien väliin tilanteen vaatiessa.

Ennakoitu Chelsean avauskokoonpano:

Mendy; Rüdiger, Silva, James; Chilwell, Jorginho, Kanté, Azpilicueta; Mount, Werner, Pulisic

Manchester Cityn kenraaliharjoitus oli Valioliigan päätöksessä kotikentällä Evertonia vastaan. City ei jättänyt mitään epäselväksi, vaan nuiji Evertonin maanrakoon lukemin 5–0. Myös vaihdosta sisään tullut seuraikoni Sergio “Kun” Agüero onnistui kahdesti maalinteossa jättäessään hyvästit kotiyleisölle.

Jäähyväiset olivat sikälikin sopivat, että aikoinaan myös debyyttiottelussaan Cityn paidassa mies teki kaksi maalia tultuaan kentälle vaihdosta. Tuon ensimmäisen kauden päätteeksi Agüero sinetöi Cityn ensimmäisen mestaruuden 44 vuoden tauon jälkeen satumaisella tavalla lisäajan maalillaan. Nyt Agüeron siirto kauden päätteeksi on varma ja osoitteena on Barcelona.

Agüero on viimeinen pelaaja, joka tuosta kauden 2011-12 mestarijoukkueesta on enää seuran palkkalistoilla. Jos ura Manchester Cityssä päättyisi valioliigamestaruuden lisäksi historialliseen ensimmäiseen Mestarien liigan pokaaliin, ei kyyneliltä välttyisi yksikään jalkapalloromantikko. Jos ratkaisija olisi argentiinalainen Agüero, olisi yksi kaikkien aikojen futistarinoista täydellinen.

Cityn kokoonpanoa finaaliin on hieman hankalampi ennakoida, sillä vaihtoehtoja pelipaikoille on runsaammin. Manchesterilaisten materiaali on niin laaja, että yhdenkään yksittäisen pelaajan puuttumisella ei ole heidän peliinsä ratkaisevaa vaikutusta. Evertonia vastaan Bernardo Silva huilasi. Myös hyvin tällä kaudella esiintynyt Gündogan oli penkillä koko ottelun. Haluaako Guardiola mahduttaa samanaikaisesti kentälle Fodenin ja Silvan, joiden ollessa samaan aikaan kentällä on Cityn voittoprosentti ollut huikaiseva 94? Vai jatkaako peräti viisi maalia Evertonin verkkoon takonut kokoonpano muuttumattomana myös Chelseaa vastaan?

Kysymysmerkki on myös se, aloittaako City puhtaalla kärjellä, jolloin Jesus olisi avauksessa, vai laitetaanko Kevin De Bruyne jälleen valeysiksi. Sergio Agüero todennäköisesti tulee vaihdosta sisään, sillä hän on vasta hiljan palannut täysillä joukkueen mukaan loukkaantumisen jäljiltä.

Ennakoitu Manchester Cityn avauskokoonpano:

Ederson; Zinchenko, Dias, Stones, Walker; Foden, Fernandinho, Gündogan; Sterling, De Bruyne, Mahrez

Lauantai-iltana jalkapallon jumalat taiteilevat sinisen teoksen, mutta sinisen sävy on vielä epävarma. Maalataanko taulu taivaansiniseksi, vai soitellaanko sittenkin Länsi-Lontoon bluesin säveliä?

Oli lopputuotos mikä tahansa, nauttikaamme sen luomisprosessista.

Manchester City – Chelsea, 29.5.2021 klo 22.00 @ Sub / C More

The post Isokorvainen matkalla Englantiin – Mestarien liigan finaalin ennakko appeared first on Byyri.

CAS (Court of Arbitration for Sport) kumosi Man Cityn UEFA:lta aiemmin saaman kahden vuoden europelipannan taloudellisen reilun pelin sääntöjen rikkomisesta. Mitä CAS:n päätös tarkoittaa huippujalkapallon tulevaisuudelle? Onko FFP tiensä päässä?

Chelsean huippulaadukkaan akatemian helmiä on odoteltu edustusmiehistöön jo vuosia. Tällä kaudella heitä on nähty yllin kyllin. Ketkä nousevat Chelsean avainpelaajiksi vai nouseeko kukaan? Miksi nuorten onnistuminen on ollut tärkeää seuralegendan arvonimeä tottelevalle noviisimanageri Frank Lampardille?

Mitkä joukkueet ovat säväyttäneet pelien jatkumisen jälkeen, entä ketkä flopanneet? Kuka putoaa, ketkä valtaavat loput jaossa olevat europaikat? Muun muassa näistä kysymyksistä keskusteltiin jakson kolmannessa osiossa.

Kuuntele jakso alta, Spotifystä tai iTunesista.

The post Valjuraati-podcast: jakso 27 – Cityn CAS-päätös, Chelsean junnut ja restart appeared first on Byyri.

36-vuotias Otto Ripatti tunnetaan paitsi muusikko Bossapoikana, Radio City Lahden juontajana, myös pitkän linjan Chelsea-fanina. Ripatti on ollut intohimoinen futismies lapsesta asti. Pelin lisäksi häntä kiehtovat ilmiöt sen ympärillä, kuten se, miten jalkapallo saattaa samaan aikaan yhdistää, mutta toisaalta myös erottaa ihmiset toisistaan.

”Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pallo kiertää ylänurkkaan puhtaan osuman jälkeen. Toisaalta fudis on myös kulttuuria, antropologiaa ja sosiaalipsykologiaa.”

Rakkaus roihahtaa

Englantilaista jalkapalloa televisiosta seurannut nuori Otto rakastui yhteen joukkueeseen ylitse muiden. Katsellessaan vuonna 1994 ottelua Arsenal – Chelsea, häneen teki suuren vaikutuksen tuolloisen Chelsean joukkueen taisteluilme. Asenteella korvattiin se, mikä taidossa hävittiin. Tuon ottelun aikana nuorelle miehelle alkoi valjeta, mikä merkitys esimerkiksi näillä paikallisotteluilla oli ja kenelle niitä lopulta pelattiin. Vaikka tiukka ottelu lopulta päättyi Ian Wrightin maalilla Arsenalille 1-0, oli rakkaus roihahtanut. Valioliigan pelityyli oli tuolloin alkanut pikku hiljaa ottaa askeleita kohti taitojalkapalloa enenevien ulkomaalaisvahvistusten myötä, mutta Chelsean peli perustui edelleen enimmäkseen kovalle taistelulle ja työnteolle. Keskikenttämies Dennis Wise edusti Ripatille tätä kaikkea, tärkeitä tahtomaaleja, kummallisia ylilyöntejä ja esimerkillä johtamista.

”Tarinan mukaan Wise koulutti nuorta John Terrya perijäkseen jo teinistä asti. Terryn velvollisuuksiin kuului muun muassa WC:n istuimen lämmittäminen ennen kuin kapteeni suvaitsi saapua tarpeilleen.”

Muina kaikkien aikojen suosikkipelaajinaan Chelseasta Ripatti mainitsee taitavan Gianfranco Zolan sekä ranskalaisen alemman keskikentän pelinrakentajan Claude Makélélén.

