Jollen jalanjäljissä

FC Hakaa edellisvuodet edustanut Laine siirtyi Rizesporiin syyskuun puolivälissä. Ilves-kasvatti löi läpi Valkeakoskella, ja siirto uusiin maisemiin alkoi tuntumaan ajankohtaiselta Veikkausliiga-kauden 2023 alla.

– Tavoitteeni oli se, että siirryn ulkomaille viimeistään kauden jälkeen, mutta mieluiten jo kesällä, jotta Haka saisi minusta siirtosumman. Olin lähellä siirtoa Puolaan kesän siirtoikkunassa, mutta loukkaannuin vieraspelissämme Ilvestä vastaan. Minulle tuli ilmarinta, ja siirto kariutui, Laine muistelee.

Ilmarinta tarkoittaa ilmaa keuhkopussin sisässä – ilma keuhkopussissa painaa keuhkoa kasaan aiheuttaen hengenahdistusta ja kipua. Vamma piti Laineen sivussa kolmisen viikkoa, ja siirto ulkomaille oli jäädä haaveeksi. Lopulta Rizespor osoitti kiinnostuksensa Lainetta kohtaan, ja tämä otti haasteen vastaan.

– Kesän loukkaantuminen opetti minulle, että jalkapallossa voi sattua mitä vain. Kun sain uuden mahdollisuuden lähteä ulkomaille, ajattelin, että mennään vaan. Altin Zeqiri oli siirtynyt FC Lahdesta Rizesporiin vain muutamaa viikkoa aiemmin, joten soittelin hänelle vielä ennen lopullista päätöstäni, Laine avaa.

– Altin kehui seuraa, ja sain positiivisen kuvan Rizesporin toiminnasta. Oli helpottavaa, ettei tarvinnut hypätä täysin tuntemattomaan. Tiesin, että Turkin pääsarja on kovatasoinen sarja – näin tämän hienona tilaisuutena kehittyä jalkapalloilijana.

Rizen kaupungista Mustanmeren rannalta ponnistava seura on suomalaisille tuttu lähinnä Joel Pohjanpalon kautta. Huuhkajien hyökkääjä lainattiin Rizesporiin kaudeksi 2021–2022, ja Pohjanpalo viimeisteli joukkueelle komeat 16 osumaa. Rizespor putosi sarjaporrasta alemmas lainamiehen maaleista huolimatta, mutta nousi pääsarjaan heti seuraavan kauden päätteeksi.

”Jonjo Shelvey from Wish”

Rizesporin paluu pääsarjaan on sujunut varsin mukavasti, sillä joukkue taistelee 16 ottelun jälkeen europaikoista. Laine on saanut vastuuta neljässä sarjapelissä ja yhdessä Turkin cupin ottelussa. Kotidebyytti tapahtui heti syyskuussa, ja viikkoa myöhemmin suomalainen pääsi Şükrü Saracoğlu Stadiumin hornankattilaan. Yli 40 000 katsojan edessä pelannut Fenerbahce oli tyly isäntä ja vei kamppailun lukemin 5–0, mutta Laineelle kokemus oli ikimuistoinen.

– Totuin Tehtiksellä huipputunnelmaan, mutta olihan Fenerbahcen stadion eri maailma. Kun lensimme kotiin matsin jälkeen, mietin itsekseni, missä juuri olin. Tuli sellainen fiilis, että kylläpä on kannattanut painaa duunia. Intohimoiset kannattajat motivoivat minua todella paljon, olivat he puolellamme tai ei, Laine toteaa.

– En ole saanut ihan sellaista roolia, mitä olisin toivonut. Olen kuitenkin kärsivällinen, sillä minulla on kolmen vuoden sopimus, ja hyvin aikaa tehdä läpimurtoni. Aion pelata jalkapalloa vielä monta vuotta ja uskon, että kaikki päivittäinen työ vie minua eteenpäin. Olen parhaassa peli-iässä todennäköisesti vasta 5–6 vuoden päästä, Laine jatkaa.

– Syksyn ja talven aikana on tullut selväksi, että jalkapallo on täällä hyvin erilaista kuin Suomessa. Peli ei ole niin taktista kuin Veikkausliigassa, mutta vauhtia on paljon enemmän. Pelityyli ei ehkä sovi minulle täysin, mutta näen sen positiivisena asiana, että pääsen kehittämään heikkouksiani. On ollut opettavaista päästä pelaamaan erilaista jalkapalloa.

Laine on löytänyt viime aikoina muutamia selviä kehityskohteita.

– En ole koskaan ollut erityisen juoksuvoimainen pelaaja. Meillä on tosi innokas fyysinen valmentaja, joka pitää huolen siitä, että kaikki juoksevat treeneissä. Olen huomannut, että nopeuskestävyyteni on mennyt selvästi eteenpäin. Kehitettävää on myös siinä, kuinka reagoin esimerkiksi tilanteenvaihtojen kakkospalloihin – kun täällä välillä pelataan kaaosfutista, kaksinkamppailujen voittaminen korostuu.

Rizesporin keskikentällä on melko kova kilpailutilanne. Joukkueen tunnetuin nimi, Jonjo Shelvey, pelaa juuri Laineen tontilla – muun muassa Liverpoolista ja Newcastlesta tuttu konkari saa suomalaiselta tunnustusta.

– Jonjon (laina)sopimus julkaistiin samoihin aikoihin kuin omani, joten olemme molemmat uusia pelaajia. Hän on tosi mukava tyyppi, jolla on huikeita tarinoita futiksesta. Asuin harjoituskeskuksellamme ennen kuin löysin kämppäni, ja vietimme silloin paljon aikaa yhdessä, Laina sanoo.

– Koen, että olen tällä hetkellä ”Jonjo Shelvey from Wish” – minulta ei löydy vielä samanlaista laatua. Koen, että pystyin tekemään Hakassa samoja asioita kuin hän tekee Rizesporissa. Kaikesta huomaa, että hän on pelannut pykälää kovemmissa ympyröissä.

Ankaran tapahtumat järkyttivät

Kaaos alkoi aivan puskista. Laineen mukaan Ankaragücün ja Rizesporin pelaajat ja taustat kävivät kättelemässä tuomareita normaaliin tapaan, kunnes Koca saapui paikalle. Laine on keskustellut tapahtumista joukkuetovereidensa kanssa, eikä kukaan ollut aiemmin kokenut vastaavaa.

– Se oli todella surullinen juttu sarjan mainetta ajatellen. Tällaiset asiat laittavat turkkilaisen futiksen todella huonoon valoon. Täällä panostetaan pelaajien, valmentajien ja tuomareiden turvallisuuteen erittäin paljon, mutta kukaan ei varmasti osannut odottaa, että seurapresidentti sekoilee tuolla tavalla. En osaa sanoa, pystyisikö kukaan kotijoukkueen järjestyksenvalvoja estämään pomoaan, Laine pohtii.

– Tilanne oli koko joukkueemme mielestä absurdi, ja kaikki olivat shokissa pukukopissa. Välillä läikkyy yli, mutta ei tällä tavalla. Täällä on varmasti syystäkin kovat turvatoimet – kannattajamassat ovat niin valtavia, että sinne mahtuu aina yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat väkivaltaisia. Voin kuitenkin sanoa vilpittömästi, että kannattajakulttuuri on näkynyt minulle pitkälti vain positiivisessa valossa. On harmi, että yksi seurapresidentti sai aikaan näin paljon negatiivista julkisuutta.

Laine on saavuttanut unelmansa jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla, ja mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, mies ei ole hetkeen palaamassa kotimaan kentille. Nykyinen sopimus pitää Laineen Rizesporissa vielä kahden ja puolen kauden ajan – jalkapallossa kaikki on kuitenkin mahdollista, kuten mies on huomannut.

– Olen aiemminkin sanonut sen, että haluan tehdä elämässäni kahta asiaa – pelata jalkapalloa sekä nähdä maailmaa. Jos ne pystyy yhdistämään, kyseessä on unelmatilanne. Olen varma siitä, että haluan pelata myös muissa maissa. Briteissä olisi joskus hienoa pelata, mutta minulla on monia haaveita monesta muustakin maasta.

Unelma Huuhkajista

Laine kuuluu 2001 syntyneiden ikäluokkaan, josta Viljami Sinisalo, Anssi Suhonen ja Oliver Antman ovat ehtineet tehdä A-maajoukkuedebyyttinsä. Sinisalo ja Suhonen olivat alusta asti poikamaajoukkueiden kantavia voimia, mutta Antman sekä Laine nousivat Minihuuhkajiin vasta myöhemmällä iällä. Laine debytoi Suomi-paidassa viimein U18-vaiheessa.

– Olin juniori-iässä lupaava pelaaja ja uskoin itseeni, mutta olin pitkään pienikokoinen. Esimerkiksi U15-vaiheessa muut pelaajat olivat selvästi fyysisempiä, ja jäin vähän tutkan ulkopuolelle. Kun sain kasvupyrähdyksen, peli alkoi kulkemaan paremmin. Sain lopulta näyttöpaikan maajoukkueessa, mikä oli valtava kunnia. Maajoukkue on aina ollut minulle se tärkein näyttämö, Laine kertoo.

– On ollut tosi siistiä nähdä tuttuja jätkiä Huuhkajissa. Toivon aina Suomen menestystä, mutta se tuntuu vielä paremmalta, kun nuoret pelaajat nousevat isoon rooliin. Oliverin läpimurto A-maajoukkueeseen antoi varmasti uskoa monelle nuorelle pelaajalle. Hän tuli Huuhkajiin rytinällä, ja sitä oli hienoa seurata.

Mikäli Laine ponnistaa tulevaisuudessa Rizesporin runkopelaajaksi ja tahkoaa isoja minuutteja kovassa sarjassa, noussee hänenkin nimensä A-maajoukkuespekulaatioihin. 

– Maajoukkuepaikka olisi minulle unelmien täyttymys. Se ei käy mielessäni päivittäin, mutta se on yksi pitkän tähtäimen tavoitteistani. Tällä hetkellä pyrin keskittymään arkeeni sekä siihen, että teen asiat paremmin ja paremmin. Jokapäiväinen tekeminen on se, mihin voin vaikuttaa.

The post Tehtikseltä Turkkiin – Janne-Pekka Laine viihtyy futishullussa maassa appeared first on Byyri.

Tieto Roni Peiposen poismenosta kolahti omalla kohdallani poikkeuksellisen kovaa, vaikken tuntenut häntä kunnolla – pelasimme jokusen kerran vastakkain ja muuten seurasin hänen otteitaan katsomon puolelta. Uutinen pysäytti erityisen paljon siksi, että Peiponen oli muutaman vuoden sisään jo neljäs pelikaverini tai vastapuolen tuttu, joka lähti aivan liian nuorena.

Reilut pari vuotta sitten Peiponen lopetti ammattilaisuransa ja avautui rohkeasti takavuosien masennuksestaan. Peiponen kertoi Helsingin Sanomille purskahtaneensa eräs päivä itkuun, kun joukkuetoveri kysyi hänen vointiaan. Tämä sai minut pohtimaan myös omaa toimintaani.

Olen pelannut jalkapalloa parin vuosikymmenen ajan ja toiminut monen joukkueen kapteenina, mutta montakohan kertaa olen esittänyt pukukopissa saman kysymyksen? En varmasti tarpeeksi montaa. Ehkä meitä on opetettukin siihen, että henkilökohtaisten ongelmien tulee jäädä kopin ulkopuolelle, jotta keskittyminen pysyy olennaisessa. Tsempataan nyt harkkojen tai matsin ajan.

Pukukoppi on mielenkiintoinen ympäristö – voit jakaa sen parinkymmenen joukkuekaverisi kanssa useita kertoja viikossa, mutta kukaan ei välttämättä tiedä, mitä käyt läpi. Kopissa saatetaan viihtyä pitkiä aikoja, mutta siellä heitetään lähinnä läppää ja puhutaan pitkälti futiksesta. Senkään merkitystä ei toki voi väheksyä, ja juuri noita hetkiä tuli eniten ikävä, kun pidin huilia pelaamisesta.

Itselleni jalkapallo on toiminut eräänlaisena terapiamuotona muun muassa läheisen kuoleman tai ensimmäisen pitkän parisuhteeni päättymisen jälkeen. Unohdan tänäkin päivänä kaikki huoleni ja stressin, kun treenit tai peli pyörähtää käyntiin. Valitettavasti murheet yleensä palaavat aikanaan – ja niistä olisi tärkeää saada puhua.

Jokaisella futisjoukkueella on potentiaalia valtavaksi henkiseksi voimavaraksi. Jokainen pelaaja sekä valmentaja voi pyrkiä vaikuttamaan omalla toiminnallaan siihen, että kukaan joukkuekaveri ei jää yksin. Peiposen haastattelu Hesarissa on hyvä esimerkki siitä, että yhdelläkin lauseella voi olla suuri merkitys – mitä sulle kuuluu? 

Yksilöiden lisäksi vastuu on koko jalkapalloperheellä sekä yhteiskunnalla. Avoimesti omista kokemuksistaan kertonutta Mika Ojalaa lainaten – meidän täytyy tehdä enemmän töitä mielenterveyden edistämiseksi.

Tukea ja apua:

MIELI ry:n Kriisipuhelin

Et ole yksin

The post Mitä sulle kuuluu? appeared first on Byyri.

11 ottelua ja 11 voittoa. Vaikka Regionalliga Nordostin kausi jäi kesken, ei sarjan parhaasta joukkueesta jäänyt epäselvyyttä. Kimmo Hovin edustama FC Viktoria 1899 Berlin oli jäänyt edelliskaudella keskikastiin, mutta viime syksynä taivaansinisille ei löytynyt pysäyttäjää.

Myös Hovi oli lähes pysäyttämätön. Toukokuussa 27 vuotta täyttävä suomifutiksen reissumies pelasi täydet minuutit vain viidessä ottelussa, mutta viimeisteli komeat kuusi osumaa. Verkko heilui niin sarja-avauksessa kuin lokakuun Babelsberg 03 -voitossa, jonka jälkeen koronavirus keskeytti kauden.

Vaikka pelit eivät pyörineet lokakuun jälkeen, harjoitteli Viktoria Berlin jatkuvasti. Joukkue lomaili pariin otteeseen viikon ajan, mutta muuten ryhmä oli täydessä valmiudessa jatkamaan tosipelejä. Kun harjoitusottelut eivät onnistuneet, pelattiin harjoituksissa sisäisiä otteluita lähes joka viikonloppuna.

Sinetti Viktoria Berlinin nousulle tuli perjantaina 16. huhtikuuta, jolloin edellisestä sarjapelistä oli kulunut tasan 25 viikkoa. Hovi voitti kuudella osumallaan joukkueen sisäisen maalipörssin, vaikka pelasi vasta kymmenenneksi eniten minuutteja. Komeasta maalimäärästään huolimatta Hovi kertoo olevansa erityisen tyytyväinen työmoraaliinsa ja tapaan, kuinka hän osallistui joukkueen puolustuspeliin.

– Olin valmiina jo kauden alla, ja sekä joukkueelle että itselleni asettamat tavoitteet olivat kovat. Sain hyvän alun, kun tulin ekassa sarjapelissä penkiltä sisään ja tein voittomaalin entistä seuraani (Chemnitzer FC:tä) vastaan. Olin nähnyt tämän päässäni jo ennen peliä, ja fiilis oli maalin jälkeen aivan uskomaton, Hovi muistelee.

– Siitä oli hyvä lähteä jatkamaan kautta, joka alkoi rullaamaan hyvin. Jengin hyvä meininki on jatkunut aina tähän päivään asti. Saimme loistavia tuloksia, kun pelit olivat käynnissä, ja olemme yhä todella tiivis nippu. Kaikesta huolimatta olemme pitäneet hyvää fiilistä yllä.

Viimeisen kahden kuukauden ajan loukkaantumisesta toipunut Hovi myöntää, että epätietoisuus raastoi etenkin ensimmäisen parin kuukauden ajan – välillä toivo heräsi, kun sarjaa yritettiin jatkaa, mutta toisin kävi. Lopulta kaikki päättyi suomalaisen kannalta onnellisesti.

– Fiilikset ovat uskomattomat, vaikkakin samalla haikeat, kun emme saaneet pelattua kautta loppuun saakka. Olen todella ylpeä noususta. Onneksi saimme koronarajoituksista huolimatta järjestettyä pienet juhlat.

Rajoitukset ovat olleet varsin tiukat marraskuusta lähtien. Berliiniläiset kauppakeskukset olivat pitkään kiinni, mutta muutaman viikon ajan niihin on päässyt negatiivisella koronatestinäytteellä. Esimerkiksi ravintolat ovat yhä kiinni, mutta ruoan tilaaminen onnistuu. Vallitsevasta tilanteesta huolimatta Hovi on nauttinut suurkaupungin sykkeestä.

– Tämä on aivan mahtava paikka. Tykkään siitä, että täällä on paljon ihmisiä eri kulttuureista eri puolilta maailmaa. Täällä kuulee kaikkia kieliä. Tykkäämme vaimoni kanssa kaupungista sekä ihmisistä todella paljon. Harmittaa, ettemme ole päässeet vielä elämään ihan normaalia elämää täällä.

Hovin sopimus kattaa vielä ensi kauden, jonka aikana elämä palannee hieman normaalimmaksi. Vuosi sitten hyökkääjä kertoi etsineensä seuraa, johon voisi asettua aloilleen. Onko Viktoria se oikea?

– Vaikea sanoa. Siihen vaikuttaa niin moni muukin asia kuin jalkapallo. Minulla on amerikkalainen vaimo, ja olemme mahdollisesti menossa jossain vaiheessa sinne päin. Tai Suomeen, kuka tietää.

”Furkan” jalanjäljillä

Vaikka sarjakausi pistettiin pakettiin, saattavat Viktoria Berlinin pelit jatkua toukokuussa. Joukkue on mukana Berliner Landespokalissa, joka pelattaneen loppuun pitkästä tauosta huolimatta – tuplamestaruuden lisäksi panosta riittää, sillä alueellisen turnauksen voittaja pääsee mukaan DFB-Pokaliin.

Syksyllä Viktoria Berliniä odottaa vielä kovempi haaste, 3. Liga. Sarjassa pelaa tällä kaudella perinteisiä saksalaisseuroja, kuten FC Hansa Rostock, TSV 1860 München ja Dynamo Dresden. Näiden seurojen lisäksi sarjasta löytyy muitakin laajan kannattajapohjan omaavia seuroja – esimerkiksi 1. FC Kaiserslauternin viime kauden yleisökeskiarvo oli ennen koronarajoituksia yli 19 000.

Viktoria Berlinin kotipyhättöön ei mahdu lähellekään samanlaisia yleisömassoja, ja edustusjoukkue joutuu etsimään ensi kaudeksi uuden kodin, sillä tietyt standardit eivät Stadion Lichterfeldellä täyty.

Suomalaishyökkääjistä Timo Furuholm on tehnyt aiemmin kovaa jälkeä 3. Ligassa. Hallerscher FC:n riveissä sarjaa pelannut kärkimies teki 103 ottelussa mukavat 35 maalia. Tällä kaudella 3. Ligaa on pelannut Ilmari Niskanen, jonka edustama FC Ingolstadt taistelee parhaillaan sarjanoususta.

– Ensi kaudesta tulee kaikin puolin paljon vaativampi. Pelien taso ja niiden määrä on kovempi, ja siihen täytyy valmistautua. Uskon, että pystymme menestymään myös sarjatasoa ylempänä.

Mikäli Hovin maalitahti pysyy samana 3. Ligassa, maajoukkuekaan ei liene mahdottomuus. Hyökkääjä puki Suomi-paidan päälleen edellisen kerran syyskuussa 2015, kun Pikkuhuuhkajat kaatoi Venäjän Kotkassa pelatussa EM-karsintaottelussa. Suomen kokoonpanosta löytyi muun muassa Simon Skrabb, Pyry Soiri, Glen Kamara ja Daniel O’Shaughnessy – haaveileeko Hovi vielä mahdollisuudesta pelata tuttujen pelaajien kanssa Huuhkajissa?

– Se on yhä unelmani. Katson kaikki Suomen pelit tosi tarkkaan, ja viime vuosina on ollut tosi hienoa seurata Huuhkajia. Peli näyttää hyvältä ja tulokset ovat hyviä. Olen ylpeä vanhoista joukkuekavereistani – loistavasti jätkät pelaavat.

The post Kausi päättyi kabinetissa – Kimmo Hovi ja voittamaton Viktoria nousivat 3. Ligaan appeared first on Byyri.

Kotimaan alasarjoista on aiemminkin ponnistettu suurempiin ympyröihin, mutta Kolmosesta on pitkä matka La Ligan porteille. Elche CF:n Ramón Folchin tarinasta tekee varsin poikkeuksellisen myös se, että pääsarjadebyytti tuli vasta viikko ennen 31-vuotissyntymäpäivää.

Debyytti SC Eibaria vastaan ei ainakaan vielä avannut Folchille pääsarjauraa, sillä hänet passitettiin pian lainalle toisen sarjatason CD Tenerifeen. LaLiga2 on miehelle hyvin tuttu sarja Elche CF:n, CF Reus Deportiun ja Real Oviedon paidoista, mutta kahdeksan vuotta sitten sarjataso oli aivan toinen.

Pallokerho Keski-Uusimaan valmennuspäällikkö Panu Turpeinen toimi edustusjoukkueen päävalmentajana kaudella 2012, jolloin PKKU nousi Kakkoseen voittaen jokaisen 22 ottelustaan. Folch oli tärkeä osa nousijajoukkuetta, johon hän liittyi kesken kauden. Taustalla oli PKKU:n leiri Kataloniassa, jossa paikallisille tarjottiin mahdollisuutta eksoottiseen seikkailuun.

– Pelasimme edustuksen kanssa harjoituspelin, jossa meidän puolellamme pelasivat ne paikalliset, jotka olivat kiinnostuneita tulla pyörähtämään Suomeen. Ramón oli yksi heistä, ja sitä kautta hän päätyi kaudeksi meille, Turpeinen kertoo.

– Hän ei ihan ensimmäisenä pistänyt silmään. Hänellä ei ollut mitään poikkeuksellista näkyvää ominaisuutta. Kun hän asettui Suomeen, huomasimme, että kyseessä on kyllä pelimies. Ramónin tekeminen oli todella varmaa ja tasaista, ja hän oli aina oikeassa paikassa oikein päin.

Turpeinen myöntää, ettei olisi kahdeksan vuotta sitten uskonut Folchin mahdollisuuksiin pelata huippusarjoissa. Hän on jälkikäteen jutellut monen PKKU:n silloisen pelaajan kanssa, ja moni näistä on todennut, että kyseessä oli paras pelaaja kenen kanssa he ovat pelanneet.

