Bundesliigan pienimpiin seuroihin kuuluva SC Freiburg on viime kausina tehnyt vakuuttavaa jälkeä nurmella. Vuosi toisensa perään pienistä resursseistaan maksimaalista tehoa repivä seura on sijoittunut edellisinä neljänä kautena kymmenen parhaan joukkoon, keväällä 2023 peräti viidenneksi. Kun päävalmentajana toimii henkilö, joka on ollut pestissään joulukuusta 2011 alkaen voidaan hyvällä syyllä puhua jatkuvuudesta. Christian Streichin saama luottamus seurajohdolta on poikkeuksellista ja on kestänyt myös yhden visiitin 2. Bundesliigaan. Tälle pohjalle on rakennettu myös nykyinen menestys, joka on johtanut Freiburgin aina Eurooppa-liigaan asti. 

Kun Streich valitsee joukkueensa avauskokoonpanon, ensimmäisten joukossa siihen merkitään Vincenzo Grifon nimi. Joukkueensa varakapteenina toimiva italialainen pelaa toista jaksoaan Schwartzwaldin kupeessa saavuttuaan seuraan Hoffenheimista kaudelle 2019–20. Grifo edusti Breisgaun brasilialaisinakin tunnettua Freiburgia myös vuodet 2015–17 sekä lainalla kevään 2019 ennen nykyistä pysyvää pestiään.  

Grifo viihtyy erityisesti laitapelaajan roolissa, mutta on nähty ajoittain myös hyökkäävän keskikenttäpelaajan positiossa. Hänen pelaamisessaan yhdistyy molempien roolien tyypillisiä vahvuuksia. Grifo luo peliä taitavasti mutta on myös tehokas ja ennen kaikkea hanakka viimeistelijä. Hän on esiintynyt Freiburgin riveissä kaikissa kilpailuissa yhteensä 258 ottelussa, joissa verkko on heilunut hänen toimestaan 83 kertaa ja päälle on kertynyt 75 maalisyöttöä. Monipuolinen Grifo on siis ennen kaikkea tuonut seuraan tehoja oltuaan suoraan osallisena maalissa 61 prosentissa pelaamistaan otteluista (tilanne 6.3.2024). 

Italialainen vieraalla maalla

Grifo syntyi Saksassa vuonna 1993 italialaisille vanhemmille, jotka asuivat Pforzheimin pikkukaupungissa Stuttgartin lähistöllä. Vaikka pallotaituri on asunut koko elämänsä Saksassa, identifioituu hän vahvasti italialaiseksi ja korostaa olevansa kahden maan kansalainen. Koronakeväänä 2020 hän kertoi Bundesliga.comin haastattelussa, miten voimakkaasti Italiasta kantautuneet uutiset COVID-19:n aiheuttamasta tuhosta vaikuttivat häneen. Grifolla on paljon sukua maassa ja etenkin pandemian alussa tilanne Italiassa oli erittäin vakava. 

Myös jalkapallon puolella veri vetää Grifoa vahvasti Italiaan. Keväällä 2023 Freiburgin kohdattua Eurooppa-liigan pudotuspeleissä Juventuksen hän kertoi Gazzetta dello Sportille olleensa nuorena suuri Milanon Interin kannattaja, joskin aikuisiällä kannatus on muuttunut vähemmän aktiiviseksi. 

Grifo pelasi juniorivuotensa pääosin pienissä pforzheimiläisseuroissa ennen päätymistään viimeiseksi juniorikaudekseen Karlsruhen riveihin. Kesällä 2012 Grifo teki sopimuksen Hoffenheimin kanssa, jonka riveissä nähtiin myös hänen debyyttinsä aikuisten tasolla lokakuussa 2012 kotiottelussa Greuther Fürthia vastaan. Uransa alkupuolella ollut Grifo ei kuitenkaan onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Hoffenheimin kokoonpanossa viettäen seuraavina kausina osan aikaa lainapesteillä Dynamo Dresdenin ja FSV Frankfurtin riveissä. 

Freiburgin ja Grifon tiet kohtasivat ensimmäisen kerran kesällä 2015, jolloin 2. Bundesliigassa pelannut seura sai italialaisesta kriittisen palasen nousuhaaveidensa tueksi. Grifo iski 14 maalia ja tarjoili 15 syöttöä johtaen Freiburgin sarjanousuun takaisin Bundesliigaan. Seuraavan kauden jälkeen tiet erkanivat hetkeksi Grifon siirryttyä Borussia Mönchengladbachin riveihin. Haastavalla kaudella 2017–18 Grifo ei osunut kertaakaan liigapeleissä ja sama tarina toistui seuraavalla kaudella hänen palattuaan kierrokseltaan Hoffenheimiin. Tammikuussa 2019 toteutunut lainasiirto Freiburgiin ja sittemmin pysyvän sopimuksen tekeminen Mustan metsän reunoille oli käänteentekevä muutos hänen urallaan. 

Myöhäisherännäisenä parrasvaloihin

Grifo on itse kuvaillut itseään late bloomeriksi, myöhäisherännäiseksi mitä tulee hänen uraansa huipulla. Hän debytoi Italian maajoukkueessa marraskuussa 2018 ystävyysottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Kaksi vuotta myöhemmin marraskuussa 2020 hän iski ensimmäiset kaksi maaliaan Azzurrille ottelussa Viroa vastaan ja jälleen kaksi vuotta myöhemmin teki saman Albaniaa vastaan pelatussa ystävyysottelussa. Huolimatta tehokkuudestaan maajoukkuepaidassa (9 ottelua, 4 maalia), ei Grifo ole saanut vakituisesti jalkaansa Italian miehistöön panoksellisiin otteluihin. 

Palattuaan pysyvästi Freiburgiin kaudeksi 2019–20 Grifo on ollut pitelemätön. Bundesliigassa verkko on heilunut 44 kertaa kirjoitushetkeen mennessä. Lokakuussa 2022 Grifo osui Werder Bremenin verkkoon nousten samalla Bundesliigan kaikkien aikojen parhaaksi italialaiseksi maalintekijäksi, ohittaen 38 maalia Bayern Münchenille tehneen Luca Tonin. 

Grifo on profiloitunut myös erikoistilanteiden spesialistiksi. Hän on osunut suorista vapaapotkuista Freiburgille seitsemän kertaa Bundesliigassa sekä kertaalleen Eurooppa-liigassa sekä Saksan cupissa. Ensimmäisen Freiburg-kautensa 2015–16 aikana hän osui vaparista peräti kuudesti 2. Bundesliigan puolella. Grifo vastaa myös joukkueensa rangaistuspotkuista – niitä hän on Bundesliigan puolella upottanut verkkoon kaikkiaan 24 kappaletta. 

Freiburgin päävalmentaja Streich kommentoi Bundesliga.comin haastattelussa Grifon merkitystä joukkueelleen valtavaksi paitsi pelillisesti, myös esikuvan asemassa kannattajille. Myös Italian maajoukkueen edellinen luotsi Roberto Mancini kehui Grifon asennetta ja kykyä tehdä maaleja. Grifon kaikki yhdeksän maaottelua tulivat hänen alaisuudessaan, mutta nykyisen maajoukkuevalmentajan Luciano Spallettin aikakaudella kutsua miehistöön ei ole vielä tullut.  

Kulunut kausi Bundesliigassa on kuitenkin jälleen yksi mainio luku Grifon CV:hen ja häntä voidaan pitää varteenotettavana ehdokkaan kesän EM-kisoihin, joihin Gli Azzurri lähtee puolustamaan Euroopan mestaruuttaan. 

The post Der Italiener – Vincenzo Grifosta on kasvanut Freiburgin kulttipelaaja appeared first on Byyri.

Saksan miesten maajoukkue ei ole viime vuosina yhdistänyt kansaa aiempaan tapaan. Tähtiyksilövetoinen die Mannschaft ei ole vakuuttanut nurmella eikä sen ulkopuolella: otteet kentällä ovat olleet surkeita ja myös pelaajat yksilöinä ovat jääneet etäisiksi saksalaisille. Vuoden 2014 maailmanmestaruuden jälkeen Saksa on enemmän tai vähemmän epäonnistunut jokaisessa EM- ja MM-turnauksessaan – useimmiten enemmän. Nelinkertaiselta maailmanmestarilta ja kolminkertaiselta Euroopan mestarilta odotetaan enemmän. Etenkin viime vuosina kentällä on nähty ajoittain ennalta arvattava ja haluton miehistö. 

Seurajalkapalloilun puolella Bayern Münchenin 11 mestaruuden putki kertoo omaa kieltään Bundesliigan valtarakenteesta. Muutaman kerran näinä vuosina Borussia Dortmund, RB Leipzig ja Schalke ovat antaneet ainakin näennäistä painetta onnistumatta kampeamaan müncheniläisiä pois valtaistuimelta. Viime kaudella FCB esiintyi poikkeuksellisen ailahtelevasti, mikä johti jopa hieman yllättäen nykyisen Bundestrainer Nagelsmannin potkuihin. Pestin perinyt Thomas Tuchel johdatti Bayernin mestaruuteen rimaa hipoen, kirjaimellisesti Jamal Musialan viime minuutin maalilla Dortmundin kompuroitua omassa ottelussaan Mainzia vastaan. 

Kuluvalla kaudella Xabi Alonson johtama Bayer Leverkusen etenee vakuuttavasti tappiottomana sarjan kärjessä ja on katkaisemassa baijerilaisten mestaruusputkea. Piste-eroa kärkikaksikon välillä on kirjoitushetkellä kahdeksan pistettä.

Tuchel, joka pestattiin turbulenssin keskellä parhaana vapaana olevana vaihtoehtona ei ole saanut joukkuetta pelaamaan oman pelifilosofiansa mukaan. Tuo filosofia ei mielestäni missään kohtaa ollut linjassa perinteisen Bayern-identiteetin kanssa. Tuchelin palkannut seurajohto toimi itsekin turbulenssissa ja Hasan Salihamidzicin ja Oliver Kahnin pestit päättyivätkin niin ikään keväällä mestaruudesta huolimatta. Laadukas pelaajarunko vahvistui kesällä Harry Kanella, mutta peli ei ole kauden mitassa vakuuttanut jatkuvuudellaan.

Odotettu ilmoitus siitä, että Tuchel ei jatka ensi kaudella Bayernin peräsimessä saatiin helmikuun lopulla. Yllättävää tässä ilmoituksessa oli se, ettei lähtöpasseja jaettu välittömästi, vaan seuran ja valmentajan tiet erkanevat kauden päätyttyä. 

Bayernin ja die Mannschaftin vahva side 

Saksan maajoukkueen runko on perinteisesti muodostunut aina kourallisesta Bayern Münchenin avainpelaajia. Kaksi viimeisintä maajoukkueluotsia (Nagelsmann, Hansi Flick) ovat tulleet pestiin suoraan FCB:stä. Maansa suurseurana Bayernissa on pelannut aina useita sen hetkisiä saksalaisia huippupelaajia. On siis varsin luonnollista, että maajoukkueen kokoonpanon runko valjastetaan tästä ryhmästä. Sekä kymmenen vuoden takaisessa maailmanmestarijoukkueessa että vuoden 2022 Qatarin kisojen miehistössä oli mukana seitsemän Bayernin pelaajaa. 

Nykyisestä Bayernin miehistöstä Saksan avainpelaajiin lukeutuvat Musialan lisäksi Joshua Kimmich, Manuel Neuer, Leon Goretzka, Serge Gnabry sekä Leroy Sané. Lisäksi maajoukkueuransa jo kertaalleen lopettanut Thomas Müller on sittemmin tehnyt paluun Nationalelfin riveihin. Tästä joukosta tulevan kesän EM-kisoissa nähdään erittäin todennäköisesti ainakin Musiala, Kimmich, Sané, Neuer sekä Goretzka. Jokainen heistä on pelannut kelvollista kautta, mutta kaikkien otteita leimaa koko joukkuetta vaivannut epätasaisuus.  

Neuer oli pitkään loukkaantuneena sivussa ja hänelle löytyy korvaavia vaihtoehtoja aivan maailman huipulta, Barcelonan Marc-André ter Stegenistä alkaen. Kotikisojen paine puoltaa Neuerin ykkösvahdin paikkaa myös kesälle, mutta uuden polven valmentaja Nagelsmann saattaa myös olla valmis vahdin vaihtoon. 

Muista pelaajista Musiala on kymppipaikan maestro, josta on kasvamassa maajoukkueen pelillinen johtaja. Myös Kimmichin ja Goretzkan paikat keskikentän keskustan rooleissaan vaikuttavat todennäköisiltä. Tämän kaksikon pelillinen taso on kuitenkin ollut poikkeuksellisen ailahteleva. Kummankin elekieli on kauden haastavimmilla hetkillä ollut haluton ja turhautunut. Sama haluttomuus ja turhautuneisuus on huokunut koko Saksan maajoukkueesta useamman vuoden ajan aina Joachim Löwin ylipitkäksi venyneen aikakauden lopulta lähtien. 

Rohkea uudistus vastaan kotikisojen paine 

Nuori tähtivalmentaja Nagelsmann on nyt pestissä, johon hänen odotettiin päätyvän ennemmin tai myöhemmin. Ajankohta tuli eteen silti yllättävän nopeasti 36-vuotiaana, kun tie Bayernin peräsimessä katkesi paljon odotettua aikaisemmin ja samoihin aikoihin maajoukkueen peli sukelsi syvällä Flickin alaisuudessa. Vain 28-vuotiaana Bundesliigassa Hoffenheimin pääkäskyttäjänä debytoinut Nagelsmann on kerännyt itselleen komean CV:n (Hoffenheim, RB Leipzig, Bayern) jonka ainoana isompana tahrana on potkuihin päättynyt FCB-keikka. 

Kotikisojen kokoonpanoa suunnitellessaan Nagelsmann joutuu tarkkaan analysoimaan millä joukkueeseen saadaan flegmaattisuuden sijaan voitontahtoa ja asennetta, jota siitä on viime vuodet puuttunut. Vuonna 2023 pelaamastaan 11 ottelusta maajoukkue voitti surkeasti vain kolme ja pelasi kahdesti tasan. On toki otettava huomioon otteluiden panoksettomuus, sillä muiden maiden pelatessa tärkeitä karsintaotteluita paahtoi Saksa nurmella ystävyysotteluiden merkeissä. Valonpilkahduksina voidaan pitää mahdollisuuksia ajaa sisään uusia pelaajia maajoukkuerinkiin ja tehdä kokeiluita, joita syksyn maaotteluissa nähtiinkin. 

Nyt Nagelsmannilla on erinomainen tilaisuus ravistaa kunnolla pakkaa ja saksalaisen jalkapalloilun valtarakenteita uudistamalla ryhmää kotikisoihin. Joukkueessa on kasvamassa nuoria johtajia kuten Leverkusenin Florian Wirtz ja Musiala. Viimeaikaisista debytanteista esimerkiksi Brightonin 32-vuotias keskikenttäpelaaja Pascal Gross onnistui erinomaisesti ensimmäisissä maaotteluissaan, samaa voi sanoa myös esimerkiksi Grischa Prömelistä ja Robert Andrichista.  

Kroonisesta hyökkääjäongelmasta kärsinyt maajoukkue lähti Qatarin MM-kisoihin ykköskärkenään huippukautta pelannut Werder Bremenin Niclas Füllkrug  – tässä valinnassa Flick osui napakymppiin. Sittemmin kaikkiaan 13 maaottelussa esiintynyt nykyinen Dortmund-kärki on onnistunut peräti 10 kertaa maalinteossa. Reilussa kalenterivuodessa hyökkääjävalikoima ei ole merkittävästi laajentunut, mutta hyvävireisistä pelaajista voisi hyvinkin löytyä Bremenin Marvin Duckschin tai Stuttgartin Deniz Undavin kaltaisia vaihtoehtoja täydentämään kisaryhmää. 

Samanlainen rohkeus pelaajavalinnoissa voi poikia isäntämaalle poikkeuksellisen edun kotikisoissa. Jos Nagelsmann lähtee rohkeasti priorisoimaan onnistuneen kauden pelanneita pelaajia vanhojen meriittien sijaan, tulee lopputulos olemaan takuulla kaukana virkamiespallosta. Painotettakoon, että maajoukkueen alennustilan taustalla ei ole pelkästään Bayernin pelaajat, vaan sama koskee laajemmaltikin etenkin kokeneiden pelaajien muodostamaa runkoa.  

Saksa on pelaajatuotannoltaan Euroopan suurmaita ja pystyy rakentamaan kilpailukykyisen joukkueen turnaukseen, mutta sillä on mahdollisuus valloittaa fanit takaisin taakseen yhtenä rintamana, jos nurmelle astelee aidosti motivoitunut ja taisteleva die Mannschaft.  

Pallo on nyt Nagelsmannilla. 

The post Ravistelun paikka — Saksan maajoukkueen ja Bayern Münchenin alavireessä yhtäläisyyksiä appeared first on Byyri.

Voita kotimaasi kansallinen cup-kilpailu, pääset Eurooppaan. Näin selkeällä kaavalla operoi kevääseen 1999 päättynyt Cup-voittajien cup, jota muistellaan edelleen eräänlaisena kulttiklassikkona sarallaan. Vaikka kansalliset cupit ovat edelleen portti eurokentille ja nykyisellään Eurooppa-liiga ja Konferenssiliiga ovat tasoltaan lähellä mainitun kilpailumuodon tarkoitusta, puuttuu niiltä ainakin toistaiseksi samanlainen myyttinen aura ympäriltään. Aura, jonka hohdetta kuvaillaan paljon kirkkaammaksi kuin se tosiasiassa saattoi olla.

Cup-voittajien cup oli ennen kaikkea pienemmille seuroille se kilpailu, jossa ne pääsivät koko maanosan silmien eteen pelaamaan merkityksellisiä kansainvälisiä otteluita. Vaikka kilpailun voittajien laajaan joukkoon kuuluvat muun muassa Barcelona (ennätykselliset neljä voittoa), Bayern München, AC Milan sekä Manchester United, muistetaan se yhtä lailla ulkokehältä yllättäneistä mestareistaan.

Suurseuroille voittaminen tiesi usein ponnahduslautaa takaisin kohti Mestarien liigaa (tai edeltänyttä Euroopan Cupia), sillä osallistuminen maanosan ykköskilpailuun oli huomattavasti nykyistä vaikeampaa. 

Vastaavasti tämänkin urheilukilpailun suolana olivat tietysti altavastaajat, jotka kaatoivat suurempiaan matkalla kohti mestaruutta. Ei ole vaikea uskoa, että esimerkiksi belgialaisen KV Mechelenin, espanjalaisen Real Zaragozan tai silloiseen Itä-Saksaan kuuluneen 1. FC Magdeburgin seurakaanonissa juuri tämän kilpailun voitto saattaa olla se legendaarisin saavutus. 

Cup-voittajien cupin ja Mestarien liigan väliin asettui vielä UEFA Cup, joka sekin on sittemmin muuttunut juuri Eurooppa-liigaksi. UEFA Cup asemoitui laadukkaaksi kilpailuksi eri maiden kirkkaimman kärjen takaa tulleille seuroille, siinä missä Cup-voittajien cupissa kattaus vaihteli vuosittain rajummin ja sekoituksessa saattoi olla mukana pieniä sekä suuria seuroja. 

Kasvaneen kysynnän muodostama kilpailu 

Vuonna 1955 lanseerattu Euroopan Cup oli osoittautunut menestyksekkääksi konseptiksi ja yleisö janosi lisää kansainvälistä cup-huumaa. Alkuperäinen idea Cup-voittajien cupista tuli joukolta toimittajia, jotka ideoivat toista näkökulmaa kilpailuun selviytymiseksi kansallisen mestaruuden sijaan. Cup-kilpailuiden arvostus oli 1950-luvulla suurempaa kuin tänä päivänä, kun erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuita on tarjolla moninkertaisesti. 

Ensimmäinen otanta järjestettiin kaudella 1960–61 vain kymmenen osallistujan voimin, sillä seurojen puolelta kiinnostus ei suoraan vastannut maksavan yleisön innostusta. Pilottikauden mestariksi kruunattiin Fiorentina, joka kaatoi kaksiosaisessa loppuottelussa Glasgow Rangersin maalein 4–1. Kokeilu osoittautui onnistuneeksi ja kilpailu sai tuulta siipiensä alle. Vuosikymmenen lopulla kilpailuun osallistui joukkueita kaikista UEFA:n jäsenmaista. 

Osa kilpailun viehätystä oli monimuotoinen osallistujajoukko, joka säilyi leimallisena läpi koko Cup-voittajien cupin historian. Siinä missä Euroopan Cup alkoi Real Madridin murskaavalla ylivoimalla espanjalaisten korjattua viisi ensimmäistä mestaruutta nimiinsä, nähtiin Cup-voittajien cupissa peräti 12 eri mestaria ennen kuin AC Milan onnistui kaudella 1972–73 nappaamaan toisen voittonsa. Mainitut 12 eri mestaria löytyivät vieläpä seitsemästä eri maasta. Kaiken kaikkiaan kilpailu todisti historiassaan pokaalin suuntaavan 12 eri maahan.

Cup-voittajien cup jäi yhdeksi harvoista kilpailuista, jota Real Madrid ei kyennyt voittamaan. Los Blancos oli finaalin hävinnyt osapuoli vuosina 1971 sekä 1983. 

Yllättäviä, ällistyttäviä mestareita 

Jalkapallomahti ei ole termi, jolla Itä-Saksaa on usein kuvattu. Sen huippuhetket osuivat 1970-luvun alkupuolelle maajoukkueen esiinnyttyä ainoassa MM-turnauksessaan 1974 ja 1. FC Magdeburgin voitettua Cup-voittajien cupin aiemmin samana keväänä. Matkalla loppuotteluun Magdeburg kaatoi vastustajia pitkälti timanttisen kotivireensä ansiosta. Jokaisella kierroksella vastassa ollut joukkue kaatui kotinurmella, mutta vieraskentiltä ei irronnut voittoja. 

Hollannissa Feyenoordin kotistadionilla De Kuipilla pelatussa loppuottelussa sinipaidat kaatoi suuren AC Milanin tyylipuhtaasti 2–0. Tuo pokaali jäi ainoaksi itäsaksalaisen seuran voittamaksi palkinnoksi Euroopan kentillä. Yleisöä kyseisen vuoden loppuottelu ei liiemmin innostanut, paikan päälle saapui vaivaiset 6 461 katsojaa. Tuo lukema jäikin kilpailun yksiosaisten loppuotteluiden pienimmäksi katsojamääräksi.

Mielenkiintoinen knoppi loppuottelusta on myös Milanin väliaikaisena päävalmentajana toiminut Giovanni Trapattoni, joka nähtiin ensimmäisessä suuressa finaalissaan. Hän johdatti myöhemmin Juventuksen saman kilpailun mestariksi kaudella 1983–84. 

Muita nykypäivänä eksoottiselta kuulostavia mestareita olivat esimerkiksi Neuvostoliiton lipun alta mestareiksi edenneet georgialainen Tblisin Dynamo ja ukrainalainen Kiovan Dynamo. Neuvostoliitto oli nimekäs tekijä jalkapallokartalla ja sen suurimpiin helmiin kuului Valeri Lobanovskin luotsaama Kiovan Dynamo, joka valloitti Cup-voittajien cupin kahdesti. Kiovalaisten molemmat voitot tulivat maalein 3-0 (1975 Ferencvarosista, 1986 Atletico Madridista), mitkä ovat jaetusti toiseksi suurimmat voittolukemat kilpailun historiassa.

Suurimman murskavoiton otti kauden 1962-63 päätteeksi Tottenham nujertaessaan Atleticon peräti maalein 5-1. 

Kauden 1982-83 loppuottelussa nuori managerikyky Alex Ferguson johdatti skottiseura Aberdeenin sensaatiomaiseen voittoon Real Madridista John Hewittin jatkoaikamaalin voimin. Ferguson johdatti seuransa myöhemmin samana vuonna myös Super cupin voittoon, nämä ovat Aberdeenin toistaiseksi ainoat kansainväliset voitot. 

Belgialaisen KV Mechelenin tähdenlento kantoi kauden 1987–88 suureen sensaatioon, kun se kaatoi loppuottelussa Ajaxin maalein 1–0. Seura ei ole historiassaan varsinaisesti kuulunut kotimaansa suurmenestyjiin kerättyään palkintokaappiinsa neljä maan mestaruutta, joista kolme tuli 1940-luvulla. Keväällä 1988 Mechelen oli hallitseva Belgian cup-mestari korjattuaan pokaalin palkintokaappiinsa ensimmäistä kertaa. Mechelen korjasi samalla vauhdilla myös UEFA:n Super cupin sekä neljännen ja toistaiseksi viimeisen Belgian mestaruutensa seuraavalla kaudella. 

Aasinsillalla Mechelenin menestyksestä päästään kätevästi suomalaisseurojen suurimpaan menestykseen kilpailussa. Samalla kaudella 1987–88 RoPS teki kotimaista historiaa etenemällä turnauksessa kolmannelle kierrokselle, kahdeksan parhaan joukkoon. Rovaniemeläiset selvittivät avauskierroksella tieltään Glentoranin Pohjois-Irlannista ja toisella kierroksella albanialaisen Vllaznian. Lopulta Ranskan mahtiseura Marseille tähtipelaajansa Jean-Pierre Papinin johdolla soittautui liian kovaksi vastukseksi ja marssi välieriin yhteismaalein 4–0. 

Kaudella 1983–84 FC Haka eteni puolestaan puolivälierävaiheeseen, jossa Juventus oli vahvempi yhteismaalein 2–0. Torinolaisten maalintekijöinä kunnostautuivat Beniamino Vignola & Marco Tardelli. Sekä RoPS että Haka pelasivat kotiottelunsa kaukana Suomesta – rovaniemeläiset Leccessä ja koskilaiset Strasbourgissa.

Suomalaisista pelaajista Cup-voittajien cupia pääsi nostelemaan Petri Tiainen, joka todisti vaihtopenkiltä Ajaxin 1–0-voittoa Lokomotiv Leipzigistä keväällä 1987. Tiainen ei kuulunut amsterdamilaisten kokoonpanoon aiemmilla kierroksilla mutta valikoitui osaksi miehistöä loppuotteluun.  

Uudistunut Mestarien liiga söi elintilan 

UEFA päätti uudistaa kärkituotteensa Euroopan cupin kaudeksi 1992–93. Paikalleen jämähtänyt kilpailuformaatti kaipasi ravistelua sekä ennen kaikkea enemmän osallistujia ja näkyvyyttä, joilla puolestaan tuotiin lisää rahaa kattojärjestölle. Kaksi ensimmäistä kautta uusi kilpailu pelattiin vielä vanhalla karsinta- ja lohkosysteemillä, jossa lohkovaiheeseen selvisi kahdeksan joukkuetta. Kaudeksi 1994–95 joukkuemäärää lisättiin ja pelattiin ensimmäistä kertaa neljässä neljän joukkueen lohkossa. Tuon kauden päätteeksi Jari Litmanen ja Ajax juhlivat Mestarien liigan voittoa. 

Uudistunut Mestarien liiga vei pienemmiltä kilpailuilta, etenkin Cup-voittajien cupilta, elintilaa ja sen edelleen laajentuminen vuodelle 1997 oli lopullinen tyrmäysisku. Lopulta kauden 1998–99 loppuottelu Villa Parkilla Birminghamissa jäi historian viimeiseksi kamppailuksi. Lazion tshekkitähti Pavel Nedvedin maali Mallorcan verkkoon sinetöi roomalaisseuralle voiton ja jäi samalla kilpailuhistorian viimeiseksi osumaksi. Kaikkiaan 39 vuosirengasta kerännyt kilpailu siis alkoi ja päättyi italialaisjuhliin. 

Erikoisena knoppina turnauksesta on mainittava tittelin puolustamisen vaikeus. Peräti kahdeksan eri seuraa (Atletico Madrid, Anderlecht, Ajax, Arsenal, Fiorentina, Milan, Parma ja PSG) ylsivät voittonsa jälkeen seuraavalla kaudella finaaliin puolustamaan mestaruuttaan. Yksikään näistä seuroista ei siihen pystynyt, joten kilpailussa ei koskaan nähty ”tuplamestaria”. Cup-voittajien cupin 39 kilpailukautena nähtiin 32 eri mestaria. Tällä upealla varianssilla oli kääntöpuolensa, sillä se vaikeutti Cup-voittajien cupin pysyvää juurtumista ja kilpailumuoto oli lopulta melko nopeasti kuopattavissa.

The post Särmikäs Cup-voittajien cup oli aikakautensa tuote appeared first on Byyri.

Saksan seurajalkapalloilun kivijalkaan jo toista vuosisataa kuulunut FC Schalke 04 perustettiin nimensä mukaisesti vuonna 1904. Seura juhli Saksan mestaruutta ensimmäisen kerran vuonna 1934, tuolloin Gauliigana tunnetussa sarjassa. Kuninkaansiniset olivat maan terävintä kärkeä voittaen vuosina 1934–42 yhteensä kuusi mestaruutta. Sarjamuodot muuttuivat tuolloin tiuhaan ja vain tiettyjen seurojen oli käytännössä mahdollista menestyä Saksan ankarassa poliittisessa ilmapiirissä.

Schalke nappasi toistaiseksi viimeisimmän Saksan mestaruutensa vuonna 1958, reilut viisi vuotta ennen Bundesliigan aikakauden alkua. Sittemmin seura on tullut tunnetuksi toisaalta ikuisena kakkosena, mutta myös altavastaajana ja työläisseurana jota neutraalin kannattajan oli helppo tukea. Gelsenkirchenissä on juhlittu Bundesliigan hopeasijaa seitsemän kertaa ja suurimmat kunniat on kerätty eri Cup-kilpailuista. 

