Täällä lintukodossa toimii Kaskö IK, hienon pohjanmaalaisen jalkapalloperheen vesa.

Yli 80-vuotias historia

Pohjanmaasta tuli sotien aikaan se alue, joka ensimmäisenä heilutti etelän suurten eli Helsingin, Turun ja Viipurin norsunluutornia. VPS pelasi vuonna 1930 korkeimman sarjatason A-sarjaa ensimmäisenä “etelän” ulkopuolisena seurana, ja VIFK voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa kaudella 1943-44. 40-luku oli suomalaisessa jalkapallossa vaasalaisten kulta-aikaa.

Kuten muissakin rannikkokaupungeissa Pohjanmaalla jalkapallo tuli aikoinaan englantilaisten merimiesten tuliaisena, mikä edisti kulttuurin luomista muuhun Suomeen nähden. Jalkapallolla on täällä syvä historia, jonka vaikutus näkyy harrastajamäärissä, menestyksessä ja kulttuurin kehityksessä.

Pohjanmaalla on useita iäkkäitä seuroja, joilla on oma värikäs historiansa. Samalla kun Vaasa, Kokkola ja Pietarsaari ovat hallinneet Pohjanmaan jalkapalloa yläsarjajoukkueillaan, Kaskö IK:n kaltaiset joukkueet ovat toimineet annettujen mahdollisuuksien mukaan ottaen irti kaiken siitä, mitä pienellä paikkakunnalla on tarjota.

Kaskisten tapauksessa onnekkaat sattumat, hyvät suhteet ja imago ovat auttaneet sitä pelaamaan menestyksekkäästi Kakkosessa, mikä on runsaan tuhannen asukkaan kaupungille erityislaatuinen suoritus.

Paikallisuus ja tiivis yhteisö ovat “Kikkenin” vahvuuksia. Jalkapallo on aina ollut Kaskisten ykköslaji, eikä pienessä kaupungissa olekaan tilaa moneen lajiin panostamiselle. Laajempi kattaus urheiluseuroja löytyy naapurikaupunki Närpiöstä, mutta yhteistyö toimii molempiin suuntiin.

Vihaa rakasta Närpiötä

Närpiö tunnetaan tomaateistaan, mutta muitakin pyöreitä palloja siellä osataan potkia. Kaskinen on joutunut tyytymään asemaansa isomman kaupungin naapurina. Se sijaitsee omalla saarellaan ikään kuin pussin pohjalla, eikä sillä ole muita naapureita.

Yleisseura Närpes Kraft on ensisijaisesti tunnettu jalkapallosta ja pelannut pitkään Kakkosessa välillä käyden Ykkösessä, välillä Kolmosessa. Edellytykset jalkapalloseuran pyörittämiseen ovat isommat, kun muun muassa väestöpohja ja talous ovat paremmalla tolalla.

Kraftin ja Kikkenin kohtaamiset ovat Pohjanmaan eteläisessä nurkassa kulttuuritapahtumia. Hyvällä säällä katsomot kummassa tahansa kaupungissa pullottavat ja ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Kun molemmat joukkueet pelasivat Kakkosessa, erityisladattuja derbyjä oli useammin, mistä sekä pelaajat että taustahenkilöt nauttivat.

Kaskö IK:n pitkäaikaisen puheenjohtajan, kuuluttajan, kenttämestarin ja muutenkin yleismiehen Stig-Göran Häggblomin mukaan joukkueiden välillä ole kuitenkaan vihaa tai kaunaa vaan tervettä kilpailua.

– Tunnistamme asemamme pienenä joukkueen, emmekä lähde tappelemaan Kraftia vastaan, paitsi kun pelaamme heitä vastaan, Häggblom vakuuttaa.

– Kraftissa tehdään laadukasta työtä, kun resurssit ovat isompia, ja sinne on mennyt monta meidänkin poikaa kehittymään. Vastaavasti Närpiöstä pelaa nytkin muutama pelaaja Kikkenissä.

Kaskö IK:lla ei ole omia junioreita kuin 2007-syntyneiden ikäluokassa.

– Pelaajia ei luonnollisista syistä tule ikäluokkaa kohden hirveästi, kun väki muutenkin vähenee. Ainoa tapa saada lisää pelaajia olisi kaupunginjohtajan pyyntö kaupungin asukkaita lisääntymään, tokaisee “Stisse” Häggblom silmää iskien.

Erikoinen suhde näkyi Kaskö IK:n Regions Cupin ottelussa Nokian Palloseuraa vastaan, jossa kuulutettiin oman pelin lisäksi Kraftin cup-pelin tilanteita.

Kaskislainen huumori ja vieraanvaraisuus

Vesisateessa pelatussa NoPS-ottelussa ei ollut kuin parikymmentä katsojaa, joista osa oli parkkeerannut autonsa Kvarnvikens planin eli Myllylahden kentän katsomorinteeseen ja katsoi ottelua autojensa sisältä.

– Yleensä katsojia on se 50-100. Kun Kraft vierailee, niin määrä on moninkertainen. Derbyihin tullaan kauempaakin maaseudulta katsomaan pelejä, Häggblom arvioi.

Kaskisissa on osattu tehdä otteluista tapahtumia. Katsomoiden virkaa toimittavat erilliset lehteriboksit, joita on siroteltu Myllylahden rinteeseen. Katsomorakennukset ja asiaankuuluvat makkarakoju, kioski ja kuulutuskoppi on koristeltu mustaan ja punaiseen.

Otteluohjelmat painetaan ja niihin on taiteillut paikallinen sarjakuvapiirtäjä Bollin e’ rund -piirroksiaan vuosikymmeniä.

Ennen kuin kenttä tuli Myllylahteen, pelejä pelattiin vuoteen 1978 Kaskisten torilla. Viimeisessä pelissä Malax IF:ia vastaan pelasi muun muassa Kyösti Bärnlund.

– Eihän se kovin jalkapalloon tarkoitettu kenttä ollut, kertoo Bärnlund, Kikkenin monivuotinen keskuspuolustaja.