Folch ei ole suinkaan ainoa kauden 2012 joukkueen pelaajista, jonka ura on sittemmin lähtenyt nousuun. Juuri sata Veikkausliiga-ottelua vyölleen saanut FC Hongan Lucas Kaufmann sekä Viktoria Berlinissä maaleja mättävä Kimmo Hovi vastasivat nousukaudella lukuisista maaleista.

– He mättivät todella näyttäviä maaleja ja herättivät suurempaa huomiota kuin Ramón, jota peruskatsoja ei välttämättä bongannut kentältä laisinkaan. Hänkin teki maaleja, mutta ne eivät olleet Lucasin ja Kimmon maalien kaltaisia yksilösuorituksia.

Jo mainittujen nimien lisäksi muun muassa Pogoń Szczecinin Santeri Hostikka, FC Lahden Teemu Jäntti ja SJK:n Keaton Isaksson ovat saaneet jalkapallo-oppia PKKU:ssa. Moni nuori pelaaja on siirtynyt Veikkausliiga-joukkueiden organisaatioihin, ja läpimurto saattaa olla vain ajan kysymys – mitä PKKU:ssa tehdään oikein?

– Vaikea kysymys. Ehkä pelaajat ovat saaneet harjoitella ja pelata omilla vahvuuksillaan. Emme ole yrittäneet laittaa heitä mihinkään tiettyyn muottiin, vaan he ovat saaneet toteuttaa itseään jo nuorempana.

Se, että lahjakkaat nuorukaiset pääsevät urallaan eteenpäin, asettaa topparilegenda Rami Hakanpään valmentamalle PKKU:n edustusjoukkueelle omat haasteensa – kun runkopelaajat vaihtavat maisemaa, tarvitaan omista pojista uusia vastuunkantajia. Tällä hetkellä edustus taistelee Kakkosen A-lohkossa putoamista vastaan. 

– Seuraavien pitäisi olla aina riittävän hyviä johtohahmoja Kakkoseen. Se on iso haaste 17-vuotiaille. Tämän kauden mittaan olemme saaneet muutamia vahvistuksia, jotka tuovat tiettyä rauhallisuutta kentälle. Kun vierellä on vähän kokeneempia pelaajia, nuoret pelaajat eivät häkelly miesten peleissä. 

Ramón Folchin videoterveiset PKKU:lle viime keväältä.

The post Kolmosesta La Ligaan – Ramón Folchin aika PKKU:ssa oli lyhyt, mutta menestyksekäs appeared first on Byyri.

OPS, PS Kemi, EIF, KuPS, AC Oulu, JJK, FF Jaro, Kemi City FC… Saša Jovović, 33, on kiertänyt pallon perässä etelästä pohjoiseen. Lista on erityisen mittava ottaen huomioon sen, että mies pelasi vielä 26-vuotiaana Montenegrossa.

Jovović oli muuttanut Montenegroon jo vuonna 2007, kun hän ei saanut tilaisuutta kasvattajaseuransa Borac Čačakin edustusjoukkueessa. Serbialainen jalkapalloilija vastikään itsenäistyneessä naapurimaassa saattaa kuulostaa erikoiselta yhdistelmältä, mutta kaikki sujui hyvin sekä kentällä että sen ulkopuolella.

– Olin omasta mielestäni parikymppisenä valmis pelaamaan Serbian pääsarjatasolla, ja moni jalkapalloihminen oli samaa mieltä. Boracissa ei perinteisesti luotettu omiin kasvatteihin, vaan he ostivat kokeneempia pelaajia muualta. FK Tekstilac tarjosi minulle sopimusta, joka oli ikäiselleni jalkapalloilijalle taloudellisesti hyvä, Jovović kertoo puhelimitse.

– Maiden välillä on historiansa, mutta ihmiset ovat järkeviä. Me puhumme samaa kieltä ja teemme asioita samalla tavalla. Kun pelasin Montenegrossa, minulla ei ollut mitään ongelmia paikallisten kanssa.

Jovovićin ura Montenegrossa alkoi divarissa, mutta hän pääsi jo kaudella 2008–2009 pelaamaan maan pääsarjaa. Seuraavalla kaudella uusi seura, Rudar Pljevlja, juhli maan tuplamestaruutta. Ongelmat alkoivat vuonna 2012, ja nämä muuttivat miehen elämän suunnan.

– Loukkaannuin silloin ensimmäistä kertaa urallani, ja jouduin polvileikkaukseen. Balkanilla vammoihin suhtaudutaan hieman eri tavalla kuin Suomessa – ihmiset sanoivat, etten voisi pelata enää. Päätin sitten lähteä etsimään onneani muualta.

”Miigan” avulla Suomeen

Kuten moni muukin ulkomaalaispelaaja, Jovović päätyi Suomeen Miika Juntusen kautta. OPS-manageri Juntunen kyseli miesten yhteiseltä tutulta, olisiko Ouluun tarjolla pelimiehiä. Hyökkääjä lähti try-outille, ja sopimus syntyi.

Esimerkiksi vuosituhannen alussa Ouluun saapunut Rafinha on myöhemmin todennut, että kulttuurishokki oli valtava. Brassi muutti kaupunkiin kesken paukkupakkasten, mutta Jovović näki lentokoneesta erilaisen Suomen.

– Tulin muistaakseni elokuussa, ja vaikutuin heti maisemista. Paikat, joissa olin aiemmin asunut, olivat aivan erilaisia. Jos minulta kysytään Suomesta, hehkutan edelleen koivuja ja luontoa.

OPS tippui Ykkösestä lopulta yhden pisteen erolla, jolloin Jovović palasi Montenegroon. Vuotta myöhemmin hän pääsi sen sijaan juhlimaan nousua Ykköseen, kun uusi seura PS Kemi kaatoi VIFK:n nousukarsinnassa yhteismaalein 4–0. Kärki sai ylleen sankarin viitan viimeistellessään kaikkiaan kolme maalia vaasalaisten verkkoon.

Seuraavalla kaudella PS Kemi yllätti kotimaisen jalkapallon seuraajat marssimalla Ykkösen mestaruuteen. Jovović muodosti Billy Ionsin sekä Christian Eisselen kanssa kivikovan hyökkäyksen, joka viimeisteli yhteensä 33 osumaa.

Kolmikon oli määrä mättää maaleja myös Veikkausliigassa, mutta serbin pääsarjaura PS Kemissä päättyi ennen aikojaan. Komea 3–0-kotivoitto SJK:sta jäi miehen ensimmäiseksi ja viimeiseksi liigaotteluksi seurassa.

– En voi kertoa kaikkia syitä sopimukseni purkamiselle. Olen hieman kiivas persoona, ja elän sekä hengitän jalkapalloa intohimoisesti. Kun en kokenut itseäni tarpeelliseksi, oli parempi lähteä. Kaikesta huolimatta aikani Kemissä oli todella hienoa.

Edessä oli paluu Ykköseen, jossa EIF tarvitsi kipeästi maalintekijää. Tammisaaren visiitti oli todella tehokas, ja Jovović tehtaili 15 ottelussa kymmenen osumaa. Hän teki lisäksi neljä esityötä ollen mukana yli kolmanneksessa joukkueen kauden maaleista. Hyvät esitykset huomattiin Kuopiossa, ja elokuun alussa reissumies pakkasi jälleen laukkunsa, jossa maalitehtailu ei kuitenkaan jatkunut.

– Mielestäni en epäonnistunut KuPS:ssa. Ihmiset katsovat maalitilastoja, mutta eivät aina näe niiden taakse. ”Rapa” (Marko Rajamäki) ei halunnut pelata kahdella hyökkääjällä, joten minut asetettiin kymppipaikalle. Pelasin hyökkääjänä vain parissa pelissä, Jovović muistuttaa.

– (Gbolahan) Salami oli tehnyt kuusi maalia 20 ottelussa ennen tuloani. Me pelasimme yhdessä kymmenessä pelissä, joissa hän teki kahdeksan maalia. Loin monia maalipaikkoja ja otin paljon puolustusvastuuta, jotta hänellä olisi enemmän vapauksia. Tein kaikkeni KuPS:n eteen, jotta pääsisimme europeleihin.

”Mitä pienemmät palkat, sitä lyhyemmät sopimukset”

Osoite vaihtui myös kaudeksi 2017, kun Jovović lähti nostamaan AC Oulua Ykköseen. Tahti oli jälleen kova – kahdeksan maalia 12 sarjaottelussa. Jo heinäkuussa Jovović löysi itsensä JJK:sta, muttei onnistunut pelastamaan sarjapaikkaa kettupaidoille. Liigastintin jälkeen hyökkääjä palasi Ykköseen, tällä kertaa FF Jaroon.

Pietarsaaren visiitti kesti sekin 12 ottelun verran, kun Jovović sai työtarjouksen maailman toiselta puolen. Mies kiittelee FF Jaroa siitä, että seurassa ymmärrettiin häntä taloudellisesta näkökulmasta. Intiassa mies tulisi käärimään huomattavasti isommat rahat kuin Suomen kentillä – reissu jäi kuitenkin lyhyeksi.

– Tein kolmivuotisen sopimuksen Minerva Punjab FC:n kanssa. Poikani syntyi pari kuukautta ennen lähtöäni, ja tajusin Intiassa, etten halua kasvattaa lastani siellä. En myöskään halunnut jättää perhettäni Suomeen.

Kolmen vuoden pahvi olisi ollut Jovovićille harvinaista herkkua. Hän painottaa, että olisi viettänyt monessa seurassa pidempiä ajanjaksoja, muttei ole saanut siihen mahdollisuutta.

– Vain PS Kemissä ja Kemi City FC:ssä olen saanut pidemmän sopimuksen kuin 10–12 kuukautta. Esimerkiksi FF Jarossa, jossa viihdyin todella hyvin, haluttiin keskustella mahdollisen jatkosopimuksen tekemisestä vasta kauden päätteeksi. Olen perheellinen mies, enkä voi odottaa viime tinkaan sitä tietoa, missä pelaan ensi kaudella.

Jalkapallon Pelaajayhdistyksen yhteyspäällikkö Panu Autio toteaa, että lyhyet sopimukset tuottavat pelaajille isoja haasteita. JPY:n ja FIFPRO:n vuonna 2016 tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisten pääsarjajalkapalloilijoiden keskimääräinen sopimuspituus oli 17,4 kuukautta eli huomattavasti maailmanlaajuista keskiarvoa alempi.

– Globaalisti on nähtävissä selkeä korrelaatio – mitä pienemmät palkat, sitä lyhyemmät sopimukset. Meidän kyselymme oli liigapelaajille, ja voin kuvitella, mikä tilanne on alemmilla sarjatasoilla. Kun pelasin itse Ykköstä ja Kakkosta, pisimmät sopimukseni olivat kymmenisen kuukautta pitkiä, Autio sanoo.

– Toivoisi, että seurat tekisivät pitkäjänteisempiä suunnitelmia. Jos ajatuksena on jatkaa toimintaa viiden vuoden päästä, pelaajiin voisi luottaa rohkeammin. Kun pelaajat saavat luottamuksen ja turvallisuudentunteen, he pystyvät usein myös suoriutumaan paremmin pelikentillä. Ja kun pelaaja pääsee asettumaan aloilleen, hänellä on mahdollisuus kokonaisvaltaisesti parempaan elämään.

Valmentaminen kiinnostaa jatkossa

Intian jälkeen Jovović käväisi Bosnia-Hertsegovinan pääsarjassa FK Zvijezda 09:ssa, kunnes ympyrä sulkeutui, ja hän palasi Kemiin. Jovović oli nostamassa uutta kemiläisseuraa, Kemi City FC:tä, Kolmosesta Kakkoseen.

Sopimus pitää kärkimiehen Perämeren Monacossa ainakin tämän ja tulevan kauden. Jovović kertoo viihtyvänsä kaupungissa perheineen. Hän arvostaa kemiläisiä ja tuntee saavansa arvostusta takaisin – mies vakuuttaakin, että seuran etu on kaiken edellä.

– Olen tehnyt urallani paljon maaleja, enkä enää aseta maalitavoitteita. Joukkue ja sarjapaikan pelastaminen ovat minulle ainoat tärkeät asiat tällä kaudella. Kun säilymme Kakkosessa, voimme jatkaa projektiamme kaudella 2021 ja tulevina vuosina. Ehkä voimme nousta tulevaisuudessa Ykköseen tai jopa Veikkausliigaan.

Tällä hetkellä joukkue taistelee säilymisestä Kakkosen C-lohkossa. Tulevaisuus näyttää sarjatason lisäksi sen, pelaako Jovović uransa loppuun saakka Kemi City FC:ssä, vai rikkooko kulkuri 20 seuran rajapyykin.

– Täytän pian 34 vuotta, enkä tiedä, kuinka kauan pelaan jalkapalloa. Olen suorittamassa UEFA B -valmentajakurssia, ja aion jatkaa UEFA A:lla. Kun nykyinen sopimukseni päättyy, toivon löytäväni valmentajan töitä. Pelaisinko sitten samalla – ei sitä koskaan tiedä.

The post Kulkuri vasten tahtoaan – Sasa Jovovicille on tarjottu pitkää sopimusta vain Kemissä appeared first on Byyri.

Kakkosen A-lohkossa putoamista vastaan taisteleva VJS on juuri kärsinyt tappion PEPO:lle. Kun muu joukkue valmistautuu kotimatkaan, kapteeni Marko Kolsia ei näy paikalla. Hän on suunnannut Kimpisen urheilukeskuksesta suoraan sairaalaan tunnettuaan ottelun loppupuolella tuttua rytmihäiriötä sydämessään.

Syyskuussa 2019 pelatut 90 minuuttia jäivät Kolsin viimeisiksi viheriöillä, ja hän todisti viimeisiä kierroksia katsomossa VJS:n pudotessa Kolmoseen. Keskikenttämiehen pelaajaura ei saanut arvoistansa päätöstä, mutta pelit olisivat voineet loppua jo vuosia aiemmin.

Nopea hyppy huippusarjaan

Vantaalla vuonna 1985 syntynyt Kolsi murtautui FC Jokereiden edustusjoukkueeseen kaudella 2002, ja läpimurto pääsarjatasolla tapahtui vuotta myöhemmin. Narripaitojen viimeiseksi Veikkausliiga-kaudeksi jäänyt 2003 oli seuralle yhtä vuoristorataa, mutta 18-vuotias Kolsi vakuutti esityksillään 16 ottelussa.

Pasi Rautiaisen suojatit elivät kauden päätteeksi epätiedossa, ja harjoitukset jatkuivat pienryhmissä. Kun Jokerit luopui sarjapaikastaan kauden 2004 alla, varsin nimekäs ryhmä lähti eri teille.

– Meillä oli jo Ykkösessä todella kova jengi. Jokerit oli minulle hyvä koulu paitsi futaajana myös ihmisenä. Muun muassa Pasi ja Ville (Lyytikäinen) olivat sellaisia persoonia, joiden kanssa toimiminen toi hyviä apuja elämään, Kolsi toteaa.

Naapuriseura HJK tarjosi Kolsille sopimusta, ja Eredevisiessä pelannut Willem II esitti samaan aikaan kiinnostuksensa. Kun kymmenen päivän testijakso vakuutti tilburgilaisseuran nuorukainen muutti keväällä Hollantiin.

Kolsia kaavailtiin aluksi reservijoukkueeseen, mutta harjoituskauden hyvät otteet toivat paikan edustuksessa. Vastoin odotuksia 19-vuotias suomalainen debytoi Eredevisiessä jo avauskierroksella ja nousi pian avauskokoonpanoon.

Loukkaantumiset pitivät Kolsin aika ajoin katsomossa, mutta hän pelasi lopulta 14 sarjaottelussa. Willem II sijoittui keskikastiin, mutta tulokset ailahtelivat liikaa. Se näkyi myös kannattajien turhautumisena – kun Feyenoord murskasi joukkueen 7–0, fanit asettivat lakanan harjoituskentän aitaan ja lukitsivat portit. Viesti oli, että joukkueen tulisi harjoitella siihen asti, kunnes peli alkaa kulkea.

– Fanaattiset kannattajat näkyivät ja kuuluivat. Hollannissa huomasin, mitä seura merkitsee yhteisölle. Minulla ei ollut vastaavasta kokemusta, mutta uskon, että juuri Jokereissa viettämäni vuodet antoivat minulle pelilliset sekä henkiset valmiudet pärjätä kovemmissa ympyröissä.

Vammat sotkivat huippuvuodet

Samoihin aikoihin, keväällä 2005, Kolsi nostettiin myös Markku Kanervan valmentamaan U21-maajoukkueeseen. Ryhmä koostui pitkälti pari vuotta Kolsia vanhemmista pelaajista, joista muun muassa Daniel Sjölund ja Kari Arkivuo loivat komean uran Huuhkajissa.

11 eri pelaajaa debytoi samana vuonna A-maajoukkueen paidassa, mutta kaikki ikäkausimaajoukkueet kolunnut Kolsi ei saanut kutsua. Jälkikäteen hän pohtii, että haaveeksi jäänyt A-maajoukkuedebyytti olisi voinut tapahtua juuri niihin aikoihin.

– Mielestäni pelasin urani parasta futista silloin, kun tulin Hollantiin. Pärjäsin silloin hyvin Eredevisiessä. Heti seuraavana talvena koin pahan nilkkavamman, jonka jälkeen oli vaikeaa palata samalle tasolle. Paluutani ei helpottanut käyntini Jari Litmasen kirjasta tutulla ”vasaralääkärillä”. Hän sai vasarallaan pois puolet nilkkani turvotuksesta, mutta se johti myöhemmin polviongelmiin.

Seuraavina kausina Kolsi haki vauhtia lainapestien muodossa, mutta paluuta pääsarjaan ei ollut näköpiirissä. Sopimuksen päätyttyä kesällä 2007 hän päätyi eri vaihtoehdoista slovenialaisjätti NK Mariboriin.

Jos Kolsin ura Hollannissa käynnistyi loistavasti, alku Sloveniassa oli kaikkea muuta. Terveen sydämen synnynnäisen rytmihäiriön oireet alkoivat jo toisissa harjoituksissa, ja hänelle tehtiin välittömästi ablaatio. Huili tuli huonoon paikkaan – vaikka Kolsi pääsi lopulta kehiin seitsemässä sarjaottelussa, jatkosopimusta ei syntynyt.

– Sieltä jäi kuitenkin hauskoja muistoja. Mariborissa oli isoja egoja, kuten legendaarinen jalkapallotoimenjohtamme Zlatko Zahovič. Hän pelasi usein treeneissämme ja seisoskeli aina paitsiossa. Kerran kakkoskoutsimme vihelsi pilkun, jolloin vastustajajoukkueessa pelannut Zlatko potkaisi pallon katsomoon ja totesi, että jatketaan maalipotkulla.

Viimeinen palvelus VJS:lle

Kolsi edusti Sloveniassa kolmea muuta seuraa ja pelasi maassa aina vuoden 2012 loppuun saakka. Vaikka vuosiin mahtui kaksi polven eturistisideleikkausta, otteluita pääsarjassa kertyi yhteensä 65. Suomalaisille varsin tuntemattomassa jalkapallomaassa sattui ja tapahtui, ja Kolsilla riittää tarinoita erikoisista selkkauksista.

– Kun olin leikkauksen jälkeen ensimmäistä kertaa Rudarin joukkueharjoituksissa, ortopedimme täräytti kesken alkuveryttelyjen Audi Q7:llään kentän kulmaan. Hän huusi minua tulemaan luokseen ja sanoi, että jos en mene täysiä tilanteisiin, hän vetää minua turpaan.

Vaikka Kolsi sai mukavasti vastuuta viimeisellä kaudellaan, erilaiset loukkaantumiset vaivasivat häntä niin, että jalkapallo jäi taka-alalle ennen 28-vuotissyntymäpäiviä. Kolsi palasi Suomeen ja huilasi kahdeksan kuukautta, kunnes liittyi loppukaudeksi 2013 Kakkosen KäPa:n riveihin.

Seuraavalla kaudella sarjataso vaihtui Ykköseen ja seura kotikaupungin PK-35:een. Kolsille tehtiin kauden aikana kaksi sydänleikkausta, ja rytmihäiriöt palasivat sarjan päätöskierroksella. Pari kuukautta myöhemmin hän päätti, että nappulakengät oli ripustettava naulaan.

Lopettamispäätös piti lopulta yhden kauden ajan, sillä Kolsi palasi vuonna 2016 VJS:aan, jossa miehen jalkapalloura oli alkanut seurassa kuusivuotiaana. Edustusjoukkue nousi suoraan kahdessa vuodessa Nelosesta Kakkoseen.

Vielä viime kaudella 34-vuotias Kolsi edusti pelipaikkansa eliittiä Kakkosessa. Kapteenin saldoksi jäi 17 ottelua ja kolme maalia, kunnes rytmihäiriöt palasivat.

– Oli kivaa pelata vielä kerran ilman loukkaantumisia. Pelit olisivat toki voineet jatkua pidempäänkin, mutta valitettavasti kävikin näin. Ehkä Lappeenrannan tapahtumat olivat viimeinen signaali sille, että nyt on aika siirtyä konttorin ja koutsaamisen puolelle.

Valmentamisosaamista pääsee tänä päivänä hyödyntämään IF Gnistan. Urheilujohtamisen yliopistotutkinnon sekä UEFA A -lisenssin suorittanut Kolsi aloitti viime joulukuussa työt Gnistanin 2005 syntyneiden poikien vastuuvalmentajana sekä edustusjoukkueiden toimitusjohtajana.

– Palo futaamiseen on aina olemassa, ja kaipaan yhä kentille. Mietin esimerkiksi välillä lenkillä, voisiko tähän keksiä jotain lääkettä. Täytyy kuitenkin muistaa pitää itsestään huolta.

The post Jokereiden raunioilta huippusarjaan, kohtalokas käynti vasaralääkärillä ja toistuvia sydänongelmia – Marko Kolsin erikoinen ura päättyi kahdesti ennen aikojaan appeared first on Byyri.

Kesällä 2013 saattoi aavistaa, että Kimmo Hovi tulisi tekemään suomalaisittain erikoisen jalkapallouran. PKKU:n 18-vuotias kärkimies oli iskenyt 21 Kakkosen ottelussa 17 maalia, kun hän päätti kesken kauden tarttua ensimmäiseen mahdollisuuteensa kokeilla siipiään.

