Kun Kanerva kertoi helmikuussa julkisuuteen Roman olevan maajoukueen käytettävissä heti täyteen iskuun palattuaan, nousi esiin myös tyytymättömiä puheenvuoroja, joiden mukaan Romaa ei enää maajoukkueessa tarvittaisikaan.

Mielipiteitä jakava pelaaja

Eremenkon käryäminen kokaiinista oli ikävä tapaus, mutta osui maajoukkueen kannalta mielenkiintoiseen saumaan. Nimittäin heti seuraavana vuonna Rive luotsasi Huuhkaja-laivan lähes sensaatiomaiseen kahdeksan ottelun tappiottomaan putkeen ja vielä perään syksyllä Kansojen liigan lohkovoittajaksi.

Roman poissaolosta huolimatta vai sen seurauksena, pohdittiin.

Roma oli jo ennen pelikieltoaan kannattajakuntaa jakava pelaaja. Toisten mielestä maajoukkueen korvaamaton maestro, toisten mielestä joukkuehengelle haitallinen diiva. Huuhkajien pelin sakatessa sai Roma – kuten muutkin avainpelaajat – kovaa kritiikkiä alisuorittamisesta. Joskus ansaittua, aina ei.

Roman kohdalla silmätikun osa meni jopa niin pitkälle, että miehen elekieltä kentällä alettiin analysoida suurennuslasilla ja etsittiin merkkejä mahdollisesta motivaation puutteesta tai ylimielisyydestä. Oli kyse sitten vaivojen takia sivuunjäämisestä, käsieleistä pelin aikana tai mistä tahansa, tuntuivat jotkut hakevan kaikkialta merkkejä tukemaan omaa ennalta muodostettua tarinaa ja mielipidettä.

Pelikunnossa vai ei?

Bensaa kummankin leirin liekkeihin lensi kanisterikaupalla, kun Eremenko pelasi Rostovin paidassa 90 minuuttia ja iski kaksi maalia vain kolme päivää sen jälkeen, kun Markku Kanerva oli kertonut hänen jäävän pois maajoukkueen matkasta lonkkavaivojen takia. Totutusti toiset näkivät maalit osoituksena siitä, että Roman paikka on edelleen maajoukkueessa, kun 90-minuuttinen oli osoitus miehen pelikuntoisuudesta, ja lonkkavaiva tulkittiin tekosyyksi ja merkiksi motivaation puuttumisesta.

Jälkimmäinen näkökanta tuntuu kuitenkin sivuuttavan sen tosiasian, että 73 maaotteluesiintymistä omaava Roma ylipäätään kertoi olevansa maajoukkueen käytettävissä: jos maajoukkue ei olisi kiinnostanut, niin nyt olisi varmasti ollut helppo paikka myös hänelle kertoa kenkien ripustamisesta naulaan maajoukkueen osalta. Etenkin, kun useampi pitkäaikainen avainpelaaja oli vasta vähän aikaa sitten ilmoittanut jättävänsä maajoukkuepaidan.

Roma kuitenkin kertoi haluavansa jatkaa, mitä voi jo itsessään pitää todisteena motivaatiosta.

Ei ole poikkeuksellista, että seurajoukkueessa pelaaja parsitaan kasaan vaikka väkisin, ja laitetaan kentälle kipulääkkeiden voimalla. Näin lienee myös Roman kohdalla. Tätä taustaa vasten päätös jäädä parantelemaan lonkkaa on ymmärrettävä. Kannattajan näkökulmasta se on tietenkin harmi, sillä puolikuntoisenakin Roma olisi ollut Suomelle vahvistus Italiaa ja Armeniaa vastaan.

”Ein” sanominen olisi hulluutta

Vaatimukset Roman Eremenkon jättämisestä maajoukkueesta ulos ovat irti todellisuudesta, ja tuntuvat valitettavan usein perustuvan henkilöön kohdistuviin antipatioihin. Huuhkajilla ei kuitenkaan ole varaa sivuuttaa Roman tasoista pelaajaa, kun sellainen on saatavilla.

On totta, ettei Roma aina ole loistanut suuria odotuksia vastaavalla tavalla. Paatelaisen ja Backen aikakausilla sama päti kuitenkin myös moneen muuhun avainpelaajaan, eikä vähiten esimerkiksi Teemu Pukkiin.

Markku Kanerva on jo todistanut kykenevänsä repimään Suomen pelaajamateriaalista kaiken irti. Ei ole mitään syytä epäillä, etteikö Kanerva onnistuisi ulosmittaamaan myös Eremenkon taidot paremmin kuin edelliset päävalmentajat.

Yhdeksi isoksi ongelmaksi Kanervan päävalmentajakaudella ovat muodostuneet jatkuvat isot poissaolot. ”Ein” sanominen yhdellekään vahvistukselle olisi hulluutta.

Joten: Tervetuloa takaisin, Roman Eremenko!

Artikkelikuva – FC Rostov

The post Kolumni: Tervetuloa takaisin, Roman Eremenko! appeared first on Byyri.

