”Black Fridayn” eli mustan perjantain, tuon kulutushysterian kulmakiven par excellence, etymologiselle alkuperälle on tarjottu useampaa selitystä. Niistä yhden mukaan nimi juontaa juurensa käytäntöön, jossa myyntitappiot merkittiin kirjanpitoon punaisella ja -voitot mustalla värillä. Mainittu perjantai oli yleensä se päivä, jona vuoden tulos kääntyi plussan puolelle ja ainakin tuotteensa kaupaksi saaneiden mielestä aurinko tuntui kalseasta vuodenajasta huolimatta vähän lämpimämmältä.

Yleisemmin ”mustiin päiviin” ei kuitenkaan ole järin positiivisia tunteita assosioitu. Ainakin Wall Streetin pörssiromahdus 90 vuoden takaa ponnahtanee termistä monen historiaa edes alustavasti tuntevan mieleen, vaikka tuskin kukaan tätä lukevista on joutunut sen suorista seurauksista itse kärsimään.

Siinä suhteessa me Suomen jalkapallomaajoukkueen edesottamuksia edes hieman pidempään seuranneet olemme onneksi ”onnekkaassa” asemassa, että Huuhkajien historiasta noita mustia päiviä ei tarvitse etsimällä etsiä; musertavan pettymyksen ja kasvoja vihmovan sateen tarjoamasta puhdistavasta katarsiksesta on päässyt kyllä nauttimaan uudelleen ja uudelleen jokainen halukas.

Etenkin eräs Olympiastadionin lokakuinen lauantai-ilta lienee palanut erityisen pysyvästi kokeneempaa kaartia edustavien Huuhkaja-fanien verkkokalvoille. Me hieman nuoremmat emme kenties ole aivan samalla tavalla vielä sisäistäneet sitä eksistentiaalista tuskaa, joka tämän joukkueen intohimoiseen kannattamiseen on erottamattomasti kietoutunut, mutta parhaamme olemme mekin vuosien varrella yrittäneet.

Kunnes yhtäkkiä olemme tässä pisteessä. Yhden rutiinisuorituksen päässä siitä, että punakynä voidaan ensimmäistä kertaa viskata edes hetkeksi huoneen nurkkaan ja mustat päivät, mustat vuodet ja mustat vuosikymmenet paketoida jonnekin syvälle alitajunnan syövereihin. On toki myönnettävä, että Huuhkajien suoritukset eivät ole historiallisesti olleet järin rutiininomaisia, mutta nyt jos koskaan tähdet ovat linjassa. Edes vannoutuneimmat pessimistit eivät enää Armenia-voiton ja Bosnian Kreikka-tappion jälkeen ole paasanneet eskatologista sanomaansa järin äänekkäästi.

Onkin vaikea pukea sanoiksi sitä, miten absurdilta tilanne iankaikkisen korpivaelluksen jälkeen tuntuu – tätä Via Dolorosaa vuosikymmen toisensa jälkeen seuraamaan joutuneiden vanhempien kannattajien pään sisällä myllertävää tunnemyrskyä en voi edes kuvitella.

Brittiläinen kulttikirjailija ja intohimoinen Arsenal-fani Nick Hornby julkaisi läpimurtoteoksensa, omaelämäkerrallisen ”Hornankattilan” (alkuperäiskielellä ”Fever Pitch”) kolmisenkymmentä vuotta sitten. Hornbyn ”siviilielämän” tärkeimmät hetket sulautuvat yhteen jalkapallokannatuksellisten merkkipaalujen kanssa niin perustavanlaatuisesti, että Tykkimiesten esitykset kuvataan esimerkiksi katalyyttinä niin masennusjaksoihin vajoamisen kuin niiden selättämisenkin taustalla.

Näin tiivis side oman identiteetin, tunne-elämän ja kannattamisen kohteen välillä saattaa tuntua epäterveeltä, ja sitä se kenties onkin, mutta samaan aikaan se on monelle todellisuutta. Ei kenties yhtä radikaalia todellisuutta kuin Hornbyn tapauksessa, mutta todellisuutta yhtä kaikki.

Vaikka arvokisapaikka ei lopulta poikisi jalkapalloyhteiskunnan räjähdysmäistä kasvua tai kotimaisen jalkapallon nousukiitoa, ei se poista sitä, miten myyttiseen asemaan kyseinen hypoteettinen saavutus on suomifutiksessa noussut ja miten paljon se monelle merkitsisi. Kuten legendaarinen Arrigo Sacchi asian ilmaisi: ”jalkapallo on elämän vähemmän tärkeistä asioista tärkein”.    