”Voisin kuvitella, että 2000-luvulla Chelseaan rakastuminen on erilaista, joskin tietysti yhtä arvokasta. Kaikuja siitä alkuperäisestä rosoisuudesta täytyy hakea kauempaa (kuten tietysti koko Valioliigassa), mutta kyllä sitä vieläkin on jäljellä. Se löytyy, kun urheilee 12 kerrosta Upper West Standin ylälehtereille tai vaihtaa juoruja McGettigan’sissa matsin jälkeen.”

”Chelsea on se mun perheeni”

Chelseassa seurana Ripattia viehättää ennen kaikkea yhteisöllisyys. Vaikka seuran nykyisen omistajan oligarkki Roman Abramovitšin miljoonat ovat tähtipelaajineen ja pokaaleineen muuttaneetkin duunarijoukkueen identiteettiä, on tunnelma matseissa edelleen lämmin ja intohimoinen. Kaikki tämä konkretisoituu seuran tunnusbiisin soidessa.

”Se on se kollektiivinen väreily, kun Liquidator lähtee soimaan ennen alkuvihellystä.”

Sininen väri ja sininen paita merkitsee Ripatille paljon. Hän kuvailee kannattajaryhmiä perheiksi, jonka jäsenet pukeutuvat samaan väriin taustoistaan ja lähtökohdistaan riippumatta. Mies muistuttaa, että kannattajat eivät ole sama asia kuin omistajansa. Mediaanikannattaja toivoo pitkäjänteistä työtä, jossa seuran omat kasvatit loistaisivat isoissa rooleissa. Ripatin mukaan useimmat Chelsean kannattajat arvostavat intohimoa menestystä enemmän.

”Chelsea on se mun perheeni ja tämä realisoituu matseissa, Fulham Roadin lähipubeissa ja somessa. Sininen paita kertoo tuntemattomastakin ihmisestä, että tämä on nähnyt samoja asioita ja tuntenut samoja tunteita.”

Ottelupäivä – Karneevaalitunnelmaa ja ravintolailtoja

Jalkapallo on tunnetusti parasta paikan päällä. Ripatti kertoo käyneensä Stamford Bridgellä Lontoossa monia kertoja, ja vähintään kerran vuodessa on päästävä peliä katsomaan. Television välityksellä hän ei ole missannut luultavasti peliäkään vuosikausiin. Hän kertoo myös olevansa seuran jäsen, ja pitävänsä yhteyttä Chelsea-yhteisöön muun muassa sosiaalisen median kautta.

Stamford Bridgellä käydessään hän on ihastellut karnevaalitunnelmaa, joka alkaa jo tunteja ennen alkuvihellystä, kun kadut ovat täynnä ihmisiä. Kannattamisesta Ripatilla on myös vauhdikkaita muistoja.

”Olen elämäni aikana lentänyt tasan kaksi kertaa ravintolasta ulos ja molemmat kerrat liittyvät Chelsean kannattamiseen. Ja ihan pätevästä syystä. On hienoa huomata, että jos ei itse pysty tunnistamaan sosiaalisesti sallittuja pettymyksen tai riemun tunteen ilmaisuun rajoja, niin koulutettu ammatti-ihminen tekee sen mielellään sinun puolestasti.”

Englannista Suomen jalkapallotapahtumiin Ripatti toisi mielellään lisää suunniteltua oheistoimintaa, ehkä vähän sitä karnevaalitunnelmaa. Puitteet ovat toki täällä pienemmät, mutta omaan identiteettiin ja perinteisiin nojaavaa kulttuuria voisi aina olla enemmän, joskin 20 vuodessa asiat ovat menneet paljon eteenpäin. Ripatti toivoisi myös otteluiden säilyvän koko perheen tapahtumina, jotta katsomot tulisivat täyteen.

Hän näkee ajoittaiset levottomuudet Veikkausliiga-katsomoissa marginaalisina, mutta mediahuomioltaan vaikuttavilta, jopa katsojamäärille hallaa tekevinä. Maailmankuulua englantilaista oivaltavaa huumoria hän soisi jalkapalloon väistämättä kuuluvaan vastustajalle huuteluun, rasististen ja alatyylisten huutojen sijaan. Suomen Maajoukkueen Kannattajat eli SMJK saa Ripatilta kehuja kotimaisen kannattajakulttuurin hyvänlaisesta edistämisestä.

Edessä kiinnostavin kausi pitkään aikaan

Chelsean kausi alkoi sunnuntaina 4–0-tappiolla Manchester Unitedilla, ja moni varmasti ajatteleekin Chelsealla olevan edessään todella ankea kausi valmentajavaihdoksen, supertähden poistumisen ja siirtokiellon johdosta.

Pitkään Chelseaa seurannut Ripatti on kaikesta huolimatta innoissaan. Hän näkee Eden Hazardin lähtemisen, siirtokiellon ja Frank Lampardin valmentajaksi valitsemisen kaltaiset tapahtumat mahdollisuutena ottaa askel kohti seuran perinteisempää identiteettiä, johon hän aikanaan ihastui.

”Odotan tulevaa kautta ehkä enemmän kuin mitään kautta kymmeneen vuoteen. Abramovitšin ensimmäisestä kaudesta lähtien seuran yllä leijuvat menestyspaineet ovat välillä tuntuneet jopa vähän tukahduttavilta. Managerina kokematon, mutta seuralegendana sisään tullut Lampard sekä siirtobanni yhdessä saattavat vapauttaa tunnelmaa ja vähentää painetta tulevalle kaudelle.”

Ripatti kertoo päävalmentaja Frank Lampardin ja kakkosvalmentaja Jody Morrisin tuntevan hyvin Chelsean akatemian nuoria pelaajia, ja toivookin että tämän siirtokiellon myötä nämä omat nuoret pelaajat saisivat näytönpaikkoja. Taktisesti Ripatti odottaa tämän kauden Chelseasta aiempaa suoraviivaisempaa ja nopeampaa joukkuetta. Lampardin harjoitusotteluissa käyttämä muodostelma 4-2-3-1 viestisi tästä, ja tämän kaltaisella pelillä saataisiin Ripatin mukaan myös paras irti alemman keskikentän tähdestä N’Golo Kantésta.

Vaikka lupaava Christian Pulisic ei kykenekään korvaamaan Eden Hazardin jättämää aukkoa, uskaltaa Ripatti toivoa Chelsean sijoittuvan ainakin Valioliigassa neljän sakkiin. Nuorista pelaajista mies intoutuu puhumaan vuolaasti.

”Uskon, että Ruben Loftus-Cheek ja Callum Hudson-Odoi tekevät lopullisen läpimurtonsa tällä kaudella Valioliigassa. Ethan Ampadu ei saanut Sarrin aikana käytännössä minkäänlaista mahdollisuutta ja tälle kaudella tie vei Leipzigiin, mutta puolustuspelaajista lähes täydet minuutit viime kaudella Lampardin alaisuudessa pelannut Fikayo Tomori saanee mahdollisuuden. Palaavista lainapelaajista kiinnostavin on kuitenkin uudeksi Lampardiksikin kutsuttu Mason Mount, joka on loistanut jo harjoitusotteluissa. Toivon myös Tammy Abrahamille aitoa mahdollisuutta tällä kaudella, mutta yhden kärjen taktiikalla se voi olla vaikeaa.”

Lopuksi myös Veikkausliigaa aktiivisesti seuraava Otto Ripatti lähettää terveisensä Byyrin lukijoille.