– Unelmani on aina ollut ulkomailla pelaaminen. Pöydällä oli hyvän kauden aikana muutamia tarjouksia Etelä-Euroopasta. Italialaisseuran diiliä olisi pitänyt odotella kauemmin, ja ajattelin, että kausihan loppuu ihan pian. Halusin jonnekin ja päädyin muutamaksi kuukaudeksi Maltan toiselle sarjatasolle, Hovi, 25, muistelee puhelimitse.

Juniorivuotensa Mäntsälän Urheilijoissa ja Tuusulan Palloseurassa viettänyt Hovi toteaa jälkikäteen, ettei lainasiirto FC Melitaan ollut jalkapalloilullisesti viisain ratkaisu. Visiitti saarella oli kuitenkin hyvä ja opettavainen kokemus, joka kasvatti nuorukaisen haluja nähdä maailmaa.

Rafaelin opista Espanjan valloitukseen

FC Melitassa Hovi pelasi kourallisen otteluita, ja kun laina loppui, hyökkääjä sai mahdollisuutensa Veikkausliigassa. Toni Korkeakunnas hankki Hovin FC Lahteen, joka oli viime kaudella jäänyt erittäin lähelle liigapronssia. Kaudella 2014 joukkue saavutti mitalin, mutta Hovin rooli jäi laihaksi ja maaleja syntyi vain yksi.

– Omalta osaltani kausi ei ollut niin onnistunut. En saanut paljoa vastuuta, mutta Maltan tapaan Lahden aika oli opettavaista. Opin paljon ammattilaisjalkapalloilusta ja siitä, kuinka toimitaan ammattimaisesti.

Kenties eniten Hovia opetti seuralegenda Rafael, joka viimeisteli samalla kaudella peräti 13 osumaa ja sijoittui maalipörssin kolmanneksi. Tuolloin 36-vuotias brassi oli nuorille hyökkääjille valtava esimerkki harjoituksissa sekä otteluissa.

– Rafaelista oli minulle todella iso apu. Hän opetti minulle todella paljon pelkästään päivittäisellä tekemisellään. Lisäksi hän antoi minulle paljon henkilökohtaisia vinkkejä. Ihan uskomaton pelaaja ja persoona.

Joukkuetoverista oli hyötyä Hoville myös silloin, kun hän päätti suunnata takaisin ulkomaille. Samaan aikaan FC Melitaa edustanut espanjalaispelaaja oli siirtynyt agentin töihin, ja hän järjesti Hoville testijakson Real Avilésiin.

Hovi sai Segunda División B:n eli kolmannen sarjatason seurasta ammattilaissopimuksen, muttei lopulta kantanut kertaakaan seuran värejä. Edessä oli lainasiirto sarjaporrasta alemmas Mérida AD:n riveihin, jossa loukkaantumiset pilasivat puolivuotisen.

Viimeisen parin vuoden aikana Hovi oli pelannut vain kourallisen otteluita, ja hän tiesi tarvitsevansa enemmän peliaikaa. Elokuussa 2015 Hovi vakuutti Club Portugaleten ja sai uuden mahdollisuuden Segunda División B:ssä. Edessä oli kuitenkin tuttu kaava – loukkaantuminen ja jämäminuutteja.

Hovi ei lähde vertailemaan sarjan tasoa Veikkausliigaan, mutta toteaa sarjatasolla olleen erinomaisia joukkueita ja pelaajia. Vastustajien joukossa oli nimiä kuten Igor Zubeldia, Álvaro Odriozola ja Martin Ödegaard, mutta erityisesti Hovi muistaa Real Madrid Castillaa edustaneen Marcos Llorenten.

– Llorentesta huomasi jo silloin, että kyseessä on kova pelaaja. Segunda B oli hyvä sarja nuorille, mutta kokeneempiakin jätkiä löytyi. Meidänkin joukkueessamme oli pari entistä La Liga -pelaajaa. Vaikken päässyt juuri pelaamaan, treenit olivat todella hyviä ja kehityin paljon Espanjassa. Oli myös hienoa oppia uusi kulttuuri.

Odotettu läpimurto Leipzigissa

Laaja kontaktiverkosto auttoi Hovia jälleen, kun hän oli vailla seuraa kauden päätteeksi. Agentin entinen pelikaveri oli aloittanut kunnianhimoisen projektin, Inter Leipzigin. Vuonna 2013 perustetun seuran oli tarkoitus nousta Red Bullin jalanjäljissä kirkkaampiin valoihin, ja edustusjoukkue oli hyökkääjää vailla.

Hovi kertoo unelmoineensa aina pelaamisesta Saksassa, joten päätös tarttumisesta uuteen haasteeseen ei ollut vaikea. Vaikka kyseessä oli viides sarjataso ja Interin yleisökeskiarvo hädin tuskin kolminumeroinen, Hovi sai muutaman muun pelaajan tavoin ammattilaissopimuksen.

Viime vuodet kateissa ollut maalijyvä löytyi heti avauskaudella, kun Hovi pyssytti Oberliga Nordostissa kymmenen osumaa. Kun seuraavalla kaudella syntyi peräti 23 rysää, suomalainen herätti kiinnostusta ylemmiltä sarjatasoilta.

– Pöydällä oli jälleen useampi tarjous. Regionalliga Nordostin Chemnitzer FC vaikutti parhaalta vaihtoehdolta – iso seura, jolla oli todella hyvä joukkue tulevalle kaudelle.

Joukkue olikin hyvä, suorastaan ylivoimainen. Edelliset seitsemän kautta 3. Ligassa pelannut Chemnitzer FC vei sarjan nimiinsä näytöstyyliin, mutta kun voittavaa kokoonpanoa ei vaihdettu, Hovi saanut mahdollisuuttaan.

– Kilpailu pelipaikoista oli todella kovaa. Aina kun pääsin pelaamaan, onnistuin mielestäni aika hyvin – fanitkin tykkäsivät minusta ja chänttäsivät ”Houvia” aina, kun lähdin lämmittelemään. Päävalmentaja ei nähnyt minulle käyttöä, ja lähdin jo puolen vuoden jälkeen.

Uusi työnantaja löytyi samalta sarjatasolta, ja Hovi pääsi ajoittain avaukseen jo kevätkaudella. Kausi 2019–2020 käynnistyi Hovin kannalta hyvin, mutta päättyi ikävästi koronan myötä – siinä välissä hän oli kuitenkin ehtinyt tehtailla kymmenen sarjamaalia.

– Tavoitteeni oli tehdä 15 maalia, ja uskon, että olisin päässyt siihen maalimäärään. Sen kannalta kauden keskeytys harmittaa paljon, että tämä oli vasta toinen kokonainen kausi, kun pääsen kunnolla pelaamaan ja näyttämään, että osaan tehdä maaleja. Terveys menee kuitenkin futiksen edelle.

Haussa jotain pysyvämpää

Sattumaa tai ei, Hovin viimeiseksi sarjapeliksi jäi maaliskuinen vierailu Viktoria Berlinin vieraana. Pari kuukautta myöhemmin berliiniläisseura tiedotti kiinnittäneensä Hovin riveihinsä kahden vuoden sopimuksella.

Hyökkääjän uudella seuralla on peräti 130 vuoden perinteet ja kaksi maan mestaruutta, mutta se on tunnettu nykyisellä nimellään vain seitsemän vuoden ajan. Seura syntyi, kun BFC Viktoria 1889 ja Lichterfelder FC yhdistivät voimansa.

Fuusioseura ei ole sarjan yleisömagneetteja, sillä Stadion Lichterfeldellä pelattavissa kotiotteluissa kävi päättyneellä kaudella keskimäärin 562 katsojaa. Pienistä yleisömääristä huolimatta etenkin paikallispeleissä riittää tunnelmaa – ja niitä riittää, sillä sarjatasolla pelaa peräti kuusi berliiniläisseuraa.

Lähiaikoina vaimonsa kanssa Berliiniin muuttava hyökkääjä uskoo, että Viktorian joukkueharjoitukset alkavat piakkoin. Takana on pari kuukautta yksilöharjoittelua, joten hinku jalkapallon pariin on kova.

– Odotan innolla, että pääsen tutustumaan jengikavereihin ja valmentajiin. Seuralla on paljon kunnianhimoa ja loistava juniorituotanto. Odotan tietenkin myös tosipelejä, etenkin derbyjä BFC Dynamoa vastaan, Hovi sanoo.

– Maltalla ja Espanjassa nautin seikkailuista, mutta olen koko ajan etsinyt seuraa, johon voisin asettua aloilleni. En ole vielä löytänyt sellaista, mutta ehkä tämä on sellainen. Uskon, että tästä tulee hyvä projekti.

The post Entinen Pikkuhuuhkaja löysi maalivireensä Saksasta – Kimmo Hovi elää lapsuuden unelmaansa parrasvalojen ulkopuolella appeared first on Byyri.

Ykkösen kaikkien aikojen maalintekijän Kalle Multasen unelma jalkapalloammattilaisuudesta ulkomailla toteutui viime elokuussa, kun hän siirtyi KTP:sta italialaiseen Giorgione Calcioon. ”Viialan pommittaja” ehti edustaa uutta seuraansa 20 sarjaottelussa ja maalata viisi kertaa, kunnes koronavirus keskeytti kauden.

Viidennen sarjatason, Eccellenzan, kausi on ollut keskeytettynä helmikuun puolivälistä asti. Giorgione Calcio on 22 ottelun jälkeen sarjan neljännellä sijalla, ja paikka nousukarsinnoissa näytti erittäin todennäköiseltä.

Multanen on harjoitellut itsenäisesti pari kuukautta, mutta on palaamassa Suomeen toukokuun alussa. Italian pääsarja Serie A on vahvistanut pelaavansa kauden loppuun, mikäli hallitus antaa luvan, mutta alasarjojen osalta asiat ovat täysin auki.

– Täällä ei ole mitään tietoa, jatkuuko kausi ja milloin. Seura ei pysty tällä hetkellä maksamaan palkkaa, joten ei ole mitään järkeä jäädä pidemmäksi aikaa, Multanen toteaa puhelimitse.

Jatko ulkomailla kiinnostaa

Kevät ei ole ollut Multaselle toivotunlainen viheriöillä, mutta perhe-elämä hymyilee. Miehen avovaimo Hanna synnytti helmikuussa poikavauvan, jolle KTP ehdotti osuvasti Kotkan ja Italian passeja.

Perhe asuu Trebaseleghessa, Padovan maakunnassa. Koillisessa Italiassa sijaitseva kylä on ollut viime viikot erittäin hiljainen, kun ihmiset lymyilevät kotioloissaan.

– En toki itsekään ole liikkunut paljon, lähinnä kaupassa käynyt. Olen päässyt treenaamaan kotimme lisäksi talomme edessä olevalla parkkipaikalla, jota olen juossut edestakaisin. On ollut onni, että koiramme kanssa pääsee liikkumaan vähän kauemmas.

Vaikka Multanen jättää Italian toistaiseksi taakseen, hän haluaisi jatkaa uraansa saapasmaassa.

– Haluja on etenkin, kun tämä kausi jäi niin kesken. Toinen vuosi joko tässä seurassa tai jossain muualla olisi hienoa, mutta vallitsevan tilanteen takia kaikki on auki, Multanen pohtii.

– Olisin toki kiinnostunut pelaamaan muissakin maissa, mutten näe, että se on kovin realistista. Siirto tännekin vaati aika monta hyvää sattumaa. Eihän sitä toisaalta ikinä tiedä.

Sata maalia täyteen?

Oli tuleva seura mikä tahansa, Multasen pelit jatkuvat joka tapauksessa. Pari viikkoa sitten 31 vuotta täyttänyt hyökkääjä uhkuu pelihaluja, ja miehen seuraavana tavoitteena on löytää seura, jonka kanssa harjoitella.

– En ole ollut yhteydessä mihinkään seuraan, mutta täytyy katsella tilannetta. Olisi hyvä päästä johonkin mukaan – ja on toki mahdollista, että pelaisin Suomessa tällä kaudella.

Kotimaassa kaikkiaan seitsemää seuraa aikuisiällään edustanut Multanen on aiemminkin rikkonut ennätyksiä, ja yksi komea tasaluku on hyvin lähellä. Hän on viimeistellyt Ykkösessä peräti 98 maalia, joista kaikki viime vuosikymmenellä. Hän oli täten sarjan ylivoimainen 2010-luvun maalikuningas, sillä seuraavana listassa on Transfermarktin mukaan 66 osumaa mättänyt Jussi Aalto.  

– Rajapyykin rikkominen toki houkuttelee, mutten aio tehdä seuravalintaani sen perusteella. Jossain vaiheessa tulen kuitenkin sen luultavasti vielä rikkomaan.

The post Nousutaistelu vaihtui parkkipaikkalenkkeilyyn – Kalle Multanen palaa kotiin koronan keskeltä appeared first on Byyri.

Olo on kuin pikkupojalla omenavarkaissa, kun kiipeän vankkojen muurien yli. Olin ihastellut Bežigrad Stadiumia parin kuukauden ajan kävellessäni ja pyöräillessäni päivittäin sen ohi. Toisinaan vartijat kävivät katsomassa, ettei paikalla olisi tunkeilijoita, mutta kun toisena pääsiäispäivänä lähimailla ei näkynyt ristin sielua, oli aika tutustua stadioniin tarkemmin.

Kun näen stadionin koko komeudessaan, tuntuu uskomattomalta, että täällä pelattiin vajaat 17 vuotta sitten EM-jatkokarsintaa. Nyt stadion on päässyt aivan lohduttomaan kuntoon.

Tähtien näyttämö vielä 2000-luvulla

Maankuulun arkkitehti Jože Plečnikin kädenjälki näkyy kauniisti eri puolilla Ljubljanaa, mutta tänä päivänä kaikki hänen suunnittelemistaan rakennuksista eivät miellytä paikallisten silmiä. Bežigrad Stadium oli toki aikanaan hulppea paikka, mutta loputtomista pulloista ja tölkeistä päätellen se tarjoaa enää elämyksiä vain joillekin alkoholin ystäville.

Vuonna 1935 valmistunut stadion on nähnyt natsilippujen liehuntaa, muun muassa Metallican ja Iron Maidenin kaltaisia bändejä sekä suuria jalkapallo-otteluita. 1990-luvulla peruskunto alkoi olla todella hälyttävä, mutta konsertit ja pelit jatkuivat, eikä Ljubljanan kaupungin omistamaa stadionia koskaan kunnostettu.

Myös Suomi pelasi kerran Bežigrad Stadiumilla. Richard Möller Nielsenin suojatit päätyivät ystävyysottelussa 1–1-tasapeliin, kun Mixu Paatelainen vastasi vieraiden ainokaisesta keväällä 1999.

Bežigrad Stadiumilla pelattiin EM-karsintoja vielä kesän 2004 kisoihin, ja muun muassa Patrick Vieiran, Zinédine Zidanen sekä Thierry Henryn tähdittämä Ranska vieraili stadionilla tuolloin. Lohkokakkoseksi jäänyt Slovenia oli lähellä päästä kisoihin, mutta naapurimaa Kroatia romutti haaveet jatkokarsinnoissa.

Viimeiseksi Slovenian A-maajoukkuepeliksi stadionilla jäi ystävyysottelu Serbia & Montenegroa vastaan kesällä 2004. Maaotteluiden jälkeen stadionilla toki palloiltiin vielä: konkurssiin mennyt NK Olimpija Ljubljana (vuosina 2005–2007 nimellä NK Bežigrad ja 2007–2008 NK Olimpija Bežigrad) pelasi Bežigrad Stadiumilla alasarjoja ennen paluutaan maan futishuipulle.

Nykyään Olimpija, joka johtaa tällä hetkellä keskeytettyä PrvaLigaa, pelaa vuonna 2010 avatulla Stožice Stadiumilla, joka sijaitsee kolmisen kilometrin päässä. Uuden stadionin aikakaudella Olimpija on päässyt juhlimaan kahta liiga- sekä cup-mestaruutta, mutta pääkaupungin hienoimmat jalkapallohetket on eittämättä koettu Bežigradissa.

The post Kuvareportaasi: Hylätty Bezigrad Stadium – toiselle häpeäpilkku, futisromantikolle todellinen helmi appeared first on Byyri.

HJK:n kausi 2019 päättyi valtavaan pettymykseen, ja seurassa nähtiin talven aikana paljon vaihtuvuutta. Yksi lähtijöistä oli kapteeni Sebastian Dahlström, joka siirtyi erittäin yllättävään osoitteeseen.

18-kertainen Moldovan mestari Sheriff Tiraspol oli joillekin tuttu takavuosilta Eurooppa-liigan lohkovaiheesta, mutta siirto herätti kummastusta. Hieman aiemmin 23 vuotta täyttänyt, sekä kauden päätteeksi sadan Veikkausliiga-ottelun rajan rikkonut, Dahlström kertoo, että silloin oli aika etsiä haasteita ulkomailta.

– Olin vapaa agentti, ja Sheriffin joulukuinen yhteydenotto tuli todella puskista. Aluksi ajattelin, että katsotaan vielä muita vaihtoehtoja, mutta päätin lopulta lähteä käymään paikan päällä. Tutustuin seuraan ja kaupunkiin faijani ja agenttini kanssa – huomasimme heti, että urheilupuoli on täällä kunnossa, Dahlström avaa.

– Myös se vaikutti päätökseeni, että seura on askeleen Klubia isompi. Uskon, että pystyn kehittämään itseäni päästessäni hieman kovempiin ympyröihin.

Kieliopinnot korvaavat joukkueharjoitukset

Moldovan pääsarjan, Divizia Naționalăn, tuli alkaa 14. maaliskuuta, mutta koronavirus viivästytti kauden alkua ja keskeytti joukkueharjoitukset. Koska kukaan ei tiedä, mitä tulevat viikot tuovat tullessaan, seura ei päästänyt Dahlströmiä palaamaan Suomeen.

– Täällä tuntuu olevan tällä hetkellä pahin piikki, ja tapauksia tulee päivittäin aika paljon. Ulkona saa käydä vain, jos on asiaa kauppaan tai apteekkiin. Viimeisimmän tiedon mukaan kausi saattaisi alkaa toukokuun puolivälissä, mutten usko ihan siihen.

Kirjoitushetkellä Moldovassa oli vajaat 1 200 varmistettua koronatapausta ja 28 viruksesta aiheutunutta kuolemaa. Länsinaapuri Romaniassa tapauksia on noin nelinkertainen määrä, mutta lukemat ovat varsin kohtuullisia moneen muuhun Euroopan maahan verrattuna.

Itsenäiseksi julistautuneen Transnistrian pääkaupungissa asuu reilut 130 000 ihmistä. Helsingissä koko elämänsä ajan asunut Dahlström toteaa, että ”Tiraspol ei ole mikään Stadi”, mutta on viihtynyt kaupungissa.

– Alussa oli vähän vaikeuksia kielen kanssa. Suurin osa tiraspolilaisista puhuu venäjää, joka ei ole itselläni hallussa. Aloitin kuitenkin kieliopinnot heti tänne tultuani ja osaan jo vaihtaa peruskuulumiset venäjäksi.

Joukkueen kesken kielimuuria ei ole, sillä Sheriffissä pelaa peräti 19 ulkomaalaista. Myös valmennustiimi on lähes kokonaan Kroatiasta, joten kopissa puhutaan käytännössä pelkästään englantia. Dahlström kertoo, että suuri ulkomaalaispelaajien määrä on helpottanut sopeutumista huomattavasti – ja se, että ryhmästä löytyy vanhoja tuttuja.

– Olen päässyt hyvin jengiin sisään. Olen ollut Obin (Faith Friday Obilor) sekä Williamin (Parra) kanssa tekemisissä jonkin verran, en niinkään futiksen ulkopuolella. Toki se on hyvä, että etenkin Obin kanssa tunnemme toisemme hyvin entuudestaan. Jos täällä tehdään jotain eri tavalla kuin olemme tottuneet tekemään, voin aina keskustella hänen kanssaan.

Avauksen paikka lähellä

Monet suomalaispelaajat, kuten Lum Rexhepi, ovat viime vuosina kertoneet erikoisista kokemuksistaan eksoottisissa futismaissa. Dahlström ei ole toistaiseksi kokenut kulttuurishokkia Moldovassa.

– Oikeastaan ainoa juttu, joka on kulttuurillisesti erilaista kuin Suomessa, on valmentajien antama palaute. Se on välillä, miten sen nyt sanoisi, suorempaa ja tiukempaa, kuin mihin olen tottunut.

Pitkän pelaajauran luonut päävalmentaja Zoran Zekic peluutti suojattejaan melko tasaisesti harjoituskaudella, mutta suomalainen näyttää nauttivan valmennuksen luottamusta.

– Pelasimme preseasonilla pitkälti niin, että kaikki pelasivat yhden puolikkaan. Helmikuun Turkin leirillä vedimme kuusi matsia, joiden kokoonpanoissa oli jo vähän enemmän avauksen makua, emmekä vaihtaneet kaikkia puoliajalla. Pelasin Turkissa hyvin ja uskon, että olisin ollut avarissa, jos kausi olisi alkanut ajallaan. Siitä mestasta täytyy pitää kiinni, kun jengin treenit ja pelit jatkuvat.

The post Sebastian Dahlström odottelee tosipelejä karanteenissa – korona siirsi Moldovan pääsarjan alkua appeared first on Byyri.

Kaudella 2011 Lum Rexhepistä puhuttiin jopa seuraavana Sami Hyypiänä. FC Hongan kookas toppari poseerasi Urheilulehden kansikuvapoikana, juhli Liigacupin voittoa, debytoi Veikkausliigassa pelaten 14 ottelussa sekä kävi hollantilaisjätti PSV:n testileirillä.    

Yhdeksän vuotta myöhemmin Rexhepi on saanut vyölleen sata liigapeliä ja pelannut ammattilaisena Lillestrøm SK:ssa, Go Ahead Eaglesissä sekä KF Partizani Tiranassa. Tästä huolimatta mies valmistautuu tulevaan kauteen Järvenpään Palloseuran pelaajana – miksi?

– Täytän tänä vuonna 28 vuotta, joten minun piti miettiä elämää jalkapallouran jälkeen. Halusin aloittaa opiskelun ja saada itselleni jotain turvaa, kun joskus lopetan futiksen, Rexhepi toteaa.

– Halusin myös jäädä asumaan Helsinkiin, ja se rajoitti aika paljon vaihtoehtojani. Olen vanhetessani tullut aika nirsoksi siinä, missä haluan asua.

Pääkaupunkiseudulla on monia Kakkosen seuroja, mutta Kron Rexhepillä oli merkittävä rooli siihen, että toppari siirtyi juuri JäPS:n riveihin. Kaksoisveljet ovat pelanneet viimeksi yhdessä 14-vuotiaina FC Viikinkien junioreissa.