Liechtenstein-ottelua edeltänyt hurmoksellinen adventti on tuskin yllättänyt kovin montaa, sillä maajoukkueet ovat pitkään näytelleet pääasiallisen rakastajan osaa poikkeuksellisen suurelle prosentille härmäläisistä urheiluintoilijoista.

Kaikki meistä eivät tietenkään priorisoi Huuhkajia yli seurajoukkueen, mutta monelle maajoukkueen ottelut ovat vuoden jalkapalloilullisia kohokohtia ja siksi tappiotkin poikkeuksellisen kirveleviä, voittojen huumaavuudesta puhumattakaan. Seurajoukkueiden pelimäärien rinnalla jalkapallomaajoukkueiden ottelukalenterit ovat niin tyhjiä, että siksikin keskimääräisen maaottelun emotionaalinen vaikutus on ymmärrettävästi voimakkaampi.

Oli toki hienoa nähdä, miten paljon esimerkiksi Kuopiossa osattiin KuPS:n pitkän tauon jälkeen ottamasta mestaruudesta nauttia. Kansallisella tasolla kollektiivisesti jaetut positiiviset kokemukset ovat vain nykyään niin harvassa, että perjantaihin liittyvässä värinässä on etenkin jalkapalloihmisen silmin, itsestään selvästi, jotain poikkeuksellista.

Syksyn sienisadon tavoin putkahtelevat ilmoitukset skriineistä ja katselubileistä tuntuvat epätodellisilta. Huuhkaja-kappaleita tuntuu olevan ainakin parin soittolistan täytteeksi. Parin vuoden takaisessa aallonpohjassa purjehtiessa kukaan tuskin osasi odottaa, että tämä tilanne olisi edessä näin nopeasti – pikemminkin laskeskeltiin, kuinka monet karsinnat ehditään vielä näkemään, ennen kuin keskimääräinen eliniänodote iskee vasten laskeskelijan kasvoja.

”Missä katsotaan, miten juhlitaan, miten pitkään juhlitaan?”. Tuntuu, että jokainen tuntemani Huuhkaja-fani on esittänyt vähintään nämä kysymykset. Ja vähintään niiden esittämiseen olemme oikeuden tällä odotuksella ansainneet.

Omissa kirjoissani olemme voittaneet jo. Mikäli mahdoton tapahtuisi ja EM-kisat jäisivät näistä lähtökohdista haaveeksi, olisimme vähintäänkin käsikirjoittaneet kaikkien aikojen tragikomedian.

The post Valkoinen perjantai on täällä! appeared first on Byyri.

Muut turnauksessa pelaavat maat ovat Englanti, Irlanti, Itävalta, Pohjois-Irlanti ja Tanska. Turnauksen viisi parasta maata pääsevät mukaan vuonna2021 Australiassa pelattaviin lajin MM-kisoihin.

Suomea turnauksessa edustavat (kuvassa vasemmalta oikealle):

Otteluohjelma

The post Sähköpyörätuolijalkapallon EM-kisat pelataan Nastolassa 21.–26. toukokuuta – Suomi ensimmäistä kertaa mukana! appeared first on Byyri.

Ensimmäistä kertaa kisoihin osallistuva Suomi aloitti turnauksensa tiistai-iltana kamppailulla Uutta-Seelantia vastaan. Pikkuhelmarit esitti ottelussa paikoin kypsiä otteita, mutta jokaisissa kisoissa mukana ollut Uusi-Seelanti oli valmistautunut huolellisesti iskemään Suomen heikkouksiin, minkä seurauksena joukkue nappasi Montevideon alkuillassa ansaitun voiton.

Prässi puri Pikkuhelmareihin

Ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Suomi hallitsi pallollisesti peliä alusta alkaen Uuden-Seelannin keskittyessä vaanimaan prässäys- ja vastahyökkäysmahdollisuuksia. Uusi-Seelanti saikin aikaan jatkuvasti pidempiä painostusjaksoja matalalta peliä rakentaneen Suomen päätyyn ja pääsi muutamaan otteeseen yrittämään maalintekoa vaarallisista paikoista. Laukaukset kuitenkin karkasivat pääosin ohi maalipuiden Anna Koivusen venyessä kertaalleen huipputorjuntaan.