”Käykää matseissa, hyvät ihmiset. Oli sun sydän missä tahansa, anna siitä palanen myös paikalliselle, ja rakennetaan yhdessä Suomesta jalkapalloyhteiskunta!

Artikkelikuva – Jarkko Järveläinen

The post Radiojuontaja ja pitkän linjan Chelsea-fani Bossapoika valmiina kauteen – ”Seuran yllä leijuvat menestyspaineet ovat tuntuneet tukahduttavilta” appeared first on Byyri.

Mestaruustaisto Manchester Cityn ja Liverpoolin välillä on kenties tiukimpia Valioliigan historiassa. ja myös kauden pelaajaksi ehdolla olevat löytyvät vähemmän yllättäen näistä joukkueista. Tuleeko henkilökohtaisen palkinnon voittaja väistämättä mestarijoukkueesta? Onko voittaja aina tilastollisesti tehokkain pelaaja? Ja vaikuttavatko kentän ulkopuoliset tapahtumat valintaan?

Virgil van Dijk – Liverpool

Liverpool osti puolustaja Virgil van Dijkin tammikuussa 2018 Southamptonista, ja miehestä tuli siirron myötä historian kallein puolustaja. 75 miljoonan punnan siirtosummaa pidettiin aluksi järkyttävän suurena ja ylihintana pelaajasta, jolla ei ollut näyttöjä huippuseuroista.

Kelataan eteenpäin reilu vuosi, ja tuota ennätyksellistä siirtosummaa ei van Dijkin yhteydessä enää juuri mainita. Van Dijk rauhoitti Liverpoolin puolustuslinjan ja oli isossa osassa Liverpoolin matkaa viime kauden Mestareiden liigan finaaliin. Hän oli myös mukana varmistamassa sarjasijoituksen, joka oikeutti samaan turnaukseen osallistumiseen myös tällä kaudella.

Kauden 2018-2019 alussa van Dijk jatkoi siitä mihin edellisellä kaudella jäi. Hollantilaisen johdolla Liverpool päästi pallon omaan maalinsa ensimmäisen kymmenen Valioliiga-kierroksen aikana vain neljästi, pitäen vastustajan nollilla kuudesti. Kovaa vauhtia Liverpoolin historiaan itseään naulaava jättimäinen mutta elegantti puolustaja on suoriutunut kauden edetessä erittäin tasaisesti, ja tilastoja katsoessa jopa hämmentävän virheettömästi.

Hollantilaistoppari voittaa kaksinkamppailuistaan maassa ja ilmassa yli 78%; häntä ei ole ohitettu kertaakaan pallon kanssa. Squawkan tilastojen mukaan mies on hävinnyt pääpallon Anfieldilla viimeksi tammikuussa. Näiden lisäksi toppari on osunut maalipuiden väliin kolmesti. Voidaan lähes kiistatta todeta, että van Dijk on pelaaja, jolla on yksilöllisesti ollut valtava vaikutus joukkueensa tuloksiin ja menestykseen.

Van Dijkin Liverpool-uran 50. ensimmäisessä ottelussa, verraten edelliseen 50 otteluun ennen miehen saapumista Anfieldille, joukkueen voittoprosentti on noussut 52:sta 66:een. Päästettyjen maalien määrä on laskenut 57 maalista 41 maaliin ja nollapelejä tullut 24, kuusi enemmän kuin ennen miehen saapumista Anfieldille.

Van Dijkin on johdettava Liverpool lähivuosina suuriin pokaaleihin noustakseen seuran ja lajin historiassa legendaaristen puolustajien joukkoon. Loppukauden mestaruuskamppailusta huolimatta huolimatta jalkapallomaailman parhaaksi puolustajaksi nousuaan tekevä Van Dijk on selkeä suosikki voittamaan PFAn (Professional Footballers Association) vuoden pelaaja palkinnon. Kauden pelaaja palkinto on viimeksi mennyt puolustajalle vuonna 2005 John Terryn voittaessa palkinnon johdatettuaan Chelsean mestaruuteen.

Raheem Sterling – Manchester City

Liverpoolin punaisen Manchesterin taivaansiniseen kesällä 2015 vaihtanut 23-vuotias englantilaishyökkääjä on ollut tiuhaan tahtiin otsikoissa käytännössä aina kohutusta siirrosta lähtien. Sterling liikkui Manchester Cityyn 50 miljoonan punnan siirtosummalla. Siirtomarkkinat ovat viimeisten vuosien aikana menneet uusiksi, ja tänä päivänä tuo summa olisi Sterlingin tasoisesta nuoresta pelaajasta suhteellisen vaatimaton. Siirtoa edelsi kuitenkin julkisuuteen noussut kohu Liverpoolin tarjoamasta jatkosopimuksesta, josta Sterling agenttinsa johdolla vaati tällöin parempaa sopimusta.

Sterling sai siirron yhteydessä maineen ahneena nuorena superstarana, joka ei kunnioita hänelle annettuja mahdollisuuksia ja vaatii liikaa nuoreen ikäänsä ja antamiinsa näyttöihin verrattuna. Tämä narratiivi on jatkunut brittimediassa, ja Sterling on ollut valtavan kritiikin alaisena otteistaan jalkapallokentällä, etenkin Englannin maajoukkuepaidassa, jossa hänestä on nuoresta iästään huolimatta haluttu jatkuvasti tehdä syntipukkia joukkueen epäonnistuessa.

Tehtyään ensimmäisessä 45 maaottelussaan vain kaksi maalia, on jamaikalaissyntyinen laituri tehnyt viimeisessä kolmessaan viisi maalia. Miehen itseluottamus on ollut tasaisessa nousussa. Viime kauden päätteeksi Sterling nosti urallaan ensimmäistä kertaa Valioliigan mestaruuspokaalia ja pelasi henkilökohtaisella tasollaan uransa tehokkaimman kauden, tehden 18 liigamaalia.

Sterlingilla on kuluvan kauden ajalta kasassa 15 liigamaalia. Vaikka mies ei tekisi maaliakaan enää tällä kaudella, nousisi hän joukkuekaverinsa Sergio Agüeron ja Cristiano Ronaldon kanssa ainoiksi pelaajiksi, jotka ovat tehneet yli 15 maalia mestaruuden voittavassa joukkueessa peräkkäisinä kausina. Kolmikko olisi tämän vuosisadan puolella ainoat saavutukseen kyenneet. Tämä toki toteutuu vain, jos City uusii mestaruutensa kauden päätteeksi. Jos näin käy, Sterlingin jatkuvasti kasvanut panos kentällä vahvistaa hänen asemaansa Vuoden pelaajan palkintoa valitessa.

Kentän ulkopuolella Sterling on nostanut kauden aikanaan suosiotaan käsittelemällä erittäin kypsästi kentällä kohtaamaansa rasismia. Hän on tuonut esiin median epäreilua kohtelua tummaihoisia englantilaispelaajia kohtaan. Raheem Sterling on noussut koko kansan vihaamasta ahneesta parikymppisestä pojasta nuorille esimerkkiä näyttäväksi ammattilaiseksi ja tasa-arvokeskustelun edelläkävijäksi. Kentän ulkopuoliset uroteot eivät kaikkien mielestä saisi vaikuttaa tällaisten palkintojen valinnoissa, mutta itse näen että Sterlingin näyttämän esimerkin vaikutus on ollut niin valtava, että se voi näkyä myös parasta pelaajaa valitessa. Jos valinta osuu Sterlingiin,  sen vaikutus yltää pitkälle loistavana esimerkkinä ja antaa toivoa Raheemin jalanjälkiä seuraaville nuorille tummaihoisille englantilaispelaajille.