– Halusin pelata jälleen hänen kanssaan. Kävin viime syksynä harjoittelemassa JäPS:n kanssa ja minulla oli todella hauskaa. Siksi tämä tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Pystyn myös asumaan Stadissa ja pääsen Järvenpäähän helposti kimppakyydillä muiden pelaajien kanssa.

Tähtäimessä nousu Ykköseen

Rexhepi on aloittanut opinnot avoimessa yliopistossa ja aikoo hakea kauppakorkeakouluun tulevassa yhteishaussa. Tämän kevään ajan hän tekee opettajan töitä helsinkiläisessä peruskoulussa, joten entinen ammattilaisjalkapalloilija on uuden äärellä.

– Toistaiseksi opiskelun ja töiden yhdistäminen futikseen on sujunut todella hyvin. On ollut tervetullutta, että voin määrittää aikatauluni itse – mikäli haluan pitää viikonlopun vapaana, voin viimein tehdä niin. Ammattilaisjalkapalloilijan arki on fyysisesti niin kuormittavaa, että tämän kaiken yhdistäminen ei ole vielä tuntunut missään.

Vaikka Rexhepi pelaa kolmannella sarjatasolla, vakuuttaa hän suhtautuvansa jalkapalloon ammattimaisesti. Viime kaudella A-lohkon kolmanneksi sijoittunut JäPS on vahvistunut entisestään, ja Rexhepi näkee sarjanousun olevan realistinen tavoite.

– Valmennus ja joukkue tietävät, etten ole täällä jäähdyttelemässä vaan pelaan ja treenaan yhä täysillä. Pyrimme ehdottomasti nousemaan Ykköseen, ja odotan tosipelejä innolla.

Yksittäisistä otteluista tärkeimmiksi voi nostaa Keski-Uudenmaan paikallisottelut, jotka tekevät paluun vuoden tauon jälkeen. JäPS sekä sarjanousija Pallokerho Keski-Uusimaa (PKKU) kohtaavat 6. kesäkuuta sekä 22. elokuuta. Joukkueiden viime kohtaamisessa oli komeat 700 katsojaa – ei mikään Stadin derby tai Tiranan paikallisottelu, mutta hyvä lukema kolmannelle sarjatasolle.

Erilaisia kokemuksia ulkomaan kentiltä

Menestyksen lisäksi Rexhepi haluaa löytää tulevalla kaudella nautinnon, joka on toisinaan ollut kateissa jalkapallon osalta. Takareisivamma on kiusannut miestä vuosien ajan, ja hänen edellinen ottelunsa on viime heinäkuulta.

– Pidän todella paljon siitä, että Kakkosessa pelataan vain kerran viikossa toisin kuin Veikkausliigassa. Veikkaan, että tulen nauttimaan siitä, että kroppani on ehtinyt saada lepoa matsien välissä. Tuntuu, että olen nyt paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi viime vuonna.

Vuosi sitten Rexhepi edusti Albanian suurseura FK Partizania. Hän kertoo, että puolisen vuotta kestänyt pesti tiranalaisseurassa oli kaksijakoinen. Vaikka kausi päättyi mestaruusjuhliin, kaikki ei sujunut mutkitta.

– Sarjassa on valtavan hyviä pelaajia, mutta kaikki jalkapallon ympärillä on nurinkurin. Luin vähän aikaa sitten Vahid Hambon kokemuksista Romaniassa ja tunnistin monia juttuja. Kun lähdimme vieraspeliin, ikinä ei voinut tietää, mitä on luvassa, Rexhepi muistelee.

– Kentät olivat usein hirveässä kunnossa eikä missään ollut vessapaperia. Ylipäätään tuntui, että kaikkien stressitaso oli koko ajan todella korkealla kentän ulkopuolisten asioiden takia – se oli aivan erilaista kuin Norjassa tai Hollannissa, jossa meininki oli hyvin ammattimaista.

Rexhepin mukaan Norjan ja Hollannin keikoilta jäi vain hyviä muistoja, vaikka loukkaantumiset sotkivat kumpaakin. Kehityksen kannalta kriittisistä rikkonaisista vuosista huolimatta puolustaja ei ole katkeroitunut, vaan muistelee ammattilaisuraansa hyvällä. Hän ei myöskään ole täysin hyvästellyt ajatusta sen jatkumisesta.

– Ikinä ei tiedä, mitä elämässä tapahtuu. Mikäli sopiva tilaisuus aukeaisi, voisin vielä pelata esimerkiksi Veikkausliigassa. Kävi miten kävi, olen joka tapauksessa todella tyytyväinen uraani. En ollut ehkä kovin onnekas, mutta olen antanut kaikkeni ja saanut todella paljon futikselta.

Kosovo Suomen seuraksi EM-kisoihin?

Rexhepi päätti vuonna 2016, että hän edustaa maajoukkuetasolla Kosovoa. Yhden A-maaottelun Suomen paidassa pelannut toppari seurasi Huuhkajien EM-karsintaurakkaa tiiviisti ja kertoo iloitsevansa joukkueen menestyksestä sekä kotimaisen jalkapallon että Huuhkajissa pelaavien ystäviensä puolesta.

Kun Kosovo pelasi ensimmäisen virallisen maaottelunsa, oli Rexhepi mukana Mitrovicassa pelatussa kamppailussa Haitia vastaan. Maalittomaan tasapeliin päättyneestä ottelusta on kulunut kuusi vuotta, ja Kosovon maajoukkue on ottanut sittemmin valtavia kehitysaskeleita.

Syksyllä 2018 Kosovo voitti Kansojen liigan lohkonsa tappiottomalla pelillä, ja maa kohtaa Pohjois-Makedonian turnauksen jatkopelissä maaliskuun lopulla. Paikka kesän kisoihin on täten mahdollinen, vaikka itse EM-karsinnat päättyivät A-lohkon kolmossijaan. Suoritus ei ollut huono – Kosovo kärsi tappiot vain Englannille ja Tshekille.

– Näkee, että Kosovo on uusi maajoukkue, kun se päästää liian helppoja maaleja, mutta esitykset ovat parantuneet koko ajan tasaisesti. Mikäli kisapaikka ei nyt toteudu, se tapahtuu kyllä pian. Maajoukkueessa on paljon nuoria lupauksia, ja heitä tulee koko ajan lisää, Rexhepi sanoo.

– Kosovolaiset ovat täysin futishulluja. Ei mitään pois Suomelta jalkapallomaana, mutta Kosovo menisi EM-kisapaikasta vielä kymmenen kertaa enemmän sekaisin.

The post Kaksoisveli houkutteli entisen maajoukkuetopparin Järvenpäähän – Lum Rexhepi vaihtoi ammattilaisviheriöt Kakkosen peleihin appeared first on Byyri.

Ensiaskeleet valmentamisen maailmaan

Pudotus Ykkösestä Kolmoseen oli luonnollisesti suuri, mutta moni uusi joukkuetoveri oli niin ikään pelannut korkeammilla sarjatasoilla.

Terävän tapaan HIFK:sta PK-35:een siirtyneen Olli-Pekka Jurvaisen lisäksi muun muassa Marko Koskinen, Vili-Verneri Roivainen, Niko Tirkkonen, Teemu Pastila ja Jani Mahanen toivat joukkueeseen runsaasti kokemusta.

Nousu Kakkoseen varmistui lopulta viiden pisteen erolla Tikkurilan Palloseuraan. Vain kolme pistemenetystä kauden aikana kokenut PK-35 päästi 22 ottelussa vain 11 maalia, ja verkko heilui toisessa päässä peräti 77 kertaa.

Terävä pelasi yhteensä 19 ottelussa, joissa hän teki kaksi maalia. Samalla keskikenttämies toimi PK-35:n edustusjoukkueen sekä seuratoiminnan kehittäjänä. Hän kehuu seuran sisäistä muun muassa HJK:sta tuttua valmennuspäällikkö Sixten Boströmiä, jolta valmentajat saavat tukea sekä sparrausta.

– Olen opiskellut kasvatustieteiden maisteriksi ja olen aina halunnut tehdä töitä lajin parissa, kun oma peliurani päättyy. Viime vuosi oli tietoinen askel sitä kohti ja tänä vuonna hyppään mukaan edustuksen valmennustiimiin, yhtä viikonloppua vaille valmis UEFA B -valmentaja toteaa.

Valmennustiimiin kuuluu Terävän lisäksi pääluotsi Jarkko Siikava, maalivahtivalmentaja Heikki Kärkkäinen sekä komean pelaajauran tehnyt Kim Raimi. Vuosien ajan PK-35 Vantaata edustanut Raimi toimi vielä kaudella 2018 pelaajavalmentajan roolissa, mutta nyt ex-topparin nappulakengät ovat naulassa.

– Tänä vuonna olemme lähteneet rakentamaan joukkuetta todella systemaattisesti. Aloitimme keskustelemisen tästä kaudesta jo viime heinäkuussa, kun sarjatilanne näytti osaltamme aika hyvältä. Pohdimme, millaisen joukkueen haluaisimme Kakkoseen ja millaista pelifilosofiaa haluamme noudattaa.

Lisää liigakokemusta nousijoille

Tulevalla kaudella PK-35 tähtää vahvasti pallonhallintaan, ja pelaajahankintoja on Terävän mukaan tehty tämän ehdoilla. Edustuksen try-outit alkoivat jo marraskuun lopussa – neljän viikon aikana taitojaan esitteli lähes 60 pelaajaa.

Tällä hetkellä joukkueessa on 26 sopimuspelaajaa, ja runko on kenties paria vahvistusta vaille valmis.

Nimekkäimmät saapujat ovat Veikkausliigassa vuosia pelanneet Joni Korhonen sekä Jaakko Lepola. JIPPO:sta tulleet Miko Mäkirinne sekä Aapi Helvelahti ovat Kakkosen tasolle erinomaisia jalkapalloilijoita, ja muutama nuori vahvistus siirtyi PK:hon muista pääkaupunkiseudun seuroista. Kun lisäksi moni viime kauden runkopelaaja on allekirjoittanut jatkopahvin, kyseessä on todella nimekäs joukkue.

– Ei ole sattumankauppaa, että kyseinen ryhmä on muodostunut. Ei mitään pois Kolmoselta, mutta Kakkonen on huomattavasti urheilullisempi sarja, ja meidän täytyy parantaa viime kaudesta. Uudet pelaajamme eivät ole tulleet meille harrastamaan vaan kilpailemaan tavoitteellisesti.

Helsinkiläinen PK-35 pelasi Kakkosessa viimeksi kaudella 2004, jolloin Terävä debytoi edustusjoukkueessa. Paluu sarjatasolle tapahtuu sunnuntaina 26. huhtikuuta, kun Mikkelin Pallo-Kissat vierailee Pihlajamäessä.

PK-35:n kotipelit saivat jo viime kaudella runsaasti kiitosta, ja tänä vuonna ottelutapahtumia pyritään parantamaan entisestään.

– Toivon, että etenkin seuran omat juniorit löytävät lehtereille. Haluan seuraamme sellaista yhteisöllisyyttä, että junnut kävisivät meidän peleissämme ja me heidän. Haluamme toimia esimerkkinä junioreille, Terävä sanoo.

– Radan varrelta pääsee nopeasti Pukinmäen asemalle, josta on lyhyt matka dallata kotikentällemme. Jos tykkää organisoidusta ja hyvästä suomalaisesta divarifutiksesta, Pihlis on se place to be.  

The post PK-35 lähtee Kakkoseen nimekkäällä miehistöllä – HIFK-ikoni Esa Terävä kokeilee siipiään pelaajavalmentajana appeared first on Byyri.

”Gino voi painua helvettiin”

Udinese on yli miljoonan asukkaan Friuli-Venezia Giulian ainoa pääsarjajoukkue. Serie A:ssa yhtäjaksoisesti kaudesta 1995–1996 pelannut I Bianconeri debytoi vuosikymmen myöhemmin Mestarien liigassa ja pelasi seuraavina vuosina kolmesti UEFA Cupin ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa.

Viime vuosikymmenen paras kausi oli kolmossijaan päättynyt 2011–2012, ja vielä seuraavalla kaudella Udinese sijoittui viidenneksi jättäen taakseen muun muassa AS Roman, SS Lazion sekä Interin. Tämän jälkeen kurssi on kääntynyt jyrkästi – seuran paras sijoitus on sittemmin ollut viime kauden 12. sija, ja putoaminenkin on ollut vain pisteen päässä. Tällä kaudella putoamispeikko on jälleen uhkana.

Mattian ja hänen ystävänsä Claudion syyttävä sormi osoittaa Udinesen omistajaperhettä. Liikemies Giampaolo Pozzo osti Udinesen vuonna 1986, ja seura on vakiinnuttanut pääsarjapaikkansa miehen omistuksessa. Päätös ostaa Championshipin Watford FC kesällä 2012 ei kuitenkaan ollut udinelaisten mieleen.

Pozzo on viime vuosien aikana investoinut Watfordiin miljoonia, ja perheen omistamien seurojen välillä on ollut runsaasti pelaajaliikennettä. Mukana kuviossa oli kauteen 2015–2016 asti myös espanjalainen Granada CF, jonka Pozzo lopulta myi kiinalaiselle liikemiehelle.

Isä siirsi Watfordin pääomistajuuden sittemmin pojalleen Ginolle, jota arvostetaan englantilaisseurassa suuresti. Udinesen kannattajat ovat sen jälkeen tavanneet laulaa ”Chi non salta Gino Pozzo è”, mikä tarkoittaa, että mikäli et hypi, olet Gino Pozzo.

– Useat tähtipelaajamme ovat siirtyneet Watfordiin. Meistä tuli yhtäkkiä reservijoukkue. Minun puolestani Gino voi painua helvettiin. Hänen sukunsa on paikallisia, joten meidän hylkäämisemme tuntuu uskomattomalta, Claudio tuhahtaa.

Vuodesta 2012 jäi käteen jotain hyvääkin, sillä Udinesen kotistadionia Stadio Friulia alettiin tällöin pistämään uuteen uskoon. Nyt se on huippumoderni stadion, joka avattiin kunnostuksen jälkeen vuonna 2016. Sponsorinimeä Dacia Arena kantavan stadionin kapasiteetti on 25 000 ja täyttöaste hyvä – Udinen kaupungin asukasluku on vain 100 000, joten vajaan 22 000 katsojan yleisökeskiarvo on vaikuttava.

– Uusi stadion on ainoita hyviä asioita viime vuosilta. Ja se, että seuralla on kaikesta huolimatta paikallisten tuki, Mattia sanoo.

Timantit vaihtavat nopeasti maisemaa

Udinese on ollut erityisen etevä löytämään kykyjä Etelä-Amerikasta – se on muun muassa Cristián Zapatan, Pablo Armeron, Mauricio Islan, Charles Aránguizin, Allanin, Juan Cuadradon, Luis Murielin sekä Alexis Sánchezin ensimmäinen seura Euroopassa. Ilmiö ei ole uusi, sillä brassilegenda Zico pelasi uransa ainoat Euroopan vuodet, 1983–1985, juuri Udinesessa.

Myös nykyjoukkueen suurin tähti, Rodrigo De Paul, on Etelä-Amerikasta, mutta hän ehti väläytellä taitojaan jo Valenciassa ennen siirtoaan Italiaan. Viime aikoina kymppipaidan nimi on yhdistetty moneen italialaiseen suurseuraan. Tämä on ollut valitettavan tuttua Udinesen kannattajille, sillä muualta löydetyt lahjakkuudet ovat lähes poikkeuksetta vaihtaneet nopeasti maisemaa.

Argentiinan maajoukkuepelaaja oli viime kaudella Udinesen paras maalintekijä yhdeksällä osumallaan ja johtaa tällä hetkellä joukkueen sisäistä maalipörssiä maalattuaan viidesti. Mattia ja Claudio antavat De Paulille puhtaat paperit, mutta he eivät säästele sanojaan puhuessaan nykyjoukkueesta.

– Miten voisimme pärjätä, kun (Stefano) Okakan kaltainen löntystelijä on avauskokoonpanossamme? Ja miten hän voi olla toiseksi paras maalintekijämme? Meillä on kova ikävä Antonio Di Natalen, Vincenzo Iaquintan sekä Fabio Quagliarellan tapaisia huippupelaajia, Claudio toteaa.

Kuka voisi olla Udinesen seuraava Di Natale? Yhteensä 227 maalia seuralle 12 vuoden aikana viimeistellyt hyökkääjä ripusti nappulakengät naulaan keväällä 2016. Uran viimeisellä kaudella verkko heilui liigassa vain kahdesti, mutta miestä kaivataan yhä.

Viimeistely on ollut joukkueelle haastavaa, ja vain sarjajumbo SPAL on tehnyt Udinesea vähemmän maaleja. Italian maajoukkueessakin esiintynyt Kevin Lasagna mätti debyyttikaudellaan 2017–2018 komeat 12 rysää, mutta ruuti on ollut sittemmin märkää.

Derbyt loistavat poissaolollaan

Jos Udinesen viime vuosien menestys on ollut laihaa, samaa voi sanoa verivihollisesta U.S. Triestina Calciosta. Triestestä ponnistava seura pelaa tällä hetkellä Serie C:ssä, ja edellinen visiitti pääsarjassa tapahtui kaudella 1958–1959. 

Mattian ja Claudion tapaan moni Udinesen kannattaja ei ole nähnyt seuransa pelaavan ensimmäisessäkään paikallisottelussa – edellinen Derby del Nord-est pelattiin kaudella 1991–1992, jolloin seurat kohtasivat Coppa Italiassa.

Taistelut alueen herruudesta ovat olleet myös verisiä. Triestinan parikymppinen kannattaja menehtyi cup-derbyn yhteydessä saamiinsa vammoihin helmikuussa 1984.

– Olen kuullut Triestina-otteluista. Olisihan se hienoa, jos pari kertaa kaudessa olisi kunnon derby. Kuten Milanossa ja Torinossa. Brescialla ja Atalantallakin on tällä kaudella omansa, Mattia pohtii.

– Varo, mitä toivot. Triestina pelannee tänäkin vuonna noususta Serie B:hen. Jos katastrofi tapahtuu, kohtaamme jo ensi kaudella. Ja onhan Serie B:ssä Pordenonekin, mutta se ei olisi sama asia, Claudio sanoo viitaten niin ikään Stadio Friulilla kotiottelunsa pelaavaan naapuriseuraan.

Muita Serie A:n seuroja ei parinsadan kilometrin säteellä Udinesta ole. Lähimmät kilpakumppanit ovat SPAL sekä Hellas Verona, joiden kotipyhättöihin on noin 2,5 tunnin ajomatka Stadio Friulilta.

Edessä haastava loppukausi

Ilmassa on tietynlaista derbyhenkeä, kun yli tuhatpäinen joukko Hellas Veronan kannattajia saapuu Udineen viettämään aurinkoista kevätpäivää. Vieraiden linja-autot saapuvat virkavallan silmien alla stadionin eteläpäädyn aidatulle alueelle, ja muun muassa supersankareiksi, eläimiksi ja banaaneiksi pukeutuneet nuoret miehet valuvat ulos laulaen.

Hellas pelaa mainiota kautta sarjanousijana, ja joukkueen viimeinen tappio on joulukuun alkupuolelta. Syitä juhlaan siis on, mutta karnevaalitunnelmasta huolimatta veronalaiset keskittyvät omiensa kannattamiseen – viheriöllä on tasaista, mutta Hellas vie katsomossa.

Isäntien Curva Nord kajauttaa useaan otteeseen ilmoille ”Verona, Verona, Vaffanculo” -huudon, mutta kuittailua nähdään molemmin puolin. Parhaat naurut saavat lopulta vieraat – Freed from Desire alkaa raikua stadionilla Udinesen tehtyä maalin, mutta osuma hylätään, ja veronalaiset alkavat hoilata sävelmää pomppien sekä huivejaan heiluttaen.

Viimeistely on jälleen Udinesen akilleen kantapää, mutta toisaalta Hellaskin tuhlailee tekopaikkojaan. Hylätty maali jää ottelun ainoaksi, eikä maaliton tasapeli oikein tyydytä kumpaakaan osapuolta.

Viimeisen putoajan paikalla majaileva Genoa voitti edellispäivän ottelunsa, ja kaulaa viivan alapuolelle on näin neljä pistettä. Otteluita on jäljellä 14, joten kaikki on mahdollista – Eurooppa-liigan karsintaan oikeuttavaankin paikkaan on lopulta vain yhdeksän pisteen matka. Claudio ei ole niin optimistinen, mutta pitkäjänteisyyttä toivovalla Mattialla riittää sekä uskoa että huumoria.

– Vuodenvaihteessa voitimme kolme ottelua putkeen, mutta sitten romahdimme cupissa, ja sitä on seurannut huonot tulokset. Pojat tarvitsevat itseluottamusta… Ja ehkä uuden valmentajan.

The post Koillis-Italian ykkösseura Udinese muuttui sirkukseksi – ”Meistä tuli reservijoukkue” appeared first on Byyri.

Ali on suurelle yleisölle varsin tuntematon pelaaja, vaikka hän on ehtinyt pelata sekä poikamaajoukkueissa että Veikkausliigassa. Ilveksessä liigadebyyttinsä kaudella 2018 tehnyt laituri siirtyi saman vuoden elokuussa Kroatian suurseura Dinamo Zagrebiin.

Leppävaaran Pallossa ja FC Espoossa uransa alkuvuodet pelanneen Alin seuraava vuosi vierähti Dinamon alle 19-vuotiaiden joukkueessa. Junioripelien lisäksi hän pääsi pelaamaan muutamassa reservijoukkueen ottelussa maan toisella sarjatasolla.

– Aika Kroatiassa oli opettavaista, mutta rankkaa. Kaikki elämässäni oli jotenkin yhteydessä futikseen. Vaikken pelannut edustuksessa, minut tunnistettiin ulkona ja aina tuli edustaa Dinamoa, Ali pohtii.

– Kannattajat tulivat usein katsomaan harjoituksiamme. He kävivät aika kuumana etenkin Hajduk Splitiä vastaan pelattujen derbyjen aikana ja niiden jälkeen. Oli erikoinen fiilis olla stadionilla, kun tuhannet ihmiset huusivat sen ulkopuolella.

Kun kausi ja Alin lainasopimus päättyivät Dinamossa, oli nuorukainen kahden vaiheilla – palatako Ilvekseen vai jatkaa ulkomailla? Ali keskusteli päävalmentaja Jarkko Wissin kanssa siitä, olisiko loppukaudella luvassa peliaikaa, ja osapuolet päätyivät purkamaan sopimuksen.

