Baskimaan derby (baskiksi ”Euskal Derbia”, espanjaksi ”derbi Vasco”) pelataan Bilbaon ja Donostia-San Sebastiánin kaupunkien välillä. Kaupungit ovat omien provinssiensa Gipuzkoan ja Bizkaian pääkaupungit. Joskus puhutaan myös AP-8-derbystä, sillä kyseinen valtatie yhdistää nämä kaksi kaupunkia.

Seurojen ensimmäinen kohtaaminen tapahtui jo huhtikuussa 1909, minkä jälkeen ne ovat kohdanneet toisensa 181 kertaa eri kilpailuissa. Athletic on niskan päällä keskinäisissä otteluissa 76 voitolla Realin 57 vastaan. Syksyn ottelun vei nimiinsä Athletic voitettuaan kotikentällään 2-0, Iñaki Williamsin ja Raúl Garcian maaleilla.

Baskimaan seurat ovat tunnettuja erittäin hyvin toimivasta pelaajakehityksestä. Athletic saa yleensä suuremman huomion, koska seura palkkaa edelleenkin pelkkiä Baskimaan pelaajia joukkueeseen. Real toimi pitkään rakkaan naapurinsa tyyliin, kunnes 1980-luvun loppupuolella heitti tämän aatteen roskakoriin ja alkoi rekrytoida myös muita pelaajia.

Real Sociedad erottuu edukseen, kun verrataan joukkueiden tällä kaudella käyttämien pelaajien keski-ikää. La Realin keskiarvo on 25,4 vuotta, mikä on koko La Ligan nuorin keskiarvo. Athletic on vuorostaan liigan viidenneksi nuorin joukkue 27,2 vuoden keskiarvolla.

Toinen mielenkiintoinen tilasto on seuran omien kavattien osuus tämän kauden joukkueissa. Tässä kisassa Athletic vie voiton 48,9 prosentilla, mikä on Celta Vigon rinnalla koko La Ligan kovin lukema. Real löytyy sijalta neljä 36 prosentin osuudella seuran omia kasvatteja.

Realin ja Athleticin arvoista ja pelaajakehityksestä voisi kirjoittaa monta pitkää artikkelia, mutta itse haluan nostaa esiin muutaman seikan, jotka tekevät tästä otteluparista hyvin erityisen.

Ikurriña-derby

5. joulukuuta 1976 pelattu derby on yksi ikimuistoisimmista otteluista tämän otteluparin historiassa. Syynä tähän ei suinkaan ole La Realin 5-0 voitto. Ei, tuo derby on ansainnut paikkansa historiassa, koska silloin tapahtui jo ennen ottelun alkua jotain ennennäkemätöntä. Tästä syystä ottelu tullaan aina muistamaan ”Ikurriña-derbynä”.

Tuon päivän tapahtumat olivat Realin keskikenttäpelaaja Josean de la Hoz Urangan aikaansaannos. Uranga oli kiihkeä baskinationalisti.

Baskimaan lipun, Ikurriñan, käyttö oli tuolloin vielä kiellettyä, vaikka diktaattori Francon kuolemasta oli kulunut jo vuosi. Uranga halusi saada vauhtia lipun laillistamiseen sen oltua kielletty Espanjan sisällissodan lopun jälkeen.

Hänen suunnitelmansa oli hyvin yksinkertainen. Hän halusi saada rakastamansa Real Sociedadin sekä paikallisvastustaja Athletic Club Bilbaon pelaajat yhdessä kantamaan Ikurriñan kentälle ennen ottelun alkua. Teoriassa tämä oli yksinkertaista, mutta käytännössä paljon monimutkaisempaa.

Ensimmäinen ongelma oli löytää Ikurriña. Koska liput olivat kiellettyjä, niitä ei voinut ostaa mistään kaupasta, eikä hän voinut myöskään tilata sellaista lipuntekijältä. Onneksi hänen siskonsa, Ane Miren, oli taitava ompelija, joka lupautui ompelemaan hänelle kielletyn lipun.