Bärnlund muistelee lämmöllä Kikkenin 70-luvun ensimmäisiä huippuvuosia ja derbyjä Kraftia vastaan. Tarinoita eri pelaajista ja otteluista on riittämiin, ja toimittaja voi lähinnä sivusta kuunnella Bärnlundin ja venäläisen seuralegendan Valeri Oleinikin tarinoita, ovathan toverit pelanneet yhdessäkin punapaidassa ja pysyneet Kaskisissa tähän päivään saakka.

– Meillä on löytynyt aina paikallisia, jotka haluavat tukea seuraa. Kaupunginjohtaja, paikalliset yritykset ja talkooväki. Töitä on aina kädet täynnä kuitenkin, eikä seuralla mitään työntekijöitä ole, Stisse kertoo.

Tukijoista ei ollut puutetta 90- ja 2000-luvun taitteessa, mutta nykyään jokainen kivi pitää kääntää, jotta seuran toiminta jatkuisi. Intohimoa ja kiinnostusta jalkapalloa kohtaan pienestä kaupungista kuitenkin löytyy. Kaskisissa eletään tällä hetkellä uutta nousua.

Neuvostoliiton romahdus

Kun KIK pelasi huippuvuosiaan Kakkosessa 1994-2005, Kaskisissa ymmärrettiin ottaa irti kaikki, mitä on saatavissa.

Nousu on mahdollista vain tarpeeksi laadukkailla pelaajilla. Kaskisissa pelaajamateriaali on aina luonnollisista syistä rajattu, eikä ulkopuolisen avun houkuttelu ole helppoa tai edes mielekästä.

90-luvun alussa Neuvostoliitto romahti, ja iso liuta pelaajia karkasi sekasorron keskeltä. Samaan aikaan Kaskö IK:llä oli tuttu pelaaja-agentti, joka esitteli Kikkenille muutaman entisen Neuvostoliiton pelaajan, jotka saatiin houkuttelua saarelle.

Tunnetuin näistä pelaajista lienee Georgi Kondratjev, joka oli tykittänyt maaleja Neuvostoliiton liigassa ja maajoukkueessa ennen tuloaan Kaskisiin.

Kondratjev saapui vuonna 1994 kiertoreitin kautta etsien ensiksi joukkuetta Keski-Euroopasta muun muassa St. Pöltenistä ja Metallurg Molodetshnosta. Kaskö IK:ssa hän viihtyi neljä kautta, iski 79 ottelussa 69 maalia ja palasi sen jälkeen kotiseudulleen Valko-Venäjälle valmentaakseen siellä eri seurajoukkueissa ja maajoukkueessa.

Valeri Oleinik tuli samalla ovenavauksella. Taitava keskikenttäpelaaja löysi Kaskisista paikkansa ja jäi länsirannikolle. Oleinik on Kikkenin historian toiseksi paras maalintekijä, kuuluu yhä KIK:n pelaajistoon ja on pelannut tälläkin kaudella minuutteja, vaikka ikä on lähempänä 50 kuin 40 vuotta.

– Ihmiset ovat Kaskisissa mukavia. Minulla on täällä suomalainen vaimo ja perhe, Oleinik vakuuttaa hieman venäläisittäin murtaen.

Oleinik on mainio esimerkki onnistuneesta kotoutumisesta. Tietenkin Neuvostoliitosta oli 90-luvun alussa kova tunku ulospäin muutenkin, mutta Oleinikille Kaskisista on parissakymmenessä vuodessa tullut koti, eikä hän haikaile muutosta takaisin itärajan taakse, vaikka sukua hän käykin säännöllisesti tapaamassa.

Kaskisten kolmas merkittävä Neuvostoliiton apu on Zenitin runkopelaajiin kuulunut Juri Jeludkov.

Kun Kaskisissa elettiin huippuvuosia, kaupungissa riitti seuran tukijoita. Metsä-Botnia oli parhaimmillaan vakavarainen työllistäjä ja tukija ennen Kaskisten sellutehtaan sulkemista vuonna 2009.

Stissen kiittelee suureen ääneen Ilkka Kallio-Kujalaa, paikallista autokauppiasta, joka muun muassa auttoi venäläispelaajia saamaan uudet autot 90-luvulla. Ehti Kallio-Kujala toimia myös Kaskö IK:n joukkueenjohtajana ja huoltajanakin.

Kaksikielinen, yritteliäs ja ylpeä

Kikkenin liito Kakkosessa päättyi 2005 talousvaikeuksiin, eikä seura halunnut ottaa vastaan paikkaa Kolmosesta, vaan lähti rakentamaan uutta nousuaan alimmalta oksalta eli Vitosesta. Vuonna 2009 yritettiin yhdistelmäjoukkuetta Teuvan Pallon kanssa, mutta kokeilu jäi kahden kauden mittaiseksi.

Uusi aika on saanut punapaidat siirtymään vain paikallisten pelaajien käyttämiseen. Tällä kaudella Kolmosta pelaavan Kikkenin jokainen pelaaja asuu Kaskisissa, Närpiössä tai lähialueilla. Kaskisiin houkuttelee “kaveriporukan” asema. Närpes Kraft on eteenpäin pyrkivä Kakkosen joukkue, jolla on eteläisen Pohjanmaan alueella valta-asema. KIK on tarkoitettu niille, jotka haluavat pelata ja pitää hauskaa.

– Me haluamme, että koko jengi on yhtä kaveriporukkaa, Stisse vakuuttaa.

Muuttunut maailma on muuttanut alueen pelaajatarjontaa. Vaikka kaupungistuminen vähentää Kaskisten ennestään rajallisia mahdollisuuksia hankkia pelaajia, muun muassa 2000-luvun pakolaisaalto Balkanilta on tarjonnut potentiaalisia pelaajia. KIK:ssa balkanilaistaustaisia pelaajia on noin kymmenen.

Kuva – Kaskö IK, 2018

Kun ottaa huomioon kaupungin kaksikielisyyden ja maahanmuuttajien vajavaisen kielitaidon, Kikkeniä voi pitää jopa kolmikielisenä joukkueena. Ottelussa NoPSia vastaan tämä kävi ilmi pelaajien kommunikoinnissa.

– Suomea, ruotsia ja englantia käytetään treeneissä ja peleissä. Kaikki eivät osaa ruotsia, kaikki eivät osaa suomea, mutta englantia kaikki osaavat. Sehän on kätevää, kun on enemmän mahdollisuuksia puhua kentällä, Häggblom veistelee.

