Toisen maailmansodan jälkeen Tanskaan muutti mies, joka loi pitkän pelaaja- ja valmentajauran ulkomailla. Eikä tästä Suomessa juuri tiedetä.

Kotkasta Tanskaan

Vuonna 1922 Kotkassa syntyneen Kaarlo ”Kapo” Niilosen isä loikkasi Neuvostoliittoon 1930-luvun alussa. Hänen äitinsä meni tämän jälkeen naimisiin tanskalaisen miehen kanssa ja Kapo muutti äitinsä mukana Tanskaan. Siellä hän pelasi KFUM:n junioreissa jalkapalloa, mutta palasi takaisin Kotkaan 1930-luvun loppupuolella.

Jalkapalloa Niilonen pelasi Kotkan Työväen Palloilijoissa, joka pelasi tuolloin TUL:n sarjaa. Hän debytoi edustusjoukkueessa kesällä 1939, jolloin kotkalaiset voittivat mestaruuden. Välihyökkääjänä pelannut Niilonen oli lähinnä joukkueen varamies, sillä hänellä oli ikää vasta 17 vuotta. Kauden jälkeen Niilonen lähti Tanskaan, mutta sodan käynnistyttyä hän palasi välittömästi takaisin ja osallistui niin talvi- kuin jatkosotaan.

Sotavuosien saatossa Niilonen kehttyi sen verran taitavaksi pelaajaksi, että 3.10.1943 hänet valittiin ensimmäisenä TUL:n pelaajana Suomen maajoukkueeseen Ruotsia vastaan. Niilonen pelasi maajoukkueessa vielä kaksi ottelua; vuonna 1945 Ruotsia ja 1946 Tanskaa vastaan.

Vuonna 1946 hän pakkasi tavaransa ja muutti pysyvästi Tanskaan, jossa hänen äitinsä edelleen asui. Siellä Niilonen liittyi pääsarjassa olevaan kööpenhaminalaisseura B.93:een. Suomesta Niilosen mukana lähti elämänkumppani Maija, joka oli kotoisin Kokkolasta. Tanskassa vaimon nimi tosin kääntyi muotoon Maja.

Niilosen debyytti Tanskan pääsarjassa nähtiin Aalborgissa AaB:ta vastaan. Kuten kaikissa hienoissa futistarinoissa, teki Niilonen B.93:n ensimmäisen maalin 2-0-vierasvoittoon päättyneessä ottelussa. Samalla hän teki suomalaista jalkapallohistoriaa ollen näin ensimmäinen pelaaja ulkomaisessa pääsarjassa. Yhteensä Niilonen pelasi kahden kauden aikana B.93:n paidassa yhdeksän ottelua, joissa hän teki kolme maalia.

Skovshoved oli 1940-luvun lopulla pieni kalastajakylä reilu 10 kilometriä pohjoiseen Kööpenhaminasta. Tanskan kolmannella sarjatasolla pelannut Skovshoved IF sai houkuteltua Kaarlo Niilosen riveihinsä kesällä 1948.

Skovshoved IF oli ollut pari vuotta aiemmin myrskyn silmässä, kun se oli yrittänyt värvätä kahta Tanskan maajoukkueen pelaajaa, B.93:n Arne Sörenseniä ja Kaj Hansenia, rivehinsä maksamalla näille pimeästi 5000 kruunua. Tapaus tuli julki ja jalkapalloliitto julisti molemmat pelaajat ammattilaisiksi. Tanskassa ammattilaisuus oli kielletty aina vuoteen 1978 saakka, joten Sörensen ja Hansen eivät voineet jatkaa pelaamistaan Tanskassa, vaan siirtyivät pariisilaiseen Stade Françaisiin. Ammattilaisstatuksen saatuaan he eivät voineet jatkaa enää Tanskan maajoukkueessa. Tämä merkitsi loppua heidän urilleen maajoukkueessa.

Skovshoved IF 1948. Kapo ylärivissä toinen oikealta

Skovshoved ei tästä huolimatta muuttanut juurikaan toimintatapojaan, sillä pelaajille tarjottiin hyvät työpaikat, asunnot ja vähän pimeää rahaa. Tätä toimintaa puitiin urheilulehtien sivuilla, mikä oli seuralle ilmaista mainosta, sillä se veti aina vain parempia pelaajia puoleensa. Niilonen oli virallisesti amatööripelaaja, joka teki seuralle kentänhoitajana töitä, mutta hänen päätoimenkuvansa oli jalkapallon pelaaminen.

Myös muita lupaavia pelaajia tuli Skovshovediin Kapon kanssa samanaikaisesti. Rekrytoinneista jotain kertoo se, että Skovshovedin historian aikana sillä on ollut yhdeksän maajoukkuepelaajaa listoillaan ja kaikki nuo pelaajat olivat joukkueessa 1950-luvun alkupuolella.

Mutta ensin piti päästä sarjaportaissa ylöspäin. Kaudeksi 1949/50 joukkue nousi Tanskan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ja Niilonen oli isossa roolissa pelaten lähestulkoon kaikki ottelut ja tehden viisi maalia.

Ensimmäinen sarjakausi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla sujui noususuhdanteisesti SIF:n sijoittuessa kolmanneksi. Niilonen jatkoi joukkueessa isossa roolissa pelaten 17 ottelua eli yhtä vaille kaikki pelit. Samalla pelipaikka oli valunut kenttäryhmityksessä alaspäin kohti puolustusta.

Kauden 1950/51 päätteeksi nousu oli tosiasia, mutta vasta todellisen trillerin jälkeen.

Skovshoved IF 1951, Kaarlo Niilonen ylhäällä kolmas vasemmalta

Ennen viimeistä kierrosta sarjan kärjessä oli Fremad Amager, jonka maaliero oli 16 maalia plussan puolella. Skovshoved oli tasapisteissä, mutta sen maaliero oli vain +9. SIF:n piti siis voittaa oma ottelunsa suurinumeroisesti ja toivoa samaan aikaan Fremad Amagerin tappiota – mieluiten suurin numeroin.

Puoliajalla SIF johti otteluaan B 1913:a vastaan vain 1–0, kun taas Fremad Amager oli 2–1-johdossa Helsingörissa. Toisella jaksolla tapahtui todellinen ihme, sillä Skovshoved mursi padon ja takoi kuusi maalia lisää voittaen ottelunsa 7–0. Samaan aikaan Helsingör oli saanut juonesta kiinni toisella jaksolla ja voittanut ottelunsa 5–3. Nämä tulokset tarkoittivat sitä, että Skovshoved nousi pääsarjaan maalieron turvin.

Skovshovedin meno ei hiljentynyt pääsarjassa. Kauden 1950/51 päätteeksi se sijoittui tulokkaana ansiokkaalle 5. sijalle. Seuraavalla kaudella se taisteli jopa mestaruudesta, mutta jäi hopealle. Tai ehkä ”taisteli” on tässä yhteydessä varsin vahva ilmaus, sillä piste-ero 18 ottelun sarjassa ja kahden pisteen systeemillä voittajaan (KB) oli peräti seitsemän pistettä. Niiloselle kuitenkin hopeaa Tanskan pääsarjassa!

Kausi 1953/54 oli edellisvuoteen verrattuna pienoinen pettymys, sillä SIF sijoittui vasta viidenneksi. Kaarlo Niilonen kuului näiden kolmen vuoden aikana Skovshovdetin runkopelaajiin: sillä hän pelasi 48 pääsarjaottelua ollen pois kokoonpanosta vain kuudessa ottelussa. Yhteensä Niilonen pelasi Skovshovedin paidassa 95 sarjaottelua ja teki kahdeksan maalia.

Niilonen (vas.) Tanskan pääsarjassa vuonna 1952

Kesällä 1954 Niilonen lähti kokeilemaan onneaan ulkomaille yhdessä seuratoverinsa Kurt Nielsenin kanssa. Nielsen siirtyi ranskalaiseen Marseilleen, kun taas Kapo suuntasi Sveitsiin. Niilosen osoitteena oli toisella sarjastasolla pelannut FC Solothurn, jossa hän tulisi toimimaan joukkueen pelaajavalmentajana.

Kaudella 1954–55 Solothurn päätyi Niilosen johdolla 14 joukkueen sarjassa sijalle 11. Pelaajavalmentaja Niilonen pelasi 25 sarjaottelua tehden 7 maalia. Seuraavalla kaudella joukkue paransi hieman sijoitustaan. 33-vuotias Niilonen oli vielä joukkueensa runkomies pelaten 22 ottelua, joissa hän teki kolme maalia.

Tarkempaa tietoa siitä miten Kapo Sveitsiin päätyi, ei ole tullut vastaan. Sveitsiläisseurat olivat vielä tuolloin amatöörijoukkueita, mutta on hyvin mahdollista, että Niilonen on toiminut päätoimisena valmentajana Solothurnissa. Yhteyttä vanhaan seuraansa Niilonen piti tasaisesti ja kävipä Skovshoved Sveitsissä jopa pelaamassa ystävyysottelun Solothurnia vastaan.

Kaarlo vaimonsa Majan kanssa 60-luvun alkupuolella

Tanskaan Niilonen palasi kahden Sveitsissä vietetyn vuoden jälkeen. Vuonna 1958 valmennuspesti löytyi viidennen sarjatason Viborg FF:sta. Molemmat kaudet päättyivät nousujuhliin ja kun Niilonen vuoden 1959 päätteeksi lähti seurasta, se pelasi kolmannella sarjatasolla.

Niilosen suunta vei entistä pohjoisemmaksi, kun II divisioonassa pelannut Aalborg tarjosi miehelle valmennuspestiä kaudella 1960. AaB oli pudonnut Tanskan pääsarjasta vuonna 1947, eli juuri silloin kun Kaarlo Niilonen pelasi maassa ensimmäistä kauttaan.

AaB paransi peliään Niilosen johdolla kausi kaudelta ja vuonna 1962 se voitti II divisioonaan ja nousi ensimmäistä kertaa 15 vuoteen pääsarjaan. Tämä siitäkin huolimatta, että joukkue päästi toiseksi eniten maaleja koko sarjassa, 22 ottelussa 40 maalia. Pääsarjapelit loppuivat ranskalaiseen visiittiin, sillä AaB jäi sarjassa toiseksi viimeiseksi ja putosi takaisin 2.divisioonaan.

AaB vuonna 1964, Niilonen takarivissä toinen vasemmalta

Kaarlo Niilonen toimi seurajoukkueensa Aalborgin ohella myös Tanskan B-maajoukkueen valmentajana vuosina 1961–65. Niilosen ensimmäinen ottelu juuttien peräsimessä päättyi Ruotsin kanssa 3‒3-tasapeliin 18.6.1961. Tuon neljän vuoden aikana Tanska pelasi viidesti Suomea vastaan ja Niilonen onkin ainoa suomalainen, joka on valmentanut kotimaataan vastaan jalkapallossa.

Jotain tanskalaistuneen Kaarlo Niilosen tuntemattomuudesta kertoo se, että vuonna syksyllä 1961 ennen Suomen ja Tanskan B-maaottelua Turussa, Helsingin Sanomien toimittaja ilmeisesti luuli Kapoa tulkiksi ja oli kysellyt tältä että mistä se Tanskan valmentaja löytyy. Tähän Niilonen oli vastannut että ”Miehän se näitä poikia yritän opettaa, joten senkun huastellaan”. Niilosen aikana Tanska voitti Suomen vain kerran, vuonna 1963 Kotkassa pelatun ottelun lukemin 2–1.

AaB:n pelit toisella sarjatasolla jäivät yhden kauden mittaiseksi, sillä joukkue nappasi toisella sijallaan suoran nousun Hvidovren vanavedessä. Mainittakoon että kaudella 1964 Odensen päävalmentajana toimi ensimmäistä kauttaan tuleva Suomen maajoukkueen päävalmentaja Richard Möller Nielsen. Vuonna 1965 AaB:n sarjapaikkakin säilyi helposti 7.sijalla. Sarjan peräpään miehittivät nimihirviöt B1901, B.93, B1913 ja B1909. Tästä linjasta poikkesi B1903 sijoittumalla kolmanneksi.

Joukkueen menestys sarjapeleissä oli Niilosen aikana varsin keskikertaista, mutta kaudella 1966 jysähti Tanskan cupissa. AaB paineli aina finaalin saakka, jossa se voitti KB:n 3–1 jatkoajan jälkeen. Kyseessä oli AaB:n seurahistorian ensimmäinen cupmestaruus.

Cupin mestaruusjuhlat käynnissä Niilosen johdolla vuonna 1966

Tästä linkistä löytyy 11 minuutin kooste vuoden 1966 cupin finaalista AaB-KB.

Tanskan cupin voittaminen toi Aalborgiin myös seurahistorian ensimmäiset europelit. Cup voittajien cupissa arpa toi vastustajaksi Evertonin, jonka riveissä pelasi kaksi saman vuoden maailmanmestaria, Ray Wilson ja Alan Ball. Ensimmäinen osaottelu Aalborgissa päättyi maalittomaan tasapeliin yli 11000 katsojan edessä. Toisessa osaottelussa englantilaiset olivat vahvempia maalein 2–1 ja tuore maailmanmestari Ball teki voittomaalin parikymmentä minuuttia ennen loppua. Katsojia Goodison Parkilla oli 36628.

AaB matkalla vierasotteluun Evertonia vastaan

Vuonna 1967 Niilonen luotsasi AaB:n parhaimpaan sarjasijoitukseen (viides) siihen mennessä. AaB ylsi jälleen Tanskan cupin finaaliin, mutta tällä kertaa Randers Freja oli parempi maalein 1–0. Mainittakoon myös että AaB:n vanhimmat juniorit voittivat ensimmäisen Tanskan mestaruuden AaB:lle ja heidän riveissään pelasi Kaarlon poika Tonny.

Niilonen jäi pois AaB:n valmennuksesta kesällä 1968 ja valmensi muun muassa paikallista jääkiekkoseuraa. AaB:n uutena valmentajana toimi itävaltalainen Rudi Strittrich, joka teki sopimuksen aina vuoteen 1970 asti. Vuonna 1969 itävaltalaiselle tarjottiin Tanskan maajoukkueen päävalmentajan paikkaa, eikä AaB asettunut tässä poikkiteloin. Strittrichin tilalle seura oli jo valinnut unkarilaisen Rudolf Illowskyn, mutta Unkarin jalkapalloliitto ei hyväksynyt tätä sopimusta joten AaB oli ilman valmentajaa.

Hätiin tuli Kaarlo Niilonen. Hän otti joukkueen haltuunsa kesällä 1969 ja johdatti AaB:n pronssille kauden päätteeksi. Niilonen sai jatkaa pestissään vielä vuoden 1970 ensimmäisen puoliskon, ennen kuin hollantilainen Pieter Kraak ottaisi valmennusvastuun heinäkuun alusta alkaen. Viime töikseen Niilonen vei AaB:n jälleen kerran cupin finaaliin ja kruunasi pitkän AaB-uransa toisella cupin voitolla. Tällä kertaa loppuottelussa kaatui Lyngby maalein 2–1. Tämän jälkeen Kapo toimi seuraavat vuodet Aalborgin naisten valmentajana ja junioripuolella.

Vuonna 1976 oli edessä paluu miesten pariin, sillä hän tarttui Frederikshavn fl:n toisella sarjatasolla pelaavan joukkueen päävalmentajapestiin. Frerikshavn oli jo sopinut Cercle Brüggessa pelaavan Christian Andersenin kanssa pelaajavalmentajan pestistä. Hän kirjoitti sopimuksen, mutta saikin sen jälkeen tarjouksen ranskalaisesta Lorientista. Andersen halusi siirtyä kotimaansa sijasta Ranskaan ja vaati sopimuksen purkua. Frederikshavn suostui Andersenin pyyntöön ja joutui aloittamaan päävalmentajan etsimisen uudestaan.

Joukkueen pelaajat Tage Soderbyn johdolla suosittelivat johtokunnalle Kaarlo Niilosta. Suomalaista mentiin tapaamaan Aalborgiin ja pian päästiinkin yhteisymmärrykseen sopimuksesta, joka kattoi vuodet 1976-77.

Frederikshavn 1978

Niilosen ensimmäinen kausi oli menestyksekäs. Frederikshavn voitti II divisioonan ja hävisi vain viidesti 30 ottelun aikana. Seuraavalla kaudella 16 joukkueen pääsarjassa Niilonen onnistui hinaamaan Frederikshavnin kuiville: ensimmäinen putoaja AaB jäi Frederikshavnista kolmen pisteen päähän. Säilymiseen päättynyt kausi johti myös Niilosen sopimuksen jatkoon. Frederikshavnin johtoportaan Aage Madsen totesi että ”Meillä on periaate, että valmentaja on kaksi vuotta, mutta Niilosen tapauksessa hänen sopimustaan jatketaan kolmannella vuodella. Mutta sen jälkeen on muutoksen aika.”

Niilonen vastasi tähän paikallisessa mediassa sanomalla ”Hyväksyn Fredrikshavnin päätöksen, vaikka mielestäni kolme vuotta on liian lyhyt aika yhden joukkueen valmentajana”. Kolmea vuotta pidemmästä pestistä Niilosen ei tosin tarvinnut edes haaveilla, sillä kausi 1978 päättyi putoamiseen ja samalla valmentajan vaihtumiseen.

Seuraaville kausille Niilonen löysi valmennuspestin alemmilta sarjatasoilta. Vuonna 1979 hän oli Hjörring AIK Fremin penkin päässä ja vuonna 1980 seurana oli Aalborg Freja. Tämän jälkeen 58-vuotias Niilonen ei enää miesten joukkueissa valmentanut.

Aalborg Freja 1980

Tuntematon suuruus

Joidenkin lähteiden mukaan Kaarlo Niilonen jatkoi naisten joukkueiden valmentamista vielä 1980-luvulla, mutta mitään varmaa tietoa en tälle löytänyt. On hyvin mahdollista, että koko ikänsä jalkapalloa hengittänyt mies on toiminut jalkapallon parissa niin pitkään kuin mahdollista. Frederikshavniin asumaan asettunut Niilonen kuoli 73-vuotiaana vuonna 1996.

Monet tarinat kertovat Kapon eläneen peleissä todella vahvasti mukana. Kun Frederikshavn varmisti sarjanousun vuonna 1976 Horsensia vastaan, ei Niilosta näkynyt viimeisen vartin aikana vaihtopenkillä. Suomalainen käveli pukukopissa edestakaisin odottaen loppuvihellystä.

Jo aiemmin 1960-luvulla Aalborgissa toimiessaan, ei ollut tavatonta, että Niilonen kävi otteluiden aikana pukukopissa esimerkiksi suihkussa tai nähtiin kävelemässä AaB:n stadionin ulkopuolella.

Kauden 1962 viimeisessä ottelussa AaB tarvitsi voiton nousun varmistamiseksi Kapon vanhaa seuraa B.93:sta vastaan vieraskentällä. Ottelun loppupuolella tilanne oli 1–1 ja Niilonen oli häipynyt stadionilta kävelemään pitkin Vanløsen katuja.

Aivan viimeisellä minuutilla AaB sai rangaistuspotkun, josta Hans Fogdal teki voittomaalin varmistaen AaB:n nousun pääsarjaan. Niilonen ei tätä kuitenkaan tiennyt ennen kuin törmäsi entiseen valmennettavaansa Preben Larseniin stadionin ulkopuolella, joka kertoi viime minuuttien tapahtumista.

Niilosella oli ilmeisesti todella suuria vaikeuksia kestää otteluiden jännitystä kentän laidalla.