Lopulta puoliajan edetessä noussut prässitaso tuotti tulosta, kun Kelli Brown laukoi kaukaa liki täydellisen kudin takayläkulmaan 41. minuutilla. Koivunen sai kättänsä väliin, mutta toista haamutorjuntaa ei nähty. Niinpä tauolle siirryttiin Uuden-Seelannin johtaessa 1–0.

Suomi hallitsi palloa 70-prosenttisesti, mutta sen pelinavaaminen alkoi takkuilla huomattavasti ensimmäisen puolituntisen jälkeen, eikä Pikkuhelmareilta nähty avauspuolikkaalla kuin kaksi laukausta Uuden-Seelannin kuutta vastaan.

Loppukiri jäi piippuun

Toisella jaksolla Suomi jatkoi pelinrakenteluaan lyhyillä syötöillä pyrkien löytämään tiloja Uuden-Seelannin tiiviistä puolustuksesta. Uusi-Seelanti laski muodostelmaansa alaspäin ja Suomi pääsi pyörittämään peliään puolen kentän tuntumassa, mutta tarvittava suoraviivaisuus jäi puuttumaan.

Loppukiri jäi valitettavan vaisuksi, ja Uuden-Seelannin maalilla aikuistenkin maajoukkueessa jo esiintynyt Anna Leat piti huolen siitä, ettei suomalaisten keskityspalloista syntynyt vaarallisia tilanteita. Suomen kenties paras paikka toisella puolikkaalla syntyi vajaan tunnin kohdalla, kun Jenni Kantanen pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä, mutta ahtaasta välistä lähtenyt laukaus suuntautui maalin ohi.

Mitkä U17-kisat?

Alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-turnaus pelataan vuorovuosittain. Ensimmäiset kisat järjestettiin Uudessa-Seelannissa vuonna 2008. Tällöin mestaruuden vei Pohjois-Korea, joka on myös nykyinen hallitseva maailmanmestari. Kaksi muutakin mestaruuspystiä on matkannut Aasiaan: Etelä-Korea juhli mestaruutta vuonna 2010, ja Japani vei tittelin neljä vuotta myöhemmin. Ranska katkaisi hetkellisesti aasialaisten mestaruusputken vuonna 2012 kukistamalla Pohjois-Korean finaalissa rangaistuspotkukilpailussa.

Suomi pelaa siis ensimmäistä kertaa alle 17-vuotiaiden tyttöjen MM-turnauksessa.

Kuudentoista joukkueen joukkoon Uruguayhin Pikkuhelmarit selvisi sijoituttuaan kolmanneksi EM-kisoissa tämän vuoden toukokuussa. Viimeisessä ottelussa kaatui Englanti lukemin 2-1.

Liikaa MM-kisavierailuja Suomen maajoukkueilla ei ole. Alkanut turnaus on viides, johon jokin suomalainen maajoukkue on osallistunut. Erityisesti monien muistoissa elää vuoden 2003 alle 17-vuotiaiden poikien kotikisat, joissa Vintiöt jäivät alkulohkoon yhden voiton ja kahden tappion saldollaan. Lisäksi alle 20-vuotiaat miehet ovat osallistuneet kisoihin kertaalleen (2001) ja alle 20-vuotiaat naiset kahdesti (2006 & 2014). Toistaiseksi kaikilla kerroilla Suomi on jäänyt alkulohkoon. Tavoitteekseen tässä lopputurnauksessa joukkue on antanut pääsyn puolivälieriin. Tällä kertaa avausottelusta tuli tappio, mutta mahdollisuudet lohkossa kahden parhaan joukkoon sijoittumiseen ovat vielä täysin realistiset.

Seuraavassa ottelussaan turnauksen A-lohkossa Suomi kohtaa perjantai-iltana Ghanan, ja lohkovaiheen päätösottelussa sunnuntaina vastaan asettuu emäntämaa Uruguay.

Seuraavat ottelut:

16.11. Suomi – Ghana klo 21:00

20.11. Suomi – Uruguay klo 22:00

Artikkelikuva – nzfootballferns

The post Pikkuhelmarit niukkaan tappioon MM-avauksessaan appeared first on Byyri.

MM-kisat

Veikkausliiga on yksi kovatasoisimmista sarjoista, joka ei levähdä edes MM-kisojen ajan. Muista käynnissä olevista kesällä pelattavista sarjoista USA:n MLS pitää yhdeksän päivän tauon, Norjassa pötkötellään pari viikkoa ja Ruotsin Allsvenskan huilaa yli kuukauden päivät.