Stig-Göran kuuluttaa otteluissa suomeksi ja ruotsiksi.

Herra Kikken

Stisse Häggblomin elämä on punaista täynnä. Kikken ja Liverpool ovat ainoat seurat, joista hän on kiinnostunut. Kotiseuransa kanssa syntyperäisellä kaskislaisella ovat kädet olleet täynnä töitä jo kaksi vuosikymmentä, mutta Liverpoolin pelejä hän katsoo aina kun ehtii.

Kuuluttajan koppi on vuorattu vanhoilla otteluohjelmilla ja Liverpoolin pelaajien julisteilla. Tämä on Stissen toinen koti.

Vaikka keskimääräisen kaskislaisen tapaan Stisse on jalkapallomies henkeen ja vereen, pelejä hän ei ole pelannut.

– Tulin nuorena poikana pallopojaksi. Tulin aluksi huoltajaksi, mutta seuran puheenjohtaja olen ollut nyt jo niin monta vuotta, etten jaksa edes laskea, Häggblom nauraa.

Piskuiselle seuralle on välillä vaikea löytää rahaa toiminnan pyörittämiseen, mutta Stissen johdolla töitä on paiskittu 70-luvulta saakka.

– Onneksi on vapaaehtoisia. Paikalliset yritykset haluavat tukea seuraa ja kaupunginjohtaja on futisnaisia, Stisse hehkuttaa.

Seuraava hehkutuksen kohde on Kikkenin Tjärhovet eli Tervahovi, joka sijaitsee Eskilsön saarella ja on seuran oma virkistysmaja.

Sodan jälkeen Tervahovissa oli uimalaitos ja tanssilava, mutta lavatanssitoiminta päättyi 1950-luvun lopulla. Vuonna 1987 sinne rakennettiin Kikkenin seuratalo, josta se on saanut nauttia tähän päivään saakka.

1970-luvulla bingo oli Suomessa suosittua ja moni seura keräsi sillä varoja. Sen jälkeen Kaskö IK järjesti muun muassa revyitä hyvällä menestyksellä. Sittemmin varainkeruussa on luotettu taiteen sijasta luontaisempaan osaamiseen eli soppatykkiin ja kalakeittoon. Saaren kalasavustamon tuotteista pääsi toimittajakin nauttimaan ottelun jälkeen.

Paratiisin lumoa

Kaskinen on todella pieni mutta ei mikään peräkylä. Omalle saarelle eristäytyneestä pienestä kaupungista löytyy kaikki tarpeellinen pienessä paketissa.

Keli ei ollut vierailupäivänä paras mahdollinen, mutta sateesta huolimatta ei ole vaikea arvioida, missä piilee Kaskisten viehätys. Merellinen maisema, kauniit puutalot ja riittävä palvelutaso ovat houkutelleet kaupunkiin paluumuuttajia, vaikka väestönmuutos on yhä tappion puolella.

Pienuudestaan huolimatta Kaskinen varjelee sitä, mitä sillä on. Kaupungin yhteisöllisyyttä on kiitelty ja rajallisista resursseista huolimatta yrittäjiä ja tekijöitä löytyy. Pieni paketti on tyylikkäästi pakattu.

Aivan kuten Kaskö IK.

The post Kaskö IK on pienen paikkakunnan ylpeys – niin Balkanin maahanmuuttajat kuin Neuvostoliiton romahduskin ovat jättäneet jälkensä appeared first on Byyri.

”Suomen paras FC-alkuinen räppibändi” – näin kuvailee itseään Instagram-tilillään FC Luufemma.

Juuri uuden singlen ja menneenä kesänä kaksi biisiä julkaissut FC Luufemma on ottanut asiakseen levittää jalkapallon ilosanomaa räppäämällä. FC Luufemman rungon muodostavat räppärit Oiva Vedätys ja Kreivi. Tuotantopuolen koutsaamisessa päävastuuta kantaa Anodi Virta ja graafisen puolen huoltojoukkoja johtaa Samuli Lindberg.

Räppärit ovat alunperin kotoisin Kirkkonummen Masalasta, ja he ovat tunteneet toisensa jo pikkupojista asti. Vuosien varrella kaksikon tiet ovat hajanaisesti ristenneet eri projekteissa, kuten Likaisen Etelän ja Kolmiodraaman kappaleissa, mutta FC Luufemma on heidän ensimmäinen yhteinen bändinsä.

Divarifutiksesta biiseihinsä ammentavat räppärit ovat pelanneet jalkapalloa paljon, joten he tietävät mistä biiseissään puhuvat, kuten suomiräpin henkeen kuuluukin. Miehet ovat elämänsä varrella pelanneet jalkapalloa tai futsalia joukkueissa kuten Masalan Kisa, KyIF, FC Kirkkonummi, EBK, Honka, HJK ja Harjun Potku.

”Kreivin ominaisin pelipaikka on keskikentän pohjalla, Oiva Vedätys on jokapaikan höylä, allround. ”

FC Luufemma -nimi keksittiin jo vuonna 2012, jolloin oli suunnitteilla tätä nimeä kantava jalkapallojoukkue. Joukkue jäi syntymättä, mutta osuvalle nimelle tuli käyttöä vuosia myöhemmin, bändin muodossa.

Lasinilkkoja ja punaisia kortteja

FC Luufemma syntyi vuoden 2018 keväällä mielekkään yhteisen tekemisen tarpeesta. Alunperin oli tarkoitus tehdä perinteisempää suomiräppiä, ja vain yhdestä jalkapalloaiheisesta biisistä oli puhetta. Projektin edetessä Oiva Vedätys kuitenkin innostui ajatuksesta keskittyä futikseen, ja pian koko homma olikin pyhitetty kuningaslajille.

”Jalkapallon maailma on ehtymätön aarreaitta biisi-ideoille kaikkine tarinoineen, persoonineen, ilmiöineen, alakulttuureineen ja legendoineen. ”

FC Luufemman ensimmäinen biisi ”Punainen Kortti” syntyi yhteistyössä heidän kavereidensa Heikki Kuulan sekä tuottajakaksikon Bustaavat Budit kanssa. Somessa biisiä mainostivat myös suomalaistähdet Teemu Tainio ja Perparim Hetemaj. Heikki Kuulan julkaiseman biisin piti alunperin tulla ulos FC Luufemman nimellä, mutta ”Huukki-Heikin” ison roolin vuoksi biisi päädyttiin julkaisemaan Kuulan tuplasinkulla.