Sterling on kertoimien mukaan Van Dijkin perässä, mutta suosikki voittamaan PFA:n kauden nuoren pelaajan palkinnon.

Sergio Agüero – Manchester City

Aliarvostettu ei ole välttämättä ensimmäinen sana, joka tulee mieleen Sergio ”Kun” Agüerosta. Sitä hän saattaa kuitenkin olla. Kolmekertainen Valioliiga-mestari on liigan historian kymmenen parhaan maalintekijän joukossa ja saavuttanut 30 maalin rajapyykin City-urallaan jo neljästi. Tästä huolimatta Agüero on valittu Valioliigan kauden tähdistöjoukkueeseen vain kerran. PFA:n kauden pelaajan valinta ei ole vielä kertaakaan kohdistunut argentiinalaiseen maalipyssyyn.

Agüero tunnetaan lähinnä maaleistaan, mutta mies on viime vuosina joutunut myös uudistamaan pelityyliään ja osallistumaan joukkueensa pelinrakenteluun entistä aktiivisemmin. Tätä muutosta lähti vaatimaan Cityn peräsimeen 2016 kesällä palkattu Pep Guardiola. Guardiola tunnetaan äärettömän korkeasta vaatimustasostaan ja pelillisestä perfektionismistaan. Agüero on joutunut sopeutumaan Guardiolan vaativaan pelitapaan ja on onnistunut tämän myötä nousemaan uudelle tasolle.

Aikaisemmin lähinnä maaleistaan tunnettu pelaaja on muuttunut kokonaisvaltaiseksi hyökkääjäksi, joka tekee tärkeitä juoksuja ja liikkeitä pallottomana, avaten tilaa Cityn nopeille laitahyökkääjille, jotka ovat myös kohentaneet tehojaan tasaisesti Guardiolan alaisuudessa.

Agüero johtaa Valioliigan maalitilastoja jälleen kerran, miehellä on kasassa 19 maalia ja 7 maalisyöttöä. Maalisyöttöjen osalta Agüero tarvitsee enää yhden maaliin johtaneen syötön tasoittaakseen oman yhden kauden ennätyksensä. Agüero on siis ollut maalien tai syöttöjen muodossa suoraan mukana 26 maalissa ja on tällä lukemalla joukkuetoveri Raheem Sterlingin (15+9) ja viime kauden parhaaksi valitun Mo Salahin (17+7) edellä. Guardiolan pallolliseen ja alueelliseen dominointiin perustuva vaativa pelityyli on siis tuonut myös Agüerosta parhaan mahdollisen panoksen esiin, ja mies kerää tästä kiitosta myös manageriltaan.

“Siitä asti, kun olen ollut täällä, en ole nähnyt Sergiota tällaisena.” kertoi Guardiola Sky Sportsin haastattelussa kauden alussa. “Hän palasi kesälomaltaan vahvalla hengellä ja on uskomattomassa kunnossa. Pallon kanssa, ja pallottomana, hän on terävä, älykäs ja totta kai hänen kykynsä tehdä maaleja on aina nähtävissä.”

Jos City onnistuu uusimaan mestaruutensa tällä kaudella, on Agüeron pakko olla vahva ehdokas kauden pelaajaa valitessa. Miehellä on tällä kaudella kasassa jo kolme hattutemppua, joista kaksi tulivat helmikuussa viikon sisään lontoolaisia top-6-joukkueita Arsenalia ja Chelsea vastaan. Agüeron tuntien hänellä on takataskussaan vielä hattutemppu tai toinenkin, ja mies on jälleen johdattamassa seuraansa mestaruuteen sarjan parhaana maalintekijänä. Jäämme odottamaan saako yksi kiistatta Valioliiga-historian parhaista maalintekijöistä vihdoin tunnustusta saavutuksistaan.

The post Valioliigan kauden pelaaja 2019 – maailman paras puolustaja, kypsynyt roisto, vai aliarvostettu maalikone? appeared first on Byyri.

Chelsea ajautui tammi-helmikuun aikana tulokselliseen kriisiin, ja joukkue ei tuona aikana tuntunut saavan pisteitä kasaan edes niistä otteluista, joissa se oli alkukauden aikana loistanut Mauricio Sarrin alaisuudessa. Altavastaajat puolustivat joukkueen yksilöt pimentoon helposti, ja esimerkiksi helmikuun pelillisen alakulon kruunasivat kaksi historiallisen suurta tappiota Bournemouthia ja Manchester Cityä vastaan.

Kokonaisuudessaan Chelsea onnistui voittamaan kahden kuukauden aikana pelaamastaan 15 ottelusta ainoastaan kahdeksan. Tämä saldo ei ollut todellakaan lähelläkään sitä, mitä Mestarien liigan paikoista taisteleva joukkue tavoittelee.

Olen ollut viime viikkoina todella pettynyt etenkin brittiläisen ja yhdysvaltalaisen median toimintaan. Otteluita ammatikseen analysoivat toimittajat ovat vetäneet Chelsean pelillisten ongelmien ratkaisemisen osalta mutkia ihan toden teolla suoriksi. Yhdeksi suurimmista pelillisistä ongelmista on yleisellä tasolla määritetty se, että Sarri peluuttaa joukkueen ranskalaistähteä N’Golo Kantéa väärällä pelipaikalla.

Kaikkein parhaimmat naurut sain itselleni aikaan katsottuani pari viikkoa sitten YouTubesta Sky Sportsin palveluun lataamaa videota, jossa Tim Sherwood ja Steve McMahon pohtivat Sarrin korvaamista Chelsea-legenda Frank Lampardilla.

Lopetin videon katsomisen kohtaan, jossa McMahon toteaa Kantén olevan ”maailman paras keskikentän pohjapelaaja” ja että hän pelaa Chelseassa väärällä pelipaikalla. Myötähäpeän sietokykyni ylittyi tässä vaiheessa, enkä nähnyt mitään syytä enää jatkaa tämän ”laadukkaan analysoinnin” katsomista. Kuinka pihalla ammatikseen näitä hommia tekevät voivatkaan olla?

Näkemykseni Kantésta

N’Golo Kanté on pelannut käytännössä koko huippu-urheilu-uransa samalla pelipaikalla, eli keskikentän keskustassa ja oikealla puolella. Kaikkein menestyksekkäimmissä joukkueissaan, eli Leicester Cityssä, Chelseassa Antonio Conten ensimmäisellä kaudella ja Ranskan maajoukkueessa, Kanté on pelannut aina keskikentän alimmassa kaksikossa. Kanté ei ole kuitenkaan koskaan pelannut keskikentän alimpana pelaajana, oli keskikentän kolmio piirretty sitten miten päin tahansa.