Ottelupäivänä Uranga piilotti lipun pelikassiinsa lähtiessään kohti Real Sociedadin vanhaa Atocha-stadionia San Sebastiánissa. Saatuaan lipun turvallisesti stadionin sisälle hän antoi sen joukkueensa kapteenille Inaxio Kortabarrialle, joka oli mies, jonka käsissä lippu tultaisiin esittelemään ottelun yleisölle ennen ottelua.

Kortabarria etsi käsiinsä Athleticin kapteenin, José Ángel Iribarin, kysyäkseen, lähtisivätkö Athleticin pelaajat mukaan tähän tempaukseen. Iribar suostui pyyntöön, mutta vain jos pelaajisto tekisi tästä yhdessä yksimielisen päätöksen.

Iribar muisteli El Paisin haastattelussa 2011: ”Jos yksikään pelaaja pukukopissa olisi vastustanut ideaa, syystä riippumatta, emme olisi tehnyt sitä”. La Realin kapteeni varmisti myös omalta joukkueelta, että kaikki hyväksyisivät tulevan mielenilmauksen.

Tämän eleen ei ollut tarkoitus osoittaa tukea baskinationalismille, vaan sen tarkoitus oli yksinkertaisesti otta kantaa Baskimaan lipun laillistamisen puolesta. Lippu oli suunniteltu jo 1894, ja symboli haluttiin saada takaisin Baskeille. Nopean keskustelun jälkeen kaikki pelaajat tukivat yksimielisesti ajatusta ja hetkeä myöhemmin joukkueet marssivat kentälle kapteenien pitäessä Ikurriñaa ylhäällä.

Poliisit sallivat tämän lainvastaisen liputuksen. Tämä oli suuri askel matkalla lipun laillistamiseksi. Pelaajat tiesivät hyvin, että heidän asemansa jalkapalloilijoina sekä heidän seurojensa sosiaalinen ja historiallinen status sallisivat heille etuoikeuden toteuttaa mielenilmauksen. Kuten Real Sociedadin Roberto López Ufarte selitti samassa El Paisin haastattelussa 2011: ”Ei vaikuttanut todennäköiseltä, että he voisivat tehdä jotain kahdelle näin tunnetulle jalkapallojoukkueelle.”

Ufarte oli oikeassa. Poliisi ei reagoinut.

Uranga yritti tämän jälkeen viedä lippu turvaan pukuhuoneeseen, mutta nyt poliisit toimivat ja takavarikoivat lipun yleisen turvallisuuden nimissä. Lippu ei onneksi kadonnut mihinkään, vaan on tänäkin päivänä kaikkien nähtävillä Real Sociedadin museossa.

Itse ottelussa Real Sociedad otti historiallisen 5-0-voiton, mutta yleisö tulisi muistamaan ottelun toisesta syystä. Jopa Iribar, Athleticin maalivahti, joka joutui kaivamaan pallon omasta verkostaan viisi kertaa, muistaa ottelua omana suosikkiottelunaan juuri Ikurriña-episodin ansiosta.

Espanjan lehdistö oli tuolloin vahvasti sensuurin alla, ja tulisi olemaan joulukuuhun 1977 asti, joten ottelun tapahtumista ei juuri kerrottu seuraavan päivän lehdissä. Mundo Deportivossa asia mainittiin, mutta Marca, ABC, La Vanguardia ja El Pais eivät maininneet asiaa omissa raporteissaan.

16. tammikuuta 1977 useat Baskimaan pormestarit pyysivät Ikurriñan laillistamista ja vahvan lobbaustyön jälkeen Espanjan keskushallinto hyväksyi pyynnön myöhemmin. Tuolloin, 25.1.1977, lippu nostettiin ensimmäistä kertaa sodan jälkeen Pamplonan kaupungintalon salkoon.