Kovaotteisesta pelistä kertova kappale julkaistiin sopivasti jalkapallon MM-kisojen kynnyksellä. Biisin piti alunperin tulla ulos jo ennen Veikkausliigan alkua, mutta kuten räppipiireissä yleisesti tiedetään, aikataulut saattavat usein venyä. Anodi Virran tuottama FC Luufemman ensimmäinen oma biisi ”Kivii taskuun” jatkaa samalla rosoisella linjalla.

”Pari kantapääkikkaa, teen mitä diggaan. Muista laittaa stebuja junnu sun fikkaan. Eikä mitkään vemmelsääret jaloilleni tallo. Pelin nimi: ensin mies, sitten pallo.”

Kovaa pelaaminen, aladivarifutis ja Suomen maajoukkue ovat lähellä FC Luufemman sydäntä. Kuten mainittua, pelaaminen on kaksikolle tuttua touhua, etenkin likainen sellainen.

”Mä oon joskus aladivareissa vastustajaa rapattuani poiminut hiekkakentältä kiviä ja tarjonnut niitä kamojaan keräävälle kaverille psyykatakseni ”, Oiva Vedätys mainitsee.

Keikkalavoille keväällä

Ruohikon tuoksu -nimeä kantava debyyttialbumi on jo työn alla, mutta ennen sen julkaisemista FC Luufemman on tarkoitus saada bändille lisää kuulijoita yksittäisillä biiseillä. Pallon on nyt tarkoitus pyöriä niin kauan kun peli kulkee, mielellään myös täysille katsomoille. Uunituore single ”Kosovon härkä” julkaistiin juuri UEFA Nations Leaguen pyöriessä kiivaasti.

Suomen joukkueen loistavat otteet Kansojen liigassa ovat aiheuttaneet maahamme varsinaisen futishuuman. Huuhkajien koppideejiille voitanee antaa vinkiksi, että tämän kappaleen siivittämänä olisi varmasti mahtavaa lähteä marraskuun isoihin otteluihin. Kovan työnteon nimeen vannovan biisin innoittajana toimii tietenkin maajoukkue-legenda Shefki Kuqi.

”Ei oo saumaa, rynnin läpi kiven. Kosovon härkä, siitä asenne sai nimen. Pakit kaatuu, isken kyynärpäät kaaliin. Lentävä tuuletus kun pallo menee maaliin.”

Kappaleella Luufemman kokoonpanoa vahvistaa myös punkbändi Anal Thunderin kitaristi El Loso. Pitkäsoitto tullaan kuitenkin todennäköisesti tekemään pitkälti omalla porukalla. Mahdolliset vierailijat tulisivat jostakin hieman yllättävämmästä suunnasta, eli JVG:n kaltaisia räppitähtiä levyllä tuskin kuullaan, vaikka duo saakin Luufemmalta pisteitä pelihuumoristaan. Muita yhtä intohimoisesti futiksesta räppääviä FC Luufemman miehet eivät tiedä, mutta muutamat hengenheimolaiset ansaitsevat tulla mainituksi.

”Pietarin Vauhti ja Kurvi on klassikkobiisi, ja mainitaan myös Solosen ja Boxin Me ollaan KPV. Hannibal välillä heittää riimeissään jotain hyviä Liverpool-läppiä. Kirkkonummelainen Mirkovic on viime vuosikymmenen puolivälissä räppäillyt futiksesta. Liian deeppi -omakustanteella on biisi nimeltä 90 minuuttia, joka on helvetin hyvä. ”

Kuten jalkapallossakin, ihmisille esiintyminen on musiikissa koko homman suola. FC Luufemma on jonkun kerran jo lavalle astunutkin, mutta varsinainen keikkailu odottaa vielä lisää esitettäviä biisejä. Ensi keväälle on alustavasti jo puhuttu keikoista ja lisää keikkatarjouksia voi lähettää suoraan Luufemmalle sähköpostin tai sosiaalisen median kautta. Facebookista bändi löytyy nimellä FC Luufemma ja Instagramista luufemma-nimellä.

Oiva Vedätys ja Kreivi pelaavat edelleen myös itse jalkapalloa. Heidän joukkueensa tavoitteet eivät aladivarijoukkueiksi yllätä: sarjanousua haetaan. Jalkapalloa hengittävät räppärit seuraavat lajia myös aladivareita laajemmin, ja myös kaikkien aikojen pelaajien pohtiminen synnyttää intohimoista keskustelua. Lopulta kaksikon nimeämä top-4 -lista pelipaikoittain on hyvin heidän näköisensä. Kovuutta, kikkailua ja tehoja edustavat maalivahti Rene Higuita, puolustaja Roberto Carlos, keskikenttäpelaaja Vinnie Jones ja hyökkääjä Jari Litmanen.

Studiossa ahkerointia jatkava FC Luufemma lähettää Byyrin lukijoille terveisensä:

”Käykää katsomassa futista livenä ja kannattakaa ääneen!”

Artikkelikuvassa vasemmalla Kreivi, oikealla Oiva Vedätys. Kuvaaja Mikko Ramula.

The post FC Luufemma rappaa jaloille ja räppää narulle appeared first on Byyri.

Ajatus on kuvata video omasta joukkueesta, joka menee yleisöäänestykseen. Eniten ääniä saaneen videon kuvannut joukkue palkitaan ”ammattilaissopimuksella”. Sopimus sisältää kustomoidut peliasut ja 1000 euron sponsorirahan ensi kaudelle. Videoita voi lähettää jo nyt, ja äänestys parhaasta videosta järjestetään 10.–16.9. välisenä aikana.

Kisa on tarkoitettu kaikille: junioreille, harrastajille tai ammattilaisille!

”Alasarjoissa ja junioreiden peleissä on vahvasti tunne mukana, ja asioita tehdään rakkaudesta lajiin. Bridgestone haluaa olla mukana jalkapalloharrastajien arjessa sekä nostaa hetkeksi harrastajien tekeminen parrasvaloihin”, kertoo Bridgestonen myyntipäällikkö Jussi Huhta.