– Vietin viikon Sloveniassa NK Aluminij’n testissä, mutta he eivät pystyneet tarjoamaan tarpeeksi hyvää sopimusta. Syyskuussa Pafos tarjosi minulle sopimusta, eikä valintani ole kaduttanut.

”Suomessa ei ole samanlaisia heittopusseja kuin täällä”

Vuonna 2014 perustettu Pafos FC on läntisen Kyproksen ainoa pääsarjaseura. Noin 35 000 asukkaan kaupungista ponnistava seura syntyi, kun paikalliset AEK Kouklia ja AEP Paphos yhdistyivät.

Pafoksen pelaajarunko on varsin iäkäs, ja edustusjoukkueen keski-ikä on reilut 27 vuotta. 31-vuotiaan Arajuuren lisäksi kokeneimpiin kasvoihin kuuluvat muun muassa Valioliigaa viime kaudella tahkonneet Jason Puncheon, 33, Bakary Sako, 31, sekä Danny Williams, 30.

Kohtalaisen nimekkäästä ryhmästä löytyy lisäksi 43 A-maaottelua Slovakian paidassa pelannut Adam Nemec sekä Valencia CF:ää ja CA Osasunaa La Ligassa edustanut nigerialainen Sunny. Kyproslaisia pelaajia edustusjoukkueesta löytyy vain viisi.

Panostuksista huolimatta seuran menestys on jäänyt varsin vaisuksi. Joukkue on 14 ottelun jälkeen pääsarjan kymmenennellä sijalla kerättyään vain 12 pistettä. Myöskään johtoporras ei ole ollut tyytyväinen – Pafoksen päävalmentaja on vaihtunut jo kolmesti.

Ali myöntää, että Kyproksen pääsarja jakautuu selkeästi kahtia – on suurseuroja sekä pieniä seuroja. Suomalaisittain tunnetuin seura APOEL on voittanut seitsemän mestaruutta putkeen, mutta nikosialaisten paikallisvastus Omonia sekä Berat Sadikin edustama Anorthosis Famagusta ovat tällä hetkellä karkumatkalla sarjan kärjessä.

– Olemme pieni seura, mutta täällä on tehty suuria panostuksia sekä edustukseen että akatemiaan. En oikein osaa vertailla sarjan tasoa Veikkausliigan kanssa, mutta Suomessa ei ole samanlaisia heittopusseja kuin täällä, Ali sanoo viitaten sarjan kahteen peränpitäjään.

Ali ei ole toistaiseksi päässyt debytoimaan edustusjoukkueessa, mutta harjoittelee heidän kanssaan viikoittain. Hän uskoo saavansa mahdollisuuden vielä tämän kauden aikana.

– Aloituskokoonpanon laiturit ovat olleet harjoituksissa minua parempia, mutten näe mitään syytä, miksen voisi päästä pelaamaan vaihdosta.

Kuvat: Pafos FC

The post 19-vuotias Jusif Ali siirtyi Dinamo Zagrebista Kyprokselle – taistelee nyt pelipaikoista entisten Valioliiga-laiturien kanssa appeared first on Byyri.

Tie Veikkausliiga-kentille ei avautunut samalla kaudella, ja Pyysalon kausi Klubi 04:ssä keskeytyi, kun liikuntatieteiden opinnot veivät nuorukaisen Yhdysvaltoihin. Rapakon toisella puolella hän pelasi tulevat vuodet yliopistojalkapalloa.

Keväällä 2018 oli jälleen muutosten aika. Pyysalon viisumi päättyi, eikä Yhdysvalloista löytynyt sopivaa seuraa, joten Pyysalo päätti palata kotiin.

– VJS:ssa pelasi kavereitani, joten päätin harjoitella joukkueen kanssa keväällä. Marko Kolsi sekä Ville Vepsäläinen ottivat minut hyvin vastaan, ja lopulta päädyin myös pelaamaan seurassa koko kauden.

Päätös kannatti, ja kausi oli erittäin onnistunut sekä Pyysalon että VJS:n kannalta. Vuoden kohokohta koitti 12 maalia mättäneelle Pyysalolle vasta nousujuhlien päätteeksi, kun yllättävä puhelu sai reissumiehen pakkaamaan kamppeensa jälleen kerran.

– Yliopistoaikojeni valmentaja kertoi minulle mahdollisuudesta Saksassa. Lähdin sitten viikon mittaiselle testijaksolle ja sain lopulta ammattilaissopimuksen.

Takana kaksijakoinen syksy

Pyysalon Kickers-ura alkoi mollivoittoisesti, kun hänen nilkkansa nivelsiteet menivät poikki ennen ensimmäistä ottelua. Edessä oli reilun parin kuukauden tauko, mutta Pyysalo ehti edustaa uutta seuraansa kevään neljässä viimeisessä ottelussa.

Loukkaantumisesta huolimatta Pyysalo käytti näyttöpaikkansa hyvin, ja mies palkittiin vuoden jatkosopimuksella. Tällä kaudella hän on pysynyt ehjänä ja saanut minuutteja jo 11 ottelussa. Pelipaikka on ollut useimmiten laidalla, mutta häntä on peluutettu myös keskikentän pohjalla.

Kausi lähti Kickersin osalta käyntiin todella hyvin, ja joukkue voitti neljä viidestä ensimmäisestä pelistä. Tätä seurasi heikompi jakso, ja kärkitaistelu on vaihtunut seitsemänteen sijaan. Eroa sarjakärki Saarbrückeniin on kertynyt jo 18 pistettä.

– Syksy on ollut aika hektinen. Päätavoitteemme oli nousta sarjaporrasta ylemmäs, mutta olemme keskikastissa. Sekään ei helpota tilannetta, ettei meillä ole tällä hetkellä ”oikeaa päävalmentajaa”.

Pyysalo viittaa siihen, että päävalmentaja Daniel Steuernagel sai potkut syyskuun puolivälissä, ja hänen paikkansa otti väliaikaisesti seuran alle 19-vuotiaiden luotsi Steven Keßler. Keßler jatkaa pestissä joulutaukoon asti, kunnes uusi mies pääsee kokeilemaan onneaan.

Pyysalo ei nauttinut uuden päävalmentajan luottamuksesta kahdessa ensimmäisessä pelissä, mutta kotiottelussa TSG Balingenia vastaan hän pääsi kentälle 73. minuutilla. Kaksi minuuttia myöhemmin Pyysalo teki esityön 2-0-maaliin ja yhdeksän minuuttia tästä hän viimeisteli ensimmäisen maalinsa Saksan kentillä.

Edellisen virallisen osumansa hän oli tehnyt lokakuussa 2018, kun VJS kaatoi HIFK/3:n.

– Balingen-matsin onnistumiset tulivat hyvään paikkaan, ja olen saanut sen jälkeen vähän enemmän vastuuta.

Jalkapallokulttuuri omaa luokkaansa

Pyysalon edustama Kickers ponnistaa Offenbachista, joka on vajaan 140 000 asukkaan kaupunki Mainjoen varrella vartin ajomatkan päässä Frankfurtista. Suomalaisille Kickers on varsin tuntematon seura, mutta paikallisille se on hyvin merkittävä.

Kickersillä on lähes 6 000 katsojan yleisökeskiarvo, joka on lohkon suurin. Esimerkiksi VfR Aalenia vastaan Sparda Bank Hessen Stadiumin lehtereillä oli yli 8 000 ihmistä. Pyysalo kuvailee kotipelien tunnelmaa sekä koko Saksan jalkapallokulttuuria käsittämättömäksi.

Kolikolla on myös kääntöpuolensa, sillä intohimoiset kannattajat eivät ole peitelleet pettymystään joukkueen esityksiin.

– Kannattajien suunnalta tulee aika paljon painetta joka pelissä. Jos häviämme kotona, vihellyskonsertti on melkoinen. Tiukkaa palautetta tulee myös kaupungilla, jos kohtaan jonkun fanin pelattuamme heikommin. Toki tulee myös tsemppitoivotuksia.

Kickersin syyskauden viimeinen ottelu pelataan 7. joulukuuta, ja sarjapelit jatkuvat vasta 22. helmikuuta. Tuleva päävalmentaja päättää loman pituudesta, mutta pelaajat ehtivät lomailla ainakin pari viikkoa.

Joukkueen nousuhaaveet voidaan jo käytännössä kuopata, mutta Pyysalon loppukauden henkilökohtaisena tavoitteena on kasvattaa vastuutaan Kickersissä. Ylemmät sarjatasot ovat päämääränä pitkällä tähtäimellä, mutta keskikenttämies etenee urallaan rauhassa.

– Haluan vakiinnuttaa paikkani avauksessa. Avasin pari matsia sitten, mutta parissa viime pelissä olin taas täydet minuutit penkillä. Joukkueessamme on todella kova kilpailutilanne, mutta uskon, että roolini kasvaa onnistumisten kautta.

Kuva: Jan Huebner

The post 24-vuotias Matias Pyysalo hyppäsi piirisarjasta Saksan Offenbachiin ja tuhansien katsojien eteen – ”Haluan vakiinnuttaa paikkani avauksessa” appeared first on Byyri.

Saksela pääsi vaihdosta kentälle sekä nousukarsintojen välierän että finaalin avausosissa. Välierässä FC Ossia vastaan pelatut lisäaikaminuutit olivat pakille ensimmäiset virallisissa otteluissa sitten helmikuun, jolloin takareisivamma aiheutti hänelle kuukausien huilin.

Muutama päivä nousujuhlien jälkeen Saksela sai ikävämpiä uutisia, kun Sparta tiedotti, ettei 26-vuotiaan suomalaisen sopimusta jatketa. Loukkaantumisista huolimatta Saksela oli uurastanut 17 runkosarjaottelussa, ja pelannut kaikissa näistä avauskokoonpanossa.

– Minulla oli hyvä syyskausi, ja keskustelimme tammikuussa jatkostani, mutta loukkaantumiseni jälkeen emme puhuneet seurajohdon kanssa ennen kauden päättymistä. He olivat tyytyväisiä peliesityksiini, mutta päätyivät ratkaisuunsa, kun en ole pysynyt kasassa. Ymmärrän sen, kun minulla oli aiemmin vuoden tauko peleistä polvivamman takia, Saksela sanoo.

Veikkausliiga-kauden 2016 päätteeksi Rovaniemeltä Hollantiin siirtynyt Saksela harjoittelee tällä hetkellä kotikaupungissaan Helsingissä yhdessä fysiikkavalmentajansa kanssa. Hän on tiiviisti yhteydessä agenttinsa kanssa ja valmiina hyppäämään uusiin haasteisiin.

– Olen nyt täydessä pelikunnossa, ja tavoitteeni on jatkaa ulkomailla. Olen käynyt seurojen kanssa keskusteluja, mutta yhtä tarjousta lukuun ottamatta ei ole ollut mitään konkreettista. Mukana on ollut pohjoismaalaisia seuroja, ja se yksi tarjous tuli vähän kauempaa etelästä.

Maajoukkue tähtäimessä

Sakselan viimeinen maaottelu on keväältä 2017, jolloin hän viiletti Huuhkajien avauskokoonpanossa harjoituspelissä Itävaltaa vastaan. Saksela oli mukana myös viime marraskuun Kansojen liiga -otteluissa, mutta silloin vastuuta ei herunut.

Kahdeksan A-maaottelun mies kertoo seuranneensa Huuhkajien EM-karsintataivalta mielenkiinnolla. Hän kehuu meininkiä Huuhkajien ympärillä, ja kaipaa luonnollisesti takaisin maajoukkuerinkiin.

– Loukkaantumiseni tuli huonoon saumaan sekä jatkosopimukseni että maajoukkueen kannalta. Nyt tavoitteenani on löytää hyvä seura sekä saada peliaikaa, ja sen jälkeen palata maajoukkuekuvioihin, Saksela kertoo.

The post Janne Saksela etsii uutta seuraa – kiinnostusta sekä Pohjoismaista että etelämpää appeared first on Byyri.

Maaliskuussa 2010 kreikkalaiserotuomari Kyros Vassaraksen omistama matkatoimisto joutui kranaattihyökkäyksen kohteeksi. Puoli vuotta myöhemmin neljä jalkapallohuligaania hyökkäsi Vassaraksen kimppuun ateenalaisseurojen paikallisottelun jälkeen.

Joulukuussa 2018 hänen virkaveljensä Athanasios Tzilos vedettiin ulos autosta ja pahoinpideltiin kadulla kirkkaassa päivänvalossa. Päähänsä ja jalkoihinsa vakavia vammoja saanut Tzilos pääsi sairaalahoidosta yhden yön jälkeen. Tapaus oli viimeinen pisara tuomareille, jotka aloittivat seuraavana päivänä lakon.

Urheilusivusto Agonasportin selvityksen mukaan kreikkalaistuomarit kokivat näiden tapausten välissä ammattinsa varjopuolet 20 kertaa – tuhopolttoja, murtoja sekä perheiden uhkailua.

Kreikan hallitus ja jalkapalloliitto ovat taistelleet huliganismia vastaan vuosien ajan. Vaikka vieraskannattajat eivät ole päässeet vuosiin stadioneille, erilaiset skandaalit seuraavat toisiaan. Kannattajien keskinäistä väkivaltaa ei ole pystytty vähentämään, ja tuomareiden turvallisuus on yhä toistuvasti uhattuna.

Suurin kohu nousi maaliskuussa 2018, kun PAOK Thessaloniki ja AEK Ateena ottivat yhteen. PAOK:n loppuhetkien voittomaali hylättiin paitsiona, jolloin omistaja Ivan Savvidis ryntäsi kentälle pistooli vyöllään. Turvamiehet joutuivat pysäyttämään 59-vuotiaan miljardöörin, joka marssi erotuomari Giorgis Kominosta kohti käsi asetta hapuillen. Savvidis määrättiin toimitsijakieltoon, ja maan pääsarja keskeytettiin viikoiksi.

Suomalaistuomareilta vahvat näytöt

Kreikan jalkapalloliitto päätti pian tämän jälkeen, että ulkomaalaistuomarit hoitavat jatkossa korkean riskin ottelut. Tämä avasi oven suomalaiselle tuomarikolmikolle, jota Kreikan erotuomaripomo Vitor Melo Pereira oli kouluttanut erotuomarileirillä Malagassa.

Mattias Gestranius, Mikko Alakare ja Riku Vihreävuori kutsuttiin syyskuussa pelattuun mittelöön, joka oli valtavan suurennuslasin alla – PAOK ja AEK kohtasivat jälleen.

– Ulkopuolisten sekaantuminen erotuomaritoimintaan on tuonut haasteita kreikkalaiseen jalkapalloiluun, ja kuulimme huhuja, että joihinkin otteluihin tuotaisiin ulkomaalaisia tuomareita. Pidimme mahdollisena, että meille kävisi kutsu, mutta yllätyimme, kun selvisi, että pääsisimme kenties kuumimpaan mahdolliseen otteluun, avustavana erotuomarina toiminut Alakare toteaa.

Alakare kertoo, että valmistautuminen otteluun oli hieman poikkeuksellinen – yleensä tuomaritiimi käy pelipäivänä kävelemässä kaupungilla, mutta tällä kertaa he eivät poistuneet hotellialueelta valtavan mediahuomion takia. Hotellilla oli turvallisuusorganisaatio tuomareita varten, jotka pitivät vireystilaansa yllä kuntosalilla.

– Yllätyin kun kuulin, että vieraskannattajia ei päästetty edes kaupunkiin. Matkatessamme poliisisaattueessa stadionille liikenne oli pysäytetty, ja mellakkapoliisit seisoivat joka kadunkulmassa. Kyllähän kaikki sirkus siinä ympärillä pisti miettimään.

Suomalaiskolmikko suoriutui ottelusta kiitettävästi, eikä heidän koskemattomuuttaan rikottu. Kreikkalaismedia kehui heidän työskentelyään, eikä yleisöllekään jäänyt kovin paljoa valitettavaa, kun isännät voittivat lukemin 2–0.

Korruption kourissa

Muun muassa Reutersille työskennellyt toimittaja Graham Wood kertoo, että Kreikan jalkapallo on kärsinyt huliganismista vuosikausien ajan, mutta talouskriisi on lisännyt yhteenottoja. Turhautuneet nuoret miehet purkavat vihaansa poliiseihin ja muihin kannattajiin, mutta suurin ongelma ovat kannattajaryhmien ääriryhmiin kuuluvat siivet.

– Esimerkiksi äärioikeisto ottaa usein yhteen viranomaisten kanssa ikään kuin kostaakseen yhteiskunnalle. Kaikista tuomareihin kohdistuneista hyökkäyksistä ei voi syyttää jalkapallohuligaaneja. Kreikan jalkapallon kulisseissa on paljon ihmisiä, jotka pyrkivät vaikuttamaan tuomareihin, Wood toteaa Byyrille puhelimitse.

– Useat FIFA:n ja UEFA:n tutkimukset osoittavat, että Kreikan liiga on yksi korruptoituneimmista pääsarjoista Euroopassa. Ihmiset, jotka ovat mukana ottelumanipulaatiossa, palkkaavat jalkapallohuligaaneja sekä rikollisia uhkailemaan tuomareita.

Uutissivusto Ekathimerinin mukaan kaksi neljästä Athanasios Tzilosiin hyökänneestä huppumiehestä tunnistettiin tammikuun lopussa. Kummallakin miehistä on sekä jalkapallotaustaa että rikosrekisteri. Osa vastaavista tapauksista on mennyt oikeussaleihin asti, mutta suurin osa niistä odottaa yhä käsittelyä.

Palloliiton erotuomaripäällikkö Jouni Hyytiä pääsi tutustumaan kreikkalaiserotuomareihin viime elokuussa, kun hän piti luentoja paikallisille huippuerotuomareille. Hyytiä on toiminut vuodesta 2013 asti Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n erotuomaritarkkailijana, joten hänellä on laaja kuva eurooppalaisesta jalkapallosta.

Hyytiä painottaa, että UEFA suhtautuu turvallisuuskysymyksiin vakavasti, ja jokainen ottelu sijoitetaan etukäteen johonkin tiettyyn riskikategoriaan. Korkeimman riskin otteluihin UEFA asettaa erikseen turvallisuudesta vastaavan henkilön, joka on yleensä poliisi. Tämä henkilö tulee eri maasta kuin vastakkain asettuvat joukkueet.

– Tämän lisäksi paikallinen poliisi sekä otteluun hankittu järjestyksenvalvontaorganisaatio pitävät huolta joukkueiden, tuomareiden sekä kannattajien turvallisuudesta. Ikävä kyllä kannattajien väliset organisoidut yhteydenotot eivät tapahdu vain otteluiden aikana, vaan myös ennen ottelua ja sen jälkeen.

Raadollista työtä

Muualla Euroopassa tuomareihin kohdistunut väkivalta on merkittävästi harvinaisempaa. Vuosituhannen kuuluisin tapaus lienee vuodelta 2005, kun ruotsalaiserotuomari Anders Frisk lopetti uransa saatuaan tappouhkauksia englantilaisseura Chelsea FC:n kannattajilta. Voisiko vastaavaa tapahtua Suomessa?

– Suomessakin erotuomarit ovat kokeneet uhkailua, mutta he saavat olla pääosin varsin rauhassa. Emme kuitenkaan voi olettaa, että mitään ei tapahdu, joten meidän tulee valmistautua kaikkeen, Hyytiä toteaa.

Kotimaassa noudatetaan samaa kaavaa kuin UEFA:n alaisissa otteluissa, koski asia sitten väkivallan uhkaa tai rasistista huutelua. Ensiksi ottelu keskeytetään, ja stadionilla kuulutetaan, ettei esimerkiksi rasistinen huutelu kuulu jalkapallo-otteluihin.

Ottelua jatketaan, mutta mikäli häiriökäyttäytyminen ei lopu, joukkueet marssitetaan pukukoppeihin. Kopeista tullaan kertaalleen takaisin kentälle, mutta mikäli tämäkään ei tehoa, ottelu keskeytetään lopullisesti.

Lähes kolme vuosikymmentä erotuomaritoiminnan parissa viettänyt Hyytiä tunnistetaan yhä kaduilla, vaikka mies tuomitsi viimeiset ottelunsa vuonna 2012. Jotkin tuomiot ovat herättäneet vuosien varrella keskustelua, mutta Hyytiän mukaan kohtaamiset jalkapalloihmisten kanssa ovat edenneet pääosin positiivisessa hengessä.

– Positiivinen palaute on aina mukavampaa kuin negatiivinen, mutta tuomarin työssä tulee väkisinkin takapakkia. Sanon aina muille erotuomareille, että joskus pitää ottaa askel taakse päästäkseen kaksi eteen, Hyytiä pohtii.

– Vaikka olen saanut tuomaroinnilta valtavan paljon, tämä homma on välillä aika raadollista. Olet joskus todella yksin päätöstesi kanssa, ja mietit niitä itseksesi, kun ajat kotiin pelistä. Erotuomarin tulee olla paitsi hyvässä fyysisessä kunnossa myös henkisesti todella vahva.

Artikkelikuva – AP Photo/Giannis Papanikos

The post Tuomarointia kaaoksen keskellä – väkivallan kierre piinaa Kreikan jalkapalloa appeared first on Byyri.

17-vuotiaana uransa jo kertaalleen lopettanut Sakari Tukiainen pelaa kymmenen vuotta myöhemmin elämänsä jalkapalloa. Ennen kaikkea Atlantis FC:n 40 maalin ennätyskaudestaan muistettava kärkimies pelasi itsensä kuluneella kaudella Tanskan NordicBet Ligan eli toisen sarjatason kuumimpien hyökkääjänimien joukkoon.

Tukiaisen edustaman Thisted FC:n kausi päättyi viime lauantaina 1–1-tasapeliin Næstved BK:n vieraana. Se, että sarjajumboksi jäänyt Thisted hakee ensi kaudella vauhtia kolmannelta sarjatasolta, oli varmistunut jo viikkoa aiemmin. Joukkue voitti kevätkaudella vain kaksi ja hävisi peräti kymmenen ottelua.

– Kevät oli nihkeä koko joukkueellemme. Seurassa oltiin jo kauden aikana tehty suunnitelmia tippumisemme varalle, eikä säilymiseen juuri panostettu. Meininki oli muutenkin aika amatöörimäistä verrattuna muihin ykkösdivarijengeihin, Tukiainen toteaa.

Aiemmin FC Floran sekä RoPS:n paidoissa pelannut Tukiainen kertoo, että Thistedin resurssit olivat kaikin puolin varsin vaatimattomat. 40 000 asukkaan kunnasta ponnistava seura ei olisi pystynyt jatkamaan NordicBet Ligassa heikon taloustilanteensa takia, vaikka sarjapaikka olisikin säilytetty.

