Magdeburg voitti UEFA:n Cup-voittajien cupin vuonna 1974 ja Carl Zeiss Jena & Lokomotive Leipzig olivat samaisessa kilpailussa kakkossijalla 80-luvulla. 1980-luvulla myös DDR-Oberligaa dominoinut Berliner FC Dynamo oli vakiovieras erinäisten eurooppalaisten cup-kilpailujen jatkopeleissä ja Dynamo Dresden eteni vuonna 1989 upeasti UEFA Cupin välieriin.

Kylmän sodan jälkeen Saksa jaettiin neljään osaan liittoutuneiden kesken. Jo pian länsimaat yhdistivät omat alueensa BRD:ksi ja Neuvostoliiton hallintoalueesta tuli puolestaan DDR.

Syvällä Itä-Saksan puolella sijainneeseen Berliiniin tehtiin samanlainen jako. Aluksi Berliinissä sai kulkea valloitusvyöhykkeiden välillä vapaasti, mutta tämä muodosti DDR:lle ongelman: länsisaksalainen elämäntaso oli itäsaksalaista todella paljon korkeampi, ja useat päättivät jäädä Länsi-Berliiniin.

Erinäisten kriisien jälkeen DDR päätti, Neuvostoliiton kanssa yhteistyössä, pystyttää muurin Neuvostoliiton hallinnoiman alueen rajalle. Muuri ilmestyi seisomaan sinnikkäästi vuonna 1961, kun rajalle asetettiin piikkilanka-aita, ja useat itäsaksalaiset joutuivat murhatuksi yrittäessään laitonta rajanylitystä. Berliinin muuria pidettiin ja pidetään Euroopassa tyypillisesti kylmän sodan symbolina.

Muuri murtui, ihmiset iloitsivat

Kaikki kuitenkin muuttui 9. marraskuuta 1989.

Eurooppa eli vahvassa murroksessa, ja itäblokin maissa järjestettiin ensimmäistä kertaa kylmän sodan aikana vapaat vaalit. Vaikka Itä-Saksaa johdettiin vielä hyvin autoritäärisesti, epähuomiossa annettiin ohjeistus, että rajanylittäjiä ei enää ammuttaisi. Tämä käsky aloitti massiivisen joukkopaon idästä länteen, ja yhteistuumin saksalaiset alkoivat purkaa muuria – molemmilta puolilta.

Berliinin muurin murtuminen symbolisoi kylmän sodan loppumista. Kun itäsaksalaiset saivat, epävirallisesti tosin, ylittää muurin ilman sanktioita, heitä odotti iloinen joukko länsiberliiniläisiä, jotka tervehtivät itäberliiniläisiä iloisesti halaten.

Virallisesti Saksat yhdistyivät 3. lokakuuta 1990.

Itä-Saksan huippujoukkueet jäivät jalkoihin

Miten tämä vaikutti saksalaiseen jalkapalloon? Ensimmäinen, välitön, vaikutus oli luonnollisesti kahden liigajärjestelmän yhdistäminen. Jo tässä näkyi Länsi-Saksan väheksyntä itäsaksalaista jalkapalloa kohtaan: kylmän sodan aikana Bundesligassa oli 16 joukkuetta, jotka kaikki saivat pitää paikkansa yhdistyneessä sarjassa.

Itä-Saksasta ainoastaan kaksi seuraa saivat kunnian osallistua yhdistyneen Saksan pääsarjaan. Nämä kaksi seuraa olivat Dynamo Dresden ja FC Hansa Rostock.

Itä-Saksan jalkapalloa 1980-luvulla suorastaan dominoinut Berliner FC Dynamo ”tuomittiin” aloittamaan 3. korkeimmalta sarjatasolta. Tämä johtui varmasti seuran statuksesta Itä-Saksan tiedustelupoliisin, Stasin, tukemana seurana. Paetakseen tätä mainetta seura nimesi itsensä uudelleen FC Berliniksi, joskin seura vaihtoi nimensä takaisin alkuperäiseksi vuonna 1999.

DDR-Oberligan 14 Saksan yhdistymisen aikaisesta joukkueesta yksikään ei pelaa tällä hetkellä Bundesligassa.

Elintasoerot Itä-Saksan ja länsimaiden välillä aiheuttivat myös massiivisen pelaajapaon. Steffen Freund, joka pelasi myöhemmin urallaan 21 maaottelua Saksan paidassa, kertoi saaneensa upeaa kohtelua siirryttyän Schalkeen 1991: hänen mukaansa seura tarjosi hänelle kattohuoneiston, josta nuori itäsaksalainen oli ihmeissään. Yksi parhaimmista pelaajista, joka ei saanut kutsua Die Mannschaftiin, Uwe Rösler, loi puolestaan mittavan uran Manchester Cityssä.

Millä mielin kohti tulevaa?

Valoa tunnelin päässä kuitenkin on. Paljon kritisoitu RB Leipzig on vakiinnuttanut paikkansa Bundesligan kärkijoukkueena, ja Itä-Berliinin ylpeys Union Berlin nousi täksi kaudeksi pääsarjaan ensimmäistä kertaa historiansa aikana.