Leicester Cityssä Kantén rinnalla pelasi erittäin älykäs ja kokonaisvaltainen Danny Drinkwater, joka hoiteli keskikentällä pelinrakentelun lisäksi varmistavan roolin Kantén operoidessa ylempänä etenkin aktiivisen prässäyspelaamisen osalta. Siirryttyään Chelseaan kaudeksi 2016/16 Kanté pelasi nykyään Manchester Unitedia edustavan Nemanja Maticin rinnalla. Matic hoiti tästä kaksikosta puolustusvelvoitteet ja Kanté operoi jälleen useimmissa tilanteissa Maticin yläpuolella. Ranskan maajoukkueessa Maticin kanssa puolustusvelvollisuuksia on puolestaan ollut jakamassa useimmin Juventusta edustava Blaise Matuidi, joka on jälleen mainitusta kaksikosta se enemmän puolustava.  

Kantén vahvuudet pelaajana löytyvät ranskalaisen uskomattomasta fyysisestä kunnosta ja kyvystä voittaa pallo omalle joukkueelle erittäin aggressiivisella riistopelaamisella. Nämä ominaisuudet avaavat Kantélle usein mahdollisuuden voittaa pallo omalle joukkueelle jo ennen kentän puoliväliä ja näin käynnistämään vastahyökkäyksiä pääasiallisesti irtautumalla vastustajan keskikentästä pallon kanssa juosten.

Jos katsotaan puolestaan keskikentän pohjapelaajan tärkeimpiä ominaisuuksia, Kanté ei täytä niitä kovinkaan monella osa-alueella. Keskikentän pohjapelaajan pitää pääasiallisesti olla sijoittumisen ja miesvartioinnin mestari, fyysisesti vahva pelaaja ja ennen kaikkea kurinalainen. Kanté ei ole ominaisuuksiensa puolesta mitään näistä. Tästä viimeisimpänä osoituksena nähtiin edellisen viikonlopun ottelu Valioliigassa Fulhamia vastaan, kun isäntien Tom Cairney piti fyysisissä väännöissä Kantéa ajoittain pilkkanaan ja onnistui karkaamaan ranskalaisen miesvartioinnista useampaan otteeseen ottelun aikana.

Sarrin 4-3-3-muodostelmassa keskikentän pohjapelaajan roolina ei ole pelata perinteistä pohjapelaajan roolia, vaan paikalla tällä hetkellä pelaavan Jorginhon tehtävä on sekä pystyä liikuttamaan pallon nopeasti alakerrassa ja näin auttaa joukkuetta tulemaan pois paineen alta palloa aktiivisesti liikutellen. Jorginhon roolin toinen oleellinen osa on ohjata kanssapelaajia sekä liikkumisen että syöttövalintojen suhteen. Näitä pelillisiä seikkoja on helppo tutkailla sekä artikkeleja lukemalla että videoita katsomalla.

Kantén rooli Sarri-pallossa

Mauricio Sarrin alaisuudessa Kantén osalta miehen hyökkäysvastuun suuruus on korostunut. Kanté pelaa keskikentän kolmikossa usein niin sanotun kolmannen miehen roolissa, jonka tehtävänä on tehdä aktiivisesti juoksuja sekä topparin ja laitapakin väliseen taskuun että puolustuslinjan taakse. Kantén ruokkijana pelitavassa toimii luonnollisesti Jorginho tai erinomaisesti peliä avaava toppari David Luiz.

Hapuilevan alun jälkeen Kanté on kehittynyt roolissaan erinomaiselle tasolle. Ranskalainen on ollut yhdessä Eden Hazardin kanssa joukkueen eniten maalipaikkoja luonut pelaaja, ja onpa mies itsekin osunut Valioliiga-kauden aikana jo kolmeen otteeseen. Chelsean oikean laidan hyökkäyspelaaminen on viime aikoina rullannut nimivahvempaa vasenta laitaa huomattavasti jouhevammin, ja Kantén rooli tässä on ollut suuri. Erinomaisella ja aina 90 minuuttia kestävällä liikkeellään Kanté on luonut tilaa sekä laidalla operoivalle Pedrolle tai Willianille että nykyään varsin innokkaasti hyökkäyksiin mukaan liittyvälle Cesar Azpilicuetalle.

Chelsean hyökkäyspeli ei Kantén hyvistä esityksistä huolimatta ole silti edelleenkään Valioliigan kärkipäätä, ja tässä vaiheessa herääkin kysymys: missä kaikki sitten mättää?

Yhdeksi suurimmaksi syyksi nostaisin Chelsean osalta sen, että joukkueen hyökkäyspelaamisesta puuttuu edelleen tarvittava määrä pystysuuntaan etenevää liikettä. Sarrin Chelsean tavoitteena on pelata paljon kombinaatioita seinäsyötöillä ja yhdistää tämä nopea pallon liikuttelu suoraviivaiseen etenemiseen kohti vastustajan maalia. Tällä systeemillä vastustajan linjojen väliin jää aukkoja, ja puolustus ei ehdi ryhmittyä helppoihin puolustusasemiin.

Chelsean osalta ongelmat ovat kuitenkin siinä, että joukkue ei vieläkään osaa liikkua yhtenä yksikkönä siten, että seinäsyöttökombinaatiossa pallon tyhjään tilaan saavalla pelaajalla olisi tarjolla tarpeeksi vaihtoehtoja pelata palloa pystyyn. Tästä johtuen hyvätkin aihiot tahtovat päättyä vaihtoehtojen vähyyteen ja Chelsean peli tylsyy pallon sivuttaissiirtelyyn keskikentällä.

Esimerkiksi voitokkaassa ottelussa Tottenhamia vastaan N’Golo Kanté karkasi pallonriiston myötä Tottenhamin puolustuslinjan ja keskikentän väliin noin puolen kymmentä kertaa, mutta tilanteet kuivuivat kasaan vaihtoehtojen vähyyden vuoksi. Kantén ainoa taustatuki hyökkäyksissä oli kerta toisensa jälkeen kokenut argentiinalaishyökkääjä Gonzalo Higuain. Kahdella viittä vastaan hyökkääminen menestyksekkäästi on aika tekemätön paikka.

Valoa tunnelin päässä?

Sunnuntain Valioliigaottelussa Wolverhamptonia vastaan Chelsea joutui jälleen pelaamaan pitkälti oman mukavuusalueensa ulkopuolella vierasjoukkueen keskittyessä voimakkaasti oman maalinsa suojelemiseen. Erinomaisesti läpi kauden nimenomaan Valioliigan kuuden kärkeä vastaan esiintynyt Wolves teki sunnuntaina jälleen sen, minkä se oli aiemmin tehnyt myös esimerkiksi Old Traffordilla, Webleyllä ja Emiratesilla: se hyydytti ennakkosuosikkina otteluun lähteneiden isäntien hyökkäyspelin ja nappasi näin mukaansa tärkeitä vieraspisteitä. Ainoastaan Eden Hazardin lopun kaukolaukausosuma toi isännille edes pisteen.

Jos jätämme laskuista sunnuntain vaisun pelillisen esityksen, on perusteltua sanoa, että Chelsean otteissa on ollut viime aikoina havaittavissa myös jonkin verran positiivisia seikkoja.

Etenkin Chelsean aktiivinen prässipeli on ollut viime peleissä ajoittain komeaa katsottavaa, ja joukkue onkin saanut kollektiivisella paineen luonnilla vastustajiensa alakerran ajoittain niin pahoihin ongelmiin, että edes puoleen kenttään pääseminen pallon kanssa on tuottanut suuria vaikeuksia. Myös luotujen paikkojen ja hyvien hyökkäysten aihioiden määrät ovat nousseet viime peleissä huomattavasti.