Suomessa Kaarlo Niilonen on tuntematon suuruus. On hämmentävää, miten vähän täällä tiedetään miehen urasta ja saavutuksista. Kapo oli monella tapaa suomalaisen jalkapallon edelläkävijä.

Kesäkuun alussa Kaarlo Niilosen syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta. Toivottavasti hänet viimeistään tänä vuonna huomioidaan myös Suomessa.

Kaarlo Niilonen (3.6.1922 – 24.2.1996)

Pelaajana (ottelut/maalit):

1939-46 KTP, 1946-48 B.93 (9/3), 1948-1954 Skovshoved IF (95/8), 1954-56 Solothurn (47/10)

Saavutukset:

1952/53 hopeaa

3 Suomen A-maaottelua

Valmentajana:

1954–56 Solothurn (Sveitsi), 1958–60 Viborg FF, 1960–70 Aalborg AB, 1976-78 Frederikshavn fl, 1979 Hjörring AIK Frem, 1980 Aalborg Freja

1961–65 Tanskan B-maajoukkue

Saavutukset:

1969 pronssia, 1966 & 1970 cupin voitto, 1967 cupin finaali, 1962, 1964 & 1976 nousu pääsarjaan

Lähteet (myös kuva):

Rakas Jalkapallo, Helsingin Sanomat, Suomen urheilutietäjät, Juha Kanerva, www.b93.dk, www.skovserhistorie.dk, www.ffifodbold.dk, www.arkiv.dk, www.foot.dk, www.danskfodbold.dk, www.dr.dk

The post Kotkan poikii maailmalla – Kaarlo Niilonen raivasi tietä suomalaispelaajille ja -valmentajille appeared first on Byyri.

Tässä listauksessa tuodaan esille muilta aloilta, ammateista tai lajeista tuttuja ihmisiä, joilla on vahva tausta jalkapallon parissa, ja jotka ovat tulleet tunnetummiksi futisuran jälkeen tai ovat ehkä menestyneet paremmin jossain muussa lajissa. 

Koska kahden tai useamman lajin konkareita on olemassa niin paljon, olen poiminut listalle vain pari nimeä. Tässä tapauksessa Timo Nummelin, Kari Eloranta tai lukuisat jääpalloa pelanneet loistavat poissaolollaan. Lisäksi karsittujen listalla on myös Åke Lindmanin, Kaarlo Oksasen tai Konsta Hietasen tapaiset, joilla muu ammatti oli vahvasti mukana jo pelivuosien aikana tai jopa ennen sitä.

Lista ei siis missään nimessä ole täydellinen ja sieltä on jätetty tietoisesti muutamia nimiä pois.

SM-sarja / Veikkausliiga

Olli Rehn

Vuodesta 2018 Suomen Pankin pääjohtajana toiminut Olli Rehn nousi eduskuntaan Keskustan riveistä vuonna 1991 ja toimi myöhemmin elinkeinoministerinä. Euroopan Unionin komissaarina Rehn toimi vuosina 2004-14.

Mikkelissä syntynyt Rehn oli myös lupaava jalkapalloilija. Hän oli 18-vuotiaana nostamassa Mikkelin Palloilijoita SM-sarjaan vuonna 1980 tehden yhden maalin. SM-sarjassa Rehn debytoi seuraavana vuonna vaihtopelaajana 17.5. paikallisottelussa Mikkelin Pallo-Kissoja vastaan. Mies hankki tappioasemassa olleelle MP:lle pilkun vain muutamia minuutteja ennen loppua, josta Reijo Vaittinen tasoitti ottelun.

Yhteensä Rehn pelasi SM-sarjassa 11 ottelua, joista kahdessa hän oli avauskokoonpanossa tehden yhden maalin, 16.8. pelatussa 2–2-tasapelissä Oulun Palloseuraa vastaan.

MP:n vauhti ei SM-sarjassa riittänyt, vaan joukkue jäi 22 pelin sarjassa toiseksi viimeiseksi ennen paikallisvastustaja Pallo-Kissoja. Molemmat mikkeliläiset joutuivat Sepsin ja RoPSin kanssa karsintasarjaan, jossa vastaan asettui I-divisioonan neljän parasta (Kuusysi, Elo, KPV ja Honka).

Rehn teki karsintasarjassa yhden maalin, 3–2-vierastappioon päättyneessä KPV-ottelussa. MP ei myöskään saanut voittotiliään auki missään vaiheessa, vaan seura putosi RoPSin ja MiPK:n tavoin I-divisioonaan. Kaudeksi 1982 Rehn siirtyi pelaamaan III-divisioonaa Savilahden Urheilijoihin. 

Olli Rehn pelaamassa vuonna 1996 (kuva: Seura)

Jukka Gustafsson

Turussa syntynyt Gustafsson on pitkän linjan poliitikko, joka on toiminut  SDP:n kansanedustajana jo vuodesta 1987. Hän toimi myös opetusministerinä kahden vuoden ajan 2010-luvun alussa.

Jalkapalloa Gustafsson pelasi aluksi Turun Pyrkivässä vuosina 1968-70. Toiseksi korkeimmalla tasolla keskikentällä viihtynyt Gustafsson heilutti maaliverkkoja yhteensä kuudesti, ennen kuin siirtyi TPV:n SM-sarjajoukkueeseen kaudeksi 1971. Tampereella 24-vuotias Gustafsson nousi joukkueensa avainpelaajaksi, pelaten kauden kaikki 26 ottelua alusta loppuun.

Maaliin mies osui debyyttikaudellaan kahdesti. Ensimmäinen maali syntyi 13.6. vierasottelussa Lahti-69 vastaan. TPV voitti 3–1 ja Gustafsson teki joukkueensa avausmaalin. Kauden toinen maali toi kaikki pisteet Mikkelin Pallo-Kissoja vastaan. Pertti Kilpi antoi vapaapotkun, jonka Gustafsson nikkasi maaliin. TPV kuitenkin putosi kauden päätteeksi takaisin I-divisioonaan.

TPV ja SM-sarjaan noussut Tampellan Palloilijat tekivät syksyllä 1971 yhteistyösopimuksen ja Gustafsson vaihtoi TaPaan pelaamaan. Kausi 1972 oli miehelle vaikea, sillä peliaikaa ei siunaantunut kuin yhdeksässä ottelussa. TaPa kuitenkin säilytti sarjapaikkansa sijoittumalla pudonneen HIFK:n ja HJK:n edelle.

TaPa putosi SM-sarjasta kauden 1973 päätteeksi yhdessä Helsingin Ponnistuksen kanssa. Gustafsson pelasi 13 ottelussa tehden kaksi maalia. Yhden maalin hän teki kotiottelussa mestaruuden voittanutta HJK:ta vastaan. Ottelu päättyi Tampereella 2–2-lukemiin.

Jukka Gustafsson (etualalla) taistelee pallosta kolmen Ponnistus-pelaajan kanssa (kuva HS)

Kaudella 1974 Gustafsson pelasi vielä II-divisioonaa TPV:n kanssa.

Risto E.J. Penttilä

Risto E.J. Penttilä on entinen Nuorsuomalaisen puolueen kansanedustaja (1995-99), EVAn johtaja sekä Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja. Nykyisin hän on Nordic West Officen toimitusjohtaja.

Porissa syntyneen, mutta ympäri maata nuorena asuneen Penttilän ensimmäiset  jalkapallojäljet löytyvät Heinolan Pallon II-divisioonajoukkueen riveistä vuonna 1976. Maalivahtina pelannut Penttilä oli tuolloin 17-vuotias.

HP-47:n riveistä tie vei hieman etelämmäs Lahden Reippaaseen. SM-sarjaotteluita Penttilä pelasi neljän Lahdessa vietetyn vuoden aikana vain yhden kappaleen. Vuonna 1978 Reipas oli varmistanut sarjapaikkansa, kun Penttilä sai mahdollisuutensa syyskuisessa vierasottelussa Kuopion Palloseuraa vastaan. Reipas voitti 3–2 Vesa Pääkkösen, Pekka Kanervan ja Heikki Lammen maaleilla. Mutta Penttilä teki vielä jotain mihin harva yhden SM-sarjapelin pelaaja pystyy.

Reipas oli selvitynyt Suomen Cupin loppuotteluun hopeaa napannutta Kuopion Pallotovereita vastaan. Vuonna 1978 finaali pelattiin kaksiosaisena ja ottelut alkoivat Kuopiossa. Reipas heitti finaaliin maaliin enemmän pelanneiden maalivahtien Ilkka Virtasen ja Risto Parkkosen sijasta nuoren kolmoskassari Penttilän. Jo toisella minuutilla hän teki ison virheen, jonka KPT:n Hannu Tiilikainen hyödynsi. Reipas kuitenkin tuli vartissa ohi ja meni lopulta 3–1-vierasvoittoon.

Toinen osaottelu pelattiin Lahden Radiomäen kentällä 1523 maksaneen katsojan edessä. Tappiosta sisuuntunut KPT teki 10 minuutin kohdalla avausmaalin ja jahtasi rajusti tasoittavaa osumaa. Reippaan Pekka Kanerva tasoitti kuitenkin pelin parikymmentä minuuttia ennen loppua ja Reipas voitti näin Suomen Cupin yhteismaalein 4–2. Risto E.J. Penttilä pelasi Reippaan maalilla siis molemmissa otteluissa.

Juha-Pekka Jalo

Juha-Pekka Jalo, eli tuttavallisemmin J-P Jalo tunnetaan pitkäaikaisena selostajana, joka on selostanut sekä radiossa että televisiossa, muun muassa Auran Aalloilla, Canal+:lla MTV3:lla, Nelosella seka Eurosportilla. Lisäksi Jalo muistetaan 90-luvun alkupuolella Gladiaattorit-ohjelman toisena juontajana.

J-P Jalon ainoaksi jäänyt esiintyminen on dokumentoitu tietenkin myös TPS:n legendaarisiin mustiin kirjoihin

Harvempi kuitenkaan tietää, että JP Jalo on kahden TPS:ssa pelanneet Timo ja Tomi Jalon isoveli, joka itsekin pelasi SM-sarjassa yhden ottelun. 23.5.1976 JP pääsi vaihdosta kentälle TPS:n kotiottelussa GBK:ta vastaan, kun hänet vaihdettiin Jouni Jalosen tilalle.

Veljeskolmikko Tomi (vas.), Juha-Pekka ja Timo 70-luvun lopulla (kuva: TPS:n historiikki)

Seppo “Sedu” Koskinen

Ravintolamoguli ja sedulat – siinä asiat jotka tulevat Sedusta mieleen. Tai no, ehkä viimeisen vajaan vuoden sisällä myös Zedu de Luca ja Big Brother.

Sedulla on kuitenkin todella vahva futistausta. Pälkäneellä syntynyt Koskinen kävi läpi Hakan juniorimyllyn ja nousi Hakan edustuksen mukaan vuonna 1976. SM-sarjassa hän pelasi kaksi ottelua vaihtopelaajana; 20.6. Mikkelin Pallokissoja vastaan sekä 11.7. Kuopion Pallotovereita vastaan.

Sedu Hakan paidassa (kuva: Hakapeliitat Facebook)

Vielä vuonna 1977 Sedu pelasi Hakassa Suomen Cupin otteluita, mutta ei kentälle pääsarjassa päässyt. Sarjaotteluita Sedu pelasi 70-luvun lopun PS-44:n riveissä.

Koskisen ura jatkui II-ja III-divisioonassa koko 80-luvun. Hänen seurojaan olivat Valkeakosken Koskenpojat, Pargas IF, Turun Pallo, Turun Weikot sekä Raision Palloseura.

Vuosina 2008-10 Sedu toimi Hakan toimitusjohtajana ja suurimpana osakkeenomistajana. Koskinen vetäytyi Hakasta kesällä 2010.

Sedu Koskinen (kuva: Iltalehti)

Juhani Tamminen

Kiekkoilijoita on futispiireissä on ollut pilvin pimein, mutta jos joku pitää nostaa esiin niin se lienee Juhani “Tami” Tamminen. Hyvin harva muistaa, taikka tietää Tammisen suhteellisen kovasta futistaustasta.

TPS:n kanssa poikien mestaruuden voittanut Tami, nousi muutaman päivän alle 17-vuotiaana TPS:n avauskokoonpanoon paikallisottelussa ÅIFK:ta vastaan. TPS voitti ottelun 3–2 lähes 6000 katsojan läsnäollessa. Myös viikkoa myöhemmin Tami oli kehissä vieraspelissä Ilves-Kissoja vastaan, tällä kertaa tosin vaihtopelaajana.

Seuraavia esiintymistä SM-sarjassa Tamminen sai odotella kolmisen vuotta. Kaudella 1970 hän pelasi yhteensä viisi ottelua TPS:n paidassa, joista neljässä hän oli avauksessa. Tamin viimeiseksi otteluksi SM-sarjassa jäi vieraspeli HIFK:ta vastaan Olympiastadionilla. Vuosina 1971-73 Tamminen jatkoi pelaamistaan alasarjoissa Turun Pallon paidassa. Vuonna -73 Tamminen oli II-divisioonasta pudonneen TuPan paras maalintekijä kuudella maalilla.

Juhani Tamminen (kuva: TPS:n kausijulkaisu 1967)

Suomensarja / I-divisioona / Ykkönen

Matti Ahde

Kaksi vuotta sitten edesmennyt, entinen eduskunnan puhemies ja ympäristö- sekä sisäasiainministeri Matti Ahde vaikutti jalkapallopiireissä 60-luvulla. Oulussa syntynyt ja kasvanut Ahde, pelasi Oulun Palloseurassa hyökkääjänä Suomensarjassa vuosina 1966-67.

Ahde loikkimassa eduskuntatalon portaita vuonna 1979 (Kuva: IS)

Matti Ahde Oulun Palloseura, 9 maalia Suomensarjassa vuonna 1967 ja oli joukkueensa paras maalintekijä (kuva: HS)

Claes Andersson

Claes Andersson muistetaan ennen kaikkea Vasemmistoliiton puheenjohtajana sekä kulttuuriministerinä. Koulutukseltaan hän oli psykiatrian erikoislääkäri, joka kirjoitti myös runoja, romaaneja sekä soitti jazzia.

Helsingissä vuonna 1937 syntynyt Andersson nousi 50-luvun alkupuolella silloin Suomenssarjassa pelanneen HIFK:n edustusjoukkueeseen. Hän debytoi HIFK:n paidassa 17.10.1953 ottelussa Helsingin Kullervoa vastaan. Ottelu pelattiin Pallokentällä ja se päättyi lukemiin 2–2.

Vuonna 1955 Andersson oli noussut vakiopelaajaksi kokoonpanoon ja teki laitahyökkääjän paikalta seitsemän maalia. Samaan maalimäärään Andersson pääsi myös seuraavalla kaudella. HIFK nousi SM-sarjaan kauden 1957 päätteeksi. Tuolloin Andersson vastasi kolmesta maalista. Pääsarjassa Andersson ei pelannut otteluakaan. Yhteensä hänelle kertyi otteluita HIFK:ssa noin 40 kappaletta, joissa hän teki 17 maalia.

Claes Andersson 1957

Claes Anderssonin poika Ville, pelasi Veikkausliigaa FinnPassa.

Joakim Strand

RKP:n kansanedustaja ja Suomen Palloliiton hallituksessa istuva vaasalainen Joakim Strand on ollut tekijämies myös kentällä. Vasa IFK:ta edustanut Strand, pelasi useamman vuoden Kakkosta ennen kuin nousi joukkueensa kanssa Ykköseen kaudeksi 2006. Ykkösessä puolustajana pelannut Strand esiintyi 21 ottelussa.

Joakim Strand (kuva: Ilkka-Pohjalainen)

Markus Räikkönen

Pääministeri Sanna Marinin puoliso Markus Räikkönen omaa vahvan pelaajataustan. Räikkönen on Ilveksen kasvatti, joka kaudeksi 2006 vaihtoi TPV:n Kakkosessa pelanneeseen joukkueeseen. TPV nousi Ykköseen ja Räikkönen teki joukkueelleen kahdeksan maalia.

Vuodet 2007-08 Räikkönen pelasi Ykkösessä TPV:n paidassa. Otteluita kertyi 25 kappaletta, joissa hän teki neljä maalia.

TPV:n Markus Räikkönen ja Ilveksen Janne Salli (Kuva: IS)

Maakuntasarja/II-divisioona/Kakkonen

Paavo Arhinmäki

Kulttuuri- ja urheiluministerinä, kansanedustajana ja Vasemmistoliiton puheenjohtajana toiminut Paavo Arhinmäki on tullut tunnetuksi kovana futismiehenä. Suomen maajoukkueen lisäksi miehen suosikkeihin kuuluvat Chelsea ja AIK. Kotimaasta Arhinmäki muistetaan Jokereiden kannattajana.

Maalivahtina pelannut Arhinmäki on kantanut Helsingin Ponnistuksen, Helsingin Kullervon, Käpylän Pallon ja Savannan Pallon värejä. Juniorina ura alkoi Ponnareissa ja jatkui Kullervossa ennen siirtymistä Käpylän Palloon. Poislukien vuoden 1992 lainasiirtoa Malmin Palloseuran B-junioreiden SM-sarjajoukkueeseen, Arhinmäki pelasi aikuisikään asti KäPassa. A-junioreiden SM-sarjassa hän pelasi KäPan kanssa vuosina 1994 ja 1996. 

Korkeimmillaan Arhinmäki pelasi Kakkosta KäPan kanssa vuonna 1997. Hän debytoi 16.6. paikallisottelussa Helsingin Palloseuraa vastaan Kumpulanlaaksossa. Arhinmäki joutui antautumaan viidesti vihreiden jääkäreiden edessä. Tilastojen mukaan mies olisi pelannut myös kolme päivää myöhemmin vaihdosta Joutsenossa Kultsua vastaan, mutta sekavasti täytetty pöytäkirja ei kerro ihan koko totuutta. Mikäli tämä esiintyminen pitää paikkansa, pelasi Arhinmäki Joutsenossa kenttäpelaajana.

Myöhemmin Arhinmäki pelasi Kolmosen SAPAssa useamman vuoden ajan.

Ari Koponen

Perussuomalaisten kansanedustajana ja Brother Christmas -hahmolla julkisuuteen noussut Ari Koponen on ollut lupaava maalivahti. 13 poikien maaottelua pelanneen Koposen ura käynnistyi juniorina HJK:n organisaatiossa, mutta ensimmäiset miesten pelit hän pelasi Kakkosen Käpylän Pallossa kaudella 1999. Seuraavalla kaudella vyölle tuli pari Ykkösen peliä Riihimäen Palloseuran riveissä, kunnes tie vei Hyvinkään Palloseuraan, jonka ykkösvahtina Koponen pelasi aina vuoteen 2004 asti. Koposelle kertyi 96 Kakkosen ottelua ja kaksi Ykkösen ottelua.

Jere Jääskeläinen

Radion puolelta NRJ:n aamushowsta tuttu Jere Jääskeläinen on pitkän linjan Kakkosen pelaaja. Kiffeniä mies on edustanut vuodesta 2012 lähtien. Jääskeläinen on pelannut aiemmin myös SJK:ssa sekä TP-Seinäjoessa.

Jere Jääskeläinen (kuva: Kiffenin Facebook)

Amin Asikainen

Entinen ammattinyrkkeilijä ja keskisarjan Euroopan mestari Amin Asikainen on hieman yllättäen ollut myös kova luu jalkapallossa. Kaudella 1995 Asikainen pelasi yhden Kakkosen ottelun vaihdosta, synnyinpaikkakuntansa Kirkkonummen ylpeyden FCK:n paidassa. 7.6.1995 pelattu vierasottelu Honkaa vastaan päättyi 0–4-tappioon.