Byyri käsittelee kotimaista ja ulkomaista jalkapalloilua kannattajan näkökulmasta aktiivisesti ja innovatiivisesti. ”Meille tärkeää on nostaa jalkapallon asemaa kauttaaltaan ja tämän kaltainen kampanja on hauska tapa saada joukkueet liikkeelle. Toivottavasti mahdollisimman moni joukkue olisi valmis heittäytymään mukaan”, toteavat Byyrin Nicolas Prieto ja Jukka Illikainen.

Lisätiedot: www.byyri.com/bridgestone

The post Byyri ja Bridgestone etsivät Suomen luovinta joukkuetta appeared first on Byyri.

Taustalla vahva jalkapalloyhteisö

– Otatteko kaljat? Mä tarjoan, seuran puheenjohtaja Jussi Luukas toivottaa toimittajan tervetulleeksi ja ohjaa haastatteluryhmän katsomoaitauksen nurkkapöytään. Toimittajan kysymyksiin vastasivat miesten edustusjoukkueen valmentaja Jari “Puni” Kuolimo, pelaajat Miko Pappinen ja Ville Kiesi, sekä Petteri, entinen KoPa-pelaaja ja nykyinen kannattaja.

Kioskissa häärää kaksi naista kädet täynnä töitä. Hanasta saa olutta ja lonkeroa, jääkaapissa virvokkeita on lisää. Tavanomaiset makkarat, pullat ja muut matsieväät ovat myös listalla.

– Homma on sen verran iso, ettei tätä voisi yhdellä työntekijällä tehdä, vuosia kioskissa työskennellyt myyjä kertoo.

Hanat ovat jatkuvassa käytössä, eikä lepohetkiä ennen seuraavaa asiakasta oikeastaan ole.

Lemiläisen jalkapallon historia alkaa 1930- ja 40-luvuilta. Lemin Eskot on yli satavuotias urheiluseura, jonka alla kaikki urheilutoiminta siihen aikaan järjestettiin. Alue halusi kuitenkin jalkapalloon erikoistuneen seuran, jolloin Kotajärven Pallo sai alkunsa. Alusta saakka Lemin kantavia voimia ovat olleet talkootyö ja paikallinen sopiminen.

– 1960-luvulla jalkapallon erikoisseuralle oli kysyntää, ja me oltiin perustamassa silloin KoPaa. Vuosi oli 1961, kertoo Petteri, joka on ollut seuran toiminnassa mukana alusta saakka. Puheenjohtaja Luukas osoittaa logoa, jossa vuosiluku mainitaan.

Seuran jalkapallopyhättö rakennettiin Kuukaniemeen, Kotajärven rannalle. 60-luvulla KoPan seurayhteisö ja koko Lemin kunnan jalkapalloväki rakensivat talkoilla seuratalon, huoltorakennuksen ja aidatun katsomokarsinan, joista yhteisö saa yhä nauttia. Lemillä jalkapallolla on erityisasema ja paikalliset yritykset haluavat tukea seuraa.

– Kaikki täällä on tehty talkoilla. Kylällä on aina ollut tosi hyvä yhteishenki, Luukas vakuuttaa ja muut pöydän ääressä nyökyttelevät. Seuralla ei ole täysipäiväisiä työntekijöitä.

Kenttää jouduttiin pidentämään, kun KoPa nousi Kolmoseen ja vaatimukset puitteiden suhteen tarkentuivat. Miten laajennus tehtiin?

– Vuokrattiin kentän toisesta päädystä maata kunnalta. Tuttujen kautta saatiin kaivuri kaivamaan, Luukas muistelee.

Vaikka ‘talkoissa’ on oma amatöörimäisen puuhastelun konnotaationsa, kaikki työ Kotajärvellä on taiten toteutettu. Karu ulkokuori seuratalolla ja katsomoaitauksessa antavat oman lisänsä seuran romantiikkaan, ja sisältö lopulta ratkaise. Viimeisen päälle, vähän rosoinen reunoilta, mutta paremmallekaan ei ole tarvetta.

Yhteistyö, historia, kulttuuri

Seuratalosta on tarina jos toinenkin lohkaistavana: tanssisalissa ovat esiintyneet muun muassa Tapio Rautavaara ja Olavi Virta. Kabinetti-/seurustelutila on anniskelualuetta kuten edellä mainittu katsomoaitaus.

– Vierasjoukkueelta kysytään aina ennen peliä, haluaako ne saunoa, kertoo seuratalon esittelykierrosta pitävä Ville Kiesi. Toimittaja kutsuttiin saunailtaan mukaan, mutta kiireestä johtuen kieltäydyin kohteliaasti. Jälkeenpäin ajateltuna harmittaa, ettei ehtinyt.

– Joukkueen kanssa ollaan usein seuratalolla. Hienoja iltoja kaikki, Miko Pappinen hehkuttaa.

Seuratalossa ovat puitteet kohdallaan. Vierasjoukkueen pukukopit ovat suihku- ja saunatilojen vieressä, kabinetissa on seinillä historiallisia pelipaitoja ja valokuvia ja tanssisalissa aistii ne ajat, kun lavatanssien järjestäminen oli yleisempää.

KoPa järjestää kesäisin nurmiturnauksen ja talvella pikkujoulut koko seurayhteisölle. Tällaiset tapahtumat tiivistävät seuran toimijoiden ja kannattajien yhteishenkeä ja vankistavat molempien asemaa alueella, kun pelien lisäksi on tarjolla muutakin toimintaa.

Pelaajat jäävät tavallisesti pelin jälkeen oluelle aitaukseen fanien kanssa. Sauna on valmiiksi lämmin, ja tätä tukee matsipäivä, joka on joko perjantaina tai lauantaina muutaman arkipelin poikkeuksella. Pelaajat tunnetaan kylällä ja samat naamat käyvät aina katsomassa pelejä. Moni katsoja on entinen KoPan pelaaja.

Jalkapallolla erityisasema

– Ei millään muulla seuralla ole tarjota tällaista, mitä meillä Lemillä on.