Monen muun Chelsea-pelurin tavoin Kantén ottelu Wolvesia vastaan oli hankala. Ottelun ensimmäisellä 45 minuuttisella Kanté sai kuitenkin paljon hyvää aikaan kentän molemmissa päissä. Ensimmäisellä jaksolla Kanté loi joukkueensa ainoan kohtuullisen tilanteen hienolla pystysyötöllä Gonzalo Higuainille. Tämän lisäksi Kanté käynnisti puoliajan aikana kaksi Chelsean vaarallista hyökkäyksen aihiota, teki kaksi pallonriistoa omalla puolustuskolmanneksella ja kolme riistoa vastustajan kenttäpuoliskolla.

Vaikka konkreettinen tulos jäikin tulostaululta pois sunnuntaina, yllä mainitut asiat ovat ehdottomasti juuri niitä, joita Kanté kentällä tekee parhaiten ja minkälaista pelaamista Kantén nykyinen pelillinen rooli myös tukee. Kantén operoiminen kentällä mahdollisimman laajalla säteellä onkin Chelsean menestyksen kannalta aivan yhtä tärkeä tekijä kuin vaikkapa Eden Hazardin suoritusten tasaantuminen, Jorginhon pystysyöttöjen putoaminen oikeaan paikkaan tai Gonzalo Higuainin parhaan fyysisen kunnon ja maalijyvän löytyminen.

Yksilötasolla Kanté on yhdessä toppari Antonio Rüdigerin kanssa ollut ainoa Chelsea-pelaaja, joka on pystynyt pitämään tasonsa tasaisena läpi koko kauden. Kantén kohdalla suoritukset ovat itse asiassa parantuneet kauden aikana ja jos sama trendi jatkuu, on Chelsealla pian riveissään erinomainen sekoitus Ramiresia muistuttavaa ikiliikkujaa ja erittäin kokonaisvaltaista kahden suunnan taitajaa Michael Essieniä.

Maailman parhaan työmyyrän valjastaminen rajoitetumpaan rooliin keskikentän pohjalle olisi sulaa hulluutta, ja tällainen valinta sotisi lähes kaikkia Kantén pelillisiä ominaisuuksia vastaan. Chelsean pelillisiä ongelmia etsiville ihmisille toteaisinkin: jättäkää N’Golo Kanté rauhaan.

The post Kolumni: Jättäkää N’Golo Kanté rauhaan! appeared first on Byyri.

Kokonaisuudessaan Maurizio Sarrin Chelsea elää nyt ensimmäistä pelillistä kriisivaihettaan. Tästä vahva osoitus saatiin edellisenä viikonloppuna Tottenhamin nöyryytettyä Chelseaa Wembleyllä lukemin 3-1. Pelitapahtumien perusteella tulos olisi hyvin voinut olla paljon rumempikin.

Lupaava startti

Jos ei oteta lukuun Community Shieldin tappiota Manchester Cityä vastaan, oli Sarrin startti Chelsean peräsimessä lupaava. Mukaan mahtuu Chelsean valmentajien seuraennätys, eli peräti kymmenen ottelun putki ilman tappiota Valioliigassa seurassa aloittamisesta lähtien sekä yhteensä 18 ottelua ilman tappioita kaikissa kilpailuissa ennen Tottenhamia vastaan koettua tappiota. Tästä huolimatta Sarrin Chelsean voidaan sanoa olevan nyt selkeästi ongelmissa.

Paperilla hyvin sujuneen alkukauden ei kannata Chelsean tapauksessa antaa hämätä liikaa. Joukkueen alkukauden otteluohjelma on ollut helpohko, ja se on lisäksi saanut pelata lähestulkoon täysin kakkosmiehistöllään sekä Euroopassa että liigacupin puolella.

Niin sanottujen kovien pelien saldo liigassa on Sarrin alaisuudessa ollut tähän mennessä heikko. Chelsea on kauden mittaan kohdannut kotonaan Arsenalin, Liverpoolin ja Manchester Unitedin sekä vieraissa Tottenhamin. Näistä Chelsea on onnistunut voittamaan ainoastaan Arsenalin, ja lopuista kolmesta ottelusta joukkue on saanut kasaan kaksi pistettä.

Hyökkäävää pelifilosofiaa suosivan valmentajan maineessa vahvasti olevan Sarrin suurimmaksi ongelmaksi Chelsean peräsimessä on yllättäen muodostunut nimenomaan hyökkäyspelaaminen, siinä missä hieman hapuilevan startin jälkeen joukkueen heikkoudeksi ennakoitu puolustuslinja on pääasiallisesti suoriutunut urakastaan kunnialla.

Hyökkäyspelaamisen osalta Sarrilla on mielestäni käsissään ainakin kolme selkeää ongelmakohtaa, jotka esittelen seuraavaksi.

Maalintekijän puuttuminen

Chelsea ei ole tälläkään kaudella löytänyt kokoonpanoonsa säännöllisesti maalintekoon myös kovissa otteluissa pystyvää maalintekijää.

Alvaro Moratan startti viime kaudella oli erittäin lupaava, mutta marraskuun jälkeen espanjalainen vaipui käytännössä koko loppukaudeksi varjojen maille eikä hän ole pienistä väläytyksistään huolimatta onnistunut nousemaan tuosta montusta. Maailmanmestari Olivier Giroud ei puolestaan mahtunut avaukseen Arsenalissa, eikä hän sinällään erinomaisista yksittäisistä ominaisuuksistaan huolimatta ole pystynyt nousemaan selkeäksi ykköskärjeksi alisuoriutuneen Moratan ohi, vaikka avauskokoonpanon paikkoja on viime peleissä tullutkin.

Käynnissä oleva kilpailutilanne on paperilla hyvä asia, mutta fakta on se, että mainituista pelaajista kumpikaan ei vedä vertoja kilpailevien seurojen vastaavan pelipaikan pelaajille.

Hyökkäyksen oikea laita

Kaiken uransa aikana kokenut ja voittanut Pedro aloitti kauden erinomaisesti uuden valmentajan alaisuudessa. Syyskuun lopulla tullut olkapäävamma Kreikassa pakotti kokeneen espanjalaisen sairastuvan puolelle ja paluunsa jälkeen Pedro on muistuttanut jälleen pelillisesti enemmän sitä pelaajaa, josta Chelsean fanit olivat vahvasti hankkiutumassa eroon jo viime kesänä.

Toinen kokenut pelaaja, brasilialainen Willian, elää puolestaan jälleen pelillisesti erästä uransa suvantovaihetta, jotka ovat tulleet tutuiksi jo aiempina vuosina. Parhaimmillaan taitava brassi on ollut jopa joukkueen paras pelaaja, mutta vielä 30 vuoden iässäkin suoritusten tasaisuus vaihtelee huomattavan paljon. PAOKia vastaan erinomaisesti Eurooppa-liigassa esiintynyt vasta 18-vuotias Callum Hudson-Odoi voisi vähäisillä minuuteilla antamillaan näytöillä ehdottomasti ansaita näytönpaikan myös liigan puolella.