S04:n historian suurin saavutus on kiistatta UEFA Cupin voitto kaudella 1996-97, jolloin Huub Stevensin luotsaama joukkue kaatoi kaksiosaisessa finaalissa Internazionalen rangaistuspotkuilla. Kaivostyöläisinäkin alueen pääelinkeinon mukaisesti tunnetun Schalken ryhmässä pelasivat tuolloin mm. Jens Lehmann, Marc Wilmots sekä Thomas Linke. Tämänkin upean saavutuksen ylle oman varjonsa loi paikallisvihollinen Borussia Dortmund. Kuin ilkikurisen käsikirjoituksen mukaan BVB nosteli tasan viikkoa myöhemmin isokorvaista Mestarien liigan voittopokaalia.

Salakavala alamäki

Lyhyen historiakatsauksen myötä lähemmäs tätä päivää: Hopeakauden 2017-18 jälkeen Schalke pääsi kahden vuoden tauon jälkeen mukaan Mestarien liigan lohkovaiheeseen. Tie vei lohkokakkosena 16 parhaan joukkoon, jossa tie nousi pystyyn Manchester Cityn mankelissa yhteismaalein 10–2. Samaan aikaan Bundesliigassa otteet olivat alavireisiä kauden alettua katastrofaalisesti viiden tappion putkella. Vain kahdeksan ottelua 34:stä voittaneen Schalken lopullinen sijoitus oli 14., siis 12 sijaa edelliskautta heikommin. Vielä tässäkin kohtaa romahdusta oli helppo pitää hetkellisenä, mutta hälytysmerkkejä oli jo ilmassa.

Seuraavaan kauteen tultaessa sinipaidoista lähti mm. Breel Embolon ja Sebastian Rudyn kaltaisia runkopelaajia, mutta sarjasijoitus parani kahdella pykälällä. Koronapandemian keskeyttämä kausi päättyi kuitenkin karmaisevaan 16 ottelun voitottomaan putkeen. Seuraavalla kaudella eväät levisivät maantielle Schalken voitettua vain kolme ottelua ja pudoten sarjajumbona 2. Bundesliigaan.

Putoaminen pääsarjasta ei itsessään tarkoita Saksassa katastrofia tai lopun alkua. Muun muassa 2006–07 mestari VfB Stuttgart ja Hertha Berlin ovat isomman kokoluokan seuroista pyörähtäneet 2000-luvulla useamman kerran alemmalla sarjaportaalla, Herthan pelatessa siellä parasta aikaa. Kevään 2004 mestari Werder Bremen teki Schalkelle seuraa keväällä 2021. S04:n kohdalla jyrkkä romahdus huipulta vaikutti tehneen poikkeuksellisen ison loven seuran ilmapiiriin. Seuran urheilullinen puoli oli ollut jo pidempään kaaoksessa, joten putoaminen oli lopulta loogista jatkumoa.

Schalke onnistui kasaamaan rivinsä nopeasti ja nousi nuorella ryhmällä Zweiten mestarina suoraan takaisin Bundesliigaan. Vanavedessä Werder Bremen lunasti niin ikään paluulippunsa sijoittuen toiseksi. Kauteen 2022-23 lähdettäessä asetelmat Bundesliigassa olivat kuitenkin Schalkelle aivan uudet.

Muuttunut luokkajako 

Suurseurana 2. Bundesliigaan pudonnut Schalke palasi korkeimmalle tasolle alakastilaisena. Vaikka välissä oli kulunut vain yksi kausi, huomasivat gelsenkircheniläiset olevansa uuden tilanteen edessä. Heikentynyt pelaajarunko ei houkutellut seuraan Raúlin tai Klaas-Jan Huntelaarin kaltaisia vahvistuksia entiseen tapaan, vaan sen sijaan runkoa vahvistettiin pääosin nimettömämpien hankintojen ja lainapelaajien avulla. Oman lukunsa toi irtaantuminen pitkäaikaisen pääsponsori Gazpromin sopimuksesta Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022. Pääsponsorin vaihtuminen tiesi tiukempaa talouskuria seuran toimistolla.

Kausi 2022–23 oli Schalken osalta etenkin jälkimmäiseltä puoliskoltaan lupaava, mutta lopulta kohtaloksi koitui hinrundella eli syyskaudella pelattu 11 ottelun jakso, jonka aikana saldoksi kertyi kymmenen tappiota ja yksi vaivainen voitto. Nousujohteisen kevätkauden myötä joukkue kampesi tasaisen sarjan häntäpäässä kahden pisteen päähän karsijan paikasta ja kolmen päähän säilymisestä. Tie vei kuitenkin hissillä takaisin 2. Bundesliigaan. Schalken yritys vakiinnuttaa asemaansa pääsarjaseuraksi otti jälleen merkittävää takapakkia.

Zweiten suppilosta on hankala nousta

Schalken reitti takaisin ylös vaikutti kauden 2023–24 alla huomattavasti mutkikkaammalta kuin edellisen putoamisensa jälkeen. 2. Bundesliigassa pelaa useita ”nukkuvia jättiläisiä”, jotka kokoluokkansa puolesta olisivat pääsarjatason seuroja. Näitä ovat ainakin HSV, Hannover 96 sekä Hertha Berlin. Myös esimerkiksi Fortuna Düsseldorfilla sekä 1. FC Kaiserslauternilla on vankkoja perinteitä Bundesliigasta. Lisäksi nousua tavoittelevat mm. kulttiseura FC St. Pauli ja viime kausina ihastuttanut Holstein Kiel.

Heikentynyt materiaali ja kova vaatimustaso iski Ruhrin sinipaitaisten heti kauden startissa. Kauden avauksessa suurin nousijasuosikki HSV kuritti Schalkea maalein 5–3. Königsblauer avasi pistetilinsä voittamalla seuraavassa ottelussaan kotonaan Kaiserslauternin. Tämän jälkeen seuraavista kuudesta kamppailusta laariin kolisi vain neljä pistettä, tasuri Wehenin vieraana ja kotivoitto Magdeburgista.

Syyskuun lopulla St. Paulille kärsityn 3–1-tappion jälkihöyryissä seura vapautti päävalmentaja Thomas Reisin tehtävistään. Reisin korvanneen tilapäisvalmentaja Matthias Kreutzerin opit eivät välittömästi uponneet joukkueeseen Paderbornin jatkaessa Schalken alamäkeä 3-1 voitolla. Kahdeksan kierroksen jälkeen tilanne oli synkkä, karsijan paikkaan oikeuttava 16. sija.

Reisin irtisanominen ei tullut yllätyksenä joukkueen esiinnyttyä odotuksiin nähden rankasti alakanttiin. Schalken jäätyä jo alkumatkasta kärkijoukoista potkut olivat vain ajan kysymys, mutta seuran päävalmentajan pesti on ollut muutenkin tuulinen viime vuosina. Domenico Tedesco luotsasi seuran mainitulle toiselle sijalle 2018, mutta sai maaliskuussa 2019 lähtöpassit joukkueen tarpoessa alemmassa keskikastissa. Tuosta hetkestä laskien aiemmin Reisin apuvalmentajana toiminut Kreutzer on peräti yhdestoista yrittäjä päävalmentajan pallilla, kun mukaan lasketaan myös tilapäisluotsit. Tämä kaikki siis neljän ja puolen vuoden aikana.

Tasaisessa sarjassa kaikki mahdollista

Kuninkaansinisten surkea syksy sai eräänlaisen kruununsa, kun joukkueen kokeneeseen kaartiin kuuluva puolustaja Timo Baumgartl pääsi ääneen tappiollisen St. Pauli-ottelun jälkeen Sky Germanyn haastattelussa. Toista sataa Bundesliiga-ottelua urallaan pelannut Baumgartl kritisoi voimakkaasti päävalmentaja Reisin kykyä organisoida ryhmälle sopivaa taktiikkaa. Saksalaisen mukaan Reis lähestyy jokaista ottelua samalla tavalla vastustajasta riippumatta, joten parempia tuloksia on turha odottaa.

Puolustajan vuodatuksen jälkeen seurajohto ryhtyi kurinpitotoimiin sakottamalla pelaajaa ja siirtämällä hänet harjoittelemaan reservijoukkueen matkaan seuraavaksi viikoksi. Tuolla viikolla myös Reis sai väistyä pestistään. Paderborn-kamppailussa Baumgartl ei kuulunut miehistöön, mutta tulostaulu kertoi ettei muutos ollut suoraan kiinni sen puoleen taktiikasta kuin ykköspuolustajastakaan.

Tasaisessa sarjassa kaikki on kuitenkin vielä auki. Schalken ero kolmantena olevaan Fortunaan on vain kahdeksan pistettä, kun kautta on vielä jäljellä 26 ottelun verran. Joukkue on materiaaliltaan riittävän laadukas nousemaan vielä taisteluun sarjanoususta. Riveistä löytyy tärkeitä elementtejä: tasonsa todistanut maalintekijä Sebastian Polterin muodossa sekä Baumgartlin, Paul Seguinin ja kapteeni Simon Terodden kaltaisia Bundesliigasta tuttuja nimiä. Mikäli peli asettuu uomiinsa lähiviikkojen aikana, on kauden suunta täysin mahdollista vielä muuttaa.

Takaraivossa kolkuttelee varmasti myös Arminia Bielefeldin kohtalo. Seura luisui kevään 2022 Bundesliigasta putoamisensa jälkeen sukkana täksi kaudeksi 3. Liigaan, jossa se on tällä hetkellä putoamisvaarassa. Toki Arminia on vielä Schalkea luokkaa tai kahta pienempi seura, mutta kaaoksen keskellä kaikki on mahdollista.

Seuraava ottelu sunnuntaina 8.10 klo 14.30:

Schalke 04–Hertha Berlin

The post Kuninkaansinisten kivinen tie – minne menet, Schalke 04? appeared first on Byyri.

1. FC Union Berlin on kulttiseura, joka toteuttaa oman näköistään seuratoimintaa omiin arvoihinsa nojaten. Seuran noustua ensimmäistä kertaa historiassaan Bundesliigaan kaudeksi 2019-20 olivat seuran kannattajat huolissaan sopeutumisestaan yhä kapitalistisempaan jalkapallomaailmaan pääsarjassa.

Kuten monen muunkin pienemmän seuran sitä ennen ja sen jälkeen, Unionin odotettiin putoavan parissa kaudessa takaisin sille sopivammalle alustalle Zweiteen. Toisin kävi, sillä punavalkoiset sijoittuivat debyyttikaudellaan mainiosti 11. sijalle.

Sveitsiläisen valmentajansa Urs Fischerin pelisapluunaan vahvasti nojaava Union otti toisella kaudella harppauksen eteenpäin sijoittuen keväällä 2021 jo häikäisevästi seitsemänneksi. Tämä oikeutti myös paikkaan eurokentillä UEFAn uuden Konferenssiliigan karsinnoissa. Bayer Leverkusenista tuolloin lainattu Joel Pohjanpalo oli vahvassa roolissa ollen joukkueen toiseksi paras maalintekijä kuudella maalillaan. Viime kaudella sijoitus koheni vielä kahdella, kun joukkue taisteli jopa Mestarien liigaan pääsystä sijoittuen lopulta viidenneksi.

Kolmen Bundesliigakauden ajan Union oli sykähdyttävä altavastaaja, joka hullaannutti puolueettomat kannattajat puolelleen taistelufutiksellaan. Silti tuskin kukaan olisi osannut aavistaa kuluvan kauden kaltaista menestystarinaa. Kun kautta on pelattu 20 kierrosta, jahtaavat köpenickiläiset Bayern Müncheniä vain pisteen takamatkalta.

Menestyksen tiellä pikkuseuran elkein

Huolimatta sensaatiomaisesta kaudesta on Itä-Berliinissä pidetty katse tiukasti olennaisessa. Päävalmentaja Fischer on tyylilleen uskollisesti toistanut otteluiden jälkeisissä haastatteluissa samaa mantraa; Unionin tavoite on säilyttää sarjapaikka ja hankkia siihen tarvittavat 40 pistettä. Kuivaa komiikkaa itseensä kerännyt lausahdus saavutti helmikuun alussa tavoitteensa, kun vierasvoitto RB Leipzigistä nosti pistesaldon lukemiin 42. Joko nyt Fischer suostuu puhumaan muistakin tavoitteista ääneen?

Tammikuun siirtoikkunassa Stadion An Der Alte Förstereille saapuivat wingbackin roolissa viihtyvä Josip Juranovic (Celtic) sekä keskikenttäpelaaja Aïssa Laïdouni (Ferencvaros). Molemmat pelaajat esiintyivät edukseen loppuvuodesta 2022 pelatuissa MM-kisoissa, Juranovic, 27, Kroatian ja Laïdouni, 26, Tunisian paidassa.

Unionista on nopealla aikataululla tullut seura, joka kilpailee tasapäisesti tämän kaliiberin pelaajista, jotka pelaavat ikänsä puolesta parhaita pelivuosiaan. Silti vauhtisokeudesta ei ole näkynyt merkkiäkään.

Yksi tammikuun sykähdyttävimmistä siirtouutisista oli viisinkertaisen Mestarien liigan voittajan, espanjalaisen Iscon jo varmana pidetty siirto Itä-Berliiniin.

Nimekäs, 38 aikuisten maaottelua pelannut laituri oli jo läpäissyt Unionin lääkärintarkastuksen kunnes pelaajan edustajat löivät tiskiin pyynnön sovittua kovemmasta palkasta. Moni seura olisi ilolla tässä kohtaa joustanut ja myöntynyt agenttien paineessa. Die Eisernin (Rautaisten) toimistolla oltiin lempinimen mukaisesti vankkumattomia ja sanottiin ei. Varmana uutisoitu siirto kaatui kirjaimellisesti viimeisellä mahdollisella hetkellä.

Tiivis joukkuepeli on leimallisesti Unionin menestyksen taustalla. Tähtipelaajia joukkueeseen ei ole hankittu ja suurimmat onnistujat on houkuteltu muihin maisemiin isommille areenoille. Tällaisia aiempien kausien läpimurtopelaajia ovat muun muassa Bayer Leverkuseniin siirtynyt Robert Andrich sekä Valioliigaan nousseeseen Nottingham Forestiin myyty Taiwo Awoniyi.

Seuran toimistolla on täydennetty joukkueen kokoonpanoa siirtoikkuna kerrallaan maltillisesti, vain tarpeellista osaamista tarvittaville pelipaikoille hankkimalla. Kyseessä ei ole tuhkimotarina, jossa joukkuetta 2. Bundesliigassa kannatelleet pelaajat olisivat nostaneet Unionin maan kärkiseuraksi. Kokoonpanosta vain kapteeni Christopher Trimmel on kantanut seuran värejä jo alemmalla sarjaportaalla. Kokenut itävaltalainen debytoi Unionin riveissä jo kaudella 2014-15.

Ovi kävi tämän tammikuun siirtomylläkässä toiseenkin suuntaan, merkittävimpänä lähtijänä mainittakoon laitapuolustaja Julian Ryerson, jonka palveluksista Borussia Dortmund maksoi 5 miljoonaa euroa. Vasemmalla kaistalla operoiva norjalainen on siirtonsa jälkeen haastanut keltamustien riveissä taitavaa Raphael Guerreiroa pelipaikasta. Hänen lähtönsä on kuitenkin paikattu sujuvasti, eikä avauskokoonpanon muutokset ole näkyneet tuloksissa.

Union kasaa pisteitä sarjan pienimmällä, 44%, pallonhallinnalla. Vastaiskut pyritään hyödyntämään tehokkaasti laadukkaaseen maalipaikkaan, laukauksia ei ammuta puolihuolimattomasti. Työnteon kulttuuri on vahvasti Rautaisten DNA:ssa, ja joukkue onkin taivaltanut kentällä 20 kierrokseen toiseksi eniten kilometrejä (2362,2) 1. FC Kölnin jälkeen.

Joukkueen viimeistely maalipaikoissa on ollut laadukasta, sillä maalia kohti suuntautuneista laukauksista peräti 43% on mennyt sisään. Tämä on niin ikään sarjan toiseksi paras lukema. Maaliodottamaltaan heikoimpaan neljännekseen kuuluva Union tarvitsee menestyäkseen tehokkaan viimeistelyn, mutta tämä tilasto itsessään osoittaa ettei pelkkään onneen voida pitkässä juoksussa luottaa.

Pääkaupungin herruus rintataskussa

Berliinin läntisen puolen ylpeys Hertha on ollut useamman viime kauden aikana tuuliajolla niin kentällä kuin kabineteissakin. Olympiastadionilla kotiottelunsa pelaavat sinivalkoiset taistelevat tällä kaudella putoamista vastaan, eikä sen tilanne missään nimessä ole helppo. Paperilla laadukkaasta pelaajamateriaalista ei ole saatu tarpeeksi irti ja sijoitus on kirjoitushetkellä toiseksi viimeinen.

Tilannetta on seurattu pikkuveljen, Unionin puolella ilolla. Punavalkoiset ovat kaupungin herroja, edelliset viisi paikallisottelua ovat päättyneet Unionin voittoon.

Herthan putoaminen Bundesliigasta olisi kuitenkin menetys myös Unionille. Berliinin derbyt ovat viime kausien aikana olleet sarjan suuria kohokohtia, eivätkä vähiten kiihkeiden kannattajien ansiosta. Uniikki, pääosin seisomapaikoista koostuva An Der Alte Försterei, Vanhan metsänvartijan stadion on toki tupaten täynnä vastustajasta riippumatta, mutta paikalliskilpailu ruokkii molempia osapuolia.

Vielä viime vuosikymmenen alkupuolella Saksa oli Euroopan ainoa maa, jonka pääsarjassa ei ollut seuraa sen pääkaupungista Herthan vierailtua muutamaankin otteeseen 2. Bundesliigassa. Viime vuosien aikana tilanne on parantunut nähdyn kaltaiseksi. Kaudella 2021-22 nähtiin jopa kolmaskin berliiniläisseura valtakunnallisessa liigaportaikossa Viktoria Berlinin tehtyä ranskalaisen visiitin 3. Liigassa. Knoppina lisättäköön, että suomalaishyökkääjä Kimmo Hovi esiintyi tuolla kaudella Viktorian paidassa kymmenessä sarjaottelussa iskien yhden osuman.

Vaikka todennäköisyydet ovat kymmenen edellistä pokaalia vieneen Bayern Münchenin puolella, on Bundesliigan mestaruustaistelu ensimmäistä kertaa vuosiin todellisesti auki vielä kauden jälkipuoliskolla. Union Berlin onnistui tasaamaan Dortmundin tavoin kotinurmellaan pisteet Die Bayernin kanssa syyskierroksella. Lisäksi FCB aloitti vuoden 2023 kolmella tasapelillä, päästäen mainittujen haastajien lisäksi myös SC Freiburgin, RB Leipzigin sekä Eintracht Frankfurtin lähietäisyydelle.

Millekään sarjalle ei tee hyvää yhden seuran täydellinen dominointi, mutta esimerkiksi Unionin mestaruus vastaisi todennäköisyyksiltään Leicester Cityn sensaatiomaista Valioliigan mestaruutta kaudella 2015-16. Toistaiseksi kortit ovat kuitenkin avoimena. Vaikka kuluva kausi jäisi Unionin tarinan huipennukseksi ja tie veisi jollain aikataululla alaspäin, voivat sekä seura että sen kannattajat seisoa selkä suorana. He eivät ole tinkineet periaatteistaan.

The post Eisern Union, rautainen menestysresepti Berliinistä appeared first on Byyri.

Merkittävä ajanjakso kokkolalaisessa seurajalkapalloilussa tuli viime syksynä päätökseen, kun KPV:n pääomistajana vuodesta 2013 toiminut Matti Laitinen jättäytyi pois seuran johdosta. Samalla seuran omistuspohja siirtyi KPV Juniorit ry:lle. Laitisen aikana KPV nousi maltillisella johtamisella Kakkosesta Ykkösen kautta aina Veikkausliigaan kaudeksi 2019. Paikallinen bisnesvaikuttaja Laitinen oli jo vetäytymässä seuran taustalta pettymykseen päättyneen kauden 2017 jälkeen, mutta pyörsi tuolloin päätöksensä.

KPV vakiinnutti näiden kahdeksan vuoden aikana asemansa vakaana Ykkösen seurana. Laitisen liittyessä mukaan Palloveikot virui Kakkosessa pahoissa talousvaikeuksissa. Maltillinen nousu oli mahdollista omistajatahon suurten taloudellisten satsausten johdosta. Vaikka seura ei kaudella 2019 pystynyt säilyttämään pääsarjapaikkaansa, jäi se viime syksynä taloudellisesti huomattavasti paremmalle tolalle kuin Laitisen ottaessa sen haltuunsa.

KPV on monen muun seuran tavoin kokenut historiansa varrella sekä kukoistuskausia että syöksykierteitä. Vihreiden toistaiseksi ainoasta Suomen mestaruudesta tuli Laitisen vetäytymisen aikaan kuluneeksi 52 vuotta.

Pallo-Veikkojen Onni

– Te olette kuluneen kesän aikana suorittaneet maamme eri pallokentillä loistavan kamppailujen sarjan ja korjanneet laakerit. Vuosien sitkeä uurastus ja peräänantamaton taistelumieli on näin kantanut kauniin hedelmän, oikein täysosuman, josta kannattaa iloita.

Näin sanaili vuoden KPV:n vuoden 1969 Pallo-Veikko-jäsenjulkaisussa kokkolalainen lääninrovasti ja sota-aikana meritoitunut sotilaspastori Johannes Sillanpää. Kaupungin suomenkielinen seura oli juuri varmistanut historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden, vastoin kauden alla esitettyjä ennakkoarvioita.

Yksikään Mestaruussarjan 12 joukkueen edustajista ei ollut nostanut Perämeren rannalta ponnistavaa KPV:ta mitaliehdokkaaksi. Myös joukkueen oma valmentaja Reino Sarlin suhtautui suojattiensa tulevaisuuden näkymiin maltillisesti tavoitteita asettaessaan.

– Vähintään viides sija, siis sama kuin vuosi sitten.

Sarjasijoitusten ennustaminen vastasi hyvin kuluvaa vuotta 2022, sillä suurimmat ennakkosuosikit olivat vastaajien mielestä tuolloinkin HJK ja KuPS.

Mustana hevosena mestaruuskilpaan laukannut KPV esiintyi kuitenkin koko kauden mittaan tasaisen varmasti ja varmisti mestaruuden toiseksi viimeisellä sarjakierroksella kaatamalla pronssille sijoittuneen HJK:n Helsingissä maalein 1–0. Joukkueiden väliin hopeamitaleille sijoittui juurikin KuPS. Viidenneksi sijoittuneen Mikkelin Palloilijoiden kausi sujui myös hyökkääjä Pentti Toivolan ennen kautta linjaaman ennusteen mukaisesti, ”MP pärjää hienosti”.

Kaksinkertaisena pelatun sarjan jälkeen KPV kokosi komeat 17 voittoa 22 otteluun. Pääosin tasaiseen sarjaan mahtui kaksi heittopussia, kun tahoillaan kuuteen kerättyyn pisteeseen ylsivät KTP sekä jääkiekosta paremmin tunnettu Porin Ässät.

Vihreiden marssia kohti mestaruutta johti hyökkääjä Hannu Lamberg, joka voitti jaetun maalikuninkuuden yhdessä HJK:n Pekka Talaslahden kanssa 18 maalillaan.

Menestyksekäs kausi innoitti seuraa tilaamaan säveltäjä Unto Jutilalta ja sanoittaja Heikki Nopaselta KPV-humpan. Humppa sai ensiesityksensä syyskuun 28. päivänä, eli samana päivänä jolloin seuran mestaruus varmistui.

Menestys ”Vänin” poikien leveillä harteilla

KPV:n menestyksen taustalla juniorifutiksen voimahahmon roolissa hääri Väinö ”Väni” Paavolainen. Suurin osa vuoden 1969 mestarijoukkueen pelaajista oli kokkolalaisen juniorimyllyn tuotoksia. KPV perustettiin aikoinaan vuonna 1930 Kokkolan silloin vähemmistöasemassa olleiden suomenkielisten urheiluseuraksi. Ruotsinkielinen paikallisvastus GBK oli perustettu kuusi vuotta aiemmin. 

Mestaruuskauden aikaan 60-vuotias Väni, entinen KPV-pelaaja itsekin, oli aikanaan perustanut Kokkolaan nappulaliigan, jossa eri kaupunginosajoukkueet ottivat mittaa toisistaan. Hiljalleen kaupungin junioritoiminta kehittyi siihen pisteeseen, että kaudelle 1967 pääsarjaan noussut joukkue saatiin kasattua menestyksekkäästi ”omien poikien” harteille. Mukana joukkueessa oli myös Paavolaisen oma poika Juhani, joka oli nostamassa maalivahtina seuraa Mestaruussarjaan. Mestaruussesongin nuorempi Paavolainen toimi Gunnar Isosaaren varamaalivahtina.

Pallo-Veikon kertoman mukaan Paavolaisten koti tunnettiin jo vuosikymmenen ajalta KPV:n nuorten ”toisena kotina”. Väinön Emma-puolison julkaisu arvelee keittäneen vuosien aikana useat sadat pullakahvit sekä pyykänneen satapäin myös nappulajoukkueiden pelipaitoja. Pitkään odotetun mestaruuden varmistuttua Vänin oli hankala pukea onneaan sanoiksi.

– Tunteet ovat sellaiset, ettei niitä sanoin voi kuvailla. On todella hyvä olla, Paavolainen lausui.

Hän intoutui myös muistelemaan vuosia aiemmin Helsingissä pelattua maaottelun esiottelua KPV-HPS.

Tuolloin mukana reissussa ollut nuori Ilkka Kangas ihasteli KPV:n johtomaalin ilmoittamista stadionin valotaululla kultaisin kirjaimin. Nyt samainen Kangas oli KPV:n edustusjoukkueen tuulennopea laitapelaaja. Mestaruuden ratkaisseen ottelun HJK-KPV jälkeen samaisen valotaulun kultaiset kirjaimet muodostivat sanat ”KPV on voittanut Suomen mestaruuden”.

Paavolainen aikoi jatkaa mestaruudesta huolimatta seuran taustavoimana ja juniorijoukkueiden parissa toimimista. Jaksamisesta se ei ainakaan jäisi kiinni.

– No miksei sitä jaksa, minä luulen, että raittiissa ilmassa oleminen on hyvää lääkettä.

Menestyksen myötä Eurooppaan

KPV:n noste jatkui mestaruuden myötä tulevinakin kausina. Seuraavina vuosina Palloveikot sijoittui tasaisen varmasti mitaleille joka toinen kausi, kun palkintokaappiin kertyi yksi hopea (1973) ja kaksi pronssia (1971, 1975).

Mestaruuskauden bonuksiin kuului paikka Euroopan Cupin ensimmäiselle kierrokselle. Pallo-Veikko hekumoi tulevia eurohaasteita ennakoimalla koko sivun artikkelin voimin, voisiko KPV:n tuleva vastustaja olla suuri ja legendaarinen Real Madrid? Julkaisussa todetaan, että Realin tähti näytti jo olevan sammumaan päin vuosien 1956-60 Euroopan Cupin voittojen jälkeen. Johtopäätöksenä tähtipelaajat Alfredo Di Stefano ja José Santamaria olivat turhan vanhoina saaneet lähteä Miguel Muñozin miehistöstä. Kunnia ja Euroopan Cupin voitto oli palannut Madridiin keväällä 1966.

– Toivokaamme vain, että aina arvoituksellinen arpa heittäisi Realin tänne napapiirille.

Arpa kohtalon ei kuitenkaan osunut Real Madridiin. Vastus oli joka tapauksessa maailman kärkitasoa ja kyyti sen mukaista. Skotlantilainen Celtic lopetti vihreäpaitojen pyristelyt kahden ottelun yhteismaalein 0–14. Myös hopeakausi toi eurohuuman hetkellisesti Kokkolaan. Matka UEFA Cupin avauskierroksella päättyi sekin alkuunsa saksalaisen 1. FC Kölnin kyydissä. Kirkkokaupungin seura vei jatkopaikan yhteistuloksella 2–9.

Kokkolan keskuskentän yleisö sai tappioista huolimatta näinä vuosina nähdä joukkueita Euroopan huipulta vierailulla vanhassa Vaasan läänissä. Vuoden 1975 pronssi on toistaiseksi viimeisin mitali KPV:n kaapissa, seuran tähti oli näiden jälkeen hiipuva. Vuoden 2019 kausi pääsarjassa oli Kokkolassa ensimmäinen sitten vuoden 1990. 

Vakiintunut Ykkösen seura

Nykyisellään KPV on sekä organisaationa että joukkueena vahvaa Ykkösen tasoa. Laitisen vetäytymisen myötä seuran nousu takaisin pääsarjatasolle vaatii maltillista seuran kehittämistä, sillä mesenaattimaista toimijaa ei taustalta tällä hetkellä löydy. Myöskään Ykkösen statusta ei voi pitää itsestäänselvyytenä. YLE:n haastattelussa syksyllä 2021 Laitinen toivoi seuraajiltaan bisnesajattelua seuran johtamisessa.

– Toivon, että vetovastuuseen löytyisi ihmisiä, jotka ajattelevat liike-elämämäisesti. Ykkösdivisioonassa ei pysty pelaamaan siten, että katsotaan mitä tulee. Sillä sieltä tullaan alas kuin kivi, Laitinen totesi tuolloin.

Tätä kirjoitettaessa KPV on tasaisessa Ykkösen sarjataulukossa juuri ylemmän loppusarjan ulkopuolella seitsemäntenä.

Eroa sarjan kolmantena olevaan Gnistaniin on kuitenkin vain neljä pistettä. KPV:n sarjapaikka näyttää tässä kohtaa turvatulta myös tulevalle kaudelle. Keskuskentän katsomoon saapuva yleisö voi loppukauden aikana pohtia, näyttäytyykö Palloveikkojen peli nurmella vuoden 1969 kausijulkaisussa kuvatun kaltaisten sanojen mukaisena vielä reilut 50 vuotta myöhemmin.

Loppuun ote tästä Omaleimainen joukkue-otsikolla kirjoitetusta kuvauksesta, jota nykyään voisi kuvailla seuran arvoiksi.