Joukkueen kaudesta tuli pannukakku, mutta kausi oli Tukiaiselle henkilökohtaisesti menestyksekäs. Hyökkääjä iski komeat 13 osumaa, joilla irtosi maalipörssin neljäs sija. Thisted teki sarjassa vähiten maaleja (35), ja joukkueen toiseksi parhaan maalintekijän saldoksi jäi neljä rysää.

– Olisi kausi voinut omaltakin osaltani paremmin mennä, mutta olen olosuhteet huomioiden tyytyväinen maalimäärääni. Tavoitteeni olivat ennen kautta maalipörssin kärkipäässä, ja olisin toki halunnut voittaa maalipörssin. Toivottavasti edustan ensi kaudella joukkuetta, jossa minulle pelataan enemmän palloa.

Tulevaisuus auki

Tukiainen oli jo talvella lähellä siirtyä uusiin maisemiin, mutta mies jäi kuin jäikin Thistediin. Seurapomo Karl Kristian Guldhammer lausui tanskalaismedialle, että kiinnostusta oli sekä Tanskasta että muista Pohjoismaista. Tukiainen myöntää huhut ja kertoo, että silloinen siirto kariutui vasta viime metreillä.

Tulevan kauden seura ei ole vielä tiedossa, mutta Tukiainen tapaa lähiaikoina erään tanskalaisseuran edustajan, minkä jälkeen hyökkääjä palaa Suomeen lomailemaan. Himoharjoittelijana tunnettu Tukiainen on jatkanut omatoimista treenaamista Tanskassa, ja hän aikoo viettää suuren osan lomastaan jalkapallokentillä.

– Minulle ei ole väliä, pelaanko jatkossa Tanskassa tai jossain muussa maassa. Toivon vain löytäväni seuran, jossa kaikki palaset loksahtavat kohdalleen – hyvän joukkueen, jolla on hyvät olosuhteet. Mietimme agenttimme kanssa parasta vaihtoehtoa, Tukiainen kertoo.

– Seuraava tavoitteeni on päästä pelaamaan pääsarjafutista. Haluan ottaa urallani selkeän askeleen eteenpäin.

The post Sakari Tukiainen etsii uusia haasteita huippukautensa jälkeen – paljastaa seuraavan tavoitteensa appeared first on Byyri.

Helsinkiläisten sankariksi noussut Mustonen teki Ykkösen kaudella 12 maalia voittaen joukkueen sisäisen maalipörssin. Tästä huolimatta 33-vuotias hyökkääjä jäi ilman jatkosopimusta, minkä myötä hän päätti palata tuttuihin maisemiin.

– Totta kai olisin halunnut jatkaa HIFK:ssa. Kaikki ei kuitenkaan mene aina niin kuin itse haluaisit, urheilu on sellaista, ja ymmärrän sen. Ei minulla juuri näyttöjä olekaan liigatasolta. Minulle oli tärkeää löytää seura, jossa pääsen kilpailemaan peliajasta ja haastamaan itseäni. Oli kiva palata Gnistaniin, Mustonen kertoo.

”Haluan edelleen pelata niin kovaa kuin pystyn”

Kaudeksi 2014 HIFK:hon siirtynyt Mustonen debytoi Veikkausliigassa 29-vuotiaana ja sai tililleen kuusi ottelua pääsarjassa. Maalitili jäi avaamatta, mutta Ykkösessä hän iski HIFK:n ja AC Oulun paidassa yhteensä 26 osumaa.

– Olin seurannut IFK:ta koko elämäni, ja oli hieno mahdollisuus päästä seuraan. Se oli mahtava, ehkä jopa poikkeuksellisen tiivis porukka, johon kaikkien oli helppo päästä sisään. Harjoittelun ja päivittäisen kilpailun taso oli todella hyvä, ja tulokset tulivat sitä kautta, kun teimme yhdessä kovaa töitä.

Mustonen pitää viime kautta uransa parhaana. Yhdeksi päällimmäisistä syistä onnistumisilleen kärkimies näkee AC Oulussa viettämänsä kauden, jolloin hän sai keskittyä täysillä jalkapalloon.

– Olen koko futisurani ajan tehnyt töitä pelaamisen ohella. Niiden yhdistämisessä on haasteensa, etenkin kun on tullut perhettä, mutta olen aina nauttinut siitä, kun pääsen pelaamaan duunin jälkeen – tai työpäivän keskellä, kun työnantaja on aina mahtavasti joustanut ja mahdollistanut harjoitteluni. Futis on auttanut jaksamaan töissä, ja työelämä on tuonut niin ikään hyvää vastapainoa, Mustonen pohtii.

– En ole ikinä haaveillut ammattilaisuudesta, joten työn ja futiksen yhdistäminen on ollut helppoa, vaikkakin kiireistä. Se on kuitenkin antanut niin paljon, että sitä on halunnut jatkaa – haluan edelleen pelata niin kovaa kuin pystyn, ja nautin yhä itseni haastamisesta.

Sadan maalin rajapyykki ja Kakkosen maaliennätys rikki?

Mustonen palasi Gnistan-paitaan rytinällä, kun hän iski maalin heti ensimmäisessä ottelussaan Gnistanin kaadettua FC Viikingit Kakkosen Cupissa. Mies kehuu seuran olosuhteita sekä taustoja, jotka mahdollistavat pelaajien kehittymisen.

Gnistan pelaa tulevalla kaudella Kakkosen B-lohkossa, jossa oulunkyläläiset saavat vastaansa muun muassa paikallisvastus Käpylän Pallon. Mustonen edusti KäPa:a kaudella 2008, ja hänen paras derbymuistonsa on seuraavalta vuodelta.

– Kaudella 2009 tein 3–2-voittomaalin yliajalla Miikka Häkkisen selän taakse, sen muistan vieläkin. Aikaisempina vuosina KäPassa pelasi paljon tuttujani, mutta nyt alan olla vanhimpia kundeja. Niistä tulee hienoja pelejä.

Mustonen onnistui maalinteossa myös, kun joukkueet vuonna 2016 kohtasivat viimeksi Kakkosessa. Kyseessä oli hyökkääjän maali numero 98 Kakkosessa, ja tulevalla kaudella hänellä on mahdollisuus nousta uusille sataluvuille. Pääsy historiankirjoihinkaan ei ole mahdoton – tällä hetkellä ennätystä pitää tiettävästi hallussa edesmenneen FC YPAn Dragan Pejic 123 maalillaan. Myös Pallo-Iiroja edustanut Juho Patola on vielä Mustosen edellä, paukutettuaan 102 maalia Kakkosessa.

Kun Kakkonen potkaistaan Gnistanin kotipelien osalta käyntiin Oulunkylässä, Mustonen palaa kotikentälleen parin vuoden tauon jälkeen. Viimeksi kesäkuussa 2017 kipinäyleisö näki miehen maalaavan AC Oululle.

Jo legendaariseksi muodostunut pituushyppytuuletus jäi tuolloin tekemättä, mutta Mustonen saattaa esitellä tavaramerkkiään taas ensi kerralla, kun verkot heiluvat Mustapekka Areenalla.

The post Gnistan-ikoni Tuomas Mustonen palasi kotiin – ”En ole ikinä haaveillut ammattilaisuudesta” appeared first on Byyri.

Tervetuloa mukaan!

Artikkelikuvassa Suomen maajoukkue vuodelta 1953 (Wikimedia) 

The post Futiskalenteri – suomifutiksen historiaa päivä päivältä appeared first on Byyri.

Atletico Madridin ja AS Monacon välinen ottelu oli Alakareelle pitkäaikaisen unelman täyttymys. Mestarien liigan hymnin kuuleminen Gestraniuksen, Jan-Peter Aravirran, Antti Munukan, Dennis Antamon sekä Jukka Honkasen rinnalla oli tunteikas hetki, jonka koko kuusikko muistanee loppuelämänsä ajan.

Peli oli härmäläisittäin harvinaista herkkua – suomalaistiimi nähtiin viimeksi Mestarien liigan lohkovaiheessa 23 vuotta sitten, jolloin päätuomarina toimi Ilkka Koho.

– Uskon, että kutsu tuli pitkäjänteisen työmme seurauksena. Erotuomarit puhuvat black and white -virheistä [suuri merkitys ottelun lopputulokseen, esimerkiksi antamatta jäänyt tai väärin tuomittu punainen kortti tai rangaistuspotku tmv.], joita Mattiaksella ei ole kansainvälisissä peleissä ollut kymmeneen vuoteen. Se on täysin poikkeuksellinen saldo Euroopassa, Alakare toteaa.

– Tiesimme, että olemme olleet erityistarkkailussa. Mattias kutsuttiin syksyllä UEFA:n järjestämään VAR-koulutukseen, ja myös me olimme Jan-Peterin kanssa viimeisessä koulutuksessa Hollannissa. Meille sanottiin, että meissä nähdään tulevaisuuden potentiaalia, joten määräys Mestarien liigan peliin ei tullut täysin yllätyksenä.

Kehuja Mestarien liigan debyytistä

Alakareen mukaan kansainvälisiin otteluihin valmistautumisessa on se hyvä puoli, että tietyt asiat kotimaassa unohtuvat, ja tuomarit pääsevät keskittymään täysillä jalkapalloon. On myös mahdollista jutella ottelusta pitkästi ja tehdä yhteinen fyysinen harjoitus, mikä ei ole aina mahdollista Veikkausliiga-peleissä.

Kotijoukkue Atleticon 2-0-voittoon päättynyt ottelu sujui erotuomaritoiminnan suhteen mainiosti. Alakare kertoo, että sekä virallinen että epävirallinen palaute ottelusta on ollut erinomaista.

– On ollut positiivista huomata, että erotuomaritoiminta on saanut hyvää palautetta debyyttimme kautta. Toivottavasti jotkut jalkapalloihmiset innostuisivat mukaan tuomaroimaan. Mikäli tuomarointi saadaan houkuttelevammaksi, erotuomareita saadaan lisää ja taso noussee sitä myötä.

Vaikka kentällä kirmasi isoja persoonia, Alakare antoi supertähdille puhtaat paperit käytöksen osalta. Alakare muistuttaa, että joillain pelaajilla saattaa olla oletus, että nämä tuomarit tulevat jostain Suomesta. Kunnioitus ei tule välttämättä automaattisesti, mutta se ansaitaan pelin aikana.

– Ammattilaiset näkevät nopeasti, että meillä on homma hallussa. Tuossa ottelussa pelaajat käyttäytyivät hyvin herrasmiesmäisesti, eivätkä soittaneet turhaan suuta. Antoine Griezmannin kanssa vaihdettiin muutama hymykin paitsiotulkintojeni jälkeen. Kun ratkaisun tekee, siinä ei ehdi miettimään, keitä on kentällä.

Myös kuumapäänä tunnettu Diego Simeone pysyi rauhallisena. Simeone ja Monaco-luotsi Thierry Henry eivät purnanneet Honkaselle, jota eräs tarkkailija on tituleerannut Euroopan parhaaksi neljänneksi erotuomariksi.

Kokemus oli suomalaistuomareille ikimuistoinen, mutta ehtikö siitä nauttia paineiden ja keskittymisen aikana?

– Avustavana erotuomarina saattaa tulla ajanjaksoja, jolloin pallo pyörii pitkään toisessa päädyssä. Silloin tarkkailee tiettyjä asioita, muttei tarvitse olla ihan niin varpaillaan. Silloin pystyy ehkä hieman aistimaan tunnelmaa. ”Oman kenttäpuoliskon” pelitapahtumien aikana yleisö muuttuu vain kasvottomaksi massaksi, joka pauhaa ympärillä.

Huippusuoritus tulikuumassa ”Kaksipäisten kotkien derbyssä”

Suomalaistuomarit nousivat kansainväliseen huomioon aiemmin syksyllä, kun Gestranius, Alakare sekä Riku Vihreävuori saivat haastavan tehtävän Kreikassa – heidät nimettiin PAOK FC:n sekä AEK Ateenan välisen ottelun tuomareiksi. Kreikan jalkapalloliiton erotuomarijohtaja oli nähnyt tuomarikolmikon kevään leirillä, ja oli ollut tyytyväinen näkemäänsä.

Kreikan pääsarjassa asetettiin tälle kaudelle sääntö, joka määrää kaikkiin kovan riskin otteluihin ulkomaalaiset erotuomarit. Jättiläisten välienselvittely oli erityisen tarkan tutkan alla, sillä PAOK FC:n omistaja Ivan Savvidis marssi kentälle ase vyöllään joukkueiden edellisessä kohtaamisessa.

– Ulkopuolisten sekaantuminen erotuomaritoimintaan on tuonut haasteita kreikkalaiseen jalkapalloiluun, ja kuulimme huhuja, että joihinkin otteluihin tuotaisiin ulkomaalaisia tuomareita. Pidimme mahdollisena, että meille kävisi kutsu, mutta yllätyimme, kun selvisi, että pääsisimme kenties kuumimpaan mahdolliseen otteluun, Alakare kertoo.

– Olimme toki otettuja kunniasta, mutta tiesimme, että selviäisimme itse pelistä. Kaikki muu sirkus siinä ympärillä pisti miettimään.

Kumpikin joukkue oli suomalaisille entuudestaan tuttu, sillä he olivat tuomaroineet joukkueiden europelejä viime vuosina. Valmistautuminen sujui seurojen edelliset ottelut katsomalla ja joukkueiden pelityylejä analysoimalla.

Valmistautuminen oli kuitenkin hieman poikkeuksellinen – yleensä tuomaritiimi käy pelipäivänä kävelemässä kaupungilla, mutta tällä kertaa he eivät poistuneet hotellialueelta valtavan mediahuomion takia. Hotellilla oli turvallisuusorganisaatio kuntosalilla vireystilaansa ylläpitäneitä tuomareita varten. Varsinainen otteluun valmistava harjoitus tehtiin hotellin pihamaalla.

– Kun matkasimme poliisisaattueessa stadionille, liikenne oli pysäytetty, ja mellakkapoliisit seisoivat joka kadunkulmassa, kuten aina isoissa peleissä. Tämä oli kolmas kertani Toumba Stadiumilla, ja soihtumeri on ollut vastassa joka kerta. Matsi ei ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, mutta asetelma joukkueiden välillä oli.

Tuomarikolmikko suoriutui ottelusta kunnialla ja keräsi kreikkalaismedialta suuret kehut. Vieraskannattajia ei päästetty suuren riskin otteluiden tapaan stadionille, ja Savvidis pysyi katsomossa, joten suuremmilta rähinöiltäkin vältyttiin.

Seuraavat tavoitteet kevään europeleissä

Helmikuussa asianajotoimisto Castrén & Snellmanin palvelukseen siirtynyt Alakare on toiminut alalla 15 vuotta eli lähes koko huippuerotuomariuransa ajan. Kahden kunnianhimoisen uran yhdistäminen vaatii uhrauksia ja tarkkaa aikataulutusta, mutta samalla työt tukevat toisiaan.

– Asianajo on työtä, joka vaatii erotuomaritoiminnan tapaan kovaa henkistä keskittymistä. Tuomarointi on siinä mielessä hyvää vastapainoa, että se pakottaa ajattelemaan muita asioita. Pelissä kaikki muu poistuu mielestä aika tehokkaasti. Sitten kun palaan matsin jälkeen juridiseen ongelmaan, pystyn aloittamaan ikään kuin puhtaammalta pöydältä.

– Olen todella kiitollinen lähipiirilleni ja työnantajilleni siitä, että minulla on ollut mahdollisuus yhdistää kaksi uraani näin pitkään. Työtä tehdään onneksi paljon etäyhteyksien välityksellä, ja työskentely onnistuu lähes missä vain. Eräs kollegani hoiti yhden luentoni sillä aikaa, kun minä juoksin pallon perässä Madridissa. On upeaa, että minulla on kollegoita, jotka pystyvät hoitamaan vaativiakin töitä tarvittaessa.

Ensi helmikuussa Alakare nousee Castrén & Snellmanin osakkaaksi. Samoihin aikoihin alkavat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan jatkopelit, joista suomalaistuomareilla ei ole vielä kokemusta. Alakare arvelee, että tiimi saatetaan nähdä tositoimissa Eurooppa-liigassa tai maaliskuussa alkavissa EM-karsinnoissa.

– Osoitimme Madridissa, että olemme Mestarien liigan vaatimalla tasolla. Se oli minulle henkisesti tärkeää – jos loukkaantuisin nyt pahasti, ja urani loppuisi, voisin olla tyytyväinen siitä, että porukkamme pääsi Mestarien liigaan asti, Alakare toteaa.

– Olimme odottaneet sitä vuosien ajan, enkä näe yhtään syytä sille, miksemme olisi ensi syksynä samassa paikassa. Olisi hienoa osoittaa, että peli ei jäänyt vain yksittäiseksi käväisyksi korkeimmalla tasolla.

The post Erotuomari Mikko Alakareella oli vauhdikas syksy: Mestarien liigaa ja tulikuuma derby Kreikassa appeared first on Byyri.

Päättäväinen, kova ja erittäin hyvä avaamaan peliä. Näin alle 18-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola kuvailee suojattiaan Benjamin Hiekkasta, joka jättää Suomen kentät vuodenvaihteessa. Hiekkasen siirto takavuosien suurseuraan Parma FC:hen tuli suurelle yleisölle puskista, mutta VIFK-toppari tiesi italialaisten kiinnostuksesta.

–Yllätyin silloin enemmän, kun kuulin, että Parma haluaisi minut testijaksolle. Harjoittelin joukkueen kanssa ensimmäistä kertaa marraskuussa 2017, jolloin vietin viikon heidän kanssaan, ja pelasimme Interiä vastaan, Hiekkanen kertoo.

– Muualtakin oli kiinnostusta, mutta Parma tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Olen nyt vieraillut seurassa kolmesti, ja tiedän, miten hommat toimivat.

Kausi 2018 oli pettymys sekä Hiekkaselle että VIFK:lle. Nuorukainen ehti pelata vain viidessä A-juniorien SM-karsintaottelussa, kunnes hänellä diagnosoitiin leikkaushoitoa vaatinut Haglundin kantapää, eli akillesjänteen kiinnityskohdassa oleva luukasvama.

Loukkaantuminen tuli harmittavaan paikkaan, sillä Hiekkanen oli juuri pelannut vahvan EM-jatkoturnauksen. Hiekkanen luuti topparina täydet minuutit, kun Minihuuhkajat peittosi Slovakian, mutta taipui Sveitsille sekä Portugalille.

VIFK:n miehet sen sijaan putosivat kauden päätteeksi Kolmoseen. Hiekkanen debytoi edustuksessa 16-vuotiaana elokuussa 2017, mutta läpimurto miesten peleissä jäi toistaiseksi saavuttamatta.

– VIFK on varmasti tehnyt hänen kanssaan hyvää työtä. Lars Mosander ja kumppanit ovat oikeasti ajatelleet yksilöiden kehitystä; Hiekkanen ei ole ainoa esimerkki. Aina kun Vaasan poikia tulee maajoukkuetapahtumiin, heidän tietää olevan energisiä ja valmiita, Erkka V. Lehtola kommentoi.

Parma tekee uutta nousua Italian huipulle

Minihuuhkajille jännittävä karsintalohko

Alle 19-vuotiaiden EM-kisat pelataan vuonna 2020 Pohjois-Irlannissa. Suomen karsintalohkoon arvottiin itsenäisyyspäivänä Ranska, Tanska ja Färsaaret.

Vuosi sitten Hiekkasen edustama maajoukkue voitti karsintojen alkulohkonsa. Jatkokarsinnoissa tie nousi pystyyn, mutta esitykset olivat varsin lupauksia herättäviä. Hiekkanen ei ole lahjakkaan ikäluokkansa ensimmäinen ulkomaille lähtijä: maaliskuisen Venäjä-ottelun avauskokoonpanosta peräti kahdeksan suomalaista pelaa tammikuusta lähtien ulkomaalaisseurojen organisaatioissa.

Hiekkasella on pian edessään uudet haasteet saapasmaassa – uusi kulttuuri, uudet joukkuetoverit sekä asuminen omillaan. Tästä huolimatta hänen ajatuksissaan on tilaa myös maajoukkuepeleille.

– Loukkaantumiseni jälkeen haluan palata takaisin maajoukkueeseen, ja pelata siellä niin paljon kuin mahdollista, Hiekkanen tiivistää.

Kuva: Peter Siegfrids.

The post Benjamin Hiekkanen lähtee Vaasasta Italian valloitukseen: ”Muualtakin oli kiinnostusta” appeared first on Byyri.

Paulus Roihan nimi nousi kaudella 2001 futiskansan huulille, kun HJK:n nuori hyökkääjä voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden ja debytoi A-maajoukkueessa. 22 liigamaalia oli vuosituhannen suurin maalimäärä aina kauteen 2011 asti, jolloin Timo Furuholm venyi samaan suoritukseen.

Roihan ammattilaisura päättyi samana vuonna 2011 Kuopion Palloseurassa. Edellisellä kaudella Roiha oli tehnyt seitsemän Allsvenskan-maalia nousijajoukkue Åtvidabergs FF:n paidassa, ja hyökkääjä olisi mielellään jatkanut uraansa ulkomailla, mutta toiveet murenivat polvivamman myötä.

– Olin jo täyttänyt 30 vuotta ja ymmärsin, että jalkapallourani loppuisi kuitenkin pian. En olisi luultavasti pelannut 35-vuotiaaksi, mutta loukkaantuminen toki hieman aikaisti lopettamistani.

”Esimerkiksi sata Veikkausliiga-ottelua näyttää CV:ssä todella hyvältä”

Roiha joutui lopettamaan uransa hieman aikaisemmin kuin olisi ehkä halunnut. Tietyssä mielessä hän kuitenkin ulosmittasi loppuun asti potentiaalinsa jalkapalloilijana.

Ilvestä edustaneen Eero Hyökyvirran lopettaminen 19-vuotiaana herättikin keskustelua urheilupiirien lisäksi Roihan tuttavapiirissä. Roiha muistuttaa, että jokainen saa toimia tavallaan, mutta hän toivoisi nuorten jalkapalloilijoiden pelaavan ainakin siihen asti, kunnes he ovat valmistumisen kynnyksellä.

– Jättäisin 19-vuotiaana pienen option sille, että saattaisin kehittyä seuraavien vuosien aikana, ja tietäisin vähintään omat rajani. Siviiliuralle ei ole mielestäni niin kova kiire, että parikymppisenä lopettamisesta olisi työelämää ajatellen mitään hyötyä – jos pelaisi esimerkiksi 25-vuotiaaksi asti ja hyppäisi sitten työelämään, ei olisi yhtään muita perässä, Roiha toteaa.

