Alemmilla sarjaportailla on intohimoisia jalkapalloihmisiä, jotka elävät ja hengittävät lajia kuten ammattilaiset. Heillä ei ole sellaisia taidollisia avuja kuin huippupelaajilla, mutta asenne, sydän ja epänormaalin vuolaana virtaavat hikipisarat jätetään kentälle. Jalkapallo on aina hauskaa, mutta ei koskaan leikkiä.

Harrastesarjoissa sekä alimmissa divisioonissa on suurin määrin joukkueita, jotka ovat olleet siellä jo pitkään. Suurelle yleisölle sellaiset seurat kuin B.O.B, Team Huijaus, HIRtto tai Höntsä eivät sano yhtään mitään. Ne ovat silti vuodesta toiseen mukana Helsingin piirin harrastesarjoissa ja erilaisissa turnauksissa.

Eräs epämääräisellä nimellä perustettu porukka laitettiin kasaan vuonna 2007. Nimen alkuperä vaikuttaa olevan joukkueen jäsenille itselleenkin suuri mysteeri, jonka taustalta ei löydy edes järkevää tarinaa. Huvittavinta tilanteessa on, että nimen alkuperäinen tarkoitus ei edes ole sen englanniksi käännetty merkitys.  Lyhenne tulee sanoista RalliPerseet.

Tämä on myös osa aladivarien kulttuuria. Yhteisöt keksivät omalle porukalleen nimen, jonka merkitys aukeaa vain sisäpiirille, mutta ei aina heillekään.

Tämä on tarina pohjoishelsinkiläisestä joukkueesta. Tämä on AS RaPen tarina.

Kaikki alkoi lukioporukasta

AS RaPe aloitti toimintansa puhtaasti ystävyyspohjalta. Joukkueen alkuperäinen kokoonpano koostui Helsingin Tapanilassa sijainneen lukion kundeista vuosikertaa 1986. Monet joukkueen pelaajat olivat lopettaneet jalkapalloharrastuksensa aiemmissa seuroissaan, mutta kaipuu lajin pariin tuttujen kavereiden kanssa loi pohjan uudelle tarinalle.

Kymmenen vuotta on pitkä aika omatoimiselle palloilujoukkueelle. Luonnolliset tekijät, kuten työ, opiskelu, parisuhde, lapset ja perhe astuvat kuvioihin mukaan. Intohimoisetkaan jalkapalloyhteisöt eivät pysty aina taistelemaan tuulimyllyjä vastaan. Jostain pitää karsia, ja kovin usein rakas harrastus joutuu sijaiskärsijän rooliin.

AS RaPe on Niki Hännisen joukkue. Pohjoishelsinkiläinen toppari on joukkueensa kasvot, selkäranka ja koossapitävä liima. Hänninen suhtautuu itse omaan rooliinsa vaatimattomasti.

– AS RaPe on aina ollut porukka, jonka jäsenet myös käyvät peleissä. Jätkät ovat sitoutuneita hommaan. Kaikki alkoi Tapanilan lukioporukasta, ja nyt meitä on niin monenlaista sakkia. Urheilullisuus ei ole meidän vahvuutemme, vaan ystävyys henkisenä voimavarana, Hänninen kertoo.

Käytännössä kaikki muut pelaajat joukkueessa pitävät Hännisen vuosien aikana seuran eteen tekemää työtä kivijalkana, jonka ansiosta joukkue elää ja hengittää edelleen. Joskus yksittäiset henkilöt voivat edustaa olemuksellaan tai eleillään kaikkia niitä arvoja, jotka heidän yhteisössään ovat edustettuna. Niki Hänninen on AS RaPen näköinen mies.

Vaaleaan flanellipaitaan sonnustautunut keskuspuolustaja muistuttaa jollain tapaa erästä ranskalaislegendaa, joka valmentaa erästä espanjalaista suurseuraa. Hiusraja ei ole karannut aivan yhtä korkealle, mutta katseessa näkyy samaa kovuutta ja analyyttisyyttä. Hänninen on koko ajan läsnä hetkessä ja miettii kaikkea sanomaansa. Hän puhuu vähän, mutta harkitusti. Hännisen pelinumero on muuten 10.

Hän pelasi niin sanotusti tosissaan jalkapalloa vain 11-vuotiaaksi asti. Siinä vaiheessa Hänninen koki touhun käyvän turhan totiseksi ja lajinomainen hauskuus hälveni. Hän muistelee silti junioriaikaisia pelejään lämmöllä ja korostaa pelanneensa huippujoukkueessa. Samasta HJK:n junioriporukasta ponnisti lopulta kolme A-maajoukkuepelaajaa: Perparim ja Mehmet Hetemaj sekä Ilari Äijälä.

Koskaan ei ole liian vanha aloittamaan

Kymmenen vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Pienellä kentällä harrastesarjoja neppaillut kaveriporukka on kasvanut 26 pelaajan jalkapallojoukkueeksi, jolla on aitoja tavoitteita. Alkuperäisjäsenet ovat lähes kaikki edelleen mukana. Monilla pelaajilla oli alussa vähintään juniorijalkapallotaustaa, mutta mukana oli täysin untuvikkojakin. Jussi Ruhanen aloitti jalkapalloilun vuonna 2007 juuri AS RaPessa. Sanotaan, että vanha koira ei opi uusia temppuja, mutta oikeana laitapuolustajana operoivan Ruhasen saama ylistys kertoo toista.

–  Hänellä ei ollut minkäänlaista lajipohjaa, mutta Jussi on kehittynyt valtavasti. Alkuun peli oli luvalla sanoen hirvittävää, mutta Jussi on ottanut merkittäviä kehitysaskelia vuosien aikana varsinkin pelikäsityksen osalta, Hänninen sanoo.

Vastaavanlaisia ylisanoja putoilee lähes kaikilta alkuperäisjäseniltä. Toinen nimi, jonka niin Hänninen kuin monet muutkin pelaajat nostavat esille, on Karri Kattilakoski. Häntä kuvaillaan fanaattiseksi jalkapallon ystäväksi, joka halusi kokeilla pelaamista. Kattilakoski pelasi muutaman erittäin lupaavan kauden joukkueen maalivahtina ja otti aimo harppauksia kehityksessä, vieläpä hyvin lyhyessä ajassa.

– Tilannehan päättyi vähän surullisesti, koska Karri kyllästyi pelaamiseen. Se on todella sääli, koska hän sai pelillisesti tästä enemmän kuin suurin osa meistä, Hänninen pohtii.

Yhteisöllisyys ja hyvä henki huokuvat kaikista joukkueen jäsenistä, niin uusista kuin vanhoistakin. Liiton alaisissa sarjoissa pelaaminen vaatii tietynkokoista pelaajalistaa. Uusia kasvoja on vuosien saatossa saapunut myös AS RaPen kokoonpanoon. Hänninen pitää ensiarvoisen tärkeänä, että uudet pelaajat kokevat nopeasti kuuluvansa tiiviiseen yhteisöön.

– Kaikki uudet pelaajat ovat tulleet joukkueeseen hyvin sisään. He ovat heti olleet osa porukkaa, kavereita. Se on tämänkaltaisissa joukkueissa erittäin tärkeää, koska pelaaja ei ole vain osa kokoonpanoa, vaan myös kaveri kaikille, Hänninen sanoo.