Keskikentän kolmikko

Chelsea on Sarrin alaisuudessa palannut ensi kertaa vanhaan kunnon 4-3-3-muodostelmaan, joka oli José Mourinhon valmentaessa aikoinaan ajoittain erittäin menestyksekäs. Italialaisen Jorginhon oletettiin olevan Chelsealle se pelillinen Messias, joka nostaisi Chelsean keskikentän pitkästä aikaa tasolle, jota se oli reilut kymmenen vuotta sitten, ja samalla Chelsean taistelemaan Valioliiga-tittelin lisäksi myös Mestarien liigan pystistä.

Jorginhon pelillinen anti on ollut pääasiallisesti hyvä, ja mies on suoriutunut roolistaan kunnialla. Muun keskikentän tasapainon järkkyminen on viime peleissä näkynyt kuitenkin myös siinä, että Jorginho on etenkin puolustuspäässä joutunut tilanteisiin, joissa hänen puolustuksellinen osaamisensa on joutunut äärirajoille, ja tämä on johtanut virheisiin ja rikkeisiin.

Chelsean keskikentän tämän hetken suurin ongelma on maailmanmestari ja ”omassa roolissaan” maailman paras keskikenttäpelaaja N’Golo Kanté.

Kauden alla ja kauden mittaan sekä Kanté itse että asiantuntijat ovat useaan otteeseen maininneet ranskalaisen ikiliikkujan uuden pelillisen roolin, jossa aiemman suoriutumisen lisäksi Kantén pitäisi pystyä tekemään enemmän tulosta myös hyökkäyspäässä.

Kauden avaus oli Kantén osalta lupaava miehen iskiessä Chelsean kauden avausmaalin Huddersfieldiä vastaan. Tämä on kuitenkin tähän mennessä jäänyt lähestulkoon ainoaksi Kantén hyökkäyspään onnistumiseksi sekä maalien että maalipaikkojen luonnin osalta. Kantésta ei myöskään olla tähän mennessä saatu irti oikeastaan mitään Sarrin aktiivisessa prässipelaamisessa, joka on etenkin viime aikoina vahvasti loistanut poissaolollaan. Pahimmillaan Kanté on kauden aikana näyttänyt olevan hukassa kentällä sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.

Reilut kymmenen vuotta sitten Chelseassa tällä paikalla operoi muuan Michael Essien, jota pystyttiin tarvittaessa peluuttamaan missä tahansa roolissa keskikentän ankkurista aina pelintekijään asti. Kanté ei ole ainakaan vielä onnistunut monipuolisuudessaan nousemaan lähellekään tuota tasoa.

Keskikentän kolmannen lenkin osalta kilpailua on kauden mittaan käyty Ross Barkleyn sekä Real Madridista lainalle saapuneen Mateo Kovacicin välillä. Kovacicin piti kauden alla olla selkeähkö ykkösvalinta Sarrin paletin kolmanneksi lenkiksi, mutta toisin on käynyt, ja uutta tulemistaan elävä Barkley on tässä taisteluparissa ollut ajoittain jopa niskan päällä. Chelsean harmiksi tasaisen varmaan suorittamista ei olla nähty kummaltakaan ja siitä syystä kilpailutilanne on suorastaan valitettava, kun kumpikaan pelaajista ei ole onnistunut nousemaan tarvittavalle tasolle.

Sarrin Napolissa tätä kyseistä roolia pelasi slovakialainen Marek Hamsik, joka on jalkapalloilijana tullut tunnetuksi paitsi komeasta irokeesistaan, myös vahvasta hyökkäyspään panoksesta keskikenttäpelaajan paikalta. Hamsik pystyi Sarrin systeemissä sekä viimeistelemään itse että luomaan tekopaikkoja muille hyökkäyspään pelaajille. Chelseassa Ross Barkley on pystynyt tähän ajoittain, mutta hyvää yksittäistä ottelua on usein seurannut kaksi vaisumpaa. Kovacic ei puolestaan ole edes pelaajatyyppinä kyseiseen rooliin soveltuva, vaan hän on pelaajana lähempänä Jorginhoa, jonka paikalle kroaatilla ei nykyisillä näytöillä ole minkäänlaista asiaa.

Pienemmälle vastuulle tällä kaudella jääneistä pelaajista voisi löytyä apu, kun maalintekotaidoistaan vähemmissä määrin tunnetuksi tullut Englannin MM-ryhmässäkin väkevästi esiintynyt Ruben Loftus-Cheek on löytänyt maalivirettään myös Chelseassa. Kasassa on nyt viisi maalia viimeiseen kuuteen peliin.

Aika käy vähiin

Sarrin hyökkäyspään pelisuunnitelman voisi tällä hetkellä sanoa olevan erittäin pahasti levällään, ja tämä näkyy otteluiden tulosten ja pelien kontrolloinnin lisäksi vahvasti myös yksilötasolla. Alkukaudesta joukkuetta pitkälti yksin kannatellut Eden Hazard on tehojen puolesta kadonnut kuvasta lähes täysin, ja taustalta tukea tuova Marcos Alonsokin on loistanut hyökkäyspäässä poissaolollaan.

Huolestuttavampaa on kuitenkin se, että esimerkiksi Manchester Unitedia ja viimeisimpänä myös Tottenhamia vastaan koko pelillinen paketti puolustuspeliä ja maalivahtia myöten olivat niin sekaisin, että koko Chelsean joukkue näytti ajoittain kentällä eksyksissä olevalta lammaslaumalta.

Sarrilla on käsissään loppuvuodeksi valtava taakka. Italialaisella on kieltämättä käsissään pääosin kyvykäs ja ennen kaikkea leveä ryhmä. Aikaa Sarrilla ei kuitenkaan ole enää paljon, ja pelilliset umpisolmut pitäisikin saada aukaistua mieluiten jo ennen joulukuun otteluruuhkaa. Hyväksi tavoitteeksi loppuvuoden osalta voisikin asettaa sen, että Chelsea olisi vielä vuoden vaihtuessa taistelemassa realistisesti sijoista 2–3 Manchester Cityn todennäköisesti mennessä jälleen kerran menojaan.

Sarrin seuraava todellinen pelillinen mittari siintääkin jo silmissä, kun Chelsea isännöi 8. joulukuuta Manchester Cityä Stamford Bridgellä.

Artikkelikuva – talkchelsea.net

The post Analyysi: Chelsea FC ja Sarri-pallon kriisi appeared first on Byyri.

Lainalle lähetettävät pelaajat kuuluvat useimmiten jompaan kumpaan seuraavista kategorioista. Lainalle lähetetään joko nuori talentti, jonka toivotaan kypsyvän kenties alemmilla sarjatasoilla valmiimmaksi kokonaisuudeksi. Toisaalta lainalle voidaan passittaa myös vähälle peliajalle jäänyt kokeneempi pelaaja, jonka minuutit ovat jääneet omassa seurassa vähiin ja pelituntuma on ohut.

Lainasopimuksen etuihin kuuluu, ettei pelaajan lunastavan seuran tarvitse maksaa siirtokorvausta, ainoastaan palkkakuluja. Useissa tapauksista pelaajaoikeudet omistava seura osallistuu palkkojen maksuun lainapestin aikana. Myös lainasopimusten pituuksia ja ehtoja on monenlaisia. Esimerkiksi Valioliigassa lainapelaaja ei saa pelata otteluissa oikeutensa omistavaa seuraa vastaan. Tämä pykälä on neuvoteltu paitsi katkerien oma koira puree -tilanteiden välttämiseksi, myös mahdollisten vilppiyritysten kitkemiseksi.