Bertso derbi – kuin seurojen välinen rap battle

Bertso derbissä esiintyy kuusi bertsolaria, kolme Athleticin kannattajaa ja kolme Realin kannattajaa. Athleticin bertsolarit eli bertso-laulajat pukeutuvat punavalkoraitaisiin paitoihin ja Realin kannattajat sinivalkoraitaisiin. Toisen seuran kannattajat aloittavat laulamalla humoristisia bertso-loukkauksia vastustajilleen, jonka jälkeen tulee vastustajien vuoro vastata ja pistää paremmaksi.

Suulliset elementit ovat periytyneet baskikulttuurissa, etenkin bertsolaritzassa, bertso-laulun taiteessa. Bertsolarit laulavat yleensä duettona, valitsevat aiheen ja laulavat jakeet vuoron perään. Teemassa on pysyttävä ja oltava niin nokkela ja taitava kuin mahdollista. Käytetyt sävelmät lauletaan yleensä hitaalla tempolla ja niissä on pitkät säkeet, mikä vaikeuttaa asioita – laulajan on mitattava kaikki huolellisesti mielessään ja valittava oikea riimi. Bertsolarit kehittävät yleensä aiheita, jotka ovat enemmän tai vähemmän iloisia tai koomisia.

Ammattimaiset bertsolarit esiintyvät yleensä erilaisissa juhlallisuuksissa, illallisilla, tavernoissa ja muissa vastaavissa. Näissä tilaisuuksissa esiintyessään he improvisoivat tilaisuuteen sopivia riimitettyjä säkeitä. Nuoret tai nuorisoryhmät osallistuvat myös bertso-improvisaatioihin baareissa sekä juhlissa ja tapahtumissa.

Bertso derbi vetää tyypillisesti teatterin täyteen yleisöä kuuntelemaan ja nauramaan esityksille. Suurimmalla osalla on jommankumman joukkueen värit yllään.

Lopuksi siirrytään lähimpään ravintolaan syömään ja juomaan ennen kuin siirrytään yhdessä stadionille.

Lähtökohdat otteluun

Real Sociedad on sarjataulukossa sijalla 8. Viihdyttävä pelitapa on tuonut 22 pelistä kymmenen voittoa ja neljä tasapeliä. La Realin peleissä voisi hyvin olla maalitakuu, maaleja on tehty 37 ja päästetty 30.

Athletic löytyy sijalta 9, voittoja on 7 ja tasapelejä peräti 10. Ottelut ovat olleet varsin vähänmaalisia, mistä kertoo 22 tehtyä ja 17 päästettyä maalia.

Real Sociedad – Athletic Bilbao, sunnuntaina 9.2. klo 15.00, C More.

The post Baskimaan derby – Real Sociedadin ja Athletic Bilbaon ystävällinen paikalliskamppailu, jolla on ominaispiirteensä appeared first on Byyri.

Levante U. D. perustettiin syyskuun 9. päivänä 1909, seura on siis vastikään juhlinut 110-vuotisjuhliaan. Levante pelasi ensimmäisiä otteluitaan La Platjetalla, joka sijaitsi Valencian satama-alueella. Myös seuran seuraava kotikenttä sijaitsi sataman läheisyydessä, joten seuran kannattajiksi valikoitui luonnollisista syistä satamatyöläisiä.

Nykyään valtaosa seuran kannattajista asuvat Poblats Maritims -alueilla, kaupungin sataman ja rantojen läheisyydessä.

Sisällissota oleellinen osa seuran historiaa

Espanjan sisällissota käytiin vuosina 1936-39. Sota ja siitä seurannut Francon diktatuuri näkyvät edelleen Espanjassa monella tavalla. Levanten kohdalla sodan arvet johtivat fuusioon, kun seura jäi sisällissodan pommitusten takia ilman omaa ehjää stadionia.

Seura fuusioitiin vuonna 1939 toisen valencialaisen seuran, Gimnástico Football Clubin kanssa. Heillä oli stadion, mutta valtaosa pelaajista oli kaatunut sodassa. Uudeksi nimeksi valittiin ensin Unión Deportiva Levante-Gimnástico, joka kuitenkin muutama vuosi myöhemmin muutettiin muotoon Levante Unión Deportiva.