Isoin puheenaihe näin MM-kisojen aattona tiukan otteluohjelman lisäksi on tietysti yleisömäärät. Eiliset luvut olivat ihan kelvollisella tasolla, mutta kuinka moni valitsee esimerkiksi perjantai-iltana ennemmin TPS:n ja FC Lahden välisen taiston kuin MM-kisojen huippuottelun Portugali – Espanja?

Yleisömäärät 12.6.

HJK – IFK Mariehamn: 3209

FC Lahti – FC Honka: 2830

KuPS – Ilves: 2745

FC Inter – PS Kemi: 2615

SJK – TPS: 2516

RoPS – VPS: 2111

Arvokisakävijöitä Suomen kentillä

Useampaan otteeseen Byyrissäkin mainitusta Egyptin Abdalla El Saidista tuli ensimmäinen MM-kisoihin Veikkausliigasta lähtenyt pelaaja. Kotoisessa liigassa pelanneet MM-kisakävijät ovat vähissä, mutta kun hakua laajennetaan myös muihin turnauksiin, useampi nimi nousee esiin.

Osa muistaa varmasti vuoden 2016 EM-kisoista Albanian kapteeninakin toimineen Ansi Agollin, joka pelasi vuosia ennen kisoja Vaasan Palloseurassa muutaman vuoden ajan. CONCACAF Gold Cupissa eli Pohjois-Amerikan, Keski-Amerikan ja Karibian alueen maiden turnauksessa on puolestaan pelannut MyPaa edustanut kanadalainen Tosaint Ricketts.

Maanosaliittojen cupissa (Confederations Cup) on nähty Uuden-Seelannin paidan ylleen pukeneet Kris Bright (Haka, IFK Mariehamn) ja tällä hetkellä KTP:ssa pelaava, lukuisia suomalaisia seuroja kokenut Chris James.

IFK Mariehamnissa ihastuttanut ja Veikkausliigan voittanut jamaikalainen Dever Orgill oli puolestaan mukana kahden vuoden takaisessa Copa América -turnauksessa ja pääsi vaihdosta kentälle Meksikoa ja Uruguayta vastan.

Afrikan mestaruuskisoistakin löytyy tuttuja nimeä kotimaista futista seuraaville. Kapverdeläinen David Silva pelasi Pietarsaaren Jarossa kymmenen ottelua kolmisen vuotta sitten, ja FC Interissä vuonna 2016 kääntymässä käynyt Adama Tamboura oli vakionimi Malin maajoukkueessa.

Vaikka El Said on ainoa suoraan liigasta kisoihin lähtenyt, on hyvä muistaa myös muutama muu MM-kisakävijä, joilla on taustaa Suomen kentiltä. Jamaikan Marcus Gayle (KuPS) pelasi ottelun Ranskan kisoissa 1998 ja KPV:ssä 80-luvulla lainalla ollut Jaime Rodríguez edusti El Salvadoria Espanjan kisoissa 1982.

Kuva – moimedia

Tämän päivän Veikkausliigasta esiin nousevat tietysti Anthony Annanin (HJK) ja Taye Taiwon (RoPS) nimet. Molemmilla on runsaasti taustaa Afrikan kisoista ja molemmat edustivat maitaan, Ghanaa ja Nigeriaa, Etelä-Afrikan MM-kisoissa vuonna 2010.

Kenen nimi jäi uupumaan? Kommentoi somessa!

Fabrizio Piccareta

FC Interin valmentajan Fabrizio Piccaretan potkut eivät olisi olleet iso yllätys muutama viikko takaperin. Sunnuntaina 10.6. korviin kantautui lopulta tieto sopimuksen purusta. Lopettamisilmoitus tuli seuralle yllätyksenä, mutta FC Interin tiedotteen mukaan italialaisen päätöksen takana oli monitahoiset syyt.

– Syvällisen harkinnan jälkeen päätin jättää eronpyyntöni päävalmentajan tehtävästä. Päätös ei ollut helppo, mutta uskon sen olleen oikea ja nyt olevan oikea aika sille. Osa tähän johtaneista syistä on henkilökohtaisia ja siksi yksityisiä, osa taas ammatillisia ja perustelua vaativia.

Valmennusvastuun ottaa Piccaretan apuvalmentajana toiminut John Allen, jota tehtävässä auttaa Kari ’’Karo’’ Virtanen.

The post Veikkausliigasta: MM-kisahuumaa appeared first on Byyri.