KPV ei ole kevyt jalkapallojoukkue. Se on omaleimainen, tyypillinen suomalainen. Sen mestaruus, jos se tulee, tulee ansiosta. Se tulee palkintona maaliahneudesta, kovasta kenttäpelistä, monista hyvistä yksilöpanoksista.

KPV pelaa länsisuomalaisesti, se on erilainen joukkue kuin itäsuomalainen joukkue. KPV suututtaa vieraskatsomon joskus tarpeettomasti otteillaan, mutta sittenkin KPV on mestaruuden tavoittelijan arvoinen joukkue.

Lähteet: KPV:n kausijulkaisu Palloveikko (1969), YLE, kpv.fi

Kuvat: KPV:n kausijulkaisu Palloveikko (1969)

The post ”Se on KPV, tiedät sen” – Kokkolan ainoa mestaruus irtosi omien kasvattien voimin appeared first on Byyri.

Liverpoolissa tähteyteen noussut Kevin Keegan oli päättänyt jättää seuran kauden 1976-77 jälkeen löytääkseen seuraavan tasonsa pelaajana. Mennyt kausi oli ollut täysosuma sekä Liverpoolille että maaliahneelle Keeganille itselleen. Liverpool vei 1. Divisioonan (silloinen korkein sarjataso) mestaruuden, eteni FA-Cupissa loppuotteluun ja voitti Euroopan Cupin finaalissa Borussia Mönchengladbachin. Keegan iski kaikissa kilpailuissa yhteensä 20 maalia ollen joukkueensa paras maalintekijä.

Scunthorpen kasvatilla oli aikomus mittauttaa sekä rahallinen että pelillinen arvonsa manner-Euroopan puolella. Keegan ei kuitenkaan ollut Espanjan suurseurojen mielestä tarpeeksi supertähtiainesta, eivätkä nämä näin ollen tarjonneet sopimusta englantilaiselle. Myöskään Italian jättiläisiltä ei odotettuja sopimustarjouksia kuulunut.

Tässä kohtaan mukaan astui Bundesliigaseura HSV. Seura oli juuri tehnyt merkittävän sponsorisopimuksen japanilaisen elektroniikkayhtiö Hitachin kanssa ja manageri Peter Krohnilla oli lompakossa pitoa. Itsetietoinen Keegan päätyi valitsemaan hampurilaisseuran puhtaasti sen tarjoaman palkkapussin takia, mutta seuran aidolla kiinnostuksella oli osansa päätöksessä. Hänen sopimuksensa mahdollisti myös lisätienestien hankkimisen muun muassa mainossopimusten kautta. Keegan oli eräänlainen edelläkävijä jalkapallon henkilöbrändi-bisneksessä, joka nykyään on arkipäivää huippupelaajien parissa.

HSV maksoi Keeganista Liverpoolille sopimukseen kirjatun ulosostohinnan 500 000 puntaa, joka oli tuohon aikaan merkittävä summa.

Pois mukavuusalueelta

Tuttuihin kuvioihin Anfield Roadilla juurtunut Keegan näki Saksan sopivana haasteena. Aikana, jolloin kansalliset liigat eivät olleet pullollaan ulkomaalaispelaajia oli siirto Pohjois-Saksaan siltäkin osin merkittävä ja sai paljon mediahuomiota. 

Alku Hampurissa oli vähintäänkin haastava, sillä englantilaispelaajan ensimmäinen majapaikka oli nuhjuinen hotellihuone kaupungin reunalla. Myös ensimmäiset askeleet joukkueen parissa olivat kivikkoiset. HSV:n joukkue oli itsetuntonsa huipulla voitettuaan Cup-voittajien Cupin edellisenä keväänä. Tunnelma seurassa oli kuitenkin kireä, koska pelaajien pyynnöstä huolimatta pidetty valmentaja Kudo Klotzer oli jättänyt seuran. Uuden tähtistatuksella saapuneen englantilaisen vastaanotto ei ollut lämpimin, koska tämä nähtiin sponsorisopimuksia haalineen manageri Krohnin hankintana. Klotzerin lähtö koettiin nimenomaan valmentajan ja Krohnin valtapelin lopputulokseksi.

Keegan pääsi lopulta muuttamaan kaupungin ulkopuolelle ja alkoi asettumaan hiljalleen uuteen kotikaupunkiinsa.

Surkea alku taittui kultaiseksi 

Keeganin debyytti Punashortseissa oli kammottava, kun HSV hävisi Super Cupin otteluparin hänen entiselle seuralleen Liverpoolille murskaavasti yhteismaalein 7–1. Bundesliigan puolella talvitauolle siirryttäessä HSV oli vasta 12. sijalla. Kevätkaudella Sport-Vereinin esitykset kohenivat hieman, mutta ennen kaikkea Keegan tuntui löytäneen Merseysideltä tutun vireen otteisiinsa. Joukkue sijoittui lopulta kymmenenneksi, mutta kevään otteet lupailivat hyvää seuraavalle sesongille.

Kun kausi 1978–79 pyörähti käyntiin, oli HSV:n vuoden takaiset sisäiset ristiriidat enää kaukainen muisto. Keegan oli hitsautunut osaksi lähes täysin saksalaista kokoonpanoa ja johti sen peliä kapellimestarin elkein. Joukkueen toinen ulkomaalaispelaaja oli jugoslavialainen puolustaja Ivan Buljan. Merkittävin muutos oli tapahtunut johtoportaassa, kun Krohn sai väistyä managerin paikalta karismaattisen ex-tähtipelaajan Günter Netzerin saavuttua Volksparkstadionille. Netzer toi joukkueeseen lisää tähtiloistetta Horst Hrubeschin muodossa. Valmentajaksi tuotiin särmikäs jugoslavialainen Branko Zebec. 

Keeganin ja Hrubeschin yhteispeli löysi uomansa jo syyskauden alussa ja kaksikon otteita verrattiinkin Liverpoolin aikaiseen Keegan-John Toshack -tutkapariin. Dinosauruksen kokonaisuuden huipensi varmoilla otteillaan kapteeni Felix Magath. Vuosi 1978 huipentui Keeganin osalta Kultaisen pallon voittoon.

Kevät vain kiihdytti HSV:n tahtia kohti seuran ensimmäistä Bundesliigan mestaruutta. Matkalla joukkue pelasi muun muassa lähes kolmen kuukauden tappiottoman sarjan, joka päättyi vasta viimeisellä kierroksella koettuun tappioon Bayern Münchenille. Keegan, jolle saksalaiskannattajat olivat antaneet lempinimen Mächtig Maus (Mighty Mouse, Mahtava Hiiri), viimeisteli kauden viimeisiin 12 otteluun 11 maalia. Suvereeni yorkshirelainen villitsi otteillaan ja palkintokaappiin napsahti myös vuoden 1979 Kultainen pallo, Ballon d’Or.

Joutsenlaulu ja uudet tuulet

Kaudelle 1979-80 HSV:lla oli vain yksi tavoite; menestys Euroopan Cupissa, johon se hallitsevana mestarina pääsi osallistumaan. Yhteispelinsä saumattomaksi hionut hampurilaisjoukkue etenikin kilpailussa aina loppuotteluun asti. Matkalla kaatui muun muassa Real Madrid, jonka HSV kaatoi semifinaalissa yhteismaalein 5–3. Santiago Bernabeulla valkopaidat olivat kaataneet vieraansa maalein 2–0, mutta Hampurissa isännät pistivät lähes 62 000-päisen kotiyleisön edessä mankelin päälle ja karkasivat voittoon osumin 5–1. Vaikka samaan aikaan myös Bundesliigassa peli kulki näyttävästi, karkasi mestaruus pohjoisesta etelään Bayern Münchenille.

Euroopan Cupin loppuottelun alla oli jo selvää, ettei Keegan jatkaisi Hampurissa neljättä kautta. Hän oli kieltäytynyt jatkosopimuksesta ja tähysi nyt uusiin haasteisiin. Kovimpina kilpakosijoina estradilla olivat mm. Juventus, Barcelona sekä tulevan loppuottelun vastustaja Nottingham Forest.

Keeganin aika Hampurissa ei saanut hänen toivomaansa unelmaloppua, sillä Brian Clough’n valmentama Nottingham nappasi himoitun pokaalin nimiinsä John Robertsonin osumalla. Ottelu pelattiin jo aiemmin HSV:lle vaikeaksi ympäristöksi osoittautuneella Santiago Bernabeulla. Kuten kolme vuotta aiemminkin, Keegan yllätti kaikki valitsemalla uudeksi osoitteekseen Southamptonin. 

Jo vuonna 1972 ensimmäistä kertaa musiikin saralla kunnostautunut Keegan julkaisi HSV-aikanaan singlen Head Over Heels In Love, joka saavutti yllättävänkin suurta suosiota nousten jopa Iso-Britannian singlelistalle asti. Palattuaan Saksasta Englantiin koitti uuden julkaisun aika, kun kappale England näki päivän valon. Se ei saavuttanut edeltäjänsä kaltaista suosiota, vaan jäi melko vähäiselle huomiolle. Sama oli suunta myös Keeganin jalkapallouralla. Southamptonissa vietetyn kahden kauden jälkeen uusi osoite löytyi toisen sarjaportaan Newcastle Unitedissa, jossa vierähti toiset kaksi vuotta. Ura kentän puolella päättyi kahteen esiintymiseen vierailevana tähtenä australialaisen Blacktown Cityn paidassa.

Värikäs manageri, värikäs asiantuntija

Peliuransa jälkeen Keegan tuli tunnetuksi managerina hänen johdettuaan vuosien 1992-2008 välillä muun muassa Newcastlea, Manchester Cityä sekä Englannin maajoukkuetta. Viime aikoina kyseenalaisista omistajakuvioistaan tapetilla ollut Newcastle United oli Keeganin alaisuudessa vuodet 1992–97. Kaudella 1995–96 Newcastle sijoittui Valioliigassa erinomaisesti toiseksi, jääden neljän pisteen päähän mestaruutta juhlineesta Manchester Unitedista.

Samalla kaudella aikansa seuratuin englantilaistähti Alan Shearer paukutti Blackburnille Valioliigassa huimat 31 maalia. Seuraavana kesänä Keeganin Newcastle päihitti muun muassa Real Madridin ja juuri Manchester Unitedin kilpajuoksussa maalitykin palveluksista. Siirtosumma oli aikansa maailmanennätys, 15 miljoonaa puntaa, nykyrahassa noin 33 miljoonaa euroa. Shearer kertoi halustaan pelata nimenomaan kotikaupunkinsa seurassa Keeganin alaisuudessa, olihan tämä ollut hänen lapsuutensa suuri esikuva.

Värikkäänä persoonana tunnettu Keegan on sittemmin toiminut TV-asiantuntijana. Hän jätti aikanaan lähtemättömän vaikutuksen saksalaisen jalkapalloilun historiaan sekä pelaajana että ihmisenä, eikä vähiten voittamiensa Kultaisten pallojen myötä.

Koskakohan näemme seuraavan Kultaisen pallon voittajan HSV:sta, Borussia Mönchengladbachista tai vaikkapa Newcastlesta? Entä iskeekö Newcastle uusine omistajineen pöytään jälleen uuden siirtosummien maailmanennätyksen ja onnistuvatko he tekemään myös sen, mihin Keegan ei seurassa kyennyt ja tuomaan sille sen ensimmäisen mestaruuden sitten kauden 1926–27?

The post Kun maailman paras tuli Hampurista appeared first on Byyri.

Kotka tunnetaan laajalti palloilukaupunkina, jossa menestyksestä on saatu nauttia erityisesti koripallon ja jalkapallon saralla. Rannikkokaupunkiin on mahtunut vuosien saatossa kokoonsa nähden runsaasti palloiluseuroja. KTP tunnetaan jalkapallokentiltä, mutta suurimmat menestyksensä seura on kerännyt parketin puolelta. KTP Basket on yhdeksän kullan ja yhteensä 25 miesten SM-mitalin seura.

Peli-Karhut puolestaan on Naisten Korisliigan kärkiseuroja, joka on voittanut viidesti Suomen Mestaruuden. Kuudes kulta on tähtäimessä kuluvalla kaudella, sillä tätä kirjoitettaessa runkosarjan ylivoimaisesti voittanut PeKa on raivannut tiensä finaaleihin. Jalkapallon puolella PeKa on selkeämmin profiloitunut alasarjajoukkueeksi. Miesten sarjoissa se on parhaimmillaan pelannut toiseksi korkeinta sarjatasoa viiden kauden ajan 1950, -60 ja -70-luvuilla. Vuosikymmenten ajan se pelasi alempia sarjoja taistellen alueen kakkosjoukkueen asemasta muun muassa Kirin, Jäntevän ja Reippaan kanssa.

Kymissä perustettu kotkalainen seura Karhulasta

Sittemmin jo kartalta pyyhkiytyneessä Kymin kunnassa Kymin Palloilijoina perustettu seura muutti nimensä Peli-Karhuiksi vuonna 1958. Se kuului alueellisesti Karhulan kauppalaan, joka liitettiin 1977 Kotkan kaupunkiin. PeKa mielletään kuitenkin erityisesti karhulalaiseksi urheiluseuraksi, sillä etenkin liitosta seuranneina vuosikymmeninä hallinnollisesta yhtenäisyydestään huolimatta karhulalaiset eivät kokeneet olevansa osa vanhaa Kotkaa.

Seuran toimintaan nykyisellään kuuluvat vain kori- ja jalkapallo. Koripallon saralla seura keskittyy tyttökorikseen. Verkkosivuillaan seura ilmoittaa tavoitteekseen olla Suomen kiinnostavin tyttökorisseura vuoteen 2025 mennessä. Futiksen puolella seuralta löytyy niin tyttö- kuin poikajoukkueita aina G-junioreista alkaen. 

Miesten edustusjoukkue ajoi toimintansa alas 4. divisioonassa pelatun kauden 2006 päätteeksi, mutta palasi uudelleen kaudelle 2008, tällä kertaa 6. divisioonaan. Useamman Kolmosessa vietetyn kauden jälkeen sarjanousu tapahtui nousukarsintojen kautta. Kaudella 2021 Peli-Karhut kamppailee Kakkosen A-lohkossa.

Huhtikuussa tuli tieto, että PeKan emoseurana aikanaan toiminut, viime kaudet alkuperäisellä nimellään pelannut Kymin Palloilijat palaa alkavaksi kaudeksi Peli-Karhujen nimen alle. Joukkue pelaa Itä-Suomen Kolmosta yhdistelmänimellä PeKa/KyPa.

Kokenut kasvatti tuplaroolissa

Peli-Karhut sai täksi kaudeksi riveihinsä kullanarvoisen vahvistuksen, kun liigatasollakin meritoitunut toppari Juuso Laitinen palasi kasvattajaseuransa vahvuuteen. Viime kaudella Ykköstä pelanneen Laitisen päätyminen 31-vuotiaana kasvattiseuraansa oli palapelin summa, johon olennaisesti liittyy rooli kentän ulkopuolella.

­­­– Tämän vuoden alussa aloitin PeKan junnupuolella toiminnanjohtajana ja samalla tein sitten pelaajasopimuksen. Ikää alkaa olemaan jo sen verran, että en pakkomielteisesti lähtenyt etsimään paikkaa ylemmiltä sarjatasoilta tai ulkomailta. Muutamia tarjouksia toki tuli, mutta ne eivät olleet minulle ja perheelleni sellaisia että olisi kannattanut tarttua niihin, Laitinen sanoo.

– Opiskelen itse urheilujohtamista joten tulevaisuuden kannalta tämä oli paras vaihtoehto minulle. Pelillisesti tavoitteet ovat edelleen korkealla, tällä kaudella haluan olla Kakkosen paras pelaaja ja jos hyvää kokonaispakettia tarjotaan jostain niin miksei sitä voisi lähteä vielä kokeilemaan jonnekin muualle, hän linjaa.

– Voihan se olla että pääsee vielä tällä kaudella kokeilemaan liigavauhtia farmisopimuksen myötä!

Farmisopimuksella Laitinen viittaa Peli-Karhujen ja KTP:n yhteistyöhön. Pelaajaliikenne seurojen välillä hyödyntää luonnollisesti molempia osapuolia ja vaikuttaa suurelta osin myös PeKan kauden tavoitteisiin. Selkeä ero sarjatasojen välillä ei luo tällä hetkellä luonnollista kilpailullista asemaa, mutta paikallisvastustaja sytyttää aina.

– Farmisopimuksen ansiosta seurat tekevät tiiviisti yhteistyötä ja toivon, että se auttaisi ainakin meitä tulevalla kaudella. Mutta jos pelataan vastakkain niin kyllä halutaan aina voittaa KTP ja näyttää, että kyllä mekin osataan pelata. Derby on aina derby, Laitinen sanoo.

KTP ja Peli-Karhut kohtasivat harjoitusottelussa huhtikuun alussa. Ottelu päättyi KTP:n voittoon maalein 2–1 ja karhulalaisten maalista vastasi rangaistuspotkusta osunut Laitinen. Viime kaudella MYPA:n paidassa hän iski Ykkösen peleissä kolme maalia, mikä oli puolustusorientoituneen pelaajan uran korkein maalimäärä. Hyökkäyspään uroteot Laitinen jättää mielellään muille.

– Harteilleni on tälle kaudelle asetettu isot odotukset, olenhan joukkueen kokenein ja meritoitunein pelaaja, mutta se ei minua haittaa. Haluan johtaa ja ottaa vastuuta, myös hyökkäyspäässä, mutta tärkein tehtävä minulle on se että oma maali pysyy puhtaana. Kaikki maalit mitä teen on vaan plussaa, hän kertoo.

– Joukkueesta löytyy kyllä riittävästi tulivoimaa kaudelle, joten voin hyvillä mielin keskittyä siihen missä olen parhaimmillani. Näytän esimerkkiä kaikille ja annan aina kaikkeni kentällä, joukkueemme ei ole hirveän kokenut joten uskon että minusta on paljon apua pelaajillemme kauden edetessä.

Sarjapaikan säilyttäminen tähtäimessä

Kakkosen tasolla voimasuhteita on kauden alla haastavampaa ennakoida kuin ylemmillä sarjatasoilla. Karhulassa uskotaan sarjapaikan säilymiseen, eikä Laitinenkaan näe kauden olevan pelkkää selviytymiskamppailua.

– Nousijajoukkueena meidän tavoite on tietenkin ennen kaikkea säilyä Kakkosessa, se antaa jalustan tulevaisuutta varten. Uskon että meillä on potentiaalia parempaankin. Me ei tultu Kakkoseen pelkästään selviytymään, vaan pärjäämään hyvin. Saatetaan jopa yllättää, riippuen myös siitä kuinka paljon saamme apuja KTP:ltä, Laitinen sanoo.

Kokeneen topparin otteista se ei varmasti jää kiinni. Veikkausliigassa PS Kemiä kauden 2017 ajan edustanut kotkalainen on urallaan pelannut myös muun muassa Viron liigaa sekä toista sataa ottelua Ykköstä.

– Olen uhrautuvainen pelaaja joka ei pelkää ottaa iskuja vastaan ja blokata laukauksia, toivon että se jäisi kaikkien mieleen kauden päätyttyä.

Peli-Karhujen riveistä Laitinen nostaa seurattavaksi pelaajaksi 21-vuotiaan Oskari Kekkosen. Nuoresta iästään huolimatta kotkalaislähtöisellä keskikenttäpelaajalla on taskussaan jo kourallinen liigaotteluitakin FC Lahden paidasta.

– Osku on ikäisekseen aika kokenut pelaaja jolta löytyy kokemusta ihan Veikkausliigasta asti. Yksi varmaan tärkeimpiä pelaajiamme.

Vielä Kekkostakin nuorempia pelimiehiä kannattaa niin ikään ottaa seurantaan.

– Kostianin veljekset Jasper ja Juuso ovat kanssa mielenkiintoisia nimiä rosterissa. Vuonna 2003 syntyneet kaksoset tekivät juuri sopimukset meidän kanssa ja ovat ainakin talvella pelanneet ikäänsä nähden kypsästi, Laitinen vinkkaa.

Mikäli vallitseva tilanne sallii, Peli-Karhujen kauden avausottelu on määrä pelata Mikkelin Urheilupuistossa 9. toukokuuta Mikkelin Pallo-Kissoja vastaan. Kotiavauksen vuoro on vajaata viikkoa myöhemmin, kun 15.5. joukkue kohtaa PEPOn Arto Tolsa Areenalla. KTP:n tekonurmella varustettu kotipyhättö toimii PeKan kotikenttänä koko kauden ajan.

Mielenkiintoinen sivujuonne alueen futispiireissä on Karpot-TV, joka on striimannut  pääasiassa kotkalaisten joukkueiden pelejä harrastepohjalta vuodesta 2018 alkaen. Myös Peli-Karhujen otteita on aika ajoin nähtävissä heidän tuottamana lähetyksenä YouTuben puolella, viimeisimpänä aiemmin mainittu harjoitusottelu KTP:tä vastaan.

The post Karhulasta kajahtaa – Peli-Karhut haluaa vakiinnuttaa paikkansa Kakkosessa appeared first on Byyri.

Portugalin seurajalkapalloilun suurimmat joukkueet ovat futiksen seuraajille tuttuja muun muassa Mestarien liigasta. Lissabonilaisseura Benfica ja portolainen FC Porto ovat olleet 2000-luvun dominoivat seurat maansa pääsarjassa jakaen kaikki mestaruudet kaudesta 2002-03 alkaen. Toinen pääkaupunki Lissabonin jätti, Sporting CP, ei ole mestaruuksilla juhlinut kauden 2001-02 jälkeen, mutta haastaa kaudesta toiseen pääkilpailijansa ja on niin ikään tuttu näky eurokentillä.

Hämmentävästi maan kaiken kaikkiaan 86 jaetusta mestaruudesta peräti 84 on jaettu kolmen suuren kesken. Kiilaa tähän kartelliin ovat onnistuneet lyömään ainoastaan -Belenenses kaudella 1945-46 sekä Boavista kaudella 2000-01. Jotta mestaruudet eivät olisi kuitenkaan maantieteellisesti päässeet jakautumaan muualle maahan, on Belenenses lissabonilainen ja Boavista portolainen seura.

Os Três Grandes, kolme suurta

Maan kolme suurseuraa ovat resursseiltaan omassa luokassaan, mikä on itsessään mahdollistanut niiden nousun menestykseen. Lissabonin ja Porton metropolialueet muodostavat väkiluvun osalta lähes puolet maan asukasmäärästä ja ne ovat selvästi suurimmat kaupungit Portugalissa. On siis luonnollista, että myös resurssit ovat alueilla muita suuremmat.

FC Porto oli maan ensimmäinen mestari ja on sittemmin kasannut vitriiniinsä yhteensä 29 liigan mestaruuspokaalia. Lisäksi seura on voittanut kahdesti Mestarien liigan tai sitä edeltäneen Euroopan Cupin. Viimeisin, kauden 2003-04 Mestarien liigan pokaali nosti erään José Mourinhon maanosan kuumimmaksi valmentajanimeksi.

Lissabonin ykkösseura Benfica on 37 mestaruudellaan maan menestynein seura. Myös se on päässyt niittämään menestystä Euroopan kentillä voitettuaan Euroopan Cupin perättäisinä vuosina 1961 ja 1962. Tuolloin Kotkien kirkkaimpana tähtenä tuikki portugalilaislegenda Eusébio. Edellisten seitsemän kauden aikana Benfica on kunnostautunut maan menestyneimpänä seurana nappaamalla viisi mestaruutta.

Kolmen suuren joukosta pikkuveljen asemaan on jäänyt Sporting, jonka edellinen mestaruus on kaudelta 2001-02. Mestaruutta seuranneella kaudella Sportingin vihreävalkoisen edustusasun puki ylleen nuori Cristiano Ronaldo, jonka tie vei onnistuneen debyyttikauden jälkeen Manchester Unitediin. Yhteensä Sporting on ollut Portugalin ykkönen 18 kertaa, ainoa kansainvälisesti suurempi titteli on Cup-voittajien Cupin titteli kaudelta 1963-64.

Viime vuosikymmenellä suurseurojen haastajaksi ankkuroi tukevimmin Braga, joka oli kertaalleen toinen (2009-10) ja kahdesti kolmas (2011-12, 2019-20). Bragan hopeakautta seuranneena keväänä joukkue ylsi aina Eurooppa-liigan finaaliin, jossa se taipui kotimaan sarjasta tutun Porton edessä.

Braga on viimeisten kausien aikana ajoittain nostettu jopa muutaman kerran mestariehdokkaaksi. Vaikka sinne asti seura ei ole yltänyt, on sen asema ankkuroitunut aivan suurten kantaan. Kaudella 2012-13 oman mausteensa kärkikamppailuun toi kolmanneksi sijoittunut Paços de Ferreira.

Poikkeukset vahvistavat säännön

Kausi 1945-46, mestari Belenenses

Kun Portugalin liigan järjestyksessään 12. kausi oli alkamassa, oli suuren kolmikon vanavedessä myös lissabonilaisseura Belenenses kerännyt itselleen mitaleita yhden hopeasijan ja viiden pronssisijan verran. Belemin kaupunginosasta ponnistanut seura onnistui kukistamaan 22 ottelun sarjassa Benfican pisteen erolla. Belenenses hyödynsi toisen maailmansodan jälkeisen suurseurojen taantuman oikealla hetkellä ja pääsi juhlimaan ykkössijaa.

Belem on tunnettu erityisesti 1500-luvulla Vasco da Gaman löytöretkien kunniaksi rakennetusta tornistaan, joka on vuosisatojen aikana palvellut tullina, majakkana ja vankilana sekä selvinnyt muun muassa maanjäristyksestä. Torni on tänä päivänäkin paikallaan ja suosittu turistinähtävyys, mutta kaupunginosan jalkapalloseura ei ole yltänyt mitalisijoille sitten kauden 1972-73. Nykyinen pääsarjassa pelaava Belenenses SAD peri alkuperäisen vuonna 1919 perustetun seuran sarjapaikan kaudelle 2017-18 jatkaen sen perintöä. Sinivalkoisista väreistään tunnetun seuran logo mukailee Belemin tornia.

Kausi 2000-01, mestari Boavista

Vuosituhannen vaihteessa Iberian niemimaalla elettiin jalkapalloilullisen vallankumouksen aikaa. Espanjassa nähtiin jättiyllätys, kun galicialaisseura Deportivo de La Coruña voitti La Ligan mestaruuden viiden pisteen erolla Barcelonaan. Seuraavalla kaudella Portugalissa jysähti, kun Boavista rynnisti mestaruuteen pisteen erolla paikallisvastustaja Portoon. 

Boavistan nousun puuhamiehenä toimi puheenjohtajaksi noussut João Loureiro, joka oli aiemmin toiminut pop-yhtyeen laulusolistina. Hän otti seuran haltuunsa isältään Valentimilta vuonna 1997 ja lähti viemään sitä kohti maan kärkeä. Entinen Porton ja Portugalin maajoukkuepelaaja Jaime Pacheco palkattiin penkin päähän tavoitetta täyttämään. Jo kaudella 1998-99 tuli menestystä Boavistan oltua toinen. Seuraava kausi oli Mestarien liigan pelien rasittamana heikompi, kunnes jättipotti osui kohdalle kaudella 2000-01.

Boavistan ja Deportivon tarinat ovat hyvin samankaltaiset; molemmat joukkueet pysyivät muutaman vuoden ikkunassa sarjan kärkikahinoissa. Sittemmin kummankin tie on vienyt sarjan hännille sekä ajoittain sarjaporrasta alemmas. Boavistan syöksyä vauhditti sopupeliskandaali Apito Dourado, Kultainen Pilli johon osallisuudesta se tuomittiin putoamaan. Tie vei aina kolmannelle sarjatasolle, jossa se vietti viisi kautta. Lopulta liigan laajennuttua kahdella joukkueella Boavista nostettiin suoraan pääsarjaan oikeuden kumottua seuran aiemman rangaistuksen.

Kasvattajasarja täynnä potentiaalia

Portugalin liiga on tasoltaan Euroopan kakkoskategoriaa ja se tunnetaankin etenkin kasvattajasarjana. Kolmen, pienellä varauksella neljän joukkueen takana joukkueiden taso putoaa nopeasti. Tästä johtuen  suurseuroilla ei ole ollut kotimaan liigassa tarpeeksi kilpailua, joka kehittäisi niistä seuraavan tason menestyjiä myös Euroopan suurissa kilpailuissa. Porton ja Benfican tie Mestarien liigassa on viime vuodet päättynyt useimmiten viimeistään ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, Sporting on nähty pääasiassa Eurooppa-liigan puolella.

Portugalin maajoukkue kuuluu kuitenkin vuodesta toiseen aivan maailman huippuihin ja monet maan tähdistä saa aikuisten otteluita vyölleen jo hyvin nuorena. Tämä valmistaa heitä paremmin läpimurtoon esimerkiksi La Ligassa tai Valioliigassa. Yksi tärkeä vientituote Primeira Ligalle ovat brasilialaispelaajat. Yhteisen kielen takia brassilupausten on helppo ottaa ensimmäiset askeleet vanhalla mantereella juuri Portugalissa ja näin sopeutua nopeammin uuteen maanosaan. Brasilialaisia pelaajia on tarjolla niin paljon, että pienemmätkin seurat saavat osansa lahjakkuuksista ja aika ajoin pääsevät hyötymään löytöjensä myynnistä myös taloudellisesti.

Vaikka vuoroin Boavista, Braga tai vaikkapa Rio Ave nousevat haastamaan suurempiaan, ei pitkällä tähtäimellä kolmen suuren asemaa liigan selvästi suurimpina seuroina tulla uhkamaan niiden toimesta. Niin Porto, Benfica kuin Sporting ovat taloudellisesti täysin omassa luokassaan ja niiden kannatuspohjat ovat selvästi laajimmat. Aina silloin tällöin jalkapallo tarjoaa tuhkimotarinoita ja niin on väistämättä myös Primeira Ligassa. Tätä kirjoittaessa kuitenkin Sporting johtaa sarjaa neljän pisteen erolla ennen Portoa ja Benficaa.