”Olimme paras joukkue sarjassa”

AS RaPen palkintokaapissa on vielä sen verran tilaa, että itse kaappia ei ole nähty tarpeelliseksi hankkia. Joukkueen pelillisesti suurin saavutus on viime kaudelta. Pohjoishelsinkiläiset sijoittuivat Helsingin piirin 7. divisioonassa toiseksi. Hännisen eleet ja olemus kertovat, että saavutukseen ei liity pelkästään hyviä tunnetiloja.

– Olimme paras joukkue sarjassa. Saatiin viisi pistettä enemmän kuin seuraava, mutta sarjamuodon takia jäimme lopulta kakkoseksi. Keinotekoisessa jatkosarjassa ei hävitty yhtään peliä, mutta minkäs teet, Hänninen sanoo.

Siitä hän on kuitenkin iloinen, että joukkueen peli ja pelitavan omaksuminen ottivat jälleen uuden harppauksen eteenpäin. Ensi kaudella 6.divisioonassa pelaavalla joukkueella on tarkkaan harkittu ja kurinalainen tapa pelata jalkapalloa.

AS RaPe on pysynyt taktisesti samankaltaisena jo pitkään. Hänninen on nykyisin mukana vain pelaajana – kapteeninnauha ja joukkueen johtajan virka ovat vaihtaneet omistajaa. Nykyisin joukkuetta johtaa keskikenttäpelaaja Juhani Kenttälä, yhtä lailla seurassa hyvin pitkään vaikuttanut taistelijaluonne. Pelitapa on silti pysynyt samana, ikään kuin perintönä Hänniseltä.

AS RaPe pelaa Hännisen mukaan pelkästään tuloksesta. Joukkue on suurten kontrastien sulatusuuni. Osalla pelaajista on ollut sopimus Ykköseen, osalla jalkapallotausta on hyvin heiveröinen. AS RaPe pyrkii minimoimaan yksilöittensä heikkoudet ja korostamaan heidän vahvuuksiaan.

– Alasarjoistakin löytyy useita teknisesti meitä taitavampia kokoonpanoja. Olisi itsemurha lähteä pelaamaan sen kaltaisia joukkueita vastaan pallollista peliä jaellen pikkunättejä lyhytsyöttöjä. Pallonhallintaprosenttia ei lasketa lopputuloksissa mukaan, ainoastaan tehdyt maalit, Hänninen kertoo.

Soihtujakin nähty

Joukkue, joka pelaa vain tuloksista ja voitosta, haluaa menestyä. AS RaPe suhtautuu tulevaan kauteen ja sitä seuraaviin kuitenkin realiteetit kohdaten.

Ensimmäisenä esille nousee laadukas arki. Kyseessä on kaveriporukka, joka ei juuri harjoittele. Hänninen tiedostaa, että harjoittelematta ei yksilötasolla ole mahdollisuutta kehittyä, ainakaan yli kolmekymppisten ukkojen.

Toinen realiteetti on pelaajien taso. Joukkueessa on useita lahjakkaita jalkapalloilijoita, jotka voisivat helposti pelata korkeammillakin sarjatasoilla halutessaan. Keskimääräistä taitotasoa Hänninen pitää kuitenkin sellaisena, että 5. divisioonaan nouseminenkin vaatisi jo mittavaa venymistä.

– Kenties aivan maksimaalisella suoritustasolla 6. divarissa voisimme taistella noususta. Tällä hetkellä näen 6. divisioonan meille sopivana sarjatasona, Hänninen kertoo.

Lajikulttuuria joukkueessa on kuitenkin valtavasti. Viime kauden lopulla 7. divisioonan viimeisillä kierroksilla katsomossa nähtiin äänekkäitä kannattajia ja joitakin soihtujakin. Kentän laidalla on ollut entisiä pelaajia, loukkaantuneena olleita pelaajia ja pelaajien ystäviä, mutta silti muisto lämmittää myös Hännisen mieltä.

– Olihan sen hienoa nähdä näissä muutamissa otteluissa, kun katsomossa oli meteliä, banderollia ja soihtua, että meidän takana on paljon porukkaa. He haluavat ja suostuvat tulemaan paikan päälle kannustamaan meitä. Seura on paljon muutakin kuin ne kaverit, jotka ovat kentällä, Hänninen sanoo.

Hänninen uskoo, että AS RaPe pelaa vielä kymmenenkin vuoden päästä yhdessä jalkapalloa ja viettää vapaa-aikaansa yhdessä, ystävinä. Jalkapallo on niin suuressa roolissa jokaisen elämässä, että Hänninen näkee miltei mahdottomana yhtälönä, että joukkue lopettaisi yhtäkkiä.

Uusi kausi odottaa jo kulman takana. AS RaPe lähtee jälleen hakemaan tuloksia inhorealistisen tehokkaalla tyylillään ensimmäisistä kierroksista lähtien. Ensimmäinen nimi, jonka Hänninen kirjoittaa fläppitauluun, on jokaisen lajin multitalentti Santeri Tuomala vasemman puolustajan tontille. Sen jälkeen mennään päivän kunnon ja terveystilanteen mukaan. Tuokoot uusi kausi ja uudet vuodet mukanaan mitä tahansa haasteita, AS RaPe ottaa ne vastaan joukkueena ja tiiviinä yhteisönä.

– Jalkapallossa joukkueen merkitystä on ehkä turha edes korostaa, mutta jos joku porukka on oikeasti joukkue, niin AS RaPe on, Hänninen sanoo.

Kuvat: Jarno Nurminen

The post AS RaPe – Alasarjojen pisin sairaskertomus jo vuodesta 2007 appeared first on Byyri.

Viheltelevä baarimikko on silmin nähden tyytyväinen siitä, että hänen paikkansa on tänään täynnä väkeä. Suomalaisten osuus asiakaskunnasta on likipitäen 90 prosenttia. Baaritiskiä vasten nojaava saksalaismies kummastelee tilannetta ja kysyy omistajalta saksaksi jotain. Vastauksesta en tiedä, mutta se kuitenkin kelpaa miehelle ja sai tämän hymyilemään.

Paikan omistaja ei ole tavallinen näky Saksassa. Mies ei seuraa lainkaan jalkapalloa, ja Eintracht Frankfurt ei kiinnosta häntä pätkääkään. Jakkaralla istuva paikallinen osoittautuu kuitenkin joukkueen vannoutuneeksi kannattajaksi. Hän ei osaa englantia, mutta baarimikon tulkkaamana sanoo käyvänsä jokaisessa pelissä. Luonnollinen aasinsilta Lukas Hradeckyyn saa miehen hymyilemään leveämmin, ja elekieli on joka maassa samankaltainen. Mies nostaa peukalonsa pystyyn ja sanoo saksaksi jotain.

– Hänen mielestään Hradecky on paras maalivahti koko seuran historiassa, kertoo baarimikko.

Vastavuoroisesti hymyilen nyt itse ja elehdin peilikuvana peukalo kohti kattoa. Hyvinhän tämä kommunikaatio toimii ilman yhteistä kieltäkin.

Kello ja vatsa ilmaisevat myöhäisen päivällisen tarpeesta. Ollessani jo poistumassa ovesta sateisen Frankfurtin kaduille, mies baarijakkaralla näyttää vielä kerran peukaloaan ylöspäin. Paikan omistaja pyytää, että tulisimme seuraavana päivänä käymään vielä uudestaan.