Mikael Källman

Vaikka menneinä vuosina useatkin käsipalloilijat ovat pelanneet toisena lajina jalkapalloa, pakko nostaa esiin Suomen menestyneimmän käsipalloilijan Mikael Källmanin futisura. Ja onhan hän sentään maajoukkueessakin pelanneen Inter-kärki Benjaminin isä.

Saksan Bundesliigan Wallau-Massenheimissa käsipalloa ammatikseen pelannut Källman voitti Saksan mestaruuden kahdesti ja hänet valittiin sarjan parhaimmaksi pelaajaksi vuonna 1992. Mutta kesälomat Källman harrasti kakkoslajiaan jalkapalloa kohtuullisella menestyksellä.

Vuodet 1981-85 Källman edusti karjaalaista BK-46:sta, joka pelasi tuolloin III-divisioonassa. Källman teki noina vuosina yhteensä 35 maalia ja oli kahdesti joukkueensa paras maalintekijä. Kaudeksi 1986 oli siirto Tammisaareen ja II-divisioonassa pelanneen EIF:n paitaan. Heti ekalla kaudella kärki paukutti 11 maalia ja seuraavallakin kaudella 10 maalia. Sen jälkeen olikin edessä siirto käsipalloammattilaiseksi Saksaan.

Benjamin ja isä Mikael (kuva: Turun Sanomat)

Tämä ei kuitenkaan estänyt Källmanin jalkapallon pelaamista. Kesälomillaan mies pelasi EIF:ssa sen ajan mitä oli Suomessa. Vuonna 1988 hän oli mukana 11 ottelussa tehden seitsemän maalia, joilla oli joukkueensa paras maalintekijä.

Källmanin viimeiseksi kaudeksi jäi 1992, joka sujui II-divarissa edelleen EIF:ssä. Yhteensä hän teki tammisaarelaisille 51 sarjamaalia.

Olli Seuri

Ylen toimittaja, tutkija ja Yle Areenasta kuultavan politiikka-podcastin Jaa, ei, tyhjiä, poissa juontaja Olli Seuri on myös kova futisihminen. Seuri oli mukana juontamassa EM-kisojen alla ilmestyneessä Huuhkajamania-podcastissa.

Hieman tuntemattomampi fakta on, että Seuri on nähty viheriöllä Kakkosessa asti. Vuosina 2001-02 Seurille kertyi 14 ottelua kuopiolaisen Kingsin paidassa. Näissä peleissä mies teki yhden maalin. Seuri oli myös kentällä vuonna 2002, kun Kings kohtasi Leicesterin harjoitusottelussa. Englantilaiset voittivat ottelun 2–1.

Olli Seuri Leicesteria vastaan (kuva: Kingsin Facebook)

Patrik Borg

Pöperöproffana julkisuudessa välillä esiintyvä ravitsemusterapeutti Patrik Borg oli lupaava poikamaajoukkueessa parikymmentä ottelua pelannut puolustaja. Borg aloitti uransa vuonna 1988 Hongan III-divisioonajoukkueessa, mutta siirtyi vuonna 1989 Kontulan Urheilijoiden I-divisioonassa pelanneeseen ryhmään. Tämän jälkeen Borg on ollut itäisen Helsingin futiskentillä tuttu näky.

Borg pelasi Kontulassa 60 Ykkösen peliä vuosina 1989-91. Tämän jälkeen ura on jatkunut Kakkosessa ja Kolmosessa aina näihin päiviin asti. Lähes 150 Kakkosen peliä pelanneen Borgin ura jatkuu tulevallakin kaudella, sillä hän löytyy Kolmosessa pelaavan Kontun pelaajalistoilta. Borg on pelannut myös Laajasalon Palloseurassa.

Antti Peltonen

Vuonna 2008 Unelmien Poikamies -ohjelmassa ollut Antti Peltonen muistetaan liigamaalivahtina Vaasan Palloseuran sekä Pietarsaaren Jaron paidasta. Lisäksi Peltonen edusti alemmilla tasoilla lukuisia seuroja, kuten KPV:ta, Viikinkejä, TPV:ta ja Atlantista.

Nykyään hän toimii psyykkisenä valmentajana ja on osa HJK:n suorituskyky-yksikköä.      

Mika Kohonen

Viisi kertaa maailman parhaaksi salibandyn pelaajaksi valittu Mika Kohonen on päässyt esittelemään taitojaan myös futisviheriöillä. Nelinkertainen maailmanmestari nähtiin kaudella 1999 Kakkoseen takaportin kautta nousseessa Vaajakosken Pallossa. Paikka itälohkossa aukesi, kun Helsingin Palloseura luopui sarjapaikastaan.

Numerolla 9 pelannut Kohonen nähtiin kentällä kolmessa ottelussa, kahdesti avauskokoonpanossa (VJS & Kings) ja kerran vaihdosta (Warkauden TP). VaPa hävisi kaikki nämä kolme ottelua tekemättä maaliakaan.

Henry Saari

Ehkäpä paremmin taiteilijanimellä Henry the Great tunnetuksi tullut Henry Saari voitti vuonna 1993 Mr. Finlandin ja sijoittui 3. sijalle Mr.Europe -kisoissa vielä samana vuonna. Vähemmän tunnettua on miehen futishistoria. Porissa vuonna 1964 syntynyt Saari kertoi pari vuotta sitten Seiskalle antamassaan haastattelussa, pelanneensa futista I-divisioonassa 80-luvun puolivälissä.

Saaren meriittejä lehdessä (Seiska 23.8.2019)

Mutta tämä tarina ei pidä aivan paikkaansa. Totta on, että Saari pelasi jalkapalloa Lappfjärds BK:ssa 80-luvun puolivälissä, mutta ei I-divisioonassa. Pallokirja toki kertoo, että hän on osunut myös futiskentillä. Saari tekaisi yhden häkin vuoden 1984 II-divisioonan Pohjoislohkossa ja hyökkääjä löytyy myös pelaajalistoilta vuoden seuraavan vuoden III-divisioonassa pelanneen LappBK:n joukkuelistauksesta.

Esko-Juhani Tennilä

Vuonna 1975 ensimmäistä kertaa kansanedustajaksi valittu Esko-Juhani Tennilä oli myös alasarjoja kolunnut puolustaja. Tennilä pelasi kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla Karihaaran Tenhon riveissä. Hän edusti myös Rovaniemen Reipasta.

Muita

Vesa-Matti Loiri

Kaikkien tunteman Vesa-Matti Loirin jalkapallourasta kulkee erinäisiä tarinoita. Kukaan ei voi väittää, etteikö Loiri olisi ollut lahjakas lähes joka asiassa mitä hän on elämänsä aikana tehnyt, mutta korjataan tässä nyt jalkapallouraan liittyviä vääriä huhuja.

Monesti Loiri mainitaan entisenä SM-sarjapelaajana ja että hän olisi pelannut klubin riveissä myös eurocupeissa. Totta on, että Loiri oli vuonna 1972 yksi HJK:n maalivahdeista, tarkemmin sanottuna kolmosmaalivahti Paavo Heinosen ja Kari Niskalan selän takana. Loirista löytyy useampi maininta otteluennakoissa, joissa hän on ollut mestaruusarjapeleissä varamaalivahtina. Mutta kentälle asti Loiri ei SM-sarjassa päässyt.

Mitä tulee europeleihin, niin tässä on saattanut mennä puurot ja vellit sekaisin. 10.7.1972 HJK kohtasi puolalaisen Gornik Katowicen Olympiastadionilla ystävyysottelussa häviten 0–2. Loiri pelasi ottelussa viimeiset 20 minuuttia ja piti maalinsa puhtaana. Ehkäpä vuodet ovat sekoittaneet ystävyysottelun europeleihin?

HJK ei saanut Loirista toivomaansa kassamagneettia, vaan vajaa 700 katsojaa vetänyt Katowice-ottelu aiheutti klubille taloudelliset tappiot. HJK-pomo Kari Salonen manasi että 2000 katsojaa olisi pelastanut taloudellisen puolen.

Helsingin Sanomat 11.7.1972

Kaksi päivää Katowice-ottelun jälkeen HJK matkusti Kuusankoskelle Suomen Cupin 1. kierroksen otteluun, jossa vastaan asettui paikallinen Kumu. Tässä ottelussa Loiri pelasi HJK:n maalilla koko ottelu. Hän joutui antautumaan kahdesti ensimmäisellä jaksolla, mutta HJK nousi toisella jaksolla 3–2-voittoon Martti Kuuselan tehdessä voittomaalin. Tämä ottelu jäi Vesa-Matti Loirin ainoaksi viralliseksi otteluksi HJK-paidassa, mikä on toki todella kova suoritus!

Vesa-Matti Loiri pelasi yhden Suomen Cupin ottelun HJK-paidassa (Kouvolan Sanomat 12.7.1972)

Loirin ura jatkui Jari Tervon kirjoittaman kirjan mukaan vuonna 1973 Turun Pallon II-divisioonan joukkueessa. Kirjassa mainittua Maarianhaminan ottelua ei tuona vuonna pelattu, sillä yhtään ahvenanmaalaista joukkuetta ei ollut TuPan kanssa samassa lohkossa. Ehkäpä kyseessä onkin ollut Hanko, jossa TuPa on vieraillut kahdesti? Tai joku muu kuin sarjaottelu?

Juhani Tamminen oli muuten II-divisioonasta pudonneen turkulaisjoukkueen paras maalintekijä kuudella maalillaan vuonna 1973.

Jari Isometsä

Hiihtolegenda Jari Isometsä on vannoutunut palloilumies. Futiksessa mies edusti III- ja IV-divisioonissa pelannutta Arpelan Palloseuraa. Helsingin Sanomissa vuonna 1990 on maininta, että Isometsä olisi jopa valmentanut ArPSia.

Kovin futispuolen “meriitti” Isometsältä löytyy vuodelta 1997, kun Valioliigassa pelannut Crystal Palace vieraili Suomessa. Rovaniemellä englantilaisia vastaan asettui Santa Claus, jonka riveissä nähtiin myös Jari Isometsä. Crystal Palace voitti ottelun 5–0.

Martin Saarikangas

Suomalaisen pääsarjafutiksen synkin hetki löytyy vuodelta 1994, kun Turun Palloseura jouksutti 57-vuotiaan Martin Saarikankaan avauskokoonpanossa kentälle otteluun HJK:ta vastaan.

Tämä tempaus liittyi siihen, että Kvaerner Masa-Yards sponsoroi Turun Palloseuraan tuona vuonna. Sponsorineuvotteluissa TPS lupasi Saarikankaalle oman pelipaidan, johon Martin toivoi numeroa 21. Jotta sponsoroinnista saisi täyden hyödyn irti, päätti TPS:n Tapio Harittu maksaa 400 markan rekisteröintimaksun ja näin Saarikangas näkyisi muun muassa TPS:n pelaajalistoilla kauden alkaessa.

HS:n  kausiennakosta 22.4.1994

Saarikankaan pelit Veikkausliigassa kesti vajaa neljä minuuttia. Hänen mukaansa tarkoitus oli suorittaa vain aloituspotku, mutta TPS:n puolelta pelkkää aloituspotkua pidettiin vanhanaikaisena ja katsottiin, että muutaman minuutin mittainen pesti olisi parempi. Näin ollen 57-vuotias Saarikangas heilui virallisessa liigaottelussa kentällä muutaman minuutin ja jäi historiankirjoihin vanhimpana pääsarjapelaajana.

Tätä tempausta paheksuttiin kotimaan lehdistössä, mutta myös ulkomailla aina World Socceria myöten. Saarikangas oli itse pahoillaan tapauksesta ja sysäsi syyn TPS:n harteille. TPS:n manageri Tapio Harittu puolestaan vieritti syytä hieman valmennuksen (Juha Malinen) harteille, toteamalla että “annoimme valmennuksen päättää, miten tämä toteutettaisiin”. Liigan toimitusjohtaja Jukka Suominen kommentoi “En nyt ottaisi tätä tapausta niin vakavasti, mutta toivottavasti tällainen ei yleisty”.

Jos jotain suomifutiksen historiasta voisi pyyhkiä pois, olisi se tämä tapaus.

Martin Saarikangas TPS:n paidassa 14.8.1994 (kuva: IS)

Teemu Selänne

Silloin tällöin törmää huhuun, jonka mukaan polttarisankari Teemu Selänne olisi pelannut FinnPan-paidassa Veikkausliigaa 1996. Tämä huhu voidaan ampua alas jo ihan sillä, että allekirjoittanut oli kyseisenä päivänä Olympiastadionilla paikalla.

On totta, että umpihumalainen Selänne toikkaroi läpi Jazz-puolustuksen ennen avauspotkua. Mutta kiekkosankari ei saanut palloa maalia kohti, vaikka FinnPan (selkeästi vaivaantuneet) hyökkääjät sitä tarjoilivat Jazzin alakerran seistessä paikallaan.

Onneksi tämä minuutin tai pari kestänyt hetki saatiin nopeasti päätökseen ja Selänne hyppäsi takaisin limusiinin kyytiin ja poistui paikalta. 

Erikoisen tästä tempauksesta tekee se, ettei vierasjoukkue Jazzia oltu informoitu asiasta laisinkaan. Varsinkin Jazzin valmentaja Jari Pyykölä kävi jälkikäteen asiasta todella kuumana “Minä en oikein pidä siitä, että Teemu Selänne tulee kentälle päissään viettamään polttareitaan. Kyllä tällaiset jutut ovat päin helvettiä, vaikka osa yleisöstä kai piti juttua hauskana ja taputti sille”.

Teemu Selänne FinnPan-paidassa (kuva: Juha Tamminen)

Artikkelikuva – IL, IS, TS

The post Pelasiko Vesku Loiri SM-sarjassa – ja muita tarinoita julkkisfutareista appeared first on Byyri.

Pääsarja perustetaan

Huomattavin kokouksessa käsiteltävä asia kuitenkin oli uuden kilpailumuodon perustaminen. Suomessa oli pelattu jalkapallon Suomen mestaruudesta vuodesta 1908 lähtien, mutta vain niin sanotussa cup-muodossa. Tuohon aikaan jalkapallossa dominoi kolme rannikkokaupunkia: Helsinki, Turku ja Viipuri, joten etenkin maaseutujen seurat painostivat Palloliittoa siihen, että mestaruus ratkaistaan sarjan muodossa. Tämä edistäisi myös lajin leviämistä paremmin maaseudulla.

Kokouksessa asiasta syntyi vilkas keskustelu, mutta myös päätös. Vuonna 1930 Suomessa pelattaisiin mestaruuskilpailut sarjan muodossa, ja tätä ylintä sarjaa kutsuttaisiin A-sarjaksi. Mukaan otettaisiin kahdeksan joukkuetta; Helsingistä kolme joukkuetta suoraan sarjaan ja yksi jatkokarsintaan, Turusta ja Viipurista yksi suoraan sarjaan ja yksi jatkokarsintaan, Pohjanmaalta yksi suoraan sarjaan ja Tampereelta yksi joukkue jatkokarsintaan. Lisäksi muodostettiin alempi sarjataso nimellä B-sarja. 

Kokouksen väliajalla Oy Urheilutarpeiden (nyk. Karhu-Titan Oy) toimitusjohtaja Arno Hohenthal esitteli yrityksensä tuotteita jalkapallon osalta, joihin kokousväki suhtautui myötämielisesti. Lisäksi päivän aikana käsiteltiin myös jääpalloon liittyviä asioita, joten kokous kaikkinensa kesti noin seitsemän tuntia.

Lauha talvi suosii futareita

Talvi 1930 oli Suomessa koko vuosisadan lauhin ja ensimmäinen vuorokauden mittainen pakkasjakso koettiin Helsingissä vasta tammikuun lopussa. Tästä kertoo aika paljon se, että 19.1. HIFK ja HPS pelasivat harjoitusottelun Eläintarhan kentällä parinsadan katsojan edessä. Jääpallossa sarjakausi jouduttiin typistämään ja jääkiekossa kausi peruttiin kokonaan huonon jäätilanteen takia.

Koska usein jalkapalloilijat pelasivat talvisin jääpalloa, tarkoitti lauha talvi sitä, että nyt oli mahdollisuudet jalkapallon harjoitteluun paljon aiemmin. Helsingissä futistreenit olivat pyörineet jo maaliskuun puolivälistä alkaen, ja ensimmäiset kunnon harjoitusottelut pelattiin huhtikuun alussa.   

Kausi käynnistyi kevään aikana alueellisilla karsintaotteluilla, joissa ratkottiin paikat elokuussa käynnistyvään kahdeksan joukkueen yksinkertaiseen mestaruussarjaan eli A-sarjaan. Loput karsintoihin osallistuneet sijoitettaisiin pelaamaan B-sarjaa.

Karsintasarjat

Turun karsintasarjassa TPS ja ÅIFK etenivät voitosta voittoon ja tietenkin pelaten tasapelin keskenäisessä ottelussaan, sekä parissa uusintaottelussa. Paikka A-sarjassa ratkaistiin 18.6. uusintaottelussa 900 maksaneen katsojan edessä. Palloseura oli ottelussa hallitseva joukkue vaikka se pelasi toisen jakson alivoimalla, kun laitapelaaja Reino Järvinen joutui sivuun aivotärähdyksen takia. Se johti ottelua 10 minuutin jälkeen jo 2–0, kun Allan Meri ja Voitto Vester iskivät maalin mieheen. ÅIFK:n Ljungberg kavensi ensimmäisen jakson lopulla, mutta Ilmari Oksanen iski lopullisen niitin rankkarista toisella jaksolla.

Viipurista suoran paikan A-sarjaan lunasti Viipurin Palloseura, joka voitti Sudet ratkaisevassa ottelussa 1–0, kun Eero Kettunen teki ainoan maalin 25 minuutilla hienolla laukauksella. Toisella jaksolla tuomari Leo Leivo heitti Susien Reino Hintsan ja Palloseuran maalintekijän Kettusen ulos nahistelun seurauksena.

Pohjanmaalla A-sarjapaikan kohtalo ratkottiin kaksinkertaisella sarjalla, johon osallistui vaasalaisten, Palloseuran ja IFK:n, lisäksi GBK Kokkolasta ja Drott Pietarsaaresta. VPS voitti kaikki ottelunsa ja murskasi muun muassa VIFK:n kotonaan 11–1 sekä GBK:n peräti 13–1. Vaasalaisten maaliero oli murskaava 51–8!

Helsingin paikat uuteen mestaruussarjaan ratkottiin keväällä kuuden joukkueen kesken käydysssä Helsingin piirinmestaruussarjassa. Näistä joukkueista kolme parasta meni SM-sarjaan suoraan, sekä 4.sijalle jäänyt pääsi vielä pelaamaan karsintaottelun. Stadin suurimmat ennakkosuosikit olivat edellisvuoden finalistit Helsingin Palloseura ja Helsingin IFK.

HPS oli vain vuotta aiemmin voittanut mestaruuden yli 4000 katsojan edessä Pallokentällä murskaten HIFK:n peräti 6–2. Lisäksi paikoista mestaruussarjassa taistelivat KIF, HJK, Sjärnan ja Helsingin Toverit. 