The post Kolmen suuren marssi – Portugalin liigan mestaruus on kiertänyt Os Três Grandesin vain kahdesti appeared first on Byyri.

Suomalaisen jalkapalloilun pioneereihin lukeutuneen Arto Tolsan tuore elämäkerta kuvaa rehellisellä otteella häntä sekä pelaajana että ihmisenä. KTP-kasvatin tie vei Belgian ammattilaiskentille kymmeneksi kaudeksi, kunnes koitti paluu takaisin kotikaupunkiin. Lopulta alkoholi luisti mestarin elämän raiteiltaan.

Oma sukupolveni on päässyt lapsuudesta asti seuraamaan omien futisidoleidensa otteita myös ulkomaan kentillä. Toisin oli menneinä vuosikymmeninä, jolloin suomalainen jalkapallo oli tiukasti amatööripohjaista ja ulkomaille ammattilaiseksi siirtyneet pelaajat todellisia harvinaisuuksia. Yksi ensimmäisistä merkittävän uran ulkomailla luoneista suomalaispelaajista oli Arto Tolsa, joka siirtyi KTP:sta belgialaiseen pääsarjaseura Beerschotiin kaudeksi 1969-70. Yksi yhdestätoista on kattava selonteko pelipaikkaansa sujuvasti hyökkääjästä liberoksi muuttaneen Tolsan urasta sekä elämästä.

Kotkassa vuonna 1945 syntynyt Tolsa kasvoi jalkapalloa kuhisseessa satamakaupungissa luontevaa reittiä ykkösseura KTP:n pelaajaksi.

Raamikas hyökkääjä nousi vihreävalkoisten edustusmiehistöön kaudelle 1962 ja edusti seuraavaksi kaudeksi SM-sarjaan noussutta seuraa aina kauteen 1969 asti.  Tolsa oli ennen kaikkea tehokas viimeistelijä, joka noteerattiin myös maanlaajuisesti ja nousu maajoukkueeseen tapahtui kaudella 1964, jolloin hän voitti myös SM-sarjan maalikuninkuuden. Ajoittain flegmaattisesti liikkunutta hyökkääjää moitittiin laiskaksi, mutta peliesitykset puhuivat puolestaan. Lopulta Belgian pääsarjaseura Beerschot sai houkuteltua Tolsan vuoden sopimuksella riveihinsä.

Tolsa perheineen oli vahvasti asennoitunut viettävänsä Antwerpenissä vain vuoden, mutta toisin kävi. Haastavan avauskauden jälkeen seura tarjosi hänelle jatkosopimusta, joka osoittautui käänteen tekeväksi miehen koko peliuran kannalta. Hyökkääjästä pelipaikkansa liberoksi vaihtanut pallovarma Tolsa esiintyi lopulta Beerschotin paidassa kymmenen kauden ajan, voittaen kahdesti Belgian Cupin.

Myöhemmin seuran 100-vuotishistoriikissa kotkalainen nimettiin Beerschotin kaikkien aikojen avauskokoonpanoon. Tolsa oli laajasti pidetty henkilö Belgiassa sekä fanien että seuran silmissä.

Paluu Kotkaan aloitti alamäen

Kymmenessä vuodessa Tolsasta oli kehkeytynyt Kotkassa suuri sankari, joka edusti kotikaupunkiaan maailmalla. Maineteot Belgiassa ja A-maajoukkueen riveissä olivat kiirineet kotipuoleen ja olihan Tolsa valittu myös kolmesti Vuoden pelaajaksi Suomessa, vuosina 1971, 1974 ja 1977.

Miehen paluu KTP:n paitaan kesällä oli odotettu tapaus, paluuottelussa Kopareita vastaan lehtereillä oli 3 839 katsojaa. Tämä oli enemmän kuin kertaakaan Kotkassa koko 1970-luvulla. Lisäksi Tolsalle järjestettiin työpaikka kaupungin liikuntatoimesta.

Kaikki ei kuitenkaan ollut kunnossa. Jo Belgiassa Tolsa oli ajoittain uppoutunut alkoholin pariin liiaksi, etenkin oltuaan pidempään sivussa loukkaantumisen vuoksi. Paluu Kotkaan, tuttuihin pieniin piireihin osoittautui ryhtiliikkeen sijaan huonoksi ratkaisuksi. Tolsa pelasi vielä kolme kautta KTP:n paidassa, mutta siviilielämän puolella ongelmat kasaantuivat ylitsepääsemättömiksi.

Työ liikuntatoimessa oli pääosin täytevirka, joka ei sopinut Tolsan pirtaan. Alkoholin käyttö kasvoi ja osaltaan johti myös avioeroon. Tolsan perhe oli kasvanut kolmilapsiseksi. Hän sai myös valtakunnallista julkisuutta keränneen rattijuopumustuomion paluukaudellaan. Tolsa pystyi ammattilaiskenttien pohjillaan vielä hoitamaan pelit kunnialla, mutta kaudella 1982 hän pelasi viimeiseksi jääneen ottelunsa SM-sarjassa vahvasti alkoholin huuruisena. Myös tuolloin eniten A-maaotteluita sisältänyt ura Suomen paidassa päättyi lopulta alkoholin käytön takia.

Kuten niin monesti, menestyksen huipulla selkään taputtelijoita ja oluen tarjoajia riitti illasta toiseen ja Tolsa oli haluttua seuraa. Kun ongelmat olivat jo laajalti kaupunkilaisten tiedossa, kaikkosivat nuo ihmiset nopeasti ympäriltä.

Pelien päättyminen vei lopulta pohjan Tolsan arjelta, joka koostui paljolti alkoholin varaan. Hän oli irtisanoutunut työstään Kotkan kaupungilla, eikä usean pelitoverin ja ystävän apu lopulta saanut Tolsaa raiteilleen. Ennen palvotusta sankarista tuli kotikaupungissaan jopa vältelty hahmo. Lopulta Tolsan elämä päättyi ennenaikaisesti 30.3.1989.

Kunniakas ura ja siviilielämän ongelmat rehellisessä käsittelyssä

Muttilainen käy kirjassa läpi Tolsan peliuraa ihailtavalla pieteetillä. Kirjaa varten hän teki runsasta taustatyötä usean vuoden ajan, kooten kasaan muun muassa toista sataa haastattelua. Kirja sisältää paljon, ajoittain jopa hieman liikaa perehtymistä otteluihin, jopa sellaisiin joissa Tolsa ei ollut mukana. Tiiviimpään muotoon olisi voinut saattaa esimerkiksi yksittäisistä sarja- ja maaotteluista kertovia pätkiä. Hetkittäin käydään myös sivupoluilla käsiteltäessä esimerkiksi niitä KTP:n kausia, jolloin Tolsa ei ollut joukkueen mukana.

Vastapainoksi laaja haastattelumateriaali sekä runsaat lähteet lehtiartikkeleista alkaen luovat lennokkuutta tekstiin. Vaikka kirja tuntui 438-sivuisena alkuun tuhdilta paketilta, oli se helpompi lukukokemus kuin sivujen lukumäärä antoi ymmärtää. Lainaukset sekä fonttikoko edistävät lukemista mukavasti. Mukana on runsaasti Tolsan omia lausuntoja lukuisista haastatteluista.

Menneiden vuosikymmenien ammattilaispelaajistamme ei koskaan voida kirjoittaa liikaa. Yksi yhdestätoista on toivottua jatkumoa esimerkiksi Aulis Rytkösestä kertovan Monsieur Magic-teoksen tapaisille elämäkerroille tähtipelaajistamme, joiden vaiheisiin ulkomailla ei ole päästy tutustumaan erityisen tarkasti.

Peliuran lisäksi Tolsan siviilipuolesta kerrotaan kunnioittavasti, mutta rehelliseen sävyyn. Herkkänä persoonana läheisilleen tutuksi tullut Tolsa taisteli vuosia alkoholin kirojen kanssa. Henkisestä avusta ei juuri puhuttu noina aikoina, mutta ajan kova miesmalli ei ainakaan tehnyt Tolsan sopeutumisesta tavalliseen työarkeen helpompaa. Siviilielämän tukiverkolle olisi ollut todellista tarvetta, eikä omaa roolia yhteiskunnassa tuntunut löytyvän.

Epilogissa urheilupsykologi Tuomas Grönman ehdottaa nykypäivän uraansa lopettaville urheilijoille rutiininomaista keskustelua psykologin kanssa, jotta urheilu-uran jälkeisen elämän mahdolliset kipupisteet voitaisiin havaita hyvissä ajoin. Erilaiset riippuvuudet sekä mielenterveyden järkkyminen on tänä päivänä tapetilla enemmän kuin koskaan.

Tolsan kohtalona oli lopulta poikkeuksellisen jyrkkä alamäki. Kuudentena suomalaispelaajana ammattilaissopimuksen ulkomaille tehneen kotkalaisen tie cup-pokaalien kahvoista ja huippu-urheilijasta aina pohjalle asti saa miettimään urheilumaailman raadollisuutta. Vaikka maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut paljon, samat lainalaisuudet pätevät edelleen.

Hienon uran mm. Pohjois-Amerikan NASL:ssa tehnyt, Tolsan hyvin tuntenut Kai Haaskivi tiivistää kirjassa hyvin mistä urheilu-uran lopettamisesta on pohjimmiltaan kyse:

”Se on hetki, kun somebodystä tulee nobody”.

The post Kirja-arvostelu: Arto Tolsan tarina on rehellistä ja pysäyttävää luettavaa appeared first on Byyri.

Kesällä 2018 istuin divariottelun katsomossa Kaakkois-Suomessa, kun korviini osui keskustelu vierasjoukkueen vaihtopenkiltä. Valmentaja vinkkasi joukkueen jo ikämiessarjoihin lukeutuneelle huoltajalle, että vaihtopelaajien vähäisen määrän takia seuraavaksi olisi hänen vuoronsa astua mukaan peliin. Huoltaja kuittasi nopeasti tuovansa riquelmemaista vaarallisuutta erikoistilanteisiin, mutta ei tästä johtuen valitettavasti ehtisi enää puolustamaan.

Huoltajan humoristinen heitto viittasi luonnollisesti muun muassa Boca Juniorsista, Villarrealista ja Argentiinan maajoukkueesta tuttuun pallotaituriin. Köyhissä oloissa San Fernandossa, Buenos Airesin laidalla varttuneen Riquelmen ovet jalkapallossa avautuivat toden teolla, kun Argentinos Juniors värväsi taitavan nuorukaisen riveihinsä. Pääkaupungin suurseurat Boca Juniors sekä River Plate olivat molemmat hänen kintereillään, ja lopulta siirto sinikeltaiseen Bocaan toteutui vuonna 1995.

Riquelme hurmasi tuoreeltaan Bocan kannattajat pelitaidoillaan, joten vertailut toiseen seuralegendaan, Diego Maradonaan alkoivat kannattajien keskuudessa. Myöhemmin hän kantoikin vuosia El Diegon tutuksi tekemää kymppipaitaa yllään. Riquelmea kutsuttiin uransa aikana yhdeksi viimeisistä ”aidoista” kymppipaikan pelaajista, El Último 10.

Menestyksekkäiden Bocassa vietettyjen kausien aikana palkintokaappiin kertyi muun muassa kaksi Argentiinan mestaruutta, Aperturaa, kausina 1998 ja 2000. Lisäksi Riquelme johti seuransa kahteen Etelä-Amerikan seurajoukkueiden mestaruusturnauksen, Copa Libertadoresin, voittoon kausilla 2000 ja 2001. Paine nuoren tähden siirtymiselle Eurooppaan kasvoi jatkuvasti, kun hänen perässä spekuloitiin olevan useammankin vanhan mantereen suurimmista seuroista. Lopulta kesällä 2002 odotettu siirto toteutui, kun FC Barcelona sai Riquelmen nimen sopimuspaperiin.

Euroopan valloitusta yllättävässä osoitteessa

Siirtoa Eurooppaan edelsi dramaattinen tilanne Argentiinassa. Riquelmen veli Christian kidnapattiin hieman ennen siirtoa ja hän joutui maksamaan rikollisille lunnaat jotta tämä saatiin ehjänä takaisin. Riquelme halusi tapauksen jälkeen mahdollisimman pikaisesti kauas myrskyn silmästä ja tarttui Barcan tarjoamaan sopimukseen. 

Siirto Barcelonaan itsessään oli kirjoitettu tähtiin, mutta aika katalonialaisseurassa oli kaikkea muuta kuin menestys. Riquelmen pelillinen taso oli riittävä, mutta samalla joukkue pursusi tähtipelaajia ja peliaika oli kortilla. Toiselle kaudelle Barcelona lainasi vastuuta kaivanneen hankintansa Villarrealiin, josta muodostui lopulta merkittävä kappale hänen urallaan.

Riquelme nousi sarjan parhaimpien pelaajien joukkoon heti avauskaudellaan Keltaisen Sukellusveneen riveissä. Vyölle karttui 33 liigaottelua, joissa syntyi kahdeksan maalia.

Toisella lainakaudellaan vauhti vain yltyi ja 35 ottelussa syntyi 16 maalia. Maalejakin olennaisempaa oli tapa, jolla argentiinalainen dominoi kenttätapahtumia. Ensiluokkaisen tekniikkansa avulla hän rytmitti joukkueensa hyökkäyspeliä ja auttoi joukkueen sen kautta aikojen parhaaseen sarjasijoitukseen, kolmanneksi. Sarjasijoitus tiesi paikkaa Mestarien liigaan seuraavalle kaudelle. Kauden 2004-05 päätteeksi Villarreal lunasti Riquelmen pysyvästi Barcelonasta.

Mestarien liigassa keltapaidat olivat kauden sensaatiojoukkue yltäen aina välieriin asti. Matka tyssäsi tuolloin, kun Riquelme missasi rangaistuspotkun Arsenalia vastaan pelatun kaksiosaisen otteluparin viimeisellä minuutilla.

The Guardianin toimittaja Sid Lowe kuvaili myöhemmin, että argentiinalaistaituri ei koskaan toipunut tuosta epäonnistumisesta. Pelaaja itse kommentoi tapausta omaan suorasukaiseen tyyliinsä.

– En tappanut ketään. Epäonnistuin ainoastaan rangaistuspotkussa.

Kuinka monesti maajoukkueessa voi lopettaa?

Riquelme debytoi maajoukkueessa harjoitusottelussa Englantia vastaan marraskuussa 1997. Vaikka kutsua seuraavan kesän MM-turnaukseen ei tullutkaan, kertyi hänelle myöhemmin varsin kunniakas maajoukkueura. Debyytti tapahtui vuoden 1999 Copa Americassa, jossa myös vastuuta kertyi mukavasti. Turnaus päättyi Argentiinan osalta kuitenkin puolivälierissä tappioon Brasilialle.

Riquelmen maajoukkueuran kohokohdiksi nousevat vuoden 2006 MM-turnaus sekä vuoden 2008 kesäolympialaiset. Saksassa pelatussa MM-lopputurnauksessa hän kuului joukkueensa avauskokoonpanoon jokaisessa ottelussa. Alkusarjan 6–0-murskajaisissa Serbia ja Montenegroa vastaan hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Turnauksessa La Albicelesten matka katkesi tappioon rangaistuspotkuilla isäntämaa Saksalle.

Pekingissä 2008 Riquelme oli yksi päävalmentaja Sergio Batistan kolmesta miehistöön valitsemasta yli-ikäisestä pelaajasta. Argentiina eteni turnauksessa vakuuttavasti kohti finaalia ja Riquelme sinetöi pilkulta välierän 3–0-voiton Hollannista. Finaalissa joukkue kaatoi Nigerian maalein 1–0 ja juhli toista perättäistä olympiakultaa.

Riquelme lopetti maajoukkueuransa ensimmäistä kertaa jo vuoden 2006 MM-kisojen jälkimainingeissa. Maajoukkueen heikkojen esitysten suurimmaksi syntipukiksi mediassa nostetun Villarreal-tähden äidin terveys järkkyi negatiivisen julkisuuden seurauksena ja pelaaja ilmoitti lopettavansa uransa Argentiinan paidassa. Hän kuitenkin pyörsi päätöksensä seuraavan syksynä ja liittyi joukkueen matkaan seuraavien MM-kisojen karsintoihin.

Keväällä 2009 hän riitaantui silloisen maajoukkueluotsin, toisen Boca Juniorsin legendan Maradonan kanssa ja vetäytyi kansainvälisiltä kentiltä lopullisesti.

Paluu tuttuun ja turvalliseen

Riquelmen tähti Espanjassa kääntyi laskuun sensaatiokauden jälkeen.

Kauden 2006-07 alkupuoliskolla otteluita kertyi vaihtelevasti ja lopulta talven siirtoikkunassa Villarreal lainasi pelaajansa tuttuun ympäristöön, Boca Juniorsiin. Lainapesti muuttui myöhemmin pysyväksi ja hän vietti uransa loppuvuodet tutussa seurassa aina kauden 2013-14 loppuun. Pelaajauransa viimeisenä etappina ympyrä sulkeutui Argentinos Juniorsin riveissä, ennen kuin Riquelme ripusti virallisesti nappulansa tammikuussa 2015.

Ulkopuolisen silmin hänen ansiokas peliuransa jäi ilman viimeistä sinettiä, joka olisi nostanut hänet kaikkien aikojen suurimpien pelaajien joukkoon. Riquelmea on kuvailtu laiskaksi harjoittelijaksi ja samoja piirteitä oli havaittavissa myös pelikentällä läpi hänen uransa. Timanttisen pallollisen taituruutensa vastapainoksi hänen palloton pelinsä oli hyvin keskinkertaista. Kyvyttömyys jättää sataprosenttisesti kaikkensa kentälle aiheutti hänen uransa aikana yhteydenottoja niin kanssapelaajien kuin valmentajienkin kanssa.

Kotiympyröissään Buenos Airesissa hän oli pidetty pelaaja koko uransa ajan ja sementoi asemansa yhtenä Boca Juniorsin suurista. Hän kantoi sinikeltaista 10-paitaa toistakymmentä vuotta, selässään teksti Román. Tätä nykyä hän toimii Bocan varapresidenttinä. Tulisieluinen Riquelme on jatkanut omien mielipiteidensä aktiivista esittämistä myös uransa jälkeen.

Kun veriviholliset River Plate ja Boca Juniors kohtasivat syksyllä 2018 Copa Libertadoresin loppuottelussa, toisen osan alla Bocan bussin kimppuun hyökättiin. Seuranneiden väkivaltaisuuksien vuoksi toinen osaottelu siirrettiin lopulta pelattavaksi neutraalille kentälle, Madridiin Espanjaan. Riquelme kutsui tätä tapahtumaketjua ”vitsiksi” sekä ”maailman kalleimmaksi ystävyysotteluksi”. Oman tiensä kulkija ei koskaan muutu ja hyvä niin.

The post Ei vain yksi ”uusi Maradona” – Juan Riquelme oli sukupolvensa parhaita pelaajia appeared first on Byyri.

MYPAn vaiheet viimeisen kuuden vuoden ajalta ovat tulleet suurimmalle osalle aktiivisesti kotimaista jalkapalloa seuraaville tutuiksi. Talousvaikeuksien vuoksi kausi 2014 jäi tehdasseuran viimeiseksi pääsarjassa ja seura ajautui seuraavana talvena konkurssiin. Edustusjalkapalloa jatkanut MYPA Juniorit lunasti kaudelle 2017 Inkeroisten Purhan sarjapaikan Kolmosesta. Sieltä alkanut nopea nousu johdatti seuran Ykköseen asti kaudelle 2019.

Jo kausi 2019 oli vaikea sarjanousijoille, mutta Jukka Karjalaisen miehistö selvisi kuiville dramaattisesti kauden viimeisessä kotiottelussa TPV:tä vastaan. MYPA joutui avausjaksolla jo kahden maalin tappioasemaan, mutta nousi toisella jaksolla rinnalle ja ohi. Toppari Johannes Kytilä jatkoi päällään voittomaalin verkkoon lisäajalla sysäten tamperelaiset sarjaporrasta alemmas. Hetkeä aiemmin Kytilä oli pyssyttänyt kaukolaukauksellaan pelin tasoihin.

Pian hekumallisen kauden päätöksen jälkeen todellisuus iski kuitenkin lujaa. Seuran ja päävalmentaja Karjalaisen Kolmosesta alkanut yhteinen taival päättyi yllättäen marraskuussa syistä, joita ei koskaan julkisuuteen avattu kummankaan osapuolen taholta. Riitaisa irtisanominen soviteltiin myöhemmin rahalla ja molemmat osapuolet jatkoivat eteenpäin. Pidetty Karjalainen valmentaa nykyisin Kakkosen A-lohkossa pelaavaa joutsenolaista Kultsua.

Mestarivalmentaja värvättiin haastavaan paikkaan

Kaudelle 2020 MYPA palkkasi päävalmentajakseen vanhan tutun Ilkka Mäkelän, joka luotsasi seuraa jo 2000-luvulla Veikkausliigassa. Mäkelä johdatti seuran sen toistaiseksi ainoaan Suomen mestaruuteen kaudella 2005. Nyt haaste oli kokonaan erilainen, kun sarjan pienimmällä pelaajabudjetilla kauteen lähtenyt seura pyrki säilyttämään itsensä Ykkösessä. Kevään mullistanut koronakurimus asetti monen muun seuran tavoin myös MYPAn olemassaolon vaakalaudalle.

Kun kausi lopulta kesällä saatiin käyntiin, lähtivät mylsäläisten pelit suorastaan surkeasti liikkeelle.

Ensimmäinen voitto irtosi vasta kauden kahdeksannessa ottelussa elokuun lopulla sarjan häntäpäähän niin ikään juuttuneesta SJK Akatemiasta. Joukkueen kapea pelaajamateriaali koostuu lähes yksinomaan paikallisista pelaajista eikä yhteistyösopimus liigaseura HIFK:n kanssa ole tuonut kuin hetkittäisiä pelaaja-apuja (mm. Kevin Larsson, Vitinho).

Tehottomuus hyökkäyspäässä on ollut silmiinpistävää. Joukkueen maalipörssiä johtaa kolmella rankkarimaalillaan toppari Juuso Laitinen. Kotkalaislähtöinen maalivahti Tomas Turunen on pitänyt omiaan pystyssä pitkin kautta lukuisilla huipputorjunnoillaan, mutta tästä huolimatta pistetili on karttunut tuskallisen hitaasti eikä voittosarakkeestakaan löydy kuin mainittu yksi merkintä.

Ajoittain joukkueen on ollut vaikea saada pelaajia vaihtopenkille, kuten syyskuisessa KPV –ottelussa, jossa vaihtopenkiltä löytyi kolme kenttäpelaajaa ja maalivahti. Kokkolalaisisännät rynnivät kyseisessä kamppailussa 6–0-voittoon. Lopulta seura ilmoitti, ettei Mäkelä jatka tehtävässään ja loppukauden pääkäskyttäjänä toimii Marko Honkanen. Seura ilmoitti mielenkiintoisin sanankääntein ”järjestelevänsä valmennustaan uudelleen”.

Hyvissä ajoin ennen kauden loppua oli jo käynyt selväksi, ettei Mäkelä tule jatkamaan pääkäskijänä ensi kaudella, vaikka miehen sopimus olikin kaksivuotinen kattaen kauden 2021.

Sarjapaikan säilyttäminen on edelleen teoriassa mahdollista, mutta otteet kentällä eivät ole antaneet viitteitä kurssin radikaalista kääntymisestä loppukauden aikana. Paluu Kakkoseen ei kuitenkaan olisi välttämättä huono asia seuralle.

Siinä missä MYPA oli vielä vuosituhannen alussa paperitehtaan tukema mitalikandidaatti pääsarjassa, on se nykyisellään jossain Ykkösen ja Kakkosen välimaastossa. Seurassa tehdään taloudellisen katastrofin välttämiseksi lupaavalta vaikuttavaa työtä, joka voi johtaa jälleen tulevina kausina sarjanousuun. Kahden kauden verran kokemusta Ykkösestä kerännyt pelaajarunko olisi laadukas nippu Kakkoseen, mikäli se säilyisi pääosin kasassa.

Tärkeintä alueen jalkapalloilun kannalta on joka tapauksessa jatkuvuus ja seuran olemassaolon turvaaminen. Vain siten se pystyy todellisuudessa kehittämään toimintaansa kohti vakituista asemaa Ykkösessä.

Mallia MYPA voi ottaa vaikkapa naapurikaupunki Kotkasta. KTP taisteli vastaavanlaisessa asemassa muutamia vuosia sitten, onnistui vakiinnuttamaan paikkansa Ykkösessä ja taistelee tällä hetkellä kärkihevosena suorasta noususta Veikkausliigaan.

Sunderland ’Til I Die, Take Us Home, MyPan uusi tuleminen…

Mielenkiintoinen sivujuonne MYPAn uuden tulemisen taustalla on dokumentti MyPan uusi tuleminen. Myllykosken Videokuvaajien tuottamassa projektissa seurataan MyPan vaiheita aina Kolmosen kautta Kakkoseen, päättyen edellä mainittuun Ykkösen dramaattiseen kauteen 2019. Dokumentin ensimmäiset kuvaukset tehtiin vuoden 2016 puolella ja kertojaääneksi on värvätty tunnettu radioääni Pertti Tapola.

Jalkapalloseurojen taivalta on viime vuosina dokumentoitu menestyksellä myös Suomea isommissa jalkapallopiireissä. Koillis-Englantilaisen Sunderlandin vaiheita seuraava Sunderland ’Til I Die on ollut Netflixin suosituimpia dokumenttisarjoja. Siinä kriisissä olevan seuran arkea on kuvattu rehellisesti ja kaunistelematta, saaden aikaan erittäin aidon kokonaiskuvan.  Takavuosien menestysseura Leeds Unitedin vaiheita dokumentoinut Take Us Home puolestaan kuvaa seuran italialaisomistaja Andrea Radrizzanin pyrkimystä nostaa seura takaisin Valioliigaan. Dokumenttisarja on parhaillaan katsottavissa YLE:n ohjelmistossa.

MyPan uusi tuleminen on luonnollisesti näihin suurtuotantoihin verrattuna sympaattisen kotikutoinen, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen kokemus. Dokumentin ensiesitys oli kutsuvierastilaisuudessa kesäkuussa ja syyskuussa se esitettiin kahtena perättäisenä lauantaina Alfa TV:llä, jonka ohjelmakirjastosta (https://www.permanto.fi/fi/player/vod?assetId=67623993 ) sen voi käydä vielä katsomassa. TV:ssä nähty versio on kokonaismittaisesta dokumentista lyhennetty versio, kestoltaan reilut puoli tuntia.

The post Myllykosken Pallon uusi tuleminen – aika Ykkösessä on käymässä vähiin, mutta se ei välttämättä ole huono asia appeared first on Byyri.

Perinteinen palloilukaupunki Kotka, lämmin kesäilta ja legendaarinen Arto Tolsa Areena. Pian tämä kotkalaisten jalkapallon ystävien unelmakombinaatio on jälleen totta, kun Miesten Ykkösen sarjakausi startataan kesäkuun lopussa. Sarja pelataan läpi kaksinkertaisena, jolloin jokaiselle joukkueelle kertyy 22 ottelua.

Sarjaohjelma on vielä tätä kirjoitettaessa auki, mutta ottelupäivämäärät julkaistaan Palloliiton ilmoituksen mukaan mahdollisimman pian.

Sarja laajeni täksi kaudeksi 12 joukkueen vahvuiseksi. Kauden 2019 päätteeksi Ykkösestä putosi vain tamperelainen TPV, ja uusina joukkueina mukaan tulivat IF Gnistan, SJK Akatemia sekä Mikkelin Palloilijat. KTP puolestaan aloittaa nyt kolmannen perättäisen vuotensa Ykkösessä.

Pitkältä tuntuneen kevään aikana lähes kaikki seurat Suomessa sarjatasosta riippumatta ovat olleet pakotettuja kaivamaan ideamyssystä uusia keinoja tulevaisuuden takaamiseksi. Näin on ollut myös Kotkassa. Yhtenä mainiona esimerkkinä tästä mainittakoon drive-in elokuvateatteriviikonloppu, jollaisen KTP järjestää Arto Tolsan viereisellä hiekkakentällä 5-7.6.

Ahtaajat valmiina poikkeukselliseen kauteen

Kauden alla KTP lukeutuu potentiaalisten nousijaehdokkaiden joukkoon. Veikkausliigassa edellisen kerran kaudella 2015 pelannut kotkalaisryhmä käväisi sittemmin jopa kauden verran Kakkosessa ennen paluuta Ykköseen. Seuran tavoitteet ovat korkealla eikä koronaviruksen aiheuttama epävarmuus kauden kohtalosta ole tehnyt niihin muutosta. Tämän vahvistaa myös KTP:n keskikenttäpelaaja Antti Mäkijärvi.

– Ei me olla tavoitteitamme lähdetty muuttamaan. Kunhan saadaan sama porukka pidettyä kasassa, niin tavoitteet pysyvät myös samoina, Mäkijärvi linjaa.

Hänen mukaansa koronaviruksen aiheuttama epävarmuus kauden kohtalosta ei ole latistanut tunnelmaa joukkueen keskuudessa.

– Jokainen pelaaja on kokenut tämän ajan vähän eri tavalla ja joihinkin se on vaikuttanut luonnollisesti enemmän kuin toisiin. Yleinen ilmapiiri on silti ollut positiivinen, Mäkijärvi kertoo.

– Kaikki ollaan haluttu tämä kausi pelata yhdessä tällä joukkueella lupaavan alkukauden jälkeen ja uskottu, että lopulta päästään kausi pelaamaan.

Espoolaislähtöinen Mäkijärvi, 26, edustaa kotkalaisseuraa nyt toista kautta. Aiemmin Veikkausliigaa kasvattajaseurassaan FC Hongassa sekä Ilveksessä pelannut hyökkäävä keskikenttäpelaaja on kerännyt vyölleen 126 pääsarjaottelua. Näissä kamppailuissa maaliverkko on heilunut 11 kertaa.