Matsipäivä

Rauhalliselta alkuun vaikuttanut kauppakatu vilisee ihmisiä heti aamusta asti. Lähimmän tasoristeyksen kulmassa parveilee ihmisiä polttamassa tupakkaa ja keskustelemassa kovaäänisesti. Heillä kaikilla on Eintrachtin huivit ja muuta teemaan sopivaa vaatetta yllään. Vieressä oleva ravintola suorastaan hohkaa katukuvasta, koska paikka on totaalisen täyteen ammuttu ja laulu kuuluu kujamaista katua pitkin pidemmälle kuin voisi olettaa.

Vastaavanlaisia kokoontumispaikkoja pystyy poimimaan samalta kadulta useampia. Bisneskaupunki on elossa matsipäivän aamusta alkaen. Toisaalta on myös lauantai, joten kaikilla on aikaa huville.

Eletään marraskuun loppua, mutta ilma on varsin lämmin. Nopealla silmäyksellä omaan seurueeseeni huomaan, että edes kymmenen asteen lämpöaalto ei saanut ketään pukeutumaan shortseihin.

Frankfurtin keskustan juna-asemalla ei koe itseään yksinäiseksi. Vaikuttaa siltä, kuin koko kaupunki olisi ahtautumassa samaan junaan kohti Commerzbank-Areenaa. Mukavuudenhaluinen suomalainen häkeltyy vähemmästäkin, kun viimeiset ihmiset suorastaan hyppäävät ihmismassaan mahtuakseen kyytiin. Osa ihmisistä horjuu, mutta ilmeet ja eleet kertovat ilmiön toistuvasta luonteesta.

Kannatuslaulut jatkuvat junassa, ja suljetun putkimaisen tilan äänimaisema nostaa desibelit komealle tasolle. Hoippuvat ”sardiinit purkissa” heiluttelevat oluttölkkejään rytmissä ja vastaavat lauluun. Juomaa läikkyy itse kunkin syliin ja niskaan, mutta se ei tunnu menoa haittaavan.

Kohti stadionia

Ihmismassa purkautuu ulos junasta yllättävän sukkelasti. Edessä viistosti vasemmalla näkyy ensimmäinen vihreä kannatuspaita, jonka selässä komeilee erään suomalaisen veräjänvartijan nimi.

Lopulta ihmismassa alkaa rakoilla ja noustessamme asematunnelista takaisin pinnalle, ihmiset hajaantuvat eri suuntiin. Näköpiirin laajetessa huomaa kymmenet myyntikojut. Lähes jokaisessa myydään erilaista fanitavaraa. Poistan itse tyhjimmältä näyttäneestä pisteestä kotijoukkueen huivin. Hintaa tuotteella oli vaivaiset kahdeksan euroa.

Suurin joukko jatkaa reippaasti kävelyään kohti määränpäätä. Hiekkainen junaradan vierustaa myötäilevä tienpätkä on erilaista ohjelmaa ja viihdykettä väärällään. Reunustalla on lukuisia erilaisia vaihtoehtoja lompakonkevennykseen niin nälkäiselle kuin janoisellekin jalkapalloihmiselle. Osa ihmisistä vaikuttaa saapuneen stadionin kupeeseen viettämään lauantaitaan jo tuntikaupalla ennen ottelun alkua.

Ottelun alkuun ei ole enää pitkälti. Kaivan tulostetun matsilipun farkkujeni taskusta ja alan tihrustamaan oikeaa katsomonosaa opastekylteistä. Suomalainen pessimisti kokee luonnollisen lopputuleman ja alitajuisen reaktion.

Se pisin jonohan se tietenkin on. Jostain syystä kyseisen katsomon reitti on edelleen suljettu. Paikalliset tuijottavat hölmistyneenä rannekellojaan siinä missä hukassa oleva turistikin. Lopulta järjestyksenvalvojat päästävät jonon liikkeelle.

Turvatarkastuspisteellä matka hidastuu jälleen huomattavasti. Jokainen tarkastetaan, kuten kuuluukin. Vanhempi huppupäinen mies huomioliivissään huikkaa minut luokseen. Hän vaihtaa puhekielen lennosta englantiin. Jälleen suomalainen kokee näyttävänsä turistilta turhan selvästi myös ulospäin.

Lopulta perillä. Commerzbank-Arena.

Eintracht Frankfurt – Bayer Leverkusen

Oikea katsomolohko löytyy onneksi nopeasti. Kipuamme mielestämme jo varsin korkealle, mutta päädymme silti tasoa liian alas. Rapputasannetta hetken vielä tarvottuamme löysimme paikoillemme. Ottelun alkuun on vielä reilu vartti, mutta tunnelma vastaa jo vähintään maalin jälkeistä euforiaa. Eintrachtin iso kannattajapääty on meistä vasemmalla ja toisessa päässä kenttää; lähempänä meitä ovat Leverkusenin vieraskannattajat. Saksalaiseen kulttuuriin tyypillisesti myös vieraskannattajia on paikalla erittäin kunnioitettava määrä.

Lukas Hradecky on odotetusti kotijoukkueen maalin suulla. Vierasjoukkue Leverkusenin suomalaishyökkääjä Joel Pohjanpalo on yhtä odotetusti penkillä. Se on suomalaisottelua seuraamaan saapuneelle pienoinen pettymys, mutta Pohjanpalon penkitys on ollut käynnissä jo pidemmän hetken, joten ei voida puhua yllätyksestä.

Suomalaiset menettävät pahimmat estonsa yllättävän nopeasti, kun oikeanlainen ympäristö, tunnetila ja mieliala kohtaavat. Seurueemme osoittaa ajoittain jopa seisaaltaan suosiota, kun Hradecky osallistuu peliin tai torjuu. Tämä aiheuttaa paikallisissa huvitusta, eikä kotimaatamme tiedustella, se ainoastaan varmistetaan. Ensimmäisen 45-minuuttisen loppuun mennessä myös paikalliset ympärillämme yhtyvät hivenen hölmöihin huutoihimme.

Edessämme istuva silmälasipäinen mies kehuu joukkueensa suomalaisvahtia vuolaasti. Hänen mielestään olisi hienoa, jos Hradecky jäisi seuraan pidemmäksi aikaa, mutta tätä hän ei pidä todennäköisenä.

– Hän on mahdollisesti jopa paras pelaajamme, mies kertoo.

Avauspuoliajan parhaat tilanteet saa vierasjoukkueen kesällä hankkima argentiinalaishyökkääjä Lucas Alario. Hän puskee ensin Julian Brandtin antamasta vapaapotkusta pallon vasempaan tolppaan. Toisen paikan mies saa, kun Dominik Kohr juoksee linjan puhkaisseen syötön jälkeen vapaasti rangaistusalueen sisälle ja syöttää Alariolle keskustaan. Tällä kertaa suora sisäsyrjälaukaus kolahtaa maalin oikeaan tolppaan.

Toisella puoliajalla Leverkusen lopulta onnistuu. Pallo pelataan vasempaan laitaan Admir Mehmedille, joka keskittää nopeasti takatolpalle. Kevin Volland on unohdettu taustalle, ja hän ottaa pallon rauhassa haltuunsa ja ampuu etualakulmaan. Lukas Hradeckylla ei ole pienintäkään mahdollisuutta torjuntaan.

Ottelun loppu on lähinnä pelailua. Kotijoukkue ei saa todellista painetta aikaiseksi, ja Leverkusen keskittyy vain turvaamaan johtoaan. Ottelu päättyy Vollandin maalilla 0-1.

Jälkitunnelmia

Nurmella käydyn taistelun tauottua laulu jatkuu edelleen; osa suomalaisista sielunveljistä on laulutuulella myös. Kotijoukkueen värejä kantavat ihmiset eivät vaikuta maansa myyneiltä. Eintracht pelaa hienoa kautta, ja yksittäiset takaiskut eivät kannattajien mieltä latista.