Tämä lause toistuu monesti haastattelun aikana. KoPan vahvuus on sen omassa filosofiassa. Se ei tavoittele suurta menestystä, vaan on olemassa tarjotakseen sen mitä kansa tarvitsee: jalkapalloa, olutta ja tiiviin yhteisön. Lemillä ei ole oikeastaan kunnollista baaria, joten viikonlopun koittaessa lemiläiset tulevat katsomaan futista ja tapaamaan tuttuja. Tässä on viety yhteisöllisyys ja jalkapallokulttuuri niin ytimeen, kuin se vain alasarjassa on mahdollista.

Katsojamäärä ei kauden aikana hirveästi liikahtele. Katsomoaitaukseen mahtuu noin sata ihmistä ja tämä toteutuu tavallisesti, lukuunottamatta kaikkein huonoimpia kelejä. Paikallisvastustajia Lappeenrannan seudulla riittää ja silloin jokunen vieraskatsojakin aitaukseen tiensä löytää.

Lemillä jalkapalloa käy katsomassa jokunen kauempaa tullut katsoja vuosittain, mutta mitään suurta julkisuutta KoPa ei lähinnä särästä ja metallimusiikista tunnetussa kunnassa ole päässyt nauttimaan.

Toimittaja kuuli ensimmäisen kerran seurasta Pieni talo periferiassa –jalkapallokulttuuridokumentissa, mikä oli suuri innoittaja koko juttusarjaa kehittäessä.

Ei KoPa olekaan koskaan pelannut Kaakkois-Suomen Kolmosta korkeammalla. Seuralla on omia junioreita 2008 syntyneiden ikäluokassa, mutta matka sieltä miesten joukkueeseen on pitkä. Kilpailu Lappeenrannan seudulla pelaajista on kovaa, mutta KoPa tarjoaa erilaisen mahdollisuuden, johon mikään muu tällä seudulla ei pysty.

Menestys ei ole kaikki kaikessa vaan pitkäjänteisyys. Hyvää sijoitusta tavoitellaan totta kai, mutta kaikkein olennaisinta on, että asiat jatkuvat samanlaisina. Voisi väittää, että seura on ensisijaisesti olemassa palvellakseen yhteisöä. Tekeehän yhteisökin kaikkensa seuran eteen. Hirveällä kiireellä ei menestystä kohti sohita.

– Toivotaan että kaikki jatkuu samanlaisena. Tulevaisuus näyttää hyvältä, Luukas tiivistää KoPan nykyisen tilanteen.

Seudun kilpailu yhteisen menestyksen tiellä

Etenemme haastattelussa koko Lappeenrannan ja Kaakkois-Suomen seudun jalkapallon tilanteeseen. Kaakkois-Suomea pidetään monessa mielessä “mustana aukkona” jalkapallon suhteen: liiga- ja maajoukkuepelaajia seudulta tulee todella vähän suhteessa väkilukuun ja harrastajamääriin, eikä pääsarjajoukkuetta ole Lappeenrannan seudulla nähty Rakuunojen kaltaisista virityksistä huolimatta.

Isolla osalla tästä on tekeminen seudun sisäisen kilpailun kanssa. Kuten aiemmassa jutussa, jossa esittelin RiPS-HyPS-vastakkainasettelua, täälläkin eletään tilanteessa, jossa seurat kilpailevat mieluusti keskenään sen sijaan, että kaikki tuoreimmat hedelmät kerättäisiin samaan koriin.

Joutsenon, Lappeenrannan ja Imatran seuroilla on ollut vähän yhteistyötä keskenään, ja etenkin PEPO ja Kultsu ovat tyytyväisiä kilpailijoiden asemaan.

PEPO, Kultsu ja IPS sijaitsevat lähellä toisiaan, ja kahdesta Kakkosessa ja yhdestä Kolmosessa pelaavasta joukkueesta voisi saada jopa liigamitat täyttävän joukkueen.

– Joutsenon, Lappeenrannan ja Imatran seurat ovat kieltäytyneet yhteistyöstä, mikä minusta on estänyt huippuyksilöiden jalostuksen, Luukas esittää.

Luonnollisesti parhaat lahjakkuudet lähtevätkin muualle kehittymään. Tärkeää seudulla olisi tarjota pelaajakehityksen putki, joka sekä tukisi parhaiden juniorien kehitystä että tuottaisi omalle seudulle laadukkaita pelaajia. Lappeenranta on yliopistokaupunki ja alue on urheilullisesti menestyvää: liigajoukkueita löytyy monissa lajeissa, mutta jalkapallo ei ole päässyt nauttimaan samanlaista glooriaa.

Tässäkin mielessä Lemi on erityistapaus. Jalkapalloa voi pitää kunnan ykköslajina, mutta tarvetta suurelle nousulle ei ole. Yhteistyötä muiden lappeenrantalaisten seurojen kanssa ei ole tehty silloinkaan, kun KoPa pelasi Kolmosessa. Sen sijaan yhteistyöseurat löytyivät Mikkelistä, jonka jalkapallokulttuuria Luukas kehuu.

– Olemme tehneet hyvää yhteistyötä Ristiinan Pallon ja MP:n (Mikkelin Palloilijat) kanssa. Saimme avuksi hyviä pelaajia, kun pelasimme Kolmosessa, Luukas muistelee.

KoPa haluaa pitää kiinni siitä, mitä sillä on.

Se pitää huolta omistaan ja toivottaa vierailijansa tervetulleeksi lämmittämällä saunan. Palkinnoksi sillä on jotain, mitä monilta muilta puuttuu: seura joka muodostaa osan yhteisön identiteetistä. Kotajärvellä käyminen on mahdollisuus tavata vanhoja tuttuja, nauttia ainutlaatuisesta tunnelmasta (ja virvokkeista) ja seurata oman kylän poikien pelejä kesän kauniimpana päivänä.

KoPa jätti lähtemättömän vaikutuksen omalla jutullaan. Palaan vielä Lemille katsomaan, miten tällä persoonallisella seuralla menee.

The post Kotajärven Pallo – Yhteisö kaiken edellä appeared first on Byyri.

Alemmilla sarjaportailla on intohimoisia jalkapalloihmisiä, jotka elävät ja hengittävät lajia kuten ammattilaiset. Heillä ei ole sellaisia taidollisia avuja kuin huippupelaajilla, mutta asenne, sydän ja epänormaalin vuolaana virtaavat hikipisarat jätetään kentälle. Jalkapallo on aina hauskaa, mutta ei koskaan leikkiä.