Jo ensimmäisellä ottelukierroksella toukokuun alussa nähtiin iso yllätys, kun alemmalta piirin tasolta karsintoihin yltänyt Stjärnan kukisti HJK:n 1–0. Lisäksi toinen suosikki HIFK oli vaikeuksissa Tovereiden kanssa ja kykeni vasta ottelun loppupuolella tekemään kaksi maalia ja voittamaan ottelun. Mutta ensimmäisten pelien jälkeen alkoi HPS:n ja HIFK:n peli rullata ja tulokset olivat murskaavia. HPS voitti muun muassa HJK:n 11–0 ja HIFK Kiffenin 8-2. 

Näiden kahden kärkiseuran välienselvittely nähtiin 18.5. ja tästä ottelusta kehkeytyi varsinainen trilleri.

Noin 1500 katsojaa oli kauniina kevätpäivänä kerääntynyt Pallokentälle seuraamaan kahden huippujoukkueen yhteenottoa. Molemmat joukkueet olivat siirtyneet “pitkän pelaamisesta” yleisöä enemmän viihdyttävämpään lyhytsyöttöpeliin. Tässä pelitavassa joukkueet olivat selkeästi kehittyneet, sillä vauhdikkaassa ottelussa pelattiin taidokasta jalkapalloa. 

HPS sai myötätuulen taaksensa ensimmäisellä jaksolla mutta se ei onnistunut pudottamaan HIFK:ta kyydistä sen turvin. Tauolle mentiin HPS:n 3–2-johdossa. Joukkueet jatkoivat tasapäistä maalintekoa myös toisella jaksolla, mutta HIFK oli koko ajan takaa-ajo asemassa. 77. minuutilla HPS näytti menevän voittoon kun Viljo Kuhlberg niittasi nopealla laukauksella 4–3. Mutta HIFK ei luovuttanut vaan Torsten Svanström tasoitti pelin 83. minuutilla laukomalla pallon kierteisenä kaukaa HPS-maalin ylänurkkaan.

Trilleri ei päättynyt tähän, sillä minuutti ennen loppua HPS meni 5–4-johtoon Kuhlbergin maalilla. Jotta draamankaari olisi täydellinen, tasoitti HIFK vain 20 sekuntia ennen loppua. Ragnar Lindbäck tavoitti pallon päätyrajalla ja pisti kierteisen keskityksen maalin eteen, jonka tuuli painoi pallon yläriman ja HPS-vahti Oiva Laineen käsien välistä maaliin. 

HPS ja HIFK selvisivät siis tasapistein A-sarjaan. Heidän vanavedessään suoran paikan otti Kiffen, joka kaatoi 4. sijalle sijoittuneen ja karsintoihin joutuneen Stjärnanin. HJK kykeni voittamaan ainoastaan pisteittä jääneen Helsingin Toverit ja jäi näin ulos ensimmäisestä mestauussarjasta. Sen kevät oli muutenkin murheellinen, sillä Klubi kävi häviämässä harjoitusottelun Vaasassa VPS:lle peräti 7–2, vaikka se johti ottelua 2–0.

Kesäkuun 22. päivä pelattiin ratkaisevat karsinnat A-sarjaan.

Tampereella kohtasivat Tampereen Palloilijat ja ÅIFK ja Helsingissä Stjärnan sekä Viipurin Sudet. ÅIFK nappasi paikan A-sarjaan Tampereelta 2–1-voitolla vain 50-100 katsojan edessä. Kaunis kesäpäivä ja keskipäivällä pelattu ottelu söi yleisömäärää, joka olisi illemmalla ollut luultavasti paljon isompi. Ottelun kaikki maalit tehtiin ensimmäisen 14 minuutin aikana.

Helsingissä viimeinen paikka mestaruussarjaan meni Stjärnanille, joka voitti Sudet niin ikään 2–1-lukemin.

Vierailevat viipurilaiset olivat ottelussa niskan päällä koko ajan ja Stjärnanin voiton voidaan sanoa olevan onnekas. Lisäksi kotijoukkueen maalivahti Abraham Kanyakoff pelasi hienon ottelun, torjuen monta vaarallista tilannetta.

Sudet menivät ensimmäisellä jaksolla ansaitusti 1–0-johtoon, kun Arvo Närvänen sijoitti pallon oikeaan nurkkaan. Toisella jaksolla Josua Nadbornik tasoitti pelin kahden Sudet-puolustajan välistä. Tasoituksen jälkeen kotijoukkue sai hieman paremmin kiinni pelistä ja 72 minuutilla nähtiin voittomaali. Nadbornik purjehti pallon kanssa keskellä vieraiden puolustusta, mutta menetti kontrollin palloon. Peliväline ajautui Hirschovitsille joka niittasi voittomaalin maalivahdin käsien kautta.

Vuoden 1930 Mestaruussarjaan selvisivät seuraavat joukkueet:

• Helsingin Palloseura
• Helsingin IFK
• KIF
• Stjärnan
• Viipurin Palloseura
• Turun Palloseura
• ÅIFK
• Vaasan Palloseura

Mestaruussarja

Sarja pelattiin yksinkertaisena, joten otteluita jokaiselle joukkueelle tuli vain seitsemän kappaletta. Tämä oli varmasti ihan riittävästi tuohon aikaan, sillä pelit potkaistiin käyntiin vasta elokuussa eikä kenttäolosuhteet olleet joka kaupungissa kovinkaan hyvät, sillä esimerkiksi Viipurissa käytössä oli vain Papulan hiekkakenttä. Vasta vuonna 1933 Viipuriin valmistunut Keskuskenttä toi nurmikentän kaupunkiin.

Sarja käynnistyi sunnuntaina 10.8. täydellä neljän ottelun kierroksella. A-sarjan (tai Suomi-sarjan, näitä nimiä käytettiin) ensimmäisen maalin teki Turussa Stjärnan, ja suurella todennäköisyydellä tämä maalintekijä oli keskushyökkääjä *Isidor Hirschovits. Maali tuli ottelun 12. minuutilla, mutta TPS ei tästä häkeltynyt vaan takoi helsinkiläiset vieraansa maanrakoon 9–2-voitolla.

* Valitettavasti tuohon aikaan raporteissa pelaajia käsiteltiin vain sukunimillä. Koska Stjärnanilla pelasi Hirschovitsin veljeskolmikko, jotka vielä kaikki “eturivissä”, on maalin tehnyttä pelaajaa koitettu saada selville pelijärjestyksestä ja raporteista. Maalintekijäksi on mainittu keskushyökkääjä, joka tuossa ottelussa oli eri lähteiden mukaan Isidor Hirschovits.

HPS – ÅIFK 2–1 (0–1) Yleisöä: 700

0–1 Eino Wihlman, 1–1 Sulo Saario, 2–1 Ilmari Mantila

HPS: Oiva Laine – Kaarlo Oksanen, Niilo Koskinen – Lauri Sinikari, Pentti Larvo, Max Viinioksa – Veijo Kuhlberg, Aulis Koponen, William Kanerva, Sulo Saario, Ilmari Mantila

ÅIFK: Armas Karlsson – Bertel Lindroos, Ivar Grannas – Per Kuffschinoff, Arthur Hestenaes, Otto Holmlund – Helenius, Einar Grannas, Erik Romin, Grönholm, Eino Wihlman

Hallitseva Suomen mestari Helsingin Palloseura lähti otteluun selkeänä suosikkina ja otti ottelun haltuunsa välittömästi. Ainoastaan hyökkääjien huono viimeistely ja vieraiden maalivahti Armas Karlssonin hienot pelastukset pitivät ottelun tasoissa. Parinkymmenen minuutin jälkeen vieraat menivät johtoon Eino Wihlmanin yksilösuorituksen jälkeen.

HPS tasoitti pelin 52 minuutilla, kun Kanerva jatkoi puskien Koposen keskityksen maalin eteen, josta Sulo Saario iski tasoituksen. HPS ei kuitenkaan saanut hyökkäyspeliään toimimaan, vaan ÅIFK:n puolustuksella oli helppo työ katkaista stadilaisten näpertelyn asteelle mennyt hyökkäysten virittely. Ottelu näytti päättyvän tasan, mutta vain kolme minuuttia ennen loppua Ilmari Mantila teki voittomaalin kauniilla kierteisellä laukauksella.   

ViPS – KIF 1–0 (0-0) Yleisöä: 150

1–0 Erkki Kariluoma

ViPS: Rosenberg – Mikkola, Eino Asikainen – Allan Lagerström, Pauli Tarvonen, Gösta Berg – Eino Kanerva, Erkki Kariluoma, Eero Kettunen, Väinö Meskanen, Onni Lindqvist

KIF: Sven-Erik Bäckström – Kurt Skutnabb, Patrik Henriksson – Emil Nordberg, Sven Sinikari, Sven Fristedt – Edvard Holmen, Jarl Lesch, Olof Strömsten, Birger Lesch, Eero Ronkanen

Viipurilaiset lähtivät sarja-avaukseen Papulan hiekalla suosikkeina, sillä Kiffenin eturivi ei ollut esittänyt kovin kummoisia otteita aiemmin. Pelipäivänä ilma teki vielä ottelusta hankalamman, sillä koko kenttä oli yhtä isoa kuralammikkoa. 

Ottelun alussa Kiffen oli parempi, mutta ViPS pääsi paremmin ja paremmin peliin mukaan. Toinen jakso oli kotijoukkueen hallintaa jolloin se teki ottelun ainoan maalin. Noin 80 minuutilla nähtiin sarjakauden ensimmäiset ulosajot. Maalintekijä Erkki Kariluoma ja Kiffenin Sven Fristedt jatkoivat pallosta kamppailua vielä vesilätäkössä sen verran kiivaasti, että tuomari Kosunen ohjasi molemmat pelaajat kentältä. 

TPS – Stjärnan 9–2 (5–1) Yleisöä: 537

0-1 Isidor Hirschovits, 1-1 Helge Aalto, 2-1 Aalto, 3-1 Allan Meri, 4-1 Arvo Kanerva, 5-1 Vieno Nikander, 5-2 Berhard Hirschovits, 6-2 Lauri Lehtinen, 7-2 Meri, 8-2 Lehtinen, 9-2 Aalto

TPS: Atte Asplund – Ilmari Oksanen, Pentti Veckman – Yrjö Tuomi, Vieno Nikarder, Viljo Lindroos – Arvo Kanerva, Helge Aalto, Lauri Lehtinen, Voitto Vester, Allan Meri

Stjärnan: Abraham Konykoff – Mikael Kagan, Simon Rubinstein – Jakob Berman, Georg Mattsoff, Elias Kantorowitsch – Berhard Hirschovitsch, Sakari Rubinstein, Isidor Hirschovitsch, Josua Nadbornik, Rafael Hirschovitsch

TPS laskettiin ennen kauden alkua kovimmaksi haastajaksi HPS:lle ja HIFK:lle. Turkulaiset olivat keskittyneet lähestulkoon kokonaan harjoitteluun, joten heidän kunnostaan ei ollut tietoa ennen avausottelua. Stjärnan oli varsinainen musta hevonen, jolta voitiin odottaa satunnaisia venymisiä.

Palloseura otti Stjärnanin Josua Nadbornikin tarkempaan vartiointiin ja tämä vaikeutti vieraiden peliä. Kaikesta huolimatta Stjärnan otti johdon 12. minuutilla Isidor Hirschovitsin osuessa tolppien väliin. Tätä iloa kesti vain minuutin kunnes TPS:n Helge Aalto tasoitti ja tämän jälkeen TPS meni menojaan. Toisella jaksolla TPS:lla oli varaa hukata rangaistuspotku, jonka Oksanen ampui maalin yli. Aalto viimeisteli toisella jaksolla ottelun viimeisen maalin ja samalla pääsarjahistorian ensimmäisen hattutempun.

VPS – HIFK 2–2 (0–0) Yleisöä: 600

0–1 Gunnar Åström, 0–2 Holger Salin, 1–2 Kurt Törnroos, 2–2 Aimo Haka

VPS: Vilho Salo – Martti Rantala, Sakari Vierimaa – Aarne Keiri, Martti Palo, Lauri Ödman – Lauri Järvinen, Biger Julin, Kurt Törnroos, Aimo Haka, Nuutti Lindgren

HIFK: Gunnar Närhinen – Frans Karjagin, Axel Lindbäck – Alfons Nylund, Torsten Lindholm, Jarl Malmgren – Gunnar Åström, Torsten Svanström, Leo Karjagin, Holger Salin, Kurt Nylund

VPS:n piti olla suupala HIFK:lle, sillä kotijoukkueen riveistä puuttui hyökkääjä Armas Rullo. HIFK lähti otteluun puolestaan ilman puolustaja Gösta Leschia ja vasenta ulkohyökkäääjä Ragnar Lindbäckia. 

Maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen vieraat menivät 2–0-johtoon. Pisteet näyttivät lähtevän pääkaupunkiin, mutta 84. minuutilla Kurt Törnroos toi VPS:n mukaan peliin. Tasoitusmaali tuli vain reilu minuutti ennen ottelun loppua, kun Aimo Haka puski Nuutti Lindgrenin keskityksestä pallon Gunnar Närhisen selän taakse. Ottelu oli dramaattisesta lopusta huolimatta heikkotasoinen.

Avauskierroksen jälkeen sarja jatkui ennakkoarvailujen mukaisesti. HPS, HIFK ja TPS taistelivat kärkipäässä, VPS, KIF ja ViPS taulukon keskivaiheilla kun taas Stjärnanin ja ÅIFK:n kohtaloksi oli jumitua sarjan peräpäähän. Kumpikaan viimeksi mainituista ei onnistunut avaamaan voittotiliä koko kauden aikana, kun vielä keskinäinenkin ottelu pelattiin 1–1 Helsingissä. Stjärnan puolestaan nipisti tasapelin Vaasasta, joten se jätti turkulaiset pisteellä taakseen. 

Mestaruus ratkaistiin TPS:n ja HIFK:n kesken. HPS:n kausi kääntyi alamäkeen hyvän alun jälkeen ja alkusysäys tälle tuli elokuun lopussa Viipurissa Papulan hiekalla, jossa se jäi 4–4-tasapeliin ViPS:n kanssa. Tämän jälkeen se hävisi vielä Helsingin paikallispelin HIFK:lle sekä vierasottelun Turun Palloseuralle lukemin 2–3. Jälkimmäisen tappion jälkeen liikkeellä oli ilkeitä huhuja, sillä käytännössä jo HIFK-tappiooon mestaruuden menettäneen HPS:n sanottiin hävinneen tahallaan Turussa, jotta TPS:lla olisi mahdollista sysätä HIFK:n toiselle sijalle. 

Tilanne ennen TPS:n ja HPS:n viimeistä ottelua. HIFK kohtasi samaan aikaan ViPS:n ja pelasi vielä ÅIFK:ta vastaan – eli oli ottamassa varmat neljä pistettä. Alunperin ViPS-HIFK piti pelata elokuussa, mutta ottelu jouduttiin perumaan, kun Papulan kenttä olikin pelipäivänä varattu armeijan harjoituksia varten.

HIFK menetti siis avauskierroksella pisteen Vaasassa, kun taas TPS koki heti toisessa pelissä pistemeneyksen Helsingissä Kiffeniä vastaan. Kun vielä keskinäinen ottelu näiden kahden seuran välillä päättyi Helsingissä 1–1-tasapeliin, olivat TPS ja HIFK sarjan päätteeksi tasapisteissä. Tämä tarkoitti että mestaruus ratkaistaisiiin uusintaottelussa.

12.10.1930, Pallokenttä, Helsinki

Sunnuntai 12.10. oli Helsingissä todellista urheilun juhlaa. Kello 12.00 Töölöstä starttasi HKV:n järjestämä maraton, jossa taisteltiin Helsingin Sanomain kiertopalkinnosta. Kello 14.00 puolestaan Pallokentällä käynnistyi kotimaisen jalkapallokauden päätös, uusintaottelu Suomen mestaruudesta. Ilma oli syksyisen hieno ja koko viikon kestäneet sateet olivat väistyneet melkein 3500 maksaneen katsojan iloksi. 

HIFK oli osallistunut SM-kilpailuihin jo vuodesta 1908, mutta se metsästi edelleen ensimmäistä mestaruuttaan. Se oli päässyt neljä kertaa finaaleihin, mutta hävinnyt niistä jokaisen – viimeisen edeltävänä vuonna Helsingin Palloseuralle. Vasta kahdeksan vuotta aiemmin perustettu TPS oli puolestaan kerennyt nappaamaan neljän mitalin lisäksi yhden mestaruuden – vuonna 1928 Pallokentällä kun se kukisti juuri HIFK:n 3–2.   

Ensimmäinen jakso oli hermostunutta peliä, etenkin kotijoukkue HIFK:lta. Se oli kuitenkin jatkuvasti hallitsevampi osapuoli ottelussa, sillä sen pelaajat olivat teknisesti ja taktisesti turkulaisia parempia. Vieraat loistivat lähinnä fyysisyydellään ja koittivat näin horjuttaa HIFK:n joukkuetta. Molemmat joukkueet loivat tukun tilanteita ensimmäisellä jaksolla, mutta 45 minuutin pelin jälkeen tulostaululla olivat 0–0-lukemat. 

Toinen jakso alkoi räväkästi. Vain kuusi minuuttia tauon jälkeen tekivät tähtirinnat johtomaalin.

Gunnar Åström pujotteli itsensä oikealla laidalla keskityspaikkaan ja löysi Holger Salinin vapaana maalin edestä. Muutaman minuutin päästä TPS tasoitti erikoisella maalilla. Vieno Nikanderin kaukolaukaus meni Helge Aallon pään kautta HIFK-maalin yläkulmaan. Tämän jälkeen HIFK otti pelin haltuunsa ja TPS putosi kyydistä.

Näytti siltä, ettei turkulaisten kuntopohja kestänyt peräti kuuden maajoukkuepelaajan tähdittämän HIFK:n vauhdissa. 61. minuutilla Jarl Malmgren nappasi pallon Pentti Veckmanilta ja sijoitti pallon yläkulmaan. Ottelun ratkaisu tuli 76. minuutilla. Malmgren veti pallon vapaapotkusta tolpan kautta maaliin. Ottelun ratkaisijaksi noussut Jarl Malmgren viimeisteli vielä hattutemppunsa tekemällä 4–1, kun TPS-vahti Tauno Elomaa ei yltänyt keskitykseen ja Malmgrenillä oli helppo työ puskea pallo tyhjään maaliin.

HIFK – TPS 4–1 (0–0)

1–0 Holger Salin (51), 1–1 Helge Aalto (55), 2–1 Jarl Malmgren (61), 3–1 Malmgren (76), 4–1 Malmgren (81)

HIFK: Charles Holmberg – Frans Karjagin, Gösta Lesch – Alfons Nylund, Torsten Linholm, Axel Lindbäck – Jarl Malmgren, Holger Salin, Gunnar Åström, Torsten Svanström, Ragnar Lindbäck

TPS: Tauno Elomaa – Pentti Veckman, Ilmari Oksanen – Viljo Lindroos, Vieno Nikander, Yrjö Tuomi – Voitto Vester, Helge Aalto, Allan Meri, Lauri Lehtinen, Reino Järvinen

Yleisöä: 3353

Huomioita kauden jälkeen

Yleisesti ensimmäistä sarjamuodossa pelattua Mestaruussarjaa pidettiin onnistuneena. Uusi pistelaskuun perustuva kilpailu, jossa joukkue pystyi korvaamaan tappion voittamalla seuraavan ottelun, lisäsi jännitystä jalkapallon seuraajien parissa. Pelaajien ja joukkueiden taistelutahto säilyi läpi kauden ja joukkueiden pelaajien yhteenkuuluvuuden tunne kasvoi kauden edetessä.