Kenelläkään ei vaikuta olevan kiire kotiin. Ihmiset pakkautuvat juomapisteiden ääreen aivan yhtä hilpeällä asenteella kuin ennen ottelua. Onhan nyt toki lauantai.

Radan vierustaa kulkevan hiekkatien päässä ei ole enää yhtä paljon myyntikojuja, mutta spottivalon alla on katusoittaja. Hän vaikuttaa olevan paikallisille ennestään tuttu ilmestys, koska häntä osoitetaan sormella. Pian soittajan ympärille kerääntyy suuri joukko ihmisiä. Artisti soittaa useita legendaarisia kappaleita ja ihmiset laulavat ja huojuvat melodiassa mukana.

Kesken ikivihreiden soittaja puhuu pienen välispiikin, josta suomalainen erottaa vain yhden sanan, Eintracht. Ihmiset huutavat hetken innoissaan, kunnes artisti aloittaa soittamaan. Hän laulaa tunteella joukkueen kannatuskappaleen, ja ihmiset kaukana soittajastakin yhtyvät sointuun mukaan. Tunnelma alueella on ainutlaatuisen maanläheinen, mutta silti jotain kovin suurta ja hienoa.

Ihmiset pakkautuvat lopulta keskustaa kohti meneviin juniin, mutta jokainen omia aikojaan. Keskustaan päästessämme peli ei enää erotu katukuvasta. Hilpeät ja uskolliset kannattajat ovat jalkautuneet kukin omille teilleen. Bisneskaupungin lauantai jatkuu hiljaisempana kuin monessa muussa suurkaupungissa, mutta vain seuraavaan pelipäivään asti.

Kuvat: Joakim Nordström

The post Tien päällä: Suomalaisia Frankfurtissa – kentällä ja katsomossa appeared first on Byyri.

HJK

Suomen mestaruuden voittanut HJK peluutti nuoria pelaajia aktiivisesti ja tarjosi huippulahjakkaille yksilöille suurta roolia. Vasta 19-vuotias ghanalainen Evans Mensah säväytti laidalla varsinkin kauden ensimmäisellä puoliskolla. Räjähtävä ja juoksuvoimainen pelaaja väläytteli aika ajoin vaarallista laukaustaan. Mensah sortuu edelleen ajoittain pelitapaa rikkoviin ratkaisuihin, mutta ominaisuuksiensa puolesta hänen tulevaisuutensa on Suomen rajojen ulkopuolella.

Saman ikäluokan topparilupaus Aapo Halme esiintyi kesällä vahvasti siirtohuhuissa, ja nuori mies nappasi avauspaikan nimekkään joukkueen keskuspuolustuksesta. Ikävä kyllä loukkaantumiset tulivat sotkemaan tälläkin kaudella Halmeen nousujohteista kehitystä.

Loukkaantumisista loppukaudesta kärsinyt HJK sai 18-vuotiaasta Valtteri Vesiahosta luotettavan keskuspuolustajan paikkaamaan poissaolijoita. Vesiaho vakuutti erityisesti pallollisena ja kykeni nykyjalkapallossa topparilta vaadittavaan pelinavaukseen. Varsinkin pitkät syötöt olivat ihailtavalla tasolla, mutta Bonucciin on vielä pieni hetki aikaa.

Erityismainintana nostettakoon 21-vuotias Sebastian Dahlström, joka otti vihdoin suuremman pelillisen askeleen eteenpäin. Varsinkin kauden jälkimmäisellä puoliskolla vaikutti siltä, että HJK:n vaarallisimpien tilanteiden rakentelussa Dahlström oli lähes järjestäen kriittisessä roolissa.

KuPS

Hopeaa voittanut kuopiolaisryhmä oli loistava sekoitus nuorta talenttia ja vauhtia, sekä kokemuksen tuomaa rauhallisuutta. Lopputuloksen näkee sarjataulukosta. Nuorten tähtien joukosta löytyy jo aiemmin esiin nousseita pelaajia sekä ihmisten mieleen tällä kaudella jääneitä tulevaisuuden tähtiä.

Itseoikeutetusti ensimmäisenä mainittakoon Urho Nissilä. Hänestä on puhuttu ylistävin sanoin jo muutaman vuoden ajan. Tällä kaudella keskikenttäpelaaja voitti joukkueensa sisäisen maalipörssin yhdeksällä osumallaan vain hyökkääjä Gbolahan Salamin kyetessä samaan maalimäärään. Nissilä on röyhkeä ja teknisesti huipputaitava. Hän ei kaihda kaksinkamppailuja ja menee myös pääpalloihin 172 sentin varrestaan huolimatta säälimättömällä asenteella. 21-vuotiaan Nissilän tulevaisuus on muualla kuin Kuopiossa. Toivottavasti pääsemme nauttimaan hänestä Veikkausliigassa vielä kauden verran.

Norsunluurannikkolainen Hamed Coulibaly esiintyi kuopiolaisten keskuspuolustuksessa isännän elkein. 187-senttinen toppari on erittäin vahva ja atleettinen pelaaja, jonka suoritusvarmuus on mahtavalla tasolla. Coulibaly on jo 20-vuotiaana niin luotettava toppari, että hänen ympärilleen on helppo rakentaa koko puolustuslinja.

Jiri ja Joni Nissinen tiedettiin Kuopion suunnalla lupaaviksi pelaajiksi, mutta kaksikko nousi liigarinkiin silti aika puskista. Edukseen erottui varsinkin 20-vuotias Jiri. Hän pääsi kentälle 18. kesäkuuta KuPS:n kotiottelussa HJK:ta vastaan. Siitä hetkestä alkaen hän aloitti jäljellä olevista 20 ottelusta peräti 19. Täydet minuutit Jiri Nissinen pelasi kauden aikana peräti 16 kertaa. Kyseessä on todella juoksuvoimainen pelaaja, ja hyvin modernia jalkapalloa laidallaan pelannut Nissinen on ensi kauden KuPS:n ydinpalasia.

Ilves

Tampereella trendi oli hyvin vastaavanlainen kuin Kuopiossa. Joukkue oli kokonaisuudessaan erittäin nuori, mutta seassa oli muutama erittäin kokenut pelaaja liimaamassa palaset yhteen. Myös Ilveksen osalta lopputuloksena oli täydellisen ansaittu mitali ja europelit ensi kesälle.

Felipe Aspegren on 23-vuoden iästään huolimatta ehtinyt viettämään Veikkausliigan valoissa jo useamman sesongin. Tällä kaudella lupaavaksi tiedetty laitapelaaja lunasti odotukset ensimmäistä kertaa – tyylillä. Ujo ja anteeksipyytelevä pelitapa olivat tiessään; Aspegren teki jatkuvasti oikeita asioita. Hän pystyi jakamaan palloa luotettavasti tai yksinkertaisesti kuljettamaan pallon itse hyökkäysalueelle. Joitakin ajatuskatkoja sattui edelleen, mutta Aspegren on ensi kauden Ilveksessä itseoikeutetusti avauksen pelaaja.

Tatu Miettunen jatkoi siitä, mihin edelliskaudella jäi. 22-vuotias keskuspuolustaja kuului Ilveksen vakiokalustoon läpi kauden. Nuorille toppareille sattuu luonnollisesti virheitä, mutta Miettunen ei lopeta pelaamista virheeseen, vaan tappelee tilanteet loppuun. Miettunen on uhka myös vastustajan rangaistusalueella.