Fuusiosta on periytynyt myös seuran peliasun nykyiset värit sininen ja punainen, blaugrana. Nämä tulivat alun perin Gimnásticolta. Seuran kutsumanimi Granotas, sammakot, on sekin perua Gimnásticolta.

Cruyff ja muut Levanten tähdet

Levante nousi vasta vuonna 1963 ensimmäistä kertaa korkeimmalle sarjatasolle. Seura pystyi ensimmäisellä kaudella säilyttämään paikkansa auringossa, voittaen toki samalla molemmat derby-ottelut. Seuraavan kauden päätteeksi oli kuitenkin taas edessä paluu Segundaan.

Tätä seurasi melkein neljä vuosikymmentä alemmilla sarjatasoilla, Granotasin liikkuessa Segundan, Segunda B:n ja Terceran välillä. 2004 koitti vihdoinkin uusi nousu La Ligaan.

Levanten väreissä on vuosien varrella nähty paljon suuria pelaajia, kuten Predrag Mijatovic, Keylor Navas, Laurent Robert ja Zé Maria. Suurin kaappaus tehtiin kuitenkin, hieman yllättäen, pimeiden vuosien aikana, kun tuntui, ettei seura tule koskaan nousemaan Segundasta parrasvaloihin.

Keväällä 1981 legendaarinen Johan Cruyff oli kyllästynyt Amerikan NASL-sarjan turf-kenttiin ja halusi palata Eurooppaan. Seuraksi valikoitui Levante, jossa El Mago pelasi kevään 1981 aikana kymmenen ottelua tehden niissä kaksi maalia. Nousu jäi silläkin kaudella haaveeksi, joten Cruyff jatkoi matkaansa takaisin Amsterdamiin ja Ajaxiin.

Derbyotteluita jo vuodesta 1919

Valencia C.F. on perustettu 1919, ja ensimmäinen derby pelattiin jo sinä vuonna Algirósin kentän avausottelussa. Valencia voitti 1-0.

Joukkueet kohtasivat toisensa muutamia kertoja tulevien vuosikymmenten aikana. Esimerkiksi sisällissodan aikana, 18. toukokuuta 1937, joukkueet olivat vastakkain Copa de la España Libre -cupin loppuottelussa. Levante voitti tuon ottelun 1-0. Seuraava merkittävä kohtaaminen olikin sitten Valencian nykyisen stadionin, Mestallan, avausottelu 28. syyskuuta 1963. Tällöin Valencia oli parempi.

Valencian derby tunnetaan myös nimellä ”Derby del Turia”. Nimi tulee Turian joesta, joka aiemmin virtasi Valencian läpi. Koko Turia-joki käännettiin virtaamaan kaupungin ohi vuoden 1956 valtavien tulvien jälkeen.

La Ligassa joukkueet ovat kohdanneet vain 26 kertaa, mikä on naurettavan pieni luku, ottaen huomioon seurojen satavuotisen yhteisen historian. Kohtaamisista 16 on pelattu 2010-luvulla, joten seurojen välinen rivaliteetti on aika tuore nykyfanien silmissä. Vielä 1980- ja 1990-luvuilla oli varsin yleistä, että Levanten fanit kävivät myös Valencian peleissä.

Lähtökohdat lauantain derbyyn

Levante on sarjataulukossa sijalla 11. Yhteensä 14 ottelusta on irronnut kuusi voittoa ja kaksi tasapeliä. Ottelut ovat olleet varsin vähämaalisia.

Valencia vuorostaan on sijalla kahdeksan. Pelattuja otteluja on 15, ja niistä on tullut kuusi voittoa ja viisi tasapeliä.

Levante hakee lauantaina ensimmäistä voittoaan paikallispelistä sitten maaliskuun 2016. Huomionarvoista on toisaalta myös se, että Valencian viimeinen voitto Levanten kotistadionilta on niinkin kaukaa kuin marraskuulta 2012.