– Esimerkiksi sata Veikkausliiga-ottelua näyttää CV:ssä todella hyvältä, ja se määrä on täysin saavutettavissa 25-vuotiaana. Futaamisen ja opiskelun voi yhdistää, mutta niiden ohella on vaikeaa viettää normaalia opiskelijaelämää. Toisaalta urheileva opiskelija voisi tienata harrastuksellaan sen, minkä eteen toinen opiskelija käy iltaisin töissä esimerkiksi kaupassa.

Jalkapalloura on auttanut työelämässä

Tänä päivänä 38-vuotias Roiha toimii asiakkuusanalyytikkona Swedbankilla, jossa hän palvelee tiiminsä kanssa rakennusfirmoja ja kiinteistöasiakkaita. Hän valmistui Hankenilta vuonna 2014 ja ehti työskennellä KPMG Finlandilla vajaat neljä vuotta ennen siirtymistään Swedbankille.

Roiha sai koulupaikan Hankenilta vuonna 2001, mutta siirto FC Utrechtiin siirsi opintojen alkua. Neljäsosan opintopisteistä hän hankki pelivuosinaan loukkaantumisten aikana, ja loput lopettamisensa jälkeen. Valmistuminen kesti 13 vuotta, mutta Roihaa se ei haittaa.

– En tiedä missä olisin tänä päivänä ilman jalkapalloa, mutta tykkäsin niin paljon pelaamisesta, etten vaihtaisi päivääkään pois. Olen saanut paljon hyötyä jalkapallosta esimerkiksi tiimityöskentelyn ja kilpailullisuuden merkeissä, Roiha sanoo.

– Työelämä on kansainvälistä, ja se sopii minulle luontevasti pelattuani seitsemän vuotta ulkomailla. Lisäksi veikkaan, että työelämän paineet tuntuisivat kovemmilta, jos en olisi pelannut futista.

Unkarissa katsomossa oli lähes pelkkiä fanaatikkoja

Paineet Roiha aisti etenkin silloin, kun miehen ruuti oli märkää. Ulkomaalaisena hyökkäysvahvistuksena häneltä odotettiin aina maaleja, ja maalimäärät vaikuttavat ilmapiiriin. Roiha kertoo, että esimerkiksi käytännön asiat hoituivat aina helpommin kunkin seuran toimistolla, kun rysiä syntyi.

Erilaiset jalkapallokulttuurit tulivat Roihalle tutuiksi pesteillä Hollannissa, Belgiassa, Unkarissa ja Ruotsissa. Roiha pääsi muun muassa pelaamaan Bruggen derbyissä, jotka keräsivät Jan-Breydel-Stadionille parhaimmillaan 25 000 ihmistä. Hollannin vuosiltaan Roiha muistaa parhaiten Ajaxin vierailut, jotka olivat sekä joukkueille että kannattajille tärkeitä.

– Kun pelasin Újpestissa, oli jännää, että katsomossa ei näkynyt perheitä. Ihmisiä kiinnosti paikallinen futis, mutta peleissä saattoi olla vain 1 500 katsojaa. Heistä noin 1 200 oli älyttömän fanaattista porukkaa, ja he pitivät perheet poissa katsomoista.

”Adjektiivit melkein loppuivat kesken Kreikka-pelistä puhuttaessa”

Hyökkääjä palasi viheriöille elokuun lopussa, kun Suomen ja Viron legendat kohtasivat Tallinnassa. Maalinteossakin onnistunut Roiha pääsi vaihtamaan kuulumisia vanhojen pelikavereidensa kanssa, joista moni on siirtynyt penkin päähän.  Roiha ei ole sulkenut pois paluuta jalkapallon pariin jossakin roolissa, sillä jalkapallo kiinnostaa edelleen, ja hän seuraa yhä tiiviisti kotimaista jalkapalloa.

20 maaottelun mies on ollut tyytyväinen Huuhkajien ilmeeseen Kansojen liigan otteluissa. Roihan sukupolvi ei saavuttanut arvokisapaikkaa, mutta nykymiehistöllä on kaikki mahdollisuudet päästä kisoihin.

– Adjektiivit melkein loppuvat kesken Kreikka-pelistä puhuttaessa, Suomi oli niin ylivoimainen. Tulokset, tekemisen meininki ja ylipäätään ilmapiiri maajoukkueen ympärillä ovat todella hyviä. Nyt on tärkeintä, ettei ajatella, että homma olisi jo paketissa. Uskon hyvään lopputulokseen, kunhan joukkue jatkaa samaan malliin.

The post Paulus Roiha siirtyi peliuran jälkeen koulunpenkille – maalikuninkaasta tuli ruotsalaispankin analyytikko appeared first on Byyri.

Yksityisyys koetuksella Puolassa

Gela ei tiennyt Widzewistä juuri mitään saapuessaan seuraan tammikuussa 2014, mutta kannattajien fanaattisuus teki häneen suuren vaikutuksen ensimmäisissä harjoitusotteluissa. Seura oli vaikeassa taloudellisessa tilassa, eikä joukkue loistanut kentälläkään, mutta kannattajat eivät jättäneet uppoavaa laivaa.

– Pelasimme harjoitusottelun kolmannen sarjatason joukkuetta vastaan, ja pakkasta oli viisitoista astetta, mutta stadion oli aivan täynnä. Ajattelin, että onpa täällä mahtava kannattajakulttuuri. Harmi, että se kääntyi vähän itseämme vastaan.   

Vastaavaa intohimoa Gela oli kokenut aiemmin vain Kreikassa, kun hän oli 21-vuotiaana testijaksolla AEK Ateenassa. Gela pääsi Ateenan olympistadionin vip-katsomoon todistamaan tulikuumaa derbyä AEK:n ja Olympiakosin välillä.

– Ottelu meinattiin keskeyttää, kun kentälle heitettiin soihtuja. Se pelattiin kuitenkin loppuun, ja päätösvihellyksen jälkeen molemmista päädystä ryntäsi kannattajia kentälle. Se oli täysin hallitsematonta. Silloin tuntui, että jotain voisi oikeasti käydä, ja koko katsomo meni aivan hysteeriseksi.  

Łódźissa Gela kulki peleihin ja harjoituksiin taksilla, ja taksikuskit kysyivät joka kerta, miten treenit ovat sujuneet. Mikäli hän matkusti tappion jälkeisenä päivänä taksilla, kuskit tenttasivat, kuinka Widzew oikein meni häviämään. Kahviloissa ja kadulla joku halusi aina ottaa kuvia pelaajien kanssa, ja yökerhoihin tuli mennä takaovien kautta.

– Jos hävisimme jonkun ison matsin, ja menin seuraavana päivänä syömään, tarjoilijan katseesta näki, ettei hän ollut tyytyväinen peliin. Joskus tuli fiilis, ettei jaksanut lähteä ulos, kun tappio harmitti itseäkin. Tuli jäätyä kotiin. Suomessa on mukavaa, kun saa olla pelkkä asiakas.  

Gela toteaa oppineensa arvostamaan yksityisyyttä, mutta muistuttaa samaan hengenvetoon, että toivoisi jalkapallon olevan isompi juttu Suomessa. Łódźissa paikallinen jalkapallo herättää yhä suurta kiinnostusta, vaikka Widzew ajautui konkurssiin pian Gelan pikapestin jälkeen. Seuran taru jatkui kaudella 2015–2016 viidennellä sarjatasolla, jossa se vietti vain yhden kauden. Seuraavalla kaudella Widzew myi yli 15 000 kausikorttia.

Myöhemmin Widzew on kivunnut jo kolmannelle sarjaportaalle, ja kirjoitushetkellä joukkue on sarjansa piikkipaikalla. Kaupungin toinen seura, ŁKS Łódź, pelaa sarjatasoa ylempänä. Veriviholliset eivät ole kohdanneet sitten kevään 2012, mutta ensi kaudella ”Derby Łodzi w piłce nożnej” saattaa jälleen jakaa kaupungin kahtia.

Jalkapallo ja yrittäjyys täyttävät arjen

Gelan arki pyörii tällä hetkellä jalkapallon sekä oman yrityksen ympärillä. Hän pyörittää Siistix-siivousfirmaa, ja kokee työnteon hyväksi vastapainoksi jalkapalloilun kanssa. Vaikka yritys vie aikansa, pystyy hän keskittymään täysillä jalkapalloon.

– Urheilu-urani on auttanut yrittäjän hommissa todella paljon. Esimerkiksi kotisiivouksessa asiakas päästää vieraan ihmisen kotiinsa – koen saavani urheilijana täyden luottamuksen. Lähes kaikki kontaktini ovat tulleet urheilun kautta, ja olen pystynyt hyödyntämään niitä yritysmaailmassa, Gela kertoo.

– Olen pelannut koko elämäni futista, ja se on opettanut minua toimimaan ryhmässä. Urheilun parissa saa hyvät sosiaaliset taidot ja oppii kohtelemaan erilaisia ihmisiä. Ymmärrän, että työntekijöilläni voi olla välillä huono päivä, aivan kuin joukkuekavereillanikin.

Vaikka yrittäjyys on maistunut Gelalle, hän haluaisi pysytellä jalkapallon parissa myös peliuransa jälkeen. Gela valmentaa tällä hetkellä FC Espoon A United -joukkuetta, muttei ole varma, mistä roolista hän löytäisi itsensä mieluiten.

FC Lahden sekä 29 vuotta marraskuussa täyttävän Gelan välinen sopimus päättyy syksyllä, mutta peliura jatkuu varmasti. FC Lahdessa vai muualla, siitä hän ei osaa vielä sanoa.

– Aion jatkaa niin kauan, kun se tuntuu hyvältä ja säilyn terveenä. Niin kauan, kun nautin treenaamisesta ja koppielämästä. Lopetan vasta, kun kovin palo lähtee.

The post Xhevdet Gela näki Puolan huligaanit ja pyörittää nyt siivousfirmaa appeared first on Byyri.

– Grindavikin päävalmentaja Óli Stefán Flóventsson pyysi minua lähettämään videoita peleistäni. Hän piti näkemästään, mutta totesi, ettei sopimusta voida allekirjoittaa ennen kuin olen käynyt testissä. Sovimme, että lähden Islantiin näytille heti, kun valmistun.

Tamburini osallistui tammikuussa MLS:n varaustilaisuuteen, josta ei kuitenkaan sopimusta löytynyt. Miehen pöydällä oli samaan aikaan pari tarjousta Yhdysvaltojen toiselta sarjaportaalta. USL-sarjan joukkueet olisivat halunneet miehen liittyvän harjoitusrinkeihinsä helmikuussa, mutta Tamburini ei tahtonut jättää loppusuoralla ollutta tutkintoaan kesken.

Lopulta Tamburini valmistui opinahjostaan pari päivää ennen siirtorajan umpeutumista, eikä hän ehtinyt matkustaa Islantiin näyttämään taitojaan.

– Harjoittelin seuraavat pari kuukautta joukkueen kanssa ja pyrin antamaan valmentajalleni mahdollisimman hyvät näytöt. Matsit seurasin katsomosta, koska en ollut pelikelpoinen.

Suomalainen käytti näytönpaikkansa

Kesän siirtoikkuna aukesi 15. heinäkuuta, ja osapuolet allekirjoittivat loppukauden mittaisen sopimuksen. Grindavikilla oli siinä vaiheessa varsin selkeä avauskokoonpano, ja Tamburini toteaa kuvitelleensa itsensä vaihtomieheksi. Joukkue taisteli europaikoista, mutta kolmen ottelun tappioputki antoi Tamburinille mahdollisuuden heti ensi kättelyssä.

Suomalainen debytoi 23. heinäkuuta Keflavikia vastaan 3–0-derbyvoitossa. Peli kulki mukavasti, ja vastuuta kertyi täyden 90-minuuttisen verran. Tamburini uurasti koko ottelun myös maan suurseura KR Reykjavikia vastaan, kun Grindavik koki tappion pääkaupungissa.

Kolmas ottelu toi kolmannen avauskokoonpanopaikan, ja tärkeän voiton – täydet pisteet Vikingur Reykjavikin isäntänä pitävät Grindavikin europaikkataistelussa, kun otteluita on jäljellä seitsemän. Tamburini muistelee, että Grindavik pelasi Euroopassa viimeksi Intertoto Cupissa kaudella 2001, joten paluu kansainvälisille kentille olisi iso asia perinteiselle seuralle.

Grindavik pelaa 3–4–3-muodostelmalla, ja Tamburini on löytänyt oman pelipaikkansa vasemman wing-backin tontilta. Rooli vaihtelee vastustajien mukaan – esimerkiksi sarjajumbo Keflavikia vastaan hän sai tehdä laidalta paljon nousuja.

– Koutsi tietää vahvuuteni, joita ovat nopeus ja hyökkäyksien tukeminen. Yliopistosarjassa piti olla hyvässä kunnossa, ja kehityin siellä fyysisesti. Etenkin räjähtävyyteni on kehittynyt paljon.

”Koulutus on minulle tosi iso juttu”

Tamburini pärjäsi yliopistosarjassa hyvin, vaikka pelityyli oli täysin erilainen esimerkiksi Suomen Kakkoseen verrattuna. Yliopistossa oli ammattimaiset fysiikkavalmentajat, joiden avulla hoikkana poikana rapakon taakse lähtenyt Tamburini sai paljon lihasmassaa.

– Islannin pääsarja on tasoltaan todella paljon parempi kuin Yhdysvaltojen yliopistosarja. Täällä on runsaasti älykkäitä, taitavia ja kokeneita pelaajia. Pallo liikkuu todella nopeasti.

Oman joukkueensa pelaajista Tamburini nostaa esiin espanjalaiset Rodrin ja Siton sekä aikoinaan Manchester Unitedin junioreissa kapteeninnauhaa kantaneen Sam Hewsonin. Tamburini on oppinut tuntemaan heidät hyvin, sillä hän viettää vapaa-aikaansa pitkälti muiden ulkomaalaisten kanssa.

– Grindavik on alle neljän tuhannen asukkaan kylä, eikä täällä ole hirveästi tekemistä – ainakin täällä pääsee keskittymään täysillä futikseen. Reykjavik on 25 minuutin ajomatkan päässä, ja siellä on helppoa käydä. Islanti on todella kaunis maa – täällä on hienoja maisemia ja vuoristoa. Blue Lagoonillekin menee vain viisi minuuttia.

Vaikka Tamburini panostaa tällä hetkellä jalkapalloon, on hänellä mielessään myös opinnot. Maisterin paperit kiinnostavat häntä tulevaisuudessa, mutta ne saavat toistaiseksi odottaa.

– Tiedän, ettei jalkapalloilijan ammatti ole hirveän pitkäaikainen. Minulla on kaikki auki – ehkä saatan jatkaa opiskelemista jo ensi vuonna jossain toisessa maassa, tai sitten suoritan opinnot netissä täällä. Koulutus on futiksen tavoin minulle tosi iso juttu.

The post Elias Tamburinin seikkailu on kantanut Yhdysvalloista Islannin liigaan appeared first on Byyri.

Nuori espoolaishyökkääjä Jami Puustinen oli vuonna 2003 suomalaisen jalkapallon suurimpia tulevaisuuden toivoja. Vajaan vuosikymmenen myöhemmin uransa lopettanut Puustinen muistaa yhä kotikisat sekä niihin valmistautumisen elävästi.

– Kyllä se oli aivan mahtava jengi. Olen aina sanonut, että sain kunnian pelata todella hienojen pelaajien kanssa sekä 1986- että 1987-ikäluokkien maajoukkueissa. Vintiöissä oli paljon tuttuja pitkältä ajalta ja joukkue oli hitsautunut tiiviisti yhteen, Puustinen muistelee.

Puustisen mukaan lempinimi kuvasi ryhmää erinomaisesti. Vaikka kaikilla oli vakava suhtautuminen jalkapalloon, ilmapiiri oli rento. Pelaajat tekivät toisilleen jekkuja maajoukkueleireillä, joilla riitti luppoaikaa.

– Kyllä heidän kanssaan sattui ja tapahtui. Esimerkiksi jotkut, nimiä mainitsematta, laittoivat pyyhkeitä kuivumaan lamppujen päälle hotellissa ja saivat aikaan tulipalon, Puustinen kertoo naurahtaen.

Puustinen oli mainiossa maalivireessä kisojen alla: hän oli osunut Vintiöiden viimeisessä yhdeksässä ottelussa 11 kertaa. Myös oman ikäluokan maajoukkueessa tuli onnistumisia, joista hän jakaa kiitosta pelitovereilleen.

– 1987 syntyneiden matseissa Joona Toivio avasi peliä Tuomo Turusen kanssa, Roman Eremenko sekä Tim Sparv olivat keskikentällä ja vierelläni jyräsi Timo Furuholm. He petasivat minulle sellaisia paikkoja, ettei niistä voinut väkisinkään laittaa ohi. Pelaaminen oli todella hauskaa, ja lähdin kisoihin hyvällä itseluottamuksella ja fiiliksellä.

”Ainutkertaisimmat kokemukset elämässäni”

Kisoissa Puustinen pääsi tositoimiin toisen jakson ajaksi Meksiko- ja Kolumbia-tappioissa. Finnair Stadiumilla oli kummassakin mittelössä yli 10 000 katsojaa, mikä tuntui lähinnä Kakkosen otteluita pelanneelle teinille uskomattomalta.

– Muistoista tulee vieläkin kylmät väreet. Oli aivan älytön fiilis ja tunnekuohu, kun kotiyleisö mylvi takanamme. Vaikka minua pidetään supliikkimiehenä, sitä tunnetta on mahdotonta pukea sanoiksi. Uran jälkeen sellaisia fiiliksiä on ollut todella vaikeaa saada. Nuo pelit ovat olleet minulle kenties ainutkertaisimmat kokemukset elämässäni.

Alkulohkopelien jälkeen Vintiöt kävivät katsomassa Brasilian ja Espanjan välisen finaalin. Puustiselle ei jäänyt kovin paljoa  muistikuvia pelistä tai pelaajista, sillä palaaminen futiskansan keskuuteen murskatappion jälkeen jännitti nuorukaista.

– Omista vastustajistakaan minulle ei jäänyt ketään mieleen. Keskittymiseni oli täysin pelissä samalla kun ihmettelin sormi suussa, että olen futaamassa täydellä Finskillä. Hyvä, kun edes tunnistin omat pelaajamme!

Jalkapallon seuraaminen ei kiinnostanut vuosiin

Kotikisojen jälkeen Puustinen siirtyi FC Espoosta Manchester Unitedin organisaatioon. Kaksi ja puoli vuotta Englannissa eivät aukaisseet portteja Sir Alex Fergusonin luotsaamaan edustusjoukkueeseen, mutta lähtö lapsuuden suosikkiseuraan ei kaduta miestä.

– Olin käynyt muissakin seuroissa näytillä, mutta heti kun United tuli kuvioihin, kaikki muut vaihtoehdot sumenivat mielestäni. Ehkä olisi ollut fiksua lähteä pienempään seuraan, mutten ainakaan joudu nyt miettimään, miksen seurannut unelmiani ja sydäntäni.

Puustisen silloisista joukkuetovereista ainakin Cristiano Ronaldo sekä Gerard Piqué pelaavat kesän MM-kisoissa. Puustinen aikoo seurata kisoja, mutta miehellä ei ole omaa suosikkia voittajaksi.

Oman uran päättyminen 25-vuotiaana johti siihen, ettei jalkapallon seuraaminen huvittanut miestä vuosiin. Irrottautuminen lähes kaikesta jalkapalloon liittyvästä oli Puustiselle välttämätöntä, jotta hän sai käsiteltyä asiat itsensä kanssa.

– Yritän nykyään päästä eroon kilpailuasetelmasta ja katsoa futista rennommin. Aiemmin olin kriittinen ja analysoiva katsoja, nyt pyrin lähestymään lajia uudella tavalla, Puustinen toteaa.

– Se täytyy myöntää, että kävin katsomassa FC Hongan pelejä myös silloin, kun mitkään huippusarjat tai arvokisat eivät kiinnostaneet. Seura on edelleen osa minua. Olen äärimmäisen onnellinen, että nousimme liigaan.

Tiputanssi irtoaa yhä

Peliuran jälkeen Puustinen palasi kentille uudessa roolissa, kun hänelle aukesi paikka FC Espoon vuonna 2000 syntyneiden juniorien valmennustiimissä. Hän kuvailee nuorten hyökkääjien kanssa vietettyä aikaa antoisaksi, vaikka pesti jäi lyhyeksi.

– Korkeakouluhaut veivät aikaa, ja kun pääsin opiskelemaan, minun piti luopua koutsaamisesta. Haluan valmentaa vielä tulevaisuudessa, viimeistään silloin, jos mahdollinen jälkikasvuni kiinnostuu futiksesta.

Tänä päivänä siviilityöt sekä kauppatieteiden opinnot Tampereen yliopistossa pitävät Puustisen kiireisenä aamusta iltamyöhään. Hänen on määrä valmistua kandiksi ensi syksyllä, jatkaa maisteriopintoja heti perään ja saada paperit koulusta parin vuoden sisällä.

Tiiviin arjen takia Puustinen ei ole lähtenyt minkään höntsäjoukkueen mukaan, mutta on päässyt esittelemään tavaramerkkituuletustaan viheriöiden ulkopuolella.

– Tiputanssin voi heittää minkä tahansa onnistumisen jälkeen, niin harrastuksissa kuin työelämässäkin, Puustinen naurahtaa.

– Haluan lähteä höntsäämään viimeistään ikämiesiässä. Olisi hienoa kerätä vanhoista pelikavereista joukkue, jonka kanssa taistelisimme tosissaan ikämiesten SM-kullasta. Herkku Vuorisen sanoin: nappikset ovat vielä naulattuna mäntyyn kiinni, mutta kyllä ne jossain vaiheessa revitään irti ja pistetään jalkoihin.

The post 15 vuotta Vintiöistä: Mitä kuuluu nyt, Jami Puustinen? appeared first on Byyri.

Sierra Leonen maajoukkue ei herättänyt MM-kisojen aikana juurikaan keskustelua, mutta oli kisojen jälkeen kaikkien huulilla. Suuri osa Leone Starsin pelaajista ei nimittäin ilmestynyt paluulennolle yli vuosikymmenen kestäneen sisällissodan raatelemaa kotimaatansa kohti, vaan jäi Suomeen turvapaikan ja tulevaisuuden toivossa.

D-lohkon jumboksi jäänyt joukkue oli ollut lähellä kaataa Cesc Fabregasin, David Silvan ja José Manuel Juradon edustaman Espanjan, mutta lisäaikamaali pelasti loppuotteluun asti edenneen La Rojitan.