Iiro Järvinen oli joukkueen pelitavan näköinen pelaaja. Aina pallon riiston jälkeen Järvinen oli valmis kääntämään pelin vauhdilla kohti vastustajan kenttäpäätyä. Vaarallinen pelaaja, jolla on 20-vuotiaaksi poikkeuksellisen laaja ja varma syöttövalikoima. Tällä kehitystahdilla mahdollisuudet uraan Suomen ulkopuolella.

FC Lahti

Kenties yksi kauden suurimpia yllättäjiä. Oli tiukasti kiinni mitalisijassa, mutta viimeisten kierrosten pelin hajoaminen vei arvometallit muille paikkakunnille. Silti kausi oli lahtelaisilta hieno, ja viimeisen kierroksen ottelu HIFK:ta vastaan varmisti paikan europeleihin.

Aleksander Vasjutin saapui Lahteen lainapestillä Pietarin Zenitistä. 22-vuotias venäläisvahti oli kiistatta koko sarjan paras pelipaikallaan. Vasjutin pelasti lahtelaiset useasti niissä otteluissa, kun peli ei kulkenut. Hän päästi pelaamissaan 23 ottelussa vain 16 maalia. Nollapelejä tilille kertyi peräti kymmenen. Sopimus Zenitin kanssa kattaa vielä ensi kauden. Lahdelle olisi lottovoitto saada Vasjutin myös ensi kaudeksi tolppien väliin.

Santeri Hostikka oli yksi koko kauden viihdyttävimmistä pelaajista. Erittäin nopea ja taitava pelaaja pystyi haastamaan yksi vastaan yksi -tilanteissa Veikkausliigan mittapuulla lähes kenet tahansa onnistuneesti. Kauden loppua kohden 20-vuotias superlupaus alkoi hivenen hyytymään: kenties suuri huomio ja kuormitus alkoivat näkymään nuoren miehen otteissa. Tulevaisuus on silti kovemmissa ympyröissä.

IFK Mariehamn

Saarelaiset joutuivat pakon edessä hivenen uusiutumaan mestaruuskauden jälkeen. Kauden ensimmäinen puolisko oli suorastaan surullisen tahmea, jos ottaa huomioon, että ahvenanmaalaiset olivat hallitseva mestari. Loppua kohden MIFK kuitenkin nosti asemiaan sarjataulukossa kierros kierrokselta. Aivan neljän kärkeen asti kiri ei silti riittänyt.

Virolaismaalivahti Andreas Vaikla pelasi mukiinmenevän kauden, mutta ei välttämättä aivan pystynyt vastaamaan hänelle asetettuihin odotuksiin. Tässä kuussa vasta 20-vuotispäiviään viettänyt Marc Nordqvist oli kauteen lähdettäessä selvä kakkosvaihtoehto. Hän oli kuitenkin lopulta se maalivahti, joka takasi loppukauden vakuuttavilla otteillaan MIFK:n nousun takaisin taistelemaan eurosijoista. Nordqvist pelasi kauden kuusi viimeistä ottelua ja päästi niissä vain neljä maalia. Todettakoon, että myös Vaikla on vasta 20-vuotias, eikä saarelaisten kausi tähän nuoreen maalivahtikaksikkoon kaatunut.

Robin Sid kasvatti rooliaan kauden edetessä. Inkoolainen oli terävä vaihdosta tullessaan jo viime kaudella, mutta vastuu oli rajallista ja roolitus ei tukenut täysin hänen vahvuuksiaan. Keskikenttäpelaajaksi profiloitunut Sid oli vaarallisempi ja käyttökelpoisempi hyökkäävämmässä roolissa ja saadessaan palloja juoksuun. Sid haastaa yksi vastaan yksi -tilanteissa hanakasti, muttei välttämättä edes pyri ohi, vaan ainoastaan saamaan jalan vapaaksi laukaukselle. Hän teki kauden kuudesta maalistaan peräti kolme viimeisessä viidessä ottelussa. Päätä ei palele, ja Robin Sid tulee olemaan ensi kaudella entistäkin vaarallisempi.

SJK

Kausi oli SJK:lle valtava pettymys, ja tapahtumat kentän ulkopuolella täyttivät farssin ainekset. Valmentajia tuli ja meni, kun taas pelaajia lähinnä tuli. Kentällä pääsi piipahtamaan hurja määrä pelaajia. Suurin osa heistä oli hieman kokeneempaa kaartia, mutta muutama nuori talentti erottui sekasorron keskeltä edukseen.

Aston Villan organisaatiosta saapunut 19-vuotias Joonas Sundman pelasi aina kentälle päästyään miehekkään varmaa peruspeliä laidallaan. Jopa niissä otteluissa, kun omissa kolisi, Sundman hoiti oman tonttinsa mainiosti. Hän taisteli, juoksi, repi ja riisti. Sundman kykenee myös pelaamaan jalalla pallon varmasti eteenpäin. Sijoittumisvirheitä tapahtui ajoittain, mutta toimivassa joukkueessa sellaiset pystytään yleensä paikkaamaan.

22-vuotias Joel Mero sekä 23-vuotias Dani Hatakka toivat ryhtiä SJK:n keskuspuolustukseen. Kumpikin hoiti topparin perustehtävät varsin ansiokkaasti, ja yksikään peli ei heihin kaatunut.

Obed Malolo jäi Helsingissä ikuisen lupauksen sivuraiteelle. Hän ei pystynyt täysin lunastamaan odotuksia päästyään kentälle, ja perisynniksi muodostui pehmeys sekä avaavien ja linjoja rikkovien syöttöjen välttely. Seinäjoella nähtiin täysin erilainen Malolo. Hän pelasi aggressiivisesti ja meni kaksinkamppailuihin voimalla. Ajoittain tunteet ottivat vallan 20-vuotiaasta, ja kiukku purkautui huolimattomuutena tai ylilyönteinä. Silti kehityksestä oli nähtävissä erittäin positiivisia merkkejä. SJK:ssa suurelle yleisölle selvisi myös, että hirmuisella laukauksella varustettu Malolo on myös erikoistilanneuhka. Tulevaisuus edelleen valoisa.

RoPS

Joukkue kärsi merkittävistä lähtijöistä ja suuresta vaihtuvuudesta läpi kauden. RoPS pelasi valmentajansa Juha Malisen näköistä aktiivista jalkapalloa, mutta tällä kertaa laihoin tuloksin. Joukkueessa esiintyi silti useita nuoria ja lupaavia pelaajia, jotka ansaitsevat maininnan.

Vasta 17-vuotias Juho Hyvärinen pelasi läpimurtokautensa. Laitapuolustaja pääsi avaukseen heinäkuun alussa, kun HIFK saapui vierailulle Rovaniemen keskuskentälle. Tuosta hetkestä alkaen Hyvärinen kuului joukkueensa vakiokalustoon ja esiintyi ottelusta toiseen edukseen. Fysiikassa on vielä tekemistä, ja Hyvärinen menee tilanteisiin välillä turhankin suurella nuoruuden innolla. Silti kokonaiskuva on laadukas. Kuten moni muu nuori puolustaja tänä päivänä, myös Hyvärinen on pallollisena taitava ja laadukkaasti syöttelevä pelaaja. Hiomaton timantti.