Qatarin syntilista ei ole aivan lyhyt. Absoluuttisessa monarkiassa ei ole demokratiaa, ja sananvapaus on hyvin rajoitettua. Sharia-lakia noudattavassa maassa homoseksuaalisuus on laitonta ja avioliiton ulkopuolella raskaaksi tulleet naiset voivat joutua vankilaan. Qataria syytetään islamistijärjestöjen, kuten Hamasin ja Muslimiveljeskunnan tukemisesta. Jopa 1 400 työntekijän arvioidaan kuolleen vuoden 2022 MM-kisoja rakentaessa, ja lisäksi kisavalintaan liittyy vahvoja epäilyjä korruptiosta ja lahjonnasta.

Kyseenalaisissa olosuhteissa järjestettävät leirit ovat olleet tapetilla myös muissa Pohjoismaissa. Sekä norjalainen Rosenborg että tanskalainen FC Kööpenhamina ilmoittivat taannoin järjestävänsä tulevaisuudessa talvileirinsä jossain muualla kuin Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa. Päätöksien taustalla oli kannattajien huoli maan ihmisoikeustilanteesta.

Jalkapallo pehmeän vallankäytön välineenä

Jalkapallo muodostaa keskeisen roolin Qatarin pehmeässä vallankäytössä, jonka avulla se pyrkii vahvistamaan kansainvälistä profiiliaan ja häivyttämään maan ongelmat pois valokeilasta. 2010-luvulla Qatar on esimerkiksi ostanut ranskalaisjoukkue Paris Saint-Germainin, ryhtynyt FC Barcelonan ja AS Roman paitasponsoriksi ja voittanut kisaisännyyden vuoden 2022 jalkapallon MM-kisoihin.

Qatarin jalkapallodiplomatialla on myös taloudellinen puolensa. Nykyisellään maailman suurimman bruttokansantuotteen väkilukuun suhteutettuna omaavan Qatarin taloudesta 55% muodostuu uusiutumattomien luonnonvarojen, öljyn ja kaasun, myynnistä. Investoinneilla urheiluun Qatar pyrkii markkinoimaan itseään turisteille houkuttelevana paikkana, ja turvaamaan siten taloudellista tulevaisuuttaan öljyn ja kaasun aikanaan loppuessa.

Vaikka Huuhkajien maajoukkueleiri saattaa tuntua vähäpätöiseltä yksityiskohdalta, ei se Qatarin kannalta ole merkityksetön. Leirille osallistuvat pelaajat julkaisevat someen kuvia, jotka tavoittavat kymmeniätuhansia, elleivät satojatuhansia ihmisiä. Näissä julkaisuissa ei juuri tuoda esiin maan ongelmia, vaan keskitytään näyttämään komeita treenikeskuksia, uima-altaita ja auringossa kylpeviä viheriöitä. Se on hyvää mainosta Qatarille.

Jalkapalloa ja politiikkaa ei tulisi sotkea keskenään, mutta Qatar on tehnyt sen jo. Tätä tosiasiaa Palloliitto ei voi paeta.

Palloliiton johto nihkeänä – lähteekö toivottu muutos pelaajista?

Ari Lahden astuessa Palloliiton puikkoihin moni toivoi kyseenalaisissa paikoissa järjestettyjen leirien jäävän vain ikäväksi tahraksi maajoukkueen historiaan. Esimerkiksi Leo Taanila kirjoitti samasta aiheesta mainiosti jo vuosi sitten todeten Ari Lahdella olevan nyt ”näytönpaikka”. Tämän talven Qatarin leiri on kuitenkin jo toinen kyseenalainen leiri Lahden alaisuudessa, eikä halukkuutta muutokseen ole toistaiseksi ilmennyt. Se osoittaa ikävää piittaamattomuutta Qatarissa tapahtuvia ihmisoikeusrikkomuksia kohtaan.

Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande kommentoi asiaa Helsingin Sanomille joulukuun alussa kysymällä ”Eikö olisi epäloogista ja kaksinaismoralismia, että nyt emme halua mennä sinne, mutta kisoihin haluamme kuitenkin mennä?” Rinnastus on ontuva: Siinä missä Palloliitolla ei ole juurikaan mahdollisuutta vaikuttaa siihen, missä jalkapallon arvokisat järjestetään, on päätös leirin järjestämisestä Qatarissa sen omissa käsissä.

Mikäli Palloliiton johto ei näe näissä leireissä ongelmaa, on pelaajilla mahdollisuus vaatia muutosta. Tästä nähtiinkin jo pieni toivonpilkahdus, kun Huuhkajien kapteeni Tim Sparv kertoi olevansa ”kiinnostunut näkemään millaista siellä on ja juttelemaan työntekijöiden kanssa” – mikäli sellainen on mahdollista järjestää. Pelaajisto on jo kertaalleen osoittanut hienoa moraalista kanttia, kun he leikkasivat omista maajoukkuepalkkioistaan lisätäkseen tasa-arvoisuutta miesten ja naisten maajoukkueiden korvauksien välillä.

Konkreettisimman teon suoritti Riku Riski, joka kieltäytyi Qatarin matkasta ja maajoukkuekutsusta eettisiin syihin vedoten.

Vaatimus maajoukkueleirien siirtämisestä eettisesti kestävämpään paikkaan – tai edes ongelmien tuominen esiin sosiaalisessa mediassa – ei välttämättä ole pelaajien itsestäänselvä vastuu, mutta olisi joka tapauksessa rohkea ja toivottava seuraava askel.

Artikkelikuva – Keystone

The post Kolumni: Huuhkajat Qatarissa – Linjan on muututtava appeared first on Byyri.