– Joukkueessamme oli nuoria kavereita, jotka olivat pelanneet yhdessä vuosia. Muiden joukkueiden pelaajista meillä ei ollut mitään käsitystä. Pelasimme hyvin, ja olisimme voittaneet Espanjan, mikäli tuomari ei olisi ollut niin huono, Obi Metzger sanoo Byyrille naurahtaen.

Metzger ei onnistunut maalinteossa 3–3-tasapelissä, mutta iski kahdesti Etelä-Koreaa vastaan kolme päivää myöhemmin.

– Toinen maaleista on jäänyt kaikkien aikojen suosikikseni. Muutama pelaaja-agentti oli katsomassa ottelua. He olivat olleet aiemmin sinä vuonna yhteydessä isääni nähtyään minun pelaavan nuorten Afrikan mestaruusturnauksessa.

Kun Sierra Leonen kisat päättyivät tasapelin ja kahden tappion jälkeen, yksi agentti tarjosi Metzgerille sopimusta ranskalaiseen Toulouseen. Metzgerin silloisen seurajoukkueen Ports Authorityn johtoporras halusi, että paperityöt tehdään vasta, kun nuorukainen palaa kotiin. Tämä oli osasyynä siihen, ettei Metzger kadonnut hotellista Lahden yöhön 13 joukkuetoverinsa ja yhden toimitsijan tapaan.

Unelmat toteen Suomessa

Metzger lähti Ranskaan lyhyen Sierra Leonen visiitin jälkeen. Ammattilaissopimusta Toulouseen ei lopulta syntynytkään, ja hyökkääjä päätyi pelaamaan Ranskan ja Ruotsin juniorisarjoihin.

Loukkaantumiset pakottivat Metzgerin palaamaan kotiin, josta hän jatkoi pian matkaansa Libanoniin. Racing Beirutissa maksettiin mukavasti, mutta maanmiehet Suomessa saivat miehen suuntaamaan pohjolaan.

Kymmenen sierraleonelaista oli saanut oleskeluluvan, aloittanut koulunkäynnin Kontiolahdella ja jatkanut jalkapalloilua. Joukosta suomalaisille tutuimmaksi tuli myöhemmin HJK:ssa loistanut Medo.

– Päätöstä Suomeen jäämisestä ei ollut suunniteltu aiemmin, he tekivät sen viimeisen pelimme jälkeen. Kotiin ei vain ollut palaamista: elinolot olivat siellä hyvin köyhät. Lisäksi näimme Euroopassa mahdollisuuden edetä jalkapalloilijoina. Silti päätöksen tekeminen jännitti nuoria poikia. Tulimme Suomeen elokuussa, ja silloinkin sää oli meille aika kylmä, Metzger muistelee.

– Siitä huolimatta rakastuimme Suomeen. Lisäksi tapasimme onneksemme ihmisiä, jotka osasivat auttaa meitä. Se helpotti sopeutumista.

Metzger jatkoi uraansa FC Atlantiksessa ja pääsi myöhemmin pelaamaan Veikkausliigaa FC Hakassa kahden kauden ajan. Valkeakoskella hän teki pääsarjatasolla kahdeksan ja Ykkösessä kaksi maalia.

Väliin mahtuivat pestit PP-70:ssa, FC Viikingeissä, libanonilaisessa Nejhem FC:ssa sekä slovakialaisessa MFK Topvar Topoľčanyssa. Ympyrä sulkeutui kaudella 2015, kun Metzger palasi kymmenen vuoden tauon jälkeen Atlantikseen, jossa pelaa nykyään 30-vuotiaana Kolmosta.

– Olen mielestäni luonut hienon uran Suomessa ja ulkomailla. Parhaat muistoni ovat kausilta 2010–2012 Viikingeistä ja Hakasta. Olin silloin täysin pysäyttämätön.

Freetownin pojat pitävät yhtä

Metzger debytoi Sierra Leonen A-maajoukkueessa vuonna 2008 ja pääsi pelaamaan vanhojen joukkuetovereidensa kanssa uudestaan. A-maaotteluita toisen polven futaajalle kertyi yhteensä kolme.

Muiden Suomeen jääneiden sierraleonelaisten kanssa hän on tiiviisti yhteydessä. Osa pelaa vieläkin jalkapalloa, osa tekee muita töitä.

– Patrick Bantamoi on hyvin läheinen ystäväni ja Medo perheenjäseneni: hän on naimisissa pikkusiskoni kanssa. Hengailemme yhä yhdessä kundien kanssa – aivan kuten lapsuudessamme Freetownissa, Metzger päättää.

The post 15 vuotta Vintiöistä: Sierra Leonen pojat saivat voiton sijaan uuden elämän appeared first on Byyri.

Elokuinen ilta, 2-1-voitto Kiinasta ja yli 8 000 hurraavaa katsojaa Finnair Stadiumilla. Nykyisin Huuhkajien kapteeninnauhaa kantava Tim Sparv ei ollut kokenut mitään vastaavaa. Vöyriläisen Norvalla FF:n 16-vuotias keskikenttäpelaaja ei päässyt lopulta kentälle yhdessäkään ottelussa, mutta sai kokea kotikisojen taian aitiopaikalta.

– Tapahtuma oli erittäin hieno. En ollut todellakaan tottunut loppuunmyytyihin stadioneihin. Näin silloin ensimmäistä kertaa, että jalkapallo todella kiinnostaa Suomessa, Sparv hehkuttaa.

– Solmin Southamptonin kanssa sopimuksen ensimmäisen pelimme jälkeen. He pelkäsivät, että joku toinen joukkue kiinnostuisi minusta, ja halusivat tehdä sopimuksen heti. Lähdimme Finnair Stadiumin ulkopuolelle, ja allekirjoitin paperit erään kiven päällä.

Cesc Fabregas, David Silva, Jarno Parikka…

Pääasiassa vuonna 1986 syntyneistä pelaajista koostunut joukkue koki Kiina-ottelun jälkeen tappiot Meksikolle ja Kolumbialle, ja pudotuspelipaikka jäi lopulta haaveeksi. Sparv oli Tuomo Turusen ja Jami Puustisen tapaan vuotta joukkuetovereitansa nuorempi. Useita samoja nimiä edusti Suomea alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa vuonna 2009.

– Muistaakseni suurin tähtemme oli Tomi Petrescu. Sitten oli Jarno Parikka kärjessä ja nykyinen maajoukkuehuonekaverini Kasper Hämäläinen dominoimassa keskikentällä…Se oli hyvä joukkue, lohkomme oli vain harmittavan kova, Sparv muistelee.

Muutama suomalaispelaajista on myöhemmin luonut kansainvälisen uran ja usea heistä on loistanut Veikkausliigassa. Osa Vintiöistä ei koskaan edennyt ammattilaiskentille, mutta samoin kävi lukemattomille muidenkin maiden lupauksille.

Yksi kisojen hehkutetuimmista pelaajista oli vasta 14-vuotias Freddy Adu, joka johdatti Yhdysvallat puolivälieriin neljällä maalillaan. ”Seuraavaksi Peléksi” nimetyn Adun tie ei kuitenkaan vienyt kisojen jälkeen tähtiin vaan jalkapallokiertolaiseksi.

– Adusta keskusteltiin silloin todella paljon. Hän oli yksi turnauksen parhaista. Muistan myös Cesc Fabregasin sekä David Silvan Espanjan joukkueesta. On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka suuriksi pelaajiksi he ovat sittemmin päässeet.

Kunniatehtävässä kotikisoissa

Sparv sekä Helmareiden Maija Saari nimettiin tammikuussa alle 19-vuotiaiden EM-kisojen lähettiläiksi. Vepsua Veikkausliigassa edustanut Sparv iloitsee siitä, että toinen kisakaupungeista on juuri Vaasa, jonka mies on mieltänyt kodikseen.

– Yritän olla mukana kisoissa niin paljon kuin pystyn. Se on vaikeaa, kun asun ulkomailla, mutta olen sanonut Midtjyllandille, että haluaisin nähdä yhden tai pari peliä. Etenkin Vaasan stadionilla olisi hienoa kannustaa Suomea ja kenties luoda hieman lisäkiinnostusta turnauksen ympärille. Minulla on omat kokemukseni alle 17- ja alle 21-vuotiaiden arvoturnauksista, joten tiedän, mitä pelaajilla on edessä.

Minihuuhkajien valmistautuminen kisoihin on ollut kaikkea muuta kuin ruusuinen. Viimeinen käänne tapahtui maaliskuun alussa, kun Kimmo Lipponen vapautettiin lukuisten tappioiden jälkeen päävalmentajan tehtävistä. Tilalle tuli Pikkuhuuhkajien käskyttäjä Juha Malinen.

– On tullut seurattua joukkueen tuloksia, mutten ole vielä ehtinyt katsoa otteluita. Toivotaan, että valmentajanvaihdos vie heitä parempiin tuloksiin. Joukkueessa on paljon lahjakkaita ulkomailla pelaavia nuoria, Sparv sanoo.

– Olen kuitenkin aina sanonut, että ulkomaille lähteminen on aina kiinni yksilöstä: se mikä sopi minulle, ei sovi kaikille. Se on iso päätös, josta tulee jutella perheen sekä valmentajan kanssa. Nuorisomaajoukkueiden otteluissa käy paljon scoutteja, ja lopputurnaus on hyvä näyttöpaikka pelaajille.

The post 15 vuotta Vintiöistä: Tim Sparvin matka Euroopan kentille lähti töölöläiseltä kiveltä appeared first on Byyri.

Vintiöt olivat taitavia, nopeita sekä juonikkaita. He tekivät asiat omaksi ilokseen. Jos hauskaa ei meinannut muuten olla, Vintiö järjesti sitä. Sellaisia pelaajia alle 17-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja Jyrki Heliskoski halusi nähdä ja näki kentällä.

Kesän 2003 MM-kisoihin valmistuneiden Vintiöiden harjoitusottelut eivät olleet kovin lupauksia herättäviä. Joukkue aloitti projektin alkuvuodesta 2002 ja pelasi yhteensä 60 harjoitusottelua Suomessa ja ulkomailla – viimeisistä 29 maaottelusta irtosi vain viisi voittoa.

Vastustajat olivat kovatasoisia, sillä Heliskoski halusi pelaajien näkevän, mille tasolle näiden tulee päästä. Kaksi viimeistä harjoitusottelua nostivat hieman odotuksia: ensiksi kaatui Australia ja kenraaliharjoituksessa Etelä-Korea.

Projektin aikaisissa leirityksissä testattiin yhteensä 50 pelaajaa. Lopullisen joukkueen tukipilareita olivat muun muassa joukkueen kapteeni Jermu Gustafsson, Veikkausliigassa debytoinut Eetu Muinonen sekä Leicester Cityn Tomi Petrescu.

Voitosta pettymyksiin

Vintiöt lähtivät kisoihin ilman virallista tulostavoitetta. Heliskoski totesi Apu-lehdelle, että tärkeintä on elämys ja yhdessä tehty työ, Petrescu toivoi joukkueen pääsevän alkulohkosta jatkoon, ja Ümit Menekse sanoi olevansa tyytyväinen, jos joukkueelle jäisi hyvä mieli.

Kisojen avausottelu pelattiin Finnair Stadiumilla yli 8000 katsojan edessä. Vintiöt ei lannistunut Kiinan alkuhetkien johtomaalista, vaan käänsi pelin voitokseen Petrescun ja Jarno Parikan maaleilla. Suomen veräjänvartija Aapo Kiljunen venyi paraatipelastuksiin ja ottelu päättyi lukemiin 2–1.

Kiljunen keräsi kehut myös seuraavassa pelissä, vaikka Meksiko teki kaksi maalia hänen taakseen. Suomella oli omat paikkansa, mutta ylikävelyä ottelusta Helsingin Sanomien haastattelussa odottanut Jose Alamo piti maalinsa puhtaana.

Helsingin Sanomat kiinnitti Meksiko-ottelussa huomiota loppuunmyydyn katsomon poikkeuksellisen äänenkäytön ja eläytymisen lisäksi Heliskosken uhkarohkeuteen. Kolmen puolustajan linjalla pelaaminen Meksikoa vastaan kummastutti, vaikka loppulukemat olivatkin maltilliset.

Viimeisestä alkulohkopelistään Kolumbiaa vastaan Vintiöt olisi tarvinnut voiton, jotta joukkue olisi edennyt jatkoon. Pudotuspelit jäivät haaveeksi, kun Kolumbia mätti taululle luvut 1-9. Heliskoski on todennut kisojen jälkeen kirjoittamassaan raportissa, että lopputulos olisi voinut olla vielä pahempi.

”1-10 kävi väistämättä mielessä. Ne olivat jo selvittäneet stadionin henkilökunnalta, että saako tuonne tulostaululle kaksinumeroisia lukuja. Siinä tilanteessa itsellä oli sellainen fiilis, että oli koppa kädessä eikä marjoja missään.

Väsyneinä ja pettyneinä emme pystyneet estämään Kolumbiaa tekemästä maalia lähes joka tilanteestaan. Tauolla ja toisella puoliajalla tehdyt muutokset eivät purreet, vaan joukkue oli kuin ’ilmapallo kaktuspuistossa’. Vintiöille se oli sillä hetkellä maailmanloppu.”

”Me saatiin elää Vintiö-ilmapiirissä”

Agentit olivat kiinnostuneet useista Vintiöiden pelaajista turnauksen aikana. Heliskoski kertoi Futis-Sanomat-lehden haastattelussa, että osa agenteista ei toiminut kovin ammattimaisesti: esimerkiksi Marko Tyyskälle soitettiin, ja häntä pyydettiin antamaan luuri Aapo Kiljuselle.

Ennen kuin pelaajat palasivat seurajoukkueisiinsa ja esimerkiksi Tim Sparv sekä Jami Puustinen suuntasivat Englantiin kohti uusia haasteita, joukkueen oli käsiteltävä Kolumbia-tappio yhdessä. Heliskoski kuvaili tapahtumaa tietynlaiseksi saattohoidoksi

”Keskustelimme ja katselimme videoita ja käsittelimme tapahtunutta aluksi tunteella ja vähitellen analyyttisemmin. Vähitellen syyllisyys muuttui opetukseksi. Kun opetuksen arvo on löytynyt, on toipuminen nopeampaa, ja voidaan säilyttää ikuinen optimismi suomalaiseen jalkapalloon.”

Aluksi tuntui, että loppu huonosti – kaikki huonosti. Oli kuitenkin menestys järjestää nämä MM-kisat Suomessa, vaikka Vintiöt eivät peliesityksillään kyenneet kovin monia suomalaisen jalkapallon ongelmia ratkaisemaan.

Kisojen jälkeen pelaajille kirjoittamassa kirjeessään Heliskoski hehkutti ryhmän ainutlaatuista joukkuehenkeä. Yhdessä kuljettu puolentoista vuoden mittainen matka oli ohi, mutta kukaan joukkueesta ei takuulla unohtaisi sitä. Kaikesta huolimatta suuhun jäi hyvä maku.

”Me saatiin hyvä osa. Me saatiin elää otteluiden, harjoitusten, elämysten ja MM-kisojen Vintiö-ilmapiirissä. En usko, että kukaan meistä kaipaa vaaraa, uhkaa tai pelkoa – se olisi silkkaa pöyhkeyttä. Itse ainakin kaipaan sitä elämää ja ilmapiiriä, joka me saavutettiin.

Kun ajattelin, että nyt on kiitosten aika, niin huomasin, ettei minulle jää muuta mahdollisuutta kuin kirjoittaa se tähän – eikä siinä ole tippaakaan liioittelua: kiitos kaikille kaikesta! On etuoikeus saada olla Vintiö. Pidetään se!”

The post 15 vuotta Vintiöistä: Tunteiden vuoristorataa Finnair Stadiumilla appeared first on Byyri.

Kaitila tunnettiin suurlupauksena, joka herätti lehdistönkin huomiota jo 13-vuotiaana.

HS uutisoi vuoden 2002 Helsinki Cupin finaalista otsikolla ”Klubin Werner Kaitila keräsi onnittelut”. Kaitila johdatti HJK:n turnauksen himoittuun mestaruuteen ”kahdella komealla maalillaan”.

Vastustajajoukkue EsPan ainokaisen viimeisteli puolestaan Kaitilan kanssa juniorimaajoukkueessakin myöhemmin pelannut Akseli Pelvas. EsPan maalivahtina pelasi sattumoisin Noora Räty, joka tunnetaan nykyisin Suomen kaikkien aikojen menestyneimpänä naispuolisena jääkiekkomaalivahtina.

Intohimo katosi

Edustusjoukkueen rinkiin talvella 2008 noussut Kaitila alkoi aikuistuessaan herätä maailmaan, jossa oli itse yksi niistä ulkopuolisista, jotka seurasivat, mitä suurseurojen testeissä ravanneesta juniorista tulee jalkapalloilijoina.

Kun intohimo katosi, juniorimaajoukkueissa muun muassa Riku Riskin kanssa kärjessä viilettänyt Kaitila lopetti.

Tie vei Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun sekä työelämään, kunnes ympyrä sulkeutui vuonna 2014. Kaitila palasi Westön tavoin viheriöille Kakkosen Someron Voiman paidassa. Vaikka hän tarvitsi tilaa ja aikaa mietintäprosessilleen, veri veti lopulta jalkapallon pariin.

– Jalkapallokenttä on sivistynyt sotakenttä. Koko lajiin tiivistyy valtavasti asioita: mikäli se on ollut sinulle tärkeää ja luovut siitä, yhtäkkiä tiettyjä tunteita ei enää tule. Esimerkiksi voitetun matsin jälkeistä tunnetta on vaikea saada muualta, Kaitila toteaa.

Aikoinaan peli-ilonsa kadottanut Kaitila pystyi jälleen nauttimaan pelaamisesta. Kuten joukkueurheilijat niin usein, hänkin kaipasi vuosien varrella pukukoppielämää ja joukkuehenkeä.

Hän huomauttaa, että myös yritysmaailmassa sekä muilla elämän kentillä taistellaan ja yritetään voittaa, mutta vihreällä veralla se on erilaista.

– Kun elät keskellä kenttää ottelun läpi ja raadat fyysisesti, tunne on voimakkaampi kuin silloin, kun istut konttorissa ja painat oikealla hetkellä enteriä. Hieno tunne sekin, mutta siinä ei ole tapahtunut samoja elementtejä kuin urheilussa.

Entinen suurlupaus palasi jalkapallokentille vuonna 2014.

Komea paluu Klubiin

SoVo:sta Kaitila jatkoi FC Legirukseen, jonka taru päättyi myöhemmin surullisesti. Samoihin aikoihin hän aloitteli valmentajauraansa helsinkiläisessä PPJ:ssä. Syksyllä 2016 hän palasi kotiin HJK:hon.

– Viime vuonna olin äärimmäisen kiinnostavassa paikassa HJK:n C14-ikäluokan akatemiajoukkueen valmentajana. Se oli todella kiehtova ja kehittävä näköalapaikka.

Joukkue menestyi mukavasti ja voitti sekä Etelä-Länsi-liigan että C14 SPL -lopputurnauksen eli ikäluokan Suomen mestaruuden. Peräti seitsemän HJK-pelaajaa valittiin viime helmikuussa alle 15-vuotiaiden ensimmäiseen maajoukkueturnaukseen.

Kaitila jos kuka tietää varsin hyvin, että into jalkapalloon saattaa vaihdella nuoruusvuosien aikana kovastikin, eikä futis välillä maistu lainkaan. Hän on todennut junioreilleen, että sitä tapahtuu kaikille pienemmissä tai suuremmissa määrin.

– Ei ole itsestään selvää, että rakkaussuhde jalkapalloon pysyy läpi iän samana. Nyt sitä kevään 2008 fiilistä, kun lopetin, on vaikea kuvitella, sillä jalkapallosta on taas tullut tärkeä osa elämääni.

Lisäksi Kaitila on painottanut, että jokaisen tulee olla rehellinen itselleen: on myös rohkea päätös vaihtaa esimerkiksi koripalloon tai jääkiekkoon, mikäli liekki jalkapalloon on sammunut. Mieluiten hän silti pitäisi nuoret oman lajin parissa, oli taso mikä tahansa.

– Tähdet nousevat massasta, ja mikäli massaa ei ole, tähtiä ei nouse. Jokainen täysin harrastusmielessäkin jalkapalloileva on plussaa lajille. Vaikka olen jalkapalloromantikko, en kuitenkaan halua, että kukaan pelaa tätä lajia väkisin.

Vankka usko suomifutiksen tulevaisuuteen

Tammikuussa alkanut varusmiespalvelus pitää Kaitilan poissa kentän laidoilta ainakin vuoden loppuun asti. Paluu juniorivalmennukseen on käynyt miehen mielessä, mutta hän toteaa, että seuraavan tehtävän tulisi olla varsin kiinnostava, jotta hän lähtisi uudestaan samaan rumbaan.

Mikäli jotain aloitetaan, siihen sitoudutaan täysillä – aivan kuin armeijaan, jossa hän on päätynyt tiedustelijalinjalle reserviupseerikouluun.

Tuli valmennustarjouksia tai ei, Kaitila haluaisi toimia suomalaisen jalkapallon parissa. Hän myöntää, että sopiva pesti esimerkiksi Palloliitossa voisi kiinnostaa jatkossa, vaikkei lähde spekuloimaan mistään tietystä roolista.

– Viime vuonna sain erilaista perspektiiviä jalkapalloon, kun valmensin Klubia Aki Hyryläisen kanssa ja keskustelimme paljon Mika Aaltosen kanssa. 28-vuotiaalle futisromantikolle nämä vanhemmat herrasmiehet olivat parhaat mahdolliset keskustelukumppanit. Jos jossain vaiheessa päädyn kehittämään kotimaista jalkapalloilua, täytyy muistaa, että olen saanut viettää vuoden heidän kanssaan.

Huuhkajien tulevaisuuden arvokisapaikan suhteen Kaitila on optimistinen. Kaitilan valmentamat, maajoukkueeseen nousseet pelaajat, tekivät mieheen vaikutuksen, ja sukupolvi saa häneltä suitsutusta.

– Olen työskennellyt heidän kanssaan, ja näkökulma, millä he näkevät jalkapallon, on aivan uudenlainen. Kun lähdimme Klubin kanssa ulkomaille turnaukseen, katsoimme, että okei, FC Barcelona on mukana. Lähdimme voittamaan, tulimme lopulta hopealle, ja Barca oli turnauksen viides. Tämä sukupolvi todella tietää, että voimme pärjätä.

The post Muistatko Werner Kaitilan? Suomifutiksen suurlupaus löysi uudelleen peli-ilonsa appeared first on Byyri.