Mäkijärvi on Ykkösen tasolle kovan luokan pelaaja, jonka merkitys näkyi vihreävalkoisten pelissä viime kaudella. Viiden tehdyn maalin lisäksi hän jakoi kuusi maaliin johtanutta syöttöä ja oli yksi joukkueen avainpelaajista. Alkavalle kaudelle hän näkee seuran tavoitteiden lisäksi myös omat odotuksensa korkeina.

– Päällimmäinen tavoite itselle on parantaa viime kaudesta ja olla nostamassa jengiä takaisin Veikkausliigaan, hän toteaa.

– Luonnollisesti päämäärä on pelata vielä korkeammallakin tasolla. Koen että en ole vielä saanut itsestäni parasta irti ja että parhaat vuodet jalkapalloilijana ovat vielä edessäpäin.

Saksan kaudet korkeassa arvossa

Kattavan kotimaisen CV:n lisäksi Mäkijärvi on ehtinyt pelata kolme kautta myös ulkomailla. Sarjana oli Saksan Regionalliga Nord ja seurana oli ala-saksilainen VfB Oldenburg. Noita vuosia Mäkijärvi muistelee kasvattavana aikana.

Saksan vuodet sisälsivät paljon positiivista, mutta myös ison takaiskun vamman muodossa.

– Mahtava kokemus, uuden kielen ja jalkapallokulttuurin oppiminen sekä henkinen kasvaminen, hän listaa Oldenburgin vuosiensa plussia.

– Valitettavasti minulle sattui myös vakava polvivamma, joka vei reilusti yli puolet vajaan kolmen vuoden ajastani Saksassa.

VfB Oldenburg kuuluu pitkäikäisten saksalaisseurojen kategoriaan. Vuonna 1897 perustettu seura on pelannut suurimman osan vuosistaan tasaisesti Regionalligassa tai Oberligassa tai niitä vastanneilla sarjatasoilla. Mäkijärven osalta etenkin ensimmäinen kausi seurassa oli mieleenpainuva kokemus.

– Johdettiin sarjaa ylivoimaisesti lähes koko kauden ja se buumi, joka siellä silloin vallitsi, jäi mieleen. Olimme lähellä nousua, hän muistelee.

– Kymmenen pisteen johto lopulta kuitenkin suli ja jäimme viiden pisteen päähän nousukarsintapaikasta. Oma kauteni päättyi tuohon polvivammaan muutama kierros ennen kauden loppua.

Ulkomailla pelaaminen kiinnostaa yhä, mutta Mäkijärvi suhtautuu asiaan realistisesti.

– Ulkomaat kiinnostavat edelleen, vaikka tiedostan myös hyvin miten vaikeaa Suomesta on lähteä. Varsinkin kun ikääkin alkaa pikkuhiljaa kertymään.

Tämän kauden joukkue täynnä potentiaalia

Ennen Ykkösen alkua KTP:llä on vielä edessään Suomen Cupin neljännesvälierä kesäkuun 16. päivä kotinurmella. Vastaan asettuu tuolloin cupin hallitseva mestari Ilves. Cupin lohkovaiheen KTP hoiti ilman tappioita voittaen neljä ottelua ja pelaten yhden tasapelin. Näissä otteluissa Mäkijärvi onnistui kahdesti maalinteossa.

Vaikka toistaiseksi on auki, miten otteluiden yleisöaspekti toteutetaan, voi jonkinlainen yleisö tuohonkin otteluun olla realismia.

 

 

 

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Henkilön KTP (@ktpkotka) jakama julkaisu Helmi 23, 2020 kello 9.51 PST

KTP:n ryhmässä on paljon nuorta osaamista. Tulevan kauden Seuraa häntä -tyyppiseksi pelaajaksi Mäkijärvi vinkkaa nuorta laitapuolustaja Tuomas Ollilaa.

– Tuomas on vielä suhteellisen nuori kaveri, jolla on halu kehittyä ja iso potentiaali vielä käyttämättä. Hänen ominaisuutensa sopivat meidän pelitapaamme erinomaisesti, mikä antaa hyvät eväät onnistua tällä kaudella.

Mäkijärven itsensä kohdalla yksi ulospäin näkyvä muutos on uusi pelinumero. Hän vaihtoi täksi kaudeksi ylleen kymppipaidan, mutta ei koe sen tuoneen mukanaan mitään lisäpaineita.

– Ei mitään kummempaa sen (numeronvaihdon) taustalla, 10 on aina ollut 21:n ohella. Olen valinnut sen kaikissa joukkueissani sen ollessa vapaana, hän kertoo.

– En ainakaan itse koe kymppipaidan tuovan sen erityisempiä odotuksia aikaisempaan verrattuna.

Lopuksi Mäkijärvi lähettää vielä terveisiä kannattajille.  Kaikki tuki on tarpeen.

– Tämä kausi tulee varmasti olemaan ikimuistoinen vallitsevan tilanteen takia. Pidetään yhdessä huoli siitä, että kausi jää muistoihin myös jalkapalloilullisesti loistavana kautena Kotkassa, Mäkijärvi sanoo.

– Meillä on kova ja motivoitunut nippu kasassa. Tarvitsemme kaiken mahdollisen tuen kannattajilta, jotta saadaan kruunattua tämä haastava kausi nousulla Veikkausliigaan!

Artikkelikuva – https://mikolla.kuvat.fi/ / Mikko Mäkelä

The post Saksan vuosilta oppia ammentanut Antti Mäkijärvi tavoittelee KTP:ssa liiganousua – ”Meillä on kova ja motivoitunut nippu kasassa” appeared first on Byyri.

Vastattuasi kaikkiin kysymyksiin paina visan lopusta nappia ’finish’. Onnea visailuun!

The post Keskiviikon futisvisassa arvuutellaan mm. Gordon Ramsayn junioriseuraa ja Keijo Voutilaisen lempinimeä appeared first on Byyri.

Helmikuun 6. päivä vuonna 1958 on yksi jalkapallohistorian traagisimmista päivämääristä. Tuolloin Münchenin lentokentältä erittäin vaikeissa oloissa nousua yrittänyt lentokone murskaantui kiitoradalle. Koneen 43 matkustajasta 23 menehtyi, mukaan lukien kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa sekä muuta seuran henkilökuntaa.

Pohjoisirlantilainen maalivahti Harry Gregg oli yksi selvinneistä pelaajista. Onnettomuushetkellä Gregg syöksyi takaisin palavaan koneeseen onnistuen auttamaan useita ihmisiä turvaan, joukossa muun muassa Unitedin pelaajat Bobby Charlton, Jackie Blanchflower ja Dennis Viollet sekä manageri Matt Busby. Charlton sekä Viollet olivat menettäneet tajuntansa, mutta Gregg onnistui vetämään heidät turvaan housun vyötäisiltä. Pahoin loukkaantunut Busby joutui yli kahdeksi kuukaudeksi sairaalahoitoon. Greggin pelastamien ihmisten joukossa oli myös raskaana ollut jugoslavialaisen diplomaatin vaimo sekä tämän 2-vuotias tytär.

Sisuuntunut United pelasi kauden loppuun

Busby Babesina tunnettu joukkue oli onnettomuushetkellä palaamassa Euroopan Cupin ottelusta Belgradista. Merkittävän osan pelaajistaan menettäneen seuran odotettiin vetäytyvän pelikentiltä tragedian seurauksena. United jahtasi tapahtumahetkellä tiukasti kolmatta perättäistä Englannin mestaruuttaan. Onnettomuuden jälkeen ensimmäiseen otteluunsa FA Cupin viidennelle kierrokselle United marssitti lähinnä reserveistään koostuneen joukkueen, joka onnistui kaikkien yllätykseksi nujertamaan Sheffield Wednesdayn maalein 3–0.

Onnettomuudesta verrattain vähäisin vaurioin selvinnyt Gregg vartioi joukkueensa maalia tuossa kyseisessä voitossa, vain 13 päivää onnettomuuden jälkeen. Hän oli tehnyt ensiesiintymisensä Manchesterin punapaidoissa muutama kuukausi ennen tuhoisaa onnettomuutta.

Magherafeltin pikkukaupungissa syntynyt Gregg siirtyi 18-vuotiaana Englantiin, ensimmäiseen ammattilaisseuraansa Doncaster Roversiin. Roversissa Greggille kertyi vuosien 1952–1957 välillä 94 ottelua ennen siirtoaan Manchesteriin.

Kovia kokenut Man Unitedin miehistö taisteli kauden loppuun, mutta liigassa kertyi onnettomuuden jälkeen ainoastaan yksi voitto. Sen sijaan Cupissa joukkueen tie vei aina finaaliin asti, jossa Bolton oli kuitenkin parempi maalein 2–0. Wanderersin molemmista maaleista vastasi seuralegenda Nat Lofthouse.

Maaleista jälkimmäinen aiheutti paljon kohua, sillä Lofthouse jyräsi pallon sekä sitä pidelleen Greggin Unitedin maaliin.

Onnettomuuden jälkeen Gregg oli kärsinyt voimakkaasta päänsärystä, mutta kivuista huolimatta ei ollut valmis jättämään pelikenttiä. Lopulta neurokirurgin lausunto oli raju: Gregg oli murtanut kallonsa onnettomuudessa.

Greggin uskomaton vuosi jatkui MM-viheriöllä

Kun Unitedin kausi oli saatu pakettiin, ei Greggille ollut kuitenkaan luvassa paljon kaivattua lepoa. Pohjois-Irlannin maajoukkue oli selvittänyt tiensä Ruotsissa pelattuun MM-lopputurnaukseen ja Gregg oli ollut maansa ykkösveskari jo useamman vuoden ajan.

Piskuiselta Pohjois-Irlannilta ei turnauksessa odotettu osallistumismerkintää korkeampia ansioita, mutta toisin kävi. Joukkue kaatoi avausottelussaan Tšekkoslovakian, mutta taipui toisessa kamppailussa Argentiinalle. Lohkon päättäneessä kamppailussa pohjoisirlantilaiset pitivät hallitsevan maailmanmestari Länsi-Saksan ansiokkaasti pihdeissään taistellen tasapelin lukemin 2–2. Lopputuloksen takuumiehinä toimivat molemmat maalit iskenyt Peter McParland sekä Gregg, joka otteluraporttien mukaan venyi tusinaan huipputorjuntoja.

Tuon aikaisen formaatin mukaisesti tasapisteisiin päätyneet Pohjois-Irlanti ja Tšekkoslovakia pelasivat playoff–ottelun toisesta jatkopaikasta lohkon voittaneiden saksalaisten takana. Esiin astuivat jälleen Gregg ja McParland. Aston Villaa edustanut hyökkääjä iski jatkoajalla Pohjois-Irlannille 2–1-voiton Greggin jatkaessa upeita otteitaan tolppien välissä.

Pohjois-Irlannin lento loppui puolivälierissä, jossa Ranska pudotti turnauksen sensaatiojoukkueen tylyin 4–0 lukemin turnauksen maalikuninkaan Just Fontainen heiluttaessa tahtipuikkoa kahdella osumallaan. Greggin huippuotteet maalinsuulla eivät jääneet kuitenkaan turnauksen direktoraatilta huomaamatta. Hänet valittiin sekä turnauksen parhaaksi maalivahdiksi että tähdistökentälliseen.

Pokaalit kiersivät Greggiä

Tuhoisan onnettomuuden repimältä Manchester Unitedilta kesti useita vuosia palata pysyvästi huipulle, josta se traagisesti oli sysätty pois. Gregg jäi ilman vuoden Unitedin vuoden 1963 FA Cupin voittoa, koska ei loukkaantumisiltaan ollut pelannut tarpeeksi otteluita tuolla kaudella.

Greggin ura Manchesterissa päättyi vuonna 1966 miehen siirryttyä Stoke Cityyn. Savenvalajien riveissä hänelle kertyi kuitenkin vain kaksi ottelua, ennen kuin Gregg päätti peliuransa vuonna 1967. Siitä huolimatta, ettei Greggin nimi koristanut yhdenkään voitetun pokaalin kylkeä, pidetään häntä silti yhtenä Manchester Unitedin historian parhaista maalivahdeista.

Manchester United palasi Euroopan Cupin voittajaksi keväällä 1968. Se kaatoi Wembleyllä pelatussa loppuottelussa portugalilaisen Benfican jatkoajan päätteeksi maalein 4–1. Unitedin ensimmäisestä ja viimeisestä maalista vastasi Bobby Charlton.

Manageripestejä ja siviilielämän tragedioita

Peliuransa jälkeen Harry Gregg toimi pitkään managerina alemmilla sarjatasoilla, aloittaen vuonna 1968 Shrewsburyn penkin takana. Pesti Walesin rajan tuntumassa kesti neljä vuotta. Seuraavat kaudet hän vietti rajan länsipuolella Swanseassa. Joutsenista hänen tiensä vei takaisin Englantiin, jossa hän valmensi Crewe Alexandraa kolmen vuoden ajan. Tuon pestin jälkeen Gregg oli lähes kahdeksan vuotta muissa valmennustehtävissä, muun muassa Manchester Unitedin maalivahtivalmentajana.

Uran viimeiseksi manageripestiksi jäi Carlisle Unitedin kausi 1986–87. Vuonna 1985 tuolloin jo aateloitu Sir Matt Busby suositteli Greggiä Manchester Unitedin vapaana olevaan managerin toimeen. Tuo virka meni kuitenkin skotlantilaiselle Alex Fergusonille.

Gregg esiintyi lukuisissa TV-ohjelmissa ja dokumenteissa jotka käsittelivät Münchenin tragediaa. Päätettyään uransa jalkapallon parissa Gregg asui pitkään kotiseudullaan Londonderryn maakunnassa. Siviilielämässään hän joutui kohtaamaan tyttärensä Karenin kuoleman 50-vuotiaana vuonna 2009. Karen oli Greggin ja hänen ensimmäisen vaimonsa Mavisin toinen lapsi. Mavis oli menehtynyt syöpään jo vuonna 1961. Gregg sai toisen vaimonsa Carolynin kanssa kolme lasta.

Vielä vuonna 2000-luvun alkuvuosina hänet saattoi löytää kasvattajaseuransa Colerainen harjoitusottelusta maalin takana palauttamassa palloja. Vuonna 2012 Gregg osallistui Manchester Unitedin hänen kunniakseen järjestämään testimonial-otteluun juhlistaen aikaansa seurassa. Kunnioittavana eleenä Sir Alex Ferguson nimitti otteluun parhaan miehistönsä.

– Meidän tulisi aina muistaa kunnioittaa niitä pelaajia, jotka ovat olleet muovaamassa seuran historiaa. Harry on yksi heistä. Hän osoitti suurta rohkeutta Münchenin tragedian aikaan. Lisäksi hän oli pelaajana tärkeä osa seuraa, Ferguson sanoi tuolloin.

Harry Gregg menehtyi sairauden uuvuttamana 87-vuotiaana 17. helmikuuta 2020. Hänen sankaritekonsa pelikentillä olivat suuria, mutta kentän ulkopuolella vielä suurempia.

The post Helmikuussa menehtynyt Harry Gregg oli tosielämän sankari – ”Hän osoitti suurta rohkeutta Münchenin tragedian aikaan” appeared first on Byyri.

Monet jalkapalloilijat ovat monilahjakkuuksia eri lajien välillä. Taannoin uutisoitiin uransa päättäneen tshekkiläismaalivahti Petr Cechin uudesta aluevaltauksesta jääkiekon parissa. Entinen Arsenalin ja Chelsean tähti debytoi Englannin divariseura Guilford Phoenixin jääkiekkomaalivahtina menestyksekkäästi. Harvempi lienee tietoinen Cechin lahjakkuudesta myös musiikin saralla. Hän on lahjakas rumpali, jonka cover-vedoista löytyy videoita YouTubesta. Arsenalissa pelatessaan Cech esiintyi Arsenal Foundationin jouluvideolla yhdessä Alexis Sanchezin ja Nacho Monrealin kanssa. Jouluisella medleyllä Sanchez soittaa koskettimia ja Monreal vastaa takuuvarmasta taustarytmistä.

Vuosien saatossa jalkapalloilijat ovat myös julkaisseet musiikkia joko omalla nimellään tai taiteilijanimen takaa. Rastoistaan tunnettu hollantilaislegenda Ruud Gullit julkaisi jo 1980-luvulla peliuransa lomassa omaa musiikkiaan. Hän nousi muutamaan otteeseen jopa Hollannin viralliselle singlelistalle. Nykypelaajista esimerkiksi Portosta ja Kolumbian maajoukkueesta tuttu Jackson Martinez on julkaissut oman rap-albuminsa, jolla hyökkääjä käsittelee uskonnollisia teemoja.

Suomalaisista futareista musiikillista ansioistaan yksi tunnetuimmista lienee entinen liigapelaaja Konsta Hietanen. Hietanen, 35, edusti liigaurallaan FC Lahtea sekä MyPaa yhteensä 183 ottelun ajan. Hän on ollut julkisuudessa jo lapsuudestaan asti tultuaan suomalaisille tutuksi muun muassa Tenavatähti-kilpailusta sekä Poika ja Ilves-elokuvasta. Jätettyään jalkapallokentät vuonna 2013 Hietanen on jatkanut ammattimuusikon uraansa ja on julkaissut myös omaa musiikkiaan.

Tahatonta komiikkaa ääniaalloilla

Monet futareiden yritykset musiikkiskenessä ovat jääneet, kenties tahattomasti, elämään enemmänkin koomisuutensa kuin erinomaisuutensa vuoksi. Muutamata brittikentiltä tutut pelaajat ovat päätyneet uransa aikana tai sen jälkeen mikrofonin eteen. Tottenhamissa pelannut tähtiduo Glenn Hoddle ja Chris Waddle päättivät vuonna 1987 yhdistää voimansa myös levytysstudiossa. Taiteilijanimellä Glenn & Chris esiintynyt parivaljakko julkaisi kaksi verrattain kelvollista kappaletta, joista Diamond Lights ylsi jopa Britannian listalle asti. Mutta, eikö Hoddle & Waddle olisikin sointunut kauniimmin?

Wimbledonissa ja Leedsissä jyrännyt kovanaama Vinnie Jones levytti puolestaan kokonaisen albumin Respect, ilman mainittavaa menestystä tosin. Paul Gascoignen 90-luku oli vauhdikas kentällä ja sen ulkopuolella. Tuolloin hän julkaisi myös musiikkia, kuten cover-version kappaleesta Fog of the Tyne. Listakakkoseksi nousseella kappaleella Gazza räppää siitä, miten geordiet ovat lontoolaisia parempaa väkeä. Myös muun muassa Andy Cole, John Barnes sekä Dion Dublin ovat sumuisten saarten jalkapallouransa ohessa kokeilleet musiikillisten siipiensä kantavuutta.

Erityismaininnan ja papukaijamerkin saa Kevin Keeganin rakkausballadi Head Over Heels in Love vuodelta 1979. Bundesliigan HSV:tä tuolloin edustanut hyökkääjä koki kappaleellaan suosiota erityisesti Saksassa, jossa se nousi virallisen listan 10. sijalle.

Musiikki vei Nikolai Alhon mukanaan jo nuorena

HJK:ssa pelaava Nikolai Alho on futisuransa ohella kunnostautunut musiikin parissa. Miehen debyyttisingle Standing Right Here julkaistiin vuonna 2013. Seuraavana vuonna ilmestyi kaksi singleä lisää ja sittemmin Alho on toiminut myös tuottajana. Musiikki tuli tutuksi Alholle jo nuorena.

– Esiinnyin ja lauloin koulun juhlissa jo ala-asteella. Soitin 9-vuotiaana rumpuja, aloitin kitaransoiton 13-vuotiaana ja musiikkia aloin tuottamaan noin 18-vuotiaana, Alho kertoo.

Vaikka vastikään 27-vuotispäiviään viettänyt Alho on pelannut liigatasolla jo vuosia, on hän ehtinyt saavuttaa menestystä myös musiikkiurallaan. Mieleenpainuvinta hetkeä kysyttäessä sellainen löytyy tuottajan roolista.

– Musiikin parissa hienoin hetki on varmaan se kun sain tiedon siitä, että tuottamani kappale, Hetkeksi, oli myynyt kultaa. Se oli ensimmäinen kultalevyni.

Hetkeksi on YOUNGHEARTEDin toinen singlejulkaisu vuodelta 2015 ja se ylsi aina Suomen virallisen singlelistan sijalle 15 asti. Kappale löytyy myös yhtyeen debyyttialbumilta, jonka tuottajana Alho toimi. Rooli taustavaikuttajana on ollut siinä määrin mieluisa, että oma musiikki on jäänyt taka-alalle.

– En osaa sanoa tuleeko itseltäni enää omaa musiikkia koskaan, mutta edelleen teen paljon musiikkia jossa olen tuottajana tai tekijänä mukana, hän pohtii.

– Futispiireissähän on tosi paljon jengiä jotka diggaa ja tekee itsekin musiikkia. Suomessa entinen liiga-pelaaja Konsta Hietanen on huikea muusikko. Ulkomaillakin löytyy paljon aktiivisia pelaajia jotka tekee musiikkia, Alho kertoo nostaen esille esimerkiksi hollantilaispelaajat Memphis Depayn ja Jürgen Locadian.

Jos musiikkiuran kohokohta löytyi vaivatta, on myös peliuran puolelta helppo valita unohtumattomimmat hetket. Hän nostaa esille kaksi kokemusta ylitse muiden.

– Maalini Rapid Wienia vastaan, jolla menimme Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen, Alho viittaa HJK:n syksyn 2014 sensaatiomaiseen eurotaipaleeseen. Toinen huippuhetki löytyy puolestaan maajoukkuepaidasta.

– Ensimmäinen aikuisten maaotteluni, sillä se oli myös ensimmäinen kerta kun tummaihoinen pelaaja pelasi Suomen A-maajoukkueessa.

Nikolai Alhon albumisuositus:

The Weeknd – After Hours

Alho on suomalaisen 325 Median toimitusjohtaja ja omistaa levy-yhtiön yhdessä Jesse Jorosen ja Valtteri Morenin kanssa.

The post Futis ja musiikki yhteen sopii – Nikolai Alho luo uraa nurmella sekä studiossa appeared first on Byyri.

Vuonna 1874 alunperin Christ Church FC:nä perustettu Bolton tuli 2000-luvun alkupuolella tutuksi suomalaisille Jussi Jääskeläisen vartioitua sen maalia peräti 15 vuoden ajan. Seura pelasi kaiken kaikkiaan 11 perättäistä kautta Valioliigassa ennen putoamistaan kauden 2011-12 päätteeksi. Taloudellisesti ahtaalle joutunut seura ajautui pian syöksykierteeseen. Bolton pelasi kauden 2016-17 Ykkösliigaa, mutta ponnahti saman tien takaisin Mestaruussarjaan kahdeksi kaudeksi. 

Viime kaudella taakka seuran hartioilla kävi ylitsepääsemättömäksi. Se sijoittui sarjassa toiseksi viimeiselle sijalle ja putosi jälleen Ykkösliigaan. Kaudelle 2019-20 Bolton sai Englannin Jalkapalloliigalta (EFL) kylkiäisiksi 12 pisteen takamatkan rangaistuksena taloudellisista epäselvyyksistä, joiden myötä seura oli toukokuussa asetettu selvitystilaan.

Seuran alkuperäinen lempinimi Trotters viittaa suorana käännöksenä sian sorkkaan (trot). Erään teorian mukaan nimi juontaa siitä, että seura pelasi alkuaikoinaan kotiottelunsa sikalan vieressä. Tunnetumpi tarina nimen takaa viittaa sanan vaihtoehtoiseen merkitykseen Käytännön pilailijoina. Periytyipä nimi mistä tahansa, varmaa on se että Boltonissa ollaan tällä hetkellä kaulaa myöten mudassa, eikä käytännön piloille liene aikaa.

Bolton väisti Buryn kohtalon

Kuluvan kauden alla Ykkösliigassa kohistiin Boltonin ja Buryn konkurssiuhista. Vuonna 1885 perustettu, Boltonin tapaan Suur-Manchesterista ponnistanut Bury ei selvinnyt koettelemuksistaan. Kun seuralle ei määräaikaan mennessä löytynyt uutta omistajaa eikä takausta velkojen kuittaamiseksi, sen liigalisenssi mitätöitiin 27. elokuuta. Edellisen kerran EFL oli evännyt seuralta osallistumisoikeuden sarjoihinsa vuonna 1992 Maidstone  Unitedin tapauksessa.

Bolton raahautui kuiville Buryn tuomiota seuranneena päivänä, kun seuran omistusoikeus siirtyi Football Ventures (Whites) Limitedille. Seuran aiempi omistaja, suureen epäsuosioon ajautunut Ken Anderson johti seuraa itsevaltiaan ottein ja häntä pidettiinkin suurimpana syyllisenä syöksykierteeseen. Bisnesmaailmassa meritoituneen Sharon Brittanin johtama Football Ventures toi hetkellisen vakauden ja riittävän lupauksen liigalle seuran elvyttämisestä. Aiemmin elokuussa seuran managerin pestin jättänyt Phil Parkinson kuvasi Brittanin ja Football Venturesin merkitystä seuralle ”tuulahduksena raikasta ilmaa”.

Kauppoja seuranneena päivänä seura palkkasi uudeksi managerikseen Keith Hillin, joka aloitti toimensa hankkimalla joukkueeseen yhdeksän uutta pelaajaa ennen elokuun siirtoikkunan päättymistä. Epätoivoisessa tilanteessa olevan joukkueen pistepussi oli siinä kohtaa kautta karttunut yhdellä pisteellä, sarjataulukon näyttäessä pistesaldoa -11. Kauden avausottelussa Wycomben vieraana seuralla oli ollut vain kolme sopimuspelaajaa loppujen tultua junioripuolelta. Elokuun lopulla seura hävisi kolme perättäistä sarjaottelua samoin lukemin 5-0.

Haastavan pelastusoperaation aika

Seuran ensimmäinen kotiottelu uudessa omistuksessa päättyi tappioon rangaistuspotkuilla Bradfordille EFL Trophyssa. Tappiosta huolimatta tunnelma stadionilla oli pitkästä aikaa positiivinen. Edelliset kaudet lähes tyhjänä ammottanut 28 723-paikkainen University of Bolton Stadium oli saanut lehtereilleen 9062 katsojaa. Katsojamäärät jatkoivat kasvuaan syksyn aikana, tähänastisena huippuna yli 14 000 katsojan saldo lokakuun ottelussa Blackpoolia vastaan.

Pelillisesti Hillin pelastusurakka sai hitaan lähdön, mutta viimein lokakuun lopulla Bolton otti avausvoittonsa Bristol Roversin kustannuksella. Piristynyt joukkue jatkoi hyviä otteitaan voittamalla kaksi seuraavaakin otteluaan, pistesaldon taittuessa hiljalleen positiiviseksi. 

Marraskuussa EFL kaatoi lisää kylmää vettä seuran niskaan langettamalla uuden viiden pisteen menetyksen Boltonin taakaksi. Syynä tähän oli seuran kyvyttömyys järjestää aiemmin kahta ottelutapahtumaa, jotka jouduttiin siirtämään. Kyseessä olivat viime kauden lopun Mestaruussarjan ottelu Brentfordia vastaan, sekä kuluneen kauden alun ottelu Doncasteria vastaan. Lisäksi seuralle lätkäistiin 70 000 punnan sakko. Uudet rangaistukset tulivat voimaan ehdollisina ja pantaisiin täytäntöön mikäli seura joutuisi tulevien 18 kuukauden aikana perumaan lisää otteluita.

EFL:n antaman lisärangaistuksen oli määritellyt erillinen itsenäinen komitea ja ironisesti liiga itse piti rangaistusta liian kevyenä. Liiga teki asiasta valituksen, joka kuitenkin hylättiin välimiesmenettelyn kautta tammikuussa 2020. Seuran omistajataho oli luonnollisesti tyytyväinen päätökseen. Brittan kommentoi päätöstä reiluna, sillä olihan uusi omistaja perinyt seuran myötä sen aiemmat velat ja vaikeudetkin. Päätöksen myötä Bolton pystyisi keskittymään täysipainoisesti ainoaan tavoitteeseensa, joka on säilyä Ykkösliigassa.

Kentän puolella loppusyksyn voittoputki oli kuitenkin kaukainen muisto. EFL:n uuden rangaistuksen jälkeen voittosarake karttui ainoastaan yhdellä, kun Wanderers nitisti toiseksi viimeisenä olevan Southendin maalein 3-2. Boltonin pistesaldo on 24 pelatun ottelun jälkeen 7, jolla se sijoittuu edelleen sarjan hännän huipuksi.Viimeisenä joukkueena säilymässä olevan Milton Keynesin saldo on 25 pistettä.

Mikäli leikitään ajatuksella, ettei Boltonille olisi langetettu pistemenetyksiä kauteen lähdettäessä, olisi kokonaissaldo silti vain 19 pistettä. Tällä jäisi taakse ainoastaan katastrofikautta pelaava Southend ja matkaa kuiville olisi siltikin kuusi pistettä.

Jalat maassa kohti vakautta

Kun kautta on jäljellä vielä noin puolet, on Boltonilla edelleen mahdollisuus sarjapaikan säilyttämiseen. Tammikuun siirtoikkunassa seura tuskin revittelee pelaajahankinnoilla, mutta nousujohteisen kevään avulla se saattaisi pystyä hilaamaan itsensä kuiville.

Selvästi todennäköisin lopputulema on kuitenkin putoaminen Kakkosliigaan, neljännelle sarjatasolle.

Edellisen kerran samalla sarjaportaalla Wanderers on nähty kaudella 1991-92. Vaikka putoaminen olisi suuri pettymys vielä kahdeksan vuotta sitten Valioliigaa tahkonneelle seuralle, päällimmäinen tunne luultavasti olisi helpotus. Koko olemassaolon oltua uhattuna puolta vuotta aiemmin, lähtemistä kauteen puhtaalta pöydältä Kakkosliigassa voisi pitää pienenä voittona.

