Kahdeksan liigamestaruutta voittanut seura tunnetaan kuitenkin – maan kolmanneksi täysimmän palkintokaapin lisäksi – siitä, että ylpeä baskiseura on aikojen saatossa vastustanut niin maan keskushallintoa kuin Barcelonaakin melko ärhäköin ottein.

Tässä jutussa onkin käsitelty muutamia mielenkiintoisimpia yksittäisiä tapauksia Athleticin historian varrelta.

1980-luvun kilpajuoksu Barcelonan kanssa

Kaikki alkoi, kun kaudella 1982–1983 Barcelonan mestaruusjahti katkesi Athletic Bilbaon legendaarisen – yhtenä Espanjan kaikkien aikojen puolustajista pidetyn – Antoni Goikoetxean hajotettua Barcelonan keskikenttäpelaajan Bernd Schusterin polven.

Seuraavalla kaudella seurojen välinen eripura räjähti kuitenkin ilmiliekkeihin, kun joukkueet astelivat Camp Noun nurmelle alkusyksystä 1983. Bernd Schuster palautti kokemansa vääryyden läpi pelin kestäneillä kovilla otteilla, ja näistä turhautunut Goikoetxea maksoi takaisin joukkueen toiselle supertähdelle – katkaisten Diego Maradonan nilkan takaapäin tulleella tappotaklauksella.

18 ottelun pelikiellon saanut Goikoetxea on tämän jälkeen paremmin tunnettu lempinimellään Bilbaon teurastaja.

Maradonaton Barcelona, Real Madrid ja Athletic Bilbao kävivät yhden historian tiukimmista kolmen joukkueen mestaruustaistoista, joka lopulta päättyi bilbaolaisten juhliin. Ero katalaaneihin oli vain piste ja madridilaisten kanssa seura oli tasapisteissä, mutta se kruunattiin mestariksi keskinäisten ottelujen turvin.

Liigaa eniten ravisuttanut tapaus nähtiin kuitenkin vasta Copa del Reyn finaalissa, kun Athletic varmisti ensimmäisen tuplansa lähes 30 vuoteen kaatamalla Barcelonan 1–0. Ottelun lopussa pelin aikana useasti kaltoin kohdellulta Maradonalta meni kuuppa totaalisen nurin, ja hän vastasi Athleticin pelaajien provosointiin tavalla, joka synnytti täysimittaisin joukkotappelun. Argentiinalainen ei enää koskaan pelannut La Ligassa otteluakaan.

Vihasta ystävyydeksi

Vielä vuoden 1986 cupin välierissä joukkueiden kohtaaminen tulistui, kun riehaantunut yleisö ryntäsi Bilbaossa kentälle, pakottaen seuran maksamaan suuria sanktioita. 1990-luvulle tultaessa seurojen välinen viha kuitenkin laantui – osittain joukkueiden merkittävästä tasoerosta johtuen – ja 2000-luvun aikana seuroista on tullut käytännössä ystävällismieliset, molempien asettuessa Espanjan hallitusta vastaan vastaavalla agendalla, Barcelonan ajaessa Katalonian itsenäistymistä ja Bilbaon tehdessä samaa Baskimaalle.

Athletic onkin useasti esiintynyt julkisuudessa Baskimaan itsenäisyyden puolesta puhujana. Muun muassa kenraali Francon kuoleman jälkeen ensimmäinen Baskimaan lipun, Ikurriñan, julkinen esiintyminen nähtiin alueen paikallisottelussa Real Sociedadia vastaan 1976.

Baskimaan pääkaupungissa myös monet itsenäisyysliikkeen äärilaidan kannattajat ovat valjastaneet punavalkoiset itsenäisyysaatteiden viestimiskanavakseen.