Lisäksi seuran niin sanottujen varapelaajien eli reservien kehittyminen nopeutui, kun sarjamuotoisessa kilpailussa näille pelaajille tuli enemmän käyttöä, kun pelejä oli enemmän. 

Erityisen tärkeänä pidettiin, että sarjajärjestelmä vei kotimaista jalkapalloa etelän suurista kaupungeista sisämaahan ja maaseudulle. Seurat ympäri maata ovat toistensa kanssa tekemisissä ja peleissä oppivat paljon vastustajistaan taidollisesti ja taktillisesti. 

Myös tärkeänä pidettiin, että mahdollisimman nopeasti siirryttäisiin kokeilumuotoisesta yksinkertaisesta sarjasta kaksinkertaiseen, vaikka tiettyjen joukkueiden (esimerkiksi Vaasan Palloseura) matkustuskustannukset kasvoivatkin sarjamuotoon siirryttäessä. Toisaalta ensimmäinen A-sarja herätti katsojien mielenkiinnon, ja esimerkiksi Vaasassa matkakustannuksia pystyttiin paikkaamaan kasvaneilla lipputuloilla.

Mikäli uusintaottelua ei lasketa, suurin yleisömäärä (1800) nähtiin TPS:n ja HPS:n kohdatessa. Avauskierroksen ViPS–KIF-pelin 150 maksanutta katsojaa oli kauden pienin yleisömäärä. 

Mestaruustaiston lisäksi myös putoamistaistoa pidettiin jännittävänä ja mielenkiintoisena seurata. Sarjamuoto pakotti myös pelaajat pitämään itsensä ruodussa, koska pitkäkestoinen ja kovatasoinen sarja ei sallinut lipsahduksia. Tämän ansiosta huvikseen pelaamisesta siirryttiin melkein huomaamatta kovaan kamppailuun ja tosissaan otettavaan urheiluun. 

Vuoden 1930 seuroista pääsarjassa pelaavat finalistit HIFK ja Turun Palloseura. Vaasan Palloseura pelaa tänä vuonna Ykköstä ja Kiffen Kakkosta. ÅIFK ja HPS jatkavat pelejään Kolmosessa.

Juutalaisten urheiluseura Stjärnanin taival päättyi lyhyeen, eikä jalkapallon pääsarjassa enää nähty. Pari vuotta putoamisen jälkeen Stjärnan vaihtoi nimekseen Makkabi. Nimenvaihdos johtui ruotsalaisperäisestä nimestä. Makkabilla ei ole joukkuetta jalkapallossa tänä vuonna, vaikka se on ollut tuttu näky Helsingin alasarjoissa.

Viipurin Palloseura putosi pääsarjasta kauden 1931 päätteeksi, mutta pelasi toiseksi korkeimmalla tasolla usean vuoden ajan. Talvisodan jälkeen ViPS sulautettiin Viipurin Susien kanssa yhteen, ja kaikki joukkueen pelaajat siirtyivät Susien riveihin. 

Miten pääsarja kehittyi?

Vaikka paineita siirtyä kaksinkertaiseen sarjaan oli jo heti tulevalla kaudella, pelattiin sarja vielä vuonna 1931 yksinkertaisena. Vasta 1932 sarja pelattiin kaksinkertaisena, jolloin joukkueille kertyi 14 ottelua. Tällä systeemillä jatkettiin koko 30-luku.

Koko vuosikymmen meni helsinkiläisten joukkueiden hallitessa sarjaa. HIFK voitti neljä mestaruutta, HPS kolme, HJK kaksi. Vasta vuonna 1939 nähtiin ensimmäinen Helsingin ulkopuolinen mestari, kun TPS vei pytyn HJK:n nenän edestä. 

Uusina pääsarjapaikkakuntina 30-luvulla nähtiin Tammisaari (EIF 1933), Pietarsaari (Drott 1936) ja Kuopio (KPT 1938).

Tilastoja 

1.maali: 10.8.1930, Isidor Hirschovits (Stjärnan), TPS-Stjärnan 9–2

50.maali: 20.8.1930, Gunnar Åström (HIFK), HIFK-KIF 4–0

100.maali: 3.9.1930, Eero Ronkanen (KIF), KIF-Stjärnan 4–0

Ensimmäinen hattutemppu: 10.8.1930, Helge Aalto (TPS), TPS-Stjärnan 9–2

Ensimmäinen rangaistuspotku: 10.8.1930, Ilmari Oksanen (TPS), TPS-Stjärnan 9–2 (epäonnistui)  

Ensimmäinen maali rangaistuspotkusta: 13.8.1930, Leo Karjagin (HIFK), HIFK-Stjärnan 8–1

Ensimmäinen ulosajo: 10.8.1930, Erkki Kariluoma (ViPS) & Sven Fristedt (KIF), ViPS-KIF 1–0

Ensimmäinen nollapeli: 10.8.1930, Rosenberg (ViPS), ViPS-KIF 1–0

Maalipörssi (epävirallinen, ei uusintaottelua): 

9 – Lauri Lehtinen (TPS), Aulis Koponen (HPS)

8 – William Kanerva (HPS), Erkki Kariluoma (ViPS)

7 – Holger Salin (HIFK), Gunnar Åström (HIFK)

6 – Olof Strömsten (KIF), Eero Kettunen (ViPS)

Täysin oikean maalipörssin esittäminen on valitettavasti mahdotonta. Maalintekijöissä saattaa olla puutteita tai väärää infoa. Esimerkiksi Pallokirja kertoo vuoden 1930 maalikuninkaiksi Olof Strömstenin ja Holger Salinin yhdeksällä (9) maalilla. Tämä tieto on väärä, sillä Olof Strömstenin nimiin on merkitty samassa joukkueessa pelanneen Osvald Strömstenin kolme maalia. HIFK:n Holger Salin puolestaan teki sarjassa seitsemän (7) maalia ja yhden maalin uusintaottelussa. 28.9. pelatusta ottelusta VPS-ViPS (5–3) puuttuu vierasjoukkueen kaksi maalintekijää. Muitakin puutteita saattaa esiintyä. 

Yllä oleva maalintekijätilasto on kasattu otteluraportteja läpikäymällä, ja on niin tarkka, kuin parhaalla tiedolla on saatu kasaan. 

Lähteet: Helsingin Sanomat, Urheilulehti, Idrottsbladet, Urheilija

The post Etelästä maaseudulle ja huvikseen pelailusta koviin kamppailuihin – 90 vuotta täyttävä jalkapallon pääsarja toi lajiin uskottavuutta appeared first on Byyri.

Harmittavasti nämä vierailut ovat jääneet todella vähiin viime vuosina. Viimeisin vierailija on Notts County, joka kesällä 2013 kohtasi PS Kemin, Tervarit ja JJK:n, ja pari vuotta aiemmin Leyton Orient kävi kiertämässä Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Tässä jutussa aikaan ennen 80-lukua.

English Wanderers 1911

Ensimmäistä brittijengin vierailua saadaan hieman kaivella pidemmältä historiasta. Vuonna 1911 Suomeen saapui English Wanderersin joukkue. Kyseessä oli Englannin amatöörimaajoukkueen pelaajista kasattu ryhmä, joka kiersi Eurooppaa vuosina 1911-13 pelaten lukuisia harjoitusotteluita, muun muassa Unkarissa ja Italiassa.

Kesällä 1911 joukkueen matkasuunnitelma sisälsi ensin otteluita Ruotsissa, sitten Venäjällä ja viimeiseksi Tanskassa. Koska joukkue matkusti Venäjälle Suomen kautta, lähestyi Wanderersin kapteeni Chapman jo keväällä Palloliittoa kirjeellä, jossa hän esitti ehdot, joilla Wanderers pysähtyy Suomeen pelaamaan. Palloliitto piti kuitenkin englantilaisten 2500 markan ottelupalkkiota liian suurena, ja kieltäytyi kunniasta.

Palloliitto sai kuitenkin elokuussa Ruotsista sähkösanoman, jossa Chapman ehdotti, että Wanderers voi pelata ottelun 750 markan ottelupalkkiolla. Palloliitto ei suostunut suoraa rahaa englantilaisille maksamaan, vaan ehdotti palkkioksi 50% ottelutuotoista. Liitosta ilmoitettiin myös, että ottelun kesto on vain 60 minuuttia. Britit esittivät vielä vastatarjouksen ottelutuotoista (75%), johon Palloliitossa tyydyttiin, ja näin ottelupäiväksi sovittiin torstai 31.8.

Wanderersin aikataulu oli todella tiukka, sillä joukkueen Prinsessa Margaretha-laiva saapui Helsingin satamaan torstaina klo 18.00 ja vain 30 minuuttia myöhemmin alkoi ottelu Eläintarhan kentällä. Satamaan oli varattu auto, joka kuljetti pelaajat otteluun. Yleisölle rautatieasemalta lähti juna klo 18.15, ja ottelua tulikin katsomaan peräti 2000 maksanutta katsojaa. Ruotsissa muun muassa parhaista IFK-pelaajista kootun joukkueen 5–1 voittanut brittiyhdistelmä kiinnosti tämän nuoren lajin suomalaiskatsojia.

Eltsu oli tuolloin Helsingin ainoa urheilukenttä ja hiekkapäällysteinen, jollaiseen brittipelaajat eivät olleet tottuneet. Heidän mukaansa kenttä oli todella kova, miltei asfalttia, jonka päälle oli ripoteltu pieniä kiviä. HIFK:n ja HJK:n pelaajista koottu kotijoukkue ei kuitenkaan kentästä juuri mitään hyötyä saanut, sillä pelaajat eivät olleet koskeneet palloon miltei kolmeen kuukauteen. 

Ottelun ensimmäinen jakso oli tasainen, joskin vieraiden parempi pallonkäsittelytaito sekä pelikäsitys nousivat esiin selkeästi. Hienosti puolustaneet suomalaiset eivät kuitenkaan onnistuneet enää toisella jaksolla estämään Wanderersin maalintekoa, ja väsyneet pelaajat antautuivat toisen jakson keskivaiheilla. Vieraat olisivat lopussa voineet tehdä useampia maaleja, mutta suomalaiset uhrautuivat puolustuspelissään hienosti.

Wanderers jatkoi matkaansa Venäjälle Prinsessa Margarethalla vielä samana iltana kello 22 aikoihin, jossa se pelasi kolme ottelua voittaen kaikki maalierolla 32–0. Täytyy yhtyä ottelusta Urheilulehteen raportoineen, ja ottelussa pelanneen Kaarlo Soinion sanoihin “kaikesta huolimatta, vaikkemme katsokaan yksinään maalilukua, oli tulos loistava suomalaisille”.

31.8.1911                   

Helsinki XI – English Wanders         0–1       Eläintarha      2,000

Helsinki XI: Holmström (HIFK) – Holopainen (HJK), Löfgren (HIFK) – Soinio (HJK), Lindbäck (HIFK), Lietola (HJK) – Idefelt (HIFK), Öhman (HIFK), Wiberg (HIFK), Toivonen (HJK), Niska (HIFK).

Wanderers: Owen, Hoare, Chapman, Berry, Raine, Olley, Tyson, Healy, Martin, Bradsley, Brebner.

Rotherham United 1961

Seuraavaa englantilaisjoukkueen vierailua saatiin odottaa peräti 50 vuotta. Toukokuussa 1961 Suomeen matkusti Englannin II-divisioonan Rotherham United, joka pelasi täällä kaksi ottelua. Ensimmäiseksi brittijoukkue matkusti Lahteen, jossa se kohtasi Radiomäen kentällä paikallisen Lahden Reippaan.

Rotherhamin matka Englannista ei ollut mikään nopein, sillä joukkue oli ensin lauantaina matkustanut laivalla Lontoosta Kööpenhaminaan. Tämä pätkä oli ollut hieman myrskyisä, ja koska osa pelaajista oli ensimmäistä kertaa laivalla, oli myös merisairautta ollut liikkeellä melkoisesti.

Maanantaina Kööpenhaminaan saapunut joukkue hyppäsi junaan, joka vei illaksi Tukholmaan. Siellä mentiin uudestaan laivaan, joka oli Turussa seuraavana aamuna aikaisin. Tämän jälkeen reissu jatkui bussilla Helsingin kautta Lahteen, jossa joukkue oli pari tuntia ennen ottelun alkua.

Monen päivän reissaaminen ei kuitenkaan näkynyt kentällä. Rotherham pelasi ymmärrettävästi väsyneenä, mutta otti silti selkeän 4–1-voiton.

Pitkä sentteri Ken Houghton iski ensimmäisellä jaksolla pari maalia, mutta Rotherham olisi voinut osua useammankin kerran. Houghton sai hattutemppunsa täyteen toisen jakson 51.minuutilla, ja vasta tämän jälkeen Reipas pääsi hieman peliin kiinni. Tunnin kohdalla kotijoukkue teki ottelun ainoan maalinsa, kun Martti Hyvärinen osui Kaarlo Sutisen syötöstä. Maali herätti vierailijat pelaamaan, sillä tämän jälkeen Reippaalla oli vaikeuksia päästä edes vastustajan kenttäpuoliskolle. Don Weston viimeisteli voiton Rotherhamille, ja ottelun viimeinen puolituntinen oli enemmän ja vähemmän selviytymistä pahasti väsähtäneelle Reippaalle.

16.5.1961

Reipas – Rotherham              1–4       Radiomäki      3,000

0-1 Ken Houghton (12), 0-2 Houghton (38), 0-3 Houghton (51), 1-3 Martti Hyvärinen (59), 1-4 Don Weston (62)

Kaksi päivää myöhemmin Rotherham pelasi kiertueensa toisen ottelun Helsingissä. Olympiastadionilla vastaan asettui helsinkiläinen Allianssi, joka oli siis useamman joukkueen pelaajista kasattu ryhmä, ja pelasi lukuisia ystävyysotteluita ulkomaalaisia joukkueita vastaan.

Matkaväsymyksestä toipunut Rotherham ei antanut stadissa Allianssille mitään mahdollisuuksia.

Kotijoukkueen syöttöpeli oli valtaosan ottelusta luokatonta, eikä se saanut kuriin pallottomina aktiivisesti liikkuneita englantilaisia. Erityisesti kotijoukkueen sentterinä aloittaneen Rolf Rosqvistin pelikuntoa ja peluuttamista ihmeteltiin, eihän kaveri ollut aloittanut vielä kertaakaan ottelua edes joukkueensa HIFK:n riveissä. Puolustuksessa Reijo Jalava ja Matti Haahti olivat läpi ottelun suurissa vaikeuksissa nopeiden Brian Sawyerin ja Keith Bambridgen kanssa.

Rotherham ei pelannut tyypillistä englantilaisjoukkueen peliä, vaan se malttoi pitää pallon maassa ja pelasi itsensä pois ahtaistakin paikoista. Myös pelikäsitys ja joukkueen pelaajien sulava sekä oikea-aikainen syöttötyöskentely keräsi kehuja. Joukkueen hyökkäysosastosta esiin nousi Ken Houghton, joka isokokoisena pelaajan oli myös todella taitava pallon kanssa. Lisäksi keskikentällä pelannut Kenneth Waterhouse keräsi kehut, sillä mies poimi miltei kaikki irtopallot haltuunsa, ja näin Rotherham sai pidettyä paineen Allianssin alueella.

Vieraiden syömähammas oli jälleen sentteri Houghton, joka teki ensimmäisellä jaksolla kaksi maalia. Tunnin kohdalla Rotherham johti jo 4–0, jonka jälkeen britit nostivat jalan kaasulta. Allianssi sai tilaisuutensa maalintekoon, mutta Raimo Kivistön veto meni ohi hyvästä paikasta. Lopussa vierailla oli mahdollisuus vielä kaunistella lukemia rankkarista, mutta puolustaja Peter Perry veti pallon pisteeltä ohi maalin.

18.5.1961

Allianssi – Rotherham                      0–4       Olympiastadion 5,004

0-1 Ken Houghton (36), 0-2 Houghton (44), 0-3 Brian Sawyer (50), 0-4 Don Weston (62)

Allianssi: Andreas Westerholm – Reijo Jalava, Matti Haahti – Helles Kontkanen, Lauri Lehtinen, Stig Holmqvist – Carl-Magnus Ekman (Raimo Kauppinen), Unto Nevalainen, Rolf Rosqvist, Aulis Rytkönen, Raimo Kivistö.

Rotherham: Roy Ironside – Peter Perry, Lawrence Morgan – Kenneth Waterhouse, Peter Madden, Robert Lamberg – Keith Bambridge, Alan Kirkman, Ken Houghton, Don Weston, Brian Sawyer.

Rotherham pelasi siis tuolloin II-divisioonassa ja oli edellisellä kaudella sijoittunut sarjan keskikastiin. Joukkueen koko tuolla kaudella (1960/61) oli yhteensä 22 pelaajaa, joista 18 oli ammattilaisia ja neljä amatööripelaajaa.

Suomessa joukkue oli 15 pelaajan ja kolmen taustahenkilön voimin. Seuran varapresidentti, 72-vuotias James Ferguson sanoi Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa joukkueen olevan yksi sarjan nuorimpia, ja tämän takia he ovat joutuneet vahvistamaan sitä muutamalla kokeneella pelaajalla. Näitä ovat muun muassa Manchester Cityssa vielä kaksi vuotta aiemmin pelannut Alan Kirkman sekä Birminghamista hankittu Don Weston.

Allianssi-voitosta Ferguson totesi, ettei Rotherham pelannut täydellä teholla, koska pelissä ei ollut pisteitä jaossa ja pelaajat olivat pikemminkin eräänlaisella lomamatkalla. Varapressa antoi moitteita suomalaisten hyökkääjille ja itseasiassa toivoi, että Allianssi olisi kyennyt shokeeraamaan Rotherhamin:

“Tässä ottelussa olisimme toivoneet, että Allianssi olisi tehnyt ensimmäisen maalin. Poikamme eivät oikein osanneet keskittyä peliin, joten se olisi ollut paras kiihoke heille. Yleisö olisi saanut nähdä todella yritystä. Toivon kuitenkin, että olette tyytyväisiä”.

Rotherhamin keskustuki Peter Madden kommentoi Suomen kiertuetta seuraavalla tavalla:

“On todella miellyttävää pelata Suomessa. Turha jännittäminen on poissa ja saamme hieman levätä. Voimme todella leikkiä pallon kanssa ja teemme parhaamme esittääksemme teille parhaimpia puolia englantilaisesta jalkapallosta.”

Joukkueen manageri Albert Wilson seurasi Olympiastadionilla ennen Allianssin kohtaamista Pallo-Poikien ja Helsingin Palloseuran välistä Suomensarjan-ottelua. Wilson oli sitä mieltä, että Rotherhamin reservijoukkue pärjäisi loistavasti molempia suomalaisryhmiä vastaan.

Rotherhamin seuraava kausi oli varsin hyvä. Joukkue sijoittui 9. sijalle II-divisioonassa ja selvisi puolivälieriin Liigacupissa. Muutamaa hyvää kautta seurasi aina notkahdus, ja kohti 60-luvun loppua Rotherham ajautui vääjäämättä kohti putoamistaisteluita. Lähtö III-divisioonaan tuli kauden 67/68 pääteeksi. The Millers kävi vielä 80-luvulla piipahtamassa kahden kauden verran II-divisioonassa, muutoin se vietti aikansa alemmilla sarjatasoilla. 2000-luvulla Rotherham on ollut tutumpi ilmestys toiseksi korkeimmalla tasolla.