Levante – Valencia, lauantaina 7.12. klo 19.30, C More

The post Levantella on edessään kauden tärkein ottelu – Valencian derby appeared first on Byyri.

Näillä sanoilla Leganés esitteli kotisivuillaan historian ensimmäistä pääsarjatasolla pelattavaa Etelä-Madridin derbyä elokuussa 2017. Tulevana viikonloppuna joukkueet kohtaavat jo viidettä kertaa La Ligassa.

Kaikki jalkapallon ystävät tuntevat varmasti ”El Derbi Madrileñon”, eli Atleticon ja Realin kohtaamisen. La Ligassa pelataan kuitenkin myös toinen madridilainen derby, suurelle yleisölle suhteellisen tuntemattomaksi jäänyt Etelä-Madridin derby.

Tässä ottelussa kohtaavat Getafe CF ja CD Leganés. Joukkueiden ensimmäinen virallinen kohtaaminen tapahtui 25. huhtikuuta 1948. Ottelun voitti Getafe 4-1 ja sarjatasona oli tuolloin Segunda Regional eli kuudenneksi korkein sarjataso.

Vuosien saatossa derby-otteluita on pelattu jopa kuudella eri sarjatasolla; Segunda Regional, Primera Regional, Tercera División, Segunda B, Segunda ja nyt viime vuosina myös Primera división. Derbi Histórico onkin tässä suhteessa uniikki: kyseessä on ainoa pääsarjatasolla pelattava derby, jota on pelattu näin monella sarjatasolla.

Yksi syy siihen, että ottelu on jäänyt suurelta yleisöltä pimentoon, on varmasti se, että Getafen noustua Primeraan kauden 2004 päätteeksi Leganésin tie vei samaan aikaan toiseen suuntaan ja edessä oli kymmenen vuoden korpivaellus Segunda B:ssä. Vielä nöyryyttävämpää oli se, että näinä vuosina vastassa oli Getafen kakkosjoukkue Getafe B. Näin ollen joukkueiden kannattajat joutuivat odottamaan derbyä kolmetoista vuotta.

Rivaliteetti kasvoi 1980-luvun Segundassa

Vuosina 1986–1996 seurat pelasivat yhtä kautta lukuunottamatta samassa sarjassa. Tämä ajanjakso on myös se, johon nykykannattajat yleensä viittaavat puhuessaan seurojen välisestä rivaliteetista.

Tuon ajan Segundassa ja Segunda B:ssä ei ollut täysammattilaisia, vaan pelaajat kävivät joko töissä tai opiskelemassa pelaamisen ohessa. Joukkueet koostuivat siihen aikaan lähes täysin madridilaislähtöisistä pelaajista, jotka saattoivat pelata koko uransa samassa seurassa.

Kun samat pelaajat kohtaavat paikallisvastustajansa kymmenen vuotta peräkkäin, syntyy otteluihin automaattisesti latausta.

Joukkueiden tuon ajan kapteenit, José Dorado (Leganés) ja Pedro Caballero (Getafe) muistelevat Marcan artikkelissa, minkälaisia Segundan kohtaamiset olivat.

”Se oli villiä aikaa, haluttiin painaa naapuri maahan…Fanitkaan eivät tykänneet toisistaan. Derby-tunnelma oli parhaimmillaan Segunda B:ssä”, sanoo Dorado.

Caballero on samoilla linjoilla. ”Nykyajan kohtaamiset ovat paljon kiltimpiä. Siihen aikaan se oli taistelua, oli niin paljon egoa pelissä, Caballero kuvailee.

Alueella toimi 1970- ja 80-luvulla muutamia suuria tehtaita; Marconi, John Deere ja Kelvinator, joissa Azulonesit ja Pepinerot työskentelivät rinta rinnan. Voittamalla naapurin sait mahdollisuuden kiusata työkavereita muutaman kuukauden ajan. Tämä kasvatti vastakkainasettelua omalta osaltaan.