Itä-Saksa on tuottanut myös saksalaisen jalkapallon huippupelaajia. Jo mainitut Freund ja Rösler saivat seuraajakseen kenties 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen parhaan saksalaisjalkapalloilijan, Görlitzissä syntyneen Michael Ballackin, jonka saavutukset eivät kaipaa esittelyjä. Vuoden 2014 MM-voittajajoukkueessa pelasi vain yksi itäsaksalaislähtöinen pelaaja, mutta hän oli nähdäkseni koko joukkueen paras pelaaja, nykyään Real Madridia edustava Toni Kroos.

Miltä itäsaksalaisen jalkapallon tulevaisuus näyttää?

Tilanne on edelleen heikko, sillä 2. Bundesligassa pelaa vain kaksi itäsaksalaisseuraa. 3. Ligassa sentään joukkueita on useampia.

Näin historiafriikkinä itse toivoisin, että Itä-Saksan jalkapallo saataisiin uudelleen nousuun. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että ensi kaudella Bundesligassa pelaa maksimissaan kaksi joukkuetta entiseltä DDR:n alueelta.

The post Dynamo Dresden, Hansa Rostock, BFC Dynamo… – historiaa ja jalkapalloa Itä-Saksassa appeared first on Byyri.

Kaudelta 2012-13 löytyy erikoinen tilastoknoppi futistrivioihin. Jalkapallon suurvalta Saksa oli tuolloin ainoa maa Euroopassa, jonka pääsarjassa ei pelannut joukkuetta maan pääkaupungista. Kaupungin lippulaiva Hertha oli valahtanut 2. Bundesliigaan visiitille, joka jäi lopulta yhden kauden mittaiseksi. Tämän jälkeen germaanien oma Vanha rouva on vakiinnuttanut asemansa pääsarjassa.

Kuriositeetti kuvaa kuitenkin hyvin lajin asemaa Berliinissä. Laji elää ja voi hyvin huolimatta siitä, että alueelta ei löydy todellista suurseuraa maanosan ykköskoriin.

Berliinin myrskyisää historiaa symboloi muuri, joka jakoi kaupungin tunnetusti itäiseen ja läntisen osaan. Kaiken tämän taustalla myös jalkapalloperinteet muovautuivat rajan molemmin puolin omanlaisikseen. Läntisen Berliinin suurin seura Hertha nojasi  vahvasti eurooppalaisen valtavirran tyyliin niin kentällä kuin seuratoiminnassakin. Itäpuolella Union ja BFC Dynamo toimivat DDR:n valtiomallin mukaisesti tiukan kurin vallitessa.

Sittemmin, Saksojen yhdistyttyä, pinnalle ovat jääneet metropolin länsiosan Hertha ja itäpuolen Union, siinä missä Dynamon ja Viktoria Berlinin kaltaiset seurat pelaavat aluesarjoissa. Aluesarjojen suosio on kuitenkin yllättävänkin korkealla tasolla, eikä pelillisessäkään tasossa ole moittimista.

Värikäs seurakavalkadi

Suurelle yleisölle Berliinin jalkapallosta tulee nopeasti mieleen kaksi suurta. Hertha on kaupungin suurin, katsottiinpa asiaa millä mittarilla tahansa. Saksan mestaruuksia löytyy kaksin kappalein 1930-luvulta, ja mantereen laajuisesti tähtihetkeksi puolestaan nousee eteneminen Mestarien liigan lohkovaiheeseen kaudelle 1999-00. Nykyisin seura on asemoitunut Bundesliigan keskikastiin.

Punavalkoinen Union on kaupungin itäosan kannatetuin seura. Seura on viime kausien aikana hätyytellyt jopa nousua pääsarjaan, mutta intohimoiset kannattajat seuraavat joukkuettaan lehtereillä sarjatasosta riippumatta samalla intensiteetillä. Metallimiesten pahin paikalliskilpailija ei ole läntisen kaupungin Hertha, vaan BFC Dynamo. Seuroista tuli verivihollisia rautaesiripun takana vietettyjen vuosikymmenten ja tiukkojen yhteenottojen myötä.

Mutta osataan sitä alemmillakin sarjaportailla., joille monien perinteisten seurojen tie on vienyt.

Saksan neljänneksi korkein sarjataso, Regional-liiga, on jaettu viiteen lohkoon. Koillislohkon kahdeksastatoista joukkueesta kolmasosa tulee Berliinin alueelta. Näihin kuuluvat muun muassa Itä-Saksan entinen valtias BFC Dynamo sekä Berliner AK ja Viktoria.  Kahta sarjaporrasta alempana sen sijaan on kokonaan oma lohko pelkästään kaupungin rajojen sisältä tuleville joukkueille. Berliinin kokoiseen kaupunkiin mahtuu runsaasti seuroja ja niiden taustalle mitä kiehtovampia tarinoita.