Timo Stavitski lähti HJK:n organisaatiosta kokeilemaan Mikael Soisalon mallin mukaista läpimurtoa. Hän valitsi kohteekseen Tampereen sijaan Rovaniemen. Kausi oli 18-vuotiaalle laitapelaajalle menestys. Ajoittain Stavitski suorastaan leikitteli laidallaan, joskin pieni epätasaisuus vaivasi kauden aikana. Staviski on ilmiömäisen nopea ja kykenee rytminvaihdoillaan luomaan itselleen jatkuvasti tilaisuuksia keskittää tai ohittaa laitapuolustajansa. Todellinen läpimurto tuloillaan ensi kaudella.

Emeka Friday Eze saapui Rovaniemelle käytännössä ilmaiseksi ja lähti kesken kauden itävaltalaiseen Sturm Graziin lähes samanlaisella juomarahalla. Pelaamissaan 21 ottelussa Eze ehti viimeistellä seitsemän maalia ja syöttää muutaman. Kuten useilla nuorilla afrikkalaispelaajilla, myös Ezellä näkyi pelissä taktisia ja pelitavallisia puutteita. Hänen pelaamisestaan huokui halu ratkaista. 21-vuotias hyökkääjä näytti ajoittain suorastaan typerältä yrittäessään itsekseen puskea vetopaikkaan asti, vaikka tilanteen epätoivottomuuden näki kauaksi. Silti hyökkääjä oli rangaistusalueella äärimmäisen vaarallinen. Eze kykeni asettumaan kaksinkamppailutilanteissa asentoihin, joista puolustajan oli mahdoton päästä palloon rikkomatta. Erittäin röyhkeä ja maalinälkäinen pelaaja.

VPS

Kauden alussa vahvasti sarjan kärkikahinoissa esiintynyt vaasalaisjoukkue teki sen niin sanotusti itse. Joukkue junnasi ja luotti pallonhallintaan nojaavaan pelitapaansa sokeasti ottelusta toiseen. Vastustajat tiesivät tasan tarkkaan, mitä odottaa, ja korkealta lähtenyt aggressiivinen prässi johti kohtalokkaisiin virheisiin. VPS ei kyennyt myöskään luomaan itselleen tilanteita edes nimeksi. Palloa pidettiin, mutta silti ei edetty. Loppukauden suhteen on vaikea nostaa valopilkkuja esiin, mutta kesällä muutamakin nuori pelaaja oli valtaisassa lennossa.

Joonas Vahtera oli alkukaudesta loppukesään asti hurjalla pelipäällä. Hän osaa lukea tilanteet älykkäästi ennakolta, ja Vahtera oli usein valmiiksi juuri siellä, mihin pallo saattaisi tulla. Nopea ja taitava 20-vuotias pelasi saumattomasti yhteen muun muassa Steven Morrisseyn ja Juha Hakolan kanssa. Vahtera olisi omimmillaan joukkueen kääntäessä pelin nopeasti. Ratkaisuvalmis ja älykäs liikkuja saisi tuplattua tehonsa joukkueessa, joka pyrkisi olemaan jatkuva uhka.

Jonas Levänen on jo 23-vuotias, mutta ansaitsee kaudesta maininnan. Supernopea laitapuolustaja oli toisella VPS-kaudellaan vakuuttava. Hän kuului joukkueen vakiokalustoon läpi kauden ja jaksoi sahata omaa laitaansa väsymättä. Levänen on nykyisin entistä suurempi uhka myös hyökkäyssuuntaan ja pystyy nopeudellaan kuittaamaan tilanteen, vaikka vastustaja pyrkisi iskemään nopeasti vastaan.

FC Inter

Kesällä 19-vuotta täyttäneelle Benjamin Källmanille kausi oli odotettu läpimurto. Fyysisesti vahva ja juoksuvoimainen hyökkääjä viimeisteli yhdeksän maalia ja syötti muutamia päälle. Koko turkulaisten kausi oli toistamiseen peräjälkeen hyvin sekava, mutta Källman saa kaudesta täysin puhtaat paperit. Nuorimies kirjoitti jatkosopimuksen, ja tulevalla kaudella Källman tulee ottamaan uuden harppauksen urallaan. Potentiaalinen maalikuningas.

Niko Markkula aloitti kautensa erittäin vahvasti Interin oikealla laidalla. Loukkaantuminen katkaisi Markkulan lennon, mutta paikkaajaksi saapunut 19-vuotias Tatu Varmanen täytti aukon ehkä odotusarvojakin paremmin. Varmanen ei ole samanlainen uhka hyökkäyssuuntaan, mutta hoitaa oikean pakin tonttinsa asenteella. Hänen työmoraalinsa on erittäin suuri, ja taistelutahtoa vaikutti välillä olevan enemmän kuin muulla joukkueella yhteensä. Erinomainen esiintulo vaikeaan saumaan.

PS Kemi

Sauvosaaren kentän laidalla päästiin huokaisemaan helpotuksesta, ja sarjapaikka säilyi kuin säilyikin. Kemiläiset valahtivat kauden mittaan putoamistaisteluun, vaikka kesällä tilanne näytti vielä hyvältä. Kausi oli muutenkin eriskummallinen. Silloin, kun homma kulki, saattoi pelillinen lama iskeä yllättäen. Toisaalta taas tappiollisen kierteen saattoi katkaista täydellinen dominointi kärkipään joukkueita vastaan.

Filip Valencic teki alkukaudesta tuhojaan Kemissä. Samalla AC Oulusta Kemiin siirtynyt 21-vuotias Rasmus Karjalainen jäi hivenen vähemmälle huomiolle huippuesityksistään huolimatta. Slovenialaisen siirryttyä Helsinkiin Karjalainen nousi suuremmin tapetille. Todella työteliäs Karjalainen taitaa maalinteon ja pystyy sijoittumaan hyvin ennakoivasti oikeille sektoreille. Hän on aina pelattavana ja saa pelinlukutaidollaan ja oikea-aikaisilla liikkeillään vastustajan puolustajat näyttämään osaamattomilta. Ei ainakaan toistaiseksi loista millään teknisellä osa-alueella, mutta vastustajille taatusti vaarallinen pelaaja.

Omar Jama lähti monen muun HJK-juniorin tavoin hakemaan peliminuutteja muualta. Jama löysi itsensä Kemistä ja väänsi itsensä estradille. Hän pääsi pelaamaan säännöllisesti ja esiintyi kypsästi. Jaman vahvuudet keskikenttäpelaajana korostuvat, kun hänen joukkueellaan on pallo. Hän hakeutuu aktiivisesti pelattavaksi ja kykenee pallon saadessaan jakamaan sen nopeasti omille. Pallottomana Jama pyrkii aggressiivisesti riistämään pallon jo korkealta takaisin omilleen. Profiilirooli ensi kaudella mahdollinen.

18-vuotias Albion Ademi siirtyi FC Interistä lainalle Kemiin. Hän sai Kemissä kaipaamaansa peliaikaa ja osoitti ajoittain, miksi häntä on hehkutettu junioreista asti. Erittäin nopea ja suoraviivainen Ademi pystyy kovassakin nopeudessa tekemään pieniä ja hallittuja siirtoja pallon kanssa. Otteissa oli edelleen epätasaisuutta, mutta se korjaantunee kokemuksen myötä.

HIFK

Joukkue sopii näihin nostoihin kohtalaisen kyseenalaisesti, mutta kyllä HIFK:n nuorisokin erottui massasta. Lupaavia ja tasonsa mahdollisuuksien jälkeen saman tien osoittaneita nuoria oli joukkueessa muutamia, mutta minuutit menivät alisuorittavalle kokeneelle kaartille.