Jättiläisten varjossa haastavaa luoda suurta fanikuntaa

Etelä-Madridissa sijaitsevat naapurikaupungit Getafe ja Leganés olivat 1900-luvun muuttoliikkeeseen asti pieniä maalaiskyliä. Nykyään kaupungit ovat kasvaneet kiinni Madridiin ja molemmissa on noin 180 000 asukasta (Getafessa 177 000 ja Leganésissa 187 000).

Erään tutkimuksen mukaan Comunidad de Madridissa asuvista henkilöistä 62% ovat Real Madridin faneja, 22% Atleticon faneja ja 8% Barcelonan faneja. Tästä on helppo laskea, kuinka paljon muille seuroille jää potentiaalisia faneja. Käytännössä Getafen ja Leganésin lisäksi myös Rayo Vallecanolle valuu muutamia prosentteja.

Getafe on viimeisen viidentoista vuoden aikana, yhtä kautta lukuunottamatta, pelannut Primeraa, ja joukkue oli vuosina 2007 ja 2008 myös Copa del Reyn finaalissa. Seuran parhaana saavutuksena voidaan pitää kauden 2007–08 esiintymistä Uefa Cupin neljännesvälierissä, jossa Bayern München tiputti espanjalaiset vierasmaalisäännöllä jatkosta.

Getafe oli viime vuonna pitkään kiinni Mestarien liigaan oikeuttavassa paikassa, mutta joukkue jäi loppujen lopuksi kahden pisteen päähän Valenciasta. Tämän kauden Eurooppa-liigassa he johtavat omaa lohkoaan voitoilla Trabzonsporista ja Krasnodarista.

¡Getafe és cuatro gatos!

Helposti voisi seurojen lähihistoriaa tarkastelemalla ajatella, että Getafella olisi enemmän faneja mutta käytännössä näin ei ole. Molemmilla seuroilla on omat pienet, mutta fanaattiset faniryhmät, jotka luovat kotiotteluihin hienot puitteet tifoilla ja lauluilla.

Faniryhmien lauluissa on derby-ottelussa tietynlaista naapurirakkautta, Pepinerojen lauluissa teemana on yleensä se, minkälainen pikkukylä Getafe on ja että seuralla ei ole juurikaan kannattajia – ”Getafe és cuatro gatos!”. Azulonesit yleensä vastaavat kysymällä, miltä tuntui pelata reservejä vastaan, kun itse pelattiin europelejä. Varsin hyvähenkistä naljailua kaiken kaikkiaan.

Joukkueiden stadionit sijaitsevat vain neljän kilometrin päässä toisistaan, joten derby-otteluihin saisi helposti luotua hienot kulissit antamalla vastustajan faneille vähän enemmän tilaa katsomosta. Näin ei ole jostain syystä tapahtunut, joten Pepinerot joutuvat tyytymään Coliseumilla La Ligasta tuttuun pieneen vieraskannattajien katsomonosaan.

Lähtökohdat kauden ensimmäiseen Derbi Históricoon

Getafe on sarjataulukossa sijalla 12. Kahdeksasta pelistä on kaksi voittoa ja neljä tasapeliä, maalisuhde tasan 12-12. Leganés on vuorostaan sarjataulukossa viimeisenä, kahdeksasta pelistä on saatu vasta kahden tasapelin tuomat kaksi pistettä. Maalinteko on tökkinyt pahasti, maaleja on tehty vasta neljä ja päästettyjä kaksitoista.

Voittamalla Derbin saa kuitenkin paljon anteeksi, joten Leganésilla on varmasti lauantain ottelussa kaikki pelissä.

Joukkueet ovat kohdannet La Ligassa historiassa neljästi, ja kummallakin on liigaderbyistä yksi voitto ja kaksi tasapeliä. Luvassa on varmasti vähämaalinen, mutta viihdyttävä ja intensiivinen ottelu.

Getafe – Leganés, lauantaina 19.10. klo 19.30, C More

The post Mikä ihmeen Derbi Histórico? Etelä-Madridin paikallistaisto mitellään lauantai-iltana – Leganésilla kaikki pelissä appeared first on Byyri.