Stoke City 1965

Stoke City oli noussut Englannin I-divisioonaan kaudeksi 1963/64, jolloin se säilytti sarjapaikkansa täpärästi sijoittuen 17. sijalle. Managerina toiminut Tony Waddington teki isoja liikkeitä, jotta hän saisi kurssin muutettua.

Puolustusta vahvistettiin kovalla kädellä ostamalla Calvin Palmer Nottinghamista, George Kinnell Aberdeenista ja maalivahti Lawrie Leslie West Hamista. Nämä hankinnat yhdistettynä liigan ulkopuolisesta Ketteringistä tulleen sentteri John Ritchien maalivireeseen, pelasti Stoken tuolloin putoamiselta.

Kausi 1964/65 sujuikin jo paljon paremmin. Manageri Waddington teki selkeän strategian muutoksen ja hankki kokeneempia laatupelaajia joukkueeseensa.

Burnley-legenda Jimmy McIlroy, Manchester Unitedin Dennis Viollet ja Manchester Cityssa sekä Blackburnissa uransa luonut Peter Dobing kuuluivat näihin. Joukkueessa pelasi myös Stanley Matthews, joka helmikuussa -65 pelasi viimeisen kerran Stoken paidassa Fulhamia vastaan liigaottelussa.

Kausi päättyi hienosti 11. sijalle ja Stoke lähti vielä toukokuussa kiertueelle, jossa se pelasi kolme peliä Neuvostoliitossa, yhden Suomessa ja yhden Ruotsissa.

Jo menomatkalla Neuvostoliittoon Stoke piipahti Helsingissä odottelemassa jatkolentoa. Tällöin seuraa tervehtimässä ollut Allianssin puheenjohtaja Dennis Lindell sai pettymyksekseen todeta, ettei Stanley Matthews ollutkaan mukana. Manageri Waddingtonin mukaan Matthews oli myynyt Blackpoolissa sijainneen hotellinsa, ja oli lähdössä kiertämään maailmaa näytösotteluiden merkeissä valmentajana. Palloliitolle Tony Waddington antoi lahjaksi Matthewsin juhlaottelun käsiohjelman.

Stoke saapui Neuvostoliiton kiertueelta Helsinkiin vajaa pari viikkoa myöhemmin, pelipäivänä 20.5. klo 10.45. Kiertuelahjaksi jokainen vastustaja joukkue sai siniseksi maalatun savipotin, ja jokainen vastustajajoukkueen pelaaja ja taustahenkilö vielä pienoispotin. Tällä eleellä The Potters teki itseään sekä kaupunkinsa posliinituotantoa tutuksi.

Helsingin Allianssin valmentajana toimi HIFK:n maalivahti Andreas Westerholm, joka valitsi ryhmänsä lähinnä HJK:n ja HIFK:n miehistöistä – muista joukkueista mukaan mahtui kaksi Kiffenin pelaajaa. Stoken pelaajistoa pidettiin yleisesti todella laadukkaana, ja Helsingin Sanomat jopa veikkaisi, että edelliskauden 11. sija saattaa muuttua 1. sijaan tulevalla kaudella.

Tätä näkemystä tuki Stoken otteet Olympiastadionin nurmella. Vielä pari vuotta aiemmin liigan ulkopuolella pelannut ja kenkätehtaassa töissä ollut John Ritchie teki peräti viisi maalia, kun Potters otti murskavoiton 9–1. Tehomiehinä häärivät myös laitahyökkääjät Peter Dobins sekä Harry Burrows. Allianssin ainokaisen teki Kai Pahlman rangaistuspotkusta.

20.5.1965

Allianssi – Stoke City            1–9       Olympiastadion         5,724

0-1 John Ritchie, 0-2 Ritchie, 1-2 Kai Pahlman (rp), 1-3 Peter Dobing, 1-4 Dobing, 1-5 Denis Viollet, 1-6 Ritchie, 1-7 Ritchie, 1-8 Ritchie, 1-9 ???

Allianssi: Paavo Heinonen (HJK) – Reijo Jalava (HJK), Aulis Huttunen (HIFK) – Torbjörn Wiik (HIFK), Nils Laine (HJK), Pentti Kokko (HJK) – Kaj Kaartinen (HJK), Kai Pahlman (HJK), Kari Lehtolainen (HJK), Hannu Kankkonen (HJK), Ilkka Haila (HIFK)

Varamiehet: Andreas Westerholm (HIFK), Raimo Kauppinen (HJK), Bror Lundqvist (KIF), Helles Kontkanen (KIF), Carl-Magnus Ekman (HIFK), Raimo Pajo (HJK)

Stoke: Lawrie Leslie – Bill Asprey, Tony Allen – Calvin Palmer, George Kinnell, Eric Sheels – Peter Dobing, Dennis Viollet, John Ritchie, Roy Vernon, Harry Burrows

Varamiehet: Brian Sherrat, Jimmy McIlroy, Maurice Setters, Keith Bebbington, Alan Bloor

Hull City 1971

HJK taisteli SM-sarjan kärkipäässä toukokuussa 1971. Se oli 16.5. hakenut Lahdesta molemmat kaksi pistettä voittamalla kärkipelissä Reippaan 2–1 Pekka Talaslahden ja Markku Peltoniemen maaleilla. Englannissa Hull City oli puolestaan sijoittunut II-divisioonassa peräti 5. sijalle, joka olisi näinä päivinä tiennyt nousuplayoffien pelaamista. 70-luvulla noista peleistä ei kuitenkaan ollut tietoa, joten se sai tyytyä paikkaansa viisi pistettä toisen nousupaikan varmistaneen Sheffield Unitedin takana.

Sijoitus oli kuitenkin seuran mittapuulla kova, sillä viimeksi kaudella 1909/10 se oli sijoittunut paremmin kauden päätteeksi.

Englantilaiset saapuivat Suomeen keskiviikkona 18.5. ilman maalitykkejään Chris Chiltonia ja Ken Wagstaffia. Matkassa olivat kuitenkin edellisellä kaudella 18 maalia iskenyt Ian Butler sekä jo Rotherhamin vierailulta 10 vuoden takaa tuttu Ken Houghton, joka oli osunut 20 kertaa II-divisioonassa. Olympistadionin nurmelle Tiikerit asteli myös ilman Pohjois-Irlannin maajoukkuepelaaja Terry Neillia, joka toimi myös Hullin pelaajamanagerina.

Hullin poissaoloista huolimatta, HJK oli täysin vastaantulija. Englantilaiset menivät vain kolmessa minuutissa 2–0 Paul O’Reilyn ja Stuart Pearsonin maaleilla. Kotijoukkue ei saanut peliään auki missään vaiheessa, ja ennen taukoa O’Reily tekaisi vielä joukkueensa kolmannen maalin.

Toisella jaksolla O’Reily osui vielä kahdesti ennen kuin HJK sai maalitilinsä auki. Klubin kavennuksen iski Ari Ojala Markku Peltoniemen syötöstä. Molemmat joukkueet tekivät vielä yhden maalin. Vaihtomies Stephen Holbrook iski joukkueelleen kerran, kun taas klubin maalista vastasi Jaakko Murtovaara.

19.5.1971

HJK – Hull City                       2–6       Olympiastadion         2,400

0-1 Paul O’Reily, 0-2 Stuart Pearson, 0-3 O’Reily, 0-4 O’Reily, 0-5 O’Reily, 1-5 Ari Ojala, 1-6 Stephen Holbrook, 2-6 Jaakko Murtovaara

Middlesbrough 1976

Englantilaiset olivat vierailleet Suomessa normaalisti jo aiemmin vuodesta, mutta Middlesbrough teki poikkeuksen vuonna 1976, kun sen vierailun ajankohta oli elokuun alussa. Koska kausi alkoi 21.8., oli tämä Suomen vierailu erittäin tärkeä Jack Charltonin manageroiman joukkueen harjoitusohjelmassa. Nämä ottelut olivat ensimmäiset harjoitusottelut, jotka joukkue pelasi.   

Middlesbrough oli noussut Charltonin johdolla takaisin I-divisioonaan kaudeksi 1974/75, yli 20 vuoden poissaolon jälkeen. Joukkueen ensimmäinen kausi päättyi hienoon 7. sijaan, ja Suomen vierailuakin edeltänyt kausi taulukon keskivaiheille. Yhden pytyn Boro sentään nappasi, kun Anglo-Scottish Cupin kaksiosaisessa finaalissa kaatui Fulham 1–0, David Armstrongin vastatessa kotiottelussa voittomaalista.

Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa manageri Charlton toteaa asettaneensa 6. sijan alkavan kauden tavoitteeksi. Kova tavoite siitäkin huolimatta, että Middlesbrough oli pistämässä lihoiksi maalitykkejään Alan Foggonia ja John Hicktonia. Kausien 73-75 maalikunkku Foggon oli jo Suomen vierailun aikana pelailemassa Yhdysvalloissa, ja mies oli vielä kaupattu Manchester Unitediin £30,000 siirtosummalla. Edelliskautena 18 maalia tehnyt Hickton puolestaan oli ilmoittanut lopettelevansa uraansa, luvaten pelata vielä tulevan kauden. Näiden korvaajina Charlton näki nuoren 19-vuotiaan Alan Willeyn, joka oli tehnyt tuhojaan Yhdysvaltojen sarjoissa.

“Mikäli Willey jatkaa samalla tyylillä liigassa, ei tarvinne tuhlata rahoja vieraaseen mieheen. Manageriuran aikana olen ostanut seuraani vain kaksi pelaaja – Liverpoolista hankin Phil Boersman ja Leedsistä Terry Cooperin” – Jack Charlton, 3.8.1976 

Foggon pelasi Manchester Unitedissa kolme ottelua tekemättä maaliakaan. Mies teki 70-luvun jälkipuoliskolla vain kaksi maalia, nekin lainapestinsä aikana Hartlepoolissa kaudella 1977/78. Hickton lainattiin kesken seuraavan kauden Hulliin, jossa pelasi kuusi ottelua ja teki yhden maalin. Vuonna 1978 kaveri pelasi vielä Yhdysvalloissa.

Alan Willey ei puolestaan ikinä lyönyt itseään Borossa läpi. 49 ottelussa Willey teki yhdeksän maalia. Englannissa miestä ei enää tämän jälkeen nähty ja loppu-uran kaveri kolusi jenkkisarjoja Minnesota Kicksin, Montreal Manicin ja Minnesota Strikersin paidassa

Middlesbrough’n ohjelma Suomessa oli todella tiukka. Tiistaina joukkue pelasi Kuopiossa KuPSia vastaan, keskiviikkona edessä oli Helsingissä HJK ja torstaina vielä Lahdessa Reipas. Eli kolmeen päivään kolme ottelua. Helsingin Sanomien mukaan tämä reissu olisi ollut Boron ensi kosketus jalkapalloon kesän tauon jälkeen. Helppo siitä ei tulisi, sillä kaikki kolme vastustajaa olivat SM-sarjassa neljän parhaan joukossa.

KuPS oli hävinnyt Reippaalle sunnuntaina peräti 5–1, mutta englantilaisvieraita vastaan savolaiset saivat hyvän taistelun aikaiseksi.

Ossi Loikkanen vei KuPSin johtoon, kun Middlesbrough’n maalivahti Jim Platt pudotti pallon eteensä. Toisella jaksolla kuopiolaiset vaihtoivat vähemmän pelanneita pelaajia kentälle, jolloin Boron taitotaso pääsi nousemaan esiin. Erityisesti brittipelaajien vahva ilmapeli sekä laadukkaat laidan vaihdot, saivat kuopiolaisyleisön ihastelemaan. Englantilaisvieraat käänsivät tappioaseman väkisin hyväkseen Phil Boersman ja John Graggsin maaleilla.

Helsingissä Middlesbrough’n tempo ei noussut ymmärrettävästi samalle tasolle kuin Kuopiossa, mutta silti se otti pelin alussa johtoaseman.

Joukkue aloitti ottelun lyömällä ison kasan keskityksiä klubin maalin eteen, ja 6. minuutin kohdalla tämä tuotti tulosta. John Hickton oli hereillä, kun HJK-puolustus ei onnistunut keskityksen purussaan. Johtomaalin jälkeen Boro painoi pelin klubin päätyyn, mutta ei onnistunut lisäämään johtoa. HJK:n ensimmäisen jakson paras paikka tuli 39. minuutilla, kun Jarmo Ilolan veto oli jo menossa maaliin, mutta puolustaja onnistui purkamaan pallon pois. Toisella jaksolla klubi onnistui kuitenkin tasoittamaan pelin, kun Ian Bailey rikkoi Hannu Bäckmania pilkun arvoisesti. Miikka Toivola ei epäonnistunut pisteeltä.

Jack Charlton oli pelin jälkeen todella tyytymätön: “Meidän olisi pitänyt voittaa seitsemällä maalilla, sillä pelaajamme olivat seitsemän kertaa yksin läpi. On häpeä pelata näin. Onneksi emme hävinneet. Lahdessa meillä on varmaan vaikeuksia.

Joukkueen puolustaja Terry Cooper pisti huonon pelin vasta alkaneen harjoitusjakson piikkiin: “Olemme harjoitelleet vastan 10 päivää yhdessä. Kun pidämme loman, silloin ei ajatella jalkapalloa. Muutaman harjoitusottelun jälkeen pelimme paranee”

Lahdessa Reippaalla ei ollut juuri mitään sanomista ja ottelu päättyi Middlesbrough’n selkeään 3–0-voittoon. Molemmat joukkueet olivat hieman raskaalla jalalla liikkeellä, mutta silti englantilaisten taitotaso ja ammattimaisuus näkyivät kenttäpelissä. Reippaan pelaajista ainoastaan Seppo Nordman ja Bristol Cityssa pelannut Pertti Jantunen erottuivat edukseen pallollisena.

Middlesbrough’n muutama seuraava kausi I-divisioonassa sujui varsin keskikertaisesti, sillä viiden seuraavan vuoden aikana se sijoittui sijojen 9. ja 14. väliin. Trendi oli menossa tästä alaspäin, sillä putoaminen tapahtui kaudella 81/82 kauden päätteeksi. Sama meno jatkui II-divisioonassa ja Boro putosi 3. sarjatasolle historiansa toisen kerran 1986. 

Leicester City 1979

Leicester City tuli kauden 1977/78 päätteeksi ryminällä alas I-divisioonasta. Joukkueen managerina tuolloin toimi 50- ja 60-lukujen seuran tähtipelaaja Frank McLintock, mutta valmennuspuolella homma ei miehellä sujunut ihan yhtä hyvin kuin kentällä. Lähinnä kokeneista pelaajista ja entisistä pelikavereista kasattu kettulauma jäi sarjassa viimeiselle sijalle, tehden koko kauden aikana vain 26 maalia.

Putoamisen jälkeen McLintock sai lähteä ja valmennusvastuun otti skotti Jock Wallace, joka oli juuri päättyneellä kaudella johdattanut Glasgow Rangersin triplaan. Wallace oli vahvasti osallisena myös yhdessä Skotlannin Cupin kovimmista yllätyksistä vuonna 1967. Tuolloin hän toimi pikkuseura Berwick Rangersin pelaaja-managerina ja oli maalilla, kun The Borderers pudotti Rangersin cupista 1–0-voitolla.

Tuosta ottelusta kiinnostuneille löytyy muuten laaja Wikipedia-artikkeli sekä kahdeksan minuutin kooste Youtubesta.

Jock Wallace käynnisti Leicesterissä rajun nuorennusleikkauksen heti kesällä 1978. Mies tunnettiin myös rajuna kurinpitäjänä, ja jos ei suostunut esimerkiksi Wallacen kentän ulkopuolisiin pukeutumissääntöihin, sai luvan etsiä itselleen uuden joukkueen. Luiskaan lähtivät muun muassa George Armstrong, Roger Davies, Steve Kember, Steve Sims, David Webb ja Keith Weller. Ainoa enemmän kohua nostanut myynti oli 26-vuotiaan seuran oman kasvatin Steve Whitworthin myynti Sunderlandiin.

Joukkueen keski-ikä oli joissain otteluissa jopa alle 20 vuotta ja se näkyi myös sarjataulukossa. Leicester sijoittui vain kolme pistettä suoran putoajan paikan yläpuolelle ja päästi edelleen sellaiset suurseurat kuten Orient, Cambridge ja Wrexham. Kaikesta huolimatta Wallacen luotto nuoriin pelaajiin oli todella kova:

“Ostan nuoria pelaajia, koska olen rakentamassa seuralle pitkää ja turvattua tulevaisuutta I-divisioonassa. Heillä on taitoa, luonnetta ja kunnianhimoa voittaa Leicesterille ensimmäinen liigamestaruus”.

“Skandinavian kesäkiertue on tärkeä askel näissä pyrkimyksissä, sillä kolmen viikon matkan aikana pelaajat on tarkoitus ”aivopestä” samalle aaltopituudelle ensi kautta varten”.

Leicesterin pelaajat kiertueella:

Mark Wallington, Sean Rafter, Steve Humphries

Everton Carr, Steve Convey, Paul Geddes, Mark Goodwin, Larry May, John O’Neill, Dennis Rofe (c), Gregor Stevens

Pat Byrne, Eddie Kelly, Andy Peake, John Ridley, Bobby Smith, Peter Welsh, Tommy Williams, Ian Wilson

Dave Buchanan, Mike Duffy, Kevin Farmer, Neil Grewcock, Martin Henderson, Billy Hughes, David Kirk, Alan Lee, Gary Lineker, Kevin Reed, Alan Young

Suomessa Leicester kohtasi ensin Hangossa Länsi-Uudenmaan piirinjoukkueen, joka oli kasattu neljästä alueen III-divisioona seurasta. Nämä seurat olivat Hangö IK, BK-46, Ekenäs IF sekä Lohjan Pallo. Suomalaisilla aladivaripelaajilla oli vaikeuksia Leicesterin kanssa jo heti alussa, sillä britit olivat valovuoden edellä pääpalloissa sekä kaksinkamppailuissa. Vieraat menivät pikapuolin 2–0-johtoon, mutta juuri ennen taukoa Tage Lindell pääsi kaventamaan pelin 2–1:een. EIF:n kärkimies oli harvoja, jotka pysyivät jotenkuten englantilaisten vauhdissa.

Toisella jaksolla Leicester lisäsi vauhtia ja meni menojaan murskavoittoon. Varsinkin isokokoinen kärkipari Alan Young ja Martin Henderson aiheutti paljon ongelmia suomalaisille tekemällä yhteensä viisi maalia. Hangossa peliä seuranneet 2197 maksanutta katsojaa sai lopulta nähdä Leicesterin 7–1-voiton.

17.7.1979

Länsi-Uudenmaan piiri – Leicester 1-7       Hanko             2,197

Tage Lindell / Alan Young 4, Martin Henderson, Pat Byrne, Alan Lee

Kaksi päivää myöhemmin Leicester matkusti pääkaupunkiseudulle kohtaamaan I-divisioonan kärkitaistossa vaikuttavan Grankulla IFK:n. Grani oli kaikkien yllätykseksi noussut taistelemaan SM-sarjapaikasta valmentaja Martti Kuuselan johdolla. Mara olikin Hangossa paikan päällä katsomassa Leicesterin otteita:

“Hirvittävän kovia pääpelaajia. Varsinkin hyökkääjä Alan Young ja toppari Larry May antoivat malliesimerkin pääpelistä. Suurin ero meikäläisiin on, että englantilaiset panevat todella voimaa pukkauksen taakse ja ohjaavat palloa, kun taas meikäläiset usein vain panevat päänsä pallon tielle. Taistelutahto on näköjään brittien syntymälahja, kuten liigan tv-pelitkin ovat osoittaneet”

Grani oli edennyt koko alkukauden vahvassa myötätuulessa, mutta viimeisissä otteluissa se oli menettänyt tärkeitä pelaajia riveistään. Keskikentän Östen Brännasin nilkasta olivat menneet nivelsiteet, kun taas kärki Hannu Saarelaisen jalka murtui LappBK:ta vastaan sarjaottelussa.