Boltonin kohtalo sinetöityy kevään mittaan, mutta seuralla ja sen kannattajilla on joka tapauksessa syytä optimismiin. Bolton Wanderers on pitkästä aikaa vakaammissa käsissä ja tulevaisuutta voi seurassa jälleen suunnitella pidemmälläkin tähtäimellä kuin seuraavan kotipelin järjestämisellä.

The post Käytännön pilat vähissä – Bolton Wanderers selvisi kuiville viimeisellä hetkellä appeared first on Byyri.

Vuonna 1996 käynnistynyt MLS (Major League Soccer) kipuili pitkään olemassaolonsa kanssa, mutta selvisi yli kriittisen pisteen vakiinnuttaen toimintansa. Viimein 2010-luvulla sarjan tulevaisuuden näkymät alkoivat vaikuttaa positiivisemmilta. Uusia vakaita seuraorganisaatioita on syntynyt ja ennen kaikkea lajin merkittäviä tähtipelaajia on saatu houkuteltua mukaan, toki uriensa ehtoopuolella. David Beckham aloitti esimerkillään pioneerityön ja myöhemmin perässä ovat seuranneet muun muassa Thierry Henry, Kaká ja Zlatan Ibrahimovic. 

Sarja on pikku hiljaa kasvanut kattamaan 24 joukkuetta ja lisää on tulossa. Sarjan mielenkiinto myös Suomessa on kasvanut kovaa vauhtia, kun maajoukkuepelaajia Alex Ringin, Jukka Raitalan ja Rasmus Schüllerin johdolla on viime vuosina siirtynyt pelaamaan Atlantin taakse. Ennen MLS:n perustamista Pohjois-Amerikassa ei oltu nähty mantereenlaajuista sarjaa yli kymmeneen vuoteen.

NASL – tuote jota amerikkalaiset eivät tienneet halunneensa

Vuoden 1966 MM-kisat Englannissa kiinnostivat ennätyksellisen paljon yhdysvaltalaisia, mikä sai joukon bisnesmiehiä vainuamaan rahan. Iso pyörä pyörähti nopeasti ja joulukuussa 1967 perustettiin NASL, North American Soccer League. Seuraavana vuonna käynnistyväksi suunniteltuun liigaan liittyivät joukkueet kahdesta epäonnistuneesta sarjasta, jotka oli kyhätty pystyyn vielä NASL:aa nopeammin. Vain yhden kauden jälkeen sortuneet United Soccer Association ja National Professional Soccer League tulisivat muodostamaan yhden, mantereen laajuisen sarjan. Ottelut potkaistiin käyntiin 17 joukkueen voimin keväällä 1968.

Joukkueet luottivat pelaajistonsa suhteen etenkin ulkomaisiin hankintoihin. Sama trendi tulisi ohjaamaan seurojen toimintaa aina liigan sulkemiseen vuonna 1985 asti. Myrkyllinen kulurakenne ja TV-yleisön nuiva asenne yllättivät sikariportaan ja olivat johtaa NASL:n edeltäjiensä tapaan suohon jo kaudella 1969, jolloin sarjassa pelattiin vain kahdeksan ottelua.

Rimpuillen se kuitenkin piti itsensä hengissä ja nosti päänsä pinnalle lisäten mukaan uusia seuroja tulevina vuosina. Näistä 1971 mukaan liittynyt New York Cosmos osoittautui NASL:n suurimmaksi helmeksi, nousten myöhemmin sarjan menestyneimmäksi joukkueeksi viidellä mestaruudellaan.

Nihkeän alun jälkeen liigan suosio kasvoi hiljalleen. Vuonna 1974 joukkuemäärää nostettiin ja loppuottelu Los Angeles Aztecsin ja Miami Torosin välillä jopa televisioitiin maanlaajuisesti CBS-kanavalla. Televisionäkyvyys oli avainasemassa NASL:n saavuttaessa kukoistuksensa huippua. Muutakin näkyvyyttä lajille oli siunaantunut; Philadelphia Atomsin maalivahti Bob Rigby esiintyi arvostetun Sports Illustratedin kannessa vuonna 1973.

Myös sääntömuutokset, joilla pyrittiin herättämään kuluttajien mielenkiinto, toivat oman mausteensa liigaan. Esimerkiksi pelikello käännettiin kulkemaan kohti nollaa, tasapelit puolestaan ratkaistiin jääkiekosta inspiroidulla rangaistuskuljetuskilpailulla. Samaa, eittämättä erikoista sääntöä sovellettiin myös MLS:n alkuaikoina.

Muualla amerikkalaisten ”hölynpöly-säännöille” naurettiin, mutta hiljalleen sarjan suosio alkoi kasvaa.

Cosmoksen, Pelén ja tähtiloisteen vastapainona talkoohenkeä

NASL tunnetaan erityisesti tähdistään. Lajin kaikkien aikojen suurimpia tähtiä saapui sarjaan uransa loppumetreillä. Nimet Pelé, Franz Beckenbauer, Johann Cruyff ja Eusebio eivät jättäneet innokasta yleisö kylmäksi saapuessaan liigaan ja nimilistaa voisi jatkaa pitkään.

Kun New York Cosmos hankki Pelén riveihinsä vuonna 1975, pidettiin brasilialaistähteä kiistatta kaikkien aikojen pelaajana. Samassa sekä seuran että koko liigan kiinnostavuus moninkertaistui. Cosmoksesta tuli sarjan halutuin joukkue jossa pelata ja se vastustaja, jonka muut halusivat kaataa. 

Cosmos takoi huimia yleisömääriä Giants Stadiumilla ja voitti Pelén viimeisellä kaudella 1977 mestaruuden eli Soccer Bowlin. Brasilialaisen lähdön jälkeen seuran menestysvuodet jatkuivat ja palkintokaappiin nostettiin vielä kolme mestaruuspokaalia. Kaiken kaikkiaan NASL:n 17 kauden aikana nähtiin peräti 12 eri mestaria. Cosmoksen lisäksi vain Chicago Sting onnistui voittamaan mestaruuden useammin kuin kerran.

Tähtiloisteen takana toinen ääripää edusti talkoohenkeä ja karua arkea. Olosuhteet olivat etenkin liigan alkutaipaleella joidenkin seurojen osalta vähintäänkin kyseenalaiset. Useat joukkueet pelasivat ottelunsa baseball-stadioneilla eikä varsinaisia jalkapallokäyttöön suunniteltuja areenoita juuri ollut. Myöskään kaikkien pelaajien tilipussi ei näyttänyt tähtipelaajien kanssa samaa summaa. Vuoden 1976 mestarijoukkueen Toronto Metros-Croatian pelaajien palkkoja kasattiin tarinan mukaan kannattajien avulla, kierrättämällä hattua kolehtina.

Seuraruletti pyörii

Yhdysvaltalaiseen ammattilaisurheiluun kuuluu olennaisesti kannattamattomien seurojen siirtäminen uuteen kaupunkiin, uuteen omistukseen.

Hyvästä esimerkistä käy Baltimore Cometsina taipaleensa aloittanut organisaatio, joka siirtyi kahden kauden jälkeen mantereen halki länteen San Diegoon samalla vaihtaen nimekseen Jaws. Seuraavalle kaudelle sama franchise vaihtoi jälleen paikkaa, juosten kentällä kaudella 1977 nimellä Las Vegas Quicksilvers. Vuodet 1978-84 kuluivat jälleen San Diegossa, tällä kertaa nimellä Sockers. Kaupungissa oli lisäksi sarjan avauskaudella yhden vuoden toiminut Toros. 

Useassa kaupungissa ehti 17 kauden aikana pelata useampi seura, usealla eri nimellä. Neljää eri nimistä joukkuetta sai kunnian isännöidä Toronto (Falcons, Metros, Metros-Croatia, Blizzard), kolmea San Diegon lisäksi Washington (Whips, Darts, Diplomats) sekä Atlanta (Chiefs, Apollos, Chiefs uudelleen). Paikallisten fanien kannatti varoa kiintymästä omaan seuraansa liiaksi tai tuhlaamasta omaisuutta fanituotteisiin.

Myös suomalaisväriä nähtiin sarjassa. Lahtelaislähtöinen Kai Haaskivi pelasi Dallas Tornadon, Houston Hurricanen sekä Edmonton Drillersin paidassa yhteensä 135 ottelua iskien 30 maalia. Haaskivi pelasi samalla myös hallijalkapalloa Major Indoor Soccer Leaguessa aina vuoteen 1992 asti. Vähemmän tunnettua lajia pelataan kaukalotyyppisellä kentällä, useimmiten kuudella kenttäpelaajalla sekä maalivahdilla. 

Väistämätön loppu ja pitkäkestoinen perintö

Pelén lähdön jälkeen osa liigan johtoportaasta halusi hyödyntää hypeä ja lisätä sarjan joukkuemäärää 18:sta 24:ään. Vaikka maltillisimpien mielestä silloisesta määrästä olisi ennemminkin tullut karsia heikoimpia organisaatioita, toisin kävi. 

Lopulta kauden 1980 jälkeen kolme organisaatiota vetäytyi sarjasta ja koko sarjan lähtölaskenta oli alkanut. Seuraavan kauden jälkeen seuroja lähti seitsemän ja lopulta viimeiseksi jääneellä kaudella 1984 joukkueita oli jäljellä enää yhdeksän. Seuraavana keväänä toimistolla lyötiin lappu luukulle, NASL:n taru oli päättynyt.

Vaikka Pohjois-Amerikassa ei nähty ammattilaissarjaa kymmeneen vuoteen, on NASL:n merkitys alueen lajikulttuurille suuri. NASL oli osaltaan myötävaikuttamassa siihen, että Yhdysvalloille myönnettiin vuoden 1994 MM-kilpailut. Isännyyden ehtona oli oman ammattilaissarjan käynnistäminen. MLS jatkoi vuonna 1996 siitä, mihin NALS oli jäänyt viimeisillä täysillä kausillaan.

Useampi MLS:n seura oli suoraan perillisiä NASL:n edeltäjilleen, vaikka yhteistä menneeseen olivat vain nimet. Niin Portland Timbers, Seattle Sounders, Vancouver Whitecaps kuin San Jose Earthquakes jatkavat edelleen edeltäjiensä perintöä MLS:ssä.

Nykyään joukkueet pelaavat jalkapalloon suunnitelluilla stadioneilla, palkkakatto auttaa pitämään seurojen kulut aisoissa ja erikoisista sääntömuunnoksista on luovuttu.

Yhdysvaltalaispelaajien kehitys ei ole ollut kuitenkaan toivottua, josta myös maajoukkue on saanut kärsiä. USA jäi rannalle edellisistä MM-kisoista, ja viimeisimpänä iskuna vyön alle joukkue hävisi lokakuussa Kanadalle maaottelun, ensimmäisen kerran 34 vuoteen. Miesten maajoukkue on valovuoden päässä naisten vastaavasta, joka on lajinsa johtotähti ja hallitseva maailmanmestari.

MLS kiinnostaa jatkuvasti enemmän myös vanhalla mantereella ja eurooppalaiset seurat haluavat hyödyntää valtavaa markkina-aluetta. Useat suurseurat tekevät kesäkiertueita Yhdysvalloissa ja La Liga yritti jopa saada Barcelonan ja Athleticin välistä sarjaottelua pelattavaksi Miamiin. Floridan auringon alle on tulossa myös uusi MLS-seura, juurikin David Beckhamin masinoima FC Inter Miami, joka on yksi viidestä uudesta liigaan liittyvästä organisaatiosta.

NASL-niminen liiga herätettiin uudelleen eloon keväällä 2011, jolloin uusi liiga lanseerattiin MLS:n alaiseksi sarjatasoksi. Ilman mitään yhteyksiä alkuperäiseen nimikaimaansa edennyt liiga näki loppunsa kauden 2017 päätteeksi. Haaveita ja puuhamiehiä soccerin taustalla riittää, mutta tie lajin kansainväliselle huipulle on vielä pitkä ja kivinen.

MLS:n kauden 2019 finaali pelataan 10.11. Seattle Soundersin ja Toronto FC:n välillä. Sunnuntaina kello 22.00 alkava ottelu on katsottavissa Suomessa CMore-palvelusta.

Lähteet: The Guardian, Justsportsstats.com, Usscoccerplayers.com

The post Sirkus nimeltä NASL – Socceria istutettiin amerikkalaiseen kulttuuriin jo vuosikymmeniä sitten appeared first on Byyri.

Huuhkajien ottelun päätyttyä myöhäinen tiistai-ilta tarjosi vielä lisää hyviä uutisia. Läpi karsintojen rämpinyt Kreikka oli koonnut rivinsä hienosti ja taisteli 2-1 kotivoiton Bosniasta. Tuon tuloksen myötä Suomelle riittää siis historiallisen lopputurnauspaikan saavuttamiseksi voitto kotiottelusta Liechtensteinia vastaan. Täydet minuutit Armeniaa vastaan kellottanut Kauko ei suoraan myöntänyt pahimman kilpailijan tappion aiheuttaneen ylimääräistä hurmosta joukkueen sisällä.

– Varmasti moni innostui siitä, mutta koko karsintojen ajan ollaan keskitytty vain omaan peliin ja sillä ollaan pärjätty tähän asti, Kauko toteaa.

– Kaikki avut otetaan vastaan, mutta emme tuijota liikaa muita joukkueita vaan painamme kovalla itseluottamuksella seuraaviin otteluihin hartiat lentokentän kokoisina.

Armenia-kamppailusta erityisen Kaukolle teki myös pelipaikkana toiminut Veritas Stadion, sillä hän on FC Interin kasvatti. Kauko kuuluu maajoukkueen kokeneempaan kalustoon ja on kerännyt mukavasti peliminuutteja Markku Kanervan alaisuudessa. Kaksikko tuntee toisensa jo nuorten maajoukkueen ajoilta.

Kaukon maajoukkuedebyytti pelattiin tammikuussa 2012. Tuon jälkeen maajoukkuekutsuja  tuli ajoittain, kunnes vuoden takaisessa Kansojen liigassa sekä EM-karsinnoissa hän teki lopullisen läpimurtonsa Huuhkajien vakioryhmitykseen. Kaikkiaan maaotteluita hänellä on nyt kasassa 14. Kauko nostaa maajoukkueen merkityksen omissa papereissaan korkealle.

– Maajoukkuematsit ovat aina kohokohtia. Varsinkin ensimmäinen maaotteluni Trinidad & Tobagoa vastaan, jolloin olin vielä parikymppinen rääpäle. Toivotaan, että se suurin kohokohta on vielä edessä tulevissa karsintamatseissa, Kauko sanoo.

Esbjergin syyskausi täynnä haasteita

Seuratasolla Kauko edustaa Tanskan pääsarjan Esbjergiä, jonka riveissä pelaa suomalaisista myös Markus Halsti ja Pyry Soiri. Lisäksi 18-vuotias puolustaja Noah Nurmi kuuluu seuran pelaajarinkiin. Liigan ”suomalaisjoukkueen” syksy on ollut täynnä haasteita ja kovin odotuksin kauteen lähtenyt jyllantilaisseura majailee parhaillaan toiseksi viimeisellä sijalla.

– Suurin ongelma on ollut isot odotukset, joita emme ole pystyneet käsittelemään. Joukkueen laatu ja jo valmiiksi pienen pelaajaringin kaventuminen on vaikuttanut paljon, Kauko pohtii.

Maaottelutauon jälkeen Esbjerg hävisi suurseura FC Kööpenhaminalle 3–1. Vastus ei helpotu tulevissakaan otteluissa, kun vastaan asettuvat kärkiseurat Midtjylland ja Bröndby. Siinä välissä Esbjerg isännöi häntäpään elintärkeässä ottelussa Horsensia. Esbjerg on tehnyt sarjassa vähiten maaleja, ainoastaan kymmenen 13 otteluun. Näistä maaleista kaksi on syntynyt Kaukon viimeistelemänä. Jo viime kaudella hän viimeisteli peräti kahdeksan osumaa johtaen joukkueensa lopulta upeasti kolmanneksi. Johtavan pelaajan roolin seurassa ottanut, leikkisästi Suomen Messiksi kutsuttu Kauko uskoo Esbjergin otteiden parantuvan kauden edetessä.

– Käännämme kauden suunnan, jos se on vähänkään minusta kiinni. Ja kyllä se varmasti myös vähän on.

Itsevarman keskikenttäpelaajan fokus on tällä hetkellä täysillä sekä Esbjergin että Huuhkajien otteluissa. Kauko pelaa tällä hetkellä uransa parasta futista. Kysymykseen tulevien kausien tavoitteista hän ei lähde sen enempää arvuuttelemaan, mutta pitää tähtäimen korkealla.

– Pienestä asti unelmana on ollut pelata Englannin Valioliigaa ja se on vieläkin tähtäin siihen asti, kunnes lyön nappulat naulaan, hän linjaa.

The post Joni Kaukon ja Huuhkajien itseluottamus tapissaan – ”Seuraaviin otteluihin hartiat lentokentän kokoisina” appeared first on Byyri.

Keväällä 2010 Elland Roadilla juhlittiin nousua Mestaruussarjaan. Leeds sijoittui Ykkösliigassa toiseksi ansaiten suoran nousun toiseksi korkeimmalle sarjaportaalle. Päällimmäinen tunnelma Leedsissä oli tuolloin helpotus, vaikka menneinä vuosikymmeninä oltiin totuttu huomattavasti parempaan.

Maineikkaan seuran suuret menestysvuodet sijoittuivat 1960- ja 70-luvuille. Tuolloin Don Revien luotsaamat valkopaidat olivat saarivaltakunnan kärkikastia, napaten muun muassa kaksi Englannin mestaruutta ja UEFA-cupin voiton. Vielä keväällä 1992 Leeds nappasi viimeisen mestaruuden ennen Valioliigan alkua seuraavana syksynä.

Kulunut vuosikymmen on pitänyt sisällään muutaman kauden, jolloin nousu on ollut lähellä. Italialaisomistaja Massimo Cellinon aikakausi sisälsi paljon puhetta ja sirkusta, mutta poukkoileva seurajohtaminen ei tuonut konkreettista menestystä. Ristiriitainen Cellino kauppasi seuran lopulta keväällä 2017 maanmiehelleen Andrea Radrizzanille, joka on ollut edeltäjäänsä verraten maltillisempi pomon istuimella.

Nyt alkamassa on kymmenes perättäin sesonki Mestaruussarjassa. ”Juhlakausi” halutaan päättää sarjanousuun ja kannattajien toiveet ovat korkealla. Kauden ensimmäiset ottelut ovat antaneet tukea koville odotuksille,  Leeds on toteuttanut pelitapaansa hyvin, saldoten ensimmäisistä otteluistaan viisi voittoa, tasapelin ja tappion. Taustalla vaanii kuitenkin tuttuja uhkakuvia.

”Hullu” Bielsa ja menestyksen salaisuus

Argentiinalainen Marcelo Bielsa saapui kaudeksi 2018-19 Leedsin luotsiksi. Myyttisen hahmon Bielsa tunnetaan lempinimellä EL Loco eli Hullu. Erityisesti Argentiinan ja Chilen maajoukkueissa sekä Athletic Bilbaossa nimeä tehnyt valmentaja on tunnetusti muun muassa yksi Pep Guardiolan valmennuksellisista esikuvista. Hänen joukkueensa ovat tulleet tunnetuiksi taktisesta täsmällisyydestä sekä poikkeuksellisen kovasta harjoittelukulttuurista.

Bielsan kohdalla esiin nousee toistuvasti kaksi kritiikin aihetta, menestymättömyys ja joukkueiden loppuun ajaminen rankan treenaamisen vuoksi. Hän johti kotimaansa olympiakultaan Ateenassa 2004 ja kuittasi pokaaleja myös Argentiinan pääsarjassa, mutta sittemmin palkintokaappiin ei ole kertynyt juuri lisäystä. Vaikka pokaalit ovat vain osa totuutta myös valmentajien osalta, on rummutus aiheesta yltynyt vuosi vuodelta Bielsan kriitikoiden keskuudessa.

Joukkueiden loppuun treenauttaminen on asia erikseen. Myös Leedsin viime kausi päättyi mainion alun jälkeen pettymykseen, kun pelivire oli kevään tärkeimpien otteluiden koitettua kateissa ja joukkue näytti nurmella olevan jatkuvasti ratkaisevat puoli askelta vastustajiaan jäljessä. Kuluvalla kaudella Bielsan ja miehistön yhteistyön luulisi toimivan myös tältä osin.

Leedsin kokoonpano on täynnä laatupelaajia Mestaruussarjan tasolla. Viime kausien tärkeimpiin pelaajiin lukeutunut, fanien jumaloima ruotsalaistoppari Pontus Jansson lähti kesällä hieman yllättäen Brentfordiin. Janssonin ja Bielsan sukset menivät sisäpiirin mukaan ristiin viime kauden kuluessa ja tästä syystä hän ei enää mahtunut samaan pukukoppiin valmentajansa kanssa. Toinen merkittävä lähtijä oli viime kaudella 14 maalillaan joukkueen tehokkaimpana häärinyt kärkimies Kemar Roofe. Hänen tiensä vei englantilaispelaajille vähemmän tuttuun suuntaan, Belgian suurseura Anderlechtiin.

Maininnan arvoista on myös kahden suurlupauksen, Manchester Cityn Jack Harrisonin ja Tottenhamin Jack Clarken lainapestit. Molemmat Jackit nousivat viime kaudella esiin ja harppasivat uudelle pelilliselle tasolle. Harrisonin lainapestin uusiminen oli tärkeä saavutus seuran taustajoukoilta. Clarke puolestaan on Leedsin oma kasvatti, joka siirtyi kesällä 10 miljoonan punnan siirrolla Spursiin, mutta palasi tuttuun ympäristöön kehittymään kuluvan kauden ajaksi.

Bielsan merkitystä kaksikon saamiseksi ei voi vähätellä, sillä luotsi jakoi rohkeasti luottoa nuorille näiden todistettua kykynsä pärjätä fyysisesti vaativan sarjan otteluruuhkassa. Alkukauden lainamiehistä myös Arsenalista tullut Eddie Nketiah on osoittautunut laatupelajaaksi.

Leedsin tärkein pelaaja on jo muutaman kauden ajan ollut espanjalaistaituri Pablo Hernandez. Juonikas Valencian kasvatti käynnistää hyökkäyksiä, löytää syötöillään maalipaikoille hakeutuneet joukkuetoverinsa ja ennen kaikkea viimeistelee monipuolisesti. Neljättä kauttaan läntisessä Yorkshiressä pelaavan Hernandezin merkitys joukkueelleen on erittäin suuri.

Joukkueesta löytyy laatupelaajia jokaiselle pelipaikalle. Real Madridista tammikuussa saapunut Kiko Casilla kuuluu sarjan maalivahtieliittiin.  Kapteeni Liam Cooperin johtama puolustus on laadukas, joskaan ei Mestaruussarjan parhaimmistoa. Oma kasvatti Kalvin Phillips juoksee ja raataa keskikentän pohjalla ottelusta toiseen. Hyökkyspäästä mainittakoon Puolan maajoukkuemies, hyökkäävä keskikenttäpelaaja Mateusz Klich sekä potentiaalinsa todellista lunastamista hakeva kärkimies Patrick Bamford.

Pahimmilla kilpailijoilla tuoretta tuntumaa Valioliigasta

Leedsin ainoa tähtäin kuluvalla kaudella on sijoittua sarjan kahden kärkeen. Tällöin nousua ei joutuisi metsästämään raastavan play off -rutistuksen kautta. Vaikka Leeds on potentiaaliltaan suurseura, on sen kilpakumppaneilla merkittävä etu taskussaan siihen nähden. Suurimmista nousijasuosikeista muun muassa West Bromwichilla, Swansealla, Cardiffilla ja Fulhamilla on kokemusta liigatasolta tämän vuosikymmenen osalta. Seuroissa tiedetään tarkalleen mitä nouseminen edellyttää, mitä sarjassa pysyminen vaatii ja miten putoajille jaettava ”laskuvarjoraha” tulisi käyttää.

Valioliigasta putoaminen on ajanut seuroja myös vaikeuksiin, merkittävästä kompensaatiosta huolimatta. Lisää asiasta voi tiedustella esimerkiksi Sunderlandin suunnalta. Leedsin pudottua pääsarjatasolta talousvaikeudet ajoivat myös sen vaikeuksiin. Tuolloin laskuvarjorahaa ei seuroille jaettu samaan tapaan.

Vaikka Valioliigaan nousevien seurojen edustajat usein painottavat, ettei sarjapaikkaa lähdetä säilyttämään keinolla millä hyvänsä, on totuus välillä toinen. Fulhamin kauden 2018-19 joukkueeseen käytettiin kertarysäyksellä runsaasti rahaa, mutta tie vei heikon kauden jälkeen takaisin Mestaruussarjaan.  Leedsillä on vaikeuksien vuosista huolimatta ison seuran identiteetti, joten mahdollisen nousun koittaessa maltti ja pitkäjänteisyys voivat unohtua.

Leeds herättää seurana edelleen paljon tunteita muiden seurojen kannattajissa. Sillä on  vuosien saatossa ollut niin sanottu rivalry eli kilpailuasetelma monen seuran kanssa. Valioliigan suurseurojen kannattajat eivät enää miellä valkopaitoja verivihollisikseen, mutta leedsiläiset eivät ole unohtaneet kaunojaan Manchester Unitedia tai Chelseaa kohtaan. Leedsissä odotetaan malttamattomina sitä hetkeä, kun vanhat asetelmat saadaan tapetille liigatasolla. Kenties jo ensi kaudella.

Mestaruussarja: Leeds – Derby 21. syyskuuta klo 14.30 Viaplay

Artikkelikuva – John Seb Barber

The post Nukkuva jättiläinen venyttelee jäseniään – Leeds United rakentaa paluuta Valioliigaan appeared first on Byyri.

Lassi Lappalainen, Timo Stavitski, Saku Ylätupa, Lucas Lingman, Leo Väisänen, Kalle Katz… Siinä nimiä, joita yhdistää paitsi HJK:n junioripolku myös siirtyminen peliajan perässä Rovaniemelle. Hyvästä yhteistyöstä huolimatta helsinkiläisillä on ensisijaisesti tahtotila päästää pelaajat pohjoiseen lainapesteillä. Ensimmäisessä aallossa vapaalla siirrolla Rolloon suunnanneen Stavitskin kohdalla HJK:lle jäi luu käteen, kun lupaava peluri myytiin sievoisella summalla pohjoisesta Ranskan liigan Caeniin. Tämän jälkeen HJK tiukensi linjaansa, Ylätuvan ja myöhemmin Lappalaisen myynnistä saadut eurot kilisivät helsinkiläisten kassaan.

Kaiken kaikkiaan siirto- ja lainayhteys seurojen välillä on ollut Suomen mittakaavassa poikkeuksellista. Viimeisimpänä peliaikaa RoPSista lähti hakemaan Kouassivi-Benissan. Hän kertoo Byyrille, että lainapestin tultua alkukesällä ajankohtaiseksi oli suunta melko nopeasti selvillä.

– RoPS oli aika selkeä ykkösvaihtoehto. Täältä ovat monet ponnahtaneet eteenpäin, lainapestit ovat olleet toimivia. Uskon sen toimivan myös minulle.

Kouassivi-Benissan painottaa etenkin peliajan ja sen myötä kertyvän kokemuksen merkitystä.  Alkukaudesta hänelle kertyi HJK:n nutussa minuutteja kahdeksassa ottelussa. Lainapesti sai erinomaisen alun, kun nuorukainen syötti debyytissään Ilvestä vastaan Lingmanin avausmaalin. Maalisyöttö oli hänelle liigauran ensimmäinen. Avausmaali antaa vielä odotuttaa itseään, mutta potentiaalia löytyy myös viimeistelyn saralla. Viime kaudella Ykkösessä pelanneen Klubi 04:n riveissä maalisaldo näytti seitsemää.

Toisen ottelunsa RoPSin kokoonpanossa hän aloitti vaihdossa, tullen energisesti sisään maalittomana päättyneessä kamppailussa SJK:n vieraana. Hyvän alun uudessa seurassa on mahdollistanut nopea sopeutuminen uuteen porukkaan.

– Olen päässyt hyvin mukaan joukkueen toimintaan kentällä ja sen ulkopuolella. Täällä oli paljon entuudestaan tuttuja pelaajia joilta olen saanut tarvittaessa apua.

Helsingissä kasvaneelle nuorelle miehelle muutto napapiirille ei tullut suurena shokkina. Vaikka Rovaniemi ei tarjoa samassa mittakaavassa nähtävää ja tehtävää, arvostaa Kouassivi-Benissan irtaantumista tutuista ympyröistä.

–Tykkäsin siitä, että pääsin Helsingin hälinästä pois. Tuntui, että kaipasin jotain muuta maisemaa asuttuani koko ikäni siellä, hän toteaa.

Peliaika ja RoPSin säilyminen syksyn agendalla

RoPSin kausi on ollut alusta asti haastava. Hitaasti kiiruhtaen pisteitä kerännyt joukkue on kirinyt tätä kirjoitettaessa neljän pisteen kaulan karsijan paikalla majailevaan KPV:hen. Sarjapaikan säilyttämisen takaamiseksi koko joukkueen fokuksen on pysyttävä loppuun asti vahvana. Kouassivi-Benissan odottaa mielenkiintoista loppukautta. Hän uskoo myös omien tehojensa kasvavan syksyn mittaan.

– Peliajan perässä olen totta kai tänne tullut. Luotan siihen, että tehoja tulee hyvien peliesitysten myötä.

Säännöllinen peliaika myös kasvattaa odotuksia. Jo ensimmäiset ottelut ovat osoittaneet, että RoPS-valmennus Pasi Tuutin johdolla luottaa Kouassivi-Benissaniin. Voitokas VPS-kamppailu jäi laitapelaajalta kolhun takia väliin, mutta SJK:ta vastaan luottoa tuli taas puolikkaan jakson verran. Kokonaisuutena alku RoPS-paidassa on ollut hyvä, joten pelaaja itse odottaa syystäkin vastuuta tulevan myös loppukaudella.