Esimerkiksi järjestö nimeltä Herri Norte Taldea on virallisesti noin 200-henkinen Athleticin faniklubi, joka on kuitenkin ollut myös osallisena monessa väkivaltaisessa yhteenotossa ”äärioikeistolaisten” fanien kanssa. Myös seuran nykyinen presidentti on julkisesti maininnut haluavansa jonain päivänä nähdä Baskimaan oman joukkueen mukana virallisissa kilpailuissa.

Punavalkoiset… Vai sinivalkoiset?

Athletic Bilbao aloitti taipaleensa sinivalkoisissa peliasuissa. Tämä kuitenkin muuttui, kun vuonna 1909 Englannissa opiskelemassa ollut Juan Elorduy sai toimeksiannokseen ostaa ja tuoda seuralle Espanjaan 25 pelipaitaa. Mies ei kuitenkaan millään löytänyt väreihin sopivia peliasuja, ja niinpä hän matkasi Southamptonin satamaan tyhjin käsin ja murtuneena miehenä.

Matkalla hän kuitenkin sattumalta huomasi Southamptonin pelipaitoja, joiden hän heti tajusi sopivan Bilbaon kaupungin virallisiin väreihin. Nuori mies oli värimaailmaan niin tyytyväinen, että hän osti heti kasan paitoja, vei ne mukanaan Bilbaoon, ja sai myös johtoportaan niin tyytyväiseksi, että Athletic on siitä asti pelannut punaisessa ja valkoisessa.

Athletic Club pysyi kaksiväriselle paidalleen niin uskollisena, että se oli Euroopan viimeisiä seuroja, joiden paitaa ei sponsorin mainos korostanut. Tämä muuttui vasta 2011, kun rintamus sai ensimmäisen paitasponsorinsa logon. Itse asiassa vuodet 2001–2009 seura jopa itse valmisti paitansa, jolloin niissä ei esiintynyt edes ulkopuolisen paitavalmistajan logoa.

The post Lisää Athletic Bilbaosta: Vastakkainasettelu Barcelonan kanssa, Baskimaan itsenäisyys ja pelipaitahässäkkä appeared first on Byyri.

Näiden kahden ryhmän aktiivisuudesta johtuen Bilbaossa pelataan vieläkin pääsarjajalkapalloa. Englantilaisittain kirjoitettu Athletic Bilbao sai syntynsä, kun englantilaisten työläisten perustama Bilbao Football Club ja saarivaltiossa lajiin ihastuneiden opiskelijoiden alulle laittama Athletic Club fuusioituivat yhdeksi seuraksi vuonna 1903. Baskimaan suurimman seuran synnystä voimmekin kiittää siis lähes yksinomaan englantilaisten lähes pakkomielistä asennetta lajia kohtaan.

Lempinimellä Los Leones kulkeva seura on historialtaan mielenkiintoinen, sillä se on yksi La Ligan perustajista ja Real Madridin sekä Barcelonan ohella ainoa seura, joka ei ole koskaan pudonnut pääsarjasta alemmalle sarjatasolle. Saavutus, joka on lähes käsittämätön, kun tiedetään, kuinka suppeasta materiaalista vain Baskimaalla kasvaneisiin pelaajiin luottava seura pelaajansa ammentaa. Baskiseura on myös (Osasunan, Real Madridin ja Barcelonan ohella) yksi Espanjan neljästä liigajoukkueesta, jotka ovat jäsentensä omistamia, eivätkä yksityisiä yrityksiä.

Kahdeksan kertaa Espanjan pääsarjan voittanut seura on tosiaan koko Euroopan mittakaavassa uniikki, sillä se on 1900-luvun alusta asti antanut vain Baskimaalla syntyneiden tai myöhemmin myös alueella kasvaneiden ja jalkapallo-oppinsa saaneiden pelaajien pelata edustusjoukkueessaan. Niinpä Athletic Bilbaon kaikki pelaajat tulevat hyvin rajatulta alueelta Pohjois-Espanjasta tai Etelä-Ranskasta. Con cantera y afición, no hace falta importación – kotiseudulla kasvaneilla pelaajilla ja paikallisten tuelle et tarvitse ulkomaalaisia. Jokseenkin hullunkurisesti sama sääntö ei kuitenkaan päde valmennusportaaseen, ja seurassa onkin nähty useita muualta tulleita valmentajia ohjaamassa baskipelaajia.