Leicester heitti puolestaan maalille 18-vuotiaan kolmosveskarinsa Steve Humphriesin, jonka ura oli lopulta varsin vaatimaton. Mies pelasi yhteensä vain 16 liiigaottelua Doncasterin, Cardiffin sekä Wrexhamin maalilla. Grani olikin hätyyttelemässä useasti Humphriesin maalia, mutta Dennis Rofen johtama alakerta pelasi nuoren veskarinsa maineen muutaman kerran ensimmäisellä jaksolla. Hyökkäyspäässä ketturyhmä ei ollut ihan yhtä tehokas kuin Hangossa, mutta se otti silti johdon 25 minuutilla, kun Mark Goodwinin kierteinen veto yllätti kotiveskari Anssi Syrjäsen.

Toisella jaksolla Leicester joutui vaihtamaan pois Alan Youngin sekä Greger Stevensin, mutta silti Leicester oli lähellä kasvattaa johtoaan. Goodwinin kova veto osui ylärimaan, pallo putosi 16-vuotiaalle David Buchananille, mutta nuorukaisen pusku ohjautui suoraan toisella jaksolla granin maalilla torjuneen Jan Selinin syliin. Ottelun lopussa Pasi Jaakonsaari oli lähellä tasoittaa pelin, mutta ottelu päättyi englantilaisten yhden maalin voittoon.

Leicesterin manageri Jock Wallace oli selkeästi tyytyväisempi tähän otteluun:

“Pojat pelasivat helkkarin hyvin. Peli oli kokonaisuudessaan vallan mainio”

Kauniaisissa ottelua seurasi peräti 1512 maksanutta katsojaa. Tämä rikkoi siis reippaasti edellisen yleisöennätyksen 547 katsojaa, joka oli syntynyt kesällä 1978 ottelussa KTP:tä vastaan.

19.7.1979

GrIFK – Leicester                   0-1       Kauniainen    1,512

0-1 Mark Goodwin (25)

Leicester paineli seuraavalla kaudella Wallacen opein II-divisioonan mestaruuteen. Nousutaisto oli todellinen trilleri, sillä toiseksi tullut Sunderland jäi pisteen päähän ja kolmannesta nousupaikasta taistelleet Birmingham ja Chelsea vain kahden pisteen päähän. Tässä taistossa Chelsea jäi nuolemaan näppejään huonomman maalieron takia. Pääsarjassa Leicesterin eväät eivät riittäneet, sillä putoaminen koitti heti.

Lähteet: Helsingin Sanomat, Wikipedia

The post Englantilaisjoukkueet pelireissuilla Suomessa – kesävierailuja jo yli sadan vuoden ajan appeared first on Byyri.

Tammisalo myös keskittyi koulutukseen, toimi kansainvälisenä erotuomarina sekä kirjoitti valmennuskirjoja.

Mistä välttämättä kaikki eivät ole tietoisia, on Tammisalon aika Englannissa, jossa mies vietti useamman kuukauden vuonna 1922.

Niilo Tammisalo

Niilo Tammisalo syntyi Helsingissä 15.10.1894 ja hänellä oli neljä veljeä. Tammisalon isä, Henrik Ekbom, oli tunnettu verhoiluliikkeen omistaja ja jopa valtioneuvosto käytti hänen liikettään koristelutöissä. Äiti, Ida Maria Ekbom (os. Dahlberg), oli kotoisin alun perin Tampereelta. Isä ei urheilusta juuri välittänyt, mutta kaikki viisi poikaa olivat hyvinkin kiinnostuneita pallopeleistä.

Kaisaniemen läheisyydessä asunut Tammisalo aloitti jalkapallon pelaamisen 10-vuotiaana vuonna 1904 ja kulutti lähes kaiken vapaa-aikansa Kaisaniemen kentällä. Siellä pelattiin esimerkiksi koululuokkien välisiä otteluita ja kentällä muutenkin melkein asuttiin.

Tammisalo huomasi, että maalivahdit olivat usein joukkueensa huonoimpia pelaajia, ja niinpä hän päätti ruveta itse harjoittelemaan tuon pelipaikan pelaamista. Hän säästi rahaa, jotta sai ostettua oman pallon, joka mahdollisti paremman harjoittelun.

Norssin kuudennella luokalla Tammisalo pelasi ensimmäistä kertaa maalivahtina, tosin huonolla menestyksellä. Tammisalo oli lyhyt, eikä yltänyt ylärimaan edes hyppäämällä ja pelasi muutenkin huonosti. Niilo-poika sai toisen mahdollisuutensa myöhemmin, kun hänet korvannut maalivahti ei saapunutkaan peliin. Norssi voitti Ressun 1–0, eikä Tammisaloa enää tämän jälkeen maalilta syrjäytetty.

Vuonna 1909 Tammisalo liittyi Helsingin Jalkapalloklubiin, johon alkuvuosina liittyi paljon Norssin ja Ressun oppilaita, jotka asuivat Kaisaniemen lähistöllä. Tammisalon koti oli niin lähellä kenttää, että hän sai toimia joukkueen pallojenhoitajana. Tästä tehtävästä hänelle maksettiin 5 markkaa vuodessa ja samalla Tammisalo oli varmasti aina harjoituksissa paikalla oppimassa uutta.

Seuraavana vuonna Tammisalo oli HJK:n kakkosjoukkueen varamaalivahti, mutta jo kaudeksi 1911 kävi kutsu ykkösjoukkueeseen, kun maalivahtina aiemmin toiminut Saarikko jätti joukkueen. Pienikokoinen Tammisalo jäi kevään otteluissa vastapuolen isojen pelaajien jyräämäksi, mutta kehittyi vuoden mittaan. Syksyllä HJK ja Tammisalo kruunattiin Suomen mestareiksi.

Tammisalon ura lähti tästä nousukiitoon ja vuosikymmenen vaihteessa hän oli pokannut HJK:n kanssa jo viisi Suomen mestaruutta. Maajoukkueen maalivahdiksi hän nousi suhteellisen myöhään, vasta 25-vuotiaana vuonna 1919. Tammisalo oli ehdolla vuoden 1912 Olympialaisiin maalivahdiksi, mutta hänet jätettiin pois joukkueesta kokemattomuuteen vedoten.

Kisojen jälkeen Suomi ei pelannut kuin yhden maaottelun vuonna 1914, ja tämän jälkeen ensimmäinen maailmansota keskeytti kansainväliset ottelut täysin. Suomen maajoukkueelle tuo tarkoitti viiden vuoden taukoa “liitto-otteluista”.

Toukokuussa 1919 Tukholman olympiastadionilla Tammisalo seisoi vihdoin maajoukkueen maalilla, kun Suomi kärsi 1–0-tappion. Ottelun ainoalle rangaistuspotkusta tulleelle maalille ei Tammisalo voinut mitään. Tästä kuitenkin alkoi neljä vuotta kestänyt jakso maajoukkueen maalilla, jona aikana Tammisalo pelasi 29 maaottelua. Hänen edesottamuksiansa päästiin näkemään Norjaa, Unkaria ja Itävaltaa myöten – mutta suurimpana saavutuksena voidaan ehkäpä pitää Saksasta haettua sensaatiomaista 2–1-vierasvoittoa vuonna 1923.

Leo Leivo

Leo Leivo (s. 1896) oli viipurilaislähtöinen jalkapalloilija, joka oli muuttanut Englantiin 1920-luvun alussa. Leivo asusteli Kaakkois-Lontoon Catfordissa ja pelasi jalkapalloa naapurikaupunginosan Bromleyn joukkueessa. Tammisalo matkusti Englantiin heti vuoden 1922 alussa ja käytännössä muutti asumaan Leivon luokse – olivathan he joukkuetovereita HJK:sta muutaman vuoden takaa.

Se minkä takia Leivo Englannissa asui, on jäänyt arvoitukseksi. On hyvin mahdollista, että hän on ollut luonteeltaan seikkailija, uuden oppija, samoin kuin Tammisalo.

Muutettuaan takaisin Viipuriin huhtikuussa 1922, Leivo otti kapteeniuden lisäksi vastuun Viipurin Reippaan valmennuksesta. Heti ensitöikseen hän piti luennon englantilaisesta jalkapallosta 20 Reippaan pelaajalle ja suunnitelmissa oli ottaa harjoituksissa käyttöön ulkomailla opitut menetelmät. Reipas eteni tuolla kaudella SM-kilpailun loppuotteluun saakka, mutta hävisi finaalin Helsingin Palloseuralle maalein 4–2.

11.1.1922 QPR – Arsenal 1–2 (FA cupin 1.kierroksen uusinta)

Kun Tammisalo vuoden alussa saapui Englantiin, kaverukset löysivät itsensä heti jalkapallokatsomosta. Tammikuun 11. päivä pelattiin FA Cupin uusintaottelu Queens Park Rangersin ja Arsenalin välillä ensin mainitun kotikentällä. Tästä ottelusta tulisi Niilo Tammisalolle ensimmäinen ammattilaisottelu, jota hän pääsi seuraamaan paikan päällä.

Ottelussa käynti vei paljon aikaa. Peli alkoi kello 14.15 joka tarkoitti sitä, että kaksikon oli lähdettävä Leivon Catfordin kodista jo yhdentoista aikaan liikenteeseen. Ensin junalla 30 minuuttia keskikaupungille, sen jälkeen maanalaisella sähköjunalla Pohjois-Lontoon kautta kiertäen länsipuolelle. Tähän meni aikaa noin tunnin verran.

Tammisalo ei ilmeisesti juurikaan englantia puhunut, joten Leo Leivon läsnäolo oli miehelle iso apu. Lisäksi Leivo oli kerennyt luomaan jo jonkin verran suhteita, sillä mies oli “suurilta jalkapalloherroilta” hankkinut vapaaliput stadionin parhaimmille paikoille joukkueiden tärkeimpien edustajien viereen. Ulkomaalaiset vieraat olivat sen verran harvinaisia, että joutuivat selittelemään aitiossa oloaan vieressä istuneelle katsojalle.

Loftus Roadille ahtautui noin 17 000 katsojaa ja lipputuloja tästä kertyi £1,000, mikä oli siihen aikaan merkittävä summa. Nurmi oli Tammisalon mukaan tasainen, mutta ei lainkaan yhtä “tiheäruohoinen” kuin Pallokentällä – toki muistaen, että Englannissa on talvi ja pelejä pelataan usein. Itse stadion käsittää vain varsinaisen katsomon yhdellä kentän pitkällä sivulla, kun muilla sivuilla on pengermäiset seisomapaikat.

Katsojat ovat kiinnittäneet rinnuksiinsa paperikukkasen, jonka värit kertovat kumman joukkueen kannattajia ovat. Tämän lisäksi ihmisten siisti olemus ja ajettu parta kertoo Tammarin mukaan sen, että ihmisillä on hyvin aikaa jalkapalloon ja parranajoon, koska edes katukauppiailla ei ole pienintäkään parransänkeä!

Ennen kuin vihreä-valkoraitainen QPR ja punapaitainen Arsenal aloittavat pelinsä, järjestetään rahankeräys loukkaantuneiden pelaajien hyväksi. Kentälle saavuttuaan päivän tähdet näyttävät Tammisalon silmiin tanakoilta, treenatuilta ja hyvin syötetyiltä.

Joukkueiden pelityyli on paljon kovempaa kuin Suomessa. Pelaajia taklataan kovaa, ja pallollista pelaaja ahdistellaan aggressiivisesti. Pelaajat liikkuvat laajaan ja nopeaan, mutta erityisesti esiin nousee heidän pallonhallintansa.

Syötöissä käytetään kierrepalloja, jotka potkaistaan jalan sisäosalla. Pelaajat potkaisevat myös kengän kärjen päällyställä, toisin kuin Suomessa, jossa potkitaan kärjen pohjalla. Pääpallot puolestaan pusketaan alaviistoon, ei yläilmoihin kuten meillä tuppaa menemään.

Varsinkin Arsenalin maata pitkin tapahtuva syöttöpeli ja hyökkäävien pelaajien pienet pallon suuntaa muuttavat sysäykset ovat katsomossa ihmettelevän suomalaisen mieleen.

”Varsinaisia triksejä käytetään ammattipelissä harvoin, sillä ne eivät ole koskaan varmoja. Koko pallonhallintahomma kierrepalloineen ja sysäyksineen tekee toisinaan biljardipelin tapaisen vaikutuksen. Ollapa meillä kinttutaitoa edes sinnepäin!”

Arsenal ottaa uusinnasta 2–1-voiton.

Alex Graham tekee ensin johtomaalin rangaistuspotkusta ensimmäisellä jaksolla ja Billy Milne viimeistelee voiton uransa ensimmäisellä Arsenal-maalilla puskien kulmapotkun jälkitilanteesta yläkulmaan. Ottelu oli Tammisalon mukaan todella jännittävä ja siitä riittää puhetta useaksi päiväksi. Juttua riittäisi kokonaiseksi Urheilulehden numeroksi asti, mutta se olisi ollut hänen mukaansa ennennäkemätön hävyttömyys talviaikaan.

”Tällainen jalkapallo-ottelu jännittää suunnattomasti ja jättää valtavan muiston, vaikkakaan nämä joukkueet eivät olleet parhaita eikä pienelle kentälle mahtunut kuin “vähän” yleisöä. Minkälaiset lienevät sitten loppuottelut!”

Catfordissa kaverukset olivat 18.30 aikaan. Jo silloin iltalehdistä oli luettavissa kattavat otteluraportit kuvineen.

24.1.1922 QPR:n harjoituksissa

Oltuaan seuraamassa QPR:n ja Arsenalin ottelua, Tammisalo ja Leivo olivat keskustelleet kotijoukkueen sihteerin kanssa. Suomalaisilla oli Englannin jalkapalloliiton sihteerin Fredrick Wallin suositukset ja he tiedustelivat mahdollisuutta päästä seuraamaan QPR:n harjoituksia. Sihteeri puolestaan näki heti mahdollisuuden pistää Tammisalo testiin ja kutsui miehet harjoituksiin mukaan kahden viikon kuluttua. Lisäksi sihteeri ojensi Tammarille lehtimieskortin, jolla pääsee koko kauden ajan seuran kentälle.

Vaikka QPR oli ammattilaisseura tuolloin, varsinkin maalivahdit olivat usein amatööristatuksella, jolla Tammisalokin tulisi pelaamaan, mikäli joukkueen riveihin kelpuutettaisiin. Yleinen mielipide Englannissa tosin oli tuolloin (ja hyvin pitkään), ettei ulkomaalaisten kannata yrittää paikallisiin joukkueisiin, koska eivät kuitenkaan osaa pelata jalkapalloa.

Tiistaiaamuna Tammisalo ja Leivo saapuivat QPR:n harjoituksiin. Heidät ensin ohjattiin pukuhuoneeseen, jossa ykkös- ja reservijoukkueen pelaajat olivat pukeutumassa. Kuultuaan kaverusten olevan ulkomailta, muiden pelaajien yleinen mielipide oli että “turhaan yritätte!”

Ammattijoukkueiden harjoituskalenteri oli Tammisalon mukaan säännöllinen. Mikäli lauantaina oli ottelu, niin perjantai, sunnuntai ja maanantai levätään. Tiistaisin harjoitellaan kentällä pallon kanssa, keskiviikkoisin ja torstaisin on pikajuoksuharjoitukset sekä hieronta.

”Oli oikein suomalainen talvi-ilma, kylmää oli 4-5 astetta, tuuli ja pyrytteli lunta. Kenttä oli lujasti jäässä. Aivan epätasainen ja mahdoton. Maalissa oli kuin kuraiseksi jäätyneellä maantiellä. Pelaajat ottivat harjoitukset leikin kannalta.”

Kentän huonon kunnon takia treenit eivät tällä kertaa jatkuneet pitkään, vaan pelaajat komennettiin takaisin pukuhuoneisiin.

Peseytymistilat olivat käytännössä kaksi kylpyammetta, sementtipurtiloa, Tammarin sanoin kuin Suomen uusimmissa navetoissa olevat sikakarsinat. Toisessa ammeessa oli kuumaa vettä peseytymistä varten, toisessa kylmää vettä, jossa käytiin jäähdyttelemässä. Peseytymisen jälkeen suomalaiset saivat käskyn tulla viikon päästä uudestaan. Silloin olisi seuraava palloharjoitus.

28.1.1922 Woolwich Polytechnic – Bromley reservit 2–2

Leo Leivo oli pelannut toista vuotta hyökkääjänä Bromleyssa joten oli luonnollista että mies yritti puhua Tammisaloa joukkueeseensa.

”Hyvänä suosittelijana allekirjoittaneella on ollut Leivo, joka kehuu ja puhuu “kuin Ruuneperi”, niin että punastua saa, mikäli puhetta ymmärtää.”

Bromley oli amatöörijoukkue ja sijaitsi luonnollisesti saman nimisessä kaupunginosassa, joka oli Leivon kotipaikan Catfordin naapurissa. Seuran ykkösjoukkue pelasi Athenian Leaguessa ja seuralla oli myös reservijoukkue. Tammisalon mukaan joukkueella oli mainio ja tasainen ruohokenttä, josta monet ammattijoukkueet olisivat kateellisia.

Bromleyn molemmilla joukkueilla oli omat sihteerinsä, jotka postitse ilmoittivat alkuviikosta kuka pelaa ja missä joukkueessa. Pelaavista kokoonpanoista päätökset tekee komitea, joka kokontui maanantaisin.

Tammisalo ja Leivo saivat molemmat kutsun pelata reservijoukkueen kanssa vierasottelun lauantaina 28.1. Woolwich Polytechnicia vastaan. Uutiset Tammisalon pelaamisesta olivat saavuttaneet myös Bromleyn paikallisen lehdistön, sillä reservijoukkueen uudesta maalivahdista oli mainittu oikein otsikkotasolla – tosin nimellä Tamisara.

Suomalaiset saivat käskyn tulla odottamaan kyytiä Bromleysta tulevan valtatien varteen. Seuralla oli vierasreissuihin käytössä pienehkö kuorma-auto, jonka lavalle oli laitettu istuimet. Ajomatka kohti koillista kesti noin puoli tuntia ja tämän jälkeen kenttäalueelle oli vielä käveltävä parinsadan metrin verran mutaista maantietä.

Pelaajien saapuessa kenttäalueelle, avautui suomalaisten silmien eteen peräti viiden täysikokoisen futiskentän alue, joista neljä oli yhtäaikaisesti käytössä.

”Kun koko viikon oli runsaasti satanut (täällä sataa melkein joka päivä!) oli kenttä, joka oli lisäksi vielä “liian uusi”, aivan liian liukas ja vellimäinen. Vaikka tällaisissa olosuhteissa täällä usein pelataan! Ulkomaalainen, joka on tottunut kuivilla ja kiinteillä kentillä pelaamaan, joutuu täällä aivan umpikujaan. Ei tahdo käydä peli lainkaan. Kun lisäksi tulee vielä kylmä ja raaka ilma, sumu ja muut vastukset, tahtoo koko peli-into mennä menojaan.”