Union Berlinin vanha arkkivihollinen, jo yllä mainittu BFC Dynamo oli alkujaan vahvasti kytköksissä DDR:n suojelupoliisin Stasiin. Seura voitti DDR:n mestaruuden kymmenesti peräkkäin välillä 1979-88. Saksojen yhdistyttyä seura vaihtoi nimensä FC Berliniksi ottaakseen etäisyyttä historian siihen asettamaan leimaan. Nimi Dynamo otettiin käyttöön uudelleen vuonna 1999.

Berliner AK on kaupungin runsaan turkkilaisväestön kantaseura. Berliinissä on arviolta satatuhatta turkkilaistaustaista asukasta. Seuralla on vahvat siteet Turkkiin ja myös taustaa yhteistyöstä maan pääsarjaseura Ankarasporin kanssa.

Oberliigassa pelaavan Tennis Borussia Berlinin nimi herättää jo itsessään mielenkiintoa. Vuonna 1902 perustettu seura oli alun perin nimeltään Tennis und Ping-Pong Gesellscaft Borussia, mikä selittääkin nimen alkuperän hyvin selkeästi. Bundesliigassakin 70-luvulla käväissyt seura keskittyy nykyään vain jalkapalloon.  Seuran parhaat menestysvuodet sijoittuvat ajalle ennen toista maailmansotaa. Toisen maailmansodan jälkeen Tennis Borussian ja Herthan välille kehkeytyi intensiivinen kilpailuasetelma, joka myöhemmin esti suunnitelmat seurojen yhdistämiseksi.

Minne suunnata jalkapalloelämysten perässä?

Berliinissä riittää kulttuurihistoriallisesti merkittäviä rakennuksia nähtäväksi. Mukaan mahtuu myös must see -kategorian urheilupyhättöjä.

Vuoden 1936 olympialaisia varten rakennettu Olympiastadion Charlottenburgin kaupunginosassa on kaupungin tunnetuin urheilumonumentti, joka herättää vierailijan kunnioituksen jo kaukaa.  Olympiaportin alta kuljettaessa alue huokuu historiaa, sillä rakennuksen ulkofasadi on kauttaaltaan rosoinen muistutus vuosikymmenten takaisista kilpailuista. Sisältä stadion on remontoitu vastaamaan nykypäivän tarpeita ja täyttää mukavan ottelukokemuksen kriteerit. Päädystä, paikasta jossa olympiatuli aikanaan liekehti, puhaltaa kuitenkin ajoittain tuuli, joka muistuttaa areenan pitkästä historiasta. Stadionin isäntä Hertha vetää otteluihinsa väkeä lähes 45 000 katsojan keskiarvolla, mutta lippuja on silti yleensä helposti saatavilla.

Sarjatasoa alempana pelaavan Union Berlinin stadion tarjoaa tyystin erilaista tunnelmaa stadionbongareille.  Stadion An Der Alte Försterei, Vanhan metsänvartijan stadion, pistää silmään värikkäänä ilmestyksenä metsäalueen reunassa. Köpenickin kaupunginosassa sijaitseva pyhättö on isäntäjoukkueensa inspiroima värimaailmaltaan. Alun perin vuonna 1920 avatun stadionin viimeisimpään remonttiin 2010 osallistui kolmatta tuhatta seuran kannattajaa ja muuta vapaaehtoista. Huomattava osa 22 000 katsojan kapasiteetista koostuu seisomapaikoista, mikä luo lisätunnelmaa Unionin kamppailuihin. Vuoden 2014 MM-kilpailuiden aikaan seura järjesti stadionilla kisastudioita mahdollistaen otteluiden seuraamisen jättiruudulta.

Jälleen tyystin erilaisen katsomokokemuksen saa, kun suuntaa BFC Dynamon kotinurmelle Friedrich-Ludwig-Jahn Sportparkille. Entisen Stasi-seuran koti sijaitsee aivan Mauerparkin, muuripuiston vierellä. Kenttää reunustaa juoksurata, joka erottaa katsomot nurmesta. Kyseessä olevalla alueella on pitkät urheiluperinteet – alueella on tiettävästi urheiltu jo 1800- luvun alkupuolelta lähtien. Stadionia varten oli suunnitteilla laaja perusparannus, joka olisi toteutettu, mikäli Berliinille olisi myönnetty vuoden 2024 kesäolympialaiset. Kisojen mentyä Pariisille urakka on kuitenkin toistaiseksi jäissä.

Edellä mainittujen lisäksi metropolialueelta löytyy runsaasti myös pienempiä stadioneita, kuten ylempänä listattujen perinneseurojen kotikentät. Jalkapallon hallitsevan maailmanmestarimaan pääkaupunki ei ehkä kuulu seurakartalla maanosan menestyneimpiin, mutta perinteitä kyllä riittää. Matkustaminen Berliiniin on Suomesta käsin helppoa ja edullista, joten kaupunkia voi hyvillä mielin suositella kaikille jalkapallomatkailun ystäville.

The post Berliini – futiskulttuurin sulatusuuni appeared first on Byyri.