Menestyksekäs alku

Alkuaikojen tähtipelaajansa Rafael Moreno Aranzadin – jonka lempinimeä, Pichichi, Espanjan liigan parhaan maalintekijän palkinto edelleen kantaa – johdolla Athletic aloitti taipaleensa niin Copa del Reyssa kuin 1928 perustetussa La Ligassa mahtavasti.  Vuosien 1906 ja 1916 välillä kaappiin kertyi kaikkiaan seitsemän cupin mestaruutta – joskin yksi nykyajalle kenties hieman epätyypillisesti, kun vastustajajoukkue ei koskaan saapunut finaaliin paikalle.

La Ligan alettua seura naarasi 1930 ja 1931 peräkkäiset tuplamestaruudet englantilaisen valmentajan Fred Pertlandin johdolla. Pertland suosi siihen aikaan vallankumouksellista tapaa pelata jalkapalloa lyhyin syötöin, joka on jättänyt syvät jäljet bilbaolaiseen ja espanjalaiseen jalkapalloon. Vielä 1936 Bilbaossa nostettiin mestaruuspokaalia edelleen englantilaisen valmentajan – tällä kertaa William Garbuttin – alaisuudessa, mutta tämän jälkeen syttynyt sisällissota pysäytti jalkapallon peluun kuten muunkin espanjalaisen yhteiskunnan. Garbutt pakeni sotaa Italiaan, josta hänet ajettiin maanpakoon fasistipuolueen toimesta.  Tarina ei kerro, olivatko syynä juurikin jalkapalloilulliset erimielisyydet.   

Francon aika – näin sen koimme

Mitä tahansa espanjalaista käsiteltäessä on vaikea välttyä ottamasta Fransisco Francoa puheeksi, niin laaja-alaisesti diktaattori vaikutti yhteiskuntaan urheilua myöden. Sisällissodan myötä maan johtoon noussut sotilasjuntta kielsi kaikkien ulkomaalaisten nimien käytön urheiluseurojen yhteydessä, joten myös Athletic Bilbao muuttui pakotettuna muotoon Atlético Bilbao. Alku uudella nimellä sai kuitenkin iloisen käänteen, kun hyökkääjä Telmo Zarra debytoi seuran väreissä. Seuraavan 13 kauden aikana baski iski yhteensä 294 maalia bilbaolaisille, ja hänen yhden kauden maaliennätyksensä (38 kaappia 1950-51) rikottiin vasta muuan Cristiano Ronaldon toimesta 60 vuotta myöhemmin. 

1940- ja 50-luvuilla Atléticoksi muuntunut seura jatkoi kohtalaisen menestyksen tiellä, mutta 1960-luvulle tultaessa suurseurat Real Madrid ja Barcelona alkoivat mennä menojaan – pitkälti johtuen siitä, että ne oppivat  kierrättämään liigan kolmen ulkomaalaispelaajan kiintiötä myöntämällä kaksoiskansalaisuuksia pelaajilleen. Parin cup-voiton lisäksi seuraavat kaksi vuosikymmentä eivät bilbaolaisille juuri lohtua tarjonneet.

1970- ja 1980-luvun taite oli bilbaolaisille kuitenkin käänteentekevä, niin pelillisesti kuin symbolisestikin. Kenraali Francon kuoltua seura uskalsi palata alkuperäiseen nimitykseensä Athletic Bilbaoksi, ja samalla kuin taikaiskusta otteet kentällä palasivat kunnian vuosien tasolle. Jo 1977 seura selviytyi UEFA cupin finaaliin. Se oli kuitenkin vain esimakua tulevasta, vuonna 1981 alkaneesta Javier Clementen aikakaudesta.