– Olen nyt täällä ja tyytyväinen tilanteeseeni. Rakastan pelaamista ja haluan tässä vaiheessa vain saada pelejä alle mahdollisimman paljon, nuorukainen linjaa.

RoPS pelaa vielä kahdesti ennen alemman loppusarjan alkamista. FC Lahti saapuu Rovaniemen keskuskentälle sunnuntaina 25.8 ja viikko tästä RoPS matkustaa Helsinkiin HJK:n vieraaksi.

Kuva: Arno Hämäläinen

The post Kevin Kouassivi-Benissan on HJK-RoPS-yhteyden tuorein kasvo – ”Tykkäsin siitä, että pääsin Helsingin hälinästä pois” appeared first on Byyri.

Monen muun tapaan Teemunkin kannattajamatka alkoi jo nuorena, unohtumattomasta hetkestä kentän lehtereillä.

– Ensimmäinen muistoni KuPSin matsista on vuodelta 2000, kun keltamusta pelasi silloista fuusioseura FC Mikkeliä vastaan. Ottelussa oli mahdollisuus varmistaa liiganousu pitkien divareissa vietettyjen vuosien jälkeen, hän avaa.

Syksyiselle Väinolänniemen stadionille oli kyhätty teräksisiä lisäkatsomoita. Teemu muistaa istuneensa isänsä kanssa siinä päädyssä, johon seuran nykyinen markkinointipäällikkö Tero Taipale latasi voiton ja liiganousun varmistaneen rankkarimaalin.

– Oli hienoa päästä 8-vuotiaana pojankloppina tällaiseen ratkaisupeliin. Todistimme Palloseuran pitkän korpivaelluksen päättymistä yhdessä yli 4 500 kuopiolaisen jalkapallon ystävän kanssa.

Tuosta hetkestä eteenpäin hän kävi KuPSin otteluissa niin paljon kuin vain omilta junnupeleiltään ja –treeneiltään ehti.

KuPSin menestystä odotetaan vesi kielellä

Veikkausliigan mestaruusasetelman on viimeisen vuosikymmenen voinut kiteyttää seuraavasti: HJK on suursuosikki, mestaruuden lipsuminen muualle on aina yllätys. Kuluva sesonki on muutaman kauden jälkeen jälleen erilainen, kun kultataistossa on mukana jopa kärkikuusikko. KuPS himoitsee pitkään odotettua pokaalia kärkijoukoissa.

– Kausi alkoi heikosti, mutta epätasaisella suorittamisellakin ollaan pysytty mitalivauhdissa. Onneksi tällä hetkellä näyttää paremmalta kuin kertaakaan tällä kaudella: ukot alkaa olla pelikunnossa ja peliin on löytynyt tasapainoa. Vierasvoitto Hongasta ja europelistä FC Vitebskiä vastaan tulivat ansaitusti taktisesti kypsien esitysten jälkeen.

Joukkue saa terveenä jalkeille yhden sarjan kovimmista kokoonpanoista. Maajoukkuekärki Rasmus Karjalaisen myyntiä seurasi Tucon hankinta, joten miehistö säilyi leveänä. Joukkueesta on löytynyt onnistujia joka osa-alueelta. Kärkimies Lucas Rangel on heiluttanut vastustajan maaliverkkoa kahdeksan kertaa, Ville Saxman viidesti. Teemu nostaa esille muutaman nimen myös alakerrasta.

– Erityisesti kannattaa seurata loistavasti toisiaan täydentäviä toppareita Babacar Dialloa ja Vinko Soldoa, sarjan parasta puolustajaa Luis Murilloa sekä tulevaa seuraikonia Petteri Pennasta, hän vinkkaa.

Loppukaudesta on luvassa jopa historiallisen tasainen ja jännittävä. Historiallisen loppuratkaisusta tekee jo pelkästään uusi sarjamalli; ylemmässä loppusarjassa pelataan pelkästään tärkeitä otteluita. Teemu uskoo mallin olevan KuPSille eduksi.

– Kahdella edelliskaudella Palloseura on ollut parhaimmillaan juuri loppukaudesta. Totta puhuen, kannattajien keskuudessa odotukset ovat korkealla ja mitalitta jääminen olisi suuri pettymys.

Hän tuntee hyvin paikallisen jalkapalloyleisön. Kuopiolainen yleisö on melko kriittistä, osittain johtuen kaupungin menestyksekkäästä historiasta kuningaspelin kentillä. Parhaimmillaan savolaiskatsojat ovat taitopeliä arvostavia vitsiniekkoja, pahimmillaan keskitytään huutelemaan tuomarille ja sättimään omia liiasta alaspäin syöttelystä.

Teemun mukaan KuPSin kannattajille on aina ollut tärkeää myös se, että omat kasvatit, niin sanotut ”kaapunnin pojat” saavat tarpeeksi vastuuta edustusjoukkueessa.

– Ajatus on hyvä, sillä se pakottaa seuran panostamaan laadukkaaseen juniorityöhön. Toisaalta ei myöskään ole mitään järkeä kieltäytyä, jos on saatavilla laadukkaita ulkomaisia osaajia pelaajiksi ja valmentajiksi. Ainakin itse haluan nähdä KuPSin, joka on samaan aikaan savolainen ja kansainvälinen.

Seuran näkyvyyttä on varaa parantaa

KuPS on yksi kuluneen vuosikymmenen menestyneimmistä suomalaisseuroista. Liigasta on kertynyt kolme mitalia, cupista kolme finaalipaikkaa. Teemu kiittelee omistaja Ari Lahden panostusta seuraan.

Viime vuodet ovat olleet kannattajien vinkkelistä todellista kulta-aikaa. Taloudellisessa vakaudessa on etunsa, mutta se voi taivuttaa toimintaa myös väärään kulmaan.

– Usein tuntuu siltä, että kun rahaa on ollut käytössä runsaasti, toiminnan taso on laskenut liian helposti. Ei ole tarvinnut olla tehokas ja innovatiivinen, kun on aina voinut ostaa pari uutta pelaajaa kesän siirtoikkunassa, Teemu pohtii.

Myös seuran brändäyksessä on hänen mukaansa parannettavaa. Vaikka Kuopio on historiansa puolesta yksi Suomen perinteikkäimmistä jalkapallokaupungeista ja KuPS sen lippulaiva, näkyvät keltamustat värit katukuvassa melko vähän. Tavallisten kaupunkilaisten silmiin seura ei näy selkeänä kokonaisuutena, mutta suunta on oikea. Erinomainen esimerkki ajan hermolla toimimisesta on naisfutiksen nostaminen mukaan seuran lipun alle.

– Tärkeä viesti siitä, että seura haluaa olla mukana tasa-arvoistamassa lajia ja tuomassa lisää resursseja tyttö- ja naisfutikseen, Teemu kehuu.

Myös uusi stadionhanke saa kannattajan hykertelemään. Suunnitelmat ovat nytkähtäneet eteenpäin, joten uuden stadionin saaminen Kuopioon vaikuttaa mahdolliselta. Keskuskentältä olisi jo hoppu päästä siirtymään moderniin kotipyhättöön.

– Nyt vain pitäisi saada hankkeelle sinetti. Vuonna 2023 Kuopion Palloseura täyttää 100 vuotta. Kunnioitettava suomalainen jalkapalloseura vaatisi kunnioitettavat olosuhteet.

Jalkapallo mukana elämässä

Palataan vielä Väinölänniemen lehtereille ja nousun varmistaneeseen otteluun. KuPSin kannattamisen lisäksi Teemu alkoi seurata lajia laajemminkin.

– Samoihin aikoihin aloin toden teolla kiinnostua futiksesta, sekä pelaajana että katsojana. Edellisen kesän EM-kisat olivat ensimmäiset arvokisat, jotka muistan seuranneeni ja jo seuraavan Veikkausliigakauden alussa ahmin kaikki mahdolliset urheilulehtien Veikkausliigaa käsitelleet numerot, hän muistelee.

Innostus omaan seuraan on vienyt miehen mukanaan. Sittemmin Teemu on työn perässä muuttanut Helsinkiin, joten KuPSin kotipelit paikan päällä ovat jääneet kotiseutuvierailujen varaan. Keltamustien otteita hän seuraa silti edelleen tarkasti ja sanoo kuuluvansa laajaan ”sudeettisavolaisten” joukkoon, joka käy katsomassa kuopiolaisten vieraspelit pääkaupunkiseudulla. Muut ottelut Teemu väijyy Ruudun palveluiden kautta. Yksi haave hänellä on ainakin vielä toteuttamatta.

– Europelireissulle en ole vielä koskaan päässyt, mutta eiköhän sekin vielä jossain vaiheessa tule koettua!

Artikkelikuva – Juha Leskinen

The post Teemu ja muut KuPS-kannattajat odottavat syksyltä menestystä – ”Mitalitta jääminen olisi suuri pettymys” appeared first on Byyri.

Petri Vuorisen miehistö heikentyi paperilla jonkin verran viime kauden jälkeen. Tästä syystä aiemmin pallonhallinnastaan tunnettu VPS perustaa pelitapansa yhä useammin kompromisseihin. Joukkue ei ole varsinaisesti romahtanut missään vaiheessa, mutta alle yhden tehdyn maalin ottelukohtaisella keskiarvolla ei pitkässä juoksussa kartuteta voittotiliä. Veikkausliigakauden alkupuolisko on tosin ollut erityisen tasapeliherkkä useammankin joukkueen osalta. Silti kahdeksan pisteen ero kolmanneksi viimeiseen sijaan tässä vaiheessa kautta on merkittävä.

Jo tässä vaiheessa voidaan arvioida, että VPS pelaa alemmassa loppusarjassa pelkästään sarjapaikasta. Nuori joukkue tarvitsee kipeästi onnistumisia, jotta hyökkäyspelin lukot saadaan auki. Pelinrakentaminen on ollut liian yksipuolista, eikä pelkästään Steven Morrisseyn tehojen varaan voi laskea. Jamaikalainen on osunut liigassa kolmesti ollen joukkueensa paras maalintekijä. Hän tarvitsee kuitenkin tulitukea, sillä kauden 2012 kaltainen 15 maalin ilotulitus on enää kaukainen muisto.

Valoakin on vaasalaisten hyökkäyspäässä nähtävissä, sillä nuoren Momodou Sarrin esitykset ovat olleet lupauksia herättäviä piikissä.

Puolalais-saksalainen maalivahti Martin Kompalla on kaikilla mittareilla pelannut toistaiseksi korkeintaan välttävästi. Borussia Mönchengladbachin kasvatti siirtyi Vaasaan Saksan Regional-liigasta, eli neljänneksi korkeimmalta sarjatasolta. Vepsun puolustus on kuitenkin toistaiseksi ollut sarjan keskikastia. Kahdentoista ottelun jälkeen maaliero on 10-15, maalin verran parempi kuin seitsemän pistettä edellä olevalla RoPSilla.

Kuva – Sebastian Pundars

Tiistaisessa ottelussa Interiä vastaan VPS paransi peliään toiselle jaksolle oltuaan avauspuolikkaalla tiukasti isäntien pihdeissä. Samu Alangon liigauran avausmaali varmisti vaasalaisille tärkeän pisteen ja joukkue rakensi ottelun lopulla hyviä paikkoja voittomaalille siinä missä Interkin. Vepsu kohtaa tänään kotinurmella mestaruustaistossa tiukasti mukana olevan Ilveksen, joten vastus ei ainakaan helpotu.

VPS tarvitsee aikaa saadakseen nuorista pelaajista tasaisia vastuunkantajia kokeneen kapteeni Sebastian Strandvallin rinnalle. Aikaa ei kuitenkaan ole juuri ole, sillä edellä olevat joukkueet napsivat pisteitä tasaiseen tahtiin. Putoamisvaara on kauden päätteeksi todellinen, sillä karsintoihin ajautuessaankin vastaan tulee laadukkaita joukkueita. Nykyvireessään Ykkösen kärkipään joukkueet Haka, TPS kuin Jarokin voivat hyvin kaataa vastustajansa liigakarsinnassa syksyllä.

The post Veikkausliigasta: Vepsun diagnoosina akuutti voittojen puute appeared first on Byyri.

Kun vuoden 2010 MM-kisat myönnettiin Etelä-Afrikalle, halusi kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA tarkoituksella nostaa Afrikan jalkapalloilevan maailman eturiviin.  Väkiluvultaan toiseksi suurimman mantereen potentiaalista oli nähty vasta pintaraapaisu ja todellista afrikkalaisjoukkueen läpimurtoa uskallettiin odottaa. Ghana vastasikin koko Afrikan huutoon olemalla kirjaimellisesti senttien päässä välieräpaikasta. Kuuluisa Uruguay-kamppailu kääntyi lopulta Mustien tähtien tappioksi rangaistuspotkuilla.

Katkerasta tappiosta huolimatta Ghanan menestys loi vahvaa uskoa Afrikan jalkapallon tulevaisuudesta. Joukkueen puolivälieräpaikka jakaa Afrikan parasta saavutusta Senegalin ja Kamerunin vastaavien suoritusten kanssa. Loistavista näkymistä huolimatta vuoden 2014 kisoissa Brasiliassa Nigeria ja Algeria pääsivät parhaina afrikkalaisina ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle. Viime kesänä Venäjän MM-nurmilla ei yksikään Afrikan edustaja selvittänyt lohkovaihetta, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1982.

Afrikan mestaruusturnauksen rooli korostuu poikkeuksellisella tavalla maanosan edustajien sukellettua MM-kisoissa.

Turnaus ilman yhtä suurta mestarisuosikkia

Tämän vuoden Afrikan mestaruusturnauksessa useammalla maalla on realistiset mahdollisuudet edetä aina mestaruuteen asti. Järjestävä maa Egypti on maanosan menestynein joukkue, mutta viime kesän floppi MM-näyttämöllä on saanut aiheuttanut epävarmuutta isäntien leirissä. Mohamed Salahin johdolla se kuuluu kuitenkin suurimpiin voittajasuosikkeihin.

Selkeää dominanssia ei turnauksessa ole viime vuosina nähty. Viidestä 2010-luvun turnauksesta pokaalin on pokannut viisi eri maata. Tämän vuosikymmenen voittajat ovat Egypti, Sambia, Nigeria, Norsunluurannikko sekä hallitseva mestari Kamerun.

Afrikan ”isoista” myös ainakin Senegal, Algeria, Norsunluurannikko ja Marokko lähtevät pokaalinkiilto silmissään turnaukseen. Mainituilla mailla on menestyksekästä historiaa kisoista ja laaja pelaajatuotanto tukemassa odotuksia. Turnausmuoto tarjoaa 24 joukkueen kisoissa myös useammalle lohkokolmoselle jatkopaikan,  joten pienten maiden todellinen yllätyssauma koittaa pudotuspeleissä.

Salahin lisäksi turnauksessa nähdään useita maailman parhaita pelaajia. Egyptiläisen seurakaveri Sadio Mané on Senegalin kirkkain tähti ja suuressa vastuussa joukkueen tehoista. Myös vaikkapa Manchester Cityn algerialaistähti Riyad Mahrez, Tottenhamin kenialaiskeskikenttä Victor Wanyama ja AC Milanin lupaava Franck Kessié kuuluvat turnauksen tähtikaartiin.

CAF hamuaa menestystä riskienkin uhalla

Aiemmin alkuvuodesta järjestetty turnaus siirrettiin kesälle, koska pelaajien osallistuminen maajoukkuetoimintaan kesken kiivaimman sarjakauden aiheutti närää monien seurojen taholta etenkin Euroopassa. Nyt osallistujamaat saavat kaikki parhaat pelaajansa käyttöön aina kirkkaimmista tähdistä alkaen.

Kisojen laajentaminen tuo pienemmille maille hienon mahdollisuuden tasonmittaukseen isoveljien kanssa. Erikseen mainittakoon Mauritanian, Madagaskarin ja Burundin arvokisadebyytit. Afrikassa on enää vain 12 valtiota, jotka eivät ole koskaan selviytyneet lopputurnaukseen.

Kriittisin silmin tarkasteltuna laajennetut kisoissa on havaittavissa kuitenkin isoja uhkatekijöitä. CAF:n tahtotila on nostaa Afrikan jalkapalloa kiireellä Euroopan ja Etelä-Amerikan kantaan oikoreittejä kaihtamatta. Vauhtisokeuden sivutuotteena tehdään helposti harkitsemattomia päätöksiä. Tämän vuoden turnauksessa pelaa maita, joiden tasoero kovimpiin joukkueisiin on yhtä räikeä kuin kaupallisuudesta syytetyssä MM-turnauksessa.

Oman mausteensa turnaukseen tuo vähintäänkin tulinen egyptiläinen jalkapalloväki. Maassa on nähty monia traagisiakin episodeja jalkapallolehtereillä, joten turvatoimet on kiristetty maassa äärimmilleen. Egyptin liigan otteluista valtaosa on pelattu ilman yleisöä.

Parasta mainosta Afrikan jalkapallolle olisi tasapainoinen, kiinnostava turnaus jossa parhaat joukkueet esittäisivät laadukasta joukkuepeliä. Tällöin nuorallatanssi ei päättyisi mahalaskuun.

Afrikan mestaruusturnaus käynnistyy 21. kesäkuuta Egyptin ja Zimbabwen välisellä ottelulla. Loppuottelu pelataan 19. heinäkuuta Kairossa. Kisoja voi seurata VeikkausTV:n kautta.

A-lohko:

Egypti

Kongon demokraattinen tasavalta

Uganda

Zimbabwe

B-lohko:

Burundi

Guinea

Madagaskar

Nigeria

C-lohko:

Algeria

Kenia

Senegal

Tansania

D-lohko:

Etelä-Afrikka

Marokko

Namibia

Norsunluurannikko

E-lohko:

Angola

Mali

Mauritania

Tunisia

F-lohko:

Benin

Ghana

Guinea-Bissau

Kamerun

The post Africa Cup of Nations 2019: Afrikka haluaa nostaa profiiliaan – uusina tulokkaina Mauritania, Madagaskar ja Burundi appeared first on Byyri.

Kuutostie tulee kuluvalla kaudella tutuksi Joensuun Jipon ja Lappeenrannan PEPO:n joukkueille, jotka pelaavat miesten Kakkosen A-lohkossa. Lohkon 12:sta joukkueesta neljä pitää majaansa pääkaupunkiseudulla, ja useampi muu niin ikään eteläisessä Suomessa. Jippo ja PEPO ovat koko kolmannen sarjaportaan itäisimmät joukkueet ja samalla ainoat, jotka ponnistavat Karjalan maakunnista.

Itä-Suomi on suomalaisen jalkapalloilun outolintu, jollain tapaa koskematonta maaperää. Etelä- ja Pohjois-Karjalan maakunnista ei ole koskaan tullut pääsarjatason jalkapallojoukkuetta. Kainuun tilanne ei ole paljoa mairittelevampi; sen pelastaa Kajaanin Palloilijoiden yksi Mestaruussarjan kausi vuodelta 1953. KaPan ranskalainen visiitti toi seuralle 18 ottelusta neljä voittoa ja 13 pistettä. Keskitytään nyt kuitenkin Suomen puoleiseen Karjalaan.

Yhteistyössä on voimaa

PEPO:n päävalmentajana toimiva Mika Heino on pitkän linjan tekijä Etelä-Karjalan futispiireissä. Hänellä on taustaa muun muassa LauTP:n, Kultsun sekä Rakuunoiden valmennustehtävistä aina 1980-luvulta alkaen. Valmennustehtävien lisäksi hän toimii seurassa toiminnanjohtajan sekä urheilutoimenjohtajan vakansseissa. Heinon mukaan maakunnan jalkapallotoimijat tulevat hyvin toimeen keskenään.

– Yhteistyö on hyvää vauhtia viriämässä alueella. Seurat ovat havahtuneet siihen todellisuuteen, että lasten määrä tulee Etelä-Karjalassa merkittävästi laskemaan. Yhteistyötä tarvitaan, jotta alueen pienimmillä paikkakunnilla jalkapallotoiminta voidaan pitää elinvoimaisena, hän pohtii.

Junioritoiminta on Lappeenrannassa hyvissä kantimissa. PEPO tekee yhteistyötä espanjalaisen Smart Football-akatemian sekä hollantilaisen Fortuna Sittardin kanssa. Tämä näkyy paitsi edustusjoukkuetasolla, myös junioreissa.

– PEPO panostaa vahvasti kilpaurheiluun ja yksilövalmennukseen. Haluamme edelleen että uusia Jesse Jorosia (Simpele), Eve Summasia (Lappeenranta) ja Mikko Kuninkaita (Luumäki) ponnistaa alueelta jatkossakin. Ilahduttavaa on, että pystymme tarjoamaan lapsille ja nuorille sekä kilpaurheiluun tähtäävää futista että mahdollisuutta harrastaa oman kiinnostuksensa mukaan. Eriytyvää kilpa- ja harrastetoimintaa on tarjolla.

– Toistaiseksi junioreiden määrä on ollut melko vakaa. Hyvänä tavoitteena pidän sitä, että saamme tuon vakiintuneen määrän säilymään. Alueellinen yhteistyö on elinvoiman takia erittäin merkittävä tekijä meidän kaikille seuroillemme, Heino linjaa.

Joensuussa tavoitteena on kasvattaa lajin suosiota junioreiden keskuudessa. Meritoitunut liigapelaaja Timo Tahvanainen palasi viime kaudeksi kotikonnuilleen Jipon vahvuuteen. SJK:n riveissä 2015 liigamestaruuden voittanut puolustuspään pelaaja toimii pelaamisen ohella Jipon edustusjoukkueen toiminnanjohtajana.

Takaisin Joensuuhun miehen toi kotiseuturakkaus, perhe sekä mahdollisuus intohimojensa yhdistämiseen. Hän suoritti urheilujohtamisen opinnot jo pelatessaan Jarossa ja SJK:ssa. Tahvanaisen tavoitteena on kehittää seuran toimintaa kokonaisvaltaisesti.

– Mielestäni yhteistyö seurojen välillä toimii hyvin ja suunta on oikea. Haluamme että jalkapallo nähtäisiin enemmänkin yhtenä isona kokonaisuutena eikä pelkästään yksittäisinä pienempinä seuroina. Hyvä esimerkki tästä on kesäkuussa järjestettävä Karjalaiset Futisfestarit -tapahtuma, jota suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä muiden alueen seurojen kanssa.

Tahvanaisen toimenkuva kattaa Jipon edustusjoukkueen toiminnan. Jippo-juniorit toimii erillisenä seurana. Junioritoiminnan tilasta Pohjois-Karjalassa hänellä on hyvä kuva.

– Ymmärtääkseni kesän jalkapallokoulut ovat muutamana viime vuonna olleet aiempaa suositumpia. Uskon, että Rantakylän jalkapallohallin ansiosta futis nähdään myös mielenkiintoisena harrastuksena talvella, mitä se ei ehkä ole ollut täällä niin paljon kaikille aiemmin. Kasvua haetaan ehdottomasti!

Futis tarjoaa urahaaveita ja unohtumattomia kokemuksia

Jalkapallon parissa koko ikänsä viettäneelle peliuran jälkeinen työ urheilun parissa on luontainen jatkumo. Kaksoisrooli Jipon organisaatiossa on ollut Tahvanaiselle mielenkiintoinen, mutta haastava.

– Työtunteja tulee melko paljon viikossa ja hoidettavia asiakokonaisuuksia useita. Sen lisäksi pitäisi vielä jaksaa keskittyä ja panostaa harjoituksiin. Alussa tuplarooli oli haastavampi, mutta nyt olen oppinut hieman paremmin rytmittämään työtä ja jalkapalloa, hän puntaroi.

Tahvanainen työskentelee lisäksi Rantakylän jalkapallohallin toimitusjohtajana. Työ itselle tärkeän seuran eteen on opettanut paljon. Toimenkuva on ollut palkitseva ja Tahvanainen toteaa olevansa kiitollinen saamastaan mahdollisuudesta. Pitkän tähtäimen suunnitelmia tulevaisuutensa osalta hän ei ole tehnyt.

– Elän hetkessä ja suunnittelen keinoja kehittää Jippoa entistä paremmaksi seuraksi. Toisaalta olen myös intohimoinen henkilö, joten en sulje pois muita mahdollisuuksia kunhan haaste on sopiva ja näen että minulla on annettavaa omalla ammattitaidollani. Pelaamista jatkan niin pitkään kun nautin siitä, paikat pysyvät kunnossa ja tuntuu että minulla on vielä annettavaa joukkueelle.

Jalkapallo on ollut merkittävä osa myös Heinon elämää oman pelaajauran jälkeen. Aiemmin mainittujen Etelä-Karjalan seurojen lisäksi hän on ollut mukana myös liigaympyröissä työskenneltyään MyPan fysiikkavalmentajana kausina 2012-15. Pitkä ura jalkapallossa on vienyt myös ulkomaille.

Vaikka työ jalkapallon parissa vaatii paljon aikaa ja energiaa, tarttuu matkan varrelta usein mukaan myös mitä erikoisempia kokemuksia ja tarinoita. Heino jakaa Byyrille yhden tällaisen esimerkin eräältä pelireissulta vuosikymmenten takaa.

– Matkasimme Kultsun kanssa Kaukasukselle kansainväliseen turnaukseen vuonna 1990. Aiempana vuonna Suomea oli samaisessa turnauksessa edustanut HJK.

Eräänä välipäivänä huonekaverin lähdettyä naapurikämppään pelaamaan korttia Heino jäi päiväunille Sonyn Walkmanit korvillaan. Herätessään hän huomasi hotellihuoneen olleen tyhjennetty.

– Menin hotellin respaan selvittämään asiaa. Sieltä kerrottiin, että sain olla tyytyväinen oltuani ylipäänsä hengissä. Paikallisilla ryöstäjillä oli kuulemma tapana toimia pareittain veitsellä uhaten, toisen tyhjentäessä tavaroita, Heino muistelee vuosikymmenten takaista episodia.

Taistelua asemasta muiden lajien puristuksessa

Kuten muuallakin, myös Pohjois- ja Etelä-Karjalassa jalkapallo kamppailee suosiosta monen muun lajin kanssa. Esimerkiksi Joensuu on viime vuosina niittänyt menestystä muutamassakin palloilulajissa. Joensuun Maila on pesäpallon hallitseva Suomen mestari ja kuuluu sarjan ennakkosuosikkeihin myös kuluvalla kaudella. Kataja on koripallokenttien menestysorganisaatio, sillä palkintokaapista löytyvät mestaruudet (2015, 2017) mukaan lukien 12 mitalia 2000-luvulta.

Tahvanainenkin nostaa edellä mainitut joukkueet, JoMan ja Katajan, esiin kaupungin suosituimpina.

– Seuraavaksi tulee jääkiekko ja Jokipojat. Jippo ja jalkapallo tulee sitten kolmannessa kategoriassa, jossa ovat myös lentopallo ja salibandy. Yleisölle ja yhteistyökumppaneille jalkapallo ja Jippo on mielenkiintoa herättävä vaihtoehtolaji tällä hetkellä, mutta ei isojen massojen suosiossa sarjatasostakin johtuen.

Myös Lappeenrannassa on totuttu juhlimaan koripalloparketilla. Catz on naisten koripalloilun kuusinkertainen mestari 2010-luvulta. Kaupungin tunnetuin urheiluseura lienee jääkiekon liigaseura SaiPa. Kun tarjolla on pääsarjaurheilua sekä nykypäivänä miltei mitä tahansa muutakin aktiviteettia, on alempien sarjojen jalkapallopeleillä haastava työ saada ihmisiä lehtereille.

Heino kertoo, että futiksella on silti vakaa jalansija Etelä-Karjalan urheilukartalla.

– Jalkapallon suosio on kasvamassa Lappeenrannassa, sillä yleisömäärät ja yhteistyökumppaneiden kiinnostus ovat kasvussa vuosittain. Harrastajamääriltään jalkapallo on Lappeenrannassa suurin laji kaikkien ikäluokkien osalta. Jääkiekko ja SaiPa kerää vielä toistaiseksi suurimmat yleisömäärät ansaitusti seuran ammattimaisen organisaation ja olosuhteidenkin osalta.

Rima korkealla Kakkosessa

Sekä PEPO että Jippo ovat asettaneet tähtäimensä sarjanousuun. Pullonkaula Kakkosesta ylöspäin on tiukka, joten tavoitteissa on oltava mukana ripaus realismia.

– Kausi on lähtenyt vähän kaksijakoisesti liikkeelle. Siitä huolimatta näen joukkueessamme vahvan potentiaalin ja tavoitteenamme on edetä kohti Ykköstä ottelu kerrallaan. Jokaisesta ottelusta kerätään tiedonjyväset ja peli kehittyy koko ajan, Heino arvioi PEPO:n alkukautta.

Myös JIPPO tähtää Ykköseen, mutta kiirettä ei pidetä. Päivittäisen toiminnan tason on oltava laadukasta mutta päämäärätietoista.

– Seuralla on pitkän aikavälin tavoitteita strategiassa, jossa kirjattiin että seuran tulisi olla vuoteen 2022 mennessä taloudellisesti ja urheilullisesti Ykkösen tason seura. Urheilullisesti olemme lähempänä sitä, taloudellisesti meillä on vielä paljon tekemistä. Tämän kauden tavoite on pelata Kakkosen kärkipäässä. Tietenkin jos nousu Ykköseen tapahtuisi, ei seura ole esteenä vaan nousu otetaan vastaan ja pyritään kehittämään toimintaa suunnitelmaa nopeammalla tahdilla, Tahvanainen summaa.

Toistaiseksi saavuttamaton huippu

Miksi sitten karjalaista seuraa ei ole onnistuttu koskaan nostamaan maan huipulle? Vaikeaan kysymykseen ei varmasti kenelläkään ole täysin oikeaa vastausta. Tahvanainen löytää Pohjois-Karjalan osalta useamman mahdollisen tekijän.