Tommi Jyry pääsi irti 12. syyskuuta paikallispelissä HJK:ta vastaan. Hän oli täyttänyt 18-vuotta alle kuukausi aiemmin ja erottui välittömästi positiivisella tavalla edukseen. Pallovarma, liikkuva, taisteleva ja rohkea keskikenttäpelaaja on tiettävästi tällä hetkellä Kuopiossa testissä, ja hyvin suurella todennäköisyydellä hänet nähdään Veikkausliigassa myös ensi kaudella. Ansaitusti.

Tuukka Andberg oli pelaamissaan otteluissa lähes järjestäen joukkueensa paras ja varmin keskuspuolustaja. Ilmassa vahva toppari erottui pelipaikkansa muista vaihtoehdoista pallollisella osaamisellaan. Andberg ihastutti silti kenties eniten kypsällä pelinlukutaidollaan. Hän sai eliminoitua monet uhkaavaltakin näyttäneet tilanteet sijoittumisellaan. Myös 19-vuotias Andberg teki ensiesiintymisensä tällä kaudella juuri derbyssä ja oli heinäkuun lopun kohtaamisessa loistava, vaikka pelasi ainoastaan 21 minuuttia.

Kumpikin erottui massasta edukseen myös liigakarsinnoissa Honkaa vastaan. Näistä kahdesta nuoresta pelaajasta HIFK:n säilymistaistelu ei jäänyt kiinni. Heidän kaltaisiaan olisi tarvittu kentälle vain jokunen enemmän.

JJK

Kausi oli jyväskyläläisille juuri niin vaikea kuin olettaa saattoi. Joukkue ei kauden alla vastannut paperilla liigan vaatimuksia, mikä näkyi myös todellisuudessa. JJK oli kuitenkin sitkeä ja taisteleva kokonaisuus aivan kauden loppuhetkille asti. Nuoremmat pelaajat olivat tuon taistelutahdon ilmentymä, vaikka heistäkään harva oli vielä valmis liigaan.

Gael Etock oli joukkueen suurin tähti. Kauden aikana 24 vuotta täyttänyt kamerunilainen ei toki ole mikään varinainen juniori, mutta täyttää nuoren pelaajan saappaat. Etock viimeisteli peräti 11 maalia ja syötti neljä osumaa – todella kova suoritus sarjajumbon paidassa. Etock on kekseliäs ja älykäs hyökkääjä, joka pystyy kehittämään lennosta useita eri ratkaisumalleja eli reagoimaan tilanteisiin puolustajan aloitteen mukaan. Etockilla on tarkka ja laadukas laukaus, ja hänen huipputasonsa on ulkomaan kentillä.

JJK päästi kauden aikana peräti 63 maalia, joten maalivahdeilla riitti töitä läpi sesongin. Teppo Marttinen ei häikäissyt maalinsa suulla, mutta 20-vuotias veskari hoiti oman osuutensa silti kunnialla – helppoon paikkaan nuorukainen ei ainakaan joutunut. Kauden loppua kohden niin joukkueen kuin Marttisenkin esitykset paranivat merkittävästi. Torjuntavarmuus oli liigatasoa, ja arkailut keskityspalloissa ja vastaantuloissa vähenivät. Marttinen päästi kauden viimeisessä neljässä ottelussa vain kaksi maalia, kummatkin Kuopion illassa hopeamitalisteja vastaan. Tulevaisuus ehdottomasti kotimaan pääsarjassa.

The post Veikkausliigan nuoret pelaajat 2017 appeared first on Byyri.

Kiirettä ei ole, mutta toisenlainen hoppu on ollut jo muutaman päivän. Postinkantajan saapuminen on tämänkin päivän agendalistan kärjessä.

Football’s coming home

Kellon viisarit tikittävät vinhasti. Ei näy postin väreissä huristelevaa pakettiautoa vieläkään. Poika sitoo uusien lenkkitossujensa nauhoja ja sadattelee kohtaloaan. Hän kurottaa ruskean antiikkisen puupiirongin päältä kotiavaimet reppunsa sivutaskuun. Sitten kuuluu auton ääni. Pakkohan sen olla postiauto, totta kai se on postiauto.

Poika ravaa reppu kilisten postilaatikolle perkaamaan päivän saaliin. Tummat pilvet ehtivät jo pyörähtämään jalkapalloaiheisen lippalakin yläpuolella, mutta riemukas helpotus valtaa mielen. Muutaman lehtisen ja äidin aikakausilehden välissä se on. Paketti on noudettavissa lähipostista. FIFA 99 on saapunut!

Poika aloittaa väistämättömän taistelun päänsä sisällä. Onhan hän hyvä oppilas, joten eihän tuo haitanne, jos yhden päivän viettäisi ”kipeänä”. Äiti ei kyllä sitä tarinaa uskoisi, mutta ehkä hän ymmärtäisi. Hän tietää, että poika elää ja hengittää jalkapalloa. Näkihän äiti, miten edelliskesä meni Ranskan MM-kisojen euforiassa.

Nuori jalkapallomies ottaa itseään niskasta kiinni ja hyppää pyöränsä selkään. Työt ennen huvia, niinhän sitä sanotaan. Äiti lupaa kauppareissullaan hakea paketin koulupäivän aikana. Matkalla kouluun poika ehtii miettiä, että ymmärtäisiköhän valmentaja, jos poika jättäisi illan harjoitukset väliin.

Kello näyttää tasaa, ja koulupäivä on ohi. Kaveri kyselee, lähtisikö poika ulos tekemään jotain. Nuori mies joutuu kieltäytymään ja polkee järkyttävää vauhtia kotiinsa. Takki lattialle, reppu paiskaten kenkätelineen päälle ja kohti omaa huonetta. Siinä se on! Seuraa muutama sekunti raivoisaa pahvin repimistä, kunnes palkintoon pääsee vihdoin käsiksi.

Näky on kaunis ja odotettu. Kiiltävä neliön mallinen kotelo, jonka kannessa on Dennis Bergkamp. FIFA 99 on saapunut kotiin.

Menneisyys

Tuollaistahan se oli, ja sitten vietettiin pitkää päivää projektin parissa. Muistan nauttineeni kyseisestä EA Sportsin tekeleestä todella paljon. Se tarjosi ajan standardit huomioiden kaiken tarvittavan, vaikka olihan pelissä toki nuorenkin ihmisen silmille pomppaavia heikkouksia. Maalit syntyivät lähes pelkästään rangaistusalueen sisältä, ja jokainen veto sujahti automaattisesti yläkulmaan. Saksipotkuja näkyi tämän tästä, lähes jokaisesta keskityksestä.

Se oli kuitenkin parasta, mitä oli saatavilla. Sitten nuori mies löysi peliputiikin nimeltä Konami. Kohukynnyksen ylittänyt peli oli ilmestymässä ensi kesäksi. Tietokoneen näppäimistöstä oli rämpytetty nappuloita irti FIFAn merkeissä vuodesta 1994 lähtien, mutta nyt markkinoille oli tulossa jokin kumma ISS Pro Evolution. Pelilehdet antoivat pelille ylistäviä arvioita, kuten olivat antaneet edeltäjällekin. Sitäkään poika ei ollut edes kokeillut.

Kevääseen asti poika jatkoi kuuliaisesti FIFAn parissa ja viihtyi edelleen. Takaraivossa kolkutti kuitenkin jatkuvasti kasvava mielenkiinto kilpailijaa kohtaan, siitä huolimatta, että ISS Prossa lempipelaajat olivat ihmeellisen nimisiä, Ronaldo oli Radolno ja niin poispäin. Pitihän peliä silti kokeilla, vaikka nimet olivatkin naurettavia.