Harrastesarjoissa sekä alimmissa divisioonissa on suurin määrin joukkueita, jotka ovat olleet siellä jo pitkään. Suurelle yleisölle sellaiset seurat kuin B.O.B, Team Huijaus, HIRtto tai Höntsä eivät sano yhtään mitään. Ne ovat silti vuodesta toiseen mukana Helsingin piirin harrastesarjoissa ja erilaisissa turnauksissa.

Eräs epämääräisellä nimellä perustettu porukka laitettiin kasaan vuonna 2007. Nimen alkuperä vaikuttaa olevan joukkueen jäsenille itselleenkin suuri mysteeri, jonka taustalta ei löydy edes järkevää tarinaa. Huvittavinta tilanteessa on, että nimen alkuperäinen tarkoitus ei edes ole sen englanniksi käännetty merkitys.  Lyhenne tulee sanoista RalliPerseet.

Tämä on myös osa aladivarien kulttuuria. Yhteisöt keksivät omalle porukalleen nimen, jonka merkitys aukeaa vain sisäpiirille, mutta ei aina heillekään.

Tämä on tarina pohjoishelsinkiläisestä joukkueesta. Tämä on AS RaPen tarina.

Kaikki alkoi lukioporukasta

AS RaPe aloitti toimintansa puhtaasti ystävyyspohjalta. Joukkueen alkuperäinen kokoonpano koostui Helsingin Tapanilassa sijainneen lukion kundeista vuosikertaa 1986. Monet joukkueen pelaajat olivat lopettaneet jalkapalloharrastuksensa aiemmissa seuroissaan, mutta kaipuu lajin pariin tuttujen kavereiden kanssa loi pohjan uudelle tarinalle.

Kymmenen vuotta on pitkä aika omatoimiselle palloilujoukkueelle. Luonnolliset tekijät, kuten työ, opiskelu, parisuhde, lapset ja perhe astuvat kuvioihin mukaan. Intohimoisetkaan jalkapalloyhteisöt eivät pysty aina taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Jostain pitää karsia, ja kovin usein rakas harrastus joutuu sijaiskärsijän rooliin.

AS RaPe on Niki Hännisen joukkue. Pohjoishelsinkiläinen toppari on joukkueensa kasvot, selkäranka ja koossapitävä liima. Hänninen suhtautuu itse omaan rooliinsa vaatimattomasti.

– AS RaPe on aina ollut porukka, jonka jäsenet myös käyvät peleissä. Jätkät ovat sitoutuneita hommaan. Kaikki alkoi Tapanilan lukioporukasta, ja nyt meitä on niin monenlaista sakkia. Urheilullisuus ei ole meidän vahvuutemme, vaan ystävyys henkisenä voimavarana, Hänninen kertoo.

Käytännössä kaikki muut pelaajat joukkueessa pitävät Hännisen vuosien aikana seuran eteen tekemää työtä kivijalkana, jonka ansiosta joukkue elää ja hengittää edelleen. Joskus yksittäiset henkilöt voivat edustaa olemuksellaan tai eleillään kaikkia niitä arvoja, jotka heidän yhteisössään ovat edustettuna. Niki Hänninen on AS RaPen näköinen mies.

Vaaleaan flanellipaitaan sonnustautunut keskuspuolustaja muistuttaa jollain tapaa erästä ranskalaislegendaa, joka valmentaa erästä espanjalaista suurseuraa. Hiusraja ei ole karannut aivan yhtä korkealle, mutta katseessa näkyy samaa kovuutta ja analyyttisyyttä. Hänninen on koko ajan läsnä hetkessä ja miettii kaikkea sanomaansa. Hän puhuu vähän, mutta harkitusti. Hännisen pelinumero on muuten 10.

Hän pelasi niin sanotusti tosissaan jalkapalloa vain 11-vuotiaaksi asti. Siinä vaiheessa Hänninen koki touhun käyvän turhan totiseksi ja lajinomainen hauskuus hälveni. Hän muistelee silti junioriaikaisia pelejään lämmöllä ja korostaa pelanneensa huippujoukkueessa. Samasta HJK:n junioriporukasta ponnisti lopulta kolme A-maajoukkuepelaajaa: Perparim ja Mehmet Hetemaj sekä Ilari Äijälä.

Koskaan ei ole liian vanha aloittamaan

Kymmenen vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Pienellä kentällä harrastesarjoja neppaillut kaveriporukka on kasvanut 26 pelaajan jalkapallojoukkueeksi, jolla on aitoja tavoitteita. Alkuperäisjäsenet ovat lähes kaikki edelleen mukana. Monilla pelaajilla oli alussa vähintään juniorijalkapallotaustaa, mutta mukana oli täysin untuvikkojakin. Jussi Ruhanen aloitti jalkapalloilun vuonna 2007 juuri AS RaPessa. Sanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta oikeana laitapuolustajana operoivan Ruhasen saama ylistys kertoo toista.

–  Hänellä ei ollut minkäänlaista lajipohjaa, mutta Jussi on kehittynyt valtavasti. Alkuun peli oli luvalla sanoen hirvittävää, mutta Jussi on ottanut merkittäviä kehitysaskelia vuosien aikana varsinkin pelikäsityksen osalta, Hänninen sanoo.

Vastaavanlaisia ylisanoja putoilee lähes kaikilta alkuperäisjäseniltä. Toinen nimi, jonka niin Hänninen kuin monet muutkin pelaajat nostavat esille, on Karri Kattilakoski. Häntä kuvaillaan fanaattiseksi jalkapallon ystäväksi, joka halusi kokeilla pelaamista. Kattilakoski pelasi muutaman erittäin lupaavan kauden joukkueen maalivahtina ja otti aimo harppauksia kehityksessä, vieläpä hyvin lyhyessä ajassa.

– Tilannehan päättyi vähän surullisesti, koska Karri kyllästyi pelaamiseen. Se on todella sääli, koska hän sai pelillisesti tästä enemmän kuin suurin osa meistä, Hänninen pohtii.