– Jalkapallokulttuuri on tietyltä osin vielä ohutta, olosuhteet ovat tätä talvea ennen olleet huonommat kuin muualla eikä lajin asema ole muutenkaan niin iso kuin monessa Suomen isommassa kaupungissa. Lisäksi talous lienee isoin este, ettei edustusjoukkueiden toiminta ole kehittynyt pääsarjatasolle, hän listaa.

Jippo pelasi vuosia Ykköstä rajallisella budjetilla. Tahvanainen näkee, että nousua seuranneina vuosina saattoi olla etsikkoaika hakea liiganousua. Seura ei kuitenkaan ollut valmis ottamaan seuraavaa askelta taloudellisesti eikä urheilullisesti.

– Sinänsä hyvä, ettei nousua ole lähdetty ”ostamaan” nostamalla pelaajabudjettia, sillä huonoja esimerkkejä on Suomesta ja maailmalta useita. Jatkuvuus luo kulttuuria ja yhteisöllisyyttä, joka maksaa itsensä takaisin pitkällä aikavälillä. Unelmana on, että Jippo pelaa vielä joskus Veikkausliigassa, mutta hoidetaan tuo Ykköseen nousu ensin.

PEPO:n Heino toteaa, että menneinä vuosikymmeninä Etelä-Karjalan jalkapallossa on ollut omat kukoistuskautensa, mutta organisaatiot eivät ole kyenneet kokonaisvaltaisesti nousemaan pääsarjan edellyttämälle tasolle.

– Urheilullisesti noina aikoina paikallinen pelaajatuotanto oli erittäin vahvaa ja sopivia täsmähankintojakin löydettiin. Lopulta strateginen seurajohtaminen ei ole ollut riittävän suunnitelmallista ja tavoitteellista. Mentiin aina vähän vuosi kerrallaan, Heino muistelee.

On muistettava, ettei liigafutis ole itseisarvo tai seurojen ainoa tavoiteltava päämäärä.

Jalkapallo on parhaimmillaan monipuolinen liikuntamuoto ja erinomainen yhteisöllinen kokemus. Sama pätee aina pienistä kylistä kaupunkeihin ja nuorimmista junioreista edustustasolle. Kannattajat nauttivat omiensa otteista ja kannustavat samalla innolla ja vapaaehtoiset myyvät lippuja sekä keittävät kahvia tutun joukkueen peleissä sarjatasosta riippumatta.

Artikkelikuva – Patric Huittinen / VMH

The post Karjalan tutkimattomat tiet: PEPO ja Jippo johtavat Itä-Suomen futiskaartia – mutta mikseivät liigan portit ole avautuneet? appeared first on Byyri.

Pohjanmaan alueen liiga-ajan menestynein seura on Vaasan Palloseura, joka on yhdeksänkertainen SM-mitalisti. Näistä mitaleista viimeisin on vuoden 2013 pronssi. Keski-Pohjanmaan Kokkolan Pallo-Veikot palasi pääsarjatasolle lähes 30 vuoden tauon jälkeen täksi kaudeksi. Seinäjoen Jalkapallokerho on seudun seuroista uusin, joka teki liigadebyyttinsä kaudella 2014. Heti seuraavan sesongin päätteeksi seinäjokiset kruunattiin mestariksi.

Lisäksi Vaasan ja Kokkolan välimaastosta ponnistava, nykyään Ykkösessä tahkoava Pietarsaaren Jaro on tehnyt komean liigataipaleen, jonka toistaiseksi viimeiseksi etapiksi jäi kausi 2015. Tällä kaudella Jaro kuuluu ennakkoon Ykkösen kärkipään joukkueisiin.

SJK kuuluu ennakkoarvioissa liigan keskikastiin, VPS ja KPV veikattiin sarjan tasaiseen häntäpäähän. SJK:n pelaajamateriaali ja -budjetti ovat sarjan eliittiä, Alexei Eremenko Seniorin miehistö on saanut valmistautua kauteen rauhassa ja se on näkynyt kauden avausotteluissa. 

VPS pelasi vielä pari kautta takaperin Petri Vuorisen ideologian mukaista pallokontrollipeliä, jossa laukaisuja säästeltiin ainoastaan erinomaisille vetopaikoille. Sittemmin joukkueen pelitapa on muuttunut enemmän kompromisseja hyväksyväksi, pääosin pelaajamateriaalista johtuen. Sarjapaikka on ehdoton minimitavoite, mikä kertoo viime kausien suunnasta. Tämän kauden alkukierrokset VPS on ollut sarjan tasapeliautomaatti.

KPV kilpailee yhdellä sarjan kapeimmista materiaaleista. Etenkin hyökkäyspäässä voi pitkän kauden aikana tulla ongelmia, mutta taisteluasenteella puskeva joukkue aikoo välttää putoamisen viimeiseen asti. Kauden alku on ollut Pallo-Veikoille odotetun hankala.

KPV:n noustua pääsarjaan lakeuksilla pelataan kolmen kauden tauon jälkeen myös Pohjanmaan liigaa. PowerPark- sponsorinimeä kantavan pienoissarjan mestariksi kruunataan siis näiden kolmen joukkueen keskinäisten otteluiden ykkönen.

Vakaan talouden tavoittelua

Menestykselle ei välttämättä ole olemassa yhtä tai kahta suurempaa syytä, mutta taloudellinen vakaus on luonnollisesti elintärkeää. VPS käynnisti osakeannin tämän vuoden helmikuussa, tuoden jakoon reilut 2000 uutta osaketta. Vaasassa halutaan jatkaa liigataivalta turvallisen taloudenpidon avulla, sillä takavuosina VPS teki ajoittain merkittäviäkin tappioita.

Myös SJK ja KPV toimivat osakeyhtiömuotoisina, mutta molempien seurojen takaa löytyy myös tunnetut taloudelliset tukijat.

SJK on vahvasti Raimo Sarajärveen henkilöityvä seura, joka on noussut maan suurimpien seurojen joukkoon nopealla tahdilla rohkeiden peliliikkeiden ansiosta. KPV:n nousun taustalla on managerin titteliä kantavan Matti Laitisen tuki. Laitinen on jatkanut seuran tukemista, vaikka muutamana aiempana syksynä liigapaikan livettyä käsistä usko nousuun oli koetuksella. Lopulta kauan odotettu paluu pääsarjaan varmistui viime syksynä.

Kannattajaryhmät omiensa tukena

Oman joukkueen intohimoinen tukeminen on olennainen osa pohjanmaalaista kannattajamentaliteettia.  SJK:n kannattajaryhmä Klopit ovat tulleet tunnetuksi liigataipaleensa aikana äänekkäänä kannattajaporukkana. KPV:n kannattajaryhmä näytti liigataipaleensa alussa luonnetta, vaikka joutui matkustamaan Seinäjoelle kauden ensimmäiseen kotiotteluun. Myös VPS:n Geezers Hietalahti tukee omiaan näyttävästi ja reissaa aktiivisesti joukkueen mukana.

Olosuhteet ovat yksi tärkeä kulmakivi menestyville organisaatioille. Niin SJK kuin VPS:kin ovat hiljattain saaneet käyttöönsä uudet upeat stadionit. Tekonurmialustat tukevat joukkueiden harjoittelua ja mahdollistavat aikaisetkin kauden aloitukset, joita Suomen olosuhteissa eteen tulee. Myös Kokkolassa kaavaillaan uutta areenaa, johon myös KPV liittyisi vahvasti.

Tällä hetkellä Etelä- ja Keski-Pohjanmaan, sekä Pohjanmaan maakunnista on tullut pääkaupunkiseudun ohessa maan liigafutiksen valta-aluetta. Alueen seurat tietävät paikallisotteluiden merkityksen ja kulttuuria pyritään alueella kasvattamaan tällaisten vastakkainasetteluiden avulla. Pohjalaisella itsevarmuudella jokainen seura haluaa kuulua liigaympyröihin myös tulevaisuudessa.

The post Veikkausliigasta: Pohjanmaa kuuluu suomifutiksen valta-alueisiin – SJK, VPS ja KPV etunenässä appeared first on Byyri.

Useampi seura on viime vuosina ilmoittanut aikeistaan rakentaa pääsarjatasolle sopiva stadion. Kuopion Palloseura on ottanut aktiivisen kannan kaupunkiin suunnitellun jalkapallo- ja tapahtumastadionin puolestapuhujana. Kaupungin edustajien näkemykset stadionin tarpeellisuudesta eivät ole yksimielisiä. Toteutuessaan stadion täyttäisi UEFA:n 4. kategorian luokituksen, joka mahdollistaisi paitsi europelien pelaamisen myös maaotteluiden tuomisen Savoon. Rakennustyöt alkaisivat suunnitelman mukaan aikaisintaan syksyllä 2020.

Lahdessa stadionprojekti on seilannut myötä- ja vastatuuleen jo useamman vuoden ajan, eikä Kisapuiston projekti vieläkään ole saavuttanut lopullista muotoaan. Kotiottelunsa joukkue on kuitenkin päässyt alkukaudesta pelaamaan Kispin nurmella.

Hongan jo kulttimaineeseen nousseet katsomorakenteet palvelevat edelleen Espoossa ja luovat joukkueen kotipeleihin rosoisen tunnelman, mikä ei kuitenkaan katsojia houkuttele paikalle. Jo kymmenen vuotta sitten ensimmäisiä kertoja esillä ollut Tapiolan stadionhanke näyttää kuitenkin viimein olevan toteutumassa. Uutisen jälkeen on toki ollut jo vuoden päivät taas hiljaisempaa. Kauden avauspeleissä myös kentän kunto on ollut kaukana ihanteellisesta.

Sarjanousija KPV aloitti kautensa evakossa SJK:n kotinurmella, mikä verotti valitettavan paljon otteluiden yleisömäärää. Kokkolan kaupunki esitti aiemmin viime syksynä kunnianhimoisen ideansa uudistaa Keskuspuiston urheilukeskus. Suunnitelman ytimessä oli hybridiareena, joka toimisi myös jalkapallostadionina. Toisen sarjanousijan HIFK:n haaveet omasta stadionista ovat niin ikään olleet esillä. Stadionin paikkaa on väläytelty Suvilahden alueelle.

Stadionien puitteet eivät aina korreloi tunnelman puolesta parhaisiin ottelukokemuksiin. Tampereella Ilveksen kotipelit Tammelassa ovat olleet nykyisen liigataipaleen ajan tapetilla erinomaisen tiiviin tunnelman ja intohimoisten kotikannattajien ansiosta.

Taannoin Ratinassa pelattu Ilveksen ja VPS:n välinen kamppailu jätti takuulla Veikkausliigaa satunnaisesti seuraaville valjun maun. Paitsi että ottelu itsessään ei sattunut tarjoamaan pelillisesti kummoisia, oli tyhjyyttään ammottava Ratina haalistuneine punaisine penkkeineen karua katsottavaa. Stadionilla kun oli runsaasti tyhjää tilaa myös Huuhkajien syksyn otteluissa.

Byyrin Twitter-seuraajat äänestivät Seinäjoen OmaSP Stadionin murskaavasti sarjan komeimmaksi stadioniksi. Jo viime kesän poikien EM-turnaus Seinäjoella ja Vaasassa nostivat upeilla puitteillaan Suomen profiilia kisavieraiden keskuudessa. Toivottavasti mahdollisimman moni stadionprojekti saa jatkossa tuulta siipiensä alle.

The post Veikkausliigasta: 11 stadionia ympäri Suomen – Tampere ja Seinäjoki ihastuttavat, Lahti ja Kuopio rakentavat, HIFK ja KPV haaveilevat appeared first on Byyri.

Kuten muidenkin suurten jalkapallomaiden sarjoissa, myös Saksassa peli muuttuu alemmilla sarjatasoilla fyysisemmäksi ja yksinkertaisemmaksi. Kolmosliigalla on toki myös toinen tärkeä rooli saksalaisen jalkapalloilun kannalta kuin pelkkä divarijyrien sarjana toimiminen. Sarja perustettiin kanavoimaan maan sokkeloista sarjajärjestelmää siten, ettei pudotus 2. Bundesliigasta sysäisi seuroja taloudelliseen ja pelilliseen ahdinkoon.

Kolmosliiga on korkein Saksan jalkapalloliiton pyörittämä sarjataso. Bundesliiga ja 2. Bundesliiga ovat erillisen kattojärjestön alla, aivan kuten esimerkiksi Valioliiga Englannissa. Kolmosliiga korvasi kaudella 2008-09 Regional-liigan kolmanneksi korkeimpana sarjatasona. Regional-liiga jatkoi toimintaansa neljäntenä sarjatasona, joka on jaettu tätä nykyä viiteen alueittain pelattavaan lohkoon, joiden voittaja karsivat playoff-pareittain noususta kolmosliigaan.

Kolmannella sarjatasolla seuroilla on vielä hyvät edellytykset rauhoittaa tilanteensa, vakauttaa kenties talouttaan ja ajaa vaikkapa omia junioreita kokoonpanoon.

Nousu on kovan työn takana, kun 20 joukkueen joukosta vain kaksi nousee suoraan ja kolmas pääsee karsimaan. Todellinen mörkö Kolmosliigan seuroille on kuitenkin putoaminen. Kuten mainittu, Regional-liiga on jaettu viiteen osaan. Kolmannen sarjaportaan neljä pahnan pohjimmaista putoaa suoraan johonkin näistä lohkoista, ja aluelohkoista nousee myös niin ikään neljä joukkuetta ylöspäin.

Perinneseurojen värittämä alasarja

Eintracht Braunschweig, Kaiserslautern, 1860 München, Karlsruher SC. Jokainen näistä seuroista on esiintynyt Bundesliigassa tällä vuosituhannella. Yhteinen tekijä näille seuroille on myös se, että jokainen niistä pelaa tällä kaudella 3. Liigaa. Siinä missä Braunschweigin viime visiitti pääsarjaan oli malliltaan ranskalainen, kuului 1860 München sarjan vakiokokoonpanoon kymmenen perättäisen kauden ajan 2000-luvun taitteessa.

Baijerilaisten kanssa samaan aikaan Bundesliigan faneja ihastutti myös Kaiserslautern, jonka kauden 1997-98 uskomaton menestyskulku johti seuran sarjanousijana aina mestaruuteen asti. Seuraavalla kaudella Punaisina paholaisina tunnettu 1. FCK kamppaili HJK:n kanssa samassa Mestarien liigan lohkossa, edeten voittajana pudotuspeleihin.

Karlsruhen 2000-lukuun kuuluu vain yksi kahden kauden pääsarjapyrähdys vuosina 2007-09. Seuran sinivalkoiset värit edustivat Bundesliiga-tasolla usean pidemmän ajanjakson 1960-luvulta aina 1990-luvun alkupuolelle asti.

Yhteistä edellä mainituille seuroille on myös, etteivät mainitut Bundesliiga-ajat ole suinkaan niiden ainoat. Jokainen seuroista pelasi muun muassa 1980-luvun alkupuoliskolla pääsarjafutista. Myös tuon aikakauden BuLi-vakiokasvo, sympaattinen krefeldiläisseura KFC Uerdingen mittelee tällä hetkellä kolmannella sarjatasolla.

Ala-Saksilainen Osnabrück johtaa joukkoa

Sarjan tämän kauden dominoivin joukkue ponnistaa luoteis-Saksasta. VfL Osnabrückin esitykset eivät ole jättäneet selittelyille sijaa, sillä joukkue on hävinnyt toistaiseksi vain kolmesti. Liljanvalkoisten nousu 2. Bundesliigaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen näyttää lähes varmalta. Kun kierroksia on jäljellä kuusi, on Osnabrückin johto jo yhdeksän pistettä. Toisena majaileva Karlsruher SC saa pysyä loppuun asti tarkkana, sillä sekä Wehen Wiesbaden että Hallescher FC ovat iskuetäisyydellä.

Häntäpäässä VfR Aalen, Carl Zeiss Jena, Energie Cottbus sekä Braunschweig ovat lähimpänä putoamista, mutta Grossaspach, huonossa kevätvireessä oleva Lotte sekä Fortuna Köln ovat kaikki vain täpärästi kuivilla.

Kauden ilmiö on ollut Karlsruhen hyökkäyskaksikko Marvin Pourie – Anton Fink. Saksalaiskärkipari miehittää sarjan maalipörssin kärkisijoja ja on vastannut keskenään lähes 60-prosenttisesti joukkueensa maaleista.

Sekä Pourie, 28, että Fink, 31, ovat todellisia Kolmosliigan pelaajaprototyyppejä. Kummankin ura sarjatasoa ylempänä on jäänyt toistaiseksi vaisuksi, mutta kolmannella portaalla ruuti on ollut kuivaa. Pourie on edustanut aiemmin Tanskan liigassa muun muassa FC Kööpenhaminaa. Finkin pelivuosista leijonanosa on kulunut Karlsruhen ja Chemnitzin riveissä.

Sarjasta ei juuri suurelle yleisölle tuttuja pelaajia löydy, mutta muun muassa Uerdingenin Maxi Beisterin (HSV) ja 1860 Münchenin Sascha Möldersin (FC Augsburg) CV:stä löytyy reilusti Bundesliiga-kokemusta. Tästä huolimatta osa joukkueista kerää komeita katsojalukuja ottelusta toiseen.

Kuva: der-betze-brennt

Liigan yleisömagneetti Kaiserslauternin lähes 21 500 katsojan keskiarvo olisi kovaa luokkaa ylemmilläkin sarjatasoilla, vaikkakin hulppealle Fritz-Walter-Stadionille mahtuisikin tarvittaessa lähes 50 000 katsojaa. Seuran intohimoiset kannattajat tunnetaankin maanlaajuisesti, ja Kaiserslauternissa vierasjoukkueet saavat tuntea niskassaan Westkurvesta kantautuvan fanien pauhun.

Myös viisi muuta seuraa yltää yli 10 000 katsojan keskiarvoon. Toisessa päässä niin Lotte, Grossaspach kuin noususijoilla kamppaileva Wiesbadenkin jäävät alle 3000 katsojakeskiarvoihin.

Suomalaisia pelannut useassa seurassa

Myös jokunen suomalaispelaaja on kuluneen vuosikymmenen aikana esiintynyt Kolmosliigassa. FC Interiin sittemmin palannut Timo Furuholm edusti Kolmosliigan Hallescher FC:tä viidellä eri kaudella iskien seuralle 35 sarjamaalia. Tällä kaudella Halle kamppailee tiukasti noususta, majaillen tätä kirjoitettaessa nousukarsintaan oikeuttavan kolmannen sijan kannassa neljäntenä.

Furuholmin Interistä tuttu tutkapari Mika Ojala viihtyi kahden kauden ajan VfR Aalenin riveissä tehoillen kymmenen sarjamaalia. Aalenin mustavalkoisissa on viilettänyt myös Joel Pohjanpalo kaudella 2013-14, mutta tuolloin seura pelasi 2. Bundesliigaa.

Lyhyempiä pyrähdyksiä sarjaan ovat tehneet myös muun muassa Joni Kauko (Energie Cottbus), Pekka Lagerblom (VfB Stuttgart II) ja Njazi Kuqi (Sonnenhof Grossaspach).

Sarjatasona Saksan Kolmosliiga valmistaa kotoista Veikkausliigaa paremmin etenkin fyysiseen kamppailupelaamiseen, mutta taktisesti tai pelinopeudellisesti eroa voi nähdä kumpaan suuntaan tahansa. Suomalaispelaajien osalta sarjan voi nähdä erityisesti parempana näyteikkunana Keski-Euroopan suurempiin sarjoihin.

Kauko on sittemmin noussut Tanskan liigan Esbjergin avainpelaajaksi sekä tutuksi nimeksi Huuhkajien pelaajalistalla. Pitkät urat ulkomailla pelanneet Lagerblom ja Kuqi nähdään kumpainenkin alkavalla kaudella kotimaan pääsarjassa.

The post Kolmosliiga tarjoaa saksalaisfutista lukuisine perinneseuroineen – suomalaisia esiintynyt niin Hallessa, Aalenissa kuin Cottbusissakin appeared first on Byyri.

Shalan sopimus saa miettimään kokemuksen arvostusta kotimaisissa liigaympyröissä. Täyteen pelikuntoon toipuessaan 32-vuotias lahtelainen on hyvä lisäys seuransa kapeaan miehistöön. Pelikunnon löytyminen ja lopullinen panos kentällä nähdään kauden edetessä, mutta olennaisempaa on veteraanihyökkääjän tuoma ammattimaisuus ja rutiini.

FC Lahden päävalmentaja Sami Ristilä korosti seuran tiedotteessa pelaajan tuoman kokemuksen merkitystä pukukopissa. Lahden valmennusryhmään kuuluvan Pekka Lagerblomin aiemmin julkaistulla pelaajasopimuksella on Kuhnureiden kopissa vastaava vaikutus. Paljasjalkaisella lahtelaisella on nuorille jaettavaa tietoutta aina Bundesliigaa myöden, eikä sen merkitystä ei voi aliarvioida.

Lahdessa tehtiin muutama vuosi sitten vastaavia peliliikkeitä myös uransa ehtoopuolella olleen legendaarisen Rafaelin osalta. Silloin brasilialaiskärki onnistui tuomaan hyökkäyspään uhkaa, useimmiten vaihdosta peliin tultuaan. Miten kokemus ja esimerkki painavat vaakakupissa, kun kentällä tarvittaisiin konkreettisia tehoja?

Lahtelaisten kaudesta on povattu haastavampaa kuin mihin viime vuosina Päijät-Hämeessä on totuttu. Nähtäväksi jää, onko Shalasta tai Lagerblomista pelillisesti lisäarvoa tuottavaan rooliin, jos joukkue ajautuu vaikkapa putoamiskamppailuun. Loukkaantumisherkkä pelaajisto saa heistä kuitenkin tarvittavaa laajuutta. Joka tapauksessa on ilahduttavaa nähdä, miten kokemusta arvostetaan suomalaisen jalkapallon saralla.

Liigan pelillisen tason kannalta on erityisen tärkeää, että nuorilla on mainittujen pelaajien kaltaisia roolimalleja mukana päivittäisessä toiminnassa. Esimerkiksi nuorten maajoukkuemiehet Tomi Kult ja Teemu Jäntti saavat nauttia kokeneiden pelaajien vinkeistä tällä kaudella ottaessaan tärkeitä harppauksia urallaan.

Kauden avausottelunsa ensimmäisellä puoliajalla FC Lahti jäi pahasti KuPS:n jalkoihin. Lagerblom avasi ottelun, mutta loukkasi jalkaansa ja vaihdettiin kentältä tauolla. Shala puuttui joukkueen kokoonpanosta. Toisen jakson sisuuntuminen nosti Kuhnurit upeasti kolmen maalin takaa tasapeliin.

Artikkelikuva – @fclahti

The post Seuraikoneiden arvostusta Lahdessa appeared first on Byyri.

FIFA:n erotuomarijohtajana vuoden 1966 MM-kilpailuissa toiminut Ken Aston pysähtyi kotimatkallaan eräästä ottelusta liikennevaloihin mietteliäänä. Englannin ja Argentiinan välisessä ottelussa tuomari oli varoittanut englantilaisten Jack ja Bobby Charltonia. Pelaajille itselleen ei varoitusta oltu indikoitu kentällä, joten Englannin joukkueenjohto lähestyi Astonia tapauksen selvittämiseksi.

Aston oli itse vuonna 1962 ollut tuomitsemassa jalkapallon MM-kisojen kenties brutaaleinta ottelua Chilen ja Italian välillä. Ottelu oli alusta asti yhtä väkivaltaista kaaosta ja 12 minuutin kohdalla hän päätti ajaa Giorgio Ferrinin kentältä. Ongelmana oli kielimuuri, sillä italialaispelaaja ei ymmärtänyt Astonin tarkoitusperää ja kieltäytyi poistumasta kentältä. Tilanne äityi yhä väkivaltaisemmaksi, ja lopulta Ferrini saatettiin kentältä poliisien avustamana.

Lontoolaisia liikennevaloja katsellessaan Aston sai jalkapallohistoriaa muuttaneen idean keltaisesta ja punaisesta kortista. Keltaisen avulla tuomari osoittaisi pelaajalle tämän tulleen varoitetuksi, punainen kortti tietäisi kentältä poistoa. Korttisysteemi tuli lopulta käyttöön Meksikon MM-kisoissa vuonna 1970 ja on ollut siitä lähtien kiinteä osa lajia.

Toppari näkee useimmin punaista

Tuomarista riippuen pelaajat saattavat katsella keltaista korttia usein jo otteluiden alkuhetkillä. Varoitus hillitsee usein ylilyöntejä, mutta ei kuitenkaan muuta voimasuhteita kentällä. Ottelun painopiste muuttuu lähes poikkeuksetta tuomarin kaivettua punaista korttia taskustaan.

Osa pelaajista on luonnollisesti alttiimpia saamaan ulosajoja otteluissa rajujen otteiden tai tulisen luonteen takia. Tämä on riski, joka valmentajien on kokoonpanoa valitessa otettava. Englannin Valioliigan historian useimmin punaista korttia katsellut pelaaja on irlantilainen Richard Dunne. Hän jakaa kahdeksalla ulosajollaan tilaston kärkipaikkaa Patrick Vieiran ja Duncan Fergusonin kanssa. Muun muassa Manchester Citya ja Aston Villaa edustaneen Dunnen ulosajot johtuivat pitkälti romuluisen topparin pelityylistä ja -paikasta. Sen sijaan esimerkiksi Joey Bartonin kuuden punaisen kortin jäljet johtavat ongelmapelaajan tuittupäiseen käytökseen.

La Ligan historian varoitetuin pelaaja on Real Madrid-ikoni Sergio Ramos. Kovaotteinen espanjalainen nousi joulukuussa 2017 sarjan kaikkien aikojen useimmin ulosajetuksi pelaajaksi saatuaan uransa 19. punaisen Realin ja Athletic Bilbaon välisessä kamppailussa. Ramos ohitti tuolloin 18 punaisella jaettua kyseenalaista kunniaa pitäneet Pablo Alfaron ja Xavi Aguadon. Italian Serie A:n korttikuninkaana on Atalantaa ja Juventusta edustanut Paolo Monteiro. Uruguaylainen napsi Italiassa pelatessaan 16 ulosajoa sarjapeleissä.

Yhteiseksi nimittäjäksi on helppo löytää pelipaikka. Niin Dunnen, Ramosin kuin Monteironkin positio oli tai on keskuspuolustuksessa. Usein juuri toppari joutuu pysäyttämään vikkelien hyökkääjien etenemisen kyseenalaisin keinoin ennen tämän irtautumista maalipaikkaan. Tähän vielä kylkeen hieman kankea liikkuvuus tai räjähtävä temperamentti ja punaiselle kortille altis pelaaja on valmis.

Punaisten korttien määrä laskussa

Valioliigan ulosajojen määrä on viime kausina ollut putoamaan päin. Kaudesta 2014-15 lähtien punaisia kortteja on nähty laskevalla trendillä 71, 59, 41 ja 39 kappaletta. Kuluvalla kaudella suunta on jälleen hieman ylöspäin, ja toistaiseksi punainen kortti on noussut jo 40 kertaa.

Kotimaisessa Veikkausliigassakin punaisten korttien määrä on ollut kuluvalla vuosikymmenellä lievässä laskusuhdanteessa. Vielä 2010-luvulle siirryttäessä sarjassa nähtiin keskimäärin yli 30 punaista korttia kautta kohden, mutta viime kausina lukema on pudonnut tuon rajan alle. Yksittäisistä joukkueista suurin ulosajojen määrä tällä ajanjaksolla on FF Jaron kauden 2013 kahdeksan punaista korttia.

Verrattain suurin muutos on nähty neljän vuoden välein pelattavissa MM-kisoissa. Saksassa pelatussa vuoden 2006 turnauksessa nähtiin peräti 28 ulosajoa. Etelä-Afrikassa 2010 kentältä poistoja tapahtui enää 17, Brasilian kisoissa 2014 määrä oli pudonnut kymmeneen. Hämmentävästi viime kesänä Venäjällä punaisia kortteja näytettiin enää neljä kertaa. Arvokisojen trendi muuttuu toki voimakkaammin harvemman otannan takia, mutta näin suuri pudotus kertoo muutoksesta myös itse pelissä.

Kuuluisia ja kummallisia ulosajoja

Monissa tapauksissa punainen kortti jää merkittävissä kamppailuissa ihmisten mieleen siinä missä ottelun lopputulos tai upea maalikin. Jalkapallon ystävät muistavat ikuisesti esimerkiksi Zinedine Zidanen ulosajon vuoden 2006 MM-finaalissa tai Luis Suarezin käsivirheen 2010 kisojen puolivälierässä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Korttien ajanjakso sisältää myös mitä eriskummallisempia ulosajoja. Vuonna 2016 Bosnia-Herzegovinan ja Kreikan välisessä ottelussa Edin Dzeko kamppaili pallosta kulmalipulla Sokratiksen kanssa. Kreikkalaisen napattua pallon kaatuneen Dzekon käsistä päätti tämä nopealla reagoinnilla kiskaista Sokratiksen shortsit nilkkoihin. Seurauksena suora punainen kortti.

Argentiinan alasarjoista on peräisin kuuluisa tapaus, jossa Bella Vistan hyökkääjä Jose Jimenez tarttui kentälle rynnänneeseen kulkukoiraan ja yritti heittää sen kenttää reunustaneen aidan yli. Koira osui kuitenkin vain aidan reunukseen kimmoten takaisin kentälle. Jimenez katseli temppunsa jälkeen välittömästi ”joulukorttia”, koira säilyi kaikeksi onneksi vahingoittumana.

Jaettujen punaisten korttien ennätyslukemien jäljet vievät niin ikään Argentiinaan. Viidennen sarjatason ottelussa Claypolen ja Victoriano Arenasin välillä tuomari jakoi peräti 36 punaista korttia. Punaista näkivät kaikki kentällä olleet pelaajat sekä lukuisat muut aina vaihtomiehistä valmennusjoukkoihin. Ammattilaissarjoissa ei moista sirkusta ole nähty.

Artikkelikuva – Marco Verch

The post Punainen kortti rauhoittaa peliä – idea syntyi liikennevaloista Englannissa vuonna 1966 appeared first on Byyri.