Hurja 1980-luku, cup-finaaleja ja hullu argentiinalainen

Clemente palautti seuran voittojen tielle 26 vuoden tauon jälkeen, johdattaen jokaisella kaudellaan seuran neljän sakkiin ja kahdesti La Ligan voittoon. Kenties paremmin yksi kaikkien aikojen baskijoukkueista tuli kuitenkin tunnetuksi aggressiivisesta pelityylistään, joka kärjistyi 1980-väkivaltaisissa yhteenotoissa Barcelonan kanssa.

1990-luvulla seura oli pakotettu höllentämään pelaajia koskevia säädöksiään, ja siitä lähtien Athleticia onkin saanut edustaa, jos on kasvanut ja saanut jalkapallo-oppinsa Baskimaalla, eikä syntyperää ole enää pidetty ehdottomana kriteerinä. Myös muiden Baskimaan akatemioiden kasvattien annettiin edustaa seuran edustusjoukkuetta, mikä johti muutamien legendaaristen pelaajien, kuten Joseba Etxeberrian, siirtymiseen joukkueeseen. Kevennetyistä rajoituksista huolimatta seura ei ole onnistunut nousemaan historiansa edellyttämälle asemalle uudella vuosituhannella. Vasta kuluva vuosikymmen sytytti valon Athletic-fanien tunnelissa, kun seuran presidentiksi noussut Jose Urrutia alkoi panostaa seuran junioritoimintaan – jonka helminä edustusjoukkueeseen ovat nousseet muun muassa Javier Martinez, Markel Susaeta, Fernando Llorente sekä Iker Muniain – ja toi valmentajaksi hullun argentiinalaisen, Marcelo Bielsan.

Vuonna 2011 kaupunkiin tullut Bielsa vähemmän yllättäen romutti ensi töikseen pelaajille tutun tavan pelata jalkapalloa ajaakseen oman, ehdottoman systeeminsä sisään. Hapuileva alkukausi johdattikin seuran keskinkertaiseen liigasesonkiin. Kun Bielsan pelijärjestelmä alkoi toimia, oli se kuitenkin menoa – Athletic ylsi niin Copa del Reyn kuin Eurooppa-liigankin finaaliin, toki pettyen molemmissa otteluissa.

Hyvän kauden myötä seuran pelaajat olivat kuitenkin kovaa valuuttaa siirtomarkkinoilla, eikä Bielsa onnistunut löytämään seuran politiikan täyttäviä korvaajia, jolloin seuraava kausi sujui vaatimattomasti. Bielsan siirryttyä pois managerin pallilta tuli muuan Ernesto Valverde toiselle stintilleen baskien peräsimeen – ja onnistui täydentämään perimäänsä ryhmää esimerkiksi Aymeric Laporten, Aritz Adurizin ja Ander Herreran kaltaisilla helmillä. Seura ylsikin heti liigassa neljänneksi ja tätä kautta Mestarien liigaan, minkä lisäksi kevät 2015 näytti päivänvalon Athleticin kolmannelle esiintymiselle Copa del Reyn finaalissa tällä vuosituhannella.

Tuloksen oli kolmatta kertaa tappio Barcelonalle. Seura oli kuitenkin herätetty pitkiltä päiväuniltaan, ja kauden 2015-16 alussa Eurooppa hätkähti, kun Athletic Bilbao murskasi Barcelonan Espanjan super cupin finaalissa, ansaiten ensimmäisen pokaalinsa yli 30 vuoteen.

Viime ajat Athletic on juuttunut taistelemaan europakoista liigan ylemmässä keskikastissa, mutta harvinaislaatuisen seuran tulevaisuus näyttää jälleen olevan tukevalla pohjalla.

Athletic Club – Levante sunnuntaina 10.11. kello 15.00, C More

The post Katsaus Athletic Bilbaon historiaan – vain paikallisilla pelaajilla maailmanmaineeseen appeared first on Byyri.