Yhteisöllisyys ja hyvä henki huokuvat kaikista joukkueen jäsenistä, niin uusista kuin vanhoistakin. Liiton alaisissa sarjoissa pelaaminen vaatii tietynkokoista pelaajalistaa. Uusia kasvoja on vuosien saatossa saapunut myös AS RaPen kokoonpanoon. Hänninen pitää ensiarvoisen tärkeänä, että uudet pelaajat kokevat nopeasti kuuluvansa tiiviiseen yhteisöön.

– Kaikki uudet pelaajat ovat tulleet joukkueeseen hyvin sisään. He ovat heti olleet osa porukkaa, kavereita. Se on tämänkaltaisissa joukkueissa erittäin tärkeää, koska pelaaja ei ole vain osa kokoonpanoa, vaan myös kaveri kaikille, Hänninen sanoo.

”Olimme paras joukkue sarjassa”

AS RaPen palkintokaapissa on vielä sen verran tilaa, että itse kaappia ei ole nähty tarpeelliseksi hankkia. Joukkueen pelillisesti suurin saavutus on viime kaudelta. Pohjoishelsinkiläiset sijoittuivat Helsingin piirin 7. divisioonassa toiseksi. Hännisen eleet ja olemus kertovat, että saavutukseen ei liity pelkästään hyviä tunnetiloja.

– Olimme paras joukkue sarjassa. Saatiin viisi pistettä enemmän kuin seuraava, mutta sarjamuodon takia jäimme lopulta kakkoseksi. Keinotekoisessa jatkosarjassa ei hävitty yhtään peliä, mutta minkäs teet, Hänninen sanoo.

Siitä hän on kuitenkin iloinen, että joukkueen peli ja pelitavan omaksuminen ottivat jälleen uuden harppauksen eteenpäin. Ensi kaudella 6.divisioonassa pelaavalla joukkueella on tarkkaan harkittu ja kurinalainen tapa pelata jalkapalloa.

AS RaPe on pysynyt taktisesti samankaltaisena jo pitkään. Hänninen on nykyisin mukana vain pelaajana – kapteeninnauha ja joukkueen johtajan virka ovat vaihtaneet omistajaa. Nykyisin joukkuetta johtaa keskikenttäpelaaja Juhani Kenttälä, yhtä lailla seurassa hyvin pitkään vaikuttanut taistelijaluonne. Pelitapa on silti pysynyt samana, ikään kuin perintönä Hänniseltä.

AS RaPe pelaa Hännisen mukaan pelkästään tuloksesta. Joukkue on suurten kontrastien sulatusuuni. Osalla pelaajista on ollut sopimus Ykköseen, osalla jalkapallotausta on hyvin heiveröinen. AS RaPe pyrkii minimoimaan yksilöittensä heikkoudet ja korostamaan heidän vahvuuksiaan.

– Alasarjoistakin löytyy useita teknisesti meitä taitavampia kokoonpanoja. Olisi itsemurha lähteä pelaamaan sen kaltaisia joukkueita vastaan pallollista peliä jaellen pikkunättejä lyhytsyöttöjä. Pallonhallintaprosenttia ei lasketa lopputuloksissa mukaan, ainoastaan tehdyt maalit, Hänninen kertoo.

Soihtujakin nähty

Joukkue, joka pelaa vain tuloksista ja voitosta, haluaa menestyä. AS RaPe suhtautuu tulevaan kauteen ja sitä seuraaviin kuitenkin realiteetit kohdaten.

Ensimmäisenä esille nousee laadukas arki. Kyseessä on kaveriporukka, joka ei juuri harjoittele. Hänninen tiedostaa, että harjoittelematta ei yksilötasolla ole mahdollisuutta kehittyä, ainakaan yli kolmekymppisten ukkojen.

Toinen realiteetti on pelaajien taso. Joukkueessa on useita lahjakkaita jalkapalloilijoita, jotka voisivat helposti pelata korkeammillakin sarjatasoilla halutessaan. Keskimääräistä taitotasoa Hänninen pitää kuitenkin sellaisena, että 5. divisioonaan nouseminenkin vaatisi jo mittavaa venymistä.

– Kenties aivan maksimaalisella suoritustasolla 6. divarissa voisimme taistella noususta. Tällä hetkellä näen 6. divisioonan meille sopivana sarjatasona, Hänninen kertoo.

Lajikulttuuria joukkueessa on kuitenkin valtavasti. Viime kauden lopulla 7. divisioonan viimeisillä kierroksilla katsomossa nähtiin äänekkäitä kannattajia ja joitakin soihtujakin. Kentän laidalla on ollut entisiä pelaajia, loukkaantuneena olleita pelaajia ja pelaajien ystäviä, mutta silti muisto lämmittää myös Hännisen mieltä.

– Olihan sen hienoa nähdä näissä muutamissa otteluissa, kun katsomossa oli meteliä, banderollia ja soihtua, että meidän takana on paljon porukkaa. He haluavat ja suostuvat tulemaan paikan päälle kannustamaan meitä. Seura on paljon muutakin kuin ne kaverit, jotka ovat kentällä, Hänninen sanoo.

Hänninen uskoo, että AS RaPe pelaa vielä kymmenenkin vuoden päästä yhdessä jalkapalloa ja viettää vapaa-aikaansa yhdessä, ystävinä. Jalkapallo on niin suuressa roolissa jokaisen elämässä, että Hänninen näkee miltei mahdottomana yhtälönä, että joukkue lopettaisi yhtäkkiä.

Uusi kausi odottaa jo kulman takana. AS RaPe lähtee jälleen hakemaan tuloksia inhorealistisen tehokkaalla tyylillään ensimmäisistä kierroksista lähtien. Ensimmäinen nimi, jonka Hänninen kirjoittaa fläppitauluun, on jokaisen lajin multitalentti Santeri Tuomala vasemman puolustajan tontille. Sen jälkeen mennään päivän kunnon ja terveystilanteen mukaan. Tuokoot uusi kausi ja uudet vuodet mukanaan mitä tahansa haasteita, AS RaPe ottaa ne vastaan joukkueena ja tiiviinä yhteisönä.

– Jalkapallossa joukkueen merkitystä on ehkä turha edes korostaa, mutta jos joku porukka on oikeasti joukkue, niin AS RaPe on, Hänninen sanoo.

Kuvat: Jarno Nurminen

The post AS RaPe – Alasarjojen pisin sairaskertomus jo vuodesta 2007 appeared first on Byyri.