Koska lauantai oli perinteinen pelipäivä Englannissa, ei tämä ottelu kerännyt kovin paljoa yleisöä. Vastustaja Woolwich Polytechnic pelasi Tammisalon mukaan samanlaisissa paidoissa kuin jo edesmennyt helsinkiläinen Unitas, eli puna-keltaraitaisissa paidoissa. Bromleyn paita oli puolestaan puoliksi valkoinen ja puoliksi sininen.

”Olimme todennäköisesti ainoa ei-suomalainen joukkue koko maailmassa, jossa pelasi samalla kertaa kaksi suomalaista!”

Kun peli alkaa, Tammisaloa jännittää hieman. Bromley ottaa pelin haltuunsa ja kotijoukkue vain harvoin vierailee suomalaisen vartioimalla maalilla. Kenttä on todella liukas ja Tammisalo toivoo joukkueensa pitävän hallinnan, ettei hänen tarvitsisi puuttua peliin.

Vieraat menevätkin pikaisesti 2–0-johtoon, mutta ensimmäisellä jaksolla Tammisalo tulee myös yllätetyksi – hän ei voi mitään maalin läheltä tulleelle laukaukselle. Englannin paraskaan maalivahti ei olisi sitä ottanut, Tammisaloa lohdutetaan.

”Lyhyempiaikaisen sitruunan imeskelyn jälkeen aloitettiin toinen puoliaika.”

Ottelu jatkuu Bromleyn hallinnassa, mutta se ei kykene murtamaan kotijoukkueen puolustusta. Tammisalon mukaan joukkueen keskusta rikkoo pelin, koska pelaajat pyrkivät itse puskemaan läpi eivät täytä päätehtäväänsä eli yhteispelin johtamista. Oikeana laitahyökkääjänä pelaava Leivo jää täysin ilman palloja. Woolwich tulee tasoihin maalilla, joka oli Tammarin mukaan selvä paitsio. Ottelu päättyy 2–2.

Tammisalon mukaan pelin taso oli Suomen parhaiden seurojen tasolla. Pallonhallinta oli englantilaisilla paljon kehittyneempää kuin suomalaisilla joukkueilla, ja varsinkin maalin edessä britit olivat todella vaarallisia.

”Ei voinut odottaa kuten kotona, että hyökkääjä ampuu pallon kaikkialle muualle paitsi maaliin.”

”Huolimatta heikosta avustuksesta, Leivo pelasi yritteliäästi, varsinkin toisella puoliajalla. Omaa peliäni, ne harvat kerrat kuin sain otteluun sekaantua, pidin itse tyydyttävänä. Sihteeri ja pelaajat olivat kyllä tyytyväisiä.”

31.1.1922 QPR:n harjoitukset

Suomalaiset tulivat sovitusti Queens Park Rangersin harjoituksiin seuraavana tiistaina. Sadetta oli piisannut viime päivinä, eikä kenttä ollut hyvässä kunnossa. Alustavasti QPR:n pelaajille oli järjestetty korvaavaa harjoittelua, mutta ulkomaalaisten pelaajien vierailun takia, heidät oli kutsuttu takaisin pallon kanssa harjoittelemaan.

Tammisalo joutui kovaan testiin, omien sanojensa mukaan sellaiseen, johon ei ollut aiemmin joutunut. Kahdella pallolla mies pidettiin niin kiireisenä, että huolimatta melkein nollakelistä, Tammari joutui riisumaan villapaidan päältään.

”Kädet eivät tahtoneet kestää ja nyrkitkin tuppasivat halkeamaan. Ja suurin osa palloista tuli aivan nurkkia kohden sellaisella varmuudella, ettei ollut toivoakaan niiden ohimenosta. Mutainen pallo on vaikea vangittava, varsinkin kun itse seisoo korttelin verran liejussa.”

Huolimatta laadukkaista laukauksista, Tammisalo kuitenkin näytti torjuntataitojaan

”Suuri joukko palloja pysähtyi kyllä ulkopuolelle, joukossa kai hyviäkin, mutta pääsipä niitä tiheässä pommituksessa aikamoinen joukko maalinkin. Oli ihmeellistä, kuinka tarkasti ja kovaa he ampuivat vaikeastakin asennosta!”

Tammisalon mukaan pelaajat kerkesivät potkiskelun välihetkinä vitsailla ja kujeilla, mutta itse harjoittelu otettiin täysin vakavasti.

Harjoitusten lopuksi suomalaiset saivat ihmetellä, kuinka paikalliset pelaajat hoitivat pelikenkiään. Ennen pukuhuoneeseen menoa, jokainen puhdisti vedellä ja harjalla kenkänsä paksusta mutakerroksesta. Tammisalo oli itse niin mudan peitossa, että joutui naureskelun kohteeksi.

Vaikka QPR:n sihteeri ei ollutkaan paikalla harjoituksia seuraamassa, olivat suomalaiset saaneet luvan tulla harjoituksiin toistaiseksi, Muiden pelaajien mielipide Tammisalosta oli, “kun lujasti harjoittelee, niin tuleehan siitä kohtalainen maalivahti”.

1.2.1922 Millwall – Crystal Palace 2–0 (FA Cupin 2.kierroksen uusinta)

Keskiviikko ja FA Cupin uusintaottelut. Tällä kertaa Tammisalo ja Leivo matkasivat Kaakkois-Lontoon New Crossiin The Denille, Millwallin kotiluolaan. Vastaan asettui Crystal Palace, jonka kotona joukkueet olivat pelanneet edellisenä lauantaina maalittoman tasapelin.

Kun kaksikko pääsi julkisilla kulkuvälineillä perille, huomasivat he että jotain erikoista oli tapahtumassa. Stadionia kohden tulvi useammalta suunnalta ihmismassoja vajaa tunti ennen ottelun alkua. Tasarahalla pääsi sisään porteista, jotka jouduttiin sulkemaan hyvin nopeasti suomalaisten saapumisen jälkeen. Sisään pääsi 35 000 katsojaa kun taas tuhansia jäi ulkopuolelle.

Erityisen huomion Tammisalo kiinnittää taas pelin kovuuteen.

”Ottelu keskeytyykin tämän tästä, kun joku pelaaja on saanut sellaisen kolauksen, että jää kentälle makaamaan. Erotuomari viheltää välskärin kentälle ja pienemmän virvoittelun jälkeen mies on taas kunnossa, yleisön osoittaessa hänelle suosiota. Loukkaantumiset näissä peleissä on todellista eikä teeskenneltyä, niin kuin joskus täällä näkee amatööriotteluissa. Ruotsissakin tällainen näytteleminen on yleistä, on meilläkin sitä sattunut.”

Millwall ottaa ottelun haltuunsa heti alussa ja saa rangaistuspotkun. Sen pelaaja iskee rankkarista 1–0, mutta pilkku uusitaan. Tämän Crystal Palacen maalivahti torjuu. Kotijoukkue kuitenkin menee 1–0-johtoon vapaapotkusta, kun rankkarin torjunut vierasmaalivahti epäonnistuu torjunnassaan. Toisen jakson lopussa Millwall viimeistelee toisen maalin ja sinetöi jatkopaikan.

”Eräs Crystal Palacen tasoitusmahdollisuus pilataan, kun pallo parin metrin päästä nostetaan maalin yli – kuten HJK:n hyökkääjillä oli 10 vuotta sitten tapana tehdä!”

Tammisalo ja Leivo tulivat otteluun niin myöhään, etteivät saaneet istumapaikkaa. Pojat “joutuivat” kulmauksen seisomakatsomoon, Tammisalon mukaan tämä oli samaan aikaan jännittävää, mutta myös vaarallista johtuen isoista ihmismassoista.

”Kun ylimpänä olijat kurottautuvat katselemaan eteenpäin, he tulevat nojanneeksi edelläolijoihin jotka vuorostaan kaatuvat eteenpäin toisten niskoille. Tällä tavalla aalto kaatuu ja leviää alaspäin, joten alhaallaolijoille se on todellinen hengenvaara. Kyllä piti olla ketteränä, ettei jäänyt toisten jalkoihin vaan kaikella kunnialla suoriutui 3-4 metrin ilmamatkasta. Eipä sellaisessa tullut muistiinpanojen tekemisestä mitään! Ja me kuitenkin saatoimme tällä puolella naureskella, kun toisella pitkällä sivulla, jossa seisomapaikat ulottuivat puolta pidemmälle ja korkeammalle, tavantakaa oikein iso syöksyaalto pääsi vauhtiin.”

4.3.1922 Arsenal – Preston North End 1–1 (FA cupin 4.kierros, puolivälierä)

Maaliskuun alussa Tammari matkusti Pohjois-Lontooseen katsomaan puolivälierää Arsenalin ja Prestonin välillä. Highbury oli suomalaisen mielestä kaupungin hienoin stadion, mutta jälleen brittiläiset säät pääsivät valloilleen:

”Arsenalin katsomot ja rakennukset ovat kaupungin parhaita ja uusimpia. Kenttä oli sitävastoin sinä päivänä kuran ja veden peitossa. Vaikka oli satanut koko päivän, oli yleisöä täysi huone eli 37 000. Oli nautinto seurata sitä kärsivällisyyttä, jolla englantilainen rankkasateessakin odottelee tuntikausia jalkapallo-ottelun alkua.”

Koska pallot olivat tuolloin ruskeita ja kenttä oli mutainen, maalattiin peliväline ennen ottelun alkua keltaiseksi. Lisäksi Arsenalin paidan punainen väri auttoi varsinkin ottelun loppupuolella erottamaan joukkueet toisistaan, sen verran pelaajat kuraisena taistelivat jatkopaikasta.

Itse ottelussa Preston ottaa varhaisessa vaiheessa johdon, kun Arsenalin vasen puolustaja tekee virheen maalin edessä. Tämän jälkeen kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä kohti Prestonin maalia, mutta silmälaseja pelatessa käyttänyt vieraiden veskari James Mitchell pelasi loistavaa ottelua.

Juuri ennen taukoa Prestonin puolustajan syöttö Mitchellille pysähtyy vesilätäkköön ja Arsenal tasoittaa pelin. Toisella jaksolla kotijoukkue painoi päälle mutta Preston venyi uusintaan.

Jälleen kerran suomalaiset saivat ihailla englantilaisten pallonkäsittelytaitoa ja syöttöpeliä

”Oli ihmeellistä, kuinka varmasti pelaajat hallitsivat palloa niin vaikeissa oloissa. Hyökkäyksessä huomasi usein ovelia ja hyvinkin harkittuja yhdistelmiä lyhyt- ja pitkäsyöttöpelien vaihdellessa keskenään. Etenkin kotijoukkue oli keskikenttäpelissään onnistunut. Vieraiden hyökkääjät olivat kyllä parempia pallonhallitsijoita, mutta liian yksilöllisiä. Heidän tukimiesketjuaan ajoittain tuskin huomasi lainkaan, kun taas isäntien ketju oli heidän selkärankansa.”

Preston voitti uusinnassa Arsenalin kotonaan 2–1 ja eteni välierien kautta lopulta aina finaaliin.

8.3.1922 Tottenham – Cardiff (FA cupin 4.kierros, puolivälierän uusinta)

Tottenham ja Cardiff ratkoivat paremmuuttaan uusinnassa Lontoossa. Suomalaiset olivat matkaamassa katsomaan ottelua, joka pelattiin kauniissa kevätilmassa. Mielenkiintoinen ottelu ja hyvä ilma olikin saanut ihmisiä runsain joukoin liikkeelle.

Tammisalo lähti keskikaupungilta raitioteitä pitkin liikkeelle, mutta saavuttaessa lähemmäksi pelipaikkaa, ihmisten paljous hidasti matkantekoa. Pari kilometriä ennen päätepistettä Tammisalo hyppäsi ulos ja lähti juoksemaan kohti stadionia.

Ottelun alkuun oli vajaa tunti aikaa, mutta stadionin portit olivat jo kiinni ja tupa täynnä. Porttien ulkopuolelle jäi noin 25 000 ihmistä.

”Kun kaikkia keinoja oli kokeiltu jotta olisi päästy sisään niiden onnellisten 54 000 joukkoon, jotka olivat kuin sillit tynnyrissä muurien sisäpuolella, ei auttanut muu kuin painua kotiin päin lohdutellen itseään “sattuuhan sitä – – -”.

Tottenham voitti ottelun 2–1, mutta hävisi välierän Prestonille myöhemmin Sheffieldissä pelatussa välierässä. Kun Tottenham ja Preston ottelun jälkeen matkasivat junalla pois, oli Prestonin ensimmäisen maalin tekijä Archie Rawlings naureskellut ja puhutellut epäkunnioittavasti Tottenhamin pelaajia. Pelimies erotettiin seuraavalla viikolla seurasta tämän kieltäydyttyä pyytämästä anteeksi. Rawlings pelasi kuitenkin FA Cupin finaalissa, joten tämän yhden maaottelun pelanneen hyökkääjän hyllytys ei ollut siis kovin pitkäkestoinen.

Liikkuvaa kuvaa vuoden 1922 FA Cupin finaalista Huddersfield-Preston (1-0)

Dulwich Hamlet

Myöhemmin keväällä Niilo Tammisalo nousi esiin lontoolaisessa Dulwich Hamletissa, joka oli 1900-luvun alkupuoliskon yksi Lontoon parhaista amatööriseuroista. Kun muut samoissa sarjoissa pelanneet seurat kuten esimerkiksi Wimbledon, Barnet, Yeovil ja Wycombe siirtyivät kohti ammattilaisuutta, Dulwich Hamlet ei tätä tehnyt ja putosi näidän kelkasta.

Viimeisen 10 vuoden aikana seuran yleisömäärät ovat kasvaneet muutamasta sadasta 2000-3000 tuntumaan. Seura on ruvennut kiinnostamaan erityisesti nuoria ja varsinkin naisia – nykyään Dulwich Hamletilla on niin sanottu hipsteriseuran maine, eikä tästä pitkän linjan Hamlet-fanit välttämättä pidä.

Seuran pelipaidassa jo vuodesta 1893 esiintyvä pinkki väri, on varmasti yksi uusiin kannattajiin vetoava asia – se on peräisin Westministerin koulusta, jota seuran toinen perustaja kävi.

Tammisalon aikaan seuralla oli kolme eri joukkuetta: ykkösjoukkue, reservijoukkue ja kolmosjoukkue nimeltä Strollers.

Ykkösjoukkueeseen Tammarilla ei ollut asiaa, sillä siihen aikaan Hamletin maalilla vaikutti legendaarinen maalivahti Herbert Coleman, joka pelasi jopa yhden Englannin maaottelun amatöörinä vuonna 1921. Tämä sementoi Colemanin aseman seurassa niin vahvaksi, että mies pelasi, kunhan vaan maalille pääsi.

Reservijoukkueen maalia vartioi Claude Longhurst, joka pelasi ykkösjoukkueessa silloin kun Coleman oli syystä tai toisesta estynyt ykkösjoukkueen pelistä.

Lisäksi ykkösjoukkueessa pelasi myös hyökkääjä Edgar Kail, joka niin ikään pelasi Englannin maajoukkueessa edustaessaan Hamletia – viimeisenä amatööripelaajana vuonna 1929. Maaleja Kail teki Hamletille 427 kappaletta, jolla mies on itseoikeutetusti seuran kaikkien aikojen maalintekijä.

Tammisalo löysi paikkansa Strollersista eli kolmosjoukkueesta. Strollers ei varsinaisesti mitään sarjaa pelannut, vaan osallistui erilaisiin cup-kilpailuihin, esimerkiksi London Junior Cupiin ja Surrey Junior Cupiin. Lisäksi se teki kiertueita eri puolelle Englantia eikä joukkueella ollut kiinteää kotikenttää.

Vaikka Tammisalo pelasi “vain” kolmosjoukkueessa, oli kyseessä ilmeisen laadukas ryhmä.

Strollers voitti kaudella pelatusta 36:sta ottelusta peräti 27 maalieron ollessa 131-33. Tammisalo oli mukana myös, kun Strollers kiersi Englannin kanaalin rannikolla pelireissulla, voittaen kaikki ottelut. Tuolloin hän pääsi tutustumaan paremmin joukkuetovereihinsa, jotka olivat kiinnostuneita suomalaisesta ja Suomesta ylipäätänsä. Tammisalo tietenkin opetti pelikavereilleen sanan jalkapallo, jota sitten huudettiin ennen otteluita.

Tammisalon ajasta Dulwich Hamletissa tiedetään kuitenkin aika vähän. Se kuitenkin tiedetään, että ykkösjoukkueen ovi oli raollaan Tammarille hetken aikaa, kun ykkösvahti Herbert Coleman loukkaantui alkukeväästä. Tammisaloa mietittiin hänen paikkaajaksensa ykkösjoukkueeseen, mutta tätä ei kuitenkaan tapahtunut, koska suomalainen ei ollut jäämässä pitkäksi aikaa Englantiin.

Colemanin paikan otti Claude Longhurst ja Tammisalo puolestaan nostettiin hänen tilalleen reserveihin.

Varmuudella tiedetään, että Tammisalo pelasi kolmessa Dulwich Hamletin reservijoukkueen ottelussa – tai ainakin tuolta ajalta säilyneiden pelaajalistojen perusteella. Todellisuudessa Tammarin ottelumäärä nousee 4-6 väliin, mutta varmuutta tähän ei tulla valitettavasti ikinä saamaan.

Huhtikuun alussa Tammari seisoi maalilla ottelussa Claptonin reservejä vastaan. Myöhemmin samassa kuussa hän vartioi maalia Leytonstonea vastaan ja viimeiseksi otteluksi jäi 6.5.1922 pelattu ottelu Oxford Cityä vastaan. Dulwich Hamletin reservien ottelut olivat suosittuja, sillä ne keräsivät tuolloin useasti neljänumeroisia yleisömääriä.

Oxford Cityä vastaan pelatun ottelun iltana Tammisalo pakkasi matkalaukkunsa ja matkusti kohti Suomea. Edessä oli ottelut HJK:n maalilla ja myöhemmin kesäkuussa Suomen maajoukkueen paidassa Ruotsia vastaan. 

Nykypäivänä sitä ei ymmärrä, miten poikkeuksellista Niilon Tammisalon ja Leo Leivon Englannin seikkailut olivat tuohon maailman aikaan.

Tosin sitä ei voi kieltää, etteikö nuorten jalkapalloilijoiden elämä ollut juuri sitä, mistä moni haaveilee tänäkin päivänä. Asut ulkomailla, pelailet paikallisissa joukkueissa jalkapalloa sekä käyt katsomassa otteluita paikan päällä. Sata vuotta sitten tuo oli ennenkuulumatonta ja on varmasti jossain piireissä herättänyt paheksuntaa. Varmaa on, että molemmat suomalaiset saivat itselleen runsaasti ymmärrystä ja näkemystä reissuiltaan.

28.1.1922 pelattu ottelu Woolwich Polytechnic – Bromleyn reservit jää kotimaisen futiksen historiaan. Tämä on suurella varmuudella ensimmäinen kerta, kun kaksi suomalaista pelaajaa on pelannut samanaikaisesti ulkomaisessa seurajoukkueessa. 

Lähteet: Helsingin Sanomat, The Hamlet Historian – Jack McInroy, Tähtien tarina, Helsingin jalkapalloklubi 100 vuotta, Urheilulehti

Kirjoittaja Twitterissä

The post Englannissa pelasi suomalaisfutareita jo 1920-luvulla – Leo Leivo ja Niilo Tammisalo ovat brittikenttien suomalaiset pioneerit appeared first on Byyri.