Brasilia-Ranska asetuksista ja homma käyntiin. Harmaa Sonyn ensimmäinen PlayStation-konsoli yskähteli pelitapahtuman lopulta vanhan kuvaputkitelevision ruudulle.

Yksi ottelu riitti siihen, että poika ymmärsi evolution-sanan merkityksen. Nyt ruudulla pelattiin oikeasti jalkapalloa. Radolnolla oli siniset nappulakengät kuten esikuvallaan. Nimi oli ehdottomasti muokattava oikeaksi, eikä Radolno jäänyt ainoaksi. Poika seurasi onneksi jatkuvasti jalkapalloa, ja tekaistut nimet mukailivat esikuviaan, mutta kaikki mahdolliset lehdet ja kirjat oli silti metsästettävä läpi.

Muutama päivä siihen meni, mutta lopulta kaikki pelin pelaajat olivat oikeassa kirjoitusasussa. Viimein pääsi oikeasti pelaamaan!

Sama ruljanssi jatkui kaikkien seuraavienkin Konamin jalkapallopelien kanssa. Konsolit vaihtuivat, ja ISS Pro muuttui Pro Evolution Socceriksi. Konami julkaisi rinnalla vähemmän laadukasta ISS-sarjaansa. Arcademaisemmat sivutuotteet olivat lyhytkestoista viihdettä, mutta nekin piti luonnollisesti saada, kuten myös This is Football– sekä UEFA Champions League -pelit. Hankkia piti käytännössä kaikki mahdolliset jalkapalloaiheiset konsolipelit, jotka markkinoille ilmaantuivat.

Pro Evolution Soccerin kanssa kehittyi kuitenkin tiivis suhde, joka elää edelleen.

Pojasta on kasvanut perheellinen mies, mutta jalkapallolla on edelleen vahva rooli elämässä. Aikaa pelaamiselle ei ole enää samalla tavalla, mutta jalkapallopelit näyttäytyvät perheen 4K-taulutelevision ruudulla viikoittain. Pelit pelataan yleensä iltaisin, kun työt on hoidettu ja lapsi nukutettu. Usein vain muutaman ottelun verran, koska kauempaa eivät silmät pysy auki.

Hauskaa se on edelleen, mutta lapsenomainen into ja riehakkuus ovat muuttuneet analyyttisemmaksi otteeksi tuotteeseen. Ikään kuin katsoisi suoraa ottelulähetystä, ja aika lähellähän nykyisin jo ollaan. Ei sovi toki unohtaa myöskään kisastudiohenkisiä pelisessioita sielunveljien kanssa: silloin ollaan jo aika lähellä sitä 12-vuotiaan pojan meininkiä ystäviensä kanssa.

Nykyisyys

Jossain siellä täysi-ikäisyyden kynnyksellä jalkapallopelit kokivat itselläni joidenkin vuosien mittaisen lamatilan. Konamin leiri alkoi hiljalleen menettää otettaan, koska yritti uusia peliään liikaa. EA Sports junnasi hetken paikallaan. Elämässä on sen ikäisenä toki muutenkin aika paljon muitakin kiintopisteitä kuin konsolipelit.

Lopulta FIFA-sarja otti ohjakset tiukasti haltuunsa. Ostin ainakin PES:n joka vuosi edelleen, vanhasta tottumuksesta. Lähes joka vuosi nappasin myös FIFAn alelaarista hyllyyn. Kumpaakin pelailin välillä, mutta ehkä kyse oli enemmän tavasta. Ne ostettiin, koska niin oli aina syksyisin tehnyt.

Uskoisin, että osittain samanlainen käytös loi tasottoman vaiheen kummallekin pelisarjalle. Ihmiset ostivat, mutta rahalle ei tarvinnut tarjota juurikaan vastinetta. Kilpailutilanne vie kehitystä eteenpäin jokaisella elämän alalla. EA Sports valtasi markkinat tekemällä täyslisensoituja ja vähemmän heikkoja pelejä.

Lopulta Konami loi kilpailutilanteen uudestaan ja alkoi panostamaan tuotteeseensa kasvavissa määrin. Tämä nosti FIFA-sarjan kokonaan uudelle tasolle. Pystyi totisella naamalla puhumaan kaikkien aikojen parhaista jalkapallopeleistä. Ostin ne itsekin ja nautin jokaisesta lyhytsyötöstä ja liukutaklauksesta.

Viime ja tänä vuonna jalkapalloihmisiä on hellitty koko rahalla. Pro Evolution Soccer ja FIFA ovat kenties parempia kuin koskaan. Pelaaminen on autenttista, tunnelmallista ja aivan uskomattoman kauniin näköistä. Jokainen jalkapallohullu pääsee toteuttamaan omien suosikkijoukkueidensa arkea omalla pelikirjallaan. Tähdet ovat esikuviensa näköisiä ja nimisiä, vaikka niin toki koki myös nuorena kaiken sen pikselimassan seastakin.

Nykyisin Konamin peleihin saa vaivatta eri yhteisöjen patcheja, joilla kaikki lisenssit ja visuaaliset tekijät saa FIFAn vastaavien tasolle.

Jäljelle jää kaksi äärimmäisen hyvää jalkapallopeliä. Jos minulta kysytään, Pro Evolution Soccer nappasi valtikan viime vuonna takaisin itselleen. Tänä vuonna ostin itse silti FIFA18-pelin, koska se tarjoaa enemmän haastetta tällaiselle PES-romantikolle. FIFA18 onkin aivan uskomattoman hyvä peli.

Vielä lopuksi

Tarinan poika odotti tänä vuonna pelin julkaisupäivää muutaman viikon ajan. Tuona päivänä samainen poika tuijotti asuntonsa postiluukkua herkeämättä. Lopulta välioven takaa kuului yleensä rasittava kilahdus, joka tuntuikin nyt oudon seesteiseltä sulosäveleltä. Siellä se paketti taas oli. Paperia ja pahvia revittiin jälleen vain muutaman sekunnin ajan, ja sisältö näytti aivan yhtä kutsuvalta kuin 19 vuotta aiemmin.

Tarinan poika ei vaan ollut enää yhtä kypsä ja kärsivällinen. Hänestä oli tullut vuosien saatossa jalkapallomaanikko. Tyttärensä päiväuniaikaan hän käynnisti konsolinsa saman tien ja uppoutui virtuaalipalloilun maailmaan puoleksi tunniksi. Eihän peli ehtinyt siinä ajassa edes asentaa itseään, mutta esimakua ehti saamaan.

Poika oli transsista herättyään jälleen mies ja lähti viettämään vapaapäiväänsä tyttärensä, perheensä kanssa. Lenkkitossujen nauhoja sitoessaan hän kuitenkin mietti, että illalla voisi jo aloittaa kauden.

Pojista kasvaa miehiä, ja aikuisen elämä koostuu paljon tärkeämmistä asioista kuin konsolipelit tai urheilu ylipäätään. Jalkapalloa koko ikänsä pelanneet, seuranneet, lukeneet, kannattaneet ja konsolipelanneet miehet muuttuvat kuitenkin joka syksy taas pojiksi.

Hetken aikaa he ovat kaikkea sitä, mitä olivat vuosikausia takaperin. Jalkapallofaneja aidoimmillaan.

The post Viihdepääty: FIFAsta PESsiin, pojasta mieheksi appeared first on Byyri.