Lainapesti on pelaajalle parhaimmillaan valttikortti

Pelaajan kannalta lainalle siirtyminen on lähtökohtaisesti mahdollisuus. Joskus useamman kauden lainaseuroissa ”marinoituminen” palkitaan myöhemmin. Toisinaan lainapesteillä vastuuta tulee, mutta emoseurassa tie on tukossa. Suomessa lainapelaajat saman sarjan sisällä ovat harvinaisuuksia, mutta Euroopan kovimmissa sarjoissa arkipäivää.

Belgian MM-pronssille torjunut Thibaut Courtois puhkesi täyteen loistoonsa oltuaan kolmen kauden ajan Chelseasta lainalla Atletico Madridissa. Los Colchonerosista Lontooseen palattuaan Courtois sementoi paikkansa maailman kärkivahtien joukossa. Tällä hetkellä raamikas vahti tilkitsee Real Madridin maalia.

Myös suurseurojen kesken nähdään lainapestejä, joissa mukana on todellisia tähtipelaajiakin. Real Madrid lainasi James Rodriguezin Bayern Müncheniin kahden kauden ajaksi, kun MM-kisojen parhaaksi pelaajaksi 2014 valitun kolumbialaisen asema Espanjassa oli vaikea.

Suomalaisille tuttu laitapuolustaja Carl Jenkinson käväisi ensimmäisillä lainapesteillään edustaessaan kasvattiseuraansa Charlton Athleticia. Tuolloin hän edusti muutaman ottelun verran niin Welling Unitedia kuin Eastbourne Boroughiakin Englannin jalkapallopyramidin alaportailla. Vuonna 2011 tuolloin Suomen nuorten maajoukkueita edustanut Jenkinson siirtyi suurin odotuksin Laticsista toiseen lontoolaisseuraan Arsenaliin.

Ensimmäisten kausien ajan hän pelasi pääosin Arsenalin reserveissä. Kun paikka ykkösjoukkueessa ei ottanut auetakseen, haki Jenkinson kaudella 2014-15 vauhtia lainapestillä West Hamin riveissä. Vastuuta kertyi 32 ottelun verran, mutta Gunnersin oikean pakin paikalle ei ollut asiaa. Seuraavalla kaudella seurasi uusi lainapesti jälleen Boleyn Groundille, kaudella 2017-18 osa ajasta meni Championshipin Birminghamissa.

Nyt 26-vuotiaana Jenkinson on edelleen Arsenalin pelaaja, mutta valmennusjohdon suunnitelmiin hän ei kuulu. Lainapestien aika lienee ohi, mutta Arsenalin ykkösjoukkueessa ottelumääräksi jäänee 38 ottelua kertyneenä usean eri kauden aikana. Peliajan perässä Jenkinsonin tie vienee tulevaisuudessa kokonaan uuteen seuraan.

Terävimmällä huipulla pelaavien taustoista voi löytyä erikoisiakin lainapyrähdyksiä. Pitkän uran Valioliigassa ja Englannin maajoukkueessa pelannut Peter Crouch koki uransa alussa erikoisen lainapestin. Tottenhamin sopimuspelaajana vuonna 2000 ollut Crouch pelasi kahdeksan ottelua lainalla Ruotsissa, kolmosdivarin IFK Hässleholmissa. 

Yksin Crouchin ei tarvinnut Etelä-Ruotsiin lähteä, sillä lainalle siirtyi myös Tottenham-puolustaja Alton Thelwell.

Pitkänhuiskean hyökkääjän lyhyt visiitti tuntemattomaan pikkuseuraan oli osa Spursin ja Hässleholmin diiliä, jossa brittikentille siirtyi puolustaja Jon Jönsson. Crouchin myöhemmin vakiinnutettua paikkansa Valioliigassa ihmeteltiin kannattajien keskuudessa miehen erikoista visiittiä Skandinaviaan.

Seurat harjoittavat monenlaista lainapolitiikkaa

Chelsea on tullut tunnetuksi huimaa lainarulettia pyörittävänä seurana. Roman Abramovitshin aikakaudella lontoolaisten hankkimat ja perään lainaamat pelaajat lasketaan jo sadoissa. Tälläkin kaudella The Bluesin pelaajia pelaa lainalla ympäri Eurooppaa peräti 40. Seuran taktiikkana on haalia lupaukset oman sateenvarjonsa alle, jotta pahimmat kilpailijat eivät saa houkuteltua heitä riveihinsä.

Chelseaa on kuitenkin kritisoitu siitä, etteivät nuoret pelaajat saa järjestelmästä huolimatta todellista vastuuta ykkösjoukkueen riveissä. Esimerkiksi toppari Papy Djilobodjin saldoksi Chelsean miehenä jäi minuutti peliaikaa Liigacupissa. Lainapestin jälkeen topparin matka jatkui Sunderlandiin. Senegalilainen ei liene kuulunut Jose Mourinhon suunnitelmiin missään kohtaa. Djilobodjin ura on sittemmin mennyt vauhdilla alamäkeä.

Välillä järjestelmä kolahtaa omaan nilkkaan, kuten esimerkiksi pahimpien kilpailijoiden leivissä loistavien Kevin De Bryunen ja Romelu Lukakun kohdalla. Nuorina Chelsean sopimuspelaajiin kuuluneelle belgialaiskaksikolle ei nähty käyttöä ykkösjoukkueessa. Seuraukset ovat jalkapallon ystäville tutut.

Suomessa pelaajien lainaaminen on monesti etupäässä taloudellinen kysymys. Kun JJK kauden 2013 päätteeksi putosi konkurssiuhan varjostamana Veikkausliigasta, oli toimintaa uudistettava rajulla kädellä. Jyväskylässä linjattiin osin pakon edessä, että seura pyrkii jatkamaan toimintaansa mahdollisimman paikallistaustaisella joukkueella.

Vaikka sittemmin taloustilanne on jälleen parantunut, on Kettupaitojen riveissä nähty runsaasti Keski-Suomesta ponnistavia pelaajia. Vaikka Jyväskylä vetää nuoria puoleensa muun muassa opiskelumahdollisuuksiensa avulla, on Ykkösen tasolle hankalaa koota varteenotettavaa nippua pelkästään kotikulmilta.

JJK:n yhteistyösopimus Ilveksen kanssa takaa liigassa vähälle vastuulle jääneiden nuorten pelituntuman ylläpitämisen ja treenaamisen Jyväskylässä. JJK puolestaan saa nauttia talenttien otteista sekä ennen kaikkea leveyttä ennestään kapeaan kokoonpanoonsa.

Pelaajien lainaus on arkipäivää aina Euroopan huippuliigoista Suomen alasarjoihin. Lainapestien syitä on listattu yllä, mutta lähtökohtaisesti lainasiirrot ovat eduksi niin seuroille kuin pelaajillekin. Pelaajien on päästävä peliajan perässä joukkueeseen, sillä pelkästään harjoittelemalla kehitys junnaa paikallaan.

The post Lainapelaajan anatomiaa – Kuka hyötyy lainasirkuksesta? appeared first on Byyri.